KULTTUURILAUTAKUNNAN AVUSTUS- JA APURAHAPÄÄTÖS Jaettu avustussumma euroa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KULTTUURILAUTAKUNNAN AVUSTUS- JA APURAHAPÄÄTÖS Jaettu avustussumma euroa."

Transkriptio

1 KULTTUURILAUTAKUNNAN AVUSTUS- JA APURAHAPÄÄTÖS Jaettu avustussumma euroa. TYÖTILA-AVUSTUKSET yhteensä euroa Kuvataide: Mary Gregory, Riitta Helevä, Pekka Homanen, Reijo Hukkanen, Minna Kangasmaa, Helena Kankaansyrjä, Jouni Kesti, Esa Leskelä, Jaakko Mattila, Kirsti Muinonen, Martti Mäki, Päivi Pussila, Lauri Rankka, Vasili Reskalenko, Markku Siekkinen, Riikka Soininen, Kari Södö, Kirsi Tervo, Sinikka Tuominen, Työryhmä: Matinlauri - Niemelä Poussu, Raimo Törhönen, Veikko Törmänen Taideteollisuus / muotoilu: Kimmo Nissinen, Maija Paavola AMMATTITAITEILIJAN TYÖSKENTELYAPURAHAT yhteensä euroa 2 kpl ½-vuotisia (á 6500 euroa): kuvataide, Kari Södö ja säveltaide Olli Tuomainen NUOREN KANNUSTUSAPURAHAT yhteensä euroa Kuvataide: Hanna-Leena Ruottinen, euroa Säveltaide: Matti Salo, euroa Valokuvataide: Anni Kinnunen, euroa Tanssitaide: Lasse Hyttinen, euroa FESTIVAALIAVUSTUKSET yhteensä euroa The Irish Music Society of Oulu: The Irish Festival of Oulu festivaalin järjestäminen euroa Jazz 20: Elojazz festivaali euroa Oulun musiikkijuhlasäätiö: Oulun Musiikkijuhlat euroa Oulun Seta ry, Seksuaalivähemmistöaiheisia elokuvia esittävän Vinokino-festivaalin järjestäminen 700 euroa YHDISTYSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET yhteensä euroa Elokuvataide: Oulun Musiikkivideofestivaalit ry euroa Kirjallisuus: Huutomerkki ry euroa, Kaltio ry euroa Kuvataide: Harmaja-yhdistys euroa, Oulun taiteilijaseura ry euroa Näyttämötaide: Oulun Työväen Näyttämö euroa, Oulun Ylioppilasteatteri euroa Säveltaide: Mieskuoro Huutajat ry euroa, Oulu Folk ry euroa, Rotos ry euroa Taideteollisuus: Proto Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat ry euroa Tanssitaide: Oulun läänin tanssialan tuki ry euroa, Pohjoinen tanssin aluekeskus euroa Sirkustaide: Suuren Tähtiteatterin kannatusyhdistys ry euroa Muut kulttuuritoiminnat: KSL:n Oulunseutu ry euroa, Merikoskikerho ry 500 euroa, Oulu-seura ry 500 euroa, Oulun Historiaseura ry 500 euroa, Oulun Kansallinen Kulttuuriseura ry euroa, Oulun Keskustalainen Kulttuuriseura euroa, Oulun Kuurojen Yhdistys ry euroa, Pohjois-Pohjanmaan museoyhdistys 500 euroa, Tiernasäätiö euroa, TSL Oulun seudun opintojärjestö euroa. AMMATTITAITEILIJOIDEN KOHDEAPURAHAT yhteensä euroa Kuvataide: Mary Jane Gregory, näyttelyn kustannuksiin galleria Harmajaan euroa Säveltaide: Jani Metsäperä, lauluopintoihin euroa; Toni Nygård, sävellys-, sanoitus- ja sovitustyöhön euroa Valokuvataide: Vesa Ranta, Olla Minä näyttelyn uusin teosten valmistukseen ja uuden ETERNAL LOVE näyttelyn tuotantokustannuksiin euroa Taideteollisuus: Matti Kärsämä, Berliinin korunäyttelyyn osallistumiseen maaliskuussa euroa PROJEKTIAVUSTUKSET yhteensä euroa Näyttämötaide: Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk, Nukketeatterifestivaalin järjestämiseen euroa; Teatteri Neliapila, Kahdet tanssiaiset näytelmän valmistamiseen euroa Säveltaide: Matti Partanen, yhteislaulutilaisuuksien järjestäminen Hupisaaren kesäteatterilla kesällä euroa; Sivén Mikko/Moses Hazy yhtye, esiintymismatka Torontoon Canadian Music Week tapahtumaan kutsuttuna euroa Valokuvataide: Pohjoinen valokuvakeskus ry, Backlight08 kansainvälinen valokuvafestivaali ja Vähäx valottaa - lasten ja nuorten valokuvafestivaali syksyllä euroa Tanssitaide: JoJo Oulun Tanssin Keskus, 10-vuotisjuhlallisuuksien (juhlajulkaisu, Tanssia Tyrkyllä festivaalin oheisohjelma, Tanssin Gaalan kutsuvierasnäytös) järjestäminen euroa; Oulun Baletin Tuki ry, balettinäytöksen kuluihin euroa; Merja Satulehto ja Starlite-työryhmä, tanssiproduktion tuotantokuluihin euroa Muut: Anne Karppanen, Tunteiden kaupunki sanataideprojektin suunnittelu ja toteuttaminen Herukan koulussa syksyllä euroa; Oulun manga- ja animekerho OMAKE ry, Animeseminaarin järjestämiseen 500 euroa; Oulun Taiteiden yö työryhmä, Oulun Taiteiden yö tapahtuman järjestäminen euroa: Pateniemi- Seura, Pateniemen elinkeinojen ja asukasrakenteen kehittymisen tutkiminen euroa; Pohjois-Suomen Arkkitehdit SAFA, Pecha Kuchan keskustelufoorumin tuominen Ouluun euroa UUSITUT TILAAJA-TUOTTAJASOPIMUKSET yhteensä euroa Oulun elokuvakeskus

