OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJA. Askolan kunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJA. Askolan kunta"

Transkriptio

1 OPPILASHUOLLON KÄSIKIRJA Askolan kunta

2 Esipuhe Sivistyslautakunta päätti oppilashuollon kehittämistyöryhmän perustamisesta. Jokainen koulu nimesi edustajan työryhmään. Viran puolesta ryhmään nimettiin erityisopetuksen rehtori, koulukuraattori, opinto-ohjaaja, psykologi sekä hallintojohtaja. Perusturvasta ja terveystoimesta nimettiin kaksi edustajaa. Työryhmä kokoontui lukuvuoden aikana viisi kertaa. Lisäksi työskenneltiin pienemmissä osaryhmissä. Tämän käsikirjan syntymistä edesauttoi myös Opetushallitukselta saatu oppilashuollon erityisavustus. Työryhmän kokoama Oppilashuollon Käsikirja-ohjeistuksen tarkoituksena on luoda kuntaan yhtenäinen esi- ja perusopetuksen oppilashuollon toimintamalli, jonka tavoitteena on vähentää käytäntöjen kirjoa ja näin turvata tasa-arvoiset oppilashuollon palvelut. Lisäksi käsikirjan tavoitteena on yhtenäistää koulujen käytäntöjä niin, että perusopetuslain muutokset 642/2010 otetaan huomioon ( voimaan). Oppilashuollon Käsikirja sisältää oppilashuollon määritelmän, tavoitteet ja toimintaperiaatteet. Oppilashuollon tukipolku kuvataan kolmannessa luvussa. Kolmiportainen tuki selostetaan tässä käsikirjassa, joka siten korvaa aiemmin käytössä olleen Tuen polku ohjeen. Tukeen liittyvä lomakkeisto täytetään Wilmassa. Oppilashuoltotyö eri kouluasteilla ja nivelvaiheitten yhteistyö kuvataan neljännessä ja viidennessä luvussa. Oppilashuoltotyöryhmä sekä oppilashuollon moniammatilliset palvelut selostetaan seuraavissa luvuissa. Viimeisessä luvussa selostetaan oppilashuoltoon liittyviä käytäntöjä Askolassa. Uskon ja toivon, että tämä on hyvä pohja kehitystyölle ja vieläkin paremmalle oppilashuollolle ja moniammatilliselle yhteistyölle koululaitoksessamme. Muistakaamme jokainen, että hyvä oppiminen syntyy hyvinvoivasta oppilaasta sekä huolenpito oppilaista kuuluu jokaisen koulun aikuisen tehtäviin. Askolassa Anu Helin Hallintojohtaja, vt. sivistystoimenjohtaja

3 Sisällys 1 OPPILASHUOLLON MÄÄRITELMÄT JA TAVOITTEET Oppilas- ja opiskelijahuollon määrittelyä Oppilashuollon tehtävät ja tavoitteet Oppilashuoltoa säätelevät keskeiset lait ja asiakirjat Suomen perustuslaki ja YK:n lapsen oikeuksien sopimus Perusopetuslaki / Lastensuojelulaki / Kansanterveyslaki / Opetussuunnitelmien perusteet OPPILASHUOLLON YLEISIÄ TOIMINTAPERIAATTEITA Oppilashuolto kuuluu koulun arkeen Oppilashuollon perustana laadukas perusopetus Lasten ja nuorten hyvinvointi on koulun ja kodin yhteinen tehtävä Lasten ja nuorten ongelmiin puututaan mahdollisimman varhain Lapset ja nuoret ovat osallisia omaan hyvinvointiinsa OPPILASHUOLLON TUKIPOLKU Oppilashuoltotyö eri kouluasteilla Esiopetus Perusopetus Kolmiportainen tukimalli Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Askolan lukion opiskelijahuolto NIVELVAIHEET JA YHTEISTYÖ Nivelvaiheessa tehtävä työ Esiopetuksesta kouluun Alakoulusta yläkouluun Yläkoulusta toisen asteen koulutukseen Oppilaiden taitojen kartoitukset OPPILASHUOLTORYHMÄ Oppilashuoltotyötä tehdään moniammatillisena yhteistyönä Oppilashuoltotyöryhmän rooli ja tehtävät oppilashuollossa... 25

4 6.3 Salassapito, tietojen saanti ja luovutus Oppilashuoltotyöntekijöiden keskeiset vastuualueet ja tehtävät OPPILASHUOLLON MONIAMMATILLISET PALVELUT Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto Suun ja hampaiden terveydenhoito Psykologi- ja perheneuvolapalvelut Psykologi oppilashuollossa Asiakastyön prosessi Käytäntöjä Perheneuvolapalvelut Perheneuvolapalvelut Askolassa Koulukuraattori Lastensuojelu Oppilashuoltoon liittyviä käytäntöjä Tiedottaminen kotiin Poissaolojen seuraaminen Koulukiusaaminen/ KiVa koulu Koulutapaturmien ehkäisy Päihteiden vastainen toiminta Vaara- ja kriisitilanteet... 37

5 5 1 OPPILASHUOLLON MÄÄRITELMÄT JA TAVOITTEET 1.1 Oppilas- ja opiskelijahuollon määrittelyä Oppilashuolto on toimintaa, jonka tarkoituksena on tukea esi- ja perusopetuksessa lapsen tai nuoren oppimista sekä ylläpitää ja edistää hänen psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointiaan. Lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa vastaavanlaista tukea kutsutaan opiskelijahuolloksi. Oppilashuolto on osa kouluyhteisön toimintakulttuuria. Huolenpito oppilaasta ja opiskelijasta kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville aikuisille sekä oppilashuoltopalveluista vastaaville asiantuntijoille. Kodin ja koulun välisen yhteistyön merkitys korostuu oppilashuollossa, sillä tukitoimenpiteet suunnitellaan pääsääntöisesti yhdessä huoltajien kanssa. On tärkeää, että lasten ja nuorten oppimisen ja kasvun pulmat tunnistetaan mahdollisimman varhain. Oppilashuoltotyö on luottamuksellista, ja toimintaa ohjaavat tietosuoja ja salassapitoa koskevat säädökset. 1.2 Oppilashuollon tehtävät ja tavoitteet Oppilashuoltoon kuuluvat opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon palvelut. Oppilashuollon tavoitteena on edistää lapsen ja nuoren hyvää oppimista, kasvua ja kehitystä. Osana tätä tehtävää ovat terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön luominen sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen. Oppilashuollon tehtävänä on kehittää hyvinvointia tukevaa oppimisympäristöä ja vahvistaa yhteisöllistä toimintatapaa. Oppilashuollossa tulee myös seurata ja arvioida koko kouluyhteisön ja erilaisten lapsi- ja oppilasryhmien hyvinvointia sekä huolehtia siitä, että lapsen tai nuoren yksilölliset, kasvuun, kehitykseen ja terveyteen liittyvät tarpeet otetaan huomioon arjen toiminnassa. 1.3 Oppilashuoltoa säätelevät keskeiset lait ja asiakirjat Suomen perustuslaki ja YK:n lapsen oikeuksien sopimus Suomen valtio on allekirjoittanut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen vuonna Se ja Suomen perustuslaki kiinnittävät erityistä huomiota lasten perusoikeuksiin ja heidän hyvinvointinsa edistämiseen. Kaikilla lapsilla on oikeus koulutukseen. Heitä tulee kohdella tasa-arvoisina yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavalla tavalla Perusopetuslaki /628 Maksuton oppilashuolto ja sen palvelut ovat jokaisen oppilaan oikeus esi- ja perusopetuksessa. Oppilashuoltotyötä toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa. Laki määrittelee myös oppilashuollon ja sen palvelut sekä säätää yksittäistä oppilasta koskevan asian käsittelystä oppilashuollossa. (31a ) Perusopetuslaissa on säädökset henkilötietojen salassapidosta ja käsittelystä sekä opetuksen järjestäjän oppilasta koskevasta tietojensaantioikeudesta ja tietojenantamisvelvollisuudesta (40-41 ).

