jopa 15 % OMISTAJAPÄIVÄT To su S-Etukortilla käyttötavaratuotteista Taivalkosken Sanomat ETUJA OMISTAJALLE OMASTA OSUUSKAUPASTA
|
|
- Pauliina Penttilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Taivalkosken Sanomat Torstai Nro 13 ETUJA OMISTAJALLE OMASTA OSUUSKAUPASTA OMISTAJAPÄIVÄT To su S-Etukortilla käyttötavaratuotteista jopa 15 % S-market Joki-Jussi Kauppatie 11, Taivalkoski Ma pe La Su
2 PÄÄKIRJOITUS Valkeisen rannalta Torstai Nro 13 Sivu 2 Tämä kunnallinen itsehallinto on viime aikoina meitä työllistänyt kovasti. Näyttää siltä että kaikki tahot haluavat hankkia palveluitamme, koska olemme kohdelleet kaikkia poliittisia ja muita asiakkaitamme puolueettomasti. Kaikki vasemmalta oikealle maksavat ilmoituksistaan ja muista palveluista saman hinnan. Harvalla paikkakunnalla on yksityisen perheyrityksen omistama riippumaton ilmoitusväline joka kohtelee kaikkia asiakkaitaan tasapuolisesti. Harvinaista on sekin että lehti painetaan omalla paikkakunnalla täällä syrjäkylällä. Lisäksi otettiin tietoinen riski: Sales Manager kävi noutamassa Jyväskylästä modernin digipainokoneen, jota on opittu käyttämään ja joka on toiminut hyvin. Nämä puolueet jotka ovat asiak kaitamme ovat PT:lle tuttuja vuosikymmenten takaa. Melkein kaikki ovat enemmän tai vähemmän muuttuneet yleispuolueiksi. Aikoinaan äärivasemmiston tavoitteen oli kaapata kaikki tuotantovälineet ja rikkaudet työläisten hallintaan, niinkuin oli Neuvostoliitossa tapahtunut. Vasemmiston sosialisointihalut alkoivat kuitenkin vähenemään kun idästä vuoti huonoja uutisia. Täällä vallankaappaushaluja saatiin vähennettyä kun työläisille tehtiin mahdolliseksi saada mammonaa, auto ja asunto ja näin heistä tuli pienempi paha sosialidemokraatti. Osa näistä kuitenkin jouduttiin lahjomaan. Heille annettiin asutustila. Siis järjestettiin edullisesti maata, metsää, navetta ja talo. Näin heidät saatiin kammettua vasemmalta oikealle maalaisliittolaisiksi. Kokoomus on hylännyt aikoja sitten kypärän ja liperit väittää itseään jopa työväenpuo lueeksi ja ajaa vilpittömin mielin soteuudistuksessa valinnanvapauden toteutumista, jotta köyhäkin voi valita hyväosaisten yksityisiä terveyspalveluita, jos jukisella puolella tökkii. Hesse KOTIMAINEN KATSASTUSASEMA TAIVALKOSKI AVOINNA Ti 4.4. AJANVARAUKSET: Taivalkoski puh Katsastus Team Oy Nuottatie 3, KUUSAMO Puh. (08) Avoinna ma pe KALA-AUTO Taivalkosken torilla LAUANTAINA 1.4. klo Uunituore leipäkuorma Taivalkosken torilla Pe klo % juureen leivotut ruisleivät, ohrarieskat sekä jättipullat (m/l) ym. SÄÄ- VARAUS Meriläisen Leipomo LUMIJOKI TARJOUS Lämminsavustettu KIRJOLOHI 1290 kg Tuoretta kainuulaista kirjolohta, järvikalaa sekä jalosteita KAINUUN KALATUOTE Puh Tervetuloa tutustumaan runsaaseen vaihtoautovalikoimaan TOYOTA ESITTELYAUTOT Myynnissä runsaasti esittelyautoja. Tule ja kysy myyjiltämme! TOYOTA Toyota Avensis 2.0 D-4D DPF Active Edition 4ov (MY14) Toyota Avensis 1.8 Valvematic Sol Sedan Toyota Avensis 1,6 Valvematic Life Edition Wagon (14.C) Toyota Avensis 1.6 Valvematic Terra Sedan Toyota Avensis 1.8 Valvematic Sol Sedan Toyota Avensis 2.0 D4D Sol Plus Sedan Toyota Avensis 1,6 Valvematic Linea Terra 4ov Toyota Auris Touring Sports 1.8 Hybrid Active Toyota Corolla 1,6 Valvematic Linea Sol Plus Toyota Verso 2,0 D-4D 126 DPF Sol Edition Toyota Verso 2.2 D-CAT 177 Sol 7p Toyota Yaris 1.5 Hybrid Active 5ov Toyota Yaris 1.33 Dual VVT-i Active 5ov Toyota Yaris 1,3 VVT-i Linea Terra 5 ov Toyota Yaris 1.0 Luna 3ov Toyota Rav4 2.0 Valvematic AWD Active MDS Toyota Rav4 2.2 D-4D 4WD Premium Toyota Rav WD VVT-i Luxury MUUT MERKIT BMW 318 Diesel Touring (E91) Audi A4 1.8 TFSI 118kw Multitronic Chrysler Voyager SE 3,3 V6 A 5hlö Dacia Logan 1,6 16V Hi-Flex 5hlö Honda Stream 1,7i LS Hyundai i20 1,2 GO! Kia Ceed 1.6 CRDi ISG EX SW E Mercedes-Benz SL 500 Roadster 2d Aut Mercedes-Benz C 200 CDI BE T A Premium Mitsubishi Lancer Sports Sedan 2,0 DI-D Instyle NAVI Katso kaikki Juhan Auton vaihtoautot Mitsubishi Grandis Inform 7p Nissan Qashqai 1.6 L Stop/Start Acenta 2WD Connect MY Nissan Primera 1,6 Visia Traveller Nissan Tiida 1.6 Visia City Opel Meriva V Enjoy Plus 5d Renault Megane 1,6 16V Break Renault Laguna V Dynamigue 5ov Skoda Octavia 2,0 TDI Combi 4x4 Experience DSG Skoda Octavia 2,0 TDI DPF RS Combi Suzuki Grand Vitara 1,9 DDiS 4WD JLX 5ov VW Passat 1.4 TSI 90 Comfort BlueM DSG VW Passat 2.0 TDI PwD Trendline Variant DSG Volvo V70 Momentum Sportswagon 5ov 125kw PAKETTIAUTOT JA MAASTURIT Toyota Hiace 2.5 D4D 117 4ov Pitkä Toyota Hiace 2,5 D-4D 4WD 117 5ov Pitkä Toyota Hiace 2,5 D4D 100 5ov Pitkä 4WD Toyota Hiace TD 5ov pitkä 4WD Toyota Hiace DSL 4ov Minibussi Toyota Proace L2 H1 2,0D 128 Active 40v MB Sprinter 315 Cdi Matkailuauto 7hlön Mitsubishi L TD 4WD CC IC Volkswagen Transporter Tdi 132 A 4WD BlueM Volkswagen Transporter 2.0 TDI Jeep Cherokee 2.8 CRD 4WD Aut ASUNTOAUTOT Ford 2.4 dsl Hehn 700 Matkailuauto Kabe Karisma Vaihtoautorahoitustarjous Turvallinen kiinteä korko 36 kk alk. 3,9 % Esimerkkilaskelma: Käteishinta 20000, Käsiraha 2000, Rahoitusosuus 18000, Luotonperustamismaksu 195, Käsittely maksu 9 /kk, Kuukausierät 36 x 536,38, Kokonaishinta 21633,66, KSL:n mukainen todell.vuosikorko 5,88 %. Luotto edel lyt tää kaskovakuutusta sekä hy väk sy tyn luottopäätöksen. Luotto ja luot tokus tan nukset yht ,66, (Rahoitusosuus 18000, korko 1114,66, perustamismaksu 195, käsittelymaksut 36 x 9 = 324 ). Rahoitus yhtiö TFF OY, Korpivaarantie 1, Vantaa UUSI COROLLA WINTER PACK METALLIVÄRI 0 Toyota Jousto-rahoituksella myös huollot edullisesti Corolla Active + Winter Pack Metalliväri v. huollot esim. 320 /kk WINTER PACK SIS: Talvirenkaat 16 kevytmetallivanteilla Moottorilämmittimen asennettuna Tavaratilan suojapohjan Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa rajoitetun ajan. ETUSI ESIMERKKILASKELMA: Corolla 1.6 Valvematic Active 4 ov ,62 (sis. toimituskulut 600 ja Winter Pack 490 ). TOYOTA JOUSTO Kk-erä 320 (sis. 4 v. huollot). Rahoitusaika 48 kk. Kilometrit 60 tkm. Käsiraha 15 % (3 991,00 ). Suurempi viimeinen osamaksuerä/ taattu hyvityshinta ,00. Korko 2,95 %. Käsittelymaksu 9 /kk. Perustamiskustannus 180. Todellinen vuosikorko 3,93 %. Luototettava määrä ,62. Luoton ja kustannusten yhteismäärä , ,80 = ,42. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjä Toyota Finance Finland Oy, Korpivaarantie 1, Vantaa. Corolla 1.6 Active kokonaishinta ,62. (sis. toimituskulut 600 ja Winter Packin 490 ) EU-yhdistetty kulutus 6,0 l/100 km, CO 2-päästöt 139 g/km. Takuu 3 vuotta/ km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa rajoitetun ajan. OSTAMME vähän ajettuja autoja alk. vm -10 Jamatie 1, KUUSAMO, PALVELEMME: Ma pe , La Automyynti , Esa Airisniemi , Niilo Tyni , Huolto , Puheluhinta soitettaessa kiinteästä puhelinverkon liittymästä 020-alkuiseen numeroon 8,21 snt/puhelu + 6,90 snt/min ja matkaviestinverkon liittymästä 8,21 snt/puhelu + 16,90 snt/min.
3 Taivalkosken Sanomat Torstai Nro 13 Sivu 3 Lämmintä savukalaa ja tuoretta kuusamolaista muikkua torilla Pe klo alkaen Koillispalvi Puh TANSSIT PINTAMOLLA (Pintamontie 321) LAUANTAINA 1.4. klo Soittaa Pataässä. Lippu 12 C-oikeudet (olut, siideri) Pääsiäislauantaina HUMPPATANSSIKISA! Huom! Käteismaksu Käyntikortteja Postikortteja Esitteitä KÄYNTI- 30, KORTTI Viitostie 173, TYRÖVAARA Puh aineisto@polo.fi kpl R1 TAIVALKOSKEN SEURAKUNTA SANAJUMALANPALVELUS kirkossa, 5. paastonajan sunnuntai 2.4. klo (Tuomo Törmänen) PYHÄKOULU seurakuntatalossa su 2.4. klo Tervetuloa kaikenikäiset lapset. Järjestää Taivalkosken rauhanyhdistys. PERHEKERHO päiväkerhon tiloissa, keskiviikkoisin parillisilla viikoilla, seuraava 5.4. klo KINKERIT Katajassa to klo (Matias Muhola, Esa Tyni) Inkeen koululla to klo (Matias Muhola, Esa Tyni) DIAKONIA: Diakonissa koulutuksessa Ystäväkerho seurakuntatalossa ti 4.4. klo Kerhon vetää Tuomo Törmänen. Kehitysvammaisten keskustelukerho seurakuntatalon neuvotteluhuoneessa ti 4.4. klo Kerhon vetää Tuomo Törmänen. ILTAPILKIT Yhteisvastuun hyväksi Siikalammella to klo Kokoontuminen Siikalammen uimarantaan. Sarjat: miehet, naiset, nuoret alle 18-v. Osallistumismaksu 10 / 5. Kala-Taival ry hoitaa käytännön järjestelyt. Tavara- ja rahapalkinnot. Lämpimät kiitokset palkintojen lahjoittajille! Seurakunta tarjoaa osallistujille pilkkikahvit. RADIORAAMATTUPIIRI kokoontuu torstaisin seurakuntatalon kokoushuoneessa klo Kevätkaudella tutkimme evankeliumia Matteuksen mukaan. RAUHANYHDISTYKSET: Pe klo raamattuluokat: n. Lasse Tynillä, v. Arto Lohella Su 2.4. klo seurat Aira ja Pauli Tauriaisella, Partasentie 19, Vanhala; (Pekka Koistinen, Esa Rimpiläinen) Su 2.4. klo pyhäkoulut: Kari Louhisalmella, Esa Konttisella, Harri Hiltusella, seurakuntatalolla Su 2.4. klo seurat ry:llä, (Pekka Koistinen, Esa Rimpiläinen) Ke 5.4. klo päiväkerho ry:llä Pe klo opistomyyjäiset Tyräjärven ry:llä
4 Taivalkosken Sanomat Torstai Nro 13 Sivu 4 UUSIA VUOKRA-ASUNTOJA TAIVALKOSKELLA Kiinteistö Oy Siikataipaleen PUISTOLAN ASUNNOT VALMISTUMASSA Huoneistot on 2 h+k+s lisäksi jokaisella huoneistolla on autokatospaikka, varasto sekä takapihan ja etupihan katokset. Huoneistoja yht. 10 kpl ja muutamia vielä vapaana. Puistola valmistuu huhtikuun loppuun, joten esittelemme yhden huoneiston tuleville asukkaille ja vuokrausta harkitseville. PUISTOLAN ESITTELY SU klo os. Talonpojantie 37 Oiva Keränen toimitusjohtaja Irene Tauriainen puheenjohtaja Vapautuvat ja vapaat asunnot löytyy nettisivun lisäksi toimistomme ikkunasta Kauppatie 19 21, Taivalkoski Kauppatie 19 21, TAIVALKOSKI, puh , vaihde , oiva.keranen@kiinteistotahkola.fi Harri , Auli , Anita Taivalkosken toimiston aukioloajat: Ma ti klo (16.00), muina aikoina puhelimitse ja sähköpostilla. KIINTEISTÖHUOLLON PÄIVYSTYS 24 h / vrk: Pesiölä Oy Huolto ja Korjaus puh Kokemusta yli rajojen nyt Taivalkosken hyväksi. OSMO BULLER 54 PESUHUONE- JA SAUNAREMONTIT NYT TALVIHINNOIN! Soita vaikka heti TARJOUS JA ARVIOINTI EI MAKSA MITÄÄN! Puh Näköalantie 1139, SYÖTE markus.sarkela@msarkela.com Hengenpelastajia tarvitaan Taivalkoski ti 4.4. klo seurakuntatalo Kirkkotie 7 OJENNA KÄTESI. Muista virallinen henkilötodistus. Maksuton luovuttajainfo Veren tarve tänään: veripalvelu.fi Testaa ennen jokaista luovutusta: sovinkoluovuttajaksi.fi VUOKRATAAN KIPILLINEN KUOMUKÄRRY Lavan koko 150 x 300 x 150 cm Irrotettavat etu- ja takalaidat Kärry sijaitsee Jokijärvellä Jori Mauri /4 h 50 /vrk 100 /viikonloppu (Pe klo 6.00 su klo 21.00) Pidemmät ajat sopimuksen mukaan
5 Lue näköislehti: Töitä nuorille hyvinvointia kaikille. Kokemuksesta on hyötyä aina. 26 ÄÄNESTÄ HELI JATKAMAAN TÄRKEÄÄ TYÖTÄ VALTUUSTOSSA Päätöksiä kokemuksella, järjellä ja suurella sydämellä HELI HIETALA Terveydenhoitaja Tukiryhmä SDP nrot ISO KEVÄT- KIRPPIS PIKKUPEUKUN VIERESSÄ MA PE klo sekä LA 8.4. klo Aikuisten ja lasten vaatetta, kenkiä, kodin tarvikkeita, leivonnaisia ja kirppiskahvila. Avajaispäivänä arvonta. TERVETULOA! Gideonit Tuomo Juusola ja Jaakko Pokkinen Su klo BEETEL SRK Kauppatie 18 Rakentavaa ja luotettavaa yhteistyötä kokemuksella! Anneli Pulkkanen Sairaanhoitaja, eläkeläinen 21 NAPPULAPILKIT TORSTAINA 6.4. SIIKALAMMELLA Ilmoittautuminen alkaa klo 17.00, onginta-aika , jonka jälkeen palkintojen jako. SARJAT: alle 8-vuotiaat alle 12-vuotiaat alle 15-vuotiaat Teemavuoden kunniaksi tavoitteena pilkkiä 100 kalaa, tulkaahan porukalla pilkkimään! Kala-Taival auttaa kairauksessa ja opastaa pilkkijöitä tarvittaessa. Pilkkivälineitä voi lainata paikan päältä. Makkaranpaisto mahdollisuus. Järjestää Vapaa-aikatoimi ja Kala-Taival Pienin kala palkitaan! TAIVALKOSKEN KUNTA Vapaa-aikatoimi ONKO KIINTEISTÖSI HUOLLON TARPEESSA? TARJOAMME KIINTEISTÖHUOLTOPALVELUITA taloyhtiöille sekä yksityishenkilöille Teemme myös kaikenlaiset UUDIS- JA KORJAUSRAKENTAMISET AMMATTITAIDOLLA Talonpojantie 2, TAIVALKOSKI Kysy lisää, teemme sinulle arvion ja tarjouksen maksutta Raimo Antti KIINTEISTÖHUOLTO ABLOY-AVAINKOPIOT TALONMIES- JA SIIVOUSPALVELUT LUMITYÖT KORJAUS- JA VIHERRAKENTAMINEN
6 Taivalkosken Sanomat Torstai Nro 13 Sivu 6 PUULAAKIHIIHDOT KAARIHALLILLA klo Hiihtotyyli vapaa. Kahden hengen joukkueet, myös sekajoukkueet käy, matkat noin 1 km/osuus. Ilmoittautuminen paikan päällä puoli tuntia ennen kisaa. Kootkaapas nyt joukkueita ja tulkaa porukalla kisaamaan! TAIVALKOSKEN KUNTA Vapaa-aikatoimi Metsä-Veikot 85 ry Puh PUULAAKI- PILKIT KE klo SIIKALAMMELLA 3 hlöä/ joukkue. Punnitaan 10 kalaa/joukkue. Osallistumismaksu 15 /joukkue. KALA-TAIVAL RY Perussuomalaiset kuntavaaliehdokkaat tavattavissa TORILLA LA klo Tule keskustelemaan ajankohtaisista asioista torimakkaroitten kera! LASTEN VANHEMMAT Googlettakaapa: TV7 > ohjelma-arkisto > A-Ö listauksesta Cafe Raamattu > Jakso 471 Uusi seksuaalikasvatus. Ystävällisesti Anja Hiltunen PUHDISTAMME PAINEHUUHTELUKONEELLA Tekstiilikalusteet, joustinpatjat Autojen istuimet, verhoilut ja matot Matkailuvaunujen patjat Kokolattiamatot LATTIOILLE VAHANPOISTOT TALONMIES- TEHTÄVÄT RUOHONLEIKKUUT LUMITYÖT Sähköasennukset Antenniasennukset Teleasennukset Sähkösuunnitelmat Vikakorjaukset ja huoltotyöt Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton jäsen Lohitie TAIVALKOSKI Puh Ahmantie 15, TAIVALKOSKI, Puh Lue suosittu näköislehti jo tiistaina:
7 ARVOISA ÄÄNESTÄJÄ! Tästä löydät varmasti sopivan asioittesi hoitajan päätöksentekoon! Jari Heikkala Asentaja / yrittäjä Heli Hietala Terveydenhoitaja Tiina Jakkila-Parkkinen Lääkintävoimistelija Paavo Jurmu Konekorjaaja / eläkkeellä Pirkko Jurmu Sosionomi / lähihoitaja Urpo Kortetjärvi Hitsaaja / eläkkeellä Kauko Kumpumäki Hautausalan työntekijä / remonttimies (sit.) Lauri Lehtoniemi Autonkuljettaja (sit.) Kerttu Lämsä Lähihoitaja / eläkkeellä Pertti Parkkila Veturinkuljettaja / eläkkeellä Sirpa Pauna Toimistosihteeri / omaishoitaja Salme Polojärvi Lähihoitaja Kalervo Pyttynen Eläkkeellä (sit.) Aimo Tauriainen Kirvesmies / eläkkeellä Ei vain huolenpitoa vaan työtä ja konkreettisia toimenpiteitä taivalkoskelaisten hyväksi Lasten ja nuorten aseman parantamiseksi Työpaikkojen ja yritysten saamiseksi kuntaan Lukiokoulutuksen ja ammattikoulutuksen vahvistamiseksi Nyt on puututtava suunniteltuun sote-uudistukseen miten käy meidän palveluiden? PIDETÄÄN KAIKKI MUKANA! Outi Vähäkuopus Lähihoitaja Kotisivut: taivalkoskendemarit.fi Facebook: Taivalkosken demarit
8 Maksaja: Keskustan Taivalkosken kunnallisjärjestö Yhteistyökykyisiä huolenpitäjiä Taivalkoskella Hannu Ervasti Sähköteknikko, yrittäjä Oiva Keränen Isännöitsijä Vesa Heikkala Maatalousyrittäjä Simo Keränen Ylioppilas Janne Hietala Lehtori, insinööri (AMK) Sari Kesti Perheenäiti Tuomo Horsma Rajavartija evp., kirjailija Juha Kuukasjärvi Yrittäjä Maaret Ihme Opinto-ohjaaja, työnohjaaja Susanna Käsmä Perhetyöntekijä Veikko Jaakkola Eläkeläinen, rakennusmestari Tiia Latvajärvi Kotiäiti Harri Karjalainen Luokanopettaja Pirjo Lohilahti Palveluneuvoja Jenni Keränen Maatalouslomittaja Niilo Keränen Kansanedustaja Vaalitupa avoinna arkisin 10 19, la ja su Seuraa ilmoittelua Facebookissa: Taivalkosken Keskusta Enni Manninen Yhteisöpedagogi Markku Paloniemi Metsäneuvoja Lilja Parviainen Lähihoitaja, seksuaalineuvoja Anneli Pulkkanen Sairaanhoitaja, eläkeläinen Pertti Ronkainen Sotilas evp., eläkeläinen (sit.) Maria Taivalkoski Kotiäiti Irene Tauriainen Myyjä Vaalitupa S-Marketin aulan liiketilassa Toritapahtumat lauantaina 1.4. ja 8.4. klo Aune Turpeinen Sosiaalineuvos evp Vesa Turpeinen Ylirajavartija evp., eläkeläinen Liisa Tyni Palveluneuvoja, luottamusmies Kari Udd Eläkeläinen Juha Virkkunen Maaseutuyrittäjä (sit.) Janne Väätäjä Kasvatustieteiden kandidaatti Elinvoimaista kuntaa rakennetaan yhdessä tiedolla, tahdolla ja rohkeudella Kuntavaalit 2017 Taivalkoski Suomen Keskusta r.p. Ennakkoäänestys kotimaassa Vaalipäivä
9 Taivalkosken Sanomat Torstai Nro 13 Sivu 9 SPR:n Taivalkosken osaston sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS TIISTAINA klo AMMATTIKOULUN TILOISSA Opintie 3 Taivalkosken osasto hallitus MIELEN KAHVILA KATAJAN PIRTISSÄ KESKIVIIKKONA 5.4., 3.5. ja klo Kohtaamisia mielen asioissa vieraana psykologi Leena Pesälä, teemana kivut. TAIVALKOSKEN KUNTA Katajan Pirtti PILKKI- KILPAILUT KYLMÄLUOMAN LEIRINTÄALUEELLA LA 1.4. klo Sarjat: miehet, naiset, nuoret alle 18 v. Osallistumismaksu 15 / nuoret 10 KARAOKE ILLALLA 1.4. klo Kylmäluoman Retkeilykeskus Pajuluomantie 20, TYRÖVAARA Puh oparikylmaluo@suomi24.fi TAIVALKOSKI SM-KISAT TAIVALVAARALLA Yleisölle vapaa pääsy! LAUANTAINA klo SM, miesten yhdistetyn mäki SM, miehet alle 18 v. mäki ja yhdistetty SM, naiset alle 18 v. mäki ja yhdistetty klo Yhdistetyn hiihto-osuudet SUNNUNTAI klo Pienmäen SM, naiset ja miehet Taivalkosken Kuohu MÄKIJAOSTO
10 Lue näköislehti: TAIVALTORI Kaikki hyvä on lähellä. Tarjoukset voimassa to su ellei toisin mainita. LOPPUVIIKON EDULLISET TARJOUKSET ALPINO Keksit PKT PKT ÄMMÄNLEIVÄN KONSULENTTI MAISTATTAA JA MYY TUOTTEITA Perjantaina klo Unohtuiko katsastus? ORAL-B Hammastahna MÄÄRÄAIKAIS- KATSASTUS Ajoneuvonsa katsastaville KAUPAN PÄÄLLE LEIPÄJUUSTO n. 200 g tai MUSTIKKASMOOTHIE 3 dl Se uusin ja palveleva ko mainen. Amma taidolla. Reilus. Koillismaan Auto katsastus Oy Heiskanen & Haverinen Huoparin e 2, Kuusamo Raskas kalusto: Sepän e 1, Kuusamo Palvelemme Puh myös lauantaisin Ma pe , La Kuusamolainen Koillismaalainen Ko mainen Tule haastattelemaan Toni Niemiseltä viime hetken vinkit pienmäen SM-kisoihin. Toki Tonilta voi kysellä vaikka ravivihjeitä :) TONI NIEMINEN PAIKALLA Perjantaina klo ARVOMME PERJANTAINA KÄVIJÖIDEN KESKEN GARMIN VIVOFIT Aktiivisuus rannekkeen SEKÄ Kylpytynnyrin päiväksi käyttöön Talonpojantie 1, Taivalkoski Puh Palvelemme: Ma pe La Su Verkkokauppa: 35, alk. + päästömi aus Huom! Palvelemme samassa rakennuksessa Mus n ja Mirrin kanssa Prismaa vastapäätä Aikuisten ja lasten Icepeak TOPPATAKIT Lasten Ice TOPPAHAALARIT Naisten ja miesten laadukkaita SUKKIA TARJOUSERÄ Lasten ja aikuisten KUMPPARIT SAAPUNEET TULE TUTUSTUMAAN KEVÄÄN UUTUUKSIIN! Lapsille paljon erilaisia kuoseja vaatteissa 50 % 30 % 50 % Ze-ze naisten JOUSTO- HOUSU 37,90 Tutustu FACEBOOK PIKKUPEUKKU! SIELLÄ NÄET KUVIA UUTUUKSISTA JA TARJOUKSISTA! Kauppatie 16, Taivalkoski Sari , Sisko peukku.sari@luukku.com
11 Taivalkosken Sanomat Näköislehti tiistaina. Painettu lehti täysjakeluna torstaina. ILMOITUKSET Aineiston toimitus ilmoituksen julkaisua edeltävällä viikolla. Julkaisija: PoloPrint, Viitostie 173, Tyrövaara, Jani Jänkälä Sales Manager, Heikki Jänkälä päätoimittaja ROHKEUTTA nousta ja sanoa, mutta myös KÄRSIVÄLLISYYTTÄ istua ja kuunnella... Pekka Käsmä 59 Kunnan kiinteistöjen huoneilmaongelmat tutkittava ja selvitettävä perusteellisesti. Tämä ei riitä, vaan toimiin on ryhdyttävä heti. KORJAUKSIA VAI UUTTA RAKENTAEN? Rehellisyys ja ihmisten arvostaminen tulee kuulua aina kuntaelämään! B-KURSSI Ma 3.4. klo Ti klo MOPOKURSSI Ke klo MOOTTORI- PYÖRÄKURSSIT Ti 4.4. klo A1-luokka (Kevari) A2-luokka (Moottoripyörät, joiden enimmäisteho 35 kw ja teho/painosuhde enintään 0,2 kw/kg. Ikäraja 18 v.) A-luokka (Kaikki moottoripyörät. Ikäraja 24 v., jos ajokortti suoritetaan ensimmäisenä moottoripyöräluokkana. Jos pohjalla A2, ikäraja 20 v.) Talonpojantie 8 B Puh TAIVALKOSKI (08) Huolenpitoa Sisulla ja Sydämellä
Taivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 16.3.2017 Nro 11 S-market Joki-Jussi Kauppatie 11, 93400 Taivalkoski Ma pe 8.00 21.00 La 8.00 19.00 Su 11.00 21.00 Tervetuloa tutustumaan runsaaseen vaihtoautovalikoimaan TOYOTA
LisätiedotTarkastuslautakunta
Tarkastuslautakunta 24.11.2017 35 NIMI LUOTTAMUS/VIRKATEHTÄVÄT JOHTOTEHTÄVÄT JA LUOTTAMUSTOIMET Alatalo Kirsi Sosiaali- ja terveysjohtaja 6.9.2017 Buller Osmo Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tarkastuslautakunnan
LisätiedotTaivalkosken Sanomat. Esimerkkilaskelma: Käteishinta 20000, Käsiraha
Taivalkosken Sanomat Torstai 27.4.2017 Nro 17 HAUSKAA VAPPUA! Myymälä suljettu ma 1.5. 1 85 Snellman Kunnon Nakkimakkara, myös juusto 350 400 g (5,29 4,62/kg) 0 49 Taivalkosken Leipomo Hillomunkki (8,91/kg)
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 5.1.2017 Nro 1 Kiitämme asiakkaita ja yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä kiinteistöhuollossa kuluneina vuosina! Toivotamme parhainta menestystä toimintaa jatkavalle
LisätiedotTaivalkosken Sanomat. Nyt Bonusta helpommin! Saat Saat parhaan 5 5 % Bonuksen jo 900 kuukausiostoilla. Torstai Nro 3
Taivalkosken Sanomat Torstai 18.1.2018 Nro 3 Nyt Bonusta helpommin! Saat Saat parhaan 5 5 % Bonuksen jo 900 kuukausiostoilla. Liity Liity nyt nyt Koillismaan omistajaksi, saat liittymisetuna 50 50 lahjakortin.
Lisätiedot998 kg. 329 kg. 895 kg. Taivalkosken Sanomat PÄÄSIÄIS- PÖYTÄÄN HERKKUJA. 90 kg. Torstai Nro 15. Suomalainen. Suomalainen.
Taivalkosken Sanomat Torstai 13.4.2017 Nro 15 HERKKUJA PÄÄSIÄIS- PÖYTÄÄN Suomalainen 25Luomukaritsan 90 kg Tamminen putkiluupaisti Pakaste, n. 3 kg, 998 kg Farmer s Lampaanpaisti Luuton, pakaste, n. 2,5
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 31.8.2017 Nro 35 Suomalainen 4 98 7 98 kg Atria Kariniemen Luomu nautajauheliha 12 % Kananpojan paistileike 400 g (12,45/kg) Suomalainen naturel, n. 600 g 0 79 HK 360 g Lihapyörykät
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 2.3.2017 Nro 9 HEI! TEEN TÄLLÄ ALUEELLA HORMIEN KUNTOKARTOITUKSIA Pyydä maksuton tarjous piipun kunnostuksesta! Joona Niemikorpi 0440 328 117 Palvelumme Arkut, uurnat ja kuljetukset
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 3.8.2017 Nro 31 AVOIMET OVET 5342 8712 3456 7890 5342 VALID THRU Kuntonevan kuntosalilla To 10.8.2017 klo 10.00 18.00 01/16 LEE M CARDHOLDER COMPANY LTD VALID ONLY IN FINLAND
LisätiedotTaivalkosken Sanomat NAUTITAAN HYVÄSTÄ RUOASTA /kg
Taivalkosken Sanomat Torstai 9.11.2017 Nro 45 NAUTITAAN HYVÄSTÄ RUOASTA Suomalainen 6 98 /kg Snellman uunifilee Maatiaispossun Maustettu, n. 1,3 kg Suomalainen 14 98 /kg Kanan Atria Perhetilan lehtipihvit
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 6.7.2017 Nro 27 Koko viikon ohjelma löytyy osoitteesta: www.taivalkoski.fi www.facebook.com/paataloviikko Jokijärven kyläseuran näytelmäryhmä esittää Mummun saappaassa soi
Lisätiedot2690 kg. 129 kg. Taivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 15.3.2018 Nro 11 5 95 Suomalainen HK Viljaporsaan Fileepihvit Naturel tai maustettu 6 kpl, 600 640 g (9,30 9,92/kg) Viime vuosina olemme halpuuttaneet oikein urakalla, ja urakka
LisätiedotTaivalkosken Sanomat. Kuusamon Kirjolohi TI-TO. 549 kg. 098 kg. Jaffa Appelsiini Israel (lk 1) 99 pkt. Atria Atrilli Grillimakkara 400 g (2,48/kg)
Taivalkosken Sanomat Tiistai 22.3.2016 Nro 12 reseptit: Yhteishyvä.fi Kuusamon Kirjolohi TI-TO 549 kg 1249 kg Rainbow Karitsanpaisti Maustettu Uusi-Seelanti n. 1,2 kg 99 prk 0Valio Arkijogurtit kaikki
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 14.9.2017 Nro 37 Etuja omistajille omasta osuuskaupasta Koillismaan Osuuskaupan Juhla RoadShow Taivalkosken torilla Pe 15.9. klo 11.00 17.00 MAKKARA- TARJOILU klo 11.00 17.00
LisätiedotTaivalkosken Sanomat. S-market Xxxxxxxxxx. Xxxxxxxxxxxx, Xxxxxxxxx. Lauantaisin Sunnuntaisin Lauantaisin 8 18
Taivalkosken Sanomat Torstai 16.2.2017 Nro 7 tämä leikkaus ei tämä leikkaus ei S-market Xxxxxxxxxx Xxxxxxxxxxxx, 00000 Xxxxxxxxx 8 21 S-marketArkisin Xxxxxxxxxx Lauantaisin 8 18 Xxxxxxxxxxxx, 00000 Xxxxxxxxx
LisätiedotTaivalkosken Sanomat. RAHOITUSTARJOUS UUDET JA KÄYTETYT Turvallinen kiinteä korko 36 kk alk. 2,9 %
Taivalkosken Sanomat Torstai 27.9.2018 Nro 39 KATTO- REMONTIT VALITSEMASTANNE MATERIAALISTA TAATUSTI PAIKALLISELLA TYÖVOIMALLA! Kysy tarjous! Puh. 040 581 9930 Näköalantie 1139, 93280 SYÖTE markus.sarkela@msarkela.com
LisätiedotKotimaista Sika-nauta Jauheliha 23% 400 g (4,98/kg) 99 pkt. Omena Suomi (lk. 1) 99 2-pack
Kotimaista Sika-nauta Jauheliha 23% 400 g (4,98/kg) 1 Suomalainen 99 pkt reseptit: Yhteishyvä.fi Omistajan käyntikortti 69 pkt 1 69 Atria Hiillos grillimakkara 400 g (4,23/kg) 99 pkt 0 99 Vaasan Maalais-
Lisätiedot695 kg. Taivalkosken Sanomat. 69 kg Kotimaista Broileriboxi n. 1,9 kg Xtra Appelsiini 1,5 l (sisus 0,49 + pantti 0,40)
Taivalkosken Sanomat Torstai 1.8.2019 Nro 31 Ke su 1 49 Pesiölän Jääsalaatti n. 100 g Ke su 1 95 Rainbow Rypälerasia Espanja 500 g (3,90/kg) 0 98 3 HK Poprilli 400 g (2,45/kg) 69 kg Kotimaista Broileriboxi
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 18.7.2019 Nro 29 HAE KESÄN HERKUT S-MARKETISTA. 5 59 Suomalainen Kotimaista Burgerpihvi 500 g (11,18/kg) 2 98 Tamminen Artisan Raakamakkarat 240 g (12,42/kg) 2 95 Aprikoosi
LisätiedotTaivalkosken Sanomat TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA! VAIN PERJANTAINA KLO Kauppatie 16, Taivalkoski, (Pikkupeukun vieressä)
Sanomat Torstai 27.10.2016 Nro 43 TILAVIA KOTIMAISIA JALKINEITA! VAIN PERJANTAINA 28.10. KLO 10.00 17.00 Kauppatie 16, Taivalkoski, (Pikkupeukun vieressä) Kenkä Nero VIIKONLOPPUNÄYTTELY La 29.10. klo 10.00
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 13.9.2018 Nro 37 Suomalainen 2 99 Kotimaista Broilerin fileesuikale 300 350 g (8,54 9,97/kg) Viime vuosina olemme halpuuttaneet oikein urakalla, ja urakka jatkuu. Halpuuttaminen
LisätiedotTaivalkosken Sanomat VAIKEA RAKASTAA. halpuutimme kasviksia.
Taivalkosken Sanomat Torstai 19.1.2017 Nro 3 VAIKEA NÄLKÄISENÄ ON ON RAKASTAA. AKASTA halpuutimme kasviksia. S-market Joki-Jussi Kauppatie 11, 93400 Taivalkoski Ma pe 8.00 21.00 La 8.00 19.00 Su 11.00
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 30.8.2018 Nro 35 Ter et loa apteekin perinteiselle kakkukahville perjantaina 31.8.2018! Juhlapäivän hy invointitarjouksemme: Korealaisen ihonhoidon johtotähti It s SKIN ny
LisätiedotTestivoitot - Škoda Octavia
Testivoitot - Škoda Octavia Autobild, Suomi 2/2008 Tyyliä ja tilaa - vertailussa kuusi bensiinikäyttöistä farmaria. "Skodassa on matkustajille mukavasti tilaa, ja tavaroita mahtuu mukaan runsaasti. Sehän
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 20.7.2017 Nro 29 2 49 0 89 2 65 kg kg Jäävuorisalaatti Varhaisperuna Wilhelm pakattu multa, irto Suomi Suomi 320 g Grillipihvi (8,29/kg) 6 98 Suomalainen Atria Broilerin Fileepihvi
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 8.6.2017 Nro 23 PUUTARHA- MYYMÄLÄ AVATTU Myyjä paikalla ark. 8.30 17.00 la 9.00 13.00 12 Orvokit 10 50 Amppelit pieni 29 90 keskikoko 35 90 iso 12 00 15 95 23 90 5 sk 5 sk
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 2.8.2018 Nro 31 a t r i V i Olav aali -musik Jokijärven katetulla Pölkky-teatterilla Hilturannantie 2, Taivalkoski Käsikirjoitus Heikki Paavilainen Ohjaus Elsa Ruokangas ESITYSAJAT
LisätiedotTaivalkosken Sanomat. Kariniemen Kananpojan jauheliha 400 g (7,45/kg) 2 98 ras. 065 kg. Appelsiini Navel, Egypti (lk. 1) 098 pkt
Taivalkosken Sanomat Torstai 28.1.2016 Nro 4 Kariniemen Kananpojan jauheliha 400 g (7,45/kg) Huom! Uudet aukioloajat: la klo 8 19, su klo 11 21 2 98 ras. reseptit: Yhteishyvä.fi 95 ras. 4Kotimaista Broilerin
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 23.11.2017 Nro 47 TERVETULOA Illan päätteeksi ARVONTA JOULUISEEN LIIKKEESEEMME TARJOAMME 29.11. klo 16.00 19.00 GLÖGIÄ SEKÄ SOMAN SUOLAPALAN! HOX kunnat, järjestöt, yms. TILAAMALLA
LisätiedotAtria Grillinakki 840 g (2,37/kg) 1 99 pkt. Snellman Kunnon Nakkimakkara 400 g (7,45/kg) Karjala Perunalastut 400 g (4,88/kg)
Taivalkosken Sanomat Muistathan ilmoittaa mittarilukemat, lomake lehdessä Keskiviikko 0.12.2015 N:o 5 Atria Grillinakki 840 g (2,7/kg) Palvelemme: to 1.12.2015 klo 8-18 pe 1.1.2016 myymälä suljettu. 1
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 1/2010 1(12) 2.2.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 22.11.2018 Nro 47 Ammattilaiset palveluksessanne Yli 10 vuoden kokemuksella KATTOREMONTIT JA ULKOVERHOUKSET Pyydä ilmainen tarjous Paikallinen, osaava ja palveleva Talonpojantie
LisätiedotTaivalkosken Sanomat. -musikaali
Taivalkosken Sanomat Torstai 19.7.2018 Nro 29 Olavi Virta -musikaali Jokijärven katetulla Pölkky-teatterilla Hilturannantie 2, Taivalkoski Käsikirjoitus Heikki Paavilainen Ohjaus Elsa Ruokangas ESITYSAJAT
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 2.6.2016 Nro 22 KESÄ ALKAA JUHLIEN JA HYVÄSTÄ RUOASTA NAUTTIEN. Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä 6 Suomalainen 95 kg Snellman Maatiaispossun grilliribs bbq-marinoitu n.
LisätiedotKäyttöönottovuodet Vastapuol Uhrit Vah lkm Uhrit. Vah lkm. Aiheuttaja, Malli. uhrit / 100 vah. / 100 vah
Vakuutusyhtiöiden vuosina 2015-2017 korvaamat liikennevahingot Automallit, joiden yhteenlaskettu vakuutuskanta (2015-2017) ollut vähintään 5000 vakuutusvuotta Uhreista laskettuja suhdelukuja ei ole esitetty,
Lisätiedot798 kg. Taivalkosken Sanomat NAUTITAAN HYVÄSTÄ RUOASTA. 695 kg. 549 pkt. 549 kpl pkt Fazer. 098 kg. 49 ras. 89 kpl pack. 49 kpl. Sinun.
Taivalkosken Sanomat Tiistai 20.12.2016 Nro 51 NAUTITAAN HYVÄSTÄ RUOASTA. Suomalainen 798 kg HK Viljaporsaan juhlakinkku luuton tuoresuolattu n. 5 kg Tässä sinulle poimimiamme esimerkkejä Suomalainen 549
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 14.3.2019 Nro 11 LUMITYÖT Ke-ehdokas metsuri, perheenisä Koneella ja käsin Lumenpudotus katoilta Vesa RIekki JALAVAN PIRTISSÄ Ke 20.3. klo 15-17 KIINTEISTÖHUOLTO RAKENTAMISPALVELU
Lisätiedot(50,-) Kaisla -ruokailuryhmä 6 tuolilla, pöytä 90 x 170 väri valkoinen. (835,-) 8,- Helposti uutta ilmettä työpöydän ö kansiin, oviin, tv-tasoihin ym
GLC 220 d 4Matic A Premium Business autoveroton h arvioitu autovero 12 265,90 + toimituskulut 600 = 59 9 1 065 /kk. Käyttöetu 885 /kk. CO 2 -päästöt 129 g/km, EU-kes Mitsubishi L200 -mallisto alk.: autoveroton
Lisätiedot949 kg. Taivalkosken Sanomat. 098 kg Uuden sadon peruna Egypti / Espanja. Suomalainen. Torstai Nro 15
Taivalkosken Sanomat Torstai 12.4.2018 Nro 15 Suomalainen 949 kg Viljaporsaan sisäfilee Marinoitu, n. 650 g Viime vuosina olemme halpuuttaneet oikein urakalla, ja urakka jatkuu. Halpuuttaminen tarkoittaa,
LisätiedotRyhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Merkki Malli Hylkäys%
Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Kaikki yhteensä 3,13% 63 1 HONDA JAZZ 0,00% 37 2 TOYOTA COROLLA 0,31% 43 3 SKODA ROOMSTER 0,69% 51 4 SUZUKI SX4 0,69% 39 5 VOLKSWAGEN UP! 0,72%
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Sanomat Torstai 11.2.2016 Nro 6 Kevään tieltä pois Muotia Laatua Hyvää palvelua Aitovaatteen 16-vuotissynttärit PERJANTAINA 12.2. JUHLIMME KAKKUKAHVIN TOPAT 50 % TALVIKENGÄT 30 % 50 % NAISTEN JA MIESTEN
LisätiedotErotus 1 904 Erotus 2 075 259 157
Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Volkswagen Polo -Trendline 1,2 Opel Corsa- 1.2 TWINPORT Advantage 3-ov Toyota Yaris -1,0 VVT-i Linea Terra
LisätiedotJulkaisuvapaa 13.3.2012 klo 10.00
Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2008) Merkki Malli Hylkäysprosentti Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä 5,33 % 67 1 FORD KUGA 0,00% 77 2 TOYOTA LAND CRUISER 0,00% 88 3 PEUGEOT
Lisätiedot169 kg kg. Taivalkosken Sanomat. 95 kg
Taivalkosken Sanomat Torstai 29.3.2018 Nro 13 12Karitsanpaisti 95 kg Rainbow Maustettu, n. 1,2 kg, alkuperämaa Uusi-Seelanti Viime vuosina olemme halpuuttaneet oikein urakalla, ja urakka jatkuu. Halpuuttaminen
LisätiedotRyhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007)
Julkaisuvapaa 15.3. klo 10:00 MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007) Merkki Malli Hylkäys% Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2009
ENSIREKISTERÖINNIT 5/09 1(12) 2.6.2009 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 7/2010 1(12) 2.8.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lisätiedot10 % 50 % Taivalkosken Sanomat MUUTTO TYHJENNYS! JOPA ALENNUKSET TAIVALKOSKI. Tervetuloa tutustumaan runsaaseen vaihtoautovalikoimaan
Taivalkosken Sanomat Torstai 12.10.2017 Nro 41 MUUTTO TYHJENNYS! ALENNUKSET JOPA 10 % 50 % Voimassa vain 9. 14.10.2017 TAIVALKOSKI Kauppatie 12, Taivalkoski, Puh. 040 542 9873 Ma Pe 9.00 17.00, La 9.00
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 26.4.2018 Nro 17 Suomalainen 5 95 HK Viljaporsaan fileepihvit Naturel tai maustettu, 600 640 g (9,30 9,92/kg) Viime vuosina olemme halpuuttaneet oikein urakalla, ja urakka
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 12.9.2019 Nro 37 KOKO VIIKONLOPUN RUOKAPÖYDÄN KATAT S-MARKETISSA. 0 89 kg 2 69 Vihreä kesäkurpitsa Suomi, kg Rainbow Kahvi sj ja pj 500 g (5,38/kg) 0 98 0 98 HK Poprilli 400
LisätiedotTERVETULOA VIIHTYMÄÄN DNA TV:N JA SISÄLTÖJEN PARIIN
Nyt hyvät valikoimat kysyttyjä Adidas-collegehousuja, Lenne-kintaita, sukkahousuja, paljon eri kuoseja, uudet erät vauva-asuja, kiristämättömät sukat, kumpparit myös aikuisille, miesten henkselit, liimapaikat,
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 9/2010 1(12) 1.10.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 12/2010 1(12) 3.1.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 8/2010 1(12) 1.9.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 25.10.2018 Nro 43 Kauppa e 9, 1 h, kk, 30 m². Siis kuntoinen, 3. krs yksiö ydinkeskustassa. Vh. 25.000 Ahman e 7, 4 h, k, s, 119 m² + at/var. Rauhallisella paikalla pientä
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 10/2010 1(12) 1.11.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lisätiedot449 kg. Taivalkosken Sanomat. 00 / 3 pkt Juhla Mokka Kahvi 500 g (6,67/kg) 3,33 / pkt. Suomalainen. Torstai Nro 41
Taivalkosken Sanomat Torstai 11.10.2018 Nro 41 Suomalainen 2 98 HK Viljaporsaan Lihasuikale 400 g (7,45/kg) Viime vuosina olemme halpuuttaneet oikein urakalla, ja urakka jatkuu. Halpuuttaminen tarkoittaa,
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 11/2010 1(12) 1.12.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotSYNTTÄRIT 2,99 %*% + luottosuhteen avaus 190, käsittelymaksu 8,95 /kk, max. 60 kk. Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita
ŠKODA Synttärierään eri Škoda-malleja** Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita kaupan päälle. **Tarjousautot rekisteröitävä ennen 31.3.2012. *Rahoitusesimerkki: Opel Astra 5-ov Enjoy
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2011
ENSIREKISTERÖINNIT 3/2011 1(12) 1.4.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotRyhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti. Yleisin syy* 2. yleisin syy* 3.
Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä 3,43 % 64 1 TOYOTA URBAN CRUISER 0,00% 43 2 AUDI Q5 0,59% 72 3 VOLVO XC70
LisätiedotEnsirekisteröinnit 8/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014
Ensirekisteröinnit 8/2014 1.9.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2014 08/2013 (%) (%) 1-08/2014 1-08/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 524 7 739-2,8 86,4
LisätiedotPAINEHUUHTELUKONEELLA tekstiilikalusteet, joustinpatjat autojen istuimet, verhoilut ja matot matkailuvaunujen patjat kokolattiamatot
Lisätiedot
Ajosuoritteeseen suhteutettu laskennallinen loukkaantumisriski
Henkilöautojen kolariturvallisuuden kehitys 2017 - automalliliite Seuraavat tarkastelut perustuvat lakisääteisestä liikennevakuutuksesta vuosina 2005-2014 korvattuihin kahden henkilöauton välisiin yhteenajoonnettomuuksiin.
