LARS PETTERSSONIN ARKISTO
|
|
- Niko Hämäläinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LARS PETTERSSONIN ARKISTO Lars Pettersson ( ) oli suomalainen taidehistorioitsija. Pettersson teki pitkän uran Helsingin yliopiston taidehistorian professorina ( ). Tutkimuksissaan Pettersson perehtyi erityisesti suomalaisten kirkkojen ja linnojen arkkitehtuuriin sekä kirkkomaalauksiin. Hänen merkittäviä julkaisujaan ovat mm. väitöskirja Die kirchliche Holzbaukunst auf der Halbinsel Zaonezhe in Russisch-Karelien (1950), Kaksikymmentäneljäkulmaisen ristikirkon syntyongelmia (1979) ja Templum Saloense pohjalaisen tukipilarikirkon arvoitus (1987). Taidehistorian professuurin lisäksi Petterssonin uraan sisältyi myös useita muita työ- ja luottamustehtäviä, kuten esimerkiksi Suomen muinaismuistoyhdistyksen puheenjohtajuus ( ) ja Suomenlinnan museon intendenttinä toimiminen ( , ). Lars Petterssonin arkisto on säilytetty mahdollisimman pitkälti sen alkuperäisen järjestyksen mukaisesti. Tutkijoiden työn helpottamiseksi toiminta-asiakirjoille (sarja H) on muodostettu omat alasarjat, jotka jäsentävät arkiston kokonaisuutta (HB, HC, HD, HF). Petterssonin arkiston ominaispiirteisiin kuuluu erilaisten muistiinpanojen sisältyminen toiminta-asiakirjasarjoihin alkuperäisen asettelun mukaisesti. Isommat muistiinpanokokonaisuudet on järjestetty omaksi sarjakseen (HE). Petterssonin arkistoon kuuluu myös piirustuksia ja valokuvia (sarjat I ja UB), jotka liittyvät Petterssonin moninaisiin tutkimuksiin. Mukana on muun muassa Petterssonin, Eero Huotarin ja Yrjö Raution tekemiä kirkkojen historiallisia rekonstruktiopiirustuksia. H TOIMINTA-ASIAKIRJAT HA OPINNÄYTTEET HB ESITELMÄT HC LUENTOSARJAT HD KÄSIKIRJOITUKSET HE MUISTIINPANOT HF MUUT KOKONAISUUDET I IA IB PIIRUSTUKSET SUOMALAISET KIRKOT ITÄ-KARJALAISET KIRKOT U MUUT ASIAKIRJAT UA PIENPAINATTEET JA LEHTILEIKKEET UB VALOKUVAT
2 HA OPINNÄYTTEET Ha:1 Om gravfältet Knösbuskarna i Svartsmara by och dess föremålsformer 1937 Om de skandinaviska stavkyrkorna och deras prydnader 1938 Om trästilens inverkan på den grekiska tempelbyggnaden 1938 Om träkyrkorna i Siebenbürgen 1938 Om Engel som användare av trästilen 1938 Huonekalujen historiaa, konsepteja omin käsin 1930-l. Den nordiska högbyggda hallen eller hednatemplet 1939 Pro gradu -tutkielmaan liittyviä kirjoituksia 1939 Ha:2 Pro gradu -tutkielma: Den finska träkyrkoarkitekturen: dess ursprung, utveckling och ställning i timmerbyggnadskonsten samt dess förhållande till de historiska stilarna 1939 HB ESITELMÄT Hb:1 Ruoveden kirkko ja sen rakennusmuotojen alkuperä 1952 Pohjanmaan puukirkkojen tukiarkkujärjestelmä 1952 Suomalaisen ristikirkon alkuperä 1953 