2 Pohjoinen valokuvakeskus Jojo Oulun Tanssin Keskus Nukketeatteri Akseli Klonk

3 KULTTUURILAUTAKUNNAN AVUSTUS- JA APURAHAPÄÄTÖS Jaettu avustussumma euroa. TYÖTILA-AVUSTUKSET yhteensä euroa Kuvataide: Mary Gregory, Riitta Helevä, Pekka Homanen, Jari Huhta,, Minna Kangasmaa, Helena Kankaansyrjä, Jouni Kesti, Niilo Komulainen, Esa Leskelä, Martti Mäki, Päivi Pussila, Lauri Rankka, Vasili Reskalenko, Riikka Soininen, Kari Södö, Kirsi Tervo, Työryhmä: Matinlauri - Niemelä Poussu, Raimo Törhönen, Veikko Törmänen Taideteollisuus / muotoilu: Kimmo Nissinen, Maija Paavola AMMATTITAITEILIJAN TYÖSKENTELYAPURAHAT yhteensä euroa 1 kpl ½-vuotisia (á 6500 euroa): kirjallisuus, Brantberg Robert NUOREN KANNUSTUSAPURAHAT yhteensä euroa Säveltaide: Lauri Vasala, 500 euroa Valokuvataide: Sara Ahde, euroa Muut kulttuurialat: Lauri Warsta, euroa FESTIVAALIAVUSTUKSET yhteensä euroa Näyttömötaide Nukketeatteri Akseli Klonk: 2009 Kansainvälinen Barents-nukketeatterifestivaali Oulussa euroa Säveltaide The Irish Music Society of Oulu: The Irish Festival of Oulu festivaalin järjestäminen euroa Jazz 20: Elojazz festivaali euroa Oulu Folk ry: Tori Folk ja Volokkareiden järjestäminen euroa Oulun koulumusiikin tuki ry: Oulun 1. kansainväliset nuorisokuorofestivaalit euroa Oulun musiikkijuhlasäätiö: Oulun Musiikkijuhlat euroa Tanssi- ja liikuntataide Tango Invernal: Tangon juhlaviikon järjestäminen Oulussa euroa Muut kulttuurialat Oulun Seta ry, Seksuaalivähemmistöaiheisia elokuvia esittävän Vinokino-festivaalin järjestäminen 700 euroa Oulun Taikurit: Taika Oulu festivaalin osatuottaminen euroa YHDISTYSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET yhteensä euroa Elokuvataide: Oulun Musiikkivideofestivaalit ry euroa Kirjallisuus: Huutomerkki ry euroa, Kaltio ry euroa Kuvataide: Harmaja-yhdistys euroa, Oulun taiteilijaseura ry euroa Näyttämötaide: Oulun Ylioppilasteatteri euroa Säveltaide: Mieskuoro Huutajat ry euroa, Rotos ry euroa Taideteollisuus: Proto Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat ry euroa Tanssitaide: Flow ry 1000 euroa, Oulun läänin tanssialan tuki ry euroa, Pohjoinen tanssin aluekeskus euroa Sirkustaide: Oulun Tähtisirkusyhdistys ry euroa Muut kulttuuritoiminnat: KSL:n Oulunseutu ry euroa, Kymmenen virran MS-yhdistys ry euroa, Merikoskikerho ry 500 euroa, Oulujoen reitti ry euroa, Oulu-seura ry 500 euroa, Oulun Historiaseura ry 500 euroa, Oulun Kansallinen Kulttuuriseura ry euroa, Oulun Keskustalainen Kulttuuriseura euroa, Oulun Kuurojen yhdistys ry euroa, Oulun Taiteiden yö ry euroa, Oulu-seura ry 500, Pohjois-Pohjanmaan museoyhdistys 500 euroa, Pohjois-Suomen Romanit ry 2000 euroa, Tahkokankaan orkesteri euroa, TSL Oulun seudun opintojärjestö euroa. AMMATTITAITEILIJOIDEN KOHDEAPURAHAT yhteensä euroa Kuvataide: Tuomo Kangasmaa, näyttelyn teosten materiaalikuluihin euroa; Esa Leskelä, työskentelyyn Oulun läänin taidetoimikunnan residenssissä Berliinissä 2009 ja osallistuminen oululaisten taiteilijoiden ryhmänäyttely Kemin taidemuseossa 700 euroa; Sakari Matinlauri, näyttelyjen materiaalikustannuksiin euroa; Veikko Törmänen, materiaalihankintoihin euroa Säveltaide: Aleksi Ranta, jazzkonsertin järjestämiseen Ruotsissa euroa; Joonas Widenius, osallistuminen Espanjan Suma Flamenca tapahtumaan euroa. PROJEKTIAVUSTUKSET yhteensä euroa Kirjallisuus: Tuomo Heikkinen, musiikillisen runoesityksen toteuttamiseen euroa; Paavo J. Heinonen Finnegans Wake läpilukuperformanssin järjestämiseen euroa. Kuvataide: Oulun taiteilijaseura -63, Oulun Visuaalisen keskuksen visuaalisen taiteen showroom-tilan perustamiseen ja toiminnan käynnistämiseen euroa Säveltaide: Matti Partanen, yhteislaulutilaisuuksien järjestäminen 2009 Hupisaaren kesäteatterilla kesä-elokuun aikana euroa Valokuvataide: Pohjoinen valokuvakeskus ry, valokuvataiteen lainaus- ja teosmyyntivälityksen käynnistäminen Oulun Visuaalisessa keskuksessa euroa

4 Tanssitaide: Balettikoulu Sinikellon Tuki ry Satubaletti Satakielen valmistamiseen euroa; Oulun Baletin Tuki ry, opettajien/esiintyjien palkkoihin (Puolan kansallisbaletista) euroa. Taideteollisuus: Kaisa Koivuranta, Oulun alueen nuorten muotoilijoiden näyttelyn tilavuokraan euroa Muut: Proto - Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat, Northern Life - Finnish Art and Design - oululaisen kuvataiteen, arkkitehtuurin, valokuvataiteen ja muotoilun suurnäyttelyn järjestämiseen Beijingissä Kiinassa euroa.

5 Oulun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat Jaetut avustukset AVUSTUKSET AMMATTITAITEILIJOILLE Työtila-avustukset, yhteensä euroa: Kuvataide: Jonna Finnilä, Mary Gregory, Riitta Helevä, Kaija Hinkula, Pekka Homanen, Jari Huhta, Reijo Hukkanen, Minna Kangasmaa, Helena Kankaansyrjä, Jouni Kesti, Niilo Komulainen, Esa Leskelä, Kirsti Muinonen, Martti Mäki, Päivi Pussila, Lauri Rankka, Vasili Reskalenko, Markku Siekkinen, Riikka Soininen, Kari Södö, Kirsi Tervo, Sinikka Tuominen, Työryhmä: Matinlauri - Niemelä Poussu, Raimo Törhönen Taideteollisuus / muotoilu: Kimmo Nissinen, Maija Paavola Ammattitaiteilijoiden työskentelyapurahat yhteensä euroa: Kirjallisuus: Pauliina Vanhatalo euroa Muut: Sami Henrik Haapala euroa Vuoden taiteilija 2011, yhteensä euroa: Pirjo Yli-Maunula, vuoden 2010 määrärahasta euroa valmistelutyöhön AVUSTUKSET KULTTUURITOIMINTAAN Avustukset kulttuuritoimintaan yhteensä euroa: Elokuvataide: Oulun Musiikkivideofestivaalit ry euroa Kirjallisuus: Kaltio ry euroa Sanataide: Huutomerkki ry euroa, Oulun Seudun Lausujat ry euroa Kuvataide: Harmaja-yhdistys euroa, Työryhmä: Pekka Homanen - Jaakko Mattila Veikko Törmänen 500 euroa, Oulun taiteilijaseura ry euroa, Työryhmä: Hildegard Projekt (Anneli Kreetanniemi) euroa. Näyttämötaide: Korpikylän ns. Valon Säde ry/koppero-teatteri euroa, Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk/Kesäaika päättyy tapahtuma euroa, Oulun keskustalainen Kulttuuriseura/Teatteri Neliapila euroa, Oulun Työväennäyttämö euroa, Oulun Ylioppilasteatteri euroa, Plaanaojan Teatteri ry euroa, PISSTOP ry euroa. Musiikki/Säveltaide: Cassiopeia ry euroa, The Irish Music Society of Oulu ry/ The Irish Music of Oulu - festivaali euroa, Jazz20 ry/elojazz-festivaali euroa, Mieskuoro Huutajat ry euroa, Oulu Folk ry euroa, Oulun musiikkijuhlasäätiö rs/oulun musiikkijuhlat euroa, Oulun Seudun Vanha Musiikki ry euroa, Matti Partanen/Hupisaarten yhteislaulutilaisuudet euroa, Pohjois-Suomen Romanit ry euroa, Rotos ry euroa, Soiva Siili työryhmä euroa, Veli Matti Välitalo euroa. Valokuvataide: Anni Kinnunen euroa Taideteollisuus: Pohjois-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistys ry euroa, Proto Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat ry euroa Tanssitaide: Flow ry euroa, Pohjoinen tanssin aluekeskus/jojo Oulun Tanssin Keskus ry euroa, Oulun Baletin Tuki ry euroa, Oulun Balettiopistoyhdistys ry euroa, Oulun läänin tanssialan tuki ry euroa, Pohjois-Suomen Katutanssi ry euroa, Tango Invernal ry/tangon juhlaviikko festivaali euroa. Sirkustaide: Oulun Tähtisirkusyhdistys ry euroa Muut kulttuuritoiminnat: KSL:n Oulunseutu ry euroa, Kulttuuriyhdistys Paskakaupunni ry 500 euroa, Merellinen Oulu ry euroa, Merikoskikerho ry 500 euroa, Oulujoen reitti ry euroa, Oulun Historiaseura ry 500 euroa, Oulun Kansallinen Kulttuuriseura ry euroa, Oulun Kuurojen yhdistys ry euroa, Oulun manga- ja animekerho 400 euroa, Oulun SETA ry 700 euroa, Oulun Taikuri- ja Sirkusyhdistys Sirius ry (Tauriainen Laura) euroa, Oulun Taiteiden yö ry euroa, Oulu-seura ry 500, Pohjois-Pohjanmaan museoyhdistys ry 500 euroa, Pohjois-Suomen Romanit ry euroa, Tiernasäätiö euroa, Ylikiimingin musiikkiyhdistys ry euroa. Kumppanuussopimukset: Ei uusia kumppanuussopimuksia. Aiemmin solmitut sopimukset (Jojo Oulun Tanssin Keskus, Nukketeatteri Akseli Klonk, Oulun elokuvakeskus ja Pohjoinen valokuvakeskus) jatkuvat. Hakemuksia 170 kpl