6 Lastensuojelulaki /417 Kunnan on lapsille, nuorille ja lapsiperheille tarkoitettuja palveluja järjestäessään ja kehittäessään huolehdittava siitä, että näiden palvelujen avulla tuetaan huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lasten kasvatuksessa sekä saadaan selville lasten, nuorten ja lapsiperheiden erityisen tuen tarve. Kunnan on tarvittaessa järjestettävä toimintaa, joka tukee erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ja nuoria. (8 ) Kunnan tulee järjestää koulupsykologi ja -kuraattoripalveluita, jotka antavat perusopetuslaissa tarkoitetun riittävä tuen ja ohjauksen koulunkäyntiin ja oppilaiden kehitykseen liittyvien sosiaalisten ja psyykkisten vaikeuksien ehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Palveluilla tulee edistää myös koulun ja kodin välisen yhteistyön kehittämistä. (9 ) Lastensuojelulaki edellyttää yhteistyötä sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja muiden kunnan viranomaisten välillä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja epäkohtien poistamisessa (7 ). Lisäksi laki säätää työntekijän velvollisuudesta lastensuojeluilmoituksen tekemiseen (25 ) Kansanterveyslaki /66 Kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan tulee ylläpitää kouluterveydenhuoltoa sekä kunnan alueella sijaitsevien koulutusta järjestävien oppilaitosten opiskelijoille heidän kotipaikastaan riippumatta opiskeluterveydenhuoltoa. Lisäksi terveydenhuoltohenkilöstöltä edellytetään yhteistyötä muun oppilashuolto- ja opetushenkilöstön kanssa. (14 ) Opetussuunnitelmien perusteet Opetushallitus on uudistanut sekä esi- että perusopetuksen valtakunnallisia opetussuunnitelmien perusteita lukien. Opetussuunnitelmien muutoksessa kiinnitetään erityistä huomiota oppilashuollon järjestämiseen. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville. Sitä toteutetaan yhdessä huoltajien kanssa ja se on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä tukea. 2 OPPILASHUOLLON YLEISIÄ TOIMINTAPERIAATTEITA 2.1 Oppilashuolto kuuluu koulun arkeen Oppilashuolto on kiinteä osa koulun päivittäistä arkea ja kuuluu aina tilanteisiin, joissa oppilaat ja aikuiset ovat tekemisissä toistensa kanssa. Näin oppilashuolto koskettaa kaikkia lasten ja nuorten kanssa toimivia työntekijöitä niin esi- ja perusopetuksessa kuin lukiossakin. Lähtökohtana on ammatillinen välittäminen, joka on jokaisen opetus- ja kasvatustyötä tekevän perusominaisuus. Työntekijä on aidosti kiinnostunut toisesta ihmisestä ja ymmärtää ja on tukena toiselle tälle vaikeissa tilanteissa. Päivittäisen oppilashuollon ennaltaehkäisevyys perustuu siihen, että lasten ja nuorten toimintaa, hyvinvointia ja sosiaalista vuorovaikutusta seurataan ja tuetaan jatkuvasti arjen jokapäiväisissä tilanteissa ja esille tuleviin ongelmiin puututaan viipymättä. Hyvin toimivat vuorovaikutussuhteet sekä oppilaiden ja aikuisten välillä että yhteisön aikuisten kesken edistävät ongelmien ennaltaehkäisyä.

7 7 2.2 Oppilashuollon perustana laadukas perusopetus Oppilashuolto ja sen toimijat ovat mahdottoman tehtävän edessä, mikäli koulutuksen järjestäjä ei ole laatinut työlleen tavoitteita ja toiminnallisia laatukriteereitä. Opetussuunnitelman perusteiden mukaan toimintakulttuuriin kuuluvat kaikki koulun/lukion viralliset ja epäviralliset säännöt, toimintaja käyttäytymismallit sekä arvot, periaatteet ja kriteerit, joihin koulutyön laatu perustuu. (Perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelman perusteet 3.3) Peruskoulun toiminta perustuu opetussuunnitelmaan, jonka mukaisesti kokonaisvaltaisen kasvatuksen tavoitteena on mm. kehittää oppilaan itsetuntemusta ja positiivista minäkuvaa. Oppilaita ohjataan ottamaan vastuuta itsestään sekä muista ihmisistä ja ympäristöstä. Koulun henkilökunta kannustaa oppilaita löytämään jokaisen oman vahvan alueen. Jokainen on hyvä jossakin ja tekemällä oppii. Opettajat, koulun muu henkilökunta, oppilaat sekä yhteistyökumppanit laativat yhdessä yhteiset toimintatavat ja valvovat niiden toteutumista. Tavoitteena on luoda vuorovaikutteinen koulukulttuuri, jossa hyvien tapojen ja toisten ihmisten arvostaminen on etusijalla. Tällöin oppilashuolto ei ole vain ongelmasävytteistä tulipalojen sammuttelua, vaan ennaltaehkäisevää työtä hyvinvoinnin edistämiseksi. 2.3 Lasten ja nuorten hyvinvointi on koulun ja kodin yhteinen tehtävä Oppilashuoltoa toteutetaan yhdessä kotien kanssa. Vastuu tästä yhteistyöstä kuuluu aina ammattilaisille. Ensisijainen vastuu lapsen ja nuoren kasvatuksesta on puolestaan kodilla. Koulu tukee kodin kasvatustehtävää ja vastaa oppilaan kasvatuksesta ja opetuksesta kouluyhteisön jäsenenä. Hyvä kodin ja koulun yhteistyö on toimivan oppilashuollon ydin. Vuorovaikutus kodin kanssa lisää opettajan oppilaantuntemusta ja auttaa opetuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Yhteisvastuullisen kasvatuksen tavoitteena on edistää lasten ja nuorten oppimisen edellytyksiä, turvallisuutta ja hyvinvointia koulussa. Parhaat edellytykset hyvälle yhteistyölle luodaan avoimessa toimintakulttuurissa ennen kuin ongelmia on syntynytkään. Huoltajien näkökulmaa kunnioitetaan lapsia ja nuoria koskevissa asioissa ja heidän mielipiteitään ja ideoitaan kuunnellaan koulun kehittämistyössä. Huoltajat kutsutaan mukaan kehittämään koulun toimintaa muun muassa vanhempainyhdistysten kautta. Yhteistyö kotien kanssa perustuu kunnioitukseen, tasa-arvoisuuteen, luottamukseen, rehellisyyteen ja ammatillisuuteen. Kunnioitus vanhemmuutta ja oman lapsen tuntemista kohtaan on tärkeä edellytys toimivalle yhteistyölle perheiden kanssa. Huoltajien tulee olla tietoisia lastaan koskevista asioista ja heitä tulee kohdella tasa-arvoisina toimijoina lapsensa asioissa. Heille tulee antaa tietoa myös siitä, miten oppilashuollollisen asian vireillepano ja valmistelu tapahtuvat. Halutessaan ja tarvittaessa huoltajien tulee pystyä osallistumaan tilaisuuksiin, jossa heidän lapsensa asioita käsitellään. Oppilashuollollisissa tilanteissa tunteet ovat usein vahvasti mukana, ja osapuolet saattavat olla täysin eri mieltä käsiteltävästä asiasta. Tällaisissa tilanteissa vuorovaikutuksen kaksisuuntaisuuden varmistaminen ja pyrkimys keskustelukumppanin viestien oikein kuulemiseen ja ymmärtämiseen rakentavat luottamusta osapuolten välille. Rehellisyys on myös vuorovaikutuksen tärkeä kulmakivi. Vuorovaikutustilanteissa on oleellista säilyttää sekä hienotunteisuus että suoruus. Ne tukevat uskottavuutta ja toisen halua ottaa vastaan. Kodin ja koulun välistä yhteistyötä toteutetaan sekä yhteisö- että yksilötasolla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että koti ja opettaja tapaavat sekä perinteisissä vanhempainilloissa että kahden kesken keskustellen yksittäisen lapsen asioissa.

