Tuohitun kyläyhdistyksen toimintakertomus 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuohitun kyläyhdistyksen toimintakertomus 2013"

Transkriptio

1 Tuohitun kyläyhdistyksen toimintakertomus 2013 Tuohitun kyläyhdistys toimii Tuohitun seutukunnan alueella. Kymmenen kunnan yhdistyttyä Salon kaupungiksi on kyläyhdistyskin laajentanut toiminta-lähikylien suuntaan ja nykyisin toimintaan mukaan ovat tervetulleita kaikki Salon alueella asuvat. Tarkoituksena on tarjota virikkeitä maaseudun asukkaille kiinnostuksen mukaan. Kyläyhdistykseen voivat kuulua kaikki halukkaat ja jäsenmaksua ei ole. Kokoontumispaikkana on Tuohitun vanha koulu, Tuohikoto. Kyläyhdistys on perustettu Toiminta on ollut välillä aktiivista, mutta hiljaisia vuosia on ollut myös mukana. Kyläyhdistys aktivoitui uudelleen keväällä 2008 ja toiminta kehittyy koko ajan lisää. Hallituksen kokoonpano vuonna 2013: Milja Eklund Marja Kyrölä Satu Kaukiainen Suvi Raute, puheenjohtaja alkaen Anja Saijoki alkaen Hanne Vainikka, rahastonhoitaja Katri Valde Tanja Virtanen, nettivastaava ja sihteeri lähtien Kyläyhdistyksen hallitus on kokoontunut aina tarpeen mukaan, kokouksia pidettiin vuonna 2013 kerran kuussa: 2.1., 6.2., 24.3., 28.4., 13.5., 6.6., 4.7., 8.8., 10.9., , ja

2 Tiivistelmä Tuohitun kyläyhdistyksen toiminnasta vuonna Kahvakuula-tunti maanantaisin koko vuoden 2013 vetäjänä Toni Aaltonen 2. Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa vetäjänä Vijay Nijhawanan 3. Paperiaskartelukurssi Tuohikodossa vetäjänä Minna Poso 4. Tilkkutyökurssi Tuohikodossa vetäjänä Riitta Grönroos 5. Kukka-asetelmakurssi Tuohikodossa vetäjänä Anu Järvinen 6. Yhdistymissopimuksen toiminta-avustuksen haku Salon kaupungilta Helmikorukurssi VI Tuohikodossa vetäjänä Satu Helmipuoti Helmiäisestä 8. Kyläyhdistyksen vuosikokous Ravintolapäivä Tuohikodossa 10. Hemmotteluhetki Le Blankissa 11. Kisko-Triathlonin pyöräilyosuuden huoltopisteestä vastaaminen Kyläyhdistyksen käsityöostosmatka Tallinnaan Käynti Jukka Rintalan Viivasta unelmaksi-näyttelyssä Salon Seudun Noutajien ry. MEJÄ-muonitus Virkkauskurssi Tuohikodossa vetäjänä Solveig Saarinen Solveig Shopista 16. Lammaskurssi huovuttaen Tuohikodossa vetäjänä Chrisse Heiskari 17. Core-ryhmä torstaisin vuoden loppuun vetäjän Iiris Westman Liikuntakeskus Vireestä 18. Inner Wheelin lounasjärjestelyt Havukranssitalkoot Syystapahtuma Tuohikodossa 21. Salon kyläasiamiehen Henrik Hausenin haastattelu Tuohikodossa

3 22. Asiakasilta Hiusstudio Merinellissä Perniön joulunavajaiset Himmelikurssi Tuohikodossa vetäjänä Elisa Lähteenmäki 1. Kahvakuula-tunti maanantaisin koko vuoden 2013 vetäjänä Toni Aaltonen 2. Intialainen kasvisruokakurssi Paperiaskartelukurssi vetäjänä Minna Poso 4. Tilkkutyökurssi vetäjänä Riitta Grönroos 5. Kukka-asetelmakurssi vetäjänä Anu Järvinen 6. Yhdistymissopimuksen toiminta-avustuksen haku Salon kaupungilta

