HIIDENVEDEN KIRKKOJÄRVEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HIIDENVEDEN KIRKKOJÄRVEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2007"

Transkriptio

1 HIIDENVEDEN KIRKKOJÄRVEN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2007 Vihdin kunnan kalataloudellinen velvoitetarkkailu Jorma Valjus Kuva: Seppo Sundström Julkaisu

2 Kuvailulehti Julkaisija Päivämäärä Tekijä(t) Julkaisun nimi Tiivistelmä Jorma Valjus Hiidenveden Kirkkojärven kalataloudellinen tarkkailu vuonna Vihdin kunnan kalataloudellinen velvoitetarkkailu. Vihdin kunnan jätevedenpuhdistamon lupavelvoitteisiin kuuluu kalataloudellinen velvoitetarkkailu, joka koostui vuonna 2007 kalastustiedustelusta ja kalojen aistinvaraisesta arvioinnista. Kirkkojärvi ja Mustionselkä edustavat Hiidenveden rehevintä aluetta. Alueen suurin kuormitus tulee Vihtijoesta, joka tuo noin 40 % koko Hiidenveden ravinnekuormituksesta. Pistekuormituksen osuus koko Hiidenveden ravinnekuormituksesta on fosforikuormituksen osalta noin 2 % ja typpikuormituksen osalta alle 20 %. Tutkimusaluetta kuormittavan Vihdin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon osuus koko Hiidenveden pistekuormituksesta vuonna 2007 oli fosforikuormituksen osalta noin 5,5 % ja typpikuormituksen osalta noin 32 %. Kalastustiedustelun mukaan Kirkkojärven-Mustionselän alueella kalastettiin innokkaimmin kesäaikana. Pyydyksistä suosituimpia olivat verkot ja vetouistimet. Kalastajien kokonaissaalis oli noin kg, eli noin 26 kg kalastanutta ruokakuntaa kohden. Runsaimmat saalislajit olivat hauki, kuha ja sulkava. Kalastusaktiivisuus alueella on laskenut selvästi edelliseen tutkimuskertaan verrattuna. Kokonaissaalis ja ruokakuntakohtainen saalis ovat pysyneet lähes ennallaan. Merkittävimmät muutokset saaliin koostumuksessa ovat ahvenen määrän väheneminen, kun taas kuhan osuus saaliista on kasvanut. Särkikalojen osuus kokonaissaaliista on pysynyt ennallaan. Kalastusta haittasivat eniten rehevöitymiseen liittyvät ilmiöt: levien massaesiintymät, veden huono laatu ja vesikasvien runsaus. Saalislajisto on kalastustiedustelun mukaan kohtuullisen hyvä. Rehevä elinympäristö suo kuitenkin edellytykset särkikalakannan menestymiselle ja lisääntymiselle. Tuloksiin tuovat epävarmuutta kalastusmuotojen valikoivuus, kalastuksen kohdistuminen tiettyihin lajeihin sekä mahdollisesti suurikin ero lasketun saalisarvion ja todellisen saaliin välillä. Aistinvaraisesti arvioituna kalat olivat melko hyviä tai hyviä. Asiasanat Julkaisusarjan nimi ja numero Vihdin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon osuus purkualueensa kokonaiskuormituksessa sekoittuu Vihtijoen tuomaan voimakkaaseen ravinnekuormitukseen. Puhdistamon kuormituksella ja toiminnan tasaisella laadulla on kuitenkin merkitystä läheisten vesialueiden tilaan. Hiidenvesi, Kirkkojärvi, Mustionselkä, kalataloustarkkailu, kalastustiedustelu, kalat. Julkaisu 183. ISSN Sivuja 25 + liitteet 14 Kieli Suomi

3 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO TUTKIMUSALUE YLEISKUVAUS JÄTEVESIKUORMITUS VEDEN LAATU KASVIPLANKTON, ELÄINPLANKTON, POHJAELÄIMET, VESIKASVIT KALASTO JA ISTUTUKSET HIIDENVEDEN KUNNOSTUS JA HOITOKALASTUKSET KALASTUSTIEDUSTELU AINEISTO JA MENETELMÄT TULOKSET Tiedustelun palautus ja kalastajamäärä Pyynnin määrä ja ajoittuminen Saalis Vastaajien arvioita Kirkkojärven ja Mustionselän kalastosta ja kalastusolosuhteista Vertailu edellisten kalastustiedustelujen tuloksiin KALOJEN AISTINVARAINEN TUTKIMUS TULOSTEN TARKASTELU JA ARVIO JÄTEVESIKUORMITUKSEN VAIKUTUKSISTA KIRKKOJÄRVEN JA MUSTIONSELÄN KALASTOON JA KALASTUKSEEN VUONNA KUORMITUS TULOSTEN TARKASTELU KIRKKOJÄRVEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN JATKAMINEN YHTEENVETO LÄHDEKIRJALLISUUS: LIITE 1: Vuoden 2007 Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalastustiedustelulomake LIITE 2: Saalistaulukko LIITE 3: Tiedusteluvastauksiin vapaasti kirjattuja mielipiteitä LIITE 4: Kalojen aistinvaraisen arvioinnin tulokset

4 1 1. JOHDANTO Vihdin kunta saa Uudenmaan ympäristökeskuksen ympäristölupapäätöksen no YS 514 ( ) ja no YS 1250 ( ) mukaan johtaa Vihdin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon puhdistetut jätevedet Hiidenveden Kirkkojärveen. Lupaan liittyy vesistötarkkailun ohella myös kalataloudellinen tarkkailuvelvoite. Jätevesien vaikutuksia purkuvesistön kalastoon ja kalastukseen tarkkaillaan TEkeskuksen kirjeellä nro 129/71 UuK hyväksymän tarkkailuohjelman mukaisesti. Ohjelman mukaan tarkkailu koostuu kalastustiedustelusta ja kalojen aistinvaraisesta arvioinnista. Tarkkailu tehdään ja raportoidaan kolmen vuoden välein. Edellisen kerran vastaava tutkimus tehtiin vuonna 2004 (Ranta 2005). 2. TUTKIMUSALUE 2.1 Yleiskuvaus Tutkimusalue käsittää Vihdin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon vaikutusalueen: Hiidenveden Kirkkojärven, Tarttilansalmen ja Mustionselän (kuva 1). Kirkkojärvi kuuluu Hiidenveden rehevimpiin alueisiin. Se on matala, vesikasvillisuudeltaan runsas vesialue, joka jatkuu Tarttilansalmen kautta kapeana noin 6 km:n pituisena osuutena Mustionselälle. Myös Tarttilansalmi on matala, vain vajaan kahden metrin syvyinen. Mustionselän erottaa Hiidenveden Nummelanselästä Veikkolansalmi. Kirkkojärvi sijaitsee Hiidenveden koillisosassa ja siihen laskevan Vihtijoen ansiosta alueen vesi vaihtuu nopeasti. Kirkkojärven teoreettinen viipymä on noin 8 päivää. Kirkkojärven ja Mustionselän yhteispinta-ala on noin 430 ha. Taulukko 1. Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän hydrologisia tietoja (Horppila 2005, Marttila 2003). Kirkkojärvi Mustionselkä Pinta-ala (km2) 1,6 2,7 Tilavuus (milj. m3) 2,1 4,6 Suurin syvyys (m) 3,5 4,5 Keskisyvyys (m) 1,1 1,7 Kirkkojärven pohja muodostuu pehmeästä savesta ja rannan tuntumassa saviliejusta. Altaassa on useita suojaisia lahtia ja vesikasvillisuus on runsasta. Myös Mustionselän pohja on pehmeää saviliejua, paikoin kovempaa saven ja hiekan sekoitusta. Vesikasvillisuudeltaan Mustionselkä ei ole aivan yhtä rehevä kuin Kirkkojärvi (Nurminen 1999).

5 2 Kirkkojärven suurin kuormittaja on Vihtijoki, joka toi Hiidenveteen vuoden 2007 aikana noin 4,2 tonnia fosforia ja 111 tonnia typpeä (Ranta & Jokinen 2008). Pistemäisesti Kirkkojärveä kuormittaa Vihdin kirkonkylän jätevedenpuhdistamo, Mustionselälle vaikuttaa Hopeaniemen puhdistamo vain paikallisesti. Hiidenvettä säännöstellään Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksen no 8/1982 A perusteella Väänteenjoessa olevan padon avulla. Säännöstely alkoi vuonna 1970 ja toimii nykyisellään Helsingin kaupungin vedenhankinnan varajärjestelmän osana. Säännöstelyväli on yleensä 0,9-1,0 m, suurin sallittu vedenkorkeuden vaihtelu on 1,6 m. Kuva 1. Tutkimusalue. 2.2 Jätevesikuormitus Pääosa Hiidenveden kokonaiskuormituksesta tulee hajakuormituksesta, enimmäkseen Vanjoen ja Vihtijoen kautta. Pistekuormituksen osuus järveen tulevasta fosforimäärästä on karkeasti 2 % ja typestä alle 20 % vuositasolla (Ranta & Jokinen 2008).

6 3 Kirkkojärveen jätevetensä purkavan Vihdin kirkonkylän puhdistamon osuus koko Hiidenveden pistekuormituksesta oli vuonna 2007 fosforikuormituksen osalta noin 5,5 % (n. 13 kg) ja typpikuormituksen osalta noin 32 % (n. 10,2 tonnia). Kirkonkylän puhdistamo on ollut toiminnassa vuodesta Puhdistamolla otettiin käyttöön jälkisuodatus vuonna 2005, mikä on vähentänyt fosforikuormitusta selvästi. Vuonna 2007 puhdistamolta vesistöön johdetun veden fosforipitoisuus oli alhaisempi kuin Kirkkojärven pitoisuustaso (Ranta & Jokinen 2008). Puhdistamon jätevesikuormitus vuodesta 1990 alkaen on esitetty kuvassa 2. Jätevesimäärä m3/d m3/d B iologinen hapenkulutus kg O 2/d kg O2/d Kokonaisfosfori kg P/d 0,35 0,3 0,25 0,2 0,15 0,1 0, kg P/d Kokonaistyppi kg N/d kg N/d Kuva 2. Vihdin kirkonkylän puhdistamon jätevesikuormitus vuosina

7 4 2.3 Veden laatu Kirkkojärvi ja Mustionselkä kuuluvat Hiidenveden rehevimpiin alueisiin. Kokonaisfosforin osalta järven suurimmat pitoisuudet vuonna 2007 mitattiin juuri Kirkkojärvellä. Suurin rehevyyteen vaikuttava tekijä on Vihtijoen kautta tuleva ravinnekuorma. Noin 40 % koko Hiidenveden kuormituksesta tulee Vihtijoen kautta. Vihtijoen vaikutus Kirkkojärven pintaveden ravinnepitoisuuksiin näkyy selvästi pitoisuudet muuttuvat virtaaman ja laimentumisolosuhteiden vaihtelujen myötä (Ranta & Jokinen 2008) (vrt. kuva 3). Kuvassa 4 on esitetty vuosien fosfori- ja typpipitoisuuksien keskiarvot pintavedessä Kirkkojärvellä, Mustionselällä ja puhdasta aluetta edustavalla Kiihtelyksenselällä. Kokonaisfosforipitoisuus ug/l I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII Kokonaisfosforin ainevirtaama 2007 kg/d I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII Kuva 3. Vihtijoen alimman havaintopisteen kuukausittainen kokonaisfosforipitoisuus ja fosforikuormitus (pitoisuus x virtaama) vuonna 2007.

8 5 Kokonaisfosforipitoisuus ug/l Kirkkojärvi Mustionselkä Kiihtelyksenselkä Kokonaistyppipitoisuus ug/l Kirkkojärvi Mustionselkä Kiihtelyksenselkä Kuva 4. Kirkkojärven, Mustionselän ja Kiihtelyksenselän pintaveden ravinnepitoisuuksien keskiarvot vuosina Hiidenveden vakavimmat happiongelmat ovat olleet järven syvimmällä alueella Kiihkelyksenselällä. Kuitenkin myös Kirkkojärvi ja Mustionselkä ovat ajoittain talvisin ongelma-alueita. Kirkkojärven 3,5 metrin ja Mustionselän 4 metrin syvänteiden pohjan lähellä happipitoisuus saattaa laskea lopputalvella alle milligrammaan litrassa (kuva 5). Kesäisin Kirkkojärvi ja Mustionselkä eivät useinkaan kerrostu lämpötilan suhteen, joten happipitoisuus pysyy pääsääntöisesti hyvänä. Vuonna 2007 ei havaittu täyttä hapettomuutta millään tutkituista alueista. Alimmaksi happipitoisuus laski maaliskuussa Kirkkojärven syvänteen pohjalla. Loppukesän tilanne oli sielläkin tyydyttävä (Ranta & Jokinen 2008).