6 Oulun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat AVUSTUKSET AMMATTITAITEILIJOILLE Työtila-avustukset, yhteensä euroa: Kuvataide: Mary Gregory, Kaisahelena Haapala-Savuoja, Riitta Helevä, Kaija Hinkula, Pekka Homanen, Jari Huhta, Reijo Hukkanen, Leena Kangas, Minna Kangasmaa, Helena Kankaansyrjä, Jouni Kesti, Niilo Komulainen, Anja Kurikka, Esa Leskelä, Kirsti Muinonen, Martti Mäki, Jaakko Pernu, Lauri Rankka, Ville Ranta, Vasili Reskalenko, Markku Siekkinen, Riikka Soininen, Kari Södö, Kirsi Tervo, Sinikka Tuominen, työryhmä: Heidi Kesti ja Jaana Du Toit, työryhmä: Matinlauri Niemelä - Poussu, Raimo Törhönen ja Päivi Pussila, Veikko Törmänen. Taideteollisuus / muotoilu: Rauno Härönen, Matti Kärsämä, Kimmo Nissinen, Maija Paavola Ammattitaiteilijoiden työskentelyapurahat yhteensä euroa: Kuvataide: Kaija Hinkula euroa (½-vuotinen) Tanssi: Antti Kairakari euroa (½-vuotinen) Ammattitaiteilijoiden kohdeapuraha yhteensä euroa: Kuvataide: Martti Mäki euroa, Riikka Soininen euroa Valokuvataide: Sara Ahde euroa AVUSTUKSET KULTTUURITOIMINTAAN Festivaalit, tapahtumat ja projektit yhteensä euroa: Elokuvataide: Oulun SETA ry euroa Kirjallisuus: Oulun kirjailijaseura euroa Näyttämötaide: Nukketeatteri Akseli Klonk euroa, PISSTOP ry euroa Musiikki/säveltaide: H.A.N.D. Productions euroa, Irish Music Society of Oulu ry euroa, Jazz20 ry euroa, Leevi Madetoja -pianokilpailun järjestelytoimikunta euroa, Oulu Folk ry euroa, Oulun Musiikkiweljet ry euroa, Oulun Seudun Vanha Musiikki ry euroa, Matti Partanen euroa, Aarno Taskila 700 euroa, työryhmä Oopperaseurue Oodi euroa, työryhmä Soiva KuoroSiili euroa Tanssitaide: Balettikoulu Sinikellon Tuki ry euroa, Annamari Kess euroa, Oulun lasten ja nuorten katutanssin kannatusyhdistys ry euroa, Oulun tango ry euroa Muut kulttuuritoiminnat/yleinen kulttuuripolitiikka: Kulttuurivoimala - Culture Power Station ry euroa, Oulun taiteiden yö ry euroa, Ville Rohkimainen euroa, työryhmä Haapala Kaarlela - Järvenpää euroa, työryhmä Ilma kuuluu kaikille (Liikkuva Laulureppu Ay ja OMVF) euroa, Ylikiimingin kotiseutuyhdistys ry euroa. Yhdistysten ja järjestöjen toiminta yhteensä euroa: Elokuvataide: Oulun Musiikkivideofestivaalit ry euroa Kirjallisuus: Kaltio ry euroa Sanataide: Huutomerkki ry euroa Kuvataide: Harmaja-yhdistys euroa, Kynnys ry Oulun itsenäisen elämän keskus euroa, Oulun taiteilijaseura -63 ry euroa Näyttämötaide: Oulun Työväennäyttämö euroa, Oulun Ylioppilasteatteri euroa Musiikki/Säveltaide: Mieskuoro Huutajat ry euroa, Rotos ry euroa Taideteollisuus: Proto - Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat ry euroa, Taito Pohjois-Pohjanmaa ry euroa. Tanssitaide: Flow ry euroa, Oulun läänin tanssialan tuki ry euroa, Pohjoinen tanssin aluekeskus/jojo Oulun Tanssin Keskus ry euroa Sirkustaide: Oulun Tähtisirkusyhdistys ry euroa Muut kulttuuritoiminnat/yleinen kulttuuripolitiikka: Merellinen Oulu ry euroa, Merikoskikerho ry 500 euroa, Oulujoen reitti ry euroa, Oulun Historiaseura ry 500 euroa, Oulun keskustalainen kulttuuriseura ry euroa, Oulu-seura ry 500 euroa, Pohjois-Pohjanmaan Museoyhdistys ry 500 euroa, Pohjois-Suomen Romanit ry euroa, Tiernasäätiö euroa, Ylikiimingin Musiikkiyhdistys ry euroa. KUMPPANUUSSOPIMUKSET Jojo Oulun Tanssin Keskus, Nukketeatteri Akseli Klonk, Oulun elokuvakeskus, Pohjoinen valokuvakeskus, Oulun Taitelijaseura -63 ry, Oulun musiikkijuhlasäätiö ja Oulun juhlaviikot ry kutsutaan kumppanuussopimusneuvotteluihin PROJEKTIAVUSTUKSET yhteensä euroa: Tanssitaide: Oulun Baletin Tuki ry euroa Säveltaide: Teatteriyhdistys Kärpänen ry euroa Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Arctic Reach Ensemble euroa Muu kulttuurinala/useita kulttuurinaloja: Oulun manga- ja animekerho OMAKE ry 500 euroa, Toppilan Laulustudion työryhmä euroa

