VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS"

Transkriptio

1 VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 167. SUORITUSTILAISUUS LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS Veljekset Ari ja Matti Virtanen omistavat yhdessä puoliksi Henkilöstövuokrausfirma Oy:n, joka tarjoaa yrityksille työvoimaa mm. kaupanalan erilaisiin tehtäviin. Ari Virtanen on yrityksen toimitusjohtaja Matin toimiessa varatoimitusjohtajana. Matti hoitaa myös myyntipäällikön tehtävää yrityksessä. Heillä on apuna työntekijän asemassa 68-vuotias isänsä Kalevi Virtanen, joka auttaa juoksevissa asioissa konttoritehtävissä. Merkitse taulukkoon, kuka on pakollisesti tai vapaaehtoisesti vakuutettava työnlaatukohtaisine tietoineen ja laske vakuutusmaksut euroina lakisääteisellä tapaturmavakuutuksella tai yrittäjän tapaturmavakuutuksella vakuutettavista. Vakuutus otetaan jatkuvana vakuutuksena. Käytä TVL:n lukien voimassaolevaa ammattiluokitusta ja vuoden 2014 taulustotariffia. Merkitse myös ryhmähenkivakuutuksella vakuutettavat ja kirjaa perustelut alle, mikäli ko. vakuutus ei tule kyseeseen. Henkilöt Ansiotulot ( ) /v. Pakollinen Vapaaehtoinen Ammattiluokka Vastuuluokka Vakuutusmaksu ( ) Ryhmähenkivakuutus kyllä/ei Ari Virtanen kyllä Matti Virtanen kyllä Kalevi Virtanen kyllä Varastotyöntekijät kyllä Myyjät (myymälä) kyllä 1 6 = 6 pistettä 2. Henkilöstövuokrausfirma Oy:n palvelukseen on tarkoitus ottaa myös opiskelijoita, jotka tekisivät työtä yrityksessä opintojensa rahoittamiseksi; tehtävä työ ei liity opiskelijoiden tutkintoperusteisiin. Matti Virtasen 23 -vuotiaan pojan Akin on tarkoitus niin ikään tehdä työtä näyttötutkintoa varten yrityksessä muutaman viikon ajan seuraavana kesänä. Akin työharjoittelu on osa ammattitutkintoon kuuluvaa opiskelua. Lisäksi yrityksessä työskentelee pari siviilipalvelusmiestä muutamana kuukautena vuodessa. Saavatko työntekijät näissä kolmessa eri tapauksessa korvausta Henkilöstövuokrausfirma Oy:n vakuutuksesta vai miten korvausten saaminen on järjestetty heidän kohdallaan? (Työtapaturmakirja 14. painos s , s. 45/13. painos s , s. 41) 3. Selitä seuraavat lakisääteiseen tapaturmavakuuttamiseen liittyvät käsitteet ja termit. a) laajennettu oppilasvakuutus (Työtapaturmakirja 14. painos s. 41 ja 213/13. painos s. 38 ja 208) b) ohimenevä korvaus (Työtapaturmakirja 14. painos s. 196/13. painos s. 192) c) lähetetty työntekijä (Työtapaturmakirja 14. painos s. 231/13. painos s. 225) d) yhteistakuu

2 (Työtapaturmakirja 14. painos ja 13. painos s. 17) 4. Miten vakuutusmaksun perusteena olevat vuosityöansiot tai palkkasummat määräytyvät alla olevissa tapauksissa, kun vakuutukset määräytyvät tapaturmavakuutuslain 57 :n mukaisesti? Mitä periaatteita palkkasumman määräytymiseen liittyy? Lyhyt perustelu riittää. a) vapaaehtoinen työajan tapaturmavakuutus yrittäjällä (Työtapaturmakirja 14.painos s. 209/13.painos s. 204) b) urheiluvakuutus (Työtapaturmakirja 14. painos s. 212/13. painos s. 207) c) yksilöllinen vapaa-ajan vakuutus (Työtapaturmakirja 14. painos s /13. painos s ) d) vammaisten työtoimintaan osallistuvat (Työtapaturmakirja 14. painos s. 210/13. painos s. 205) 5. Työntekijän ryhmähenkivakuutuksesta maksetaan työntekijän kuollessa hänen edunsaajilleen vakuutussumma. Mistä tekijöistä vakuutussumman suuruus on riippuvainen ja keitä ovat edunsaajat, entä voiko vakuutettu itse määrätä edunsaajat? (Työtapaturmakirja 14. painos s /13. painos s. 213) 6. Yrityksen lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vakuutusmaksu on noussut niin korkeaksi, että vakuutukseen tulisi harkita jotakin erikoismaksujärjestelmää. Yrittäjä on kuullut erikoismaksujärjestelmiä olevan erilaisia. Mitä erikoismaksu tarkoittaa yrityksen vakuutusmaksun kannalta, entä mitä tekijöitä erikoismaksun valinnassa kannattaa huomioida? Entä mitä ovat lakisääteiset lisät; mikä niiden merkitys on osana vakuutusmaksua? (Työtapaturmakirja 14. painos s /13. painos s ) 7. Millä edellytyksillä työtapaturmassa vahingoittuneelle henkilölle voidaan ylipäätään maksaa tapaturmaeläkettä ja mikä on sen suuruus? (Työtapaturmakirja 14.painos s /13. painos 90-92) 8. a) Kerro kolme tilannetta, joissa vakuutusyhtiön on ennen päätöksen antamista pyydettävä tapaturmaasian korvauslautakunnan lausuntoa. b) Mikä on tapaturma-asiain korvauslautakunnan lausuntojen merkitys korvauskäsittelyssä? (Työtapaturmakirja 14. painos s /13. painos ) 2 1 = 9. Työtapaturmassa menehtyneen työntekijän leski soittaa sinulle ja tiedustelee perhe-eläkkeestä. Leskellä ja menehtyneellä työntekijällä oli avioliitossaan yhteensä kolme lasta. Anna on 17-vuotias vielä kotona asuva lukiolainen. Matti on 21-vuotias ammattikorkeakoulussa opiskeleva sekä Mari on 26- vuotias lääketieteellisessä opiskeleva. Nyt leski haluaa tietää: a) Onko leskellä ja edellä mainituilla lapsilla oikeus perhe-eläkkeeseen? Perustele vastauksesi. b) Lisäksi menehtyneen työntekijän iäkkäät vanhemmat ovat elossa, asuvat palvelutalossa ja menehtynyt on huolehtinut heistä myös taloudellisesti. Ovatko he oikeutettuja saamaan korvausta? Perustele vastauksesi.