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2008
ENSIREKISTERÖINNIT 2/08 1(12) 6.3.2008 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2011
ENSIREKISTERÖINNIT 8/2011 1(12) 1.9.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 26.10.2017 Nro 43 Taiwalkosken Oktoberfest-viikko Rock-ilta Jalavassa Kalle n Krouvin oktoberviikko Ke 25.10. OKTOBERFEST ETKOT La 28.10. klo 19.00 24.00 Esiintyjinä Matti
Lisätiedot70 % 25 % 20 % Taivalkosken Sanomat JALAVAN LOPPIAIS- ALE TAMMIALE ALKOI JOPA. Tervetuloa! Kaikista kaupan tuotteista
Taivalkosken Sanomat Torstai 3.1.2019 Nro 1 TAMMIALE ALKOI KAIKKI TUOTTEET VÄHINTÄÄN JOPA 20 % 70 % JALAVAN LOPPIAIS- ALE 4. 6.1. Kaikista kaupan tuotteista 25 % (Alennus ei koske elintarvikkeita) ARVONTA
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Sanomat Torstai 10.3.2016 Nro 10 Klapikone esittely! lakkapaa.com Näyttämö esittää MARKKINOIDEN NOPEIMMAT KLAPIKONEET Vakiona Motolaippa ja erillishalkaisu sekä 4 m kääntyvä kuljetin. Lisävarusteena: Poltto-
LisätiedotTaivalkosken Sanomat. Perinteinen kevätrieha. 12 kg. Elämänlanka Oy. Palatalo
Taivalkosken Sanomat Torstai 6.4.2017 Nro 14 Perinteinen kevätrieha JOKIJÄRVELLÄ SAIJAN KODALLA LA 8.4. klo 10.00 14.00 Tarjolla lämmintä soppaa, kahvia, mehua, makkaraa sekä munkkeja Koira-ajelua ja pilkintää
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Keskiviikko 5.12.2018 Nro 49 Suomalainen 12Viljaporsaan 95 kg HK sisäfilee n. 550 g Viime vuosina olemme halpuuttaneet oikein urakalla, ja urakka jatkuu. Halpuuttaminen tarkoittaa,
LisätiedotEnsirekisteröinnit 1/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013
Ensirekisteröinnit 1/2013 1.2.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2013 01/2012 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 248 14 270-28,2 88,6 joista matkailuautoja 81
Lisätiedot145 kg. 198 kg. Taivalkosken Sanomat MAKUJA JOKAISEN VIIKONLOPPUUN. 95 kg Voim Kuusamon Kirjolohi
MAKUJA JOKAISEN VIIKONLOPPUUN Suomalaista 145 kg Kariniemen Kananpojan koipireisi Marinoitu 6 95 5 Pepsi Max 12 x 0,33 l, 3,96 l (1,30/l) (sis. 5,15 + pantti 1,80) 95 kg Kuusamon Kirjolohi 2 79 Apetit
LisätiedotEnsirekisteröinnit 9/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2013
Ensirekisteröinnit 9/2013 1.10.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2013 09/2012 (%) (%) 1-09/2013 1-09/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 8 214 8 002 2,6
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2011
ENSIREKISTERÖINNIT 5/2011 1(12) 1.6.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009
ENSIREKISTERÖINNIT 12/09 1(12) 5.1.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotEnsirekisteröinnit 2/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2013
Ensirekisteröinnit 2/2013 1.3.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 02/2013 02/2012 (%) (%) 1-02/2013 1-02/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 7 888 10 626-25,8
LisätiedotMALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset
Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2005) Mazda 3 1,3 48 Volkswagen Golf 1,9 59 OBD renkaat Toyota Yaris 2,1 41 Volvo V50 2,1 68 OBD Toyota Corolla Verso 2,3 73 renkaat Audi A4 2,4 71
LisätiedotEnsirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2013
Ensirekisteröinnit 7/2013 1.8.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 07/2013 07/2012 (%) (%) 1-07/2013 1-07/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 8 448 6 457 30,8
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 15.8.2019 Nro 33 149 2 kg Kesäkurpitsa vihreä irto, Suomi 49 Voim. 8. 18.8. Kulta Katriina sj, pj tai luomu 425 500 g (4,98 5,86/kg) 5 89 1 98 Kokkikartano Kiusaukset 650 700
LisätiedotEnsirekisteröinnit 4/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015
Ensirekisteröinnit 4/2015 4.5.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 04/2015 04/2014 (%) (%) 1-04/2015 1-04/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 633 9 317 3,4
LisätiedotEnsirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014
Ensirekisteröinnit 5/2014 3.6.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2014 05/2013 (%) (%) 1-05/2014 1-05/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 10 109 10 234-1,2
LisätiedotENSIREKISTERÖINNIT Maaliskuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-03/2012
2.4.2012 ENSIREKISTERÖINNIT Maaliskuu 2012 Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-03/2012 ADRIA CORAL S 670SLL 2 ADRIA SPORT S 650 SF 2 ADRIA TWIN SL 2 ADRIA MATRIX SUPREME M 687 SL 3 ADRIA
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007
AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 4/07 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan
LisätiedotTaivalkosken Sanomat. Atria Artesaani Raakamakkara Lämminsavustettu. 240 g (12,42/kg) Kotimaista Coleslawsalaatti
Taivalkosken Sanomat Torstai 21.6.2018 Nro 25 Suomalainen 698 kg Snellman Maatiaispossun grilliribs BBQ-marinoitu n. 700 g Viime vuosina olemme halpuuttaneet oikein urakalla, ja urakka jatkuu. Halpuuttaminen
LisätiedotEnsirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014
Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2014 09/2013 (%) (%) 1-09/2014 1-09/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 8 219 2,2
LisätiedotNew registrations 1/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JANUARY 2014
New registrations 1/2014 4.2.2014 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JANUARY 2014 By vehicle groups Change Share 01/2014 01/2013 (%) (%) Passenger cars Total 12 696 10 258 23,8 91,0 - Motor homes 52 81-35,8
LisätiedotEnsirekisteröinnit 6/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2014
Ensirekisteröinnit 6/2014 2.7.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 06/2014 06/2013 (%) (%) 1-06/2014 1-06/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 9 202 8 810 4,4 87,4
Lisätiedot980 kg. 189 kg l. Taivalkosken Sanomat. Joki-Jussista edullisesti arkeen ja juhlaan
Taivalkosken Sanomat Torstai 15.2.2018 Nro 7 Joki-Jussista edullisesti arkeen ja juhlaan 9 Vihreällä kortillasi to su 50 3 pkt Kulta Katriina Perinteinen SJ ja PJ 500 g (6,33/kg) 1 erä / talous 189 kg
LisätiedotTaivalkosken Sanomat
Taivalkosken Sanomat Torstai 8.11.2018 Nro 45 Suomalainen 21Naudan ulkofilee, 90 kg Atria takuumurea n. 800 g Viime vuosina olemme halpuuttaneet oikein urakalla, ja urakka jatkuu. Halpuuttaminen tarkoittaa,
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2008
ENSIREKISTERÖINNIT 12/08 1(12) 5.1.2009 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
LisätiedotEnsirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015
Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2015 01/2014 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 267 12 697-19,1 89,4 joista matkailuautoja 58
Lisätiedotpeugeot.fi Metallitie 2 RAUMA Mercedes-Benz VITO 113CDI -3,05/32K normaali A1; 18900; 41900 Volvo V40 D2 Ocean Race Business A -
Autolehti, Joulukuu 2015 ASTRA alkaen peugeot.fi UUSI PEUGEOT 3O8 JA YLISTETYT PureTech-IHMEMOOT TORIT HävyTTömän ylellinen 21 864 Kuvan auto eikoisvarustein. Ajomukavuuden uusi status. Astra on nyt täysin
Lisätiedot5 95 kg kg. Taivalkosken Sanomat MAKUJA JOKAISEN VIIKONLOPPUUN. 98 kg Mango Osteen Espanja
Sanomat Torstai 24.10.2019 Nro 43 MAKUJA JOKAISEN VIIKONLOPPUUN Suomalaista 495 kg Snellman Maatiaispossun maustettu uunifilee Rajoitettu erä 5 95 kg 5 95 Voim. 24. 27.10. Kuusamon Kirjolohi Herkku Lasagne
LisätiedotAutovuokraamo Alfred Hölttä Ky.
Autovuokraamo Alfred Hölttä Ky. Vuokraustapahtumaraportti Rekisterinumero Merkki Malli AAB-123 PEUGEOT 406 SR HDI GW5 2000 A (Vuokrauksia: 10 Ajettu: 1107 km) 17 15.1.2005 18.1.2005 141 11 Katariina Lehto
LisätiedotAstra Drive 1.4T Start/Stop 5-ov. Alk. 21 996 Sports Tourer (+1000 eur)
Juhlaviikot 22.6.-4.7. Palin Oy täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlistamme tasakymmeniä merkittävillä merkkikohtaisilla tarjouksilla. KESÄN TYYLIKKÄIN PAKETTI. VOLVO V40 ALK. 27 810 Aut.vaihteisto V40
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2006
AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 6/06 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2006 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan
LisätiedotNew registrations 11/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND DECEMBER 2013
New registrations 11/2013 2.12.2013 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND DECEMBER 2013 By vehicle groups Change Share Change 12/2013 12/2012 (%) (%) 1-12/2013 1-12/2012 (%) Passenger cars Total 5 923 6 415-7,7
LisätiedotAUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011
Ensirekisteröinnit 11/2011 1.12.2011 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2011 11/2010 (%) (%) 1-11/2011 1-11/2010 (%) Henkilöautot yhteensä
Lisätiedot