1 Kilpailusääntöjen soveltamisala ja hyväksyminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 Kilpailusääntöjen soveltamisala ja hyväksyminen"

Transkriptio

1 KILPAILUSÄÄNNÖT (liittovaltuuston hyväksymät ) 1 luku YLEISTÄ 1 Kilpailusääntöjen soveltamisala ja hyväksyminen Kilpailusääntöjä sovelletaan Suomen Koripalloliitto ry:n ja siihen kuuluvien seurojen järjestämään kilpailutoimintaan. Liittovaltuusto päättää kilpailusääntöjen hyväksymisestä ja niihin tehtävistä muutoksista. Kilpailusäännöt on julkaistava ja annettava tiedoksi seuroille ja muille kilpailutoimintaan osallistuville tahoille. 2 Soveltamisohjeet, sarjamääräykset, manuaalit ja muut säännöt Liittohallitus tai sen määräämä toimielin voi antaa näitä kilpailusääntöjä koskevia soveltamisohjeita. Liittohallitus tai sen määräämä toimielin voi antaa sarjamääräyksiä kilpailutoiminnan järjestämisestä. Alueen järjestämässä kilpailutoiminnassa sarjamääräykset voi antaa aluehallitus. Liittohallitus tai sen määräämä toimielin, ja alueen järjestämässä kilpailutoiminnassa aluehallitus, voi antaa sarjaa koskevan manuaalin. Liittohallitus voi antaa valmentajien koulutustasoa koskevat säännöt, joissa määrätään sarjakohtaisista koulutustasovaatimuksista sekä niitä koskevien asioiden käsittelystä ja muutoksenhausta. Soveltamisohjeella liittohallitus voi täydentää epäselvissä tai tulkinnanvaraisissa kohdissa kilpailusääntöjä. Sarjamääräyksellä liittohallitus tai sen määräämä toimielin ja alueen järjestämässä kilpailutoiminnassa aluehallitus voi antaa seuraavista asioista tarkemmat määräykset: 1) sarjassa pelaavien joukkueiden määrä; 2) sarjajärjestelmä; 3) sarjan ja karsintasarjan täydentäminen; 4) otteluiden järjestäminen; 5) ranking-järjestys FIBA:n järjestämiin tai hyväksymiin kansainvälisiin kilpailuihin, 6) laiminlyönnit ja niistä seuraavat rikemaksut ja muut seuraamukset; ja 7) alueen kilpailutoiminnassa kilpailusääntöjen 37 :ssä säädetyistä nuorten sarjojen ikärajoista poikkeavien sarjojen järjestämisestä sekä tyttöjen ja poikien pelaamisesta samassa joukkueessa tai sarjassa. Manuaaleilla kilpailunjärjestäjä voi antaa seuroille tarkempia yksityiskohtaisia määräyksiä sarjan otteluiden järjestämisestä ja niihin liittyvistä asioista. Liittohallituksen antamat soveltamisohjeet, muut säännöt ja liittohallituksen sekä aluehallituksen tai niiden määräämän toimielimen antamat sarjamääräykset ja manuaalit on annettava kirjallisesti tiedoksi seuroille ja muille kilpailutoimintaan osallistuville tahoille. 3 Etusijajärjestys Mikäli soveltamisohjeet, sarjamääräykset, manuaalit tai koripallon viralliset pelisäännöt ovat joiltakin kohdin ristiriidassa kilpailusääntöjen kanssa, sovelletaan kilpailusääntöjä

2 4 Liittohallituksen ja aluehallituksen tehtävät Liittohallitus voi siirtää näissä säännöissä tarkoitettuja tehtäviään asettamilleen yksiköille tai ryhmille. Aluehallitus käyttää liittohallituksen näiden kilpailusääntöjen mukaista toimivaltaa alueen toiminnassa. 5 Määritelmät Näissä kilpailusäännöissä käytetään seuraavia määritelmiä: FIBA on Kansainvälinen Koripalloliitto Kilpailuvuosi on välinen aika Liitto on Suomen Koripalloliitto ry. Seura on koripalloliiton varsinainen jäsen Siirtotakaraja on kilpailuvuoden helmikuun viimeinen päivä Rinnakkaislisenssin viimeinen lunastuspäivä on kilpailuvuoden joulukuun viimeinen päivä FIBA-maksu on maksu FIBAn määrittelemä rekisteröintimaksu pelaajasta, josta tulee tehdä FIBA-rekisteröinti. 2 luku - EETTISET PERIAATTEET 6 Reilun pelin periaate Liiton kilpailutoiminnassa noudatetaan Suomen Olympiakomitean Reilun Pelin ihanteita ja tavoitteita. Osallistuessaan liiton kilpailutoimintaan henkilö sitoutuu noudattamaan urheilun eettisiä ja reilun pelin yleisiä periaatteita, joita ovat toisen ihmisen kunnioitus ja tasavertainen kohtelu, rehellisyys, avoimuus, oikeudenmukaisuus, demokraattisuus, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, vastuullinen kasvatus sekä kestävä kehitys ja luonnon kunnioittaminen. 7 Antidoping Liiton ja seurojen toimintaan osallistuvat henkilöt ovat velvollisia noudattamaan Suomen antidopingsäännöstöä ja FIBA:n antidopingsäännöstöä. Seuran velvollisuutena on valvoa, että kaikki sen pelaajat, valmentajat sekä muut toimihenkilöt noudattavat antidopingsäännöstöjä. 8 Vedonlyöntiin osallistumisen ja sopupelin kielto Seuran hallitukseen tai johtokuntaan taikka lajijaostoon tai vastaavaan toimielimeen kuuluva henkilö tai seuran työntekijä ei saa itse tai edustajan välityksellä osallistua vedonlyöntiin niissä kohteissa, joissa seura on osallisena. Koripallon virallisissa pelisäännöissä tarkoitettu pelaaja, valmentaja tai muu joukkueen jäsen ei saa itse tai edustajan välityksellä osallistua vedonlyöntiin sen sarjan kohteissa, joissa joukkue on osallisena. Koripallon virallisissa pelisäännöissä tarkoitettu erotuomari, toimitsija tai komissaari taikka kuuluttaja tai tilastoija ei saa itse tai edustajansa välityksellä osallistua vedonlyöntiin sen sarjan kohteissa, joissa hän on osallisena. Sellainen liiton tai alueen toimielimen jäsen tai liiton tai alueen työntekijä, jonka tehtäviin kuuluu käsitellä joukkueen jäsenen edustuskelpoisuutta koskevia asioita, ei saa itse tai edustajansa välityksellä osallistua vedonlyöntiin niissä kohteissa, joissa edustuskelpoisuudella voi olla merkitystä. Ottelun lopputuloksesta sopiminen tai muu ennalta tapahtuva järjestäminen sekä näiden tekojen yrittäminen on kielletty

3 Liiton tai seuran toiminnassa mukana olevan henkilön on ilmoitettava liitolle ja seuralle, jos hänelle on ehdotettu ottelun lopputuloksen sopimista tai järjestämistä tai häneen on muutoin otettu yhteyttä tässä tarkoituksessa. 9 Päihteiden käytön kielto Alkoholin, huumeiden ja nuuskan käyttö sekä niiden vaikutuksen alaisena esiintyminen ottelutapahtuman yhteydessä pelikentällä ja sen välittömässä läheisyydessä on kielletty kaikilta otteluun osallistuvilta pelaajilta, valmentajilta ja muilta joukkueen jäseniltä sekä erotuomareilta ja toimitsijoilta. Seurojen tulee huolehtia siitä, että urheiluun liittyvissä tilanteissa, kuten voitonjuhlissa ja urheilijoiden ja johdon lausunnoissa ei anneta nuorisolle myönteistä kuvaa päihteiden tai tupakkatuotteiden käytöstä tai niiden liittymisestä urheilemiseen. 3 luku - KILPAILUTOIMINTA Kilpailut ja sarjat 10 Koripallokilpailut Liiton alaisia koripallokilpailuja ovat mestaruuskilpailut, kansainväliset kilpailut ja seurojen järjestämät ottelut ja kilpailut sekä liiton tai alueen järjestämät muut aikuisten ja nuorten kilpailut sekä Special Olympics Unified koripallosarjat. 11 Koripallon pelisäännöt Liiton alaisissa koripallokilpailuissa sovelletaan kulloinkin voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä. C-nuorten, minien ja mikrojen sarjoissa sovelletaan lisäksi liittohallituksen vahvistamia nuorten pelisääntöjä. 12 Mestaruuskilpailut ja sarjat Mestaruuskilpailut järjestetään kilpailuvuosittain erikseen miesten, naisten, seniorien ja nuorten sarjoissa sekä miesten ja naisten Suomen Cup-kilpailuissa. Sarjat jaetaan huippukoripallosarjoihin, kilpakoripallosarjoihin ja harrastekoripallosarjoihin. Huippukoripallosarjoja ovat: Miesten Suomen mestaruussarja (Korisliiga), Naisten Suomen mestaruussarja (Naisten Korisliiga), Miesten SM-karsintasarja ja SM-karsintaottelut sekä Naisten SM-karsintasarja ja SM-karsintaottelut Pyörätuolikoripallon Suomen Mestaruussarja Kilpakoripallosarjoja ovat: Miesten I divisioona A Miesten I divisioona B Naisten I divisioona, Karsinnat miesten I divisioonaan, Karsinnat naisten I divisioonaan, 19-vuotiaiden poikien ja tyttöjen Suomen mestaruussarjat, 17-vuotiaiden poikien ja tyttöjen Suomen mestaruussarjat 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen Suomen mestaruussarjat 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen Suomen mestaruussarjat sekä 14-vuotiaiden poikien ja tyttöjen Suomen mestaruussarjat Pyörätuolikoripallon I divisioona Naisten 3x3 koripallon Suomen Mestaruussarja - 3 -

4 Miesten 3x3 koripallon Suomen Mestaruussarja. Harrastekoripallosarjoja ovat: Miesten II VI divisioonat, Naisten II IV divisioonat, Seniorien Suomen mestaruussarjat eri ikäluokissa, 15-, 16-, 17- ja 19-vuotiaiden poikien ja tyttöjen valtakunnalliset I-divisioonat, 15-, 16-, 17- ja 19-vuotiaiden poikien ja tyttöjen valtakunnalliset II-divisioonat sekä Nuorten SM-karsintasarjat Suomen mestaruussarjan voittanut joukkue on Suomen mestari ja Suomen Cup -kilpailun voittanut joukkue on Suomen Cup -mestari. 13 Kansainväliset kilpailut ja ottelut Liittohallitus päättää osallistumisesta maajoukkueiden välisiin kilpailuihin sekä maaotteluiden järjestämisestä. Seuran ja FIBA:n alaisen yhteisön väliset muut kuin FIBA:n kilpailujärjestelmään kuuluvat tai FIBA:n hyväksymiin kilpailuihin kuuluvat ottelut eivät saa häiritä 12 :ssä tai tämän pykälän 1 momentissa tarkoitettua kilpailutoimintaa. Jos seuran kansainvälinen ottelu vaikuttaa liiton tai alueen vahvistamaan toimintaan, on siihen saatava kilpailun järjestäjän lupa. Seuran on haettava lupaa viimeistään 60 päivää ennen ottelua. Hakemukseen on liitettävä ottelun järjestämistä koskeva seuran päätös. 14 Suomen Cup -kilpailut Liittohallitus määrää miesten ja naisten Suomen Cup-kilpailujen järjestämistavan. 15 Seurojen järjestämät ottelut ja kilpailut Seura voi järjestää otteluita ja kilpailuja edellyttäen että ne eivät aiheuta haittaa liiton tai alueen järjestämille kilpailuille. Seuran ja liittoon kuulumattoman yhteisön väliseen kilpailuun tai otteluun on saatava liittohallituksen lupa. Seuran järjestämässä ottelussa, jonka erotuomarina toimii liiton hyväksymä erotuomari, sovelletaan koripallon virallisia pelisääntöjä ja liiton kurinpitosääntöjä. Seuran järjestämässä useamman joukkueen turnauksessa, jossa erotuomareina toimii liiton hyväksymiä erotuomareita, sovelletaan kilpailusääntöjä, kurinpitosääntöjä ja koripallon virallisia pelisääntöjä, mikäli turnauksen säännöissä ei ole muuta määrätty. 16 Ilmoittautuminen kilpailuihin Seura vahvistaa osallistumisensa liiton ja alueen kilpailuihin toimittamalla kirjallisen ilmoittautumisen kilpailun järjestäjän ilmoittamaan määräaikaan mennessä ja maksamalla sarjamaksun viimeistään eräpäivänä. Ilmoittautuminen hyväksytään vain jos seura on hoitanut liitolle kaikki edellisen kilpailuvuoden kilpailutoimintaan liittyneet taloudelliset velvoitteensa. 17 Sarjapaikan käyttämättä jättäminen ja sarjan täyttäminen Seura voi 16 :ssä tarkoitettuun määräaikaan mennessä ilmoittaa myös jättävänsä käyttämättä sille kuuluvan sarjapaikan ja hakea mahdollisuutta pelata jollain alemmalla sarjatasolla. Karsintaa tai karsintasarjoja voidaan täydentää vain kahdelta varasijalta ja vain, jos karsinnasta luopunut joukkue on ollut alemmasta sarjasta karsintaan oikeutettu. Karsinnassa tai karsintasarjassa sijoittumiseen sovelletaan 22 :n määräyksiä sarjassa sijoittumiseen