3 (Työtapaturmakirja 14. painos s /13. painos ) = 10. Korvataanko seuraavat tilanteet lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta? Perustele vastauksesi. a) 16-vuotias lukiolainen loukkaantuu liukastuessaan matkalla kotoa kouluun. (Työtapaturmakirja 14. painos s. 69/13. painos s. 66) b) Työntekijä on kahvihuoneessa syömässä pientä välipalaa ennen kuin lähtee töistä suoraan kuntosalille. Kuoriessaan kotoaan tuomaansa appelsiinia hän leikkaa veitsellä sormeensa. (Työtapaturmakirja 14. painos s. 54/13. painos s. 51) c) Työntekijä liukastuu työpaikan pääsisäänkäynnin edustalla ollessaan menossa tupakkapaikalle. Edusta on peilijäässä, eikä sitä ole hiekoitettu. (Työtapaturmakirja 14. painos s. 54/13. painos s. 52) d) Isä vie työmatkallaan lapsen päiväkotiin ja päiväkodin pihalla isän ollessa menossa takaisin autolle, hän kompastuu pihalla olevaan leluun. (Työtapaturmakirja 14. painos s. 56/13. painos 53 54) 4 1 = 11. Miten päivärahan suuruus määräytyy ja kenelle korvaukset maksetaan tapaturmavakuutuslain nojalla 4 ensimmäisen työkyvyttömyysviikon ajalta tapaturman sattumisesta lukien seuraavissa tapauksissa? Kaikissa tapauksissa työkyvyttömyys alkaa tapaturmapäivää seuraavasta päivästä. a) Työnantaja on maksanut sairausajalta täyden palkan. b) Työnantaja ei ole maksanut sairausloma-ajalta palkkaa. c) Työnantaja on maksanut sairausajan palkan kahdelta viikolta. (Työtapaturmakirja 14. painos s /13. painos 77 79) 3 1 = 12. Miten määritellään ansionmenetyskorvausten pohjana oleva vuosityöansio seuraavissa tilanteissa? a) 16-vuotias lukiolainen loukkaantuu kesätyössään kahvilassa. (Työtapaturmakirja 14. painos s. 91/13. painos s. 88) b) Merkonomiopiskelija loukkaantuu opiskelujen ohessa tekemässään puutarhamyymälän työssä. (Työtapaturmakirja 14. painos s. 91/13. painos s. 88) c) Kaupan kassalla työskentelevän 35-vuotiaan kuukausipalkka on 1800 euroa. Lomaraha on 950 euroa vuodessa. Lisäksi hänellä on ateriaetu 80 euroa kuukaudessa. Hänellä ei ole lisiä, eikä muita työsuhteita. Työsuhde on vakituinen. (Työtapaturmakirja 14. painos s. 88/13. painos s. 85) 3 1 = 13. Villelle sattui työtapaturma huhtikuussa 2013 ja hän saa toukokuussa 2014 päätöksen haittarahasta tapaturmavakuutusyhtiöltä. Hän on tyytymätön päätökseen, koska hoitava lääkäri oli lausunnossaan arvioinut haittaluokan suuremmaksi kuin mitä vakuutusyhtiö päätöksessään katsoi. Lisäksi Ville arvioi, että hänen vammansa tila saattaa vuosien kuluessa pahentua. Mitä vastaat Villelle kun hän vaatii selvitystä siitä, miten haittaluokka määräytyy? Lisäksi Ville kysyy, otetaanko se huomioon jos vamma myöhemmin pahenee. (Työtapaturmakirja 14. painos s. 120/13. painos s )

4 VAKUUTUSTUTKINTO 166. SUORITUSTILAISUUS LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS Kouvolassa toimiva osakeyhtiö maahantuo ja myy elektroniikkaa. Yrityksen omistus jakaantuu kolmelle henkilölle. Leila Timonen omistaa 50 % yrityksestä ja toimii toimitusjohtajana ja markkinointisuunnittelijana. Tuija Salminen omistaa 35 % ja hänellä on Leilan ohella johtava asema. Tuija kuuluu YEL-vakuutettavien piiriin ja hoitaa yrityksen myyntiä kiertämällä tarjoamassa tuotteita eri puolella Suomea. Leilan mies Teppo omistaa loput 15 % yrityksestä. Tepon tehtävänä on hoitaa pieniä elektroniikka-asennustöitä. Lisäksi yrityksellä on palkattua työvoimaa. (Työtapaturmakirja sivu 29-32) a) Millä tavoin eri henkilöt vakuutetaan tapaturmavakuutuslain mukaisesti ja miten heidän maksut muodostuvat? Täytä oheinen taulukko. Jos henkilö on mielestäsi vapaaehtoisesti vakuutettava, laske yrittäjien tapaturmavakuutuksen maksu. Henkilöt Palkka/y eltyötulo, Pakollinen Vapaaehtoinen Ammatt i-luokka Vastuuluokka Maksu, Leila ,27 Tuija Teppo Varastomiehet b) Mihin palkkasummaan yrityksen työntekijäin ryhmähenkivakuutusmaksu perustuu ja paljonko se on? (Työtapaturmakirja sivu 212) c) Yritys saa ison tilauksen ja päättää käyttää paikallista urheiluseuraa talkooapuna varastolla. Urheiluseuran jäsenet lahjoittavat talkootyöstä saamansa palkkiot urheiluseuralle. Miten urheiluseuran vakuuttaminen tapaturmien varalle tapahtuu? (Työtapaturmakirja sivu 27) 6 pistettä 2. Kerro lyhyesti itsenäisen maatilatalouden harjoittajan ja hänen työntekijöidensä turvasta tapaturmien varalta. Miten vakuutusturva hoidetaan ja onko ko. ryhmää ylipäänsä pakko vakuuttaa? (Työtapaturmakirja sivut 34-36) Maatalousyrittäjä: Maatalousyrittäjän aviopuoliso, joka osallistuu työhön: Maatalousyrittäjän työntekijät: 3. a) Työnantaja on ottanut työtapaturmavakuutuksen ja ilmoittaa palkkailmoituksessaan, että vuoden aikana on ollut töissä vain yksi työntekijä ja työpäiviä hänelle on kertynyt ainoastaan viisi. Työnantaja pyytää palauttamaan tapaturmavakuutusmaksun, koska pientyönantajat ovat vapautettuja vakuuttamisvelvoitteesta. Mitä vastaat, perustele vastauksesi. (Työtapaturmakirja sivu 43) b) Mainitse vähintään kaksi tilannetta, jolloin henkilölle on otettava tapaturmavakuutuslain (57 1mom) mukainen turva, vaikka ko. henkilöllä ei ole varsinaista työsuhdetta vaan kyseessä on työhön rinnastettava toiminta. (Työtapaturmakirja sivut ) c) Millaisin perustein tapaturmavakuutusmaksuun voi saada perinteisesti alennusta? (Työtapaturmakirja sivu 199)

5 4. On olemassa erilaisia opiskelumuotoja, esimerkiksi työvoimapoliittinen koulutus, ammattikorkeakouluopiskelu ja oppisopimuskoulutus. Selvitä, mikä taho hoitaa pakollisen tapaturmavakuutuksen kolmessa edellä mainitussa tilanteessa ja pohdi karkealla tasolla vakuuttamiskustannusten eroja vakuutuksenottajan kannalta. (Työtapaturmakirja sivut ja 27) 5. a) Selitä lyhyesti palkkailmoituksen työansio-käsite ja kerro, mihin se perustuu. (Työtapaturmakirja sivu 180) b) Ota kantaa kuuluvatko seuraavat työntekijöiden palkkaerät työnantajan palkkailmoituksessa ilmoitettavaan työansio-käsitteeseen (Työtapaturmakirja sivu 180) Lomaltapaluuraha ja lomaraha Työnantajan tarjoama maksuton terveydenhoito Korkoetu, jonka työntekijä saa työnantajan myöntämästä lainasta Tulospalkkio Kyllä Ei 6. Toimit vakuutusmyyjänä ja asiakkaasi kysyy sinulta seuraavia kysymyksiä, mitä vastaat. Perustele myös vastauksesi. "Aloitin juuri itsenäisenä ammatinharjoittajana, olenko tehnyt väärin, kun itselläni ei ole vielä missään yhtiössä tapaturmavakuutusta?" (Työtapaturmakirja sivu 28) "Ostimme kolmen kaverin kanssa yhdessä osakeyhtiön. Omistamme yhtiön tasasuhteessa ja nyt pohdimme, mitä hyötyä meidän olisi ottaa yrittäjän tapaturmavakuutus?" (Työtapaturmakirja sivu 30) "Nykyinen taloustilanne tuli meille yllätyksenä ja joudumme hakeutumaan lähiviikkoina konkurssiin, voinko tästä syystä päättää työtapaturmavakuutuksen tähän päivään?" (Työtapaturmakirja sivu 185) 7. Maksetaanko seuraavissa tapauksissa ansionmenetyskorvausta ja miten se määräytyy? Perustele vastauksesi. a) Tapaturman sattuessa työntekijä on määräaikaisessa työsuhteessa ja se päättyisi kahden viikon kuluttua työtapaturmasta, mutta työkyvyttömyys jatkuu viisi viikkoa. Onko asiakkaalla oikeus päivärahaan näiltä viideltä viikolta ja miten se määräytyy? (Työtapaturmakirja sivut 74-75) b) Työntekijä on työtapaturman vuoksi työkyvytön kolme viikkoa, mutta tulee työhön takaisin yhden viikon kuluttua. Maksaako tapaturmavakuutusyhtiö ansionmenetyskorvausta tässä tilanteessa ja miltä ajalta? (Työtapaturmakirja sivut 74-75) c) B-kohdan työntekijälle sattuu uusi tapaturma työssä kahden päivän kuluttua työhön paluusta. Korvaako tapaturmavakuutusyhtiö tämän tapaturman työtapaturmana? (Työtapaturmakirja sivu 49) 8. a) Mitä tarkoitetaan työtapaturmakorvausten ensisijaisuudella? (Työtapaturmakirja sivu 142)

