sarvesta ytimeen LOPPURAPORTTI SARVESTA YTIMEEN Käsityöelinkeinojen kehittämishanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "sarvesta ytimeen LOPPURAPORTTI SARVESTA YTIMEEN Käsityöelinkeinojen kehittämishanke 1.1.2011 30.11.2012"

Transkriptio

1 sarvesta ytimeen LOPPURAPORTTI SARVESTA YTIMEEN Käsityöelinkeinojen kehittämishanke

2 LOPPURAPORTTI SARVESTA YTIMEEN hanke HANKKEEN TOTEUTTAJA: SAAMELAISALUEEN KOULUTUSKESKUS 2. HANKKEEN NIMI JA TUNNUS: SARVESTA YTIMEEN hanke nro YHTEENVETO HANKKEESTA Sarvesta ytimeen hanke on jatkanut Saamelaisalueen koulutuskeskuksen käsityöelinkeinojen kehittämishankkeiden sarjaa. Sen tavoitteena on ollut kehittää porotalouden sivutuotteiden, erityisesti luun ja sarven kaupallista hyötykäyttöä edistämällä niiden valmistus- ja tuotekehitysmenetelmiä. Hanke on järjestänyt useita työpajoja Inarissa, Utsjoella, Sevettijärvellä ja Vuotsossa. Hanke on järjestänyt myös kansainvälisiä työpajoja, ns. osallistavia opintomatkoja Venäjälle Arkangeliin ja Pietariin. Hanke on osallistunut Suomessa design- ja markkinointitapahtumiin, mm. Tampereen Kädentaidot messuille ja Arktisille Markkinoille Rovaniemellä. Käsitöiden ja muotoilijoiden välistä tiedonvälitystä on tehostettu sosiaalista mediaa käyttämällä. Muotoilijoille järjestettiin Inspiroidu Inarista työpajamatka Inariin. Hankkeen toteutusaika oli Hankkeen on rahoittanut Pohjoisimman Lapin Leader ry, Lapin Ely-keskuksen maaseutujen elinkeinojen kehittämisrahastosta. 4. HANKKEEN TAVOITTEET: 1. Sarven ja luun kaupallisen hyötykäytön edistäminen 2. Valmistus- ja tuotantomenetelmien kehittäminen sekä materiaalin talteenoton kehittäminen 3. Työpajojen järjestäminen 4. Internetsivuston avaaminen 5. Käsityöntekijöiden ja muotoilijoiden verkostoituminen 6. Design- ja markkinointitapahtumiin osallistuminen 5. HANKKEEN TOTEUTUS 5.1. HANKKEEN ALOITUS Sarvesta ytimeen hankkeen toteuttaminen alkoi helmikuussa projektinvetäjäksi hankkeelle palkattiin Kikka (Pirkka) Laakso ajalle Hankkeelle palkattiin osa-aikainen hanketyöntekijä Inka Laiti ajalle Inka Laitin työsuhdetta jatkettiin Hankkeelle haettiin jatkoa ajalle ja Kikka Laakso toimi tämän ajan hankevetäjänä. Hankkeen aloituksesta tiedotettiin paikallislehden Inarilaisen kautta ja pidettiin Inarissa tiedotustilaisuus. Sähköpostitiedotusta varten kerättiin verkosto käsityöntekijöitä ja yrittäjiä. 1

3 Poro Muotiin -hankkeen aikaisia yhteyksiä käytettiin myös hyödyksi. Sosiaalista mediaa hyödynnettiin avaamalla Facebookiin Sarvesta Ytimeen yhteisöpalsta, jonka kautta tavoitettiin entistä enemmän kiinnostuneita. Facebookin kautta on myös helppo välittää kuvia tapahtumista ja toimenpiteistä TYÖPAJOJEN JÄRJESTÄMINEN Hankkeen aikana järjestettiin seitsemän työpajaa, joista neljä järjestettiin Inarissa ja kolme eri kylissä Sevettijärvellä, Utsjoella sekä Vuotsossa. Työpajat ovat olleet onnistunut tapa saada erilaisia käsityöntekijöitä ja yrittäjiä mukaan toimintaan ja työpajojen vieminen kyliin teki niistä entistä intensiivisempiä ja tehokkaampia SISUSTUSTYÖPAJA INARI Sisustustyöpaja järjestettiin Inarissa Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Työpajan ohjaajana toimi professori, sisustusarkkitehti Simo Heikkilä. Apuohjaajina toimivat Inka Laiti, metalli, Kikka Laakso sarvet ja nahka ja Arto Saijets, taonta ja sarvet. Pajaan osallistui 12 kädentaitajaa Inarista, Utsjoelta, Savukoskelta, Jyväskylästä, Lapin Yliopistosta, Utsjoelta, Rovaniemeltä, Osallistujat edustivat hyvin monenlaista ammattilaista ja osaajaa. Tavoitteena oli ideoida erityisesti matkailuun liittyvien tilojen sisustuksia. Teimme inspirointimatkan Nellimin Erähotelliin, jossa pohdittiin majoituskäyttöön soveltuvia ideoita. Sisustuspajassa syntyi valaisimia ja kynttilänjalkoja, joista erikoisin oli ehkä hirvenlapaluusta valmistettu seinävalaisin. Päämateriaaleina olivat perinteiset poromateriaalit kuten sarvi, nahka ja luut, mutta myös erilaiset puut ja puupohjaiset levyt ja metallit. Lisäksi olimme hankkineet valaisimiin tarvittavat valonlähteet. Tuloksena saimme tuotua sisustusratkaisuihin aivan uudenlaista näkemystä ja taiteellista ilmettä hyödyntäen todellisia kestävän kehityksen poromateriaalejamme. Sisustuspajan valaisintekniikkaa ja poromateriaalin yhdistämistä olisi mahdollista kehittää vielä eteenpäin SARVITYÖPAJA SEVETTIJÄRVI Kylätyöpajojen sarjan aloitti Sevettijärven sarviveistospaja, jonka vetäjänä toimi sarviveistostaiteilija Jaakko Paajanen Enontekiöltä. Sevettijärvelle osallistui 7 opiskelijaa alun perin 10 ilmoittautuneesta. Sevettijärven kyläpajan tiloissa oli hyvä tehdä töitä, osan mikroporakoneista olimme tuoneet SAKK:sta Inarista ja Jaakko Paajaselta myös saimme osan välineistä. Työpajan tavoitteena oli kokeilla sarviveistostekniikkaa, jonka Jaakko Paajanen hallitsee erinomaisesti. Veistosmainen sarvenkäsittely oli uutta ja opimme hyödyntämään uusia 2

4 koneita. Kurssin päätyttyä pidimme näyttelyn kurssitöistämme, sarviveistostaito antoi uutta näkemystä myös perinteisiin tuotteisiin ja tulokset kurssilta oli todella näyttäviä SARVITYÖPAJA UTSJOKI Heti perään Sevettijärven kurssin jälkeen pidettiin Utsjoen sarviveistospaja Jaakko Paajasen johdolla, joka myös toteutettiin Saamelaisalueen koulutuskeskuksen kyläpajassa sekä uudessa remontoidussa Ailigas-talossa. Työpajaan osallistui 8 opiskelijaa. Utsjoen kyläpajan tilat sijaitsivat myös koulun tiloissa kuten Sevettijärvelläkin, mutta sarvi/puutyötiloissa ei ollut varsinaista luokkahuonetta, onneksi Ailigas-talo sijaitsi ihan pihapiirissä ja kuljimme näin kahden talon väliä. Meillä oli myös omat mikroporakoneet mukana, joten suurin osa työstä voitiin tehdä Ailigastalon käsityötiloissa. Tilat tarjosi Utsjoen Tiede-ja Taidetalo hanke, joka myös markkinoi työpajaa Utsjoen kirkonkylällä. Pajassa oli jälleen innokkaat oppilaat ja teimmekin töitä iltamyöhään asti. Tavoitteena oli tuoda uutta sarviveistostekniikkaa myös Utsjoen kylän käsityöntekijöiden tietoisuuteen ja viimeisenä päivänä viikon työn tuloksista pidettiin näyttely kylän väelle. Yle Saamen Radio kävi myös tekemässä haastattelun veistospajastamme SARVENSAHAUS JA KOIPIEN NYLKYPAJA Inarissa järjestettiin sarvensahaus ja koivennylkypaja, jossa opetettiin hyvän sarvimateriaalin tuntemusta ja oikeanlaista käsittelyä saamenkäsityömestari Ilmari Laitin johdolla. Työpajaan osallistui yhteensä 25 henkeä, joista 13 oli SAKK:n opiskelijoita, kaukaisimmat osallistujat tulivat Sallasta saakka. Työpaja järjestettiin kahtena päivänä ja toimi siten, että osallistujat jaettiin kahteen ryhmään, joista toiset olivat ensin kuuntelemassa Ilmari Laitia ja toiset olivat koiven nylkyopissa. Iltapäivällä ryhmät vaihtoivat päittäin paikkaa. Työpajassa Ilmari Laiti ensin kertoi tarkoin millaista on hyvä ja tiivis sarvimateriaali ja mistä sen tunnistaa. Sitten hän opetti oikeanlaista sahausta ja jokainen pääsi kokeilemaan hyvän sarvimateriaalin tarkoituksenmukaista sahausta. Nylkyopissa jokainen pääsi irrottamaan koivet taljasta oikeasta kohden, ja piirtämään koivet sekä nylkemään ja lastuttamaan ne. Myös konttiluut ja kynnet ovat erinomaista materiaalia käsityön tarpeisiin, jotka otettiin talteen. Osallistujille jaettiin ohjeet sarvien oikeaoppisesta sahauksesta. Ohjemateriaali toteutettiin Kikka Laakson, Ilmari Laitin ja Ulla Isotalon yhteistyönä. Samoin tehtiin koipien oikeaoppisesta käsittelystä. Materiaalin sain käyttööni ja muokattavaksi Merja Heikkisen ja Marja-Liisa Laitin kansioista, jotka oli tehty koulun opiskelijoita varten. 3

5 5.2.5 POROMATERIAALIEN UUSI ELÄMÄ, VUOTSOSSA Vuotsossa järjestettiin sarvi- ja nahkatyöpaja Sompion Arjan tiloissa. Kurssin vetäjänä toimi vaatesuunnittelija Jaana Moona, Arja Kustula ja Kikka Laakso toimivat teknisinä avustajina. Työpajaan osallistui 8 henkeä Vuotsosta ja aina Kemijärveltä ja Torniosta saakka. Työpajassa valmistettiin monenlaisia tuotteita, kuten vöitä, liivejä, laukkuja, neulakota ja koruja luusta, tinalangasta ja poronnahasta. Työpaja toimi nonstop-periaatteella, eli työpajaan osallistuttiin joustavasti omien aikataulujen mukaan. Työpaja kuului hankkeen kylätyöpajojen sarjaan ja täytti hyvin tavoitteemme osallistujien ja valmistuneiden tuotteiden mukaan, vaikka aikataulua jouduttiinkin siirtämään TYÖKALUJEN VALMISTAMISPAJA INARISSA Työkalujen valmistamisen paja järjestettiin Inarissa, jossa on valmiina erinomainen metallipaja sekä ohjaaja. Työkalupajan vetäjänä toimi puukkomestari, muotoilija Pasi Jaakonaho. Pajaan osallistui yhteensä 8 henkeä. Työkalupajassa tehtiin mm. monikäyttöisiä korvakorukoukkujigejä, sarvikaivertimia, taottiin kuksan kovertimia ja jiekiörautoja. puukonteriä ja ulu-nahkatyökaluja, syntyipä kuppauskirveskin Tavoitteena oli valmistaa pajassa niitä työkaluja, joita tarvitaan erityisesti sarven-, pahkan- ja nahantyöstöön. Näitä poromateriaalien työstämiseen tarvittavia työkaluja on erittäin vaikea saada ja ne täytyy melkein aina itse valmistaa Työpaja tuli aitoon tarpeeseen ja toiveena olisi saada vastaavanlaisia työpajoja jatkossa myös muille alueille, koska kysyntää näille työkaluille on käsityöntekijöiden keskuudessa.. 4

6 ELLIN RUMPUPAJA INARISSA Elli Maaret Helander veti rumputyöpajan Inarissa, jossa valmistettiin aito saamelainen rumpu. Hänellä on jo yli kahdenkymmenen vuoden kokemus rumpujen valmistamisesta. Pajaan osallistui 10 käsityöntekijää. Rummun valmistaminen perustuu perinteisiin menetelmiin. Rumpunahka, poron raakanahka valmistetaan itse, silloin siitä saadaan silloin kestävä ja parkitsemalla kauniin värinen. Rummun valmistamisessa tarvitaan sekä kovia materiaaleja että pehmeitä materiaaleja. Työpajassa käytettiin hyödyksi tehokkaasti koulun tiloja. Tulityöpajassa taivutettiin kehikko, puu- ja sarviluokassa liimattiin ja hiottiin kehikko, nahkatyöluokassa valmistettiin sisna ja pingotettiin se. Rumpupajaan oli tulossa useampi kuin mitä voitiin ottaa mukaan, toivon mukaan koululla on jatkossa mahdollisuus järjestää uusia pajoja kiinnostuneille DESIGN- JA MYYNTITAPAHTUMIIN OSALLISTUMINEN Hanke osallistui moniin tapahtumiin. Varsinkin Inarissa järjestetään vuosittain useita kulttuuriin ja käsitöihin liittyviä tapahtumia. Uusi saamelaiskulttuurikeskus Sajos toi Inarin kylälle aivan uudenlaista tapahtumavirtaa IJAHIS IDJA saamelaismusiikkitapahtuma Inarissa Hankkeemme osallistui käsityöntekijöiden kanssa Ijahis Idjan konsertissa omien tuotteiden esittelyyn sekä hankkeemme esittelyyn avolaavussa. Iltakonsertissa vieraili yli 700 asiakasta ja saimme positiivista palautetta asiakkailta. Mukana oli 4 käsityöntekijää yhteislaavussa sekä muita käsityöyrittäjiä neljässä eri laavussa. Esittelimme tuotteitamme ja hankettamme asiakkaille aina pimeäntuloon saakka. 5

7 SUOMEN KÄDENTAIDOT MESSUT TAMPEREELLA Merkittävin tapahtuma oli osallistuminen Suomen Kädentaidot messuille Tampereella. Messujen päänäyttely oli Lapin käsityökulttuuria esittelevä yhteinen näyttely Arctic Label- hankkeen sekä Pro Agria hankkeen kanssa otsikolla Tähtinä pohjoisen poro ja lammas, jossa yhdistyivät saamenkäsityö, perinteinen muotokieli ja moderni käsityömuotoilu. Näyttely herätti ihastusta ja kertoi vieraille, kuinka porosta ja lampaasta voidaan hyödyntää kaikki. Messuilla vieraili n vierasta. Lisäksi Lapin osastolla oli 6 muuta myynti/esittelyosastoa. Sarvesta ytimeen hankkeella oli yksi yhteisosasto käsityöntekijöiden kanssa sekä yksi käsityöyrittäjän oma osasto. Suomen Kädentaidot --messuille ja näyttelyyn osallistui 9 henkeä. Näyttelyn järjestäminen oli erinomainen saavutus käsityöntekijöiltä ja erityisesti porosta valmistetut tuotteet kiinnostivat ARKTISET MARKKINAT ROVANIEMELLÄ Arktisten markkinoiden suunnittelu alkoi samaan aikaan, kun yhteistyönäyttely Arctic label 2 - hankkeen kanssa osallistumisesta Suomen kädentaidot messuille päätettiin. Rovaniemen Arktikumissa pidettäville Arktisille markkinoille rakennettiin sama Tähtinä lapin poro ja lammas - näyttely, kuin mikä oli Tampereella, tosin tiivistettynä. 6

8 Näyttely sijaitsi Arktikumin sisääntuloaulan syvennyksessä. Hankkeeltamme siellä oli esillä sarviveistotyöpajojen ja sisustystyöpajojen tuloksia. Lisäksi näyttelyn yhteydessä oli esiteteline, jossa oli sekä hankkeemme, että oppilaitoksemme Sogsakkin esitteitä. Itse myyntipöydät sijaitsivat eteisaulan vieressä olevassa kokoustilassa. Me kerroimme hankkeesta ja sen tulevista työpajoista. Mukana myyntitapahtumassa oli 7 käsityöntekijää, joista 4 yrittäjää. Näillä design-markkinoilla vieraili n kävijää HELSINKI KNIFE SHOW Hankkeen vetäjä Kikka Laakso kävi tutustumismatkalla Helsinki Knife Show näyttelyssä. Matkaan oli myös tarkoitus osallistua käsityöntekijöitä, mutta ajankohta tuntui karsivan kaikki kiinnostuneet. Tapahtuma oli kuitenkin hankkeemme luonteelle sopiva, joten kävin tutustumassa tapahtumaan ja esittelin tilaisuutta käsityöntekijöille Facebook-sivustomme sekä sähköpostijakelun kautta. Helsinki Knife Show järjestettiin nyt kolmannen kerran Hotelli Marskissa Näytteilleasettajia oli noin 50, ja edustettuina 12 eri maata. Inaria tilaisuudessa edusti puukkomestari Pasi Jaakonaho. Näytteilleasettajat olivat käsityönä valmistettujen puukkojen valmistajia, Suomesta mukana oli kymmenkunta puukontekijää. Mukana oli myös materiaalin toimittajia, joilla oli pääasiassa puukonteriä ja kahvamateriaaleja. Näyttely antoi kuvan myös tämänhetkisestä käsintehtyjen puukkojen hintatasosta ja valmistustyyleistä. Perinteiset saamenpuukot (ruotsalaiset) sopivat hyvin näyttelyyn mukaan. Helsinki Knife Show on nousemassa arvostetuksi käsintehtyjen puukkojen myyntitapahtumaksi. Hyvin monet arvokkaat korupuukot oli myyty tai varattu ilmeisesti keräilijöille ja kauppa kävi myös materiaalien ja käyttöpuukkojenkin osalta. Helsingin sijainti Venäjän läheisyydessä on tuonut itärajan takaa varakkaita ostajia. Käytäväpuheissa kuuluikin, että Helsinki Knife Show on nousemassa ehkä tärkeimmäksi puukkotapahtumaksi koko Euroopassa. 7

9 5.3.4 ARCTIC DESIGN -SEMINAARI ROVANIEMELLÄ Rovaniemi Design Weekin aikana 24. helmikuuta järjestettiin Arctic Design -seminaari, joka kokosi yhteen arktisten alueiden johtavia tutkijoita ja yrittäjiä etsimään arktisen muotoilun avulla ratkaisuja kestävään kehitykseen. Lapin yliopiston ja Rovaniemen Kehitys Oy:n yhteinen Arktinen muotoilu - hanke järjesti tapahtuman luodakseen edellytyksiä arktisen muotoiluosaamisen kehittämiselle ja hyödyntämiselle tutkimuksessa ja liiketoiminnassa. Seminaarin yhteydessä järjestettiin myös Arktinen muotinäytös sekä Lapin muotoilunäyttely. Kikka Laakso ja Inka Laiti osallistuivat seminaariin, jossa oli erinomainen mahdollisuus verkostoitua ja tutustua uusiin muotoilijoihin SAJOS, POHJOISTA MUOTOILUA Pohjoista muotoilua käsitöiden myyntinäyttely liittyi Inarin Poro Anára Boazu viikkoon Saamelaisalueen koulutuskeskuksen opiskelijoita ja Sarvesta ytimeen hanke osallistuivat myös tapahtumaan järjestämällä mm. nonstop käsityöpajoja halukkaille. Sajoksen avajaistapahtumissa vieraili arviolta yli 500 henkeä ESITTELYTILAISUUDET PROTODESIGN ESITTELYTILAISUUS INARISSA Lapin Ammattiopistosta projektipäällikkö Tarmo Aittaniemi esitteli Proto Design 2 hanketta. Proto Design 2 -hanke tarjoaa Lapin yrityksille uusia tuotekehitys- mahdollisuuksia tuotteiden muotoiluun, palvelumuotoiluun, prototyyppien valmistukseen ja testaukseen. Proto Design 2 on Lapin ammattiopiston, Lappian, Lapin yliopiston, Rovaniemen ja Kemi-Tornion ammattikorkeakoulujen yhteinen hanke, jossa tehdään yhteistyötä myös muiden alan oppilaitosten ja yrittäjien kanssa. Hankkeen tavoitteena on saada myös pienet ja aloittavat yritykset käyttämään tuotekehityspalveluita ja hanke tarjoaa yrittäjille tuotekehityspalveluita kohtuuhintaan HANKE-ESITTELY UTSJOELLA AILIGAS-TALON AVAJAISISSA Ailigastalon avajaisiin osallistui Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta Virpi Jääskö, yritysneuvoja, 8

10 Inka Laiti, Sarvesta ytimeen hankkeen projektityöntekijä sekä käsityölehtori Avajaisia varten rakennettiin pieni näyttely hankkeemme tuotoksista. Arto Saijets NÄYTTELY SAJOKSESSA JA KÄSITYÖSEMINAARI SAJOKSESSA Inka Laiti rakensi Sajoksen Käsityöseminaarin yhteyteen näyttelyn hankkeemme työpajojen tuloksista yhteistyössä opiskelijoiden, Kolttakulttuurihankkeen sekä Anniina Turusen huivinäyttelyn kanssa. Sajoksen käsityöseminaarissa hankevetäjä Kikka Laakso piti esittelyn käsityön pienyrittäjän mahdollisuuksista ja ongelmista TYÖPAJA- JA OPINTOMATKAT TYÖPAJA- JA KULTTUURIMATKA ARKANGEL- LOMONOSOVIIN Hankkeen järjestämälle luutyöpaja- ja kulttuurimatkalle osallistui 9 käsityön ammattilaista ja opiskelijaa. Matkan tavoitteena oli tutustua Arkangelin alueen runsaaseen käsityö- ja perinnekulttuuriin sekä saada oppia Kholmogory-Lomonosov-alueen mystisestä yli 400 v vanhasta luunveistotaidosta. Matkan tavoitteet saavutettiin täydellisesti luunveisto tiedon, kulttuuriannin ja jopa ilmojen puolesta. Matkanjärjestelyt aloitettiin keväällä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, ja matkaa suunnitteli kanssamme Arkangelin alueen nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluministeriö, Käytännön järjestelyt Arkangelissa hoiti lopulta Barents Tour, jonka työntekijöistä kaksi puhui suomea. Olimme ensimmäinen käsityöryhmä, joka aktiivisesti osallistui opetukseen ja sen verran erikoinen ryhmä, että sekä Lomonosovin koululla että Arkangelissa MalyeKorelyn puurakennus taiteen museolla oli TV-toimittajat kuvaamassa ja haastattelemassa meitä Arkangelin alueen televisioon. Lomonosov-Kholmogory alueen ohjelman suunnittelussa meitä auttoi Vlad Peskov, Jasavei - nenetsikansan järjestön varapuheenjohtaja ja Arkangelin alueen kansanedustaja. Matka lisäsi suunnattomasti kulttuuri- ja käsityötietouttamme ja antoi intoa jatkaa kulttuurinvaihtoa. Sarvi- ja luutöiden taitajat maailmalla ovat pieni ryhmä, jonka haasteena olisi verkostua ja toimia laajemminkin yhdessä ja yhteistyössä. 9

11 INSPIROIDU INARISTA, MATKA MUOTOILIJOILLE INARIIN Tällä kertaa järjestimme Inariin työpaja- ja opintomatkan, joka oli kohdistettu erityisesti muotoilijoille ja käsityöntekijöille. Ideana oli tarjota osallistujille erilainen työpajamatka Inarin kulttuurikyliin, jossa pääsi paikallisten taitajien ohjauksessa tutustumaan aitoon saamelaiskulttuuriin ja kokeilla perinteisiä kädentöitä poromateriaaleista. Matka olikin monipuolinen kulttuurielämys, johon kuului perehdytystä helmikirjontaan, sarven ja luun työstämiseen sekä sisnatöihin. Kolttakulttuuriin perehdyttämisen hoiti Heini Wesslin Sevettijärvellä. Saimme 6 osallistujaa Tarton yliopistosta, Etelä-Savon taidetoimikunnasta sekä Metropoliasta. Tavoitteenamme olikin edistää eri alueiden osapuolien välistä verkostoitumista ja tiedonvaihtoa sekä kulttuurintuntemusta ja puolin ja toisin. Matkan osallistujat esittelivät myös omaa toimintaansa koulumme opiskelijoille ja hankkeestamme kiinnostuneille. 10

12 PIETARIN OPINTO- JA TYÖPAJAMATKA Hankkeemme kutsuttiin Pietariin Pohjoinen valo Venäjän sarvitaidenäyttelyn avajaisiin ja seminaariin, niinpä järjestimme kiinnostuneille käsityöntekijöille työpaja- ja opintomatkan Pietarin alueelle. Pietari on myös tunnettu arvokkaista pohjoisen alueen museokokoelmistaan. Matkaohjelma oli niin kiinnostava, että matkalle ilmoittautui peräti 13 henkilöä. Ohjelmaamme kuului tutustuminen Pietarin perinteisen kulttuurin kollegeen, jossa opiskellaan perinteisiä venäläisiä käsitöitä, kuten puumaalausta ja -veistoa. Osallistuimme siellä työpajaan. Vierailimme myös Pietarin ammattikoulutuksen pedagogisessa instituutissa ja esittelimme hankettamme heille. Tutustuimme Pietarin antropologian ja etnografian museoon, jossa meille avattiin museon erikoisvarasto. Siellä näimme runsaasti Venäjän historiallisesti arvokkaita koruja. Katselimme vielä muutaman tunnin kaksikerroksisen museon kokoelmia Venäjän eri kansojen puvuista, koruista ja tarve-esineistä. Torstaina tapasimme Siperian alueen luunveiston mestarit Venäjän luunveistomestarien POHJOINEN VALO tapahtumassa, joka pidettiin presidentin Pietarin residenssissä. Näyttelyn avajaisissa esitettiin juhlapuheiden lisäksi eri alueiden tanssi- ja lauluesityksiä. Näyttelyyn oli kerätty veistoksia Arkangelin, Taimyrin, Nenetsian, Jakutian, Yamalo-Nenetsia sekä Tsukotkan alueelta. Näiden alueiden mestarit olivat parhaiden oppilaittensa kanssa esittelemässä töitään. Avajaispäivään kuului seminaari, jossa esittelimme töitämme sekä projektimme toimintoja. Oli hieno kokemus olla saman pyöreän pöydän ääressä koko Venäjän pohjoisten alueiden luunveistomestarien kanssa. 6. TIEDOTUS 6.1. LEHTIEN ARTIKKELIT Inarilainen lehdessä tiedotettiin hankkeen aloittamisesta Taito lehti, Arkangelin matkan matkakertomus Lapin Kansa, lehtijuttu Tuunausta ja Lappidesignia Vuotson työpajasta Poromies lehti, Sarvesta ytimeen artikkeli hankkeen toiminnoista Saamen Radiossa, - Arkangelin matkan kuulumiset - Utsjoen sarviveistospajan näyttelystä 11

13 6.2. HANKETIEDOTUSTILAISUUDET Inarissa Sevettijärvellä käsityökurssilaisille Ivalossa SAKK:n opiskelijoille Rojektoimma rennosti Inarissa Poropäivät poroalan kouluttajille ja hankeihmisille Arktisen poronhoidon innovaatiot ja perinteet seminaari, Inari, Projektipäivä Sajoksessa, järj. Inlike Oy, Inari Saamenkäsityöseminaari Sajoksessa, Inarissa SÄHKÖINEN TIEDOTUS Huhtikuussa 2011 avasimme Facebookissa Sarvesta ytimeen yhteisöpalstan, jonka kautta on ollut helppo välittää kuvia ja tietoja ajankohtaisista ja tulevista tapahtumista, sekä myös kertoa jo toteutuneista toimenpiteistä. Facebook tavoittaa erityisesti nuorempia käsityöntekijöitä. Hankkeesta on tiedotettu aktiivisesti sähköpostin kautta SAKK:n henkilökunnalle, opiskelijoille sekä postituslistalla noin 50 kiinnostuneelle. Työpajoista on myös ilmoitettu paikallislehdissä. Arctic Label 2 hankkeen uutiskirjeessä kerrottiin myös hankkeestamme. (Peräpohjolan Kehitys ry:n käsityön aktivoimishanke) ja uutiskirjeissä on aktiivisesti tiedotettu työpajoistamme sähköpostitse koko Lapin alueella. 7. HANKKEEN TOIMENPITEISIIN OSALLISTUNEITA Osallistujien määrä tapahtumiin on noudattanut hyvin hankesuunnitelman tavoitteita ja työpajoihin ja tapahtumiin on osallistunut 133 käsityöntekijää Työpajoihin osallistuneita Kansallisiin 75 Kansainvälisiin 20 Design/myyntitapahtumiin osallistuneita 38 Tiedotustilaisuuksiin osallistuneita 102 Yhteensä YHTEISTYÖ Sarvesta ytimeen hanke on tehnyt erityisen paljon yhteistyötä eri hankkeiden kanssa ja olemme saavuttaneet sekä taloudellisia säästöjä yhteisillä esiintymisillä että hyödyntäneet toistemme tietotaitoja ja näin jakaneet omaa osaamistamme toisten hankkeiden kanssa. Rovaniemellä toimiva Proto Design 2-hanke esitteli toimintojaan Inarissa. Sevettijärvellä järjestimme yhdessä Kolttakulttuuria yli rajojen hankkeen kanssa sarvipajan ja Utsjoella yhteistyökumppanimme oli Utsjoen Tiede- ja Taidetalo Ailigas hanke. Näyttelyt Tampereella ja Rovaniemellä toteutettiin yhdessä Arctic Label 2 hankkeen sekä 12

14 Pro Agrian Yhteistyöllä kilpailukykyä lammasosio hankkeen kanssa. Hankkeemme on tarjonnut myös aktiivisesti tapahtumia ja työpajoja alueen yrittäjille ja tietenkin SAKK:n käsityöopiskelijoille. Opiskelijat ovatkin osallistuneet kiitettävästi hankkeemme toimintaan. 9. RESURSSIT JA TOTEUTUKSEN ORGANISAATIO Hanketta on toteutettu Saamelaisalueen koulutuskeskuksen Inarin toimipaikassa, jossa hankevetäjä ja hanketyöntekijä ovat työskennelleet. SAKK on järjestänyt kirjanpito- ja muut maksatukseen ja laskutukseen liittyvät asiat, samoin toimistotarvikkeet. Työpajat ja opettaja- ja oppilasresurssien tieto-taito ja osallistuminen on hankkeen onnistumisen kannalta erityisen tärkeää, samoin SAKK:n hankkima laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto. Hankkeen ohjausryhmään kuuluvat Jäsen Pasi Jaakonaho, Saamelaisalueen koulutuskeskus Janne Näkkäläjärvi, Saamelaisalueen koulutuskeskus Leena Magga, poronhoitaja, Hammastunturin paliskunta Hanna-Leena Talvensaari, Pohjoisimman Lapin leader ry. Petteri Laiti, T:mi Laiti Petteri Atelje Samekki Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Riitta Näkkäläjärvi, Inarin kunta Varajäsen Merja Heikkinen, SAKK Liisa Holmberg, SAKK Jouni Lukkari, Hammastunturi Minna Laiti, Pll ry Ilmari Laiti, käsityömestari Eija Harju, Lapin Ely-keskus Arvi Kustula, Inarin kunta 10. RAPORTOINTI JA SEURANTA Hanke on pitänyt kolme varsinaista kokousta ja kaksi sähköpostikokousta toimikauden aikana. Hankkeen ohjausryhmä piti ensimmäisen kokouksen Ohjausryhmän toinen kokous pidettiin Inarissa, jossa hyväksyttiin ensimmäinen maksatushakemus sekä varajäsenet ohjausryhmälle. Hankesuunnitelmaan haettiin muutos kustannuslajien välille , josta saatiin päätös Ohjausryhmä kolmas kokous pidettiin Inarissa, jossa hyväksyttiin mm. Pietarin opintomatka toukokuussa sekä muutoshakemus hankkeelle kululajien välille sekä pidennystä saakka. Ohjausryhmän neljäs kokous pidettiin sähköpostikokouksena Kokouksessa hyväksyttiin maksatushakemus ajalle sekä Kikka Laakso palkkaus Viimeinen ohjausryhmän kokous pidetään myös sähköpostikokouksena, jossa hyväksytään loppuraportti ja viimeinen maksatushakemus. 13

15 11. KUSTANNUKSET JA RAHOITUS Kustannukset ja omarahoitus Yhteensä Hyväksytty KUSTANNUKSET Palkat 20151, , , , , ,48 Palkkiot Ostopalvelut 272,4 4656, , ,32 Vuokrat 123,01 969,10 325,00 969, , ,37 Kotim.matkakulut 1285, , , , , ,02 Ulkom. Matkakulut 9236, , , ,45 Muut kustannukset 1205, ,18 791, , , ,36 Yhteensä 32274, , , , , Omarahoituskertymä Yhteensä Sitoutumismaksut Työpajaosallistujat Opintomatka Näyttelyosallistum Nellim Erähotelli Inspiroidu Inarista Ellin Rumpupaja Yhteensä HANKKEEN TULOKSET JA VAIKUTUKSET Sarven ja luun kaupallisen hyötykäytön edistäminen ja valmistus- ja tuotantomenetelmien kehittäminen sekä materiaalien talteenoton kehittäminen Materiaalin talteenoton kehittämisessä ja pienteollisessa hyödyntämisessä riittää tulevaisuudessakin haasteita. Poronsarvet kerätään talteen ja niille löytyy taloudellista kysyntää jopa niin paljon, etteivät käsityöntekijät saa aina hankittua riittävästi hyvää materiaalia käyttöönsä. Kun taas konttiluut eli sääriluut ja koparat teurastamoesimiehiltä kysyttäessä ovat jätemateriaalia. Konttiluun kysynnän pitäisi kasvaa todella paljon, jotta sitä kannattaisi ottaa talteen teurastamoilta. Poromateriaalien hyödyntämisessä koko tuotannon ketjulle tulisi saada lisää taloudellista arvoa. Ongelmana onkin luumateriaalin taloudellinen hyödyntäminen. Mikäli koipinahat nyljettäisiin teurastamoilla kynteen saakka, olisi mahdollista hyödyntää paremmin myös luumateriaalia. Luumateriaalin pienteollinen hyödyntäminen vaatisi jatkossa lisää uusien tuotteiden kehittämistä 14

16 sekä materiaalin työstämistä väliportaan avulla, jotta se olisi kannattavaa. Hankkeen työpajoissa pyrittiin kehittämään myös luumateriaalille uutta käyttöä. Työpajojen järjestäminen Hankkeelle asetetut työpaja- ja osallistumistavoitteet toteutuivat erinomaisesti. Työpajoihin ja opinto/työpajamatkoille osallistui 133 osallistujaa, joka osoitti niiden tarpeellisuuden. Erityisesti kyläpajojen järjestäminen tuntui haasteelliselta, mutta niiden intensiivisyys oli ihan omaa luokkaansa. Pajojen etukäteismarkkinointi osallistujien saamiseksi vaati työtä ja aikaa, mutta onnistuimme siinä ja mukaan saimme myös alueen ulkopuolisia ammattilaisia. Työpajojen onnistuminen ja niihin osallistuminen oli osaltaan taitavien vetäjien ansiota. Työpajoissa kannattaakin panostaa vetäjien ammattitaitoon, mutta myös työpajojen aiheeseen. Taontapajalle ja työkalujen valmistamiselle sekä rumputyöpajalle erityisesti toivottiin jatkoa. Venäjälle suuntautuneet matkat olivat osallistujille silmiä avartavia. Yhteiset työpajakokemukset ja matkalta saadut vaikutteet toivat tietoisuuteen myös muiden alueiden arktista kulttuuria ja luunkäsittelytaitoa. Ilman kansainvälistä osuutta ja työpajoja hanke ei olisi onnistunut näin hyvin. Pienyrittäjän oma tuotekehitystyö jää usein oman tuotannollisen työn jalkoihin. Työpajoissa on mahdollista kokeilla uusia ideoita ja saada niihin vuorovaikusta toisilta tekijöiltä, jota yksinyrittäjät usein kaipaavat. Työpajamahdollisuuksien järjestäminen pienyrittäjille olisi tärkeää jatkossakin. Internetsivuston avaaminen Huhtikuussa 2011 avasimme Facebookissa Sarvesta ytimeen yhteisöpalstan, jonka kautta on ollut helppo välittää kuvia ja tietoja ajankohtaisista ja tulevista tapahtumista, sekä myös kertoa jo toteutuneista toimenpiteistä. Facebook tavoittaa erityisesti nuorempia käsityöntekijöitä. Hankkeen päättymisen aikaan sivustolla on ollut 99 fania. Käsityöntekijöiden ja muotoilijoiden verkostoituminen Käsityöelinkeinohankkeiden jatkumo Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa on saanut opiskelijoita mukaan hankkeiden tapahtumiin ja kannustanut ammatinharjoittamiseen opiskelujen jälkeen. Tästä osoituksena oli opiskelijoiden avaama kesäkauppa Tee Kesä Käsin Ivalon Koppelossa. Yhteisen putiikin 10 osallistujasta 8 osallistui Sarvesta ytimeen hankkeen käsityöpajoihin sekä designtapahtumiin. Järjestimme Inarin alueelle Inspiroidu Inarista työpaja- ja opintomatkan, joka oli kohdistettu erityisesti muotoilijoille ja käsityöntekijöille. Ideana oli tarjota osallistujille erilainen työpajamatka Inarin kulttuurikyliin, jossa pääsi paikallisten taitajien ohjauksessa tutustumaan aitoon saamelaiskulttuuriin ja kokeilla perinteisiä kädentöitä poromateriaaleista. Matkaan osallistui 6 muotoilijaa Tarton yliopistosta, Etelä-Savon taidetoimikunnasta sekä Metropoliasta. Tavoitteenamme oli edistää eri alueiden osapuolien välistä verkostoitumista ja tiedonvaihtoa sekä kulttuurintuntemusta ja puolin ja toisin. Matkan osallistujat esittelivät myös omaa toimintaansa koulumme opiskelijoille ja hankkeestamme kiinnostuneille. Matkailun, muotoilun ja käsityötaidon yhdistämistä erilaisten työpajamatkojen avulla voisi tuoda lisää elinkeinomahdollisuuksia alueelle tulevaisuudessakin. 15

17 Design- ja markkinointitapahtumiin osallistuminen Tampereen kädentaidot messuille osallistuminen oli erinomainen yhteistyön näyttö eri hankkeiden kesken sekä osoitus käsityöntekijöiden talkootyöhengestä yhteisen näyttelyn eteen. Yhteiset esiintymiset myös edesauttoivat käsityöntekijöiden keskinäisen verkoston lujittumista ja rohkeutta oman tuotteen esittelyyn ja myyntityöhön. Tuote-esittelyt ja näyttelyt myös kertovat, kuinka monipuolista ja laadukasta materiaalia porosta saadaan. 13. ESITYKSET JATKOTOIMENPITEIKSI Laadukkaiden ja modernien tuotteiden pienteollista valmistamista perinteisistä poromateriaaleista tulisi kehittää edelleen, sillä työpajojen tulosten perusteella poromateriaaleja olisi mahdollista hyödyntää huomattavasti enemmän omalla alueellamme. Yhä edelleen suurin osa poron sivutuotteista nahkaa, sarvia ja luita myöten hyödynnetään etelämpänä Lapissa ja Suomessa. Käsityön pienteollinen kehittäminen vaatii aikaa ja kahden vuoden hankeaika on lyhyt, jotta pitkäjänteistä kehittämistä voitaisiin toteuttaa. Käsityön elinkeinollisten hankkeiden sarjaa olisi kuitenkin tarkoituksenmukaista jatkaa ja kehittää edelleen mikroyrittäjyyden ja alihankinta edellytysten suuntaan. Tuotantoa ja tuotekehitystä olisi edelleen tuettava työpajoilla sekä erityisillä täsmäkoulutuksilla sekä voida tutustua eri alueiden toimintatapoihin. Käsityöntekijöiltä tiedusteltaessa ammatinharjoittamisen suurimpia esteitä ovat työtilojen ja työkoneiden hankkiminen aloitusvaiheessa ja muut taloudelliset riskit. Myös työvoimavaltaisen pienyritystoiminnan ylläpitäminen askarruttaa, varsinkin arvonlisä-, työeläke- ja muiden pakollisten yrittäjäkulujen osalta. Pienyrittäjät myös kaipaavat tukijärjestelmää omaan tuotekehitystyöhön. Käsityötuotteiden kehittäminen vaatii eteenpäin katsomista, mutta taaksepäin vilkuilu ei aina olisi pahitteeksi. Perinteen tunteminen ja vanhoihin työmenetelmiin tutustuminen voi kuitenkin antaa paljon tietoa ja taitoa myös tulevaisuuden tuotteille. Inarissa Liisa Holmberg rehtori Kikka Laakso projektinvetäjä LIITTEET Liite 1. Poromies-lehti artikkeli 6/12 Liite 2. Inspiroidu Inarista muotoilijoiden matka Inariin esite Liite 3. Artikkeli Taito-lehti 1/12 Liite 4. Artikkeli Lapin Kansa 16

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs Säämi máttááttâskuávdáš

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs Säämi máttááttâskuávdáš Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš Sää mvuu d škoou l jemkõõskõs Säämi máttááttâskuávdáš SAAMELAISALUEEN KOULUTUSKESKUS - SAKK Valtion oppilaitos Toimintaa ohjaa laki ja asetus saamelaisalueen

Lisätiedot

Selvitys Yanzu-verkostossa mukana olevan koulun Kiina-toiminnasta lv. 2011 2012

Selvitys Yanzu-verkostossa mukana olevan koulun Kiina-toiminnasta lv. 2011 2012 Vastaanottaja: Yanzu-hanke / koordinaattori Minna Koskinen Vaskivuoren lukio Virtatie 4, 01600 Vantaa minna.koskinen@eduvantaa.fi Raportti on toimitettava koordinaattorille viimeistään perjantaiksi 18.5.2012.

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Messumatka Tallinnaan 13. 15.11.2013 13.11.2013

Messumatka Tallinnaan 13. 15.11.2013 13.11.2013 Messumatka Tallinnaan 13. 15.11.2013 13.11.2013 Saavuimme Tallinnaan keskiviikkona kello 12.30. Heti satamasta siirryimme ensimmäiseen tutustumiskohteeseemme E-profiiliin, joka on Tallinnan suurin, raskaan

Lisätiedot

Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma

Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma Opinnäytetyöprosessin kulttuurisensitiivinen näkökulma TAITO 2017 Osaamisen ydintä etsimässä Konferenssi Tampereen Taitokeskuksessa 25.-26.4.2017 4.5.2017 Tiina Ervelius, Eeva Mertaniemi, Elina Pekonen

Lisätiedot

Saamelaisten kansallispäivä 6.2. Ohjelmaa Inarin kirkonkylällä

Saamelaisten kansallispäivä 6.2. Ohjelmaa Inarin kirkonkylällä Saamelaisten kansallispäivä 6.2. Ohjelmaa Inarin kirkonkylällä klo. 07.10- Yle Sápmi - Lähettää yhteispohjoismaista radio-ohjelmaa kolmella saamen kielellä koko päivän klo 7.10 alkaen, mm. Sohkaršohkka

Lisätiedot

Lapin Matkailuparlamentti Inari ja Saariselkä

Lapin Matkailuparlamentti Inari ja Saariselkä TERVETULOA LAPIN MATKAILUPARLAMENTTIIN! 3.10.2012 Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Inari 4.10.2012 Santa s Hotel Tunturin auditorio, Saariselkä LAPPI AITOA JA ALKUPERÄISTÄ Saamelaiskulttuuri matkailussa,

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR)

duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR) duodji saamenkäsityöstä muotoiluun koulutushanke 25 op (ESR) Hankkeen taustaa Hankkeen taustalla on perinteisen saamen käsityökulttuurin ja korkeatasoinen muotoilun osaamisen yhdistäminen sekä uudenlaisten

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Digiajan opettajan selviytymispaketti

Digiajan opettajan selviytymispaketti 10+ opepäivitystä odottaa. Aloita lataus nyt! Digiajan opettajan selviytymispaketti Saamelaisalueen koulutuskeskus virtuaalikoulu Ovatko verkko-opetustaitosi päivityksen tarpeessa? Ota askel eteenpäin

Lisätiedot

Lapin Matkailuparlamentti Inari ja Saariselkä

Lapin Matkailuparlamentti Inari ja Saariselkä TERVETULOA LAPIN MATKAILUPARLAMENTTIIN! 3.10.2012 Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Inari 4.10.2012 Santa s Hotel Tunturin auditorio, Saariselkä LAPPI AITOA JA ALKUPERÄISTÄ Saamelaiskulttuuri matkailussa,

Lisätiedot

Loppuraportti. Monikulttuurinen kansalaistaitojen kehittämishanke 94/03/23/2013 Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys ry

Loppuraportti. Monikulttuurinen kansalaistaitojen kehittämishanke 94/03/23/2013 Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys ry 1 Loppuraportti 94/03/23/2013 Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys ry JoMoni ry haki rahoitusta Monikulttuuriselle kansalaistaitojen kehittämishankkeelle. Päärahoittajana hankkeessa on Ely-keskus.

Lisätiedot

Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953

Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953 Hankesuunnitelma 6.2.2009 Tove Teuvalla 1953 Teuvan kunta 1. TAUSTA Teuvalla sijaitsee ainutlaatuinen Tove Janssonin suurtyö, alttaritaulu Kymmenen neitsyttä, jonka Jansson maalasi Teuvalla v. 1953. Tove

Lisätiedot

LIIKELAHJOJEN SUUNNITTELU 1 (7) POISTARIPAJA -hanke 28.4.2014 Milla Valkonen. Liikelahjojen suunnittelu Loimaan kaupungille

LIIKELAHJOJEN SUUNNITTELU 1 (7) POISTARIPAJA -hanke 28.4.2014 Milla Valkonen. Liikelahjojen suunnittelu Loimaan kaupungille LIIKELAHJOJEN SUUNNITTELU 1 (7) Liikelahjojen suunnittelu Loimaan kaupungille Texvex poistotekstiilipankeilla yksi toimintamuoto on uusien tuotteiden valmistaminen poistotekstiileistä. Yksi hyvä kanava

Lisätiedot

48 16.06.2015 56 11.08.2015 90 11.11.2015 19 25.02.2016 Ideat kehiin - Inarin kylien esiselvityshankkeeseen osallistuminen/jatkoajan hakeminen/hankkeen tulokset 75/00.01.05.02/2016 NORD 48 Kehittämiskoordinaattori

Lisätiedot

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Ritva Ala-Louko Lapin korkeakoulukonsernin kielikeskus Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA Osallistujia Kumppanuusfoorumiin oli 16, joista 14 vastasi palautelomakkeeseen. Vastausprosentti on 87,5 %. 1. Edustan (Vastaajia: 14) Edustan 14,3

Lisätiedot

Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi

Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi SAAMELAISKULTTUURI Lapin maakuntamuseon tehtäväpaketti NIMI: KOULU ja LUOKKA: PÄIVÄMÄÄRÄ: Pohjoisranta 4 96200 Rovaniemi A. SAAMELAISET Saamelaisalue Saamelaiset ovat alkuperäiskansa. Saamelaisia asuu

Lisätiedot

Avustuksen hakija (hallinnollisesti vastuullinen verkoston jäsen) ja hankkeen koordinaattori Organisaatio Inarin kunta Ulla Hynönen

Avustuksen hakija (hallinnollisesti vastuullinen verkoston jäsen) ja hankkeen koordinaattori Organisaatio Inarin kunta Ulla Hynönen 1. Taustatiedot Raportoitavan Osaava-kehittämishankkeen nimi/nimet Osaava hanke Opetuksella tulevaisuuteen Avustuksen hakija (hallinnollisesti vastuullinen verkoston jäsen) ja hankkeen koordinaattori Organisaatio

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

Lapin lääninhallituksen päätös L.200A LLH-2005-00646/OP-624

Lapin lääninhallituksen päätös L.200A LLH-2005-00646/OP-624 1 PL 71 99871 INARI 30.1.2007 Viite: Selvitys: Lapin lääninhallituksen päätös L.200A LLH-2005-00646/OP-624 Sámi Nuorat Ovttas - Alueellinen yhteistyö saamelaisnuorten identiteetin vahvistajana 1. Hankkeen

Lisätiedot

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto 23.3.2017, Kemijärvi Maahanmuutto- ja kotouttamistyön (MAKO) verkoston tausta kansalaisten määrä Lapissa 2001-2015 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 1863 2033 2361

Lisätiedot

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020 TIIVISTELMÄ Suomen huipulla Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen,

Lisätiedot

Lapin Matkailuparlamentti Inari ja Saariselkä

Lapin Matkailuparlamentti Inari ja Saariselkä TERVETULOA LAPIN MATKAILUPARLAMENTTIIN! 3.10.2012 Saamelaisten kulttuurikeskus Sajos, Inari 4.10.2012 Santa s Hotel auditorio, Saariselkä LAPPI AITOA JA ALKUPERÄISTÄ Saamelaiskulttuuri matkailussa, lappilainen

Lisätiedot

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla

Lisätiedot

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI

Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI Kerässieppi-Liepimän kyläverkko LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi Osuuskunta KeroKuitu 2. Hankkeen nimi/hanketunnus Kerässieppi-Liepimän kyläverkko/22657 3. Yhteenveto hankkeesta Kerässieppi-Liepimän

Lisätiedot

Muotoilutoimisto Uhcun nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Muotoilutoimisto Uhcun nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 28.12.2018 Muotoilutoimisto Uhcun nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena

Lisätiedot

Hankkeen viestintäsuunnitelma

Hankkeen viestintäsuunnitelma Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 15. elokuuta 2016 / 1 Hankkeen viestintäsuunnitelma 1. Hankkeen kuvaus Ydinosaajat-hankkeessa luodaan malli koulutusorganisaatioiden

Lisätiedot

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,

Lisätiedot

Työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta Itä-Suomen ja Karjalan Tasavallan välillä edistävä Petroskoin neuvontapiste.

Työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta Itä-Suomen ja Karjalan Tasavallan välillä edistävä Petroskoin neuvontapiste. Työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta Itä-Suomen ja Karjalan Tasavallan välillä edistävä Petroskoin neuvontapiste Joensuu, 2013 Historia 3.9.2009 Seminaari Sortavalassa projektin perustamisesta, jonka

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa

Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa - Apulaisjohtaja Sami Moksunen @SamiMoksunen - Tiedottaja Maija Viitala Valtio Expo 10 vuotta! Valtiokonttori järjesti Valtio

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Verkkokyselyn tulosyhteenveto RYM Oy 2013 Sosiaalisen median ammatillinen hyötykäyttö vielä vähäistä Neljä viidestä rakennetun ympäristön kehityksestä kiinnostuneesta

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Kansainvälisestä yhteistyöstä koulutusvientiin? Case: ThaiGO verkosto

Kansainvälisestä yhteistyöstä koulutusvientiin? Case: ThaiGO verkosto Kansainvälisestä yhteistyöstä koulutusvientiin? Case: ThaiGO verkosto Perustietoa ThaiGO verkostosta Toisen asteen ammatillisen koulutuksen Thaimaa-verkosto perustettu vuonna 2014 Verkoston tavoitteena

Lisätiedot

Kierrätys- ja jätemateriaalin tuotteistaminen ja laadun kohottaminen

Kierrätys- ja jätemateriaalin tuotteistaminen ja laadun kohottaminen Kierrätys- ja jätemateriaalin tuotteistaminen ja laadun kohottaminen ITE-taide näyttely 14.2.-18.3.2011 Näyttelyssä töitä mm. Seija Jauho-Rämä, Rauno Ärling, Hellevi Järvinen, Helka Kärkkäinen ja paljon

Lisätiedot

Suomi-talon keskeisiä toimijoita viennin ja tunnettuuden edistämiseksi ovat Finnpro, Tekes sekä Suomalais-Venäläinen kauppakamari.

Suomi-talon keskeisiä toimijoita viennin ja tunnettuuden edistämiseksi ovat Finnpro, Tekes sekä Suomalais-Venäläinen kauppakamari. HYVINVOINTIMATKAILUVERKOSTOISTA KANSAINVÄLISTYMISTÄ HANKE MATKARAPORTTI VERKOSTOYHTEISTYÖ PIETARI 9. 10.10.2013 Hanke järjesti verkostoyhteistyömatkan Pietariin, yhteistyössä alueen eri toimijoiden kanssa.

Lisätiedot

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE LIITTEITÄ ASIKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI LOPPURAPORTTIIN Liite 1. Kyselylomake maakuntien työpajoihin osallistuneille, syksy 2016 Liite 2. Loppuarviointilomake maakuntien kokeilujen yhdyshenkilöille,

Lisätiedot

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa

Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa 1- vaihe Tammi 2010 touko 2011, toteutuma sekä 2-vaiheen suunnitelma Raahen ammattiopisto Aija Keski-Korsu Sisältö Osallistuminen

Lisätiedot

Rautjärven sotahistoria- hanke

Rautjärven sotahistoria- hanke Liite 1 74 HANKESUUNNITELMA Laadittu 4.3.2016 Rautjärven sotahistoria- hanke 1. Hakijan yhteystiedot Rautjärven kunta Projektijohtaja, Juha-Pekka Natunen Simpeleentie 12, 56800 SIMPELE 040 581 8040 juha-pekka.natunen@rautjarvi.fi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen Elokuu 2008 joulukuu 2011 Opetushallituksen rahoitus Oulun kaupungin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

OPETTAJA! Takki tyhjä? Pakki sekaisin? Koulutusta: Työrauhapakki

OPETTAJA! Takki tyhjä? Pakki sekaisin? Koulutusta: Työrauhapakki OPETTAJA! Takki tyhjä? Pakki sekaisin? Koulutusta: Työrauhapakki Työrauhaprojektin taustaa Pohjois-Haagan yhteiskoulun oppilashuoltotyöryhmä alkoi keväällä 2009 valmistella projektia, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.007 S&A päivät ät Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely S & A päivät 6.-7.9.007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 5 Tutkimus toteutettiin internet-kyselynä,

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: Kimpale kultaa Kangasniemi kylineen kimaltamaan VIRKISTYSALUEHANKE, 15910

2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: Kimpale kultaa Kangasniemi kylineen kimaltamaan VIRKISTYSALUEHANKE, 15910 Sivu 1 / 8 Loppuraportti 1. Hankkeen toteuttajan nimi: Kangasniemen maaseutuseura ry 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: Kimpale kultaa Kangasniemi kylineen kimaltamaan VIRKISTYSALUEHANKE, 15910 3. Yhteenveto

Lisätiedot

Päivi Viitaharju Tampereen ammattikorkeakoulu

Päivi Viitaharju Tampereen ammattikorkeakoulu Päivi Viitaharju Tampereen ammattikorkeakoulu Hiilinielu Design Studio Monialainen yhteishanke 1.10.2015-31.12.2017 Tampereen ammattikorkeakoulu Lahden ammattikorkeakoulu Design Forum Finland 2 Hankkeen

Lisätiedot

BARCELONA. Työssäoppimisen seurantamatka

BARCELONA. Työssäoppimisen seurantamatka BARCELONA Työssäoppimisen seurantamatka 4.-8.4.2016 HOLIDAY INN EXPRESS MOLINS DE REI Kalajoen ammattiopiston opiskelija Heikki Huhtala lähti työssäoppimisjaksolle Espanjan Barcelonaan Holiday Inn Express

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

TerveysTowin esittelypisteisiin tutustumassa

TerveysTowin esittelypisteisiin tutustumassa TerveysTowin esittelypisteisiin tutustumassa Koulullamme järjestettiin tapahtuma, jonka olivat järjestäneet WinNovan keskustan alueen terveydenhoitajat ja kuraattorit, mutta paikalla oli myös paljon terveyteen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSFOORUMI

TYÖLLISYYSFOORUMI TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä

Lisätiedot

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI Millaista yhteistyötä lukion henkilökunta toivoo yliopistojen kanssa? Loppukysely hankkeen yhteistyölukioiden henkilökunnalle Hankeraportti

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi

Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi Matkalla ENY projektipäällikkö Jonna Haapamäki-Syrjälä, IS-Technics Oy Raimo Keskitalo sekä Dubaissa toimistoa pitävä Exigo Finland

Lisätiedot

SISNAA PORONNAHKAA. Loppuraportti. Kehittämishanke numero 26230 (TE-keskus) SAKK:n hanke numero 621. Ohjelma Pohjois-Suomen tavoite 1

SISNAA PORONNAHKAA. Loppuraportti. Kehittämishanke numero 26230 (TE-keskus) SAKK:n hanke numero 621. Ohjelma Pohjois-Suomen tavoite 1 SISNAA PORONNAHKAA Loppuraportti Kehittämishanke numero 26230 (TE-keskus) SAKK:n hanke numero 621 Ohjelma Pohjois-Suomen tavoite 1 Toimintalinja Maaseutu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia 1/5 KIT -uutiskirje 2/2014 Täysi tohina päällä Kehitysvammaiset ihmiset töihin (KIT) projektissa kevät on ollut touhua täynnä: Tutkimuksessa on kerätty aineistoa ja saatu ensimmäisiä tuloksia. Työvalmentajarengas

Lisätiedot

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen

Lisätiedot

SUOMI Graafinen ohjeistus

SUOMI Graafinen ohjeistus SUOMI ohjeistus ovellukset. inen värilogo valkoisena juhla-asussaan. värinen. inari.fi Inari on Suomen suurin kunta. Sen voimavara on mahtava luonto, josta voi olla aidosti ylpeä. Inarin helmi ja aarreaitta

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka

Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka 1 (13) Jari Vesterinen & työryhmä Hamk, Muotoilun ko, lasi- ja keramiikka Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen säätiö Visamäentie 35 A, 1. krs 13100 HÄMEENLINNA Raportti apurahan käytöstä

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Bioanalyytikko (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Semifinaalien käytännön järjestelyt. Sami Karjalainen

Semifinaalien käytännön järjestelyt. Sami Karjalainen Semifinaalien käytännön järjestelyt Sami Karjalainen Esittely Sami Karjalainen 36v, Kainuun ammattiopisto, Kajaani Sähkö- ja automaatioalan opettaja Insinööri ylempi amk, master of engineering Opettajana

Lisätiedot

Selvitys kokeiluympäristöistä ja -käytännöistä Tekesin Oppimisratkaisut ohjelman arvoverkkohankkeissa

Selvitys kokeiluympäristöistä ja -käytännöistä Tekesin Oppimisratkaisut ohjelman arvoverkkohankkeissa Selvitys kokeiluympäristöistä ja -käytännöistä Tekesin Oppimisratkaisut ohjelman arvoverkkohankkeissa 24.01.2013 Tekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari Liisa Vanhanen-Nuutinen 1070517 Selvityksen

Lisätiedot

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010 Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu TAMRUn senioreilla oli onnistunut tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy:n toimintaan ja tiloihin Härmälässä.

Lisätiedot

4. erityistä tukea tarvitsevien nuorten työssäoppimismahdollisuuksia ja niihin liittyvää ammattiosaamisen näyttötoimintaa

4. erityistä tukea tarvitsevien nuorten työssäoppimismahdollisuuksia ja niihin liittyvää ammattiosaamisen näyttötoimintaa Organisaation nimi: Seinäjoen koulutusyhtymä, Koulutuskeskus Sedu Organisaation yhteyshenkilö ja yhteystiedot: Kehittämispäällikkö Aila Ylihärsilä p. 040 830 2381 ja projektikoordinaattorit Tarja Puskala

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa

Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa Tieto- ja viestintätekniikka koulun arjessa 2008 2010 Visio ja tavoiteet Visio Yhteisöllinen ja viestinnällinen tulevaisuuden koulu, jossa tieto- ja viestintätekniikka on luonteva osa arkea ja opetusopiskelu-oppimisympäristöä.

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa Kokemuksia ja käytännön ohjeita 2 SISÄLTÖ 1 KesäJeesi -toiminnan taustaa... 3 2 Toiminta KesäJeesi -pajoilla - mitä, miksi ja miten... 4 3 Uraohjaus osana

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Kaivannais- ja energiateollisuuden tyke 2012

Kaivannais- ja energiateollisuuden tyke 2012 Kaivannais- ja energiateollisuuden tyke 2012 Loppuraportti 31.12.2013 Koulutuksen järjestäjä: Raahen ammatillinen aikuiskoulutuskeskus (projektin osatoteuttajan osuus) 1. Hankkeen nimi Kaivannais- ja energiateollisuuden

Lisätiedot

KEOS2019 forum. Kasvatus- ja opetusalan suurtapahtuma

KEOS2019 forum. Kasvatus- ja opetusalan suurtapahtuma KEOS2019 forum Kasvatus- ja opetusalan suurtapahtuma Opetus- ja kasvatusalan suurtapahtuma KEOS järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 16.11.2019 Tapahtuma koostuu alan näyttelystä ja seminaareista Tapahtuman

Lisätiedot

Hankeosaajavalmennus 15.4.2013-11.2.2014 (38 ov) Toteutetaan nonstop periaatteella kahdessa jaksossa

Hankeosaajavalmennus 15.4.2013-11.2.2014 (38 ov) Toteutetaan nonstop periaatteella kahdessa jaksossa Hankeosaajavalmennus 15.4.2013-11.2.2014 (38 ov) Toteutetaan nonstop periaatteella kahdessa jaksossa Valmistaa maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnon suorittamiseen Lähde mukaan projektien ja hankkeiden

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Tapahtumia vuosien varrelta Kuvassa Aulangonjärvi ja Lusikkaniemi Anni Liukkala puheenjohtajana 1997 2002 Komeroiden kätköistä -näyttely

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna Matkalla kasvuun yhteistyöhanke 1.9.2016 31.12.2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke 22.3.2017 Hämeenlinna Hankerahoitus Hankkeen kokonaisbudjetti 450 000 Hämeen ELY-keskus, 70 %, 315 000

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

PÄÄKALLE KOTISELKOSTEN JÄLLEENRAKENTAJANA-hanke

PÄÄKALLE KOTISELKOSTEN JÄLLEENRAKENTAJANA-hanke Jokijärven kyläseura ry, Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus/maaseutuosasto Tukipäätös Dnro 229/3510-2002 PÄÄKALLE KOTISELKOSTEN JÄLLEENRAKENTAJANA-hanke LOPPURAPORTTI Hankkeen toteutusaika: 12.4.2002-31.12.2004

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys Toimintakertomus 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin maaseudun

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Leonardo Adult Moblity Pool LAMP

Leonardo Adult Moblity Pool LAMP Leonardo Adult Moblity Pool LAMP Aikuiskoulutuksen kansainvälisyysseminaari 16.-17.4.2013 Paasitorni / Helsinki AMKE International Oy Marja Suomaa Kansainvälisten asioiden päällikkö www.amke.fi Miksi ja

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

ERIHYVÄ Erityisruokavaliot, tarpeita ja mahdollisuuksia 1.1.2016-31.12.2017

ERIHYVÄ Erityisruokavaliot, tarpeita ja mahdollisuuksia 1.1.2016-31.12.2017 ERIHYVÄ Erityisruokavaliot, tarpeita ja mahdollisuuksia 1.1.2016-31.12.2017 HANKKEEN STARTTITILAISUUS TAMPEREELLA 3.2.2016 Yhteyshenkilöt Eeva-Liisa Lehto, puh 040 8255056, sähköposti eeva-liisa.lehto@foodwest.fi

Lisätiedot

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE. 1. Vastaajan sukupuoli (kpl) 2. Vastaajan ikä (kpl)

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE. 1. Vastaajan sukupuoli (kpl) 2. Vastaajan ikä (kpl) KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE Tutkimuksen avulla selvitettiin Yhdyskuntatekniikka 2017 näyttelyn kävijärakennetta sekä kävijöiden tyytyväisyyttä ja mielipiteitä näyttelystä. Tutkimuksen

Lisätiedot