LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2815/03/13. Oikeusministeriö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2815/03/13. Oikeusministeriö"

Transkriptio

1 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 2815/03/13 LAUSUNTO Oikeusministeriö Viite: Luonnos hallituksen esitykseksi Eduskunnalle laeiksi vankeuslain ja tutkintavankeuslain muuttamisesta sekä rikoslain 2 luvun 15 :n kumoamisesta Asia: Tietosuojavaltuutetun lausunto YLEINEN OSA Yksityiselämän suoja on perusoikeus. Suomen perustuslain 10 :n 1 momentti sisältää lainsäädäntötoimeksiannon, jonka mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ja hallintovaliokunta ovat lausunnoissaan ottaneet kantaneet siihen, minkälaisista henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä asioista tulee säätää lain tasolla. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan (mm. PeVL 35/2008 vp), todennut, että henkilötietojen suojaa koskevan perusoikeussäännöksen kannalta tärkeitä sääntelykohteita ovat ainakin: * rekisteröinnin tavoite, * rekisteröitävien henkilötietojen sisältö, * niiden sallitut käyttötarkoitukset mukaan luettuna tietojen luovutettavuus ja tietojen säilytysaika henkilörekisterissä sekä rekisteröidyn oikeusturva samoin kuin näiden seikkojen sääntelemisen kattavuus ja yksityiskohtaisuus lain tasolla. Asetustasolla on hallintovaliokunnan kannan mukaan mahdollista antaa rekisterin tietosisältöä täydentäviä ja tarkentavia säännöksiä, kunhan lakitekstin perusteella voidaan riittävän selkeästi päätellä asetuksen tasoisen sääntelyn sisältö. Hallintovaliokunta on pitänyt kuitenkin asianmukaisena lähtökohtana pyrkimystä PL 800 Ratapihantie tietosuoja@om.fi Helsinki 6. kerros Neuvonta ma-to 9:00-11:00 & 13:00-15:00 pe 9:00-12:00

2 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO 2/6 mahdollisimman yksityiskohtaisesti säätää henkilötietojen suojaan liittyvistä seikoista jo lain tasolla. Perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan edellä mainitut linjanvedot henkilörekistereiden ja henkilötietojen käsittelyn sääntelystä on otettava huomioon myös silloin, kun tällaisia säännöksiä on tarkoitus sisällyttää erityislainsäädäntöön. Lähtökohtana on, että henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan yleislakia, henkilötietolakia. Siitä poikkeamisen tai sen täsmentämisen tarve on perusteltava. Nyt lausunnon kohteena olevalla esityksessä ehdotetaan, että vankeuslakia ja tutkintavankeuslakia täsmennettäisiin lakien soveltamisessa esiin tulleiden muutostarpeiden mukaisesti. Esityksessä ehdotetaan muutoksia muun muassa säännöksiin, jotka koskevat vangin yhteydenpitoa vankilan ulkopuolelle. Muutoksia ehdotetaan erityisesti tapaamisia ja sähköistä viestintää koskeviin säännöksiin. Henkilötietojen käsittelyn näkökulmasta erityisen merkityksellisiä nyt lausunnon kohteena olevassa esityksessä ovat vankeuslain 12 luvun säännökset, jotka koskevat kirjeenvaihtoa, puheluita sekä sähköistä viestintää sekä tutkintavankeudesta annetun lain 8 luku, joka vastaavasti koskee kirjeenvaihtoa, puheluita sekä sähköistä viestintää. Samoin merkityksellinen on vankeuslain 13 luvun 2 sekä tukintavankeudesta annetun lain 9 luvun 1, joissa säädetään muun muassa tapaamisten yhteydessä suoritettavasta teknisestä valvonnasta. Nyt lausunnon kohteena olevan esityksessä puhelun kuuntelemista koskevaa säännöstä muutettaisiin siten, että puhelun tallentaminen olisi mahdollista samoin edellytyksin kuin kuunteleminen. Samalla laissa olevia kuuntelemisen ja tallentamisen edellytyksiä täsmennettäisiin. Vankien ja tutkintavankien mahdollisuuksia pitää yhteyttä vankilan ulkopuolelle ehdotetaan lisättäväksi mahdollisuudella käyttää sähköpostia, internetiä ja matkapuhelinta. Lisäksi vangeille voitaisiin antaa mahdollisuus tapaamisiin videoneuvotteluyhteyden välityksellä. Lähtökohtana olisi, että sähköpostia ja matkapuhelimen käyttöä valvottaisiin samoin edellytyksin kuin kirjeenvaihtoa ja puheluita. Valvotun tapaamisen teknisen valvonnan on tulkittu käsittävän kuvan katselun ja tallentamisen. Säännöstä täsmennettäisiin niin, että yksittäistapaukselliseen harkintaan perustuen keskustelu voitaisiin kuunnella ja tallentaa teknisellä laitteella laissa säädetyillä täsmällisillä perusteilla. Henkilötietojen käsittelyä koskevat säännökset tulevat sovellettavaksi silloin, kun tallenteista voi käydä ilmi henkilötietoja. Henkilötietolain soveltamisen kannalta on olennaista, että tieto tallentuu alustalle. Reaaliaikainen viestintä, joka ei tallennu alustalle, ei kuulu henkilötietolain soveltamisalaan. Muun muassa sähköisen viestinnän luottamuksellisuuteen liittyvät kysymykset kuuluvat Viestintäviraston toimialaan. Nyt lausunnon kohteena olevassa esityksen osalta on tärkeä tunnistaa, että henkilötietoja sisältävien tallenteiden osalta ehdotetun sääntelyn tulee täyttää edellä esitetyllä tavalla perustuslakivaliokunnan sekä hallintovaliokunnan asettamat vaatimukset. Tämän vuoksi nyt lausunnon kohteena olevan esityksen osalta on tarpeellista arvioida myös ehdotettujen muutosten suhdetta perustuslain 10 :ssä säädetyn yksityiselämän suojan

