ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU"

Transkriptio

1 Tuoteluettelo/hinnasto ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU

2 Oy Lapetek Ab Oy Lapetek Ab on osa Oy Lapetek Group Ab yhtiöitä. Konserni on suomalainen perheyhtiö, johon kuuluvat Oy Lapetek Ab tuotevalikoimanaan altaat, hanat ja jätemekanismit sekä liesikuvut ja - tuulettimet sekä Oy Limente Ab tuotevalikoimanaan pistorasiat sekä valaistus ja sen ohjaus. Oy Lapetek Group Ab:n liikevaihto on noin 11 miljoonaa euroa ja luottoluokitus AAA. Oy Lapetek Ab on perustettu vuonna 1982 ja valikoimaamme kuuluvat Lapetek tuotemerkillä valmistettavat liesikuvut- ja huippuimuriohjaimet sekä keittiöhanat. Kaikki Lapetek -tuotemerkillä valmistettavat tuotteet on suunniteltu Suomessa. Lisäksi toimitamme saksalaisen Blancon altaita, hanoja ja jätemekanismeja sekä italialaisen Falmecin liesituuulettimia. Molemmat tuotemerkit ovat tunnettuja innovatiivisesta muotoilusta ja korkeasta laadusta. Tuotteiden laadun lisäksi korkea laatu kaikissa toiminnoissamme takaa Lapetekin tuotteesta huolettoman ja pitkäikäisen ratkaisun käyttäjälleen. Toimintaamme ohjaavat sekä sertifioitu ympäristö- että laatusertifikaatti. 2

3 SISÄLLYSLUETTELO RST - ALTAAT l PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT l HUULLETTAVAT l ALTA KIINNITETTÄVÄT Top, Flex, Tipo Rondo, Dana, Pyykkialtaat, Lanis Livit Lantos, Classic S-Style, InFino-pohjaventtiili Andano Etagon Divon Attika Zerox, Claron SILGRANIT - ALTAAT l l l PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT HUULLETTAVAT ALTA KIINNITETTÄVÄT Elon Rondo, Naya Dalago Pleon Sona Metra Zenar Etagon Subline KIVIKERAAMISET ALTAAT l PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT l ALTA KIINNITETTÄVÄT Palona Panor, Idessa Subline LISÄTARVIKKEET Blanco-lisätarvikkeet KEITTIÖHANAT Lina-A, astianpesukoneliitännällä Lino-A, astianpesukoneliitännällä Avona Tivo Mila, Panera Livia Vonda, Linus Tradon, Linee Culina Tivo-F, Linus-F, Eloscope-F JÄTTEIDEN LAJITTELUMEKANISMIT Basic Singolo, Select Botton Select

4 MYYNTI JA LUETTELON SYMBOLIT MYYNTI Kuluttajamyynti tapahtuu valtuutettujen jälleenmyyjien kautta. Lisävarusteita, hoitoaineita ja varaosia voivat kuluttajat ostaa suoraan sivustolla olevasta verkkokaupasta. Yhteydenotot: BLANCO-ALTAIDEN SYMBOLIT Altaan pohjaventtiilin koko 3 ½. Altaan pohjaventtiili 3 ½ sekä sen käännettävä kaukosäätö: pohjaventtiili avattavissa ja suljettavissa altaan päällä olevasta säätimestä. Altaan pohjaventtiili 3 ½ sekä sen nostettava SteelArt-kaukosäätö: pohjaventtiili avattavissa ja suljettavissa altaan päällä olevasta säätimestä. InFino-altaan pohjaventtiilin koko 3 ½ InFino-altaan pohjaventtiili 3 ½ sekä sen käännettävä kaukosäätö: pohjaventtiili avattavissa ja suljettavissa altaan päällä olevasta säätimestä. InFino-altaan pohjaventtiili 3 ½ sekä sen nostettava SteelArt-kaukosäätö: pohjaventtiili avattavissa ja suljettavissa altaan päällä olevasta säätimestä. o/v 30 Altaasta on oikea- ja vasenkätinen malli. Isomman altaan sijainti määrittää onko kyseessä oikea- tai vasenkätinen allas. Tilattaessa on mainittava altaan kätisyys. Altaan kohdalla olevan alakaapin minimileveys (cm) Kulmamallisen altaan alakaapin minimileveysmitat (cm). Altaan pinta on harjaamaton, hieman mattamainen. F Merkki kuvaa altaan kiinnitystapaa. Katso lisää seuraavalta sivulta. R Merkki kuvaa altaan kulmien pyöristyssädettä. Mitä suurempi säde, sitä pyöreämpi kulma. Merkki kuvaa altaan korkeutta ja merkin muunnoksilla voidaan ilmaista altaiden korkeudet myös monialtaisissa tuotteissa. HANOJEN SYMBOLIT APK DVGW DVGW* 360 Hana sisältää integroidun astianpesukoneen sulkuventtiilin Hanalla on saksalainen tyyppihyväksyntä (DVGW). Hanojen tyyppihyväksyntä ei ole pakollinen. Hanalle on haettu saksalaista tyyppihyväksyntää (DVGW). Hanojen tyyppihyväksyntä ei ole pakollinen. Hanan juoksuputken kääntökulma. 4

5 BLANCO-ALTAIDEN REUNA- JA KIINNITYSVAIHTOEHDOT PROFIILIREUNA Ÿ Ÿ Ÿ Ÿ Ÿ perinteinen altaan reunamuoto, jossa reuna erottuu selkeästi pöytätasosta sopii kaikkien pöytätasomateriaalien kanssa allas kiinnitetään tasoon päältäpäin altaan kiinnitys tapahtuu asennuspaikalla pöytätason asennuksen yhteydessä helppo ja yksinkertainen asentaa rst-altaissa on altapäin tarttuva kiinnike Silgranit ja kivikeramiikkaaltaissa on pöytätason sivusta pureva kiinnike IF- REUNA Ÿ Ÿ Ÿ Ÿ Ÿ kolme eri asennustapaa sopii kaikkien pöytätasomateriaalien kanssa altaan kiinnitys tapahtuu asennuspaikalla pöytätason asennuksen yhteydessä (asennettaessa päältäpäin) altaan kiinnitys tapahtuu tasotehtaalla (asennettaessa huullettuna) päältä asennettuna pöytätason päälle jää vain noin 1 mm:n paksuinen reuna päältäpäin Katso kohta "Huullettava" samaan tasoon massatasojen kanssa tai laminaatin alle liimattuna HUULLETTAVA Ÿ kaksi eri asennustapaa Ÿ sopii kivi- ja laminaattitasoihin Ÿ altaan kiinnitys tapahtuu tasotehtaalla RST allas liimattuna laminaatin alapintaan RST allas samassa tasossa pöytätason kanssa F Silgranit allas samassa tasossa pöytätason kanssa Silgranit allas liimattuna laminaatin alapintaan ALTA KIINNITETTÄVÄ Ÿ allas kiinnitetään pöytätason alapuolelle Ÿ sopii kivitasoihin Ÿ altaan kiinnitys tapahtuu tasotehtaalla U Silgranit-allas kiinnitettynä altapäin RST-allas profiilireunalla kiinnitettynä altapäin (varmista sopivat RST-mallit) IF-reunainen RST-allas kiinnitettynä altapäin 5

6 PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT JA HUULLETTAVAT ALTAAT -F / -IF / -IFA / -IFN ANDANO 180-IFN, ANDANO 340-IFN, DIVON II 45 S-IF, ANDANO 400-IFN, RONDO, DALAGO 5/-F, s.22 s.23 s.38 s.25 s.58 s. 61 UUTUUS CLARON 340-IFN, ZEROX 400-IFN, ANDANO 400-IFA, DALAGO 45/-F, PLEON 5, s.43 s.45 s.25 s.60 s.64 SUBLINE 320-F, CLARON 400-IFN, LIVIT 45, METRA 45 S,,SONA 5 S, s.77 s.45 s.16 Compact s.68 s.66 ZEROX 400-IFA, LIVIT 45 S, ZENAR 45 S, SUBLINE 400-F s.45 s.16 s.70 s.78 CLARON 400-IFA, LANTOS 45 S-IF, SONA 45 S, s.45 Compact, s.18 s.66 FLEX PRO, RONDOSOL/-IF, IDESSA 45 S, s.11 s.14 s.85 TOP EE 4 x 4, RONDOVAL, ELON 45 S, s.11 s.14 s. 55 TIPO 45 S MINI, s.12 TIPO 45 S, s.12 6 Altaat on lajiteltu käytettävän alakaapin minimileveyden mukaan. HUOM! Allasta ei suositella sijoitettavaksi korkean komeron viereen tai pöytätason viimeiseen kaapistoon.

7 PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT JA HUULLETTAVAT ALTAAT -F / -IF / -IFA / -IFN ANDANO XL 6 S-IF, CLARON 550-IFN, TOP XL, ELON XL 6 S/-F, SUBLINE 500-F NAYA 6, Compact, s.34 s.51 s.11 s.56 s.79 s.59 ANDANO XL 6 S-IF, CLARON 550-IFA, TIPO 6 BASIC, SONA 6 S, SUBLINE 340/160-F DALAGO 6/-F, s.35 s.51 s.12 s.67 s.80 s.62 ATTIKA 60/A,, CLARON XL 60-IF TIPO 6 S BASIC, SONA XL 6 S, SUBLINE 500-IF, PLEON 6, s.40 SteamerPlus, s.47 s.13 s.67 SteelFrame, s.74 s. 65 UUTUUS ATTIKA XL 60 ANDANO 500-IFN, TIPO 6 S XL, METRA 6, SUBLINE 500-IFA, PLEON 6 Split, s.41 s.27 s.13 s.69 SteelFrame, s.75 s. 65 UUTUUS ATTIKA 60-T, ANDANO 500-IFA, LANIS 9 E, METRA 6 S PALONA 6, s.41 s.27 s.15 Compact, s.69 s.83 UUTUUS DIVON II 6 S-IF, ANDANO 340/180-IFN, LIVIT 6 S ZENAR XL 6 S PANOR 60 s.39 s.29 Compact, s.16 Compact, s.71 s.84 ZEROX 500-IFN, ANDANO 340/180-IFA, LIVIT 6 S, ZENAR XL 6 S, IDESSA XL 6 S, s.49 s.29 s.17 SteamerPlus, s.72 s.85 UUTUUS CLARON 500-IFN, ETAGON 500-IFN LANTOS 6-IF, s.49 s. 37 s.18 UUTUUS ZEROX 500-IFA, ETAGON 500-IFA LANTOS 6 S-IF, s.49 s. 37 s.19 CLARON 500-IFA, DANA 6-IF, s.49 s.15 Altaat on lajiteltu käytettävän alakaapin minimileveyden mukaan. HUOM! Allasta ei suositella sijoitettavaksi korkean komeron viereen tai pöytätason viimeiseen kaapistoon. 7

8 PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT JA HUULLETTAVAT ALTAAT -F / -IF / -IFA / -IFN x90 DIVON II 8-IF, ANDANO 340/340-IFN, LANIS 9 E, s.39 s.31 s.15 CLARON 700-IFN, ANDANO 340/340-IFA, s.53 s.31 CLARON 700-IFA TIPO 8 Compact, s. 53 s.13 ANDANO 700-IFN, LIVIT 8 S, s.33 s.17 ANDANO 700-IFA, DALAGO 8/-F, s.33 s.63 CLASSIC 8-IF, ELON XL 8 S, s. 19 s.57 8 Altaat on lajiteltu käytettävän alakaapin minimileveyden mukaan. HUOM! Allasta ei suositella sijoitettavaksi korkean komeron viereen tai pöytätason viimeiseen kaapistoon.

9 ALTA KIINNITETTÄVÄT ALTAAT -U UUTUUS ANDANO 180-U, ZEROX 400-U, CLARON 450-U, ZEROX 500-U, ETAGON 500-U CLARON 700-U, s.22 s.44 s.46 s.48 Silgr, s.73 s.52 SUBLINE 160-U CLARON 400-U, SUBLINE 400-U, CLARON 500-U, SUBLINE 500-U ANDANO 340/340-U, s.76 s.44 s.78 s.48 Silgr, s.79 s ANDANO 400-U, CLARON 550-U, SUBLINE 340/160-U, ANDANO 500/180-U, s.24 s.50 s.80 s.32 SUBLINE 375-U, S-STYLE 500-U, SUBLINE 500-U ANDANO 700-U, s.86 s.20 kiviker, s.87 s.32 CLARON 340-U, ANDANO 500-U, SUBLINE 350/150-U, SUBLINE 700-U, s.43 s.26 s.87 s.81 ANDANO 340-U ANDANO 340/160-U, SUBLINE 700-U LEVEL, s. 23 s.28 s.81 SUBLINE 320-U, CLARON XL 60-U, s.77 SteamerPlus, s. 47 UUTUUS ETAGON 500-U, s. 36 Altaat on lajiteltu käytettävän alakaapin minimileveyden mukaan. HUOM! Allasta ei suositella sijoitettavaksi korkean komeron viereen tai pöytätason viimeiseen kaapistoon. 9

10 BLANCO ETAGON mahdollistaa työskentelyn kolmella eri tasolla. Erityisen kätevää tämä on kun leikkaat esimerkiksi juureksia tai vihanneksia altaassa olevaan astiaan. lepää altaan ulkoreunojen päällä istuen siinä tukevasti. Ison kattilan sijoitat tilavan altaan pohjalle ja lautasen tai pienemmän laitat kätevästi mukana tulevien kiskojen päälle. Kolme erillista työskentelytasoa mahdollistaa ainutlaatuisen toimivan kokonaisuuden, joka mukautuu jokaisen käyttäjän tarpeisiin. Altaan tulee miellyttää silmää ja sopia keittiön luonteeseen, sen tulee olla käytännöllinen ja palvella käyttäjäänsä vuodesta toiseen. Mihin tahansa BLANCO-tuotteeseen päädytkään, olet tehnyt huolettoman ja luotettavan valinnan. Jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty ja valmistuksessa on käytetty vain parhaita materiaaleja ja menetelmiä. 10

11 TOP- JA FLEX-ALTAAT BLANCO TOP EE 4 x 4, RST, päältä asennettava Lapetek Lina 10-A Select 45 Puhdistus- ja hoitoaine 1511 Blanco Top EE 4 x 4, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) BLANCO FLEX PRO 45 S, RST, päältä asennettava Lapetek Lina 10-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Flex Pro 45 S, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus BLANCO TOP XL, RST, päältä asennettava Lapetek Lina 10-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1514 Blanco Top XL, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus

12 TIPO-ALTAAT BLANCO TIPO 45 S MINI, RST, päältä asennettava Lapetek Lina 10-A Select 45 Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Tipo 45 S Mini, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) BLANCO TIPO 45 S, RST, päältä asennettava Lapetek Lina 10-A Select 45 Puhdistus- ja hoitoaine 2810 Blanco Tipo 45 S, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) BLANCO TIPO 6 BASIC, RST, päältä asennettava Lapetek Lina 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Tipo 6 Basic, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm)