5 Mikäli sarja pelataan kahdessa tai useammassa lohkossa, täydentäminen tehdään siitä lohkosta, jossa luopunut joukkue pelasi, ellei sarjamääräyksissä muuta määrätä. Seura ei voi siirtää eikä luovuttaa sarjapaikkaansa toiselle muussa kuin 26 :ssä tarkoitetussa tapauksessa. Jos seura lopettaa koripallotoimintansa tai seuran joukkue luopuu sarjasta, liittohallitus täyttää sarjapaikan. Luopuneelle tai sarjasta suljetulle joukkueelle voi liittohallitus hakemuksesta myöntää sarjapaikan alemmalla sarjatasolla. Ottelupaikka ja järjestelyt 18 Ottelupaikat Liiton alaisissa koripallokilpailuissa ottelut on pelattava järjestävän seuran kotipaikkakunnalla, ellei liitto tai alue hakemuksesta anna lupaa ottelun pelaamiseen muulla paikkakunnalla tai ellei ottelua ole kurinpitosääntöjen nojalla määrätty pelattavaksi muualla kuin kotikentällä. 19 Ottelun siirtäminen ja luovutus Seuran, joka haluaa siirtää määrätyn ottelun, on kaksi viikkoa ennen määrättyä ottelua tai välittömästi tiedon esteestä saatuaan haettava siirtoa kilpailun järjestäjältä. Huippu- ja kilpakoripallosarjoissa ottelu voidaan siirtää ainoastaan ylivoimaisen esteen takia tai erittäin painavista syistä. Seura, joka ilman hyväksyttävää syytä luovuttaa ottelun, tuomitaan hävinneeksi sen Kilpailun järjestäjä voi lisäksi sulkea luovuttaneen joukkueen sarjasta ja/tai määrätä maksettavaksi rikemaksun. Luovutuksena pidetään ottelun aloittamatta jättämistä ja ottelun keskeyttämistä muusta syystä kuin pelaajien loppumisen vuoksi. Seura, jonka joukkue ei ole saapunut sille määrättyyn otteluun tai joka laiminlyömällä ottelujärjestelyjä aiheuttaa taloudellista vahinkoa toiselle seuralle, alueelle tai liitolle, on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon. 20 Tulostiedotus Mestaruuskilpailuihin ja alueen sarjakilpailuihin osallistuvien joukkueiden tulee hoitaa tulostiedotus kilpailun järjestäjän määräysten mukaisesti. 21 Otteluiden julkinen esittäminen ja mediaoikeudet Liiton tai sen alueiden järjestämien kaikkien sarjojen mediaoikeudet kokonaisuudessaan kuuluvat liitolle. Liitto sopii kaikki mediaoikeussopimukset kaikkien liiton ja sen alueiden järjestämien sarjojen osalta. Seura tarvitsee aina luvan liitolta liikkuvan kuvan lähettämiseen otteluistaan. Lupa voidaan myöntää enintään yhdeksi kilpailuvuodeksi kerrallaan. Sijoitusten määrittely 22 Sijoittuminen sarjassa Jos joukkueet pelaavat sarjassa saman määrän otteluita, niiden sijoittuminen sarjassa perustuu niiden saavuttamiin sarjapisteisiin siten, että eniten sarjapisteitä saanut on voittaja. Jos joukkueet pelaavat sarjassa eri määrän otteluita, niiden sijoittuminen sarjassa perustuu niiden saavuttamiin voittosuhteisiin siten, että parhaan voittosuhteen saanut on voittaja. Jos joukkueet ovat pelanneet samassa sarjassa eri lohkoissa, niiden keskinäisessä vertailussa käytetään ensimmäisenä kriteerinä voittosuhdetta omassa lohkossa ja toisena korisuhdetta. Voittosuhde (voittoprosentti) lasketaan jakamalla voitettujen ottelujen määrä pelattujen ottelujen määrällä ja korisuhde jakamalla tehtyjen koripisteiden määrä päästettyjen pisteiden määrällä

6 23 Sarjapisteiden, korieron, voittosuhteen ja korisuhteen laskeminen sekä tasatilanteen ratkaiseminen Voittamastaan ottelusta joukkue saa kaksi sarjapistettä ja häviämästään nolla sarjapistettä. Jos kahdella tai useammalla joukkueella on yhtä paljon sarjapisteitä, tarkastellaan ensiksi niiden keskinäisistä otteluista saamiaan sarjapisteitä. Jos kahdella tai useammalla joukkueella on keskinäisistä otteluistakin yhtä paljon sarjapisteitä, seuraavaksi käytetään näitä kriteerejä tässä järjestyksessä: suurempi koriero (=joukkueen tekemien pisteiden ja vastustajien tekemien pisteisen erotus) keskinäisissä otteluissa enemmän tehtyjä pisteitä keskinäisissä otteluissa suurempi koriero kaikissa sarjan otteluissa enemmän tehtyjä pisteitä kaikissa sarjan otteluissa Jos nämäkään kriteerit eivät tuo ratkaisua, arvotaan järjestys. Jos missä tahansa vaiheessa, kun on käytetty yllä olevia vertailuja, yhden tai useamman joukkueen järjestys voidaan määrittää, toistetaan yllä olevan kohdan menettely jäljellä jääneillä joukkueilla. Mikäli samoihin sarjapisteisiin päätyneiden joukkueiden keskinäisten otteluiden määrä ei ole yhtä suuri, ratkaisevat niiden keskinäisen sijoituksen: B1) keskinäisten otteluiden voittosuhde, B2) keskinäisten otteluiden korisuhde ja B3) näiden joukkueiden korisuhteet sarjan kaikissa otteluissa. Jos kaikki joukkueet eivät ole vielä pelanneet kaikkia pelejään (sarjan pelaaminen on kesken), ja kahdella tai useammalla joukkueella on sama määrä sarjapisteitä, kaikkien joukkueen jo pelaamien pelien koriero ratkaisee järjestyksen. Ottelun luovuttanut joukkue sijoittuu tasatilanteessa kuitenkin aina viimeiseksi eikä sen pelaamia otteluja oteta vertailussa huomioon. 24 Uusinta Mikäli Suomen mestaruus ratkaistaan sarjamuotoisena ja kaksi tai useampi joukkueita päätyy tasapisteisiin tai samaan voittosuhteeseen, suoritetaan uusinta kahden parhaiten sijoittuneen kesken. Uusintaottelun pelipaikan ja ajan vahvistaa liittohallitus. Liittohallitus tai sen määräämä toimielin ja alueen järjestämässä kilpailutoiminnassa aluehallitus voi sarjamääräyksillä määrätä pelattavaksi uusintaottelun tai -otteluita putoajan tai putoajien selvittämiseksi, silloin kun kaksi tai useampi joukkueita päätyy sarjan päätyttyä tasapisteisiin tai samaan voittosuhteeseen ja yksi tai useampi niistä sijoittuu sellaiselle sijalle, jolla putoaa sarjasta. 4 luku AIKUISTEN HUIPPU- JA KILPAKORIPALLOSARJAT 25 Aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjat ja niihin osallistuminen Oikeus osallistua aikuisten huippu ja kilpakoripallosarjoihin edellyttää sitä, että osallistuva seura antaa sarjasitoumuksen ja täyttää liittohallituksen kullekin kilpailuvuodelle sarjasitoumuksen liitteessä asettamat vaatimukset sarjalisenssin saamiselle. Liittohallitus tai sen vuosittain tähän tehtävään asettama sarjalisenssiyksikkö päättää seuran oikeudesta pelata aikuisten huippu ja kilpakoripallosarjoissa ja myöntää seuralle osallistumisoikeuden

7 26 Seuran osallistumisoikeuden siirtäminen aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjoissa Liittohallitus voi hakemuksesta päättää, että seura voi siirtää sille aikuisten huippu- tai kilpakoripallosarjoihin myönnetyn osallistumisoikeuden määräajaksi toiselle yhteisölle. Osallistumisoikeutta ei voida siirtää toiselle seuralle. Liittohallitus vahvistaa siirtämistä koskevan sopimuksen, jonka tulee täyttää liittohallituksen sille asettamat vaatimukset. Sekä seuran että sen osallistumisoikeutta käyttävän yhteisön on täytettävä sarjalisenssin vaatimukset ja kaikki muut aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjoissa pelaamisen ehdot. Osallistumisoikeuden saanut yhteisö ja sen toimintaan osallistuvat henkilöt ovat velvollisia noudattamaan liiton sääntöjä sekä Suomen ja FI- BAn antidoping-säännöstöä. Sopimuksella osallistumisoikeuden saanut yhteisö ei voi luovuttaa sitä edelleen kolmannelle osapuolelle, ellei liittohallitus vahvista tätä uutta luovutusta. Tässä pykälässä tarkoitetulla yhteisöllä voi olla samassa sarjassa vain yksi osallistumisoikeus. 27 Aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjoissa noudatettavat erityismääräykset Mikäli aikuisten huippu ja kilpakoripallosaroissa pelaava joukkue ei ole maksanut sarjamaksuaan tai siihen rinnastettavaa muuta sarjalisenssiehdoissa mainittua maksua eräpäivään mennessä, on joukkue edustuskelvoton ja sen voittamat ottelut tuomitaan hävityiksi tuloksella 0-40, kunnes nämä maksut on maksettu. Mikäli aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjoissa pelaava joukkue on kirjannut pöytäkirjaan vähemmän home grown pelaajia, kuin 31 :ssä on määritelty, on joukkue edustuskelvoton ja sen voittamat ottelut tuomitaan hävityiksi tuloksella Aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjoissa siirretyssä ottelussa ei saa pelata pelaaja, joka ottelun alkuperäisenä ajankohtana on ollut kilpailu- tai toimintakiellossa tai ollut 30 mainituin tavoin edustanut toista samassa sarjassa pelaavaa seuraa. Aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjoissa ulkomaalaista tai home grown pelaajaa ei voi enää rekisteröidä joukkueen kokoonpanoon, kun vahvistetun sarjaohjelman mukaiseen runkosarjan viimeiseen otteluun on vähemmän kuin 30 päivää aikaa. 5 luku - SEURA 28 Seuran velvoitteet Seuran tulee hoitaa taloutensa ja kirjanpitonsa niitä koskevien säädösten ja määräysten mukaisesti. Jos seura menee konkurssiin tai asetetaan selvitystilaan, liittohallitus ratkaisee seuran tai sen toimintaa jatkavan seuran joukkueiden sarjatasot. Miesten ja naisten edustusjoukkueiden sarjataso alennetaan. Seuran tulee pelata ottelunsa virallisella nimellään tai käyttäen sen lyhennettä, ellei kilpailun järjestäjä hakemuksesta toisin päätä. Seuran tulee noudattaa urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta annettua lakia (575/2000). Lain 6 :n 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus lajiliitolle on annettava liitolle vuosittain tammikuun loppuun mennessä. 29 Velvoitteiden laiminlyönti Seuralle, joka laiminlyö liiton sääntöihin tai määräyksiin perustuvat velvoitteensa FIBAa, liittoa tai aluetta kohtaan tai joka jättää suorittamatta näiden sääntöjen tai kilpailun järjestäjän määräämät maksut liitolle tai toiselle liiton jäsenseuralle tai urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta annetussa laissa (575/2000) säädetyt velvoitteet tai toimii sarjasitoumuksen vastaisesti, voidaan määrätä maksettavaksi rikemaksu tai sarjapisteiden menetys. Lisäksi seura tai sen joukkue voidaan - 7 -