3 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO 3/6 kannalta. Ehdotettujen muutosten välistä suhdetta henkilötietojen käsittelyä ohjaavaan yleislakiin eli henkilötietolakiin lienee syytä selkeyttää. Henkilötietolain 12 :n 1 momentin 5 kohdan mukaan arkaluonteisten tietojen käsittelykielto, ei estä henkilötietojen käsittelyä, josta säädetään laissa tai joka johtuu välittömästi rekisterinpitäjälle laissa säädetystä tehtävästä. YKSITYISKOHTAINEN TARKASTELU Viestien lukemisesta ja jäljennyksen ottamisesta Vankeuslain 12 luvun 2 :ssä ja tutkintavankeuslain 8 luvun 2 :ssä säädetään viestin lukemisesta sekä jäljennyksen ottamisesta. Kyseisten pykälien 4 momenteissa todetaan, että Tiedon ja jäljennöksen antamisesta poliisille tai muulle esitutkintaviranomaiselle säädetään 19 luvun 2 :ssä. Jäljennösten säilyttämisestä ja hävittämisestä säädetään henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanossa annetussa laissa.. Esityksen perusteluissa ei täsmennetä tarkemmin, mihin henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanossa annetussa laissa tarkoitettuun rekisteriin jäljennökset on tarkalleen ottaen tarkoitus tallentaa. Tätä kautta muun muassa rekisteröinnin tavoite, jäljennysten käyttötarkoitus ja säilytysaika jää epämääräiseksi. Näiltä osin sääntelyä on syytä täsmentää siten, että ilmenee mihin rekisteriin tiedot on tarkoitus tallentaa. Sähköpostin ja internetin käytön sekä tekstiviestien valvonnasta Vankeuslain 13 luvun 9 a :ssä, joka koskee sähköisen viestinnän valvontaa todetaan, että Vangille saapuneen ja hänen lähettämänsä sähköpostiviestin ja matkapuhelimen tekstiviestin valvonnassa noudatetaan soveltuvin osin 2 5 :n säännöksiä. Vangin sähköpostin lähettämistä ja internetin käyttämistä voidaan valvoa henkilökunnan läsnä ollen ja teknisellä valvonnalla. Tätä kautta herää kysymys siitä, voidaanko tietoja näiltäkin osin tallentaa edellä mainittujen vankeuslain 12 luvun 2 :n 4 momentin mukaisesti. Jos näin on, tulisi sääntelyä täsmentää edellä esitetyllä tavalla. Tutkintavankeuslain 8 luvun 7 c :ssä mahdollistetaan sähköisen viestinnän valvonta ja todetaan, että Tutkintavangin sähköpostin lähettämistä ja internetin käyttöä voidaan valvoa henkilökunnan läsnä ollen ja teknisellä valvonnalla.. Kokonaisuudessaan jää epäselväksi muun muassa se, minne teknisellä valvonnalla kerättävät tiedot tallentuvat, mikä on niiden käyttötarkoitus ja säilytysaika. Näiltä osin sääntelyä on täsmennettävä perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan edellyttämällä tavalla.

4 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO 4/6 Niiltä osin, kun sähköisen viestinnän yhteydessä syntyvien tallenteiden käsittely liittyy käytönvalvontaan, on olennaista korostaa rekisterinpitäjän velvoitetta määritellä sallittu ja toisaalta luvaton käyttö sekä varmistaa, että näistä on annettu selkeä ohjeistus rekisteröidyille. Tärkeää on myös tunnistaa, että käytönvalvontajärjestelmän henkilötietolaissa tarkoitettu rekisteröity on yksittäinen käyttäjä (tässä vanki tai tutkintavanki). Käyttäjällä on omien käyttöoikeusjärjestelmään tallennettujen tietojen ja hänelle annettujen tunnusten käytöstä syntyneisiin lokitietoihin henkilötietolain 26 :ssä tarkoitettu tarkastusoikeus. Lisäksi käyttäjä voi esittää tietojen korjaamista henkilötietolain 29 :n perusteella. Puheluiden kuunteleminen ja tallentaminen Vankeuslain 12 luvun 7 :n 2 momentissa sekä tutkintavankeuslain 8 luvun 7 :n 2 momentissa säädetään puheluiden tallentamisesta muun muassa seuraavaa: Puhelun kuuntelemisesta ja tallentamisesta on ennen toimenpiteen aloittamista ilmoitettava vangille ja sille, johon hän on puhelimitse yhteydessä. Puhelun sisältöä koskevan tiedon, taltion tai tallenteen antamisesta poliisille tai muulle esitutkintaviranomaiselle säädetään 19 luvun 2 :ssä. Syntynyt taltio tai tallenne on viipymättä hävitettävä, jollei sitä mainitun pykälän mukaan luovuteta poliisille tai muulle esitutkintaviranomaiselle. Epäselväksi jää, mitä termi viipymättä käytännössä tarkoittaa. Koska edellä mainittu saattaa käytännössä tarkoittaa tallenteiden lyhytaikaista säilyttämistä, voivat tietosuojasäännökset näiltä osin tulla huomioitavaksi. Tätä taustaa vasten tulee selvittää, minne kyseiset tallenteet lyhytaikaisesti tallennetaan ja millä toimintamallilla varmistetaan se, että näitä tietoja ei säilytetä pidempää, kuin rekisterinpitäjän toiminnan kannalta on välttämätöntä. Myös muut henkilötietojen käsittelyn kannalta tarpeelliset reunaehdot on huomioitava. Tapaamisten valvonta Tutkintavankeudesta annetun lain 9 luvun 1 :ssä säädetään tapaamisen valvonnasta seuraavaa: Tapaaminen järjestetään valvotussa tapaamistilassa, jossa vangin ja tapaajan välissä voi olla koskettamisen estäviä rakenteellisia esteitä. Tapaamista on tarpeellisella tavalla valvottava. Muita tapaamisia kuin valvomatonta tapaamista voidaan valvoa henkilökunnan läsnäololla ja teknisellä valvonnalla. Tekninen valvonta käsittää teknisellä laitteella tapahtuvan kuvan katselun ja tallentamisen. Teknisellä laitteella tapahtuvasta valvonnasta on asianmukaisella tavalla ilmoitettava tutkintavangille ja tapaajalle. Tutkintavangin ja tapaajan välinen keskustelu voidaan kuunnella ja tallentaa, jos se on yksittäistapauksessa perustellusta syystä tarpeen rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi, tutkintavankeuden tarkoituksen tai vankilan järjestyksen turvaamiseksi taikka tutkintavangin tai muun henkilön turvallisuuden suojelemiseksi. Kuuntelusta ja sen tallentamisesta on ennen toimenpiteen aloittamista ilmoitettava vangille ja tapaajalle.

