CERN-TIEDELEIRI
|
|
- Aili Rantanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 CERN-TIEDELEIRI Tiistai Viimein oli koittanut se aamu, jolloin lähtölaskenta koko lukuvuoden kestäneen CERNprojektimme loppuhuipennukseen oli alkamassa. Aamuyöstä klo 4.00 starttasimme Makkosen bussin kyydissä kohti Kuopion lentokenttää. Monelle lukiolaiselle kaksi lentomatkaa Finnairin sinivalkoisilla siivillä olivat elämän ensimmäiset. Aamupäivä oli ehtinyt vasta alulle, kun olimme jo keväisessä ja kauniissa Genevessä. Vietyämme matkatavarat majapaikkaamme Geneva Youth Hostelliin lähdimme tutustumaan Geneven vanhaan kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Kaupunki sijaitsee Geneve-järven eli Lac Léman rannalla. Rantoja reunustavat kauniit bulevardit ja järven lahdella sijaitsee kaupungin tunnus Jet d`eau suihkulähde. Vanhan kaupungin korkeimmalta kukkulalta, roomalaiskatolisen kirkon Saint-Pierre Cathedralin tornista näki upeasti koko kaupungin ja sitä jykevinä kehystävät Jura-vuoret ja Alpit.
2 Keskiviikko Fysiikan opintojen 1. päivä alkoi Marcus Nordbergin innostavalla yleisesittelyllä CERNistä. Nordbergin esitys oli huikea! Se tarjosi konkreettisia esimerkkejä ennalta vaikeiksi oletettuihin asioihin. Kokenut fyysikko ja tutkija kutkutteli älynystyröiden lisäksi myös nauruhermoja. Aleksi Kurkela puolestaan valotti teoreetikon näkökulmaa hiukkasfysiikkaan luennollaan Universumi liitutaululla. Heti ensimmäisen CERN-päivän päätteeksi pääsimme 100 m:n syvyyteen maan uumeniin, CMSasemalle. Se sijaitsee Ranskan puolella Cessyssä, ja on yksi neljästä suuresta ilmaisimesta, joita on sijoitettu LHCkiihdyttimen varrelle. LHC:ssä vastakkaisiin suuntiin kiitävät protonit törmäävät toisiinsa näiden ilmaisinten sisällä.
3 Torstai Katri Lassila-Perini kertoi hiukkaskiihdytinten ja -ilmaisinten toiminnasta. Näin saatoimme palata edellispäivänä näkemämme jättimäisen CMS-ilmaisimen toimintaan teoreettisemmalta kannalta. Pohdimme, kuinka törmäyksissä syntyneitä uusia hiukkasia mitataan, ja kuinka niiden jättämiä jälkiä analysoidaan. IdeaLabin poikkitieteellistä yhteistyötä meille esitteli Harri Toivonen. IdeaLabin tavoitteena on koota yhteen eri tieteenalojen osaajia joiden yhteistyön ja ennakkoluulottoman ajatusten vaihdon tuloksena syntyisi perustieteistä käytännön tuotteita. Päivän päätteeksi vierailimme vielä informaatio- ja teknologiamuseo ICT Discoveryssä. Perjantai Kolmas ja samalla viimeinen fysiikan opintojen päivä alkoi globaalin hajautetun laskennan ja DataGrid-projektin esittelyllä Jukka Kommerin luennolla. Vierailimme myös laskentakeskuksessa, jossa oli palvelimia vieri vieressä. Antimateriaohjelmaan meitä perehdytti mukaansa tempaava antimateria-asiantuntija Michael Doser.
4 Mielenkiintoisen päivän päätteeksi pääsimme vielä opastetulle kierrokselle YK:lle. Pohdimme monesti päivien aikana, kuinka juuri Geneveen onkin sijoittunut niin monta merkittävän organisaation keskuspaikkaa Euroopassa. Olimmehan vierailleet jo CERNissä, ICT Discoveryllä ITU:lla (International Telecommunication Union, YK:n alainen televiestintäverkkoja ja - palveluja kansainvälisesti koordinoiva järjestö) ja nyt vielä YK:lla. Seuraavalle matkalle Geneveen jäi vielä tutustuttavaa: Punaisen Ristin museolle emme enää tiukan ohjelman vuoksi ehtineet. Lauantai Tähän asti tiedeleiriohjelma oli ollut todella tiivis; välillä meinasimme potea suorastaan tietoähkyä. Tiedon ja kaiken uuden vastaanottamisen rajoja koeteltiin. Hienosti opiskelijamme siitä kuitenkin selvisivät. Lauantaipäivä olikin sitten vapaampi ja opettajat päästivät viimein liekaa löysemmälle. Opiskelijat pääsivät kaupungille kahviloihin ja tuliaisten ostoon omissa porukoissaan.
5 Sunnuntai Varmasti koko reissun mieleenpainuvimmat hetket koimme Alpeilla. Ajoimme bussilla jälleen kerran Ranskan puolelle, Chamonix'n alppikylään. Nousimme sieltä gondoli-hissillä huimiin korkeuksiin Aquille Du Midin huipulle. Ja saimme sykkeemme nousemaan...
6 Maanantai Oli kotiin lähdön aika. Monta kokemusta rikkaampana lensimme kohti kotia ja perheitämme. Myös lähestyvät ylioppilaskirjoitukset alkoivat jo pyöriä opiskelijoiden mielissä, samoin oma sänky! Olimmepa matkan aikana kuulleet myös mitalijuhlista. Niitä oltiin viettämässä Vieremän urheilukentällä samoihin aikoihin Kertun ja Iivon hiihtomenestyksen kunniaksi, kun mekin palailimme kotikylälle. Onnea Olympiamitalisteille! Ja jälleen lämpimät kiitokset yhteistyöstä ja tämän tiedeleirimatkan tukemisesta ensinnäkin tietysti omalle opinahjollemme Vieremän lukiolle, sekä kumppaneillemme Linja-autoliike Y. Makkonen, Ponsse Oyj, Is-Vet sekä Vieremän Lions Club. Suuret kiitokset mukavasta leiriviikosta CERN-koordinaattorillemme Riitta Rinta-Filppulalle ja tiedeleiritovereillemme Sonkajärven ja Pyhäjärven lukioista sekä Jari Joutsenvaaralle CUPP:lta! Tiedeleiriläiset Katja Halonen, Anu Kauppinen, Toni Kiiskinen, Samuli Määttä ja Juho Rivinoja sekä fysiikan opettaja Mirja Oikarinen Juttu: Mirja Oikarinen Kuvat: Mirja Oikarinen, Riki Kalmari
Lukioiden kansainvälistä tiedeopiskelua
Lukioiden kansainvälistä tiedeopiskelua CERN? Lyhenne CERN tulee ranskankielisestä nimestä Conseil Européenpourla RechercheNucléaireeli European Council for Nuclear Research. CERN on maailman suurin hiukkasfysiikan
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke
Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka
Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7
36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa
ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella
Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015
Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7
36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015
KLO MAANANTAI 9.9 KLO TIISTAI 10.9 KLO KESKIVIIKKO 11.9 KLO TORSTAI koulut varaa koulut varaa koulut varaa koulut varaa
JÄÄHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2019-2020 vko 37 Omatalo ICE pvm 9.9-15.9 KLO MAANANTAI 9.9 KLO TIISTAI 10.9 KLO KESKIVIIKKO 11.9 KLO TORSTAI 12.9 15.00-16.15 Yleisö/mailaton (2) 15.30-16.30 IITA (5,6) 15.00-16.15
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:16 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 13KOKKI,TARJOI Ryhmänohjaus
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Tuomola Anu Heinäsuo Jukka C
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015
TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9.
