PALVELUSASEIDEN PIIRINMESTARUUDET 2010 RATKOTTIIN MATINSUOLLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PALVELUSASEIDEN PIIRINMESTARUUDET 2010 RATKOTTIIN MATINSUOLLA"

Transkriptio

1 PALVELUSASEIDEN PIIRINMESTARUUDET 2010 RATKOTTIIN MATINSUOLLA Vammalan Reserviläiset isännöivät Palvelusaseiden 2010 Pirkanmaan reservipiirien piirinmestaruuskisoja Sastamalan Matinsuon ampumaradalla Palvelusaseammunnoissa ammutaan neljä lajia, joista kaksi itselataavalla kiväärillä (reserviläiskivääri) sekä kaksi itselataavalla pistoolilla (reserviläispistooli). Lisäksi lasketaan kaikkien neljän lajin kokonaispisteet. Kaikki ampujat, ikään tai sukupuoleen katsomatta, ampuvat samassa sarjassa. Tänä vuonna tuli mukaan myös joukkuekilpailu kaikissa neljässä lajissa. Tulokset olivat hyviä ja edellisvuosiin verrattuna tulostaso oli taas noussut. Jos verrataan tuloksia viime vuoden SM kisojen tuloksiin niin parissa lajissa ylitettiin viimevuoden SM kisojen kultamitali tulokset. Yhdessä lajissa oltiin tasoissa ja parissa lajissa 1-3 pisteen päässä. TULOKSET PALVELUSAMMUNTA 1 Kertalaukausten ampuminen makuuasennosta itselataavalla kiväärillä, 10 ls 150m 1 Salovaara Mika VamRES 99 2 Heikkilä Matti VamRES 98 3 Palomäki Veikko VamRES 97 4 napaa 4 Sipilä Lauri VamRES 97 3 napaa 5 Saarela Mika VamRES 97 1 napa 6 Seppälä Olli VamRES 95 4 napaa 7 Laine Jouni VamRES 95 2 napaa, 2 sarja parempi 8 Salovaara Pilvi VamRES 95 2 napaa 9 Kauppi Aarno VamRES 95 0 napaa 10 Hautamäki Juha VamRES Rantanen Antti TamRU 93 3 napaa 12 Sipilä Petri VamRES 93 1 napa 13 Salonen Atte VamRES Matintalo Tero VamRES 92 2 napaa 15 Astikainen Samppa VamRES 92 1 napa 16 Mäkipää Esko VamRES 92 4 kymppiä 17 Vuola Asser TamRU 92 2 kymppiä 18 Niittymies Arttu Tre RES Leppänen Kim TamRU JefferyHenrik TamRES Kivijärvi Rauno VamRES Ruutana Vesa VamRES Hannula Jorma HämRES Lehtimäki Matti VamRES Visanen Petri MouRES Korhonen Eero Tre RES iskemää 27 Malkamäki Jarmo MouRES 68 9 iskemää

2 PALVELUSAMMUNTA 2 Nopeiden kertalaukausten ja kahden perättäisen nopean laukauksen ampuminen makuuasennosta itselataavalla kiväärillä, ls 150m 1 Palomäki Veikko VamRES Heikkilä Matti VamRES Sipilä Lauri VamRES Vuola Asser TamRU Niittymies Arttu Tre RES iskemää 6 Astikainen Samppa VamRES iskemää 7 Saarela Mika VamRES kymppiä 8 Salovaara Pilvi VamRES kymppiä 9 Salonen Atte VamRES Salovaara Mika VamRES Seppälä Olli VamRES iskemää 12 Hautamäki Juha VamRES iskemää 13 Leppänen Kim TamRU Kauppi Aarno VamRES Lehtimäki Matti VamRES Rantanen Antti TamRU JefferyHenrik TamRES Sipilä Petri VamRES Laine Jouni VamRES Kivijärvi Rauno VamRES Matintalo Tero VamRES Visanen Petri MouRES Malkamäki Jarmo MouRES Korhonen Eero Tre RES Ruutana Vesa VamRES 30

3 PALVELUSAMMUNTA 3 Kertalaukausten ampuminen seisten kahden käden otteella itselataavalla pistoolilla, 10 ls 25m 1 Laakso Mika NoRES 99 2 Sipilä Lauri VamRES sarja parempi 3 Heikkilä Matti VamRES 97 4 Mäkelä Mikko HämRES 96 5 Hannula Jorma HämRES 95 4 napaa 6 Vuola Asser TamRU 95 2 napaa 7 Astikainen Samppa VamRES 95 1 napa 8 Palomäki Veikko VamRES 95 0 napaa 9 Salonen Atte VamRES 94 2 napaa,..., 2.sarja parempi 10 Hautamäki Juha VamRES 94 2 napaa, Mäkipää Esko VamRES 94 1 napa 12 Moijanen Juha TreRES 93 2 napaa,..., 2.sarja parempi 13 Rantanen Antti TamRU 93 2 napaa 14 Laine Jouni VamRES 93 1 napa 15 Kivijärvi Rauno VamRES 93 0 napaa, 4 kymppiä 16 Sipilä Petri VamRES 93 0 napaa, 3 kymppiä 17 Seppälä Olli VamRES 92 4 napaa 18 Kivelä Olavi TreRES 92 2 napaa 19 Matintalo Tero VamRES Niittymies Arttu Tre RES Salovaara Mika VamRES Kauppi Aarno VamRES Salovaara Pilvi VamRES Leppänen Kim TamRU 85 3 kymppiä 25 Saarela Mika VamRES 85 0 kymppiä 26 Ruutana Vesa VamRES Lehtimäki Matti VamRES Korhonen Eero Tre RES JefferyHenrik TamRES 62

4 PALVELUSAMMUNTA 4 Kahden hallitun peräkkäisen laukauksen ampuminen seisten kahden käden otteella itselataavalla pistoolilla, ls 25m. 1 Laine Jouni VamRES 90 2 Palomäki Veikko VamRES 87 3 Sipilä Lauri VamRES 85 3 kymppiä 4 Mika Laakso NoRES 85 1 kymppi 5 Mäkelä Mikko HämRES 83 6 Vuola Asser TamRU 82 1 kymppi, 5 ysiä 7 Saarela Mika VamRES 82 1 kymppi, 4 ysiä 8 Seppälä Olli VamRES 81 5 ysiä 9 Astikainen Samppa VamRES 81 3 ysiä 10 Salovaara Pilvi VamRES 80 3 kymppiä 11 Korhonen Eero Tre RES 80 2 kymppiä 12 Salonen Atte VamRES Ruutana Vesa VamRES Salovaara Mika VamRES Kivijärvi Rauno VamRES iskemää 16 Mäkipää Esko VamRES 75 9 iskemää 17 Heikkilä Matti VamRES Matintalo Tero VamRES Kauppi Aarno VamRES Lehtimäki Matti VamRES Rantanen Antti TamRU Leppänen Kim TamRU Sipilä Petri VamRES 54 2 ysiä 24 Niittymies Arttu Tre RES 54 1 ysi 25 Hannula Jorma HämRES Hautamäki Juha VamRES JefferyHenrik TamRES 27

5 PALVELUSAMMUNTA KOKONAISKILPAILU Sija Nimi Seura Yhteistulos 1 Palomäki Veikko VamRES Sipilä Lauri VamRES Heikkilä Matti VamRES Vuola Asser TamRU Astikainen Samppa VamRES Salonen Atte VamRES Saarela Mika VamRES 412 PA2 parempi 8 Seppälä Olli VamRES Salovaara Mika VamRES Salovaara Pilvi VamRES Niittymies Arttu TreRES 388 PA2 parempi 12 Kauppi Aarno VamREs Rantanen Antti TamRU Laine Jouni VamRES Hautamäki Juha VamRES Leppänen Kim TamRU Lehtimäki Matti VamRES Sipilä Petri VamRES Kivijärvi Rauno VamRES Matintalo Tero VamRES JefferyHenrik TamRES Korhonen Eero TreRES Ruutana Vesa VamRES Mäkipää Esko VamRES Hannula Jorma HämRES Laakso Mika NoRES Mäkelä Mikko HämRES Visanen Petri MouRES Malkamäki Jarmo MouRES Moijanen Juha TreRES Kivelä Olavi TreRES 92

6 Joukkuetulokset PA1 Seura Joukkue Joukkuetulos 1 Salovaara Mika VamRES VamRES1 99 Heikkilä Matti VamRES VamRES1 98 Palomäki Veikko VamRES VamRES Sipilä Lauri VamRES VamRES2 97 Saarela Mika VamRES VamRES2 97 Seppälä Olli VamRES VamRES Laine Jouni VamRES VamRES3 95 Salovaara Pilvi VamRES VamRES3 95 Kauppi Aarno VamRES VamRES Hautamäki Juha VamRES VamRES4 94 Sipilä Petri VamRES VamRES4 93 Salonen Atte VamRES VamRES Matintalo Tero VamRES VamRES5 92 Astikainen Samppa VamRES VamRES5 92 Mäkipää Esko VamRES VamRES Rantanen Antti TamRU TamRU 93 Vuola Asser TamRU TamRU 92 Leppänen Kim TamRU TamRU Niittymies Arttu TRES TRES 91 JefferyHenrik TRES TRES 89 Korhonen Eero TRES TRES

7 PA2 Sijoitus Nimi Seura Joukkue PA2 Joukkuetulos 1 Palomäki Veikko VamRES VamRES1 167 Heikkilä Matti VamRES VamRES1 166 Sipilä Lauri VamRES VamRES Astikainen Samppa VamRES VamRES2 153 Saarela Mika VamRES VamRES2 148 Salovaara Pilvi VamRES VamRES Salonen Atte VamRES VamRES3 147 Salovaara Mika VamRES VamRES3 146 Seppälä Olli VamRES VamRES Vuola Asser TamRU TamRU 156 Leppänen Kim TamRU TamRU 135 Rantanen Antti TamRU TamRU Hautamäki Juha VamRES VamRES4 144 Kauppi Aarno VamRES VamRES4 134 Lehtimäki Matti VamRES VamRES Niittymies Arttu TRES TRES 153 JefferyHenrik TRES TRES 123 Korhonen Eero TRES TRES Sipilä Petri VamRES VamRES5 120 Laine Jouni VamRES VamRES5 102 Kivijärvi Rauno VamRES VamRES

8 PA3 tulos Palvelusaseiden Pirkanmaan piirimestaruuskilpailu , Sastamala PA3 Sijoitus Nimi Seura Joukkuetulos 1 Sipilä Lauri VamRES VamRES1 97 Heikkilä Matti VamRES VamRES1 97 Astikainen Samppa VamRES VamRES Palomäki Veikko VamRES VamRES2 95 Salonen Atte VamRES VamRES2 94 Hautamäki Juha VamRES VamRES Mäkipää Esko VamRES VamRES3 94 Laine Jouni VamRES VamRES3 93 Kivijärvi Rauno VamRES VamRES Sipilä Petri VamRES VamRES4 93 Seppälä Olli VamRES VamRES4 92 Matintalo Tero VamRES VamRES Moijanen Juha TreRES TreRES 93 Kivelä Olavi TreRES TreRES 92 Niittymies Arttu Tre RES TreRES Vuola Asser TamRU TamRU 95 Rantanen Antti TamRU TamRU 93 Leppänen Kim TamRU TamRU Salovaara Mika VamRES VamRES5 89 Kauppi Aarno VamRES VamRES5 88 Salovaara Pilvi VamRES VamRES

9 PA4 tulos Palvelusaseiden Pirkanmaan piirimestaruuskilpailu , Sastamala PA4 Sijoitus Nimi Seura Joukkue Joukkuetulos 1 Laine Jouni VamRES VamRES1 90 Palomäki Veikko VamRES VamRES1 87 Sipilä Lauri VamRES VamRES Saarela Mika VamRES VamRES2 82 Seppälä Olli VamRES VamRES2 81 Astikainen Samppa VamRES VamRES Salovaara Pilvi VamRES VamRES3 80 Salonen Atte VamRES VamRES3 79 Ruutana Vesa VamRES VamRES Salovaara Mika VamRES VamRES4 76 Kivijärvi Rauno VamRES VamRES4 75 Mäkipää Esko VamRES VamRES Heikkilä Matti VamRES VamRES5 74 Matintalo Tero VamRES VamRES5 73 Kauppi Aarno VamRES VamRES Vuola Asser TamRU TamRU 82 Rantanen Antti TamRU TamRU 64 Leppänen Kim TamRU TamRU Korhonen Eero TamRES TamRES 80 JefferyHenrik TamRES TamRES 27 Niittymies Arttu TamRES TamRES

Pirkanmaan SRA-mestaruuskilpailu 2015 Yleiskilpailu Rasti: 1 Rasti 1 (Kivääri)

Pirkanmaan SRA-mestaruuskilpailu 2015 Yleiskilpailu Rasti: 1 Rasti 1 (Kivääri) Pirkanmaan SRA-mestaruuskilpailu 2015 Matinsuon Ampumakeskus 6.6.2015 Pirkanmaan reservipiirit Yleiskilpailu Rasti: 1 Rasti 1 (Kivääri) 1 57 5,37 10,6145 60 100 6 Viitala Jaakko TRES Avo 2 54 5,38 10,0372

Lisätiedot

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut 23.7.2011 Satakunnan lennosto, Pirkkala PA1 Henkilökohtaiset tulokset Sij. Ampuja Piiri S1 S2 Tulos Vertailuarvo 1 Nieminen Markku HRESP 86 100 100 0100-02-08-00-00-00-00-00-00-00-00-00-00--0086-01-01-02-06-00-00-00-00-00-00-00-00

Lisätiedot

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa Tampereen Reserviupseerit r.y.:n tulokset Pirkanmaan reservipiirien ampumamestaruuskilpailuissa 2014 Ilma-asekilpailut Ilmakivääri 6.1.2014 Peltokatu H 1 ylil VALKAMA, Vesa 350 H50 1 maj LUHTAJÄRVI, Martti

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Aitovuoren ampumarata 13. - 19:23:24 25m Olympiapistooli, sarja M 1. Petri Eteläniemi P-HA 96 96 91 283 94 97 92 283 566 2. Ville Leskinen LAS 90 89 83 262 92 90 74 256 5189x 3. Jussi Nylund HlAS 91 91

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011 Nokian Ampumarata 03. - 04.09.2011 16:55:11 50m Pistooli, sarja Y 1. Ari Meinander LAS 86 89 81 95 88 92 531 2. Timo Kiviö NoSA 90 89 88 89 87 84 527 3. Petri Sorsa LAS 79 87 83 85 94 89 517 4x 4. Kari

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2011 Nokian Ampumarata 03. - 04.09.2011 04.09.2011 22:10:56 50m Kivääri 3x40 ls, sarja Y 1. Teemu Lipponen NoSA 99 99 100 99 397 86 92 89 90 357 97 97 97 92 383 1137 2. Antti Raittinen LamAs 96 98 98 97 389

Lisätiedot

Palvelusasekilpailu Kilpailijat L a j i t

Palvelusasekilpailu Kilpailijat L a j i t ResUL:n Palvelusasekilpailu KEURUU 13.7.2013 Kilpailijat L a j i t Amp Nro Arvo Nimi Piiri PA 1 PA 2 PA 3 PA4 suor. 1 Anttila Jari E-HÄ X X X X 4 2 Ehtonen Markku E-HÄ X X X X 4 3 Kilpinen Timo E-HÄ X

Lisätiedot

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa Tampereen Reserviupseerit r.y.:n tulokset Pirkanmaan reservipiirien ampumamestaruuskilpailuissa 2015 Ilma-asekilpailut Ilmakivääri 6.1.2015 Peltokatu H 1 ylil VALKAMA, Vesa 369 H50 1 maj LUHTAJÄRVI, Martti

Lisätiedot

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa

Tampereen Reserviupseerit r.y.:n. tulokset. Pirkanmaan reservipiirien. ampumamestaruuskilpailuissa Tampereen Reserviupseerit r.y.:n tulokset Pirkanmaan reservipiirien ampumamestaruuskilpailuissa 2016 Ilma-asekilpailut Ilmakivääri 6.1.2016 Peltokatu H 1 vänr LAHTI, Saku 368 2 ylil VALKAMA, Vesa 358 H50

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruus 2012

Hämeen aluemestaruus 2012 Aitovuori, Tampere 07. - 11.09.2012 14:24:07 Vapaapistooli, sarja Y 1. Ari Huhtamäki P-HA 94 86 84 90 90 95 539 2. Jussi Saari P-HA 90 88 89 89 86 85 527 3. Petri Viljanen K-64 88 92 81 77 87 81 506 4.

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj.