Matti Åkerblomin pohjoishämäläiset puukirkot 1954 Eine mittelalterliche Erfindung der Holzarchitektur Finnlands 1957 Eräs Suomen puukirkkoarkkitehtuurin keskiaikainen keksintö 1958 Blockpelarsystemet i Österbottens timrade långkyrkor 1958 Limingan vanha kirkko 1958 Den finska korskyrkans ursprung 1958 Saloisten kirkon arvoitus 1958 Lapin kirkoista ja 1700-luvuilta 1961 Petäjäveden vanha kirkko rakennustaiteen muistomerkkinä 1964, 1989 Om kyrkomåleriet i Österbotten under 1600-talet 1966 Hailuodon kirkon restauroinnin päättyessä 1966 Karlö Finlands äldsta bevarade träkyrka 1966 Hailuodon kirkko, uusimpia tutkimustuloksia 1966 Hb:2 Laukaan ns. Hartikan kirkko 1967 Laajasalon kulttuurimaisema kotiseututyön kohteena 1968 Jollas ennen meitä 1968 Elias Martinin skitsikirja Viaporista 1969 Mina forskningar rörande Salo kyrka 1971 Träkyrkor i det centra Finland 1971 Miljöökysymyksiä taidehistorian näkökulmasta 1971 Hailuodon kirkonovien taustaa, eräs periferian ongelma 1971
3 Lisäpiirteitä Utajärven kirkon historiaan 1971 Saapuneita kirjeitä 1971 Lars Petterssonin lausunto 1971 Muistiinpanoja 1970 Lehtileikkeitä Maalari Christian Wilbrandt 1969 Målaren Christian Wilbrandts förlagor och idebakgrund 1972 Målaren Christian Wilbrandts kyrkinteriorer 1972 Saapuneita kirjeitä 1963, , 1975 Muistiinpanoja 1962 Hevossalmi 1972 Saloisten ja Hailuodon sidehirsikonsolien taustaa 1972 Antiikin jälkivaikutus puuarkkitehtuurissa 1973 Kolmiapilaholvin syntyongelmia 1973 Haapaveden kirkoista ja tapuleista 1974 Hb:3 Kaksikymmentäneljäkulmaisen ristikirkon syntyongelmia 1976, 1979 Limingan uusklassillinen ristikirkko 150-vuotias 1976 Ruoveden kirkon syntyongelmia 1976 Mikael Toppelius 1976 Rakennetun ympäristön kulttuurihistoriallisista ulottuvuuksista 1976 Suomen keskiajan arkkitehtuurista ja miljööstä 1976 Väläyksiä Hämeen vanhasta rakennustaiteesta 1977 Kustaanmiekan kesäoopperaa vastaan 1977 Keskiaikaisen taiteen henkilökysymyksiä 1978 Kansainvälisiä ja kansallisia aineksia Suomen vanhassa puukirkkoarkkitehtuurissa 1978 Suomen puukirkot ja 1600-luvulla 1979 Elias Martinin Viapori-aiheiset öljymaalaukset 1979 Treklöverportaler i östfinska träkyrkor 1979 Suomen vanhojen puukirkkojen taiteellisista arvoista 1979 Hb:4 Till frågan om Hattulamålningarnas donator / Hattulan kalkkimaalausten lahjoittajakysymys 1978, 1979, 1981 Saapuneita kirjeitä 1979 Muistiinpanoja , 1980, 1982 Päijät-Hämeen puukirkot 1980 Henrik Klaunpojan testamentin haarniska ja siihen liittyviä kysymyksiä 1981 Jaakko Rijf 1981 Hb:5 Traditiota ja luovuutta Suomen vanhassa puukirkkoarkkitehtuurissa 1983 Översikt av äldre träbyggnadskonst i Finland, speciellt träkyrkor 1983 Muhoksen kirkon vaiheita 1984 Tornion kirkko ja kellotapuli 1986
