Esteet ja noutokapulat ovat kentällä valmiina. Omia noutokapuloita ei saa käyttää.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esteet ja noutokapulat ovat kentällä valmiina. Omia noutokapuloita ei saa käyttää."

Transkriptio

1 KENTTÄÄNTUTUSTUMINEN, OHJEET JA AIKATAULUT Yleistä Kenttään tutustuminen järjestetään perjantaina klo 11:00 16:00 ja se tapahtuu kansallisissa lajeissa numerojärjestyksessä, pareittain ja suojelussa ennalta ilmoitetuissa ryhmissä. Ohjaajalla on kenttään tutustumisessa oltava rintanumero näkyvissä. Kaikkien koirakoiden on pitänyt käydä sekä ilmoittautumisessa että koirien tarkastuksessa ennen kenttään tutustumista. Mikäli välistä on koirakko poissa, siirtyy numerojärjestyksessä seuraava tilalle, kilpailijan tulee itse huolehtia paikallaolostaan. Mahdollisista poisjäänneistä kuulutetaan, tiedot merkitään myös manuaalitulostauluihin. Kenttään tutustuminen on osa koetta. Mukana saa olla vain koeohjeen mukainen kaulain ja talutin, sekä Palveluskoiraliiton ohjeen mukainen lelupalkka sekä suljettu ruoka-astia. Kentällä koiralle ei saa antaa ruokaa, edes kädestä suuhun, vaan kaikki mahdollinen ruoka on annettava selkeästi kentän ulkopuolella. Esteet ja noutokapulat ovat kentällä valmiina. Omia noutokapuloita ei saa käyttää. Aikaa kenttään tutustumiselle on varattu viisi (5) min/koirakko, sisältäen vaihtoajan seuraavalle koirakolle. Aikataulu on ohjeellinen ja suuntaa-antava, kilpailijan tulee itse huolehtia paikallaolostaan. Suojelukoe Suojelukokeen osallistujien on mahdollista muodostaa kenttään tutustumisryhmiä. Näiden osalta ilmoittautumiset ennakkoon mennessä itse Ennakkoilmoittautumisista puuttuvien osalta järjestäjä kokoaa ryhmät. Ryhmistä tiedotetaan PKSM2017 Facebook- ja www-sivujen lisäksi kilpailutoimiston ilmoitusseinällä. Aikaa on varattu viisi (5) min/koirakko, sisältäen vaihtoajan seuraavalle koirakolle/ryhmälle. Lisäksi on kullekin ryhmälle varattu varsinaisen tutustumisajan päätyttyä kaksi (2) min esteiden siirtämisaikaa. Kullekin ryhmälle annetaan yhteinen aika. Suurimmat ryhmät on sijoitettu aikataulussa viimeisiksi. Huolehtikaa keskenänne yhteisestä aikataulusta ja ajoissa olemisesta. Kenttään tutustumisen aikana suojelukokeen kentällä on käytössä sekä piilot että esteet. Ryhmät saavat itse siirtää esteitä ja piiloja. Ryhmän harjoitusajan päätyttyä kenttä on palautettava seuraavalle ryhmälle valmiiksi tottelevaisuusosuutta varten. Siihen on kullekin ryhmälle varattu kaksi (2) minuuttia. Viimeisen ryhmän jäljiltä kentälle tarvitaan piilot nollakoiran suoritusta varten. Suojelukokeeseen osallistuvat juoksunartut tulevat koirien tarkastukseen viimeisinä. On toivottavaa, että juoksusta kerrotaan heti ilmoittautumisen yhteydessä, vaikka eläinlääkäri sen erikseen vielä toteaakin. Juoksunarttujen osalta osallistujalle ilmoitettu kenttään tutustumisaika peruuntuu perjantailta ja tilalle tulee suojelun ratamestarin antama aika.