9 Kirkkojärvi Mustionselkä Happipitoisuus alusvedessä mg/l Kuva 5. Kirkkojärven ja Mustionselän syvänteiden happipitoisuus pohjan lähellä vuosina Puhdistamon purkuvesien vaikutus on näkynyt Kirkkojärven vesianalyysituloksissa selvimmin pintaveden ammoniumtyppipitoisuuksissa: pitoisuudet ovat olleet suurempia kuin järven muilla selkäalueilla (kuva 6). Mikäli typpeä esiintyy vesistössä merkittäviä määriä ammoniummuodossa, on se yleensä merkki jätevesikuormituksesta tai pohjan tuntumassa myös hapen puutteen aiheuttamasta mineralisaatiosta. Kirkkojärven pintaveden ammoniumtyppipitoisuudet olivat kuormitusta osoittavia sekä maaliskuussa että lokakuussa vuonna 2007 (Ranta & Jokinen 2008). NH4-N ug/l Kirkkojärvi Kiihtelyksenselkä Ammoniumtyppipitoisuus Kuva 6. Hiidenveden Kirkkojärven ja Kiihkelyksenselän havaintopisteiden pintaveden ammoniumtyppipitoisuus vuosina Kiihtelyksenselän korkean ammoniumtyppipitoisuuden aikaan myös pintaveden kolibakteeripitoisuus oli poikkeuksellisen korkea (3100 pmy/100ml).

10 7 Myös vuonna 2005 tehdyn Vihdin kirkonkylän puhdistamon vaikutuksia selvittäneen tutkimuksen mukaan jätevesistä aiheutuva ammoniumtyppipitoisuuden nousu näkyy Kirkkojärvellä ja Mustionselällä pintavesissä. Puhdistamon jätevesien vaikutukset Hiidenvedessä on kuitenkin arvioitu vähäisiksi, koska puhdistamolta purkautuvat puhdistetut jätevedet sekoittuvat Vihtijokea pitkin tuleviin vesiin jo purkuputken läheisyydessä (Saarijärvi 2005). Myös levätuotannon perusteella Kirkkojärvi ja Mustionselkä edustavat erittäin rehevää vesialuetta (kuva 7). Lineaarisen trendiviivan mukaan Kirkkojärven a- klorofyllipitoisuudella mitattavan levätuotannon määrä on pysynyt hyvin tasaisena vuodesta 1983 lähtien. Mustionselältä a-klorofyllipitoisuutta ei mitata, mutta tehdyn vedenlaatukartoituksen (Kiirikki ym. 2005) mukaan suurimmat a-klorofylliarvot mitattiin juuri Mustionselän pohjoisosissa, missä jokivesien samentava vaikutus vähenee ja veteen pääsee tunkeutumaan riittävästi valoa levien kasvua varten Kirkkojärvi A-klorofylli ug/l Kuva 7. Kirkkojärven veden keskimääräinen a-klorofyllipitoisuus (µg/l) vuodesta 1983 lähtien. Musta viiva on tuotantotasoa kuvaava lineaarinen trendiviiva. 2.4 Kasviplankton, eläinplankton, pohjaeläimet, vesikasvit Viimeisten planktontutkimusten perusteella (Palomäki 2007) Hiidenveden kasviplanktonin kokonaisbiomassa oli yleensä suurin Kirkkojärvellä, missä biomassa myös kasvoi syksyä kohti. Kirkkojärven havaintoasemalla vallitsevia leväryhmiä heinäkuussa 2006 olivat nielulevät, piilevät ja viherlevät, sinileviä oli melko vähän. Elokuussa noin puolet biomassasta oli sinileviä. Levämäärä oli riittävä aiheuttamaan näkyvän kukinnan suotuisissa olosuhteissa. Syyskuussa noin kolmannes biomassasta oli viherleviä. Kirkkojärven levälajisto ilmensi voimakkaampaa rehevyyttä kuin muiden havaintoasemien.

11 8 Myös pohjaeläintutkimusten perusteella voidaan hyvin osoittaa pohjien rehevyyserot Hiidenveden eri osa-alueilla. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan Kirkkojärven pohja oli hyvin rehevä (Mettinen 1999). Rehevyyden lisääntyminen kavensi lajiston monimuotoisuutta; pohjaeläintaksonien määrä oli Kirkkojärvellä 24 kun se Nummelanselällä oli 53 ja Kiihkelyksenselällä 64. Kirkkojärven pohjaeläimistö koostui pääasiassa hapettomilla ja voimakkaasti rehevöityneillä pohjilla esiintyvistä lajeista kuten surviaissääskiin kuuluvista lajeista Chironomus semireductus ja Chironomus plumosus. Kirkkojärven ja Mustionselän, samoin kuin muun Hiidenveden alueen vesikasvillisuus on yksityiskohtaisesti kuvattu Leena Nurmisen (1999) laajassa kasvillisuustutkimuksessa Hiidenveden vesikasvillisuus - lajisto järven tilan indikaattorina. Tutkimuksessa todetaan, että Hiidenvedellä ei ole havaittavissa kovin selvää kasvilajistomuutosta järven eri osa-alueilla johtuen järven pohjamateriaalin homogeenisuudesta. Pieni ero on kuitenkin havaittavissa järven itä- ja länsiosien välillä; matalat alueet Kirkkojärvi ja Mustionselkä kuvastavat muuta järveä rehevämpää kasvillisuutta. Hiidenvedessä leviä tehokkaimmin kuluttavien vesikirppujen biomassa on alhainen ja leväbiomassan kasvua rajoittaakin eläinplanktonin laidunnuksen asemesta veden sameudesta johtuva valon nopea sammuminen (Eloranta ym. 2001). Hiidenveden ravintoketjututkimuksissa on selvitetty myös eri tekijöiden vuorovaikutuksia ravintoketjukunnostuksessa. Tutkimuksen mukaan (Liljendahl-Nurminen 2006) rehevässä ja savisameassa Hiidenvedessä sulkasääsken toukka muodostaa erittäin tiheän populaation. Se on Hiidenveden Kiihkelyksenselällä vesikirppujen pääasiallinen saalistaja. Sulkasääsken toukat säästyvät kalojen saalistukselta Hiidenveden syvillä alueilla veden sameuden vuoksi. Mikäli sulkasääsken toukat kalojen sijasta säätelevät eläinplanktonin esiintymistä, eivät ravintoketjukunnostuksen teoriat enää päde, ja tehokalastus tällaisessa tilanteessa voikin olla kestämätön ratkaisu. 2.5 Kalasto ja istutukset Tiheästi asutetulla Uudellamaalla Hiidenvesi on merkittävä virkistyskalastuskohde. Järvessä on tavattu 22 kalalajia, joista kalastuksellisesti tärkeimpiä ovat kuha, hauki ja ahven. Kalataloushallinnon istutusrekisterin tietojen mukaan Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän viimeisimmät istutukset on tehty vuonna 2002, jolloin istutuslajeina olivat kuha, hauki ja karppi. Ahdin Markkinat hankkeessa (Ilmarinen 2006) selvitettiin myös Hiidenveden muikkukannan tilaa ja mahdollisuuksia muikun laajempaan kalastukseen. Selvityksen mukaan Hiidenveden pyyntivahvat muikkukannat vuosina ovat harventuneet ja uusista, voimakkaista vuosiluokista ei ole tietoa. Lisäksi Hiidenvedellä on selvitetty mm. kuhan sukukypsyyttä vuonna 2005 (Helttunen 2006).

12 9 Taulukko 2. Istutukset (kpl) Kirkkojärven ja Mustionselän alueelle vuosina (Uudenmaan TE-keskus, kalatalousyksikkö, istutusrekisteri ). Kuha Hauki Kirjolohi Karppi Ankerias k k k 291 2v k 357 2v 200 2v v k 7000 ek 180 2v 446 2v ek 7000 ek k k 7000 ek 120 2v ek k ek v ek k 70 3v k 7000 ek 80 2v 2.6 Hiidenveden kunnostus ja hoitokalastukset Hoitokalastukset ovat olleet merkittävä osa Hiidenveden vuodesta 1995 jatkunutta kunnostusprojektin ensimmäistä vaihetta. Nuottauksilla ja rysäkalastuksilla on poistettu järvestä vuosina yhteensä noin kg kalaa (240 kg/ha). Saaliista suurin osa on ollut särkikaloja (Niinimäki 2005). Hoitokalastuksella eli ravintoketjukunnostuksella on pyritty tervehdyttämään kalakannan rakennetta, pienentämään järven sisäistä kuormitusta ja poistamaan ravinteita kalojen mukana. Hiidenvesi oli mukana myös HOKA tutkimuksessa, jossa selvitettiin hoitokalastuksen vaikutuksia järven kalastoon (mm. Olin & Ruuhijärvi 2002). Hiidenveden kunnostus hankkeen toisessa vaiheessa painopiste oli valuma-alueen kunnostustoimissa, sillä järveen kohdistuva ravinnekuormitus ylittää kaksinkertaisesti kriittisen rajan (Marttila 2003). Tällöin Hiidenvedellä ei hoitokalastettu. Hankkeen päämääränä on ravinne- ja kiintoainekuormituksen huomattava vähentäminen ennen kuin vinoutunutta kalakantaa kannattaa edes ryhtyä parantamaan (www. hiidenvesi.com). Hiidenveden kunnostus hanke siirtyi vuoden 2008 alusta Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristön hallinnoimaksi. Kunnostuksen kolmannessa vaiheessa ( ) jatketaan aiempaa suuremmilla resursseilla jo aloitettuja valuma-alueen kunnostus- ja hoitotoimia suunnitelman (Saarijärvi 2003) mukaisesti. Hiidenveden vinoutunutta kalakantaa hoidetaan tarvittaessa kohdennetun biomanipulaation avulla. RKTL on koekalastanut Hiidenvettä ja Helsingin yliopisto on suorittanut kalaston kaikuluotaukset vuonna Näihin kalakantatutkimuksiin ja tulosten perusteella vuoden 2008 aikana laadittaviin suosituksiin perustuen aloitetaan tarvittaessa kalakannan vinoutumisen hoito biomanipulaation keinoin, jos se katsotaan aiheelliseksi ja jos pyyntimenetelmiin löytyy riittävä tietotaito (

13 10 Karjaanjoen vesistöalueella tehtyjen virtavesikunnostusten mm. Väänteenjoen, Kourlan myllyn ja Haimoon kalateiden valmistumisen myötä kalojen kulkuyhteys on nyt mahdollista aina Lohjanjärveltä Hiidenveden kautta Vihtijoen yläosiin asti. 3. KALASTUSTIEDUSTELU 3.1 Aineisto ja menetelmät Vuotta 2007 koskeva kalastustiedustelu toteutettiin postikyselynä keväällä Aikaisemmin kalastustiedustelu on tehty vastaavalla alueella vuosina 1983 ja 1987 sekä vuodesta 1992 lähtien kolmen vuoden välein. Tiedustelun kohderyhmänä oli Vihdin Kalaseura ry:n jäsenistö, josta ruokakuntakohtaisen kyselyn vuoksi karsittiin pois useammat samassa taloudessa asuvat jäsenet. Näin saatiin tiedustelun perusjoukko (810 jäsentä), josta valittiin satunnaisotoksella 219 (27 %) vastaajaa. Aikaisemmissa tiedusteluissa kyselykaavake on lähetetty 150 ruokakunnalle. Tällöin lähetettyjen kaavakkeiden lukumäärä on haluttu pitää samansuuruisena tulosten vertailun helpottamiseksi. Aikaisemmista vuosista poiketen vastaajien määrää on nyt hieman kasvatettu ja tulokset on laajennettu koskemaan koko perusjoukkoa, mikä on otettava huomioon kokonaissaalista, saalis/ha ja kalastaneiden ruokakuntien määrää tarkasteltaessa. Saaliille laskettiin myös luottamusväli (95 %), joka kertoo millä välillä todellinen saaliin määrä on 95 %:n todennäköisyydellä. Kyselyssä käytettiin kolmea kontaktikertaa; vastaamattomille lähetettiin 1-2 muistutusta. Toisella muistutuskerralla lähetettiin myös uusi kyselykaavake sekä vastauskuori. Tiedustelun laillisuus varmistettiin Suomen tietosuojavaltuutetulta (dnro 451/41/96). Vastaustiedot tallennettiin ja käsiteltiin nimettöminä. Vastauksissa esiintyi varsin runsaasti puutteita ja epäjohdonmukaisuuksia. Tallennuksen yhteydessä suoritettiin oikeellisuustarkastuksia ja puuttuvia vastauksia täydennettiin mahdollisuuksien mukaan mm. pyyntiponnistuksen ja saalistietojen osalta keskiarvoimputointimenetelmää (Moilanen & Lappalainen 1999) käyttäen. 3.2 Tulokset Tiedustelun palautus ja kalastajamäärä Kaikista tiedustelun saaneista ruokakunnista 73 % palautti kyselylomakkeen (taulukko 3), joten vastausprosentti oli tyydyttävä. Kyselyyn vastanneista vajaa kolmasosa (31 %) ilmoitti kalastaneensa Hiidenvedessä Kirkkojärven ja Mustionselän alueella vuonna Kalastaneista 74 % ilmoitti harrastavansa kalastusta myös muualla Suomessa, 26 % oli kalastanut ainoastaan tiedustelualueella. Tutkimusalueella kalastamattomistakin noin 67 % oli harrastanut kalastusta muualla Suomessa. Taulukko 3. Kalastustiedustelun postitus- ja palautustiedot.

