Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto
|
|
- Jutta Hakola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 n rakennusteknisen osaston rakennusmestarin viran ( ) täyttäminen, HEL T Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa rakennusvalvontaviraston rakennusteknisen osaston rakenneyksikön rakennusmestarin virkaan (vakanssi ) rakennusteknikko Eero Nickin lukien tehtäväkohtaiselle palkalla, jonka suuruus on 2 807,99 euroa. Virkaan otettavan tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksi saannista. Virkaan ottamisessa noudatetaan kahden (2) kuukauden koeaikaa. Nick on ollut Helsingin kaupungin palveluksessa lukien. Helsingin kaupungin ohjeen mukaan koeajan pituudesta vähennetään aikaisemman palvelussuhteen koeajan pituus. Rakennusmestarin tehtäviin kuuluu johtaa aloituskokouksia ja seurantakatselmuksia sekä toimittaa loppukatselmuksia. Tehtäviin kuuluu yleisien asiakasneuvonnan ja opastuksen sekä hankkeiden asiantuntijoiden lisäksi myös vastaavien työnjohtajien hakemusten ja ilmoitusten käsittely, purkamisilmoitusten valmistelu ja ns. teknisten rakennuslupien käsittely ja päätökset. Kelpoisuusehtona on, että rakennusmestarin virkaan otettavalla tulee olla ammattikorkeakoulussa suoritettu rakennusmestarin (AMK) tutkinto tai sitä aiempi teknillisessä oppilaitoksessa suoritettu rakennusteknikon tutkinto. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito. Säädettyjen kelpoisuusvaatimusten lisäksi voidaan edellyttää muita lisävalmiuksia, jotka auttavat virkatehtävien menestyksellistä hoitamista. Nämä mainitaan viran hakuilmoituksessa ja niiden täyttyminen otetaan nimitysharkinnassa huomioon. Hakuilmoituksen mukaan edellytetään kokemusta talorakennusalalta. Lisäksi eduksi luetaan yhteistyökykyisyys, monitaitoisuus ja oma-aloitteisuus.
2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) Rakennusvalvonnan johtosäännön 21 :n mukaan rakennusmestarin valitsee rakennusvalvontaviraston virastopäällikkö. Perustuslain 125 :n mukaan yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Perustuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 1/1998 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan taidolla tarkoitetaan koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittua tietoa ja taitoa. Kyvyllä viitataan henkilön henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kuten lahjakkuuteen, aloitteellisuuteen ja yhteistyökykyyn. Koeteltu kansalaiskunto tarkoittaa yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä. Virka on ollut haettavana kello Hakuilmoitus on julkaistu Helsingin kaupungin sähköisen rekrytointijärjestelmän lisäksi kaupungin ilmoituslehdissä, Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet ja Metro sekä Rakennuslehdessä. Määräajassa hakemuksen jätti 15 hakijaa, joista 4 ei ollut vaadittua tutkintoa. Hakemusten perusteella haastatteluun kutsuttiin 5 hakijaa. ********** haastattelivat rakennusteknisen osaston osastopäällikkö, yliinsinööri Kai Miller ja rakenneyksikön päällikkö, toimistopäällikkö Risto Levanto. Eero Nick on valmistunut rakennusteknikoksi Forssan teknillisestä koulusta vuonna Eero Nick on toiminut sekä rakennustyömaiden työnjohtotehtävissä että valvojana yksityisen työnantajan palveluksessa. Tätä ennen hän on toiminut Tuusulan kunnan rakennusvalvonnassa valvontatarkastajana n. seitsemän vuotta. Nick on toiminut alkaen vuorotteluvapaasijaisena Helsingin rakennusvalvonnassa ja osoittanut hallitsevansa rakennusvalvontatyön. Eero Nickillä on vankka kokemus sekä rakennusvalvonnan viranomaistoiminnasta että rakennustyömaiden valvonnasta yksityisen työnantajan palveluksessa. Hakemusasiakirjojen, haastattelun, vankan työkokemuksen sekä rakennusvalvontatyön hallinnan perusteella Eero Nickillä voidaan katsoa olevan parhaat edellytykset rakennusmestarin viran (vakanssi 17637) menestykselliseen hoitamiseen. Lisätiedot Anne Renqvist, taloussuunnittelija, puhelin: anne.renqvist(a)hel.fi
3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3 (6) Kai Miller, yli-insinööri, puhelin: kai.miller(a)hel.fi Risto Levanto, yksikön päällikkö, puhelin: risto.levanto(a)hel.fi Liitteet 1 erekry pdf 2 Valintaprosessin kuvaus (henkilörekisteri rajoitettu julkisuus).pdf 3 ROn rakennusmestarit (2 kpl) _ nimilista 15 hakijaa.pdf 4 Hakijayhteenveto, hakijan itsensä rekryjärjestelmään ilmoittamista tiedoista (henkilörekisteri, julkisuus rajoitettu).pdf Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, rakennuslautakunta Otteet Ote Hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, rakennuslautakunta
4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4 (6) MUUTOKSENHAKUOHJEET 1 OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Pöytäkirjan 15. Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin rakennuslautakunta. Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava: Sähköpostiosoite: helsinki.kirjaamo@hel.fi Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI Faksinumero: (09)
5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5 (6) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Yleishallinto) (09) (Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi) (09) (Rakennus- ja ympäristötoimi) (09) (Sivistystoimi) (09) (Sosiaali- ja terveystoimi) Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu miten päätöstä halutaan oikaistavaksi millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi oikaisuvaatimuksen tekijä millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6 (6) Kai Miller vs. virastopäällikkö Päätös on sähköisesti allekirjoitettu. Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Helsingin kaupungin kirjaamossa (Pohjoisesplanadi 11-13)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 n rakennusteknisen osaston rakennusmestarin viran (vakanssi 017629) täyttäminen, 28-9-16 HEL 2016-004855 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa rakennusvalvontaviraston