5 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO 5/6 Tutkintavankeudesta annetun lain 16 luvun 1 :n 1 momentin 7 kohdan mukaan Tutkintavankeuden toimeenpanossa sovelletaan vastaavasti, mitä vankeuden täytäntöönpanon osalta säädetään vankeuslain: 7) 13 luvun 2 :n 1 momentissa ja 3 momentissa tapaamistiloista, valvonnasta ilmoittamisesta ja henkilötietojen käsittelystä, 11 :ssä tapaamiskieltorekisteristä ja 12 :ssä alaikäisen tapaajan vankilaan päästämisestä; Koska tapaamisen valvonnan yhteydessä syntyneiden tallenteiden säilyttämisestä hävittämisestä säädetään vankeuslain 13 luvun 2 :n 4 momentissa, edellä esitetyn perusteella jää tulkinnanvaraiseksi, oliko tätä menettelyä tarkoitus soveltaa myös tutkintavankeuslaissa tarkoitettujen tapaamisten seurauksena syntyvien tallenteiden osalta. Vankeuslain 13 luvun 2 :n 4 momentin mukaan Valvonnasta syntyneiden tallenteiden säilyttämisessä ja hävittämisessä noudatetaan, mitä henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanossa annetussa laissa säädetään tapaaja-rekistereistä. Näiltä osin tallenteiden käsittelyä koskevia säännöksiä on syytä selkeyttää. Eräitä muita huomioita Koska nyt lausunnon kohteena olevassa valvonnassa on osin kyse sähköiseen viestintää liittyvistä asioista, lienee syytä tarkistaa vielä ehdotettujen säännösten suhde sähköisen viestinnän tietosuojalakiin (516/2004), jonka tarkoituksena on turvata sähköisen viestinnän luottamuksellisuuden ja yksityisyyden suojan toteutuminen sekä edistää sähköisen viestinnän tietoturvaa ja monipuolisten sähköisen viestinnän palvelujen tasapainoista kehittymistä. Niiltä osin kun valvonnasta syntyy tallenteita ja käsittelyyn sovelletaan henkilötietolain säännöksiä, tulee varmistaa tietosuojaperiaatteiden toteutumien nyt suunnitellussa henkilötietojen käsittelyssä. Rekisterinpitäjän tulee muun muassa suunnitella henkilötietojen käsittelyn elinkaari alusta loppuun (HetiL 6 ), käsitellä vain toiminnan kannalta tarpeellisia henkilötietoja (HetiL 9 ), laatia rekisteriseloste ja pitää se kaikkien saatavilla (HetiL 10 ), informoida rekisteröityjä asianmukaisesti (HetiL 24 ) ja varmistaa rekisteröityjen oikeuksien toteutuminen henkilötietojen käsittelyssä (HetiL :t) sekä varmistaa myös muiden tietosuojaperiaatteiden toteutuminen. Nämä periaatteet on huomioitava myös tapaamisten yhteydessä syntyvien tallenteiden osalta (kts. Vankeuslain 13 luvun 2 ). JOHTOPÄÄTÖS Nyt ehdotetussa sääntelyssä ei ole kaikilta osin tunnistettu Perustuslain 10 :n 1 momentin sekä perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan tulkintakäytännön asettamia vaatimuksia henkilötietojen käsittelyyn sekä sitä koskevaan sääntelyyn liittyen. Ehdotettua sääntelyä, etenkin valvonnan yhteydessä syntyvien tallenteiden

6 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO 6/6 osalta tulee tarkastella henkilötietojen käsittelyä koskevien säännösten ja vaatimusten kannalta sekä täsmentää edellä esitetyllä tavalla. Yleisellä tasolla todettakoon, että nyt ehdotetut muutokset ovat kuitenkin hyvin perusteltuja ja tarkoituksenmukaisia. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimivalta Henkilötietolain (523/1999) 38 :n 1 momentin mukaan tietosuojavaltuutettu antaa henkilötietojen käsittelyä koskevaa ohjausta ja neuvontaa sekä valvoo henkilötietojen käsittelyä tämän lain tavoitteiden toteuttamiseksi ja käyttää päätösvaltaa siten kuin tässä laissa säädetään. Henkilötietolain 40 :n 1 momentin mukaan tietosuojavaltuutetun on edistettävä hyvää tietojenkäsittelytapaa sekä ohjein ja neuvoin pyrittävä siihen, ettei lainvastaista menettelyä jatketa tai uusita. Tarvittaessa tietosuojavaltuutetun on saatettava asia tietosuojalautakunnan päätettäväksi taikka ilmoitettava syytteeseen panoa varten. Henkilötietolain 40 :n 2 momentin mukaan tietosuojavaltuutetun on ratkaistava asia, jonka rekisteröity on saattanut 28 ja 29 :n nojalla hänen käsiteltäväkseen. Tietosuojavaltuutettu voi antaa rekisterinpitäjälle määräyksen rekisteröidyn tarkastusoikeuden toteuttamisesta tai tiedon korjaamisesta.

