Siirtojen hallinta 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Siirtojen hallinta 2016"

Transkriptio

1 Raportti 1 (6) Siirtojen hallinta Yleistä siirto- ja markkinatilanteesta Siirtojen hallinta -raportti on yhteenveto Suomen kantaverkon ja rajajohtoyhteyksien tapahtumista ja toteumista vuodelta Raportissa käytetyt mittaustiedot ovat Fingridin käytönvalvontajärjestelmästä ja hintatiedot ovat sähköpörssi Nord Pool:in historiatietokannasta. 1.1 Kulutus, tuotanto ja aluehinnat Tammikuun 7. päivä klo saavutettiin vuoden 2016 suurin sähkönkulutuslukema MWh/h (13 494, suluissa vuosi 2015). Tämä keskituntiteho on Suomen kaikkien aikojen suurin sähkönkulutuslukema. Suurin sähköntuotantolukema MWh/h (11 164) saavutettiin 13.1 klo käytönvalvontamittausten mukaan. Sähkönkulutus oli pienimmillään MWh/h (5 225) juhannus sunnuntaina 26.6 klo Sähköntuotanto oli myös pienimmillään MWh/h (4 290) sunnuntaina 26.6 klo Nord Pool vuorokausimarkkinoiden Suomen aluehinnan keskiarvo vuonna 2016 oli 32,4 (29,7 ). Vuoden korkein aluehinta oli 214,3 (150,1 ) ja alhaisin 4,0 (0,3 ). Maksimihinta saavutettiin torstaina 21.1 klo 9-10 ja minimihinta saavutettiin joulupäivänä klo Ruotsin ja Norjan yhteydet Normaalitilanteen Suomen ja Ruotsin väliset rajakapasiteetit olivat Pohjois-Ruotsin (FI- SE1) yhteydellä vientisuuntaan MW ja tuontisuuntaan MW. Pohjois-Ruotsin rajakapasiteetissa aikaisemmin mukana ollut Ossauskoski-Kalix 220 kv voimajohto jäi käytöstä pois rajajohtoyhteytenä tammikuun lopussa. Keski-Ruotsin (FI-SE3) yhteydellä vienti- ja tuontikapasiteetti oli MW Fenno-Skan 1 merikaapelissa olevan pysyvän rajoituksen seurauksena. Suomen ja Ruotsin välinen siirto Pohjois-Ruotsin yhteydellä oli päiväaikaan edellisvuoden tapaan lähes täyttä tuontia Suomeen koko vuoden. Toukokuusta alkaen ilta- ja yöaikaan oli jonkin verran siirtoa myös Suomesta Ruotsiin päin. Pohjois-Ruotsin yhteyksillä oli vuoden aikana yksi käyttöhäiriö, josta ei kuitenkaan aiheutunut vastakauppakustannuksia Fingridille. Keski-Ruotsin yhteydellä siirto oli tuontia Suomeen koko vuoden. Lyhyen hetken ajan tammi- marras- ja joulukuussa siirtoa oli myös Suomesta Ruotsiin päin pieniä määriä. Fenno-Skan tasasähköyhteyksillä oli vuoden aikana 9 kpl (10) käyttöhäiriötä. Nämä häiriöt aiheuttivat yhteensä 1,1 M (0,8) vastakauppakustannukset Fingridille. Sähkönsiirron kokonaistuonti Ruotsista Suomeen oli 15,7 TWh (17,8) ja vienti 0,3 TWh (0,2). Norjan yhteys käsitellään kaupallisesti osana Pohjois-Ruotsin yhteyttä. Norjan siirto määräytyy Pohjois-Norjan käyttötilanteen mukaan. Vuoden aikana Norjasta on tuotu Suomeen keskimäärin 17 MWh/h sähköä.

2 Raportti 2 (6) Vuoden 2016 suurimmat syyt, jotka aiheuttivat kapasiteetin rajoittamista Suomen ja Ruotsin välisillä yhteyksillä on esitetty liitteessä 1. Ruotsin yhteyksien siirtokapasiteetti ja toteutuneet siirrot on esitetty kuvissa 1 ja 2 raportin lopussa. 3 Venäjän yhteydet Fingridin hallinnoimien Venäjän 400 kv:n yhteyksien kokonaissiirtokapasiteetti tuontisuuntaan on 1400 MW ja vientisuuntaan 350 MW. Tästä kokonaissiirtokapasiteetista Fingridin käyttöön on taajuusohjattua käyttöreserviä varten varattu 100 MW siirtokapasiteettia tuontisuuntaan ja 30 MW vientisuuntaan. Kaupalliseen käyttöön tuontikapasiteettia on ns. bilateraalikauppaa varten MW ja suoran tuonnin pörssikapasiteettia 140 MW. Vientisuuntaan kaupalliseen käyttöön vientikapasiteettia on 180 MW bilateraalikauppaa varten ja 140 MW suoran tuonnin pörssikapasiteettia varten. Siirtokapasiteetti oli käytettävissä lähes täysimääräisesti koko vuoden lukuun ottamatta vuosittaisia Viipurin tasasähköaseman sekä Venäjän verkon huoltotöitä. Venäjän tuonti vaihteli vuoden aikana täydestä tuonnista nollaan riippuen Pohjoismaisista sähkömarkkinahinnoista ja Venäjän kapasiteettimaksuista edellisvuosien tapaan. Yleisesti päiväaikaan tuonti Suomeen oli vähäisempää Venäjän sähkömarkkinoiden kapasiteettimaksuista johtuen. Iltaisin, öisin sekä viikonloppuisin tuonti oli suurempaa. Venäjän sähkönsiirron kokonaistuonti kasvoi vuodesta ,0 TWh ollen vuonna 2016 yhteensä 5,9 TWh (3,9). Kasvun syynä oli Venäjän kapasiteettimaksutuntien väheneminen edellisestä vuodesta. Vientiä Venäjälle ei ollut vuonna Vuoden 2016 suurimmat syyt, jotka aiheuttivat kapasiteetin rajoittamista Suomen ja Venäjän välisellä yhteydellä on esitetty liitteessä 1. Venäjän yhteyksien kaupallinen siirtokapasiteetti ja fyysinen kokonaissiirto vuonna 2016 on esitetty kuvassa 3. Venäjän siirrot ja kapasiteetit sisältävät pelkästään Fingridin omistamien 400 kv:n johtojen kaupallisen siirron ja siirtokapasiteetin. 4 Viron yhteydet Normaalitilanteen Viron yhteyksien kokonaissiirtokapasiteetti oli vientisuuntaan MW ja tuontisuuntaan MW. Vientikapasiteetti Viroon kasvoi 19.6 alkaen 1016 MW:iin Estlink 1 onnistuneiden testien jälkeen. Vuoden aikana Viron yhteydellä oli lukuisia siirtorajoituksia molempiin suuntiin johtuen vuosirevisioista, Viron verkon kunnossapito- ja investointitöistä sekä useista käyttöhäiriöistä molemmilla tasasähkölinkeillä. Viron yhteyksien tasasähkölinkkien käyttöhäiriöitä oli vuonna 2016 yhteensä 8 kpl (17). Käyttöhäiriöiden määrä sekä vastakauppakustannukset Fingridille 0,1 M (0,8) laskivat merkittävästi edellisestä vuodesta. Vastaava määrä vastakauppakustannuksia käyttöhäiriöistä tuli myös Viron kantaverkkoyhtiö Eleringille. Merkittävin käyttöhäiriö oli Estlink 1:n maakaapelivika Suomessa, jonka seurauksena tasasähkölinkki oli poissa käytöstä 11 tuntia. Siirtorajoituksia Viron yhteyksillä oli yhteensä (4 246) tunnilla, jolloin kaupallinen siirtokapasiteetti Virosta Suomeen oli rajoitettu maksimistaan. Suomesta Viron suuntaan yhteyksillä oli siirtorajoituksia koko vuonna yhteensä 508 (3 762) tunnilla. Rajoitustuntien