13 TIPO-ALTAAT BLANCO TIPO 6 S BASIC, RST, päältä asennettava Lapetek Lina 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 2839 Blanco Tipo 6 S Basic, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) BLANCO TIPO 6 S XL, RST, päältä asennettava Lapetek Lina 10-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 2830 Blanco Tipo 6 S XL, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus BLANCO TIPO 8 COMPACT, RST, päältä asennettava Lapetek Lina 10-A CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Tipo 8 Compact, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus

14 RONDO- JA DANA-ALTAAT BLANCO RONDOSOL, RST, päältä asennettava Lapetek Lino 10-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1530 Blanco Rondosol, RST leikkuulauta, pyökki (D=410 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus BLANCO RONDOSOL-IF, RST, päältä asennettava / huullettava Lapetek Lino 10-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1530IF Blanco Rondosol-IF, RST leikkuulauta, pyökki (D=410 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus BLANCO RONDOVAL, RST, päältä asennettava Lapetek Lino 10-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1531 Blanco Rondoval, RST leikkuulauta, pyökki (D=410 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus

15 DANA-, LANIS- JA PYYKKIALTAAT BLANCO DANA 6-IF, RST, päältä asennettava / huullettava ja vihanneskulho Lapetek Lino 10-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 2870IFA Blanco Dana 6-IF, RST leikkuulauta, harmaa muovi (370 x 405 mm) ja sen sisään istuva RST-vihanneskulho (177 x 327 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus PYYKKIALLAS 50, RST, päältä asennettava 485 mm 385 mm Puhdistus- ja hoitoaine 1003 Pyykkiallas 50, RST BLANCO LANIS 9 E, RST, päältä asennettava sisältyy Lapetek Lino 10-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Lanis 9 E, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus

16 LIVIT-ALTAAT BLANCO LIVIT 45, RST, päältä asennettava Lapetek Lino 10-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1291 Blanco Livit 45, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus BLANCO LIVIT 45 S, RST, päältä asennettava Lapetek Lino 10-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1292 Blanco Livit 45 S, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus BLANCO LIVIT 6 S COMPACT, RST, päältä asennettava Lapetek Lino 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Livit 6 S Compact, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (189 x 359 mm)

17 LIVIT-ALTAAT BLANCO LIVIT 6 S, RST, päältä asennettava Lapetek Lino 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 1296 Blanco Livit 6 S, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (189 x 359 mm) BLANCO LIVIT 8 S, RST, päältä asennettava Lapetek Lino 10-A CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1297 Blanco Livit 8 S, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (189 x 359 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus

18 LANTOS-ALTAAT BLANCO LANTOS 45 S-IF COMPACT, RST, päältä asennettava / huullettava Lapetek Lino 10-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1032IF Blanco Lantos 45 S-IF Compact, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus BLANCO LANTOS 6-IF, RST, päältä asennettava / huullettava Lapetek Lino 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 1031IF Blanco Lantos 6-IF, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) E vihanneskulho, RST (177 x 327 mm)

19 LANTOS- JA CLASSIC-ALTAAT BLANCO LANTOS 6 S-IF, RST, päältä asennettava / huullettava sisältyy Lapetek Lino 10-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1037IF Blanco Lantos 6 S-IF, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus BLANCO CLASSIC 8-IF, RST, päältä asennettava / huullettava Lapetek Lino 10-A CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1240IF Blanco Classic 8-IF, RST leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho (isoon altaaseen), RST (201 x 361) CapFlow, pohjaventtiilin suojus

20 ALTA KIINNITETTÄVÄ S-STYLE- ALLAS Allas: BLANCO S-STYLE 500-U BLANCO S-STYLE 500-U, RST, alta kiinnitettävä U Lapetek Lino 10-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine Blanco S-Style 500-U, RST leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm)

21 INFINO-POHJAVENTTIILI BLANCO InFino - täydellisesti integroitu roskasihtiventtiili Edut: Ÿ Ÿ Ÿ Ÿ Ÿ Ÿ integroitu pysyy paikoillaan kerää roskat helppo puhdistaa helppo käyttää ei kohoumia Rst Silgranit Kivikeramiikka Kaikissa allasmateriaaleissa yhtä tyylikäs Roskasihti asettuu aina täydellisesti keskelle aukkoa Auki tai kiinni - roskasihti pysyy aina samalla korkeudella Estää tehokkaasti roskien kulkeutumisen putkistoon Yksinkertainen käyttää - suljetaan/avataan kääntämällä Yksinkertainen puhdistaa - vähän osia Asettuu samalla tasolle altaan pohjan kanssa Kaukosäätö nostettavalla kytkimellä Kaukosäätö painettavalla matalalla kytkimellä 21

22 ANDANO-ALTAAT BLANCO ANDANO 180-U, RST, alta kiinnitettävä U Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Yhdysputki Puhdistus- ja hoitoaine 10603U Blanco Andano 180-U, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) yhdysputki kahdelle altaalle, joissa 3 ½ pohjaventtiili BLANCO ANDANO 180-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Yhdysputki Puhdistus- ja hoitoaine 10603IFN Blanco Andano 180-IFN, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) yhdysputki kahdelle altaalle, joissa 3 ½ pohjaventtiili

23 ANDANO-ALTAAT BLANCO ANDANO 340-U, RST, alta kiinnitettävä U Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10613U Blanco Andano 340-U, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) BLANCO ANDANO 340-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10613IFN Blanco Andano 340-IFN, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm)

24 ANDANO-ALTAAT Allas: BLANCO ANDANO 400-U BLANCO ANDANO 400-U, RST, alta kiinnitettävä U Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 45 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10623U Blanco Andano 400-U, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm)

25 ANDANO-ALTAAT BLANCO ANDANO 400-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 45 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10623IFN Blanco Andano 400-IFN, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) BLANCO ANDANO 400-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 45 Puhdistus- ja hoitoaine 10623IFA Blanco Andano 400-IFA, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm)

26 ANDANO-ALTAAT Allas: BLANCO ANDANO 500-IFA BLANCO ANDANO 500-U, RST, alta kiinnitettävä U Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10633U Blanco Andano 500-U, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm)

27 ANDANO-ALTAAT BLANCO ANDANO 500-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10633IFN Blanco Andano 500-IFN, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) BLANCO ANDANO 500-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 10633IFA Blanco Andano 500-IFA, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm)

28 ANDANO-ALTAAT Allas: BLANCO ANDANO 340/180-IFA BLANCO ANDANO 340/180-U, RST, alta kiinnitettävä o/v 60 U Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10643UO Blanco Andano 340/180-U, RST, iso allas oikealla UV Blanco Andano 340/180-U, RST, iso allas vasemm InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm)

29 ANDANO-ALTAAT BLANCO ANDANO 340/180-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava o/v 60 Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10643IFNO Blanco Andano 340/180-IFN, RST, iso allas oikealla IFNV Blanco Andano 340/180-IFN, RST, iso allas vasemm InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) BLANCO ANDANO 340/180-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 10643IFA Blanco Andano 340/180-IFN, RST, iso allas oikealla leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm)

30 ANDANO-ALTAAT Allas: BLANCO ANDANO 340/340-IFA BLANCO ANDANO 340/340-U, RST, alta kiinnitettävä U Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10873U Blanco Andano 340/340-U, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm)

31 ANDANO-ALTAAT BLANCO ANDANO 340/340-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10873IFN Blanco Andano 340/340-IFN, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) BLANCO ANDANO 340/340-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Puhdistus- ja hoitoaine 10873IFA Blanco Andano 340/340-IFA, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm)

32 ANDANO-ALTAAT BLANCO ANDANO 500/180-U, RST, alta kiinnitettävä o/v 80 U Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10863UO Blanco Andano 500/180-U, RST, iso allas oikealla UV Blanco Andano 500/180-U, RST, iso allas vasemm InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) BLANCO ANDANO 700-U, RST, alta kiinnitettävä U Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10673U Blanco Andano 700-U, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm)

33 ANDANO-ALTAAT BLANCO ANDANO 700-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 10673IFN Blanco Andano 700-IFN, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm) BLANCO ANDANO 700-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Leikkuulaudat Lapetek Lino 30-A Puhdistus- ja hoitoaine 10673IFA Blanco Andano 700-IFA, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (197 x 417 mm)

34 ANDANO-ALTAAT Allas: BLANCO ANDANO XL 6 S-IF Compact BLANCO ANDANO XL 6 S-IF COMPACT, RST, päältä asennettava / huullettava 210 o/v 60 sisältyy Lapetek Lino 30-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 10693IFO Blanco Andano XL 6 S-IF Compact, RST, allas oikea IFV Blanco Andano XL 6 S-IF Compact, RST, allas vasen leikkuulauta, mattasininen lasi (280 x 495)

35 ANDANO-ALTAAT Allas: BLANCO ANDANO XL 6 S-IF BLANCO ANDANO XL 6 S-IF, RST, päältä asennettava / huullettava 210 o/v 60 sisältyy Lapetek Lino 30-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 10694IFO Blanco Andano XL 6 S-IF, RST, allas oikealla IFV Blanco Andano XL 6 S-IF, RST, allas vasemmalla leikkuulauta, mattasininen lasi (280 x 495)

36 ETAGON-ALTAAT Allas: BLANCO ETAGON 500-IFA BLANCO ETAGON 500-U, RST, alta kiinnitettävä Vakiovarusteet U UUTUUS Etagon-kiskot Lisätarvikkeet Lapetek Lino 30-A Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 1400U Blanco Etagon 500-U, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (187 x 387 mm)

37 ETAGON-ALTAAT BLANCO ETAGON 500-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Vakiovarusteet UUTUUS Etagon-kiskot Lisätarvikkeet Lapetek Lino 30-A Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 1400IFN Blanco Etagon 500-IFN, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (187 x 387 mm) BLANCO ETAGON 500-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Vakiovarusteet UUTUUS Etagon-kiskot Lisätarvikkeet Lapetek Lino 30-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 1400IFA Blanco Etagon 500-IFA, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (187 x 387 mm)

38 DIVON-ALTAAT Allas: BLANCO DIVON II 6 S-IF BLANCO DIVON II 45 S-IF, RST, päältä asennettava / huullettava 195 o/v 45 Linee-S Select 45 Puhdistus- ja hoitoaine 1027IFO Blanco Divon II 45 S-IF, RST, allas oikealla IFV Blanco Divon II 45 S-IF, RST, allas vasemmalla leikkuulauta, hopealasi (300 x 425 mm) vihanneskulho, RST (187 x 387 mm)

39 DIVON-ALTAAT BLANCO DIVON II 6 S-IF, RST, päältä asennettava / huullettava o/v 60 sisältyy Linee-S Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 1008IFO Blanco Divon II 6 S-IF, RST, altaat oikealla IFV Blanco Divon II 6 S-IF, RST, altaat vasemmalla leikkuulauta, hopealasi (300 x 425 mm) BLANCO DIVON II 8-IF, RST, päältä asennettava / huullettava Linee-S Puhdistus- ja hoitoaine 1029IF Blanco Divon II 8-IF, RST leikkuulauta, hopealasi (300 x 425 mm) vihanneskulho, RST (187 x 387 mm)

40 ATTIKA-ALTAAT Allas: BLANCO ATTIKA XL 60 + BLANCO ATTIKA 60-T BLANCO ATTIKA 60/A, RST, päältä asennettava Eloscope-F II Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Attika 60/A, RST leikkuulauta, saarni-komposiitti (300 x 454 mm)

41 ATTIKA-ALTAAT BLANCO ATTIKA XL 60, RST, päältä asennettava Culina-S Duo Select 60 Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Attika XL 60, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, pähkinä-komposiitti (360 x 460 mm) BLANCO ATTIKA 60-T (valutustaso), RST, päältä asennettava Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Attika 60-T, RST leikkuulauta, pähkinä-komposiitti (360 x 460 mm)

42 BLANCO STEELART -ALTAAT BLANCO CLARON R = 10 mm Sileä pohja, jossa kaato kohti pohjaventtiiliä BLANCO CLARON -ALTAAT Tyylikäs moderni muotoilu, jossa puhdistusta ja hoitoa helpottava minimaalinen pyöristys kulmissa l kulmissa 10 mm pyöristys (R = 10) l pohja sileä ja kaato kohti pohjaventtiiliä l useita eri kokovaihtoehtoja IFA-reuna IFN-reuna Altaassa rst-listoilla erikoisvahvistettu takalippa, jossa korkeakin hana istuu tukevasti. Altaassa kaukosäätö vakiona. Hana asennetaan pöytätasoon. Altaan kaukosäätö lisävarusteena. BLANCO ZEROX R = 0 mm Pohjassa X-kuvio ja kaato kohti pohjaventtiiliä BLANCO ZEROX -ALTAAT Puhdaslinjainen muotoilu niille, jotka haluavat keittiöönsä täydellisen design-altaan l kulmat täysin suorakaiteen muotoisia (R = 0) l pohjassa X-kuvio ja kaato kohti pohjaventtiiliä l useita eri vaihtoehtoja IFA-reuna IFN-reuna Altaassa rst-listoilla erikoisvahvistettu takalippa, jossa korkeakin hana istuu tukevasti. Altaassa kaukosäätö vakiona. Hana asennetaan pöytätasoon. Altaan kaukosäätö lisävarusteena. 42

43 BLANCO STEELART -ALTAAT BLANCO CLARON 340-U, RST, alta kiinnitettävä U Valutusritilä Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3370 Blanco Claron 340-U, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) BLANCO CLARON 340-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Valutusritilä Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3370IFN Blanco Claron 340-IFN, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm)

44 BLANCO STEELART -ALTAAT Allas: BLANCO CLARON 400-IFA BLANCO ZEROX 400-U / CLARON 400-U, RST, alta kiinnitettävä U U Valutusritilä Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 1371 Blanco Zerox 400-U, RST Blanco Claron 400-U, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm)

45 BLANCO STEELART -ALTAAT BLANCO ZEROX 400-IFN / CLARON 400-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Valutusritilä Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 1371IFN Blanco Zerox 400-IFN, RST IFN Blanco Claron 400-IFN, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) BLANCO ZEROX 400-IFA / CLARON 400-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Valutusritilä Puhdistus- ja hoitoaine 1371IFA Blanco Zerox 400-IFA, RST IFA Blanco Claron 400-IFA, RST vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm)

46 BLANCO STEELART -ALTAAT Allas: BLANCO CLARON 450-U BLANCO CLARON 450-U, RST, alta kiinnitettävä U Valutusritilä Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3372 Blanco Claron 450-U, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm)

47 BLANCO STEELART -ALTAAT Allas: BLANCO CLARON XL 60-IF SteamerPlus BLANCO CLARON XL 60-IF, SteamerPlus, RST, päältä asennettava, huullettava BLANCO CLARON XL 60-U, SteamerPlus, RST, alta kiinnitettävä U Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine huullettava 10630IFN Blanco Claron XL 60-IF, SteamerPlus, RST alta kiinnitettävä 10630U Blanco Claron XL 60-U, SteamerPlus, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (280 x 445 mm)