4 7. Helmikorukurssi VI vetäjänä Satu Helmipuoti Helmiäisestä 8. Kyläyhdistyksen vuosikokous Ravintolapäivä Tuohikodossa 10. Hemmotteluhetki Le Blankissa 11. Kisko-Triathlonin pyöräilyosuuden huoltopisteestä vastaaminen Kyläyhdistyksen käsityöostosmatka Tallinnaan

5 13. Käynti Jukka Rintalan Viivasta unelmaksi-näyttelyssä Salon Seudun Noutajien ry. MEJÄ-muonitus Virkkauskurssi Tuohikodossa vetäjänä Solveig Saarinen Solveig Shopista 16. Lammaskurssi huovuttaen Tuohikodossa vetäjänä Chrisse Heiskari 17. Core-ryhmä torstaisin alkaen vuoden loppuun vetäjän Iiris Westman 18. Naisjärjestö Inner Wheelin lounasjärjestelyt Havukranssitalkoot Syystapahtuma Tuohikodossa 5

6 21. Salon kyläasiamiehen Henrik Hausenin haastattelu Asiakasilta Hiusstudio Merinellissä Perniön joulunavajaiset Himmelikurssi Tuohikodossa Kaikista yllämainituista tapahtumista on löydettävissä kuvakokoelma kyläyhdistyksen omilta nettisivuilta ( ja kyläyhdistyksen facabook-sivuilta. 6

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2015

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2015 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2015 15.3.2015 klo 16.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat : 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 16.02. 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjan

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Tervetuloa kaikille Mukana myös Perniönseudunlehden edustaja sekä Salon kaupunginhallituksen jäsenet Elina Suonio-Peltosalo ja Eeva Koskinen

Tervetuloa kaikille Mukana myös Perniönseudunlehden edustaja sekä Salon kaupunginhallituksen jäsenet Elina Suonio-Peltosalo ja Eeva Koskinen VUOSIKOKOUS 2012 Aika 27.05.2012 klo 16.00 Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus klo 16.00 Tervetuloa kaikille Mukana myös Perniönseudunlehden edustaja sekä Salon kaupunginhallituksen jäsenet

Lisätiedot

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Alla on kuvia, mitä kaikkea (mausteita, raaka-aineita, työvaiheita ja astioita) kuuluu intialaiseen ruuanlaittoon. Aivan aluksi joimme

Lisätiedot

Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen Kiskontien Kimpan avoin kokous. Aika: kello 18 Tuohikoto, Tuohittu

Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen Kiskontien Kimpan avoin kokous. Aika: kello 18 Tuohikoto, Tuohittu Kiskontien Kimppa MUISTIO 1 (2) Jaana Joutsen 12.6.2014 Kokous: Kiskontien Kimpan avoin kokous Läsnä: 12 osallistujaa Aika: 4.6.2014 kello 18 Paikka: Tuohikoto, Tuohittu KOKOUKSESSA POHDITTUJA ASIOITA

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke

Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke Kylähankkeen ajankohtaiskatsaus 20.4.2017 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo - hanke 2016-2018 1.Avoimet kylät Ennätysmäärä kyliä mukana 2017: 21 kpl (2016: 12, 2015:

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN

KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN 1 KUTSU JOULURAUHANJULISTUKSEEN 18.12.2018 Tervetuloa kuulemaan Pohjois-Iin joulurauhan julistusta Pohjois-Iin koululle tiistaina 18.12. klo 17 alkaen. Klo 17.00 alkaen Pohjois-Iin kyläyhdistys ry tarjoaa