8 8 Askolan kunnassa vanhemmat kohdataan avoimesti ja heidän kanssaan pyritään hyvään yhteistyöhön kaikissa oppilaan asioissa. Vanhemmilla tulee olla oikeus saada tietoa lapsen edistymisestä, onnistumisista ja huolta aiheuttavista asioista. Jokainen luokanopettaja/aineenopettaja on yhteistyössä vanhempien kanssa. Askolassa yhteisötasolla tapahtuvia toimintoja ovat: Tiedotusasiat lukuvuoden alussa jaettavalla tiedotteella ja erillisillä tiedotteilla lukuvuoden aikana. Vanhempainilta luokittain vähintään kerran lukuvuodessa. Lisäksi voidaan järjestää koko koulun yhteisiä vanhempainiltoja. Koulun yhteiset juhlat ja tapahtumat. koulun yhteiset Wilma-tiedotteet. Yksilötasolla tapahtuvia toimintoja ovat: Tiedotusasiat puhelimitse, reissuvihon, kirjeen, sähköpostin tai Wilman välityksellä. Vanhempaintapaaminen tai kolmikantakeskustelu järjestetään ainakin kerran lukuvuodessa jokaiselle oppilaalle. Oppilashuollolliset palaverit lapsen omassa oppilashuoltoryhmässä tai koulun oppilashuoltoryhmässä. 2.4 Lasten ja nuorten ongelmiin puututaan mahdollisimman varhain Oppilashuoltotyön yhtenä perusperiaatteena on ongelmien ennaltaehkäisy ja mahdollisimman varhainen puuttuminen lapsen tai nuoren koulunkäyntiä vaikeuttaviin seikkoihin. Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan ongelmien havaitsemista ja tuen tarjoamista mahdollisimman nopeasti missä tahansa vaiheessa lapsen tai nuoren opinpolkua, heti kun aikuisen huoli lapsesta herää. Huolen aiheet voivat liittyä lapsen hyvinvointiin, kehitykseen, elämäntilanteeseen ja olosuhteisiin. Varhainen tuen tarpeen havaitseminen ja tuen tarjoaminen vaatii vähemmän resursseja kuin korjaava toiminta. Opettaja on avainasemassa varhaisen puuttumisen prosessissa ja kanavana koulun ja kodin välillä. Huoltajien mukanaolo varhaisen puuttumisen prosessissa on oleellista sen onnistumisen kannalta. Puuttuminen perustuu useimmiten lasta tai nuorta lähellä olevien henkilöiden huomioihin lapsesta. Tuen tarpeen varhainen havaitseminen ja varhainen tuki ovat keskeisiä ehkäistäessä ongelmien syvenemistä ja pitkäaikaisvaikutuksia. Yläkoulun puolella interventiot ovat selkeästi haasteellisempia kuin alakouluilla, sillä nuoren oma motivaatio ja perheen voimavarat puuttumiseen saattavat olla hyvinkin ehtyneet. 2.5 Lapset ja nuoret ovat osallisia omaan hyvinvointiinsa Lasten ja nuorten osallisuuttaan itseään koskevissa oppilashuollollisissa kysymyksissä ei tule unohtaa. Osallisuus merkitsee toisaalta oppilaan kuulemista toisaalta hänen ottamistaan mukaan päätöksentekoon. Kun lapsi tai nuori tarvitsee tukea oppimiseen tai muihin elämän haasteisiin, tuloksellisempaa on nähdä hänet aktiivisena oman elämänsä toimijana kuin toiminnan kohteena. Mitä vanhemmasta oppilaasta on kyse, sitä enemmän häntä tulee kuulla päätöksenteossa. Oppilaiden osallisuus tarkoittaa myös heidän ottamistaan mukaan koulun toimintaympäristön kehittämiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen. Koulun yhteisöllinen toimintakulttuuri on omiaan edistämään myönteistä ilmapiiriä. Osallistaminen ja vastuuttaminen ikäkauteen sopivalla tavalla edesauttavat lasten ja nuorten sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin ja edistävät kaikkia osapuolia tyydyttävien ratkaisujen löytämistä.

9 9 Kaverisuhteet ovat oppilaille voimavara, jota koulussa kannattaa hyödyntää. Erilaisilla oppilaita aktivoivilla toimintamalleilla voidaan edesauttaa lasten ja nuorten hyvinvointia koulussa. Näitä toimintamalleja ovat muun muassa kummioppilas-, tutor- ja oppilaskuntatoiminta sekä vertaissovittelu. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ja kerhotoiminnan keinoin voidaan puolestaan tukea lasten ja nuorten kaverisuhteiden kehittymistä. 3 OPPILASHUOLLON TUKIPOLKU Oppilaan/opiskelijan tukipolku 1. Ennaltaehkäisevä työ: Laadukas perusopetus, kasvua ja kehitystä tukeva toimintakulttuuri, yhteisöllisyys, kodin ja koulun yhteistyö, turvallisuus, oppilaan koulunkäynnin ja yleisen hyvinvoinnin tuki ja seuranta. 2. Opettajalla, huoltajalla tai oppilaalla herää huoli oppilaan koulunkäynnistä ja/tai yleisestä hyvinvoinnista. 3. Opettajat keskustelevat huolesta oppilaan ja/tai huoltajan kanssa. Yhteistyö huoltajien kanssa jatkuu koko prosessin ajan. Sovitaan jatkotoimista huoltajien kanssa ja käytetään koulun yleisiä tukitoimia. KIRJAUS! 4. Asia käsitellään oppilaan oppilashuoltoryhmässä tai moniammatillisessa oppilashuoltoryhmässä. 5. Tarpeelliset tukitoimet/pedagoginen arvio/selvitys/tutkimukset järjestetään koulussa ja kunnan peruspalveluissa. Käytetään tehostettua ja/tai erityistä tukea. 6. Tarpeelliset selvitykset/jatkotutkimukset/tukitoimet järjestetään erityispalveluina yhteistyössä kodin ja koulun kanssa.

10 10 4 Oppilashuoltotyö eri kouluasteilla 4.1 Esiopetus Esiopetuksen oppilashuoltotyö näkyy arjessa lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimisena, jonka myötä edistetään välittämisen, huolenpidon ja myönteisen vuorovaikutuksen toimintakulttuuria ja varmistetaan kaikille tasavertainen kasvamisen ja oppimisen mahdollisuus. Jokainen kohtaaminen ja vuorovaikutustilanne lapsen kanssa on merkityksellinen. Kohtaamiseen tarvitaan kiireettömyyttä, joka edellyttää hyvin suunniteltua ja organisoitua arkea, jolloin on aikaa tehdä asioita kaikessa rauhassa. Näin varmistetaan lapselle turvallinen arki, jossa fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset puitteet ovat kunnossa. 4.2 Perusopetus Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä tulee ottaa huomioon kaikkien oppilaiden edellytykset ja tarpeet. Koulun toimintatapoja ja -kulttuuria kehitetään niin, että yhteistyötä ja yhdessä tapahtuvaa oppimista voidaan hyödyntää ja oppilaiden erilaisuus voidaan kohdata mahdollisimman hyvin. Välittäminen, huolenpito ja myönteinen ilmapiiri kouluyhteisössä edistävät oppilaan kehitystä ja tukevat hyvää oppimista. Opettajalla on vastuu opetusryhmän ja sen jokaisen oppilaan erilaisten lähtökohtien ja tarpeiden huomioonottamisesta opetuksessa. Yhteistyö huoltajien, toisten opettajien, muun henkilöstön ja eri asiantuntijoiden kanssa edesauttaa tässä onnistumista. Opettajan tehtävänä on ohjata ryhmää toimimaan niin, että sen sisäinen vuorovaikutus edistää oppimista. Opettaja ohjaa oppilaita tunnistamaan omat voimavaransa, oppimiseen liittyvät vahvuutensa ja kehityshaasteensa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää oppilaan oppimisen valmiuksiin ja mahdollisuuteen ottaa vastuuta omasta opiskelusta, sen suunnittelusta, tavoitteenasettelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista. Oppilaiden itsetuntoa, opiskelumotivaatiota sekä oppimaan oppimisen taitoja vahvistetaan kaikissa opiskelutilanteissa ja oppiaineissa. Opetustyöhön sisältyy myös ohjauksellisia ja oppilashuollollisia tehtäviä. Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluu opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden asiantuntijoiden yhteistyönä ja vuorovaikutuksessa oppilaan ja huoltajan kanssa. Oppimisessa ja koulunkäynnissä ilmeneviin tuen tarpeisiin vastataan opetusta eriyttämällä, opettajien yhteistyöllä ja opetusryhmiä joustavasti muuntelemalla. Yhdysluokkaopetuksessa näiden järjestelyjen merkitys korostuu. Koulu käyttää erityisesti tukiopetusta, sen lisäksi voidaan käyttää myös oppimissuunnitelmaa, osa-aikaista erityisopetusta tai avustajan työpanosta keinoina vastata opetusryhmän tai yksittäisten oppilaiden tuen tarpeisiin jo ennen tehostetun tuen vaiheeseen siirtymistä. Oppilaan hyvinvointiin ja oppimismotivaatioon voidaan vaikuttaa myös koulun kerhotoiminnan ja aamu- ja iltapäivätoiminnan avulla, mikäli opetuksenjärjestäjä niitä tarjoaa. Suunnittelemalla ne osaksi oppilaan päivää voidaan lisätä myös turvallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemuksia Kolmiportainen tukimalli Uudistuneen (2010) perusopetuslain mukaisesti oppilaalle suunnattava tuki muodostuu kolmeen portaaseen: yleiseen tukeen, tehostettuun tukeen ja erityiseen tukeen. Tuen tarve voi nousta mo-