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2025/03/12. Puolustusministeriö

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2025/03/12. Puolustusministeriö TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 2025/03/12 LAUSUNTO 21.9.2012 / Puolustusministeriö kirjaamo@defmin.fi Viite: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3498/03/2015 LAUSUNTO 21.12.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi Viite: Hallituksen esitys eduskunnalle ajoneuvoliikennerekisterilain muuttamisesta

Lisätiedot

Vastinepyyntö. Dnro 694/452/17. Lauri. Liitteet

Vastinepyyntö. Dnro 694/452/17. Lauri. Liitteet @ TI ETOS U OJAVALTU UTETU N TO I M ISTO Dnro 694/452/17 25.4.2011 Vastinepyyntö Olette kirjeellänne22.2.2017 pyytänyt tietosuojavaltuutettua anfamaan määräyksen Hedman Partners Oy:n rekisterissä olevien

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1277/031/2018

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1277/031/2018 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1277/031/2018 Eduskunnan sivistysvaliokunta siv@eduskunta.fi Asia HE 40/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 497/03/2014. Liikenne- ja viestintäministeriö

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 497/03/2014. Liikenne- ja viestintäministeriö TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 497/03/2014 LAUSUNTO 28.03.14 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi risto.saari@lvm.fi Viite: Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä ilmailulaiksi Asia: Tietosuojavaltuutetun

Lisätiedot

Päätös. Laki. vankeuslain 12 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. vankeuslain 12 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 312/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vankeuslain 12 luvun ja tutkintavankeuslain 8 luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi vankeuslain 12 luvun

Lisätiedot

Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön

Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto Tiedotus- ja keskustelutilaisuus biopankkilain toimeenpanosta 19.8.2013 Tietosuojavaltuutetun toimivalta

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3835/03/ Lausuntopyyntönne , STM/3551/2017, STM090:00/2017

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3835/03/ Lausuntopyyntönne , STM/3551/2017, STM090:00/2017 LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3835/03/2017 19.1.2018 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 13.12.2017, STM/3551/2017, STM090:00/2017 LAUSUNTOPYYNTÖNNE Pyysitte

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3922/03/ Lausuntopyyntönne , STM/4070/2017, STM100:00/2017

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3922/03/ Lausuntopyyntönne , STM/4070/2017, STM100:00/2017 LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3922/03/2017 18.1.2018 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 22.12.2017, STM/4070/2017, STM100:00/2017 LAUSUNTOPYYNTÖNNE Pyysitte

Lisätiedot

Tutkittavan informointi ja suostumus

Tutkittavan informointi ja suostumus Tutkittavan informointi ja suostumus yhdistettäessä tutkittavilta kerättyjä tietoja rekisteritietoihin Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto 9.12.2010 Kysy rekisteritutkimuksen luvista

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1163/031/2018

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1163/031/2018 TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1163/031/2018 Eduskunnan hallintovaliokunta HaV@eduskunta.fi Asia HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1919/03/2013. Liikenne- ja viestintäministeriö

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1919/03/2013. Liikenne- ja viestintäministeriö TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1919/03/2013 LAUSUNTO 2.9.2013 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi Kaisa.Mannisto@lvm.fi Viite: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi

Lisätiedot

Kansallinen tietosuojalaki

Kansallinen tietosuojalaki Kansallinen tietosuojalaki Juhta/VAHTI -työpaja 18.5.2018 Tanja Jaatinen, OM 1 NYKYTILA Perustuslain 10 :n 1 mom. Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS

REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO REKISTERINPITÄJÄN YLEINEN INFORMOINTIVELVOLLISUUS Päivitetty 15.09.2010 www.tietosuoja.fi 2 Sisällysluettelo 1. Mistä informointivelvoitteessa on kysymys 3 2. Ketä informointivelvoite

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1382/03/

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1382/03/ LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1382/03/2017 4.5.2017 Sosiaali- ja terveysministeriö Neuvotteleva virkamies Kirsi Ruuhonen kirjaamo@stm.fi kirsi.ruuhonen@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 31.4.2017,

Lisätiedot

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014

Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI<t -/J~I LAUSUNTO /43/2014 Ii OIKEUSMINISTERiÖ Kriminaaltpoliittinen osasto Sl10lA /00/0l..01 L{ SI1!)n(j-~OI

Lisätiedot

LAUSUNTO LAUSUNTOPYYNTÖNNE KOKEILULAISTA TIETOSUOJAVALTUUTETUN LAUSUNTO. Yleistä henkilötietojen käsittelystä säätämisestä

LAUSUNTO LAUSUNTOPYYNTÖNNE KOKEILULAISTA TIETOSUOJAVALTUUTETUN LAUSUNTO. Yleistä henkilötietojen käsittelystä säätämisestä TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO LAUSUNTO Dnro 1519/03/2014 13.06.2014 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 04.06.2014, VM35:00/2014 LAUSUNTOPYYNTÖNNE KOKEILULAISTA

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2407/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2407/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2407/03/2015 '5.10.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi anna.kankaanpaa@minedu.fi Lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä,

Lisätiedot

Haminan tietosuojapolitiikka

Haminan tietosuojapolitiikka Haminan tietosuojapolitiikka Kaupunginhallitus 21.5.2018 Tietosuoja Oikeus henkilötietojen suojaan on perusoikeus. Tietosuojaan kuuluvat ihmisten yksityiselämän suoja sekä muut sitä turvaavat oikeudet

Lisätiedot

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL 18.11.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Yksityisyydensuoja perusoikeutena Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015

Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015 Eläketurvakeskuksen lausunto Eläketurvakeskuksen kanta asiakastietolakiin

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1087/03/2014 '