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 26 n kaupunkikuvaosaston kantakaupunkiyksikön arkkitehdin viran (vakanssi 017659) täyttäminen, työavain 28-10-16 HEL 2016-013091 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto 25.04.2016
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 kaupunkikuvaosaston rakennusmestarin määräaikaisen viran (vakanssi 034696) täyttäminen, työavain 28-7- 16 HEL 2016-002042 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 3 n kaupunkikuvaosaston lupayksikön lupaarkkitehdin (vakanssi 017639) täyttäminen, työavain 28-1-17 HEL 2017-001444 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7 n yleisen osaston rakennuslakimiehen viran (vakanssi 017662) täyttäminen, työavain 28-7-16 HEL 2016-002043 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa rakennusvalvontaviraston
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 n kaupunkikuvaosaston arkkitehdin määräaikaisen viran (vakanssi 034695) täyttäminen, työavain 28-5-16 HEL 2016-002040 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 23 n kaupunkikuvaosaston lupayksikön arkkitehdin viran (vakanssi 054641) täyttäminen, työavain 28-10-16 HEL 2016-011409 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakennusvalvontavirasto 3/2015 25.03.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Rakennusvalvontaviraston kaupunkikuvaosaston vakanssin 017608 pätevyysvaatimusten, tehtäväkohtaisen palkan ja hinnoitteluryhmän vahvistaminen 1.4.2015 lukien HEL 2015-003131
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 12 n kaupunkikuvaosaston arkkitehdin määräaikaisen viran (vakanssi 034694) täyttäminen, työavain 28-5-16 HEL 2016-002040 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 n asemakaavaosaston II asemakaavaarkkitehdin viran täyttäminen HEL 2016-000003 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita arkkitehti Arja Kasasen kaupunkisuunnitteluviraston
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 55/2014 Talous- ja tukipalvelut 03.10.2014 Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 400 Asiakasmaksut ja perintä -yksikön taloussihteerin viran täyttäminen, työavain 45-793-14 HEL 2014-011663 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Talous- ja tukiosaston
4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain 45-394-16 HEL 2016-005315 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen
Lisätiedot Sanna Teiro, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: sanna.teiro(a)hel.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2014-008275 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä
6 Sosiaali- ja terveysvirasto, Lauttasaaren terveysasema, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Sosiaali- ja terveysvirasto, Lauttasaaren terveysasema, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen HEL 2015-008752 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita
6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1231-14 HEL 2014-013114 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pohjoisen sosiaali-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Puistolan terveysaseman terveyskeskuslääkärin valinta, työavain 45-1303-15 HEL 2015-014221 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pohjoisten terveysasemien johtava
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvalvontavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 n kaupunkikuvaosaston toimintayksiköiden nimien vahvistaminen ja vakanssien sijoittaminen toimintayksiköihin HEL 2016-003543 T 00 00 00 Päätös päätti rakennusvalvonnan
6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain 45-1547-14 HEL 2015-001499 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 n hallintopalveluiden lakimiehen viransijaisuuden täyttäminen HEL 2016-012955 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Va. liikuntajohtaja päätti ottaa liikuntaviraston
21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain 45-788-14 HEL 2014-008582 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lapsiperheiden hyvinvointi-
8 Sosiaalityöntekijän virka, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Sosiaalityöntekijän virka, työavain 45-306-16 HEL 2016-004649 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö päätti koulutuksen, työkokemuksen
7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain 45-1433-14 HEL 2015-002380 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen
9 Terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen Perhe - ja sosiaalipalveluissa Työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 9 Terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen Perhe - ja sosiaalipalveluissa Työavain 45-1237-14 HEL 2014-013994 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot Johtajalääkäri
11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14 HEL 2014-009231 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelujen
Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Palveluvastaava
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Viiskulman terveysaseman terveyskeskuslääkärin vakinaistaminen, työavain 45-552-14 HEL 2014-006672 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvalvontavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 19 Rakennusvalvontamaksun palauttaminen rakennusluvasta 22-1670- 15-D HEL 2016-006811 T 10 04 03 Päätös Päätöksen perustelut Palautuslaskelma päätti, todettuaan Asunto-osakeyhtiö
Sosiaali- ja terveystoimi, Asumisentuki, sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, työavain Päätös
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) 3 Sosiaali- ja terveystoimi, Asumisentuki, sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, työavain 7-701-18 Päätös Päätöksen perustelu Asumisen tuen arviointipäällikkö päätti ottaa
Lisätiedot Pirkko Turpeinen, lastenkotitoiminnan päällikkö, puhelin: pirkko.turpeinen(a)hel.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Toivolan lastenkodin vastaavan ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-488-14 HEL 2014-007446 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pirkko Turpeinen päätti koulutuksen,
Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16, liikaa maksettujen kilometrikorvausten takaisinperintä HEL 2016-007457 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus 4/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Terveystarkastajan viran täyttäminen ympäristökeskuksessa; ravintolat -yksikkö HEL 2014-004221 T 01 01 01 01 Päätös Merkittiin, että säästösyistä täyttämättömänä ollut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Stadin aikuisopiston oppisopimusjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Koulutustarkastajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-831-16 HEL 2016-007704 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Oppisopimusjohtaja päätti kokonaisarvionperusteella
7 Sosiaali- ja terveysvirasto, Viiskulman terveysaseman lääkärin virka. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7, Viiskulman terveysaseman lääkärin virka HEL 2017-003873 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen lisensiaatti Paula Johanna Markkasen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Sote
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Lehtori, ammatillinen koulutus, vuorotteluvapaan sijaisuus, lähihoitajakoulutus HEL 2016-000157 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11, liikaa maksetun palkan takaisinperintä HEL 2016-005678 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle liikaa maksetut
2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1435-14 HEL 2015-002922 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,
7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain 45-1410-14 HEL 2014-014737 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot päätti koulutuksen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Stadin ammattiopisto, S2-opetus ja äidinkielen lehtorin virka, työavain 25-354-16 HEL 2016-006090 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Leikkipuistoyksikkö Kampinmalmi-Lauttasaari-Töölön johtavan leikkipuisto-ohjaajan valinta HEL 2017-005992 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa sosionomi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Opiskelijapalvelut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Opinto-ohjaajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-716-16 HEL 2016-007428 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvioinnin perusteella
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 28 Selvitys, arviointi ja sijoitus -toimiston sosiaalityöntekijän viran täyttäminen (työavain 45-366-16) HEL 2016-004585 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut -osaston
8 Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut, ylilääkärin virka, työavain. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut, ylilääkärin virka, työavain 45-88-16 HEL 2016-002895 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 3 n palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden rakennusvalvontapalveluiden läntisen rakennetiimin tarkastusinsinöörien virkojen täyttäminen HEL 2017-009396 T 01 01 01 01
4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o ) Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o 422260) HEL 2014-006304 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin
Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjan nähtävilläolo vuonna 2014 Päätös päätti, että Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjat pidetään
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 80, Asiakasmaksut ja perintä -yksikön taloussihteerin viran täyttäminen, työavain 45-166-17 HEL 2017-001961 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Rakennusvalvontavirasto 5/2015 24.06.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 12 Rakennusvalvontaviraston kaupunkikuvaosaston lupayksikön arkkitehdin viran (vakanssi 017608) täyttäminen HEL 2015-005268 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvalvontavirasto 4/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Rakennusvalvontaviraston työhyvinvoinnin toimintasuunnitelman hyväksyminen vuodeksi 2015 HEL 2015-005265 T 01 04 05 Päätös Päätöksen perustelut hyväksyi rakennusvalvontaviraston
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuus Psykiatria- ja päihdepalvelut
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (7) 2 Sosiaali-ja terveystoimi,, Sosiaalityöntekijän virka työavain 7-136-17 Päätös päätti ottaa koulutuksen ja kokemuksen perusteella sosiaalityöntekijä Ami Westerholmin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden ympäristöpalvelun ympäristönsuojeluyksikön maaperä ja jätteet -tiimin tiimipäällikön viran täyttäminen
3 Etelän sosiaalityö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 3 Etelän sosiaalityö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1412-15 HEL 2016-000949 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Stadin aikuisopiston ruokatuotannon opettajan määräaik. virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-284-16 HEL 2016-005944 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori
10 Kahden sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Kahden sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-402-16 HEL 2016-006276 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti ottaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 49 Liikennelaitos -liikelaitoksen tulospalkkiojärjestelmä vuonna 2016 HEL 2016-003455 T 01 02 03 01 Päätös päätti ottaa liitteessä 1 olevan tulospalkkiojärjestelmän
14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain 45-937-14 HEL 2014-009863 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,
5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema HEL 2015-011043 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Palveluosaston lakimies
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 236 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, liukastuminen 27.12.2014 Lielahdentie 3-5 kohdalla Lauttasaaressa HEL 2015-013984 T 03 01 00 Liukastuminen, 27.12.2014, Lielahdentie,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-012917 HEL 2014-012917 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** opinnäytetyölle "Asiakkaiden ja työvalmentajien
10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1279-16 HEL 2016-014443 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti poistaa tekemänsä päätöksen 25.1.2017
Otteen liitteet. Taloushallintopalvelut, palveluvastaava Henkilöstöpalvelut, henkilöstöasiantuntija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 11 Kahden(2) sosiaalityöntekijän viran täyttämättä jättäminen, Lännen sosiaalityö ; Työavain 45-455-14 HEL 2014-006862 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 7/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Palvelu ja viestintä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Fysiikan, kemian ja matematiikan tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-978-15 HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori
Koeaika on puolet virkasuhteen kestosta. Työhöntulotarkastusta ei tarvitse esittää. Sijaisuuden täyttämiseen ei tarvita täyttölupaa.
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 7-637-17 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelutarpeen arvioinnin johtava sosiaalityöntekijä päätti ottaa koulutuksen ja kokemuksen perusteella
9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-651-15 HEL 2015-008326 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti
6 Kuntoutuksen osaamiskeskuksen osastonlääkärin viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 6 Kuntoutuksen osaamiskeskuksen osastonlääkärin viran täyttäminen, työavain 45-512-16 HEL 2016-007931 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Kuntoutuksen osaamiskeskuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7, Stadin ammattioppilaitos, autoalan lehtorin virka, 2 paikkaa HEL 2017-003675 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka 13.02.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen Haagan terveysasemalle, työavain 45-1441-14 HEL 2015-000798 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 50/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 60 Kahden palomestarin viran täyttäminen HEL 2013-013772 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa palomestarin virkoihin (vakanssinumero 017823 ja vakanssinumero
6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962 HEL 2015-002962 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2014-014205 HEL 2014-014105 T 13 02 01 Päätös Palvelualueen johtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kohti
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 275 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-007607 HEL 2016-007607 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot Talous- ja tukipalvelujen osastopäällikkö päätti
7 Perheoikeudellisten asioiden yksikön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7 Perheoikeudellisten asioiden yksikön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-779-14 HEL 2014-008534 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Perheiden
10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain 45-1505-14 HEL 2015-002037 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti kumota päätöksen 8
8 Sosiaali-ja terveysvirasto, Viiskulman terveyskeskuslääkärin virka. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Sosiaali-ja terveysvirasto, Viiskulman terveyskeskuslääkärin virka HEL 2017-003865 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen lisensiaatti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Tietotekniikka- ja viestintäosasto 08.01.2018 2 Johtavan sovittelunohjaajan viransijaisuuden täyttäminen HEL 2018-000035 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs.
Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 18 Liikkumistaidon ohjausta koskevien korvausten tarkistaminen vuodelle 2014 HEL 2014-006381 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut Vammaistyön päällikkö päätti hyväksyä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Stadin aikuisopisto, hierojan ammattitutkinnon opettajan virka, työavain 25-1280-15 HEL 2016-000757 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-013389 HEL 2015-013389 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Rakenteellinen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 31 Vammaistyön perhehoitajien palkkioiden ja korvausten tarkistus vuonna 2016 HEL 2016-000454 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että vammaistyön perhehoitajille
2 Kotihoidonohjaajan viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Kotihoidonohjaajan viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-523- 16 HEL 2016-005679 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen
Psykiatrisen sairaalahoidon sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain
2 Psykiatrisen sairaalahoidon sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 7-412 18 Päätös Päätöksen perustelu päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden perusteella
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Hoitotyön opettajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-1298-15 HEL 2016-002448 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion perusteella
1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-010304 HEL 2016-010304 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, yleisten töi-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n lakimies 256 Lisäkorvausvaatimuksen hyväksyminen, kaatuminen 15.12.2014 Maasalonpolulla Säveltie 5 kohdalla Pukinmäessä HEL 2014-015408 T 03 01 00 Kaatuminen, 15.12.2014,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Stadin aikuisopisto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 28 Stadin aikuisopiston opettajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-1185-16 HEL 2016-012457 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti kokonaisarvion
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus 3/2014 18.03.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Ympäristötarkastajan viran täyttäminen ympäristökeskuksessa; ilmastoasiat HEL 2014-003235 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Ympäristökeskuksen ympäristönsuojeluosaston
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-005576 HEL 2016-005576 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hylätä tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Yritystonttitoimisto Yritystonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 77 Linja-autojen pysäköintiä varten vuokratun alueen sijainnin muuttaminen (Nobina Finland South Oy, Roihupelto) HEL 2016-002716 T 10 01 01 04 S0145-314 Päätös Vuokranantaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Kaupunkimittausosaston johtavan maanmittausinsinöörin virkaan valinta HEL 2016-009328 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita kaupunkimittausosaston
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Palveluosasto Alueidenkäyttö Toimistopäällikkö PAK
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 378 Yleisen alueen käyttö terassialueena, korvaava päätös, Ravintola Dacca, Itämerenkatu 16, 20. kaupunginosa Länsisatama HEL 2016-008639 T 10 01 01 04 HEL 2015-002136
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 110 Asuntotontin (kaupunkipientalo) lyhytaikainen vuokraaminen yksityishenkilöille rakennusluvan hakemista varten (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41302/9) HEL 2017-003458
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto 5/2015 Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Hyte
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 17 Vs. lehtori, yhteiset aineet (matemaattis-luononnontieteellinen osaaminen) viransijaisuus HEL 2015-008988 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Stadin ammattiopiston
1 Syksyn 2016 kutsuntalääkärit
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 17 Lääkärien määrääminen kutsuntatilaisuuksiin Helsingissä 2016 HEL 2016-002781 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti määrätä liitteessä 1 mainitut terveyskeskuslääkärit
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia. liittyy kuuden kuukauden koeaika.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Sovittelunohjaajan viran täyttäminen HEL 2018-007036 T 00 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Oto. viestintäjohtaja päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia 9/2015 Tietotekniikka- ja viestintäosasto Tietotekniikka- ja viestintäjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 15 Helsingin ja Turun kaupunkien yhteistyö Finnishcourses.fi palvelun ylläpidossa HEL 2014-009324 T 00 01 06 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Helsingin kaupunki
19 Sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 19 Sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-353-18 HEL 2018-006148 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 63 Vahingonkorvausvaatimus pysäköintivirhemaksusta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta HEL 2015-013335 T 03 01 00 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Asuntotonttitoimisto Asuntotonttitoimiston toimistopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 146 Asuntotontin (AK, kerrostalo) lyhytaikainen vuokraaminen asuntotuotantotoimistolle Helsingin Asumisoikeus Oy:n lukuun rakennusluvan hakemista varten (Oulunkylä,
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) 1 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 7-1381-18 Päätös Päätöksen perustelu päätti valita työkokemuksen, koulutuksen ja vaadittavan kielitaidon
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16 Stadin ammattiopisto, määräaikaisen tuntiopettajan virkasuhteiset tehtävät, 4 työpaikkaa työavain 25-431-16 HEL 2016-006378 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut
1 Hel Tutkimuslupahakemus HV
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Päätös tutkimusluvan jatkohakemuksesta HEL 2013-016097 HEL 2013-016097 T 13 02 01 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen vs. johtaja Leea Muhonen päätti hyväksyä **********
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 6/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemien johtajalääkäri
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-005061 HEL 2015-005061 T 13 02 01 Päätös Risto Mäkinen päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Digital technologies