4 Haukiputaan kirkko taidehistoriallisena muistomerkinä 1987 Tervolan vanhan kirkon erikoispiirteitä 1987 HC LUENTOSARJAT Hc:1 Viapori Suomenlinnan taidehistoriaa Suomen keskiaikaisesta taiteesta Hc:2 Aineistoa Mikael Balt -luentosarjaan Saapuneita kirjeitä 1970, , 1989 Muistiinpanoja 1961 Lehtileikkeitä 1986, 1988 Miljöökysymyksiä taidehistorian näkökulmasta Puuarkkitehtuurin historiaa , Hc:3 Valittuja kohtia antiikin Kreikan taidehistoriasta , , Hc:4 Valittuja kohtia Suomen 1700-luvun taiteesta Hc:5 Pentti Lyytikänpoika Djäkn ja lähipiiri Valittuja kohtia Suomen keskiaikaisesta taiteesta HD KÄSIKIRJOITUKSET Hd:1 Ur Ålands förhistoriska utveckling 1938 Kurun kirkon rakennusmuodoista 1939 Träkyrkor och klockstaplar i Österbotten och sydvästra Finland 1941 Strömfors och Seitskär två rundkyrkor av timmer 1940-l. Valmetin Suomenlinnan telakan vaiheita Saapuneita kirjeitä 1950 Muistiinpanoja 1950-l. Elias Martin Suomen eskaaderin maalarina, Elias Martins Sveabogsdukar 1950-l. Saapuneita kirjeitä 1946, 1950 Muistiinpanoja 1950-l. Lehtileikkeitä 1950, , 1963
5 Pirkkalanpohjan kirkkoja ja kirkonrakentajia l. Matti Åkerblomin pohjoishämäläiset puukirkot l. Matti Åkerblom ja Pihlajaveden kirkko 1956 Hd:2 Türöffnungen mit Dreikleemotiv in finnischen Holzkirchen Saapuneita kirjeitä Goottilaismallisiin puukirkonoviin liittyviä muistiinpanoja 1950-l. Kolmiapila-aiheisia oviaukkoja Suomen puukirkoissa 1950-l. Savolaisen puugotiikan muotoja 1954 Sodankylän vanha kirkko 1956, 1983 Lars Petterssonin lausuntoja 1947,1949 Mittakaavaan piirrettyjä detaljeja 1947 Eero Huotarin detaljipiirustuksia 1956 (ks. piirustukset Ia:71) Muistiinpanoja 1947, 1956, 1983 Hd:3 Utajärven kirkko ja tapuli 1962 Sopimus 1960 Saapuneita kirjeitä , lähetettyjä kirjeitä 1962 Muistiinpanoja Hd:4 Mustasaaren ja Vaasan kellotapuli, pohjalaisen renessanssitapulin alkuvaiheita ja taustaa 1967 Sopimuksia 1970, 1978 Saapuneita kirjeitä 1970, 1973, 1975, 1978, Luento Mustasaaren ja Vaasan kellotapuleista 1973 Muistiinpanoja 1960-l. Muistiinpanoja kunnittain Alahärmä-Ähtävä l. Suomenlinna arkkitehtuurin muistomerkkinä 1968 Peräpohjolan puukirkoista 1969 Hd:5 Hailuodon palanut puukirkko ja sen maalaukset 1969, Hailuodon kirkko -kirjoitus 1950-l. Saapuneita kirjeitä 1962, , , 1975, lähetetty kirje 1966 Lehtileikkeitä ja pienpainatteita 1966, 1968, 1974 Piirustusmuistiinpanoja 1965, 1970 Muistiinpanoja 1954, 1956, 1958, Hevossalmi 1971 Hd:6 Den gåtfulla träbyggnadskonsten 1973 Haapaveden kirkot 1973 Muistiinpanoja 1957, 1973 Simon Silvénin suunnitelma Haapaveden kirkoksi 1975 Joutsan kirkko 1976 Saapuneita kirjeitä 1975 Muistiinpanoja