6 b) Työtapaturmissa on tilanteita, joissa vakuutustapahtuma täyttää kahden vakuutusjärjestelmän tunnusmerkit. Kerro yksi esimerkki, minkä muun korvausjärjestelmän kanssa voi syntyä tällainen kahden järjestelmän tilanne ja miten korvaukset pääpiirteittäin määräytyvät siinä tapauksessa. (Työtapaturmakirja sivut ) 9. Työntekijä vahingoittui työpaikallaan työtapaturmassa ja tapaturman sattumiseen vaikutti se, että hän oli poistanut koneesta suojalaitteen. a) Vaikuttaako ja millä tavoin suojalaitteen poisto työtapaturmakorvaukseen? b) Entä mitä vaikuttaisi se, että työntekijä oli vahingoittuessaan humalassa? (Työtapaturmakirja sivut ) 10. Minkälaisia esinevahinkoja korvataan tapaturmavakuutuslain nojalla? (Työtapaturmakirja sivut ) 11. Kerro, miten määräytyy tapaturmavakuutuslain mukainen päiväraha seuraavissa tilanteissa. Esimerkkien työkyvyttömyysaika johtuu työtapaturmasta ja alkaa tapaturmaa seuraavasta päivästä. a) Minna on työkyvytön kahden viikon ajan ja työnantaja maksaa tältä ajalta sairausajan palkkaa 798 euroa. b) Minna on työkyvytön kolmen viikon ajan ja työnantaja maksaa sairausajan palkkaa kahdelta ensimmäiseltä viikolta yhteensä 798 euroa. c) Minna on työkyvytön viisi viikkoa ja työnantaja maksaa sairausajan palkkaa koko ajalta yhteensä euroa eli 470 euroa viikolta. (Työtapaturmakirja sivut ja 81) 12. Kerro, mikä on vakuutustodistus ja miten sitä käytetään korvausasiassa. (Työtapaturmakirja sivut ) 13. Villelle sattui työtapaturma lokakuussa 2012 ja hän sai marraskuussa 2013 päätöksen haittarahasta tapaturmavakuutusyhtiöltä. Hän oli tyytymätön päätökseen, koska hoitava lääkäri oli lausunnossaan arvioinut haittaluokan suuremmaksi kuin mitä vakuutusyhtiö päätöksessään katsoi. Lisäksi Ville arvioi, että hänen vammansa tila saattaa vuosien kuluessa pahentua. a) Mitä vastaat Villelle, kun hän vaatii selvitystä siihen, miten haittaluokka määräytyy? Perustele vastauksesi. (Työtapaturmakirja sivut ) b) Hän haluaa myös tietää, otetaanko se huomioon, jos vamma myöhemmin pahenee? Perustele vastauksesi. (Työtapaturmakirja sivu 123)

7 VAKUUTUSTUTKINTO 165. SUORITUSTILAISUUS LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS Maijan Mylly Oy on leipomoyritys, jonka omistavat seuraavat henkilöt: Maija Vehnänen, omistus 25 %, toimitusjohtaja, työskentelee toimistossa, avoliitossa Ville Hiivalan kanssa Ville Hiivala, omistus 45 %, leipuri Jaakko Jauho, omistus 30 %, talousjohtaja, työskentelee toimistossa ja hoitaa myös kuljetuksia pakettiautolla Kaikki osakkaat ovat YEL-vakuutettuja. Heille ei makseta varsinaista palkkaa. Leipomossa työskentelee viisi vakituista leipomotyöntekijää. Myös Maijan ja Villen 15-vuotias poika Joona Hiivala on leipomossa töissä kesälomallaan ja toimii polkupyörälähettinä eli pullakuskina. a) Laske tapaturmavakuutusmaksut alla olevaan taulukkoon. Jos henkilö on mielestäsi vapaaehtoisesti vakuutettava, laske yrittäjien tapaturmavakuutuksen maksu. Myös työntekijäin ryhmähenkivakuutus otetaan tapaturmavakuutuksen liitteeksi. Laske työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen maksu niiden osalta, joista maksu kuuluu periä. Käytä vuoden 2013 taulustotariffia. Palkka/YELtyötulo Pak. Vap.eht. Amm. luokka Vastuuluokka Maksu, Trhv-maksu, Maija Vehnänen ,50 Ville Hiivala ,50 Jaakko Jauho ,50 Joona Hiivala ,10 Leipurit b) Maijan Mylly Oy käyttää siivoustöissä Siisti Oy-nimistä siivousliikettä, jolle maksaa työstä laskun mukaan. Lisäksi yritys palkkaa sesonkiaikoina leipomon puolelle virolaisia työntekijöitä. Miten neuvot asiakasta näiden työntekijöiden vakuuttamisasiassa? 6 pistettä (5+1) 2. Merkitse alla olevaan taulukkoon, ovatko väittämät oikein vai väärin (rasti ruutuun) Työnantajan vakuuttamisvelvollisuus syntyy, jos palkkaa työntekijän yhteensä 10 päiväksi kalenterivuoden aikana. Vakuuttamisvelvollinen työnantaja, joka ei ole ottanut vakuutusta, joutuu maksamaan työntekijän tapaturmakorvauksesta enintään euroa. Tapaturmavakuutuslain mukaiset vapaaehtoiset vakuutukset ovat yritykselle verotuksessa vähennyskelpoisia. Yksityisen henkilön ottamasta metsurin tapaturmavakuutusmaksusta saa verotuksessa kotitalousvähennyksen. Vakuutusmaksun perusmaksu koostuu korvausmenosta, hoitokuluosuudesta ja lakisääteisistä lisistä. Vakuutusmaksun perustevalitus osoitetaan tapaturma-asiain muutoksenhakulautakunnalle. Vapaa-ajan vakuutus tulee ottaa samasta yhtiöstä kuin työtapaturmavakuutus. Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen korvaussummaan suuruuteen ei vaikuta kuolintapa. oikein väärin 0,5 p per kohta =