TV08SE(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 5.9. - 2.9. maanantai 5.9. tiistai 6.9. keskiviikko 7.9. torstai 8.9. perjantai 9.9. lauantai 20.9. XX00AA0 TV Orient.opinn.. Merenti-Välimäki
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7
Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8
2006 VIIKKO 32 ASUMIS- VALMENNUS MAANANTAI 7.8 TIISTAI 8.8 KESKIVIIKKO 9.8 TORSTAI 10.8 PERJANTAI 11.8 LAUANTAI 12.8 SUNNUNTAI 13.8 OMAT MENOT ITAVA AIHE/ TAVOITE OPETTAJAN HAMPAIDEN PESU AAMU ILTA AAMU
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015
Teoreettinen hiukkasfysiikka ja kosmologia Oulun yliopistossa. Kari Rummukainen
Teoreettinen hiukkasfysiikka ja kosmologia Oulun yliopistossa Kari Rummukainen Mitä hiukkasfysiikka tutkii? Mitä Oulussa tutkitaan? Opiskelu ja sijoittuminen työelämässä Teoreettinen fysiikka: työkaluja
Rooman opintomatka 2018
Rooman opintomatka 2018 Maanantai 14.5 Maanantaina saavuimme Roomaan alkuiltapäivästä. Pikaisen lounaan jälkeen suuntasimme ihastelemaan Rooman suosituimpia nähtävyyksiä, kuten Trevin suihkukaivoa, Espanjalaisia
Matkan ajankohta: Viikko 17 esim. ti su Tarkka ajankohta varmistuu myöhemmin. Yhteistyökoulut :
CERN 2018-2019 Matkan ajankohta: Viikko 17 esim. ti 23.4. su 28.4.2016. Tarkka ajankohta varmistuu myöhemmin. Yhteistyökoulut : Ulvilan Lukio Nakkilan lukio Porin suomalaisen yhteislyseon lukio lehtori
Keskiviikko
Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen
Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty /eh hamaeero(at)kolumbus.fi
Ranska-Espanja-majakkamatkan 2014 kartat Päivitetty 5.1.2014/eh hamaeero(at)kolumbus.fi HUOM! Matkaa voi jatkaa makunsa mukaan alusta tai lopusta. Kesän 2014 matka LUONNOS (matkan pituus 9 päivää + mahd.
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:32 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Koulutus TVT-palvelujen käyttöönotto
B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007
MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla
Saapuminen Tukholmaan, josta jatketaan välittömästi kohti Kalmaria ja Öölantia
Sunnuntai 11.6.2017 klo 16.30 klo 20.55 Lähtö Nurmijärven kirkon parkkipaikalta kohti Turkua Lähtee m/s Viking Grace kohti Maarianhaminaa ja Tukholmaa Maanantai 12.6.2017 klo 6.30 klo 13.00 klo 16.00 klo
Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.
1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani
Lomalla Raamatun historiaa
Lomalla Raamatun historiaa Yhdistelmämatka Israeliin 03.-11.09.2018 v Asumme Tel Avivissa Leonardo Art- hotellissa v Teemme kaksi retkipäivää Jerusalemiin v Kaksi retkipäivää Tiberiakseen v Oppaana Ariel
Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi. Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset
Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi 2017 Sivu 1 Valtakunnalliset kilpailut Piirin cupit ja PM-kilpailut Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset uusi vuosi
Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!
Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo
Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,
Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 23.06.2015 15:53 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25
33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. asiakaspalvelu MATap1 Terveydenhoitajainfo
SIVISTYSTOIMI LV. 2015-2016 1 / 5
SIVISTYSTOIMI LV. 2015-2016 1 / 5 Haapamäki-Vuohtoniemi-Rannankylä-Ruotanen-Pyhäsalmi 7.25 Haapamäki 7.35 Vuohtomäki 7.40 Vuohtoniemi 7.55 Rannankylän koulu 8.00 Lippikylä 8.05 Ruotasen koulu 8.15 Keskuskoulu
Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi
EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan
TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1
TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13
SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen
Lander Simulations ja vierailu paikalliseen logistiikan oppilaitokseen, Espanja, 17-20.12.2017 SU 17.12.2017 - Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Kohteena San Sebastianin kaunis
Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle
Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren
Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2014-2015 MAA- NANTAI - - - - - - 21.30 21.30-22.00 PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu PoU/yleisurheilu
Kurssin nimi: Koulukohtaiset soveltavat kurssit: Cern- projekti I ja II (FY 13-14)
SCART- koordinaatio Kurssin nimi: Koulukohtaiset soveltavat kurssit: Cern- projekti I ja II (FY 13-14) Toteuttajat: Kaurialan lukio Tavoite: Kurssin tavoitteena on, että opiskelija - saa lukio- opetusta
Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon
Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina
Viinlandia-kirjoituskilpailu katso s. 8
Viinlandia-kirjoituskilpailu katso s. 8 Keskittämällä raha-asiasi meille, isokin askel tuntuu pienemmältä Mitä enemmän keskität raha-asioitasi meille, sitä paremmat ovat etusi. Voit saada alennuksia ja
Suomalainen tutkimus LHC:llä. Paula Eerola Fysiikan laitos ja Fysiikan tutkimuslaitos
Suomalainen tutkimus LHC:llä Paula Eerola Fysiikan laitos ja Fysiikan tutkimuslaitos 2.12.2009 Mitä hiukkasfysiikka tutkii? Hiukkasfysiikka tutkii aineen pienimpiä rakennusosia ja niiden välisiä vuorovaikutuksia.
KOULUKULJETUKSET Päivitetty 15.8.2013 Lukuvuoden 2013-2014 kuljetusaikataulu
KOULUKULJETUKSET Päivitetty 15.8.2013 Lukuvuoden 2013-2014 kuljetusaikataulu Oppilaan tulee olla ajoissa (vähintään 5 min ennen merkittyä lähtöaikaa) pysäkillä. Mahdolliset muutokset aikatauluihin päivitetään
IV ja V Divisioonien sekä Harraste- ja Seniorisarjojen playoff- ottelut
IV ja V Divisioonien sekä Harraste- ja Seniorisarjojen playoff- ottelut Huom. Mikäli tilanne on tasan varsinaisenpeliajan jälkeen (kaikki playoff ottelut) suoritetaan voittomaalikilpailu pareittain. Voittomaali
Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen
Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä
TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1
TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12
Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.
Päiväohjelma 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.00 Minijumis 13.40 Oppitunnit 16.00 Välipala (huom. omat eväät!) 18.25 Kokoontuminen luokkaan
Diary, Päiväkirja 29.2.2008-21.3.2008. 1.3.2008 lauantai Janen lähettämä opiskelija näytti meille yliopistoa, keskustaa ja vanhaa kaupunkia.
Training period in Plovdiv, Bulgaria. Diary, Päiväkirja 29.2.2008-21.3.2008 Jenna Väisänen 29.2.2008 perjantai Lähdimme aamu kahdelta bussilla Helsinkiin, josta lensimme Budapestin kautta Sofiaan. Sofian
Ei aikataulumuutoksia - kaikki ilmoidautumiset siirretään. Ei aikataulumuutoksia - kaikki ilmoidautumiset siirretään.
AVOIMIEN VIIKKOTUNTIEN AIKATAULUMUUTOKSET JA TUNNIT JOIDEN ILMOITTAUTUMISET EIVÄT SIIRRY SYYSKAUDELTA 2015 KEVÄTKAUDELLE 2016 MAANANTAI, HELSINKI MAANANTAI, ESPOO MAANANTAI, VANTAA 18.00-18.45 Easy La.n
CERN ja Hiukkasfysiikan kokeet Mikä se on? Mitä siellä tehdään? Miksi? Mitä siellä vielä aiotaan tehdä, ja miten? Tapio Lampén
CERN ja Hiukkasfysiikan kokeet Mikä se on? Mitä siellä tehdään? Miksi? Mitä siellä vielä aiotaan tehdä, ja miten? Tapio Lampén CERN = maailman suurin hiukkastutkimuslaboratorio Sveitsin ja Ranskan rajalla,
Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai
Työjärjestys Metsäku13A StarSoft Kurre 7.20 33/2015 10. - 14.08.2015 Viikkotuntimäärä: 16 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai Ryhmänohjaus / Metsäku13
OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA
MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu
Opintomatka Sveitsiin
Opintomatka Sveitsiin 9.-13.10. Taru Kylä-Kaila Veera Lähteenmäki Janne Touru Oskari Yli-Karro MAANANTAI 9.10. Opintomatkamme suuntautui siis Alppien syleilyyn Sveitsiin sekä siellä erityisesti maailman
Johdanto. Järjestelyt
Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto
Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-
Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia
Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja
North2north Winnipeg Kanada
North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja
Tuotannon johtaminen - orientaatio
Tuotannon johtaminen - orientaatio 30.8.-2.9.2016 Klo 9 10 Maanantai 29.8. Tiistai 30.8. Keskiviikko 31.8. Studies and other practicalities Viipuri-Sali Opiskelijapalveluiden päällikkö Minna Ranta & Opintojen
JAKSO 4 6.3.2013. 8.15-11.30 Haasteellinen ohjaajuus SHM, PKU 12.30-16.00 Kevätjuhlaprojekti MI, TP
Kanneljärven Opisto LUKUVUOSI 2012-2013 LUKUJÄRJESTYS JAKSO 4 vko 6 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 1 4.2. 5.2. 6.2. 7.2. 8.2. 9.2. 10.2. 10.00-11.30 TOPpalautepäivä
PÖYTÄKIRJA 2/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu
PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 OPO-ryhmä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Soveltuvuus- ja kielikokeet yhteishaussa 2014 3 11 Alustava suunnitelma lukuvuodelle 2014-15 4 12 9. -luokkalaisten vierailujen palautteet
Markun ja Minnan matkakertomus Nepalista (11 sivua)
Markun ja Minnan matkakertomus Nepalista (11 sivua) Sunnuntai - maanantai Sähköjohtoja riittää, vaikka sähkökatkoja onkin usein. Kathmandun maisemia kattoterassilta. Unelmien puutarhassa, joka oli ennen
Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen
Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin
RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,
RATAVARAUKSET 2017 Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti
Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä
.com - Tapahtumia Maanantai 25.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Tiistai 26.09.2017 Vesijumppakurssi
Paula Eerola 17.1.2012
Suomalainen tutkimus LHC:llä Paula Eerola Fysiikan laitos ja Fysiikan tutkimuslaitostki it 17.1.2012 Mikä on LHC? LHC Large Hadron Collider Suuri Hiukkastörmäytin on CERN:ssä sijaitseva it kiihdytin, toiminnassa
VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019
VAPARIN SALIVUOROT KEVÄT 2019 MAANANTAI 15.00-16.00 Yläaste/Lukio Tuolijumppa/ Ikäihmiset 16.00-17.00 Alkaa 16.30 Naisten liikunta/vauhti 17.00-17.30 Naisten liikunta/vauhti Tuolijumppa/ Ikäihmiset Alkaa
Job Shadowing Puola
Job Shadowing Puola 7.-13.10.2018 Mahdollinen lentopalloilevien opiskelijoiden ja heidän valmentajiensa vaihto tulevaisuuden projektissa Kuopion ja Czestochovan välillä? Opetus- ja valmennusmenetelmät
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2015 2016 10.8.2015 ALKAEN
VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2015 2016 10.8.2015 ALKAEN MAANANTAI 15.30 15.30- - - - - - - - Luistelukoulu Sulkapallo Hallikainen H Sulkapallo MLL MLL Hallikainen H Sulkapallo MLL MLL Hallikainen H Edustus
Cerviniaan vaeltamaan 1520, o Sveitsin rajalla sijaitseva pieni Cervinian kylä on LänsiEuroopan ja Alppien huippujen välissä
10.-17.8.2019 Cerviniaan vaeltamaan o Sveitsin rajalla sijaitseva pieni Cervinian kylä on LänsiEuroopan ja Alppien huippujen välissä o Aurinko paistaa ja lämpötila nousee suhteellisen korkealle o Vaeltajan
Tampereen seudun lukiolaisten tiedeleiri Cernissä lukuvuonna 2007 08
Tampereen seudun lukiolaisten tiedeleiri Cernissä lukuvuonna 2007 08 Hatanpään lukion fysiikan opettaja Heikki Tanskanen kutsui koululleen koolle Tampereen seudun lukioiden fysiikan opettajia keväällä
11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen
Ohjelma: TORSTAI 21.8. 11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen 12:30 Tutustuminen Finnairin uuteen Premium-loungeen
OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA
MAANANTAI 13:00-17:00 KANOOTTIRETKI OULUJOKISUISTOSSA (EI OPASTUSTA) Ohjelma alkaa Hietasaaren Vauhtipuistosta, josta saat tarvittavat varusteet, turvallisuusohjeet sekä reittiohjeistukset. Tämän jälkeen
KLO MAANANTAI 2.2 KLO TIISTAI 3.2 KLO KESKIVIIKKO 4.2 KLO TORSTAI 5.2
JÄÄHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2014-2015 vko 6 Omatalo ICE pvm 2.2-8.2 KLO MAANANTAI 2.2 KLO TIISTAI 3.2 KLO KESKIVIIKKO 4.2 KLO TORSTAI 5.2 11.00-12.00 8 lk. tytöt jääpelit (1) 13.00-15.00 4AB (1) 13.15-14.45
RATAVARAUKSET 2016 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Marko Ylinen, info@pesamaki.fi
Huhtikuu vko 13 28.3.-3.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti 3.huhti Huhtikuu vko 14 4.4.-10.4 4.huhti 5.huhti 6.huhti 7.huhti
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538
KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ
www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä
S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012
14.6 S/y KAREN (Bavaria 38) Greifswald Puotila 14.-24.6.2012 Matka alkoi Marolankadulta Lahdesta 07.00 josta taksikyydillä matkasimme Pirkkalan lentoasemalle. Lento Ryan Air:lla Bremeniin josta vuokrasimme
JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA
JES! TRAINING LIIKUNTA- JA HYVINVOINTIPALVELUT FISAF PERSONAL TRAINER JONNE ESKOLA HARJOITUSOHJELMA Viikko 1 Viikonpäivä Harjoitus Sykealue Harjoitus aika Harjoitusvaikutus Maanantai JUOKSU: PK 20min +
Kesätöihin CERNiin? Santeri Laurila & Laura Martikainen Fysiikan tutkimuslaitos (HIP) Santeri Laurila & Laura Martikainen / HIP
Kesätöihin CERNiin? Santeri Laurila & Laura Martikainen Fysiikan tutkimuslaitos (HIP) 1 CERN LHC CMS HIP! LHC on maailman suurin hiukkaskiihdytin CERNissä Sveitsin ja Ranskan rajalla! Suomen CERN-yhteistyötä
Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!
.com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017
RATAVARAUKSET 2018 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,
Huhtikuu vko 13 26.3.-1.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 26.maalis 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 01.huhti 02.huhti PÄÄSIÄINEN Huhtikuu vko 14 2.4.-8.4 02.huhti 03.huhti
Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6
Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen
Toronto, Kanada. Tiistai / 29.12. Aamiainen. Wayne Gretzky International Tournament
ESIMERKKIOHJELMA Lauantai / 26.12 Kokoontuminen Helsinki-Vantaalla 14:20-15:55 Lento Helsinki Reykjavik 17:00-17:55 Lento Reykjavik Toronto Bussi hotellille, päivällinen Sunnuntai / 27.12 Jääharjoitus
Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.
Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän
Formulamatka Unkariin. Esittely. Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Hungaroring. Budapest. Miksi valita tämä matka?
Sivu 1 / 6 Esittely Formulamatkalle Unkarin Hungaroringille! Lähde jännitämään suomalaisten menestystä Hungaroringin radalle! Tällä matkalla pääset seuraamaan harjoituksia, aika-ajoja sekä tietenkin itse
Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho
PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto
TIIBETIN KULTTUURIN ELVYTTÄMINEN JA VÄHEMMISTÖJEN ELINOLOSUHTEIDEN PARANTAMINEN DURPINISSA
UM:n rahoittama kehitysyhteistyöhanke (#64512901): TIIBETIN KULTTUURIN ELVYTTÄMINEN JA VÄHEMMISTÖJEN ELINOLOSUHTEIDEN PARANTAMINEN DURPINISSA Matkaraportti Hankeen aloitusmatka, Kalimpong 14.2.-7.3.2006
IKONIMAALAUKSEN PERUSKURSSI 11.-20.9.2015
IKONIMAALAUKSEN PERUSKURSSI 11.-20.9.2015 KURSSIOHJELMA PERJANTAI, 11.9. Saapuminen Valamoon (HUOM! majoittuminen klo 16 alkaen) Päivällinen. Trapesa klo 16.00- Kurssin avaus. 16.15, Valamon opiston luokka
Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011
Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin
Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!
Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean
Kallion'lukion' uusintakoe'klo' 16.30219.30' 15-ryhmät klo 9.00. Opetus kaikilla työjärjestyksen mukaan klo 9.45 lähtien.
Kuva: Rosa Mehtonen Maanantai Tiistai Keskiviikko 3 10 5 11 Lukuvuosi alkaa, 15ryhmät klo 9.00, 14- ja 13ryhmät klo 11.00 Perjantai 4 Opettajien suunnittelupäivä Torstai 12 15-ryhmät klo 9.00. Opetus kaikilla
Kevätkauden 2013 harjoitusohjelma: Vko 1
Kevätkauden 2013 harjoitusohjelma: Vko 1 Maanantai VAPAA Tiistai VAPAA Perjantai Karhula 17-19 Leiri uinti Lauantai Katariina 9-11 Leiri uinti Lauantai Mussalon luola 14-15.30 Leiri Keppijumppa Lauantai
KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2016 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET
KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2016 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy ko sivuiltamme: www.stepup.fi Toimisto siirtää listalla olevien tun en ilmoi autumiset kevätkaudelta syyskaudelle
JÄÄHALLIN KÄYTTÖVUOROT vko 5 Omatalo ICE pvm
JÄÄHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2014-2014 vko 5 Omatalo ICE pvm 26.1-1.2 KLO MAANANTAI 26.1 KLO TIISTAI 27.1 KLO KESKIVIIKKO 28.1 KLO TORSTAI 29.1 9.00-10.00 2A (1) 9.00-10.00 2B (1) 11.00-12.00 8 lk. tytöt jääpelit
Keskiviikko
Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,
Hejdå! - Terveisiä Norjasta
Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.
TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23
TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 Maanantai 1.6. 9.45 Tiistai 2.6. MUSIIKIN KESKUSTELURYHMÄN KESÄRETKI lähtö 9.30. Keskiviikko 3.6. RETKIPÄIVÄ Avoin retkipäivä KESKUSTELURYHMÄ 10 TYÖTOIMINTARYHMÄ 12-13 RETKIPÄIVÄ
Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen
Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT
TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv)
TERVETULOA MUKAAN! Luonnontuotteiden jatkojalostajien opintomatkalle Sveitsiin 17.- 22.8.2014 (6 pv) Matkan järjestäjänä toimii Kainuun ammattiopiston hallinnoima KantriKoulutus 2 hanke. Opintomatka liittyy