6 Hd:7 Rijfien rakennustoiminnasta 1977 Jacob Rijfin rakentamiin kirkkoihin liittyvä käsikirjoitus 1977 Saapuneita kirjeitä 1972, 1975, , 1981, 1986, 1989, lähetettyjä kirjeitä 1977 Lehtileikkeitä ja pienpainatteita , 1978 Muistiinpanoja Muita lähdeaineistoja 1959,1969 Hd:8 Limingan kirkot ja kellotapulit 1977, käsikirjoitusluonnos 1950-l. Sopimus 1975 Saapuneita kirjeitä 1958 (ks. kirjeiden piirustus- ja valokuvaliitteet Ia:104), Muistiinpanoja 1957, 1976 Hd:9 Mikael Toppelius 1977 Kaksikymmentäneljäkulmaisen ristikirkon syntyongelmia 1978, On Finnish cruciformed timber-churches, problems concerning their origin 1978 Hd:10 Kaksikymmentäneljäkulmaisen ristikirkon syntyongelmia 1978 Muistiinpanoja ja tausta-aineistoa kunnittain (Kangasala-Ylihärmä) Hd:11 Kansainvälisiä ja kansallisia aineksia Suomen vanhassa puukirkkoarkkitehtuurissa 1979 Tornion kirkot ja kellotapulit 1985 Hd:12 Petäjäveden vanha kirkko 1985 Muistiinpanoja 1985 Hd:13 Svenska Österbottens historia 1985 Hd:14 Svenska Österbottens historia 1985 Hd:15 Svenska Österbottens historia 1985 Hd:16 Svenska Österbottens historia 1985 (ks. piirustusliite Ia:99) Hd:17 Svenska Österbottens historia 1985 Saapuneita kirjeitä 1980, , 1985 Muistiinpanoja kunnittain (Alajärvi-Ylimarkku)
7 Hd:18 Äldre träbyggnadskonst i Finland speciellt träkyrkor 1986 Hd:19 Kristiinankaupungin puukirkot ja kellotapulit 1986 Sopimus 1979 Saapuneita kirjeitä 1981, Hd:20 Templum Saloense pohjalaisen tukipilarikirkon arvoitus l. Hd:21 Templum Saloense pohjalaisen tukipilarikirkon arvoitus l. Hd:22 Suomen vanhimman puukirkkoarkkitehtuurin problematiikkaa 1960-l. Saloisten kirkosta kertova käsikirjoitusluonnos 1960-l. Hd:23 Templum Saloense pohjalaisen tukipilarikirkon arvoitus Saapuneita kirjeitä 1970, 1973, 1982, 1985 Lehtileikkeitä 1973, 1975, Muistiinpanoja (Aineistoa I) 1938, , , 1966, 1970, 1977, 1982 Hd:24 Templum Saloense pohjalaisen tukipilarikirkon arvoitus Muistiinpanoja (Aineistoa II) , Hd:25 Templum Saloense pohjalaisen tukipilarikirkon arvoitus Muistiinpanoja Hd:26 Templum Saloense pohjalaisen tukipilarikirkon arvoitus Muistiinpanoja Hd:27 Ars Suomen taide 1988 Hd:28 Ars Suomen taide 1988 Hd:29 Ars Suomen taide 1989 Hd:30 Ars Suomen taide tausta-aineistoa Saapuneita kirjeitä 1979, 1983, 1989 Muistiinpanoja l., 1980-l. Suomen varhaiset kirkot -muistiinpanokokonaisuus Antskog Asikkala