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1087/03/2014 ' Dnro 1087/03/2014 '30.05.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Eeva-Riitta Pirhonen varhaiskasvatuslaki@minedu.fi kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä

Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä Kuntaliiton ohje 18.5.2018 Taustaa Komission ehdotukset tammikuussa 2012 Make Europe fit for the digital age» http://ec.europa.eu/justice/data-protection/reform/index_en.htm»

Lisätiedot

Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja

Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu. JUDO-työpaja Tietosuojalaki sekä muuta ajankohtaista lainsäädännössä - Virpi Koivu JUDO-työpaja 20.5.2019 Yleislait voimaan 1.1.2019 Tietosuojalaki (1050/2018) Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

HE 193/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi geenitekniikkalain

HE 193/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi geenitekniikkalain HE 193/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi geenitekniikkalain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi geenitekniikkalakia. Nykyisiä geenitekniikan lautakunnan pääsihteerin tehtäviä

Lisätiedot

OPPILASREKISTERISELOSTE

OPPILASREKISTERISELOSTE OPPILASREKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 2.1.2017 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta /

Lisätiedot

Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön

Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön Tietosuojanäkökulma biopankkilainsäädäntöön Ylitarkastaja Raisa Leivonen Tietosuojavaltuutetun toimisto Suomen Lääkintäoikeuden ja etiikan seura ry 22.3.2012 Yleistä tietosuojasta Tietosuojanäkökulma biopankkitoimintaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta /2011 Laki. tutkintavankeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2011

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta /2011 Laki. tutkintavankeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta 2011 736/2011 Laki tutkintavankeuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 17 päivänä kesäkuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta

Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta IT-erityisasiantuntija Lauri Karppinen Tietosuojavaltuutetun toimisto 21.11.2011 Valtakunnalliset kuva-arkistopäivät Tietosuojavaltuutettu Ohjaa,

Lisätiedot

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1898/03/ Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo.

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 1898/03/ Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo. TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO LAUSUNTO Dnro 1898/03/13 29.07.2013 Liikenne- ja viestintäministeriö Kirjaamo kirjaamo@lvm.fi Viitaten lausuntopyyntöönne 19.06.2013 Tietosuojavaltuutetun lausunto Olette

Lisätiedot

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Kuraattoripalveluiden asiakasrekisterin tietosuojaseloste Sisällys 1. REKISTERIN NIMI... 2 2. REKISTERINPITÄJÄ... 2 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 2 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT... 2 5. REKISTERIN

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 5.1.2010 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Salon kaupunki, Ympäristönsuojeluyksikkö

Lisätiedot

Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019

Tietorekisteriseloste. Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019 Tietorekisteriseloste Fysioterapeutti Annukka Laukkanen 2019 REKISTERIN NIMI... 2 REKISTERINPITÄJÄ... 3 ASIAKASREKISTERIN VASTUUHENKILÖ... 3 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ... 3 HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN

Lisätiedot

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin)

Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu. Yhteystiedot (osoite, puhelin) Henkilötietolaki (523/99) 10 mukainen REKISTERISELOSTE ja lain 24 :n mukainen INFORMOINTI Laatimispvm: 05.10.2016 1. Rekisterinpitäjä Nimi Siikalatvan kunnan koulutuslautakunta/ Aleksanterin koulu Yhteystiedot

Lisätiedot

Sompion koulun kameravalvontajärjestelmän

Sompion koulun kameravalvontajärjestelmän Sompion koulun kameravalvontajärjestelmän rekisteriseloste Keravan kaupunki Kasvatuksen ja opetuksen toimiala Hyväksytty 29.3.2017 Kerava REKISTERISELOSTE Sisällys 1. REKISTERIN NIMI... 2 2. REKISTERINPITÄJÄ...

Lisätiedot

Lausun kunnioittavasti maa- ja metsätalousvaliokunnan lausuntopyynnön johdosta seuraavaa:

Lausun kunnioittavasti maa- ja metsätalousvaliokunnan lausuntopyynnön johdosta seuraavaa: TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3441/031/2017 Asiantuntijalausunto ylitarkastaja Anna Hänninen 15.11.2017 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta MmV@eduskunta.fi Viite: Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh:

REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: REKISTERINPITÄJÄ JA YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA Rekisterinpitäjä: Tmi ML-hahmoterapia Yhteyshenkilö: Mikko Lounela Puh: 0505490789 Sp: mikko.lounela@hahmoterapia.com REKISTERIN NIMI Tmi

Lisätiedot

Tietosuojalainsäännön katsaus Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos

Tietosuojalainsäännön katsaus Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos Tietosuojalainsäännön katsaus 24.9.2018 Virpi Korhonen, lainsäädäntöneuvos Tietosuojaa koskeva EU-tasoinen sääntely Yleinen tietosuoja-asetus suoraan sovellettava Euroopan unionin rikosasioiden tietosuojadirektiivi

Lisätiedot

LAUSUNTO Dnro 5935/96/2018

LAUSUNTO Dnro 5935/96/2018 1 (5) LAUSUNTO Dnro 5935/96/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö PL 32 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@tem.fi 18.10.2018 Asia Lausuntopyyntönne tietosuojavaltuutetulle 10.9.2018, TEM/1260/03.01,01/2016 ja TEM030:00/2018

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 11.2.2014 1. Rekisterinpitäjä Nimi Hevostoiminta Laukki Yksityinen elinkeinonharjoittaja, Y-tunnus 2601111-1 Yhteystiedot Puh: 040-186 2222,

Lisätiedot

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm:

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: 6.3.2017 1. Rekisterin nimi Esmikko -rikosilmoitin ja -kulunvalvontajärjestelmä 2. Rekisterinpitäjä Käyntiosoite:

Lisätiedot

Kameravalvontarekisteri, Veho Oy Ab 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN

Kameravalvontarekisteri, Veho Oy Ab 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 2 REKISTERINPITOA KOSKEVAT YLEISET TIEDOT 3 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS Yksityisyytesi on meille tärkeää. Veho sitoutuu suojaamaan yksityisyyttäsi ja noudattamaan

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2135/03/2016 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2135/03/2016 '15.8.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi aikuistenperusopetus@minedu.fi Lausuntopyyntö ehdotuksesta hallituksen esitykseksi perusopetuslain 46 :n muuttamisesta Pyysitte

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 31.12.2014 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. nimi 2. pitäjä 3. vastuuhenkilö 4.