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj. ERÄ I 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 2 Yliltn. Konttinen Heimo H50 Poh-Savo 3 Kapt. Pajala Heikki H50 Et-Pohj 4 Alik. Lindroos Reijo H60 Et-Pohj 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009 TUA:n ampumarata 13. - 16:51:27 25m Isopistooli, sarja Y 1. Marko Inovaara HlAS 92 89 91 272 90 94 95 279 551 14 2. Timo Paalanen AsAs 92 91 89 272 90 94 95 279 551 8 3. Juha Hautamäki LeA 93 94 94 281

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 0 3 60ls makuu 7 5 12 20ls makuu 5 4 9 TA-sarja 5 1 6 Yhteensä

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 3 60ls makuu 7 7 20ls makuu 5 5 TA-sarja 5 5 Yhteensä 2016 20 20

Lisätiedot

Jyväskylän pistoolikilpailujen tulokset. Laukaa

Jyväskylän pistoolikilpailujen tulokset. Laukaa 50m Pistooli sarja M: 1) Teemu Lahti LSA 527/9 2) Jan Parhiala TiA 518/5 3) Sami Haume NoSA 514/2 4) Kari Laitinen KSA 508/3 5) Vesa Kemppi KSA 501/5 6) Tomi Lempiäinen PHA 499/2 50m Pistooli sarja M50:

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

Reserviläiskivääri RA

Reserviläiskivääri RA Palkittavat piirin palkintojen jako tilaisuudessa kiertopalkinto pokaalilla piirien HRUP ja HELRESP mestaruuspokaaleilla reserviläisammunnat kivääri ja pistooli Kahden kilpailuun osallistuneet kevät ja

Lisätiedot

TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY

TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY ESKON MALJA KILPAILUT 4.5. 2013 HIUKKAVAARAN AMPUMA- RADALLA Reserviläiskivääri 10 laukausta maaten, matka 150 m/ 2 min Stang 20 ls / 30 s TULOKSET: Sijoitus Nimi Yhdistys Sarja

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailu 2008

Hämeen Aluemestaruuskilpailu 2008 TUA ampumarata 14. - 17:35:28 25m Isopistooli, sarja Y 1. Petri Leppänen HlAS 89 85 82 256 95 78 92 265 521 2. Arttu Niittymies P-HA 87 80 69 236 84 76 95 255 491 3. Marko Toivanen LAS 80 75 80 235 86

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä Reserviläisliiton ampumamestaruus 2007 - Tiivistelmä Yleismestaruus 1 Varsinais-Suomi 12641 2 Kymenlaakso 12567 3 Pohjois-Karjala 11758 Pienoispistooli H 1 Arvi Heikkilä Pir 574 2 Ismo Mäntysalo V-S 572

Lisätiedot

Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2

Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2 H H 1 Kapt Pajala Heikki Et-Poh 257 120 137 2 Alik Nylund Jussi Et-Häme 250 122 128 3 Korp Maijala Simo Po-Poh Res 250 127 123 4 Jääk Kääriäinen Pekka Po-Poh 249 125 124 5 Psjääk Korhonen Markku Et-Karjala

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Kivääri 150m

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Kivääri 150m 1 Alik Keski-Hannula Raimo H E-PO 95 85 95 275 5 2 Ins Ylil Ahokas Ilkka H PIR 92 90 89 271 6 3 Panssarij Korhonen Markku H E-KA 95 87 89 271 3 4 Jääk Kääriäinen Pekka H P-PO 95 82 92 269 7 5 Korp Salovaara

Lisätiedot

Reserviupseeriliiton ampumamestaruus

Reserviupseeriliiton ampumamestaruus Lennoston rata, Pirkkala 22. - Isopistooli, sarja H 1. ylil Ari Meinander P-H 97 96 94 287 91 97 94 282 569 2. ltn Marko Talvitie E-P 92 96 90 278 96 94 99 289 567 3. kapt Juha Virtanen Kym 90 94 95 279

Lisätiedot

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60

25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut Itselataava kenttäammunta 10+10, sarja H 1. Latto, Janne E-K 99 85 184 2. Knuuti, Joonas PIR 95 77 172 3. Niittymies, Arttu PIR 99 73 172 4. Tani, Jarno KYM 98 73 171 5. Turpeinen, Tero P-S 93 76 169 6.

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailut, pistoolilajit

SVA mestaruuskilpailut, pistoolilajit Tampere 15. - 17.06.2012 16:43:24 Vapaapistooli, sarja N45 1. Helena Peltoniemi IU 74 91 83 85 333 Vapaapistooli, sarja N60 1. Leila Semi HVA 76 78 77 74 305 Vapaapistooli, sarja N65 1. Sirkka Ylistö MuurY

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina 23.3.2013. Kilpailun osallistujamäärä on kasvanut joka vuosi ja tänä vuonna

Lisätiedot

E-H Res.piirien ilma-asemestaruuskilpailut 2019

E-H Res.piirien ilma-asemestaruuskilpailut 2019 Toijalan Yhteiskoulu Akaa 19. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja D 1. Anu Viherä JaRes 92 92 95 95 374 2. Heli Haulivuori ToRes 66 67 71 65 269 3. Marlena Kuisma ToRes 51 72 76 66 265 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) 19:37:16 Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeakiven ampumarata, Akaa 30. - 25m Isopistooli, sarja Y 1. Ari Meinander LAS 98 90 97 285 97 93 97 287 572 2. Marko Inovaara HlAS 94

Lisätiedot

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Kenttäammunta

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Kenttäammunta Alik Rautio Jouko H P-PO 97 86 183 0 Alik Keski-Hannula Raimo H E-PO 96 83 179 0 Korp Saarela Mika H PIR 89 85 174 1 Alik Vanhatalo Miika H P-PO 90 84 174 0 Ins Ylil Ahokas Ilkka H PIR 86 86 172 0 Ylil

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailu

Hämeen Aluemestaruuskilpailu Hirvialhonkoulu Viiala 05. - 18:16:30 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja Y 1. Niko Hänninen HlAS 96 96 99 97 98 95 581 2. Teemu Lipponen NoSA 96 96 96 96 96 92 572 3. Pekka Raittinen LamAS 94 93 96 95 94 96

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut 2015

Reservin ampumamestaruuskilpailut 2015 Tyrri, Kouvola 14. - Pistooli pika-ammunta 3x20 ls, sarja H 1. Räsänen, Marko KAI 97100 197 98 98 196 97 94 191 584 2. Lahti, Teemu K-S 99100 199 98 89 187 98 98 196 582 3. Talvitie, Marko E-P 94 97 191

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

7 2200, ,8393 Pousi Marko 768,2960 Kymenlaakso RES 1 Westman Jani 761,0851 Kurki Anssi 670,9157 Sihvola Sami ----

7 2200, ,8393 Pousi Marko 768,2960 Kymenlaakso RES 1 Westman Jani 761,0851 Kurki Anssi 670,9157 Sihvola Sami ---- Luokka: Joukkuekilpailu Sijoitus YhteispisteetKilpailu % Jäsenet Pisteet 1 2504,9119 100,0000 Hautamäki Sami 916,5173 Etelä-Pohjanmaa RES 1 Vainionpää Atte 816,0278 Vähälä Pasi 772,3668 Ojanpää Sami ----

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut 15.08.2015 Kenttäammunta 10+10 ls, sarja H 1. Halttu, Riku PoPo 96 77 173 2. Varis, Jukka P-K 94 78 172 3. Karlsson, Toni KYM 86 85 171 4. Kortesalmi, Juha E-H 90 74 164 5. Ahokas, Ilkka PIR 85 67 152

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H 10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 1. Matti Gröger 1. Jari Kallio Kokemäki 97 94 97 98 96 97 579 2. Joni Röman HKI 95 95 94 97 96 99 576 3. Lasse Voutilainen LP/Joensuu 94 96

Lisätiedot

Reserviläisliiton ampumamestaruuskilpailut 2014

Reserviläisliiton ampumamestaruuskilpailut 2014 Reserviläisliiton ampumamestaruuskilpailut 2014 Hollola, Hälvälä 15. - 17.08.2014 18.08.2014 17:04:41 Kenttäammunta 10+10 ls, sarja H 1. Vesa Pöntiö K-SU 98 79 177 2. Jukka Martikainen P-KA 95 69 164 3.

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailu 2013

SVA mestaruuskilpailu 2013 Säkylä 14. - 16.06.2013 17:39:43 50m Pistooli, sarja Y45 1. Petri Viljanen K-64 84 86 90 85 345 2. Kimmo Loponen K-UAS 80 86 85 83 334 3. Markku Kumin LovAS 82 85 78 81 326 4. Petri Leppänen HlAS 74 66

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt

Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt Suomen Reserviupseeriliiton,Reserviläisliiton ja Reserviläisurheiluliiton ampumamestaruuskilpailujen lajisäännöt 1. Yleinen osa 1.1. Johdanto Nämä Suomen Reserviupseeriliiton (RUL), Reserviläisliiton (RES)

Lisätiedot

SEURAOTTELUT

SEURAOTTELUT SEURAOTTELUT 2014-1995 Kuusankosken Ampujien ja Inkeroisten Ampujien kesken käytiin Ojakorven ampumaradalla seuraottelu, maanantaina 19.05.2014. Laji: Ruotsalainen pika-ampumakilpailu. tulokset: Seura

Lisätiedot

Maanantaiammunnat (Kuvio 30ls) - Tulokset

Maanantaiammunnat (Kuvio 30ls) - Tulokset Maanantaiammunnat (Kuvio 30ls) - Tulokset 03.07.2017 1 Tomi Lempiäinen P-HA 97 97 98 292 11 1 Pasi Pitkänen P-HA 93 96 95 284 6 2 Mikko Yläjoki P-HA 93 94 89 276 2 3 Matti Heikkinen P-HA 89 92 94 275 6

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailu 2013

SVA mestaruuskilpailu 2013 Säkylä 14. - 16.06.2013 18:05:40 50m Pistooli, sarja Y45 1. Petri Viljanen K-64 84 86 90 85 345 2. Kimmo Loponen K-UAS 80 86 85 83 334 3. Markku Kumin LovAS 82 85 78 81 326 4. Petri Leppänen HlAS 74 66

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata 07. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Sorsa LAS 94 94 95 283 95 96 94 285 568 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M60 1. Seppo Sorri HlAS 94 88 93 275 93 91 94 278

Lisätiedot

TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY. 1. Oulun res 291 pistettå JÅÅskelÅinen Matti Oulun res 99 HeikkilÅ Petri Oulun res 96 Molander Tapio Oulun res 96

TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY. 1. Oulun res 291 pistettå JÅÅskelÅinen Matti Oulun res 99 HeikkilÅ Petri Oulun res 96 Molander Tapio Oulun res 96 TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY ESKON MALJA KILPAILUT 9.5. 2009 TYRNÄVÄN AMPUMA- RADALLA ReservilÅiskivÅÅri 10 laukausta makuulta, matka 100 m joukkuekilpailu 3 parasta kustakin yhdistyksestå. JOUKKUEKILPAILUN

Lisätiedot

SPOL CUP 3 Päijät-Hämeen Reservipiirin SRA-mestaruus ja SM-karsinta

SPOL CUP 3 Päijät-Hämeen Reservipiirin SRA-mestaruus ja SM-karsinta Päijät-Hämeen Reservipiirin SRA-mestaruus ja SM-karsinta Lopputulokset Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija JoukkueID 1 100,0000 418,8971 13 2 88,4266 370,4165 5 Saha Miika 3 84,6349 354,5330

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

E-H Respiirien ilma-asemestaruuskilpailut 2016

E-H Respiirien ilma-asemestaruuskilpailut 2016 Toijalan Yhteiskoulu 16. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja D 1. Marjatta Laine TuRes 63 67 77 76 283 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja H 1. jääk Vesa Torkko VaRes 96 97 95 98 386 18x 2. korpr Antti Raittinen VaRes

Lisätiedot

Heinäkuun tulokset YHTEENVETO. Maanantaiammunnat (Kuvio 30ls) - Tulokset

Heinäkuun tulokset YHTEENVETO. Maanantaiammunnat (Kuvio 30ls) - Tulokset Heinäkuun tulokset - 04.-25.07.2016 - YHTEENVETO Sij. A-Sarja (Tulosraja 287) Tulos X Kaffet 1 Petri Eteläniemi P-HA 295 13 3 2 Tomi Lempiäinen P-HA 290 6 2 3 Tarmo Af Ursin RSA 286 2 1 1 Matti Heikkinen

Lisätiedot

Maanantaiammunnat (Kuvio 30ls) - Tulokset

Maanantaiammunnat (Kuvio 30ls) - Tulokset Heinäkuun tulokset - 03. - 24.07.2017 - Yhteenveto Sij. A-Sarja (Tulosraja 287) Tulos X 1 Petri Eteläniemi P-HA 294 8 2 Tomi Lempiäinen P-HA 292 11 3 Joonas Knuuti P-HA 292 10 1 Pasi Pitkänen P-HA 284

Lisätiedot

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Pistooli kuvio 30ls

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Pistooli kuvio 30ls 1 Ylik Nieminen Jari H V-SU 131 139 270 1 2 Ylik Koivu Pasi H PIR 135 132 267 3 4x10 3 Ylik Lähdesmäki Juha H E-PO 133 134 267 3 3x10 4 Ylil Kuonanoja Matti H P-PO 132 125 257 1 5 Alik Nylund Jussi H E-HÄ

Lisätiedot

SVA:n 300m mestaruuskilpailut 2017

SVA:n 300m mestaruuskilpailut 2017 Hollola, Hälvälä 21.30.40 300 kivääri, 40 ls makuu, sarja M45 1. Lasse Voutilainen RS 97 97 97 95 386 300 kivääri, 40 ls makuu, sarja M50 1. Jukka Nieminen LeA 95 96 96 98 385 2. Marko Satokangas KSA 97

Lisätiedot

SM 300, KIVÄÄRILAJIT, IKÄKAUSISARJAT, HOLLOLA, HÄLVÄLÄ, m Kivääri 30 ls, makuu sarja Y50

SM 300, KIVÄÄRILAJIT, IKÄKAUSISARJAT, HOLLOLA, HÄLVÄLÄ, m Kivääri 30 ls, makuu sarja Y50 SM 300, KIVÄÄRILAJIT, IKÄKAUSISARJAT, HOLLOLA, HÄLVÄLÄ, 06. - 07.09.2008 TULOSLUETTELO, LAUANTAI 300m Kivääri 30 ls, makuu sarja Y50 1. Heikki Ranne SäSA 99 98 100 297 2. Jorma Röppänen SäSA 98 100 99

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut 300m Vakiokivääri 30 ls, makuu, sarja H 1. Puhakka, Antti KYM 97 98 97 292 2. Nylund, Jussi E-H 92 94 97 283 3. Saari, Pekka E-H 95 93 95 283 4. Halttu, Riku PoPo 99 97 83 279 5. Astikainen, Samppa PIR

Lisätiedot

SVA-Ruuti Aitovuori, Tampere Vapaapistooli, sarja Y Pertti Sinkko KAS Vapaapistooli, sarja Y50

SVA-Ruuti Aitovuori, Tampere Vapaapistooli, sarja Y Pertti Sinkko KAS Vapaapistooli, sarja Y50 Aitovuori, Tampere 10. - 20:02:41 Vapaapistooli, sarja Y45 1. Pertti Sinkko KAS 74 70 86 75 305 Vapaapistooli, sarja Y50 1. Simo Saarenmaa RSA 90 93 86 87 356 2. Veikko Alanko HlAS 88 85 88 88 349 3. Reijo

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2013 (pk, lm)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2013 (pk, lm) TUA:n Ruskeenkiven Ampumarata Akaa 31.08-01.09.2013 14:35:42 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y 1. Antti Raittinen LamAS 100 98100 99 98 96 591 2. Teemu Lipponen NoSA 99100 96 96 97 98 586 3. Jussi Hölli

Lisätiedot

SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017

SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017 SML HIRVI Jurvan Metsästysseura ry. 2017 M Seura Sarja Nro. Alkuk. Loppuk. Uus. Yhteensä 1 Luomala Arto 88 91 179 2 Autio Mikko 86 87 173 3 Peltola Jarkko 88 83 171 4 Ristimäki Juha 83 87 170 5 Parkkamäki

Lisätiedot

Aluemestaruuskilpailu 50 m kivääri

Aluemestaruuskilpailu 50 m kivääri Tyrri Kouvola 16:14:07 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y 1. Jouni Jokinen KuusA 97 98 99 100 96 97 587 2. Juha Haavisto KuusA 94 93 94 93 98 98 570 3. Sami Korhonen KuusA 92 93 92 92 95 93 557 50m Kivääri

Lisätiedot

E-H Res.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2015

E-H Res.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2015 TUA:n Ruskeakiven Ampumarata 06. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H 1. Jouko Flemminng H-TRes 92 91 93 276 94 96 96 286 562 2. Marko Inovaara H-TRes 90 89 88 267 99 97 97 293 560 3. Jussi Nylund H-TRes

Lisätiedot

Etelä-Hämeen Reserviläispiirien ilma-ase mestaruuskilpailut

Etelä-Hämeen Reserviläispiirien ilma-ase mestaruuskilpailut Etelä-Hämeen Reserviläispiirien ilma-ase mestaruuskilpailut 15.1.2017 Ilma-aserata, Puusepänkatu 5, Hämeenlinna Tulokset: 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja H: 1) Antti Raittinen VaRes 376 2) Jouni Rissanen

Lisätiedot

Satakunnan Ampujat ry. SM 2913 Pori Ilmoittautuneet ampujat lajeittain :

Satakunnan Ampujat ry. SM 2913 Pori Ilmoittautuneet ampujat lajeittain : Satakunnan Ampujat ry. SM 2913 Pori Ilmoittautuneet ampujat lajeittain 15.07.2013: Ali Tommola AsAs Y 25m olympiapistooli Ari Meinander LAS Y 25m olympiapistooli Ari Huhtamäki RSA Y 25m olympiapistooli

Lisätiedot

50 M KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET 2015

50 M KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET 2015 50 m kiväärin tulokset 2015, sivu 1/12 SALON SEUDUN AMPUJAT/kiväärijaosto PL 27, 24101 SALO www.sasa.fi, email: salonseudunampujat@gmail.com 50 M KIVÄÄRILAJIEN TULOKSET 2015 SISÄLLYSLUETTELO sivu Kuukausikilpailu....

Lisätiedot

Ikämiesten SM-kisat 2014

Ikämiesten SM-kisat 2014 50m Kivääri 60 ls makuu desimaalein Sarja Y50 Ikämiesten SM-kisat 2014 Hevonpää, Halikko 26.7.2014 1 NISSINEN Vesa HVA 100.9 103.7 101.2 102.6 103.6 101.8 613.8 SE 31x 2 JäRVELä Jarmo KuusA 100.5 101.3

Lisätiedot

E-H RES. piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2018

E-H RES. piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2018 TUA:n Ruskeakiven Ampumarata 09. - 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja H 1. Antti Raittinen VaRes 95 97 98 96 94 98 578 2. Jussi Nylund H-TRes 94 94 97 97 96 97 575 3. Vesa Torkko VaRes 93 94 98 96 93 94 568

Lisätiedot

E-H Res.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2013

E-H Res.piirin ruutiasemestaruuskilpailu 2013 TUA:n Ruskeakiven Ampumarata 08. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja H 1. Jussi Nylund H-TRes 95 96 96 287 96 99 97 292 579 2. Ari Elo RiRes 93 93 96 282 92 91 92 275 557 3. Timo Kilpinen RiRes 92 94 89

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

HÄMEEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT, IA

HÄMEEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT, IA LAS TOIMINTAKESKUS, Vanhatie 22, Lahti 07. - 08.02.2015 10:23:52 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Teemu Lipponen NoSA 97 94 95 98 95 97 576 2. Niklas Mäkelä NoSA 96 98 98 95 93 95 575 3. Antti Raittinen

Lisätiedot

TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-2012 Nilsiä

TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-2012 Nilsiä TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-0 Nilsiä 7:3 HIRVI etunimi sukunimi seura lopputulos ratko 3 4 5 6 7 8 9 0 3 4 5 6 7 8 9 0 3 4 5 6 7 8 9 30 3 3 33 34 35 36 37

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti % Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID

Sijoitus Kokonaispisteet Aika Osumakerroin Rastipisteet Rasti % Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID 1 of 7 13.11.2011 19:48 Rasti: 1 Kiitti kamu II (Kivääri) 1 61 21,24 2,8719 90,0000 100,0000 27 2 60 24,02 2,4979 78,2794 86,9771 22 3 76 30,46 2,4951 78,1917 86,8797 18 4 87 35,08 2,4800 77,7185 86,3539

Lisätiedot

Hämeen alueen mestaruuskilpailu ja SM-karsinta

Hämeen alueen mestaruuskilpailu ja SM-karsinta Orimattilan urheilutalo 01. - 19:13:52 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Ella Äijänaho HlAS 93 92 185 2. Elias Ruusunen AsAs 84 89 173 3. Onni Nyman AsAs 70 81 151 4. Leevi Tanskanen AsAs 68 78 146 5.

Lisätiedot

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Kivääri 300m 30ls

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Kivääri 300m 30ls Tulostettu ResUL:n Pvm 19.5.2015 Perinneasemestaruuskilpailut Kivääri 300m 30ls Aika Arvo Nimi Sarja Piiri 1srj 2 srj Tulos napa muut osumat 1 Alik Nylund Jussi H E-HÄ 263 0 263 5 2 Alik Keski-Hannula

Lisätiedot

kevät sra korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :07:27

kevät sra korpilahti Yleiskilpailu Lopputulokset Tulostettu: sunnuntai :07:27 kevät sra korpilahti 23.4.2011 Yleiskilpailu Lopputulokset Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Luokka 1 100,0000 319,1099 19 laukia jarkko Avo 2 80,0685 255,5065 35 rasi marko Avo 3 76,5134

Lisätiedot

Arvi Tiinuksen Muistokilpailut XIX

Arvi Tiinuksen Muistokilpailut XIX Hirvialhon koulu Akaa Viiala 12. - 15:20:34 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja Y 1. Pekka Raittinen LamAs 98 97 99 97 95 94 580 2. Antti Mäkelä PuKu 99 97 97 92 97 95 577 3. Antti Raittinen LamAs 92 94 97 94

Lisätiedot

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat

L-S aluemestaruuskilpailut, 20-vuotisjuhlakisat SaSA:n rata, Halikko, Hevonpää 04. - 19:52:26 25m Olympiapistooli, sarja M 1. Olli Söderlund RSA 98 91 85 274 88 91 80 259 533 2. Hannes Frigård SA 96 93 82 271 92 86 82 260 531 3. Simo Saarenmaa RSA 92

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45

Lisätiedot

SM Pistooli Pori Y, N, Y20 ja N TULOKSET

SM Pistooli Pori Y, N, Y20 ja N TULOKSET SM Pistooli Pori Y, N, Y20 ja N20 25-27.07.2017 TULOKSET 25m olympiapistooli Y Finaali 1 Kimpimäki Teijo JjA 3 2 4 5 3 2 0 3 22 0 0 0 0 4 2 Toivola Juha HyMAS 3 2 3 2 4 3 2 3 22 0 0 0 0 3 3 Lahti Teemu

Lisätiedot

Honkajoki Tulokset - Autokrossi - Alkuerä 1

Honkajoki Tulokset - Autokrossi - Alkuerä 1 Tulokset - Autokrossi - Alkuerä 1 Sija Nro Nimi Kierrokset Aika Pisteet 1 1 Vesa Puuskamäki 3 02:15.122 1 2 9 Tero Tukiainen 3 02:15.660 2 3 7 Henri Mäkelä 3 02:16.397 3 4 80 Tomi Rakkolainen 3 02:17.016

Lisätiedot

Heinäkuun tulokset TILANNE. Maanantaiammunnat (Kuvio 30ls) - Tulokset

Heinäkuun tulokset TILANNE. Maanantaiammunnat (Kuvio 30ls) - Tulokset Heinäkuun tulokset - 04.-11.07.2016 - TILANNE Sij. A-Sarja (Tulosraja 287) Tulos X 1 Petri Eteläniemi P-HA 295 13 5 Tomi Lempiäinen P-HA 290 6 1 Pasi Pitkänen P-HA 279 2 2 Olavi Kivelä P-HA 275 5 1 Matti

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Pystykorva SM Hiukkavaara

Pystykorva SM Hiukkavaara Pystykorva SM 21.9.2018 Hiukkavaara Yksilötulokset Sarja H 1. ltn. Koivisto Tuomo H Lappi 269 2. alik. Vanhatalo Miika H Po-Po 243 3. alik. Huotari Jani H E-Hä 243 4. korp. Maijala Simo H Po-Po 234 5.

Lisätiedot

SM 2013 PORI. 25 m olympiapistooli

SM 2013 PORI. 25 m olympiapistooli SM 2013 PORI 25 m olympiapistooli 1: Erä Pe 09.08.2013 klo 13:10 ja 15:10, Finaali klo 18:00 1 Eija-Riitta Häyhä RASSI N 2 Noora Kivistö KuKu N 3 Paula Viitasaari PAS N 4 Sari Björnholm PAS N 5 Tarja Nevalainen

Lisätiedot

Tervetuloa! Yksi häiriö hyväksytään, koesarjan häiriötä ei lasketa. Ase pitää olla SAL:n hyväksymä.22 cal rautatähtäimillä.

Tervetuloa! Yksi häiriö hyväksytään, koesarjan häiriötä ei lasketa. Ase pitää olla SAL:n hyväksymä.22 cal rautatähtäimillä. Kinkunsulatuskilpailu 8.1. Tikkurilassa tiistaina 8.1. klo 16:30 alkaen pienoispistoolikilpailu 15 + 15 laukausta (pienoispistoolin tarkkuus- ja kuviosarjat). Kummassakin osassa ammutaan aluksi 5 ls. koesarja.

Lisätiedot

SM Ikäkausisarjat

SM Ikäkausisarjat Hollola, Hälvälä 29. - 17.22.01 300 kivääri, 40 ls makuu, sarja M50 1. Matti Viljakainen SäSA 97 99 99 99 394 SE 2. Kari Pennanen KouMAS 100 98 96 98 392 3. Hannu Teitto KuusA 99 96 95 97 387 4. Marko

Lisätiedot

POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 2012

POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 2012 Turku - Salo 07. - 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja Y 1. Jari Kallio SAT PL 97 97 97 98 98 96 583 2. Joni Röman HKI PL 94 98 98 97 98 95 580 3. Tapio Kajan P-S PL 92 98 94 93 96 94 567 4. Lasse Voutilainen

Lisätiedot

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Pistooli koulu 30ls

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Pistooli koulu 30ls 1 Alik Nylund Jussi H E-HÄ 90 89 88 267 0 2 Alik Laitinen Kari H K-SU 92 85 89 266 2 3 Alik Komulainen Antti H P-SA 98 87 80 265 5 4 Inovaara Marko H E-HÄ 95 86 81 262 3 5 Ylik Nieminen Jari H V-SU 94

Lisätiedot

Varusteet: Kilpailussa käytetään kahta lipasta. (peruste: ko. aseet myydään yleensä kahdella lippaalla varustettuna)

Varusteet: Kilpailussa käytetään kahta lipasta. (peruste: ko. aseet myydään yleensä kahdella lippaalla varustettuna) Sovelletun reserviläispistooliammunnan säännöt (testattu versio) Säännöt on sovellettu RA-7 (itselataavalla kiväärillä ammuttava, entinen RA-3) ammunnan säännöistä pistoolille. (Säännöt muokannut 4.10.

Lisätiedot

Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu

Eurooppalainen metsästysammunta Yhdistelmäkilpailu Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2016 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Hirvihaarantie 725 HIRVIHAARA Eurooppalainen metsästysammunta 29.5.2016 Yhdistelmäkilpailu

Lisätiedot

RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI,

RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, RESERVILÄISTEN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT ROVANIEMI, RES SM PISTOOLILAJIT PISTOOLILAJIEN TULOKSET PALVELUSAMMUNTA 3 PALVELUSAMMUNTA 4 PIENOISPISTOOLI PISTOOLI, PIKA-AMMUNTA ISOPISTOOLI PALVELUSAMMUNTA 3,

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruus ja Kultahippunäyttökilpailu 2

Hämeen Aluemestaruus ja Kultahippunäyttökilpailu 2 Toijalan Yhteiskoulu Kurisjärventie 18 Akaa 10. - 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Jere-Juhani Salo NoSA 99 99 98 98 98 97 589 AE 2. Antti Raittinen LamAs 98 98 98 98 98 97 587 3. Yaroslav Ishanov HlAS

Lisätiedot