Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas Tilinpäätös

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas. 2006 Tilinpäätös"

Transkriptio

1 Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas 2006 Tilinpäätös

2 Sisällysluettelo Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2006 Tuloslaskelma Tase Tuloslaskelman liitteet Taseen liitteet Sijoitusallokaatio Sijoitustoiminnan tuotto Avainluvut ja analyysit Hallituksen esitys voiton käytöstä

3 Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2006 Päättynyt toimintavuosi 2006 oli Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritaksen (jäljempänä Veritas Eläkevakuutus) sadasensimmäinen. Veritas Eläkevakuutus päätti joulukuussa 2006 myydä tytäryhtiönsä Henkivakuutusosakeyhtiö Veritaksen (Veritas Henkivakuutus) osakekannan Aktiakonsernille. Myyntisuunnitelmat julkistettiin , ja kauppa saatettiin päätökseen tammikuussa Veritas Henkivakuutuksen myynnin seurauksena Veritas Eläkevakuutuksesta tuli Aktia Säästöpankin kolmanneksi suurin omistaja noin 10 %:n omistajaosuudella. Veritas Eläkevakuutus ja Veritas Henkivakuutus ovat vuodesta 2001 lähtien tehneet tiivistä yhteistyötä vakuutusryhmä Veritaksessa Keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö Veritaksen ja Fondexin (Rahastotori) kanssa. Veritas Henkivakuutuksen myynnin seurauksena yhteistyömallia kehitetään vuoden 2007 aikana. Veritas Eläkevakuutukselle uusi yhteistyökonsepti antaa paremmat toimintaedellytykset, mikä puolestaan mahdollistaa volyymin kasvun sekä kustannustehokkuuden. Kauppa tarjoaa myös mahdollisuudet toiminnan kehittämiseen suuremmassa mittakaavassa. Veritas Henkivakuutuksen myynti sekä Veritaksen yhtiöiden ja Aktia-konsernin uusi yhteistyömalli vastaavat markkinoiden muutoksiin ja suomalaisten muuttuneeseen ostokäyttäytymiseen. Asiakkaat keskittävät yhä enemmän pankki- ja vakuutusasiansa ja hoitavat niitä pankkitiskillä. Myyntiä perustellaan myös sillä, että Veritas Henkivakuutus on muodostanut liian suuren riskikeskittymän Veritas Eläkevakuutuksen sijoitussalkussa, ja vakavaraisuusvaatimus on ollut korkea sijoitussalkun noteeraamattomien osakkeiden osuuden ollessa korkeampi kuin muissa työeläkeyhtiöissä. Päätetyn kaupan jälkeen Veritas Eläkevakuutus keskittyy työeläkeyhtiönä lakisääteisiin eläkevakuutuksiin. Johto Tilivuoden 2006 aikana Master of Law, OTK Jan-Erik Stenman toimi yhtiön toimitusjohtajana. Yhtiön hallitukseen kuuluivat toimitusjohtaja Kjell Sundström (puheenjohtaja), professori Peter Wetterstein (varapuheenjohtaja), talouspäällikkö Anders Dahlbäck, asiamies John Glad, toimitusjohtaja Kurt Häggblad, toimitusjohtaja Mikael Ingberg, sosiaalipoliittinen asiantuntija Mirja Janérus, toimitusjohtaja Henrik Johansson, pääekonomisti Matti Koivisto, toimitusjohtaja Anders Nordman, toimitusjohtaja Jan-Erik Stenman sekä asiamies Johan Åström. Hallituksen varajäseniä olivat konsuli Torbjörn Wikeström, järjestösihteeri Anita Spring ja varatoimitusjohtaja Thor Sourander. Hallitus kokoontui 11 kertaa vuoden 2006 aikana. Mirja Janérus ja Matti Koivisto jättivät hallituspaikkansa vuodenvaihteessa Varsinaiseksi hallituksen jäseneksi Mirja Janéruksen tilalle valittiin järjestösihteeri Anita Spring sekä Matti Koiviston tilalle asiamies Ralf Sund. Hallituksen varajäsenistä Torbjörn Wikeström erosi hallituksesta. Varajäseniksi vuodelle 2007 valittiin asiantuntija Piia Alvesalo, työehtoasiantuntija Nikolas Elomaa sekä varatoimitusjohtaja Thor Sourander. Toimitusjohtaja Peter Boström toimi yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtajana ja toimitusjohtaja Håkan Anttila varapuheenjohtajana. Yhtiökokous valitsi apulaisjohtaja Matti Viialaisen Ari Segerin tilalle, toimitusjohtaja Erik Bärnasin Bo Eklundin tilalle sekä kansliapäällikkö Christoffer Grönholmin uudeksi jäsenekseen. Hallintoneuvosto kokoontui vuoden 2007 aikana kaksi kertaa. Hallintoneuvoston asettamaan nimitys- ja palkitsemisvaliokuntaan kuuluivat vuonna 2006 puheenjohtaja Peter Boström, varapuheenjohtaja Håkan Anttila sekä jäsenet Helena Pentti ja Ole Åberg. Valiokunnan tehtäviin kuului nimitys- ja palkitsemisasioiden valmistelu hallintoneuvostolle. Vuosi 2006 oli valiokunnan ensimmäinen toimintakausi. Hallintoneuvosto valitsi Matti Viialaisen uudeksi jäseneksi vaali- ja palkitsemisvaliokuntaan Helena Pentin tilalle. Lakisääteinen työeläkejärjestelmä Keskimääräinen TEL-vakuutusmaksu oli 21,6 % vuonna 2006, eli maksu pysyi samana kuin edellisenä vuonna. Palkansaajien työeläkemaksu oli 4,3 % (4,6 %) alle 53-vuotiailla ja 5,4 % (5,8 %) 53 vuotta täyttäneillä. Tasoitusvastuun työkyvyttömyyseläkeosuuden laskemiseksi on kokonaismaksua tilapäisesti alennettu keskimäärin 0,4 prosenttiyksiköllä, jolloin todellinen keskimääräinen maksu oli 21,2 % palkasta. Työnantajat, joilla oli alle 50 työntekijää, saivat osakseen täysimääräisen maksunalennuksen 0,6 prosenttiyksikköä vakuutusmaksun kokonaismäärästä. TEL-maksujen tapaan myös YEL-maksu on ikäsidonnainen. Vuonna 2006 alle 53-vuotiaiden yrittäjien YEL-vakuutusmaksu oli 20,8 % (21,4 %) heille vahvistetusta työtulosta, ja 53 vuotta täyttäneiden yrittäjien 21,9 % (22,6 %). Pörssiyhtiöiden käyttöön ottamien kansainvälisten IAS/IFRS-kirjanpitostandardien johdosta vuoden 2006 alusta suurtyönantajien työkyvyttömyyseläkemaksuihin otettiin käyttöön maksuluokat. Näin työkyvyttömyysvastuut eivät IAS 19 mukaan rasita pörssiyhtiöiden