7 Oulun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat AVUSTUKSET AMMATTITAITEILIJOILLE Työtila-avustukset, yhteensä euroa: Kuvataide: Anni Arffman, Mary Gregory, Kaisahelena Haapala-Savuoja, Riitta Helevä, Kaija Hinkula, Pekka Homanen, Jari Huhta, Johanna Huhtamaa, Reijo Hukkanen, Leena Kangas, Minna Kangasmaa, Helena Kankaansyrjä, Heidi Kesti, Jouni Kesti, Niilo Komulainen, Anja Kurikka, Esa Leskelä, Maria Littow, Kirsti Muinonen, Nagy Daniel, Jaakko Pernu, Päivi Pussila, Lauri Rankka, Vasili Reskalenko, Markku Siekkinen, Riikka Soininen, Kari Södö, Kirsi Tervo, Sinikka Tuominen, työryhmä: Matinlauri Niemelä - Poussu, Raimo Törhönen ja Veikko Törmänen. Taideteollisuus / muotoilu: Rauno Härönen, Matti Kärsämä, Maija Paavola Ammattitaiteilijoiden työskentelyapurahat yhteensä euroa: Kuvataide: Anni Arffman euroa (½-vuotinen) Ammattitaiteilijoiden kohdeapuraha yhteensä euroa: Kuvataide: Silja Kejonen euroa, Nagy Daniel euroa AVUSTUKSET KULTTUURITOIMINTAAN Festivaalit, tapahtumat ja projektit yhteensä euroa: Elokuvataide: Oulun SETA ry 500 euroa Näyttämötaide: Korvenkylän Nuorisoseura Valon Säde ry/kopperoteatteri euroa, Oulun ylioppilasteatteri ry euroa, PISSTOP ry euroa, Plaanaojan teatteriyhdistys ry euroa, Riku Rousu euroa Musiikki/säveltaide: Cappella pro Vocale ry euroa, H.A.N.D. productions ky euroa, Irish Music Society of Oulu ry euroa, Jazz20 ry euroa, Oulu Folk ry euroa, Oulun Seudun Vanha Musiikki ry euroa Tanssitaide: Oulun lasten ja nuorten katutanssin kannatusyhdistys ry euroa Muut kulttuuritoiminnat/yleinen kulttuuripolitiikka: Oulun seudun eläinsuojeluyhdistys ry euroa, Oulun KSL ry euroa, Oulun taiteiden yö ry euroa, Ylikiimingin kotiseutuyhdistys ry euroa. Yhdistysten ja järjestöjen toiminta yhteensä euroa: Elokuvataide: Oulun Musiikkivideofestivaalit ry euroa Kirjallisuus: Huutomerkki ry euroa, Kaltio ry euroa, Oulun kirjailijaseura ry euroa Kuvataide: Harmaja-yhdistys euroa Musiikki/Säveltaide: Kulttuuriyhdistys Paskakaupunni ry euroa, Mieskuoro Huutajat ry euroa, Rotos ry euroa Näyttämötaide: Oulun Työväennäyttämö euroa, Oulun Ylioppilasteatteri euroa Taideteollisuus: Proto - Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat ry euroa, Taito Pohjois-Pohjanmaa ry euroa. Tanssitaide: Flow ry euroa, Oulun läänin tanssialan tuki ry euroa, Pohjoinen tanssin aluekeskus/jojo - Oulun Tanssin Keskus ry euroa Sirkustaide: Oulun Tähtisirkusyhdistys ry euroa Muut kulttuuritoiminnat/yleinen kulttuuripolitiikka: Kynnys ry euroa, Merellinen Oulu ry euroa, Merikoskikerho ry 500 euroa, Oulun Historiaseura ry 500 euroa, Oulun Kansallinen Kulttuuriseura ry euroa, Oulun Kulttuuriapilat ry euroa, Oulu-seura ry 500 euroa, Pohjois-Pohjanmaan Museoyhdistys ry 500 euroa, Pohjois-Suomen Romanit ry euroa PROJEKTIAVUSTUKSET yhteensä euroa: Kuvataide: Veikko Törmänen euroa Valokuvataide: Yksi teistä -työryhmä (Marjo Väisänen) euroa Säveltaide: Bajo Cero yhtye euroa, Matti Partanen euroa, Tuomas Rönty euroa, Satellite Stories yhtye 500 euroa, Tuiran kamarikuoro euroa, Ylikiimingin Musiikkiyhdistys ry euroa Tanssitaide: Annamari Kess 500 euroa, Oulun Baletin Tuki ry euroa Näyttämötaide: Oulun Kuurojen Yhdistys ry euroa, Muu kulttuurinala/useita kulttuurinaloja: Oulu-seura ry euroa, Ville Rohkimainen 500 euroa

8 Oulun kaupungin kulttuuriapurahat ja -avustukset AVUSTUKSET AMMATTITAITEILIJOILLE Työtila-avustukset, yhteensä euroa: Kuvataide: Anni Arffman, Mary Gregory, Kaisahelena Haapala, Riitta Helevä, Kaija Hinkula, Pekka Homanen, Jari Huhta, Johanna Huhtamaa, Reijo Hukkanen, Leena Kangas, Minna Kangasmaa, Helena Kankaansyrjä, Heidi Kesti, Jouni Kesti, Niilo Komulainen, Anja Kurikka, Esa Leskelä, Maria Littow, Martti Mäki, Nagy Daniel, Päivi Pussila, Lauri Rankka, Vasili Reskalenko, Markku Siekkinen, Riikka Soininen, Kari Södö, Kirsi Tervo, Sinikka Tuominen, työryhmä: Matinlauri Niemelä - Poussu, Raimo Törhönen ja Veikko Törmänen. Taideteollisuus / muotoilu: Rauno Härönen, Matti Kärsämä, Maija Paavola Ammattitaiteilijoiden työskentelyapurahat yhteensä euroa: Kuvataide: Jyrki Mäki euroa (puolivuotinen) Ammattitaiteilijoiden kohdeapuraha yhteensä euroa: Kuvataide: Pekka Homanen euroa, Jaakko Pernu euroa Musiikki/säveltaide: Jukka Takalo euroa Valokuvataide: Anni Kinnunen euroa Vuoden taiteilija 2014 Säveltäjä, muusikko Veli Matti Vega Välitalo, euroa (suunnitteluun 2013) AVUSTUKSET KULTTUURITOIMINTAAN Festivaalit ja tapahtumat euroa: Oulun musiikkivideofestivaalit ry The Irish Music Society ry Jazz 20 ry Oulun taiteiden yö ry Merellinen Oulu ry Oulun läänin tanssialan tuki ry Oulu Folk ry PISSTOP ry Ylikiimingin musiikkiyhdistys ry Ylikiimingin kotiseutuyhdistys ry Koiteli Elää ry Maakinen Martinniemi -työryhmä Pohjois-Suomen katutanssiyhdistys ry Nykymusiikkiseura Lokakuu ry Oulun seudun vanha musiikki ry Kulttuuriyhdistys Paskakaupunni ry Oulun SETA ry 500 Oulu Tango ry 500 Yhdistysten toiminta euroa: Kirjallisuus: Huutomerkki ry euroa, Kaltio ry euroa, Oulun kirjailijaseura ry euroa, Pohjois- Pohjanmaan kirjoittajat ry 500 euroa Kuvataide: Harmaja-yhdistys euroa, OJ-säätiö euroa, Yli-Iin taidepiiri 500 euroa Musiikki/Säveltaide: Mieskuoro Huutajat ry euroa, Rotos ry euroa Näyttämötaide: Oulun Työväen Näyttämö euroa, Oulun Ylioppilasteatteri euroa Taideteollisuus: Proto - Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat ry euroa, Taito Pohjois-Pohjanmaa ry euroa. Tanssitaide: Flow ry euroa, Pohjoinen tanssin aluekeskus euroa, Oulun tanssikomppania euroa Sirkustaide: Oulun Tähtisirkusyhdistys ry euroa Muut kulttuuritoiminnat/yleinen kulttuuripolitiikka: Merikoskikerho ry 500 euroa, Oulujoen reitti ry euroa, Oulun Historiaseura ry 500 euroa, Oulun Kansallinen Kulttuuriseura ry 500 euroa, Oulun KSL 500 euroa, Oulun Kulttuuriapilat ry 500 euroa, Oulu-seura ry 500 euroa, Pohjois-Pohjanmaan Museoyhdistys ry 500 euroa, Tiernasäätiö 500 euroa

9 PROJEKTIAVUSTUKSET yhteensä euroa: Elokuva: Elokuvaryhmä Kaiken keskellä euroa, Työryhmä Tanssiva Kaislikko euroa Kuvataide: Kynnys ry euroa, Kaisu Ponkala 500 euroa, Työryhmä Entry Exit euroa, Työryhmä Pussila ja Törhönen euroa, Kirjallisuus: Oulun seudun lausujat ry euroa, Työrymä Kummu Essi ym euroa, Valokuvataide: Oulun kameraseura ry euroa, Työryhmä Naamioitu Pietari euroa, Säveltaide: Jamppa Tuomisen faniklubi euroa, Jani Kaarlela/Terveet kädet yhtye euroa, Matti Partanen euroa, Oumuska ry 1 000, Sulasolin Oulun piiri euroa Tanssitaide: Oulun Baletin Tuki ry euroa Näyttämötaide: Draivi-työryhmä euroa, Haukiputaan Nurkkanäyttämö euroa, Oulunsuun näyttämö euroa, Teatteriyhdistys Arctic Reach Ensemble euroa, Muu kulttuurinala/useita kulttuurinaloja: Kulttuurikasarmi euroa, Kulttuuriosuuskunta ILME euroa, Nuorten ystävät ry euroa, Oulun seudun mielenterveysseura euroa, Pateniemi-seura euroa