Lisätiedot

FINLANDIA-TALO Oy. REKISTERISELOSTE Kameravalvontajärjestelmä SISÄLTÖ

FINLANDIA-TALO Oy. REKISTERISELOSTE Kameravalvontajärjestelmä SISÄLTÖ FINLANDIA-TALO Oy REKISTERISELOSTE Kameravalvontajärjestelmä 19.11.2012 SISÄLTÖ 1 REKISTERIN NIMI 2 REKISTERINPITÄJÄ 3 REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4 REKISTERIASIOITA HOITAVA HENKILÖ 5 REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS

Lisätiedot

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: , päivitetty

Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: , päivitetty Henkilörekisteriseloste/tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispvm: 17.12.2013, päivitetty 26.4.2017 1. Rekisterin nimi Optima verkko-oppimisympäristö 2. Rekisterinpitäjä Jyväskylän

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 31.7.2013 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. nimi 2. pitäjä 3. vastuuhenkilö 4.

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 3092/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 3092/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 3092/03/2015 '19.11.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman nuorisolain uudistamista valmistelleen työryhmän muistiosta Nuorisolain

Lisätiedot

Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI

Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI Hallituksen esitys yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi - TIETOSUOJALAKI 1 Yleinen tietosuoja-asetus ehdotettu tietosuojalaki Asetuksen säännösten täydentäminen ja täsmentäminen 1.

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittelyn näkökulmasta kiinnitin muistiossa seuraaviin seikkoihin.

Henkilötietojen käsittelyn näkökulmasta kiinnitin muistiossa seuraaviin seikkoihin. TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 2280/03/2016 Lausunto 15.9.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi tomi.lindholm@lvm.fi joel.karjalainen@lvm.fi Viitaten lausuntopyyntöönne postilain arviomuistiosta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5)

HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) HELSINGIN KAUPUNKI Rekisteriseloste 1 (5) Laatimispäivä/Päivityspäivä 24.8.2016 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. nimi 2. pitäjä 3. vastuuhenkilö 4.

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ 1 (8) 5.1.2012 YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE PAIKANTAMISTA JA HENKILÖTIETOJEN KERÄÄMISEN PERIAATTEITA JA KÄYTÄNTÖJÄ KOSKEVASTA YHTEISTOIMINTA- MENETTELYSTÄ Yhteistoiminta-asiamiehelle tehdyn pyynnön keskeinen

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 5/2015 vp)

Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 5/2015 vp) Teuvo Pohjolainen 16.6.2015 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta (HE 5/2015 vp) Perustuslakivaliokunnan pyytämänä

Lisätiedot

REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY

REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY REKISTERINPITÄJÄN INFORMAATIO KUNTOUTUJILLE TOIMINTATERAPIA A KAARRETKOSKI OY SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERIN PITÄJÄ 3.POTILASREKISTERIN VASTUUHENKILÖT 4.REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5.REKISTERIN

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 3011/05/2015 27.11.2015 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi irmeli.vuori@vm.fi anu.pietarinen@vm.fi Viite VM042:00/2015 Lausuntopyyntönne sijoitusrahastodirektiivin

Lisätiedot

Paneeli: Käytön valvonta, lokien hallinta, poikkeamien havaitseminen, poliisiyhteistyö

Paneeli: Käytön valvonta, lokien hallinta, poikkeamien havaitseminen, poliisiyhteistyö Paneeli: Käytön valvonta, lokien hallinta, poikkeamien havaitseminen, poliisiyhteistyö Puheenjohtaja: Helena Eronen, kehittämispäällikkö, PSSHP Panelistit: Arto Ylipartanen, ylitarkastaja, TSV:n toimisto

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24, EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) 12 ja 13 artikla. Urho Tuominen -konserni:

Tietosuojaseloste. Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24, EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) 12 ja 13 artikla. Urho Tuominen -konserni: Sivu 1 / 5 Tietosuojaseloste Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24, EU:n yleinen tietosuoja-asetus (679/2016) 12 ja 13 artikla Urho Tuominen -konserni: 1. Rekisterinpitäjä Urho Tuominen Oy (0143919-7) (1707453-2)

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 389/03/ LAUSUNTOPYYNTÖNNE LUONNOKSESTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALINNANVAPAUSLAINSÄÄDÄNNÖKSI

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 389/03/ LAUSUNTOPYYNTÖNNE LUONNOKSESTA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VALINNANVAPAUSLAINSÄÄDÄNNÖKSI LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 389/03/2017 14.3.2017 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi VIITE Lausuntopyyntönne 31.1.2017, STM068:00/2015 LAUSUNTOPYYNTÖNNE LUONNOKSESTA SOSIAALI-

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki 3470/07.01.01.02.00/2018 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 9.2.2017 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä

Lisätiedot

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa.