4 Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2006 tilinpäätöstä. Maksuluokat korvaavat omavastuun, jolla aiemmin määriteltiin työkyvyttömyyseläkemaksu. Maksutaso määräytyy etukäteen yrityksen työkyvyttömyysriskin mukaan, eivätkä tulevat työkyvyttömyystapaukset enää suoraan johda maksunkorotuksiin. Nk. Puron ryhmä selvitti vuoden 2005 aikana työeläkeyhtiöiden mahdollisuuksia kasvattaa sijoitustoiminnan tuottoja riskinottoa lisäämällä. Selvitystyön kohteena oli sekä kotimaisten osakesijoitusten että osakkeiden prosentuaalisen osuuden lisääminen sijoitussalkussa. Työryhmän kehitysehdotus julkaistiin vuoden 2006 alussa. Ehdotuksen mukaan vuoden 2007 alusta otetaan käyttöön nk. osaketuottosidonnainen lisävakuutusvastuu osakemarkkinoiden heilahtelujen puskureiden lisäämiseksi. Tässä yhteydessä uudistettiin lainsäädäntöä, joka liittyy eläkelaitosten vastuuvelan kattamiseen sekä vakavaraisuusrajan laskemiseen. Muun muassa sijoitusten luokittelu tapahtuu nyt todellisen riskin mukaan, ja eläkelaitosten hallitusten tulee vahvistaa luokitteluun käytettävät periaatteet. Samalla muutettiin tietyiltä osin eläkeyhtiöiden hallintoon liittyvää lainsäädäntöä. Muutoksen jälkeen laki asettaa hallituksen jäsenille tiettyjä osaamisvaatimukset eläkevakuutusasioissa. Työeläkeyhtiön pitää jatkossa asettaa valiokuntia, jotka valmistelevat mm. nimitys- ja palkitsemisasioita. Työmarkkinaosapuolilla tulee olla edustajansa näissä valiokunnissa. Lakia muutettiin myös niin, että siirtymäkauden jälkeen yhtiön toimitusjohtaja ei enää voi olla hallituksen jäsen. Työeläkeyhtiölakiin tehdyt muutokset johtavat Veritas Eläkevakuutuksen yhtiöjärjestyksen muutoksiin. Selvitysmies Erkki Rajaniemi selvitti vuoden 2006 aikana työeläkealan kilpailuolosuhteita, ja hän luovutti raporttinsa Raportissa käsitellään mm. sitä, missä määrin työeläkelaitokset voivat harjoittaa yhteistyötä sekä hajautetun järjestelmän tehokkuuden mittaamista. Tämän raportin ja edellä mainitun Puron ryhmän kehitysehdotuksen yhteydessä asetettiin työryhmä, jonka tehtävänä on selvittää, miten mahdollista ja perusteltua laskuperusteista poikkeaminen yhtiöiden välillä on. Lakiesitys yhdestä, yksityisen sektorin keskeiset eläkelait yhdistävästä eläkelaista hyväksyttiin eduskunnassa maaliskuussa 2006, ja uusi työntekijöiden eläkelaki (TyEL) tuli voimaan vuoden 2007 alusta. Uusi yhteinen laki korvaa työntekijäin eläkelain (TEL), lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijöiden eläkelain (LEL) sekä taiteilijoiden ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijöiden eläkelain (TaEL). Uuden lain mukaan työnantaja voi vakuuttaa kaikki työsuhteet samassa eläkevakuutusyhtiössä riippumatta työsuhteen kestosta tai toimialasta, jolla työnantaja toimii. Uuden lain soveltaminen johti suuriin tietojärjestelmien muutoksiin. Vuoden 2007 alusta alkaen alalla otettiin käyttöön yhteisesti omistetun Arek Oy:n puitteissa yhteinen ansaintarekisteri. Vakuutustoiminta Vakuutusmaksutulo Konsernin kokonaismaksutulo oli 384,5, joka tarkoittaa 21,9 miljoonan euron eli 6,1 %:n lisäystä vuoteen 2005 verrattuna. Veritas Eläkevakuutuksen vakuutusmaksutulon kasvu jatkui samoissa myönteisissä merkeissä kuin vuonna TEL-vakuutusmaksutulo kasvoi edellisvuodesta 8,5 % ja oli 237,9 (219,4) miljoonaa euroa. YEL:n mukainen vakuutusmaksutulo oli 47,2 (47,2) miljoonaa euroa. Edellä mainituista maksutuloista TEL:n ja YEL:n mukaisten lisävakuutusten osuus oli 1,5 (1,6) miljoonaa euroa. Kaikkiaan vakuutusmaksutulo kasvoi vuoteen 2005 verrattuna 18,6 miljoonaa euroa, eli 7,0 %. Yhtiön markkinaosuus oli 3,6 % (3,6 %). Vakuutusmaksusaatavien luottotappiot laskivat vuonna 2006 ja olivat 4,1 (4,5) miljoonaa euroa. Veritas Henkivakuutuksen vakuutusmaksutulo oli 95,3 (96,0) miljoonaa euroa. Tämä johtui ensisijassa vapaaehtoisen eläkevakuutuksen maksutulon 5,1 miljoonan euron eli noin 15 %:n laskusta vuoteen 2005 verrattuna. Vakuutuskanta Veritas Eläkevakuutuksen TEL-vakuutukset käsittivät vuoden 2006 päättyessä arviolta (39 200) työntekijää, joiden yhteenlaskettu vuosiansio oli 1 001,7 (924,4) miljoonaa euroa. Keskimääräinen vuosiansio oli siten n (23 600) euroa. YEL-vakuutusten lukumäärä oli vuoden 2005 päättyessä (14 571), ja niiden yhteenlaskettu arvioitu vuosityötulo 222,3 (216,1) miljoonaa euroa. Keskimääräinen vuosityötulo oli siten n (14 830) euroa. Veritas Eläkevakuutuksen suoraan myöntämän TEL:n ja YEL:n mukaisen eläkevakuutuskannan lisäksi yhtiö vastasi myös Försäkringsaktiebolaget Pensions- Alandian kanssa rinnakkaisvakuutuksena Ahvenanmaalla myönnetystä vakuutuskannasta. Veritas Eläkevakuutuksen osuus on puolet tästä kannasta, joka vuoden 2006 päättyessä käsitti arviolta (6 000) työntekijää, joiden yhteenlaskettu vuosiansio oli 179,8 (171,5) miljoonaa euroa sekä (1 169) yrittäjää, joiden yhteenlaskettu arvioitu vuosityötulo oli 26 (24,0) miljoonaa euroa. Työntekijöiden keskimääräinen vuo-

5 Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2006 siansio oli siten (28 440) euroa ja yrittäjien keskimääräinen vuosityötulo (20 570) euroa. Korvauskulut Eläkkeitä maksettiin vuonna 2006 yhteensä 229,4 (220,9) miljoonaa euroa. Summaan sisältyy yhteensä 1,9 (2,0) miljoonan euron käsittelykustannukset. Lakisääteisiä TEL-eläkkeitä maksettiin 184,3 (175,8) miljoonaa euroa ja YEL:n mukaisia eläkkeitä 43,3 (43,0) miljoonaa euroa. Veritas Eläkevakuutuksesta sai lakisääteisen eläkkeensä joulukuun 2006 lopussa yhteensä (21 318) henkilöä. Veritas Avanti -työkyvyn kehittämisohjelmassa painopiste on siirtynyt perinteisestä asiakasyritysten työntekijöiden työkyvyn kehittämisestä kokonaisvaltaiseen työpaikan hyvinvoinnin parantamiseen. Vuonna 2006 näiden hankkeiden kulut olivat 0,1 (0,2) miljoonaa euroa. Vastuuvelka Veritas Eläkevakuutuksen yhteenlaskettu vastuuvelka oli 1 443,3 (1 305,2) miljoonaa euroa Vakuutusmaksuvastuun osuus oli 894,9 (822,4) miljoonaa euroa ja korvausvastuun osuus 548,4 (482,8) miljoonaa euroa. Aikavälillä laskuperustekorko oli 6,00 % ja loppuvuoden se oli 6,50 %. Tytäryhtiö Veritas Henkivakuutuksen omalla vastuulla oleva vakuutustekninen vastuuvelka kasvoi 13 % ja oli 789,6 miljoonaa euroa. Vastuuvelasta 166,9 miljoonaa euroa oli sijoitussidonnaisissa vakuutuksissa. Laskuperustekorko niille vakuutuksille, jotka eivät ole sijoitussidonnaisia, oli keskimäärin 3,2 % sen vuotta aiemmin ollessa 3,6 %. Toiminnan kehittäminen Vuoden 2006 aikana valmisteltiin Veritas Eläkevakuutuksen tytäryhtiön Veritas Henkivakuutuksen myynti Aktia-konsernille. Kauppa saatettiin päätökseen tammikuussa Vuonna 2005 aloitettu hyvän hallintotavan kehityshanke jatkui vuonna Hankkeen tavoitteena on tehdä Veritas Eläkevakuutuksen hallinnosta entistä läpinäkyvämpää Helsingin Pörssin, Keskuskauppakamarin ja Elinkeinoelämän keskusliiton pörssiyhtiöiden hallinnolle ja ohjausjärjestelmille asettamien suositusten mukaisesti. Hankkeen seurauksena asetettiin sijoitusvaliokunta sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunta. Sijoitusvaliokunnan tehtävänä on toimia sijoitusasioiden keskustelu- ja päätösfoorumina, ja se on vuoden 2006 aikana kokoontunut säännöllisesti. Veritas Eläkevakuutuksen hallintoneuvosto asetti nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jo ennen työeläkelain muutoksia. Muutokset edellyttävät yhtiöiden asettavan valiokunnan, joka valmistelee nimitys- ja palkitsemisasioita. Vuonna 2006 valiokunta on mm. valmistellut hallitusjäsenten valintaa. Viime vuonna hyvän hallintotavan kehityshankkeen puitteissa valmisteltiin myös nk. sisäpiiriohjeet arvopaperikauppaan liittyen. Vuodenvaihteessa voimaan tullut uusi työeläkelaki (TyEL) johti viime vuonna työpanoksen lisäykseen Veritas Eläkevakuutuksessa. Uusi laki aiheutti myös muutoksia tietojärjestelmiin. Sen lisäksi muutos edellytti työprosessien päivittämistä sekä uusien asiakas- ja tiedotusmateriaalien tuottamista. Veritas Eläkevakuutuksen tavoitteena on asiakaslähtöinen toiminta. Veritasryhmän vuonna 2006 yritys- ja yrittäjäasiakkaiden parissa teettämän asiakastutkimuksen mukaan asiakkaat ovat tyytyväisiä Veritaksen asiantuntevaan ja henkilökohtaiseen palveluun. Tutkimustulokset antoivat myös hyviä kehitysehdotuksia, jotka on huomioitu kehitystyössä ja päivittäisissä työkäytännöissä. Vuoden 2006 syksyllä yhtiö otti käyttöön uuden puhelinjärjestelmän parantaakseen entisestään asiakaspalveluaan. Uuden puhelinjärjestelmän avulla Veritas parantaa henkilökuntansa tavoitettavuutta ja asiakaspalvelun saavutettavuutta. Keskijohdon johtamiskoulutukseen panostettiin edelleen vuonna Keskijohto osallistui johtamisohjelmaan, jonka tavoitteena oli yhdenmukaistaa johtamistapaa, kehittää projektinhallintaa sekä varmistaa toiminnanohjausmallin implementointi. Veritas Eläkevakuutus haluaa kantaa vastuunsa ja tekee työtä turvallisen yhteiskunnan puolesta ja panostaa siksi ennaltaehkäisevään nuorisotoimintaan. Veritas haluaa esimerkillään näyttää, että myös yrityksillä on vastuu nuorisomme tulevaisuudesta. Sijoitustoiminta Sijoitustoiminnan näkökulmasta vuotta 2006 leimasi maailmantalouden jyrkkä kasvu. Osakemarkkinoiden kasvu oli viime vuonna edelleen vahvaa, vaikka markkinat olivatkin rauhattomat. Aasian kuten Euroopankin markkinat kehittyivät myönteiseen suuntaan. Korkojen suhteen vuosi 2006 oli vaikea. Tuotto oli kehitysmaita lukuun ottamatta verrattain heikkoa. Suomen kiinteistömarkkinat ovat viimeisten vuosien aikana kansainvälistyneet. Transaktioiden määrä on kasvanut,

6 Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2006 ja ulkomaalaiset ostajat vastaavat kokonaiskauppasummassa puolesta volyymistä. Kiinnostusta eivät ole herättäneet vain suuret kohteet aluekeskuksissa, vaan erityisesti liiketilat hyvillä vuokrasopimuksilla ovat olleet suosittuja koko maassa. Investoijien kiinteistöille asettamat tuottovaatimukset ovat vuodesta 2004 lähtien jatkuvasti laskeneet. Kotimaiset sijoittajat ohjaavat entistä enemmän kiinteistösijoituksiaan kotimaisiin tai ulkomaisiin epäsuoriin sijoitusinstrumentteihin. Veritas Eläkevakuutuksen sijoitukset tuottivat erittäin hyvin. Sitoutuneen pääoman nettotuotto oli käyvin arvoin 10,8 % (10,7). Veritas Eläkevakuutuksella oli siten työeläkevakuutusalan paras sijoitustulos. Sijoitustoiminnan nettotuotot nousivat vuoden aikana käyvin arvoin 15,5 % ja olivat 166 (144) miljoonaa euroa. Vuodenvaihteessa Veritas Eläkevakuutuksen sijoitussalkun markkina-arvo oli (1 512) miljoonaa euroa. Lainojen osuus laski 20 (24) miljoonaan euroon, mikä merkitsee ainoastaan 1,2 % sijoitusten kokonaissalkusta. Myös joukkovelkakirjojen osuus sijoituskokonaisuudessa laski ja oli 688 (632) miljoonaa euroa. Sijoitussalkussa oli myös 3,8 % muita rahoitusinstrumentteja ja talletuksia. Näiden arvo oli 66 (94) miljoonaa euroa. Osakkeiden ja osuuksien osuus kasvoi merkittävästi. Osakkeiden arvo oli 644 miljoonaa euroa, mikä nostaa osakkeiden ja osuuksien osuuden kokonaissijoituksista 37,2 %:iin. Kiinteistösijoitusten osuus oli 18,0 % (18,4) sijoitusten kokonaismäärästä, vaikka niiden käypä arvo nousi 278 miljoonasta eurosta (vuonna 2005) 311 miljoonaan euroon vuonna Sisäinen kontrolli ja riskienhallinta Riskienhallinta perustuu Veritas Eläkevakuutuksessa hallituksen tekemään vuosittaiseen riskienhallintasuunnitelmaan. Suunnitelmassa määritellään valvontaperiaatteiden lisäksi eri toimintojen riskienhallinnan tavoitteet sekä riskinoton rajat, vastuualueet ja avainluvut. Riskinhallintasuunnitelma kattaa yhtiön koko toiminnan. Sijoitustoiminnan pääasialliset periaatteet lyödään lukkoon hallituksen vuosittaisessa sijoitussuunnitelmassa, jonka hallintoneuvosto vielä vuonna 2006 vahvisti. Sijoitussuunnitelma sisältää mm. sijoitusten allokointia ja riskien keskittämistä koskevia rajoituksia. Sisäisen tarkastuksen pääasiallinen tehtävä on turvata yhtiön riskienhallinta-, seuranta- ja hallintoprosessien tehokas toiminta asetettujen tavoitteiden ja toimintatapojen mukaan. Hallitus vahvistaa sisäisen tarkastuksen kehykset sisäisen tarkastuksen vuosittaisessa suunnitelmassa. Sisäinen tarkastus raportoi säännöllisesti hallitukselle. Riskienhallintaa esitellään laajemmin riskienhallintaosion liitetiedoissa. Henkilökunta ja liikekulut Veritas Eläkevakuutuksen palveluksessa oli tilikauden aikana keskimäärin 124 (125) henkilöä. Konsernissa on vuoden aikana työskennellyt keskimäärin 280 (280) henkilöä henkilötyövuosissa laskettuna. Konsernin liikekulut ennen toiminnoille jakoa laskivat 1,8 % vuoden 2006 aikana ja olivat 28,8 miljoonaa euroa. Lasku johtui suureksi osaksi synergiaeduista Veritas Henkivakuutuksessa Aktia Henkivakuutuksen sulauduttua siihen. Emoyhtiössä yhteenlasketut liikekulut nousivat 3,4 % ja olivat 14,0 (13,5) miljoonaa euroa. Vakuutusmaksuvolyymien kasvu sekä kulujen hillitty nousu edesauttoi hoitokustannussuhteen positiivista kehitystä. Vuonna 2006 liikekulut olivat 85,3 % (92,9 %) maksutulon hoitokustannusosasta. Myynnistä vastaava henkilökunta oli suurilta osin Veritas Henkivakuutuksen palveluksessa. Myyntipalveluista aiheutuneet kulut kirjataan yhtiön liikekuluihin ikään kuin henkilökunta olisi ollut suoraan yhtiön palveluksessa. Emoyhtiön tulos ja vakavaraisuus Veritas Eläkevakuutuksen vuoden 2006 kokonaistulos käyvin arvoin kasvoi sijoitustoiminnan hyvän tuloksen ansiosta ja oli 92,5 (89,5) miljoonaa euroa. Sijoitusten nettotuotto käyvin arvoin oli 10,8 % edellisvuoden 10,7 %:iin verrattuna. Kokonaistulokseen sisältyy vakuutustoiminnan tulos - 0,4 (- 1,3) miljoonaa euroa ja hoitokustannusliikkeen tulos 2,0 (0,9) miljoonaa euroa. Yhtiön vakavaraisuus vahvistui parantuneen tuloksen ansiosta. Siirto osittamattomaan lisävakuutusvastuuseen oli 14,7 (13,8) miljoonaa euroa, ja arvostuserot kasvoivat 70,6 (72,3) miljoonalla eurolla vakavaraisuusaste oli 32,3 % (28,6 %), eli 2,4 (2,4) -kertainen vakavaraisuusrajaan verrattuna. Vakuutusmaksuhyvityksiin siirretty summa nousi lähes 50 prosenttia 6,1 miljoonaan euroon edellisvuoden 3,9 miljoonaan euroon verrattuna.

7 Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2006 Konsernitilinpäätös Konserniin kuuluvat emoyhtiö Veritas Eläkevakuutus, tytäryhtiö Veritas Henkivakuutus konserneineen ja 27 kokonaan omistettua kotimaista asunto- ja kiinteistöyhtiötä sekä osittain omistetut tytäryhtiöt Kiinteistö Oy Kemitra, Kiinteistö Oy Kaukajärven Liiketalo, Kiinteistö Oy TE Haga 2 ja Kiinteistö Oy Kaarinan Hakaranta. Oy Fondex Ab ja Luottovälitys Oy ovat konsernin osakkuusyhtiöitä. Veritas Henkivakuutus muodostaa alakonsernin, joka käsittää 15 kokonaan omistettua asunto- ja kiinteistöyhtiöitä. Sen lisäksi Kiinteistö Oy Luna konsolidoidaan alakonserniin osakkuusyhtiönä. Hiisi PKL Oy:n, Hiisi RH Oy:n ja Hiisi Varainhoito Oy:n selvitysmenettely päättyi vuonna 2006, kun taas Hiisi Group Oy asetettiin selvitystilaan vuonna Yhtiötä ei ole konsolidoitu tytäryhtiönä Veritas Eläkevakuutuksen eikä Veritas Henkivakuutuksen konsernitilinpäätöksessä, koska yhtiö on selvitystilassa ja konsernisuhteesta tulee lyhytaikainen. Yhtiö ei ole harjoittanut liiketoimintaa vuoden 2004 lopusta lähtien. Konsernin tulos ja vakavaraisuus Veritas Eläkevakuutuksen konsernituloslaskelma osoittaa 2,5 (+2,4) miljoonan euron tappiota. Konsernitason tappio johtuu etupäässä konserninsisäisten osinkojen (2,0 miljoonaa euroa), konserninsisäisen emoyhtiön osakkeiden oston myyntivoiton (1,7 miljoonaa euroa) sekä arvonalentumisten palautusten eliminoinnista. Nämä tuotot on kussakin yhtiössä käytetty vastuuvelan lisäykseen, mutta konsernitilinpäätöksessä nämä vähennetään pääomasta tilikauden tuloksen kautta. Näin ollen konserni osoittaa tappiota, vaikka yksittäiset yhtiöt ovatkin voitollisia. Omat osakkeet Veritas Eläkevakuutus osti kuluneen vuoden aikana yhteensä kappaletta omaa osaketta, joista kappaletta ostettiin tytäryhtiö Veritas Henkivakuutukselta. Hankintahinta muodostui yhtiön hallituksen vahvistamasta osakkeiden matemaattisesta arvosta. Yhteenlaskettu kauppahinta varainsiirtoveroineen oli ,30 euroa, mikä vähennettiin yhtiön vapaasta omasta pääomasta. Yhtiön omistamien omien osakkeiden nimellisarvo oli yhteensä euroa, mikä on 9,9 % osakepääomasta. Tulevaisuudennäkymät Kuluvan vuoden painopisteitä Veritas Eläkevakuutuksessa ovat toiminnan kehittäminen kustannustehokkuus huomioon ottaen, asiakaspalvelun korkean laadun säilyttäminen sekä dynaamisen ja motivoidun työympäristön merkityksen korostaminen. Veritas Eläkevakuutus panostaa aktiiviseen asiakashankintaan, yhteistyön tehostamiseen yhtiön kaikkien yhteistyökumppaneiden kanssa sekä uusien yhteistyömallien kehittämiseen. Veritas Eläkevakuutuksen toimintamallin muutosten lisäksi yhtiön myyntiorganisaatiota vahvistetaan kuluvan vuoden aikana. Veritas Eläkevakuutus rekrytoi henkilökuntaa yhtiön koko maan kattavaan yritysyksikköön, joka muodostaa yhtiön myyntiorganisaation perustan. Toimintamallin ja työprosessien muutokset johtuvat tytäryhtiö Veritas Henkivakuutuksen myynnistä yhteistyökumppani Aktialle. Kahden aiemmin yhteisen Veritas-nimen alla vakuutusryhmänä yhteistyötä tehneen yhtiön yhteistyötä jäsennellään uudelleen. Yhteistyö jatkuu, mutta eri muodossa. Uusi yhteistyöryhmittymä, johon kuuluvat aiemmat Veritaksen yhtiöt sekä Aktia-konserni, tarjoaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen entistä kattavampia ja parempia fi nanssialan palveluja. Uusi yhteistyökonsepti ja yhtiön toimintamallin kehittäminen luovat pohjan Veritas Eläkevakuutuksen kasvu- ja kehittymismahdollisuuksille aiempaa suuremmassa mittakaavassa markkinoilla, jossa kilpailu on alati kiristyvää. Lakisääteisen työeläkejärjestelmän kilpailuoloja selvittäneen hallitusneuvos Erkki Rajaniemen raportin ehdotusten mukaan kilpailu näyttää kiristyvän entisestään työeläkealalla. Selvitys korostaa toimivan kilpailun tärkeyttä ja tehokkuuden painoa hajautetun järjestelmän tavoitteena. Rajaniemen mukaan lainsäädäntöä ja eläkeyhtiöiden toimintamalleja tulisi kehittää niin, että ne kannustavat ja tarpeen vaatiessa velvoittavat eläkeyhtiöitä tehostamaan toimintaansa. Varmistaakseen toimintaedellytyksensä Veritas Eläkevakuutus jatkaa aktiivista edunvalvontaansa Rajaniemen raportista johtuvien lainmuutosten suhteen. Työeläkeyhtiö Eteran tulo markkinoille uuden työeläkelain voimaantulon myötä johtaa myös kiristyvään kilpailuun. Veritas Eläkevakuutuksen tärkeimpiä tehtäviä on sijoittaa eläkevarat turvaavasti. Lainmuutosta työeläkeyhtiöiden mahdollisuuksista sijoittaa enemmän varoja osakkeisiin sijoitustuottojen nostamiseksi ja vakuutusmaksujen nostopaineiden vähentämiseksi, on jo valmisteltu yhtiössä. Vuodesta 2007 ennustetaan haastavaa vuotta sijoitusmarkkinoilla vaihtelevien osakemarkkinoiden johdosta. Globaalin talouden hiipuminen on odotettavissa. Siitäkin huolimatta Suomen taloudellisen tilan odotetaan pysyvän vakaana ja taloudellisen kehityksen jatkuvan myönteisenä.