2 KENTTÄÄNTUTUSTUMINEN, SUUNTAA-ANTAVA AIKATAULU, KANSALLISET LAJIT PAHA KLO KENTTÄ NRO ROTU KOIRA OHJAAJA dn DENWEST FEMME FATALE Suvanto Katja 2 spu TROYEN'S EHKÄ EN Haapaniemi Kari hlkn KARE-SARAN ÅI' MUSTIKKA Kinnunen Susanna 4 bptu OFF LINE'S YES MAN Mäkinen Katri hlkn KARE-SARAN ÖTÖKKÄ Suo Hanna 6 bpgn SONATA A AV THARGELION Kailio Heidi rwu VIRKAMIEHEN VALONKANTAJA Elomaa Mikko 8 bpmu NO-HOW BORING PAL Hildén Jouko bpmu KIIRASTULEN AATOS Bergström Petra 10 bu FLIRTIN QORTTELIN QURKO Kallio Eveliina beu BAYJET DODGE Kallinen Pirkko 12 bpmu GIRAMIN ELRIC Sarvanne Minna bptu FIGARON ORPHEUS Puupponen Risto 14 bcn REDTEAM'S ALIVE Mikkola Nea ben BLACK CARAMBAS ORANGE JAFFA Kelho Minna 16 bpmn TÄMÄ ON ILTATÄHTI Lamminen Tarja ssn GITEAS FAZILE Harju Birgitta 18 bpmu HARMAAHURSTIN IISAK Österlund Angelica bcu DECATHLETE'S GALLARDO Kuusisto Tiina 20 bcu JILLAROO'S BORN TO RUN Havo Pauliina spn TROYEN'S DEITTI Kallio Wilhelmiina 22 bpmu AIKA PAHA ADJUTANTTI Rosenqvist Jari bptu OFF LINE'S YES SENSEI Savukoski Sami 24 bcu WEEKASI LIMITED EDITION Takalahti Milla apkn DAZZLING SPIRIT IN THE NICK OF TIME Björnström Tanja 26 bcn MUSTAN MAGIAN LIZA Alho Sanna bpmn AKTIVISTIN HÖYRY Suominen Taina 28 du DENWEST UNIQUE DREAM Kastu Mira apku SHEPMATE'S BILLY THE KID Niilivuo Jenni 30 spn TONJA VOM WALDWINKEL Seikkula Tiina bpmn PYSÄKIN GEIJU Sarjokari Kristiina 32 bcu ARROW Ristimäki Jessica apkn APPLE BLOOM NEVER ENDING STORY Ahlskog-Karhu Marian 34 ssu ZAPHALAYAZ NIGHT HAWK Achrén Anna-Mari

3 KENTTÄÄNTUTUSTUMINEN, SUUNTAA-ANTAVA AIKATAULU, KANSALLISET LAJIT PAHA slku PIPPURIMUORIN AMORINNUOLI Lehtonen-Jukantupa Leila 36 bcu EYEWITNESS GAME ON Tamminen Tuire spn BACTEROIDES FIDO Tuukkanen Jaana 38 bcu BORDERLIZ ROBBIN HOOD Paloniemi Arja 39 ssn SATURAIN PAYBACK MONEY Kastu Milla PAJÄ KLO KENTTÄ NRO ROTU KOIRA OHJAAJA spu LOVABLE DEVIL'S BLACK Pekkinen Helene 41 kknn CIMRAMIN ILOPILLERI Luomanen Tiia bpgn ELOISA PERSOONA Lehto Tanja 43 ssn AMORIES HARMONIA Kortelainen Mari rwu FINNMAIDEN'S KEANU REEVES Mäkinen Anna-Kaisa 45 apku ATTIC ANGEL'S PRIMA BALLERINA Korhonen Veera knu PAMMUKAN ALBIN LUMITASSU Helminen Johanna 47 kknu CURLICUE'S HIP HOPPER Haula Outi tpu FRANCIS FORD VITA CANINA Konnu Mirja 49 esvu VILLA PERLA'S CHICO DE NIEVE Annelin Jenni hlkn KARE-SARAN ÅLALAA Mattila Susanna 51 bpmn MECBERGER LISSU Niemi Helena bcn TENDING DAYFLY Närhi Hanna 53 esvu FERDORES I AM SUPERMAN Tuomola Heikki bpgu WILLOW CREEK UNABOMBER Hasu Pauli 55 bcu FOR THE WIN JACK Vainio Mirva bptu REAKTIIVIN ENCHANTÉ Virkkala Tarja 57 ssu RISSIES NORDIC SPIRIT Wiksten Bo bpgu WORKAHOLIC WHY NOT Impilä Jorma 59 spu MUSKETEER'S MIRO Hautala Esko bpmn FINISH CHATEAU SCHÖNWALDE Hursti-Mäenpää Ria 61 bpmu KUTINAN ROKROK Kylmänen Kirsi bcu MYYTIN MYRSKYN RATSU Särkipaju Harri 63 bpgu ELOISA QUTI Horppu Noora