48 BLANCO STEELART -ALTAAT Allas: BLANCO CLARON 500-IFN BLANCO ZEROX 500-U / CLARON 500-U, RST, alta kiinnitettävä U U Valutusritilä Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 1373 Blanco Zerox 500-U, RST Blanco Claron 500-U, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm)

49 BLANCO STEELART -ALTAAT BLANCO ZEROX 500-IFN / CLARON 500-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Valutusritilä Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 1373IFN Blanco Zerox 500-IFN, RST IFN Blanco Claron 500-IFN, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) BLANCO ZEROX 500-IFA / CLARON 500-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Valutusritilä Puhdistus- ja hoitoaine 1373IFA Blanco Zerox 500-IFA, RST IFA Blanco Claron 500-IFA, RST vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm)

50 BLANCO STEELART -ALTAAT Allas: BLANCO CLARON 550-IFA BLANCO CLARON 550-U, RST, alta kiinnitettävä U Valutusritilä Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3380 Blanco Claron 550-U, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm)

51 BLANCO STEELART -ALTAAT BLANCO CLARON 550-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Valutusritilä Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3380IFN Blanco Claron 550-IFN, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) BLANCO CLARON 550-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Valutusritilä Puhdistus- ja hoitoaine 3380IFA Blanco Claron 550-IFA, RST vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm)

52 BLANCO STEELART -ALTAAT Allas: BLANCO CLARON 700-IFA* * Kuvan altaassa on erikoistilauksesta kolme kappaletta hanareikiä sijoitettuna asiakkaan haluamiin paikkoihin. BLANCO CLARON 700-U, RST, alta kiinnitettävä U Valutusritilä Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3378 Blanco Claron 700-U, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm)

53 BLANCO STEELART -ALTAAT BLANCO CLARON 700-IFN, RST, päältä asennettava / huullettava Valutusritilä Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine 3378IFN Blanco Claron 700-IFN, RST InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm) BLANCO CLARON 700-IFA, RST, päältä asennettava / huullettava Valutusritilä Puhdistus- ja hoitoaine 3378IFA Blanco Claron 700-IFA, RST vihanneskulho, RST (200 x 420 mm) * vihanneskulhon päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (200 x 420 mm) valutusritilä, RST (240 x 420 mm) * valutusritilän päälle sopii: leikkuulauta, satiininvalkoinen lasi (240 x 420 mm)

54 SILGRANIT -ALTAAT Allas: BLANCO ETAGON-U, Silgranit 54

55 SILGRANIT -ALTAAT Voittamattoman laadukas. BLANCOn 90 vuoden kokemus ja tietotaito altaiden valmistuksessa ja yli 30 vuoden kokemus kivimassa-altaista näkyy SILGRANIT PuraDur allasmateriaalissa. Vuosikymmenien kehityksen tuloksena syntynyt materiaali on miellyttävän samettimainen ja ominaisuuksiltaan ylivoimainen. l l l l l helppohoitoinen hygieninen (patentoitu HygieniaPlus -suojaus) lämmönkestävyys aina 280 C saakka haponkestävä iskunkestävä Harmoninen värivalikoima suomalaiseen makuun UUTUUS anthrazit tartufo kallion- helmen- alumetallic valkoinen coffee muskat harmaa harmaa BLANCO ELON 45 S, SILGRANIT, päältä asennettava RST-ritilä sisältyy Lapetek Lina 20-A Select 45 CapFlow Puhdistus ja hoitoaine Blanco Elon 45 S, Silgranit, alumetallic Blanco Elon 45 S, Silgranit, valkoinen Blanco Elon 45 S, Silgranit, coffee Blanco Elon 45 S, Silgranit, anthrazit Blanco Elon 45 S, Silgranit, tartufo Blanco Elon 45 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Elon 45 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Elon 45 S, Silgranit, muskat leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

56 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO ELON XL 6 S, SILGRANIT, päältä asennettava RST-ritilä sisältyy Lapetek Lina 20-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, alumetallic Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, valkoinen Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, coffee Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, anthrazit Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, tartufo Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Elon XL 6 S, Silgranit, muskat leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO ELON XL 6 S-F, SILGRANIT, huullettava F RST-ritilä sisältyy Lapetek Lina 20-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine F Blanco Elon XL 6 S-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Elon XL 6 S-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Elon XL 6 S-F, Silgranit, coffee F Blanco Elon XL 6 S-F, Silgranit, anthrazit F Blanco Elon XL 6 S-F, Silgranit, kallionharmaa leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

57 SILGRANIT -ALTAAT Allas: BLANCO ELON XL 8 S BLANCO ELON XL 8 S, SILGRANIT, päältä asennettava RST-ritilä sisältyy Lapetek Lina 20-A Select 60 CapFlow Puhdistus ja hoitoaine Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, alumetallic Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, valkoinen Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, coffee Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, anthrazit Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, tartufo Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Elon XL 8 S, Silgranit, muskat leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

58 SILGRANIT -ALTAAT Allas: BLANCO RONDO BLANCO RONDO, SILGRANIT, päältä asennettava Lapetek Lino 20-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 1500ALU Blanco Rondo, Silgranit, alumetallic Blanco Rondo, Silgranit, valkoinen Blanco Rondo, Silgranit, coffee Blanco Rondo, Silgranit, helmenharmaa RG Blanco Rondo, Silgranit, kallionharmaa Blanco Rondo, Silgranit, tartufo Blanco Rondo, Silgranit, anthrazit Blanco Rondo, Silgranit, muskat leikkuulauta, pyökki (D=410 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

59 SILGRANIT -ALTAAT Allas: BLANCO NAYA 6 BLANCO NAYA 6, SILGRANIT, päältä asennettava Leikkuulaudat UUTUUS Lapetek Lino 20-A Select 60 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä CapFlow Puhdistus ja hoitoaine Blanco Naya 6, Silgranit, alumetallic Blanco Naya 6, Silgranit, valkoinen Blanco Naya 6, Silgranit, coffee Blanco Naya 6, Silgranit, anthrazit Blanco Naya 6, Silgranit, tartufo Blanco Naya 6, Silgranit, kallionharmaa Blanco Naya 6, Silgranit, helmenharmaa Blanco Naya 6, Silgranit, muskat pohjaventtiilin kaukosäätösetti (nuppi, vaijeri, pohjav.) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

60 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO DALAGO 45, SILGRANIT, päältä asennettava Lapetek Lino 40-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Dalago 45, Silgranit, alumetallic Blanco Dalago 45, Silgranit, valkoinen Blanco Dalago 45, Silgranit, coffee Blanco Dalago 45, Silgranit, anthrazit Blanco Dalago 45, Silgranit, tartufo Blanco Dalago 45, Silgranit, kallionharmaa Blanco Dalago 45, Silgranit, helmenharmaa Blanco Dalago 45, Silgranit, muskat leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO DALAGO 45-F, SILGRANIT, huullettava F Lapetek Lino 40-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine F Blanco Dalago 45-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Dalago 45-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Dalago 45-F, Silgranit, coffee F Blanco Dalago 45-F, Silgranit, anthrazit F Blanco Dalago 45-F, Silgranit, kallionharmaa leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

61 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO DALAGO 5, SILGRANIT, päältä asennettava Lapetek Lino 40-A Select 50 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Dalago 5, Silgranit, alumetallic Blanco Dalago 5, Silgranit, valkoinen Blanco Dalago 5, Silgranit, coffee Blanco Dalago 5, Silgranit, anthrazit Blanco Dalago 5, Silgranit, tartufo Blanco Dalago 5, Silgranit, kallionharmaa Blanco Dalago 5, Silgranit, helmenharmaa Blanco Dalago 5, Silgranit, muskat leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO DALAGO 5-F, SILGRANIT, huullettava F Lapetek Lino 40-A Select 50 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine F Blanco Dalago 5-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Dalago 5-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Dalago 5-F, Silgranit, coffee F Blanco Dalago 5-F, Silgranit, anthrazit F Blanco Dalago 5-F, Silgranit, kallionharmaa leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

62 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO DALAGO 6, SILGRANIT, päältä asennettava Lapetek Lino 40-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 2660ALU Blanco Dalago 6, Silgranit, alumetallic Blanco Dalago 6, Silgranit, valkoinen Blanco Dalago 6, Silgranit, coffee Blanco Dalago 6, Silgranit, helmenharmaa RG Blanco Dalago 6, Silgranit, kallionharmaa Blanco Dalago 6, Silgranit, tartufo Blanco Dalago 6, Silgranit, anthrazit Blanco Dalago 6, Silgranit, muskat leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO DALAGO 6-F, SILGRANIT, huullettava F Lapetek Lino 40-A Select 60 Puhdistus- ja hoitoaine 2660ALUF Blanco Dalago 6-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Dalago 6-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Dalago 6-F, Silgranit, coffee RGF Blanco Dalago 6-F, Silgranit, kallionharmaa F Blanco Dalago 6-F, Silgranit, anthrazit leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

63 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO DALAGO 8, SILGRANIT, päältä asennettava Lapetek Lino 40-A CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Dalago 8, Silgranit, alumetallic Blanco Dalago 8, Silgranit, valkoinen Blanco Dalago 8, Silgranit, coffee Blanco Dalago 8, Silgranit, anthrazit Blanco Dalago 8, Silgranit, tartufo Blanco Dalago 8, Silgranit, kallionharmaa Blanco Dalago 8, Silgranit, helmenharmaa Blanco Dalago 8, Silgranit, muskat leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO DALAGO 8-F, SILGRANIT, huullettava F Lapetek Lino 40-A CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine F Blanco Dalago 8-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Dalago 8-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Dalago 8-F, Silgranit, coffee F Blanco Dalago 8-F, Silgranit, anthrazit F Blanco Dalago 8-F, Silgranit, kallionharmaa leikkuulauta, pyökki (250 x 420 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

64 SILGRANIT -ALTAAT Allas: BLANCO PLEON 6 Split BLANCO PLEON 5, SILGRANIT, päältä asennettava UUTUUS Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A Select 50 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus ja hoitoaine Blanco Pleon 5, Silgranit, alumetallic Blanco Pleon 5, Silgranit, valkoinen Blanco Pleon 5, Silgranit, coffee Blanco Pleon 5, Silgranit, anthrazit Blanco Pleon 5, Silgranit, tartufo Blanco Pleon 5, Silgranit, kallionharmaa Blanco Pleon 5, Silgranit, helmenharmaa Blanco Pleon 5, Silgranit, muskat InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

65 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO PLEON 6 SPLIT, SILGRANIT, päältä asennettava UUTUUS Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A Select 60 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, alumetallic Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, valkoinen Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, coffee Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, anthrazit Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, tartufo Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, kallionharmaa Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, helmenharmaa Blanco Pleon 6 Split, Silgranit, muskat InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO PLEON 6, SILGRANIT, päältä asennettava UUTUUS Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A Select 60 kaukosäätösetti Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Pleon 6, Silgranit, alumetallic Blanco Pleon 6, Silgranit, valkoinen Blanco Pleon 6, Silgranit, coffee Blanco Pleon 6, Silgranit, anthrazit Blanco Pleon 6, Silgranit, tartufo Blanco Pleon 6, Silgranit, kallionharmaa Blanco Pleon 6, Silgranit, helmenharmaa Blanco Pleon 6, Silgranit, muskat InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

66 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO SONA 45 S, SILGRANIT, päältä asennettava Pohjaventtiilin kaukosäätösetti Lapetek Lino 40-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Sona 45 S, Silgranit, alumetallic Blanco Sona 45 S, Silgranit, valkoinen Blanco Sona 45 S, Silgranit, coffee Blanco Sona 45 S, Silgranit, anthrazit Blanco Sona 45 S, Silgranit, tartufo Blanco Sona 45 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Sona 45 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Sona 45 S, Silgranit, muskat pohjaventtiilin kaukosäätösetti (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SONA 5 S, SILGRANIT, päältä asennettava Pohjaventtiilin kaukosäätösetti Lapetek Lino 40-A Select 50 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Sona 5 S, Silgranit, alumetallic Blanco Sona 5 S, Silgranit, valkoinen Blanco Sona 5 S, Silgranit, coffee Blanco Sona 5 S, Silgranit, anthrazit Blanco Sona 5 S, Silgranit, tartufo Blanco Sona 5 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Sona 5 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Sona 5 S, Silgranit, muskat pohjaventtiilin kaukosäätösetti (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

67 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO SONA 6 S, SILGRANIT, päältä asennettava Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A Select 60 kaukosäätösetti CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Sona 6 S, Silgranit, alumetallic Blanco Sona 6 S, Silgranit, valkoinen Blanco Sona 6 S, Silgranit, coffee Blanco Sona 6 S, Silgranit, anthrazit Blanco Sona 6 S, Silgranit, tartufo Blanco Sona 6 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Sona 6 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Sona 6 S, Silgranit, muskat pohjaventtiilin kaukosäätösetti (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) vihanneskulho, RST (182 x 272 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SONA XL 6 S, SILGRANIT, päältä asennettava Pohjaventtiilin kaukosäätösetti Lapetek Lino 40-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, alumetallic Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, valkoinen Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, coffee Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, anthrazit Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, tartufo Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, kallionharmaa Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, helmenharmaa Blanco Sona XL 6 S, Silgranit, muskat pohjaventtiilin kaukosäätösetti (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

68 SILGRANIT -ALTAAT Allas: BLANCO METRA 6 BLANCO METRA 45 S Compact, SILGRANIT, päältä asennettava Lapetek Lino 40-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., alumetallic Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., valkoinen Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., coffee Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., anthrazit Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., tartufo Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., kallionharmaa Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., helmenharmaa Blanco Metra 45 S Compact, Silgr., muskat leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

69 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO METRA 6, SILGRANIT, päältä asennettava Lapetek Lino 40-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Metra 6, Silgranit, alumetallic Blanco Metra 6, Silgranit, valkoinen Blanco Metra 6, Silgranit, coffee Blanco Metra 6, Silgranit, anthrazit Blanco Metra 6, Silgranit, tartufo Blanco Metra 6, Silgranit, kallionharmaa Blanco Metra 6, Silgranit, helmenharmaa Blanco Metra 6, Silgranit, muskat leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) E vihanneskulho, RST (198 x 272 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO METRA 6 S Compact, SILGRANIT, päältä asennettava Lapetek Lino 40-A Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 4120ALU Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., alumetallic Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., valkoinen Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., coffee Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., helmenharmaa RG Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., kallionharmaa Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., tartufo Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., anthrazit Blanco Metra 6 S Compact, Silgr., muskat leikkuulauta, pyökki (260 x 540 mm) E vihanneskulho, RST (198 x 272 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

70 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO ZENAR 45 S, SILGRANIT, päältä asennettava 190 o/v 45 Lapetek Lino 40-A Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine O Blanco Zenar 45 S, Silgr., alumetallic, allas oik V Blanco Zenar 45 S, Silgr., alumetallic, allas vas O Blanco Zenar 45 S, Silgr., valkoinen, allas oik V Blanco Zenar 45 S, Silgr., valkoinen, allas vas O Blanco Zenar 45 S, Silgr., coffee, allas oik V Blanco Zenar 45 S, Silgr., coffee, allas vas O Blanco Zenar 45 S, Silgr., anthrazit, allas oik V Blanco Zenar 45 S, Silgr., anthrazit, allas vas O Blanco Zenar 45 S, Silgr., tartufo, allas oik V Blanco Zenar 45 S, Silgr., tartufo, allas vas O Blanco Zenar 45 S, Silgr., kallionharmaa, allas oik V Blanco Zenar 45 S, Silgr., kallionharmaa, allas vas O Blanco Zenar 45 S, Silgr., helmenharmaa, allas oik V Blanco Zenar 45 S, Silgr., helmenharmaa, allas vas O Blanco Zenar 45 S, Silgr., muskat, allas oik V Blanco Zenar 45 S, Silgr., muskat, allas vas leikkuulauta, saarni-komposiitti (367 x 375 mm) vihanneskulho, RST (167 x 361 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

71 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO ZENAR XL 6 S Compact, SILGRANIT, päältä asennettava UUTUUS sisältyy Pohjaventtiilin Lapetek Lino 40-A Select 60 kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine O Blanco Zenar 6S Comp, Silgr., alumetallic, allas oik O Blanco Zenar 6S Comp, Silgr., valkoinen, allas oik O Blanco Zenar 6S Comp, Silgr., coffee, allas oik O Blanco Zenar 6S Comp, Silgr., anthrazit, allas oik O Blanco Zenar 6S Comp, Silgr., tartufo, allas oik O Blanco Zenar 6S Comp, Silgr., kallionharmaa, oik O Blanco Zenar 6S Comp, Silgr., helmenharmaa, oik O Blanco Zenar 6S Comp, Silgr., muskat, oik InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) vihanneskulho, RST (167 x 361 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

72 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO ZENAR XL 6 S SteamerPlus, SILGRANIT, päältä asennettava Vakiovarusteet GN-astia(ritilä) (1/3) GN-astia(ritilä) (1/2) Käytetään vihannesten, lihojen, kalojen yms. ei nesteessä olevien raaka-aineiden valmistamiseen Lisätarvikkeet GN-kulho (1/3), ilman reikiä GN-kulho (1/2), ilman reikiä Puhdistus-ja hoitoaine CapFlow Käytetään keittojen, laatikoiden ja muiden ruokien, jotka ovat nesteessä, valmistamiseen GN-kansi (1/3) GN-kansi (1/2) Käytetään esimerkiksi kulhon kantena säilytettäessä höyrytettyjä vihanneksia jääkaapissa Suositeltuja lisätuotteita Lapetek Lino 40-A BlancoSelect 60 -jätejärjestelmä O Blanco Zenar XL 6 SteamerPlus, Silgr, alumetallic O Blanco Zenar XL 6 SteamerPlus, Silgr, valkoinen O Blanco Zenar XL 6 SteamerPlus, Silgr, coffee O Blanco Zenar XL 6 SteamerPlus, Silgr, anthrazit O Blanco Zenar XL 6 SteamerPlus, Silgr, tartufo O Blanco Zenar XL 6 SteamerPlus, Silgr, kallionharm O Blanco Zenar XL 6 SteamerPlus, Silgr, helmenhar O Blanco Zenar XL 6 SteamerPlus, Silgr, muskat GN-kulho 1/3, ilman reikiä GN-kulho 1/2, ilman reikiä Kansi GN-astialle 1/ Kansi GN-astialle 1/ CapFlow, pohjaventtiilin suojus puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

73 SILGRANIT -ALTAAT Allas: BLANCO ETAGON 500-U BLANCO ETAGON 500-U, SILGRANIT, altakiinnitettävä UUTUUS U Etagon-kiskot Lapetek Lino 40-A Select 60 (vakiovaruste) Kaukosäätösetti Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Etagon 500-U, Silgranit, alumetallic Blanco Etagon 500-U, Silgranit, valkoinen Blanco Etagon 500-U, Silgranit, coffee Blanco Etagon 500-U, Silgranit, anthrazit Blanco Etagon 500-U, Silgranit, tartufo Blanco Etagon 500-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Etagon 500-U, Silgranit, helmenharmaa Blanco Etagon 500-U, Silgranit, muskat InFino-kaukosäätösetti, kromi (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

74 SILGRANIT -ALTAAT Allas: BLANCO SUBLINE 500-IF SteelFrame BLANCO SUBLINE 500-IF SteelFrame, SILGRANIT, päältä asennettava / huullettava UUTUUS Lapetek Lino 40-A Select 60 Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine 10802IF Blanco Subline 500-IF SteelFrame, Silgr., valk IF Blanco Subline 500-IF SteelFrame, Silgr., anthrazit Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

75 SILGRANIT -ALTAAT Allas: BLANCO SUBLINE 500-IFA SteelFrame BLANCO SUBLINE 500-IFA SteelFrame, SILGRANIT, päältä asennettava / huullettava UUTUUS Lapetek Lino 40-A Select 60 Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine kaukosäädön kanssa (katso tuote- ja mittakuva) 10802IFA Blanco Subline 500-IFA SteelFrame, Silgr., valk IFA Blanco Subline 500-IFA SteelFrame, Silgr., anthr Ilman kaukosäätöä (katso miljöökuva) 10812IFA Blanco Subline 500-IFA SteelFrame, Silgr., valk IFA Blanco Subline 500-IFA SteelFrame, Silgr., anthr Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

76 SILGRANIT -ALTAAT Allas: BLANCO SUBLINE 340/160 BLANCO SUBLINE 160-U, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U Lapetek Lino 40-A Yhdysputki Puhdistus- ja hoitoaine 13200ALU Blanco Subline 160-U, Silgranit, alumetallic Blanco Subline 160-U, Silgranit, valkoinen Blanco Subline 160-U, Silgranit, coffee Blanco Subline 160-U, Silgranit, helmenharmaa RG Blanco Subline 160-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Subline 160-U, Silgranit, tartufo Blanco Subline 160-U, Silgranit, anthrazit Blanco Subline 160-U, Silgranit, muskat vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) yhdysputki kahdelle altaalle, joissa 3 ½ pohjaventtiili puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

77 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO SUBLINE 320-U, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U UUTUUS Lapetek Lino 40-A Yhdysputki Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine 13210ALU Blanco Subline 320-U, Silgranit, alumetallic Blanco Subline 320-U, Silgranit, valkoinen Blanco Subline 320-U, Silgranit, coffee Blanco Subline 320-U, Silgranit, helmenharmaa RG Blanco Subline 320-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Subline 320-U, Silgranit, tartufo Blanco Subline 320-U, Silgranit, anthrazit Blanco Subline 320-U, Silgranit, muskat Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) yhdysputki kahdelle altaalle, joissa 3 ½ pohjaventtiili puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SUBLINE 320-F, SILGRANIT, huullettava F UUTUUS Lapetek Lino 40-A Yhdysputki Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine 13210F Blanco Subline 320-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Subline 320-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Subline 320-F, Silgranit, coffee F Blanco Subline 320-F, Silgranit, kallionharmaa F Blanco Subline 320-F, Silgranit, anthrazit Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) yhdysputki kahdelle altaalle, joissa 3 ½ pohjaventtiili puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

78 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO SUBLINE 400-U, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U UUTUUS Lapetek Lino 40-A Select 50 Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 400-U, Silgranit, alumetallic Blanco Subline 400-U, Silgranit, valkoinen Blanco Subline 400-U, Silgranit, coffee Blanco Subline 400-U, Silgranit, anthrazit Blanco Subline 400-U, Silgranit, tartufo Blanco Subline 400-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Subline 400-U, Silgranit, helmenharmaa Blanco Subline 400-U, Silgranit, muskat Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SUBLINE 400-F, SILGRANIT, huullettava F UUTUUS Lapetek Lino 40-A Select 50 Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine F Blanco Subline 400-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Subline 400-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Subline 400-F, Silgranit, coffee F Blanco Subline 400-F, Silgranit, anthrazit F Blanco Subline 400-F, Silgranit, kallionharmaa Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

79 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO SUBLINE 500-U, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U UUTUUS Lapetek Lino 40-A Select 60 Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine 13220ALU Blanco Subline 500-U, Silgranit, alumetallic Blanco Subline 500-U, Silgranit, valkoinen Blanco Subline 500-U, Silgranit, coffee Blanco Subline 500-U, Silgranit, helmenharmaa RG Blanco Subline 500-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Subline 500-U, Silgranit, tartufo Blanco Subline 500-U, Silgranit, anthrazit Blanco Subline 500-U, Silgranit, muskat Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SUBLINE 500-F, SILGRANIT, huullettava F UUTUUS Lapetek Lino 40-A Select 60 Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine 13220F Blanco Subline 500-F, Silgranit, alumetallic F Blanco Subline 500-F, Silgranit, valkoinen F Blanco Subline 500-F, Silgranit, coffee F Blanco Subline 500-F, Silgranit, kallionharmaa F Blanco Subline 500-F, Silgranit, anthrazit Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

80 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO SUBLINE 340/160-U, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U UUTUUS Lapetek Lino 40-A Select 60 Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine 13230ALU Blanco Subline 340/160-U, Silgr., alumetallic Blanco Subline 340/160-U, Silgr., valkoinen Blanco Subline 340/160-U, Silgr., coffee Blanco Subline 340/160-U, Silgr., helmenharmaa RG Blanco Subline 340/160-U, Silgr., kallionharmaa Blanco Subline 340/160-U, Silgr., tartufo Blanco Subline 340/160-U, Silgr., anthrazit Blanco Subline 340/160-U, Silgr., muskat Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SUBLINE 340/160-F, SILGRANIT, huullettava F UUTUUS Lapetek Lino 40-A Select 60 Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine 13230F Blanco Subline 340/160-F, Silgr., alumetallic F Blanco Subline 340/160-F, Silgr., valkoinen F Blanco Subline 340/160-F, Silgr., coffee F Blanco Subline 340/160-F, Silgr., kallionharmaa F Blanco Subline 340/160-F, Silgr., anthrazit Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

81 SILGRANIT -ALTAAT BLANCO SUBLINE 700-U, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U UUTUUS Lapetek Lino 40-A Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 700-U, Silgranit, alumetallic Blanco Subline 700-U, Silgranit, valkoinen Blanco Subline 700-U, Silgranit, coffee Blanco Subline 700-U, Silgranit, anthrazit Blanco Subline 700-U, Silgranit, tartufo Blanco Subline 700-U, Silgranit, kallionharmaa Blanco Subline 700-U, Silgranit, helmenharmaa Blanco Subline 700-U, Silgranit, muskat Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille BLANCO SUBLINE 700-U LEVEL, SILGRANIT, alta kiinnitettävä U UUTUUS RST-vihanneskori Lapetek Lino 40-A sisältyy Välitaso/ritilä Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 700-U Level, Silgr., alumetallic Blanco Subline 700-U Level, Silgr., valkoinen Blanco Subline 700-U Level, Silgr., coffee Blanco Subline 700-U Level, Silgr., anthrazit Blanco Subline 700-U Level, Silgr., tartufo Blanco Subline 700-U Level, Silgr., kallionharmaa Blanco Subline 700-U Level, Silgr., helmenharmaa Blanco Subline 700-U Level, Silgr., muskat Välitaso / ritilä, RST (384 x 252 mm) leikkuulauta, saarni-komposiitti (240 x 424 mm) vihanneskulho, RST (175 x 435 mm) puhdistus- ja hoitoaine Silgranit-altaille

82 KERAAMISET ALTAAT Allas: BLANCO PALONA 6, Basalt 82

83 KERAAMISET ALTAAT Allas: BLANCO IDESSA XL 6 S aluharmaa kristallinvalkoinen valkoinen mangolia basalt musta BLANCO PALONA 6, KIVIKERAAMINEN, päältä asennettava Linus-S Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Palona 6, kivikeraaminen, aluharmaa Blanco Palona 6, kivikeraaminen, kristall.valk Blanco Palona 6, kivikeraaminen, valkoinen Blanco Palona 6, kivikeraaminen, musta Blanco Palona 6, kivikeraaminen, mangolia Blanco Palona 6, kivikeraaminen, basalt CapFlow, pohjaventtiilin suojus CeraCare puhdistusaine kivikeraamisille altaille

84 KERAAMISET ALTAAT Allas: BLANCO PANOR 60 BLANCO PANOR 60, KIVIKERAAMINEN, päältä asennettava Huomioi altaan lasittamaton takaseinä. Pohjaventtiilin Tradon kaukosäätösetti CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Panor 60, kivikeraam., kristallinvalkoinen pohjaventtiilin kaukosäätösetti (nuppi, vaijeri, pohjav.) leikkuulauta, pähkinä (290 x 585 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus CeraCare puhdistusaine kivikeraamisille altaille

85 KERAAMISET ALTAAT BLANCO IDESSA 45 S, KIVIKERAAMINEN, päältä asennettava 175 o/v 45 Linus-S Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 13240ALUO Blanco Idessa 45 S, kivikeraam., aluharmaa, oik ALUV Blanco Idessa 45 S, kivikeraam., aluharmaa, vas KWO Blanco Idessa 45 S, kivikeraam., kristall.valk., oik KWV Blanco Idessa 45 S, kivikeraam., kristall.valk., vas O Blanco Idessa 45 S, kivikeraam., valkoinen, oik V Blanco Idessa 45 S, kivikeraam., valkoinen, vas O Blanco Idessa 45 S, kivikeraam., musta, oik V Blanco Idessa 45 S, kivikeraam., musta, vas leikkuulauta, saarni (290 x 484 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus CeraCare puhdistusaine kivikeraamisille altaille BLANCO IDESSA XL 6 S, KIVIKERAAMINEN, päältä asennettava Linus-S Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Idessa XL 6 S, kivikeraaminen, aluharmaa Blanco Idessa XL 6 S, kivikeraaminen, kristall.valk Blanco Idessa XL 6 S, kivikeraaminen, valkoinen Blanco Idessa XL 6 S, kivikeraaminen, musta leikkuulauta, saarni (290 x 484 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus CeraCare puhdistusaine kivikeraamisille altaille

86 ALTA KIINNITETTÄVÄT KERAAMISET ALTAAT Allas: BLANCO SUBLINE 500-U BLANCO SUBLINE 375-U, KIVIKERAAMINEN PuraPlus, alta kiinnitettävä U Leikkuulaudat Linus-S Select 45 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine Blanco Subline 375-U, kivikeraam., aluharmaa Blanco Subline 375-U, kivikeraam., kristall.valk Blanco Subline 375-U, kivikeraam., valkoinen Blanco Subline 375-U, kivikeraam., musta leikkuulauta, pyökki (280 x 430 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (176 x 432 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus CeraCare puhdistusaine kivikeraamisille altaille

87 ALTA KIINNITETTÄVÄT KERAAMISET ALTAAT BLANCO SUBLINE 500-U, KIVIKERAAMINEN PuraPlus, alta kiinnitettävä U Leikkuulaudat Linus-S Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 13250ALU Blanco Subline 500-U, kivikeraam., aluharmaa KW Blanco Subline 500-U, kivikeraam., kristall.valk Blanco Subline 500-U, kivikeraam., valkoinen Blanco Subline 500-U, kivikeraam., musta leikkuulauta, pyökki (280 x 430 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (176 x 432 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus CeraCare puhdistusaine kivikeraamisille altaille BLANCO SUBLINE 350/150-U, KIVIKERAAMINEN PuraPlus, alta kiinnitettävä U Leikkuulaudat Linus-S Select 60 CapFlow Puhdistus- ja hoitoaine 13260ALU Blanco Subline 350/150-U, kivikeraam., aluharmaa KW Blanco Subline 350/150-U, kivikeraam., krist.valk Blanco Subline 350/150-U, kivikeraam., valkoinen Blanco Subline 350/150-U, kivikeraam., musta leikkuulauta, pyökki (280 x 430 mm) leikkuulauta, hopealasi (240 x 435 mm) vihanneskulho, RST (176 x 432 mm) CapFlow, pohjaventtiilin suojus CeraCare puhdistusaine kivikeraamisille altaille

88 BLANCO-LISÄTARVIKKEET BLANCO - pohjaventtiilistön kaukosäätösetit Tasoreiän halkaisija mm kromi,nuppi, vaijeri ja pohjaventtiili (Sona) kromi, nuppi, vaijeri ja pohjaventtiili (Naya) kromi, nuppi, vaijeri ja pohjav enttiili (Panor) BLANCO - InFino-pohjaventtiilistön kaukosäätösetit Tasoreiän halkaisija mm kromi, nuppi, vaijeri ja InFino-pohjaventtiili RST, nuppi, vaijeri ja InFino-pohjaventtiili RST, PushControl-nuppi, vaijeri, InFino-pohjaventtiili InFino-pohjaventtiilistön kaukosäätösetit eivät sisällä roskasihtiä. BLANCO - astianpesukoneventtiili Tasoreiän halkaisija mm Astianpesukoneventtiili

89 LISÄTARVIKKEET LAPETEK VENTO, pesuaineannostelija MAX Tasoreiän halkaisija 35 mm Vento, kromi, tilavuus 500 ml BLANCO PIONA, pesuaineannostelija Tasoreiän halkaisija 35 mm Piona, kromi, tilavuus 500 ml PUHDISTUS- JA HOITOAINEET RST-altaille, Polish 150 ml, 1 kpl Silgranit-altaille, Activ, 3 x 25 gr kivikeraamisille altaille, CeraCare, 350 g kalkinpoistoaine kaikille altaille ja hanoille, 30 ml

90 90 Hanavalinnassa kannattaa erityisesti ottaa huomioon allaskeskuksen toiminnallisuus. Käytännöllinen varuste on esimerkiksi ulosvedettävä suihku. Sen avulla täytät tai huuhtelet suurimmatkin astiat. Toisaalta hanan ulkonäön tulee sopia keittiön ja ennen kaikkea keittiöaltaan värimaailmaan. Voit valita kontrasteja tai tarkalleen samoja sävyjä.

91 LAPETEK-KEITTIÖHANAT APK-LIITÄNNÄLLÄ Hana: LAPETEK LINA 20-A, antrasiitti (astianpesukoneliitännällä) LAPETEK LINA 10/20-A, APK-liitännällä MAX 40 Ø 50 Ø APK A Lapetek Lina 10-A, kromi A Lapetek Lina 20-A, antrasiitti

92 LAPETEK-KEITTIÖHANAT APK-LIITÄNNÄLLÄ Hana: LAPETEK LINO 20-A, antrasiitti (astianpesukoneliitännällä) LAPETEK LINO 10/20-A, APK-liitännällä 174 Ø MAX Ø 40 Ø APK Hanatuki A Lapetek Lino 10-A, kromi A Lapetek Lino 20-A, antrasiitti hanan tukipelti, pituus 75 mm

93 LAPETEK-KEITTIÖHANAT APK-LIITÄNNÄLLÄ Hana: LAPETEK LINO 40-A, antrasiitti (astianpesukoneliitännällä) LAPETEK LINO 30/40-A, APK-liitännällä 202 Ø 24 7 MAX Ø 40 Ø APK Hanatuki A Lapetek Lino 30-A, kromi A Lapetek Lino 40-A, antrasiitti hanan tukipelti, pituus 75 mm

94 BLANCO-KEITTIÖHANAT BLANCO AVONA 360 DVGW* Hanatuki Blanco Avona, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm BLANCO AVONA 360 DVGW* Hanatuki Blanco Avona, Silgranit look, alumetallic Blanco Avona, Silgranit look, valkoinen Blanco Avona, Silgranit look, coffee Blanco Avona, Silgranit look, anthrazit Blanco Avona, Silgranit look, tartufo Blanco Avona, Silgranit look, kallionharmaa Blanco Avona, Silgranit look, helmenharmaa Blanco Avona, Silgranit look, muskat hanan tukipelti, pituus 75 mm

95 BLANCO-KEITTIÖHANAT BLANCO AVONA-S 190 DVGW* Hanatuki S Blanco Avona-S, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm BLANCO AVONA-S 190 DVGW* Hanatuki S Blanco Avona-S, Silgranit look, alumetallic S Blanco Avona-S, Silgranit look, valkoinen S Blanco Avona-S, Silgranit look, coffee S Blanco Avona-S, Silgranit look, anthrazit S Blanco Avona-S, Silgranit look, tartufo S Blanco Avona-S, Silgranit look, kallionharmaa S Blanco Avona-S, Silgranit look, helmenharmaa S Blanco Avona-S, Silgranit look, muskat hanan tukipelti, pituus 75 mm

96 BLANCO-KEITTIÖHANAT BLANCO TIVO 360 DVGW Hanatuki Blanco Tivo, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm BLANCO TIVO 360 DVGW Hanatuki Blanco Tivo, Silgranit look, alumetallic Blanco Tivo, Silgranit look, valkoinen Blanco Tivo, Silgranit look, coffee Blanco Tivo, Silgranit look, anthrazit Blanco Tivo, Silgranit look, tartufo Blanco Tivo, Silgranit look, kallionharmaa Blanco Tivo, Silgranit look, helmenharmaa Blanco Tivo, Silgranit look, muskat hanan tukipelti, pituus 75 mm

97 BLANCO-KEITTIÖHANAT BLANCO TIVO-S 120 DVGW Hanatuki S Blanco Tivo-S, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm BLANCO TIVO-S 120 DVGW Hanatuki S Blanco Tivo-S, Silgranit look, alumetallic S Blanco Tivo-S, Silgranit look, valkoinen S Blanco Tivo-S, Silgranit look, coffee S Blanco Tivo-S, Silgranit look, anthrazit S Blanco Tivo-S, Silgranit look, tartufo S Blanco Tivo-S, Silgranit look, kallionharmaa S Blanco Tivo-S, Silgranit look, helmenharmaa S Blanco Tivo-S, Silgranit look, muskat hanan tukipelti, pituus 75 mm

98 BLANCO-KEITTIÖHANAT BLANCO MILA 360 Hanatuki Blanco Mila, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm BLANCO MILA-S 360 Hanatuki S Blanco Mila-S, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm

99 BLANCO-KEITTIÖHANAT Hana: BLANCO PANERA-S, RST BLANCO PANERA-S UUTUUS 160 DVGW* Hanatuki S Blanco Panera-S, RST hanan tukipelti, pituus 75 mm

100 BLANCO-KEITTIÖHANAT Hana: BLANCO LIVIA-S, kromi Hana: BLANCO LIVIA-S, messinki 100

101 BLANCO-KEITTIÖHANAT BLANCO LIVIA-S 190 DVGW* Hanatuki 21031S Blanco Livia-S, Silgranit look, kromi S Blanco Livia-S, Silgranit look, mangan S Blanco Livia-S, Silgranit look, messinki hanan tukipelti, pituus 75 mm BLANCO LIVIA pesuaineannostelija ja kaukosäädön nuppi Pesuaineannostelijat Blanco Livia, pesuaineannostelija, kromi Blanco Livia, pesuaineannostelija, mangan Blanco Livia, pesuaineannostelija, messinki Kaukosäädön nupit Blanco Livia, kaukosäädön nuppi, kromi Blanco Livia, kaukosäädön nuppi, mangan Blanco Livia, kaukosäädön nuppi, messinki

102 BLANCO-KEITTIÖHANAT BLANCO VONDA 200 DVGW Hanatuki Blanco Vonda, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm BLANCO LINUS ja LINUS-S Linus 360 DVGW Linus-S 140 DVGW Hanatuki 5460 Blanco Linus, kromi E Blanco Linus, rst optik S Blanco Linus-S, kromi ES Blanco Linus-S, rst optik hanan tukipelti, pituus 75 mm

103 BLANCO-KEITTIÖHANAT BLANCO LINUS-S, Silgranit look 140 DVGW Hanatuki S Blanco Linus-S, Silgranit look, alumetallic S Blanco Linus-S, Silgranit look, valkoinen S Blanco Linus-S, Silgranit look, coffee S Blanco Linus-S, Silgranit look, anthrazit S Blanco Linus-S, Silgranit look, tartufo S Blanco Linus-S, Silgranit look, kallionharmaa S Blanco Linus-S, Silgranit look, helmenharmaa S Blanco Linus-S, Silgranit look, muskat hanan tukipelti, pituus 75 mm BLANCO LINUS-S, Ceramic look 140 DVGW Hanatuki S Blanco Linus-S, Ceramic look, aluharmaa S Blanco Linus-S, Ceramic look, kristallinvalkoinen S Blanco Linus-S, Ceramic look, valkoinen S Blanco Linus-S, Ceramic look, musta hanan tukipelti, pituus 75 mm

104 BLANCO-KEITTIÖHANAT Hana: BLANCO TRADON, kromi BLANCO TRADON 360 DVGW Hanatuki Blanco Tradon, kromi Blanco Tradon, messinki hanan tukipelti, pituus 75 mm

105 BLANCO-KEITTIÖHANAT Hana: BLANCO LINEE-S BLANCO LINEE-S 130 DVGW Hanatuki S Blanco Linee-S, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm

106 BLANCO-KEITTIÖHANAT BLANCO CULINA-S 360 DVGW Hanatuki S Blanco Culina-S, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm BLANCO CULINA-S MINI 360 Hanatuki S Blanco Culina-S Mini, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm

107 BLANCO-KEITTIÖHANAT Hana: BLANCO CULINA-S mini, kromi BLANCO CULINA-S DUO 360 Hanatuki S Blanco Culina-S Duo, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm

108 IKKUNAN ETEEN SIJOITETTAVAT BLANCO-KEITTIÖHANAT Hana: BLANCO ELOSCOPE-F II, kromi BLANCO TIVO-F Hanan voi nostaa pois paikoiltaan ja laskea altaan pohjalle ikkunan avaamista varten. Ikkunaa avattaessa sen alareunan pitää olla vähintään 45 mm pöytätason yläpuolella, jotta ikkuna pääsee avautumaan hanan päällä. 360 DVGW Hanatuki F Blanco Tivo-F, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm

109 IKKUNAN ETEEN SIJOITETTAVAT BLANCO-KEITTIÖHANAT BLANCO LINUS-F ja LINUS-S-F Hanan voi nostaa pois paikoiltaan ja laskea altaan pohjalle ikkunan avaamista varten. Ikkunaa avattaessa sen alareunan pitää olla vähintään 25 mm pöytätason yläpuolella, jotta ikkuna pääsee avautumaan hanan päällä. 360 DVGW 140 DVGW Hanatuki 5460F Blanco Linus-F, kromi EF Blanco Linus-F, rst optik SF Blanco Linus-S-F, kromi ESF Blanco Linus-S-F, rst optik hanan tukipelti, pituus 75 mm BLANCO ELOSCOPE-F II Hana voidaan painaa alas ikkunan avaamista varten. Ikkunaa avattaessa sen alareunan pitää olla vähintään 30 mm pöytätason yläpuolella, jotta ikkuna pääsee avautumaan hanan päällä. 360 DVGW Hanatuki 25511F Blanco Eloscope-F II, kromi hanan tukipelti, pituus 75 mm

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU Tuoteluettelo/hinnasto 1.5.2018 ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTEL www.lapetek.com SISÄLLYSLETTELO RST - ALTAAT PÄÄLTÄ ASENNETTAVAT HLLETTAVAT ALTA KIINNITETTÄVÄT Rondo, Pyykkialtaat, Luna Tipo Livit, Dana,

Lisätiedot

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU luettelo/hinnasto 1.4.2016 ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTEL www.lapetek.com LAPETEK GROP LYHYESTI Oy Lapetek Ab Oy Lapetek Ab on osa Oy Lapetek Group Ab yhtiöitä. Konserni on suomalainen perheyhtiö, johon

Lisätiedot

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU Tuoteluettelo/hinnasto 1.4.2019 ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU www.lapetek.com Oy Lapetek Ab Oy Lapetek Ab on osa Oy Lapetek Group Ab yhtiöitä. Konserni on suomalainen perheyhtiö, johon kuuluvat Oy

Lisätiedot

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU

ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU Tuoteluettelo/hinnasto 1.3.2014 ALTAAT, HANAT, JÄTTEIDEN LAJITTELU www.lapetek.com LAPETEK LYHYESTI Lapetek Lapetek on keittiöalan maahantuontiyritys ja tukkuliike, jonka mallisto sisältää kattavan valikoiman

Lisätiedot

Parasta käytännöllisyyttä: BLANCO ETAGON.

Parasta käytännöllisyyttä: BLANCO ETAGON. Jälleenmyyjäinfo maaliskuu 2017 www.lapetek.fi Parasta käytännöllisyyttä: BLANCO ETAGON. Allas kolmella tasolla. Tyylikkään käytännöllinen. BLANCO ETAGON uusi allassarja ruostumattomasta teräksestä ja

Lisätiedot

AltAAt, hanat, jätteiden lajittelu

AltAAt, hanat, jätteiden lajittelu Tuoteluettelo/hinnasto 1.2.2013 AltAAt, hanat, jätteiden lajittelu www.lapetek.com LAPETEK LYHYESTI Lapetek Lapetek on keittiöalan maahantuontiyritys ja tukkuliike, jonka mallisto sisältää kattavan valikoiman

Lisätiedot

Laaja allasmallisto. Kolme materiaalia: ruostumaton teräs Silgranit -kivimassa, 10 väriä kivikeramiikka, 7 väriä

Laaja allasmallisto. Kolme materiaalia: ruostumaton teräs Silgranit -kivimassa, 10 väriä kivikeramiikka, 7 väriä Laaja allasmallisto Kolme materiaalia: ruostumaton teräs Silgranit -kivimassa, 10 väriä kivikeramiikka, 7 väriä Oy Lapetek Ab, Kankiraudantie 1 00700 Helsinki, puh. (09) 2511 030 www.lapetek.com 5 BlancoStatura

Lisätiedot

Toiminnallinen. Monipuolinen. Houkutteleva.

Toiminnallinen. Monipuolinen. Houkutteleva. www.lapetek.com Toiminnallinen. Monipuolinen. Houkutteleva. BLANCO allaskeskukset. 1 Toiminnallisuutta ja mukavuutta suomalaiseen keittiöön. Käytä hyödyksesi BLANCOn kokemusta ja laatua. Allas: BLANCO

Lisätiedot

Jälleenmyyjä info. BLANCO ETAGON. Uusia menestyksen mahdollisuuksia.

Jälleenmyyjä info.   BLANCO ETAGON. Uusia menestyksen mahdollisuuksia. Jälleenmyyjä info www.lapetek.fi BLANCO ETAGON. Uusia menestyksen mahdollisuuksia. Monitasoinen allas: allaskokonaisuus, joka valtaa markkinoita. Tämä nerokas ja käytännöllinen allaskokonaisuus määrittää

Lisätiedot

Vuoden 2017 uutuuksista esittelemme Blanco Pleon -allasperheen, joka on markkinoiden tilavin 1-altaisten allasmallisto.

Vuoden 2017 uutuuksista esittelemme Blanco Pleon -allasperheen, joka on markkinoiden tilavin 1-altaisten allasmallisto. Jos et pysty lukem aan tätä viestiä, klikkaa tästä Hei, Uudet Lapetek-hanat ovat nyt saatavissa. Valikoiman lähtökohtana on ollut suunnitella tyylikäs ja ajaton hanamallisto, joka sopii yhteen suosituimpien

Lisätiedot

Huullosasennus. Stala tiskipöytien helppokäyttöisen suunnitteluohjelman löydät osoitteesta

Huullosasennus. Stala tiskipöytien helppokäyttöisen suunnitteluohjelman löydät osoitteesta ALTAAT Päältä asennettava allas Allas upotetaan tasoon. Altaan reuna peittää tason reunat. Käy kaikkiin tasomateriaaleihin. Huullosasennus Altaan reuna on huulletussa altaassa samalla korkeudella tason

Lisätiedot

Päältä asennettava allas. Huullosasennus. Altakiinnitettävä allas. Pesupöytä ALTAAT TISKIPÖYDÄT

Päältä asennettava allas. Huullosasennus. Altakiinnitettävä allas. Pesupöytä ALTAAT TISKIPÖYDÄT ALTAAT Päältä asennettava allas Allas upotetaan tasoon. Altaan reuna peittää tason reunat. Käy kaikkiin tasomateriaaleihin. Huullosasennus Altaan reuna on huulletussa altaassa samalla korkeudella tason

Lisätiedot

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA Päältä asennettava allas Allas upotetaan tasoon. Altaan reuna peittää tason reunat. Käy kaikkiin tasomateriaaleihin. Huullosasennus Altaan reuna on huulletussa altaassa samalla korkeudella tason pinnan

Lisätiedot

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA Päältä asennettava allas Allas upotetaan tasoon. Altaan reuna peittää tason reunat. Käy kaikkiin tasomateriaaleihin. Huullosasennus Altaan reuna on huulletussa altaassa samalla korkeudella tason pinnan

Lisätiedot

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA

TILAUSMALLI: 1-3 VKOA Päältä asennettava allas Allas upotetaan tasoon. Altaan reuna peittää tason reunat. Käy kaikkiin tasomateriaaleihin. Huullosasennus Altaan reuna on huulletussa altaassa samalla korkeudella tason pinnan

Lisätiedot

Altaat, Hanat, Jätteiden lajittelu

Altaat, Hanat, Jätteiden lajittelu Kuvasto 2010/2011 Altaat, Hanat, Jätteiden lajittelu Tästä esitteestä löydät valikoima korkealaatuisia BLANCO-tuotteita. Pyrimme esittelemään mahdollisimman kattavasti valikoimaamme. Katso kaikki tuotteet

Lisätiedot

Huullosasennus. Altakiinnitettävä allas

Huullosasennus. Altakiinnitettävä allas Päältä asennettava allas Allas upotetaan tasoon. Altaan reuna peittää tason reunat. Käy kaikkiin tasomateriaaleihin. Huullosasennus Altaan reuna on huulletussa altaassa samalla korkeudella tason pinnan

Lisätiedot

Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen. www.lapetek.fi. Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman

Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen. www.lapetek.fi. Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman Kestävä, hygieeninen ja helppohoitoinen www.lapetek.fi Tähti keittiössäsi. SILGRANIT PuraDur teimme parhaasta vieläkin paremman Allas: BLANCO ADON XL 6 S, SILGRANIT PuraDur, valkoinen Hana: BLANCO ALTA-S

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Silestone-altaat 4, 16-17. Blanco (Lapetek) 5, 18-29. Eisinger 6, 30-33. Franke 7, 34-37. Intra 8, 38-47.

Sisällysluettelo. Silestone-altaat 4, 16-17. Blanco (Lapetek) 5, 18-29. Eisinger 6, 30-33. Franke 7, 34-37. Intra 8, 38-47. OHEISTUOTEKUVASTO Sisällysluettelo Silestone-altaat 4, 16-17 Blanco (Lapetek) 5, 18-29 Eisinger 6, 30-33 Franke 7, 34-37 Intra 8, 38-47 Smeg 9, 48-50 Stala 10, 51-53 Altaiden asennustavat Ylämaan Graniitti

Lisätiedot

96 IDO Pesualtaat IDO PESUALTAAT SEINÄÄN KIINNITETTÄVÄT ALTAAT SIVUT

96 IDO Pesualtaat IDO PESUALTAAT SEINÄÄN KIINNITETTÄVÄT ALTAAT SIVUT IDO Pesualtaat IDO Pesualtaat 95 IDO PESUALTAAT OLIPA PESUALLAS MITEN ARKINEN KALUSTE TAHANSA, ME PYRIMME TÄYDELLISYYTEEN. ALTAAMME OVAT SUUNNITELTU SEKÄ ESTEETTISEKSI OSAKSI KYLPYHUONETTA ETTÄ KÄYTÄNNÖLLISEKSI

Lisätiedot

Alveus-altaat myös Fusion Live suunnitteluohjelmassa.

Alveus-altaat myös Fusion Live suunnitteluohjelmassa. Alveus-altaat myös Fusion Live suunnitteluohjelmassa. Alveus-altaat ovat tärkeä osa jokapäiväistä elämää, arjessa ja juhlassa. Se on huomioitu altaiden suunnittelussa ja valmistuksessa. Neljän merkittävän

Lisätiedot

BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita

BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita BLANCOSELECT. Uuden sukupolven ratkaisu jätteiden lajitteluun. Lisää keittiötuotteita www.lapetek.com Toiminnallinen muotoilu, optimaalinen tilankäyttö, helppo puhdistaa. Uusi BLANCOSELECT. Täydellinen

Lisätiedot

TERÄSALTAAT. PERUSALTAAT sivut DESIGN ALTAAT sivut LISÄVARUSTEET sivu 100

TERÄSALTAAT. PERUSALTAAT sivut DESIGN ALTAAT sivut LISÄVARUSTEET sivu 100 PERUSALTAAT sivut 90-94 DESIGN ALTAAT sivut 95-99 LISÄVARUSTEET sivu 100 04/2019 PERUSALTAAT 91 Lyria altaat Lyria L40-40 119020 L40-40 2-altainen 830xx180 Allaskaapin minimileveys M80. Altaiden syvyys

Lisätiedot

Laaja valikoima värillisiä ja helppohoitoisia keittiöaltaita.

Laaja valikoima värillisiä ja helppohoitoisia keittiöaltaita. BLANCO SILGRANIT PuraDur II Laaja valikoima värillisiä ja helppohoitoisia keittiöaltaita. CombiColours ainutlaatuinen BLANCO-mallisto. 1 Piristystä arkeen. BLANCO CombiColours lisää väriä keittiöön. Lisäarvoa

Lisätiedot

114 Tuotteet Pesualtaat

114 Tuotteet Pesualtaat 114 Tuotteet Pesualtaat Tuotteet Pesualtaat 115 Millainen käyttäjä, sellainen pesuallas. IDO-pesualtaat jakautuvat neljään eri ryhmään, joista löydät varmasti kylpyhuoneesi tyyliin ja käyttötarpei siisi

Lisätiedot

Pesualtaat. teknologia ja moderni muotoilu.

Pesualtaat. teknologia ja moderni muotoilu. Pesualtaat Olkoonpa altaasi valinnan lähtökohta säilytystilojen maksimointi, altaan helppohoitoisuus, ulkonäkö tai vaikka seinän rakenne, löytyy sinulle valikoimastamme sopiva ratkaisu. Runsas tuotevalikoimamme

Lisätiedot

TAMPEREEN KEITTIÖTUKKU. hinnasto

TAMPEREEN KEITTIÖTUKKU. hinnasto 015 TAMPEREEN KEITTIÖTUKKU hinnasto Yläkaapit Korkeat 989 Matalat 704 40,00 4 47,00 5 5 58,00 6 67,00 35,00 39,00 4 49,00 52,00 55,00 57,00 - korkeus 989-3 x säädettävä hyllytaso - korkeus 704-2 x säädettävä

Lisätiedot

LOISTE. Suunnittelijan sanoin;

LOISTE. Suunnittelijan sanoin; LKALUSTE LOISTE Suunnittelijan sanoin; Uutta Loiste-kalustemallistoa suunniteltaessa lähtökohtanani oli luoda mallisto, joka taipuu niin pieneen kuin suurempaankin kylpyhuoneeseen. Mallisto koostuu erikokoisista

Lisätiedot

Ecolam Huullosmallisto 2019

Ecolam Huullosmallisto 2019 Ecolam Huullosmallisto 2019 Ecolam tilaa altaat Toimitusaika 10 työpäivää altaan saapumisesta tehtaalle Puutasoihin asentaminen ei mahdollista Malliston ulkopuolelta ei huulleta altaita NEW YORK / NEW

Lisätiedot

Ecolam Huullosmallisto 2019

Ecolam Huullosmallisto 2019 Ecolam Huullosmallisto 2019 Kaikkien altaiden hinnat nettona ALV 0% Ecolam tilaa altaat Toimitusaika 10 työpäivää altaan saapumisesta tehtaalle Puutasoihin asentaminen ei mahdollista Malliston ulkopuolelta

Lisätiedot

form Design Function

form Design Function e r g o n o m i c s form S O L U T I O N q u a l i t y I Dd Ey naa Lm i c Design Function 2014 PERUSALTAAT DESIGN ALTAAT LISÄVARUSTEET 04/2014 PERUSALTAAT 03 Lyria altaat Lyria L40-40 119020 L40-40 2-altainen

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL Rev. 108A FESTIVO UFFET LINE TARJOILUVAUNUT - LH, LL Tekniset tiedot: LH-45-H, LL-45-H, LH-45-C, LL-45-C Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille (C) ja kuumille (H) ruoille. Festivo

Lisätiedot

DSM - Q-Dynamic vetokaapit

DSM - Q-Dynamic vetokaapit 23.2.2018 Vahva metallirakenne 1 DSM - Q-Dynamic vetokaapit Sarjan vetokaapit ovat täysin metallirakenteisia, eikä niiden valmistuksessa ole käytetty mitään puuperäisiä materiaaleja. Työkammion pintamateriaalina

Lisätiedot

Tuoteluettelo/hinnasto 1.11.2011. Altaat, hanat, www.lapetek.com

Tuoteluettelo/hinnasto 1.11.2011. Altaat, hanat, www.lapetek.com Tuoteluettelo/hinnasto 1.11.2011 Altaat, hanat, jätteiden lajittelu www.lapetek.com BLANCO-JÄTEMEKANISMIT B K B a K Blancon uusi

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET PRO TARJOILUVAUNUT

FESTIVO BUFFET PRO TARJOILUVAUNUT FESTIVO UFFET PRO TRJOILUVUNUT TEKNISET TIEOT: PRO LH-45-H, PRO LH-45-39946 Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille () ja kuumille (H) ruoille. Festivo H lämpötarjoiluvaunuihin kuuluvat

Lisätiedot

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL

FESTIVO BUFFET LINE TARJOILUVAUNUT - BLH, BLL FESTIVO UFFET LINE TARJOILUVAUNUT - LH, LL Tekniset tiedot: LH-45-H, LL-45-H, LH-45-C, LL-45-C Festivo uffet Line mallistoon kuuluvat tarjoiluvaunut kylmille (C) ja kuumille (H) ruoille. Festivo H lämpötarjoiluvaunuihin

Lisätiedot

LUNA 340/500 ASENNUS- JA HOITO-OHJE (20)

LUNA 340/500 ASENNUS- JA HOITO-OHJE (20) LUNA 340/500 ASENNUS- JA HOITO-OHJE (20) Altaiden vastaanotto Tarkista allas vastaanottaessasi sen. Erityisesti mikäli altaan kuljetuslaatikko on ulkopuolelta vahingoittunut, tarkista huolella onko myös

Lisätiedot

DSL - Q-optimal vetokaapit

DSL - Q-optimal vetokaapit DSL - Q-optimal vetokaapit 23.2.2018 Laminoitu vetokaappi 1 DSL - Q-Optimal vetokaapit Sarjan vetokaapit on rakennettu vahvan polttomaalatun teräskehikon ympärille, laboratorio-oloihin tarkoitetusta korkeapainelaminaatista.

Lisätiedot

Tutustu IDO SHOWERAMA -mallistoon

Tutustu IDO SHOWERAMA -mallistoon Tutustu IDO SHOWERAMA -mallistoon Valitse oma suosikkisi 537 vaihtoehdosta Vedinvaihtoehtoja on kaksi - kromi ja harjattu teräs. Molemmat kestävät sekä kosteutta että kulutusta. Suihku on arjen ylellisyyttä.

Lisätiedot

TARVIKETIETO tammikuu 2012 voimassa 29.2.2015 asti 1 (6)

TARVIKETIETO tammikuu 2012 voimassa 29.2.2015 asti 1 (6) TARVIKETIETO tammikuu 2012 voimassa 29.2.2015 asti 1 (6) RT 38nnn 523.7 Talo 2000 623.8 Talo 90 X74 kylpyhuonevarusteet SfB 72, 73 Hoito- ja huoltokoodi Vesi- ja sähkötoimiset Rej Design -kuivaustelineet

Lisätiedot

WC-KALUSTEET. Muista myös kasaus ja kuljetus! Esitteessä vain osa valikoimasta.

WC-KALUSTEET. Muista myös kasaus ja kuljetus! Esitteessä vain osa valikoimasta. 2016 WC-KALUSTEET Allaskaapit Peilikaapit Peilit ja valopeilit Wc-komerot Altaat Hanat Suihkuseinät Muista myös kasaus ja kuljetus! Royal tammi vaakaviilu (toimitusmyynti) Meiltä saat wc-kalusteille myös

Lisätiedot

Pozzi-Ginori Join. Huom. Pozzi-Ginori Join -posliineissa on poikkeavat asennusmitat.

Pozzi-Ginori Join. Huom. Pozzi-Ginori Join -posliineissa on poikkeavat asennusmitat. Pozzi-Ginori Join Pozzi-Ginori Join on puhdaslinjainen ja tyylikäs tuoteperhe, jossa yhdistyvät toimivuus ja eteläeurooppalainen muotokieli. Näyttävän näköiset, lähes veistokselliset, tuotteet luovat kylpyhuoneeseen

Lisätiedot

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone

Kylpyhuonekalusteet. Kylpyhuone Kylpyhuonekalusteet Kylpyhuone 1 Cello on upeita kokonaisuuksia Cello on raikas ja ajanhenkinen sisustuksen ja kotona viihtymisen merkki, joka tarjoaa upeita kokonaisuuksia ja inspiroivia ideoita suomalaiseen

Lisätiedot

FRANKE ALTAAT. Huullos ja altapäin kiinnitettävät

FRANKE ALTAAT. Huullos ja altapäin kiinnitettävät FRANKE ALTAAT Huullos ja altapäin kiinnitettävät Kuvassa uutuus Planar PEX 110-72 altapäin kiinnitettävä allas kivitasoon. KIVITASOIHIN KIINNITETTÄVÄT ALTAAT Kivitasoihin voidaan asentaa Franken altapäinkiinnitettäviä-

Lisätiedot

Minimalistinen, helppohoitoinen muotoilu Yhteensopiva Triomontasennustelineen

Minimalistinen, helppohoitoinen muotoilu Yhteensopiva Triomontasennustelineen NYHET! Hygienic Flush gör det barnsligt enkelt att hålla rent. Hygienic Flush TEKEE PUHTAANAPIDOSTA HELPPOA UUTUUS! hygienic flush YKSINKERTAISEMMIN PUHDASTA FIKSUMMAN HUUHTELUN ANSIOSTA Hygienic Flush

Lisätiedot

Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin.

Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin. Puhtaat kaivot. Ratkaisuja suihkutiloihin. Tasalattiasuihkujen suosio kasvaa. Yhä enemmän ja enemmän ihmiset haluavat saada avointa tilaa kylpyhuoneeseensa. Vähemmän esteitä - enemmän hyötyjä Tasalattiaiset

Lisätiedot

Vero seinäasennus pesuallas 50 cm 500 x 250 Ylivuodolla. Valkoinen 070350 0009 268,00 332,32 Hananreikä vasemmalla. Musta 070350 0809 402,00 498,48

Vero seinäasennus pesuallas 50 cm 500 x 250 Ylivuodolla. Valkoinen 070350 0009 268,00 332,32 Hananreikä vasemmalla. Musta 070350 0809 402,00 498,48 pesuallas 50 cm 500 x 250 Ylivuodolla. Valkoinen 070350 0009 268,00 332,32 Hananreikä vasemmalla. Musta 070350 0809 402,00 498,48 pesuallas 50 cm 500 x 250 Ylivuodolla. Valkoinen 070350 0008 268,00 332,32

Lisätiedot

Franke Huullosaltaat. Tasoon altapäin kiinnitettävät altaat: PLANAR PPX ATLANTIS ALX 254G

Franke Huullosaltaat. Tasoon altapäin kiinnitettävät altaat: PLANAR PPX ATLANTIS ALX 254G 7 Tasoon altapäin kiinnitettävät altaat: PLANAR PPX 111 355273 Huullosaltaat ATLANTIS ALX 254G 127.0042.947 127.0042.942 Altapäin asennettava. Tason mitat: 980x450mm Altaan mitat: 470x410, altaan syvyys

Lisätiedot

KEITTIÖ- JA KYLPYHUONEHANAT Varasto-ohjelma

KEITTIÖ- JA KYLPYHUONEHANAT Varasto-ohjelma KEITTIÖ- JA KYLPYHUONEHANAT Varasto-ohjelma Yritys Hansgrohe on toiminut kylpyhuoneteollisuuden pioneeryrityksenä jo 100 vuoden ajan. Tuotteidemme innovatiivisuus ja funktionaalisuus ilmenee täydellisenä

Lisätiedot

Ruuvikiinnikkeet altaille Ø 10 x 140 695100 0000 14,00 17,36. pesualtaan jalka, altaille 710 x 210 086516 0000 111,00 137,64 030065, 030060, 030055.

Ruuvikiinnikkeet altaille Ø 10 x 140 695100 0000 14,00 17,36. pesualtaan jalka, altaille 710 x 210 086516 0000 111,00 137,64 030065, 030060, 030055. pesuallas 65 cm 650 x 485 030065 0000 55,00 9,0 pesuallas 60 cm 600 x 450 030060 0000 3,00 5,5 pesuallas 55 cm 550 x 40 030055 0000 5,00 4,60 pesuallas 50 cm 500 x 360 030050 0000 5,00 4,60 Ruuvikiinnikkeet

Lisätiedot

Uponor Drain -lattiakaivojärjestelmä

Uponor Drain -lattiakaivojärjestelmä Drain -lattiakaivojärjestelmä Drain with style Drain vetää puoleensa Laadukas, tyylikäs, helposti asennettava ja vaivattomasti puhdistettava mitä enempää voisi toivoa lattiakaivojärjestelmältä? Uusi on

Lisätiedot

BEAUTIFUL INNOVATIONS FOR YOUR KITCHEN. Maailman hiljaisimmat liesituulettimet

BEAUTIFUL INNOVATIONS FOR YOUR KITCHEN. Maailman hiljaisimmat liesituulettimet BEAUTIFUL INNOVATIONS FOR YOUR KITCHEN Maailman hiljaisimmat liesituulettimet Hiljaisuus on käsin kosketeltavaa. Innovatiivisen NRS -tekniikan avulla Falmec on kehittänyt tuotteen, jossa kärynkeräyskyky,

Lisätiedot

Lehdistötiedote. Helpotusta keittiötöihin napin painalluksella 29.7.2015

Lehdistötiedote. Helpotusta keittiötöihin napin painalluksella 29.7.2015 Lehdistötiedote 29.7.2015 Hansgrohe tuo markkinoille uusia keittiöhanoja kätevällä Selectpainikkeella ja ulosvedettävillä pikapesimillä. Näiden uutuuksien avulla keittiössä työskentely muuttuu entistä

Lisätiedot

1.329,- 1.084,- 1.035,- 1.282,-

1.329,- 1.084,- 1.035,- 1.282,- WEGA 1/2006 Toimitukseen sisältyy vakiona krominen palkki- ja nuppivedin. Wega toimivia kalusteita pieneen kylpyhuoneeseen Wega-kalustesarja tarjoaa korkealaatuista toimivaa muotoilua. Valittavana on kaksi

Lisätiedot

Wc-kalusteet. allaskaapit peilikaapit peilit ja valopeilit wc-komerot altaat hanat suihkuseinät. Ovi Royal tammi vaakaviilu (toimitusmyynti)

Wc-kalusteet. allaskaapit peilikaapit peilit ja valopeilit wc-komerot altaat hanat suihkuseinät. Ovi Royal tammi vaakaviilu (toimitusmyynti) 2014-2015 Wc-kalusteet allaskaapit peilikaapit peilit ja valopeilit wc-komerot altaat hanat suihkuseinät Ovi Largo kiiltävä valkoinen (toimitusmyynti) Muista myös kasaus ja kuljetus! Ovi Royal tammi vaakaviilu

Lisätiedot

PrimoFront Integral. PRIMO-suutinkonvektorijärjestelmän verhous

PrimoFront Integral. PRIMO-suutinkonvektorijärjestelmän verhous PRIMO-suutinkonvektorijärjestelmän verhous Verhous koostuu tasosta, kaapelikanavasta, konsoleista ja etulevyistä etulevyjä on kahta eri mallia. Ne ovat joko sileitä tai varustettuja taitettavalla yläosalla,

Lisätiedot

Lisävarusteet/Työpöydät ja istuma-seisomapöydät EFG Tab 21/06/2016

Lisävarusteet/Työpöydät ja istuma-seisomapöydät EFG Tab 21/06/2016 EFG012371 EFG Tab EFG Tab on ääntävaimentava pöytäseinäke, jossa on tyylikäs puhdaslinjainen muotoilu. EFG Tab -pöytäseinäkkeillä voit muodostaa työpisteitä tarpeiden ja toimintojen mukaan. Käytännöllinen

Lisätiedot

RT 38699. Vesi- ja sähkötoimiset Rej Design -kuivauspatterit. Rej-Design Oy

RT 38699. Vesi- ja sähkötoimiset Rej Design -kuivauspatterit. Rej-Design Oy RT 38699 tuotetieto 1 tuotetieto elokuu 2015 RT tuotetieto RT CAD/BIM 1 (8) Vesi- ja sähkötoimiset Rej Design -kuivauspatterit Rej-Design Oy Rej-Design Oy valmistaa korkealaatuiset ja muotoilultaan ajattomat

Lisätiedot

YKSILÖIDYT TUOTETIEDOT

YKSILÖIDYT TUOTETIEDOT Sivu 1/5 1 1.1 1.2 2 2.1 2.2 3 Liitäntäluettelo 29837 1,00 Liikunta- ja uimahalli Yhdyskatu 29200 Harjavalta 12425 Pakastekaappi Silver SF700 1,00 Sähköliitäntä: 230/50/1 0,6 kw, pistokeliitäntä h=2300

Lisätiedot

GRANBERG SÄHKÖSÄÄTÖISET INVA- JA ERGONOMIAMEKANISMIT

GRANBERG SÄHKÖSÄÄTÖISET INVA- JA ERGONOMIAMEKANISMIT GRANBERG SÄHKÖSÄÄTÖISET INVA- JA ERGONOMIAMEKANISMIT VERTI 830 Verti laskee yläkaapin hyllyt nopeasti ja hiljaisesti työtasolle. Kaapin sisältöön pääsee avaamatta kaapin ovia. Verti asennetaan seinäkaappiin

Lisätiedot

Harmaa alapinta. Kosteuden kestävä. listaan Reuna 85 Valkoinen korkea kiilto ABS lista

Harmaa alapinta. Kosteuden kestävä. listaan Reuna 85 Valkoinen korkea kiilto ABS lista KALUSTETIEDOT Etusarjat Maalattu 85 Valkoinen korkea kiilto Muotoon valettu polyuretaani. Kiiltävä monikerros Runko maalaus Peilikaapit Rungon ulkopuoli Maalattu 85 Valkoinen korkea kiilto Korkeapainepuristettu

Lisätiedot

Kalustehelat. 003 Keittiövarusteet. Valaisimet. Vetimet. varusteet

Kalustehelat. 003 Keittiövarusteet. Valaisimet. Vetimet. varusteet 99 003 Keittiövarusteet Tiivistekynnykset Pistorasiat/data/av Atk-varusteet Säilytystilan Liukuoven helat Vetimet Valaisimet Liesikuvut Keittiövarusteet Mekanismit Kalustehelat varusteet Keittiövarusteet

Lisätiedot

BATH COLLECTION by Cosentino

BATH COLLECTION by Cosentino ELEGANCE Elegance on kantikas, kauniit linjat omaava allas. Massiivinen 125 mm korkea altaan reuna antaa näyttävän ilmeen. Elegance vakio mitoituksella 1200 x 460 x 125 mm 934 1201 x 461 x 125 mm 1400

Lisätiedot

RT 38657. Saippua-annostelijat. 3062 3063 TÄYTETTÄVÄT HANI 1 saippua-annostelija

RT 38657. Saippua-annostelijat. 3062 3063 TÄYTETTÄVÄT HANI 1 saippua-annostelija tuotetieto huhtikuu 2015 voimassa 31.5.2017 asti 1 (6) RT 38657 550 Talo 2000 612 Talo 90 X74 kylpyhuonevarusteet SfB Saniteettitilojen varusteet Saippua-annostelijat Annostelijakaapit Valaisimet Peilit

Lisätiedot

DELTA. Kytkimet ja pistorasiat

DELTA. Kytkimet ja pistorasiat Kytkimet ja pistorasiat DELTA DELTA isystem Rungot Kerma Toiminto Kerma 1 KYTKIN 6 KYTKIN 7 KYTKIN 1 PAINIKE 1 KYTKIN 6 KYTKIN 7 KYTKIN 1 PAINIKE 5 KYTKIN 6 + 6 KYTKIN 5 + 5 PAINIKE 5 KYTKIN 5 + 5 PAINIKE

Lisätiedot

Mallistoissa on lueteltu hintaan sisältyvät vakiomateriaalit, joita voit halutessasi täydentää lisähintaisilla +plus-valinnoilla.

Mallistoissa on lueteltu hintaan sisältyvät vakiomateriaalit, joita voit halutessasi täydentää lisähintaisilla +plus-valinnoilla. Sisustusmallisto Kädessäsi on vastavalmistunut sisustusesite, joka sisältää tuoreimmat sisustusvalintamme. Tyylikkäät ja käytännölliset mallistomme, Urbaani ja Loiste, ovat luotu harkiten modernin kodinostajan

Lisätiedot

Materiaali- ja kalustevalinnat HUONEISTO D 24

Materiaali- ja kalustevalinnat HUONEISTO D 24 Putkiremontti Niemenmäenkuja 2 Materiaali- ja kalustevalinnat HUONEISTO D 24 VERSIO 2. Osakkaat Aleksi Wallasvaara 050 5623108 Vilja Katramo 050 5443252 1 KEITTIÖ 2 KEITTIÖ Hana Teemme putkiremontin jälkeen

Lisätiedot

Sitä kylmää mitä tarvitaan

Sitä kylmää mitä tarvitaan Sitä kylmää mitä tarvitaan Kylmiöpakastimet Kotikylmiöt Kaappipakastimet Viinikylmiöt Valitse vain ulkonäkö, kylmiö huolehtii kaikesta muusta 4-7 Kylmiöpakastimet 8-11 Kotikylmiöt 12-13 Kaappipakastimet

Lisätiedot

TUOTEKUVASTO HOIVA-ALAN KYLPYHUONEVARUSTEET. www.gero.fi

TUOTEKUVASTO HOIVA-ALAN KYLPYHUONEVARUSTEET. www.gero.fi TUOTEKUVASTO HOIVA-ALAN KYLPYHUONEVARUSTEET www.gero.fi TUKIKAHVAN RUNKOVAIHTOEHDOT LISÄTARVIKKEET -tukikahva RAL 9010 RAL 9007 FB-ACC-1 WC-paperin pidike FB-ACC-2 Bidee pidike ELASTOMEERIPINNOITTEEN VÄRIVAIHTOEHDOT

Lisätiedot

OSTO-OPAS. 3a / FORMA 3b / STIL 3c/DK. 4a / FORMA/STIL 4b / DK. Säilytyskaapit 5a / FORMA/STIL 5b / DK. Pöytätasot. Altaat ja hanat. Alaosat.