Henkilö, johon asiakas voi ottaa yhteyttä henkilötietojen käsittelyä koskevissa asioissa. Laatimispäivä: 10 /2015 Tämä on tietosuojaseloste, joka sisältää rekisteriselosteen ja asiakkaiden henkilötietojen käsittelyä koskevan informoinnin. 1. Toiminnasta vastaava rekisterinpitäjä Nimi: Katuosoite:

Lisätiedot

YLEISTÄ TÄSTÄ DOKUMENTISTA

YLEISTÄ TÄSTÄ DOKUMENTISTA YLEISTÄ TÄSTÄ DOKUMENTISTA Tässä dokumentissa on esitelty Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demo ry:n eri rekisterien rekisteriselosteet. Nämä rekisterit ovat seuraavat: 1. Demon sidosryhmärekisteri:

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty

Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty Iisalmen kaupunki Henkilörekisteriseloste 1 (5) Sivistyspalvelukeskus Päivitetty 15.1.2015 Henkilötietolain (523/99) 10 mukainen rekisteriseloste 1. Rekisterinpitäjä Nimi Iisalmen kaupunki - esiopetus;

Lisätiedot

TIETOSUOJA SÄÄDÖKSISSÄ

TIETOSUOJA SÄÄDÖKSISSÄ IAB Finland : Verkkomainonnan tietosuoja -seminaari 12.5.2011 HUOMIOITAVAT KOHDAT TIETOSUOJA SÄÄDÖKSISSÄ Reijo Aarnio tietosuojavaltuutettu TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO SUOMEN PERUSTUSLAKI (731/1999)

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: _22.12.2015_ Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Lappeenrannan kaupunki

Lisätiedot

Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2

Tanja Jaatinen VN/3618/2018 VN/3618/2018-OM-2 Lausunto 1 (4) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Oikeusministeriön lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto-

Lisätiedot

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018)

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018) Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun

Lisätiedot

Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta

Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Laki julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain (223/2007) 2 8, 10 ja 10 a, sellaisina kuin

Lisätiedot

alueen turvallisuuden lisääminen; sekä

alueen turvallisuuden lisääminen; sekä 1 (5) TIETOSUOJASELOSTE 1 YKSITYISYYTESI SUOJAAMINEN 2 REKISTERINPITOA KOSKEVAT YLEISET TIEDOT 3 TIETOJEN KÄYTTÖTARKOITUS Yksityisyytesi on meille tärkeää. Veho sitoutuu suojaamaan yksityisyyttäsi ja noudattamaan

Lisätiedot

Varmaa ja vaivatonta

Varmaa ja vaivatonta Varmaa ja vaivatonta viestintää kaikille Suomessa Tekninen valvonta sähköisissä palveluissa Päällikkö Jarkko Saarimäki Tähän joku aloituskuva, esim. ilmapallopoika jarkko.saarimaki@ficora.fi Ennakkokysymys

Lisätiedot

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä

Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Perustuslain 10 Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen

Lisätiedot

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2005 vp. Hallituksen esitys eräiksi kiinteistöjen omistajatietojen ajantasaisuutta parantaviksi säännöksiksi JOHDANTO

HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2005 vp. Hallituksen esitys eräiksi kiinteistöjen omistajatietojen ajantasaisuutta parantaviksi säännöksiksi JOHDANTO HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 19/2005 vp Hallituksen esitys eräiksi kiinteistöjen omistajatietojen ajantasaisuutta parantaviksi säännöksiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 14 päivänä kesäkuuta 2005

Lisätiedot

SOS-LAPSIKYLÄN YRITYS- JA YHTEISTYÖKUMPPANIREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE

SOS-LAPSIKYLÄN YRITYS- JA YHTEISTYÖKUMPPANIREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE SOS-LAPSIKYLÄN YRITYS- JA YHTEISTYÖKUMPPANIREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE Rekisterinpitäjä SOS-lapsikyläsäätiö sr Kumpulantie 3, 00520 Helsinki Puh.(09)5404880 Fax (09) 5404 8811 info@sos-lapsikyla.fi Y-tunnus

Lisätiedot

REKISTERÖIDYN TIEDONSAANTIOIKEUDET HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN

REKISTERÖIDYN TIEDONSAANTIOIKEUDET HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN 27. 28.5.2002 Liite 5. REKISTERÖIDYN TIEDONSAANTIOIKEUDET HENKILÖTIETOLAIN MUKAAN YLEINEN TIEDONSAANTIOIKEUS : REKISTERISELOSTE HENKILÖKOHTAINEN TIEDONSAANTIOIKEUS: - Rekisteröityjen informointi henkilötietojensa

Lisätiedot

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten.

Rekisteri on perustettu Rauman kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan terveyspalvelujen käyttöä varten. TIETOSUOJASELOSTE 1 (5) 1. Rekisterin nimi Tartunta- ja infektiotautien seurantarekisteri Laatimispvm: 24.4.2015/17.4.2019 2. Rekisterinpitäjä Rauman sosiaali- ja terveysvaliokunta Steniuksenkatu 2 26100

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Päiväys: 25.6.2008 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Intrum Justitia Oy Y-tunnus

Lisätiedot

Työelämän tietosuojalaki Johanna Ylitepsa

Työelämän tietosuojalaki Johanna Ylitepsa Työelämän tietosuojalaki 19.11.2018 Johanna Ylitepsa Tietosuoja-asetus 88 artikla Käsittely työsuhteen yhteydessä Jäsenvaltiot voivat antaa lakisääteisesti tai työehtosopimuksilla yksityiskohtaisempia

Lisätiedot

Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan.

Pyydettynä lisäselvityksenä esitän kunnioittavasti seuraavan. Rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 16.10.2017 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 41/2017 vp eduskunnalle laiksi rikostorjunnasta

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 7.6.2011 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä. 1. Rekisterinpitäjä Nimi Salon kaupunki liikuntapalvelut

Lisätiedot

Henkilötietolain (521/1999) 10 ja 24 :ssä säädetyistä tiedoista koostuva tietosuojaseloste. Tietosuojaseloste on laadittu

Henkilötietolain (521/1999) 10 ja 24 :ssä säädetyistä tiedoista koostuva tietosuojaseloste. Tietosuojaseloste on laadittu TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolain (521/1999) 10 ja 24 :ssä säädetyistä tiedoista koostuva tietosuojaseloste. Tietosuojaseloste on laadittu 30.4.2018. REKISTERINPITÄJÄ Rekisterinpitäjänä toimii: Tili-Saarimaa

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24 TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24 Tällä lomakkeella ovat sekä rekisteriselosteen tiedot (HetiL 10 ) että rekisteröidyille annettava informaatio henkilö-tietojen käsittelystä (HetiL

Lisätiedot

hallintovaliokunnalle.

hallintovaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 18/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain ja henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa annetun

Lisätiedot

TALOUS- JA VELKANEUVONNAN REKISTERI

TALOUS- JA VELKANEUVONNAN REKISTERI Tietosuojaseloste -yhdistetty rekisteriseloste ja informaatioasiakirja Henkilötietolaki (523/99) 10 ja 24 1.7.2014 1.Rekisterinpitäjä Nurmijärven kunta, sosiaalitoimi PL 7, 01901 Nurmijärvi 2. Rekisteriasioista

Lisätiedot

Lastenvalvojan rekisteriseloste

Lastenvalvojan rekisteriseloste Lastenvalvojan rekisteriseloste SISÄLTÖ 1. REKISTERIN NIMI 2. REKISTERINPITÄJÄ 3. REKISTERIN VASTUUHENKILÖ 4. REKISTERIASIOITA HOITAVAT HENKILÖT 5. REKISTERIN KÄYTTÖTARKOITUS 6. REKISTERIN PITÄMISEN PERUSTE

Lisätiedot

Yhteistyö vankeuslain valossa. Heli Tamminen 4.9.2015

Yhteistyö vankeuslain valossa. Heli Tamminen 4.9.2015 Yhteistyö vankeuslain valossa Heli Tamminen 4.9.2015 Rangaistusajan suunnitelma ja vapauttamissuunnitelma Tapaamiset Ulkopuoliseen laitokseen sijoittaminen Koevapaus Rangaistusajan suunnitelma ja vapauttamissuunnitelma

Lisätiedot

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2420/03/2016. Sosiaali- ja terveysministeriö.

LAUSUNTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2420/03/2016. Sosiaali- ja terveysministeriö. TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 2420/03/2016 LAUSUNTO 06.10.16 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE

Lisätiedot

Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja

Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja Mitä tulisi huomioida henkilötietoja luovutettaessa? Maarit Huotari VM JUHTA/VAHTI-työpaja 12.2.2018 Mitä pitää huomioida? Oikeuksien perusta Julkisuuslaki Tietosuojalainsäädäntö Mitä tämä tarkoittaa?

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1307/031/2018 Tietosuojavaltuutetun lausunto 25.4.2018 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta MmV@eduskunta.fi Maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt tietosuojavaltuutetun

Lisätiedot

Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka

Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka Eläketurvakeskus Tietosuojapolitiikka 1 (5) Eläketurvakeskuksen tietosuojapolitiikka Eläketurvakeskus Tietosuojapolitiikka 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Tietosuojatoimintaa ohjaavat tekijät...

Lisätiedot

Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011

Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011 Tietosuojavastaavan nimeämistä ja muita tietosuoja- ja tietoturva-asioita koskeva kysely sosiaalihuollon palvelujen antajille 2011 A. YLEISTÄ 1. Vastaajaorganisaation nimi, vastaajan nimi ja asema organisaatiossa.

Lisätiedot

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10

REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Salon kaupunki, 8.2.2019 3479/07.01.01.02.00/2018 REKISTERISELOSTE Henkilötietolaki (523/99) 10 Laatimispvm: 10.12.2018 Lue täyttöohjeet ennen rekisteriselosteen täyttämistä. Käytä tarvittaessa liitettä.

Lisätiedot

Rekisteri- ja tietosuojaseloste, Mökkivuokraajan käsikirja -palvelu

Rekisteri- ja tietosuojaseloste, Mökkivuokraajan käsikirja -palvelu Rekisteri- ja tietosuojaseloste, Mökkivuokraajan käsikirja -palvelu Mökkivuokraajan käsikirja -palvelun toiminta perustuu mökkivuokrauksesta kiinnostuneiden kouluttamiseen, maksulliseen ja maksuttomaan.

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 221/03/2018 Lausunto

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 221/03/2018 Lausunto TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 221/03/2018 Lausunto 2.3.2018 Valtiovarainministeriö Mia Aronen valtiovarainministeriö@vm.fi mia.aronen@vm.fi Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö VM003:00/2018

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS

TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1/2 TUTKIMUSLUPAHAKEMUS/PÄÄTÖS 1. Tutkimusluvan hakijan tiedot Sukunimi Etunimet Syntymäaika Lähiosoite Postinumero ja toimipaikka Puhelinnumero Sähköpostiosoite 2. Asiakirjat, joihin tutkimuslupaa haetaan

Lisätiedot

Lakivaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 19/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle henkilötietojen

Lakivaliokunnalle. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 19/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle henkilötietojen PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 19/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle henkilötietojen käsittelyä Rikosseuraamuslaitoksessa koskevaksi lainsäädännöksi Lakivaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Lakivaliokunta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 394/2015 Laki. tutkintavankeuslain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 394/2015 Laki. tutkintavankeuslain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä huhtikuuta 2015 394/2015 Laki tutkintavankeuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan

Lisätiedot

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24 TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999)10 ja 24 Tällä lomakkeella ovat sekä rekisteriselosteen tiedot (HetiL 10 ) että rekisteröidyille annettava informaatio henkilö-tietojen käsittelystä (HetiL

Lisätiedot

Pusulan Kaivuu ja Sora Oy. rekisteriseloste

Pusulan Kaivuu ja Sora Oy. rekisteriseloste Pusulan Kaivuu ja Sora Oy rekisteriseloste 1 Sisällys 1 Rekisterinpitäjä... 3 2 Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa... 3 3 Tietosuojavastaava... 3 4 Rekisterin nimi... 3 5 Rekisterin julkisuus...

Lisätiedot