14 11 Perusjoukko 810 Lähetetyt lomakkeet 219 Postista palautuneet kirjeet 4 Todellinen otos 215 Palautustiedot: 1. kierros kierros kierros 49 Yhteensä 156 Palautusprosentti 72,6 Kalastaneet ruokakunnat 48 Kalastaneiden ruokakuntien %-osuus 30,8 Vastausten perusteella lasketun arvion mukaan Hiidenveden Kirkkojärvellä ja Mustionselällä kalasti vuonna 2007 yhteensä 250 ruokakuntaa. Kalastaneissa ruokakunnissa kalastukseen osallistui keskimäärin 1,6 henkilöä/ruokakunta, joten tutkimusalueella kalasti ko. vuonna noin 400 henkilöä Pyynnin määrä ja ajoittuminen Pyyntiponnistuksella kuvataan kalastukseen käytettyä aikaa ja pyyntiponnistuksen mittayksikkönä käytetään pyydysvuorokautta tai pyyntikertaa. Eri pyydystyyppien pyyntiponnistuksia ei voida aina suoraan verrata pyyntiin käytetyn ajan vaihtelun takia. Pyyntiponnistusta kuvaavat luvut onkin laskettu erikseen ns. passiivisille ja aktiivisille pyydyksille (kuva 8). Verkkokalastuspainetta arvioitiin lisäksi pyyntivuorokausien määrällä pintaalayksikköä kohti. Lukuarvolla voidaan mm. vertailla verkkokalastuksen pyyntiponnistusta eri vesistöissä. Tutkimusalueella kalastettiin verkoilla arvion mukaan yhteensä noin 580 vuorokautta vuoden 2007 aikana. Pinta-alaan suhteutettuna tämä on 1,3 vrk/ha/v. Arvo on selvästi pienempi, kuin esimerkiksi Lohjanjärven vähiten kalastetuilla alueilla (2,2 vrk/ha/v) (Valjus 2008). Kalastusvuorokausia alueella arvioidaan olleen vuoden 2007 aikana noin 5800 eli noin 23 vuorokautta kalastanutta ruokakuntaa kohden. Kalastus jakaantui vuoden eri kuukausille kuvan 9 mukaisesti. Vilkkaimmat kalastuskuukaudet olivat kesäheinä- ja elokuu.

15 12 Pyyntiponnistus 2007 passiiviset pyydykset Katiska 13 % Rysä 8 % Verkko < 49 mm 4 % Verkko > 49 mm 75 % Pyyntiponnistus 2007 aktiiviset pyydykset Heittovapa 3 % Onki 10 % Pilkkivapa 5 % Vetouistin 82 % Kuva 8. Passiivisten (verkot, katiska, rysä) ja aktiivisten (vapapyydykset) pyydysten pyyntiponnistus (pyydysvrk/pyyntikerta) Hiidenveden Kirkkojärvellä ja Mustionselällä vuonna Kalastusvuorokaudet/ruokakunta 5,0 4,5 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu vrk/rk Kuva 9. Kalastusvuorokausien määrä vuoden eri kuukausina vuoden 2007 kalastustiedustelun mukaan.

16 Saalis Kalastustiedustelun yksityiskohtaiset saalistiedot on taulukoitu liitteeseen 2. Kirkkojärven ja Mustionselän tiedusteluvastauksista laskettu kokonaissaalisarvio vuonna 2007 oli kg (taulukko 4), eli noin 15,3 kg hehtaaria kohti ja 26,2 kg kalastanutta ruokakuntaa kohti. Taulukko 4. Kirkkojärven ja Mustionselän kokonaissaalis (kg), luottamusvälit (95 %) ja saaliin prosenttijakauma lajeittain ja pyydystyypeittäin [ *) vain yksi vastaus]. Kalalaji Kokonaissaalis (kg) lr 95 % % Ahven 605 ( ) 9,2 Hauki 2028 ( ) 30,9 Kuha 1757 ( ) 26,8 Lahna 522 ( ) 8,0 Särki 423 ( ) 6,4 Sulkava 677 ( ) 10,3 Pasuri 176 (47-306) 2,7 Säyne 13 (8-18) 0,2 Toutain 21 (21-21) 0,3 Made 8 (3-13) 0,1 Ruutana 3 *) 0,04 Muu kala 327 (63-693) 5,0 Yhteensä 6559 ( ) 100,0 Pyydystyyppi Kokonaissaalis (kg) lr 95 % % Verkko < 49 mm 249 ( ) 3,8 Verkko > 49 mm 2421 ( ) 36,9 Katiska 779 ( ) 11,9 Rysä 161 *) 2,5 Koukku 93 *) 1,4 Onki 631 ( ) 9,6 Pilkkivapa 223 ( ) 3,4 Vetouistin 1966 ( ) 30,0 Heittovapa 36 (29-44) 0,6 Yhteensä ,0 Runsaimmat (kg) saalislajit olivat hauki ja kuha, joiden osuus kokonaissaaliista oli lähes 60 % (kuva 10). Suurin osa saaliista pyydettiin verkoilla, mutta myös vetouistimella saadun saaliin määrä oli merkittävä.

17 14 Hauki 30,9 % Saalis lajeittain 2007 Kuha 26,8 % Ahven 9,2 % Lahna 8,0 % Särki 6,4 % Muu kala 5,0 % Sulkava 10,3 % Pasuri 2,7 % Säyne 0,2 % Toutain 0,3 % Made Ruutana 0,0 % 0,1 % Pilkkivapa 3 % Saalis pyydyksittäin 2007 Heittovapa 1 % Vetouistin 30 % Verkko < 49 mm 4 % Onki 10 % Koukku 1 % Rysä 2 % Katiska 12 % Verkko > 49 mm 37 % Kuva 10. Kirkkojärven-Mustionselän kokonaissaaliin jakautuminen lajeittain ja pyydyksittäin (% painosta) vuonna Kalastajilta tiedusteltiin myös mitä kalalajia he mieluiten haluaisivat kalastaa ja millä kalastusvälineellä. Selvästi halutuin saalislaji oli kuha, jota pyydettäisiin mieluiten vapavälineillä (kuva 11). Kouluarvosanalla arvioituna vastaajat arvioivat nykyisen kalastuksensa tyydyttävän (7,1) arvoiseksi.

18 15 Järvilohi 1 % Lahna Siika1 % 1 % Hauki 1 % Taimen 3 % Ahven 6 % Ensisijainen saalistoive ja kuhan suosituimmat pyyntitavat Kuha 87 % Verkko 29 % Pilkkivapa 3 % Rysä 2 % Heittouistin 30 % Vetouistin 36 % Kuva 11. Kirkkojärven-Mustionselän kalastustiedusteluun vastanneiden halutuimmat saalislajit ja kuhan mieluisimmat kalastusmuodot Vastaajien arvioita Kirkkojärven ja Mustionselän kalastosta ja kalastusolosuhteista Kirkkojärven ja Mustionselän kalastustiedustelussa kysyttiin kalastusta haittaavia tekijöitä tai ilmiöitä, joita vastaajat olivat havainneet alueella (kysymykset nro 6 ja nro 9 liitteessä 1). Useat (yli 70 %) kalastustiedusteluun vastanneista olivat havainneet Kirkkojärvellä ja Mustionselällä viimeisten kolmen vuoden aikana runsaita leväkukintoja. Myös veden hajuhaittoja ja pyydysten nopeaa likaantumista oli havaittu varsin usein (kuva 12). Havaittuja ilmiöitä viimeisten 3 vuoden aikana Runsaita leväkukintoja Veden hajuhaittoja Pyydysten nopeaa likaantumista Särkikantojen voimakasta runsastumista Kuolleita kaloja rantavedessä Haju- ja makuilmiöitä saaliskaloissa Kuhakantojen runsastumista % Kuva 12. Viimeisten kolmen vuoden aikana Kirkkojärvellä ja Mustionselällä havaittujen ilmiöiden yleisyys (ilmiöiden havainneiden vastaajien määrä).

19 16 Vastaajat olivat myös kirjoittaneet kyselykaavakkeen loppuun varattuun tilaan kalastukseen ja vesistöön liittyviä mielipiteitä ja kommentteja. Mielipiteet on koottu liitteeseen 3. Yleisimmin mainittuja havaintoja olivat: kalakannassa suutarin lisääntyminen kalasairaudet lahnassa särkikalat limaisia vesistössä samentuminen levän lisääntyminen Lisäksi tuotiin esille huoli järveen kohdistuvasta runsaasta ravinnekuormituksesta, toivottiin kalastuslupakäytäntöä muutettavan helpommaksi, hoitokalastukselle haluttiin jatkoa ja valvontaa lisää. Kirkkojärvellä tai Mustionselällä kalastusta haittasivat eniten veden sameus ja kalaveden likaantuminen tai muu pilaantuminen. Myös vesikasvillisuuden runsaus oli haittaava tekijä yli puolessa vastauksista (kuva 13). Kalastusta haittaavia tekijöitä Veden sameus Kalaveden likaantuminen tai muu pilaantuminen Vesikasvillisuuden liiallinen runsaus Veden korkeuden vaihtelu Kalojen istutuksia on liian vähän Saalislajisto ei vastaa toiveita Kalavesien rauhattomuus tai ilkivalta Kalastusvalvonta ei toimi kunnolla Tietoa alueen kalastusmahdollisuuksista liian vähän Pyydys- tai pyyntirajoituksia on liikaa Liiallinen kalastus tai liikaa kalastajia Kalastuslupien kalleus Kalastuslupien saannin hankaluus % on ongelma Kuva 13. Vastaajien mielipidejakauma kalastusta haittaavien tekijöiden yleisyydestä Kirkkojärvellä ja Mustionselällä Vertailu edellisten kalastustiedustelujen tuloksiin Kirkkojärven-Mustionselän kalastustiedustelun kohdealue on ollut sama luvun alkuvuosista lähtien. Tiedusteluja on vuodesta 1983 lähtien tehty kahdeksan kertaa.

20 17 Kalastus tutkimusalueella on läpi tutkimusjakson ajoittunut kesäkuukausille, toukosyyskuuhun, vaikka kalastusta onkin kaikilla kyselykerroilla harjoitettu jonkin verran läpi vuoden. Taulukossa 5 esitetyt saalismäärät on laskettu kalastustiedusteluun vastanneiden antamista tiedoista. Vuoden 2007 osalta suluissa esitetään myös koko perusjoukkoon laajennetut saalis- ja ruokakunta-arviot. Vertailtaessa vuoden 2007 saalismääriä aikaisempiin tuloksiin on huomioitava otosten koon eriävyys (vuosina kpl, vuonna kpl). Hehtaarikohtaisen saaliin pieneneminen johtuu päivitetystä pinta-alan koosta. Muutoksista huolimatta voidaan kuitenkin havaita, että kokonaissaalis, samoin kuin ruokakuntakohtainen saalis olivat suurimmillaan vuonna 1995 (taulukko 5, kuvat 14 ja 15) luvulla saaliit ovat tästä huomattavasti pienentyneet, mutta pysytelleet varsin vakaina viimeisten vuosien aikana. Taulukko 5. Kirkkojärven-Mustionselän kalastustiedustelujen saaliskehitys vuodesta Kokonaissaalis (kg) (6559) Kalastaneita ruokakuntia (250) Saalis/ruokakunta (kg) 102,2 61,6 78, Saalis/ha (kg) 13,5 9,8 21,2 29,6 17,7 3,8 3,6 2,9 (15,3) Kirkkojärven-Mustionselän kokonaissaalis (kg) saalis kg laajen. Kuva 14. Kokonaissaalis Kirkkojärven-Mustionselän kalastustiedusteluissa vuodesta 1983 alkaen. Vuoden 2007 osalta myös koko perusjoukkoon laajennettu kokonaissaalisarvio (laajen.)

21 18 Kirkkojärven-Mustionselän saalis/ruokakunta (kg) saalis kg/rk Kuva 15. Ruokakuntakohtainen saalis Kirkkojärven-Mustionselän alueen kalastustiedusteluissa vuodesta 1983 alkaen. Lajeittain tarkasteltuna merkittävimmät muutokset saaliin koostumuksessa näyttäisivät olevan ahvenen määrän väheneminen, kun taas kuhan osuus saaliista on kasvanut (taulukko 6, kuva 16). Haukisaaliin määrä on ollut edelleen hienoisessa kasvussa. Sulkavaa on saatu suhteellisesti hieman edellistä tutkimuskertaa vähemmän, samalla kun lahnan osuus saaliista on hiukan kasvanut. Särjen määrä näyttäisi pysyneen viime vuodet hyvin tasaisena. Muiden kuin taulukossa mainittujen kalalajien osuus on myös kasvanut. Valtaosa näistä kaloista oli vuonna 2007 suutaria, jonka yleistymisestä mainittiin myös useassa vastauslomakkeessa. Taulukko 6. Kirkkojärven-Mustionselän kalastustiedustelujen lajien suhteellinen osuus koko saalista (% painosta) vuodesta Ahven ,4 9,2 Ankerias 3 1 0,3 0,2 0,6 Hauki ,4 30,9 Karppi 0,3 Kirjolohi 0,1 Kuha ,1 26,8 Lahna ,8 8,0 Made 1 2 0,2 1 0,2 1 0,2 0,1 Pasuri ,2 2,7 Siika 0,3 0,2 0,02 0,1 0,2 Sorva 6 1?? Sulkava ,2 10,3 Särki ,9 6,4 Säyne 0,5 0,4 0, ,1 0,2 Taimen 0,2 1 Toutain ,2 0,3 Muut 0,5 0,4 0,4 2,2 5,0 Talouskalat (%) Muut (%)

22 19 Kun jaotellaan saalis talouskaloihin ja muihin vähäarvoisempina pidettyihin lajeihin, näyttää talouskalojen osuus nousseen ja muiden osuus vastaavasti pudonneen 1990-luvun puolivälistä lähtien. Viime vuodet tilanne on pysynyt ennallaan. Ahvenen osuus saaliista % Hauen osuus saaliista % % saaliin painosta % saaliin painosta Kuhan osuus saaliista % Lahnan osuus saaliista % % saaliin painosta % saaliin painosta Sulkavan osuus saaliista % Särjen osuus saaliista % % saaliin painosta % saaliin painosta Kuva 16. Ahvenen, hauen, kuhan, lahnan, sulkavan ja särjen osuus Kirkkojärven- Mustionselän virkistyskalastajien saaliista vuodesta 1983 alkaen.

23 20 4. KALOJEN AISTINVARAINEN TUTKIMUS Aistinvaraisesti testatut hauet, kuhat ja lahnat pyydettiin Kirkkojärveltä kesäheinäkuussa Kalat testattiin Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:n kalatalousosaston laboratoriossa Tampereella. Lahnat arvioitiin kaikki melko hyviksi. Hauet ja kuhat olivat hyviä tai melko hyviä. Tulokset on esitetty yksityiskohtaisesti arvosteluperusteineen liitteessä 4 ja tiivistettynä taulukossa 7. Taulukko 7. Hiidenveden Kirkkojärven kalojen aistinvaraisen tutkimuksen tulokset vuonna Kalalaji Pyyntipäivä Paino g Yleisarvio (asteikko 1-5) Hauki Hyvä 3,75 Hauki Melko hyvä 3,38 Hauki Hyvä 3,63 Kuha Hyvä 3,67 Kuha Melko hyvä 3,54 Kuha Melko hyvä 3,04 Kuha Hyvä 3,96 Kuha Melko hyvä 3,42 Lahna Melko hyvä 3,33 Lahna Melko hyvä 2,71 Lahna Melko hyvä 3,29 Lahna Melko hyvä 3,13 Lahna Melko hyvä 2,88 Kirkkojärven-Mustionselän vapaa-ajankalastajista noin 10 % oli havainnut haju- tai makuvirheitä kaloissa viimeisten kolmen vuoden aikana (kuva 12). Tämä on jonkin verran enemmän kuin edellisellä tutkimuskerralla vuonna 2004 (n. 2 %). Vastaajien vapaissa kommenteissa makuvirheitä ei ollut mainittu. 5. TULOSTEN TARKASTELU JA ARVIO JÄTEVESIKUOR- MITUKSEN VAIKUTUKSISTA KIRKKOJÄRVEN JA MUS- TIONSELÄN KALASTOON JA KALASTUKSEEN VUON- NA Kuormitus Kirkkojärvi ja Mustionselkä edustavat kaikkien tutkittujen ominaisuuksien perusteella Hiidenveden rehevintä aluetta. Alueen suurin kuormitus tulee Kirkkojärven perukkaan laskevasta Vihtijoesta, joka tuo noin 40 % koko Hiidenveden ravinnekuormituksesta ja määrää ensisijaisesti Kirkkojärven, Mustionselän ja pitkälle muunkin Hiidenveden veden laadun.

24 21 Pistemäisesti Kirkkojärveä ja Mustionselkää kuormittavan Vihdin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon osuus koko Hiidenveden pistekuormituksesta vuonna 2007 oli fosforikuormituksen osalta noin 5,5 % ja typpikuormituksen osalta noin 32 %. Koko järven ja samalla Kirkkojärven ja Mustionselän ravinnekuormitus on kuitenkin valtaosiltaan peräisin hajakuormituksesta; vain noin 2 % Hiidenveteen joutuvasta fosforista ja alla 20 % typestä tulee jätevesistä. Puhdistamon toimiessa hyvin, jäävät jätevesien vedenlaatuvaikutukset vähäisiksi, koska puhdistetut jätevedet sekoittuvat Vihtijoen tuomaan veteen. Vaikka osuus Kirkkojärven kokonaiskuormituksesta on pieni, on puhdistamon toiminnan laadulla merkitystä rehevän ja matalan Kirkkojärven kannalta. Puhdistamon purkuvesien vaikutus on näkynyt ajoittain Kirkkojärven vesianalyysituloksissa pintaveden ammoniumtyppipitoisuuksissa. 5.2 Tulosten tarkastelu Vuotta 2007 koskenut kalastustiedustelu lähetettiin satunnaisesti valituille 219:lle Vihdin Kalaseura ry:n jäsenelle. Vastauksia saatiin 156 ja vastausprosentti oli tyydyttävä 73 %. Kyselyyn vastanneista vajaa kolmasosa oli kalastanut Hiidenvedessä Kirkkojärven ja Mustionselän alueella vuonna Kalastusaktiivisuus oli laskenut selvästi edellisestä tutkimuskerrasta (2004), jolloin kalastaneita oli vastanneista noin puolet. Tutkimusalueella kalastamattomista noin 67 % oli kalastanut muualla Suomessa, joten varsin monet kalastusta harrastavat eivät välttämättä kalastaneet juuri tällä alueella, vaan syystä tai toisesta mieluummin jossain muualla. Passiivisista pyydyksistä solmuväliltään yli 49 mm verkko ja aktiivisista pyydyksistä jo edellisellä tutkimuskerralla suosiotaan kasvattanut vetouistin olivat selvästi yleisimmät kalastusmuodot. Kalastus ajoittui pääosin avovesiaikaan ja kesäkuukausille varsinkin vapapyydysten suosituimman käyttöajankohdan mukaisesti. Verkoilla ja vetouistimella saatiin myös valtaosa saaliista. Alueen yleisimmät saalislajit, hauki ja kuha (yhteensä n. 58 % kokonaissaaliista) osoittavat kalaston rakenteen olevan kohtuullisen hyvä. Särkikalojen osuus saaliista on noin 33 %; yleisimpinä sulkava ja lahna. Samalla on kuitenkin huomioitava, että vetouistimella ja heittovavalla saatiin alueen kokonaissaaliista yli 30 % ja kun näillä kalastusvälineillä saadaan ahvenen lisäksi juuri haukea ja kuhaa, ei vähempiarvoisten kalalajien osuus kalastosta näy aivan totuudenmukaisena. Tilanne muuttuu jonkin verran, kun verrataan pelkästään verkoilla, katiskoilla ja rysillä saatua saalista. Silloinkin hauen ja kuhan yhteinen osuus on vielä puolet kokonaissaaliista, mutta särkikalojen osuus kasvaa tällöin jo 45 %:iin. Vastaajien saalismäärät vaihtelivat merkittävästi, mikä näkyy useimpien kalalajien saaliin luottamusväleissä (taulukko 4). Saalismäärät saattavatkin näin ollen vaihdella varsin suuresti lasketuista arvoista sekä eri lajien että vuoden 2007 kokonaissaaliin osalta.

25 22 Hiidenveden Kirkkojärven-Mustionselän kokonaissaalis on tiedusteluvastausten perusteella pysynyt koko 2000-luvulla hyvin tasaisena. Myöskään ruokakuntaisessa saaliissa ei ole merkittävää muutosta edelliseen tutkimuskertaan verrattuna. Kuhan osuus saaliista on nyt korkeampi kuin koskaan aikaisemmin tutkimusaikana. Näin on myös hauen osalta, vaikka haukisaaliin määrä onkin kasvanut vain hieman. Ahvenen osuus saaliista on taas laskenut alle puoleen vuoteen 2004 verrattuna. Särkikalojen, lahnan, sulkavan ja särjen osuus kokonaissaaliista on pysynyt edellisen tutkimuskerran tasolla. Suutari vaikuttaisi lisääntyneen alueella sekä saalistietojen että vastanneiden omien mielipiteiden perusteella. Melko rehevässä ja sameassa vedessä viihtyvää kuhaa saadaan alueelta aikaisempaa runsaammin. Hyvin reheväksi tiedetyn alueen saalislajisto vaikuttaakin tiedustelun mukaan kohtuullisen hyvältä. Tuloksiin tuovat kuitenkin epävarmuutta kalastusmuotojen valikoivuus sekä kalastuksen kohdistuminen tiettyihin lajeihin. Rehevä elinympäristö suo edellytykset särkikalakannan menestymiselle ja lisääntymiselle. Rehevän vesistön ongelmat; veden sameus ja likaisuus sekä vesikasvien runsas määrä haittaavatkin kalastusta eniten. Vuonna 2007 pyydettyjen haukien, kuhien ja lahnojen aistinvaraisen tutkimuksen perusteella näytekalat todettiin kuitenkin hyvin tai melko hyvin ravinnoksi kelpaaviksi. 6. KIRKKOJÄRVEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN JATKAMINEN Kirkkojärven-Mustionselän kalataloudellista velvoitetarkkailua toteutetaan toistaiseksi maaliskuussa 1991 hyväksytyn tarkkailuohjelman mukaisesti. Seuraava kalastuskysely sekä kalojen aistinvarainen arviointi tulevat koskemaan vuotta Tarkkailuohjelmaa mahdollisesti uudistettaessa tulee huomioida Hiidenveden kunnostus hankkeen toimesta alueelle suunnitellut kalaston tutkimus- ja seurantatyöt. 7. YHTEENVETO Vihdin kunnan jätevedenpuhdistamon jätelupavelvoitteisiin kuuluu kalataloudellinen velvoitetarkkailu, jolla pyritään selvittämään puhdistamon vaikutuksia alueen kalastoon ja kalastukseen. Tarkkailuohjelma koostui vuotta 2007 koskevasta kalastustiedustelusta ja kalojen aistinvaraisesta arvioinnista. Pistekuormituksen osuus koko Hiidenveden ravinnekuormituksesta on fosforikuormituksen osalta noin 2 % ja typpikuormituksen osalta alle 20 %. Vihdin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon osuus koko Hiidenveden pistekuormituksesta vuonna 2007 oli fosforikuormituksen osalta noin 5,5 % ja typpikuormituksen osalta noin 32 %. Kirkkojärven-Mustionselän alueen suurin kuormittaja on kuitenkin Vihtijoen tuoma, hajakuormituksesta koostuva ravinnekuormitus, joka pääosin määrää Kirkkojärven ja Mustionselän veden laadun ja vaikuttaa olosuhteisiin myös muun Hiidenveden alueella.