10 Oulun kaupungin kulttuuriapurahat ja -avustukset AVUSTUKSET AMMATTITAITEILIJOILLE Ammattitaiteilijan puolivuotinen työskentelyapuraha vuodelle 2014 yhteensä euroa Kuvataiteilija Päivi Pussila euroa, säveltaiteilija Jukka Takalo euroa Ammattitaiteilijan työtila-avustukset, yhteensä euroa Anni Arffman, Mary Gregory, Kaisahelena Haapala, Riitta Helevä, Kaija Hinkula, Hanna Holopainen, Pekka Homanen, Jari Huhta, Johanna Huhtamaa, Reijo Hukkanen, Mari Jäälinoja, Leena Kangas, Minna Kangasmaa, Helena Kankaansyrjä, Jouni Kesti, Niilko Komulainen, Anja Kurikka, Leevi Lehtinen, Esa Leskelä, Maria Littow, Suvi Mannonen, Jyrki Mäki, Martti Mäki, Daniel Nagy, Päivi Pussila, Lauri Rankka, Vasili Reskalenko, Markku Siekkinen, Riikka Soininen, Kari Södö, Sinikka Tuominen, Työryhmä: Matinlauri- Niemelä-Poussu, Raimo Törhönen, Veikko Törmänen, Rauno Härönen, Matti Kärsämä, Maija Paavola,Meeri Tuisku, Helena Kaikkonen, Antti Tenetz Ammattitaiteilijan kohdeapuraha vuodelle 2014 yhteensä euroa Tanssitaiteilija Vaatu Kalajoki euroa, kuvataiteilija Helena Kaikkonen euroa, kuvataiteilija Christelle Mas euroa JÄRJESTÖJEN VUOSIAVUSTUKSET yhteensä euroa Kulttuuriyhdistys Paskakaupunni ry 500 euroa, Mieskuoro Huutajat euroa, Oumuska ry 500 euroa, Rotos ry euroa, Huutomerkki ry euroa, Oulun kirjailijaseura euroa, Harmaja yhdistys ry euroa, Yli-Iin taidepiiriryhmä 500 euroa, Cappas-teatteri: 500 euroa, Haukiputaan nurkkanäyttämö 500 euroa, Oulun Kulttuuriapilat 500 euroa, Oulun työväennäyttämön kannatusyhdistys euroa, Oulun ylioppilasteatteri euroa, Teatteriryhmä Lakat 500 euroa, Oulun tähtisirkusyhdistys euroa, Flow Productions 4000 euroa, Oulun musiikkivideofestivaalit ry euroa, Taito Pohjanmaa euroa, PROTO Pohjois-Suomen muotoilijat ry euroa, JoJo Oulun tanssin keskus euroa, Oulun läänin tanssialan tuki 4000 euroa, Kaltio ry euroa, Merikoskikerho 500 euroa, Oulun historiaseura 500 euroa, Oulun kansallinen kulttuuriseura 500 euroa, Oulu seura 500 euroa, Pohjois- Pohjanmaan museoyhdistys ry 500 euroa, Pohjois-Pohjanmaan kirjoittajat 500 euroa, OJ-säätiö euroa. KORTTELIAVUSTUKSET yhteensä euroa Oulunsalon nuorisoseura 500 euroa, Kotiseutuseura Oulunsalo ry 500, Oulujoki-seura euroa, Oulunsuun nuorisoseura Owla 1 000, Martinniemen kyläyhdistys ry euroa, Yli-Iin kuntalaisyhdistys euroa, Kiimingin yrittäjät euroa, Maakinen Martinniemi -työryhmä euroa, PISSTOP ry euroa, Ylikiimingin kotiseutuyhdistys euroa, Ylikiimingin musiikkiyhdistys euroa PROJEKTIAVUSTUKSET yhteensä euroa Kiimingin satakielet ry euroa, Apina 500 euroa, Mad Hatter 500 euroa, Oulu Big Band euroa, Jäntti Inkeri 500 euroa, Toppilan laulustudio euroa, TT Big Band 1500 euroa, Pohjois-Suomen arkkitehdit SAFA euroa, Nuorten Ystävät ry 2000 euroa, Oulun baletin tuki euroa, Riimitys/Ilmaisutaidon ryhmä euroa, Pirjo Yli-Maunula ja Soiva Siili 2000 euroa

11 TAPAHTUMA-AVUSTUKSET yhteensä euroa The Irish Music Society of Oulu euroa, Jazz 20 ry euroa, Kulttuurikasarmi Hiukkavaara euroa, Merellinen Oulu ry euroa, Oulun SETA ry 500 euroa, Oulu Folk ry euroa, Oulun taiteiden yö ry euroa

12 Oulun kaupungin kulttuuriapurahat ja -avustukset Ammattitaiteilijan työtila-avustukset vuodelle 2015 yhteensä euroa: Arffman Anni, Gregory Mary, Helevä Riitta, Hinkula Kaija, Holopainen Hanna, Homanen Pekka, Huhta Jari, Huhtamaa Johanna, Jäälinoja Mari, Kangas Leena, Kangasmaa Minna Kankaansyrjä Helena, Kesti Jouni, Komulainen Niilo, Kurikka Anja, Lehtinen Leevi, Leskelä Esa, Littow Maria, Mannonen Suvi, Muinonen Kirsti, Mäki Jyrki, Mäki Martti, Nagy Daniel, Pussila Päivi, Rankka Lauri, Reskalenko Vasili, Schroderus Hanna, Siekkinen Markku, Soininen Riikka, Södö Kari, Tervo Kirsi, Työryhmä: Matinlauri, Niemelä, Poussu, Törhönen Raimo, Törmänen Veikko, Härönen Rauno, Kärsämä Matti, Paavola Maija, Kaikkonen Helena Ammattitaiteilijan puolivuotinen työskentelyapuraha vuodelle 2015 yhteensä euroa:kuvataiteilija Minna Kangasmaa Ammattitaiteilijan kohdeapuraha vuodelle 2015 yhteensä euroa: Kuvataiteilija Silja Kejonen 1000 euroa, kuvataiteilija Hanna Schroderus 400 euroa, valokuvakuvataiteilija Anni Kinnunen 1000 euroa Järjestöjen vuosiavustukset kulttuuritoimintaan vuodelle 2015 yhteensä euroa: Flow ry: euroa, Harmaja yhdistys ry/galleria Harmaja: euroa, Haukipudas-seura ry: 500 euroa, Haukiputaan nurkkanäyttämö ry: 500 euroa, Huutomerkki ry: euroa, Kaltio ry: euroa, Kulttuurikasarmi Hiukkavaara ry: euroa, Kulttuuriosuuskunta ILME: euroa, Kulttuuriyhdistys Paskakaupunni: 500, Merikoskikerho ry: 500 euroa, Mieskuoro Huutajat ry: euroa, Oulun läänin Tanssialan tuki ry: euroa, Oulun Taiteiden yö ry: euroa Kulttuuripalveluiden tapahtuma-avustukset vuodelle 2015 yhteensä euroa: Ylikiimingin kotiseutuyhdistys ry euroa, PISSTOP ry euroa, Ylikiimingin Musiikkiyhdistys ry euroa, Jazz 20 ry euroa, Kangas Leena 600 euroa, Nykymusiikkiseura Lokakuu euroa, Oulu Folk ry euroa, Oulu Tango ry 500 euroa, Oulun Kehitysvammaisten tuki ry 500 euroa, Oulun Kuurojen yhdistys ry 500 euroa, Oulun SETA ry 500 euroa, Jukka Takalo euroa Kulttuuripalveluiden kortteliavustukset vuodelle 2015 yhteensä euroa Kotiseutuseura Oulunsalo ry 500 euroa, Martinniemen kyläyhdistys ry 500 euroa, Yli-Iin kuntalaisyhdistys 500 euroa Kulttuuripalveluiden projektiavustukset, hakuaika yhteensä euroa Hysteria työryhmä euroa, Kaupunkisinfonia työryhmä 1000 euroa, Raimo Törhönen 1000 euroa

13 Oulun kaupungin kulttuuriapurahat ja -avustukset vuodelle 2016 AVUSTUKSET AMMATTITAITEILIJOILLE Ammattitaiteilijan puolivuotinen työskentelyapuraha euroa Kirjailija Inga Röning (Cassidy) Ammattitaiteilijan työtila-avustukset, yhteensä euroa Lauri Ahtinen, Mary Gregory, Kaisahelena Haapala, Liisa Harju, Kaisu Heikkilä, Riitta Helevä, Kaija Hinkula, Hanna Holopainen, Pekka Homanen, Jari Huhta, Johanna Huhtamaa, Reijo Hukkanen, Rauno Härönen, Mari Jäälinoja, Helena Kaikkonen, Leena Kangas, Minna Kangasmaa, Helena Kankaansyrjä, Heidi Kesti, Niilo Komulainen, Anja Kurikka, Matti Kärsämä, Anssi Laiho, Leevi Lehtinen, Maria Littow, Suvi Mannonen, Kirsti Muinonen, Jyrki Mäki, Martti Mäki, Daniel Nagy, Maija Paavola, Päivi Pussila, Lauri Rankka, Vasili Reskalenko, Hanna Schroderus, Riikka Soininen, Kari Södö, Kirsi Tervo, Sinikka Tuominen, Työryhmä: Matinlauri-Niemelä-Poussu, Raimo Törhönen. Ammattitaiteilijan kohdeapuraha, yhteensä euroa Kuvataiteilija Mari Jäälinoja 500 euroa, tanssitaiteilija Antti Kairakari euroa ja sarjakuvataiteilija Ilpo Koskela euroa. JÄRJESTÖJEN VUOSIAVUSTUKSET KULTTUURITOIMINTAAN yhteensä euroa Flow ry euroa, Haukipudas-seura ry 500 euroa, Huutomerkki ry euroa, Kaltio ry euroa, Kulttuurikasarmi Hiukkavaara ry euroa, Kulttuuriosuuskunta ILME euroa, Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo euroa, Merikoskikerho ry 500 euroa, Mieskuoro Huutajat ry euroa, Oulun kirjailijaseura ry euroa, Oulun Taiteiden yö ry euroa, Oulun Työväennäyttämön kannatusyhdistys ry euroa, Oulun Tähtisirkusyhdistys ry euroa, Oulun Ylioppilasteatteri ry euroa, Oulu-seura ry 500 euroa, Oumuska ry 500 euroa, Rotos ry euroa, Tilaa kulttuurille ry euroa, Yli-Iin taidepiiriryhmä -75: 500 euroa KORTTELIAVUSTUKSET yhteensä euroa Kotiseutuseura Oulunsalo ry 500 euroa, Martinniemen kyläyhdistys ry 500 euroa ja Yli-Iin kuntalaisyhdistys 500 euroa PROJEKTIAVUSTUKSET yhteensä euroa ATT-Ensemble euroa, Kauniskangas Eeva-Maria 500 euroa. TAPAHTUMA-AVUSTUKSET yhteensä euroa Hiukkavaaran K2 + K3 taiteilijatalojen näyttelytoimikunta 500 euroa, Ylikiimingin kotiseutuyhdistys ry euroa, PISSTOP ry euroa, Ylikiimingin Musiikkiyhdistys ry euroa, Jazz 20 ry euroa, Nykymusiikkiseura Lokakuu euroa, Oulun Manga- ja animekerho OMAKE ry 500 euroa, Oulu Folk ry euroa, Oulun läänin tanssialan tuki ry euroa, Oulun SETA ry 500 euroa, Pohjois-Suomen somalinuoret 200 euroa, Tuiran korttelijuhlat euroa.

14 Vuonna 2017 kulttuuriavustuksen saaneet taiteilijat ja järjestöt: AVUSTUKSET AMMATTITAITEILIJOILLE Ammattitaiteilijoiden työtila-avustus vuodelle 2017, Arffman Anni euroa, Arola Lauri euroa, Gregory Mary euroa, Hanhela Anssi euroa, Harju Liisa 673 euroa, Havaste-Ukkola Irina 408 euroa, Helevä Riitta euroa, Hinkula Kaija euroa, Hirvonen Eija euroa, Holopainen, Hanna euroa, Homanen Pekka euroa, Huhta Jari euroa, Hukkanen Reijo euroa, Häivälä Jaana 1 020, Jäälinoja Mari 612 euroa, Kangas Leena euroa, Kangasmaa Minna euroa, Kankaansyrjä Helena euroa, Kesti Heidi euroa, Kurikka Anja euroa, Mannonen Suvi euroa, Mas Christelle 1 020, Muinonen Kirsti euroa, Mukari Minna 1 020, Mäki Martti euroa, Paavola Maija euroa, Pussila Päivi euroa, Raappana Janne 204 euroa, Rankka Lauri euroa, Siekkinen Markku 326 euroa, Södö Kari euroa, Tervo Kirsi euroa, Tuominen Sinikka 1 346, Työryhmä: Matinlauri, Niemelä, Poussu euroa, Törhönen Raimo euroa, Törmänen Veikko euroa, Veteläinen Sanna 61 euroa, Härönen Rauno 755 euroa, Kaikkonen Helena euroa, Laiho Anssi euroa, Lehtinen Leevi euroa, Mäki Jyrki 408 euroa Ammattitaiteilijan ½ -vuotinen työskentelyapuraha vuodelle 2017, euroa sanataiteilija Matti-Pekka Heikuralle Ammattitaiteilijan kohdeapuraha vuodelle 2017, Kirjailija Jesse Heikkinen 250 euroa, valokuvataiteilija Kati Leinonen euroa, säveltaiteilija Lauri Peisterä 500 euroa, kuvataiteilija Päivi Pussila euroa KULTTUURIPALVELUJEN TAPAHTUMA-AVUSTUKSET K2 ja K3 taiteilijatalot 500 euroa, Ylikiimingin musiikkiyhdistys ry euroa, Jazz 20 ry euroa, Maakinen Martinniemi euroa, Oulu Folk ry euroa, Oulun läänin tanssialan tuki ry euroa, Oulun SETA ry 500 euroa, Oulun Seudun Vanha Musiikki ry euroa, Oulun taiteiden yö ry euroa, Yli-Iin kuntalaisyhdistys ry 500 euroa JÄRJESTÖJEN VUOSIAVUSTUKSET KULTTUURITOIMINTAAN, Flow ry euroa, Harmaja yhdistys ry/galleria Harmaja euroa, Haukipudas-seura ry 500 euroa, Huutomerkki ry euroa, Kaltio ry euroa, Kulttuurikasarmi Hiukkavaara ry euroa, Kulttuuriosuuskunta ILME euroa, Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry euroa, Merikoskikerho ry 500 euroa, Mieskuoro Huutajat ry euroa, Oulun Kirjailijaseura ry euroa, Oulun Työväen Näyttämön Kannatusyhdistys ry euroa, Oulun Tähtisirkus ry euroa, Oulun Ylioppilasteatteri ry euroa, Oulu-seura ry 500 euroa, Paskakaupunni ry 500 euroa, Rotos ry euroa, Tilaa kulttuurille ry euroa, Yli-Iin taidepiiri Ryhmä euroa KULTTUURIPALVELUJEN KORTTELIAVUSTUKSET, Oulujoki-seura ry 500 euroa, Martinniemen kyläyhdistys ry 500 euroa KULTTUURIPALVELUIDEN PROJEKTIAVUSTUKSET, Showroom Social ry euroa

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000 POHJOIS-POHJANMAAN KULTTUURIRAHASTON APURAHAT JA PALKINNOT 2014 APURAHAT Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000 Fil. maisteri Tarja Alakoski, Oulu, Vezf1-tekijän roolia

Lisätiedot

Päätös kulttuuriavustusten saajista 2017

Päätös kulttuuriavustusten saajista 2017 Päätös kulttuuriavustusten saajista 217 Avustuksen hakija(t) 1 Arktiset maahanttajat ry 2 Arktiset maahanttajat ry 3 Hupaisat Siskot ry 58 445 58 2 16 3 monikulttuurisuus monikulttuurisuus Cultural Heritage

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho Taiteen edistämiskeskus Erityisasiantuntija Henri Terho henri.terho@minedu.fi www.taike.fi Taiteen edistämiskeskus Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen asiantuntijavirasto. Tehtävät: Edistää taidetta

Lisätiedot

KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS Tikkanen Jenni 200,00 Näyttelukustannuksiin Nowhere-muotoilunäyttelyn

KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS Tikkanen Jenni 200,00 Näyttelukustannuksiin Nowhere-muotoilunäyttelyn Avustuksen saaja Avustus määrä Avustuksen käyttötarkoitus ELOKUVA Joensuun seksuaalinen Tappiontakuu Hohto-viikon tasavertaisuus Hobiles ry 200,00 järjestämiseen Pohjois-Karjalan alueellinen Tappiontakuu

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta

Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET V. 2016 Sivu 1/5 /pvm Kenelle myönnetty Kohde Myönnetty Kpl Kävijämäärä Huom. Jäsenmäärä 1 /15.1.2016 2 /1.2.2016 Kohdeavustukset Kahden pohjalaiskuoron kanssa järjestettävä

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee ME MAHDOLLISTAMME Joka päivä runsaat 23 000 ihmistä tulkitsee, mitä ympärillämme tapahtuu. Ymmärrämme, miten taide syntyy, ja mitä Suomi tarvitsee. Visiomme on parantaa taiteilijan asemaa ja tarjota yleisölle

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

Tieyksikkölaskelma Kunnossapitokustannusten osittelu. Toimitusnro

Tieyksikkölaskelma Kunnossapitokustannusten osittelu. Toimitusnro 1(9) TK1 Ylikorkala 748-411-115-1 Ylikorkala Ylikorkala Erkki Juhani Metsä MeL 6,8 7 0,7 33 33 TK2 Myllyoja 748-411-134-2 Myllyoja Harjapää Anne-Maria Harjapää Eero Sakari Erityisliikenne EL 5 25 1,27

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Elokuva ja video 1 Nordic Glory Festival ry T 700 520 520 Hakemusnumero: 34 / Nordic Glory Festival ry Kirjallisuus 2 Jyväskylän Science Fiction seura 42 ry T 100 50 50 Hakemusnumero: 77 / Jyväskylän Science

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET V Sivu 1/5 /pvm Kenelle myönnetty Kohde Myönnetty Kpl Kävijämäärä Huom. Jäsenmäärä

KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET V Sivu 1/5 /pvm Kenelle myönnetty Kohde Myönnetty Kpl Kävijämäärä Huom. Jäsenmäärä KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET V. 2016 Sivu 1/5 /pvm Kenelle myönnetty Kohde Myönnetty Kpl Kävijämäärä Huom. Jäsenmäärä Kohdeavustukset 1 /15.1.2016 Mikkelin seudun Pohjalaiset ry 2 /1.2.2016 Kahden pohjalaiskuoron

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

Illinjuoksut kesällä 2017 TULOSKOOSTE

Illinjuoksut kesällä 2017 TULOSKOOSTE Illinjuoksut kesällä 2017 TULOSKOOSTE 1) 9.6.2017 1) Aleksi Karppinen 15.55, 2) Juha-Matti Heinonen 17.11, 3) Arto Hiltula 17.27, 4) Jarkko Paukkeri 17.41, 5) Hannu Kirstinä 17.47, 6) Jani Laine 18.02,

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1. HS-Aluekilpailut (V) 26.2.2011 Taivalkoski Lopputulokset 1 N8-1km 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.13,5 2 M8-1km 1. Janne Räisänen 6.11,4

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 22.1. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 18.3. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 16.4.

Lisätiedot

Kinnunen Mika, filosofian maisteri 10.000 Urho Kekkosen poliittisia suhdeverkostoja kokoomukseen v. 1956-1968 käsittelevän väitöskirjatyön kuluihin.

Kinnunen Mika, filosofian maisteri 10.000 Urho Kekkosen poliittisia suhdeverkostoja kokoomukseen v. 1956-1968 käsittelevän väitöskirjatyön kuluihin. 2013 MYÖNNETYT TIEDE-, TAIDE- JA KULTTUURITOIMINNAN APURAHAT TIEDEAPURAHAT Böök Netta, arkkitehti 21.700 Toista maailmansotaa edeltäneen ajan rakennusperinnön käyttöä luovutetulla Kurkijoella käsittelevään

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen

Lista: Ehdokas: Äänimäärä: Sijoitus Vertausluku: 87 Yliperttula Marjo (Harju Kirsi) Sippola Elisa (Huttunen Helsingin yliopisto 27.11.2006 FARMASIAN TIEDEKUNTA FARMASIAN TIEDEKUNNAN tiedekuntaneuvosto Valittavien lukumäärä: 3 (ainakin yhden jäsenen ja varajäsenen tulee olla opettaja ja ainakin yhden jäsenen

Lisätiedot

TallukkaCup_MS_Pro_SU. x Finnilä Pauli KSD. klo 13:50. Autio Atte. DC Tornado Harju Teemu Kukon tikka

TallukkaCup_MS_Pro_SU. x Finnilä Pauli KSD. klo 13:50. Autio Atte. DC Tornado Harju Teemu Kukon tikka Lohko 1 Finnilä Pauli 1 Finnilä Pauli Autio Atte DC Tornado kirjaus 13:50 Finnilä Pauli Autio Atte DC Tornado Harju Teemu Kukon tikka Harju Teemu Kukon tikka Sivu 1 (16) Lohko 2 Laine Tarmo Terävät 2 Laine

Lisätiedot

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS

SM-KIISKIPILKKI 2017, OULUNJÄRVI MIEHET NIMI SEURA TULOS MIEHET NIMI SEURA TULOS 1 Jani Orava Rautaruukin Urheilukalastajat 2799 2 Raine Kortet Pohjois-Karjalan Urheilukalastajat 2569 3 Ismo Karhunen Rautaruukin Urheilukalastajat 92 4 Tomi Etelä-Aho Lapuan Seudun

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

SAUL SM KP Tampere

SAUL SM KP Tampere SAUL SM 2015 - KP Tampere Tampereen Pyrintö L Ä H T Ö L I S T A Kilpailun sarjat: N30; N35; N40; N45; N50; N55; M30; M35; M40; M45; M50; M55; M60; M65; M70; M75; N60; N65; N70; M80; M85; N30 Naiset 30

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

RI Oulun Tulli ohjelma 2007-2008

RI Oulun Tulli ohjelma 2007-2008 2.7.2007 1. peruttu kokous 9.7.2007 Hallituksen kokous 16.30 Pohjois-Suomen Messut RY, Ojakatu 2 12.7.2007 Kesäteatteri Hupisaari "Raksilan iloiset rouvat" 19.00 19.7.2007 16.30, kauden 2007-2008 toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Kunnanhallitukselle on tullut julkiselta kaupanvahvistajalta ilmoitukset seuraavista kiinteistökaupoista:

Kunnanhallitukselle on tullut julkiselta kaupanvahvistajalta ilmoitukset seuraavista kiinteistökaupoista: Kunnanhallitus 186 04.08.2014 Etuosto-oikeus kiinteistökaupoissa 2288/44.441/2010 KHALL 186 Kunnanhallitukselle on tullut julkiselta kaupanvahvistajalta ilmoitukset seuraavista kiinteistökaupoista: Kiinteistö:

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 27.9.2018/vh MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko Huttu SuomVa

Lisätiedot

Arkkitehtuuri Aalto-yliopisto/Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu/arkkitehtuurin laitos Alvar Aalto -säätiö Arkkitehtuurikeskus ry/arkkitehtuurin

Arkkitehtuuri Aalto-yliopisto/Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu/arkkitehtuurin laitos Alvar Aalto -säätiö Arkkitehtuurikeskus ry/arkkitehtuurin Arkkitehtuuri Aalto-yliopisto/Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu/arkkitehtuurin laitos Alvar Aalto -säätiö Arkkitehtuurikeskus ry/arkkitehtuurin tiedotuskeskus Oulun yliopisto/arkkitehtuurin tiedekunta

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2 Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti 2.8.2017 Ylivieskan Kuula H21 : 2,8 km Lähti: 9, Keskeytti: 0, Hylätty: 1 1. 3 Koirikivi Anssi RasTiimi 11:37 +0 2. 5 Ketonen Miikka Kokkolan Suunnistajat 11:54 +17 3. 9 Poutanen

Lisätiedot

Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg

Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg 1 Asta Kankaala LepU 6,59 1.5.2014 Juankoski 2 Piia Aaltokoski LepU 6,57 3.8.2014 Varkaus 3 Pirjo Saukkonen LepU 6,00 21.9.2014 Leppävirta 4 Ulvi Jurikivi

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Ville Nokipii P-HA 98 97 95 100 99 99 588 2. Arto Tiihonen SySi 96 99 99 96 97 94 581 3. Minna Hytönen KSA 96 97 95 97 97 92 574 4. Carl Bergman NSK 93 95 96 91 99 96

Lisätiedot

JHL:n edustajisto

JHL:n edustajisto JHL:n edustajisto 6.6.2017 Vaalipiiri Vaaliliitto Nimi Sopimusala 1 JHLdemarit ja PALDANIUS KARI Kunta 1 JHLdemarit ja KOSKELA MARKKU Kunta 1 JHLdemarit ja HAMARI HELI Kunta 1 JHLdemarit ja STRENGELL JARNO

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

Myönnetyt Fellowship-apurahat Ensimmäinen vuosi:

Myönnetyt Fellowship-apurahat Ensimmäinen vuosi: Myönnetyt Fellowship-apurahat 7.12.2017 FaT Hanna Antila 45 500 FT Heidi Haikala 65 000 LT Aida Kiviniemi 65 000 LT Satu Lamminmäki 65 000 LT Kaisu Luiro-Helve 60 000 FM Tuomo Mantere 60 000 PhD Kert Mätlik

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 21.5.2017 päivitetty 21.5.2017 klo 22.15 MM 1. Lehtonen Seppo JST 45 36 41 44 44 210 2. Immonen Hannu KuTi 40 38 42 46 43 209 3. Fischer Jussi ATi 43 39 40 41

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv 15.10.2013 KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

Turun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat Luovien alojen rahoituspäivä 18.9.2014

Turun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat Luovien alojen rahoituspäivä 18.9.2014 Turun kulttuurilautakunnan avustukset ja apurahat Luovien alojen rahoituspäivä 18.9.2014 Heli Lempa Avustuksia koskeva harkinta Ote kaupunginhallituksen päätöksestä 21.12.1998 Tuetaan ensisijaisesti niitä,

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH) KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä Järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty klo 13

Kansallinen 25 tikkaa Saarijärvellä Järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty klo 13 Kansallinen 25 tikkaa 2.7.2016 Saarijärvellä Järjestäjä Paavon Tikka ry päivitetty 3.7.2016 klo 13 MM 1. Tammi Aimo TurTi 39 40 41 44 40 204 2. Immonen Hannu KuTi 38 37 42 42 43 202 7x10 3. Järvinen Tarmo

Lisätiedot

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)

YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH) Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

Iin hiihdot 1.3.2014

Iin hiihdot 1.3.2014 1 / 6 2.3.2014 22:53 Iin hiihdot 1.3.2014 T U L O K S E T Liikuntakeskus MOVE Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M70; M45; M55; M65; N35; N45; NYL; N20; M35; M18;

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112 Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI PÖYTÄKIRJA 26.5.2010 Pohjois-Suomen monialaiset sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Joni Karvonen FC Piuha - FC Punaiset Asteroidit 2-1. Jani Sillanpää Kapun Kojootit - FC Lars 5-1

Joni Karvonen FC Piuha - FC Punaiset Asteroidit 2-1. Jani Sillanpää Kapun Kojootit - FC Lars 5-1 kierros ottelu nro pvm kotijoukkue vierasjoukkue Tulos 1 1 5.6.2011 Metalli 55 - Peräkylän Voima 7-0 Jani Suominen 2 Pertti Satokangas 2 Samu Jääskelä Petri Aho 1 2 5.6.2011 Verkkalan Raitis - Kaarikujan

Lisätiedot

FM i luftvapenskytte Sastmola Resultat ÄLG

FM i luftvapenskytte Sastmola Resultat ÄLG FM i luftvapenskytte Sastmola 2016 Resultat ÄLG Klass S15 1. Antti Santakangas ST 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen MF 157 5. Juuso Ahola La 156 13 tävlande i klassen

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH

KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys 2.10.2012 KH MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko

Lisätiedot

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut 23.7.2011 Satakunnan lennosto, Pirkkala PA1 Henkilökohtaiset tulokset Sij. Ampuja Piiri S1 S2 Tulos Vertailuarvo 1 Nieminen Markku HRESP 86 100 100 0100-02-08-00-00-00-00-00-00-00-00-00-00--0086-01-01-02-06-00-00-00-00-00-00-00-00

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Yhteensä

# Pelaaja Seura Yhteensä Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist

Lisätiedot

Autonrengas Naiset 5 kg

Autonrengas Naiset 5 kg Autonrengas Naiset 5 kg pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 15,61 8.10.2011 Heinävesi 2 Riikka Ruuth KivKiv 13,78 22.4.2011 Kuopio 3 Ulvi Jurikivi KU-58 12,62 24.9.2011 Leppävirta 4 Lotta Kirvesmies MikKV 12,40

Lisätiedot

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk.

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulokset Länsi-Suomen mestaruuskilpailu Kurikka La 22.7.2017 Metsästys trap Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulos 1 Rauma Sami Po M 23 21 44 2 Hietamäki Eero Sa M 23 20 43 3 Virtanen Mikko

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset Sivu 1 / 6 Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset 100m juoksu M30 +0,5m/s 1) Sami Koivunen Noormarkun Nopsa 12,21 +0,5m/s 1) Juho-Pekka Karjalainen Kunto-Pirkat 11,91 2) Aku Kallio Kosken Kaiku

Lisätiedot

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja 6/2018 1 Aika, 09:00 Paikka Joensuun kampus, Aurora AU206 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Kaarniranta Kai professori, jäsen Rouvinen Juha professori, varajäsen Honkakoski Paavo professori, jäsen Elorinne

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014

JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014 JUNNUKIEPIN, KUNTOKIEPIN JA JYVÄSKIEPIN LUISTELU 8.3.2014 JUNNUKIEPPI 1 km 1 Pinja Kilpeläinen KENSU T 13 Erä 0 2:20 1 Sakari Hynynen HH 2000 P 13 Erä 0 2:45 2 Eemeli Kanervo Mixathlon P 13 Erä 0 2:46

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet

Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet Linkopallo 2017 Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 43,07 5.6.2017 Leppävirta 2 Asta Kankaala LepU 40,20 15.5.2017 Leppävirta 3 Saila Konttinen HeiYU 38,12 15.6.2017 Heinävesi 4 Milla Pesonen Ylämylly 31,33

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Taiteen edistämiskeskus (Taike) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu

Lisätiedot

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu

Ceder Ulf Elijoki Jani. Finnilä Pauli. Kaltti Teemu SM B KISASTA ULOS JÄÄVÄT PELAAJAT Rankinglistan perusteella ulos jäävät miehet Kantele Marko Ceder Ulf Pehkonen Tatu Niskala Asko Viinikka Veijo Takkinen Uki Finnilä Pauli Alanentalo Tony Haverinen Teuvo

Lisätiedot

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18

Nu Homin Joonas OKY 890 g. Nu Kärkkäinen Jussi-Pekka NKM 450 g 2. Tertsunen Aki NKM 8 g. Nu18 1 Bomba-pilkki, joka oli samalla piirinmestaruuskilpailu, pilkittiin aurinkoisessa säässä 6.3.2011. Suurimman saaliin kiertopalkinto meni PKUK:n Matti Jyrkiselle. Osallistujia 141 kilpailijaa. Nu12 Nu15

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUETTELO Päätösluettelo. Päätöspvmväli Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös.

PÄÄTÖSLUETTELO Päätösluettelo. Päätöspvmväli Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös. 1/5 Hakuehto Käyttäjä luettelo Arvo Saarela Eija pvmväli 20.11.2015-08.01.2016 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös Järjestys Viranhaltija/päätöstyyppi, pykälänumero Viranhaltijan päätöstyypit

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot