Kunnanhallituksen edustajat lautakuntiin ja yhteisöihin sekä toimikuntien valiseminen
|
|
- Teemu Halonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunnanhallitus Kunnanhallituksen edustajat lautakuntiin ja yhteisöihin sekä toimikuntien valiseminen / /2017 Khall 213 Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon kuntalain säädökset, joissa määrätään mm., että toimielinten jäsenille valittaviin varajäseniin sovelletaan, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään. Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolainsäännökset naisten ja miesten lukumäärästä. Yhteenveto toimielimistä, joihin valitaan kunnan edustajat, on esityslistan liitteenä. Päätösehdotus: Kunnanhallitus valitsee kunnan edustajat toimielimiin Päätös: Kunnanhallitus valitsi yksimielisesti edustajat toimielimiin väliseksi ajaksi seuraavasti: 1. Kunnanhallituksen edustajat lautakuntiin Perusturvalautakunta Sivistyslautakunta Vapaa-aikalautakunta Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta Nurmi Mika Siiri Marja-Leena Talasma Esa Tuominen Hanna Vaitomaa Marja 2. Toimikunnat ja työryhmät Elinkeinotoimikunta Luodesmeri Juuso Jalonen Vesa Sjöman Ilona Huhtala Johanna Yrittäjät nimeävät omat edustajansa. Palkkatoimikunta
2 pj. Viitanen Pasi vj. Tuominen Hanna j. Korpela Raija vj. Hannukainen Ritva j. Uusi-Marttila Riika-Liisa vj. Mäkinen Jarkko j. Talasma Esa vj. From Minna j. Peltola Harri vj. Salonen Tomi Tietohallintotoimikunta Hallintokunnat nimeävät omat edustajansa toimikuntaan. Ei luottamushenkilöitä. Lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä j. From Minna vj. Salonen Tomi Vapaa-aikatoimi, sivistystoimi, perusturva, terveydenhuolto, seurakunta, Mannerheimin lastensuojeluliitto sekä nuorisovaltuusto nimeävät omat edustajansa työryhmään. Nuorten työpajan ohjausryhmä j. Aro-Heinilä Tuomo j. Anne Ahlsten Muut tahot nimeävät omat edustajansa ohjausryhmään. 3. Yhteisöjen, kuntien, ym. yhteiset toimikunnat ja hankkeet Apetit Oyj Ankelo Kimmo Ebba Baekkevoldin rahasto Vaitomaa Marja Staff Erkki Talasma Esa Elinkeinoneuvottelukunta (Rauman kaupungin perustama) j. vj. Huhtala Johanna Eurajoen Jäähalli Oy:n yhtiökokous j. Valtonen Teemu vj. Salo Pertti j. Nikula Heimo vj. Rantanen Jani Eurajoen Puhelimen osuuskuntakokous j. Kujala Jukka vj. Liimola Hannu
3 Hannin ym. kylien kalastuskunta Nordberg Mikko Taloyhtiöiden yhtiökokoukset Kiinteistö Oy Olkirivi Kiinteistö Oy Perenhovi Kiinteistö Oy Riikonkuja Asunto Oy Eurajoen Tähti Asunto Oy Karinkulma Kiinteistö Oy Muovisato Asunto Oy Kuussaarikonrivi 3 ja 5 Asunto Oy Luvianrivi Kiinteistö Oy Lukkarila Asunto Oy Jokiniitty A Asunto Oy Eurajoen Säästökulma Luvian Teollisuustalo Oy j. Lempainen Seppo vj. Rantanen Jani j. Lehtisalo Markku vj. Liimola Hannu KuntaPro Oy:n yhtiökokous j. vj. Ahlsten Anne Kutsuntalautakunta j. Sjöman Ilona vj. Perkola Hannu Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry:n sekä Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry:n Eurajoen-Lapijoen osa-alueen jäsenistön kokous j. Antti Timo vj. Lahdenranta Ilona Luvian Jäähalli Oy:n yhtiökokous Huhtamaa Henri Lutanjärven suojeluyhdistys ry j. Heinilä Kosti vj. Tarkki Ilpo Länsi-Suomen pelastusalan liitto ry:n vuosikokous j. Uusi-Uola Teppo vj. Salo Jussi Maakuntauudistuksen ja maakuntien toiminnan käynnistämisen esivalmistelun ohjausryhmä j. Hollmén Maria vj. Vaitomaa Marja
4 j. vj. Ahlsten Anne Maanmittaustoimitukset Välimäki Merja Kuusisto Pekka Elonen Jussi Olkiluodon osakaskunnan, Eurajoen suiston osakaskunnan ja Munakarin osakaskunnan yleiset kokoukset Kuusisto Pekka Otsolan kansalaisopiston johtokunta j. Helminen Tarja vj. Nuurma Eeva j. Häyry Ireene vj. Mäki Jani j. Blomroos Marja-Leena vj. Mäkinen Jarkko Paneliankosken Voima Oy:n yhtiökokous j. Laakso Petri vj. Sallila Jarmo Porin kaupungin ympäristöterveysjaoston epidemiatyöryhmä j. Nummi Sami vj. Elonen Jussi Porin paikallisradio Syväsalmi Emilia Porin-Rauman seudun ajoharjoitteluratasäätiön edustajisto j. Lahtinen Pauli vj. Sengström Harri Rauman Kauppakamarin kokoukset j. vj. Huhtala Johanna Rauman seudun jätehuoltolaitoksen johtokunta j. Antti Timo vj. Lahdenranta Ilona Rauman seudun kuntien ja Teollisuuden Voima Oyj:n yhteistyöryhmä, KYT-toimikunta j. Sallila Jarmo vj. Huhtamaa Henri j. Nikula Heimo vj. Perkola Hannu j. Siiri Marja-Leena vj. Jasu-Näyrä Jemina j. Talasma Esa vj. Ojala Sanne j. Salonen Tomi vj. Peltola Harri Rauman Seudun Mielenterveysseura ry:n kokoukset
5 j. Blomroos Marja-Leena vj.lievonen Maija-Liisa Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy:n yhtiökokous j. Leino Vesa-Pekka vj. Heikkilä Ilkka Satakunnan Korkean Teknologian Säätiön valtuuskunta j. Blomroos Marja-Leena vj. Syväsalmi Emilia Satakunnan sairaanhoitopiirin kumppanuussopimuksen tahto-osaneuvottelu j. Komminaho Alpo j. Tamminen Matti j. Satakunnan viestintäalan kehittämissäätiön hallitus Satakunnan aluesuunnittelun yhteistyöryhmä Merja Välimäki Satakunnan vaihemaakuntakaavatyöryhmä Merja Välimäki Satasoten henkilöstötyöryhmä j. Tuomisto Katriina vj. Ahto Bella Satasoten kiinteistöt-työryhmä j. vj. Ahlsten Anne Satasoten ohjausryhmä j. Jalonen Vesa j. Sjöman Ilona j. Komminaho Alpo Selkämeren kansallispuiston yhteistyöryhmä j. Nurmi Mika vj. Siiri Marja-Leena Seutuhallitus Sallila Jarmo Jalonen Vesa Sjöman Ilona
6 Säppi merellisen matkailun helmi ohjausryhmä Välimäki Merja Turajärven suojeluyhdistys j. Norokallio Juhani vj. Jalonen Sakari Vaalipiirikohtaiset kuntapäivät Porissa j. Jalonen Vesa vj. Salonen Tomi Vammaisneuvosto j. Haula Kati vj. Kuusisto Pekka Vanhusneuvosto j. Syväsalmi Emilia vj. Aro-Heinilä Tuomo j. Hannila-Salonen Virpi vj. From Minna Muut tahot nimeävät omat edustajansa. Vuojokisäätiön valtuuskunta j. Heikkilä Ilkka vj. Ojala Sanna Vuojoen yhteistyöryhmä j. Huhtala Johanna vj. Ahlsten Anne Yksityisteiden tiekuntien kokoukset j. Elonen Jussi vj. Kuusisto Pekka Eurajoen kunnan, TVO Oyj:n ja Posiva Oy:n yhteistyöryhmä j. Luodesmeri Juuso vj. Tuominen Hanna j. Hollmén Maria vj. Valovirta Rauno j. Antti Timo vj. Lempainen Seppo j. Vaitomaa Marja vj. Jasu-Näyrä Jemina j. Laakso Petri vj. Jalonen Sakari j. Nurmi Mika vj. Liimola Hannu j. Rantanen Jani vj. Lahdenranta Ilona Sjöman Ilona Jalonen Vesa Ahlsten Anne Huhtala Johanna 4. Hankkeet Satavesi
7 Aalto Outi 5. Nuorisovaltuusto Jäsenet Ketola Mikko Paananen Niilo Santala Janika Ojala Ellimaria Kettunen Nelli Laivanen Kuisma Kulmala Konsta Kylmänen Sanni Airasmaa Vilma Paunikallio Aino Tuominen Tuomas Sillanpää Heidi Pentti Julius Varajäsenet Katajamäki Alisa Karaca Enes Calderon Lucas Väkiparta Aida Mäkelä Iida Lehtinen Annika Kivi Tuulia Mäntylä Emilia -----
Kunnanhallituksen edustajat lautakuntiin, yhteisöihin sekä toimikuntien valitseminen väliseksi ajaksi
Kunnanhallitus 57 24.01.2017 Kunnanhallituksen edustajat lautakuntiin, yhteisöihin sekä toimikuntien valitseminen 1.1.-31.5.2017 väliseksi ajaksi 1/00.00.01/2017 Khall 57 Kuntalain 31 :n mukaan toimielinten
Sija Ehdokas- Nimi Puolue Annetut Sija Vertaus- Valitaan
2017 Eurajoen kuntavaalit, varjovaalit yhteiskoulu lukio äänestäneiden lukumäärä 197 36 hyväksytyt äänet 182 32 hylätyt äänet 10 4 Yläkoulun ääniharavat Lukion ääniharavat 64 Emin Karaca (kok, 16kpl) 137
Hämeenkyrön kunta SIDONNAISUUSREKISTERI (1. päivitys) LUOTTAMUSHENKILÖT Nimi Tehtävä Ilmoitus Ilmoitus vastaanotettu
Hämeenkyrön kunta SIDONNAISUUSREKISTERI 10.10.2017 (1. päivitys) LUOTTAMUSHENKILÖT Nimi Tehtävä Ilmoitus Ilmoitus vastaanotettu Ankelo Annika Teknisen lautakunnan jäsen Ei ilmoitettavaa 2 Alanko Jori Ympäristölautakunnan
EHDOKASLISTOJEN YHDISTELMÄ
EHDOKASLISTOJEN YHDISTELMÄ Eurajoki Vihreä liitto r.p. 2 Hankonen, Ilona FM Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 Alanko-Rehelmä, Päivi Blomroos, Marja-Leena
TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)
TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja
KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT
1 Asunto Oy Nakkilan Tarhakoto 100 % Janika Löfbacka Kirsi-Marja Auvinen (Sakipa Oy Isännöinti) Eero Rantala pj. Eeva-Anneli Pulska (asukasjäsen) Petri Nurminen vast. toimii Aino Lepistö varsinaisessa
Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala
Kunnanhallitus 94 05.06.2017 Kunnanvaltuusto 49 12.06.2017 Kunnallisten luottamustoimien täyttäminen toimikaudeksi 1.6.2017-31.5.2021 Kh 05.06.2017 94 Valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Alla lueteltuja
TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)
TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Isosaari Jouko
Testi Testi Testi
Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00
Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5
Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557
Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset
Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki
1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko
1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Martinpelto 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen
1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko
1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan
Hallintosäännön 14 1 mom. 22 kohta Kunnanhallituksen ratkaisuvalta
Kunnanhallitus 64 11.02.2013 Edustajan valitseminen eri osakeyhtiöiden ja kiinteistöyhtiöiden yhtiökokouksiin / yhdistysten vuosikokouksiin ja muihin yhteisöihin kaudeksi 2013-2014 sekä ohjeiden antaminen
Tulos vertailulukujärjestyksessä
1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299
Printed huhtikuu 15, 2018 at 15:14
CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 793,7763 97 Marjoniemi, Esa FIN KSA 2 99,64 790,9443 98 Isoaho, Markus FIN KSA 3 69,03 547,9642 103 Mattila, Sampo S FIN RM 4 60,16 477,5454 13 Relander, Patrik
N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:
S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468
KUNNAN EDUSTAJAT TAI JÄSENET ERI YHTEISÖJEN JA KUNNALLISTEN TOIMIELINTEN KOKOUKSISSA TOIMIKAUTENA 2015-2016:
1 Kunnanhallitus 2.2.2015 33 Liite nro 2 KUNNAN EDUSTAJAT TAI JÄSENET ERI YHTEISÖJEN JA KUNNALLISTEN TOIMIELINTEN KOKOUKSISSA TOIMIKAUTENA 2015-2016: 1. Agropolis Oy:n yhtiökokoukset, edustaja yhtiökokouksissa
Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011
Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli
1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli
Sosialidemokraattien luottamushenkilöt
Sosialidemokraattien luottamushenkilöt 2017-2021 Sähköposti muotoa:etunimi.sukunimi@harjavalta.fi Ellei toisin ole mainittu Kaupunginvaltuutetut puhelinnumero Nummikari Reijo I-varapuheenjohtaja 0405028847
1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko
1/11 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan
PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI
PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5
L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat
SaSA:n rata, Halikko, Hevonpää 04. - 19:52:26 25m Olympiapistooli, sarja M 1. Olli Söderlund RSA 98 91 85 274 88 91 80 259 533 2. Hannes Frigård SA 96 93 82 271 92 86 82 260 531 3. Simo Saarenmaa RSA 92
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi
# Pelaaja Seura Yhteensä
Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist
Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)
1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00
KANKAANPÄÄN AMPUMAURHEILIJAT ry
KANKAANPÄÄN AMPUMAURHEILIJAT ry TULOKSET LOUNAIS - SUOMEN ALUEMESTARUUSKILPAILU KANKAANPÄÄ 23.-24.2.2019 Ilmapistooli - M -60 ls 1. Niko Roos RSA 93 93 93 95 97 92 563 2. Klaus Tupi TSA 93 88 90 94 93
Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:
Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90
Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on
Kaupunginhallitus 220 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 48 05.06.2017 Valiokuntien sekä eräiden muiden toimielinten vaali 208/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 220 Orimattilan kaupungin 1.6.2017 voimaan
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna
Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut
Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379
PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta
Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen
Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)
16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27
Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open
Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa
Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)
1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
Y-tunnus Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa Tilikausi päättyy
Yrityksen nimi YIT Rakennus Oy Yhtiömuoto Osakeyhtiö Y-tunnus 15655835 Osoite Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa 01.01. Tilikausi päättyy 31.12. Osakepääoma
PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet
PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS
Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET
Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com
Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet
Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku
EURAJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto
1 EURAJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.29 Paikka Seurakuntakeskus Tapuli Kukkapolku 2 27100 Eurajoki Jäsenet läsnä Antti Timo jäsen Aro-Heinilä Tuomo
Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailut
Säkylä 02. - 17:31:44 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja M 1. Jesse Forstén SA 99 98 100 98 99 99 593 2. Sami Koskela SA 100 98 100 96 96 99 589 3. Jouko Forstén SäSA 98 94 100 98 97 98 585 4. Juha Rinta-Keturi
KUNNANVALTUUSTON SUORITETTAVAT LUOTTAMUSHENKILÖVALINNAT TOIMIKAUDEKSI
Kunnanhallitus 157 15.05.2017 Kunnanvaltuusto 50 19.06.2017 KUNNANVALTUUSTON SUORITETTAVAT LUOTTAMUSHENKILÖVALINNAT TOIMIKAUDEKSI 1.6.2017-31.5.2021 279/00.00.01.00/2016 KHALL 157 Lähes kaikkien kunnallisten
Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä Ei elinkeinotoimintaa harjoittavia yhteisöjä
Tiina Ahonen Ulvilan kaupunginhallituksen jäsen elinkeinotoimintaa harjoittavia yhteisöjä Omistus 100% yrityksessä Kasvo,käsija jalkahoitola Annuli Ulvilassa Ulvilan yrittäjien hallitus ja Satakunnan yrittäjien
KESKI-SATAKUNNAN TERVEYDEN- ESITYSLISTA Nro Sivu HUOLLON KUNTAYHTYMÄ Yhtymävaltuusto 1/2017 1
KESKI-SATAKUNNAN TERVEYDEN- ESITYSLISTA Nro Sivu Yhtymävaltuusto 1/2017 1 Kokousaika Tiistai 24.1.2017 klo 15.00 Kokouspaikka Harjavallan pääterveysasema, kokoushuone 1 Saapuvilla olleet päätöksentekijät
Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)
Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme
Hämeen aluemestaruuskilpailut
Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,
3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus
3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa
AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu
AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen
Poliisien sm-hiihdot sprintti
Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1
SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R
SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R 1 Kokkonen Petri SSG Y 92 96 188 2 Moilanen Pauli OMAS Y55 92 93 185 8 3 Kytömaa Juha SSG Y55 89 96 185 6 4 Hämäläinen Kai SA Y 92 92 184 5 Rajaniemi Vesa OulA
SISÄLLYSLUETTELO. SOTEOHRY, :00, Esityslista 1
i SISÄLLYSLUETTELO SOTEOHRY, 23.1.2017 9:00, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen avaus ja esityslistan hyväksyminen... 2 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen... 3 3 Satasoten ohjausryhmän
Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun
Kunnanhallitus 18 26.01.2015 Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kh 18 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104
Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.
Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena
KESKI-SATAKUNNAN SELVITYSPROSESSIN ETENEMINEN
KESKI-SATAKUNNAN SELVITYSPROSESSIN ETENEMINEN Hallinnon erityissuunnittelija Kokemäki KUNTAJAKOSELVITYKSEN SISÄLTÖ JA VAIHEET NYKYTILA KARTOITUS (1.VAIHE) arvioidaan kuntien palveluiden nykytila selvitetään
Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.
Palkkatoimikunta 12 01.12.2016 Yhdistymishallitus 161 07.12.2016 Uusien virkojen perustaminen 1.1.2017 alkaen 314/01.01.00/2016 Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on
CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06
CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32
Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija
A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian
Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5
Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan.
Palkkatoimikunta 12 01.12.2016 Yhdistymishallitus 161 07.12.2016 Yhteisvaltuusto 25 12.12.2016 Uusien virkojen perustaminen 1.1.2017 alkaen 314/01.01.00/2016 Palktmk 12 Kuntalain 87 :n mukaan kunnan palveluksessa
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2
VIIDEN PELAAJAN LOHKO
Kim Viljanen (1) Peli 1 11:10 Kim Viljanen (1) - Teemu Kaltti Janne Tilus - Teemu Kaltti Peli 2 11:50 Ville Salo - Juuso Raittila Kim Viljanen (1) - Ville Salo Peli 3 12:30 Janne Tilus - Teemu Kaltti Juuso
Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.
Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA
English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja
TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET
2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70
100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56
Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0
Hallintosäännön 14 1 mom. 22 kohta Kunnanhallituksen ratkaisuvalta
Kunnanhallitus 29 02.02.2015 Edustajan valitseminen eri osakeyhtiöiden ja kiinteistöyhtiöiden yhtiökokouksiin / yhdistysten vuosikokouksiin ja muihin yhteisöihin kaudeksi 2015-2016 sekä ohjeiden antaminen
Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:
Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93
SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176
SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161
Lapua Lohja
5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5
Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2
21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo
Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI
N Sija Nro Nimi Sarja Piiri Kauris Kettu Gemssi Sika Trap Compak Tulos 1 33 Liina Laine N VS 50 49 50 48 80 92 369 2 79 Anne Tölli N KP 43 41 46 49 92 68 339 3 57 Niina Rauma N Po 49 50 50 45 80 60 334
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN
PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS
Fite Club Pool (Tennis) Kierros 3/2013,
Sivu 1 (6) LOHKO A / TASO A A B C D E F G Pist. A Leppo Aleksi A-A 11-7 7-5 6-6 12-3 13-6 9 B Barthélémy David 7-11 B-B 10-2 7-7 6-6 8-5 10-3 8 C Pesonen Jarkko 5-7 2-10 C-C 11-5 7-6 13-4 6 D Korhonen
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716
69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.
69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8
Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)
Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)
Sac 9, cyclocross, Lattomeri Cyclocross. M-yleinen. 1. Miika Salminen KoiIs Teemu Salonen PoTa M-40
Sac 9, cyclocross, Lattomeri 17.10 2015 Cyclocross M-yleinen 1. Miika Salminen KoiIs 33.14 2. Teemu Salonen PoTa 33.38 M-40 1. Jyrki Lepistö PoTa 36.02 M-65 1. Veijo Kari PoTa 20.39 Naiset 1. Tuula Lepistö
Olympiapaino 2017 Olympiapaino Naiset 15,88kg
Olympiapaino 2017 Olympiapaino Naiset 15,88kg 1 Kirsi Koro VirtU 8,21 17.9.2017 Kauhajoki 2 Sirpa Tarvainen KauhWi 6,96 2.9.2017 Virrat 3 Satu Lehtonen LahtiSport335+ 6,47 17.9.2017 Kauhajoki 4 Pirjo Saukkonen
Kansainvälisten toimielimien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat
EDUSKUNTA RIKSDAGEN Kansainvälisten toimielimien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta 1991 Suominen, Ilkka /kok Sasi, Kimmo /kok 11.04.1991 Metsämäki,
Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = JAA Harri Lindholm, jäsenmäärä toimielimet = EI. n) (%) 40 78,4% JAA 11 21,6% EI 0 0% TYHJÄÄ 0 0% POISSA
Salon kaupunginvaltuusto Dnro 1807/00.00.01/2016 10.10.2016 Äänestysluettelot 84 Luottamushenkilöorganisaation linjaus 1.6.2017 alkavalle valtuustokaudelle Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = Harri
Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S
Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni
Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)
1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03
HRK.fi uistelu Petäys Resort
HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio
Aarto Tiina Kunnanhallituksen jäsen Kirkonkylän kyläyhdistyksen pj. Konserni- sekä sisäisen valvonnan ja
PADASJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN SIDONNAISUUSILMOITUKSET 26.10.2017 Khall. 06.11.2017 161 liite nro 1. Kvalt. 13.11.2017 45 liite nro 2. Ilmoittajan Luottamustehtävä tai virkatehtävä
SIDONNAISUUSILMOITUKSET
SIDONNAISUUSILMOITUKSET 16.11.2018 n hoidossa Haajanen Halinen Janne Erja 1. varavaltuutettu 11/16/2018 Tekninen lautakunta, varaj Kunnanhallitus, varaj 9/26/2017 Kiinteistöyhtiö Keskiväli hallitus Kiinteistöyhtiö
Kunnanhallitukselle on tullut julkiselta kaupanvahvistajalta ilmoitukset seuraavista kiinteistökaupoista:
Kunnanhallitus 186 04.08.2014 Etuosto-oikeus kiinteistökaupoissa 2288/44.441/2010 KHALL 186 Kunnanhallitukselle on tullut julkiselta kaupanvahvistajalta ilmoitukset seuraavista kiinteistökaupoista: Kiinteistö:
Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki
L-S Vapaa-ajankalastajien PM-pilkki 2015 Säkylä / Kristalliranta 15.2.2015. Järjesti NSUK Henkilökohtaiset tulokset Naiset joukk saalis 1 Leino Leena Kankaanp KS 1814 2 Karvanen Maarit Pansion Peto 1772
M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:
Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius
Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet. Hauki 6530 g pist: Markku EUK Ahven 8350 g pist: pc: 55 Evijärvi opm: 73,55
Evijärvi 07.06.2014 Kisassa 62 venekuntaa Suurin kala hauki 9215 g, Mika Mäenpään venekunta Sija nro Kippari Miehistö Saalis Pisteet Hauki 6530 g pist: 6530 24 Palomäki Tomi Pohjo Pertti ja Markku 48280
TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen
TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus
Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011
Säkylä 03. - 04.09.2011 19:30:55 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (6) 112 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokous HEL 2017-004502 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa