Koululaisilla paljon kiinnostusta harrastaa monipuolisesti - mieleinen harrastus löytymättä joka viidennellä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koululaisilla paljon kiinnostusta harrastaa monipuolisesti - mieleinen harrastus löytymättä joka viidennellä"

Transkriptio

1 Valtakunnallinen Koululaiskysely 2017: Koululaisilla paljon kiinnostusta harrastaa monipuolisesti - mieleinen harrastus löytymättä joka viidennellä Varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park

2 Toivoisin, että ne ovat monipuolisia. Ja että olisivat mukavat ohjaajat. Sekä olisi VALTAVAN hienoa jos itse saisi ehdottaa mitä tehdään. Halvat harrastetunnit olisivat kivoja, että kaikki voisivat osallistua :) Mukavaa olisi, jos ystävien keskenkin saisi perustaa ns. Kerhon, kuten kirjakerhon :) Ja te tyypit vaikutatte tosi kivoilta, kun jaksatte käyttää aikaanne meihin :) Suurkiitos :)) - Tyttö, 11 vuotta

3 Tavoite ja tunnusluvut Tavoite: Koululaisten kuuleminen harrastustoiveista, taiteen ja kulttuurin sekä liikunnan kärkihankkeiden haun suuntaaminen. Kutsuminen: Sähköpostitse kouluille, sivistysjohtajien kautta kouluille Osallistumiseen käytetty aika: Keskiarvo 12 min per osallistunut Yhteensä: tuntia 4000 koulupäivää Kysely avoinna: Osallistumiset: oppilasta alakoululaista yläkoululaista 1179 koulusta 249 kunnasta 3

4 Tasainen osallistujajakauma Sukupuoli Luokka-aste Tyttö Poika

5 Kyselyyn on vastannut yli koululaista kahden vuoden aikana Oletko vastannut tähän kyselyyn viime vuonna? 18% 27% 55% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kyllä En muista En

6 Yhteenveto tuloksista

7 64% koululaisista oli kiinnostunut osallistumaan ainakin viiteen eri taiteen ja kulttuurin harrastukseen. 62% ilmoitti ainakin viisi kiinnostavaa liikunnan harrastusta.

8 Kiinnostus harrastaa taidetta ja kulttuuria koulussa vastaajan 5 kiinnostavinta alaa 5 kiinnostuksen kohteen joukossa kulttuuri ja taide (n=119939) 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 34% 33% 31% 30% 24% 23% 23% 20% 18% 17% 15% 15% 15% 15% 12% 11% 9% 6% 0%

9 Kiinnostus harrastaa liikuntaa koulussa liikuntatuntien lisäksi vastaajan 5 kiinnostavinta lajia 5 kiinnostuksen kohteen joukossa liikunta (n=119939) 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% 39% 38% 38% 36% 34% 31% 30% 29% 25% 23% 23% 15%

10 Kiinnostavimmat harrastukset ala- ja yläkouluissa

11 Valokuvaus erottuu yläkoululaisia kiinnostavimpana taiteenalana Kiinnostavin kulttuuri ja taide 10% 9% 8% 7% 6% 5% 4% 3% 2% 1% 0% Alakoululaiset (n=79541) Yläkoululaiset (n=40398)

12 Alakoululaiset toivovat parkouria, tanssia, elokuvan tekemistä ja kuvataidetta 5 kiinnostuksen kohteen joukossa kulttuuri ja taide Alakoululaiset (n=79541) Yläkoululaiset (n=40398) 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0%

13 Yläkoululaiset haluavat päästä kuntosaleille 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0% Kiinnostavin liikunta Alakoululaiset (n=79541) Yläkoululaiset (n= 40398)

14 Alakoululaisille lisää uintia, lumilajeja ja joukkuelajeja 5 kiinnostuksen kohteen joukossa liikunta Alakoululaiset (n=79541) Yläkoululaiset (n=40398) 50% 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0%

15 Harrastaminen nyt

16 Neljällä viidestä on harrastus, josta pitää koululaista kertoo, että mieluisaa harrastusta ei ole tai sellaisen on lopettanut

17 Harrastuksen puuttumisen syynä tarjonta, hinta, sopimaton ryhmä, kavereiden puute, välimatka ja vaativuus 5% 4% 3% 2% 4% 3% 3% Syyt harrastuksen puuttumiselle (n=119939) 3% 3% 3% 2% 2% 2% 2% 1% 1% 1% 1% 1% 0%

18 Yläkoululaisilla harrastamisen estää tarjonnan puute, sopimattomat ryhmät ja kustannukset Syyt harrastuksen puuttumiselle Alakoululaiset (n=79541) Yläkoululaiset (n=40701) 7,00% 6,00% 5,00% 4,00% 3,00% 2,00% 1,00% 0,00%

19 Koulujen tiloja halutaan käyttää harrastamiseen Haluaisin harrastaa koulussa tai lähellä koulua 36% 37% 27% Toivoisin että harrastustunteja olisi tarjolla ennen koulupäivän alkua 17% 21% 62% Toivoisin että harrastustunteja olisi tarjolla koulupäivän aikana 41% 21% 38% Toivoisin että harrastustunteja olisi tarjolla koulupäivän jälkeen ennen kuin menen kotiin 40% 23% 36% Haluaisin käyttää koulun tiloja ja välineitä harrastamiseen kavereiden kanssa ilman ohjaajaa 56% 22% 22% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kyllä En osaa sanoa Ei

20 Taiteen ja kulttuurin harrastaminen koulussa ja muualla Mitä taiteen ja kulttuurin alaa harrastat tai olet harrastanut koulun kerhossa tai muualla? Kuvataide Soittimen soittaminen Tanssi Kädentaidot, muotoilu ja käsityö Valokuvaus Parkour, street ja showdance Elokuva ja animaatio Kuorossa laulaminen Lukeminen, kirjallisuus, runot, sanataide ja kirjoittaminen Media- ja videotaide Teatteri Bändisoitto ja orkesterissa soittaminen Sarjakuva Muotipiirtäminen ja kuvittaminen Musiikin tekeminen ja musiikkitekniikka Sirkus Historia Arkkitehtuuri Joku muu harrastus 6% 5% 4% 7% 9% 7% 5% 6% 6% 5% 4% 5% 3% 6% 2% 5% 7% 16% 12% 14% 16% 16% 10% 8% 10% 9% 8% 7% 8% 8% 7% 8% 4% 22% 13% 17% 21% 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 35% Olen harrastanut koulun kerhossa Olen harrastanut muualla

21 Liikunnan harrastaminen koulussa ja muualla Mitä liikuntalajeja harrastat tai olet harrastanut koulun kerhossa tai muualla? Ulkopalloilulajit kuten jalkapallo, pesäpallo Sisäpalloilulajit kuten sähly, koripallo, lentopallo Lumilajit kuten hiihto, lumilautailu, laskettelu Uinti Jäälajit kuten jääkiekko, luistelu Voimistelu / jumppa / tanssi / cheerleading Yleisurheilu (esim. juoksu, pituushyppy, keihäs) Muut lajit: ratsastus, golf, keilailu Mailapelit kuten tennis, pöytätennis ja sulkapallo Kuntosali Parkour, skeittaus ja scoottaus Paini ja judo Joku muu harrastus 12% 14% 8% 9% 10% 7% 9% 2% 22% 6% 16% 4% 18% 3% 16% 2% 10% 2% 14% 25% 19% 30% 28% 27% 27% 34% 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 50% Olen harrastanut koulun kerhossa Olen harrastanut muualla

22 Terveisiä harrastetuntien järjestäjille

23 Harrastaminen innostaa Lämna ingen utanför och var snäll mot alla. Poika 2. luokka Toivon että olisi 2 jalkapallokenttää, että pienetkin voisi pelata. Toivon, että aina olisi hyvä jää kaukalossa, kesälläkin. Poika, 1. luokka Toivoisin, että kaikki olisivat kavereita keskenään, eikä ketään kiusattaisi. Tyttö, 1. luokka Käyn tällä hetkellä hauskoissa kerhoissa! Toivoisin myös temppukerhoa. Tyttö, 1. luokka Kiitos näistä vaihtoehdoista. Saan varmasti harrastaa jotakin mieluisaa, milloin mitäkin. Tyttö, 2. luokka Kiitos musiikki opettajien olette tosi mukavia ja hauskoja eli tarkoitan että olette parhaita. Poika, 2. luokka Heippa! Tykkään tosi paljon harrastuksista! Toivosin että harrastetunnilla ei kiusattaisi ketään. Tyttö 2. luokka 23 Haluaisin, että harrastetunnit alkaisivat heti koulun jälkeen. Asun kaukana koulusta enkä pysty tulemaan takaisin koululle myöhemmin ja vaikka parin tunnin odottaminen koululla on ilman kavereita tylsää. Poika, 3. luokka Kiitos, että haluaisit että lapsilla on hyvä olo liikunnan kanssa ja että lapset harrastaa ja liikkuu!!!! Tyttö, 3. luokka