3 Raportti 3 (6) määrän pienentyminen johtuu tasasähköyhteyksien siirtokapasiteettiin vaikuttavien Viron verkon kunnossapito- ja investointitöiden vähentymisestä. Siirto Suomen ja Viron välillä oli vientiä Suomesta Viroon ensimmäinen puolivuotta. Tämän jälkeen siirto on ollut tasaisempaa molempiin suuntiin. Erityisesti marras- ja joulukuussa siirtoa on ollut myös isompia määriä Suomeen päin. Sähkönsiirron kokonaistuonti Virosta Suomeen oli 0,7 TWh (0,05) ja vienti 3,1 TWh (5,0). Suurin Nord Pool vuorokausimarkkinoiden hintaero 67,5 (47,2 ) Suomen ja Viron välillä oli kesäkuussa tiistaina 21.6 klo Vuonna 2016 Viron vuorokausimarkkinoiden keskiarvohinta oli 0,6 euroa (1,4) Suomen hintaa korkeampi. Vuoden 2016 suurimmat syyt, jotka aiheuttivat kapasiteetin rajoittamista Suomen ja Viron välisellä yhteydellä on esitetty liitteessä 1. Viron yhteyden fyysinen siirtoteho ja siirtokapasiteetit vuonna 2016 on esitetty kuvassa 4. 5 Sisäinen siirtoverkko Kantaverkon sisäinen pohjois-etelä siirto P1 on ollut tuontitilanteesta johtuen myös vuonna 2016 pääosin pohjoisesta etelään. Kesä-heinäkuussa ja loka-joulukuussa P1 siirto on ollut yöaikaan myös etelästä pohjoiseen. P1 siirtokapasiteettia rajoittavia siirtokeskeytyksiä oli vuonna 2016 helmikuussa pidetty Pikkaralan aseman pääkiskokeskeytys, elokuussa Pikkarala-Alajärvi itäinen ja Pikkarala-Alajärvi läntinen voimajohtokeskeytykset sekä syyskuussa ollut Petäjäskoski-Pyhänselkä voimajohtokeskeytys, Suomen pohjois-etelä siirron P1 normaalitilanteen siirtorajat olivat asti P1 pohjoiseen MW ja P1 etelään MW. Rannikkolinjan valmistumisesta alkaen Suomen pohjois-etelä siirron siirtorajat ovat P1 pohjoiseen MW ja P1 etelään minimissään MW. P1 toteutunut siirto ja siirtokapasiteetit on esitetty kuvassa 5. 6 Hinta-aluetunnit, käytettävyys ja pullonkaulatulot Suomen aluehinta FI poikkesi Pohjois-Ruotsin SE1 aluehinnasta vuoden 2016 aikana yhteensä tunnilla (4 427) eli 33,6 % koko vuoden tunneista. Vientisuuntaan hintaerotunteja oli 0 kpl (0) ja tuontisuuntaan kpl (4 427). Suomen aluehinta poikkesi Keski-Ruotsin SE3 aluehinnasta vuoden aikana yhteensä tunnilla (4 122) eli 32,7 %. Vientisuuntaan hintaerotunteja oli 0 kpl (1) ja tuontisuuntaan kpl (4 121). Viron yhteydellä Suomen aluehinta on poikennut Viron EE aluehinnasta yhteensä 851 tunnilla (1054) eli 9,9 %, joista 761 kpl (1036) toteutui vientisuunnassa ja 90 kpl (18) tuontisuunnassa. Rajajohtoyhteyksien kokonaiskäytettävyys vuoden aikana eri yhteyksillä on esitetty alla olevassa taulukossa. Taulukon käytettävyysarvot esittävät sähkömarkkinoille annetun siirtokapasiteetin koko vuoden prosentuaalista osuutta yhteyden maksimisiirtokapasiteetista. Yhteyden kokonaiskäytettävyyttä pienentävät yhteydellä olleet siirtorajoitukset.

4 Miljoonat Raportti 4 (6) Rajajohtoyhteys Hintaerotunnit kpl/a Käytettävyys % Tuonti Vienti Tuonti Vienti Suomi - Pohjois-Ruotsi (FI-SE1) 2949 (4427) 0 (0) 94,4 (95,7) 97,3 (95,5) Suomi - Keski-Ruotsi (FI-SE3) 2873 (4121) 0 (1) 97,8 (95,1) 98,6 (97,0) Suomi - Viro (FI-EE) 90 (18) 761 (1036) 95,1 (87,9) 96,7 (93,5) Suomi - Venäjä (FI-RU) 94,3 (92,5) 85,0 (86,7) Pullonkaulatuloja tuli vuonna 2016 Suomen ja Pohjois-Ruotsin rajalla 41,9 Meur (98,0), Suomen ja Keski-Ruotsin rajalla 33,1 Meur (75,5) eli yhteensä Ruotsin rajalla 75,0 Meur (173,5) sekä Viron rajalla 4,7 Meur (8,4). Fingridin osuus näistä pullonkaulatuloista oli puolet, yhteensä 39,9 Meur (90,9) ja toisen puolen pullonkaulatuloista kyseisillä yhteyksillä kirjasivat Ruotsin tai Viron kantaverkkoyhtiö. 7 Vastakaupat Vuonna 2016 vastakaupoista Fingridille aiheutui yhteensä 3,9 M (3,8) kustannukset (ilman arvonlisäveroa). Kustannukset olivat samalla tasolla kuin vuonna Kustannuksista kohdistui Suomen ja Ruotsin välille 2,5 M (0,8), Suomen ja Viron välille 0,1 M (0,8) sekä Suomen sisäisille yhteyksille 1,2 M (2,2). Kuvassa 6 on esitetty vastakaupan kustannukset vuosina Vastakauppa / M Kuva 6. Vastakaupan kustannukset vuosina

5 Raportti 5 (6) Liite 1. Kapasiteetin rajoituksia ulkomaan yhteyksillä vuonna 2015 aiheutui seuraavasti: Pohjois- ja Etelä-Ruotsin yhteys: Rajasiirtoihin FI-SE1, FI-SE3 vaikuttavien keskeytystuntien määrä 2016 Alkamispvm Loppumispvm Kohde Keskeytystuntien lkm Aihe FS1 2 Svenska kraftnät rajoitti FS kapasiteettia Odensala-Forsmark keskeytyksen vuoksi FS2 8 Fenno-Skan 2 keskeytys, suodattimen liittäminen PR ACW1 4 Pikkaralan pääkisko 1 keskeytys. Katkaisijan paineanturin korjaus PR ACW2 3 Pikkaralan katkaisijan kaasun lisäys ACW2-kiskokeskeytyksen aikana KI - PR 400 kv 297 Keminmaa-Pikkarala johtokeskeytys KI - PR 400 kv, FS1 8 Keminmaa-Pikkarala johtokeskeytys ja Fenno-Skan1 keskeytys. Svenska kraftnät vaihtaa Dannebon muuntajaan käämikytkimen painevahdin SvK 12 Svenska kraftnätin Råbäcken-Stornorrfors johtokeskeytys FS1 6 Svenska kraftnät vaihtaa Fenno-Skan 1 Dannebon muuntajan käämikytkimen painereleen PT - LT 400 kv 252 Petäjäskoski-Letsi johtokeskeytys. Petäjäkoskella johtolähtöjen vaihdot. Svenska kraftnätin kunnossapitotöitä Letsissä SvK 11 Svenska kraftnätin Svartbyn-Råbäcken johtokeskeytys SvK 8 Svenska kraftnätin Harsprånget-Letsi johtokeskeytys SvK 10 Svenska kraftnätin verkon black start testi PR- AJ I 400 kv 103 Pikkarala-Alajärvi itäinen johtokeskeytys.pr-aj Itäinen 400 kv muutokset ja uuden PS-AJ johdon käyttöönotto PR- AJ L 400 kv 106 Pikkarala-Alajärvi läntinen johtokeskeytys. Uuden PR-AJ johdon käyttöönotto PT-PS 400 kv 368 Petäjäskoski-Pyhänselkä johtokeskeytys. Isokankaan keskeytykset ja OPGW työt Pyhänselän porttaalissa FS1 8 Fennoskan 1 open line testi harjoitus FS1 72 Fennoskan 1 vuosihuolto FS1 ja FS2 39 Fennoskan 1 ja 2 yhteisten osien vuosihuolto FS2 48 Fennoskan 2 vuosihuolto OL - RA A 400 kv 33 Laitehuollot Raumalla OL - RA B 400 kv 32 Laitehuollot Raumalla PT - LT 400 kv 32 Vioittuneen johtojännitemuuntajan vaihto Petäjäskoskella Venäjän yhteys: Svk:n keskeytys Yhteensä: 1462 Rajasiirtoihin FI - RU vaikuttavien keskeytystuntien lukumäärä 2016 Keskeytystuntien Alkamispvm Loppumispvm Kohde lkm Aihe Viipurin sähköasema 695 Venäjän kunnossapitotyöt Yllikkälä-Viipuri L2 ja Kymi-Viipuri L1 620 Vuosihuolto Yllikkälä-Viipuri L3 274 Vuosihuolto Venäjän verkko 114 Venäjän kunnossapitotyöt Yhteensä: 1703