8 Tuloslaskelma Emoyhtiö Konserni Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Sijoitustoiminnan tuotot Sijoitusten arvonkorotukset Korvauskulut Maksetut korvaukset Jälleenvakuuttajien osuus Korvausvastuun muutos Fuusion vaikutus korvausvastuuseen Jälleenvakuuttajien osuus -275 Fuusion vaikutus jälleenvakuuttajien osuuteen Korvauskulut yhteensä Vakuutusmaksuvastuun muutos Vakuutusmaksuvastuun muutos Fuusion vaikutus vakuutusmaksuvastuuseen Jälleenvakuuttajien osuus Fuusion vaikutus jälleenvakuuttajien osuuteen Lakisääteiset maksut Liikekulut Sijoitustoiminnan kulut Muut vakuutustekniset kulut 0 0 Sijoitusten arvonkorotuksen oikaisu Vakuutustekninen tulos

9 Tuloslaskelma Emoyhtiö Konserni Muu kuin vakuutustekninen laskelma Satunnaiset erät Konserniliikearvon arvonalennus -501 Osuus osakkuusyritysten tuloksesta verojen jälkeen Tuloverot Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot Laskennallinen vero Tulos varsinaisesta toiminnasta verojen jälkeen Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Vähemmistöosuus tilikauden tuloksesta Tilikauden tulos Konsernituloslaskelma ei vastaa virallista rakennetta, jossa vakuutustekninen laskelma on esitetty erikseen henki- ja eläkevakuutuksen osalta.

10 Tase Vastaavaa Emoyhtiö Konserni Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Sijoitukset Kiinteistösijoitukset Kiinteistöt ja kiinteistöosakkeet Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä Lainasaamiset omistusyhteysyrityksiltä Sijoitukset saman konsernin yrityksissä ja omistusyhteysyrityksissä Osakkeet ja osuudet saman konsernin yrityksissä Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä Osakkeet ja osuudet osakkuusyrityksissä Osakkeet ja osuudet omistusyhteysyrityksissä Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet Rahoitusmarkkinavälineet Kiinnelainasaamiset Muut lainasaamiset Sijoitukset yhteensä Sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevat sijoitukset Saamiset Ensivakuutustoiminnasta Vakuutuksenottajilta Vakuutusedustajilta Jälleenvakuutustoiminnasta Muut saamiset Muu omaisuus Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Rahat ja pankkisaamiset Siirtosaamiset Korot ja vuokrat Muut siirtosaamiset Vastaavaa yhteensä

11 Tase Vastattavaa Emoyhtiö Konserni Oma pääoma Osakepääoma Ylikurssirahasto Muut rahastot Tilikauden tulos Vähemmistöosuus Tilinpäätössiirtojen kertymä Poistoero Pääomalaina Vakuutustekninen vastuuvelka Vakuutusmaksuvastuu, henkivakuutus Vakuutusmaksuvastuu, lakisääteinen eläkevakuutus Korvausvastuu, henkivakuutus Korvausvastuu, lakisääteinen eläkevakuutus Vakuutustekninen vastuuvelka yhteensä Sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka Vakuutustekninen vastuuvelka Velat Ensivakuutustoiminnasta Jälleenvakuutustoiminnasta Muut velat Laskennallinen verovelka Siirtovelat Vastattavaa yhteensä

12 Tuloslaskelman liitteet Konserni 2005 Vakuutusmaksutulo ja maksetut korvaukset Henkivakuutuksen vakuutusmaksutulo Ensivakuutus Kotimaasta Jälleenvakuutus Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta Vakuutusmaksutulosta vähennetyt erät Luottotappiot vakuutusmaksusaamisista (-) Vakuutusmaksutulo ennen luottotappioita ja jälleenvakuuttajien osuutta Henkivakuutus Sijoitussidonnainen henkivakuutus Muu henkivakuutus Kapitalisaatiosopimus Työntekijäin ryhmähenkivakuutus Muu ryhmähenkivakuutus Eläkevakuutus Sijoitussidonnainen yksilöllinen eläkevakuutus Muu yksilöllinen eläkevakuutus Sijoitussidonnainen ryhmäeläkevakuutus 57 0 Muu ryhmäeläkevakuutus Jatkuvat vakuutusmaksut Kertamaksut Vakuutusmaksut sopimuksista, jotka oikeuttavat hyvitykseen Vakuutusmaksut sijoitussidonnaisesta vakuutuksesta Henkivakuutuksen maksetut korvaukset Ensivakuutus Henkivakuutus Eläkevakuutus Jälleenvakuutus Maksetut korvaukset ennen jälleenvakuuttajien osuutta Josta: Takaisinostot Säästösummien takaisinmaksut Muut Sijoitussidonnaisten vakuutusten osuus maksetuista korvauksista

13 Tuloslaskelman liitteet Konserni 2005 Lakisääteisen eläkevakuutuksen vakuutusmaksutulo Ensivakuutus TEL:n mukainen perusvakuutus Työnantajan osuus Työntekijän osuus TEL:n mukainen lisäeläkevakuutus YEL:n vähimmäisturvan mukainen vakuutus YEL:n mukainen lisäeläkevakuutus Vakuutusmaksutulo Luottotappiot vakuutusmaksusaamisista (-) TEL YEL Maksetut korvaukset - lakisääteinen eläkevakuutus Ensivakuutus Maksettu eläkkeensaajille TEL:n mukainen perusvakuutus TEL:n mukainen lisäeläkevakuutus YEL:n vähimmäisturvan mukainen vakuutus YEL:n mukainen lisäeläkevakuutus Maksettu/saatu vastuunjakokorvaus TEL-eläkkeet YEL-eläkkeet Osuus työttömyysvakuutusrahaston vakuutusmaksusta YEL:n valtionosuus Ensivakuutus yhteensä Korvaustoiminnon hoitokulut Työkyvyn ylläpitotoiminnon hoitokulut Maksetut korvaukset yhteensä