11 11 nesta syystä kuten oppimisen vaikeuksista, käytöksen muuttumisesta tai koulumotivaatioongelmista Yleinen tuki Kun oppilaan oppimisessa tai koulunkäynnissä ilmenee vaikeuksia, tuetaan oppilasta ns. yleisen tuen avulla. Oppimisen tukeminen on oppilaiden hyvinvointia lisäävää toimintaa, johon osallistuu koko koulun henkilöstö. Ensisijaisesti yleisen tuen muotoja ovat: eriyttäminen oppilaanohjaus tukiopetus muut ohjaus- ja tukipalvelut. Lisäksi voidaan käyttää seuraavia tukimuotoja: oppilashuollon tuki osa-aikainen erityisopetus apuvälineet yms. avustajapalvelut Eriyttäminen Luokassa on aina niitä oppilaita, jotka etenevät nopeammin ja kaipaavat lisähaasteita, sekä niitä, joiden on vaikea pysyä rytmissä mukana. Molemmissa tapauksissa tarvitaan opetuksen eriyttämistä. Eriyttämisellä tarkoitetaan kaikkia niitä toimenpiteitä, joilla yleisopetuksen opetussuunnitelmaan kuuluvaa oppiaineen sisältöä, muotoa, opetusmenetelmää tai havainnollistamistapaa varioidaan tai muokataan. Oppilaiden erilainen oppimiskyky, -nopeus ja /tai -vaikeudet otetaan huomioon opetuksen yleistä järjestämistä koskevassa suunnittelussa. Eriyttämisen tarkoituksena on huomioida yleisopetuksessa oppilaitten erilaisia oppimisedellytyksiä. Opettaja voi vaihdella oppimiseen ja opettamiseen käytettävää aikaa tai opetettavan aineksen laajuutta ja syvyyttä. Opetusmenetelmät ja/tai materiaalit voivat olla myös eriytettyjä. Oppimisympäristöä voi muokata joustavasti mm. oppilaiden ryhmittelyllä ja istumisjärjestyksillä. Kaikessa opetuksessa pitäisi pyrkiä tarjoamaan oppilaalle mahdollisuuksia ymmärtää asia myös muun kuin kielen

12 12 perusteella (eleet, kuva, ääni jne.) Opetuksen eriyttämisellä onkin tärkeä rooli oppilaan koulunkäynnin tukemisessa ja opetuksen järjestämisessä. Eriyttämisellä pyritään turvaamaan jokaiselle oppilaalle mahdollisuus itsensä kehittämiseen, kasvuun ja oppimiseen omista edellytyksistään ja elämäntilanteestaan lähtien. Joustavat opetusratkaisut Koulun resursseja voidaan kohdentaa niille ryhmille, joiden tehostetun tuen tarve on suurin. Näille ryhmille voidaan osoittaa tavallista enemmän jakotunteja tai esim. laaja-alaisen erityisopettajan tunteja. Oppilaista voidaan muodostaa joustavia opetusryhmiä mm. siten, että oppilaat jaetaan ryhmiin oppimisvalmiuksien, oppimistyylin tai kiinnostuksen kohteiden mukaan. Ryhmiä voidaan muodostaa myös yli luokka-asterajojen. Ryhmät eivät ole koostumukseltaan pysyviä, vaan ryhmien koostumus vaihtelee toiminnan tavoitteiden tai muun opetuksen tarpeen mukaan lukuvuoden aikana. Samanaikaisopetus Samanaikaisopetuksessa toinen aikuinen; luokanopettaja, aineenopettaja tai erityisopettaja toimii luokassa toisena opettajana, jolloin on mahdollista antaa oppilaille enemmän henkilökohtaista ohjausta ja eriyttää opetusta. Samanaikaisopetus edellyttää yhdessä toimivilta opettajilta tavoitteellista pohdintaa työskentelytavoista ja työnjaosta. Oppilaanohjaus Oppilaanohjauksen tavoitteena on edistää oppilaan opiskeluvalmiuksien kehittymistä ja tukea hänen sosiaalista kasvuaan sekä osaltaan estää oppimisvaikeuksien syntymistä. Sujuvan opiskelun turvaamiseksi ohjauksen on tuettava oppilasta opiskelutaitojen kehittämisessä. Oppilasta tulee ohjata suhtautumaan vastuullisesti koulutyöhön ja tehtäviin, käyttämään monipuolisia työtapoja ja hankkimaan tietoa erilaisista tietolähteistä. Oppilaanohjausta toteutetaan vuosiluokkien 1 2 aikana eri oppiaineiden opetuksen ja koulun muun toiminnan yhteydessä. Oppilaan tulee saada henkilökohtaista ohjausta opiskelunsa ja valintojensa tueksi sekä erilaisissa arkielämän kysymyksissä. Vuosiluokkien 3 6 aikana oppilaanohjauksen tehtävänä on ohjata oppilasta itsenäistymiseen ja vastuullisuuteen koulutyössä ja tehtävien tekemisessä. Oppilasta tulee ohjata myös hänen tehdessään ainevalintoja perusopetuksen aikana ja nivelvaiheissa. Vuosiluokkien 3 6 aikana aloitetaan tutustuminen ammatteihin ja työelämään. Ohjauksen tehtävänä on lisäksi ohjata oppilaita kehittämään tiedonhankinnan valmiuksia ja käyttämään monipuolisia työtapoja. Oppilasta tulee ohjata myös yhteistoiminnallisuuteen ja toisten ihmisten huomioon ottamiseen. Oppilaanohjausta toteutetaan vuosiluokkien 3 6 aikana pääasiassa eri oppiaineiden opetuksen ja koulun muun toiminnan yhteydessä. Ohjaukseen voidaan myös varata oppitunteja opetussuunnitelmassa päätettävällä tavalla. Myös vuosiluokkien 3 6 oppilaiden tulee saada henkilökohtaista ohjausta opiskelunsa ja valintojensa tukemiseksi sekä erilaisissa arkielämän kysymyksissä. Yläkoulussa oppilaanohjauksen tavoitteena on oppilaan tukeminen eri valintatilanteissa, tiedon antaminen vaihtoehdoista sekä oppilaan itsenäiseen tiedonhankinnan ja päätöksenteon tukeminen. Pyritään siihen, että oppilas löytäisi tarkoituksenmukaisia ratkaisuja nykyisiä ja tulevia valintoja ajatellen. Oppilaan omatoimisuutta ja itsenäisyyttä kehitetään mm. työelämään tutustumisen avulla. Oppilaanohjaus oppiaineena luokilla on oppilaanohjaajien vastuulla. Ohjaukseen liittyviä oppitunteja pidetään koko ryhmälle, lisäksi jokaisella oppilaalla on oikeus saada tarvitsemansa määrä henkilökohtaista ohjausta opiskeluun ja uravalintaan liittyen. Peruskoulun päättövaiheessa tavoitteena on itsenäiseen toimintaan ja sosiaaliseen osallistumi-

13 13 seen kykenevä yksilö, joka pystyy harkiten muuttumaan ja toimimaan aktiivisesti ympäristössään sekä on valmis kehittymään ihmisenä ja tulevaisuuden työntekijänä. Tukiopetus Perusopetuslaki 16 : Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiopetusta.. Tukiopetus on eriyttämisen muoto, jolle ovat ominaisia yksilölliset tehtävät, yksilöllinen ajankäyttö ja ohjaus. Tukiopetus tulee aloittaa heti, kun oppimisvaikeudet on havaittu, jotta oppilas ei jäisi pysyvästi jälkeen opinnoissaan. Aloite tukiopetuksen saamiseksi voi tulla oppilaan, opettajan tai huoltajan taholta. Tukiopetusta tulee järjestää niin usein ja niin laajasti kuin oppilaan koulumenestyksen kannalta on tarkoituksenmukaista. Tukiopetusta annetaan joko oppilaan työjärjestyksen mukaisten oppituntien aikana tai niiden ulkopuolella. Tukiopetus voi olla sekä ennaltaehkäisevää että korjaavaa. Ennaltaehkäisy tarkoittaa sitä, että erityisen tuen tarpeessa olevalle oppilaalle järjestetään tukiopetusta ennen asian käsittelyä oppitunnilla. Korjaavassa tukiopetuksessa opettajat keräävät tietyn jakson jälkeen ne oppilaat, joilla on puutteita osaamisessa joissakin tietyissä asioissa ja näin pyrkivät varmistamaan asian omaksumisen. Erityisopettajaa voidaan käyttää apuna tukiopetuksen suunnittelussa ja tarpeen vaatiessa erityisopettaja voi toimia tukiopetuksen antajana. Apuvälineet ja muut tarvittavat palvelut Perusopetuslaissa ja -asetuksessa taataan vammaiselle, sairaalle ja erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle tarvittavat tukipalvelut. Vammaisella ja erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus saada opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut, muut opetuspalvelut sekä erityiset apuvälineet (PoL 31 ) Tehostettu tuki Jos oppilasta ei voida riittävästi tukea yksittäisellä tukitoimenpiteellä tai yksittäisen tuen antamista on tarpeen jatkaa pidemmän aikaa, oppilaalle tulee järjestää tehostettua tukea. Oppilaalle tulee laatia oppimissuunnitelma (POL 16 a ). Oppilaalle, joka tarvitsee siis oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea hänelle tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti. Tehostettu tuki suunnitellaan yksittäistä oppilasta varten kokonaisuutena. Se on luonteeltaan vahvempaa ja pitkäjänteisempää kuin yleinen tuki. Tehostetun tuen avulla tuetaan suunnitelmallisesti oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä ja tuen tehtävänä on ehkäistä ongelmien kasvamista, monimuotoistumista ja kasautumista. Tehostetun tuen aikana voidaan käyttää kaikkia perusopetuksen tukimuotoja, lukuun ottamatta erityisen tuen päätöksen perusteella annettavaa erityisopetusta, joka kuvataan luvussa Tehostetun tuen vaiheessa oppiaineiden oppimääriä ei voida yksilöllistää. Sen sijaan osa-aikaisen erityisopetuksen, opintojen yksilöllisen ohjauksen ja joustavien opetusryhmien käytön sekä kodin kanssa tehtävän yhteistyön merkitys korostuu. Myös oppilashuollon osuutta oppilaan hyvinvoinnin edistäjänä ja ylläpitäjänä vahvistetaan. Tuki tulee järjestää laadultaan ja määrältään oppilaan kehitystason ja yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. On tärkeää huolehtia oppilaan mahdollisuuksista

14 14 saada onnistumisen kokemuksia oppimisessa ja ryhmän jäsenenä sekä tukea oppilaan myönteistä käsitystä itsestään ja koulutyöstä. Oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä tulee seurata ja arvioida säännöllisesti tehostetun tuen aikana. Mikäli oppilaan tilanteessa tapahtuu muutoksia, oppimissuunnitelma tarkistetaan vastaamaan oppilaan tuen tarvetta Pedagoginen arvio tehostettua tukea varten Tehostetun tuen aloittaminen perustuu pedagogiseen arvioon. Pedagogisessa arviossa kuvataan oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tilanne kokonaisuutena oppilaan saama yleinen tuki ja arvio sen vaikutuksista oppilaan oppimisvalmiudet sekä oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät erityistarpeet arvio siitä, millaisilla pedagogisilla, oppimisympäristöön liittyvillä, oppilashuollollisilla tai muilla tukijärjestelyillä oppilasta tulisi tukea Oppilaan opettaja tai opettajat yhdessä laativat kirjallisen pedagogisen arvion. Tarvittaessa, ja etenkin silloin kun kyse on oppilaan hyvinvointiin ja kokonaiskehitykseen liittyvistä ongelmista, arvion laatimisessa käytetään myös muita asiantuntijoita. Yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa on tärkeää sekä tarpeiden selvittämisen että tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta. Pedagogisen arvion laatimisessa hyödynnetään oppilaalle jo mahdollisesti osana yleistä tukea laadittua oppimissuunnitelmaa. Mikäli oppilaalla on kuntoutussuunnitelma, myös sitä voidaan hyödyntää huoltajan luvalla. Tehostetun tuen aloittaminen, järjestäminen ja tarvittaessa oppilaan siirtyminen takaisin yleisen tuen piiriin käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisesti oppilashuoltoryhmässä tai muulla tavalla järjestettävässä moniammatillisessa oppilashuoltotyössä siten kuin yksittäisen oppilaan asian käsittelystä säädetään (13). Tämän käsittelyn jälkeen oppilaalle annettava tehostettu tuki kirjataan oppilaalle laadittavaan oppimissuunnitelmaan. 12 Perusopetuslaki 16 a 1 mom. (642/2010) 13 Perusopetuslaki 31 a 4 mom. (642/2010) Tehostetun tuen muotoina voidaan käyttää yleisen tuen muotojen lisäksi mm. seuraavia tukimuotoja: Osa-aikainen erityisopetus Osa-aikainen erityisopetus vuosiluokilla 1-6 Osa-aikaista erityisopetusta annetaan Askolassa pienryhmissä, samanaikaisopetuksena tai yksilöopetuksena. Osa-aikaista erityisopetuksen tukea yleisen tuen lisäksi saattavat tarvita oppilaat, jotka ovat tilapäisesti jääneet jälkeen opinnoissaan joiden opiskelun edellytykset ovat heikentyneet vamman, sairauden tai toimintavajavuuden vuoksi jotka tarvitsevat psyykkistä tai sosiaalista tukea tai joilla on mielenterveyteen, sosiaaliseen sopeutumattomuuteen tai elämäntilanteeseen liittyviä vaikeuksia Oppilasta autetaan oppimisvaikeuksissa eri tukimuodoin, jotka määräytyvät vaikeuksien laadun ja laajuuden mukaan. Keskeistä on varhainen oppimisvaikeuksien tunnistaminen ja tukitoimien aloittaminen, jotta oppimisvaikeuksien kielteisiä vaikutuksia oppilaan kehitykselle voidaan ehkäistä. Oppilaalla, jolla on lieviä oppimis- tai sopeutumisvaikeuksia, on oikeus saada erityisopetusta muun opetuksen ohessa.

15 15 Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteena on oppimisvaikeuksien varhainen tunnistaminen ja ennaltaehkäisy, korjaava opetus sekä oppimisen tukeminen. Oppilaat ohjautuvat osa-aikaiseen erityisopetukseen oppilaan, opettajien, huoltajien aloitteesta tai erilaisten seulontatestien kautta. Tukea pyritään antamaan mahdollisimman nopeasti ja se on luonteeltaan väliaikaista. Yhteistyö nivelvaiheissa (varhaiskasvatus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu) varhentaa oppimisesteiden tunnistamista. Osa-aikainen erityisopetus auttaa vaikeuksissa olevia oppilaita, jotta he voisivat yksilöllisten oppimisedellytystensä mukaisesti saavuttaa yleiset oppimistavoitteet pääsääntöisesti yleisopetusryhmän jäsenenä. Osa-aikainen erityisopetus vuosiluokilla 7-9 Osa-aikainen erityisopetus vuosiluokilla 7-9 on kokonaisuus, johon kuuluvat sekä osa-aikainen erityisopetus että erityisopetuspäätöksen saaneiden oppilaiden opetus niissä tapauksissa, joissa oppilaan opiskelu ei suju yleisopetuksen ryhmään integroituneena. Osa-aikaisessa erityisopetuksessa pyritään löytämään yksilöllisiä tapoja ja tavoitteita oppimisen onnistumiseksi. Erityisopetusta annetaan yläkoulussa pienryhmä- ja yksilöopetuksena. Osaaikaisen opetuksen lähtökohta on oppimisvaikeuksien tunnistaminen, oppilaan tukeminen sopivan opiskelutekniikan löytämisessä, vahvuuksien hyväksikäyttö oppimisessa ja oppilaan kokonaisvaltainen tukeminen. Painopiste on äidinkielen, matematiikan ja vieraiden kielen opetuksessa. Avustajapalvelut Askolan koulujen erityisopetuksen yksikön alaisuudessa työskentelee koulukohtaisia, ryhmäkohtaisia ja henkilökohtaisia koulunkäyntiavustajia. Heidän työnsä tarkoituksena on tukea oppilaan toimintaa erilaisissa oppimiseen liittyvissä ympäristöissä. Tavoitteena on oppilaan avustaminen ja tukeminen oppimista määrittävissä eri vaiheissa siten, että oppilaan itsenäisyys ja omatoimisuus korostuisivat. Koulunkäyntiavustaja osallistuu opettajan ohella oppilaan ohjaukseen ja kasvatukseen, tukee oppilaan psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia koulupäivän aikana sekä ohjaa ja avustaa oppilasta selviytymään päivittäisistä koulunkäyntiin liittyvistä tilanteista Oppimissuunnitelma tehostetun tuen välineenä Tehostetun tuen suunnittelun ja seurannan välineenä on oppimissuunnitelma. Oppimissuunnitelman laadinnasta vastaa opettaja yhdessä erityisopettajan kanssa. Perusopetuksessa oppimissuunnitelma on suunnitelma oppilaan opinto-ohjelman toteuttamiseksi tehostetun tuen aikana. Oppilaan opinto-ohjelmalla tarkoitetaan luetteloa niistä oppiaineista ja aineryhmistä, joita oppilas opiskelee lukuvuoden aikana. Oppimissuunnitelmassa kuvataan, miten opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamista tuetaan ja millaisia oppimista tai esimerkiksi sosiaalista vuorovaikutusta edistäviä menetelmiä tai työskentelytapoja tehostetun tuen aikana aiotaan käyttää. Siinä kuvataan myös mahdolliset tukitoimet, kuten tukiopetus tai osa-aikainen erityisopetus sekä tarvittaessa oppilashuollon palvelut. Suunnitelmaan kirjataan tuesta vastaavat tahot sekä oppilaan edistymisen seuranta ja arviointi. Oppimissuunnitelmassa määritellään myös millainen oppimisympäristö turvaa oppilaalle parhaat edellytykset oppia ja edetä opinnoissaan. Tehostettu tuki tulisi olla riittävää ja kuuriluontoista, jotta sen tehokkuutta voidaan arvioida. Sen laatimisessa keskeistä on yhteistyö oppilaan, huoltajan, opettajien ja koulun muiden asiantuntijoiden välillä. Oppimissuunnitelmaa arvioidaan säännöllisesti.

16 16 Sen käyttöä jatketaan määräaikaisesti, kunnes tarve poistuu tai päädytään pohtimaan erityisopetuspäätöksen laatimista. Pedagoginen arvio ja oppimissuunnitelma täytetään Wilmassa. Erilaisia oppimisen ja kasvun tukemisen tapoja ja malleja, joita voit käyttää oppimissuunnitelman laadinnan tukena A.Oppimisympäristöön (luokkatilaan) ja oppimistilanteeseen liittyvät järjestelyt Opetusjärjestelyt koulunkäyntiavustajan tuki (määritellään keskimääräinen tuntimäärä / viikko) koulunkäyntiavustajan tuki oppiaineittain ja kuvaus, millaista tukeminen on osa oppiaineista osa-aikaisessa erityisopetuksessa opetuksen palkittaminen joustava pienryhmä vertaisopetus tuki- / kummioppilaat avustajina oman äidinkielen opettajan tuki / tulkkaus tukiopetus jakotunnit Opetustilanteen järjestelyt istumapaikka luokassa tekstauksen hyväksyminen käsin kirjoitettaessa lupa liikkua oppitunnin aikana kuvien käyttö opetuksessa kuvallisten ohjeiden käyttö ohjeet pöytätasossa korvatulpat / kuulokkeet lupa musiikin kuunteluun Opetusmenetelmät monikanavainen opetus (näönvarainen, auditiivinen, demonstraatio jne.) opetuksen tempo edellytysten mukainen mahdollisuus kertaamiseen opetusohjelmien käyttäminen kuvat ja kuvalliset ohjeet tukena osiin jaetut tehtävät Materiaalit sopivan tasoinen oppikirja; erilaisen kirjallisen oheismateriaalin käyttö myös kokonaan korvaavana lähteenä monistukset värilliselle paperille (huom! selvitettävä, mikä paras väri oppilaalle) monisteiden fonttikoko tavanomaista suurempi värillinen, tekstin päälle laitettava kalvo kuuntelunauhat oppilaalle eri oppiaineissa selkokirjallisuus alleviivauslupa Välineet tietokone (aineet, monisteet, kokeet, muistiin-panot) suurennuslasi

17 17 lisävalaistus sermi aktiivityyny pyörivä tuoli terapiapallo erilaiset kynät (kolmiokynä, tuppi) havaintovälineet (esim. kymmenjärjestelmä-välineet) B. Koetilanteisiin liittyvät järjestelyt Kokeen suorittaminen suullisesti avustajan/opettajan tukemana ryhmäkokeena oppimateriaalia apuna käyttäen kysymysten / tehtävien jakaminen ennakkoon kokeen muuttaminen esim. kirjalliseksi työksi omankielinen tuki lisäaika tietokone vaihtelevat koemuodot kokeen pilkkominen ja tehtävien antaminen osina koealueen pilkkominen yhdistelmätehtävät (kielissä kuva sana) erillinen tila kokeen tekemiselle monivalintakysymykset laskimen käyttö C. Läksyihin ja kotitehtäviin liittyvät järjestelyt vanhempien tehostettu tuki läksytiedot huoltajalle läksyvihkossa, sähkö-postilla tai Wilman kautta lukujärjestys huoltajalle läksyjä varten läksyjen karsiminen koulun tuki läksyjen tekemiseen; esim. läksy-kerho huoltajan kuittaus, jos läksymäärä liiallinen läksyjen lukeminen ääneen muistilaput kotona esim. kielten sanojen opiskelussa läksytiedot omalla äidinkielellä oppilaan oman vastuun tukeminen läksyblogi D. Käyttäytymisen ja tunne-elämän tukemiseen liittyvät järjestelyt 1 suunnitelma poissaolojen ehkäisemiseksi säännölliset kasvatuskeskustelut verkostoyhteistyö: sosiaalinen tuki, hoidollinen tuki verkostoyhteistyö: nuorisotoimi 1 Huom! Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta /

18 18 psykologin / kuraattorin / terveydenhoitajan konsultaatio ja/tai tukikäynnit palkitsemis-/sanktioperusteinen sopimus itsearviointivihko tai -taulukko (esim. käyttäytymisen tai keskittymisen arviointi < yläkoulu) ja siihen liittyvä seuranta plus (+) / miinus (-) -vihko alakoulussa tuntikohtainen palaute keskittymisestä yhteistyö koulun tasolla (esim. "avoimet ovet" naapuriluokkaan tai erityisopettajalle) kiusaamisen ehkäisemisen strategia riitojen selvittely ja sopiminen tuoreeltaan toimintaohjeet pulpetin kannessa, luokan seinällä selkeät tuntirutiinit sopimukset kiukkutilanteisiin (toimintamalli) rauhoittumispaikka sopimus siitä, milloin yhteys huoltajaan tai milloin päivä päättyy E. Muita järjestelyitä ja sopimuksia oman toiminnan ohjaukseen liittyvät järjestelyt toistuvat rutiinit ja käytänteet toistot, kertaus "hoppupussi" (harteille asetettava energian säätelyyn tarkoitettu apuväline; toimintaterapiakäytössä) ohjeiden ymmärtämisen ohjaus ADHD-kello (viisarikello, jonka kellotauluun voidaan värillä erottaa jokin tietty ajanjakso) kodin ja koulun välinen säännöllinen yhteyden-pito (esim. viikoittainen soitto) F. Arvioinnissa huomioitavaa mahdollisuus osaamisen monipuoliseen näyttämiseen arviointikeskustelu, sanallinen arviointi kielissä kirjoitusvirheiden huomiotta jättäminen (huomioitava, mitä asiaa koetehtävällä testataan) luki-virheiden huomiotta jättäminen G. Kodin tukitoimet tavoitteiden saavuttamiseksi läksyrutiinit: aika, paikka, järjestelmällisyys riittävä uni ravinto (aamupala) kodin valvonta Erityinen tuki Oppilaalle tulee antaa erityistä tukea, jos hänelle annettava tehostettu tuki ei riitä oppimistulosten saavuttamiseksi. Tehostettu tuki on pedagogisessa selvityksessä esille tulleisiin heikkoihin kohtiin suunnattua erityistä, suunniteltua ja pidempiaikaista tukea. Toteuttaminen perustuu pedagogiseen selvitykseen ja oppilaalle laadittavaan HOJKS-suunnitelmaan Erityisen tuen päätöksen valmistelu

19 19 Ennen erityisen tuen päätöksen tekemistä tulee kuulla oppilaan huoltajaa ja käsitellä päätöksen keskeiset perustelut moniammatillisessa oppilashuoltoryhmässä salassapitoa koskevat säännökset huomioon ottaen ja sen pohjalta laatia pedagoginen selvitys. Tämän oppilaasta ja hänen oppimisedellytyksistään laadittavan pedagogisen selvityksen vastuuhenkilönä toimii erityisopettaja. Pedagogisen selvityksen lisäksi erityisen tuen päätöksen valmistelemiseksi tulee tarvittaessa hankkia muita arvioita, kuten psykologinen tai lääketieteellinen lausunto tai sosiaalinen selvitys. Pedagoginen asiantuntemus on keskeistä suunniteltaessa opetuksen järjestämistä. Pedagogisessa selvityksessä todetaan, mitkä ovat oppilaan vahvuusalueet ja mitkä puolestaan keskeiset, oppilaan oppimiseen ja kasvuun sekä opiskelutilanteisiin liittyvät ongelmat. Pedagogisessa selvityksessä todetaan oppilaan vahvuusalueet sekä oppilaan oppimiseen ja kasvuun sekä opiskelutilanteisiin liittyvät keskeiset ongelmat. Selvityksessä todetaan myös oppilaan saama tehostettu tuki ja arvio siitä, millaisia pedagogisia ja oppilashuollollisia järjestelyjä tarvitaan oppilaan oppimisen ja kasvun tukemiseksi. Pedagogiset järjestelyt voivat sisältää esimerkiksi oppimisympäristöön, opetus- ja ohjaushenkilöstöön, opetus- ja opiskelumenetelmiin, materiaaleihin ja välineisiin liittyviä tekijöitä Erityisen tuen päätös Askolassa erityisen tuen päätös on erityisopetuksen rehtorin tekemä määräaikainen hallintopäätös oppilaan opetuksen järjestämiseksi erityisopetuksena. Päätöksen määräaikaisuus merkitsee sitä, että oppilaan tarve erityisopetukseen arvioidaan huolellisesti määräajoin. Samalla opetuksen järjestäjän tulee varautua tarjoamaan oppilaalle uudelleen tehostettua tukea, mikäli erityisopetuspäätöstä ei uusita ja oppilas jatkaa opintojaan yleisopetuksessa. Tällöin myös oppimissuunnitelma laaditaan uudelleen. Erityisopetuspäätöksessä päätetään oppilaan koulupaikasta tai muusta opetuksen järjestämispaikasta sekä resursseista, kuten avustaja- tai muista oppilashuoltopalveluista ja tarvittaessa myös yksilöllisestä oppimäärästä jossakin tai joissakin oppiaineissa. Jos edellä mainituissa asioissa tapahtuu muutoksia, tehdään näiden osalta hallintopäätös. Ennen erityisopetuspäätöksen tekemistä tulee neuvotella oppilaan huoltajan kanssa ja käsitellä erityisopetuspäätöksen keskeiset perustelut moniammatillisessa oppilashuoltoryhmässä salassapitoa koskevat säännökset huomioonottaen. Oppilaasta ja hänen oppimisedellytyksistään tulee laatia pedagoginen selvitys, joka valmistellaan moniammatillisesti. Pedagoginen asiantuntemus on keskeistä suunniteltaessa opetuksen järjestämistä. Pedagogisessa selvityksessä todetaan, mitkä ovat oppilaan vahvuusalueet ja mitkä puolestaan keskeiset, oppilaan oppimiseen ja kasvuun sekä opiskelutilanteisiin liittyvät ongelmat. Selvityksessä esitetään, millaista tehostettua tukea oppilas on saanut, sekä arvio siitä, millaisia pedagogisia ja oppilashuollollisia järjestelyjä tarvitaan oppilaan oppimisen ja kasvun tukemiseksi jatkossa. Pedagogiset järjestelyt voivat sisältää esimerkiksi oppimisympäristöön, opetus- ja ohjaushenkilöstöön, opetus- ja opiskelumenetelmiin, materiaaleihin ja välineisiin liittyviä tekijöitä. Tarvittaessa voidaan lisäksi hankkia muita lausuntoja, kuten psykologinen tai lääketieteellinen tutkimus taikka sosiaalinen selvitys, joiden avulla opetuksen järjestäjä arvioi opetuksen järjestämisessä tarvittavat tukimuodot. Opetuksen järjestäjän tulee selvittää, voidaanko opetus ja mahdollisesti tarvittavat tukipalvelut järjestää ensisijaisesti muun opetuksen yhteydessä koulussa, joka muutoinkin olisi oppilaan lähikoulu. Ensisijaisesti on aina tavoitteena tukea oppilaan opiskelua siten, että yleisen oppimäärän mukaiset tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Jos on ilmeistä, että oppilas ei ilman tukitoimenpiteitä tai tukitoimista huolimatta saavuta yleisen oppimäärän mukaisia tavoitteita, oppimäärä yksilöllistetään. Oppimäärän yksilöllistäminen on ensisijainen vaihtoehto ennen oppilaan vapauttamista oppimää-

20 20 rän suorittamisesta. Oppimäärän yksilöllistäminen edellyttää erityisopetuspäätöstä. Yksilöllistäminen voi koskea perusopetuksen koko oppimäärää tai vain yksittäisiä oppiaineita HOJKS Erityistä tukea koskevan päätöksen toimeenpanemiseksi jokaiselle erityisen tuen päätöksen saaneelle oppilaalle tulee laatia henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS). HOJKS on pedagoginen asiakirja, joka laaditaan erityisopetuspäätöksen jälkeen. HOJKS:sta ei tehdä enää hallinnollista päätöstä. Oppilaan oikeusturvaan vaikuttavat asiat siirretään hallintopäätöksenä tehtävään erityisopetuspäätökseen, josta on valitusoikeus. HOJKS laaditaan yhteistyössä luokanopettajan, erityisopettajan, oppilashuoltoryhmän, oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa. Ensisijainen vastuu sen laatimisesta ja seurannasta on oppilaan opetuksesta vastaavalla luokanopettajalla ja aineenopettajalla. Suunnitelma tulee tarkistaa tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran lukuvuodessa, oppilaan tarpeiden mukaiseksi. HOJKS on oppilaan oppimiseen ja kehitykseen liittyvä tavoitesuunnitelma sekä suunnitelma pedagogisista menetelmistä ja muista tarvittavista tukitoimista. HOJKSin laatimisessa hyödynnetään oppilaalle tehtyä oppimissuunnitelmaa. Henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma sisältää seuraavat tiedot: kuvaus oppilaan oppimisvalmiuksista, taidoista, vahvuuksista ja kehittämistarpeista opetuksen ja oppimisen pitkän ja lyhyen aikavälin tavoitteet, joista johdetaan opetuksen keskeiset sisällöt opetussuunnitelmaan kuuluvien oppiaineiden vuosiviikkotuntimäärät ja luettelo niistä oppiaineista, joissa poiketaan opetussuunnitelmasta opetukseen osallistumiseksi tarvittavat tulkitsemis- ja avustajapalvelut, muut opetus- ja oppilashuoltopalvelut, kommunikointitavat, erityiset apuvälineet ja oppimateriaalit henkilöt, jotka osallistuvat oppilaan opetus- ja tukipalveluiden järjestämiseen sekä heidän vastuualueensa oppilaan edistymisen seurannan ja arvioinnin periaatteet. Oppilaan arviointi perustuu yleiseen oppimäärään tai siihen oppimäärään, joka on asetettu hänelle henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa. Yksilöllisistä oppimääristä on tehtävä merkintä todistukseen. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2002, 27 ) Pedagoginen selvitys täytetään Wilmassa. HOJKS täytetään Wilmassa Askolan lukion opiskelijahuolto Lukiolain 29 a :n mukaan opiskelijahuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Koulutuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että opiskelijalle annetaan tieto hänen käytettävissään olevista terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluista ja että häntä tarvittaessa autetaan hakeutumaan näihin palveluihin. Opiskelijahuoltoon kuuluvat siis opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon palvelut, jotka ovat kansanterveyslaissa tarkoitettu kouluterveydenhuolto sekä lastensuojelulaissa tarkoitettu kasvatuksen tukeminen.

21 21 Opiskelijahuollon tavoitteena on edistää lapsen ja nuoren hyvää oppimista, kasvua ja kehitystä. Terveellisen ja turvallisen oppimisympäristön luominen sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen ovat osa tätä tehtävää. Oppimisen esteiden ja kasvuun liittyvien ongelmien tunnistaminen mahdollistaa oppilaan tarvitseman varhaisen tuen ja ehkäisee syrjäytymistä. Huolenpito oppilaasta kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville aikuisille sekä opiskelijahuoltopalveluista vastaaville asiantuntijoille. Kodin ja koulun välisen yhteistyön merkitys korostuu opiskelijahuollossa. On tärkeää, että lasten ja nuorten oppimisen ja kasvun pulmat tunnistetaan ajoissa ja oppilaan tarvitsema tuki suunnitellaan yhdessä vanhempien kanssa. Yhteistyöhön vanhempien kanssa varataan riittävästi aikaa. Täysi-ikäisiltä opiskelijoilta pyydetään lupa yhteydenottoon huoltajiin. Opiskelijahuoltotyötä ohjaavat luottamuksellisuus sekä tietosuojaa ja salassapitoa koskevat säädökset. Yksittäistä opiskelijaa koskevat luottamukselliset tiedot kirjataan järjestelmällisesti säädösten mukaisesti. Askolan lukion opiskelijahuoltoryhmä kokoontuu syyslukukaudella ensimmäisen ja toisen jakson koeviikon jälkeen ja kevätkaudella maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Jos tarvetta on, kokoonnutaan useammin. Opiskelijahuoltoryhmään kuuluvat rehtori, opinto-ohjaaja, terveydenhoitaja ja ryhmänohjaaja ja tarvittaessa erityisopetuksen rehtori. Ryhmänohjaaja on mukana omaa ryhmäänsä tai ryhmänsä opiskelijaa käsittelevässä asiassa. Opiskelija ja mahdollisesti hänen huoltajansa ovat mukana opiskelijaa koskevissa neuvotteluissa. Rehtori vastaa lukion opiskelijahuollosta ja toimii opiskelijahuoltoryhmän puheenjohtajana. Kirjaajana toimii opinto-ohjaaja Opiskelijan tuen järjestelyt Askolan lukiossa Lukuvuoden alussa lukion opinto-ohjaaja ilmoittaa opiskelijoiden lähtökouluihin sieltä lukioon päässeiden oppilaiden nimet ja kysyy peruskoulun oppilaanohjaajalta, onko em. oppilaista jotain siirrettävää tietoa. Halukkaille lukion aloittaville tehdään NMI:n lukiseula. Ensimmäisen vuoden opiskelijoilla on terveydenhoitajan tarkastus ja toisen vuoden opiskelijoille terveydenhoitajan ja lääkärin tarkastus. Opiskelijoiden erityisen tuen tai tutkimusten tarpeen varhainen tunnistaminen sekä opiskelijan tukeminen ja tarvittaessa jatkotutkimuksiin ja hoitoon ohjaaminen kuuluvat opiskelijaterveydenhuoltoon. Terveydenhoitajan vastaanotolta opiskelija ohjataan tarpeen mukaan jatkotutkimuksiin ja/tai hoitoon. Kun opiskelijalla ilmenee pedagogisen tuen tarvetta, tuen järjestäminen aloitetaan ryhmänohjaajan ja opinto-ohjaajan, aineenopettajan ja opiskelijan yhteistyönä. Opiskelijalle laaditaan oppimissuunnitelma. Lukiossa oppimissuunnitelmien laatimisesta vastaa opinto-ohjaaja ja opiskelijoiden suoritusten seurannasta ryhmänohjaaja. Tarvittaessa konsultoidaan erityisopettajaa. Lukion keskeyttäneistä opiskelijoista ilmoitetaan tarvittaessa etsivään nuorisotyöhön. 5 NIVELVAIHEET JA YHTEISTYÖ

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset yleisen, tehostetun ja erityisen tuen osalta Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI. 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI. 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet 4. OPPIMINEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI 4.1. Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Opetuksen ja tuen järjestämisen lähtökohtana ovat sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis- ja kehitystarpeet.

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni

Lisätiedot

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 4. Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tässä luvussa kuvataan oppimisen ja koulunkäynnin tuen keskeiset tavoitteet ja järjestäminen sekä tuen rakenne. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tasot, yleinen, tehostettu

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus

Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta. Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Perustietoa perusopetuksen kolmiportaisesta tuesta Aija Rinkinen opetusneuvos Esi- ja perusopetus Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta ja oppilaalle annettavaa muuta

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT

5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT 5 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPPILAIDEN OPETUS 5.1 ERI TUKIMUODOT Oppilasta autetaan oppimisvaikeuksissa eri tukimuodoin, jotka määräytyvät vaikeuksien laadun ja laajuuden mukaan. Keskeistä on varhainen

Lisätiedot

Kolmiportaisen tuen suunnitelma

Kolmiportaisen tuen suunnitelma Kolmiportaisen tuen suunnitelma Utsjoen kunta esi- ja perusopetus Kolmiportaisen tuen suunnitelma Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki 4 Tukimuodot 8 Pedagoginen arvio tehostettua tukea varten 9 Oppimissuunnitelma

Lisätiedot

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Perusopetusta ohjaava kokonaisuus Perusopetuslaki1998/628 ja 2010/642 Perusopetusasetus

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Tuen kolmiportaisuus

Tuen kolmiportaisuus Tuen kolmiportaisuus Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho & Katja Räisänen 13.4.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 61 lähtökohtana sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis-

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24

Lisätiedot

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat

Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Lapsen kehityksen tukeminen esiopetuksessa Toimintaa ohjaavat asiakirjat Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Jyväskylän kaupungin esiopetussuunnitelma 2010 Oppilashuollon strategia Lapsen esiopetuksen

Lisätiedot

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet 7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

Tehostettu tuki käytännössä

Tehostettu tuki käytännössä Tehostettu tuki käytännössä - mitä se on ja miten tukea tehostetaan? Pyhäntä 29.2.2012 Raisa Sieppi, ohjaava opettaja Kolmiportainen oppimisen ja koulunkäynnin tuki Erityisen tuen päätökseen ja HOJKSiin

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen vahvuudet

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas:

(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas: Mikkelin kaupunki Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma () () Koulu/päiväkoti: Henkilötiedot Päiväys / Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi perusopetuslain muuttamisesta (HE

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa KOLMIPORTAINEN TUKI esi- ja perusopetuksessa YLEINEN TUKI * kaikille suunnattu, tilapäinen tuki * arviointi tapahtuu yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan * oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma

Lisätiedot

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa

Lisätiedot

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA 1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä

Lisätiedot

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa

5.5 Erityinen tuki. Erityinen tuki Oulun esiopetuksessa 5.5 Erityinen tuki Erityistä tukea annetaan niille lapsille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muuten. Lapsen edellytykset ovat voineet heikentyä

Lisätiedot

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki käytännössä 12.10.2011 Pyhäntä 17.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi Muutosprosessin aikataulua Erityisopetuksen

Lisätiedot

KUULEEKO KOULU? Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla. Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi

KUULEEKO KOULU? Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla. Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi Kuulovammainen oppilas kolmiportaisen tuen rappusilla Kristiina Pitkänen Raisa Sieppi Kuulovammaisen oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki perustuu kolmiportaiseen tukijärjestelmään.

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki perusopetuksessa

Kolmiportainen tuki perusopetuksessa Kolmiportainen tuki perusopetuksessa Tuija Vänni Kelpo-kehittämishankkeen koordinaattori Turku 1 Miksi tämä muutos? Erityisopetuksen strategia 2007 (OKM) Perusopetuslain muutokset 1.8.10 ja 1.1.11 Perusopetuksen

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Pia Vataja Pohjoismainen erityiskasvatuksen konferenssi Turku 21.9.2013. Pia Vataja 2013

Pia Vataja Pohjoismainen erityiskasvatuksen konferenssi Turku 21.9.2013. Pia Vataja 2013 Pia Vataja Pohjoismainen erityiskasvatuksen konferenssi Turku 21.9.2013 On yhteinen koulu kaikille Hyväksyy että kaikki ovat erilaisia ja että kaikilla on erilaisia tarpeita ja erilaisia edellytyksiä Tarjoaa

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA

LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA Pirjo Koivula ylitarkastaja OPETUSHALLITUS Osaamisen ja sivistyksen asialla Lasten hyvinvointi yhteiskunnassa Valtaosa suomalaislapsista voi

Lisätiedot

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja/ kelto 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

Alueellisen yhteistyön malli

Alueellisen yhteistyön malli Alueellisen yhteistyön malli Savonlinnan seutu OPPIMISEN JA HYVINVOINNIN TUKI (Kelpo + oppilaanohjaus + oppilashuolto) KORJAAVASTA KOHTI ENNALTAEHKÄISEVÄÄ TOIMINTAA Savonlinnan seudun hankkeet (lisäksi

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä. Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulukäynnin tukea koskeva lainsäädäntö käytännössä Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Taustaa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden oppimisen ja koulunkäynnin tuen osuudet

Lisätiedot

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat SUOMUSSALMEN KUNTA Perusopetus Arkistointiohje: SALASSA PIDETTÄVÄ Liite 2 PEDAGOGINEN SELVITYS Perustiedot Oppilas Nimi Osoite syntymäaika puh. Kansalaisuus äidinkieli Vanhemmat / huoltajat Huoltajan nimi

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

OPETUKSEEN OSALLISTUMISEN EDELLYTTÄMÄN AVUSTAJAPALVELUN MÄÄRITTELY

OPETUKSEEN OSALLISTUMISEN EDELLYTTÄMÄN AVUSTAJAPALVELUN MÄÄRITTELY Ähtärin kaupunki Koulutoimi 26.9.2007 ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVIEN OPETUS: TUKITOIMET OPETUKSEEN OSALLISTUMISEN EDELLYTTÄMÄN AVUSTAJAPALVELUN MÄÄRITTELY 1. Asiakirjan tarkoitus Tällä asiakirjalla määritellään

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset MÄÄRÄYS 29.10.2010 DNRO 50/011/2010 LAITILAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSSUUNNITELMALUONNOS 10.6.2011 Opetushallitus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset 1 2 Sisältö 1. OPETUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka

Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN. Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Opetuksen järjestäjä PEDAGOGINEN SELVITYS ERITYISTÄ TUKEA VARTEN Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan nimi Syntymäaika Vuosiluokka Koulu Huoltaja/huoltajat/laillinen

Lisätiedot