8 3. Kuvaile vakuutuksen hoitorytmiä saakka, kun vakuutus alkaa jatkuvana. Mikä on ensimmäinen maksukausi, entä sen jälkeen Ensimmäisen vakuutusmaksukauden tarkistusprosessi, aikataulu Minkälaisista muutoksista vakuutuksenottajan tulee ilmoittaa (Työtapaturmakirja s. 182) 4. a) Tapaturmavakuutuslaitosten liitolla (TVL) on monia tehtäviä, joista yksi on asuin- ja oleskelupaikan vakuutuslaitoksen tehtävät. Kerro, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. b) TVL:n tehtäviin kuuluu myös TOT-tutkinta. Kerro mitä tämä tarkoittaa ja minkälaisissa tilanteissa sitä tehdään ja minkä vuoksi. c) Miten työturvallisuusmaksun perintä käytännössä toteutetaan, eli mikä on rahojen kiertokulku? (Työtapaturmakirja s. 224, 245, 242) 5. Kerro, millä edellytyksillä ulkomainen vakuutusyhtiö voi harjoittaa toimintaa Suomessa. (Työtapaturmakirja s. 22, 237) 6. a) Missä tilanteissa toisella vakuutusyhtiöllä on oikeus saada yrityksen vahinko- ja palkkasummatiedot viimeksi kuluneilta vuosilta? b) Vakuutusyhtiöllä on oltava laskuperusteet. Millaiset laskuperusteiden tulee olla tapaturmavakuutuslain mukaan? Mainitse ainakin kaksi kohtaa. (Työtapaturmakirja s ) 7. Korvataanko seuraavat tilanteet lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta? Perustele vastauksesi. a) Suomalainen tuotantojohtaja on seminaarimatkalla Saksassa ja lyö polvensa auditorion penkkiin seminaariesitystä kuunnellessaan. (Työtapaturmakirja s. 48) b) Sosionomiksi opiskeleva henkilö ajaa kolarin matkalla teorialuennolle. (Työtapaturmakirja s. 66) c) Työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa oleva henkilö kaatuu matkalla koulutuspaikkaan. (Työtapaturmakirja s. 67) d) Työntekijä syö omia eväitä työpaikan keittiössä. Yhtäkkiä tuolin jalka hajoaa ja työntekijä lyö päänsä lattiaan. (Työtapaturmakirja s. 51) 8. Vastaa seuraaviin ammattitauteja koskeviin kysymyksiin. a) Mitä ammattitautilain mukaan tarkoitetaan ammattitaudilla? (Työtapaturmakirja s. 61) b) Miten ammattitaudin ilmenemisaika määräytyy? (Työtapaturmakirja s. 63) c) Miten määräytyy korvausvelvollinen vakuutuslaitos? (Työtapaturmakirja s. 63) 9. Miten määritetään ansionmenetyskorvauksen pohjana oleva vuosityöansio seuraavissa tilanteissa: a) Päätyössään 40 tuntia viikossa työskentelevä palveluneuvoja loukkaantuu aerobicohjaajan sivutyössä. Lisäksi hänellä on oma yritys, FeelFab Oy. (Työtapaturmakirja s. 84 ja 89) b) Lukiolainen loukkaantuu kesätyössään puutarhamyymälässä. (Työtapaturmakirja s. 88)

9 c) 44-vuotiaan myyjän kuukausipalkka on euroa. Lomaraha on 800 euroa vuodessa. Lisäksi hänellä on puhelinetu 20 euroa kuukaudessa sekä ateriaetu 80 euroa kuukaudessa. Hänellä ei ole lisiä eikä muita työsuhteita. Työsuhde on vakituinen. (Työtapaturmakirja s. 85) d) 18-vuotias lukion jälkeistä välivuotta viettävä nuori loukkaantuu kioskimyyjän tilapäisessä työsuhteessa. (Työtapaturmakirja s. 89) 10. Rakennusmiehenä toimiva Matti tippui töissä tikapuilta ja mursi nilkkansa. Matti oli ensin työkyvytön Sen jälkeen hän kokeili työntekoa, mutta joutui jäämään nilkkavamman vuoksi uudestaan pois työstä Matille tehtiin toimenpide , josta aiheutui paha infektio ja hermovamma. Työkyvyttömyys venyi saakka, minkä jälkeen työnteko onnistui. Nyt on kuitenkin jo tiedossa, että Matille tehdään korjausleikkaus , josta aiheutuu ainakin neljän viikon työkyvyttömyys. Työnantaja ei maksa sairausajan palkkaa työkyvyttömyysajoilta. Matti tiedustelee sinulta, maksaako vakuutusyhtiö korvausta ansionmenetyksestä työkyvyttömyysajoilta ja miten tuo korvaus määräytyy. Anna Matille perusteltu vastauksesi. (Työtapaturmakirja s , 90) 11. Työtapaturmassa menehtyneen työntekijän leski soittaa sinulle ja kertoo olevansa huolissaan lastensa toimeentulosta. Onko lapsilla oikeus saada perhe-eläkettä? Jos on, kenellä ja millä edellytyksillä? (Työtapaturmakirja s. 136) 12. Työtapaturmassa loukkaantunut Jens ottaa sinuun yhteyttä ja pyytää neuvoja. Hän on riitautunut työnantajansa kanssa eikä työnantaja suostu täyttämään tapaturmailmoitusta. Tapaturmastakin on jo yli vuosi. Voiko Jens vielä saada korvausta tapaturmasta? Mitä tehdään, kun työnantajalta ei saada ilmoitusta? (Työtapaturmakirja )

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 166. SUORITUSTILAISUUS LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS 8.1.2014 1. Kouvolassa toimiva osakeyhtiö maahantuo ja myy elektroniikkaa.

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 168. SUORITUSTILAISUUS LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS 15.9.2014 1. Arton Auto Oy on autoliike, jonka osakkeet omistaa

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 165. SUORITUSTILAISUUS LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS 4.9.2013 1. Maijan Mylly Oy on leipomoyritys, jonka omistavat

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS 13.1.2015 1. Kaksi avioparia, rouva ja herra Ying sekä rouva

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus 20.1.2016

Lakisääteinen tapaturmavakuutus 20.1.2016 VAKUUTUSTUTKINTO 172. SUORITUSTILAISUUS Lakisääteinen tapaturmavakuutus 20.1.2016 1. a) 35-vuotias henkilö pohtii oman yrityksen perustamista, hän on päätynyt yhtiömuodossa joko avoimeen yhtiöön tai kommandiittiyhtiöön.

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUS Vakuutustutkinto, 161. suoritustilaisuus Lakisääteinen tapaturmavakuutus, toukokuu 2012 1. a) Kommandiittiyhtiö Hoivapalvelut Ky:n vastuunalainen

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 163. SUORITUSTILAISUUS LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS 9.1.2013 1. Mikko toimii avoimen yhtiön yhtiömiehenä pienessä

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 164. SUORITUSTILAISUUS LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS 14.5.2013 1. a) Moottoripyöriä maahantuovan Motopyörä Oy:n osakkeet

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 162. SUORITUSTILAISUUS LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS 5.9.2012 1. Veljekset Matti ja Pekka Peltola ovat osakkaina peltisepänliikkeessä

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus osana sosiaaliturvaa

Lakisääteinen tapaturmavakuutus osana sosiaaliturvaa Helsingin yliopisto 23.11.2010 Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvaukset Tuomas Talvitie Korvauslakimies / henkilökorvaukset tuomas.talvitie@if.fi Lakisääteinen tapaturmavakuutus osana sosiaaliturvaa

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 170. SUORITUSTILAISUUS LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS 11.5.2015 1. a) Veljekset Janne ja Pekka Laitinen omistavat yhtiökumppani

Lisätiedot

HOWDEN INSURANCE BROKERS OY

HOWDEN INSURANCE BROKERS OY TAUSTATIETOA TAPATURMAVAKUUTUSMAKSUSTA SEKÄ ERILAISISTA VAKUUTUSJÄRJESTELMISTÄ SEKÄ NIIHIN VAIKUTTAVISTA TEKIJÖISTÄ Tapaturmavakuutus Työtapaturmavakuutuksen tarkoitus ja oikeutus on korvausten maksaminen

Lisätiedot

Työtapaturmakirja. Sisällys

Työtapaturmakirja. Sisällys Työtapaturmakirja Sisällys 1 Työtapaturmavakuutuksen tarkoitus 1.1 Tekevälle sattuu yli 130 000 työtapaturmaa vuodessa 1.2 Tapaturmavakuutuslain tarkoitus ja keskeiset periaatteet 1.3 Lakisääteinen ja

Lisätiedot

sisällys 1 Työtapaturmavakuutuksen tarkoitus 11 2 kenellä on oikeus työtapaturmakorvaukseen? 26 3 Työtapaturmat ja ammattitaudit 47

sisällys 1 Työtapaturmavakuutuksen tarkoitus 11 2 kenellä on oikeus työtapaturmakorvaukseen? 26 3 Työtapaturmat ja ammattitaudit 47 sisällys 1 Työtapaturmavakuutuksen tarkoitus 11 1.1 Tekevälle sattuu 130 000 työtapaturmaa vuodessa... 11 1.2 Tapaturmavakuutuslain tarkoitus ja keskeiset periaatteet... 12 1.3 Lakisääteinen ja ensisijainen

Lisätiedot

Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen

Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus, TyTa Perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin (2016) aiemmin Tapaturmavakuutuslaki Työntekijällä on aina oikeus saada työtapaturma-

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS 15.9.2015 1 a) Talli Kuutamolaukka Oy on ratsastuskoulutoimintaa

Lisätiedot

VTS:n 175. suoritustilaisuus, Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus tenttikysymykset

VTS:n 175. suoritustilaisuus, Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus tenttikysymykset VTS:n 175. suoritustilaisuus, Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus tenttikysymykset 18.-19.1.2017 1. Vuosityöansio. Työtapaturma sattuu 3.5.2016. Vahingoittunut on ollut vahinkohetkellä työnantajan palveluksessa

Lisätiedot

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS

OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2008 Bulevardi 28 00120 Helsinki Puhelin (09) 680 401 20.2.2008 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(5) OSASAIRAUSPÄIVÄRAHA JA TAPATURMAVAKUUTUS Vuoden 2007

Lisätiedot

VTS-KYSYMYKSET TOUKOKUUN TENTTIIIN 2017 / Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus KORVAUKSET

VTS-KYSYMYKSET TOUKOKUUN TENTTIIIN 2017 / Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus KORVAUKSET 31.3.2017 Maija Salomaa, Kirsi Salo ja Joonas Kuisma VTS-KYSYMYKSET TOUKOKUUN TENTTIIIN 2017 / Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus KORVAUKSET 1. Työtapaturma sattuu 21.7.2017. Vahingoittuneen oli tarkoitus

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Kylät Ry Kellomäentie TAIPALSAARI. Tarjouksen numero S VAKUUTUSTARJOUS

Etelä-Karjalan Kylät Ry Kellomäentie TAIPALSAARI. Tarjouksen numero S VAKUUTUSTARJOUS 16.1.2015 Etelä-Karjalan Kylät Ry Kellomäentie 1 54920 TAIPALSAARI Tarjouksen numero S0353-20150114-122307451 VAKUUTUSTARJOUS Kiitos tarjouspyynnöstänne. Tarjoamme yrityksellenne vakuutusturvaa seuraavasti:

Lisätiedot

Maaseutuyrittäjä työnantajana

Maaseutuyrittäjä työnantajana Maaseutuyrittäjä työnantajana Työsuhteiset henkilöt (TyEL) Työeläkelakeja sovellettaessa noudatetaan työsopimuslain mukaista työsopimuksen käsitettä. Työsuhde määritellään työsopimuksen tunnusmerkistön

Lisätiedot

Vakuutustutkinto161. suoritustilaisuus SOSIAALITURVAN KOE 15.5.2012

Vakuutustutkinto161. suoritustilaisuus SOSIAALITURVAN KOE 15.5.2012 Vakuutustutkinto161. suoritustilaisuus SOSIAALITURVAN KOE 15.5.2012 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä- ja vastauslomake, jossa on 11 kysymystä. Vastaukset

Lisätiedot

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUUTOKSIA 2016

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUUTOKSIA 2016 TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAIN MUUTOKSIA 2016 AGENDA Työtapaturma- ja ammattitautilaki 2016 Ammatti- ja riskiluokkamuutokset 2016 MUUTOKSIA 2016 Uusi työtapaturma- ja ammattitautilaki voimaan 1.1.2016.

Lisätiedot

vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen

vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen 120 vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen SISÄLLYSLUETTELO Tämä tuoteseloste on tarkoitettu avuksesi tutustuessasi työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiseen vapaaehtoiseen

Lisätiedot

SOSIAALITURVAN KOE 172 + Mallivastaukset ( p.)

SOSIAALITURVAN KOE 172 + Mallivastaukset ( p.) SOSIAALITURVAN KOE 172 + Mallivastaukset ( p.) Kysymyksiä sosiaaliturvan eri osa-alueilta 5p Ovatko seuraavat väittämät oikein vai väärin? oikein väärin a) Erityisäitiysrahaa maksetaan lapsen ulkomailta

Lisätiedot

MYEL-vakuutetut. keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012

MYEL-vakuutetut. keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012 MYEL-vakuutetut keitä ovat maatalousyrittäjien työterveyshuollon asiakkaat? Työterveyshoitajien koulutus 2012 2 Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela Hoitaa lakisääteistä MYEL-työeläkevakuuttamista. Asiakkaina

Lisätiedot

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi 010 19 15 00

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi 010 19 15 00 Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu if.fi 010 19 15 00 Suomen Talousverkko suosittaa franchising-yrittäjilleen alla olevan mukaista vakuutusturvaa. Harmaalla merkityt kohdat

Lisätiedot

Aloittavan yrityksen vakuutukset 19.11.2013, Jani Martikainen

Aloittavan yrityksen vakuutukset 19.11.2013, Jani Martikainen Aloittavan yrityksen vakuutukset 19.11.2013, Jani Martikainen Yrittäjän Oikea Turva kartoitus Yrittäjyys on taitoa, tahtoa ja myös riskejä. Nämä kaikki huomioi yrittäjän ja yrityksen kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat Lakisääteinen tapaturmavakuutus Opiskelijat 21.6.2017HENKILÖSTÖPALVELUT 1 Lakisääteinen tapaturmavakuutus, Opiskelijat 1/2 Opiskelijoiden vakuutusturva perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin. Lain

Lisätiedot

Työntekijän vakuutukset

Työntekijän vakuutukset Työntekijän vakuutukset Työntekijän eläketurva Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, jotka täydentävät toisiaan: työeläkelaki ja kansaneläkelaki. Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2005 Bulevardi 28 PL 275 00121 Helsinki 29.6.2005 Puh. (09) 680 401 Fax (09) 604 714 Merja Salonen 1(1) TYÖTAPATURMA- JA LIIKENNEVAHINKOPOTILAIDEN SAIRAANHOITO-

Lisätiedot

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 Fennian tiivistelmä TVL:n tiedotteesta 7.5.2015 TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTILAKI VOIMAAN 1.1.2016 Vuoden 2016 alusta tulee voimaan työtapaturma- ja ammattitautilaki (säädöskokoelmanumero 459/2015, lyhenne

Lisätiedot

Yrityksen henkilövakuuttaminen. Loppi 14.12.2011 Olli Halonen

Yrityksen henkilövakuuttaminen. Loppi 14.12.2011 Olli Halonen 1 Yrityksen henkilövakuuttaminen Loppi 14.12.2011 Olli Halonen Yrityksen henkilöriskit Eniten huolestuttavat henkilöriskit Henkilöriskit Sairaudesta / tapaturmasta aiheutuvat kulut Ohimenevä työkyvyttömyys

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011. 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011. 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011 1161/2011 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus tapaturmavakuutuslain 35 a :ssä tarkoitetusta tilastohistoriasta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut

TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut Työnantajan sosiaaliturvamaksu Työnantajan sosiaaliturvamaksu eli sairausvakuutusmaksu maksetaan kaikista työntekijöistä jotka ovat 16-67-vuotiaita. Se maksetaan oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Mela-turvaa omaiselle

Mela-turvaa omaiselle Mela-turvaa omaiselle Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Maatalousyrittäjän Mela-turva Mela eli Maatalousyrittäjien eläkelaitos tukee suomalaisen maatalousyrittäjän ja apurahansaajan hyvinvointia elämän eri

Lisätiedot

Vakuutussuositus lääkäripalveluyritykselle. if.fi

Vakuutussuositus lääkäripalveluyritykselle. if.fi Vakuutussuositus lääkäripalveluyritykselle if.fi Alla olevissa taulukoissa on esitetty asiat, jotka on otettava huomioon käytäessä läpi lääkäripalveluyrityksen riskejä ja mietittäessä oikeaa vakuutusturvaa

Lisätiedot

Lakisääteinen työntekijäin ryhmähenkivakuutus. -turvaa toimeentuloa puolison tai lasten huoltajan kuoleman jälkeen

Lakisääteinen työntekijäin ryhmähenkivakuutus. -turvaa toimeentuloa puolison tai lasten huoltajan kuoleman jälkeen Lakisääteinen työntekijäin ryhmähenkivakuutus -turvaa toimeentuloa puolison tai lasten huoltajan kuoleman jälkeen Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen tarkoituksena on turvata perheen välitön toimeentulo

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 163. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 10.1.2013 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä-

Lisätiedot

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain (276/2009) 1, 2 :n 2 momentti, 4 :n

Lisätiedot

OPISKELIJAN TYÖKYVYN HEIKENTYMÄN MÄÄRITTÄMINEN. Tapaturma-asiain korvauslautakunnan (Tako) yleisohje

OPISKELIJAN TYÖKYVYN HEIKENTYMÄN MÄÄRITTÄMINEN. Tapaturma-asiain korvauslautakunnan (Tako) yleisohje OPISKELIJAN TYÖKYVYN HEIKENTYMÄN MÄÄRITTÄMINEN Tapaturma-asiain korvauslautakunnan (Tako) yleisohje 2 Sisällys Yleistä... 3 1. Opiskelijatapaturmalain mukainen vahinkotapahtuma ja ansionmenetyskorvaus

Lisätiedot

Vakuutussuositus lääkäri - yrittäjälle ja lääkäriyhtiölle. if.fi

Vakuutussuositus lääkäri - yrittäjälle ja lääkäriyhtiölle. if.fi Vakuutussuositus lääkäri - yrittäjälle ja lääkäriyhtiölle if.fi TOIMINTAAN JA OMAISUUTEEN LIITTYVÄT VAKUUTUKSET Vastuuvakuutukset Potilasvahinkolain mukainen terveyden- tai sairaanhoidon vastuu hoidon

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 168. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 16.9.2014 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä ja

Lisätiedot

Sosiaaliturva osakeyhtiömuotoisessa maataloudessa

Sosiaaliturva osakeyhtiömuotoisessa maataloudessa Sosiaaliturva osakeyhtiömuotoisessa maataloudessa Tietoisku MYEL- ja MATAvakuuttamisesta osakeyhtiössä 4.12.2017 Iisalmi Maatalousyrittäjien eläkelaitos Pirkko Halttunen 2 MYEL-vakuutukseen kuuluu myös

Lisätiedot

Yhtiön MYELvakuuttaminen. Seija Karhula

Yhtiön MYELvakuuttaminen. Seija Karhula Yhtiön MYELvakuuttaminen Seija Karhula 28.3.2017 2 Mela-turva kattaa eri elämäntilanteet vanhuus tapaturma MYEL - vakuutus - työtulo sairaus lomitus kuolemantapaus 3 3 Vanhuuseläke Osa-aikaeläke 1.1.2017

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 169. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 14.1.2015 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä-

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 MATA-EHDOT vapaa-aika 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Vakuutuksenottaja on maatalousyrittäjien

Lisätiedot

Työntekijät ja ansiot: tietopaketti työeläkevakuuttamisesta

Työntekijät ja ansiot: tietopaketti työeläkevakuuttamisesta Työntekijät ja ansiot: tietopaketti työeläkevakuuttamisesta Helena Alkula-Stening Arja Iisakkala Maija Leinonen Mikko Metsäruusi Lea Tikka Tästä puhumme TyEL-vakuuttamisen perusteet Milloin ja kenet vakuutetaan

Lisätiedot

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen

Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen työnantajalle Ulkomaalaisen työntekijän vakuuttaminen Tietoa EU-maista tulevien työntekijöiden vakuuttamissäännöistä Työnantajan muistilista A1 Mikä on A1-todistus? Maksa ulkomaalaisesta työntekijästäsi

Lisätiedot

1.1. Opiskelija/koululainen loukkaantuu opiskeluun liittyvässä työharjoittelussa eikä käy töissä opiskeluaikana eli ns. opiskelutapaturmat

1.1. Opiskelija/koululainen loukkaantuu opiskeluun liittyvässä työharjoittelussa eikä käy töissä opiskeluaikana eli ns. opiskelutapaturmat TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2006 Bulevardi 28 PL 275 00121 Helsinki 24.4.2006 Puh. (09) 680 401 Faksi (09) 604 714 Merja Salonen 1(6) OPISKELIJAN TYÖKYVYN ALENTUMAN MÄÄRITTÄMINEN Tapaturma-asiain

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

Mitä vakuutetaan? Miten vakuutetaan? Kunnossa. muuttuvat kulut. - vastuuaika 6 kk

Mitä vakuutetaan? Miten vakuutetaan? Kunnossa. muuttuvat kulut. - vastuuaika 6 kk 1/6 SÄHKÖSUUNNITTELUTOIMISTOJEN VAKUUTUSRATKAISU Alla olevat taulukot toimivat tarkistuslistana yrityksen omaisuus- ja henkilöriskejä sekä vakuutustarpeita kartoitettaessa. YRITYKSEN OMAISUUTEEN JA TOIMINTAAN

Lisätiedot

Vapaa-ajan MATA-tapaturmavakuutuksen

Vapaa-ajan MATA-tapaturmavakuutuksen Vapaa-ajan MATA-tapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 5 momentin mukaista vapaa-ajan tapaturmavakuutusta.

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 162. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 6.9.2012 Ohjeita suorittajalle 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä ja

Lisätiedot

VAKUUTUSSUOSITUS APTEEKEILLE

VAKUUTUSSUOSITUS APTEEKEILLE 1/5 VAKUUTUSSUOSITUS APTEEKEILLE Alla olevissa taulukoissa on esitetty asiat, jotka on otettava huomioon käytäessä läpi apteekkien riskejä ja mietittäessä oikeaa vakuutusturvaa yritykselle. Suositus käsittää

Lisätiedot

Yrittäjien tapaturmavakuutus

Yrittäjien tapaturmavakuutus TUOTESELOSTE Tuoteseloste o voimassa 1.1.2008 alkae Yrittäjie tapaturmavakuutus Yrittäjälle edullista turvaa tapaturmie varalta Yrittäjä o yleise sairausvakuutukse korvauste varassa, jos työssä, työmatkalla

Lisätiedot

Mikä on työtapaturma? Riikka-Liisa Haapanen

Mikä on työtapaturma? Riikka-Liisa Haapanen Mikä on työtapaturma? Riikka-Liisa Haapanen Korvausperiaatteet Osa suomalaista sosiaaliturvaa Perustuu tapaturmavakuutuslakiin (työntekijällä oikeus Korvaukseen / työnantajalla vakuuttamisvelvollisuus)

Lisätiedot

assistentti INFO Omainen avustajana Juha-Pekka Konttinen, lakimies assistentti.info INFO sarja nro 2

assistentti INFO Omainen avustajana Juha-Pekka Konttinen, lakimies assistentti.info INFO sarja nro 2 assistentti INFO Omainen avustajana Juha-Pekka Konttinen, lakimies assistentti.info INFO sarja nro 2 Omaisen oikeus toimia avustajana / työntekijänä Perusasetelma on, että vammaisen henkilön (työnantajan)

Lisätiedot

Ammattitaudin toteaminen ja korvaukset Asbesti-iltapäivä 31.10.2013 Korvauslakimies Maija Salomaa

Ammattitaudin toteaminen ja korvaukset Asbesti-iltapäivä 31.10.2013 Korvauslakimies Maija Salomaa Ammattitaudin toteaminen ja korvaukset Asbesti-iltapäivä 31.10.2013 Korvauslakimies Maija Salomaa Mikä on ammattitauti? Ammattitautilain 1 Ammattitaudilla, josta on suoritettava korvausta tapaturmavakuutuslain

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Yrittäjien tapaturmavakuutus

Yrittäjien tapaturmavakuutus TUOTESELOSTE Voimassa 1.1.2008 akaen. Yrittäjien tapaturmavakuutus Yrittäjäe eduista turvaa tapaturmien varata Yrittäjä on yeisen sairausvakuutuksen korvausten varassa, jos työssä, työmatkaa tai vapaa-aikana

Lisätiedot

LYHYEN AJAN ANSIONMENETYSKORVAUS OSA-AIKAELÄKKEELLÄ OLEVALLE

LYHYEN AJAN ANSIONMENETYSKORVAUS OSA-AIKAELÄKKEELLÄ OLEVALLE TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 9/2001 Bulevardi 28 PL 275 00121 Helsinki puh. (09) 680 401 Fax (09) 604 714 21.11.2001 1(5) Merja Salonen LYHYEN AJAN ANSIONMENETYSKORVAUS OSA-AIKAELÄKKEELLÄ

Lisätiedot

JOS SINULLE SATTUU TYÖTAPATURMA

JOS SINULLE SATTUU TYÖTAPATURMA JOS SINULLE SATTUU TYÖTAPATURMA 2 SISÄLLYSLUETTELO: Yleistä 3 Mikä on työtapaturma 4 Mikä on ammattitauti 5 Toimenpiteet työtapaturman sattuessa 5 Tapaturmailmoitus 7 Tapaturma- ja ammattitautikorvaukset

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus

Lakisääteinen tapaturmavakuutus TUOTESELOSTE Tuoteseloste on voimassa 1.8.2008 alkaen Lakisääteinen tapaturmavakuutus Vakuuttamisvelvollisuus Suomessa työnantaja on velvollinen vakuuttamaan työntekijänsä työtapaturmien ja ammattitautien

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus

Lakisääteinen tapaturmavakuutus TUOTESELOSTE Voimassa 1.8.2008 alkaen. Lakisääteinen tapaturmavakuutus Vakuuttamisvelvollisuus Suomessa työnantaja on velvollinen vakuuttamaan työntekijänsä työtapaturmien ja ammattitautien varalta lakisääteisellä

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 167. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 14.5.2014 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä ja

Lisätiedot

lakisääteinen tapaturmavakuutus

lakisääteinen tapaturmavakuutus lakisääteinen tapaturmavakuutus Merenkulun tarpeiden erikoisasiantuntija Myrskyävällä merellä kokemus korostuu. Suomen ainoa merivakuutusyhtiö Alandia Vakuutus juontaa juurensa ahvenanmaalaisesta merenkulkuperinteestä.

Lisätiedot

INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN. 1. Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa käytettävät indeksit

INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN. 1. Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa käytettävät indeksit TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 1/2005 Bulevardi 28 PL 275 00121 HELSINKI 5.1.2005 puh. (09) 680 401 fax (09) 604 714 1(13) INDEKSIKOROTUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET 1.1.2005 ALKAEN 1. Lakisääteisessä

Lisätiedot

Yrittäjän tapaturmavakuutuksen vakuutusehdot

Yrittäjän tapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Tapaturmavakuutuslain 57 :n 1 ja 2 momenttien mukaisen Yrittäjän tapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Ehdot voimassa 1.1.2014 alkaen Käsitteet, jotka tekstissä on alleviivattu, on määritelty ehtojen kohdassa

Lisätiedot

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TAPATURMAVAKUUTUS

YRITTÄJÄN TAPATURMAVAKUUTUS YRITTÄJÄN TAPATURMAVAKUUTUS Tuoteseloste voimassa 1.1.2019 alkaen Voit hoitaa yrityksesi vakuutusasiat näppärästi Oma Pohjantähdessä oma.pohjantahti.fi. SISÄLLYSLUETTELO Tämä tuoteseloste on tarkoitettu

Lisätiedot

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain muuttamisesta

Päätös. Laki. tapaturmavakuutuslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 211/2005 vp Hallituksen esitys laiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi tapaturmavakuutuslain muuttamisesta (HE 204/2005 vp).

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄIN RYHMÄHENKIVAKUUTUS EHDOT 2017

TYÖNTEKIJÄIN RYHMÄHENKIVAKUUTUS EHDOT 2017 TYÖNTEKIJÄIN RYHMÄHENKIVAKUUTUS EHDOT 2017 Keskeiset työmarkkinajärjestöt ovat sopineet ryhmähenkivakuutusturvan järjestämisestä työntekijöille. Vakuutuksenottamisvelvollisuus koskee kaikkia niitä työnantajia,

Lisätiedot

Jyty. Vakuuttavat jäsenedut

Jyty. Vakuuttavat jäsenedut Jyty Vakuuttavat jäsenedut Vakuutusedut jäsenistölle - liittovakuutus VAKUUTETUT Vakuutettuina ovat liiton kaikki alle 68-vuotiaat työvoimajäsenet ja toimihenkilöt, jotka asuvat vakinaisesti kalenterivuosittain

Lisätiedot

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? Palkan maksamisesta aiheutuvat velvoitteet, kustannukset ja niiden maksaminen Tilitoimisto Suomalainen Oy, Sari Suomalainen, KLT Ensimmäinen työntekijä

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS 16.9.2015 Kirjoita nimesi vain erilliselle kansilehdelle, EI vastaussivuille.