4 KENTTÄÄNTUTUSTUMINEN, SUUNTAA-ANTAVA AIKATAULU, KANSALLISET LAJIT PAJÄ bcu DREAMOOR THE WIZARD OF OZ Hyytiäinen Sanna 65 spu WILLENSKRAFT EMIR Laine Sanna bcu TENDING MYSTIC Jantunen-Korri Riitta ja Korri Pekka 67 spn AUFRUHR DAKOTA Kuri Johanna spu HELLRAISER ORLANDO Thel Mia 69 vpu MOONSCAPE'S VOICE OF THE WOLF Viinikka Riikka dkn DOTSTORM'S GIRL ON MY MIND Tarkiainen Tanya 71 bcn TENDING INTENSE Leiviskä Mari rwn FINNROTT'S SAFIR Kuusisto Sirpa 73 atn RILIIS RYYTI RAJALTA Uusi-Kouvo Eila spn WANDA VOM PFÄLZER-HOF Sjöholm Satu 75 ssu TINTENFASS PEETU HR'S SON Ek-Liechti Tina rwn HEIZELWOOD ISLA Järventölä Marjo 77 spu MUSKETEER'S NESTORI Isaksson Tom aku KELMI VOITTOVETO Kyllönen Virve 79 hwu GIPSTERN IFENDER Kallio Annika bptn REAKTIIVIN NÉCESSAIRE Pollari Reeta 81 bpgu ELOISA RALLI Juvakka Erja rwn FOLD FACE'S HANDY Mustonen Juha 83 rwn FINNMAIDEN'S X-CELLENT ESTHER Raja-aho Anna-Kaisa spn JAMOSCH AMARANTH Anttila Susanna 85 bcu TENDING LUCKY ONE Jaakola Kaarina apku POPOTIN CABRALES Salo Katariina 87 spn TUNTEMATTOMAN CANTH Salomäki Jari bpmn HARMAAHURSTIN HANNAMARI Parviainen Tarja 89 spn JABINA QUI Kallio Jarno

5 KENTTÄÄNTUTUSTUMINEN, SUUNTAA-ANTAVA AIKATAULU, KANSALLISET LAJIT PAEK lbu HELKYN ROQUEFORT Wilenius Maria 128 bcu TENDING HOTSPUR Manner Nina spn MUSANTERIN ANIS Berghem Fiia 130 bptn FLYING ORANGE DE HAUTE VOLEE Tallberg Pernilla bu FLIRTIN JUCRA Kallio Lea 132 knu HÄRKÄPÄÄ ROOPE Vatanen Sirpa bpmn GIRAMIN ELFRIDA Leppänen Kati 134 apkn OF GURRENT EXTREME EVITA Karpow Mari spn MUSKETEER'S FRIIDU Isaksson Maarit 136 bpmu TÄMÄ ON CERIFFI Hituri Marja-Leena 137 knn COSMONA'S MOUNTAIN ROSE Suuronen Tiina PAVI ssn SUNIQUE UNITY Lehtomäki Tiina Leppänen Seija 121 bptn DOMINA Nurminen Janica Nurminen Anitta bpgn BEATRICE Tanhuanpää Roosa Pietiläinen Katja 123 spu SONORIAN GOMATZ Kuusisto Harri Karhuniemi Kirsi bpmn AKTIVISTIN KANERVA Markkanen Jonna Pölhö Jari 125 bcn TENDING MAYDAY Tuikkanen Marjatta Tuikkanen Annika 126 hwn DAMIRAZIN ILOINEN TUULIKELLO Tiainen Kirsi Kuula Piia

VIESTIKOETULOKSET 2015

VIESTIKOETULOKSET 2015 VIESTIKOETULOKSET 2015 2.5.2015 Toivakka Keski-Suomen Palveluskoirayhdistys Kokeesta vastaava tuomari: Markku Korhonen bpmn Salamantelin Hulda FI34015/12 Johanna ja Annukka Cederlöf Kerava T: 89 M: 189

Lisätiedot

ETSINTÄKOETULOKSET 2015

ETSINTÄKOETULOKSET 2015 ETSINTÄKOETULOKSET 2015 16.5.2015 Hamina Kaakon Käyttökoirat Kokeesta vastaava tuomari: Tiina Puustinen spu Goldobaf s Daapa FI17255/10 Marianne Jalo Kotka T: 72 M: 170 242 EK1 bptn Flying Orange De Haute

Lisätiedot

OSALLISTUJALUETTELO PK-SM 2016 LAPUA

OSALLISTUJALUETTELO PK-SM 2016 LAPUA OSALLISTUJALUETTELO PK-SM 2016 LAPUA ETSINTÄKOE OSALLISTUJAT 10 1 FIN55864/08 NALLEHUKAN PRIMA narttu bpg Rajalin Ulla Helsingin Palv.Koiraharrastajat 2 ER41806/13 FOR THE WIN JACK uros bc Vainio Mirva

Lisätiedot

Suomen Suursnautserikerho r.y. Markku Korhonen Minna Hillebrand Keski-Suomen Kennelpiiri R.Y. yleinen. Lajin nimi Lajitunnus Luokka Lajiryhmä

Suomen Suursnautserikerho r.y. Markku Korhonen Minna Hillebrand Keski-Suomen Kennelpiiri R.Y. yleinen. Lajin nimi Lajitunnus Luokka Lajiryhmä Koepöytäkirja (2624) Etsintäkoe, Palveluskoirakoe Uurainen 19.8.2017 08:30 Järjestäjä Vastaava tuomari Koetoimitsija Kennelpiiri Kokeen tyyppi Suomen Suursnautserikerho r.y. Markku Korhonen Minna Hillebrand