24 Harrastaminen innostaa Minä ja ystäväni haluaisimme valokuvausta ja musiikin tekemistä. Historia olisi myös hauskaa. Poika, 4. luokka Toivoisin koululle enemmän musikaalisia kerhoja esim. kerho jossa tehdään itse musiikkia ja nauhoitetaan tai esitetään olisin niihin innokas Tyttö, 4. luokka Haluaisin että ketään ei kiusattaisi. Se olisi yksi suurin toive. Tyttö, 4. luokka Ei kiusata ja jos joku on jossakin lajissa todella huono ei tarvi mollata. Poika, 5. luokka Että koulussa voisi olla vaikka kahdessa viikossa yksi tunti, missä voisi tehdä kaikkea mitä löytää koulun liikuntavarastosta Poika, 5. luokka Yhteistä toimintaa kaikille<3 Tyttö 5. luokka Toivoisin että liikuntaa olisi enemmän esimerkiksi 3-4 kertaa viikossa koska koulussa istutaan aivan liian paljon. Tyttö, 5. luokka 24 Joku soitinorkesteri on varmaan mahdoton, mutta se olisi hauskaa. Tai sitten joku kuoro, jossa voi soittaa myös viulua. Tyttö, 6. luokka Toivon että liikunta tunnit kestäisivät kauemmin ja olisi enemmän pelejä ja leikkejä ps. Toivottavasti nämä asiat toteutuvat vielä kun olen koulussa Poika, 6. luokka

25 Harrastaminen innostaa Haluaisin ehdottomasti että koulun tiloja, kuten liikuntasalia voisi käyttää kavereiden kanssa muutenkin kuin koulupäivän aikana! Koulussa olisi mahtavaa saada ns. yksilöllistä opastusta myös urheilijan arkeen, kuten itselle sopivaan ruokavalioon. Poika, 7. luokka Hei! Aktiivisemmin voisi järjestää nuorille elämään ja erityisesti taloustieteisiin valmistavaa kerhotoimintaa. Poika, 7. luokka Varierande och roliga timmar där man också lyssnar på vad gruppen vill göra. Tyttö, 7. luokka Toivon että oppilaat saisivat itse päättää mitä harrastettaisiin. Tyttö, 7. luokka Harrastusvaihtoehtoja tulisi olla enemmän. Ne eivät saisi maksaa ollenkaan sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta maksaa koko harrastusta. Poika, 8. luokka Olisi kiva jos koulussa olisi enemmän liikuntaa, vaikka välitunneilla jotain toimintaa salissa Tyttö, 8. luokka Enemmän eri oppilaiden ideoita koska se innostaa oppilaita liikkumaan ja kokeilemaan lajeja vapaa-ajallakin. Poika, 9. luokka Koulun jälkeen olisi mukava harrastaa jotain, jos koululla olisi kerhoja. Esimerkiksi taidejuttuja ja varsinkin urheilua. Tyttö, 9. luokka

26 Jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus mieleiseen harrastukseen Harrastustyöryhmän esittämät keinot Jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus harrastaa -työryhmän raportti luovutettiin opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle

27 1. Lasten ja nuorten osallisuutta ja kuulemista vahvistetaan Huomioidaan nykyistä paremmin lasten ja nuorten harrastustoiveet. Koululaiskysely vakiinnutetaan koululaisten kuulemisen välineenä. 2. Koulu harrastuspaikkana ja yhteistyö koulujen kanssa Lisätään harrastoimintaa kouluissa iltapäivisin. Ohjaajina taiteen, kulttuurin, liikunnan sekä muiden alojen ammattilaiset yhteistyössä rehtorien ja opettajien kanssa. Myös muita tiloja avataan lasten ja nuorten harrastuskäyttöön (esim. kuntosalit). 3. Vähävaraisten perheiden lasten harrastusmahdollisuuksien turvaaminen Tähän huomio valtionavustuksissa. Yhtenäinen käytäntö harrastekulujen korvaamiseksi pienitulosten perheiden toimeentulotuen maksatuksessa. 2

28 4. Harrastusryhmiin enemmän valinnanvaraa Tavoitteellinen harrastaminen mahdolliseksi myös 1-3 viikkokerralla ja ns. höntsäharrastamisen lisääminen 5. Hyvien käytäntöjen levittäminen platformien avulla Nuorisopassit, joilla voi kokeilla harrastuksia ja saada elämyksiä. PopUpSipoosta malli harrastetuntien toteutukseen kouluissa. Eväitä Elämälle ohjelma ja Hyvä vapaa-aika hanke. 6. Innovaatiot harrastusten löytämiseksi ja omaehtoisen harrastamisen tukemiseksi Harrastusviikko kouluihin. Uusi sovellus yhteistyössä nuorten kanssa. 3

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset neuvotteleva virkamies Iina Berden, opetus- ja kulttuuriministeriö varatoimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park 3.4.2019 Karakallion

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Kysely koski lasten ja nuorten harrastuksia ja niihin liittyviä toiveita Pirkkalassa (esi- ja perusopetus sekä lukio). Vastaajia oli 924, joista tyttöjä 52,3%

Lisätiedot

Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen

Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen Valtakunnallinen koululaiskysely: Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM Operatiivinen johtaja Janne Jauhiainen,

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi Hanna Koskimies ylitarkastaja OKM/ KUPO 15.3.18 Kokonaisrahoitus vuosille 2016-2018

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019

Lisätiedot

Kainuun liikuntakysely

Kainuun liikuntakysely Kainuun liikuntakysely Kainuun liikuntakysely Liikuntakysely Kainuun koululaisille. Liikuntakyselyllä kartoitetaan lasten ja nuorten liikunnan harrastamista ja toiveita harrastamisen suhteen. Vastaajat

Lisätiedot

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen

Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen Lisää harrastamisen mahdollisuuksia koulupäivän yhteyteen Valtakunnallinen Liikkuva Koulu seminaari 2017 Työpaja Case Salon kaupunki Olympiakomitea yhteistyössä Salon kaupungin toimijoiden ja LiikU:n kanssa

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

Ajankohtaista aamu- ja iltapäivätoiminnasta sekä koulun kerhotoiminnasta. Varkaus Pia Kola-Torvinen Opetushallitus

Ajankohtaista aamu- ja iltapäivätoiminnasta sekä koulun kerhotoiminnasta. Varkaus Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Ajankohtaista aamu- ja iltapäivätoiminnasta sekä koulun kerhotoiminnasta Varkaus 15.5.2017 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Aikataulu Klo 10.30 Tervetulokahvit Klo 11.00 Tilaisuuden avaus Aamu- ja iltapäivätoiminnan

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018:

LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018: LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS : OIKEUS LIIKKUA Harrastukset ovat tärkeä osa lasten ja nuorten elämää. Suurimmalla osalla lapsista ja nuorista on jokin harrastus, ja he kokevat olevansa varsin tyytyväisiä

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 TUTKIMUS 2009-2010 Miten suomalaiset 19-65-vuotiaat liikkuvat, mitä lajeja he harrastavat, missä he liikkuvat? Liikunnan harrastuskertojen määrä Liikunnan ja kuntoilun luonne Suomalaisten jakaantuminen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

HARRASTEKYSELY NAANTALILAISILLE LAPSILLE JA NUORILLE 2018

HARRASTEKYSELY NAANTALILAISILLE LAPSILLE JA NUORILLE 2018 HARRASTEKYSELY NAANTALILAISILLE LAPSILLE JA NUORILLE 2018 Heidi Suominen Liikuntapalvelut 27. huhtikuuta 2018 KYSELYN TAUSTA JA TOTEUTUS Harrastekysely toteutettiin osana lasten ja nuorten matalan kynnyksen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä KOULULAISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Koululaiset saivat vastata sähköiseen kyselyyn vapaa-ajallaan tai tiettyjen luokkaasteiden kohdalla kouluajalla.

Lisätiedot

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta TAUSTAMATERIAALI Kansallinen aikusten liikuntatutkimus 2006 Tahot, joiden kanssa tai järjestämänä kuntoilua, liikuntaa tai urheilua harrastetaan 19-65 - vuotiaiden keskuudessa. 1997-98 2001-02 2005-06

Lisätiedot

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS

NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS NUORET HELSINGISSÄ 2011 TUTKIMUS Nuoret Helsingissä 2011 -tutkimus on Helsingin kaupungin tietokeskuksen, opetusviraston ja nuorisoasiainkeskuksen yhteishanke. Tutkimuksella tuotetaan tietoa nuorten vapaa-ajasta

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen. Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja, OKM

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen. Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja, OKM Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen Kuntamarkkinat 12.9.2018 Ylijohtaja Riitta Kaivosoja, OKM Taustalla: tarve saavuttaa useampi lapsi ja nuori *Lähteet: Lastenkulttuurikeskusten

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA Sinettiseurakriteerien vertaaminen lasten ja nuorten urheilun selvitystöihin Sinettiauditoinnit tarkastelussa Lajiliittojen ja Valon

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä.

NUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä. NUORISOPALVELUT Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE 5.4.2019 mennessä. Kyselyssä voit kertoa kokemuksistasi ja toiveistasi koskien Kittilän

Lisätiedot

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Paljonko liikkuvissa kouluissa liikuttiin pilottivaiheessa? Tuija Tammelin, tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari, Mikkeli 17.4.2013 Työryhmä Annaleena Aira Henna Haapala Harto

Lisätiedot

Harrastustoiminta osana koulupäivää

Harrastustoiminta osana koulupäivää Harrastustoiminta osana koulupäivää LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖT Yhdessä enemmän Perustehtävämme on suomalaisten hyvinvoinnin edistäminen liikunnan ja urheilun avulla liikuntakulttuurin elinvoimaisuuden ja

Lisätiedot

TAKUULLA LIIKUNTAA. Mikko Salasuo, Tiina Hakanen, Sami Myllyniemi

TAKUULLA LIIKUNTAA. Mikko Salasuo, Tiina Hakanen, Sami Myllyniemi TAKUULLA LIIKUNTAA Kyselytutkimus toimintarajoitteisten lasten ja nuorten liikunnan harrastamisesta ja vapaa-ajasta Julkistamistilaisuus 10..019 Helsinki Mikko Salasuo, Tiina Hakanen, Sami Myllyniemi Tavoite

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 208 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille toukokuussa

Lisätiedot

KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski. Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke

KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski. Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke KOULU / SEURA -YHTEISTYÖ YLIVIESKASSA Krista Palola ja Juha Torvikoski Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke Asukkaita hiukan yli 15 000 9 alakoulua ja n. 1400 oppilasta 1 yläkoulu ja n. 600

Lisätiedot

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29 Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT Vastaajien kokonaismäärä: 29 1. MITÄ KOULUA KÄYT? 5.-6.LK 7.-9. LK. LUKIO/ REDU MUU: Missä? 3% 97% 3. ASUINALUEELLANI ON PAIKKOJA HENGAILUUN, PELAAMISEEN JA LIIKUNTAAN. KYLLÄ.

Lisätiedot

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS 13.9.2018 klo 12 16 Monitoimitalo 13, Wivi Lönn -sali Esittäytyminen ja virittäytyminen

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

OIKEUS LIIKKUA LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018

OIKEUS LIIKKUA LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS 2018 OIKEUS LIIKKUA LASTEN JA NUORTEN VAPAA-AIKATUTKIMUS OIKEUS LIIKKUA Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus Julkistamistilaisuus 8..019 Helsinki Tiina Hakanen, Sami Myllyniemi, Mikko Salasuo Tavoite PÄÄTEEMA:

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY Tulokset

NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY Tulokset NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY 07 Tulokset TAUSTATIEDOT Kyselyyn vastanneet seurat Seuratyyppi Klaukkalan Kiri Ry Klaukkalan NMKY ry Kurra Hockey ry Nurmijärven Hiihtoseura ry Nurmijärven Jalkapalloseura

Lisätiedot

Kulttuurista hyvinvointia!

Kulttuurista hyvinvointia! 1 (12) Kulttuurista hyvinvointia! Kuopiossa toimii Kulttuurisen vammaistyön yhteistyöryhmä, jota koordinoi Kuopion kaupunki. Toiminnan tavoitteena on pyrkiä mahdollistamaan taiteen ja kulttuurin keinoin

Lisätiedot

TAULUKKO 1. Vastaajien taustatiedot Vuosi 2010 Vuosi 2014. Taustamuuttujat n % n % Nainen 133 55 109 53. Mies 109 45 96 47

TAULUKKO 1. Vastaajien taustatiedot Vuosi 2010 Vuosi 2014. Taustamuuttujat n % n % Nainen 133 55 109 53. Mies 109 45 96 47 TAULUKKO 1. Vastaajien taustatiedot Vuosi 2010 Vuosi 2014 Taustamuuttujat n % n % Sukupuoli (n=242) Sukupuoli (n=205) Nainen 133 55 109 53 Mies 109 45 96 47 Ikä (n=240) Ikä (n=205) 68-73-vuotiaat 92 38

Lisätiedot

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset

Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:

Lisätiedot

Järvi-Pohjanmaan Vapaa-aikapalvelun ylä-asteen oppilaille teettämän kyselyn tuloksia

Järvi-Pohjanmaan Vapaa-aikapalvelun ylä-asteen oppilaille teettämän kyselyn tuloksia Järvi-Pohjanmaan Vapaa-aikapalvelun ylä-asteen oppilaille teettämän kyselyn tuloksia 1 2 Kyselyn tulokset Järvi-Pohjanmaan nuorten harrastuksista Järviseudun Ammatti-instituutin Alajärven toimipisteen

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset. Harrastamisen hinta seuran, kunnan vai harrastajan kukkarosta? ylitarkastaja Sari Virta

Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset. Harrastamisen hinta seuran, kunnan vai harrastajan kukkarosta? ylitarkastaja Sari Virta Lasten ja nuorten liikunnan kustannukset Harrastamisen hinta seuran, kunnan vai harrastajan kukkarosta? ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omatoiminen liikunta Harrastaminen

Lisätiedot

VAPAA-AJAN KYSELY 6.-9.luokkalaisille,

VAPAA-AJAN KYSELY 6.-9.luokkalaisille, VAPAA-AJAN KYSELY 6.-9.luokkalaisille, Toteutettu huhtikuussa 2012, kyselystä tiedottaminen toukokuu 2012. Kysely annettiin 286:lle nuorelle, joista 258 nuorta vastasi kyselyyn. Yksi luokka ei palauttanut

Lisätiedot

Teemakysely: Kulttuuri ja vapaa-aika. 2019

Teemakysely: Kulttuuri ja vapaa-aika. 2019 Teemakysely: Kulttuuri ja vapaa-aika. 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 18 1. Vastaajan ikä Vastaajien määrä: 18 alle 20 0 0% 20-30 2 11,11% 30-40 2 11,11% 40-50 4 22,22% 50-60 3 16,67% yli 60 7 38,89% 2.