8 sulkea kilpailusta. Kilpailusta sulkemisesta päättää liittohallitus tai alueen alaisessa toiminnassa aluehallitus. Sarjapisteiden menetyksestä päättää sääntö- ja kurinpitoyksikkö, alueen alaisessa toiminnassa alueen sääntö- ja kurinpitoryhmä. 6 luku - PELAAJA Edustuskelpoisuus 30 Kansalaisuus ja alle 18 vuotiaan ulkomaalaisen pelaajan rekisteröinti Mestaruuskilpailuissa voi seuraa edustaa Suomen kansalainen, Euroopan Unioniin ja Euroopan talousalueeseen kuuluvan maan kansalainen sekä muu ulkomaalainen. Aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjoissa pelaavassa joukkueessa tulee yhdessä ottelussa olla merkittynä home grown pelaajia ottelupöytäkirjaan vähintään seuraavasti: Pöytäkirjassa Korisliiga Naisten Korisliiga M1DA M1DB N1D 12 pelaajaa pelaajaa pelaajaa pelaajaa pelaajaa Home grown pelaajaksi lasketaan pelaaja, joka voi edustaa liittoa kansainvälisessä kilpailussa tai ottelussa tai on ennen 22 ikävuotta pelannut Koripalloliiton alaisissa sarjoissa vähintään kolmena eri pelikautena. Aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjoissa jokaisen pelaajan on toimitettava allekirjoitettuna liittohallituksen vaatima pelaajasopimus, jotta hän on edustuskelpoinen ja hänet voidaan rekisteröidä joukkueen kokoonpanoon. Pelaajan, josta tulee tehdä FIBA-rekisteröinti, on maksettava lisäksi FIBA-maksu, jotta hän on edustuskelpoinen tässä pykälässä jäljempänä olevin poikkeuksin. Harrastekoripallosarjoissa voi seuraa edustaa ulkomaalainen, pois lukien nuorten SMkarsintasarjat ja -turnaukset, ilman ulkomaalaispelaajan FIBA-maksun suorittamista ja FIBArekisteröintiä. Harrastekoripallosarjassa pelaavan joukkueen ulkomaalainen pelaaja, jonka kotikuntalain mukainen kotikunta on Suomessa ja joka on kilpailuvuoden aikana pelannut harrastekoripallosarjassa, on kuitenkin edustuskelpoinen joukkueen kaikissa otteluissa ilman FIBA-maksun suorittamista ja pelaajan rekisteröimistä FIBAan. Alle 18-vuotiaasta pelaajasta, joka on pelannut joskus ulkomailla (ns. aloittanut koripallon ulkomailla), on tehtävä alle 18-vuotiaan FIBA-rekisteröinti edustusoikeuden saamiseksi nuorten SM- ja karsintasarjoihin. Alle 18-vuotiaasta ulkomaalaisesta pelaajasta, joka on aloittanut koripallon pelaamisen Suomessa, pitää tehdä ulkomaalaispelaajan ilmoitus kilpailun järjestäjälle, kun hän ensimmäisen kerran pelaa nuorten SM-sarjassa tai karsinnassa

9 Liittoa voi kansainvälisessä kilpailussa tai ottelussa edustaa vain Suomen kansalainen, ellei liittohallitus toisin päätä. 31 Pelaaminen Pelaajan katsotaan pelanneen ottelun silloin, kun hänet on pelaajana suostumuksensa perusteella merkitty pöytäkirjaan. 32 Rekisteröityminen Pelaaja rekisteröityy siihen seuraan ja joukkueeseen, jossa hän aloittaessaan pelaamisen kilpailuvuonna tai seurasiirron jälkeen pelaa ensimmäisen ottelun. Huippu- ja kilpakoripallosarjoissa liittohallitus voi sarjasitoumuksella asettaa vähimmäis- ja/tai enimmäismäärän joukkuetta kilpailuvuoden aikana edustavien pelaajien lukumäärälle. 33 Lisenssi Lunastamalla lisenssin henkilö sitoutuu noudattamaan näitä kilpailusääntöjä sekä niiden nojalla annettuja sääntöjä, määräyksiä ja ohjeita sekä kurinpitosääntöjä. Pelaajalla tulee olla pelaamiseen ko. sarjassa oikeuttava voimassa oleva lisenssi, jotta hän on edustuskelpoinen. Lisenssistä tulee käydä ilmi pelaajan seura. Pelaaja ei tarvitse lunastaa uutta lisenssiä siirtyessään kilpailuvuoden aikana toiseen seuraan. Lisenssinumero on merkittävä kokonaan jokaisen ottelun pöytäkirjaan. Liiton kilpailutoimintaan osallistumista varten ovat seuraavat lisenssit: Koripallolisenssillä henkilö voi muiden edustusoikeutta koskevien ja muiden asetettujen edellytysten täyttyessä edustaa seuraa ottelussa pelaajana ja valmentajana sekä toimia erotuomarina. Erotuomarilisenssillä henkilö voi muiden edustusoikeutta koskevien ja muiden asetettujen edellytysten täyttyessä toimia erotuomarina. Valmentajalisenssillä henkilö voi muiden edustusoikeutta koskevien ja muiden asetettujen edellytysten täyttyessä edustaa seuraa ottelussa valmentajana. Rinnakkaislisenssillä henkilö voi muiden edustusoikeutta koskevien ja muiden asetettujen edellytysten täyttyessä edustaa toista seuraa tai saman seuran toista joukkuetta ottelussa pelaajana. Aikuisten kuntosarjan pelaajalisenssillä henkilö voi muiden edustusoikeutta koskevien ja muiden asetettujen edellytysten täyttyessä edustaa seuraa ottelussa pelaajana alueen järjestämisessä kuntosarjoissa ja harrasteturnauksissa. Seniorilisenssillä henkilö voi muiden edustusoikeutta koskevien ja muiden asetettujen edellytysten täyttyessä edustaa seuraa ottelussa pelaajana ja valmentajana liiton ja alueen järjestämissä seniorisarjoissa. Pyörätuolikoripallolisenssillä voi muiden edustusoikeutta koskevien ja muiden asetettujen edellytysten täyttyessä edustaa seuraa ottelussa pelaajana liiton ja alueen järjestämissä pyöräkoripallosarjoissa. Koripallokoululisenssillä enintään 13 vuotta oleva henkilö voi osallistua vuoden ajan liiton, alueiden ja seurojen koripallokouluihin ja koripallokoululaisille järjestettävään kilpailutoimintaan. SO (Special Olympics)-lisenssi sallii pelaamisen liiton ja alueen järjestämissä Special Olympics-säännöillä pelattavissa otteluissa. 34 Seuran edustaminen useassa joukkueessa Pelaajalla on oikeus saman kilpailuvuoden aikana pelata seuransa muissakin joukkueissa. Pelaaja on edustuskelpoinen alemmalla tai samalla aikuisten sarjatasolla pelaavassa seuransa joukkueessa neljäntenätoista (14) päivänä ylemmällä tai samalla sarjatasolla pelatun ottelun jälkeen

10 35 Edustamisen rajoitukset siirtotakarajan jälkeen Pelaajan pelatessa ensimmäisen ottelunsa siirtotakarajan jälkeen hän ei enää samana kilpailuvuonna saa pelata seuransa toisessa joukkueessa alemmalla tai samalla sarjatasolla. Pelaaja voi seurassaan siirtyä siirtotakarajan jälkeen pelaamaan ylemmälle sarjatasolle, mutta hän ei sen jälkeen enää samana kilpailuvuonna ole edustuskelpoinen alemmalla tai samalla sarjatasolla. Kahta saman tai eri seuran joukkuetta rinnakkaislisenssioikeudella edustava pelaaja on edustuskelpoinen molemmissa joukkueissa koko kilpailukauden ajan. 36 Edustuskelpoisuus siirretyssä ottelussa Vahvistetun otteluohjelman mukaisesta ajasta myöhäisempään ajankohtaan siirretyssä tai uusittavaksi määrätyssä ottelussa eivät saa pelata ne pelaajat, jotka olivat edustuskelvottomia ottelun alkuperäisenä ajankohtana. Pelaajan tulee olla kaikkien näissä säännöissä mainittujen ehtojen ja rajoitusten edellyttämällä tavalla edustuskelpoinen myös siirretyn tai uusittavaksi määrätyn ottelun uutena ajankohtana. Se, ettei pelaajalla ole alkuperäisenä ajankohtana ollut lisenssiä, ei kuitenkaan ole edustuskelpoisuuden este siirretyssä ottelussa. Mikäli ottelu siirtyy vahvistetun otteluohjelman mukaisesta ajasta aikaisempaan ajankohtaan, määräytyy pelaajan edustuskelpoisuus ainoastaan ottelun todellisen ajankohdan mukaan. Edustuskelpoisuus nuorten sarjoissa ja seniorisarjoissa 37 Nuorten sarjojen ikärajat Pelaaja saa pelata sellaisissa nuorten sarjoissa, joiden ikärajaa hän ei ylitä vielä sinä kalenterivuonna, jona kilpailuvuosi päättyy. Nuorten sarjojen ikärajat ovat seuraavat: 24-vuotiaat: 24 vuotta 19-vuotiaat: 19 vuotta, 17-vuotiaat: 17 vuotta, 16-vuotiaat: 16 vuotta, 15-vuotiaat: 15 vuotta, 14-vuotiaat: 14 vuotta, 12-vuotiaat: 12 vuotta ja 10-vuotiaat: 10 vuotta. Nuorten sarjamääräyksissä mainitaan kilpailuvuosittain ne syntymävuodet, jotka vastaavat nuorten sarjojen ikärajoja. Nuorten mestaruuskilpailuissa ja alueiden järjestämissä nuorten sarjoissa pelaaja saa edustaa seuraansa kaikissa niissä ikäluokissa ja sarjoissa, joissa hän edellä 1 momentissa olevien ikärajojen mukaan on edustuskelpoinen. Tähän edustuskelpoisuuteen ei sovelleta 34 :ssä tarkoitettua 14 päivän sääntöä. Kun pelaaja osallistuu syksyllä SM-karsintaan, tulee hänen pelata siinä saman ikäluokan valtakunnallisen sarjan joukkueessa ja sarjassa, johon karsintojen kautta selviää, joulukuun viimeiseen päivään saakka. Pelaaja ei kuitenkaan nuorten sarjoissa saa pelata useammassa samalla sarjatasolla (samassa tai eri lohkossa) pelaavassa seuransa joukkueessa eikä aluefinaaleissa saman ikäluokan eri divisioonissa, eikä saman divisioonan aluefinaaleissa pelaavissa seuransa eri joukkueissa. Aluehallitus voi edellä olevasta poiketen päättää, että sen järjestämissä nuorten sarjoissa pelaaja saa pelata useammassa samalla sarjatasolla (samassa tai eri lohkossa) pelaavassa seuransa joukkueessa, ei kui

11 tenkaan aluefinaaleissa saman ikäluokan eri divisioonissa, eikä saman divisioonan aluefinaaleissa pelaavissa seuransa eri joukkueissa. Nuorten mestaruussarjojen karsintasarjoissa pelaaja voi kilpailuvuoden aikana edustaa samassa karsintasarjassa kussakin ikäluokassa vain yhtä seuraa ja joukkuetta. Nuorten mestaruussarjoissa pelaaja voi kilpailuvuoden aikana edustaa kussakin ikäluokassa vain yhtä seuraa ja joukkuetta. 38 Erivapaudet ikärajasta alueen järjestämissä nuorten sarjoissa Alueen järjestämässä nuorten sarjassa kilpailun järjestäjä voi antaa siirtotakarajaan mennessä tulleesta hakemuksesta yksittäiselle ikärajan (vain yhden vuoden yli-ikäinen) ylittäneelle nuorelle pelaajalle erivapauden pelata nuoremman ikäluokan sarjassa, jos: pelaajan seurassa ei ole oman ikäluokan joukkuetta, tai erivapauden myöntämiselle on lääketieteellinen peruste. Pelaajan erivapaus annetaan yhdeksi kokonaiseksi kilpailuvuodeksi kerrallaan ja se koskee vain yhtä nuoremman ikäluokan sarjassa pelaavaa joukkuetta. Kilpailun järjestäjä voi rajoittaa erivapauden saaneiden pelaajien lukumäärää ottelu-, sarja- tai ikäluokkakohtaisesti. 39 Seniorisarjat Pelaaja saa pelata sellaisissa seniorisarjoissa, joiden ikärajan hän ylittää sinä kalenterivuonna, jona kilpailuvuosi päättyy. Seniorisarjojen ikärajat ovat seuraavat: 30 vuotta (vain naisten seniorisarja), 35 vuotta, 40 vuotta, 45 vuotta, 50 vuotta, 55 vuotta, 60 vuotta, 65 vuotta ja 70 vuotta. Seniorisarjojen sarjamääräyksissä mainitaan kilpailuvuosittain ne syntymävuodet, jotka vastaavat seniorisarjojen ikärajoja. Liittohallitus tai sen määräämä toimielin voi sarjamääräyksissä päättää myös muista seniorisarjojen ikäluokista. Seniorisarjoissa pelaaja saa edustaa seuraansa kaikissa niissä ikäluokissa ja sarjoissa, joissa hän edellä 1 momentissa olevien ikärajojen mukaan on edustuskelpoinen. Tähän edustuskelpoisuuteen ei sovelleta 34 :ssä tarkoitettua 14 päivän sääntöä. Liittohallitus tai sen määräämä toimielin voi sarjamääräyksissä määrätä seniorisarjoissa 5 :ssä säädetystä poikkeavan siirtotakarajan. Rinnakkaislisenssi 40 Rinnakkaislisenssi Pelaaja voi rinnakkaislisenssillä edustaa nuorten kilpailuissa tai seniorisarjoissa eri seuraa kuin miesten tai naisten kilpailuissa. Rinnakkaislisenssiä voi käyttää vain koripallolisenssin ja seniorilisenssin kanssa. Lisäksi pelaaja voi rinnakkaislisenssillä edustaa kahta miesten tai naisten sarjan joukkuetta siten kuin tässä pykässä jäljempänä säädetään. Rinnakkaislisenssillä pelaamisen edellytyksenä on, että pelaajalla on voimassa oleva lisenssi (peruslisenssi) siinä seurassa, jossa hänen edustusoikeutensa on (peruslisenssiseura) ja voimassa oleva rinnakkaislisenssi toisessa seurassa (rinnakkaislisenssiseura)

12 Pelaajan tulee rinnakkaislisenssillä pelatessaan olla edustuskelpoinen myös peruslisenssillä. Pelaaja voi pelata rinnakkaislisenssillä kilpailuvuonna ainoastaan yhdessä seurassa (nuoret/seniorit ja aikuiset). Rinnakkaislisenssiä ei voi lunastaa kunkin kilpailuvuoden joulukuun viimeisen päivän jälkeen. 41 Rinnakkaislisenssillä edustaminen kahdessa miesten tai naisten tai nuorten sarjan joukkueessa Pelaaja, joka on ikänsä puolesta oikeutettu pelaamaan nuorten sarjoissa, voi peruslisenssiseuransa lisäksi samanaikaisesti edustaa rinnakkaislisenssillä yhtä miesten tai naisten sarjassa pelaavaa rinnakkaislisenssiseuran joukkuetta taikka miesten tai naisten sarjassa pelaavaa toista peruslisenssiseuran joukkuetta. Tällaiseen edustamiseen ei sovelleta 34 :ssä tarkoitettua 14 päivän sääntöä. Edellytyksenä samanaikaiselle pelaamiselle aikuisten sarjoissa on rinnakkaislisenssin lunastamisen lisäksi, että vähintään toinen näistä joukkueista pelaa aikuisten huippu- tai kilpakoripallosarjoissa. Tätä rinnakkaislisenssillä pelaamisen oikeutta aikuisten sarjoissa käyttävä pelaaja voi pelata vain kahdessa joukkueessa. Hän ei siten voi pelata seuransa muissa aikuisten joukkueissa, ellei hän lopeta rinnakkaislisenssillä pelaamista 42 :ssä tarkoitetulla tavalla. Pelaaja ei ole edustuskelpoinen pelaamaan rinnakkaislisenssiseurassa samalla sarjatasolla, jossa hän pelaa peruslisenssiseurassa. Lisäksi oikeus pelata rinnakkaislisenssiseurassa päättyy, kun pelaajan peruslisenssiseuran ja rinnakkaislisenssiseuran joukkueet osallistuvat samaan karsintasarjaan tai -turnaukseen. Pelaaja, joka pelaa nuorten sarjoissa, voi peruslisenssiseuransa lisäksi samanaikaisesti edustaa rinnakkaislisenssillä koko kauden ajan yhtä nuorten sarjassa pelaavaa toisen seuran joukkuetta. Tällaiseen edustamiseen ei sovelleta 34 :ssä tarkoitettua 14 päivän sääntöä. Edellytyksenä samanaikaiselle pelaamiselle nuorten sarjoissa kahden eri seuran joukkueessa on rinnakkaislisenssin lunastamisen lisäksi, että toinen näistä joukkueista pelaa nuorten kilpa- tai harrastekoripallosarjassa ja toinen alueen järjestämässä nuorten sarjassa. 42 Rinnakkaislisenssillä pelaamisen lopettaminen Pelaaja voi lopettaa rinnakkaislisenssillä pelaamisen ilmoittamalla siitä liittoon. Pelaaja ei voi tämän ilmoituksen tehtyään pelata saman kilpailuvuoden aikana enää missään seurassa rinnakkaislisenssillä (joko nuoret/seniorit tai aikuiset). Ilmoitus rinnakkaislisenssillä pelaamisen lopettamisesta on tehtävä liittoon viimeistään siirtotakarajalla. Pelaajasopimuksella seura voi evätä pelaajalta edustusvapauden pelata rinnakkaislisenssillä, jos sillä on 43 :n mukaan oikeus rajoittaa pelaajan edustusvapautta sopimuksella. Seurasiirrot 43 Edustusvapaus Pelaajalla on oikeus saada edustusvapaus seuralta sopimuksen voimassaolon päätyttyä ja velvoitteiden tultua täytetyiksi. Seura voi evätä edustusvapauden: 1. jos sillä on pelaajan kanssa voimassa oleva edustusvapautta rajoittava kirjallinen sopimus; tai 2. jos pelaaja ei ole täyttänyt seuran sääntöjen mukaisia velvollisuuksiaan. Pelaajan alle 18-vuotiaana tekemän pelaajasopimuksen edustusvapautta rajoittavat sopimusehdot eivät rajoita pelaajan oikeutta siirtyä toiseen seuraan näiden kilpailusääntöjen mukaisesti

13 44 Siirtyvän pelaajan toimenpiteet Suomalaisesta seurasta siirtyvän pelaajan on edustusvapauden saamiseksi pyydettävä sitä kirjallisesti lähtöseuralta. Pyyntö on tehtävä liiton vahvistamalla seurasiirtolomakkeella. Tämä ei koske pelaajaa, joka ei edellisenä kilpailuvuonna ole edustanut virallisessa ottelussa mitään suomalaista seuraa. Pelaajan on allekirjoitettava seurasiirtolomake. Alle 18-vuotiaan pelaajan seurasiirtohakemus on lisäksi huoltajan allekirjoitettava. 45 Lähtöseuran toimenpiteet Seuran on annettava edustusvapautta pyytäneelle pelaajalle viikon kuluessa kirjallinen todistus edustusvapauden myöntämisestä tai samassa ajassa ilmoitettava hänelle kirjallisesti syyt edustusvapauden epäämiseen uhalla, että seura menettää oikeutensa pelaajan edustusvapauden rajoittamiseen. 46 Tuloseuran toimenpiteet Seuran, johon pelaaja aikoo siirtyä, tulee hakea vahvistus seurasiirrolle liiton sääntö- ja kurinpitoyksiköltä. Hakemukseen on liitettävä tosite liittovaltuuston vahvistaman kirjaamismaksun maksamisesta. Kirjaamismaksu ei koske mini- ja mikroikäisten seurasiirtoja. Seurasiirron vahvistamista koskevan hakemuksen ja ulkomailta Suomeen siirtyvältä pelaajalta huippu- ja kilpakoripallosarjoissa vaadittavan 49 :n 1 momentissa tarkoitetun edustusvapaustodistuksen on oltava Koripalloliiton toimistossa, Helsingissä viimeistään siirtotakarajalla. Naisten ja miesten korisliigoissa kilpailun järjestäjä voi sarjamääräyksissä määrätä tästä poikkeavan siirtotakarajan. 47 Siirtotakarajasta poikkeaminen Aluehallitus voi myöntää edustuskelpoisuuden uudessa seurassa siirtotakarajasta poiketen alueen järjestämissä nuorten kilpailuissa, mutta vain poikkeustapauksessa ja erittäin painavin perustein. 48 Edustuskelpoisuuden alkaminen Kotimaassa seurasta toiseen siirtyvä pelaaja on edustuskelpoinen seuraavana päivänä sen jälkeen, kun kaikilta osin täytetty seurasiirtohakemus ja tosite suoritetusta seurasiirron kirjaamismaksusta on toimitettu Koripalloliiton toimistoon, Helsinkiin. Perättäisten seurasiirtojen tapauksessa pelaaja on edustuskelpoinen kuitenkin vasta 30 päivän kuluttua siitä, kun hän on edellisen seurasiirron jälkeen tullut edustuskelpoiseksi. Jos pelaajaa on rangaistu kilpailu- tai toimintakiellolla taikka urheilun toimintakiellolla, hän on edustuskelpoinen ko. kiellon päättymisen jälkeen. Jokainen seura vastaa siitä, että sen pelaajilla on edustusoikeus ja pelaaja voi edustaa kyseistä seuraa ja joukkuetta. 49 Kansainväliset pelaajasiirrot Ulkomailta huippu- ja kilpakoripallosarjoihin sekä nuorten SM-karsintoihin siirtyvän pelaajan on esitettävä asianomaisen liiton antama edustusvapaustodistus ja ulkomaalaispelaajan maksettava FIBA-maksu. Pelaaja on edustuskelpoinen sen jälkeen, kun edustusvapaustodistus ja tosite suoritetusta FIBA-maksusta ja kopio pelaajan passin henkilötietosivuista on toimitettu Koripalloliiton toimistoon, Helsinkiin (ulkomaalaispelaajan FIBA-rekisteröinti). Lisäksi pelaajalla tulee olla voimassa oleva koripallolisenssi. Harrastekoripallosarjassa pelaavan joukkueen ulkomaalainen pelaaja, joka on kilpailuvuoden aikana pelannut harrastekoripallosarjassa, on edustuskelpoinen joukkueen kaikissa otteluissa ilman FIBA-maksun suorittamista ja pelaajan FIBA-rekisteröintiä

14 50 Edustuskelpoisuus pelaamattomuuden jälkeen Pelaaja, joka edellisenä kilpailuvuonna ei ole edustanut virallisessa ottelussa mitään suomalaista seuraa, on edustuskelpoinen uudessa seurassa ilman seurasiirtomenettelyä edellyttäen, että seuralla, jota hän on viimeksi edustanut, ei ole 43 :ssä mainittuja perusteita evätä edustusvapautta. Tämä koskee myös ulkomailta harrastekoripallosarjoihin siirtyvää pelaajaa. 51 Edustusoikeutta koskevan kysymyksen ratkaiseminen Liitto voi seuran tai pelaajan kirjallisesti esittämästä pyynnöstä osapuolia sitovalla tavalla määritellä ja ratkaista, missä seurassa taikka joukkueessa pelaajan kilpailusääntöjen mukainen edustusoikeus on. Liitto voi evätä pelaajalta edustuskelpoisuuden väliaikaisesti, kunnes edustusoikeutta koskeva kysymys tai epäselvyys on ratkaistu. Ratkaisupyyntö on esitettävä liiton sääntö- ja kurinpitoyksikölle, joka ensimmäisenä asteena ratkaisee edustusoikeutta koskevan asian sekä päättää edustuskelpoisuuden väliaikaisesta epäämisestä. Edustusoikeutta koskeva kirjallinen ratkaisupyyntö on tehtävä kuukauden kuluessa siitä, kun pelaajasiirto on vahvistettu tai seura on kirjallisesti evännyt edustusvapauden. Osapuolina oleville seuroille ja pelaajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen asian ratkaisemista. Sen, jolla on edustusoikeuteen tai sen siirtymiseen liittyviä väitteitä, on näytettävä väitteensä toteen. Liitto tekee ratkaisunsa sille annettujen kirjallisten selvitysten perusteella. Liitto ratkaisee liittoa ja osapuolia sitovasti ainoastaan edustusoikeutta koskevan kysymyksen. Liitto ei ratkaise osapuolten välistä mahdollista muuta riitaa, eikä sellaisen riidan mahdollisella myöhemmällä lopputuloksella ole merkitystä liiton tekemään edustusoikeutta koskevaan ratkaisuun tai sen perusteella tehtyihin toimenpiteisiin. Osapuolilla ei ole oikeutta vaatia tai saada liitolta korvausta sellaisesta vahingoista tai menetyksestä, joka niille mahdollisesti aiheutuu liiton edustusoikeutta koskevasta päätöksestä. Alueellisissa siirroissa ratkaisun tekee alueen sääntö- ja kurinpitoryhmä ja valtakunnallisissa siirroissa sääntö- ja kurinpitoyksikkö. Tuloseuran alue tai sarjataso määrittelee edustusoikeutta koskevan päätöstä tekevän toimielimen. 7 luku - KORVAUS PELAAJAN KASVATTAMISESTA 52 Kasvattajapalkkio Kasvattajapalkkio on liiton koulutustoimintaan osallistumisen maksamiseen oikeuttava koulutusseteli. Kasvattajapalkkion suuruuden kullakin tasolla vahvistaa vuosittain liittohallitus. Kasvattajapalkkio maksetaan vain liiton jäsenseuroille. Liitto maksaa pelaajan kasvattajaseuralle kasvattajapalkkion seuraavissa tapauksissa: kun pelaaja ensimmäisen kerran pelaa aikuisten virallisessa maaottelussa (taso 1); Kun pelaaja ensimmäisen kerran pelaa huippukoripallosarjassa pelaavassa joukkueessa (taso 2); ja kun pelaaja ensimmäisen kerran pelaa nuorten maajoukkueessa nuorten EM-kilpailussa (taso 3). Kasvattajapalkkio maksetaan kultakin tasolta vain kerran, eli yhdestä pelaajasta enintään kolmeen kertaan. Mikäli pelaaja saavuttaa suoraan tason 1 tai 2, vaikka hän ei ole vielä saavuttanut tasoa 2 tai 3, maksetaan kasvattajapalkkio heti myös alemman tai alempien tasojen osalta. Tässä tapauksessa ei kasvattajapalkkiota makseta enää silloin, kun pelaaja saavuttaa kyseisen alemman tason

15 Kasvattajapalkkiota ja sen maksamista koskevat määräykset eivät koske pelaajaa, joka on saavuttanut jonkin kasvattajapalkkioon oikeuttavan tason ennen , kyseisen tason osalta. Pelaajasta, joka saa 39 :n mukaisesti osallistua seniorisarjaan, ei makseta kasvattajapalkkiota. 53 Kasvattajaseura Pelaajan kasvattajaseura on se seura, jonka joukkueisiin pelaaja on ollut rekisteröityneenä nuorten sarjoissa vähintään neljä kilpailuvuotta, lukuun ottamatta 24-vuotiaiden miesten ja 24- vuotiaiden naisten sarjoja. Mikäli tällaisia seuroja on enemmän kuin yksi, kasvattajaseura on se seura, jota pelaaja on edustanut edellä määritellyissä sarjoissa useampana kilpailuvuonna. Mikäli pelaaja on edustanut vähintään neljänä, mutta yhtä monena kilpailuvuonna kahta tai useampaa eri seuraa, kasvattajaseura on se seura, jota hän on edustanut näistä ensimmäisenä. Mikäli pelaaja on saman kilpailuvuoden aikana edustanut näissä sarjoissa useampaa kuin yhtä seuraa, katsotaan pelaajan kasvattajaseuraa määritettäessä hänen edustaneen sitä seuraa, jota hän on edustanut siirtotakarajalla. Mikäli seura lopettaa koripallotoimintansa ja eroaa liiton jäsenyydestä tai menee konkurssiin tai asetetaan selvitystilaan ja sen koripallotoimintaa jatkaa toinen liiton jäsenseura, siirtyvät kasvattajaoikeudet tälle seuralle, jos liittohallitus on toiminnan siirtymistä koskevaa päätöstä tehdessään tehnyt seuran hakemuksesta myös tätä koskevan päätöksen. Päätös voi koskea vain niitä pelaajia, jotka siirtyvät samalla koko toiminnan siirtymishetkellä tähän uuteen seuraan ja päätöksessä on mainittava näiden pelaajien nimet. Liitto pitää kilpailuvuosittain rekisteriä kaikista kasvattajapalkkioon oikeutetuista pelaajista ja heidän kasvattajaseuroistaan. Kasvattajaseura voi lunastaa sille kuuluvan uuden kasvattajapalkkion kunkin kilpailuvuoden päätyttyä. Vastuu kasvattajapalkkion lunastamisesta on kasvattajaseuralla. Kasvattajaseura on oikeutettu käyttämään liiton sille maksaman kasvattajapalkkion kahden seuraavan kilpailuvuoden aikana pelaajan kasvattajapalkkioon oikeuttavalla tasolla pelaaman ottelun jälkeen. Kasvattajaseura ei voi siirtää kasvattajapalkkion käyttöoikeutta toiselle seuralle. Mikäli pelaajalla ei ole näiden sääntöjen mukaista kasvattajaseuraa, hänestä ei makseta kasvattajapalkkiota. 8 luku - VALMENTAJA 54 Valmentajalisenssi Valmentajalla ja apuvalmentajalla tulee olla voimassa oleva koripallolisenssi kaikissa liiton ja alueen kilpailuissa. Lisenssinumero on merkittävä kokonaan jokaisen ottelun pöytäkirjaan. Liittovaltuusto päättää liittohallituksen esityksestä valmentajien sarjakohtaisista koulutustasovaatimussäännöistä ja niihin tehtävistä muutoksista. 9 luku - EROTUOMARI 55 Erotuomarit Virallisissa otteluissa on oltava liittohallituksen valtuuttamat erotuomarit, joilla tulee olla voimassa oleva koripallolisenssi. Lisenssinumero on merkittävä kokonaan jokaisen ottelun pöytäkirjaan

16 Tuomareiden on oltava pelaaviin seuroihin kuulumattomia ja myös esteettömiä pelaaviin joukkueisiin kuuluviin jäseniin nähden, elleivät joukkueet keskenään toisin sovi tai kilpailunjärjestäjä erityisen painavista syistä muuta päätä. Erotuomarit ovat velvollisia raportoimaan tuomitsemassaan ottelussa havaitsemistaan kilpailusääntöjen ja kurinpitosääntöjen vastaisesta toiminnasta liitolle. Liittohallitus luokittelee määräämiensä perusteiden mukaan erotuomarit kansallisiin luokkiin. Erotuomareilla on oikeus saada tuomitsemastaan ottelusta liittohallituksen kilpailuvuosittain vahvistama sarjakohtainen palkkio sekä matkaotteluista matkakorvaus ja päiväraha kulloinkin voimassa olevan Suomen Koripalloliiton matkustussäännön mukaisesti. Jos ottelu peruuntuu ja erotuomarit ovat saapuneet pelipaikalle, on erotuomarit oikeutettu syntyneisiin matkakorvauksiin. Jos ottelupaikalla on vain yksi erotuomari paikalla ja ottelu molempien joukkueiden suostumuksesta päätetään pelata, on erotuomari oikeutettu puolitoistakertaiseen ottelupalkkioon. Liitto maksaa kunkin ottelun erotuomaripalkkiot ja aiheutuneet kulukorvaukset kuukausittain erotuomarin ilmoittamalle pankkitilille. Erotuomarin tulee toimittaa verokorttinsa liittoon. Liitto laskuttaa kuukausittain seuroja niiden joukkueiden pelaamien otteluiden erotuomarimaksuista erillisen liittohallituksen antaman ohjeistuksen mukaisesti. Erotuomari- ja komissaaripalkkiot vahvistaa liittohallitus. Erotuomari- ja komissaaritoimintaa varten liittohallitus vahvistaa ohjesäännön. 10 luku - EDUSTUSKELVOTTOMUUS, VASTALAUSE, KURINPITO JA MUUTOKSENHAKU 56 Edustuskelvottomuus Kilpailu- tai toimintakiellossa oleva pelaaja on edustuskelvoton. 57 Edustuskelvottomuuden vaikutus ottelun lopputulokseen Joukkuetta rangaistaan edustuskelvottoman pelaajan peluuttamisesta kurinpitosääntöjen 5 :n 1 momentin 1, 2, 8, 9, 10, 12 ja/tai 13 kohdassa tarkoitetulla seuraamuksella. Jos edustuskelvottoman pelaajan peluuttaminen on ollut tahallista tai sillä on tavoiteltu kilpailullista etua, rangaistukseen on sisällytettävä edellä 13 kohdassa tarkoitettu voitettujen otteluiden julistaminen hävitetyiksi tuloksella 0-40 ottaen huomioon, mikäli näiden kilpailusääntöjen 59 :n 4 momentissa määrätään. 58 Vastalause Vastalause voidaan tehdä erotuomareiden, toimitsijoiden tai pelaavien seurojen sääntöjen tai sarjamääräysten vastaisesta menettelystä sekä pelaajan edustuskelvottomuudesta, mutta ei sääntötulkintakysymyksistä, joiden ratkaisu riippuu erotuomarin harkinnasta. Kun joukkue aloittaa ottelun, se hyväksyy olosuhteet ja ottelua edeltäneet toimenpiteet eikä voi enää tehdä niitä koskevaa vastalausetta. 59 Vastalauseen tekeminen Joukkueen kapteenin tai valmentajan on ilmoitettava tuomarille mahdollisesta vastalauseesta heti vastalauseeseen johtavan tapahtuman jälkeen, jos pelikello on pysäytettynä, tai viimeistään seuraavan pelikatkon aikana. Tuomarin on tällöin välittömästi selitettävä päätöksensä ja, jos tarpeen, tarkastettava pöytäkirja ja pistetilanne

17 Jos joukkue ottelun päätyttyä haluaa edelleen tehdä vastalauseen, on joukkueen kapteenin allekirjoituksellaan tehtävä pöytäkirjaan vastalausevaraus. Kapteenin tai valmentajan on 20 minuutin kuluessa ottelun päättymisestä tehtävä erilliselle ottelupöytäkirjaan liitettävälle asiakirjalle merkintä vastalauseen jättämisestä, josta tulee ilmetä seuraavat asiat: 1. Tapahtumahetki (erä ja kello sekä pistetilanne tapahtumahetkellä) 2. Lyhyt kuvaus tapahtumasta Päätuomarin on vahvistettava merkintä vastalauseen jättämisestä allekirjoituksellaan. Päätuomarin on heti ilmoitettava vastustavan joukkueen kapteenille tai valmentajalle ja toimitsijoille tehdystä vastalauseesta. Vastalausetta ei oteta tutkittavaksi ilman tapahtumahetkellä tehtyä ilmoitusta ja ottelun jälkeen tehtyjä merkintöjä sekä ottelupöytäkirjaan tämän pykälän 2. momentissa liitettäväksi mainittua asiakirjaa. 60 Vastalauseen käsittely Erotuomareiden, toimitsijoiden taikka pelaavien seurojen sääntöjen tai sarjamääräysten vastaisesta menettelyä koskevan vastalauseen on oltava kilpailun järjestäjällä kahden vuorokauden kuluessa ottelun päättymisestä, aikuisten huippu- ja kilpakoripallosarjojen pudotuspeleissä kuitenkin ennen joukkueen seuraavan kyseisen sarjan virallista sarjaottelua. Vastalauseesta tulee ilmetä seuraavat asiat: 1. Tapahtumahetki (erä ja kello sekä pistetilanne tapahtumahetkellä), 2. Kuvaus tapahtumasta, 3. Mitä sääntö tai sarjamääräysten kohtaa on rikottu, 4. Vastalauseesta vaadittava seuraamus. Vastustavan joukkueen, ottelun toimitsijoiden sekä erotuomareiden on annettava pyydetyssä ajassa oma vastineensa tapahtumasta. Erotuomareiden, toimitsijoiden taikka pelaavien seurojen sääntöjen tai sarjamääräysten vastaisesta menettelyä koskevaan vastalauseeseen on liitettävä tosite liittovaltuuston vahvistaman vastalausemaksun maksamisesta. Maksu palautetaan, jos vastalause hyväksytään tai sen tekemiseen katsotaan yksittäistapauksessa olleen perusteltuja syitä. Pelaajan edustuskelvottomuutta tai erotuomarin esteellisyyttä koskevasta vastalauseesta ei tarvitse maksaa vastalausemaksua. Tällainen vastalause on tehtävä kilpailun järjestäjälle 30 päivän kuluessa ottelusta. Myöhemmin tehdyllä vastalauseella ei ole vaikutusta ottelun lopputulokseen eikä joukkueiden sijoittumiseen sarjassa. Myös kilpailun järjestäjä voi todeta pelaajan pelanneen edustuskelvottomana tai erotuomarin rikkoneen jääviyssääntöä. Tämä voi johtaa kurinpitomenettelyyn ja sen lisäksi sillä voi olla vaikutusta ottelun lopputulokseen ja joukkueiden sijoittumiseen sarjassa, mikäli rikkomus havaitaan viimeistään 30 päivän kuluessa ottelusta. 61 Vastalauseasiassa tehtävä ratkaisu Erotuomareiden, toimitsijoiden taikka pelaavien seurojen sääntöjen tai sarjamääräysten vastaisesta menettelystä tehty vastalause voidaan hyväksyä vain, jos väitetty sääntöjen vastainen tapahtuma on olennaisesti vaikuttanut ottelun lopputulokseen. Pelaajan edustuskelvottomuutta koskevan vastalauseen hyväksyminen johtaa voitetun ottelun tuomitsemiseen hävityksi tuloksella 0 40, jos edustuskelvottoman pelaajan peluuttaminen on ollut tahallista tai sillä on tavoiteltu kilpailullista etua, rangaistukseen on sisällytettävä edellä 13 kohdassa tarkoitettu voitettujen otteluiden julistaminen hävitetyiksi tuloksella 0-40 ottaen huomioon, mikäli näiden kilpailusääntöjen 59 :n 4 momentissa määrätään. Joukkuetta rangaistaan

1 luku YLEISTÄ. KILPAILUSÄÄNNÖT (21) Liittovaltuuston hyväksymä Kilpailusääntöjen soveltamisala ja hyväksyminen

1 luku YLEISTÄ. KILPAILUSÄÄNNÖT (21) Liittovaltuuston hyväksymä Kilpailusääntöjen soveltamisala ja hyväksyminen KILPAILUSÄÄNNÖT 2018-2019 1(21) Liittovaltuuston hyväksymä 5.5.2018 1 luku YLEISTÄ 1 Kilpailusääntöjen soveltamisala ja hyväksyminen Kilpailusääntöjä sovelletaan Suomen Koripalloliitto ry:n ja siihen kuuluvien

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT (21) Liittohallituksen hyväksymä

KILPAILUSÄÄNNÖT (21) Liittohallituksen hyväksymä KILPAILUSÄÄNNÖT 2019-2020 1(21) Liittohallituksen hyväksymä 27.5.2019 1 luku YLEISTÄ 1 Kilpailusääntöjen soveltamisala ja hyväksyminen Kilpailusääntöjä sovelletaan Suomen Koripalloliitto ry:n, ja siihen

Lisätiedot

Soveltamisohjeella liittohallitus voi täydentää epäselvissä tai tulkinnanvaraisissa kohdissa kilpailusääntöjä.

Soveltamisohjeella liittohallitus voi täydentää epäselvissä tai tulkinnanvaraisissa kohdissa kilpailusääntöjä. KILPAILUSÄÄNNÖT (liittovaltuuston hyväksymät 9.5.2015) 1 luku - YLEISTÄ 1 Kilpailusääntöjen soveltamisala ja hyväksyminen Kilpailusääntöjä sovelletaan Suomen Koripalloliitto ry:n ja siihen kuuluvien seurojen

Lisätiedot

Soveltamisohjeella liittohallitus voi täydentää epäselvissä tai tulkinnanvaraisissa kohdissa kilpailusääntöjä.

Soveltamisohjeella liittohallitus voi täydentää epäselvissä tai tulkinnanvaraisissa kohdissa kilpailusääntöjä. KILPAILUSÄÄNNÖT liittovaltuuston hyväksymät 4.5.2013 1 luku - YLEISTÄ 1 Kilpailusääntöjen soveltamisala ja hyväksyminen Kilpailusääntöjä sovelletaan Suomen koripalloliitto ry:n ja siihen kuuluvien seurojen

Lisätiedot

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. KILPAILUSÄÄNNÖT luku YLEISTÄ luku - EETTISET PERIAATTEET... 12

Sisällysluettelo. KILPAILUSÄÄNNÖT luku YLEISTÄ luku - EETTISET PERIAATTEET... 12 Sisällysluettelo TOIMINTASÄÄNNÖT... 3 1 luku - Liiton nimi, kotipaikka ja tarkoitus... 3 2 luku - Liiton jäsenet ja vuosimaksut... 3 3 luku - Liitosta eroaminen ja erottaminen sekä kurinpito... 4 4 luku

Lisätiedot

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten, minien ja mikrojen

Lisätiedot

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

KURINPITOSÄÄNNÖT. (liittovaltuuston hyväksyttämät 9.5.2015)

KURINPITOSÄÄNNÖT. (liittovaltuuston hyväksyttämät 9.5.2015) KURINPITOSÄÄNNÖT (liittovaltuuston hyväksyttämät 9.5.2015) 1 Soveltamisala Suomen Koripalloliiton (jäljempänä liitto) kurinpitosääntöjen alaisia ovat a) liittovaltuuston jäsenet sekä liittohallituksen

Lisätiedot

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ( )

KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ( ) KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET (2019-2020) 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten,

Lisätiedot

SUOMEN KORIPALLOLIITTO RY:N YHTEYSTIEDOT... TOIMINTASÄÄNNÖT...

SUOMEN KORIPALLOLIITTO RY:N YHTEYSTIEDOT... TOIMINTASÄÄNNÖT... Sisällysluettelo SUOMEN KORIPALLOLIITTO RY:N YHTEYSTIEDOT... 3 TOIMINTASÄÄNNÖT... 4 1 luku - Liiton nimi, kotipaikka ja tarkoitus... 4 2 luku - Liiton jäsenet ja vuosimaksut... 4 3 luku - Liitosta eroaminen

Lisätiedot

Hyväksytty aluehallituksessa 17.5.2014/ muokattu 18.8.2014

Hyväksytty aluehallituksessa 17.5.2014/ muokattu 18.8.2014 ALUEIDEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 2019-2020 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä ja voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14 -vuotiaiden nuorten, minien

Lisätiedot

Hyväksytty aluehallituksessa 1.6.2015

Hyväksytty aluehallituksessa 1.6.2015 ALUEIDEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

LÄNTISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

LÄNTISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET LÄNTISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-ja 13-vuotiaiden (ent. C-nuoret),

Lisätiedot

LÄNTISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

LÄNTISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET LÄNTISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14 -vuotiaiden, minien ja mikrojen

Lisätiedot

LÄNTISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

LÄNTISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET LÄNTISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 2019-2020 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä ja voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14 -vuotiaiden, minien ja mikrojen

Lisätiedot

3. Pelaaja saa rekisteröidyn siirron perusteella edustusoikeuden uudessa seurassa seuraavasti:

3. Pelaaja saa rekisteröidyn siirron perusteella edustusoikeuden uudessa seurassa seuraavasti: Vantaalla 16.3.2012 If Helsinge Atlas r.f Muutosehdotukset nykyiseen pelaajasiirtosäännöstöön PELAAJASIIRTOSÄÄNNÖSTÖ 3. Pelaaja saa rekisteröidyn siirron perusteella edustusoikeuden uudessa seurassa seuraavasti:

Lisätiedot

Hyväksytty aluehallituksessa Päivitetty aluehallituksessa ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

Hyväksytty aluehallituksessa Päivitetty aluehallituksessa ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v. 1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 15.2.2017 38 / 2016-17 Parkanon Kiekko (PK 83) Rengon Syke 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Parkanon kiekon (jälj. PK 83) tekemän vastalauseen liittyen

Lisätiedot

Tämä ohjesääntö on tarkoitettu Suomen koripalloliiton alaisten kilpailujen erotuomaritoiminnan järjestelyohjeeksi.