Lisätiedot

PAJÄ3 Koira Ohjaaja Joukkue Jälki Esineet Tottis Yhteensä Sija

PAJÄ3 Koira Ohjaaja Joukkue Jälki Esineet Tottis Yhteensä Sija IPO3 Koira Ohjaaja Joukkue A B C Yhteensä Sija rwu Heizelwood Iron Johanna Nivala Keski-Suomi 94 90 93 277 1. rwu Musanterin Qurko Sami Hämäläinen Pohjois-Suomi 82 74 90 246 2. rwu Boxlee Leon Tuire Henttala

Lisätiedot

HAKUKOETULOKSET Jomala Ålands bruks- och sällskapshundklubb Kokeesta vastaava tuomari: Mia Sandelin LUOKKA 3:

HAKUKOETULOKSET Jomala Ålands bruks- och sällskapshundklubb Kokeesta vastaava tuomari: Mia Sandelin LUOKKA 3: HAKUKOETULOKSET 2015 11.4.2015 Jomala Ålands bruks- och sällskapshundklubb Kokeesta vastaava tuomari: Mia Sandelin lbu Billowhiz Bolero FI20667/09 Ulla-Britt Öhberg 22340 Geta T: 76 M: 180 256 HK3 spn

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

JÄLKIKOETULOKSET 2015

JÄLKIKOETULOKSET 2015 JÄLKIKOETULOKSET 2015 12.4.2015 Jomala Ålands bruks- och sällskapshundklubb Kokeesta vastaava tuomari: Mia Sandelin hwn Chäfka s Hippie Hippie Shake FI54898/11 Anette Eriksson 22150 Jomala T: 77 M: 63

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2 100m Miehet yleinen Tuuli + 0,1 1 Näse Adam Optima 13:91 2 Huhtala Pasi SASKY koulutuskuntayhtymä 14:00 3 Tuhkio Seppo Salpaus 14:06 4 Kivenvuori Jarno SASKY koulutuskuntayhtymä 14:32 5 Kaunisto Seppo

Lisätiedot

Ratamestarit PAEK Ulla Komppa PAHA Ari Metso PAJÄ Bosse Wiksten PAVI Jukka Reen PASU (A) Jari Sarkki. Tavoitat meidät sähköpostilla: info@pksm2014.

Ratamestarit PAEK Ulla Komppa PAHA Ari Metso PAJÄ Bosse Wiksten PAVI Jukka Reen PASU (A) Jari Sarkki. Tavoitat meidät sähköpostilla: info@pksm2014. JÄRJSTLYTOIMIKUNTA Puheenjohtaja Antti Konttinen Koetoimitsija Nina Palmu Kenttävastaava & rahastonhoitaja Heidi Alanen Kanttiinivastaava Mira Tuominen Ratamestarit PAK Ulla Komppa PAHA Ari Metso PAJÄ

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

VALJAKKOHIIHDON SM- KILPAILUT 16.-17.3.2013 PÄRNÄVAARA, LIPERI TULOKSET VIESTIKILPAILU

VALJAKKOHIIHDON SM- KILPAILUT 16.-17.3.2013 PÄRNÄVAARA, LIPERI TULOKSET VIESTIKILPAILU Miehet A naru Lähti : 6 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 1 Oulun Palveluskoirayhdistys 34.01 1. osuus Saara Loukkola 12.08 1 lkssu Kulovalkean Arotundra 2. osuus Jyrki Mäkelä 11.26 23.35 1 lkssu Akiina s Larry

Lisätiedot

PELASTUSHAKUKOETULOKSET 2015

PELASTUSHAKUKOETULOKSET 2015 PELASTUSHAKUKOETULOKSET 2015 25.4.2015 Taipalsaari Lappeenrannan Palveluskoirayhdistys Kokeesta vastaava tuomari: Ari Kansikas spn Moorschloss Elli FI48171/11 Paula Vataa Lappeenranta HYVÄKSYTTY knu Härkäpää

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 19.9.2012 Hallinto Sosiaali- ja terveysjohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäki - henkilöstöasiat 182 190 Johtava ylilääkäri Katariina Korkeila - henkilöstöasiat/maksusitoumukset

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Jämin Syyskisat Tulokset Jämijärvi. DR koiran kärryluokka 2 x 6,0 km. Väliaika 4,2 km SU. Väliaika 4,2 km LA

Jämin Syyskisat Tulokset Jämijärvi. DR koiran kärryluokka 2 x 6,0 km. Väliaika 4,2 km SU. Väliaika 4,2 km LA Jämin Syyskisat 2017 30.9.-10.2017 Jämijärvi Tulokset DR5-8 5-8-koiran kärryluokka 2 x 6,0 km Halme Ville 2 2. - - Bürkland Erkki Räsänen Minna Mäkiaho Antti Mäkiniemi Oona 3 5 1 4 7:00.0 () 7:14.0 ()

Lisätiedot

LOHKO 1 NAISTEN SINGELIT. Taulu. Kartanon Tikkaklubi. Taina Nurmela (C) Kirsti Syrjä (C) MPD. DC Kontula 2. Johanna Söderlund (A) Paula Haukkasalo (C)

LOHKO 1 NAISTEN SINGELIT. Taulu. Kartanon Tikkaklubi. Taina Nurmela (C) Kirsti Syrjä (C) MPD. DC Kontula 2. Johanna Söderlund (A) Paula Haukkasalo (C) Taina Nurmela (C) Kartanon Tikkaklubi LOHKO 1 Kirsti Syrjä (C) MPD Johanna Söderlund (A) DC Kontula 2 Paula Haukkasalo (C) Terävät Susanna Juvonen (A) Joro DC Johanna Leppämäki (A) Satatikka Anna Vilen

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Raision Kuulan ulkorataennätykset

Raision Kuulan ulkorataennätykset Raision Kuulan ulkorataennätykset Tytöt ja naiset T9 40m 6,56 Viveka Loukola 2013 60m 9,41 Viveka Loukola 2013 150m 23,27 (13.) Viveka Loukola 2013 600m 2.03,05 Viveka Loukola 2013 1000m 3.38,22 (17.)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 155/00.02.04/2017 39 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 14.3.2017 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 7.3.2017: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

2014 Kello- ja mestaruuskilpailut TULOKSET

2014 Kello- ja mestaruuskilpailut TULOKSET 2014 Kello- ja mestaruuskilpailut TULOKSET IPO VOI 1. ROTUMESTARI Boxlee Hangman, Mari Kolkkala, Pirkanmaa: A 97, B 96, C 89, yht 282, kt 1.tulos/IP3 2. Manouman Mammuttimanfred, Tiina Saaranluoma, Satakunta:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 155/00.02.04/2017 59 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 4.4.2017 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 28.3.2017: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT KIWA Inspecta Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA115 AHOLAINEN, Eila Anneli PA49 AHONEN,

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit)

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Nimi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Aila Virkberg 15 17 9 41 Teija Virkberg 21 7 8 36 Petri Keskitalo 25 4 3 32 Arto Peltoniemi

Lisätiedot

Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri

Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 2006261 AALTONEN RAIJA SALO 0407052307 dubsidaa@gmail.com VARSINAIS-SUOMEN KENNELPIIRI 605426 ÅBY KAIJA ALAJÄRVI 040 703 9456 kaija.aby@japo.fi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 131 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 27.8.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 20.8.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1. HS-Aluekilpailut (V) 26.2.2011 Taivalkoski Lopputulokset 1 N8-1km 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.13,5 2 M8-1km 1. Janne Räisänen 6.11,4

Lisätiedot

Miehet 45 A naru : 5 km

Miehet 45 A naru : 5 km T Miehet 45 A naru : 5 km (Lähti: 5, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. 1 lkssu Leditshow Mikko Seppä KVKS 11:44,2 2. 4 ssu Megas Fellow Matti Kokkoniemi VSPH 12:46,4 +1:02,2 3. 3 lkssu Tankolammen Veeti Esa

Lisätiedot

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET TYTÖT

LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET TYTÖT LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET TYTÖT Tummennetut lajit ovat viralliset lajiohjelman lajit v.2015 pa=ponnistusalue, h=käsiajanotto, i=hallissa Ilmoita mahdolliset virheet, puutteet ja uudet ennätystulokset:

Lisätiedot

VALJAKKOHIIHDON SM-KISAT 26.-27.2.2011 LIEKSASSA HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU TULOKSET

VALJAKKOHIIHDON SM-KISAT 26.-27.2.2011 LIEKSASSA HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU TULOKSET Miehet 45v naru A 5km 1 ( 6) Lkssu Kim Jyrki Mäkelä 8.42,3 0,0 2 ( 10) Lkssu Akiina's Cimeoni Kari Aaltonen 9.00,8 18,5 K-S Palveluskoirayhdistys ry 3 ( 7) Lkssu Hiidenportin Jidefix Martti Romppanen 9.42,0

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 156/00.02.04/2014 154 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 24.9.2014 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 17.9.2014: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1035/00.02.04/2014 146 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 23.9.2015 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 16.9.2015: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1035/00.02.04/2014 164 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 5.10.2015 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 28.9.2015: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

SM Hiihdot - Vantaa. Vantaa Naiset Sprintti Tulokset. 1,4 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: Jussi Prykäri Raiko Pousi Pasi Ruuth

SM Hiihdot - Vantaa. Vantaa Naiset Sprintti Tulokset. 1,4 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: Jussi Prykäri Raiko Pousi Pasi Ruuth SM Hiihdot -,4 km Sprintti - 7..204 4:36:00,4 km Sprintti 2748482 Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura 3:22.5 Finaali 2 9 270980 Riikka Sarasoja-Lilja 3:37.33 Finaali 3 3 2758782 Kerttu Niskanen Vieremän

Lisätiedot

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat Huttunen Titta Alavieskan Viri 28.6.1989 N17 800 m 26183998 Eronen Johannes Haapajärven Kiilat 14.3.1993 M17 Seiväs 27359116 Eronen Maria Haapajärven Kiilat 29.8.1985 N19 Pituus 26189662 Eronen Markus

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 121/00.02.04/2016 196 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 16.11.2016 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 10.11.2016: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri

Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 2006261 AALTONEN RAIJA SALO 0407052307 dubsidaa@gmail.com VARSINAIS-SUOMEN 605426 ÅBY KAIJA ALAJÄRVI 040 703 9456 kaija.aby@japo.fi ETELÄ-POHJANMAAN

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Ville Nokipii P-HA 98 97 95 100 99 99 588 2. Arto Tiihonen SySi 96 99 99 96 97 94 581 3. Minna Hytönen KSA 96 97 95 97 97 92 574 4. Carl Bergman NSK 93 95 96 91 99 96

Lisätiedot

JHL:n edustajisto

JHL:n edustajisto JHL:n edustajisto 6.6.2017 Vaalipiiri Vaaliliitto Nimi Sopimusala 1 JHLdemarit ja PALDANIUS KARI Kunta 1 JHLdemarit ja KOSKELA MARKKU Kunta 1 JHLdemarit ja HAMARI HELI Kunta 1 JHLdemarit ja STRENGELL JARNO

Lisätiedot

IV Pohjankyrö murtsikka-cup

IV Pohjankyrö murtsikka-cup 1 / 5 10.2.2009 17:22 IV Pohjankyrö murtsikka-cup Perinteinen, Isokyrö Ylipää 8.2.2009 T U L O K S E T N05; M05; N06; M06; N07; M07; N08; M08; N09; M09; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; Tytöt 5

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

nro nimi lasten ikä lähtöpaikka

nro nimi lasten ikä lähtöpaikka 21.01.2010 klo 15.30 yhteyshenkilö Makkonen Yrjö puh.0400570255 BUSSI NRO1 nro nimi lasten ikä lähtöpaikka 49kpl LAPINLAHTI S-MARKET klo 8:50 bussivastaava 2 Kolehmainen Mika Peltosalmi 044-3020514 18

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1035/00.02.04/2014 122 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 2.9.2015 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 21.8.2015: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Tulokset

SEASON CLOSING RACE Tulokset SEASON CLOSING RACE Tulokset 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ, Mikko 11,69 C-pojat YLI-OJANPERÄ, Matti SU 12,28 E D-pojat JÄÄSKELÄINEN, Eero SU 12,68 E ITKONEN, Petri SU 13,04 E PELTONIEMI,

Lisätiedot

NMS1 A 14 km Miehet A naru 14 km. NWS1 A 10 km Naiset A naru 10 km. Rotu / Sukupuoli SM 1 Vesa-Pekka Jurvelin Julussas FRH Remu REMU lkssu

NMS1 A 14 km Miehet A naru 14 km. NWS1 A 10 km Naiset A naru 10 km. Rotu / Sukupuoli SM 1 Vesa-Pekka Jurvelin Julussas FRH Remu REMU lkssu NMS1 A 14 km Miehet A naru 14 km Sukupuoli SM 1 Vesa-Pekka Jurvelin Julussas FRH Remu REMU lkssu 29:49:00 SM 2 Marko Törmänen Max MAX lkssu 30:22:00 SM 3 Marko Viitahalme Spot SPOT lkssu Kymen vetokoiraseura

Lisätiedot

Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m

Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Risku Elina SU 070392 11,62 Seinäjoki 17.3.07 2 Puolakka Mariel HLK 191191 11,90 Helsinki 19.12.06

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 60 Nita Viitanen Pori ,10 40,0 1,27 23 18.3.2017 Pori 1 60 Nita Viitanen Pori 18.3.2017 1998 20 58,10 40,0 1,27 23 1 90 Kalevi Lampinen Pori 18.3.2017 1943 60 80,30 82,5 2,20 10 1 90 Mika Turkia Pori 18.3.2017 1977 Avoin 80,40 82,5 2,10 25

Lisätiedot

Koepöytäkirja (1160) Etsintäkoe, Palveluskoirakoe. Imatra :00. Tallennettuja tuloksia: 10/10 kpl. Pöytäkirja

Koepöytäkirja (1160) Etsintäkoe, Palveluskoirakoe. Imatra :00. Tallennettuja tuloksia: 10/10 kpl. Pöytäkirja 1 / 6 28.8.2016 17:50 Pöytäkirja Avaa kaikki Koepöytäkirja (1160) Etsintäkoe, Palveluskoirakoe Imatra 14.8.2016 11:00 Järjestäjä Vastaava tuomari Koetoimitsija Kennelpiiri Kokeen tyyppi Imatran Palveluskoirayhdistys

Lisätiedot

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA nimi kort la aamu la ilta su aamu su ilta Akseli Heino ÅSK - erävoittopalkinnot erävoittajapalkinnot lähetti lähetti Anders Nordquist Aui II #PUUTTUU! käännöstark #PUUTTUU!

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Tytöt 9 40m 6.97 Inka Hyttinen 2006 24.7. Varkaus 60m 9.4h Jaana Mähönen 1992 3.8. Siilinjärvi 100m 16.0h Sanna Nevalainen 1977 1.9. Lapinlahti 150m 25.7h Siiri Auvinen 2002

Lisätiedot

Nimi tehtävä tunnit tehtävä 10.3 tehtävä 11.3 YhteensNimi tehtävä tunni tehtävä 17.4 tehtävä 18.4 tehtävä 19.4 Yhtee Aija Lauhkonen sagin ohjel.

Nimi tehtävä tunnit tehtävä 10.3 tehtävä 11.3 YhteensNimi tehtävä tunni tehtävä 17.4 tehtävä 18.4 tehtävä 19.4 Yhtee Aija Lauhkonen sagin ohjel. Maaliskisat 10-11.3 Huhtikuun iltakisat Nimi tehtävä tunnit tehtävä 10.3 tehtävä 11.3 YhteensNimi tehtävä tunni tehtävä 17.4 tehtävä 18.4 tehtävä 19.4 Yhtee Aija Lauhkonen sagin ohjel. + muut it jutut,

Lisätiedot

Vierumäki 24h Hiihto 2015

Vierumäki 24h Hiihto 2015 club: Helmiset 1 3 2 Sarianna Helminen 00:23:28 00:23:28 4.74 2 3 2 Sarianna Helminen 00:24:08 00:47:36 9.48 3 3 1 Timo Helminen 00:24:43 01:12:19 14.22 4 3 1 Timo Helminen 00:25:18 01:37:38 18.96 5 3

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 121/00.02.04/2016 48 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 16.3.2016 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 9.3.2016: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. YLEISTÄ Vuosi 2015 oli Joensuun seudun Palveluskoirayhdistys ry:n (JOSEPA) 44. toimintavuosi. 2. VUOSIKOKOUS Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 23.2.2015 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51.

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51. SEASON CLOSING RACE 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko :11.69 PC YLI-OJANPERÄ Matti :12.28 PD JÄÄSKELÄINEN Eero :12.68 ITKONEN Petri :13.04 PELTONIEMI Harri :13.17 PE11 HAUTAMÄKI

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Suomen Cup - Keuruu Naiset 5,4 km

Suomen Cup - Keuruu Naiset 5,4 km 11.1.014-700 m 1 75 318518 Heini Hokkanen 6:51. (1) 13:3.0 0.0 68 3185343 Susanna Saapunki 6:59.4 (3) 13:46.1 +14.1 3 90 3185114 Laura Mononen 6:57.0 () 13:57.4 +5.4 4 81 3185089 Maija Hakala 7:07.0 (4)

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2019 MIEHET 100 m 10,89 Joonas Kokko 2017 200 m 21,67 Joonas Kokko 2017 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet

Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 41,30 16.5.2018 Ylämylly 2 Eija Isaksson Korska 27,23 8.5.2018 Vantaa 3 Seija Kurki Mikkeli 24,58 22.5.2018 Mikkeli 4 Merja Vainio Korska 22,40 8.5.2018 Vantaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 109/00.02.04/2018 90 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 23.5.2018 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 16.5.2018: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

VI Sawo Darts Open ja SM-sekaparit

VI Sawo Darts Open ja SM-sekaparit VI Sawo Darts Open ja SM-sekaparit 1-3.9.2017 Kylpylähotelli Kuntoranta, Varkaus MS-kri (45) 1. Kantele Marko(1) 2. Laine Jukka Kotka DC 3.-4. Myller Paavo (5) WJDC 3.-4. Pehkonen Tatu (3) 5.-8. Roberts

Lisätiedot

Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104

Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104 NOKIAN LUKIO/KERTAUSTILAISUUDET kevät 2012 Äidinkieli: Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104 Haakana Marianne Kaikkonen Johanna Kalliokoski Tytti Koskinen Suvi Lahdenpohja

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1035/00.02.04/2014 25 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 18.2.2015 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 11.2.2015: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Ahonkylän koulun johtokunta

Ahonkylän koulun johtokunta 1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja

Lisätiedot

Kilpailu , paikka Ventuksentie 49, Kokkola. A agilityrata, pikkumini 2, kello 10:00, tuomari Jari Helin, koirakoita 2, ia 52 s, v 3,2 m/s

Kilpailu , paikka Ventuksentie 49, Kokkola. A agilityrata, pikkumini 2, kello 10:00, tuomari Jari Helin, koirakoita 2, ia 52 s, v 3,2 m/s A agilityrata, pikkumini 2, kello 10:00, tuomari Jari Helin, koirakoita 2, ia 52 s, v 3,2 m/s 1 2 yorter Olga Heikki Kallio LAGU 57,12 2,94 5,12 10 15,12 XS 1 papill Lilla My Marja Eriksson JKF HYL XS

Lisätiedot

Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli

Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli Uimareita yht 105 Uintikertoja yht 204 Naiset Uinteja vuosittain 46 52 34 31 Sukunimi Etunimi 2005 2006 2007 2008 Adler Maria 70 4 Uintiaika 00:00,0 10:19,1 09:33,9

Lisätiedot

KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO

KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO KIRJOLAN KOULU/YU 2014 Haasteyleisurheiluottelu Parikkala-Rautjärvi-Ruokolahti PISTEET YHT. PLA RJ RUO 141,5 183,5 244 LAJI 100M TYTÖT 7.LK PISTEET Venla Pirinen Pla 15.9 3 Aida Venjärvi Pla 16.0 2 Tea

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Kuhmolainen Maraton 2015

Kuhmolainen Maraton 2015 Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 94/00.02.04/2013 132 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 22.5.2013 Vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korkeila 14.5.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kauden parhaat kotimaa 2009-10 Päivitetty 27.3.2010 Naiset 100 m

Kauden parhaat kotimaa 2009-10 Päivitetty 27.3.2010 Naiset 100 m Kauden parhaat kotimaa 2009-10 Päivitetty 27.3.2010 Naiset 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Risku Elina SU 070392 11,31 Seinäjoki 26.11.2009 2 Hyttinen Saana SU 011191

Lisätiedot

La 21.5 Esitys Klo 15 Vähän Valmiimpi 2 (Valmistuiven esityskokonaisuus)

La 21.5 Esitys Klo 15 Vähän Valmiimpi 2 (Valmistuiven esityskokonaisuus) Auttajat esityksissä: Ennen esityksiä: Pe 20.5 klo 12-14 Esitys tilan rakennus (matot, taustaverhot mm.): Pekka tai Mervi Kurki, Markku Orell, Jukka Hänninen. Lavastus: Olivia, Ottilia, Tiia ja Alexandra.

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset

Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1035/00.02.04/2014 102 Sosiaali- ja terveyskeskuksen viranhaltijapäätökset 16.6.2015 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg 9.6.2015: Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Tulokset YLEISLUISTELIJOIDEN SM-KILPAILUT Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry.

Tulokset YLEISLUISTELIJOIDEN SM-KILPAILUT Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry. Tulokset Miehet 1.matka 2.matka 3.matka 4.matka Yhteispisteet Sija No Nimi Seura 500m sij. 5000m sij. 1500m sij. 10000m sij. pist. sij. ero 1. 22 Tommi PULLI SU 37,78 1 7.32,50 1 2.00,83 1 16.05,15 1 48,258

Lisätiedot

400m Sarja Tulos Nimi Päivämäärä Paikka N ,02 Pinja Söyrilä Helsinki N ,64 Tuija Helander 2005 London, Kanada

400m Sarja Tulos Nimi Päivämäärä Paikka N ,02 Pinja Söyrilä Helsinki N ,64 Tuija Helander 2005 London, Kanada Elinsiirtourheilun SE:t / yleisurheilu / naiset Päivitetty: 11.5.2018 PS 60m Sarja Tulos Tuuli Nimi Päivämäärä Paikka N 30-39 9.34 (i) Pinja Söyrilä 20.1.2018 Pajulahti N 40-49 8.47 (i) Tuija Helander

Lisätiedot

VUODEN 2012 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty

VUODEN 2012 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty VUODEN 2012 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 7.6.2012 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 03.03.2012 3 LK Minna Itkonen, Anne Laine Sirpa Hynninen, Satu Tolonen, Sanna Hämäläinen Maija Karhu

Lisätiedot

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata Final Results - 100 m Iso rata 1 26 YLI-OJANPERÄ Maija SU 3 I 12,10 60,500 2 1 ALA-LIPASTI Kirsi SU 3 O 12,32 61,600 1,100 3 7 HYTTINEN Saana SU 2 O 12,68 63,400 2,900 4 8 HYTTINEN Tuuli SU 2 I 13,43 67,150

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 1 65 233 2. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 2 60 219 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 9 45 215 4. Hakkarainen

Lisätiedot