26 23 Kalastustiedustelun mukaan Kirkkojärven-Mustionselän vapaa-ajankalastajat olivat liikkeellä innokkaimmin kesäaikana, vaikka kalastusta harrastetaan jonkin verran läpi vuoden. Pyydyksistä suosituimpia olivat verkot ja vetouistimet. Kalastajien kokonaissaalis oli noin kg, eli noin 26 kg kalastanutta ruokakuntaa kohden. Runsaimmat saalislajit olivat hauki, kuha ja sulkava. Aistinvaraisesti testatut kalat olivat melko hyviä tai hyviä. Kalastusaktiivisuus alueella on laskenut selvästi edelliseen tutkimuskertaan verrattuna. Kokonaissaalis on pysynyt ennallaan eikä ruokakuntakohtaisessa saaliissakaan ole merkittävää muutosta. Myös talouskalojen osuus saaliista on edellisen tutkimuskerran tasolla. Merkittävimmät muutokset saaliin koostumuksessa ovat ahvenen määrän väheneminen, kun taas kuhan osuus saaliista on kasvanut. Särkikalojen osuus kokonaissaaliista on pysynyt edellisen tutkimuskerran tasolla. Kirkkojärvi ja Mustionselkä kuuluvat Hiidenveden rehevimpiin alueisiin. Kalastusta haittasivatkin eniten rehevöitymiseen liittyvät ilmiöt: levien massaesiintymät, veden huono laatu ja vesikasvien runsaus. Vapaissa kommenteissa kiinnitettiin lisäksi huomiota mm. hankalaan kalastuslupakäytäntöön, valvontaan sekä tuotiin esille huoli järveen kohdistuvasta runsaasta ravinnekuormituksesta. Reheväksi tiedetyn tutkimusalueen saalislajisto on kalastustiedustelun mukaan kohtuullisen hyvä. Rehevä elinympäristö suo kuitenkin edellytykset särkikalakannan menestymiselle ja lisääntymiselle. Tuloksiin tuovat epävarmuutta kalastusmuotojen valikoivuus, kalastuksen kohdistuminen tiettyihin lajeihin sekä mahdollisesti suurikin ero lasketun saalisarvion ja todellisen saaliin välillä. Vihdin kirkonkylän jätevedenpuhdistamon osuus purkualueensa kokonaiskuormituksessa sekoittuu Vihtijoen tuomaan voimakkaaseen ravinnekuormitukseen. Puhdistamon toimintaa on viime vuosina kehitetty ja jäteveden fosforipitoisuutta on saatu huomattavasti laskettua. Puhdistamon kuormituksella ja toiminnan tasaisella laadulla on kuitenkin merkitystä läheisten vesialueiden tilaan.

27 24 LÄHDEKIRJALLISUUS: Eloranta, P., Alajärvi, E., Horppila, J., Liljendahl-Nurminen, A., Malinen, T., Kwandrans, J., Nurminen, L., Uusitalo, L., Tallberg, P. & Väisänen, A. 2001: Lake Hiidenvesi research project. Dep. of Limnology and Environmental Protection University of Helsinki. Final report p. Helttunen, S Kuhan (Stizostedion lucioperca) sukukypsyyskoko Hiidenvedellä vuonna Lohjan ympäristölautakunta, julkaisu 2/06. 8 s. Horppila, J Project background and lake description Arch. Hydrobiol.Spec.Issues Advanc.Limnol.59: 111. Ilmarinen, P Ahdin Markkinat. Hiidenveden hyödyntämättömät kalavarat käyttöön. POMO+ hanke. Loppuraportti s. Kiirikki, M., Lindfors, A. & Huttunen, O Hiideveden vedenlaatu Hiidenvesiprojekti. Luode Consulting Oy. 15 s. Liljendahl-Nurminen, A. 2006: Invertebrate predation and trophic cascades in a pelagic food web. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. Department of Biological and Environmental Sciences, Aquatic Sciences, Biocenter 3, P.O. Box 65, FI University of Helsinki, Finland Mettinen, A. 1999: Hiidenveden ja eräiden siihen laskevien vesistönosien yhteistarkkailun pohjaeläintutkimukset vuodelta Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Julkaisu s. + liitteet. Marttila, J Hiidenveden kunnostussuunnitelma vuosille Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Julkaisu s. + liite. Länsi- Moilanen, P. & Lappalainen A Postikysely ja lomakehaastattelu s teoksessa Böhling, P. & Rahikainen, M Kalataloustarkkailu, periaatteet ja menetelmät. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki. 301 s. + liitteet. Niinimäki, J. 2005: Hiidenveden hoitokalastukset Hiidenveden kunnostusprojekti, Hiidenveden kalastusalue. Kala- ja vesitutkimus Oy. Moniste 12 s. + liitteet. Nurminen, L. 1999: Hiidenveden vesikasvillisuus - lajisto järven tilan indikaattorina. Helsingin yliopiston limnologian ja ympäristönsuojelun laitos. Käsikirjoitus. Olin, M. & Ruuhijärvi, J Rehevöityneiden järvien hoitokalastuksen vaikutukset? Vuosiraportti 2001.Kala- ja riistaraportteja nro 262, s Ranta, E. 2005: Vihdin Kirkkojärven kalataloudellinen tarkkailu vuonna Länsi- Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Julkaisu s Ranta, E: & Jokinen, O. 2008: Hiidenveden pistekuormittajien yhteistarkkailun yhteenveto vuodelta Julkaisu s + liitteet 19 s.

28 25 Palomäki, A Hiidenveden kasviplankton vuonna Julkaisussa Ranta, E., Jokinen, O. ja Palomäki, A Hiidenveden pistekuormittajien yhteistarkkailun yhteenveto vuodelta Julkaisu s + liitteet. Repka S. 2005: Lake Hiidenvesi Studies on a clay-turbid and eutrophic multi-basin lake IV, 232 pages, 95 figures, 33 tables, 1 appendix, 25x16cm, ISBN Saarijärvi, E. (toim.) (Vesi-Eko Oy) 2003:Hiidenveden kunnostus- ja hoitosuunnitelma. Uudenmaan ympäristökeskus - Monisteita 136, joulukuu 2003, 74 s. ISSN , ISBN Saarijärvi, E. 2005: Vihdin kirkonkylän puhdistamon vaikutukset alapuoliseen vesistöön; kevättalven 2005 mittaukset. Vesi-Eko Oy. Luonnos Valjus, J Kalastus ja kalansaaliit Lohjanjärvellä vuonna Lohjanjärven pistekuormittajien kalataloudellinen velvoitetarkkailu. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry s. liitteet 14 s.

29 LIITE 1 Vuoden 2007 Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalastustiedustelulomake

30 Västra Nylands Vatten och miljö rf KALASTUS HIIDENVEDEN KIRKKOJÄRVELLÄ JA MUSTION- SELÄLLÄ VUONNA Kalastiko ruokakuntanne Hiidenveden Kirkkojärvellä tai Mustionselällä (katso oheinen kartta) vuonna 2007? Merkitse rastilla. Kalastamattomat olkaa hyvä ja vastatkaa myös kysymyksiin 2, 6, 7, 9 ja 10. Kyllä, ja sai saalista Kyllä, mutta ei saanut saalista Ei, mutta on kalastanut Ei ole kalastanut tällä alueella tällä alueella koskaan. aiempina vuosina. Vastaa vielä kysymyksiin 2, 6, 7, 9 ja Kalastiko ruokakuntanne muualla Suomessa vuonna 2007? Kyllä Ei 3. Vuonna 2007 ruokakuntaanne kuului henkilöä, joista kalastukseen Kirkkojärvellä tai Mustionselällä osallistui henkilöä. 4. Arvioikaa ruokakuntanne kalastaneiden henkilöiden yhteenlasketut kalastuspäivät (päivät, jolloin on kalastettu) kuukausittain Kirkkojärvellä tai Mustionselällä vuonna Jos esim. kaksi samaan ruokakuntaan kuuluvaa henkilöä on kalastanut saman päivän aikana, laskekaa summatessanne kyseiselle päivälle kaksi kalastuspäivää. 1. Tammikuu vrk. 5. Toukokuu vrk. 9. Syyskuu vrk. 2. Helmikuu vrk. 6. Kesäkuu vrk. 10. Lokakuu vrk. 3. Maaliskuu vrk. 7. Heinäkuu vrk. 11. Marraskuu vrk. 4. Huhtikuu vrk. 8. Elokuu vrk. 12. Joulukuu vrk.

31 5. Arvioikaa alla olevaan taulukkoon ruokakuntanne yhteenlaskettu saalis (kg) Kirkkojärvestä tai Mustionselältä vuonna Yhdessä muiden ruokakuntien kanssa saamastanne saaliista ilmoittakaa vain oman ruokakuntanne osuus. Ilmoittakaa saaliit perkaamattomana painona. Arvioikaa myös: - monenako päivänä kukin pyydystyyppi oli pyynnissä tai käytössä (sarake: Pyyntipäivien lukumäärä) - montako pyydystä keskimäärin oli yhtäaikaa käytössä pyyntipäivää kohti laskien (sarake: Pyydysten määrä/pyyntipäivä) Pyydystyyppi 1. Verkko < 49 mm (yhden verkon pituus 30 m) Pyyntipäivien lkm Ahven Pyydysten määrä/ pyyntipäivä Hauki Ruokakuntanne saalis pyydystyypeittäin (kg) Kuha Lahna Särki Sulkava Pasuri Säyne Toutain Made Ruutana Siika Taimen Muu kala 2. Verkko > 49 mm (yhden verkon pituus 30 m) 3. Katiska 4. Rysä 5. Pitkäsiima 6. Koukku 7. Onki 8. Pilkkivapa 9. Vetouistin 10. Heittovapa 11. Muu pyydys

32 6. Oletteko havainnut viimeisten kolmen vuoden aikana Kirkkojärvellä tai Mustionselällä seuraavia ilmiöitä? 1. Haju- ja makuilmiöitä saaliskaloissa Kyllä. En. En osaa sanoa. 2. Pyydysten nopeaa likaantumista Kyllä. En. En osaa sanoa. 3. Kuolleita kaloja rantavedessä Kyllä. En. En osaa sanoa. 4. Särkikalakantojen voimakasta runsastumista Kyllä. En. En osaa sanoa. 5. Kuhakantojen runsastumista Kyllä. En. En osaa sanoa. 6. Runsaita leväkukintoja Kyllä. En. En osaa sanoa. 7. Veden hajuhaittoja Kyllä. En. En osaa sanoa. 8. Muita tavanomaisesta poikkeavia. muutoksia kalakannoissa, mitä? 9. Muita tavanomaisesta poikkeavia muutoksia vesistössä, mitä? 7. Merkitkää alla olevaan taulukkoon kolme (3) eniten haluamaanne saalislajia, jota haluaisitte kalastaa Kirkkojärvellä tai Mustionselällä. Merkitkää myös ne pyydystyypit, joilla haluaisitte kalastaa kyseisiä kalalajeja.

33 Kalalaji Pyydystyyppi 8. Arvioikaa, kuinka tyytyväinen olette nykyiseen kalastukseenne Kirkkojärvellä tai Mustionselällä. Suorittakaa arviointinne kouluarvosanoin (asteikolla ääripäät: 4 = erittäin tyytymätön 10 = erittäin tyytyväinen). Pyrkikää muodostamaan arvionne ottamalla huomioon mm. tarjolla olevat kalalajit, kalastusympäristö, kalastusjärjestelmän toimivuus, kalastuksen säätelyn toimivuus, veden laatu, saaliin koostumus ja käyttökelpoisuus, mahdolliset epäkohdat. Ennen kaikkea pohtikaa hetki sitä, tyydyttääkö nykyinen kalastamisenne alueella teitä. Nykyinen kalastukseni tyydyttää minua kouluarvosanoin: edestä. 9. Seuraavana on eräitä mahdollisia ongelmia Kirkkojärven tai Mustionselän kalastuksessa. Merkitse rastilla, koetko asian ongelmaksi vai ei. Ongelmavaihtoehdot ovat satunnaisessa järjestyksessä. Ei ole ongelma On ongelma 1. Kalastuslupien saannin hankaluus 2. Kalaveden likaantuminen tai muu pilaantuminen 3. Veden sameus 4. Vesikasvillisuuden liiallinen runsaus 5. Tietoa alueen kalastusmahdollisuuksista on liian vähän 6. Liiallinen kalastus tai liikaa kalastajia 7. Kalavesien rauhattomuus tai ilkivalta 8. Saalislajisto ei vastaa toiveita 9. Kalastuslupien kalleus 10. Kalojen istutuksia on liian vähän 11. Kalastusvalvonta ei toimi kunnolla

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010

Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Hiidenveden Kirkkojärven ja Mustionselän kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuodelta 2010 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 223/2011 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y

S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Endomines Oy B 5193.100 Anne Simanainen (email) Henna Mutanen (email) 18.12.2012 Tiedoksi: Pohjois-Karjalan ely-keskus (email) Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 234/2013 Markku Kuisma ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu

Lisätiedot

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa PUHTI-tilastomylly 7/2019 PUHTI Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke Kuva: Mikko Kela Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa Vapaa-ajankalastuksella on useita tärkeitä

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

Ahosuon turvetuotantoalueen YVA

Ahosuon turvetuotantoalueen YVA VESISTÖN KÄYTTÖSELVITYS Tiedustelu osakaskunnille 1. Yhteystiedot Osakaskunta Puheenjohtaja Osoite Puhelin Sähköposti 2. Tiedustelualue Tämä tiedustelu koskee Peuraojan, Koivuojan ja Livojen alaosan vesialueita.

Lisätiedot

Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto

Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto Hiidenveden kalasto 100 vuotta sitten Hellevaaran ja Jääskeläisen aineistot 1913-1928 Kuhakanta runsas, tehokkaan

Lisätiedot

Puulan kalastustiedustelu 2015

Puulan kalastustiedustelu 2015 26.2.2016 Puulan kalastustiedustelu 2015 Hyvä kalastaja! Puulan kalastusalue tekee Puulan viehekalastusta koskevan kalastustiedustelun. Kysely on lähetty kaikille niille Puulan vieheluvan ostaneille kalastajille,

Lisätiedot

VAPO OY, KANTELEEN VOIMA OY, KOKKOLA POWER OY Kalajoen vesistöalueen turvetuotannon kalataloudellinen tarkkailu

VAPO OY, KANTELEEN VOIMA OY, KOKKOLA POWER OY Kalajoen vesistöalueen turvetuotannon kalataloudellinen tarkkailu KALAJOEN TURVETARKKAILUT 2014 16X165600 24.3.2015 VAPO OY, KANTELEEN VOIMA OY, KOKKOLA POWER OY Kalajoen vesistöalueen turvetuotannon kalataloudellinen tarkkailu Kalajoen turvetarkkailujen kalataloustarkkailut

Lisätiedot

Hoitokalastus ja järven ravintoverkon rakenne Hiidenveden ja Lohjanjärven tutkimustuloksia. Tommi Malinen, Helsingin yliopisto Anu Suonpää, Luvy

Hoitokalastus ja järven ravintoverkon rakenne Hiidenveden ja Lohjanjärven tutkimustuloksia. Tommi Malinen, Helsingin yliopisto Anu Suonpää, Luvy Hoitokalastus ja järven ravintoverkon rakenne Hiidenveden ja Lohjanjärven tutkimustuloksia Tommi Malinen, Helsingin yliopisto Anu Suonpää, Luvy Tausta 10 vuoden hoitokalastus ei parantanut Hiidenveden

Lisätiedot

Anu Suonpää, , Vihdin vesistöpäivä

Anu Suonpää, , Vihdin vesistöpäivä Anu Suonpää, 8.11.2014, Vihdin vesistöpäivä Järvi Hoi - hanke Järvi Hoi on kansainvälinen hoitokalastuksen kehittelyhanke Suomessa ja Ruotsissa 2012-2014 Hankekumppanit: Hässleholmin kunta, Regito Research

Lisätiedot

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2005 KALASTUKSESTA

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2005 KALASTUKSESTA HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2005 KALASTUKSESTA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 150/2006 Jani Kirsi ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Kymijoen vesi

Lisätiedot

Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä

Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä Vihdin Enäjärvi Espoon Pitkäjärvi ja Lippajärvi Näillä kolmella järvellä on suunnilleen samankaltainen kuormitushistoria. Alkuun kuitenkin lyhyesti

Lisätiedot

Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2007

Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2007 Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 7 Sami Vesala, Jukka Ruuhijärvi ja Samuli Sairanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon kalantutkimusasema 97, Evo. Johdanto Hiidenveden verkkokoekalastusten

Lisätiedot

PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi

PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi Ramboll Finland Oy Knowledge taking people further PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi Kalastustiedustelu 11.11.2008 PVO Vesivoima Oy Kollajan ympäristövaikutusten arviointi Kalastustiedustelu

Lisätiedot

Hoitokalastusta Lohjanjärvellä

Hoitokalastusta Lohjanjärvellä Hoitokalastusta Lohjanjärvellä Lohjanjärvi Sijainti: Pinta-ala: Uudenmaan suurin järvi, 93 km 2 Syvin kohta: 55 m Keskisyvyys: 12.7 m Rannoilla ja saarissa lähes 3000 mökkiä ja huvilaa Taustaa Lohjanjärvellä

Lisätiedot

Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon ?

Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon ? Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon 1996-218? Jukka Ruuhijärvi (Luke), Tommi Malinen (HY) ja Martti Rask (HY)

Lisätiedot

Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella

Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki Etelä-Savon ELY Mikkeli 16.11.2010 Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Yleistä Kyyvesi kuntoon hankkeen tarkoituksena

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 26-28 Markku Nieminen 29 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Menetelmät 2 1.2 Tulosten tulkintaa vaikeuttavat tekijät 2 1.3 Kalastus 2-5 2. Yksikkösaaliit 6 2.1 Siika

Lisätiedot

Kalastustiedustelu 2016

Kalastustiedustelu 2016 Kuoksenjärven kalastusyhdistys Kalastustiedustelu 2016 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 3/2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Tiedustelu... 3 2.1. Otanta ja postitus...

Lisätiedot

Hangon merialueen ja Bengtsårin vesien kalataloudellinen tarkkailu 2002-2007

Hangon merialueen ja Bengtsårin vesien kalataloudellinen tarkkailu 2002-2007 Hangon merialueen ja Bengtsårin vesien kalataloudellinen tarkkailu 22-27 Jorma Valjus Ralf Holmberg Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 28/21 LÄNSI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Kalastus Karjalan Pyhäjärvellä vuonna 1999

Kalastus Karjalan Pyhäjärvellä vuonna 1999 KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 239 Heikki Auvinen Tauno Nurmio Kalastus Karjalan Pyhäjärvellä vuonna 1999 Enonkoski 2001 Julkaisija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos KUVAILULEHTI Julkaisuaika Joulukuu

Lisätiedot

Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa

Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa Anna Väisänen 15.3.2019 Velvoitetarkkailusta Toteutettu kalataloudellisena yhteistarkkailuna 1970-luvulta

Lisätiedot

Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys

Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys Aarno Karels Etelä-Karjalan kalatalouskeskus ry Valtakunnalliset XXIV Kalastusaluepäivät 16.-18.2.2012 Haapajärven

Lisätiedot

Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-2012

Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-2012 Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-212 Jukka Ruuhijärvi, Sami Vesala ja Martti Rask Riistan- ja kalantutkimus, Evo Tuusulanjärven tila paremmaksi seminaari Gustavelund,

Lisätiedot

SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA

SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA VAPO OY SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 20942 i VAPO OY SOIDINSUON (ÄHTÄRI) KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILUOHJELMA 22.9.2016 Perttu Tamminen,

Lisätiedot

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa???

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? 24.3.2015 KOKEMÄKI Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä Heikki Holsti Selvityksen tavoitteet Kalastajille kohdistetun

Lisätiedot

HIIDENVEDEN HOITOKALASTUKSET 2004

HIIDENVEDEN HOITOKALASTUKSET 2004 Hiidenveden kunnostusprojekti Hiidenveden kalastusalue HIIDENVEDEN HOITOKALASTUKSET 24 Helsinki 11.1.25 Juhani Niinimäki 1 Taustaa Hiidenveden kunnostusohjelmassa vuosille 25-28 (Vesi-Eko Oy 23) todettiin

Lisätiedot

VEDET KIRKKAAKSI KALASTAMALLA? Dosentti Anne-Mari Ventelä Tutkimuspäällikkö Pyhäjärvi-instituutti

VEDET KIRKKAAKSI KALASTAMALLA? Dosentti Anne-Mari Ventelä Tutkimuspäällikkö Pyhäjärvi-instituutti VEDET KIRKKAAKSI KALASTAMALLA? MAAILMAN SUURIN HOITOKALASTUSHANKE JA MUITA KALAJUTTUJA Dosentti Anne-Mari Ventelä Tutkimuspäällikkö Pyhäjärvi-instituutti KALASTUKSEN VAIKUTUS VEDENLAATUUN Perinteistä talvinuottausta

Lisätiedot

Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014

Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014 Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014 Jomiset Oy Miska Etholén Johdanto Tyystiö on noin 14 hehtaaria suuri järvi joka sijaitsee Salon kaupungissa, Lounais Suomessa. Salmijärvi-Tyystiö-Kaituri-seura teetti

Lisätiedot

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2011 KALASTUKSESTA

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2011 KALASTUKSESTA HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2011 KALASTUKSESTA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 222/2012 Jarkko Pönkä ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu

Lisätiedot

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012 MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 209/2013 Janne Raunio TIIVISTELMÄ Tämä raportti käsittelee

Lisätiedot

Etelä-Kallaveden kalastustiedustelu toukokuu 2006 huhtikuu 2007

Etelä-Kallaveden kalastustiedustelu toukokuu 2006 huhtikuu 2007 Etelä-Kallaveden kalastusalue Etelä-Kallaveden kalastustiedustelu toukokuu 26 huhtikuu 27 Vapaa-ajan kalastajien saalis pyydyksittäin ja lajeittain omistajan luvalla 1.5.26-3.4.27 Etelä- Kallavedellä,

Lisätiedot

Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2008

Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2008 Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna Jukka Ruuhijärvi ja Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon riistan- ja kalantutkimus, 197, Evo 1. Johdanto Verkkokoekalastusten tavoitteena

Lisätiedot

Karhijärven kalaston nykytila

Karhijärven kalaston nykytila Karhijärven kalaston nykytila Ravintoketjukunnostus rehevien järvien hoidossa -seminaari 21.11.212 Kankaanpää Samuli Sairanen RK, Evon riistan- ja kalantutkimus Tutkimuksen taustaa Koekalastukset liittyvät

Lisätiedot

2 TIEDUSTELUN TOTEUTUS 1 3 TULOKSET 3

2 TIEDUSTELUN TOTEUTUS 1 3 TULOKSET 3 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu käsittelee Heinolan Konniveden kalataloudellisen tarkkailun kalastustiedustelun tuloksia vuodelta 2008. Tiedustelu suoritettiin väestörekisteriin perustuvana satunnaisotantana.

Lisätiedot

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville!