Lisätiedot

Tukea turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liikunnan, nuorisotyön ja kulttuurin avulla - mitä tehdään tällä hetkellä?

Tukea turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liikunnan, nuorisotyön ja kulttuurin avulla - mitä tehdään tällä hetkellä? Tukea turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liikunnan, nuorisotyön ja kulttuurin avulla - mitä tehdään tällä hetkellä? Annika Kattilakoski, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Maahanmuuttajien kotouttaminen

Lisätiedot

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä

Lisätiedot

Koululaisen arki. Vapaa-aika 2-4 h. Perheen kanssa 3-5 h. Uni 10-11 h. Koulu 4-6 h. Läksyt 30-45 min. Oppilaiden ajankäyttö ja harrastukset Lapua 2014

Koululaisen arki. Vapaa-aika 2-4 h. Perheen kanssa 3-5 h. Uni 10-11 h. Koulu 4-6 h. Läksyt 30-45 min. Oppilaiden ajankäyttö ja harrastukset Lapua 2014 Yhteenveto kyselyn tuloksista Koululaisen arki Ruutuaika Harrastukset Kaverit Leikit Yhdessä tekeminen Ruokailu Kotiaskareet Arjen rutiinit Perheen kanssa 3-5 h Vapaa-aika 2-4 h Uni 10-11 h Läksyt 30-45

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Taiteen edistämiskeskus on valtion asiantuntija-

Lisätiedot

Liite 1 Keuruun nuorisopalveluiden käyttäjäkysely

Liite 1 Keuruun nuorisopalveluiden käyttäjäkysely Liite 1 Keuruun nuorisopalveluiden käyttäjäkysely 1. Sukupuoli: Vastaajien määrä: 98 2. Syntymävuosi: Vastaajien määrä: 93 Minimiarvo Maksimiarvo Mediaani Syntymävuosi: 1947 2002 1975 3. Oletko itse ollut

Lisätiedot

Päivähoidon kyselyn yhteenveto

Päivähoidon kyselyn yhteenveto Päivähoidon kyselyn yhteenveto Olen sosionomi-opiskelija Anna-Maija Ruusujoki ja opiskelen Diakonia-ammattikorkeakoulussa viimeistä vuotta. Toimin päivähoidon hallinnon työharjoittelussa Kuunarin päiväkodissa.

Lisätiedot

SPOT- profiilitutkimusraportti. Naurunappula Syyskuu 2015

SPOT- profiilitutkimusraportti. Naurunappula Syyskuu 2015 SPOT- profiilitutkimusraportti Naurunappula Syyskuu 2015 Yleistä tutkimuksesta Naurunappula.com- sivuston kävijäprofiilitutkimus on toteutettu 16.- 30. syyskuuta 2015 välisenä aikana. Vastauksia tutkimukseen

Lisätiedot

VALMENTAJAKYSELY 2009

VALMENTAJAKYSELY 2009 Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä VALMENTAJAKYSELY 2009 kuvaus urheilijan polun eri vaiheissa toimivista suomalaisvalmentajista Minna Blomqvist www.kihu.fi Tarkoitus Kuvata suomalaista

Lisätiedot

LIIKUNTALATURIN KÄYTTÄJÄKYSELY 2014

LIIKUNTALATURIN KÄYTTÄJÄKYSELY 2014 1 LIIKUNTALATURIN KÄYTTÄJÄKYSELY 2014 Hyvä asia että tälläsiä järjestetään muuten en olis kokeillut mitään Hieno järjestelmä tehty nuorille! Huonoa palautetta ei ole. On vain hienoa, että meille nuorille

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

Liikuntatutkimus 2007. Uusikaupunki

Liikuntatutkimus 2007. Uusikaupunki Vapaa-aikaltk. 24.5.2007 LIITE 2 Liikuntatutkimus 2007 Uusikaupunki I-Deal SISÄLLYS 1 JOHDANTO 3 2 TUTKIMUSTULOKSET 4 2.1 Sukupuolijakauma 4 2.2 Ikäjakauma 5 2.3 Liikunnan määrä viikossa 6 2.4 Tapa liikkua

Lisätiedot

LIIKUNTALATURIN KÄYTTÄJÄKYSELYN RAPORTTI

LIIKUNTALATURIN KÄYTTÄJÄKYSELYN RAPORTTI LIIKUNTALATURIN KÄYTTÄJÄKYSELYN RAPORTTI Mukava, rauhallinen & rento ohjaaja, uskaltaa tehdä ja epäonnistua nolostumatta Kivaa ja rentoa pelailua! Ei liian kilpailuhenkistä. Paljon monipuolisia lajeja,

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT

RAHA EI RATKAISE. Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT RAHA EI RATKAISE Nuorisotutkimuspäivät 2015 Työryhmä: ALUEELLISET JA TILALLISET NÄKÖKULMAT Anna Anttila & Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU YLIVIESKASSA Juha Torvikoski Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke

LIIKKUVA KOULU YLIVIESKASSA Juha Torvikoski Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke LIIKKUVA KOULU YLIVIESKASSA Juha Torvikoski juha.torvikoski@edu.ylivieska.fi Kuva: Joel Nykter / Lumilajit liikuttavat - hanke Liikkuva Koulu Ylivieskassa alkaen vuodesta 2013 Ylivieskan Liikkis alku Kevät

Lisätiedot

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276

Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 Kysely esikoululaisille ja alakoululaisille Vastaajien kokonaismäärä: 276 1. Mikä on sinun koulusi? Kirkonkylä 95 0 0 95 Saimaanharju 0 122 0 122 Vehkataipale 0 0 59 59 2. Millä luokalla olet? 1/11 Esiopetus

Lisätiedot

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Muropaketti

Kävijäprofiili 2012. Plaza.fi/Muropaketti Kävijäprofiili 2012 Tutkimuksen tausta ja tutkittu sivu Tiedot kerätty TNS Atlas tutkimuksessa heinä - joulukuussa 20. Pääryhminä tutkimuksen perusjoukko eli kaikki 15 69-vuotiaat (est. 3.629.000 henkeä,

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon!

Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Edessä antoisat vuodet Millaisessa ympäristössä sinä haluat viettää elämäsi kolme tai neljä tärkeää vuotta? Sammon keskuslukio Hakukoodi ainevalintakortissa:

Lisätiedot

Kaikille avoin liikunta - ohjelma

Kaikille avoin liikunta - ohjelma Kaikille avoin liikunta - ohjelma Suomessa on jo kauan tehty nk. erityisryhmien, vammaisurheilun ja lajiliittojen välistä yhteistyötä: A. Perinteinen tiettyä vammaryhmää/ vammaisurheilulajia koskeva yhteistyö.

Lisätiedot

Oppilaskysely Opetuspalvelut

Oppilaskysely Opetuspalvelut Oppilaskysely 2019 Opetuspalvelut Taustatietoja Oppilaat vastasivat kyselyyn ajalla 25.4. 17.5.2019 saamansa linkin kautta Kyselyyn vastasi 3330 oppilasta 2019 kyselyyn vastasi 76% kaikista perusopetuksen

Lisätiedot

MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA

MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA MAAKUNTA-AREENAN ESISELVITYS YLEISÖKYSELYN TULOKSIA 07.02.2017 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 07.02.2017 1 1.

Lisätiedot

Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke

Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke Hyvä vapaa-aika -kehittämis- ja tutkimushanke 2013 2017 Tutkija Anna Anttila HVA:N TAVOITTEET Saada tietoa vapaa-ajan vaikutuksista hyvinvointiin, oppimiseen ja jatkoopiskelusuunnitelmiin Kehittää uuden

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere,

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

Nuorten kysely Kiimingin hyvinvointikeskuksen alueella syksyllä 2014

Nuorten kysely Kiimingin hyvinvointikeskuksen alueella syksyllä 2014 Nuorten kysely Kiimingin hyvinvointikeskuksen alueella syksyllä 2014 1. Kyselyn tausta Voimaperhe 2 hankkeen pilottialueena toimii Kiimingin hyvinvointikeskuksen alue (Kiimingin, Jäälin, Ylikiimingin ja

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD2980 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN NUORISOKYSELY 2014 QUESTIONNAIRE: FSD2980 TAMPERE CITY REGION YOUTH SURVEY 2014

KYSELYLOMAKE: FSD2980 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN NUORISOKYSELY 2014 QUESTIONNAIRE: FSD2980 TAMPERE CITY REGION YOUTH SURVEY 2014 KYSELYLOMAKE: FSD2980 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN NUORISOKYSELY 2014 QUESTIONNAIRE: FSD2980 TAMPERE CITY REGION YOUTH SURVEY 2014 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016

Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen kyselyjen alustavia tuloksia Oppilaiden ja huoltajien kysely Avoin verkkokysely keväällä 2016 Taiteen perusopetuksen seminaari15.4.2016 Minna Harmanen Jan Hellgren Matti Pietilä

Lisätiedot

Mitä teet viikonloppuna?

Mitä teet viikonloppuna? Mitä teet viikonloppuna? On sunnuntai ja Saidin ja Leilan perhe menee uimahalliin. He harrastavat uimista ja saunomista usein viikonloppuisin. Tänään he pakkaavat uimapuvut, pyyhkeet, shampoot, saippuat,

Lisätiedot

277. Pelisääntökysely 26.3.2013

277. Pelisääntökysely 26.3.2013 277. Pelisääntökysely 26.3.2013 Kysely urheilevan lapsen vanhemmalle 1. Laji? Aikido Ammunta Autourheilu Hiihto ITF taekwondo Jääpallo Jousiammunta Karate Kaukalopallo Koripallo Lentopallo Lumilautailu

Lisätiedot

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät

Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 2009 2010 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Suosituimmat liikuntalajit Suomessa vuosina 9 1 3 18-vuotiaiden harrastajien lukumäärät Jalkapallo Pyöräily Uinti Juoksulenkkeily Hiihto 217 18 166 149 147 Muutoksia eri lajien harrastajien lukumäärissä

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Kumppanuuskyselyn tulokset. Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio

Kumppanuuskyselyn tulokset. Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio Kumppanuuskyselyn tulokset Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio Vastaajat ja toimintasektori yksityinen 11 kolmas sektori julkinen Kysely 0.-30..013, yhteensä vastaajaa eli % kohderyhmästä Vapaat

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Takahuhdin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Takahuhdin koulu lv. 2016-2017 MA TI KE TO PE BÄNDIKERHO 4.-6.- luokkalaisille Klo 15.15 16.45 A-talo lk 118 Pelikerho 1.-2.lk. Klo 15.00 15.45. Pelikerho 3.-4.lk. Klo 15.45

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

ILOA JA LIIKETTÄ! SUPERISTI HAUSKAA! LIIKUNTAPASSI. Oma nimi. Suomen Olympiakomitea

ILOA JA LIIKETTÄ! SUPERISTI HAUSKAA! LIIKUNTAPASSI. Oma nimi. Suomen Olympiakomitea ILOA JA LIIKETTÄ! SUPERISTI HAUSKAA! LIIKUNTAPASSI Oma nimi KIVA KUN TULIT! Olemme Jimi ja Juulia ja meillä on oma liikuntakerho. Keräämme joukkoomme kavereita ympäri Suomen - superia, että sinäkin olet

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun kustannukset tilaisuus 15.5. ylitarkastaja Sari Virta

Lasten ja nuorten urheilun kustannukset tilaisuus 15.5. ylitarkastaja Sari Virta Lasten ja nuorten urheilun kustannukset tilaisuus 15.5. ylitarkastaja Sari Virta Arviointituloksia (VLN 2013) Hallituskaudella (2007-2011) valtion liikuntatoimen resursointi kasvoi 100 milj. eurosta 140

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

SIVISTYSKUNTA TULEVAISUUDEN TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ

SIVISTYSKUNTA TULEVAISUUDEN TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ SIVISTYSKUNTA TULEVAISUUDEN TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ Miten idea kunnasta muuttuu (1) Kuntien perinteinen idea: Vahva rooli vastata kokonaisuutena yhteiskuntapolitiikan tavoitteiden toteutumisesta paikallistasolla

Lisätiedot

ENNAKKOMATERIAALI 2015

ENNAKKOMATERIAALI 2015 ENNAKKOMATERIAALI 2015 TERVETULOA KANSALLISEEN LIIKUNTAFOORUMIIN! Graafinen suunnittelu: Pirita Tolvanen HARRASTAMISEN HINTA Ei 6% Ei 5% 6 547 vastaajaa EOS 11% 56 vaikuttajaa Kyllä 94% Kyllä 86% Ovatko

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Harrastamisen hinta tutkimuksen valossa. Itäsuomalaisten kuntien liikuntaviranhaltijoiden työkokous ylitarkastaja Sari Virta

Harrastamisen hinta tutkimuksen valossa. Itäsuomalaisten kuntien liikuntaviranhaltijoiden työkokous ylitarkastaja Sari Virta Harrastamisen hinta tutkimuksen valossa Itäsuomalaisten kuntien liikuntaviranhaltijoiden työkokous 9.-10.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omatoiminen liikunta Harrastaminen

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN

Lisätiedot

Lapset Luotu :25

Lapset Luotu :25 Lapset 2017 Luotu 22.02.2017 14:25 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä lapset 54 54 53 Yhteensä 54 54 53 Vastausprosentti 100% Lopettaneet 98.1% Kesken jättäneet 1.9% Eivät

Lisätiedot

Venla, Joona ja Simone. Tennis

Venla, Joona ja Simone. Tennis Venla, Joona ja Simone Tennis Tennistunti Maanantaina 7.4.2014 tenniskiertue pysähtyi päiväksi koulullemme opettamaan meille oppilaille tennistä. Salissa oli kolme pistettä, tutka, tarkkuuslyönti ja minitennispeli.

Lisätiedot

Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset

Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT, LitL Sisältö Erilainen tapa ikääntyä hyvin: esimerkkeinä liikuntaa

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Turun kaupungin vanhuspalveluiden näkökulmasta

Kommenttipuheenvuoro Turun kaupungin vanhuspalveluiden näkökulmasta Kommenttipuheenvuoro Turun kaupungin vanhuspalveluiden näkökulmasta Kirsi Kiviniemi Ympärivuorokautisen hoidon vs. johtaja Turun kaupunki vanhuspalvelut Elämänmakuiset vuodet ympärivuorokautisessa hoidossa

Lisätiedot