Lisätiedot

Vapaaehtoisen ulkomaantyön vakuutuksen vakuutusehdot

Vapaaehtoisen ulkomaantyön vakuutuksen vakuutusehdot Tapaturmavakuutuslain 57 :n 4 momentin mukaisen Vapaaehtoisen ulkomaantyön vakuutuksen vakuutusehdot (vapaaehtoinen ulkomaantyön vakuutus) Ehdot voimassa 1.1.2012 alkaen Käsitteet, jotka tekstissä on alleviivattu,

Lisätiedot

TYÖNTEKIJÄIN RYHMÄHENKIVAKUUTUS EHDOT 2019

TYÖNTEKIJÄIN RYHMÄHENKIVAKUUTUS EHDOT 2019 TYÖNTEKIJÄIN RYHMÄHENKIVAKUUTUS EHDOT 2019 Keskeiset työmarkkinajärjestöt ovat sopineet ryhmähenkivakuutusturvan järjestämisestä työntekijöille. Vakuutuksenottamisvelvollisuus koskee kaikkia niitä työnantajia,

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5.

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5. TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 3/2015 Bulevardi 28 00120 Helsinki 1(4) Puh. 0404 504 244 Faksi 0404 504 246 Teemu Kastula 18.5.2015 Kiertokirjettä korjattu 16.6.2015 esimerkkilaskelmissa

Lisätiedot

LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS. Tuoteseloste voimassa 1.1.2013 alkaen

LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS. Tuoteseloste voimassa 1.1.2013 alkaen LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS Tuoteseloste voimassa 1.1.2013 alkaen SISÄLLYSLUETTELO LAKISÄÄTEINEN TAPATURMAVAKUUTUS 3 Vakuuttamisvelvollisuus 4 Vakuutuksen voimassaolo ja päättyminen 4 Vakuutusmaksut

Lisätiedot

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi 010 19 15 00

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi 010 19 15 00 Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset if.fi 010 19 15 00 vakuutussuositus ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenille Oheista taulukkoa voidaan käyttää apuna vakuutusratkaisua suunniteltaessa. Siinä olevat turvalaajuudet

Lisätiedot

TIETOA TAPATURMA- VAKUUTUKSESTA

TIETOA TAPATURMA- VAKUUTUKSESTA TIETOA TAPATURMA- VAKUUTUKSESTA 2 SISÄLLYSLUETTELO: Lakisääteinen tapaturmavakuutus 3 Vakuuttamisvelvollisuus 4 Tapaturmavakuutuslain soveltamisalaan kuuluvat 5 Tapaturmavakuutuslain soveltamisalaan eivät

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA,

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, 19.3.2018 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän

Lisätiedot

Suo e t ötapat rm vakuut sjärjes elmän PERUSTIEDOT. Vakuutusopas Työtapaturmavakuutukset ja -korvaukset, voimassa 1.1.2015 alkaen

Suo e t ötapat rm vakuut sjärjes elmän PERUSTIEDOT. Vakuutusopas Työtapaturmavakuutukset ja -korvaukset, voimassa 1.1.2015 alkaen Suo e t ötapat rm vakuut sjärjes elmän PERUSTIEDOT Vakuutusopas Työtapaturmavakuutukset ja -korvaukset, voimassa 1.1.2015 alkaen TYÖTAPATURMAVAKUUTUKSET JA -KORVAUKSET Sisällys Lukijalle... 3 Sähköinen

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän sopimuksen

Lisätiedot

Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS

Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS Mika Mänttäri Mikko Nyyssölä TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTI- VAKUUTUS Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2769-5

Lisätiedot

Työtapaturmavakuutus

Työtapaturmavakuutus Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2016 alkaen Työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiset työ- ja vapaa-ajan tapaturmavakuutukset Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Vakuutetut... 2 3 Vakuutusaika ja vakuutuksen

Lisätiedot

2 HE 256/1998 vp. momentin eroavuus, kun työntekijä työskentelee ulkomaisessa emo-, tytär- tai sisaryhtiössä.

2 HE 256/1998 vp. momentin eroavuus, kun työntekijä työskentelee ulkomaisessa emo-, tytär- tai sisaryhtiössä. HE 256/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 1 c :n, lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain :n, taiteilijoiden ja eräiden erityiscyhmiin kuuluvien

Lisätiedot

Yrittäjien tapaturmavakuutus

Yrittäjien tapaturmavakuutus TUOTESELOSTE Voimassa 1.1.2013 alkaen Yrittäjien tapaturmavakuutus Yrittäjälle edullista turvaa tapaturmien varalta Yrittäjä ei kuulu lakisääteisen tapaturmavakuutuksen piiriin, joten tapaturman sattuessa

Lisätiedot

Helsingin yliopisto Lakisääteinen tapaturmavakuutus

Helsingin yliopisto Lakisääteinen tapaturmavakuutus Helsingin yliopisto Lakisääteinen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Ville Viljanen 23.11.2011 Lakisääteiset tapaturmavakuutukset Ifissä Helsingin yliopistolla on voimassa kolme eri lakisääteistä ta: Numero 0011202707,

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: SOSIAALITURVA VAKUUTUSTUTKINTO 170. SUORITUSTILAISUUS SOSIAALITURVA 12.5.2015 OHJEITA SUORITTAJALLE 1. Kirjekuoren sisältö Tämän ohjeen lisäksi kuoressa on tehtävä-

Lisätiedot

Eteran Talous- ja palkkahallintopäivä Fennia

Eteran Talous- ja palkkahallintopäivä Fennia Eteran Talous- ja palkkahallintopäivä 2015 28.10.2015 Sisältö Lakimuutoksen taustaa Muutokset työnantajan näkökulmasta Muutokset työntekijän näkökulmasta Muutokset yrittäjän näkökulmasta Miten muutokset

Lisätiedot

Lakisääteinen tapaturmavakuutus

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Lakisääteinen tapaturmavakuutus Henkilövakuutukset Juhana Valve Pohjola Vakuutus Oy OP-Pohjola Lakisääteinen tapaturmavakuutus - yleiset periaatteet Lakisääteinen tapaturmavakuutus on Lähtökohtaisesti

Lisätiedot

Alkutesti. Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette?

Alkutesti. Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette? Vakuutukset Alkutesti Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette? a) Ette mitään, koska ette aio poistua laivasta. b) Kaikille oman matkustajavakuutuksen,

Lisätiedot

Keskeiset työmarkkinajärjestöt ovat sopineet ryhmähenkivakuutusturvan järjestämisestä työntekijöille.

Keskeiset työmarkkinajärjestöt ovat sopineet ryhmähenkivakuutusturvan järjestämisestä työntekijöille. Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen vakuutusehdot 1.1.2008 Keskeiset työmarkkinajärjestöt ovat sopineet ryhmähenkivakuutusturvan järjestämisestä työntekijöille. Vakuutuksenottamisvelvollisuus koskee kaikkia

Lisätiedot

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIVAKUUTUS

TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIVAKUUTUS Tuoteseloste Voimassa 1.1.2016 alkaen TYÖTAPATURMA- JA AMMATTITAUTIVAKUUTUS Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus TUOTESELOSTE VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN Työantajalla on velvollisuus vakuuttaa työntekijät

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut

40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan

Lisätiedot

Ensisijaisen etuuden eläkkeestä vähentämisen tarkistaminen edellyttää määrän muutosta yli:

Ensisijaisen etuuden eläkkeestä vähentämisen tarkistaminen edellyttää määrän muutosta yli: VAKUUTUSTUTKINTO/FINVA SOSIAALITURVAN KOE 174 1) Maahanmuuttajan erityistuki 3 p. Kenellä voi olla oikeus maahanmuuttajan erityistukeen ja millä edellytyksin? Vastaus:Toimeentuloturva s. 291 2) Sosiaalivakuutus

Lisätiedot