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

KYLÄILTA KELLO 18.30

KYLÄILTA KELLO 18.30 KYLÄILTA 10.10.2016 KELLO 18.30 Kahvia ja kastettavaa Oppilaiden turvallisuustyöt esillä ja niistä parhaat palkitaan illan aikana Tervetuliaissanat Taivalkunnan kylät ry:n pj. Kyläyhdistyksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006 Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry ALUSTAVA TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2006 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2006 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 131. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 10 henkilöä. HALLITUS

Lisätiedot

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus

Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Koko perheen kyläilta ja teemana kyläturvallisuus Tervetulosanat ja muutama dia puheenjohtajalta (Olli) Kyläyhdistys on 36-vuotias ja hyvissä voimissaan Onnistuttu tiedonkulun ja avoimuuden lisäämisessä

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2006 YLEISTÄ Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /6

Kalannin kappelineuvosto /6 Kalannin kappelineuvosto 31.1.2018 1/6 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika: Keskiviikko 31.1.2018 klo 18 19.30 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Alueneuvosto

PÖYTÄKIRJA. Alueneuvosto NRO: 3/2016 PÖYTÄKIRJA Alueneuvosto AIKA: 20.4.2016 klo 16.30 PAIKKA: PAIKALLA: Kirkonkranni, kokoustila 5 (3. krs.) Hautala Milla Hihnala Juhani Kankaanpää Arja Kivimäki Jari (poissa), paikalla varajäsen

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

Jyty Salon Seutu ry Toimintakertomus vuodelta 2007

Jyty Salon Seutu ry Toimintakertomus vuodelta 2007 Jyty Salon Seutu ry Toimintakertomus vuodelta 2007 (4). Yleistä 2. Hallinto Yhdistyksen tarkoituksena on toimia ammatillisena järjestönä ja valvoa Salon seudun kuntien ja kuntayhtymien ja Salon kaupungin

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Asemajuoksu Riihimäki

Asemajuoksu Riihimäki Pojat 11v Lähtö : klo 11:00 1 - Elias Hietanen - 5:00,3 2 2 Ville Mustonen - 5:25,2 Osanottajia sarjassa 2 Tytöt 11v Lähtö : klo 11:00 1 32 Emmi Hietanen 4:20,0 2 1 Nea Hyvärinen Riihimäen Kisko 4:53,9

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE Oikein mukavaa ja liikunnallista vuotta 2010! Uusi vuosikymmen toi päivitetyn johtokunnan kera uuden puheenjohtajan.

JÄSENTIEDOTE Oikein mukavaa ja liikunnallista vuotta 2010! Uusi vuosikymmen toi päivitetyn johtokunnan kera uuden puheenjohtajan. JÄSENTIEDOTE 2010 Oikein mukavaa ja liikunnallista vuotta 2010! Uusi vuosikymmen toi päivitetyn johtokunnan kera uuden puheenjohtajan. Toivommekin näiden sanojen välityksellä, että kaikki pohjoismäntsäläläiset

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2010 31.7.2011...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2011 2012...5 Tilinpäätös 31.7.2011...6 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2011

Lisätiedot

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS 23.3.2014 Walesinterrierikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 23.03.2014 2 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Markku Peittola, varapuheenjohtajana

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry 1 P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry PVSY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 3 2. TYÖN ORGANISOINTI 4 3. TOIMINTA 4 3.1. MOOTTORITIE 4 3.2. VESISTÖN KUNTO 4 3.3. TIEDOTUS 4

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Kaupungintalo äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Salon lukio äänestävät EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden

Lisätiedot

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen Myllyn Ratsukot ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vuosi 2014 oli seuran ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Seuran toiminnan tavoitteena on edistää ratsastusurheilua ja muuta siihen liittyvää toimintaa siten,

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:18 ja toivotti kokousväen tervetulleeksi vuoden ensimmäiseen hallituksen kokoukseen.