6 Raportti 6 (6) Viron yhteys: Rajasiirtoihin FI - EE vaikuttavien keskeytystuntien lukumäärä 2016 Keskeytystuntien Alkamispvm Loppumispvm Kohde lkm Aihe Estlink 1 12 Harkun aseman kunnossapitotyöt Estlink 2 15 Linkin loppu- ja takuutarkastus Estlink Vuosihuolto ja merikaapelityöt Estlink 1 1 Harkun aseman testit Estlink 1 88 Vuosihuolto Estlink 1 48 Harku-Kiisa voimajohtotyö Estlink 1 6 Kiisan aseman testit Estlink 2 12 Anttilan aseman vikakorjaus Estlink 1 8 Harku-Aruküla ja Aruküla-Balti voimajohtotyöt Estlink 1 46 Püssin aseman kunnossapitotyöt Estlink Balti-Eesti voimajohtotyö Estlink 1 10 Kiisa-Rakvere voimajohtotyö Estlink Kiisa-Paide voimajohtotyö Estlink Kiisa-Paide voimajohtotyö Estlink 1 8 Kiisa-Paide voimajohtotyö Estlink 2 8 Püssi-Eesti voimajohtotyö Yhteensä: 1800

7 Siirrot ja kapasiteetit Pohjois-Ruotsiin 2016 Kuva ,00 900,00 400,00-100,00-600, , ,00 AC kaupallinen siirto (MWh/h) AC Elspot kapasiteetti (vienti) (MW) AC Elspot kapasiteetti (tuonti) (MW) + merkki: Siirto Suomesta Ruotsiin - merkki: Siirto Ruotsista Suomeen

8 Siirrot ja kapasiteetit Keski-Ruotsiin 2016 Kuva , ,00 900,00 700,00 500,00 300,00 100,00-100,00-300,00-500,00-700,00-900, , ,00 FS Kaupallinen siirto (MWh/h) FS Elspot kapasiteetti (vienti) (MW) FS Elspot kapasiteetti (tuonti) (MW) + merkki: Siirto Suomesta Ruotsiin - merkki: Siirto Ruotsista Suomeen

9 Siirrot ja kapasiteetit Venäjälle 2016 Kuva 3 + merkki: Siirto Suomesta Venäjälle - merkki: Siirto Venäjältä Suomeen

10 Siirrot ja kapasiteetit Viroon 2016 Kuva 4 + merkki: Siirto Suomesta Viroon - merkki: Siirto Virosta Suomeen

11 Suomen pohjois-eteläsuuntainen siirto (P1-leikkaus) 2016 Kuva 5 + merkki: P1 siirto pohjoisesta etelään - merkki: P1 siirto etelästä pohjoiseen

Siirtojen hallinta 2017

Siirtojen hallinta 2017 Raportti 1 (6) Siirtojen hallinta 2017 1 Yleistä siirto- ja markkinatilanteesta Siirtojen hallinta -raportti on yhteenveto Suomen kantaverkon ja rajajohtoyhteyksien tapahtumista ja toteumista vuodelta

Lisätiedot

Siirtojen hallinta 2018

Siirtojen hallinta 2018 Raportti 1 (6) Siirtojen hallinta 2018 1 Yleistä siirto- ja markkinatilanteesta Siirtojen hallinta raportti on yhteenveto Suomen kantaverkon ja rajajohtoyhteyksien tapahtumista ja toteumista vuodelta 2018.

Lisätiedot

Siirtojen hallinta 2014

Siirtojen hallinta 2014 Raportti 1 (9) Siirtojen hallinta 2014 1 Yleistä siirto- ja markkinatilanteesta Siirtojen hallinta -raportti on yhteenveto Suomen kantaverkon ja rajajohtoyhteyksien tapahtumista ja toteumista vuodelta

Lisätiedot

Siirtojen hallinta 2015

Siirtojen hallinta 2015 Raportti 1 (6) Siirtojen hallinta 2015 1 Yleistä siirto- ja markkinatilanteesta Siirtojen hallinta -raportti on yhteenveto Suomen kantaverkon ja rajajohtoyhteyksien tapahtumista ja toteumista vuodelta

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2012-2013 huippukulutustilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2012-2013 huippukulutustilanteessa Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2012-2013 huippukulutustilanteessa 1 Yhteenveto Talven 2012-2013 kulutushuippu saavutettiin 18.1.2013 tunnilla 9-10, jolloin sähkön kulutus oli 14 043 MWh/h

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta viikon 5/2012 huippukulutustilanteessa 1 Yhteenveto Talven 2011-2012 kulutushuippu saavutettiin 3.2.2012 tunnilla 18-19 jolloin sähkön kulutus oli 14 304 (talven

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa Raportti 1 (5) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2013-2014 kulutushuipputilanteessa 1 Yhteenveto Talvi 2013-2014 oli keskimääräistä lämpimämpi. Talven kylmin ajanjakso ajoittui tammikuun puolivälin jälkeen.

Lisätiedot

Ajankohtaista. Käyttötoimikunta Reima Päivinen

Ajankohtaista. Käyttötoimikunta Reima Päivinen Ajankohtaista Käyttötoimikunta 17.6.2013 Reima Päivinen Tärkeimmät ajankohtaiset tapahtumat Sähkömarkkinalain käsittely jatkuu eduskunnassa Fenno-Skan 1 siirtokapasiteettia rajoitettu 400 MW tasolle varotoimenpiteenä,

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2014-2015 kulutushuipputilanteessa

Sähköjärjestelmän toiminta talven 2014-2015 kulutushuipputilanteessa Raportti 1 (6) Sähköjärjestelmän toiminta talven 2014-2015 kulutushuipputilanteessa 1 Yhteenveto Talvi 2014-2015 oli keskimääräistä leudompi. Talven kylmimmät lämpötilat mitattiin tammikuussa, mutta silloinkin

Lisätiedot

Siirtokapasiteetin riittävyys ja häiriöt 2014. Tasevastaavailtapäivä 20.11.2014 Helsinki Timo Kaukonen

Siirtokapasiteetin riittävyys ja häiriöt 2014. Tasevastaavailtapäivä 20.11.2014 Helsinki Timo Kaukonen Siirtokapasiteetin riittävyys ja häiriöt 2014 Tasevastaavailtapäivä 20.11.2014 Helsinki Timo Kaukonen Siirrot ja kapasiteetit Pohjois-Ruotsiin 2014 1 400,00 Råbacken- Stornorrfors keskeytys Petäjäskoski-

Lisätiedot

Siirtokapasiteetin riittävyys ja häiriöt 2015. Tasevastaava iltapäivä 23.11.2015 Timo Kaukonen Suunnittelupäällikkö

Siirtokapasiteetin riittävyys ja häiriöt 2015. Tasevastaava iltapäivä 23.11.2015 Timo Kaukonen Suunnittelupäällikkö Siirtokapasiteetin riittävyys ja häiriöt 2015 Tasevastaava iltapäivä 23.11.2015 Timo Kaukonen Suunnittelupäällikkö Siirrot ja kapasiteetit Pohjois-Ruotsiin 2015 (1.1-10.11.2015) 1 400,00 Råbacken- Stornorrfors

Lisätiedot

HVDC-yhteyksien luotettavuuden parantaminen. Käyttötoimikunnan kokous Tuomas Rauhala

HVDC-yhteyksien luotettavuuden parantaminen. Käyttötoimikunnan kokous Tuomas Rauhala HVDC-yhteyksien luotettavuuden parantaminen Käyttötoimikunnan kokous 05--0 Tuomas Rauhala Rajasiirtoyhteyksien luotettavuuden parantaminen strateginen hanke Aluehinnat < 30 /MWh 30-35 /MWh 35-0 /MWh 0-5