OSTO-OPAS. 3a / FORMA 3b / STIL 3c/DK. 4a / FORMA/STIL 4b / DK. Säilytyskaapit 5a / FORMA/STIL 5b / DK. Pöytätasot. Altaat ja hanat. Alaosat. Svedbergs individual Design OSTO-OPAS 1 2 3 Pöytätasot Pöytätason leveys -300 cm. Korkeus 12 tai 20 mm. Pöytätasot mitoitetaan haluamaasi pituuteen. Altaat ja hanat Riippumatta syvyydestä, voit valita

Lisätiedot

Comea, kotimainen & laadukas Säilytysjärjestelmä

Comea, kotimainen & laadukas Säilytysjärjestelmä Comea, kotimainen & laadukas Säilytysjärjestelmä Comea on kotimainen, laadukas kolmeen mallistoon: Basic, Original ja Premium jakautuva mittatilauksena valmistettava säilytysjärjestelmä kotiovelle toimitettuna.

Lisätiedot

Gustavsbergin uudet sankarit

Gustavsbergin uudet sankarit OY GUSTAVSBERG AB Laippatie 14, FI-00880 Helsinki. Puh 09 3291 8811. Faksi 09 3291 8850. www.gustavsberg.com e-mail: myynti@gustavsberg.com a member of the villeroy & boch group Gustavsbergin uudet sankarit

Lisätiedot

Kiinteistöastiat palveluksessasi!

Kiinteistöastiat palveluksessasi! Kiinteistöastiat palveluksessasi! JUUSO LASSI EMPPU EPELI EPPU EERO www.ukmuovi.fi Astiat lajitteluun ja kierrätykseen Tuotekoodit ja -koodit HELESI 140 Harmaa 701010 6418378710102* Vihreä 701011 6418378710119*

Lisätiedot

APU-TUOTE KYLPYHUONEET

APU-TUOTE KYLPYHUONEET APU-TUOTE KYLPYHUONEET SKANDINAAVISTA SUUNNITTELUA, TEKNISTÄ OSAAMISTA JA HELPPOKÄYTTÖISYYTTÄ www.aputuote.fi ROPOX SWING PESUALLAS JA TELAKKA Altaan muoto, liikkuvuus ja koko varmistavat, että istuvalla

Lisätiedot

RT 38548 Tuotetieto 1 Tuotetieto elokuu 2014 korvaa RT X52/725.7-38304 1 (6)

RT 38548 Tuotetieto 1 Tuotetieto elokuu 2014 korvaa RT X52/725.7-38304 1 (6) RT 38548 Tuotetieto 1 Tuotetieto elokuu 2014 korvaa RT X52/725.7-38304 1 (6) RT 38548 613.3 Talo 2000 725.7 Talo 90 X52 SfB G24, G25 Hoito- ja huoltokoodi Vieser-lattiakaivo-, kansi- ja vesilukkojärjestelmät

Lisätiedot

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith

Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Tunnelmanlähde. Geberit Monolith Ihmisille, joilla on luonnetta. Ja niille, jotka nauttivat hyvistä asioista. Haluatko vahvan, raikkaan tunteen uuteen kylpyhuoneeseesi. Geberit Monolith saniteettimoduuleilla

Lisätiedot

KYLPYHUONEALTAAT VALUMARMORIALTAAT POSLIINIALTAAT PUTKISTOT JA LISÄTARVIKKEET. sivut sivut sivut

KYLPYHUONEALTAAT VALUMARMORIALTAAT POSLIINIALTAAT PUTKISTOT JA LISÄTARVIKKEET. sivut sivut sivut KYLPYHUONEALTAAT t u o t e r y h m ä03 VALUMARMORIALTAAT sivut 104-113 POSLIINIALTAAT sivut 114-115 PUTKISTOT JA LISÄTARVIKKEET sivut 116-119 04/2018 Innovatiivinen pinnoite, joka nostaa valumarmorialtaan

Lisätiedot

745,- 635,- Joy matala pöytätaso 70 musta, laatikko, opaalinmusta graniittitaso. Tuotenro 30700-B3 (Suositushinta 797,-) 885,- 2 205,-

745,- 635,- Joy matala pöytätaso 70 musta, laatikko, opaalinmusta graniittitaso. Tuotenro 30700-B3 (Suositushinta 797,-) 885,- 2 205,- KYLPYHUONE- IDEAT: JOY KAMPANJA, JOKA OTTAA MUODOT HALTUUN. SUORAAN SVEDBERGSIN IDEAKIRJASTA 25. lokakuuta - 21. marraskuuta 2010 Joy korkea kaappi 153x35 musta, ovi, laatikko. Tuotenro 35340. (Suositushinta

Lisätiedot

Mallistoissa on lueteltu hintaan sisältyvät vakiomateriaalit, joita voit halutessasi täydentää lisähintaisilla +plus-valinnoilla.

Mallistoissa on lueteltu hintaan sisältyvät vakiomateriaalit, joita voit halutessasi täydentää lisähintaisilla +plus-valinnoilla. Sisustusmallisto Kädessäsi on vastavalmistunut sisustusesite, joka sisältää tuoreimmat sisustusvalintamme. Tyylikkäät ja käytännölliset mallistomme, Urbaani ja Loiste, ovat luotu harkiten modernin kodinostajan

Lisätiedot

SCREEN- JA PIMENNYSKAIHTIMET. tekniset tiedot. www.sunsystems.fi

SCREEN- JA PIMENNYSKAIHTIMET. tekniset tiedot. www.sunsystems.fi SCREEN- JA PIMENNYSKAIHTIMET tekniset tiedot www.sunsystems.fi SCREEN- JA PIMENNYSKAIHTIMET Kannakkeilla Asennuslistalla Kasetilla XS Maksimi mitat (*) leveys 200cm korkeus 200cm S Maksimi mitat (*) leveys

Lisätiedot

PrimoFront Classic. PRIMO-suutinkonvektorijärjestelmän verhous

PrimoFront Classic. PRIMO-suutinkonvektorijärjestelmän verhous PRIMO-suutinkonvektorijärjestelmän verhous Verhous koostuu tasosta, kaapelikourusta, konsoleista ja etulevyistä. Pistorasiat asennetaan kaapelikourusta ulkopuolelle, yleensä PRIMO-yksikön keskelle. Näin

Lisätiedot

Asunnon materiaalivalinnat

Asunnon materiaalivalinnat HELSINGIN KAUPUNKI 1 (13) Asunnon materiaalivalinnat Asunto Oy Helsingin Ruusunen HELSINGIN KAUPUNKI 2 (13) Kalusteet, keittiö Kaapiston ovet Maalattu MDF: Petra Valkoinen Maalattu MDF: Petra, Cappuccino

Lisätiedot

:: Suunnittelu- ja asennusohje. :: Suunnittelu- ja asennusohje

:: Suunnittelu- ja asennusohje. :: Suunnittelu- ja asennusohje :: Suunnittelu- ja asennusohje 1 2 :: Suunnittelu- ja asennusohje Muunto-järjestelmällä voit toteuttaa mitä erilaisimpia säilytysratkaisuja kodin eri tiloihin. Muunto perustuu seinäpanelointiin ja monipuoliseen

Lisätiedot

Taiteilijan näkemys

Taiteilijan näkemys Asunto Oy Kivistön Höylä, Vantaa S I S U S T U S VA L I N N AT Taiteilijan näkemys 1 TUOHI selkeälinjainen sisustustyyli, jossa vaalea värimaailma ja luonnon materiaalit toistuvat huoneiston kaikissa tiloissa.

Lisätiedot

SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy Helsingin Alppimetsä Alppimetsänkuja 7, Helsinki

SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy Helsingin Alppimetsä Alppimetsänkuja 7, Helsinki SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy Helsingin Alppimetsä Alppimetsänkuja 7, Helsinki MATERIAALIVALINNAT Tervetuloa tutustumaan asuntosi sisustusvalintoihin! Asuntojen sisustusmateriaalit ovat sisustusarkkitehdin

Lisätiedot

OSTO-OPAS. Pöytätason leveys cm. Korkeus 12 tai 20 mm. Pöytätasot mitoitetaan haluamaasi pituuteen.

OSTO-OPAS. Pöytätason leveys cm. Korkeus 12 tai 20 mm. Pöytätasot mitoitetaan haluamaasi pituuteen. Svedbergs individual Design OSTOOPAS. 1 2 3 Pöytätasot Pöytätason leveys 60300 cm. Korkeus 12 tai 20 mm. Pöytätasot mitoitetaan haluamaasi pituuteen. Altaat ja hanat Riippumatta syvyydestä, voit valita

Lisätiedot

IDO Showerama -suihkukaapit UUTUUS. IDO Showerama 8-5. Tuotteet Suihkut 93. Suunnittelija Dan Sevaldson / Hareide Design

IDO Showerama -suihkukaapit UUTUUS. IDO Showerama 8-5. Tuotteet Suihkut 93. Suunnittelija Dan Sevaldson / Hareide Design Tuotteet Suihkut 93 IDO Showerama -suihkukaapit IDO Showerama 8-5 Suunnittelija Dan Sevaldson / Hareide Design IDO Showerama -suihkukaappi sai uuden, modernin ilmeen ja koko joukon uusia ominaisuuksia.

Lisätiedot

Asunnon materiaalivalinnat

Asunnon materiaalivalinnat HELSINGIN KAUPUNKI 1 (13) Asunnon materiaalivalinnat Asunto Oy Helsingin Ruusunen HELSINGIN KAUPUNKI 2 (13) Kalusteet, keittiö Kaapiston ovet Maalattu MDF: Petra Valkoinen Maalattu MDF: Petra, Tuhkanharmaa

Lisätiedot

IDO LIGHT VIRTAVIIVAINEN JA PELKISTETTY MUOTOILU UUSI KALUSTESARJA

IDO LIGHT VIRTAVIIVAINEN JA PELKISTETTY MUOTOILU UUSI KALUSTESARJA IDO LIGHT VIRTAVIIVAINEN JA PELKISTETTY MUOTOILU UUSI KALUSTESARJA VIRTAVIIVAINEN JA PELKISTETTY MUOTOILU IDO Light IDO Light on uusi kalustesarja, jonka pelkistetty ja ajaton muotoilu on suunniteltu vastaamaan

Lisätiedot

HINNASTO Suositushinnat kuluttajamyyntiin Hinnat ovat voimassa 1. tammikuuta 2011 alkaen

HINNASTO Suositushinnat kuluttajamyyntiin Hinnat ovat voimassa 1. tammikuuta 2011 alkaen HINNASTO Suositushinnat kuluttajamyyntiin Hinnat ovat voimassa 1. tammikuuta 2011 alkaen Emme vastaa painovirheistä SISÄLTÖ SUIHKUSETIT... 1 KEITTIÖHANAT... 6 TERMOSTAATTIHANAT SUIHKUUN & KYLPYYN... 7

Lisätiedot

SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy Helsingin Alppimetsä Alppimetsänkuja 7, Helsinki

SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy Helsingin Alppimetsä Alppimetsänkuja 7, Helsinki SISUSTUSVALINNAT Asunto Oy Helsingin Alppimetsä Alppimetsänkuja 7, Helsinki MATERIAALIVALINNAT Tervetuloa tutustumaan asuntosi sisustusvalintoihin! Asuntojen sisustusmateriaalit ovat sisustusarkkitehdin

Lisätiedot

LIVING Kylpyhuonekalusteet

LIVING Kylpyhuonekalusteet LIVING Kylpyhuonekalusteet Kaakelikeskus Lahti Oy Launeenkatu 6 15100 Lahti Puh. 010 219 2770 lahti@kaakelikeskus.fi www.kaakelikeskus.fi Allas: TALIA 600 mm Ovi: IIRIS R3 valkoinen kiiltävä Vedin: DADO

Lisätiedot

Moderni. Toimiva. Taloudellinen. Käytännöllinen. Luotettava. Valkoinen, moderni, pelkistetty muotoilu

Moderni. Toimiva. Taloudellinen. Käytännöllinen. Luotettava. Valkoinen, moderni, pelkistetty muotoilu NOBLE DWD Moderni Valkoinen, moderni, pelkistetty muotoilu Toimiva Sulava ja tasainen sulkeutuminen sekä ulosvetovaimennus Taloudellinen Helppo ja nopea asennus Käytännöllinen Laaja valikoima ja runsaasti

Lisätiedot

Luotettavuutta ja käytön mukavuutta. Asennussäiliöt

Luotettavuutta ja käytön mukavuutta. Asennussäiliöt Luotettavuutta ja käytön mukavuutta Asennussäiliöt Va riv IT-asennuselementti Tuotekuvaus Sanicontrol-säiliöt Koottu asennuselementti seinään asennettavaan WC:hen Käynnistys/pysäytys, 2 huuhtelua tai 1

Lisätiedot

trend tuotetiedot ja hinnat TASOALLAS Allaskaapin hintaan sisältyy valkoinen tasoallas. Pisarareunus

trend tuotetiedot ja hinnat TASOALLAS Allaskaapin hintaan sisältyy valkoinen tasoallas. Pisarareunus trend VAKIOväriT tuotetiedot ja hinnat TOIMITUSSISÄLTÖ Valkoinen 01* ovat kosteudenkestävää maalattua MDF-kuitulevyä. Rungot ovat kosteudenkestävää melamiinipäällystettyä TASOALLAS Allaskaapin hintaan

Lisätiedot

Esikasattu LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS

Esikasattu LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS Esikasattu LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS Rakenne LK Sekoitusryhmäkaappi LL VS LK Sekoitusryhmäkaappia LL VS käytetään, kun halutaan peittää LK Jakotukki RF ja LK Jakajasekoitusryhmä

Lisätiedot

Komposiitti- ja valumarmorialtaat

Komposiitti- ja valumarmorialtaat Komposiitti- ja valumarmorialtaat SISÄLLYS Komposiittialtaat sivut 3-9 Valumarmorialtaat sivut 10-17 Erikoismitta valumarmorialtaat sivut 18-19 komposiittialtaat Komposiittialtaat: kestää kylmää ja kuumaa

Lisätiedot

GAIUS - SÄILYTYSKAAPIT

GAIUS - SÄILYTYSKAAPIT HINNASTO 1.1.2014 GAIUS - SÄILYTYSKAAPIT Myyntihinta/kpl Alv 0% Alv 24% Gaius -kaapit ovat seinäkiinnitteisiä, kaappien runko on valkoista kosteudenkestävää 16 mm melamiinia. Erikoistilauksesta myös koivu-

Lisätiedot

RATKAISUJA SUIHKUTILOIHIN PUHTAAT KAIVOT

RATKAISUJA SUIHKUTILOIHIN PUHTAAT KAIVOT RATKAISUJA SUIHKUTIOIHIN PUHTAAT KAIVOT TASAATTIAISTEN SUIHKUJEN SUOSIO KASVAA Yhä enemmän ja enemmän ihmiset haluavat saada avointa tilaa kylpyhuoneeseensa. Tasalattiasuihkuille tarkoitetut järjestelmämme

Lisätiedot