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:18 ja toivotti kokousväen tervetulleeksi vuoden ensimmäiseen hallituksen kokoukseen. Suomen Laikajärjestö - Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 1/16 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 29.1.2016 klo 13:18 17:10 PAIKKA LÄSNÄ POIS Kuopio, Hotelli Iso-Valkeinen Pekka Kuismin,

Lisätiedot

INNER WHEEL SUOMI-FINLAND KANSALLISEN NEUVOSTON KOKOUS

INNER WHEEL SUOMI-FINLAND KANSALLISEN NEUVOSTON KOKOUS Valaise polkua Muistio INNER WHEEL SUOMI-FINLAND KANSALLISEN NEUVOSTON KOKOUS Aika: 23.8.2014 klo 12 Paikka: Finlaysonin palatsi Kuninkaankatu 1, Tampere Läsnä: Marja Kyrölä Kansallisen Neuvoston presidentti

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (1/2) Aihe: Sukukokous Aika 14.7.2012 kto 14.30-15.30 Paikka KylpylähotelliRantasipi,Laajavuori,Jyväskylä Läsnä 17+2 sukuseuran jäsentä (liite l) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:01. LINNAINMAAN KOTI JA KOULU ry PÖYTÄKIRJA Linnainmaankatu 12 33580 TAMPERE 14.9.2015 VUOSIKOKOUS Aika Keskiviikko 14.9.2016 klo 18 Paikka Linnainmaan koulu, ruokasali LÄSNÄ Helen Chambers, puheenjohtaja

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Ahonkylän koulun johtokunta

Ahonkylän koulun johtokunta 1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja

Lisätiedot

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo

Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kylien Salo, Yhteistyöllä vahvempi Salo Kaupunginhallituksen iltakoulu 20.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 TOIMINTAKERTOMUS 2010 Sarvijoen Kyläyhdistys ry Sarvijoen Kyläyhdistys ry Kertomus vuoden 2010 toiminnasta 1 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on Sarvijoen kylän asukkaiden yleisten elinmahdollisuuksien

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Toimintakertomus 1.1.2012 31.12.2012

Toimintakertomus 1.1.2012 31.12.2012 TOIMINTAKERTOMUS Jännevirta-Rissalan kyläyhdistys ry www.jannevirta.fi Toimintakertomus 1.1.2012 31.12.2012 YLEISTÄ Jännevirta-Rissalan kyläyhdistyksen tarkoituksena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä,

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.

Lisätiedot

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon ! Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon 12. 13.2.2019! Hyvää huomenta hyvät kollegat! Eija Lönnroos Suomen Geriatrit ry:n puheenjohtaja Geriatrian professori Itä-Suomen yliopisto MUUTAMA KYSYMYS Oletko Suomen

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

Eläköön kirkonkylä kaupungissa! Timo Korpinen, Perniön kirkonkyläyhdistys ry, Salon kaupungintalo 4.3.2014

Eläköön kirkonkylä kaupungissa! Timo Korpinen, Perniön kirkonkyläyhdistys ry, Salon kaupungintalo 4.3.2014 Eläköön kirkonkylä kaupungissa! Timo Korpinen, Perniön kirkonkyläyhdistys ry, Salon kaupungintalo 4.3.2014 Yhteiskunnallisia lähtökohtia Yhteiskunta on määrännyt itselleen enemmän yksityiskohtaisesti säädeltyjä

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY 1 ESITYS: AIKA: PAIKKA: SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY PIIRIN 64:N TOIMINTAVUODEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI 22.03.2018 KLO 18.00 valtakirjat klo 17 alkaen IMATRAN KYLPYLÄ; Purjekuja 2, 55420 Imatra 1.

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sivistyslautakunta 7/2016 63 Kokousaika 5.10.2016 kello 18.00 18.51 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, puheenjohtaja Isotalo Päivi, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Salon Rally 3-4.10.2015

Salon Rally 3-4.10.2015 Salon Rally 3-4.10.2015 Laitan tunnelmapaloja Salon Rallysta. Nettisivuille tulevat Hannelen ja Ritva-Liisan esityksistä koosteet. Lauantain esiintyjistä löytyvät kattavat tiedot netistä. Piirin 142 puheenjohtaja

Lisätiedot

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015

Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä

Lisätiedot

Sari Riihonen/T.Juurakko 24.11.2011 1(4)

Sari Riihonen/T.Juurakko 24.11.2011 1(4) KOLHON KYLÄYHDISTYS RY KOKOUSKUTSU Sari Riihonen/T.Juurakko 24.11.2011 1(4) SYYSKOKOUS Aika 24.11. klo 18.00 19.30 Paikka Läsnä Kolhon koulu Kokoukseen otti osaa 19 henkilöä, joiden nimilista on pöytäkirjan

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Paikka: Kisakankaan hiihtomaja, Oulunsalo 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Heidi Helanen avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2015. Aika: Torstai , kello 17.30

Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2015. Aika: Torstai , kello 17.30 Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2015 Aika: Torstai 26.2.2015, kello 17.30 Paikka: Otakaari 5 (luentosali S1), 02150 Espoo Läsnäolijat: Valtuusto: Valtuuston

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38. PÖYTÄKIRJA Robin Hood ry Hallituksen kokous 1/2016 Aika: 15.12.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Seppo Hätönen Jukka Karvonen Anne Lantee Joonas

Lisätiedot

Jöns Budde sali 1.8.2012

Jöns Budde sali 1.8.2012 Jöns Budde sali 1.8.2012 1-vaihe 1.8.2012 klo 18 VG:läisyys seura, resurssit, visiot ( Lasse Sihvo) Nuori Suomi ( Eeva Sunnari) Valmennuksellinen yhteistyö ja laatutekijät (Aki Mykkänen ja Jouni Nurkkala)

Lisätiedot

AIKUISURHEILULIITON YLEISURHEILUN SM-HALLIKILPAILUT 2018 TOIMITSIJAT

AIKUISURHEILULIITON YLEISURHEILUN SM-HALLIKILPAILUT 2018 TOIMITSIJAT AIKUISURHEILULIITON YLEISURHEILUN SM-HALLIKILPAILUT 2018 TOIMITSIJAT TUOMARINEUVOSTO - Tapio Ojala ylituomari (SAUL) - Arto Miikkulainen ylituomari (SAUL) - Tapio Lindroos KILPAILUN JOHTO - Tapio Lindroos

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Miksi ja miten kymmenestä kunnasta tulee yksi? Pentti Vanhatalo, muutosjohtaja Salo

Miksi ja miten kymmenestä kunnasta tulee yksi? Pentti Vanhatalo, muutosjohtaja Salo Miksi ja miten kymmenestä kunnasta tulee yksi?, muutosjohtaja Salo SALON KAUPUNGIN ALUETOIMIKUNNAT Aluetoimikuntien ehdokkaita pyydettiin lehtiilmoituksella ilmoittautumaan Ehdokasehdotuksia saatiin riittävästi.

Lisätiedot

JÄMIJÄRVEN KUNNAN SIDONNAISUUSREKISTERI 2019/ TARKASTUSLAUTAKUNTA

JÄMIJÄRVEN KUNNAN SIDONNAISUUSREKISTERI 2019/ TARKASTUSLAUTAKUNTA JÄMIJÄRVEN KUNNAN SIDONNAISUUSREKISTERI 2019/ TARKASTUSLAUTAKUNTA 23.5.2019 Nimi Luottamustoimi/ virkatehtävä Ilmoitus jätetty Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä

Lisätiedot

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38.

Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Harri Kallioinen toivotti kaikki tervetulleiksi ja avasi kokouksen 18:38. AJON JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/2015 AIKA: 15.1.2015 klo 18:30 PAIKKA: Harri Kallioisen koti LÄSNÄ: Harri Kallioinen (pj), Laura Manninen (s), Tarja Nyyssönen, Mari Lehtiranta, Kari Ängeslevä, Pasi Tikka ja

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot