TYEL 2008 TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN (TYEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Kokooma Viimeisin perustemuutos on vahvistettu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYEL 2008 TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN (TYEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Kokooma Viimeisin perustemuutos on vahvistettu"

Transkriptio

1 TYEL 28 TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN (TYEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Kokooma Viimeisin perustemuutos on ahistettu

2 TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN (TYEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Voimaantulosäännökset Perusteen oimaantulosäännös Perusteet tuleat oimaan..27 kuitenkin siten että perusteen kohdat ja oat oimassa asti. Soellettaessa perustetta uonna 27 käytetään uoden 26 rahastoituina eläkkeinä ja astuina TEL:n LEL:n tai TaEL:n mukaisten akuutusten erityisperusteiden mukaisia rahastoituja eläkkeitä ja astuita hetkellä Osaketuottosidonnaisen lisäakuutusastuun aro ennen uotta 27 on nolla. Vastaaasti uotta 27 edeltäien uosien akuutusmaksuina ja niiden osina pidetään kyseisten uosien TEL:n LEL:n tai TaEL:n mukaisten akuutusten erityisperusteiden mukaisia akuutusmaksuja tai niiden osia. Työnantajan maksuluokkaa akuutusmaksuun aikuttaaa työnantajan kokoa ja muita sellaisia suureita määriteltäessä jotka aikuttaat työnantajan akuutusmaksuun käytetään näitä perusteita soellettaessa työeläkeyhtiön käytettäissä oleia tietoja. Vuotta 27 aiempiin uosiin kohdistuista korjauksista aiheutua akuutusmaksu lasketaan erillisen perusteen mukaisesti sen oimaantulosta alkaen ja sitä ennen käytetään TEL:n LEL:n tai TaEL:n mukaista perustetta astaaan lain mukaisia akuutusmaksuja korjattaessa. Mikäli uonna 25 tai aikaisemmin TEL:n alaisen toimintansa aloittaneen työnantajan työntekijöiden lukumäärässä on tapahtunut pysyä muutos niin että uoden 26 alusta lukien on noudatettu uuden työntekijälukumäärän mukaista akuutustekniikkaa oidaan kohdan 2.3 suuretta S27 määrättäessä käyttää uoden 26 palkkasummaa. Vuonna TyEL:n alaisen toimintansa aloittaneella työnantajalla tarkoitetaan kohdassa 2.3 työnantajaa joka ei ole harjoittanut myöskään TEL:n LEL:n tai TaEL:n alaista toimintaa. Vuonna { 25 26} TEL:n alaisen toimintansa aloittaneelle työnantajalle kohdan 2.3 mukaiset suureet S + ja S + 2 määrätään astaaasti kuin mitä kohdassa 2.3 on määrätty kyseisten suureiden määräämisestä TyEL:n alaisen toimintansa aloittaneelle työnantajalle. Laskettaessa kohdan 2.3 mukaista suuretta S27 LEL- ja TaEL-palkkasummien osalta uuden työnantajan akuutushakemuksen mukaisena palkkasummana käytetään aroa jos työnantaja on aloittanut toimintansa ennen hetkeä..27. LEL:n tai TaEL:n mukaisia palkkoja ei kuitenkaan muunneta uositasolle. Suuretta

3 S 27 laskettaessa Keskinäinen Eläkeakuutusyhtiö Eteraan (myöh. Etera) muodostuneet akuutukset otetaan huomioon allinneen tiedon mukaisesti. Tämän jälkeen uonna 26 Eterassa syntyneisiin akuutuksiin soelletaan pelkästään TEL-palkkasumman nojalla määräytyää suuretta S. Laskettaessa kohdan 4..2 mukaista riskisuhdetta uodelle 25 tai 26 sellaiselle entisestä TEL-yhtiöstä Eteraan tai päinastoin siirtyneelle akuutukselle joka on ylittänyt riskisuhteen laskennassa käytettään rajan ( α > ) joko TyEL:n oimaanpanolain 4 :n momentin tai 4 :n 2 momentin tarkoittamassa akuutuksessa mutta ei molemmissa käytetään uoden i riskisuhteena R E ( STA) + R ( PTA) = R ( STA) R ( PTA) I p S i i i p p i + i + STA iittaa kaaassa (4) tarkoitettuun menoon ja teoreettisen menoon siinä akuutuksessa joka on ylittänyt edellä mainitun riskisuhteen laskennassa käytettään rajan ja PTA astaaasti siihen akuutukseen jossa mainittua rajaa ei ole ylitetty. Kohdan kaaan (36) mukaista suuretta max ΔW laskettaessa otetaan ähentäänä tekijänä huomioon uonna 22 tehdyn ositetun lisäakuutusastuun täydennyksen määrän kymmenesosa kuitenkin korkeintaan kuolettamatta olea määrä. Perusteen kohtaa 4.2 soelletaan myös ennen..27 oimaan tulleisiin ja sen jälkeen jatkuiin konsernisopimuksiin. Jos tällainen sopimus ei joltain osin astaa kohtaa 4.2 se oi jatkua ennallaan jos siihen ei tehdä muita muutoksia kuin ain ne jotka johtuat työntekijöiden lukumäärän käytön koraamisesta työntekijöiden palkkasummalla. Samoin se oi jatkua ennallaan jäljelle jääien työnantajien osalta jos jokin sopimuksen piiriin kuuluneista työnantajista lakkaa kuulumasta sopimuksen mukaiseen konserniin. Jos sopimusta on tarkoitus muuttaa tilanteessa että maksutekniikan soeltamisen piiriin liitetään uusi työnantaja sopimus korautuu kohdan 4.2 mukaisella menettelyllä seuraaan kalenteriuoden alusta lukien. Tällöin kuitenkin iiden uoden kestoaatimus lasketaan edellä mainitun konsernisopimuksen oimaantulosta. Eterassa olean akuutuksen liittäminen..27 oimassa oleaan sopimukseen ei katkaise konsernisopimuksen oimassaoloa mikäli liittämisestä on päätetty mennessä. Ennen..27 oimaan tulleisiin ja sen jälkeen jatkuiin konsernisopimuksiin ei noudateta iiden uoden kestoaatimusta. Työnantajan maksuluokka määrätään ja sitä arten tarittaat tiedot uosilta määritetään näiden perusteiden mukaisesti siten kuin se tuolloin oimassa olleiden laskuperusteiden mukaisesti käytettäissä oleien tietojen perusteella on mahdollista. Tämä koskee aikaälillä oimassa olleiden päättyneiden 27

4 akuutusten määrittelyä akuutuksen kaaassa (5) tarkoitetun menon laskentaa ja muita astaaia maksuluokan määrittämistä koskeia seikkoja. Laskettaessa akuutuksen kaaassa (5) tarkoitettua menoa uosilta huomioon ei oteta niitä työkyyttömyyseläkkeitä joita astaaa maksu on määrätty em. uosien TEL:n mukaisen akuutuksen erityisperusteiden kaaan (5) mukaan. Perusteen oimaantulosäännös Voimaantulo Perusteiden kohtaa 7 muutetaan seuraaasti. Muutokset tuleat oimaan Perusteen oimaantulosäännös Voimaantulo Perusteiden kohta 4..2 muutetaan seuraaasti. Muutos tulee oimaan..28 soellettaaksi uoden 28 akuutusmaksua määrättäessä. Vakuutuksen osittaista irtisanomista koskean kohdan osalta perustetta soelletaan niihin akuutuksen osittaisiin irtisanomisiin joissa akuutus siirtyy..27 tai sen jälkeen. Perusteen oimaantulosäännös Voimaantulo Perusteiden kohtia ja 7 sekä liitteen kohdat ja 2.4 muutetaan seuraaasti. Muutokset tuleat oimaan..28 kuitenkin siten että perusteen kohdat ja oat oimassa asti. Perusteen yleis- ja erikoisakioiden merkinnät (an) ja (bn) tarkoittaat TyEL:n mukaisten yleisten laskuperusteiden merkintöjä a ja b. Perusteen oimaantulosäännös Voimaantulo Perusteiden kohtia ja 5.5 sekä liitteen kohdat 2 3 ja 4 muutetaan seuraaasti. Perusteeseen lisätään kohta 4.4. Perusteet tuleat oimaan..28 kuitenkin siten että perusteen kohdat ja oat oimassa asti. Kohdat n n

5 5.5 ja liitteen kohta 4 tuleat oimaan Kohtien 2.3 ja 4..2 muutoksia soelletaan akuutusmaksua määrättäessä ensimmäisen kerran uonna 29. Perusteen yleis- ja erikoisakioiden merkinnät (an) ja (bn) tarkoittaat TyEL:n mukaisten yleisten laskuperusteiden merkintöjä a ja b. Perusteen.6.28 oimaantulosäännös Voimaantulo Perusteiden kohtaa 7 muutetaan seuraaasti. Muutokset tuleat oimaan n n Perusteen oimaantulosäännös Voimaantulo Poikkeussäännökset Perusteiden kohtia ja 5.6 sekä liitteen kohdat 2 3 ja 4 muutetaan seuraaasti. Perusteen liitteeseen lisätään kohta 5. Lisäksi muutetaan oimassa olleen perusteen liitteen kohtaa 2.7 siten että kerroin. k = 235 Perusteen kohdat ja 5.6 sekä liitteen kohdat 4 ja 5 tuleat oimaan kohdat ja sekä liitteen kohdat 2 ja 3 tuleat oimaan..29. Kohta on oimassa asti. Seuraaat poikkeussäännökset oat oimassa lakisääteistä eläkeakuutustoimintaa harjoittaien eläkelaitosten anhuuseläkkeiden rahastointia ja toimintapääomaa koskeien säännösten äliaikaisesta muuttamisesta annetun lain oimassaoloajan. Vuonna 28 kaaoja (55) (69) ja (7) soellettaessa Vuosina 28-2 kohtaa soellettaessa Δ R =. A = lain työeläkeakuutusyhtiöistä mukaan laskettu toimintapääoma hetkellä 3.2. ennen siirtoa Δ H. Kuitenkin lain lakisääteistä eläkeakuutustoimintaa harjoittaien eläkelaitosten anhuuseläkkeiden rahastointia ja toimintapääomaa koskeien säännösten äliaikaisesta muuttamisesta :ssä tarkoitettua siirtoa eikä 3 :ssä tarkoitettua toimintapääomaan rinnastettaaa osuutta tasausastuusta ei oteta huomioon ja

6 S = yhtiön akaaraisuusraja tilinpäätöshetkellä Vakaaraisuusraja lasketaan lain työeläkeakuutusyhtiöistä 7 luun 7 momentin ja lain eläkelaitoksen akaaraisuusrajan laskemisesta ja astuuelan katteesta mukaisesti sekä lain lakisääteistä eläkeakuutustoimintaa harjoittaien eläkelaitosten anhuuseläkkeiden rahastointia ja toimintapääomaa koskeien säännösten äliaikaisesta muuttamisesta mukaisesti siten että lain :ssä tarkoitettu siirto on lisätty astuuelkaan ja 3 :ssä tarkoitettua toimintapääomaan rinnastettaaa osuutta tasausastuusta ei ole A ähennetty astuuelasta; lisäakuutusastuun osa V otetaan tällöin uoden alun määräisenä ähennettynä uoden aikana maksetuilla hyityksillä A ja osittamaton lisäakuutusastuu V tilinpäätöksessä 3.2. lasketaan kaaan (33) sijaan kaaalla A VLV A V = max( d V ; V +ΔW ΔH ) d = lain lakisääteistä eläkeakuutustoimintaa harjoittaien eläkelaitosten anhuuseläkkeiden rahastointia ja toimintapääomaa koskeien säännösten äliaikaisesta muuttamisesta mukainen sosiaali- ja tereysministeriön asetuksella lakisääteistä eläkeakuutustoimintaa harjoittaan eläkelaitoksen toimintapääomaan rinnastettaasta tasausastuun osuudesta antama prosenttiosuus ja VLV V = lain eläkelaitoksen akaaraisuusrajan laskemisesta ja astuuelan kattamisesta :n 2 momentissa tarkoitettu astuuelka 3.2. sosiaali- ja tereysministeriön antaman asetuksen lakisääteistä eläkeakuutustoimintaa harjoittaan eläkelaitoksen toimintapääomaan rinnastettaasta tasausastuun osuudesta mukaisesti laskettuna. Laskettaessa kaaojen (73) (74) ja (76) mukaisia suureita uodelle 28 käytetään kertoimina s = r = 24 q = 8 u = 385 L 28 (IN) = 3.

7 SISÄLTÖ PERUSTEIDEN SOVELTAMINEN... 2 IKÄÄN JA PALKKAAN LIITTYVÄT SUUREET IKÄLASKU VAKUUTUSMAKSUN PERUSTEENA OLEVA PALKKA JA SEN ARVIOIMINEN TYÖNANTAJAN VAKUUTUSMAKSUUN VAIKUTTAVA SUURE RAHASTOITU VANHUUSELÄKE VAKUUTUSMAKSUN LASKENTA VAKUUTUSMAKSU JA SEN OSAT VANHUUSELÄKEOSA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKEOSA TASAUSOSA MAKSUTAPPIO-OSA HOITOKUSTANNUSOSA LAKISÄÄTEISTEN MAKSUJEN OSA TYÖTTÖMYYSELÄKEOSA KONSERNIKOHTAINEN VAKUUTUSMAKSUN LASKENTA SOPIMUSTYÖNANTAJAN ENNAKKOVAKUUTUSMAKSU VAKUUTUSMAKSUN KORJAUS VASTUUVELKA ERITYISKYSYMYKSIÄ VAKUUTUKSEEN LIITTYVISTÄ ELÄKKEISTÄ JA VASTUUVELASTA VAKUUTUSMAKSUVASTUU VARSINAINEN VAKUUTUSMAKSUVASTUU VASTAISTEN VANHUUSELÄKKEIDEN VAKUUTUSMAKSUVASTUU VASTAISTEN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEIDEN VAKUUTUSMAKSUVASTUU LISÄVAKUUTUSVASTUU TILINPÄÄTÖKSESSÄ LISÄVAKUUTUSVASTUUSEEN SIIRRETTÄVÄ MÄÄRÄ OSITTAMATON LISÄVAKUUTUSVASTUU...2 A OSITETUN LISÄVAKUUTUSVASTUUN OSA V...22 V r B r KERTOIMET ja...24 A HYVITYKSET OSASTA V JA VAKUUTUKSEN PÄÄTTYMINEN...25 A OSITETUN LISÄVAKUUTUSVASTUUN OSA V...25 Q OSAKETUOTTOSIDONNAINEN LISÄVAKUUTUSVASTUU V KORVAUSVASTUU ELÄKKEIDEN KORVAUSVASTUU ALKANEIDEN VANHUUSELÄKKEIDEN KORVAUSVASTUU ALKANEIDEN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEIDEN KORVAUSVASTUU ALKANEIDEN TYÖTTÖMYYSELÄKKEIDEN KORVAUSVASTUU VAKUUTUSKOHTAINEN TASAUSVASTUU YHTIÖKOHTAINEN TASAUSVASTUU LAIN TYÖELÄKEVAKUUTUSYHTIÖISTÄ 6 LUVUN 4 :N 3 MOMENTISSA TARKOITETTU TASOITUSMÄÄRÄ TASOITUSVASTUU TASOITUSVASTUUN YLÄ- JA ALARAJA TASOITUSVASTUUN LASKENNASSA KÄYTETTÄVÄT SUUREET VARSINAINEN VAKUUTUSMAKSUVASTUU TILINPÄÄTÖKSESSÄ ELÄKKEIDEN KORVAUSVASTUU TILINPÄÄTÖKSESSÄ TASOITUSVASTUU TILINPÄÄTÖKSESSÄ OSAKETUOTTOSIDONNAINEN LISÄVAKUUTUSVASTUU TILINPÄÄTÖKSESSÄ VAKUUTUSMAKSUISTA JA TYÖNTEKIJÄN ELÄKEMAKSUSTA KERTYNYT RAHASTO TAKAISINLAINAUKSEN KORKO JA KUOLETUS S

8 6. TYEL-VIITEKORKO ENNEN..996 NOSTETUT LAINAERÄT AIKAVÄLILLÄ NOSTETUT LAINAERÄT JA ENNEN MÄÄRÄAIKAISTETUT LAINAERÄT AIKAVÄLILLÄ NOSTETUT LAINAERÄT VAKUUTUSTEKNISET SUUREET... 4 LIITE VAKUUTUSMAKSUJA VUODELTA 28 LASKETTAESSA KÄYTETTÄVIÄ KERTOIMIA.... VAKUUTUSMAKSUN PERUSTEENA OLEVAN PALKAN ARVIOINTI....2 MAKSUN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKEOSA....3 MAKSUN TYÖTTÖMYYSELÄKEOSA TYEL PERUSMAKSU MAKSUN TASAUSOSAN LASKENNASSA MAKSUN MAKSUTAPPIO-OSA MAKSUN HOITOKUSTANNUSOSA LAKISÄÄTEISTEN MAKSUJEN OSA VAKUUTUSMAKSUN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKEOSAN MÄÄRÄÄMISESSÄ TARVITTAVIA KERTOIMIA JA ARVOJA VASTUUVELKAA LASKETTAESSA KÄYTETTÄVIÄ KERTOIMIA VUONNA ALKANEIDEN TYÖKYVYTTÖMYYS- JA TYÖTTÖMYYSELÄKKEIDEN KORVAUSVASTUU OSITUSSUUREET JA TILINPÄÄTÖSVASTUUT TASOITUSVASTUUN ALA- JA YLÄRAJA V HYVITYKSEN LASKENTA - KERTOIMET r B JA r A OSITETUN LISÄVAKUUTUSVASTUUN OSA V VASTAISTEN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEIDEN VAKUUTUSMAKSUVASTUU Q OSAKETUOTTOSIDONNAINEN LISÄVAKUUTUSVASTUU V TAKAISINLAINAUKSEEN LIITTYVIÄ SUUREITA VUONNA VANHUUSELÄKKEEN RAHASTOITUA OSAA KOSKEVAT KERTOIMET OSAKETUOTTOSIDONNAISTA LISÄVAKUUTUSVASTUUTA Q V KOSKEVAT KERTOIMET... 7

9 PERUSTEIDEN SOVELTAMINEN * Vahistettu * Voimaan..27 Näitä perusteita soelletaan TyEL:n mukaisiin työnantajan työeläkeakuutusyhtiöstä (seuraaassa yhtiö) ottamiin eläkeakuutuksiin. Eläkeakuutuksena pidetään myös tilapäisen työnantajan työntekijöilleen järjestämää TyEL:n mukaista työeläketuraa. Vakuutusmaksuja ja astuita laskettaessa käsitellään tilapäisen työnantajan osalta jokaista ansioilmoitusta omana akuutuksena.

10 2 2 IKÄÄN JA PALKKAAN LIITTYVÄT SUUREET * Vahistettu * Voimaan IKÄLASKU Vakuutusmaksuja ja astuita laskettaessa käytetään uoden tarkkuudella määrättyä ikää. Näissä perusteissa x tarkoittaa akuutetun ikää syntymäpäiänä sinä kalenteriuonna johon akuutusmaksu kohdistuu tai jonka iimeiselle päiälle astuu lasketaan. 2.2 VAKUUTUSMAKSUN PERUSTEENA OLEVA PALKKA JA SEN ARVIOIMINEN Vuodelta perittään akuutusmaksun perusteena olea työntekijän palkka S on TyEL 7 ja 72 :n mukainen työansio siltä ajalta uonna jolloin akuutus on järjestetty ko. yhtiössä. TyEL 63 :n momentin kohdassa 2 tarkoitetussa tapauksessa sopimustyönantajan (työnantaja jolla on akuutussopimus) paleluksessa olealle työntekijälle arioidaan uoden akuutusmaksun perusteena käytettää palkka S jäljempänä esitetyllä taalla. Ariota tehtäessä otetaan huomioon kaikki ne työntekijät jotka akuutuksenantajalle saapuneiden ilmoitusten mukaan oliat tai olisiat oineet olla TyEL:n alaisia. Jos uosi-ilmoittajan paleluksessa olean työntekijän palkka on ilmoitettu joltakin uotta edeltäältä uodelta palkka lasketaan kaaalla t I () S = Sk t I S k on iimeisin uotta edeltää uosi jolta palkka Sk on ilmoitettu ajalle tk ja t on aika jolle palkka arioidaan. Aikaa päiinä laskettaessa käytetään 3 päiän kuukausia ja mikäli aika ti ( ti 36 ) ei ole tiedossa niin t i = 36. Edellä I i on TyEL 96 :n mukainen palkkakerroin uonna i. Silloin kun k < 24 soelletaan uoteen 24 saakka TEL 9 :n mukaisen indeksin aroja. Jos uosi-ilmoittajan paleluksessa olean työntekijän palkkaa ei ole ilmoitettu yhdeltäkään uotta edeltäältä uodelta palkka lasketaan kaaalla S k k (2) S S = S t I 3 I M t I 3 I 27 N 27 miehille ja silloin kun sukupuoli on tuntematon naisille

11 3 M S :n ja N S :n arot oat annettuina liitteen kohdassa.. Jos kuukausi-ilmoittajan paleluksessa olean työntekijän palkkaa ei ole ilmoitettu uodelta työntekijän palkka lasketaan kaaalla S (3) S I I max S ;2 S miehille ja silloin kun sukupuoli tuntematon M I I27 = I N I max S ;2 S naisille. I I TYÖNANTAJAN VAKUUTUSMAKSUUN VAIKUTTAVA SUURE S * Vahistettu * Voimaan..28 Vuoden akuutusmaksun työkyyttömyyseläke- työttömyyseläke- ja maksutappio-osan laskennassa käytettää suure S on työnantajan uoden -2 akuutusmaksun perusteena ollut palkkasumma S 2. Mikäli työnantajalla on ollut uonna -2 useita akuutuksia mukaan luettuna myös ko. työnantajan kohdassa 5. tarkoitetut akuutukset tai työnantaja on järjestänyt työntekijöidensä eläketuran useissa eri työeläkelaitoksissa käytetään yhteenlaskettua palkkasummaa. Jos kuitenkin yhtiö työnantajan ilmoituksen perusteella tai muutoin saa tietää että työnantajan palkkasumma uoden alusta tai aikaisemmin tapahtuneen yritysjärjestelyn seurauksena poikkeaa edellä mainitulla taalla määrätystä suureesta S uositasolla ähintään I euroa oidaan määrätä suure S käyttäen uodelle arioitua palkkasummaa. S Vuonna TyEL:n alaisen toimintansa aloittaneen työnantajan osalta määrätään suureiksi ja akuutushakemuksen mukainen tai akuutuksen alkamisen yhteydessä arioitu palkkasumma uositasolle muunnettuna. Vuoden +2 suureeksi S + 2 määrätään uoden akuutusmaksun perusteena ollut palkkasumma uositasolle muunnettuna. Jos edellä mainittu työnantaja ottaa uonna uuden akuutuksen jo aiemmin uonna otetun akuutuksen rinnalle huomioidaan myös kyseinen akuutus suureita S ja S + määrättäessä. Mikäli edellä esitetyn mukaisesti arioitu suure S poikkeaa uoden akuutusmaksun perusteena olleesta uositasolle muunnetusta palkkasummasta ähintään I euroa suure S + määrätään käyttäen uoden akuutusmaksun perusteena ollutta palkkasummaa uositasolle muunnettuna. S +

12 4 3 RAHASTOITU VANHUUSELÄKE * Vahistettu * Voimaan..27 Seuraaassa esitettäää rahastoidun eläkkeen laskutapaa käytetään anhuuseläkkeen yhteydessä. Muissa etuuslajeissa ei aktiiiaikana muodostu rahastoitua eläkettä. Työntekijän akuutuskohtainen rahastoidun anhuuseläkkeen määrä uoden lopussa määritellään kaaalla (4) E R R E +Δ E kun x< 55 = ( E +Δ E )( + i) kun x 55 R R R R rahastoidun anhuuseläkkeen lisäys Δ E lasketaan kaaan (6) mukaan. Jos työntekijä on kuulunut akuutukseen uodesta alkaen niin uotta edeltäneen uoden lopussa rahastoitu anhuuseläke E R =. Kerroin i määritellään kaaalla (5) = i i i i i 2 perustuu TyEL 7 :n momentin mukaiseen täydennykseen TyEL 74 :n i 3 kohdan 3 mukaiseen erikseen siirrettäiin täydennyksiin i TyEL 74 :n kohdan 3 perusteella 53 uotta täyttäneiden työntekijöiden korotetusta työeläkeakuutusmaksusta tehtäään 4 täydennykseen ja i TyEL 7 :n 2 momentin mukaiseen täydennykseen. Kertoimien i 2 3 i 4 ja arot on annettu liitteen kohdassa 4. i Rahastoidun eläkkeen lisäys R Δ E uonna lasketaan kaaalla i i (6) R 5 S kun x< 55 Δ E = kun x 55. Jos työntekijän anhuuseläke alkaa muusta kuin 65 uoden iästä alkaen rahastoitua eläkettä muutetaan kaaalla R N65 R (7) E ( z) = E N z on ikä kuukauden tarkkuudella työntekijän ensimmäiselle TyEL:n mukaiselle anhuuseläkkeelle siirtymistä edeltään kuukauden lopussa. Laskettaessa kaaan (29) mukaista astaisen anhuuseläkkeen akuutusmaksuastuuta tapauksessa jossa x 65 ikänä z käytetään hetkelle 3.2. kuukauden tarkkuudella laskettua ikää. z

13 Jos rahastoidun anhuuseläkkeen laskemisen jälkeen joudutaan korjaamaan työntekijän työansioita ja samalla korjataan akuutusmaksua korjattu rahastoitu anhuuseläke lasketaan kunkin uoden osalta ao. uoden perusteita soeltaen. 5

14 6 4 VAKUUTUSMAKSUN LASKENTA * Vahistettu * Voimaan VAKUUTUSMAKSU JA SEN OSAT * Vahistettu * Voimaan..28 Vakuutuskohtainen maksu uodelta on 2 (8) P H H V I T M H L (9) P = P + P + P + P + P + P + P U H on kohdan ja P P P P P P ja P V I T M H L U 2 H on kohdan mukainen hyitys. Vakuutusmaksun osat oat määritelty kohdissa Sopimustyönantajalla maksuun sisällytetään perustekoron suuruinen jatkua korko teoreettisesta eräpäiästä.7. arsinaiseen eräpäiään. Mahdolliset perustekoron muutokset otetaan huomioon käyttämällä kullakin aikaälillä oimassa oleaa perustekorkoa. Tilapäisellä työnantajalla akuutusmaksun teoreettinen eräpäiä on palkanmaksukuukautta seuraaan kuukauden 2. päiä. Kohdissa esitetyt akuutusmaksun osat on määritelty akuutuskohtaisesti jolloin kaaoissa esiintyät summamerkit tarkoittaat akuutetuittain laskettujen suureiden summia. Vakuutusmaksua käsitellään yhtenä kokonaisuutena ilman erittelyä työnantajan ja työntekijän osuuksiin. 4.. VANHUUSELÄKEOSA * Vahistettu * Voimaan..27 Vanhuuseläkeosa lasketaan kaaalla V N65 R () P = ΔE D R Δ E on kaaan (6) mukainen suure. x

15 TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKEOSA * Vahistettu * Voimaan..28 Työkyyttömyyseläkeosa lasketaan kaaalla I I k I P = P c S + αmp () () ( α )( () ) ( S R ) + min ; sopimustyönantajalle Y α = R R tilapäiselle työnantajalle S = kohdassa 2.3 määritelty suure I 2 R = R24 jossa R 24 on liitteen kohdassa.8 annettu aro I 24 I Y 2 Y Y R = R24 jossa R 24 on liitteen kohdassa.8 annettu aro I24 = liitteen kohdassa.2 annettu kerroin ja = liitteen kohdan.8 mukainen työnantajan suureen määräytyä akuutuksen maksuluokkakerroin. c k m k L perusteella Kaaassa esiintyä suure määritellään kaaalla I P () on maksun teoreettinen työkyyttömyyseläkeosa ja se I (2) P () = ixs kertoimet i x on annettu liitteen kohdassa.2. Työnantajan maksuluokan määritteleä suure k L uonna lasketaan kaaasta (3) S S k R 2 + R 3 L =. 2

16 8 Vuoden akuutusmaksua laskettaessa käytettää uoden i riskisuhde on (4) akuutuksen meno E määritellään kaaassa (6). I i + I E S i Ri = p R i määritellään kaaassa (5) ja akuutuksen teoreettinen meno p R i R 2 R 3 Ellei suuretta S tai S ole määritelty käytetään puuttuan suureen arona lukua. Kaaan (4) summalausekkeissa - otetaan huomioon työnantajan sekä hetkellä..- yhtiössä oimassa oleat että yhtiössä aiemmin oimassa olleet akuutukset - näiden lisäksi otetaan huomioon työnantajan aikaisemmassa yhtiössä aikaälillä siirtoon päättyneet akuutukset ja niihin liittyät aikaisemmin päättyneet akuutukset jos työnantajan osalta on iimeisenä siirtymisuonna u α u > tai 3.2.u tapahtuissa akuutussiirroissa α u + > - jos kuitenkin jokin työnantajan aikaälillä siirtoon päättynyt akuutus ei ole myöhemmin tullut uudelleen oimaan ei siirtynyttä akuutusta ja siihen liittyiä aikaisemmin päättyneitä akuutuksia oteta huomioon määrättäessä maksuluokkakerrointa yhtiössä oimassa oleille akuutuksille. p Mikäli työnantajan osalta α i = tai jos R riskisuhteen R S aroksi asetetaan. i i Jos työnantajan akuutus on siirtynyt toisesta yhtiöstä uonna - muusta ajankohdasta kuin uoden alusta tai.. akuutuksen maksuluokka uonna määräytyy työnantajan aikaisemmissa yhtiöissä olleiden akuutusten perusteella samalla taalla kuin jos siirtoa ei olisi tapahtunut. Jos kuitenkin työnantajalla on astaanottaassa yhtiössä ennestään oimassa olea akuutus ja jos akuutus siirtyy toisesta yhtiöstä keskellä uotta - tai.. siirtyneen akuutuksen suureet aiemmasta yhtiöstä otetaan huomioon laskettaessa työnantajan maksuluokkaa uodelle. Muusta ajankohdasta kuin uoden alusta siirtyneeseen akuutukseen soelletaan siirtymisuoden ajan sille edellisessä yhtiössä määrättyä maksuluokkaa. Siirtynyt akuutus oidaan yhdistää siirtohetkellä oimassa oleiin akuutuksiin jolloin akuutusmaksu siirtohetkestä alkaen uoden loppuun lasketaan astaaasti akuutusten yhdistettyjen tietojen perusteella. Jos osa työnantajan akuutuksesta on siirtynyt toisesta yhtiöstä akuutuksen osittaisen irtisanomisen johdosta ja työnantajalla ei ole astaanottaassa eläkeyhtiössä ennestään oimassaoleaa akuutusta siirtyneen akuutuksen maksuluokka on.. siirroissa siirtymisuonna ja kahtena sitä seuraaana uonna sama kuin siirtyneen akuutuksen maksuluokka luouttaassa eläkeyhtiössä siirtymisuonna. Myöhemmin uonna tapahtuissa siirroissa maksuluokka on siirtymisuonna sama kuin siirtyneen akuutuksen maksuluokka luouttaassa eläkeyhtiössä siirtymisuonna ja kolmena sitä seuraaana uonna sama kuin maksuluokka luouttaassa eläkeyhtiössä siirtouotta seuraaana uonna. Jos kuitenkin osittaisessa irtisanomisessa työnantajalla on astaanottaassa eläkeyhtiössä ennestään oimassaolea akuutus ja siirtyä uotuinen palkkasumma on suurempi kuin R.. siirroissa

17 9 työnantajan yhdistetyn akuutuksen uosien + ja +2 maksuluokka ja myöhemmin uonna tapahtuissa siirroissa uosien + +2 ja +3 maksuluokka määräytyy laskemalla painotettu maksuluokkakerroin ja käyttämällä sitä maksuluokan määritteleän suureen L arona. Painotettua maksuluokkakerrointa laskettaessa siirtyneen akuutuksen osalta käytetään siirtymisuoden maksuluokkakerrointa ja astaanottaan akuutuksen osalta käytetään uosittain laskettaaa maksuluokan määritteleää suuretta L. Painoina käytetään siirtyän akuutuksen osalta kaikkina em. k uosina akuutushakemuksen mukaista uoden palkkasummaa uotuiseksi muunnettuna ja astaanottaassa akuutuksessa: - uonna sen uoden maksuluokan laskentahetkellä käytettäissä oleaa ennakkopalkkasummaa ja - seuraaina uosina palkkasummaa joka saadaan ähentämällä sen uoden maksuluokan laskentahetkellä käytettäissä oleasta ennakkopalkkasummasta em. siirtyän akuutuksen akuutushakemuksen mukainen palkkasumma uotuiseksi muunnettuna. Jos osittaisessa irtisanomisessa siirtyän akuutuksen henkilöryhmä on määritelty päiämäärään perustuaksi tai muulla taoin siten että siirtyä palkkasumma ei ilmene akuutushakemuksesta painotettua maksuluokkakerrointa laskettaessa siirtyän akuutuksen palkkasummana käytetään astaaan henkilöryhmän uotuista palkkasummaa luouttaan eläkeyhtiön akuutuksen tietojen perusteella tai astaaalla taalla arioituna. Painotettua maksuluokkakerrointa ei enää määrätä sen uoden jälkeen jona painotettu maksuluokka on sama kuin astaanottaneen akuutuksen maksuluokka kyseisenä uonna. Jos kuitenkin osittaisessa irtisanomisessa siirtyät työsuhteet akuutetaan astaanottaassa eläkeyhtiössä akuutusten yhdistämisen sijasta erillisessä akuutuksessa siirtyneen akuutuksen maksuluokka on edellä mainitun ajan sama kuin siirtyän akuutuksen maksuluokka siirtymisuonna. Vakuutuksen meno uonna i on k (5) E = V U t I IA i i ( ) V ( U t ) = kaaan (49) mukaisesti laskettu astuu hetkellä 3.2.i uusista IA i uonna i toistaiseksi myönnetyistä työkyyttömyyseläkkeistä. Huomioon ei kuitenkaan oteta uonna i entisin perustein myönnettyjä eläkkeitä jos henkilön edellinen työkyyttömyyseläke on myönnetty toistaiseksi ennen uotta i. Vakuutuksen teoreettinen meno p R i uodelta i lasketaan kaaalla (6) R bp() + bp () + bp () kun i< 26 I I 2 I p i i i i i i 2 i = I I 2 I i i i i 2 i i 3 bp () + bp () + bp () kun i 26 2 kertoimien ja arot on annettu liitteen kohdassa.8. b i b i b i Mikäli työnantajaan on sulautunut uoden alusta tai aikaisemmin yksi tai useampi työnantaja määrätään maksuluokka uodelle ottaen huomioon lakkaaien työnantajien akuutukset. Jos kuitenkin

18 työnantaja jonka suure α > on syntynyt yhden tai useamman työnantajan sulautumisen tuloksena määrätään työnantajan maksuluokka sulautumisuodesta alkaen ottaen huomioon lakkaaien työnantajien akuutukset. Jos työnantaja jonka suure α > on syntynyt toisen työnantajan jonka suure α > jakautumisen tuloksena ja jos jakautuneen työnantajan työkyyttömyyseläkkeet on kohdan 5. mukaisesti liitetty tälle työnantajalle määrätään uuden työnantajan maksuluokka jakautumisuodesta lähtien ottaen huomioon jakautuneen työnantajan akuutukset. Muussa tapauksessa kyseisen uuden työnantajan maksuluokka on jakautumisuonna ja kolmena jakautumista seuraaana uonna sama kuin jakautuneen työantajan maksuluokka jakautumisuonna. Vastaaalla taalla menetellään jos jakautuneen työnantajan akuutus on ollut toisessa yhtiössä. Jos työnantaja jonka suure α > on luouttanut koko liiketoimintansa samassa yhteydessä perustettaalle toiselle työnantajalle jonka suure α > liiketoimintaa astaanottaneen työnantajan maksuluokka on luoutusuonna ja kolmena sitä seuraaana uonna sama kuin liiketoimintaa luouttaan työantajan maksuluokka luoutusuonna. Jos kuitenkin luouttaan työnantajan työkyyttömyyseläkkeet on kohdan 5. mukaisesti liitetty tälle työnantajalle määrätään uuden työnantajan maksuluokka luoutusuodesta lähtien ottaen huomioon luouttaan työnantajan akuutukset. Vastaaalla taalla menetellään jos luouttaan työnantajan akuutus on ollut toisessa yhtiössä. Jos työnantaja jonka suure α > on luouttanut osan liiketoiminnastaan samassa yhteydessä perustettaalle toiselle työnantajalle jonka suure α > liiketoimintaa astaanottaneen työnantajan maksuluokka on luoutusuonna ja kolmena sitä seuraaana uonna sama kuin luouttaan työnantajan maksuluokka luoutusuonna. Jos työnantaja jonka suure α > on luouttanut koko liiketoimintansa uoden alusta tai aikaisemmin olemassa olealle työnantajalle jonka suure α > ja jos luouttaan työnantajan työkyyttömyyseläkkeet on kohdan 5. mukaisesti liitetty tälle työnantajalle määrätään astaanottaan työnantajan maksuluokka uodesta lähtien ottaen huomioon luouttaan työnantajan akuutukset. Muussa tapauksessa astaanottaan työnantajan maksuluokkaa määrättäessä menetellään astaaalla taalla kuin seuraaassa kappaleessa koskien liiketoiminnan osan luoutusta. Edellä esitetyllä taalla menetellään myös jos luouttaan työnantajan akuutus on ollut toisessa yhtiössä. Jos yhtiö työnantajan ilmoituksen perusteella tai muutoin saa tietää että työnantaja astaanottaa tai on astaanottanut osan toisen maksuluokaltaan erilaisen työnantajan liiketoiminnasta ja mikäli luoutettuun liiketoimintaan liittyien työntekijöiden uotuinen palkkasumma on suurempi kuin liiketoimintaa astaanottaan työnantajan yhtiössä akuutettu uotuinen palkkasumma liiketoimintaa astaanottaan työnantajan maksuluokka on kahtena luoutusuotta seuraaana uonna sama kuin liiketoimintaa luouttaneen työnantajan maksuluokka luoutusuonna. Jos kuitenkin liiketoiminnan luoutus tapahtuu uoden alussa niin maksuluokka on luoutusuonna ja kahtena sitä seuraaana uonna sama kuin liiketoimintaa luouttaneen työnantajan maksuluokka luoutusuonna. Jos luoutus tapahtuu uoden lopussa menetellään ikään kuin luoutus olisi tapahtunut seuraaan uoden alussa. Sellaisen uoden jonka maksuluokka on jo määrätty maksuluokkaa ei muuteta. Toiseen työnantajaan sulautuan jakautuan tai liiketoimintaa luouttaan työnantajan suureita S R ei oteta huomioon niiltä uosilta i joilla α =. i i I E i ja

19 Mikäli työnantajan jonka suure α > akuutuksen alkamiseen liittyy akuutuskassalaissa tai S eläkesäätiölaissa tarkoitettu astuun tai akuutustoiminnan luouttaminen työnantajan suureet R 2 ja S R 3 lasketaan käytettäissä oleien tietojen perusteella ikään kuin työnantajan akuutus olisi ollut yhtiössä oimassa ennen ko. luoutusta. Mikäli em. suureita ei ole mahdollista laskea puuttuien suureiden arona käytetään lukua. Mikäli akuutusmaksun laskemisen jälkeen joudutaan akuutusmaksun työkyyttömyyseläkeosan laskennassa huomioon otettua eläkettä korjaamaan poistamaan tai lisäämään tällainen eläke korjauksesta aiheutua astuun muutos lasketaan korjauksen kohdeuoden lopun perusteiden mukaisesti I ja korkoutetaan rahastokorolla sen uoden i loppuun jonka suureessa astuun muutos otetaan i E i I huomioon. Kaaan (6) suureissa P j () otetaan huomioon uoden j maksutuloon kuuluat palkkojen korjauksista aiheutuien korjausmaksujen työkyyttömyyseläkeosat. I Vakuutusmaksun työkyyttömyyseläkeosaan sisältyy työkyyttömyysriskin hallintaosa cp () kerroin c on annettu liitteen kohdassa.2. Työkyyttömyyseläkeosasta käytetään koraushakemusten ratkaisuista aiheutuien liikekulujen kattamiseen määrä P () r joka on 327 ratkaisupäätöstä kohti. Ratkaisujen lukumäärä sisältää uonna annetut TyEL :n nojalla annetut työkyyttömyysratkaisut mukaan lukien jatko- ja hylkäyspäätökset sekä kuntoutukseen liittyät myöntäät tai hylkääät päätökset. I 4..3 TASAUSOSA * Vahistettu * Voimaan..27 Tasausosa lasketaan kaaalla ( ) T p V I M H L U (7) P = y S P + P () + P + P () + P + P () = liitteen kohdassa.4 annettu kerroin P = kaaan (8) mukainen maksun maksutappio-osa laskettuna siten että työnantajille joilla α = kertoimelle m käytetään liitteen kohdan.5 mukaista aroa ja työnantajille joilla α > kertoimelle m käytetään liitteen kohdan.5 mukaista tilapäisille työnantajille soellettaaa aroa H P () = sopimustyönantajille kaaan (9) mukainen maksun hoitokustannusosa laskettuna siten että kerrointa h laskettaessa käytetään kertoimelle h aina liitteen kohdan.6 mukaisen taulukon suurinta aroa ja tilapäisille työnantajille kaaan (22) mukainen maksun hoitokustannusosa p y M

20 2 L P = kaaan (23) mukainen lakisääteisten maksujen osa ja P () = kaaan (25) mukainen maksun teoreettinen työttömyyseläkeosa. U 4..4 MAKSUTAPPIO-OSA Maksutappio-osa lasketaan kaaalla (8) M P = m S kerroin m on määritelty liitteen kohdassa HOITOKUSTANNUSOSA * Vahistettu * Voimaan..28 Sopimustyönantajan hoitokustannusosa lasketaan kaaalla { } H n p (9) P = min max { h S; p 697 }; y S e e m ( ) (2) ( ) n p h = p + p e h ja kertoimien h ja arot on määritelty liitteen kohdassa.6. Kerroin on (2) e m = m e ja kerroin e p on annettu liitteen kohdassa.6. Tilapäiselle työnantajalle hoitokustannusosa lasketaan kaaalla. H p (22) P = min{ 43; y S} Samaan osakeyhtiöitä pankkeja tai akuutusyhtiöitä koskean lainsäädännön mukaiseen konserniin kuuluat akuutuksenottajat katsotaan kerrointa h määrättäessä yhdeksi akuutuksenottajaksi. Samoin menetellään edellä mainittuihin konserneihin rinnastettaien yrityskokonaisuuksien suhteen joissa emoyrityksen yhtiömuoto on muu kuin edellä mainittu. Jos konserniin kuuluilla yhtiöillä on ähintään 5 %:n omistusosuus konserniin kuulumattomassa yrityksessä myös iimeksi mainittua pidetään konserniin kuuluana kerrointa h määrättäessä. Yhdeksi akuutuksenottajaksi katsotaan myös ne akuutuksenottajat jotka kuuluat jonkun muun Euroopan talousalueeseen kuuluan altion kuin Suomen lainsäädännön

21 3 perusteella konserniin rinnastettaaan yrityskokonaisuuteen. Vakuutuksenottajan on esitettää akuutuksenantajalle selitys kuulumisesta konserniin rinnastettaaan yrityskokonaisuuteen. Konserniin kuulua akuutuksenottaja oidaan kuitenkin jättää ottamatta huomioon mikäli tällä ei ole kokonaisuuden kannalta oleellista merkitystä. Ennen 3.2. päättyneitä akuutuksia ei oteta huomioon kerrointa h määrättäessä. Ennen 3.2. päättyneille akuutuksille kerroin h määrätään akuutuksen oman palkkasumman mukaan. Edellä tarkoitetun konsernin sisällä tapahtuneen sulautumisen jakautumisen tai liikkeen luoutuksen yhteydessä päättynyt akuutus oidaan kuitenkin katsoa jatkuaksi akuutukseksi laskettaessa kerrointa h konsernin akuutuksille LAKISÄÄTEISTEN MAKSUJEN OSA * Vahistettu * Voimaan..28 Lakisääteisten maksujen osa lasketaan kaaalla (23) L P = l S l on liitteen kohdassa.7 annettu kerroin. Maksun osalla kustannetaan TyEL 8 :ssä tarkoitetut Eläketurakeskuksen kustannukset lain Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta 6 :ssä tarkoitettu oikeushallintomaksu ja lain Vakuutusalontairastosta 5 :ssä tarkoitettu maksu TYÖTTÖMYYSELÄKEOSA * Vahistettu * Voimaan..27 Työttömyyseläkeosa lasketaan kaaalla ( ) U U U U (24) P = α P () + α P (2) + P (22) kaaalla α on määritelty kaaassa (). Maksun teoreettinen työttömyyseläkeosa U P () lasketaan (25) P U () = uxs kertoimet u x on annettu liitteen kohdassa.3. Vakuutuksen työttömyyseläkkeiden omaastuumaksu lasketaan kaaalla (26) (2) = + ( + ) 5 ( + ) i U URM UA UA P E i V i V on kohdassa 7 määritelty rahastokorko ja

22 4 URM E = uonna maksetut kohdan 5. mukaan tähän akuutukseen liittyät yhtiön astuulla oleat työttömyyseläkkeiden osat ja V = kaaan (54) mukaisesti laskettu astuu. UA U Suuretta P (2) laskettaessa ei oteta huomioon niitä työttömyyseläkkeitä joita astaaa maksu määrätään kaaan (27) mukaan. α S U { i V } U x 5 (27) 53 URM (22) ( ) U P = α E + + i V ( + ) α Sx 53 α > α >. Suuretta U P (22) laskettaessa otetaan huomioon ne työttömyyseläkkeet - joissa TEL 6 a :ssä sellaisena kuin se on ennen..25 tarkoitettu työsuhde on alkanut akuutetun 5 uoden täyttämispäiän jälkeen ja kestänyt alle kolme uotta hetkeen mennessä. Tällöin ei kuitenkaan katsota työsuhteen katkenneen työntekijän siirtyessä osa-aikaeläkkeelle osa-aikatyön jatkuessa saman työnantajan paleluksessa tai - joissa se työsuhde johon ennen..25 oimassa olleessa TEL 6 a :ssä tarkoitettu tulea aika liitetään on päättynyt ennen..25 ja jonka eläkeikä oli alle 63 uotta mikäli työttömyyseläkkeen eläketapahtuma on jälkeen tai - joissa työntekijän työsuhde on irtisanottu TSL 7 luun 2 :n perusteella tai purettu TSL 8 luun :n perusteella jälkeen työntekijästä johtuasta muusta kuin tereydellisestä syystä tai - joissa työntekijä on omasta aloitteestaan ja ilman työnantajan myötäaikutusta irtisanoutunut jälkeen tai - jotka on myönnetty sellaisen työkyyttömyyseläkkeen tai kuntoutustuen jatkona joka on myönnetty ennen..26 tai - joissa työsuhteessa johon tulea aika TyEL:n oimaanpanolain 28 :n 2 momentin mukaan liittyy työntekijä on aihtanut työnantajaa työsuhteen säilyessä yhdenjaksoisena ja jossa työsuhde iimeiseen työnantajaan on kestänyt ähintään kuusi kuukautta mutta kuitenkin alle kuusi kuukautta hetkellä Edellä työnantajan ei katsota aihtuneen sulautumisen tai jakautumisen yhteydessä. Kaaassa (27) tarkoitetut astuut V U lasketaan em. huomioonotettaien työttömyyseläkkeiden osalta kaaan (52) mukaisesti. Kaaan (27) suure Sx 53 on kohdassa 2.2 määritellyn akuutusmaksun perusteena oleien palkkojen S summa siltä osin kun niistä karttuu eläkettä TyEL 64 :n momentin 2 tai 3 kohdan mukaisesti taikka TyEL 67 mukaisesti siltä osin kuin eläkettä kartuttaia työansioita on 53 ikäuoden täyttämisen jälkeen.

23 5 Sellaisen akuutuksen osalta jonka iimeinen oimassaolopäiä on uonna kaaassa (26) esiintyiä suureita laskettaessa jätetään ottamatta huomioon uonna akuutuksen päättymishetken jälkeen myönnetyt työttömyyseläkkeet. Ennen akuutuksen päättymistä URM myönnettyjen eläkkeiden osalta suureeseen E sisällytetään myös päättymishetken jälkeen uonna maksetut eläkkeet. Jos sellaisen akuutuksen lakattua jonka iimeinen oimassaolopäiä oli uonna u akuutusyhtiön astattaiksi tulee lakkaamishetken jälkeen mutta iimeistään uonna 2 myönnettyjä kohdan 5. mukaan tähän akuutukseen liittyiä muita kuin kaaassa (27) 2 hetkelle.7. seuraaan tarkoitettuja työttömyyseläkkeitä lasketaan ylite uodelta ( ) kaaan mukaisesti u u u i URM U u U u i UY u i Eu+ i i V i Vu i P + i= i= 5 5 (28) α ( + ) + ( + ) ( + ) 2 ( + ) u i UY P + on uodelta u+ i peritty työttömyyseläkeliikkeen ylitteen maksu. u i Vakuutuksenottajalta oidaan periä uodelta ylite on ähintään 5. ( 2) UY ylitteen suuruinen maksu jos Jos kaaan (28) mukainen ylite uodelta 2 on ähintään 5 peritään ylite akuutuksenottajalta. Vastaaasti negatiiinen ylite uodelta 2 palautetaan akuutuksenottajalle jos palautuksen määrä on ähintään 5. P 4.2 KONSERNIKOHTAINEN VAKUUTUSMAKSUN LASKENTA Samaan kirjanpitolain mukaiseen konserniin kuuluat jäljempänä tämän kohdan toisessa kappaleessa tarkemmin määritellyt työnantajat oiat alita kohdassa 4. esitetyn akuutusmaksun määräytymistekniikan sijaan tämän kohdan mukaisen aihtoehtoisen maksutekniikan (konsernitekniikan). Sama koskee myös jonkun muun Euroopan talousalueeseen kuuluan altion kuin Suomen lainsäädännön perusteella konserniin rinnastettaaa yrityskokonaisuutta. Vakuutuksenottajien on esitettää akuutuksenantajalle selitys kuulumisesta edellä mainittuun yrityskokonaisuuteen. Konsernitekniikka koskee sen piiriin kuuluien työnantajien akuutuksia kaikissa työeläkeakuutusyhtiöissä. Konsernitekniikkaa koskea alintaoikeus koskee konserneja joissa konserniin uonna Y kuuluien työnantajien akuutusten suureiden S yhteismäärä on pysyästi ähintään R. Konsernitekniikan ulkopuolelle oiat jättäytyä sellaiset konserniin kuuluat työnantajat joiden suure S on pysyästi pienempi kuin 2 R. Konsernitekniikan soeltaminen edellyttää jokaisen tekniikan piiriin tulean työnantajan suostumusta. Konsernitekniikka tulee oimaan työnantajien muutosilmoituksen tekemistä seuraaan kalenteriuoden alusta ja on oimassa toistaiseksi.

24 6 Jos jokin työnantaja lakkaa kuulumasta konserniin konsernitekniikkaa ei soelleta siihen työnantajaan seuraaan kalenteriuoden alusta. Jos konserniin tulee uusi työnantaja uuteen työnantajaan soelletaan konsernitekniikkaa seuraaan kalenteriuoden alusta edellyttäen että uusi työnantaja ja tekniikan piirissä jo oleat työnantajat tekeät sitä koskean ilmoituksen. Konsernitekniikan soeltaminen päättyy konsernin pienenemisen johdosta.. jos sen piiriin Y kuuluien työnantajien akuutusten suureiden S yhteismäärä on pienempi kuin R ja suureiden yhteismäärä on pienempi kuin R. S Konsernitekniikan soeltaminen päättyy..+2 alkaen jos jokin työnantajista tekee päättymisilmoituksen työeläkeakuutusyhtiölle uoden aikana ja jos konsernitekniikka on..+2 ollut käytössä ähintään iisi uotta. Laskettaessa työnantajan akuutusmaksua uodelta käytetään kohdissa ja 4..7 suureena konsernitekniikan piiriin kuuluien työnantajien suureiden yhteismäärää. S Ne työnantajat joiden akuutukset oat samassa työeläkeakuutusyhtiössä oiat sopia työeläkeyhtiön kanssa ennen akuutuskauden alkua että akuutusmaksut ko. työnantajien kesken tasoitetaan siten Y - että näiden työnantajien akuutusmaksujen yhteismäärä jaetaan työnantajien kesken suureiden S suhteessa tai - että näiden työnantajien akuutusmaksujen yhteenlaskettujen työkyyttömyyseläke- työttömyyseläke- ja maksutappio-osien sekä kunkin työnantajan osalta kohdassa 4. tarkoitetun maksutekniikan mukaan laskettujen astaaien akuutusmaksun osien yhteismäärän erotus ositetaan näiden työnantajien kesken suureiden S suhteessa ja lisätään kohdan 4. mukaan laskettuihin akuutusmaksuihin. Jos työnantaja ei maksukyyttömyyden uoksi pysty maksamaan akuutusmaksuaan oat konsernitekniikan soeltamisen piiriin kuuluat muut työnantajat yhteisesti astuussa ko. työnantajan konsernitekniikan mukaan lasketun akuutusmaksun ja kohdan 4. mukaan lasketun akuutusmaksun erotuksesta suureiden S suhteessa. Kohdan 4..7 mukaiseen akuutuksen lakkaamisen jälkeen perittäään ylitteeseen ei kuitenkaan soelleta konsernitekniikkaa. Jos konsernitekniikan soeltaminen on päättynyt työnantajan ilmoituksesta ko. konserni oi uudestaan siirtyä käyttämään konsernitekniikkaa aikaisintaan iiden uoden kuluttua. S 4.3 SOPIMUSTYÖNANTAJAN ENNAKKOVAKUUTUSMAKSU Ennakkoakuutusmaksu on määrättää siten että se astaa mahdollisimman tarkasti myöhemmin laskettaaa lopullista maksua.

25 7 Yhtiöllä tulee olla kirjallinen selostus ennakkoakuutusmaksua määrättäessä käytettäistä kaaoista ja menettelystä. Ennakkoakuutusmaksua laskettaessa otetaan lisäksi huomioon perustekorkoa astaaa korko. Vakuutuksenottaja oi akuutuksenantajan kanssa sopimalla suorittaa ennakkoakuutusmaksut kalenterikuukausittain oma-aloitteisesti edellisenä kalenterikuukautena maksettujen palkkojen perusteella. 4.4 VAKUUTUSMAKSUN KORJAUS * Vahistettu * Voimaan..28 Jos akuutusmaksun laskemisen jälkeen korjataan työntekijöiden ansioita korjauksesta aiheutua akuutusmaksu lasketaan kunkin uoden osalta ao. uoden perusteita soeltaen. Vakuutuskohtaisen maksun laskennassa lasketaan työkyyttömyyseläkeosan korjaus kaaalla Δ P = ΔP c Δ S + m Δ (28a) ( α ) I I k u () u α P I u u= 27 u= 27 u= 27 () u on korjauksen kohdeuosi ja korjausuosi sekä Δ Su uoden u palkan korjauksen määrä ja I ΔP u () on palkkojen korjauksesta aiheutua työkyyttömyystariffimaksun korjaus. Mikäli työnantajan akuutukset oat yhtiössä päättyneet akuutuksen osalta käytetään päättymisuoden α-suuretta sekä maksuluokkakerrointa m k. Yhtiö oi laskea lisäksi akuutusmaksun akuutustason korjauksen muiden maksunosien osalta. Sopimustyönantajille akuutusmaksun korkoutus suoritetaan tällöin perustekoron mukaan ao. uoden teoreettisesta eräpäiästä arsinaiseen eräpäiään. Maksuun aiheutuan korjauksen katsotaan kuuluan korjausuoden maksutuloon.

26 8 5 VASTUUVELKA * Vahistettu * Voimaan ERITYISKYSYMYKSIÄ VAKUUTUKSEEN LIITTYVISTÄ ELÄKKEISTÄ JA VASTUUVELASTA Kunkin akuutuksen astaisten ja alkaneiden anhuuseläkkeiden astuuelka määräytyy kyseisen akuutuksen työntekijöiden kohdassa 3 määriteltyjen akuutuskohtaisten rahastoitujen anhuuseläkkeiden perusteella. Kuhunkin akuutukseen liittyään työkyyttömyyseläkkeen korausastuuseen luetaan alkaneiden työkyyttömyyseläkkeiden astuu siltä osin kuin se perustuu TyEL 75 mukaan huomioon otettaiin eläketapahtumauotta edeltäinä kahtena kalenteriuonna akuutetulle tämän akuutuksen osalta maksettuihin palkkoihin. Lisäksi siihen sisältyy ennen..27 oimassa olleen TEL:n mukaan akuutukseen liittyistä työkyyttömyyseläkkeistä aiheutua korausastuu. Kuhunkin akuutukseen liittyiksi luetaan ne TEL 6 a ja 6 b :ää soeltaen sellaisena kuin pykälät oliat oimassa ennen..25 myönnetyt työttömyyseläkkeet joiden osalta työsuhde on kuulunut tähän akuutukseen. Mikäli kyseinen työsuhde on eri aikoina kuulunut eri eläkejärjestelyihin eläkkeen katsotaan liittyän näistä siihen johon työsuhde kuului iimeksi ennen eläketapahtumahetkeä. Jos kuitenkin työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisena työnantajan aihtuessa määrätään se eläkejärjestely johon eläkkeen katsotaan liittyän samalla taalla kuin jos työsuhde olisi katkennut työnantajan aihtuessa. Tällöin ei sulautumisen eikä jakautumisen yhteydessä kuitenkaan katsota työnantajan aihtuan. Lisäksi akuutukseen liittyiksi luetaan TyEL:n oimaanpanolain 29 :ssä tarkoitetut työttömyyseläkkeet. Jos samalla työnantajalla tai sulautuneilla tai jakautuneilla työnantajilla on ollut samassa yhtiössä useita akuutuksia ja johonkin näistä kuuluneet työsuhteet siirretään toiseen akuutukseen uoden + alusta lukien tai uonna muusta ajankohdasta kuin uoden alusta lukien edelliseen akuutukseen liittyneiden työkyyttömyys- ja työttömyyseläkkeiden sekä kuntoutusrahojen katsotaan liittyän jälkimmäiseen akuutukseen uoden + alusta lukien. Vastaaalla taalla menetellään myös jos työnantajan yhtiömuoto on muu kuin osakeyhtiö. Laskettaessa maksun työttömyyseläkeosaa uodelle + yhdistetään tällöin myös edellisen akuutuksen hetkelle 3.2. laskettu alkaneiden työttömyyseläkkeiden korausastuu jälkimmäisen akuutuksen astaaaan suureeseen. Työnantajan jakautuessa jakautumishetkeen mennessä kertynyttä akuutuksen astuuelkaa ei oida jakaa.

27 9 5.2 VAKUUTUSMAKSUVASTUU 5.2. VARSINAINEN VAKUUTUSMAKSUVASTUU VASTAISTEN VANHUUSELÄKKEIDEN VAKUUTUSMAKSUVASTUU Vastaisten anhuuseläkkeiden akuutusmaksuastuu hetkellä 3.2. lasketaan akuutuskohtaisesti kaaalla V R N65 R (29) V = E + E a D x+ ½. x< 65 x+ ½ x 65 Vastuussa otetaan huomioon myös apaakirjat sekä työkyyttömyys- ja työttömyyseläkkeen saajien astaiset anhuuseläkkeet VASTAISTEN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEIDEN VAKUUTUSMAKSUVASTUU Vastaisten työkyyttömyyseläkkeiden akuutusmaksuastuu hetkellä 3.2. lasketaan akuutuskohtaisesti kaaalla (3) I VI I 2 VI I V = k P () + k P () VI 2 VI ja oat kertoimia joiden arot on annettu liitteen kohdassa 2.6. k k LISÄVAKUUTUSVASTUU Lain työeläkeakuutusyhtiöistä 6 luun 4 :n 2 momentin mukainen lisäeduista aiheutua A A lisäakuutusastuu V koostuu osittamattomasta lisäakuutusastuusta V sekä ositetusta A A2 lisäakuutusastuusta jonka muodostaat osat V ja V. Kohtaa soellettaessa katsotaan 3.2. oimassa oleiksi akuutuksiksi myös kyseisenä päiänä päättyät akuutukset.

28 TILINPÄÄTÖKSESSÄ LISÄVAKUUTUSVASTUUSEEN SIIRRETTÄVÄ MÄÄRÄ * Vahistettu * Voimaan..28 A Osittamattomaan lisäakuutusastuuseen V tilinpäätöksessä 3.2. siirrettää määrä lasketaan kaaalla (3) Δ W = Z Y Suureeseen Z = yhtiön akuutusmaksujen korkotuoton ja muiden tuottojen summa ähennettynä menoilla joihin luetaan koraukset kaaan ' (32) mukainen astuuelkasiirto Δ V kustannukset ja muut menot q Y = kq ' Q ' = yhtiön oma pääoma ilman aronkorotusrahastoa k = kohdassa 7 annettu perustekorko ellei sille ole ahistettu q Z sisältyä astuuelkasiirto muuta aroa. Kertoimen aro oi olla korkeintaan yhtiön yhtiöjärjestyksessä työeläkeakuutusyhtiöistä annetun lain 8 luun 2 :n mukaisesti määriteltyä omistajien yhtiön omaan pääomaan tekemille sijoituksille laskettaaa kohtuullista tuottoa astaaa. b ' Δ V lasketaan kaaalla ' (32) A 2 Q Δ V =Δ V +Δ V +Δ V +ΔT ΔH Δ V = tilinpäätöksen mukaisten arsinaisten akuutusmaksuastuiden ja eläkkeiden korausastuiden uoden loppu- ja alkumäärien erotus A2 A2 A2 Δ V = V V Q Q Q Q Q Δ V = V ( TP) V ( TP) + ( V ( TP) V ) Q V on määritelty Q kaaalla (46) ja V ( TP) on määritelty kohdassa 5.7 Δ T = tilinpäätöksen mukaisen tasoitusastuun uoden loppu- ja alkumäärien erotus sekä perus- että lisäeläkeakuutuksen osalta ja A Δ = lisäakuutusastuun osasta V uoden aikana tapahtuneet H suoritukset korkoutettuina hetkelle.7.. Suorituksiin luetaan mukaan sekä tiliuoden maksuun kohdistuat hyitykset että tiliuotta edeltäiin uosiin kohdistuiin maksuihin annetut

29 2 hyitykset siltä osin kun niitä ei ole otettu huomioon aikaisemmissa tilinpäätöksissä OSITTAMATON LISÄVAKUUTUSVASTUU * Vahistettu * Voimaan..27 Osittamaton lisäakuutusastuu A V tilinpäätöksessä 3.2. lasketaan kaaalla (33) V = V +ΔW Δ H A A Suure Δ H = määrä joka tilinpäätöksessä 3.2. siirretään osittamattomasta A lisäakuutusastuusta V ositetun lisäakuutusastuun osaan A V. Δ H lasketaan kaaalla (34) Δ H = min { ΔW ; ΔW max } (35) ΔW = yhtiön hallituksen ennen uoden päätymistä tekemän päätöksen mukainen määrä siirroksi osittamattomasta lisäakuutusastuusta ositettuun lisäakuutusastuuseen (36) (37) (38) + max A S 2 H Δ W = min ; βmax ( z) A + βmax ( ) + p z Y β max β 2 max jos z ( z) = jos z > jos z ( z) = 5 jos z > z A S =

30 22 A = lain työeläkeakuutusyhtiöistä mukaan laskettu toimintapääoma hetkellä 3.2. ennen siirtoa Δ H H Y = tilinpäätösanalyysin mukainen hoitokustannusliikkeen ylijäämä ja S = yhtiön akaaraisuusraja tilinpäätöshetkellä Vakaaraisuusraja lasketaan lain työeläkeakuutusyhtiöistä 7 luun 7 momentin sekä lain eläkelaitoksen akaaraisuusrajan laskemisesta ja astuuelan katteesta A mukaisesti; lisäakuutusastuun osa V otetaan tällöin uoden alun määräisenä ähennettynä uoden aikana maksetuilla hyityksillä ja p = lain eläkelaitoksen akaaraisuusrajan laskemisesta ja astuuelan kattamisesta :n mukainen kerroin jolla lasketaan eläkelaitoksen akaaraisuusraja. Kuitenkin kaaojen (37) ja (38) sijasta yhtiö oi uosina 27 2 käyttää kaaoja (37a) (38a) β max β 2 max jos z ( z) = 2 jos z > jos z ( z) = 25 jos z >. Kerran siirryttyään käyttämään kaaoja (37) ja (38) yhtiö ei oi enää siirtyä käyttämään kaaoja (37a) ja (38a). Mikäli A S ja yhtiön toimintapääoma A siirron > 4 toimintapääoman ylärajan korotetaan siirtoa H Δ H jälkeen edelleen ylittäisi Δ määrällä ( A 4S ) OSITETUN LISÄVAKUUTUSVASTUUN OSA V 3 A. Tätä kohtaa soelletaan muille kuin TyEL:n 47 :n mukaisille tilapäisille työnantajille. Ositetun lisäakuutusastuun osa A A (39) V = V +ΔH ΔH Δ H on määritelty kohdassa ja A V tilinpäätöksessä 3.2. lasketaan kaaalla Δ H on kuten kaaassa (32). Hetkellä 3.2. oimassa olean perus- ja lisäeläkeakuutuksen yhteinen osuus ja hetken jälkeen muuhun kuin akuutuksenottajan TEL:n tai TyEL:n mukaisen toiminnan lakkaamiseen päättyneen perusakuutuksen astaaa osuus R lisäakuutusastuun osasta V lasketaan kaaalla A

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkeakuutuksen erityisperusteet 206 PERUSTEIDEN SOVELTAMINEN 2 IKÄÄN JA PALKKAAN LIITTYVÄT SUUREET 2 2. IKÄLASKU 2 2.2 VAKUUTUSMAKSUN PERUSTEENA OLEVA PALKKA JA

Lisätiedot

ETERAN TyEL:n MUKAISEN VAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET

ETERAN TyEL:n MUKAISEN VAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET ETERAN TyEL:n MUKAISEN AKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Tässä perusteessa kaikki suureet koskeat Eteraa, ellei toisin ole määritelty. Tässä perusteessa käytetyt lyhenteet: LEL Lyhytaikaisissa työsuhteissa oleien

Lisätiedot

TYEL 2007 TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN (TYEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Kokooma 5.2.2008. Viimeisin perustemuutos on vahvistettu 21.12.2007.

TYEL 2007 TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN (TYEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Kokooma 5.2.2008. Viimeisin perustemuutos on vahvistettu 21.12.2007. TYEL 27 TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN (TYEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Kokooma 5.2.28. Viimeisin perustemuutos on ahistettu 2.2.27. TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN (TYEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET

Lisätiedot

ETERAN TyEL:n MUKAISEN VAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET

ETERAN TyEL:n MUKAISEN VAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET ETERAN TyEL:n MUKAISEN AKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Tässä perusteessa kaikki suureet koskeat Eteraa, ellei toisin ole määritelty. Tässä perusteessa käytetyt lyhenteet: LEL Lyhytaikaisissa työsuhteissa oleien

Lisätiedot

Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa varten

Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa varten Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa arten Kokooma 3.0.. iimeisin perustemuutos on annettu 3.6.. Sisällysluettelo Liite Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän

Lisätiedot

ETERAN TyEL:n MUKAISEN VAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET

ETERAN TyEL:n MUKAISEN VAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET siu 1/26 ETERAN TyEL:n MUKAISEN AKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Kokooma 28.8.2007. iimeisin perustemuutos on ahistettu 5.3.2007. Tässä perusteessa kaikki suureet koskeat Eteraa, ellei toisin ole määritelty.

Lisätiedot

ETERAN TyEL:N MUKAISEN VAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET

ETERAN TyEL:N MUKAISEN VAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET 1 (20) ETERAN TyEL:N MUKAISEN AKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Kokooma 25.11.2011. iimeisin perustemuutos on ahistettu 9.12.2010. Tässä perusteessa kaikki suureet koskeat Eteraa, ellei toisin ole määritelty.

Lisätiedot

748/2019. Liitteet 1 2. Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa varten

748/2019. Liitteet 1 2. Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa varten Liitteet 2 Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa arten 2 Sisällysluettelo Liite Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa

Lisätiedot

Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa varten

Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa varten Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa arten Kokooma 2.5.207. Viimeisin perustemuutos on annettu 9.3.207. Sisällysluettelo Liite Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän

Lisätiedot

ETERAN TyEL:N MUKAISEN VAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET

ETERAN TyEL:N MUKAISEN VAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET siu 1/26 ETERAN TyEL:N MUKAISEN AKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Kokooma 25.2.2009 Tässä perusteessa kaikki suureet koskeat Eteraa, ellei toisin ole määritelty. Perusteessa käytetyt lyhenteet: LEL Lyhytaikaisissa

Lisätiedot

1422/2016. Liitteet 1 2. Muutos laskuperusteisiin työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaville eläkesäätiöille

1422/2016. Liitteet 1 2. Muutos laskuperusteisiin työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaville eläkesäätiöille Liitteet 2 Muutos laskuperusteisiin työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaille eläkesäätiöille 2 Liite akuutustekniset suureet Näissä laskuperusteissa esiintyät akuutustekniset suureet lasketaan

Lisätiedot

ELÄKEKASSAN LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA ELÄKETURVAA VARTEN

ELÄKEKASSAN LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA ELÄKETURVAA VARTEN ELÄKEKAAN LAKUPERUTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAITA ELÄKETURAA ARTEN Kokooma 5..208. iimeisin kokoomaan sisällytetty perustemuutos on ahistettu 29..208. Eläkekassat oiat erikseen hakea sosiaali- ja tereysministeriön

Lisätiedot

LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE

LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE LEE LASKUPEUSEE YÖNEKJÄN ELÄKELAN MUKASA OMNAA HAJOALLE ELÄKESÄÄÖLLE Kokooma..007. iimeisin perustemuutos on ahistettu 7..007. SSÄLLYSLUEELO LE : LASKUPEUSEE YÖNEKJÄN ELÄKELAN MUKASA OMNAA HAJOALLE ELÄKESÄÄÖLLE

Lisätiedot

Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa varten Kokonaisperuste annettu STM:n asetuksella

Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa varten Kokonaisperuste annettu STM:n asetuksella Laskuperusteet eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa arten Kokonaisperuste annettu SM:n asetuksella 2.2.204 (säädös 43/204). Sisällysluettelo Sosiaali- ja tereysministeriön asetus

Lisätiedot

1423/2016. Liitteet 1 2. Laskuperustemuutokset eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa

1423/2016. Liitteet 1 2. Laskuperustemuutokset eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa Liitteet Laskuperustemuutokset eläkekassoille työntekijän eläkelain mukaista kustannusten jakoa arten Liite Vakuutustekniset suureet Näissä laskuperusteissa esiintyät akuutustekniset suureet lasketaan

Lisätiedot

N:o 980 LIITE 1 MUUTOS LASKUPERUSTEISIIN TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE

N:o 980 LIITE 1 MUUTOS LASKUPERUSTEISIIN TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE 4970 LIIE MUUOS LSKUPERUSEISIIN ÖNEKIJÄN ELÄKELIN MUKIS OIMIN HRJOIILLE ELÄKESÄÄIÖILLE 497 LIIE 4.2.4 SUSSUU J ÄDENNSKERROIN S KORKOUOO yel 78 ja 79 :ssä yhteisesti kustannettaia kuluja arten tarkoitettua

Lisätiedot

N:o 1249 LIITTEET 1 2 LASKUPERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA KUSTANNUSTEN JAKOA VARTEN

N:o 1249 LIITTEET 1 2 LASKUPERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA KUSTANNUSTEN JAKOA VARTEN 4848 N:o 1249 LEE 1 2 LAKUPEUEE ELÄKEKAOLLE YÖNEKJÄN ELÄKELAN MUKAA KUANNUEN JAKOA VAEN N:o 1249 4849 ÄLLYLUEELO LE 1: LAKUPEUEE 1 VAKUUUEKNE UUEE 2 KÄÄN JA PALKKAAN LYVÄ UUEE 2.1 KÄLAKU 2.2 ELÄKKEEN PEUEENA

Lisätiedot

94/2012 LIITTEET 1 2 MUUTOS ELÄKEKASSOJEN LASKUPERUSTEISIIN TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA KUSTANNUSTEN JAKOA VARTEN

94/2012 LIITTEET 1 2 MUUTOS ELÄKEKASSOJEN LASKUPERUSTEISIIN TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA KUSTANNUSTEN JAKOA VARTEN 94/ LIIEE MUUOS ELÄKEKASSOJEN LASKUPEUSEISIIN YÖNEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISA KUSANNUSEN JAKOA VAEN 94/ 3 LIIE VAKUUUSEKNISE SUUEE Näissä perusteissa esiintyät akuutustekniset suureet lasketaan yel:n mukaisen

Lisätiedot

1780 N:o 567 LIITTEET 1 2 LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE

1780 N:o 567 LIITTEET 1 2 LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE 1780 N:o 567 LTTEET 1 LAKPETEET TYÖNTEKJÄN ELÄKELAN MKATA TOMNTAA HAJOTTALLE ELÄKEÄÄTÖLLE N:o 567 1781 ÄLLYLETTELO LTE 1: LAKPETEET TYÖNTEKJÄN ELÄKELAN MKATA TOMNTAA HAJOTTALLE ELÄKEÄÄTÖLLE 1 AKTTEKNET

Lisätiedot

Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaville eläkesäätiöille

Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaville eläkesäätiöille Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaille eläkesäätiöille Kokooma 2..209. iimeisin perustemuutos on annettu 4.2.208. Sisällysluettelo Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista

Lisätiedot

Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaville eläkesäätiöille

Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaville eläkesäätiöille Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaille eläkesäätiöille Kokooma 3.0.. iimeisin perustemuutos on annettu 3.6.. Sisällysluettelo Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista

Lisätiedot

LIITTEET 1 2 MUUTOS LASKUPERUSTEISIIN TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE

LIITTEET 1 2 MUUTOS LASKUPERUSTEISIIN TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE 3335 LIIEE 2 MUUOS LSKUPERUSEISIIN YÖNEKIJÄN ELÄKELIN MUKIS OIMIN HRJOIILLE ELÄKESÄÄIÖILLE 3336 LIIE 4.2.4 SUSSUU J ÄYDENNYSKERROIN S KORKOUOO yel 78 ja 79 :ssä yhteisesti kustannettaia kuluja arten tarkoitettua

Lisätiedot

LIITTEET 1 2 LASKUPERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA KUSTANNUSTEN JAKOA VARTEN

LIITTEET 1 2 LASKUPERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA KUSTANNUSTEN JAKOA VARTEN LIIEE LASKUPEUSEE ELÄKEKASSOILLE YÖNEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISA KUSANNUSEN JAKOA VAEN Kokooma 4..009. Viimeisin perustemuutos on annettu 9..008. Perusteen erikoisakioiden merkinnät b n tarkoittaat yel:n mukaisten

Lisätiedot

Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaville eläkesäätiöille

Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaville eläkesäätiöille Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaille eläkesäätiöille Kokooma.5.207. Viimeisin perustemuutos on annettu 9.3.207. Sisällysluettelo Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista

Lisätiedot

ELÄKEKASSAN LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA ELÄKETURVAA VARTEN

ELÄKEKASSAN LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA ELÄKETURVAA VARTEN ELÄKEKAAN LAKUPERUEE YÖNEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAIA ELÄKEURAA AREN Kokooma 5.2.207. iimeisin kokoomaan sisällytetty perustemuutos on ahistettu 6.2.207. Eläkekassat oiat erikseen hakea sosiaali- ja tereysministeriön

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 980. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o 980. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELM 2009 Julkaistu Helsingissä 3 päiänä joulukuuta 2009 N:o 980 98 SISÄLLYS N:o Siu 980 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaan eläkesäätiön

Lisätiedot

8, kun 1940 v x , kun 1970 v x , kun1980 v x , kun v x 1990, 9, kun 1950 v x , kun 1960 v x

8, kun 1940 v x , kun 1970 v x , kun1980 v x , kun v x 1990, 9, kun 1950 v x , kun 1960 v x 261/2011 3 LIITE 1 1 VKUUTUSTEKNISET SUUREET Näissä laskuperusteissa esiintyät akuutustekniset suureet lasketaan TyEL:n mukaisen eläkeakuutuksen yleisten laskuperusteiden mukaisesti käyttäen seuraaia erikoisakioiden

Lisätiedot

LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE

LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE LEE LKUPERUEE YÖNEKJÄN ELÄKELN MUK OMN HRJOLLE ELÄKEÄÄÖLLE Kokooma 0..0. iimeisin perustemuutos on annettu 6..009. ÄLLYLUEELO LE : LKUPERUEE YÖNEKJÄN ELÄKELN MUK OMN HRJOLLE ELÄKEÄÄÖLLE KUUUEKNE UUREE

Lisätiedot

Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaville eläkesäätiöille Kokonaisperuste annettu STM:n asetuksella

Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaville eläkesäätiöille Kokonaisperuste annettu STM:n asetuksella Laskuperusteet työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaille eläkesäätiöille Kokonaisperuste annettu SM:n asetuksella 2.2.204 (säädös 44/204). Sisällysluettelo Sosiaali- ja tereysministeriön asetus

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päiänä joulukuuta 2008 N:o 1050 1051 SISÄLLYS N:o Siu 1050 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaan

Lisätiedot

LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE

LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE (33) LKUPERUEE YÖNEKIJÄN ELÄKELIN MUKI OIMIN HRJOIILLE ELÄKEÄÄIÖILLE Kokooma 20..202. iimeisin perustemuutos on annettu 2.2.20. 2 (33) IÄLLYLUEELO LKUPERUEE YÖNEKIJÄN ELÄKELIN MUKI OIMIN HRJOIILLE ELÄKEÄÄIÖILLE

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta /2013 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta /2013 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päiänä joulukuuta 203 07/203 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaan eläkesäätiön eläkeastuun laskuperusteista

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELM Julkaistu Helsingissä 13 päiänä kesäkuuta 2012 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaan eläkesäätiön eläkeastuun laskuperusteista

Lisätiedot

N:o 221 LIITE 1 LASKUPERUSTEMUUTOKSET TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE

N:o 221 LIITE 1 LASKUPERUSTEMUUTOKSET TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE 75 N:o 1 LE 1 LAKPEREMOKE YÖNEKJÄN ELÄKELAN MKAA OMNAA HARJOALLE ELÄKEÄÄÖLLE N:o 1 753 1. AKEKNE REE Näissä laskuperusteissa esiintyät akuutustekniset suureet oat sosiaali- ja tereysministeriön 16.10.1990

Lisätiedot

LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE

LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE (32) LASKUPERUSEE YÖNEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISA OIMINAA HARJOIAILLE ELÄKESÄÄIÖILLE Kokooma 4.6.203. iimeisin perustemuutos on annettu 7.2.202. 2 (32) SISÄLLYSLUEELO LASKUPERUSEE YÖNEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISA

Lisätiedot

LIITE 1 PERUSTEMUUTOKSET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN 12 :N MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN

LIITE 1 PERUSTEMUUTOKSET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN 12 :N MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN 498 N:o 158 LE 1 PERSEMOKSE ELÄKEKASSOLLE YÖNEKJÄN ELÄKELAN 12 :N MKASA ASNJAKOA AREN N:o 158 499 1 AKSEKNSE SREE Näissä laskuperusteissa esiintyät akuutustekniset suureet oat sosiaali- ja tereysministeriön

Lisätiedot

LASKUPERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA KUSTANNUSTEN JAKOA VARTEN

LASKUPERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA KUSTANNUSTEN JAKOA VARTEN (2) LASKUPEUSEE ELÄKEKASSOLLE YÖNEKJÄN ELÄKELAN MUKASA KUSANNUSEN JAKOA VAEN Kokooma 25.9.202. Viimeisin perustemuutos on annettu 7.9.202. 2 (2) SSÄLLYSLUEELO LASKUPEUSEE VAKUUUSEKNSE SUUEE... 3 2 KÄÄN

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2012 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2012 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päiänä joulukuuta 202 862/202 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaan eläkesäätiön eläkeastuun laskuperusteista

Lisätiedot

ETERAN TyEL:N MUKAISEN VAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET

ETERAN TyEL:N MUKAISEN VAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET 1 (20) TRAN TyL:N MUKASN AKUUTUKSN RTYSPRUSTT Kokooma 20.4.2012. iimeisin perustemuutos on ahistettu 12.12.2011. Tässä perusteessa kaikki suureet koskeat teraa, ellei toisin ole määritelty. Perusteessa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta /2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELM Julkaistu Helsingissä 28 äiänä maaliskuuta 20 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaan eläkesäätiön eläkeastuun laskuerusteista annetun

Lisätiedot

MERIMIESELÄKELAIN (1290/2006) 202 :n MUKAISET VAKUUTUSTEKNISEN VASTUUVELAN LASKUPERUSTEET JA PERUSTEET 153 :n MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN

MERIMIESELÄKELAIN (1290/2006) 202 :n MUKAISET VAKUUTUSTEKNISEN VASTUUVELAN LASKUPERUSTEET JA PERUSTEET 153 :n MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN 487/05 Liite / MEIMIESELÄKELAIN (90/006) 0 :n MUKAISE AKUUUSEKNISEN ASUUELAN LASKUEUSEE JA EUSEE 53 :n MUKAISA ASUUNJAKOA AEN Soelletaan ensimmäisen kerran uoden 05 akuutusteknisen astuuelan laskennassa

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 158. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o 158. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 3 päiänä maaliskuuta 2006 N:o 158 SSÄLLYS N:o Siu 158 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijäin eläkelain mukaista toimintaa harjoittaan eläkekassan

Lisätiedot

2 862/2012 Liitteet 1 2 MUUTOS LASKUPERUSTEISIIN TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE

2 862/2012 Liitteet 1 2 MUUTOS LASKUPERUSTEISIIN TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE 2 862/202 Liitteet 2 MUUTOS LASKUPERUSTEISIIN TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE 862/202 3 Liite VAKUUTUSTEKNISET SUUREET Näissä laskuperusteissa esiintyät akuutustekniset

Lisätiedot

1 (21) LASKUPERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA KUSTANNUSTEN JAKOA VARTEN

1 (21) LASKUPERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA KUSTANNUSTEN JAKOA VARTEN () LASKUPEUSEE ELÄKEKASSOLLE YÖNEKJÄN ELÄKELAN MUKASA KUSANNUSEN JAKOA VAEN Kokooma 9.9.04. Viimeisin perustemuutos on annettu 9.9.04. () SSÄLLYSLUEELO LASKUPEUSEE VAKUUUSEKNSE SUUEE... 3 KÄÄN JA PALKKAAN

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 18 päiänä joulukuuta 2003 N:o 1077 1079 SISÄLLYS N:o Siu 1077 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus merimieseläkekassan perusteista merimieseläkelain 3a

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 221. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o 221. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus OMEN ÄÄDÖKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päiänä huhtikuuta N:o 221 ÄLLY N:o iu 221 osiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijäin eläkelain mukaista toimintaa harjoittaan eläkesäätiön eläkeastuun

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta /2012 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta /2012 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 0 päiänä joulukuuta 0 89/0 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus merimieseläkekassan akuutusteknisen astuuelan laskuperusteista ja perusteista merimieseläkelain

Lisätiedot

MERIMIESELÄKELAIN (1290/2006) 202 :n MUKAISET VAKUUTUSTEK- NISEN VASTUUVELAN LASKUPERUSTEET JA PERUSTEET 153 :n MU- KAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN

MERIMIESELÄKELAIN (1290/2006) 202 :n MUKAISET VAKUUTUSTEK- NISEN VASTUUVELAN LASKUPERUSTEET JA PERUSTEET 153 :n MU- KAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN 506 N:o 076 Liite MERIMIESELÄKELAIN (90/006) 0 :n MUKAISE AKUUUSEK- NISEN ASUUELAN LASKUERUSEE JA ERUSEE 53 :n MU- KAISA ASUUNJAKOA AREN Soelletaan ensimmäisen kerran uoden akuutusteknisen astuuelan laskennassa

Lisätiedot

PERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN 12 :N MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN

PERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN 12 :N MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN LE PERSEE ELÄKEKASSOLLE YÖNEKJÄN ELÄKELAN :N MKASA ASNJAKOA AREN Kokooma 8.3.006. iimeisin perustemuutos on ahistettu 7..006. SSÄLLYSLEELO LE : PERSEE ELÄKEKASSOLLE YÖNEKJÄN ELÄKELAN :N M- KASA ASNJAKOA

Lisätiedot

PERUSTEET MERIMIESELÄKELAIN 3 a :n 2 JA 3 MOMENTIN MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN

PERUSTEET MERIMIESELÄKELAIN 3 a :n 2 JA 3 MOMENTIN MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN 3334 N:o 1188 Liite 1 PEUSTEET MEIMIESELÄKELAIN 3 a :n 2 JA 3 MOMENTIN MUKAISTA ASTUUNJAKOA ATEN Soelletaan ensimmäisen kerran uodelta 2006 toimitettaassa astuunjaossa. 1 TEL:n ähimmäiseläketuraa astaaa

Lisätiedot

ELÄKEKASSAN YEL-OSASTON LASKUPERUSTEET Kokonaisperuste, vahvistettu 20.2.2007.

ELÄKEKASSAN YEL-OSASTON LASKUPERUSTEET Kokonaisperuste, vahvistettu 20.2.2007. ELÄKEKASSAN YEL-OSASTON LASKUPERUSTEET Kokonaisperuste, ahistettu 20.2.2007. ELÄKEKASSAN YEL-OSASTON LASKUPERUSTEET Sisällysluettelo 1 PERUSTEIDEN SOVELTAMINEN... 1 2 VAKUUTUSMAKSU... 1 3 VAKUUTUSMAKSUVASTUU...

Lisätiedot

MERIMIESELÄKELAIN (1290/2006) 202 :n MUKAISET VAKUUTUSTEKNISEN VASTUUVELAN LASKUPERUSTEET JA PERUSTEET 153 :n MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN

MERIMIESELÄKELAIN (1290/2006) 202 :n MUKAISET VAKUUTUSTEKNISEN VASTUUVELAN LASKUPERUSTEET JA PERUSTEET 153 :n MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN 4696 N:o 3 Liite MEIMIESELÄKELAIN (90/006) 0 :n MUKAISE AKUUUSEKNISEN ASUUELAN LASKUEUSEE JA EUSEE 53 :n MUKAISA ASUUNJAKOA AEN Soelletaan ensimmäisen kerran uoden akuutusteknisen astuuelan laskennassa

Lisätiedot

MERIMIESELÄKELAIN (1290/2006) 202 :n MUKAISET VAKUUTUSTEKNISEN VASTUUVELAN LASKUPERUSTEET JA PERUSTEET 153 :n MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN

MERIMIESELÄKELAIN (1290/2006) 202 :n MUKAISET VAKUUTUSTEKNISEN VASTUUVELAN LASKUPERUSTEET JA PERUSTEET 153 :n MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN /4 MEIMIESELÄKELAIN (90/006) 0 :n MUKAISE AKUUUSEKNISEN ASUUELAN LASKUEUSEE JA EUSEE 53 :n MUKAISA ASUUNJAKOA AEN Kokooma 0..05 iimeisin kokoomaan sisällytetty perustemuutos on ahistettu 9..04 sosiaali-

Lisätiedot

ELÄKEKASSAN YEL-OSASTON LASKUPERUSTEET Kokooma 27.3.2006. Viimeisin perustemuutos on vahvistettu 12.1.2005.

ELÄKEKASSAN YEL-OSASTON LASKUPERUSTEET Kokooma 27.3.2006. Viimeisin perustemuutos on vahvistettu 12.1.2005. ELÄKEKASSAN YEL-OSASTON LASKUPERUSTEET Kokooma 27.3.2006. Viimeisin perustemuutos on ahistettu 12.1.2005. ELÄKEKASSAN YEL-OSASTON LASKUPERUSTEET Kokooma 27.3.2006. Sisällysluettelo 1 PERUSTEIDEN SOVELTAMINEN...

Lisätiedot

LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE

LASKUPERUSTEET TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA TOIMINTAA HARJOITTAVILLE ELÄKESÄÄTIÖILLE (9) LASKUPERUSEE YÖNEKJÄN ELÄKELAN MUKASA OMNAA HARJOALLE ELÄKESÄÄÖLLE Kokooma 9.9.03. iimeisin perustemuutos on annettu 3.9.03. (9) SSÄLLYSLUEELO LASKUPERUSEE YÖNEKJÄN ELÄKELAN MUKASA OMNAA HARJOALLE

Lisätiedot

PERUSTEET MERIMIESELÄKELAIN 3 a :n 2 JA 3 MOMENTIN MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN

PERUSTEET MERIMIESELÄKELAIN 3 a :n 2 JA 3 MOMENTIN MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN 3632 N:o 662 Liite 1 PEUSTEET MEIMIESELÄKELAIN 3 a :n 2 JA 3 MOMENTIN MUKAISTA ASTUUNJAKOA ATEN Soelletaan ensimmäisen kerran uodelta toimitettaassa astuunjaossa. 1 TEL:n ähimmäiseläketuraa astaaa merimieseläkelain

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. tapaturmavakuutuslain 18 e :n 5 momentin mukaisen haittarahan kertakorvauksen perusteista

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus. tapaturmavakuutuslain 18 e :n 5 momentin mukaisen haittarahan kertakorvauksen perusteista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 00 Julkaistu Helsingissä 30 päiänä joulukuuta 00 N:o 303 305 SISÄLLYS N:o Siu 303 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus tapaturmaakuutuslain 8 e :n 5 momentin mukaisen haittarahan

Lisätiedot

YRITTÄJIEN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET. Voimaan

YRITTÄJIEN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET. Voimaan YITTÄJIEN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN EITYISPEUSTEET Voimaan 1.1.2007 SISÄLTÖ YITTÄJIEN ELÄKELAIN (YEL) MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN EITYISPEUS- TEET 1. PEUSTEIEN SOVELTAMINEN... 1 2.

Lisätiedot

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet Työnteijän eläelain (TyEL) muaisen eläeauutusen erityisperusteet 202 2 TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN (TYEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Voimaantulosäännöset Perusteen 20.2.2006 oimaantulosäännös

Lisätiedot

YRITTÄJIEN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN PERUSTEET. Kokooma Viimeisin perustemuutos on vahvistettu

YRITTÄJIEN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN PERUSTEET. Kokooma Viimeisin perustemuutos on vahvistettu YITTÄJIEN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN PEUSTEET Kokooma 4..008. Viimeisin perustemuutos on ahistettu 0..007. SISÄLTÖ YITTÄJIEN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN PEUSTEET. PEUSTEIDEN SOVELTAMINEN....

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1247. Valtioneuvoston asetus. poliisikoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 1247. Valtioneuvoston asetus. poliisikoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 20 päiänä joulukuuta 2007 N:o 1247 1248 SISÄLLYS N:o Siu 1247 altioneuoston asetus poliisikoulutuksesta annetun altioneuoston asetuksen muuttamisesta 4831

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 859. Laki. kuntien valtionosuuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2008

SISÄLLYS. N:o 859. Laki. kuntien valtionosuuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2008 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päiänä joulukuuta N:o 859 86 SISÄLLYS N:o Siu 859 Lakikuntienaltionosuuslainmuuttamisesta... 649 860 Laki sosiaali- ja tereydenhuollon suunnittelusta ja altionosuudesta

Lisätiedot

N:o LIITTEET 1 2 MUUTOS ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEISIIN

N:o LIITTEET 1 2 MUUTOS ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEISIIN N:o 38 355 LIITTEET MUUTOS ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEISIIN 356 N:o 38 LIITE VAKUUTUSTEKNISET SUUREET Näissä laskuperusteissa esiintyät akuutustekniset

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 565. Valtioneuvoston asetus. jäteasetuksen muuttamisesta. Annettu Helsingissä 10 päivänä toukokuuta 2007

SISÄLLYS. N:o 565. Valtioneuvoston asetus. jäteasetuksen muuttamisesta. Annettu Helsingissä 10 päivänä toukokuuta 2007 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 22 päiänä toukokuuta 2007 N:o 565 567 SSÄLLYS N:o Siu 565 altioneuoston asetus jäteasetuksen muuttamisesta... 1775 566 altioneuoston asetus inestointituesta

Lisätiedot

Liite 1 PERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN 12 :N MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN

Liite 1 PERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN 12 :N MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN 2923 Liite 1 PERUSTEET ELÄKEKASSOILLE TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN 12 :N MUKAISTA VASTUUNJAKOA VARTEN 2924 N:o 1105 SISÄLLYS 1 VAKUUTUSTEKNISET SUUREET 2 TYÖNANTAJIEN LUOKITTELU 3 IKÄÄN, PALKKAAN JA TYÖSUHDEAIKAAN

Lisätiedot

Vanhuuseläkevastuun korotuskertoimet vuodelle 2017

Vanhuuseläkevastuun korotuskertoimet vuodelle 2017 Muistio () anhuuseläkeastuun korotuskertoimet uodelle anhuuseläkeastuun korotuskertoimet on laskettu käyttäen Eläketurakeskuksen laskentakaaamuistiossa.. määriteltyjä kaaoja. Kertoimissa on otettu huomioon

Lisätiedot

MUUTOS ELÄKEKASSOJEN LASKUPERUSTEISIIN TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA KUSTANNUSTEN JAKOA VARTEN

MUUTOS ELÄKEKASSOJEN LASKUPERUSTEISIIN TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN MUKAISTA KUSTANNUSTEN JAKOA VARTEN 564 N:o 30 LTTEET 1 MTOS ELÄKEKASSOJEN LASKPERSTESN TYÖNTEKJÄN ELÄKELAN MKASTA KSTANNSTEN JAKOA VARTEN Perusteen erikoisakioiden merkinnät ( n ) tarkoittaat TyEL:n mukaisten yleisten laskuerusteiden merkintöjä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 20 päiänä joulukuuta 2000 N:o 1105 1107 SISÄLLYS N:o Siu 1105 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijäin eläkelain mukaista toimintaa harjoittaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston asetus. tulliasetuksen muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2001

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston asetus. tulliasetuksen muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2001 SOME SÄÄÖSKOKOELMA 200 ulkaistu Helsingissä 3 päiänä joulukuuta 200 :o 404 407 SISÄLLYS :o Siu 404 altioneuoston asetus tulliasetuksen muuttamisesta... 3845 405 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työeläkekassan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 20 päiänä joulukuuta 2007 N:o 1249 1250 SSÄLLYS N:o Siu 1249 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaan

Lisätiedot

APTEEKKIEN ELÄKEKASSAN TEL:N MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET. Vahvistettu 1.11.2007, sovelletaan 15.9.2007 alkaen.

APTEEKKIEN ELÄKEKASSAN TEL:N MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET. Vahvistettu 1.11.2007, sovelletaan 15.9.2007 alkaen. PTEEKKIE ELÄKEKSS TEL: MUKISE LISÄELÄKEVKUUTUKSE LSKUPEUSTEET Vahistettu 1.11.2007, soelletaan 15.9.2007 alkaen. ii PTEEKKIE ELÄKEKSS TEL: MUKISE LISÄELÄKE- VKUUTUKSE LSKUPEUSTEET 1. VKUUTUSTEKISET SUUEET...

Lisätiedot

N:o 509 1593 LIITTEET 1 3 ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET

N:o 509 1593 LIITTEET 1 3 ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET N:o 59 593 LIITTEET 3 ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELIN MUKISEN LISÄELÄKEVKUUTUKSEN LSKUPEUSTEET 594 N:o 59 SISÄLLYS: LIITE : ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELIN MUKISEN LISÄELÄKEVKUUTUKSEN LSKUPEUSTEET

Lisätiedot

Kokonaisperuste Vahvistettu 27.4.2007, voimaantulo 7.5.2007, sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2007 tehtävissä vakuutusteknisissä laskelmissa.

Kokonaisperuste Vahvistettu 27.4.2007, voimaantulo 7.5.2007, sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2007 tehtävissä vakuutusteknisissä laskelmissa. LIITTEET 3 ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELIN MUKISEN LISÄELÄKEVKUUTUKSEN LSKUPEUSTEET Kokonaisperuste Vahistettu 7.4.7, oimaantulo 7.5.7, soelletaan ensimmäisen kerran uodelta 7 tehtäissä akuutusteknisissä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 52. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o 52. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 äiänä helmikuuta N:o 5 53 SSÄLLYS N:o Siu 5 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittaan eläkekassan laskuerusteista

Lisätiedot

N:o 219 739 LIITE 1 ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET

N:o 219 739 LIITE 1 ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET N:o 29 739 LT LÄKSÄÄTÖN TYÖNTKJÄN LÄKLN MUKSN LSÄLÄKVKUUTUKSN LSKUPUSTT 740 N:o 29 PUSTDN SOVLTMSLU Työntekijäin eläkelain (TL) mukaisella lisäakuutuksella tarkoitetaan tässä akuutusta, joka sisältää yhden

Lisätiedot

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet. Kokooma 16.3.2009. Viimeisin perustemuutos on vahvistettu 26.1.2009.

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet. Kokooma 16.3.2009. Viimeisin perustemuutos on vahvistettu 26.1.2009. Työnteijän eläelain (TyEL) muaisen eläeauutusen erityisperusteet Koooma 6.3.29. Viimeisin perustemuutos on ahistettu 26..29. Voimaantulosäännöset TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN (TYEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN

Lisätiedot

LIITTEET 1 3 ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET

LIITTEET 1 3 ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET LIITTEET 3 ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELIN MUKISEN LISÄELÄKEVKUUTUKSEN LSKUPEUSTEET Kokooma.3.8. Viimeisin perustemuutos on ahistettu 4.3.8. SISÄLLYS: LIITE : ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELIN MUKISEN

Lisätiedot

N:o 1405 3847 LIITE 1. 1. Vakuutustekniset suureet

N:o 1405 3847 LIITE 1. 1. Vakuutustekniset suureet :o 405 3847 LIIE. akuutustekniset suueet äissä peusteissa esiintyät akuutustekniset suueet oat sosiaali- ja teeysministeiön 6.0.990 eläkeakuutusyhtiöille ahistamien yleisten laskupeusteiden sekä niihin

Lisätiedot

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet Työnteijän eläelain (TyEL) muaisen eläeauutusen erityisperusteet 204 2 TYÖNTEKIJÄN ELÄKELAIN (TYEL) MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEET Voimaantulosäännöset Perusteen 20.2.2006 oimaantulosäännös

Lisätiedot

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet Työnteijän eläelain (TyEL) muaisen eläeauutusen erityisperusteet 27 PERUSTEIDEN SOVELTAMINEN 2 IKÄÄN JA PALKKAAN LIITTYVÄT SUUREET 2 2. IKÄLASKU 2 2.2 VAKUUTUSMAKSUN PERUSTEENA OLEVA PALKKA JA SEN ARVIOIMINEN

Lisätiedot

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet Työnteijän eläelain (TyEL) muaisen eläeauutusen erityisperusteet 205 PERUSTEIDEN SOVELTAMINEN 2 IKÄÄN JA PALKKAAN LIITTYVÄT SUUREET 2 2. IKÄLASKU 2 2.2 VAKUUTUSMAKSUN PERUSTEENA OLEVA PALKKA JA SEN ARVIOIMINEN

Lisätiedot

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet

Työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisen eläkevakuutuksen erityisperusteet Työnteijän eläelain (TyEL) muaisen eläeauutusen erityisperusteet 208 IKÄLASKU 2 VAKUUTUSMAKSUN PERUSTEENA OLEVA PALKKA JA SEN ARVIOIMINEN 2 TYÖNANTAJAN VAKUUTUSMAKSUUN VAIKUTTAVA SUURE S 3 VAKUUTUSMAKSU

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 7 päiänä joulukuuta N:o 3 4 SISÄLLYS N:o Siu 3 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus merimieseläkekassan akuutusteknisen astuuelan laskuperusteista ja perusteista

Lisätiedot

Kustannustenjakoperusteet 2014. Vahvistettu 25.11.2013.

Kustannustenjakoperusteet 2014. Vahvistettu 25.11.2013. Kustannustenjakoperusteet 204 Vahistettu 25..203. 8..203 KUSTANNUSTENJAKOPERUSTEET Sisällysluettelo VOIMAANTULOSÄÄNNÖS... 5 PERUSTEIDEN SOVELTAMINEN... 6 Soeltamisala... 6 Kustannustenjakoperusteiden osa

Lisätiedot

APTEEKKIEN ELÄKEKASSAN TEL:N MUKAISEN LISÄ- ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET

APTEEKKIEN ELÄKEKASSAN TEL:N MUKAISEN LISÄ- ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET APTEEKKIEN ELÄKEKASSAN TEL:N MUKAISEN LISÄ- ELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPEUSTEET Koooma 28.3.2006. Viimeisin perustemuutos on ahistettu 16.1.2003. APTEEKKIEN ELÄKEKASSAN TEL:N MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKU-

Lisätiedot

Kustannustenjakoperusteet 2012. Vahvistettu 23.12.2011.

Kustannustenjakoperusteet 2012. Vahvistettu 23.12.2011. Kustannustenjakoperusteet 202 Vahistettu 23.2.20. 2..20 KUSTANNUSTENJAKOPERUSTEET Sisällysluettelo VOIMAANTULOSÄÄNNÖS... 5 PERUSTEIDEN SOVELTAMINEN... 6 Soeltamisala... 6 Kustannustenjakoperusteiden osa

Lisätiedot

ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET. Kokooma Viimeisin perustemuutos vahvistettu

ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET. Kokooma Viimeisin perustemuutos vahvistettu ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN LASKUPERUSTEET Kokooma 27.3.2006 Viimeisin perustemuutos ahistettu 6.4.2005. ELÄKESÄÄTIÖN TYÖNTEKIJÄIN ELÄKELAIN MUKAISEN LISÄELÄKEVAKUUTUKSEN

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 168. Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus. elintarvikelisäaineiden puhtausvaatimuksista ja eräistä määritysmenetelmistä

SISÄLLYS. N:o 168. Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus. elintarvikelisäaineiden puhtausvaatimuksista ja eräistä määritysmenetelmistä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 6 päiänä maaliskuuta 2002 N:o 168 172 SISÄLLYS N:o Siu 168 Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus elintarikelisäaineiden puhtausaatimuksista ja eräistä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. kaivoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2000

SISÄLLYS. N:o Laki. kaivoslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2000 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 20 päiänä joulukuuta 2000 N:o 1102 1104 SISÄLLYS N:o Siu 1102 Laki kaioslain muuttamisesta... 2881 1103 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijäin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta /2013. sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta /2013. sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2013 1015/2013 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus merimieseläkekassan vakuutusteknisen vastuuvelan laskuperusteista ja perusteista

Lisätiedot

VEKL:n toimeenpanosta aiheutuva valtion korvaus M vuodelta v per 1.7.v

VEKL:n toimeenpanosta aiheutuva valtion korvaus M vuodelta v per 1.7.v 2.6.2016 Liite 1 1(9) PERUSEE ALION AROISA SUORIEAASA ELÄEEN ORAAMISESA ALLE OLMIUOIAAN LAPSEN OIDON AI OPISELUN AJALA 1 Soeltamisala Näiden perusteiden mukaisesti määrätään laissa altion aroista suoritettaan

Lisätiedot

Täyttöohje ja tietuekuvaus vuodelle 2013: TyEL-MEL-vakuutuskantatiedot

Täyttöohje ja tietuekuvaus vuodelle 2013: TyEL-MEL-vakuutuskantatiedot Eläketurakeskus 26.9.2013 1 (11) Täyttöohje ja tietuekuaus uodelle 2013: TyEL-MEL-akuutuskantatiedot Sisällysluettelo 1 Täyttöohje... 2 1.1 Yleistä... 2 1.2 Muutokset uodelle 2013... 2 1.3 Aikataulut...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 95. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o 95. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 14 päiänä helmikuuta 2003 N:o 95 97 SISÄLLYS N:o Siu 95 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työeläkekassan perusteista lyhytaikaisissa työsuhteissa oleien

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 509. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o 509. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELM 7 Julkaistu Helsingissä 7 päiänä toukokuuta 7 N:o 59 5 SISÄLLYS N:o Siu 59 Sosiaali- ja tereysministeriön asetus työntekijäin eläkelain :n mukaista toimintaa harjoittaan eläkesäätiön

Lisätiedot

LIITE Vakuutustekniset suureet

LIITE Vakuutustekniset suureet 3858 :o 406 LIIE. akuutustekniset suueet äissä peusteissa esiintyät akuutustekniset suueet oat sosiaali- ja teeysministeiön 6.0.990 eläkeakuutusyhtiöille ahistamien yleisten laskupeusteiden sekä niihin

Lisätiedot

Kustannustenjakoperusteet 2015. (Kokonaisperuste vahvistettu 4.11.2014. Poikkeussäännös vahvistettu 31.8.2015).

Kustannustenjakoperusteet 2015. (Kokonaisperuste vahvistettu 4.11.2014. Poikkeussäännös vahvistettu 31.8.2015). Kustannustenjakoperusteet 2015 (Kokonaisperuste ahistettu 4.11.2014. Poikkeussäännös ahistettu 31.8.2015). KUSTANNUSTNJAKOPRUSTT Sisällysluettelo VOIMAANTULOSÄÄNNÖS... 5 PRUSTIDN SOVLTAMINN... 8 Soeltamisala...

Lisätiedot

Täyttöohje ja tietuekuvaus vuodelle 2016: YEL-MYEL-vakuutuskantatiedot

Täyttöohje ja tietuekuvaus vuodelle 2016: YEL-MYEL-vakuutuskantatiedot Eläketurakeskus 21.12.2016 1 (8) Täyttöohje ja tietuekuaus uodelle 2016: YEL-MYEL-akuutuskantatiedot Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 1 Täyttöohje... 2 1.1 Yleistä... 2 1.2 Muutokset uodelle 2016...

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN ELÄKELAIN VÄHIMMÄISEHTOJEN MUKAISEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET. Kokonaisperuste, vahvistettu 10.10.2006.

MAATALOUSYRITTÄJIEN ELÄKELAIN VÄHIMMÄISEHTOJEN MUKAISEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET. Kokonaisperuste, vahvistettu 10.10.2006. MAATALOUSYRTTÄJEN ELÄKELAN VÄHMMÄSEHTOJEN MUKASEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET Kokonaisperuste, ahistettu 10.10.2006. 1 (3) MAATALOUSYRTTÄJEN ELÄKELAN (MYEL) VÄHMMÄSEHTOJEN MUKASEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET 1 PERUSTEDEN

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 134. Tasavallan presidentin asetus. Suomen Leijonan ritarikunnan perustamisesta annetun asetuksen 14 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 134. Tasavallan presidentin asetus. Suomen Leijonan ritarikunnan perustamisesta annetun asetuksen 14 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 7 päiänä maaliskuuta 2008 N:o 134 139 SISÄLLYS N:o Siu 134 Tasaallan presidentin asetus Suomen Leijonan ritarikunnan perustamisesta annetun asetuksen 14

Lisätiedot

VF06a Työeläkevakuutusyhtiön vastuuvelka 401 VF06e Eläkekassan vastuuvelka 442 VF06f Eläkesäätiön eläkevastuu 452

VF06a Työeläkevakuutusyhtiön vastuuvelka 401 VF06e Eläkekassan vastuuvelka 442 VF06f Eläkesäätiön eläkevastuu 452 1 (6) Viimeisin muutos 31.3.2019 VF Vastuuvelka VF-tiedonkeruussa kerätään vuosineljänneksittäin tietoa työeläkelaitosten vastuuvelasta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan valvontaan. Tiedonkeruu

Lisätiedot