Lisätiedot

Käyttörintamalta paljon uutta

Käyttörintamalta paljon uutta Käyttörintamalta paljon uutta Johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä 24.11.2011 24.11.2011 Käyttövarmuuspäivä 24.11.2011 Kylmän talven kulutushuippu 18.2.2011 Kulutushuippu 18.2.2011 klo 9 10 Suomen

Lisätiedot

Siirtojen hallintapolitiikkaluonnos keskeiset asiat markkinanäkökulmasta. Markkinatoimikunta Jyrki Uusitalo

Siirtojen hallintapolitiikkaluonnos keskeiset asiat markkinanäkökulmasta. Markkinatoimikunta Jyrki Uusitalo Siirtojen hallintapolitiikkaluonnos keskeiset asiat markkinanäkökulmasta Markkinatoimikunta 2.2.2012 Jyrki Uusitalo 2 Yleiset periaatteet Markkinoilla Suomi yhtenä tarjousalueena Asiakkaille ja markkinoille

Lisätiedot

Pohjoismaiset markkinat pullonkaulojen puristuksessa. Juha Kekkonen, johtaja Sähkömarkkinapäivä 12.4.2012

Pohjoismaiset markkinat pullonkaulojen puristuksessa. Juha Kekkonen, johtaja Sähkömarkkinapäivä 12.4.2012 Pohjoismaiset markkinat pullonkaulojen puristuksessa Juha Kekkonen, johtaja Sähkömarkkinapäivä 12.4.2012 Teemat Pullonkaulatilanne yleensä Pohjoismaissa Ruotsi-Suomi raja erityisesti Fenno-Skan 2:n vaikutus

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talvella

Sähköjärjestelmän toiminta talvella Raportti 1 (10) Sähköjärjestelmän toiminta talvella 2018 2019 1 Yhteenveto Talven 2018-2019 sähkön kulutushuippu toteutui tammikuun viimeisellä viikolla. Sähkön kulutushuippu, 14 542 MWh/h, toteutui maanantaina

Lisätiedot

Siirtokeskeytyksiä markkinoiden ehdoilla. Jyrki Uusitalo, kehityspäällikkö Sähkömarkkinapäivä 8.4.2013

Siirtokeskeytyksiä markkinoiden ehdoilla. Jyrki Uusitalo, kehityspäällikkö Sähkömarkkinapäivä 8.4.2013 Siirtokeskeytyksiä markkinoiden ehdoilla, kehityspäällikkö Sähkömarkkinapäivä 2 Keskeytykset pienensivät käytettävissä olevaa siirtokapasiteettia 2012 3 000 2 500 Elspot kapasiteettien keskiarvot, MW Fenno-Skan

Lisätiedot

Kansainväliset yhteydet siirtokapasiteetin varmistajina. Kantaverkkopäivä Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja, Fingrid Oyj

Kansainväliset yhteydet siirtokapasiteetin varmistajina. Kantaverkkopäivä Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja, Fingrid Oyj Kansainväliset yhteydet siirtokapasiteetin varmistajina Kantaverkkopäivä 3.9.2014 Kari Kuusela, varatoimitusjohtaja, Fingrid Oyj Rajasiirtoyhteydet ovat hyvin tärkeitä Suomelle Mitä Fingrid on tehnyt rajasiirtoyhteyksien

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Käyttötoimikunta Reima Päivinen

Ajankohtaiskatsaus. Käyttötoimikunta Reima Päivinen Ajankohtaiskatsaus Käyttötoimikunta 25.11.2014 Reima Päivinen Suomi on rakenteellisesti tuonnin varassa haaste voimajärjestelmän käyttötoiminnalle 1180 MW 1050 MW 280 MW 390 MW Keskimääräinen kaupallinen

Lisätiedot

Käyttörintaman kuulumiset vuoden varrelta. kehityspäällikkö Jyrki Uusitalo Käyttövarmuuspäivä 3.12.2012

Käyttörintaman kuulumiset vuoden varrelta. kehityspäällikkö Jyrki Uusitalo Käyttövarmuuspäivä 3.12.2012 Käyttörintaman kuulumiset vuoden varrelta kehityspäällikkö Jyrki Uusitalo Käyttövarmuuspäivä 3.12.2012 Uudenlainen siirtotilanne Runsaasti vesivoimaa tarjolla Pohjoismaista Venäjän tuonti vähentynyt merkittävästi

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta joulukuun 2009 ja tammikuun 2010 huippukulutustilanteissa

Sähköjärjestelmän toiminta joulukuun 2009 ja tammikuun 2010 huippukulutustilanteissa Raportti 1 (1) Sähköjärjestelmän toiminta joulukuun 29 ja tammikuun 21 huippukulutustilanteissa 1 Yhteenveto Vuoden 29 kulutushuippu saavutettiin vuoden lopussa 17.12.29 klo 8-9, jolloin sähkön kulutus

Lisätiedot

Hiilitieto ry:n seminaari / Jonne Jäppinen Fingrid Oyj. Talvikauden tehotilanne

Hiilitieto ry:n seminaari / Jonne Jäppinen Fingrid Oyj. Talvikauden tehotilanne Hiilitieto ry:n seminaari 16.3.2017 / Jonne Jäppinen Fingrid Oyj Talvikauden tehotilanne Sähkömarkkinat 2016 SYS 26,9 NO4 25,0 Sähkön kulutus Suomessa vuonna 2016 oli 85,1 TWh. Kulutus kasvoi noin 3 prosenttia

Lisätiedot

Ajankohtaista. Reima Päivinen. Käyttötoimikunta 25.3.2014

Ajankohtaista. Reima Päivinen. Käyttötoimikunta 25.3.2014 Ajankohtaista Reima Päivinen Käyttötoimikunta 25.3.2014 2 Asiakkaiden ja yhteiskunnan hyväksi Varma sähkö Kantaverkon häiriöistä aiheutuneet keskeytykset 10 8 6 4 2 0 min / vuosi / liityntäpiste 2006 2007

Lisätiedot

Toimintaperiaatteet rajasiirtokapasiteetin varmistamiseksi. Markkinatoimikunnan kokous 2015-10-06 Tuomas Rauhala

Toimintaperiaatteet rajasiirtokapasiteetin varmistamiseksi. Markkinatoimikunnan kokous 2015-10-06 Tuomas Rauhala Toimintaperiaatteet rajasiirtokapasiteetin varmistamiseksi Markkinatoimikunnan kokous 05-0-06 Tuomas Rauhala Rajasiirtoyhteyksien käytettävyyden parantaminen strateginen hanke Aluehinnat < 30 /MWh 30-35

Lisätiedot

Markkinoiden toimintaa edesauttavat siirtojohtoinvestoinnit. Markkinatoimikunta Maarit Uusitalo

Markkinoiden toimintaa edesauttavat siirtojohtoinvestoinnit. Markkinatoimikunta Maarit Uusitalo Markkinoiden toimintaa edesauttavat siirtojohtoinvestoinnit Markkinatoimikunta 4.2.2014 Maarit Uusitalo 2 Verkon kehittämissuunnitelmat eri tasoilla 1. Eurooppalainen taso ENTSO-E julkaisee joka toinen

Lisätiedot

P1 vastakaupan lisääminen , Linnanmäki Jani Piipponen

P1 vastakaupan lisääminen , Linnanmäki Jani Piipponen P1 vastakaupan lisääminen 18.11.2010, Linnanmäki Jani Piipponen 2 P1-vastakaupan lisääminen Taustoja miksi tehdään? Jatkotoimenpiteiden tavoitteet mitä tehdään? Mitä vastakaupalla tarkoitetaan miten tehdään?

Lisätiedot

Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj. Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj. Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja, Suomen Tuulivoimayhdistys ry Ohjelma klo 12.30 Ilmoittautuminen ja kahvi klo 13.00 Asiakkaat ja Fingrid Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj klo 13.30 klo 14.00 Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talvella

Sähköjärjestelmän toiminta talvella Raportti 1 (1) Sähköjärjestelmän toiminta talvella 217-218 1 Yhteenveto Talven 217 218 joulu- ja tammikuu olivat keskilämpötiloiltaan keskimääräistä leudompia, mutta helmikuu oli keskimääräistä kylmempi.