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Vesijärven kalat Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Kalat ovat myös tärkeä osa Vesijärven elämää. Ne kuuluvat järven ravintoketjuun ja kertovat omalla tavallaan Vesijärvestä

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN KALASTUSALUE KOEKALASTUSRAPORTTI 1 (8) Terhi Sulonen 6.8.2007

LOUNAIS-SUOMEN KALASTUSALUE KOEKALASTUSRAPORTTI 1 (8) Terhi Sulonen 6.8.2007 LOUNAIS-SUOMEN KALASTUSALUE KOEKALASTUSRAPORTTI 1 (8) UUDENKAUPUNGIN HAAVAISTEN LAHTIEN KOEKALASTUS 2007 Haavaisten vesialue on n. 10 km 2 suuruinen merenlahti Uudessakaupungissa. Koekelastus on osa Haavaisten

Lisätiedot

Lapinlahden Savonjärvi

Lapinlahden Savonjärvi Lapinlahden Savonjärvi Yleisötilaisuus 2.11.2011 Lapinlahden virastotalo Pohjois-Savon ELY -keskus, Veli-Matti Vallinkoski 3.11.2011 1 Savonjärvi 24.8.2011 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 3.11.2011

Lisätiedot

Vesikirput ja hankajalkaiset pulassa Säkylän Pyhäjärvellä vaarantuuko vedenlaatu?

Vesikirput ja hankajalkaiset pulassa Säkylän Pyhäjärvellä vaarantuuko vedenlaatu? Tiedote 3.3.217, julkaisuvapaa 3.3.217 klo 14.3 Vesikirput ja hankajalkaiset pulassa Säkylän Pyhäjärvellä vaarantuuko vedenlaatu? Pyhäjärven vedenlaatu oli vuonna käyttäjien kannalta hyvä, mutta toisinkin

Lisätiedot

Hiidenveden ekologisen tilan kehitys Mitä eri biologiset indikaattorit kertovat Hiidenveden tilan kehityksestä?

Hiidenveden ekologisen tilan kehitys Mitä eri biologiset indikaattorit kertovat Hiidenveden tilan kehityksestä? Hiidenveden ekologisen tilan kehitys Mitä eri biologiset indikaattorit kertovat Hiidenveden tilan kehityksestä? Tutkimuspäällikkö Anne Liljendahl, LUVY ry Hiidenvedellä tehdyt ekologiset tutkimukset 2016-2017

Lisätiedot

SIMPELEJÄRVEN KALASTOTUTKIMUKSET VUODELTA 2004 JA 2005 SEKÄ YHTEENVETO TUTKIMUKSISTA VUOSILTA

SIMPELEJÄRVEN KALASTOTUTKIMUKSET VUODELTA 2004 JA 2005 SEKÄ YHTEENVETO TUTKIMUKSISTA VUOSILTA 1 SIMPELEJÄRVEN KALASTOTUTKIMUKSET VUODELTA 2004 JA 2005 SEKÄ YHTEENVETO TUTKIMUKSISTA VUOSILTA 1997-2005 1. JOHDANTO Parikkalan Simpelejärveä kuormittaa Parikkalan kunnan jätevedenpuhdistamo. Jätevedet

Lisätiedot

KYMIJOEN ALAOSAN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2006 KALASTUKSESTA

KYMIJOEN ALAOSAN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2006 KALASTUKSESTA KYMIJOEN ALAOSAN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN YHTEISTARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUODEN 2006 KALASTUKSESTA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 165/2008 Janne Raunio & Jussi Mäntynen

Lisätiedot

PIKKALANLAHDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2007

PIKKALANLAHDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2007 PIKKALANLAHDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2007 Kirkkonummen kunta, Siuntion kunta, Nordic Aluminium Oyj, Prysmian Cables and Systems Oy, Suomen Sokeri Oy Jorma Valjus Julkaisu 186 2008 Kuvailulehti

Lisätiedot

KANNATTAAKO HOITOKALASTUS? Järvikalaa NAM-hankkeessa selvitettiin satakuntalaisten järvien saalispotentiaali

KANNATTAAKO HOITOKALASTUS? Järvikalaa NAM-hankkeessa selvitettiin satakuntalaisten järvien saalispotentiaali KANNATTAAKO HOITOKALASTUS? Järvikalaa NAM-hankkeessa selvitettiin satakuntalaisten järvien saalispotentiaali Anne-Mari Ventelä Vesistötoimialan päällikkö, PJI Akvaattisen ekologian dosentti, TY SAALISPOTENTIAALIN

Lisätiedot

Kyyveden Hirviselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella

Kyyveden Hirviselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki Etelä-Savon ELY Mikkeli 19.10.2010, täydennys 16.11.2010 Kyyveden Hirviselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Yleistä Kyyvesi kuntoon

Lisätiedot

Pälkäneveden Jouttesselän

Pälkäneveden Jouttesselän Pälkäneveden Jouttesselän kalataloudellinen velvoitetarkkailuohjelma vuodesta 2019 alkaen Ari Westermark RAPORTTI 2019 nro 377/19 Pälkäneveden Jouttesselän kalataloudellinen velvoitetarkkailuohjelma vuodesta

Lisätiedot

Esitys Karstulan jätevedenpuhdistamon kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuosille

Esitys Karstulan jätevedenpuhdistamon kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuosille Esitys Karstulan jätevedenpuhdistamon kalataloudelliseksi tarkkailuohjelmaksi vuosille 2019-2023 Eurofins Nab Labs Oy Heikki Alaja 6.11.2018 Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Tarkkailualue... 1 2.1 Vesistö ja

Lisätiedot

Kalataloudelliset velvoitetarkkailut kalakantojen tilan arvioinnissa

Kalataloudelliset velvoitetarkkailut kalakantojen tilan arvioinnissa Kalataloudelliset velvoitetarkkailut kalakantojen tilan arvioinnissa Esimerkkinä: Kulo- ja Rautavesi sekä Kokemäenjoki ja sen suualue 15.3.2012 Nakkila Heikki Holsti Tarkkailualue Pihlavanlahti ja Ahlaisten

Lisätiedot

Hiidenveden vedenlaatu 15.8.2005

Hiidenveden vedenlaatu 15.8.2005 LUODE CONSULTING OY 1636922 4 HIIDENVESIPROJEKTI Hiidenveden vedenlaatu 15.8.2005 Mikko Kiirikki, Antti Lindfors & Olli Huttunen Luode Consulting Oy 24.10.2005 LUODE CONSULTING OY, OLARINLUOMA 15, FIN

Lisätiedot

Vanjoen kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuonna 2010

Vanjoen kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuonna 2010 Vanjoen kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuonna 2010 Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu 222/2011 LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY JULKAISU

Lisätiedot

Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen

Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen Tanakka taloudellisesti kannattavan hoitokalastusmallin pilotointi ja jalkauttaminen Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutti Anne-Mari Ventelä Pyhäjärvi-instituutti TANAKKA taloudellisesti kannattavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 32 Espoon vesistötutkimus vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Ilppo Kajaste, puh. 043 826 5220 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Va.

Lisätiedot

Näsijärven kalastusalueen saaliskirjanpitokalastus vv. 2009-13

Näsijärven kalastusalueen saaliskirjanpitokalastus vv. 2009-13 Näsijärven kalastusalueen saaliskirjanpitokalastus vv. 29-13 Markku Nieminen iktyonomi 31.1.215 Näsijärven kalastusalueen saaliskirjanpitokalastus vv. 29-13. 1. Johdanto ja menetelmät Näsijärven kalastusalue

Lisätiedot

Hoitokalastusta Vesijärvellä

Hoitokalastusta Vesijärvellä Hoitokalastusta Vesijärvellä Taustaa Sinilevien massaesiintymät alkoivat Vesijärvellä 1960-luvulla Ulkoinen kuormitus oli suurimmillaan 1970 luvun alussa 1975 1978 saneerattiin Vesijärveä kuormittaneita

Lisätiedot

ROINEEN-MALLASVEDEN-PÄLKÄNEVEDEN KALASTUSALUE. Pirkanmaan kalatalouskeskuksen tiedonantoja nro 56

ROINEEN-MALLASVEDEN-PÄLKÄNEVEDEN KALASTUSALUE. Pirkanmaan kalatalouskeskuksen tiedonantoja nro 56 ROINEEN-MALLASVEDEN-PÄLKÄNEVEDEN KALASTUSALUE KIRJANPITOKALASTUSRAPORTTI VUODET 21-27 Sanna Ojalammi/ Jussi Siivari Pirkanmaan kalatalouskeskuksen tiedonantoja nro 56 ISBN 952-9856-48-2 ISSN 789-975 25

Lisätiedot

Kala- ja vesimonisteita nro 83. Sauli Vatanen & Ari Haikonen

Kala- ja vesimonisteita nro 83. Sauli Vatanen & Ari Haikonen Kala- ja vesimonisteita nro 83 Sauli Vatanen & Ari Haikonen Ammatti- ja vapaa-ajankalastus Pyhäjoen ja Raahen edustan merialueella vuonna 2011 KUVAILULEHTI Julkaisija: Kala- ja vesitutkimus Oy Julkaisuaika:

Lisätiedot

HIIDENVEDEN VERKKOKOEKALASTUKSET VUONNA 2010

HIIDENVEDEN VERKKOKOEKALASTUKSET VUONNA 2010 HIIDENVEDEN VERKKOKOEKALASTUKSET VUONNA 1 Samuli Sairanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Evon riistan- ja kalantutkimus Marraskuu 1 1. JOHDANTO Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti

Lisätiedot

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu

Alajärven ja Takajärven vedenlaatu Alajärven ja Takajärven vedenlaatu 1966-16 Alajärvi Alajärven vedenlaatua voidaan kokonaisuudessaan pitää hyvänä. Veden ph on keskimäärin 7,3 (Jutila 1). Yleisellä tasolla alusvesi on lievästi rehevää

Lisätiedot

Vanajaveden reitin alaosan kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuosina

Vanajaveden reitin alaosan kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuosina Vanajaveden reitin alaosan kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuosina 2015-2016 Sakari Kivinen JULKAISU 2018 nro 810 ISSN 0781-8645 Vanajaveden reitin alaosan kalataloudellinen velvoitetarkkailu vuosina

Lisätiedot

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014 Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Kysely toteutettiin syksyn 2014 aikana Kohderyhmänä olivat aktiiviset vapakalastuksen harrastajat Metsähallituksen

Lisätiedot

FORTUM POWER AND HEAT OY

FORTUM POWER AND HEAT OY KALATALOUSTARKKAILU 16X147918 2.4.215 FORTUM POWER AND HEAT OY Sotkamon ja Hyrynsalmen reittien kalataloustarkkailu v. 212-214 Kalastuskirjanpito, kalastustiedustelu ja kalakantanäytteet Sotkamon ja Hyrynsalmen

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

Simpelejärven verkkokoekalastukset

Simpelejärven verkkokoekalastukset Simpelejärven verkkokoekalastukset Jukka Ruuhijärvi, Pasi Ala-Opas ja Katja Kulo Luonnonvarakeskus, sisävesien kalavarat Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Koekalastuksia on tehty kolmella Simpelejärven

Lisätiedot

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2014

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2014 HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2014 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 250/2015 Janne Raunio ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu käsittelee Heinolan Konniveden

Lisätiedot

Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 2012 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2012

Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 2012 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2012 Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 212 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 212 Johdanto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti Hämeenlinnassa, Tammelassa

Lisätiedot

Ravustustuloksia Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä vuodelta 2015

Ravustustuloksia Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä vuodelta 2015 Ravustustuloksia Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä vuodelta 2015 1. Ravustuslupien myynti Tampereen kaupungin omistamille yksityisvesialueille Pyhäjärvellä ja Näsijärvellä oli vuonna 2015 myynnissä yhteensä

Lisätiedot

Voidaanko järvien veden laatua parantaa hoitokalastamalla? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto

Voidaanko järvien veden laatua parantaa hoitokalastamalla? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Voidaanko järvien veden laatua parantaa hoitokalastamalla? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Hoitokalastuksen tavoite: Pyritään vähentämään kalojen aiheuttamaa sisäistä kuormitusta ja vaikuttamaan ravintoketjujen

Lisätiedot

Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet. Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti

Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet. Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti Pyhäjärveä edemmäs kalaan? kalan saatavuuden haasteet Henri Vaarala, asiantuntija Pyhäjärvi-instituutti 1 Esityksen sisältö Haastatellut järvet, esittely Järvien kalastusinfra ja menetelmät Nykyiset saaliit

Lisätiedot

Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta

Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta 1997-2014 Jaana Hietala ja Mauri Pekkarinen Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä www.tuusulanjarvi.org Pinta-ala 6,0 km2 Keskisyvyys 3,2 m Maksimisyvyys

Lisätiedot

- Vesien rehevöitymisen vaikutukset kalakantoihin

- Vesien rehevöitymisen vaikutukset kalakantoihin Pro Immalanjärvi ry:n tiedotustilaisuus 4.5.2012 - Vesien rehevöitymisen vaikutukset kalakantoihin Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry Urpalanjokialueen kehittämishankkeen projektikoordinaattori Manu Vihtonen

Lisätiedot

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2017

HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2017 HEINOLAN KONNIVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILU VUONNA 2017 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 275/2018 Viivi Kaasonen & Janne Raunio ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu käsittelee

Lisätiedot

Hiidenveden kunnostus-hankkeen kuulumiset. Peltomaan rakenne ja ravinnekuormitus

Hiidenveden kunnostus-hankkeen kuulumiset. Peltomaan rakenne ja ravinnekuormitus Tilaisuuden avaus Hiidenvesi-ilta 29.1.2013 OHJELMA Jaana Pönni, toiminnanjohtaja, Luvy ry Hiidenveden kunnostus-hankkeen kuulumiset Sanna Helttunen, hankesuunnittelija, Hiidenveden kunnostus, Luvy ry

Lisätiedot

16WWE0037 16.6.2011. Fortum Power and Heat Oy

16WWE0037 16.6.2011. Fortum Power and Heat Oy 16.6.211 Fortum Power and Heat Oy Sotkamon ja Hyrynsalmen reittien kalataloustarkkailu Yhteenvetoraportti vuosilta 27-21 Sotkamon ja Hyrynsalmen reittien kalataloustarkkailu Yhteenvetoraportti vuosilta

Lisätiedot

Iso Soukkajärven verkkokoekalastus 2012

Iso Soukkajärven verkkokoekalastus 2012 Iso Soukkajärven verkkokoekalastus 212 Marko Paloniemi 3.8.212 2 1. Johdanto Etelä-Pohjanmaan Kalatalouskeskus suoritti verkkokoekalastuksen Alavuden Iso Soukkajärvessä heinäkuussa 212. Koekalastus tehtiin

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela

Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio Janne Suomela Varsinais-Suomen vesien tila: mitä vesistä mitataan ja mitä tulokset kertovat? Raisio 1.12.211 Janne Suomela Varsinais-Suomen päävesistöalueet Kiskonjoki Perniönjoki 147 km 2 Uskelanjoki 566 km 2 Halikonjoki

Lisätiedot

Mustionjoen, Pohjanpitäjälahden ja Tammisaaren merialueen kalataloudellinen tarkkailu

Mustionjoen, Pohjanpitäjälahden ja Tammisaaren merialueen kalataloudellinen tarkkailu Mustionjoen, Pohjanpitäjälahden ja Tammisaaren merialueen kalataloudellinen tarkkailu 2002-2007 Ralf Holmberg Jorma Valjus Länsi-Uudenmaan VESI ja YMPÄRISTÖ ry Västra Nylands vatten och miljö rf Julkaisu

Lisätiedot

POSION SUOLIJÄRVIEN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2014

POSION SUOLIJÄRVIEN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2014 POSION SUOLIJÄRVIEN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 214 AHMA YMPÄRISTÖ OY Projektinro: 182 PVO-VESIVOIMA OY POSION SUOLIJÄRVIEN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 214 8.6.215 Simo Paksuniemi, iktyonomi Sisällysluettelo:

Lisätiedot

1. Mikä on sidoksenne alueeseen? 2. Kuinka kaukana hankealueesta asuntonne/omistamanne kiinteistö sijaitsee?

1. Mikä on sidoksenne alueeseen? 2. Kuinka kaukana hankealueesta asuntonne/omistamanne kiinteistö sijaitsee? 1(6) 1. Mikä on sidoksenne alueeseen? 1 Vakituinen asukas 2 Loma-asukas 3 Yrittäjä 4 Muu, mikä? 2. Kuinka kaukana hankealueesta asuntonne/omistamanne kiinteistö sijaitsee? 1 Alle 1 km 2 1-2 km 3 2-4 km

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Kivijärven kalastusalue Vesa Tiitinen, PL 46, 53101 LAPPEENRANTA TOIMINNALLINEN SELVITYS LEMIN JÄRVIEN KUNNOSTUS HANKE

Työsuunnitelma. Kivijärven kalastusalue Vesa Tiitinen, PL 46, 53101 LAPPEENRANTA TOIMINNALLINEN SELVITYS LEMIN JÄRVIEN KUNNOSTUS HANKE TOIMINNALLINEN SELVITYS LEMIN JÄRVIEN KUNNOSTUS HANKE SELVITYS AIKAJAKSOLLA 01.07. 31.12.2006 1. HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT Kivijärven kalastusalue on pyytänyt 04.01.2005 saapuneella hakemuksella, että sille

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.06.2012 Sivu 1 / 1 2412/11.01.03/2012 56 Espoon järvien tila talvella 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Kajaste Ilppo, puh. (09) 816 24834 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2013 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2013

Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2013 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2013 Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu Johdanto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti Hiidenveden kesällä. Verkkokoekalastusten

Lisätiedot

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILU VUOSINA 2006 ja 2007

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILU VUOSINA 2006 ja 2007 MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILU VUOSINA 2006 ja 2007 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 172/2008 Janne Raunio & Jussi Mäntynen ISSN 1458-8064

Lisätiedot

Kalasto ja kalastus Etelä - Saimaalla vuonna 2012

Kalasto ja kalastus Etelä - Saimaalla vuonna 2012 Kalasto ja kalastus Etelä - Saimaalla vuonna 2012 Vesa Tiitinen ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY Lappeenranta 2014 ETELÄ - SAIMAAN KALATALOUSTARKKAILU VUONNA 2012 Tarkkailun toimeksiantajat: UPM -

Lisätiedot

Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011

Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011 Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011 Juha Piilola Saarijärven osakaskunta 2011 Sisältö 1. Aineistot ja menetelmät...3 2. Tulokset ja tulosten tarkastelu saaliista ja lajeittain...4 Ahven...5 Särki...6

Lisätiedot

Koekalastus seitsemällä Tammelan järvellä

Koekalastus seitsemällä Tammelan järvellä S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAMMELAN KUNTA Koekalastus seitsemällä Tammelan järvellä Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 30309-P19329 Raportti J. Partanen Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

Ähtärinjärven tila ja kuormitus

Ähtärinjärven tila ja kuormitus Ähtärinjärven tila ja kuormitus Ähtäri 24.11.2016 Anssi Teppo/Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus Pertti Sevola/ Ähtärinjärvi Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och miljöcentralen

Lisätiedot

ESITYS HANKASALMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KALATALOUDELLISEKSI TARKKAILUOHJELMAKSI VUODESTA 2019 ALKAEN

ESITYS HANKASALMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KALATALOUDELLISEKSI TARKKAILUOHJELMAKSI VUODESTA 2019 ALKAEN ESITYS HANKASALMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON KALATALOUDELLISEKSI TARKKAILUOHJELMAKSI VUODESTA 2019 ALKAEN 30.10.2018 Verkkokoekalastusta Viinikkalanselällä vuonna 2015 ESITYS HANKASALMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMON

Lisätiedot

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus

Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen vedenlaatu ja kuormitus Aurajoen virtaa seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 28.11.213 Sari Koivunen biologi www.lsvsy.fi Sisältö: Aurajoen ja Aurajoen vesistöalueen yleiskuvaus

Lisätiedot

TURUN-NAANTALIN EDUSTAN AMMATTI- JA KIRJANPITOKALASTUS VUONNA 2008. V-S Kalavesien Hoito Oy 28.2.2010. Jani Peltonen

TURUN-NAANTALIN EDUSTAN AMMATTI- JA KIRJANPITOKALASTUS VUONNA 2008. V-S Kalavesien Hoito Oy 28.2.2010. Jani Peltonen TURUN-NAANTALIN EDUSTAN AMMATTI- JA KIRJANPITOKALASTUS VUONNA 2008 V-S Kalavesien Hoito Oy 28.2.2010 Jani Peltonen SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 1 2. Tarkkailumenetelmät 2 2.1 Ammattimainen kalastus 2 2.2

Lisätiedot

Enäjärven kalasto - vuoden 2003 koekalastusten tulokset Petri Rannikko

Enäjärven kalasto - vuoden 2003 koekalastusten tulokset Petri Rannikko Enäjärven kalasto - vuoden 23 koekalastusten tulokset Petri Rannikko Enäjärven hoitokalastushankkeen tulosten arvioimiseksi järven kalaston nykytila selvitettiin koeverkkokalastuksella elokuun alussa 23.

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

IIJOEN JA SIURUANJOEN TURVETUOTANTOALUEIDEN KALATALOUS- TARKKAILUN RAPORTTI VUODELTA 2014

IIJOEN JA SIURUANJOEN TURVETUOTANTOALUEIDEN KALATALOUS- TARKKAILUN RAPORTTI VUODELTA 2014 VAPO OY, TURVERUUKKI OY, KUIVA-TURVE OY, LATVASUON TURVE KY, PUDASJÄRVEN TURVETYÖ OY, RASEPI OY, TURVETUOTE PEAT-BOG OY IIJOEN JA SIURUANJOEN TURVETUOTANTOALUEIDEN KALATALOUS- TARKKAILUN RAPORTTI VUODELTA

Lisätiedot

Puujärvi-seminaari Jokamiehen hoitokalastus

Puujärvi-seminaari Jokamiehen hoitokalastus Puujärvi-seminaari Jokamiehen hoitokalastus Juha-Pekka Vähä Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Kuva: Hauhalan osakaskunta Puujärvi Kirkasvetinen, syvä, oligo-mesotrofinen järvi Hyvä vedenlaatu kesämökkireissun

Lisätiedot

Yhteistyö onnistumisen edellytyksenä - esimerkkinä Harvanjärven kunnostus

Yhteistyö onnistumisen edellytyksenä - esimerkkinä Harvanjärven kunnostus Yhteistyö onnistumisen edellytyksenä - esimerkkinä Harvanjärven kunnostus Vesistökunnostusverkoston seminaari 11.-12.6.2014, Iisalmi Jukka Koski-Vähälä Toiminnanjohtaja, MMT Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys

Lisätiedot

Kalasto muuttuu ja lämpötila nousee Pyhäjärven ekosysteemi muutoksessa

Kalasto muuttuu ja lämpötila nousee Pyhäjärven ekosysteemi muutoksessa Kalasto muuttuu ja lämpötila nousee Pyhäjärven ekosysteemi muutoksessa Anne-Mari Ventelä, FT Vesistötoimialan päällikkö, Pyhäjärvi-instituutti Akvaattisen ekologian dosentti, Turun yliopisto 1 1. Pyhäjärven

Lisätiedot

Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2009

Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2009 Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 9 Jukka Ruuhijärvi ja Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon riistan- ja kalantutkimus, 197, Evo 1. Johdanto Verkkokoekalastusten tavoitteena

Lisätiedot

Kakskerranjärven koekalastukset vuonna 2013 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2013

Kakskerranjärven koekalastukset vuonna 2013 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2013 Kakskerranjärven koekalastukset vuonna Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu Johdanto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti Turun Kakskerranjärven kesällä.

Lisätiedot

Nuutajärven koeverkkokalastus vuonna 2014

Nuutajärven koeverkkokalastus vuonna 2014 Nuutajärven koeverkkokalastus vuonna 2014 Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen 2014 Hämeen kalatalouskeskus Raportti nro 19/2014 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. Menetelmät... 3 3. Tulokset... 4 4. Tulosten

Lisätiedot

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia?

Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Luku 8 Miten järvessä voi elää monta kalalajia? 8. Miten järvessä voi elää monta kalalajia? Sisällysluettelo Eri kalalajit viihtyvät järven erilaisissa ympäristöissä. (54A) Suun muoto ja rakenne paljastavat

Lisätiedot