14 Taseen liitteet Sijoitukset Jäljellä oleva hankintameno Käypä arvo Jäljellä oleva hankintameno Emoyhtiö Kirjanpitoarvo Konserni Kirjanpitoarvo Käypä arvo Sijoitusten käypä arvo ja arvostusero Kiinteistösijoitukset Kiinteistöt Kiinteistöosakkeet saman konsernin yrityksissä Kiinteistöosakkeet omistusyhteysyrityksissä Muut kiinteistöosakkeet Kiinteistöjen vuokraoikeuksien hankintamenot Lainasaamiset saman konsernin yrityksiltä Lainasaamiset omistusyhteysyrityksiltä Sijoitukset saman konsernin yrityksissä Osakkeet ja osuudet Lainasaamiset Sijoitukset omistusyhteysyrityksissä Osakkeet ja osuudet Muut sijoitukset Osakkeet ja osuudet Rahoitusmarkkinavälineet Kiinnelainasaamiset Muut lainasaamiset Rahoitusmarkkinavälineiden jäljellä oleva hankintameno sisältää: Korkotuotoiksi tai niiden vähennykseksi jaksotettua nimellisarvon ja hankintahinnan erotusta Indeksiin sidottujen lainojen tuottoa 0 0 Kirjanpitoarvo sisältää Tuloutettuja arvonkorotuksia Muita arvonkorotuksia Arvostusero (käyvän arvon ja kirjapitoarvon erotus)

15 Taseen liitteet Emoyhtiö Konserni 2005 Oman pääoman muutokset Osakepääoma Osakepääoma Osakkeiden lkm kpl/ulkona kpl Ylikurssirahasto Ylikurssirahasto Voitto omien osakkeiden myynnistä 2005: kpl Muu oma pääoma Varmuusrahasto Lunastetut omat osakkeet, 2006: kpl/2005: 0 kpl Lunastettujen omien osakkeiden myynti, 2006: 0 kpl/2005: kpl Siirto edellisen tilikauden ylijäämästä Hallituksen käyttövarat Siirto edellisen tilikauden ylijäämästä 0 60 Eri tarkoituksiin Edellisen tilikauden ylijäämä Siirto varmuusrahastoon Jaettu osinkoina Siirto hallituksen käyttövaroihin 0-60 Lunastetut omat osakkeet, 2006: kpl/2005: 0 kpl Lunastettujen omien osakkeiden myynti, 2006: 0 kpl/2005: kpl Eri tarkoituksiin Tilikauden tulos Muu oma pääoma yhteensä Oma pääoma yhteensä Yhtiöllä on hallinnassaan omia osakkeita kpl. Voitonjakokelpoiset varat Vapaa oma pääoma Kertyneestä poistoerosta ja vapaaehtoisista varauksista omaan pääomaan merkitty osuus Voitonjakokelpoiset varat yhteensä

16 Taseen liitteet Emoyhtiö Konserni 2005 Vakavaraisuustunnusluvut Toimintapääoma Oma pääoma ehdotetun voitonjaon vähentämisen jälkeen Vapaaehtoiset varaukset ja kertynyt poistoero Omaisuuden käypien arvojen ja taseen kirjanpitoarvojen välinen arvostusero Osittamaton lisävakuutusvastuu Aktivoidut vakuutusten hankintamenot ja aineettomat hyödykkeet (-) Muut erät Työeläkevakuutusyhtiölain 17 :n toimintapääomavaatimus

17 Sijoitusjakauma (käyvin arvoin) milj. euroa % milj. euroa % milj. euroa % milj. euroa % milj. euroa % Lainasaamiset 1) 20,0 1,2 % 24,0 1,6 % 31,9 2,4 % 43,5 3,7 % 43,9 4,1 % Joukkovelkakirjalainat 1) 2) 688,2 39,8 % 632,4 41,8 % 625,2 46,9 % 589,1 50,4 % 505,5 47,1 % * sisältää korkorahastoja 129,0 38,4 43,1 31,9 17,1 Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 1) 2) 66,5 3,8 % 94,0 6,2 % 84,0 6,3 % 49,9 4,3 % 64,3 6,0 % * sisältää korkorahastoja 8,3 9,6 2,0 Osakkeet ja osuudet 644,2 37,2 % 482,6 31,9 % 332,3 24,9 % 249,8 21,4 % 225,3 21,0 % Kiinteistösijoitukset 3) 310,8 18,0 % 278,5 18,4 % 258,8 19,4 % 236,1 20,2 % 234,8 21,9 % * sisältää sijoitusrahastoja ja yhteissjoitusyrityksiä 1,7 Sijoitukset yhteensä 1 729,8 100 % 1 511,6 100 % 1 332,2 100 % 1 168,5 100 % 1 073,8 100 % Jvk-salkun modifi oitu duraatio (D mod = D/ 1+r) 4,4 1) Sisältää kertyneet korot. 2) Korkorahastoista pitkän koron rahastot sisältyvät joukkovelkakirjalainoihin ja lyhyen koron rahastot muihin rahoitusmarkkinavälineisiin. 3) Sisältää niiden sijoitusrahastojen osuudet ja sijoitukset niihin rinnastettaviin yhteissjoitusyrityksiin, jotka sijoittavat kiinteistöihin ja kiinteistöyhteisöihin.

18 Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle Sijoitusten nettotuotot käyvin arvoin 1) milj. euroa Sitoutunut pääoma 2) milj. euroa Tuotto- % sitoutuneelle pääomalle Tuotto- % sitoutuneelle pääomalle 2005 Tuotto- % sitoutuneelle pääomalle 5) 2004 Tuotto- % sitoutuneelle pääomalle 2003 Tuotto- % sitoutuneelle pääomalle 2002 Lainasaamiset 1,0 21,3 4,7 % 4,8 % 5,0 % 4,9 % 4,7 % Joukkovelkakirjalainat 3) 17,3 654,0 2,6 % 2,9 % 7,6 % 6,8 % 7,7 % * josta korkorahastot 1,5 45,1 3,3 % 3,8 % 8,5 % 9,2 % 3,8 % Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 3) 2,2 75,6 2,9 % 2,1 % 2,1 % 2,5 % 3,3 % * josta korkorahastot 0,0 0,0 1,5 % 1,9 % 3,8 % 3,1 % Osakkeet ja osuudet 123,1 506,2 24,3 % 27,7 % 13,8 % 17,0 % -24,5 % Kiinteistösijoitukset 4) 22,8 277,9 8,2 % 9,1 % 7,0 % 6,8 % 8,8 % * josta sijoitusrahastoja ja yhteissijoitusyrityksiä 0,3 0,3 80,6 % Sijoitukset yhteensä 166, ,0 10,8 % 10,7 % 8,4 % 8,6 % -0,7 % Sijoituslajeille kohdistamattomat tuotot, kulut ja liikekulut -0, ,0 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % -0,2 % Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 165, ,0 10,8 % 10,7 % 8,4 % 8,6 % -0,9 % 1) Sijoitustoiminnan nettotuotot käyvin arvoin = Raportointikauden lopun ja alun markkina-arvojen muutos - kauden aikana tapahtuneet kassavirrat. Kassavirralla tarkoitetaan ostojen / kulujen ja myyntien / tuottojen erotusta. 2) Sitoutunut pääoma = Markkina-arvo raportointikauden alussa + kuukausittain aikapainotetut kassavirrat. 3) Sisältää ko. sijoituksiin tilastoitavien korkorahastojen tuotot. 4) Sisältää kiinteistösijoituksiin tilastoitavien sijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyritysten tuotot. 5) Osakkeiden ja osuuksien nettotuotoista vuodelta 2004 on eliminoitu 34 miljoonan euron kertaluontoinen erä, joka johtuu yhtiön omistamien Veritas Henkivakuutuksen osakkeiden käyvän arvon korotuksesta. Tämä erä mukaan luettuna osakkeiden ja osuuksien tuotto oli 23,9 % ja koko salkun tuotto 11,4 %.

19 Avainluvut ja analyysit Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 285,1 266,5 252,2 255,0 271,9 Maksetut eläkkeet 1) 227,4 218,8 208,8 213,5 221,2 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 165,9 143,7 98,3 90,6-5,2 Tuotto sitoutuneelle pääomalle, % 10,8 % 10,7 % 8,4 % 8,6 % -0,9 % Liikevaihto 384,5 342,5 317,4 332,3 286,4 Kokonaisliikekulut 13,9 13,5 12,9 13,4 12,6 % liikevaihdosta 3,6 % 3,9 % 4,1 % 4,0 % 4,4 % Kokonaisliikekulut ilman sijoitustoiminnan ja työkyvyn ylläpitotoiminnan hoitokuluja % TEL-palkka- ja YEL-työtulosummasta 2) 0,9 % 1,0 % 1,0 % 1,0 % 0,9 % Kokonaistulos 92,5 89,5 56,2 55,2-40,9 Vastuuvelka 1 443, , , , ,1 Toimintapääoma 432,2 347,6 258,2 175,0 126,3 % vastuuvelasta 3) 32,3 % 28,6 % 23,0 % 16,8 % 13,0 % suhteessa vakavaraisuusrajaan 2,4 2,4 2,2 2,1 1,7 Tasoitusvastuu 113,2 114,8 116,7 113,9 110,5 Eläkevarat 4) 1 751, , , , ,7 Siirto asiakashyvityksiin 6,1 3,9 2,7 1,7 0,8 % TEL-palkkasummasta 0,5 % 0,4 % 0,3 % 0,2 % 0,1 % TEL-palkkasumma 1 026,2 936,4 883,7 883,7 941,6 YEL-työtulosumma 223,5 219,4 214,1 224,3 254,6 TEL-vakuutuksenottajia TEL-vakuutettuja YEL-vakuutuksenottajia Eläkkeensaajia ) Tuloslaskelman maksetut korvaukset ilman korvaustoiminnan ja työkyvyn ylläpitotoiminnan hoitokuluja. 2) Sisältää osuuden rinnakkaisvakuutuksista. 3) Suhdeluku laskettu %:na vakavaraisuusrajan laskennassa käytetystä vastuuvelasta. 4) Vastuuvelka + arvostuserot. Tulosanalyysi Tuloksen synty Vakuutusliikkeen tulos -0,4-1,3 3,6 3,5 8,6 Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin 90,8 89,9 51,8 51,7-50,1 + Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 1) 2) 168,3 146,0 100,3 91,6-4,5 - Vasuuvelan tuottovaatimus -77,5-56,1-48,5-39,9-45,6 Hoitokustannustulos 2,0 0,9 0,8 0,0 0,6 Kokonaistulos 92,5 89,5 56,2 55,2-40,9

20 Avainluvut ja analyysit Tuloksen käyttö Vakavaraisuuden muutos Tasoitusvastuun muutos -1,2-2,1 2,6 3,5 7,5 Toimintapääoma 86,6 87,0 50,1 50,0-52,7 Osittamattoman lisävakuutusvastuun muutos 14,7 13,8 11,2 34,1-38,7 Arvostuserojen muutos 70,6 72,3 37,6 17,6-15,5 Tilinpäätössiirtojen kertymän muutos -0,5-0,4 0,1-2,7 0,2 Tilikauden voitto 1,8 1,3 1,2 1,0 1,3 Siirto asiakashyvityksiin 5,4 3,5 2,4 1,5 0,8 Siirto asiakashyvityksiin (rinnakkaisvakuutuksiin) 1,7 1,1 1,1 0,2 1,5 Ositetun lisävakuutusvastuun täydennykseen 3) 2,0 Yhteensä 92,5 89,5 56,2 55,2-40,9 1) Sisältää sellaiset tuloslaskelman korkoerät, joita ei kirjata sijoitustoiminnan tuottoihin. 2) Sijoitustoiminnan nettotuotoista 2004 on eliminoitu Veritas Henkivakuutuksen osakkeiden käyvän arvon 34 miljoonan euron kertaluontoinen korotus. 3) ositetun lisävakuutusvastuun täydennyssiirrosta oli kuolettamatta euroa. Vakavaraisuus Toimintapääoma ja sen rajat (% vakavaraisuusrajan laskennassa käytetystä vastuuvelasta) Vakavaraisuusraja 13,5 % 12,2 % 10,7 % 8,2 % 7,7 % Tavoitevyöhykkeen alaraja 27,0 % 24,4 % 21,4 % 16,3 % 15,3 % Tavoitevyöhykkeen yläraja 54,1 % 48,7 % 42,7 % 32,7 % 30,6 % Toimintapääoma 32,3 % 28,6 % 23,0 % 16,8 % 13,0 % Sijoitustoiminnan tuottoerittely ja tulos Suorat nettotuotot 49,1 49,2 49,1 47,9 50,8 Lainasaamiset 1,0 1,3 1,8 2,1 2,3 Joukkovelkakirjalainat 25,5 26,2 25,9 26,8 26,2 Muut rahoitusmarkkinavälineet ja talletukset 2,2 1,4 1,4 1,3 2,9 Osakkeet ja osuudet 7,5 7,9 7,8 4,7 6,9 Kiinteistösijoitukset 13,5 12,8 12,3 13,1 12,2 Muut sijoitukset 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Sijoituslajeille kohdistamattomat tuotot, kulut ja liikekulut -0,5-0,4-0,1-0,1 0,3 Arvonmuutokset kirjanpidossa 1) 46,3 22,2 11,6 25,1-40,5 Osakkeet ja osuudet 43,1 21,0 13,1 16,8-40,4 Joukkovelkakirjalainat 2,6 1,6 1,2 0,7 1,5 Kiinteistösijoitukset 0,6-0,4-2,7 7,6-1,6 Muut 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0

21 Avainluvut ja analyysit Sijoitustoiminnan nettotuotot kirjanpidossa 95,3 71,4 60,7 73,0 10,3 Arvostuserojen muutos 70,6 72,3 37,6 17,6-15,5 Osakkeet ja osuudet 71,9 71,9 15,4 14,4-29,3 Joukkovelkakirjalainat -10,1-10,4 14,9 7,6 6,8 Kiinteistösijoitukset 8,8 11,1 7,2-4,5 7,0 Muut 0,0-0,3 0,1 0,1 0,0 Sijoitustoiminnan nettotuotot kirjanpidossa 165,9 143,7 98,3 90,6-5,2 Muut korkoerät 2) 2,4 2,3 2,0 1,0 0,7 Vastuuvelan tuottovaatimus -77,5-56,1-48,5-39,9-45,6 Sijoitustoiminnan kirjanpidollinen tulos 20,3 17,6 14,2 34,1-34,6 Sijoitustoimminan tulos käyvin arvoin 90,8 89,9 51,8 51,7-50,1 Johdannaisten osuus sijoitustoiminnan nettotuotoista 0,0-3,4 1) Myyntivoitot ja tappiot sekä muut kirjanpidon arvonmuutokset. 2) Sisältää sellaiset tuloslaskelman korkoerät, joita ei kirjata sijoitustoiminnan tuottoihin. Hoitokustannustulos Vakuutusmaksun hoitokustannusosat 13,6 12,4 12,0 11,4 11,0 Toimintokohtaiset liikekulut 1) -11,8-11,7-11,5-11,9-11,0 Muut tuotot 0,3 0,2 0,3 0,5 0,6 Muut kulut 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Hoitokustannustulos 2,0 0,9 0,8 0,0 0,6 Hoitokustannukset/vakuutusmaksun hoitokustannusosat 2) 85,3 % 92,9 % 93,5 % 100,0 % 94,8 % 1) Ei sisällä sijoitustoiminnan eikä työkyvyn ylläpitotoiminnan liikekuluja. 2) (Liikekulut + muut kulut) / (maksun hoitokustannusosat + muut tuotot).

22 Hallituksen ehdotus voiton käytöstä Konsernin voitonjakokelpoinen vapaa oma pääoma oli taseen mukaan ,91 euroa. Emoyhtiön vapaa oma pääoma oli taseen mukaan ,51 euroa. Emoyhtiön voitto tilikaudelta oli ,19 euroa. Yhtiön hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön osakkaille jaetaan osinkona 12,00 euroa osakkeelta eli yhteensä ,00 euroa. Lisäksi ehdotetaan, että hallituksen käyttöön yleishyödyllisiä tarkoituksia varten asetetaan ,00 euroa, ja että loput tuloksesta eli vähintään ,19 euroa siirretään varmuusrahastoon. Turussa 21. maaliskuuta 2007 Kjell Sundström puheenjohtaja Anders Dahlbäck varapuheenjohtaja John Glad Kurt Häggblad Henrik Johansson Anders Nordman Thor Sourander Anita Spring Ralf Sund Peter Wetterstein Johan Åström Jan-Erik Stenman toimitusjohtaja

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot

TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005. Veritas-ryhmä. Ennakkotiedot TULOSKATSAUS 1.1.-31.12.2005 Veritas-ryhmä Ennakkotiedot Veritas-ryhmä AVAINLUVUT 2005 2004 % Vakuutusmaksutulo, milj. 427,8 397,2 7,7 Sijoitustoiminnan nettotuotot, käyvin arvoin, milj. 219,2 155,8 40,7

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2009 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2009 2008 % Vakuutusmaksutulo, milj. 371,6 335,4 10,8 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 317,2 276,8 14,6

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 2010 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2010 2009 % Vakuutusmaksutulo, milj. 380,4 371,6 2,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 336,0 317,2 5,9 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä

Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005. Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2005 Veritas-ryhmä Veritas-ryhmä Osavuosikatsaus 2005 AVAINLUVUT 1-6/2005 1-6/2004 2004 Vakuutusmaksutulo, milj. 196,9 184,2 388,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto, käyvin arvoin,

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2011 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2011 2010 % Vakuutusmaksutulo, milj. 423,6 380,4 11,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 370,5 336,0 10,3

Lisätiedot

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö

LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 LähiTapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2012 Tilintarkastamaton 28.2.2013 Kokonaistulos oli 464,1 miljoonaa euroa (- 521,2 milj. e) Siirto

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2009 1.1.-30.6.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi reilulla 8 %:lla viime vuoteen verrattuna Sijoitukset tuottivat 3,3 % Listatut osakkeet 24,3 % Kiinteistösijoitukset

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2009 Ajattelemme eteenpäin Kausi 1.1.-30.9.2009 lyhyesti Yhtiön maksutulo kasvoi lähes 9 % verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon Sijoitusten tuotto oli

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2010 1.1. 30.6.2010 lyhyesti Sijoitukset tuottivat 3,8 % Kiinteistösijoitukset 4,6 % Korkosijoitukset 4,2 % Osakkeet 3,3 % Vakavaraisuus vahvistui: vakavaraisuusaste

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011

Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Veritas Eläkevakuutuksen osavuositulos 1 6/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike - avainluvut 1 6/2011 1 6/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 207,4 187,5 380,4 TyEL-palkkasumma, milj.

Lisätiedot

Tunnusluvut ja analyysit

Tunnusluvut ja analyysit Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo 470,2 452,8 458,2 423,6 380,4 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset 1) 454,8 432,0 402,8 370,5 336,0 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin 159,4 169,2

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014

Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Veritas Eläkevakuutus Tuloskatsaus 2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 2014 2013 % Vakuutusmaksutulo, milj. 470,2 452,8 3,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 454,8 432,0 5,3 TyEL-palkkasumma,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Tilinpäätös VERITAS ELÄKEVAKUUTUS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004. Tuloslaskelma. Tase. Tuloslaskelman liitteet

SISÄLLYSLUETTELO. Tilinpäätös VERITAS ELÄKEVAKUUTUS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004. Tuloslaskelma. Tase. Tuloslaskelman liitteet VERITAS ELÄKEVAKUUTUS SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös ELÄKEVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004 Tuloslaskelma Tase Tuloslaskelman liitteet Taseen liitteet Sijoitusallokaatio

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus 1 9/2011 Vakuutusliike Ajattelemme eteenpäin Vakuutusliike avainluvut 1-9/2011 1-9/2010 2010 Vakuutusmaksutulo, milj. 315,2 280,3 380,4 TyEL-palkkasumma, milj. 1 528,9

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Eläke-Tapiola. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Eläke-Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2011 1-6/2010 1-12/2010 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 758,5 717,5 1 425,7 Maksutulon muutos % 5,7 0,3 2,7 Vastuuvelka

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto 5,8% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 12,3 % Vakavaraisuus 28,1% TyEL-palkkasumma 1 627,7 milj. YEL-työtulo 256,5

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2012 2011 % Makuutusmaksutulo, milj. 458,2 423,6 8,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 402,8 370,5 8,7

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto -1,5 % Parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset 5,7 % Vakavaraisuus 126,2 % Maksutulo 540,5 milj. Asiakashyvitykset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 8,0% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 14,9 % Vakavaraisuus 131,6 % Maksutulo 520,9 milj. Asiakashyvitykset 8,6 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007

Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 Ilmarinen 1.1. - 30.6.2007 1 1.1. - 30.6.2007 1.1. - 30.6.2006 1.1. - 31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. euroa 1 365,0 1 360,0 2 652,6 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. euroa 1 245,1

Lisätiedot

Tilinpäätös. Veritas Eläkevakuutus ELÄKEVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005. Tuloslaskelma.

Tilinpäätös. Veritas Eläkevakuutus ELÄKEVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005. Tuloslaskelma. Veritas Eläkevakuutus Tilinpäätös ELÄKEVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS SISÄLLYSLUETTELO Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005 Tuloslaskelma Tase Tuloslaskelman liitteet Taseen liitteet Sijoitusjakauma

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2013 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2013 2012 % Vakuutusmaksutulo, milj. 452,8 458,2-1,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 432,0 402,8 7,3

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) 4060 N:o 1415 Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Sijoitustuotto 6,6 % Tuotto keskimäärin 20 vuotta 6,1 % Vakavaraisuus 29,5 % TyEL-palkkasumma 1 692,5 milj. Siirto asiakashyvityksiin

Lisätiedot

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI

Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Tuloslaskelma POHJANTÄHTI KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ KONSERNI KONSERNI Vakuutustekninen laskelma: 1.1-31.12 1.1-31.12 Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo 84 266 002,40 83 790 874,31 0,6 % Jälleenvakuuttajien

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012

Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 Eläke-Fennian tilinpäätös 2012 1 Avainlukuja 2012 2011 2010 2009 2008 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 243,7 1 122,4 1

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010

Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Eläke-Fennian tilinpäätös 2010 Avainluvut 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 889,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 031,6 979,5 889,7 780,8

Lisätiedot

Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut toiminnoittain 1.1. - 30.6.2010 3

Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut toiminnoittain 1.1. - 30.6.2010 3 KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ETERA Y-tunnus 0117086-1 OSAVUOSIRAPORTTI 30.06.2010 KESKINÄINEN ELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ ETERA Y-TUNNUS 0117086-1 Sivu Tuloslaskelma 1.1. - 30.6.2010 1 Tase 30.6.2010 2 Kokonaisliikekulut

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013

Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 Eläke-Fennian tilinpäätös 2013 1 Avainlukuja 2013 2012 2011 2010 2009 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 326,3 1 355,0 1 198,2 1 126,2 1 096,3 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 311,9 1 243,7 1

Lisätiedot

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011

Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Eläke-Fennian tilinpäätös 2011 Avainlukuja 2011 2010 2009 2008 2007 Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 198,2 1 126,2 1 096,3 1 088,9 968,1 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e 1 122,4 1 031,6 979,5

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 Yhteenveto avainluvuista 1-6/2019 1-6/2018 1) 2018 1) Vakuutusmaksutulo, milj. 311,3 267,2 540,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 172,8 10,5-46,8 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA

140/2016. Liite 1 TULOSLASKELMA Liite 1 TULOSLASKELMA I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus Vakuutusmaksutuotot Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta Muut vakuutustekniset tuotot Korvauskulut Maksetut korvaukset Korvausvastuun

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014

Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Veritas Eläkevakuutus osavuosikatsaus 1-6/2014 Vakuutusliike Vakuutusliike - avainluvut 1-6/2014 1-6/2013 2013 Vakuutusmaksutulo, milj. 232,1 227,4 452,8 TyEL-palkkasumma, milj. 1 592,2 1 626,4 1601,1

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2013 2012 2013 2012 Liikevaihto milj. 323 484 320 493 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 50 56 50 56 Liikekulut ennen vakuutusten aktivoitujen hankintamenojen muutosta

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton

Puolivuosikatsaus 2011. Tapiola-ryhmä. Puolivuosikatsaus 2011. Tilintarkastamaton Puolivuosikatsaus 2011 Tapiola-ryhmä Puolivuosikatsaus 2011 Tilintarkastamaton Vahinko-Tapiola Puolivuosikatsaus 2011 Liikevoitto nousi 22,5 milj. euroa 37,9 milj. euroon (15,4 milj. e) Kokonaistulos oli

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 3225 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus Muut vakuutustekniset tuotot 1)

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-9/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-9/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TUNNUSLUVUISTA 1-9/2018 1-9/2017 1-12/2017 Vakuutusmaksutulo, milj. 404,1 386,3 520,9 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2015 2014 2015 2014 Liikevaihto milj. 343 415 338 408 Vakuutusmaksutulo ennen jälleenvakuuttajien osuutta milj. 27 43 27 43 Liikekulut milj. 10 15 10 15 Korvaustoiminnan hoitokulut

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 9/2015 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 2,4 % Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 15,6 % Vakavaraisuus 27,2 % TyEL-palkkasumma 1 612,3 milj. YEL-työtulo

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1 6/2017. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1 6/2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 4,2% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 8,3% Vakavaraisuus 130,9 % TyEL-palkkasumma 1 692 milj. YELtyötulo 241 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj

Liikevaihto milj Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj TIIVISTELMÄ TUNNUSLUVUISTA 2014 2013 2014 2013 Liikevaihto milj. 415 323 408 320 Vakuutusmaksutulo ennen jäll.vak. osuutta milj. 43 50 43 50 Liikekulut milj. 15 12 15 12 Korvaustoiminnan hoitokulut milj.

Lisätiedot

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1)

3298 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) 3298 N:o 1236 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma-vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille

Lisätiedot

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus

TULOSKATSAUS 1-6/2018. Veritas Eläkevakuutus TULOSKATSAUS 1-6/2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,3% Parhaiten tuottivat pääomasijoitukset 8,1 % Vuotuinen nimellinen tuotto vuodesta 1997 6,0 % Maksutulo 267,2 milj.

Lisätiedot

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012. Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN OSAVUOSITULOS Q2 / 2012 Lehdistötilaisuus 23.8.2012 Toimitusjohtaja Harri Sailas KESKEISIÄ HAVAINTOJA ALKUVUODESTA 2012 Sijoitustuotto kohtuullinen, 3,3 prosenttia Pitkän aikavälin reaalituotto

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.202 Eläke Fennian avainlukuja.. 30.6.202.. 30.6.20.. 3.2.20 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. e Sijoitusnettotuotot ja arvostuserojen muutos, milj.

Lisätiedot

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta

N:o 614 1933. Osuus sijoitustoiminnan nettotuotosta N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus

Eläke-Fennian Osavuosikatsaus Eläke-Fennian osavuosikatsaus 30.6.013 1 Osavuosikatsaus 30.6.01 Elokuu 01 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.013 1.1.-30.6.01 1.1.-31.1.01 Vakuutusmaksutulo, milj. e Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset,

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010

Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Eteran osavuosiraportti 1.1. 30.6.2010 Etera alkuvuonna 2010 Vakuutusmaksutulo kääntyi kasvuun Uusien TyEL-vakuutusten myynti kasvoi Sijoitukset tuottivat 2,6 % Vakavaraisuus vahvistui ja kokonaistulos

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Tilintarkastamaton 15.2.2012 Eläke-Tapiola ENNAKKOTIETOJA TILINPÄÄTÖS 2011 Kokonaistulos oli - 521,2

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2015 Veritas Eläkevakuutus VAHVA TULOS ENSIMMÄISELTÄ VUOSIPUOLISKOLTA Tuotto 5,8 % Parhaiten tuottivat noteeratut osakkeet 13,3 % Vakavaraisuus 31,8 % TyEL-palkkasumma 1 618,6 milj.

Lisätiedot

Toimitusjohtajan allekirjoitus

Toimitusjohtajan allekirjoitus LIITE 1 YHTEENVETO VASTUUVELAN KATTEESTA Vakuutuskassan nimi Vakuutuskassan VVV:n rekisterinumero Tilikausi 1. Vastuuvelka Vakuutuskassalain 83 :n mukaisesti vastuuvelan katteena oleva omaisuus Omaisuuslaji

Lisätiedot

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 /

OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / OSAVUOSI- RAPORTTI Q2 / 214 29.8.214 1 ASIAKASMÄÄRÄ HIENOISESSA KASVUSSA Vakuutusten lukumäärä 7 6 53 66 56 717 58 776 6 612 61 81 5 4 36 767 36 511 37 462 38 237 38 263 3 2 1 21 211 212 213 3.6.214 TyEL-vakuutukset

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2018 Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELON ALKUVUODEN KEHITYS Sijoitusmarkkinat ovat olleet alkuvuonna hermostuneita ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 30.6.2007 Eläke-Fennian avainlukuja 1.1.-30.6.2007 1.1.-30.6.2006 1.1.-31.12.2006 Vakuutusmaksutulo, milj. e 474,1 444,2 889,3 Maksetut eläkkeet, milj. e 334,1 312,3 631,3 Sijoitusnettotuotot

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

V U O S I K E R T O M U S VERITAS-RYHMÄ 2003

V U O S I K E R T O M U S VERITAS-RYHMÄ 2003 VUOSIKERTOMUS VERITAS-RYHMÄ 2003 SISÄLLYSLUETTELO VERITAS-RYHMÄ Johtajiston puheenjohtajan puheenvuoro............... 4 Veritas lyhyesti...................................... 7 Motivoitunut henkilökunta

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4038 N:o 1413 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus

OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016. Veritas Eläkevakuutus OSAVUOSIKATSAUS 1 6/2016 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO OSAVUOSIKATSAUKSESTA Tuotto 0,9% Parhaiten tuottivat korkosijoitukset 2,4 % Vakavaraisuus 26,8% TyEL-palkkasumma 1 677,0 milj. YELtyötulo 251,9

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA

Liite 1 TULOSLASKELMA N:o 1268 3467 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Maksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Vakuutustoiminnan luovuttamiset Sijoitustoiminnan tuotot

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos

Muut tuotot Muut kulut Ylijäämä (alijäämä) varsinaisesta toiminnasta Tilinpäätössiirrot Vapaaehtoisten varausten muutos 2396 N:o 839 Liite 1 TULOSLASKELMA Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola Tilintarkastamaton Tunnusluvut Tiivistelmä tunnusluvuista 1-6/2012 1-6/2011 1-12/2011 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo Milj. euroa 780,2 758,5 1 490,5 Maksutulon muutos

Lisätiedot

Veritas-ryhmä 2001. Vuosikertomus

Veritas-ryhmä 2001. Vuosikertomus Veritas-ryhmä 2001 Vuosikertomus Henkilökohtainen, joustava ja luotettava palvelu Monipuolinen tuotevalikoima Asiantunteva henkilökunta Pitkä kokemus Aina lähellä Veritas - pienen askeleen edellä Veritas-ryhmän

Lisätiedot

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

N:o Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus N:o 614 1933 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus 2)

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELOLLA HYVÄ ALKUVUOSI Sijoitustoiminnan tuotto

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosiraportti 1.1. 30.6.2015 Elolle vahva alkuvuosi 1.1. 30.6.2015 Sijoitustoiminnan kokonaistuotto oli 4,9 %. Sijoitusten markkina-arvo kasvoi 21 miljardiin euroon.

Lisätiedot

1. TUNNUSLUVUT JA RAHOITUSLASKELMA (20 PISTETTÄ)

1. TUNNUSLUVUT JA RAHOITUSLASKELMA (20 PISTETTÄ) 1. TUNNUSLUVUT JA RAHOITUSLASKELMA (20 PISTETTÄ) Tunnusluvut: Pienituotanto Oy harjoittaa pienimuotoista valmistustoimintaa. Laske ja esitä Pienituotanto Oy:n seuraavat tunnusluvut tilikauden 1.1.-31.12.20X5

Lisätiedot

Muut tuotot Muut kulut

Muut tuotot Muut kulut 1012 N:o 260 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden vakuutusmaksut Muiden eläkkeiden vakuutusmaksut Jäsenten vakuutusmaksut Maksuperusteisista järjestelyistä

Lisätiedot

Eteran osavuosiraportti 2011

Eteran osavuosiraportti 2011 Eteran osavuosiraportti 2011 Tiivistelmä tunnusluvuista 1.1. 30.6.2011 1.1. 30.6.2010 1.1. 31.12.2010 Vakuutusmaksutulot, milj. 276 249 570 Sijoitustoiminnan nettotuotot käyvin arvoin, milj. Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VAKUUTUSOSAKEYHTIÖ GARANTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2015 Försäkringsaktiebolaget Garantia Garantia Insurance Company Ltd Kluuvikatu 3 Glogatan 3 Kluuvikatu 3 PL 600, 00101 Helsinki PB 600, 00101

Lisätiedot

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4 Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, 1) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle, % Liikevaihto,

Lisätiedot

Veritas-ryhmän vuosikertomus koostuu valikoiduista Veritas Eläkevakuutuksen, Veritas Henkivakuutuksen, Veritas Vahinkovakuutuksen sekä Veritas

Veritas-ryhmän vuosikertomus koostuu valikoiduista Veritas Eläkevakuutuksen, Veritas Henkivakuutuksen, Veritas Vahinkovakuutuksen sekä Veritas Veritas-ryhmän vuosikertomus koostuu valikoiduista Veritas Eläkevakuutuksen, Veritas Henkivakuutuksen, Veritas Vahinkovakuutuksen sekä Veritas Jälleenvakuutuksen tilinpäätösasiakirjoista. Kaikkien Veritas-ryhmän

Lisätiedot

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo

KATSAUS ELON TOIMINTAAN Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo KATSAUS ELON TOIMINTAAN 1.1. 30.6.2017 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ERINOMAINEN ALKUVUOSI Sijoitusten markkina-arvo oli 22,6 miljardia euroa. Sijoitukset tuottivat 967 miljoonaa euroa ja tuotto

Lisätiedot

Ilmarisen tilinpäätös 2007. Julkistus 21.2.2008 Harri Sailas

Ilmarisen tilinpäätös 2007. Julkistus 21.2.2008 Harri Sailas Ilmarisen tilinpäätös 2007 Julkistus 21.2.2008 Harri Sailas 1 2 Talouden kehitys 2007 Loppupuolella vuotta USA:n asuntoluottokriisin heijastusvaikutukset hidastivat talouskasvua erityisesti Yhdysvalloissa.

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Liite 1

TULOSLASKELMA Liite 1 N:o 203 623 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 13.1.2014 Kysymyksiin 2-4 edellytetään essee-tyyppisiä vastauksia. Tilinpäätöstehtävä 5 tehdään

Lisätiedot

Eteran tilinpäätös

Eteran tilinpäätös Eteran tilinpäätös 2010 8.3.2011 Tuloksen synty 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusliikkeen tulos 19-11 -1 37 Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin 151 220-1 025 8 164 + Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1)

Liite 1 TULOSLASKELMA. I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) N:o 1263 3435 TULOSLASKELMA Liite 1 I Vakuutustekninen laskelma Vahinkovakuutus 1) Vakuutusmaksutuotot Vakuutusmaksutulo Jälleenvakuuttajien osuus Vakuutusmaksuvastuun muutos Jälleenvakuuttajien osuus

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005. Tunnuslukujen laskentakaavat ja tunnuslukujen laskentaperiaatteet

HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005. Tunnuslukujen laskentakaavat ja tunnuslukujen laskentaperiaatteet Veritas Henkivakuutus Tilinpäätös HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS SISÄLLYSLUETTELO Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2005 Tuloslaskelma Tase Taseen liitteet Tunnusluvut ja analyysit Sijoitusjakauma

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSTALOUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAKUUTUSTALOUS 15.9.2015 Kunkin tehtävän maksimipistemäärä on 4 pistettä. Kokeen läpäisemiseksi vaaditaan vähintään

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2013 27.2.2014 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 32,3 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,1 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Tilinpäätös VERITAS HENKIVAKUUTUS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004. Tuloslaskelma. Tase.

SISÄLLYSLUETTELO. Tilinpäätös VERITAS HENKIVAKUUTUS. Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004. Tuloslaskelma. Tase. SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös HENKIVAKUUTUSOSAKEYHTIÖ VERITAS Hallituksen toimintakertomus vuodelta 2004 Tuloslaskelma Tase Taseen liitteet Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Hallituksen esitys

Lisätiedot

OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 30.9.2018 Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. POSITIIVISET TUOTOT ONNISTUNEELLA HAJAUTUKSELLA Raportointikaudella

Lisätiedot

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2012 28.2.2013 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 Sijoitustuotto: 7,5 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 29,5 miljardia euroa Toimintapääoma: 5,8 miljardia euroa Vakavaraisuusaste: 23,9

Lisätiedot

V u o s i k e r t o m u s

V u o s i k e r t o m u s V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 0 VERDANDI-YHTIÖT V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 0 Eläkevakuutusosakeyhtiö Verdandin varsinainen yhtiökokous pidetään 30. toukokuuta 2001 klo 13.30 yhtiön pääkonttorissa

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015

ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015. Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 ILMARINEN TAMMI KESÄKUU 2015 Timo Ritakallio, toimitusjohtaja Lehdistötilaisuus 11.8.2015 1 KESKEISIÄ HAVAINTOJA TOIMINTAYMPÄRISTÖSTÄ Tammi kesäkuu 2015 Sijoitusympäristö muuttui hyvin haastavaksi osakekurssien

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Virati-yhteistyöryhmän vakuutustiedonkeruun raportointiohjeistus

Virati-yhteistyöryhmän vakuutustiedonkeruun raportointiohjeistus Ohjeistus 1 (134) 10.11.2010 Virati-yhteistyöryhmän vakuutustiedonkeruun raportointiohjeistus Sisällys VA Tuloslaskelma- ja tasetaulukot... 2 VB Tilinpäätöksen liitetietotaulukot... 17 VC Tunnuslukutaulukot...

Lisätiedot