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Reima Päivinen. Käyttötoimikunta

Ajankohtaiskatsaus. Reima Päivinen. Käyttötoimikunta Ajankohtaiskatsaus Reima Päivinen Käyttötoimikunta 17.9.2013 2 Asiakkaat ja sidosryhmät Sähkömarkkinalaki astui voimaan 1.9.2013 Helsingin seudulle etsitään kokonaisuuden kannalta toimivaa verkkoratkaisua

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen kantaverkkoyhtiöstä

Ajankohtaista Suomen kantaverkkoyhtiöstä Ajankohtaista Suomen kantaverkkoyhtiöstä Juha Hiekkala Markkinakehitys Voimaseniorit, Tekniska Salarna, Helsinki 11.2.204 2 Asiakkaiden ja yhteiskunnan hyväksi Varma sähkö Kantaverkon häiriöistä aiheutuneet

Lisätiedot

Ajankohtaiset asiat. Reima Päivinen Käyttötoimikunta

Ajankohtaiset asiat. Reima Päivinen Käyttötoimikunta Ajankohtaiset asiat Reima Päivinen Käyttötoimikunta 25.9.2012 Poikkeuksellinen alkuvuosi Suomen sähkön kulutus -2,5% Runsaasti vesivoimaa tarjolla Pohjoismaista Venäjän tuonti vähentynyt merkittävästi

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Markkinatoimikunta Juha Kekkonen

Ajankohtaiskatsaus. Markkinatoimikunta Juha Kekkonen Ajankohtaiskatsaus Markkinatoimikunta Juha Kekkonen ENTSO-E: Koodien tilanne CACM Capacity allocation and congestion management (CACM) pelisäännöt vuorokausi- ja päivänsisäislle markkinoille ja kapasiteetin

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talvella

Sähköjärjestelmän toiminta talvella Raportti 1 (11) Sähköjärjestelmän toiminta talvella 216-217 1 Yhteenveto Talvi 216 217 oli keskilämpötiloilta leuto, mutta tammikuun alkuun ajoittui lyhyt kylmä jakso, jolloin saavutettiin talven sähkön

Lisätiedot

Verkkotoimikunta Ajankohtaiset. Maaliskuu 2012

Verkkotoimikunta Ajankohtaiset. Maaliskuu 2012 Verkkotoimikunta Ajankohtaiset Maaliskuu 2012 Joustava ja pitkäjänteinen investointistrategia 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 Fenno-Skan 2 Seinäjoki - Tuovila

Lisätiedot

Fingridin ajankohtaiset

Fingridin ajankohtaiset Kari Kuusela Verkkotoimikunta 15.2.2017 Fingridin ajankohtaiset Sähköjärjestelmän murros laittaa Pohjois- ja Etelä-Suomen väliset siirtoyhteydet lujille! Suomeen 2 100 MW lisää tuulivoimaa vuoteen 2025

Lisätiedot

Fingrid 2014. Neuvottelukunta 13.3.2015

Fingrid 2014. Neuvottelukunta 13.3.2015 Fingrid 2014 Neuvottelukunta 13.3.2015 2 Toimintaympäristö 2014: Eurooppa EU:lle uudet ilmasto- ja energiatavoitteet vuodelle 2030: kasvihuonekaasupäästöt -40%, uusiutuva energia 27%, energiatehokkuuden

Lisätiedot

Siirtotilanne ja verkkotyöt koettelivat käyttövarmuutta. Käyttövarmuuspäivä 25.11.2014 Jyrki Uusitalo, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj

Siirtotilanne ja verkkotyöt koettelivat käyttövarmuutta. Käyttövarmuuspäivä 25.11.2014 Jyrki Uusitalo, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj Siirtotilanne ja verkkotyöt koettelivat käyttövarmuutta Käyttövarmuuspäivä 25.11.2014, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj Sähkömarkkinat hyödyntävät tarjolla olevaa siirtokapasiteettia täysimääräisesti Markkinavaikutusten

Lisätiedot

Markkinakehityksen ajankohtauskatsaus. Tasevastaavapäivä 3.11.2011 Petri Vihavainen

Markkinakehityksen ajankohtauskatsaus. Tasevastaavapäivä 3.11.2011 Petri Vihavainen Markkinakehityksen ajankohtauskatsaus Tasevastaavapäivä 3.11.2011 Petri Vihavainen Esityksen sisältö Fingridin strategia sähkömarkkinoiden kehittämisestä Ruotsi Venäjä ENTSO-E Markkinatieto Tehoreservit

Lisätiedot

Sähköjärjestelmän toiminta talvella

Sähköjärjestelmän toiminta talvella Raportti 1 (8) Sähköjärjestelmän toiminta talvella 215-216 1 Yhteenveto Joulukuu ja helmikuu olivat talvella 215-216 leutoja, mutta tammikuu oli keskimääräistä kylmempi. Tammikuussa alkoi pakkasjakso,

Lisätiedot

SIIRTOJEN HALLINTAPOLITIIKKA

SIIRTOJEN HALLINTAPOLITIIKKA 1 (7) SIIRTOJEN HALLINTAPOLITIIKKA Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Siirtojen hallinnan periaatteet... 2 3 Siirtojen hallinta Suomen kantaverkossa... 3 3.1 Normaalitilanne... 3 3.2 Suunnitellut keskeytykset...

Lisätiedot

EstLink 2 käyttöönotto

EstLink 2 käyttöönotto EstLink 2 käyttöönotto Käyttötoimikunta The sole responsibility of this publication lies with the author. The European Union is not responsible for any use that may be made of the information contained

Lisätiedot

Hinta- ja tarjousalueselvitys. Markkinatoimikunnan kokous Juha Hiekkala, Katja Lipponen

Hinta- ja tarjousalueselvitys. Markkinatoimikunnan kokous Juha Hiekkala, Katja Lipponen Hinta- ja tarjousalueselvitys Markkinatoimikunnan kokous 4.3.2009 Juha Hiekkala, Katja Lipponen Hinta- ja tarjousalueselvitys - käsiteltävät asiat TEMin selvityspyyntö Fingridille P1-siirtorajoitukset

Lisätiedot

Käyttötoimikunnan kokous Jonne Jäppinen. Ajankohtaiset asiat

Käyttötoimikunnan kokous Jonne Jäppinen. Ajankohtaiset asiat 27.11.2018 Käyttötoimikunnan kokous Ajankohtaiset asiat Häiriöt Fingridin Inkoo-Karjaa 110 kv voimajohdolla häiriö 27.9 klo 12:47, pysyvä johtovika. Sähköt saatiin palautettua voimajohtoon liittyneelle

Lisätiedot

Kari Kuusela Verkkkotoimikunnan kokous Fingridin ajankohtaiset ja Pohjois-Suomen verkon kehittäminen

Kari Kuusela Verkkkotoimikunnan kokous Fingridin ajankohtaiset ja Pohjois-Suomen verkon kehittäminen Kari Kuusela Verkkkotoimikunnan kokous 12.-13-9.2017 Fingridin ajankohtaiset ja Pohjois-Suomen verkon kehittäminen Fingridin investointisuunnitelma ja rajasiirtoyhteyksien merkitys Verkkoinvestoinnit 2000-2027

Lisätiedot

Pullonkaulojen hallinta Pohjoismaissa - nykytila - ehdotus 11 tarjous-/hinta-alueesta. Markkinatoimikunnan kokous 22.10 Juha Hiekkala, Jyrki Uusitalo

Pullonkaulojen hallinta Pohjoismaissa - nykytila - ehdotus 11 tarjous-/hinta-alueesta. Markkinatoimikunnan kokous 22.10 Juha Hiekkala, Jyrki Uusitalo Pullonkaulojen hallinta Pohjoismaissa - nykytila - ehdotus 11 tarjous-/hinta-alueesta Markkinatoimikunnan kokous 22.10 Juha Hiekkala, Jyrki Uusitalo 2 Poikkeuksellisen suuret pullonkaulatulot 2008! 90

Lisätiedot

Ajankohtaista. Tasevastaavaseminaari 8.11.2012 Reima Päivinen

Ajankohtaista. Tasevastaavaseminaari 8.11.2012 Reima Päivinen Ajankohtaista Tasevastaavaseminaari Reima Päivinen Poikkeuksellinen alkuvuosi Runsaasti vesivoimaa tarjolla Pohjoismaista Venäjän tuonti vähentynyt merkittävästi Fenno-Skan 2: lisää kapasiteettia, kaapelivika