Tämä ohjesääntö on tarkoitettu Suomen koripalloliiton alaisten kilpailujen erotuomaritoiminnan järjestelyohjeeksi. EROTUOMARITOIMINNAN OHJESÄÄNTÖ I Ohjesääntömäärittely Tämä ohjesääntö on tarkoitettu Suomen koripalloliiton alaisten kilpailujen erotuomaritoiminnan järjestelyohjeeksi. Erotuomareiden pelinjohtomääräykset

Lisätiedot

Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset)

Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO RY 18.9.2014 PELAAJASIIRTOJÄRJESTELMÄ 2015 Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1. Täysseurasiirto 1.10.2014 1.6.2015

Lisätiedot

ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

Korkeakoulujenkkifutiksen sarjakirja 2015

Korkeakoulujenkkifutiksen sarjakirja 2015 Korkeakoulujenkkifutiksen sarjakirja 2015 Korkeakoulujenkkifutiskomitea 1 Sisällysluettelo 1. Sarjakirjan tarkoitus 3 a. Yhteystiedot 3 2. Sarjamuoto 3 a. Peliajankohta 3 b. Sarja- ja erotuomarimaksut

Lisätiedot

ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET Kausi 2019-20 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä ja voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten,

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

Hyväksytty aluehallituksessa ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

Hyväksytty aluehallituksessa ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ETELÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET Kausi 2018-19 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten,

Lisätiedot

Eteläinen Alue. Harrastekiekon sääntökirja

Eteläinen Alue. Harrastekiekon sääntökirja Eteläinen Alue Harrastekiekon sääntökirja 2017 2018 1. Yleismääräykset 1.1. Sitoutuminen 1.2. Taloudelliset määräykset 1.3. Jäävuorot SISÄLLYSLUETTELO 2. Pelaajaa ja joukkueen toimihenkilöä koskevat määräykset

Lisätiedot

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus. 1(6) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

Rankaisuvaltaa käyttävät näissä kurinpitosäännöissä mainituissa rikkomuksissa seuraavat toimielimet:

Rankaisuvaltaa käyttävät näissä kurinpitosäännöissä mainituissa rikkomuksissa seuraavat toimielimet: KURINPITOSÄÄNNÖT (liittovaltuuston hyväksyttämät 6.5.2017) 1 Soveltamisala Suomen Koripalloliiton (jäljempänä liitto) kurinpitosääntöjen alaisia ovat a) liittovaltuuston jäsenet sekä liittohallituksen

Lisätiedot

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016 SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2016 Hyväksytty syysliittokokouksessa 2015 Sisältö 1. LISENSSIT... 3 2. SARJAMAKSUT (per joukkue)... 3 3. PELAAJASIIRRON MÄÄRÄAIKA JA

Lisätiedot

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta

KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1. Kasvattajaseuramäärittely vuosien aikana syntyneiden pelaajien osalta KILPAILUMÄÄRÄYKSIÄ 2017 KOSKEVAT LISÄYKSET JA MUUTOKSET 2017 Liite 1 16 Kasvattajaseuran määräytyminen Pelikaudesta 2017 alkaen pelaajan kasvattajaseura määräytyy siten, että pelaajat, jotka ovat syntyneet

Lisätiedot

Eteläinen Alue. Harrastekiekon sääntökirja

Eteläinen Alue. Harrastekiekon sääntökirja Eteläinen Alue Harrastekiekon sääntökirja 2017 2018 1. Yleismääräykset 1.1. Sitoutuminen 1.2. Taloudelliset määräykset 1.3. Jäävuorot SISÄLLYSLUETTELO 2. Pelaajaa ja joukkueen toimihenkilöä koskevat määräykset

Lisätiedot

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011

Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja

Lisätiedot

Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta

Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta C-NUORTEN SM-KARSINNAN JA SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015-16 Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta Kilpailuyksikkö järjestää nuorten kilpakoripallosarjat,

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot

SUOMEN KORIPALLOLIITTO RY SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET

SUOMEN KORIPALLOLIITTO RY SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET EROTUOMARITOIMINNAN OHJESÄÄNTÖ I Ohjesääntömäärittely Tämä ohjesääntö on tarkoitettu Suomen koripalloliiton alaisten kilpailujen erotuomaritoiminnan järjestelyohjeeksi. Erotuomareiden pelinjohtomääräykset

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 7.3.2017 45 / 2016-17 Juniori-SaPKo ry Juniori-KalPa ry 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Juniori-SaPKo ry:n (jälj. SaPKo) tekemän vastalauseen liittyen

Lisätiedot

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta. 1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin

Lisätiedot

KURINPITOSÄÄNNÖT (7) liittokokouksen hyväksymä Suomen Koripalloliiton (jäljempänä liitto) kurinpitosääntöjen alaisia ovat

KURINPITOSÄÄNNÖT (7) liittokokouksen hyväksymä Suomen Koripalloliiton (jäljempänä liitto) kurinpitosääntöjen alaisia ovat KURINPITOSÄÄNNÖT 2019-2020 1(7) liittokokouksen hyväksymä 27.4.2019 1 Soveltamisala Suomen Koripalloliiton (jäljempänä liitto) kurinpitosääntöjen alaisia ovat 2 Velvoitteet a) liittohallituksen ja sen

Lisätiedot

Liiton kurinpitosäännöt vahvistaa liittokokous.

Liiton kurinpitosäännöt vahvistaa liittokokous. Suomen Käsipalloliitto r.y. Voimassa 1.7.2016 alkaen KILPAILUSÄÄNNÖT JULKISET KILPAILUT 1 Käsipallokilpailut, jotka järjestää Suomen Käsipalloliitto (SKPL), liiton jäsenseura tai muu jäsenyhteisö, ovat

Lisätiedot

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2015

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2015 SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2015 Hyväksytty syysliittokokouksessa 2014 Sisältö 1. LISENSSIT...3 2. SARJAMAKSUT (per joukkue)...3 3. PELAAJASIIRRON MÄÄRÄAIKA JA

Lisätiedot

14-VUOTIAIDEN SM-KARSINNAN JA SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET

14-VUOTIAIDEN SM-KARSINNAN JA SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET 14-VUOTIAIDEN SM-KARSINNAN JA SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2018-19 Nämä sarjamääräykset koskevat 14-vuotiaiden SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta Kilpailuyksikkö järjestää nuorten kilpakoripallosarjat,

Lisätiedot

1.1 Sarjakilpailu on Suomen Sulkapalloliiton (SSuL) sanktioima jäsenseurojen joukkueiden välinen kilpailu.

1.1 Sarjakilpailu on Suomen Sulkapalloliiton (SSuL) sanktioima jäsenseurojen joukkueiden välinen kilpailu. SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT (SM ja I div) SSuL:n hallituksen hyväksymät 17.8.2016 1. Yleistä 1.1 Sarjakilpailu on Suomen Sulkapalloliiton (SSuL) sanktioima jäsenseurojen joukkueiden välinen kilpailu. 1.2 Sarjakilpailu

Lisätiedot

SAJL TUOMARIKOULUTUKSET 2010

SAJL TUOMARIKOULUTUKSET 2010 SAJL TUOMARIKOULUTUKSET 2010 Kautta 2010 varten SAJL:n tuomarikoulutukset tullaan järjestämään syysliittokokouksen päätöksen mukaisesti. Koulutuksia on sovittu pidettäväksi 6 kappaletta ja ne tulevat olemaan

Lisätiedot

Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta

Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta C-NUORTEN SM-KARSINNAN JA SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2013-14 Nämä sarjamääräykset koskevat C-nuorten SM-karsintaa, SM-sarjaa ja SM-lopputurnausta Kilpailuyksikkö järjestää nuorten kilpakoripallosarjat,

Lisätiedot

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2018

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2018 SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2018 syysliittokokouksen hyväksymä 19.11.2017 Sisältö 1. LISENSSIT... 3 2. SARJAMAKSUT (per joukkue)... 3 3. PELAAJASIIRRON MÄÄRÄAIKA

Lisätiedot

NAISTEN I DIVISIOONAN SARJAMÄÄRÄYKSET

NAISTEN I DIVISIOONAN SARJAMÄÄRÄYKSET NAISTEN I DIVISIOONAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2015 16 Naisten I-divisioonaan kuuluu runkosarja ja pudotuspelit. SARJAMANUAALIT Naisten I-divisioonassa pelaaville seuroille toimitetaan sarjamanuaalit, joista ilmenee

Lisätiedot

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2019

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2019 SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO RY Sarjamääräykset kaudelle 2019 Hyväksytty liittokokouksessa 24.11.2018 Sisältö 1. LISENSSIT... 3 2. SARJAMAKSUT (per joukkue)... 3 3. PELAAJASIIRRON MÄÄRÄAIKA

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n laji- ja kilpailutoiminnan kurinpitomääräykset

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n laji- ja kilpailutoiminnan kurinpitomääräykset Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n laji- ja kilpailutoiminnan kurinpitomääräykset Kilpailu- ja sääntövaliokunta on käsitellyt kurinpitomääräykset 31.5.2016. VAU:n hallitus on hyväksynyt kurinpitomääräykset

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 25.1.2017 32 / 2016-17 Kuusamon Pallo-Karhut (PaKa) Muhoksen Jääklubi (MuJK) 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt C-nuorten Suomi-Sarjan lohkon 1 ottelusta

Lisätiedot

Liigaan voi osallistua myös sekajoukkueella. Sekajoukkueita koskevat seuraavat rajoitukset:

Liigaan voi osallistua myös sekajoukkueella. Sekajoukkueita koskevat seuraavat rajoitukset: SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2015 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla, kummallakin, kuitenkin

Lisätiedot

3. Yksittäiset varoitukset aiheuttavat pelikieltoa portaittain seuraavasti:

3. Yksittäiset varoitukset aiheuttavat pelikieltoa portaittain seuraavasti: VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2012-2013 A. VAROITUSTEN KERTYMINEN 1. Pelaajan saamilla yksittäisillä varoituksilla on merkitystä seuraavissa sarjamuotoisissa kilpailuissa: Futsal-Liiga, Futsal-Ykkönen

Lisätiedot

INDOOR-SARJAT

INDOOR-SARJAT INDOOR-SARJAT 2018-2019 30.9.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Naisten SM 2. Miesten SM 3. Naisten I divisioona 4. Miesten I divisioona 5. U16 SM 6. U13 Hokkiliiga 7. U11 turnaukset 8. Ikämiesten SM Naisten SM-sarja

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( ) 1 KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET (2017-2018) - TARKISTETTU SJL:N KILPAILUSÄÄNNÖISTÄ 2017-2018/30.10.17 Joukkueet ovat velvollisia pitämään käyttäytymisrangaistusten kertymää eli ns.

Lisätiedot

Suomen Salibandyliitto ry TULOSPALVELUMÄÄRÄYKSET KAUDELLA

Suomen Salibandyliitto ry TULOSPALVELUMÄÄRÄYKSET KAUDELLA Suomen Salibandyliitto ry TULOSPALVELUMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2017-18 1 Yleistä Tulospalvelumääräyksistä 1.1. Nämä ovat Suomen Salibandyliitto ry:n Tulospalvelumääräykset (TulospM) pelikaudelle 2017 18. Näitä

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS /

VASTALAUSEPÄÄTÖS / VASTALAUSEPÄÄTÖS 2.3.2017 44 / 2016-17 Limingan kiekko Kiimingin Kiekko-Pojat 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Limingan kiekon (jàlj. LiKi) tekemän vastalauseen

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 18.12.2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf

Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry, Finlands Paddling och Roddförbund rf SUOMEN MELONTA- JA SOUTULIITON KANOOTTIPOOLON LAJIKOHTAISET YLEISET KILPAILUSÄÄNNÖT HYVÄKSYTTY : 12.6.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISET

Lisätiedot

Naisten SM-sarja , säännöt

Naisten SM-sarja , säännöt Naisten SM-sarja 2019-2020, säännöt Päivitetty 16.5.2019-Kilpailuvaliokunta 1. Osallistumisoikeus Osallistumisoikeus SM-kilpailuihin on kaikilla Suomen Curlingliiton jäsenseuroihin kuuluvilla pelaajilla

Lisätiedot

Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt. versio 2.1 voimassa lähtien

Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt. versio 2.1 voimassa lähtien Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt versio 2.1 voimassa 08.10.2016 lähtien Aluksi Junioreiden SM-sarja noudattaa junioreille sovellettuna Suomen Liitokiekkoliiton yleisiä ultimaten kilpailusääntöjä.

Lisätiedot

Liiton kurinpitosäännöt vahvistaa liittokokous.

Liiton kurinpitosäännöt vahvistaa liittokokous. Suomen Käsipalloliitto r.y. Voimassa 21.11.2015 alkaen KILPAILUSÄÄNNÖT JULKISET KILPAILUT 1 Käsipallokilpailut, jotka järjestää Suomen Käsipalloliitto, sen alue taikka liiton jäsenseura tai muu jäsenyhteisö,

Lisätiedot

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/ Kuntokiekon lisäohjeet: Pelaajaluettelot Joukkueet toimittavat aluepäällikölle joukkueensa pelaajaluettelot ennen sarjan alkua. Yhteyshenkilö ilmoittaa pelaajamuutokset välittömästi aluepäällikölle. Vain

Lisätiedot

NAISTEN SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET Naisten SM-sarjaan kuuluvat runkosarja ja pudotuspelit.

NAISTEN SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET Naisten SM-sarjaan kuuluvat runkosarja ja pudotuspelit. NAISTEN SM-SARJAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 Naisten SM-sarjaan kuuluvat runkosarja ja pudotuspelit. SM-MANUAALIT Naisten SM-sarjassa pelaaville seuroille toimitetaan SM-manuaalit, joista ilmenee yksityiskohtaiset

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

TALOUDELLISET MÄÄRÄYKSET 2015-16 ESITYS 24.5.15

TALOUDELLISET MÄÄRÄYKSET 2015-16 ESITYS 24.5.15 TALOUDELLISET MÄÄRÄYKSET 2015-16 ESITYS 24.5.15 Osallistumismaksut sarjoihin 3500 Bandyliiga (juniorilisenssit yli 3900) 500 1000 Bandyliiga (juniorilisenssit alle 3900-3400) 250 Suomi-sarja (sisältävät

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2012-2013

KILPAILUSÄÄNNÖT 2012-2013 MUUTOSESITYKSET SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2012-2013 KEVÄTVALTUUSTO 2012 3.3. Edustusoikeus ja -velvollisuus 2. Sarjaottelut Saadakseen edustusoikeuden B-juniori-ikäisen pelaajan pitää pelipassin

Lisätiedot

SUOMEN PESÄPALLOLIITTO RY Muutos Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset)

SUOMEN PESÄPALLOLIITTO RY Muutos Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO RY 22.9.2016 Muutos 15.3.2017 PELAAJASIIRTOJÄRJESTELMÄ 2017 Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1. Täysseurasiirto 1.10.2016

Lisätiedot

INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT

INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U15 SM 6. U12 Hokkiliiga 8. Ikämiesten SM Miesten SM-sarja Joukkueet valitaan sarjaan hakemusten

Lisätiedot

Miesten I-divisioona A:han kuuluvat runkosarja, pudotuspelit ja divarikarsinta.

Miesten I-divisioona A:han kuuluvat runkosarja, pudotuspelit ja divarikarsinta. MIESTEN I- DIVISIOONA A:n SARJAMÄÄRÄYKSET 2016-17 1(5) Miesten I-divisioona A:han kuuluvat runkosarja, pudotuspelit ja divarikarsinta. SARJAMANUAALIT Miesten I-divisioona A:ssa pelaaville seuroille toimitetaan

Lisätiedot

SUOMEN UIMALIITON KILPAILUMÄÄRÄYKSET

SUOMEN UIMALIITON KILPAILUMÄÄRÄYKSET SUOMEN UIMALIITON KILPAILUMÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala Suomen Uimaliiton (jäljempänä liitto) sääntöjen, kilpailumääräysten, edustusoikeusmääräysten, sarjamääräysten, näiden rangaistusmääräysten ja muiden

Lisätiedot

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry KURINPITOMÄÄRÄYKSET

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry KURINPITOMÄÄRÄYKSET Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry KURINPITOMÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilo t ja yhteiso t: Liiton kuripitomääräysten alaisia ovat: - liiton jäsenseurat - kilpailutoimintaa harjoittavat

Lisätiedot

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C

Hallisarja Joukkuetta. Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Hallisarja 2016-2017 9.10.2016-6.5.2017 46 Joukkuetta Liiga, 1. divisioona, 2. divisioona lohkot A, B, C Sarjajärjestelmä (Ohjelma valmiina koko kaudeksi) Osallistumismaksu Karsinnat/karsintaturnaus 2.

Lisätiedot

2.1 joka rikkoo liiton voimassa olevia sääntöjä, määräyksiä tai päätöksiä, joita liiton sääntöjen nojalla on annettu ja annetaan;

2.1 joka rikkoo liiton voimassa olevia sääntöjä, määräyksiä tai päätöksiä, joita liiton sääntöjen nojalla on annettu ja annetaan; Esitys liittokokoukselle 9.4.2016 Suomen Sulkapalloliiton kurinpitosäännöt 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt: Suomen Sulkapalloliiton (jatkossa liiton) kurinpitosääntöjen alaisia ovat: 1.1

Lisätiedot

S-Kiekon joukkueenjohtajan Pasi Ylitalon vastine: En ole huomannut kyseistä asiaa. Olen ollut aina joukkueen kakkos- tai kolmosjojo

S-Kiekon joukkueenjohtajan Pasi Ylitalon vastine: En ole huomannut kyseistä asiaa. Olen ollut aina joukkueen kakkos- tai kolmosjojo PÄÄTÖS 05.02.2016 S-Kiekko Juniorit ry Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt ilmi tulleen Huima Nyrhisen pelaamisen edustuskelvottomana 31.01.2016 ottelussa S-Kiekko TIHC. Tapauksesta

Lisätiedot

SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017. HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen

SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017. HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017 HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen Mikä on edustusoikeus ja milloin tarvitsee tehdä seurasiirto? - Edustusoikeus

Lisätiedot

Alueiden tulee ilmoittaa kilpailupäällikölle 20.3.2015 mennessä karsintaan osallistuvien joukkueidensa lukumäärä.

Alueiden tulee ilmoittaa kilpailupäällikölle 20.3.2015 mennessä karsintaan osallistuvien joukkueidensa lukumäärä. 1 OTTELUMANUAALIT JA KARSINTOIHIN OSALLISTUMINEN Miesten ja naisten I divisioonissa käytetään sarjakohtaisia manuaaleja, jossa määritellään tarkemmin ottelutapahtuman järjestämiseen liittyvät vaatimukset

Lisätiedot

Suomen Moottorikelkkailijat Ry:n kurinpitomääräykset

Suomen Moottorikelkkailijat Ry:n kurinpitomääräykset Suomen Moottorikelkkailijat Ry:n kurinpitomääräykset SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt... 1 2 Rikkomuksen laatu... 1 3 Rangaistuslajit... 2 4 Rankaisuoikeus... 2 5 Ilmoitus

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 31.3.2017 Fortuna ry Kuparikiekko jr ry 1. Asian tausta Suomen Jääkiekkoliiton kurinpitovaliokunta on käsitellyt Fortuna ry:n (jäljempänä Fortuna) tekemän vastalauseen liittyen C2 AA -tason

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT

PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS HAUKIPUTAAN AHMAT PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Haukiputaan Ahmat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä 2. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja) 2.

Lisätiedot

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016

FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 Näissä määräyksissä säädetään liiton otteluissa annetuista varoituksista ja kentältäpoistoista seuraavista pelikielloista. Pelikiellot ovat kilpailun

Lisätiedot

SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ

SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ SAJL NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2020-2022 Hyväksytty liittokokouksessa 2018 NAISTEN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2020-2022 1. YLEISTÄ... 3 2. SARJAPORTAISET JÄRJESTELYT... 4 2.1. VAAHTERALIIGA... 4 3.2. NAISTEN

Lisätiedot

I-divisioonan karsintojen sarjamääräykset 2015-16 1(8)

I-divisioonan karsintojen sarjamääräykset 2015-16 1(8) I-divisioonan karsintojen sarjamääräykset 2015-16 1(8) I-divisioonan karsintoihin kuuluvat miesten ja naisten esikarsinnat ja karsinnat. SARJAMANUAALIT Miesten ja naisten I-divisioonan karsinnoissa käytetään

Lisätiedot

SUOMEN PESÄPALLOLIITTO RY Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset)

SUOMEN PESÄPALLOLIITTO RY Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO RY 22.9.2016 PELAAJASIIRTOJÄRJESTELMÄ 2017 Siirrot ja siirtoajat (Superpesis, Ykköspesis, suomensarja, maakuntasarja, A-, B- ja C-ikäiset) 1. Täysseurasiirto 1.10.2016 1.6.2017

Lisätiedot

NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2014 15

NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2014 15 NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2014 15 Naisten Korisliigaan kuuluvat runkosarja ja pudotuspelit. SARJAMANUAALIT Naisten Korisliigassa pelaaville seuroille toimitetaan sarjamanuaalit, joista ilmenee

Lisätiedot

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE

PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 0.08.013 1 (5) PELAAJASOPIMUS KAUDELLE 1. OSAPUOLET 1. Kiimingin Kiekko-Pojat Ry (jäljempänä seura), joukkue (jäljempänä joukkue) sekä. (jäljempänä pelaaja) ja 3. (jäljempänä huoltaja). SOPIMUSKAUSI Tämä

Lisätiedot

15-VUOTIAIDEN NUORTEN ROBERT PETERSEN CUPIN SARJAMÄÄRÄYKSET

15-VUOTIAIDEN NUORTEN ROBERT PETERSEN CUPIN SARJAMÄÄRÄYKSET 15-VUOTIAIDEN NUORTEN ROBERT PETERSEN CUPIN SARJAMÄÄRÄYKSET Nämä sarjamääräykset koskevat 15-vuotiaiden nuorten Robert Petersen Cupin pelaamista. Robert Petersen Cup on 15-vuotiaiden SM-sarja. Kilpailuyksikkö

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( ) 1 KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET (2015-2016) Joukkueet ovat velvollisia pitämään käyttäytymisrangaistusten kertymää eli ns. kymppitiliä. Mitä sillä tarkoitetaan ja miten sitä seurataan

Lisätiedot

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON RULLAKIEKON KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON RULLAKIEKON KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON RULLAKIEKON KILPAILUSÄÄNNÖT 2017 Nämä säännöt on hyväksytty xx.xx.xxxx ja ovat voimassa pelikauden kerrallaan kunnes Jääkiekkoliitto niitä muuttaa. Säännöt ovat voimassa hyväksymispäivästä

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa

Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa 16.06.2017 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt: Liiton kuripitomääräysten alaisia ovat: - liiton jäsenseurat - jäsenseurojen

Lisätiedot

NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET (5) Liittohallituksen vahvistama

NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET (5) Liittohallituksen vahvistama NAISTEN KORISLIIGAN SARJAMÄÄRÄYKSET 2016 17 1(5) Naisten Korisliigaan kuuluvat runkosarja ja pudotuspelit. SARJAMANUAALIT Naisten Korisliigassa pelaaville seuroille toimitetaan sarjamanuaalit, joista ilmenee

Lisätiedot

SUOMEN LENTOPALLOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2013-2014 KILPAILUT

SUOMEN LENTOPALLOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2013-2014 KILPAILUT SUOMEN LENTOPALLOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2013-2014 KILPAILUT YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Lentopallokilpailut, jotka järjestää Suomen Lentopalloliitto r.y. (jäljempänä Liitto), Lentopallon Mestaruusliiga r.y. (jäljempänä

Lisätiedot