Lisätiedot

Jännitestabiiliushäiriö Suomessa 1992. Liisa Haarla

Jännitestabiiliushäiriö Suomessa 1992. Liisa Haarla Jännitestabiiliushäiriö Suomessa 1992 Liisa Haarla Pohjoismainen voimajärjestelmä 1992 Siirtoverkko: Siirtoyhteydet pitkiä, kulutus enimmäkseen etelässä, vesivoimaa pohjoisessa (Suomessa ja Ruotsissa),

Lisätiedot

Käyttötoiminnan kuulumiset. Käyttövarmuuspäivä Johtaja Reima Päivinen

Käyttötoiminnan kuulumiset. Käyttövarmuuspäivä Johtaja Reima Päivinen Käyttötoiminnan kuulumiset Käyttövarmuuspäivä 2.12.2013 Johtaja Reima Päivinen Valvomotoimintojen keskittäminen kantaverkkokeskukseen onnistui 2.12.2013 Kantaverkon käyttövarmuus on ollut hyvä 1,20 7 1,00

Lisätiedot

Muuta sähköverkkotoimintaa koskevien tunnuslukujen ohjeet

Muuta sähköverkkotoimintaa koskevien tunnuslukujen ohjeet Muuta sähköverkkotoimintaa koskevien tunnuslukujen ohjeet Muun sähköverkkotoiminnan laajuus ja luonne (1) Verkkoon vastaanotetun sähköenergian määrä, GWh Maan sisäiset liityntäpisteet, GWh vuoden aikana

Lisätiedot

SÄHKÖN TOIMITUSVARMUUS

SÄHKÖN TOIMITUSVARMUUS SUOMEN ATOMITEKNILLISEN SEURAN VUOSIKOKOUS 21.2.2007 Eero Kokkonen Johtava asiantuntija Fingrid Oyj 1 14.2.2007/EKN Tavallisen kuluttajan kannalta: sähkön toimitusvarmuus = sähköä saa pistorasiasta aina

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Elokuu 2010

Ajankohtaiskatsaus. Elokuu 2010 Ajankohtaiskatsaus Elokuu 2010 (1/2) Kesän ukkosmyrskyt aiheuttivat myös kantaverkossa häiriöitä. Kantaverkko selvisi myrskyistä selvästi jakeluverkkoja helpommalla 29.7. kaatui yli 10 puuta Imatra Konkapelto

Lisätiedot

Julkinen. 1 Jukka Ruusunen. Fingridin neuvottelukunta Ajankohtaista

Julkinen. 1 Jukka Ruusunen. Fingridin neuvottelukunta Ajankohtaista Julkinen Fingridin neuvottelukunta 24.- Ajankohtaista 1 Sähköjärjestelmä ja -markkinat kokevat suuria muutoksia Puhtaan, säätämättömän ja hajautetun tuotannon lisääntyminen yhä enemmän markkinaehtoisesti

Lisätiedot

Merkittävimmät häiriöt - kesä 2014. 1.9.2014 Timo Kaukonen

Merkittävimmät häiriöt - kesä 2014. 1.9.2014 Timo Kaukonen Merkittävimmät häiriöt - kesä 2014 1.9.2014 Timo Kaukonen 2 Tihisenniemi - Palokangas 110 kv katkaisija laukesi työvirheen vuoksi 12.6.2014 - Paikalliskytkijä oli suorittamassa Tihisenniemen sähköasemalla

Lisätiedot

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma

Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma 1 Kapasiteetin riittävyys ja tuonti/vienti näkökulma Kapasiteettiseminaari/Diana-auditorio 14.2.2008 2 TEHOTASE 2007/2008 Kylmä talvipäivä kerran kymmenessä vuodessa Kuluvan talven suurin tuntiteho: 13

Lisätiedot

Markkinatoimikunta Asta Sihvonen-Punkka. Sähkömarkkinoiden ajankohtaiskatsaus

Markkinatoimikunta Asta Sihvonen-Punkka. Sähkömarkkinoiden ajankohtaiskatsaus Markkinatoimikunta 12.9.2017 Asta Sihvonen-Punkka Sähkömarkkinoiden ajankohtaiskatsaus Kapasiteetinlaskentamenetelmää koskeva pohjoismainen hanke Kapasiteetinlaskentamenetelmäehdotuksesta on järjestetty

Lisätiedot

Verkkotoimikunta Kari Kuusela. Fingridin ajankohtaisia kuulumisia

Verkkotoimikunta Kari Kuusela. Fingridin ajankohtaisia kuulumisia Verkkotoimikunta 14.3.2018 Kari Kuusela Fingridin ajankohtaisia kuulumisia Sopimus tulevasta pohjoismaisesta tasehallinnasta Fingrid, Svenska Kraftnät, Statnett, Energinet ja Kraftnät Åland ovat solmineet

Lisätiedot

Voimajärjestelmän tehotasapainon ylläpito. Vaelluskalafoorumi Kotkassa Erikoisasiantuntija Anders Lundberg Fingrid Oyj

Voimajärjestelmän tehotasapainon ylläpito. Vaelluskalafoorumi Kotkassa Erikoisasiantuntija Anders Lundberg Fingrid Oyj Voimajärjestelmän tehotasapainon ylläpito Vaelluskalafoorumi Kotkassa 4-5.10.2012 Erikoisasiantuntija Anders Lundberg Fingrid Oyj Sähköntuotannon ja kulutuksen välinen tasapaino Fingrid huolehtii Suomen

Lisätiedot

Käyttövarmuuden haasteet tuotannon muuttuessa ja markkinoiden laajetessa Käyttövarmuuspäivä Johtaja Reima Päivinen Fingrid Oyj

Käyttövarmuuden haasteet tuotannon muuttuessa ja markkinoiden laajetessa Käyttövarmuuspäivä Johtaja Reima Päivinen Fingrid Oyj Käyttövarmuuden haasteet tuotannon muuttuessa ja markkinoiden laajetessa Käyttövarmuuspäivä Johtaja Fingrid Oyj 2 Käyttövarmuuden haasteet Sähkön riittävyys talvipakkasilla Sähkömarkkinoiden laajeneminen

Lisätiedot

Kantaverkko Voimajohdot

Kantaverkko Voimajohdot 400 kv johdot 400 400 ALAJÄRVI - KANGASALA 173,1 X X x x x 400 400 ALAJÄRVI - SEINÄJOKI 79,4 X X x x x 400 400 ANTTILA - KYMI 94,0 X X x x x 400 400 ANTTILA - NURMIJÄRVI 35,6 X X x x x 400 400 ESPOO -

Lisätiedot

Talvikauden tehotilanne. Hiilitieto ry:n seminaari Helsinki Reima Päivinen Fingrid Oyj

Talvikauden tehotilanne. Hiilitieto ry:n seminaari Helsinki Reima Päivinen Fingrid Oyj Talvikauden tehotilanne Hiilitieto ry:n seminaari 16.3.2016 Helsinki Reima Päivinen Fingrid Oyj Pohjoismaissa pörssisähkö halvimmillaan sitten vuoden 2000 Sähkön kulutus Suomessa vuonna 2015 oli 82,5 TWh

Lisätiedot

Neuvottelukunnan kokous Ajankohtaiskatsaus

Neuvottelukunnan kokous Ajankohtaiskatsaus Neuvottelukunnan kokous Ajankohtaiskatsaus Energia- ja ilmastostrategian linjaukset ovat samansuuntaisia Fingridin näkemysten kanssa Nykyisenkaltaisesta tuulivoiman syöttötariffijärjestelmästä luovutaan

Lisätiedot

Poistuvatko pullonkaulat pohjoismaisilta markkinoilta?

Poistuvatko pullonkaulat pohjoismaisilta markkinoilta? 1 Poistuvatko pullonkaulat pohjoismaisilta markkinoilta? Pertti Kuronen Verkkopalvelu, Fingrid Oyj Sähkömarkkinapäivä 18.3.2008 2 Tilanne nyt Mitä tapahtuu pohjoismaisessa verkossa 7000 Tuulivoimakapasiteetti

Lisätiedot

Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa. Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy

Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa. Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari 14.3.2012 TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy Tutki3u sähkömarkkinaa julkisen 6edon pohjalta Selvityksen tekijänä on riippumaton

Lisätiedot

LUETTELO KANTAVERKKOON NIMETYISTÄ VOIMAJOHDOISTA JA SÄHKÖASEMISTA , nimeämispäätöksen LIITE 1

LUETTELO KANTAVERKKOON NIMETYISTÄ VOIMAJOHDOISTA JA SÄHKÖASEMISTA , nimeämispäätöksen LIITE 1 LUETTELO KANTAVERKKOON NIMETYISTÄ VOIMAJOHDOISTA JA SÄHKÖASEMISTA 1.1.2020, nimeämispäätöksen LIITE 1 Rakenne-jännite Voimajohdot Pituus/km Yhtenäisyys Huomiot (X = pääkriteerit, x = lisäkriteeri) Jännitetaso

Lisätiedot

mihin olemme menossa?

mihin olemme menossa? Asta Sihvonen-Punkka Johtaja, markkinat, Fingrid Oyj @AstaS_P Energiamurros, EUintegraatio ja sähkömarkkinat mihin olemme menossa? ET:n kevätseminaari 16.5.2019 Sibeliustalo, Lahti Sähkö on osa ratkaisua!

Lisätiedot

Neuvottelukunnan kokous. Jukka Ruusunen 15.3.2007

Neuvottelukunnan kokous. Jukka Ruusunen 15.3.2007 Neuvottelukunnan kokous Jukka Ruusunen 15.3.2007 1 Jukka Ruusunen 15.3.2007 Tilinpäätös 2006 Asiakastyytyväisyys Ajankohtaista Ympäröivä maailma muuttuu 2 Jukka Ruusunen 15.3.2007 Tilinpäätös 2006 Asiakastyytyväisyys

Lisätiedot

Siirtojenhallintapolitiikka

Siirtojenhallintapolitiikka Ohje 1 (6) Siirtojenhallintapolitiikka Hyväksytty johtoryhmässä (Korvaa aiemman 10.5.2012 hyväksytyn ohjeen) 1 Yleistä Tässä dokumentissa määritetään Fingridin siirtojenhallinnan toimintatavat. Politiikka

Lisätiedot

FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Pörssitiedote 1 (10) FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2011 Taloudellinen tulos Konsernin heinä - syyskuun liikevaihto oli 88 miljoonaa euroa (86 milj. euroa vastaavana aikana vuonna 2010).

Lisätiedot

FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Pörssitiedote 1 (10) FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2010 Toimintakatsaus Voimajärjestelmän käyttö Suomessa kulutettiin sähköä heinä - syyskuussa 18,5 terawattituntia (17,2 TWh vastaavana

Lisätiedot

Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla. Sähkömarkkinapäivä 7.4.2014 Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj

Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla. Sähkömarkkinapäivä 7.4.2014 Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla Sähkömarkkinapäivä 7.4.2014 Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj 74 Tuotannon ja kulutuksen välinen tasapaino on pidettävä yllä joka hetki! Vuorokauden

Lisätiedot

Siirtokapasiteetin määrittäminen

Siirtokapasiteetin määrittäminen 1 (5) Siirtokapasiteetin määrittäminen 1 Suomen sähköjärjestelmän siirtokapasiteetit Fingrid antaa sähkömarkkinoiden käyttöön kaiken sen siirtokapasiteetin, joka on mahdollinen sähköjärjestelmän käyttövarmuuden

Lisätiedot

Ajankohtaista markkinakehityksestä. Markkinatoimikunta 4.3.2009 Juha Kekkonen

Ajankohtaista markkinakehityksestä. Markkinatoimikunta 4.3.2009 Juha Kekkonen Ajankohtaista markkinakehityksestä Markkinatoimikunta 4.3.2009 Juha Kekkonen 2 Pullonkaulat ongelmana 2008 Yhtenäisen hinta-alueen laajuus tuntitasolla mittattuna 1.1.-31.12.2008 98 % 52 % 14 % 9 % 31.12.2008

Lisätiedot

Kantaverkon häiriöt eri vuosikymmeninä

Kantaverkon häiriöt eri vuosikymmeninä Kantaverkon häiriöt eri vuosikymmeninä 1971 1972 1973 1974 1975 1976 1977 1978 1979 198 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Julkinen Etunimi Sukunimi. Fingrid Oyj

Julkinen Etunimi Sukunimi. Fingrid Oyj 19.2.2016 Fingrid Oyj Suomi toimii sähköllä. Fingridin tärkein tehtävä on huolehtia, että Suomi saa sähköä häiriöttä joka hetki. 2 Pienikin katkos voi johtaa tietojärjestelmien kaatumiseen... 3 Kauppojen

Lisätiedot

Valot päällä pakkasilla tai vesisateilla - tulevan talven tehotilanne -

Valot päällä pakkasilla tai vesisateilla - tulevan talven tehotilanne - 1 Valot päällä pakkasilla tai vesisateilla - tulevan talven tehotilanne - Johtaja Reima Päivinen, Fingrid Oyj Käyttövarmuuspäivä 2 Fingridin tehtävät Siirtää sähköä kantaverkossa Ylläpitää sähkön kulutuksen

Lisätiedot

Miten markkinoiden tarpeet otetaan huomioon verkkoinvestoinneissa? Maarit Uusitalo, suunnittelupäällikkö Sähkömarkkinapäivä 8.4.

Miten markkinoiden tarpeet otetaan huomioon verkkoinvestoinneissa? Maarit Uusitalo, suunnittelupäällikkö Sähkömarkkinapäivä 8.4. Miten markkinoiden tarpeet otetaan huomioon verkkoinvestoinneissa? Maarit Uusitalo, suunnittelupäällikkö Sähkömarkkinapäivä 8.4.2013 50 Mistä kantaverkon investointitarpeet tulevat? Riittävä siirtokapasiteetti

Lisätiedot

Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä

Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä 1 Säätösähkömarkkinat uusien haasteiden edessä Johtaja Reima Päivinen, Fingrid Oyj Sähkömarkkinapäivä 21.4.2009 2 Mitä on säätösähkö? Vuorokauden sisäiset kulutuksen muutokset Vastuu: Markkinatoimijat

Lisätiedot

Markkinatoimikunnan kokous Asta Sihvonen-Punkka. Ajankohtaiskatsaus

Markkinatoimikunnan kokous Asta Sihvonen-Punkka. Ajankohtaiskatsaus Markkinatoimikunnan kokous 4.10.2016 Asta Sihvonen-Punkka Ajankohtaiskatsaus Pohjoismaisten TSO:iden Challenges -raportti Pohjoismaisten TSO:iden Challenges raportti markkinoiden haasteista julkaistiin

Lisätiedot

Katsaus vuoteen 2012 ajankohtaista 2013. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja

Katsaus vuoteen 2012 ajankohtaista 2013. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja Katsaus vuoteen 2012 ajankohtaista 2013 Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja Toimintaympäristö 2012: Eurooppa Saksan ydinvoimapäätöksen seurauksena Euroopan sähköjärjestelmä koetuksella heti talvella 2012 Tuulivoiman

Lisätiedot

Tilannekatsaus säätösähkömarkkinoita koskeviin kansainvälisiin selvityksiin

Tilannekatsaus säätösähkömarkkinoita koskeviin kansainvälisiin selvityksiin 1 Tilannekatsaus säätösähkömarkkinoita koskeviin kansainvälisiin selvityksiin Erkki Stam Markkinakehitys, Fingrid Oyj Tasepalveluseminaari 19.8.2008 2 Säätösähkömarkkinan rooli Järjestelmän taajuuden ja

Lisätiedot

Kohti eurooppalaista kantaverkkoinfrastruktuuria. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj

Kohti eurooppalaista kantaverkkoinfrastruktuuria. Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj Kohti eurooppalaista kantaverkkoinfrastruktuuria Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj Siemensin Energiapäivä Helsinki 9.12.2010 Muutoksen takana EU:n energiapoliittiset tavoitteet Energiatulevaisuus

Lisätiedot

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016

Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 2016 Sähkömarkkinoiden tilanne nyt mitä markkinoilla tapahtui vuonna 216 Energiaviraston tiedotustilaisuus 17.1.217 Ylijohtaja Simo Nurmi, Energiavirasto 1 Sähkön tukkumarkkinat Miten sähkön tukkumarkkinat

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Markkinatoimikunta Juha Kekkonen

Ajankohtaiskatsaus. Markkinatoimikunta Juha Kekkonen Ajankohtaiskatsaus Markkinatoimikunta Juha Kekkonen Firenzen Forumin kuulumiset 22-23.5 EU:n RES-strategia päivityksessä vaadittiin huomiota siihen miten markkinoiden toimivuus taataan Keski/Itä-Euroopan

Lisätiedot

Sähkömarkkinatiedon läpinäkyvyys eurooppalainen lainsäädäntö valmis. Markkinatoimikunta Katja Lipponen

Sähkömarkkinatiedon läpinäkyvyys eurooppalainen lainsäädäntö valmis. Markkinatoimikunta Katja Lipponen Sähkömarkkinatiedon läpinäkyvyys eurooppalainen lainsäädäntö valmis Markkinatoimikunta 3.10.2013 Katja Lipponen Commission Regulation (EU) No 543/2013 of 14 June 2013 on submission and publication of data

Lisätiedot

Kantaverkko kehittyy Fenno-Skan 2 -tasasähköyhteys

Kantaverkko kehittyy Fenno-Skan 2 -tasasähköyhteys Kantaverkko kehittyy Fenno-Skan 2 -tasasähköyhteys Fenno-Skan 2 -yhteys edistää sähkömarkkinoita Itämeren alueen sähkömarkkinat 2 Merikaapelin rakenne 1. Johdin 2. Johdinsuoja 3. (Öljypaperi)eristys 4.

Lisätiedot

maakuntakaavan työneuvottelu

maakuntakaavan työneuvottelu Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan työneuvottelu 11.5.2009 Fennovoiman Hanhikiven laitosvaihtoehto iht Kantaverkon perusratkaisut 400 kv kantaverkko 220 kv kantaverkko Rakenteilla 1. ja 2. vaiheen voimajohtohankkeet

Lisätiedot

Fingrid Oyj. Metsälinja lunastustoimitusten alkukokoukset

Fingrid Oyj. Metsälinja lunastustoimitusten alkukokoukset Fingrid Oyj Metsälinja lunastustoimitusten alkukokoukset 20.8. Muhos, Utajärvi, Liminka ja Tyrnävä 21.8. Siikalatva ja Haapavesi, 22.8. Haapajärvi ja Reisjärvi 1 Kantaverkko Sähkönsiirron runkoverkko,

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Markkinatoimikunta 23.5.2013 Juha Kekkonen

Ajankohtaiskatsaus. Markkinatoimikunta 23.5.2013 Juha Kekkonen Ajankohtaiskatsaus Markkinatoimikunta Juha Kekkonen Eurooppalaiset spot-markkinat 2015 Vuorokausimarkkinoiden markkinakytkentä etenee 2010 end-2013 2014 2014 2015+ Eurooppalainen tavoitemalli Central West

Lisätiedot

Siirtokapasiteetin varmistaminen. Ajankohtaiset 01/2013

Siirtokapasiteetin varmistaminen. Ajankohtaiset 01/2013 Siirtokapasiteetin varmistaminen Ajankohtaiset 01/2013 Siirtokapasiteetin varmistaminen Siirtokapasiteetin varmistaminen Käyttövarmuuden hallinta Sähkömarkkinoiden toiminnan edistäminen Hankintapäätökset:

Lisätiedot

Verkkotoimikunta Ajankohtaista, Verkkoinvestointikatsaus. Kari Kuusela 5.5.2010

Verkkotoimikunta Ajankohtaista, Verkkoinvestointikatsaus. Kari Kuusela 5.5.2010 Verkkotoimikunta Ajankohtaista, Verkkoinvestointikatsaus Kari Kuusela 5.5.2010 2 1. Ajankohtaista 2. Verkkoinvestointikatsaus Fingridin kuulumisia Pohjoismaiset markkinat laajenivat Viroon Estlink-hinta-alue

Lisätiedot

Fingridin palvelut markkinoille. Juha Kekkonen Markkinatoimikunta

Fingridin palvelut markkinoille. Juha Kekkonen Markkinatoimikunta Fingridin palvelut markkinoille Juha Kekkonen Markkinatoimikunta 2 Asikastyytyväisyys Fingrid tekee marraskuussa-11 kyselyn asiakastyytyväisyydestä Markkinatoimijoille osoitettava kysely koskee Fingridin

Lisätiedot

FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Pörssitiedote 1 (9) FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2010 Toimintakatsaus Voimajärjestelmän käyttö Suomessa kulutettiin sähköä huhti - kesäkuussa 19,5 terawattituntia (17,6 TWh vastaavana

Lisätiedot

Fingridin verkkoskenaariot x 4. Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja

Fingridin verkkoskenaariot x 4. Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja Fingridin verkkoskenaariot x 4 Kantaverkkopäivä 2.9.2013 Jussi Jyrinsalo Johtaja 2 Sisällysluettelo Kantaverkon kymmenvuotinen kehittämissuunnitelma Esimerkki siitä, miksi suunnitelma on vain suunnitelma:

Lisätiedot

Sähkömarkkinat - hintakehitys

Sähkömarkkinat - hintakehitys Sähkömarkkinat - hintakehitys Keskeiset muutokset kuluttajan sähkölaskuun 1.1.2014-1.1.2015 Kotitalouskäyttäjä 5000 kwh/vuosi Sähkölämmittäjä 18000 kwh/vuosi Sähköenergian verollinen hinta (toimitusvelvollisuushinnoilla)

Lisätiedot

Kantaverkon kansallinen 10-vuotissuunnitelma

Kantaverkon kansallinen 10-vuotissuunnitelma Kantaverkon kansallinen 10-vuotissuunnitelma Suunnitelmassa esitetyt tiedot perustuvat tilanteeseen ja julkisiin markkinatietoihin (www.nordpoolspot.com). Kantaverkon kansallinen 10-vuotissuunnitelma ei

Lisätiedot

Fingridin ajankohtaiset kuulumiset

Fingridin ajankohtaiset kuulumiset Verkkotoimikunta 28.11.2018 Kari Kuusela Fingridin ajankohtaiset kuulumiset Hyvä työilmapiiri huomataan! Henkilöstötyytyväisyys Fingridistä maailman paras kantaverkkoyhtiö energia-alan CHARGE 2018 -brändikisassa

Lisätiedot

FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Pörssitiedote 1 (10) FINGRID KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2011 Taloudellinen tulos Konsernin huhti - kesäkuun liikevaihto oli 91 miljoonaa euroa (87 milj. euroa vastaavana aikana vuonna 2010).

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Neuvottelukunnan kokous Jukka Ruusunen Siirtokapasiteetin varmistaminen

Ajankohtaiskatsaus. Neuvottelukunnan kokous Jukka Ruusunen Siirtokapasiteetin varmistaminen Ajankohtaiskatsaus Neuvottelukunnan kokous 13.12.27 1 Jukka Ruusunen 13.12.27 Fingridin pääprosessit - ajankohtaiskatsaus 2 Jukka Ruusunen 13.12.27 1 Siirtokapasiteetin varmistaminen 4 kv Olkiluoto - Huittinen

Lisätiedot

Katsaus käyttötoimintaan. Käyttötoimikunta 21.5.2014 Reima Päivinen Fingrid Oyj

Katsaus käyttötoimintaan. Käyttötoimikunta 21.5.2014 Reima Päivinen Fingrid Oyj Katsaus käyttötoimintaan Käyttötoimikunta Reima Päivinen Fingrid Oyj Esityksen sisältö 1. Käyttötilanne ja häiriöt 2. Tehon riittävyys 3. Järjestelmäreservit 4. Kansainvälinen käyttöyhteistyö 5. Eurooppalaiset

Lisätiedot

Aki Laurila, Kantaverkon Kehittämissuunnitelma

Aki Laurila, Kantaverkon Kehittämissuunnitelma , Kantaverkon Kehittämissuunnitelma Kehittämällä pitkäjänteisesti kantaverkkoa varmistetaan, että sähkönsiirtoverkko ja koko järjestelmä täyttävät sille asetetut laatuvaatimukset muuttuvassa toimintaympäristössä.

Lisätiedot