8 Bromarv Elimäki Fagervik Hartola Heinola Helsinki (Ulrika Eleonoran kirkko) Hiittinen Houtskari Inari Juva Jämsä Kajaani Karjalohja Kivennapa Koski Kuhmoinen Kuopio Kärkölä Lappträsk Liperi Mustio Mäntyharju Padasjoki Paltamo Pietarsaari Rantasalmi Ristiina Ruokolahti Sakkola Siikajoki Snappertuna Somero Sortavala Sääminki Tohmajärvi Tuusula Uskela Uukuniemi Uusikaarlepyy Valkeala Viipuri Hd:31 Engelin kirjastorakennuksen arkkitehtonista ideataustaa 1989 Saapuneita kirjeitä 1982, Pienpainatteita 1957, 1971, 1983, 1984, 1985 Suomalainen puukirkko 1989 Saapuneita kirjeitä 1989 Lehtileikkeitä 1989
9 Kempeleen kirkko 1990 Muistiinpanoja 1954, 1956, 1958, 1990 HE MUISTIINPANOT He:1 Pohjanmaan pitkäkirkot, aineiston esittely kirkoittain I Enontekiö (muistiinpanoja 1957, pienpainate 1962) Jukkasjärvi (konsepti, muistiinpanoja 1954, lehtileikkeitä 1951, 1955) Kemijärvi (konsepti, muistiinpanoja 1965) Kittilä (muistiinpanoja 1947) Kuusamo (muistiinpanoja 1957, 1965) Luulaja (konsepti, muistiinpanoja) Pello (muistiinpanoja 1957) Rovaniemi (muistiinpanoja , 1965) Råneå (konsepti) Tervola (kirjeitä 1956, 1966, 1985, konsepteja 1950-l., 1986, muistiinpanoja 1954, 1985) Turkansaari (konsepti, muistiinpanoja 1955) Utsjoki (muistiinpanoja 1957) Uumaja (kirje 1954, konsepti, muistiinpanoja) Ylitornio (kirje 1957, muistiinpanoja 1957, lehtileikkeitä 1938) Överkalix (konsepti) He:2 Pohjanmaan pitkäkirkot, aineiston esittely kirkoittain II Haukipudas (kirjeitä , 1987, esitelmä konsepti, muistiinpanoja 1987, painotuotteita ja lehtileikkeitä 1987) Ii (konsepti) Kiiminki (muistiinpanoja) Kuivaniemi (muistiinpanoja 1956, 1965) Oulu (konsepti, muistiinpanoja 1956, 1964) Pudasjärvi (kirje 1989, konsepti, muistiinpanoja , 1963) Simo (konsepti 1986, muistiinpanoja , 1965) Tornio I (konsepti, muistiinpanoja 1957) Tornio II (kirjeitä 1966, konsepti, muistiinpanoja , 1964, 1966, lehtileikkeitä 1964, 1971, 1975) Ylikiiminki (konsepti, muistiinpanoja 1965) He:3 Pohjanmaan pitkäkirkot, aineiston esittely kirkoittain III Ii (konsepti) Kempele (konsepti) Kuhmoniemi (muistiinpanoja 1965) Manamansalo (muistiinpanoja) Lumijoki (muistiinpanoja 1965) Oulunsalo (konsepti 1954, kirje 1957, muistiinpanoja , lehtileikkeitä 1954) Paavola (muistiinpanoja 1957, lehtileike 1956)
10 Paltamo (konsepti 1945, kirkon dokumentointi 1945) Piippola (muistiinpanoja) Pulkkila (konsepti, muistiinpanoja 1955, 1957, 1965) Rantsila (muistiinpanoja 1957) Siikajoki (muistiinpanoja 1955, 1965) Sotkamo (muistiinpanoja 1957, 1965) Tyrnävä (konsepti, muistiinpanoja 1965) He:4 Pohjanmaan pitkäkirkot, aineiston esittely kirkoittain IV Alavieska (muistiinpanoja 1958, 1965) Haapajärvi (muistiinpanoja 1964) Kalajoki (konsepti, muistiinpanoja 1957, 1964) Kruununkylä (konsepti, muistiinpanoja 1956, 1965, 1975) Kärsämäki (muistiinpanoja 1965) Lestijärvi (muistiinpanoja 1958, 1965) Oulainen (muistiinpanoja) Raahe (konsepti, muistiinpanoja ) Sievi I (konsepti) Sievi II (konsepti, muistiinpanoja , 1965) Vihanti (muistiinpanoja , 1963) Vöyri (kirje 1959, konsepti, muistiinpanoja ) Ylivieska (konsepti, muistiinpanoja, kirje 1991) He:5 Pohjanmaan pitkäkirkot, aineiston esittely kirkoittain V Kristiinankaupunki (muistiinpanoja 1957, 1961, ) Lappfjärd (kirje 1957, konsepti, muistiinpanoja 1958) Pyhäjoki (konsepti, muistiinpanoja , ) He:6 Pohjanmaan pitkäkirkot, aineiston esittely kirkoittain VI Kokkola (muistiinpanoja 1956, 1984, Krister Korpelan artikkeli 1954) Uusikaarlepyy, useita kirkkoja (konsepti, kirjeitä 1965, muistiinpanoja 1957, 1965) He:7 Pohjanmaan pitkäkirkot, aineiston esittely kirkoittain VII Alahärmä (konsepti, muistiinpanoja) Alajärvi (muistiinpanoja 1965) Alavus (muistiinpanoja 1965) Bergö (muistiinpanoja) Boden, Norlanti (muistiinpanoja) Eurajoki (muistiinpanoja ) Ikaalinen (muistiinpanoja) Ilmajoki (muistiinpanoja 1957) Isojoki (muistiinpanoja 1965) Jalasjärvi (muistiinpanoja 1957, 1965) Jurva (muistiinpanoja 1964) Kajaani (konsepti, muistiinpanoja) Kallankari, Kalajoki (muistiinpanoja) Kangasniemi (muistiinpanoja) Kauhajoki (muistiinpanoja) Kauhava (muistiinpanoja 1965)
11 Koivulahti (muistiinpanoja 1965) Korpholmen (muistiinpanoja) Korsnäs (muistiinpanoja 1965) Kuhmoniemi (muistiinpanoja) Kuortane (konsepti, muistiinpanoja) Kurikka (muistiinpanoja 1965) Kälviä (muistiinpanoja 1965) Kärsämäki (muistiinpanoja 1966) Laihia (muistiinpanoja 1964, lehtileike 1958) Lappajärvi (muistiinpanoja 1965) Lapua I (konsepti, muistiinpanoja 1965) Lapua II (konsepti, muistiinpanoja 1965, lehtileike 1958) Loimaa (muistiinpanoja ) Loimaa-Alastaro (muistiinpanoja 1965, 1984) Lohtaja (konsepti, muistiinpanoja 1958) Maalahti (konsepti, muistiinpanoja) Maksamaa (konsepti, muistiinpanoja 1965) Mouhijärvi muistiinpanoja) Munsala (kirje 1965, muistiinpanoja 1965) Mäntsälä (konsepti, muistiinpanoja) Nivala (muistiinpanoja 1965) Nurmo (muistiinpanoja) Oravainen (muistiinpanoja 1964) Pietarsaari (muistiinpanoja 1965) Pirkkala (muistiinpanoja ) Pirttikylä (muistiinpanoja) Pori (konsepti, muistiinpanoja) Pyhäjärvi (muistiinpanoja) Raippaluoto (muistiinpanoja 1964) Reisjärvi (muistiinpanoja 1957, 1965) Rounala (muistiinpanoja) Saarijärvi (muistiinpanoja 1965) Siuntio (konsepti, muistiinpanoja) Sulva (kirjeitä , muistiinpanoja, lehtileike 1965) Teerijärvi (konsepti, muistiinpanoja) Teuva (konsepti, muistiinpanoja 1965) Toholampi (lähetetty kirje 1965, muistiinpanoja 1956, 1958, 1965) Ullava (muistiinpanoja) Vesilahti (muistiinpanoja) Veteli (konsepti, muistiinpanoja 1965) Vähäkyrö (konsepti, muistiinpanoja 1965) Ylikannus (muistiinpanoja) Ylistaro (muistiinpanoja 1965) Ähtäri (muistiinpanoja 1965) Ähtävä (muistiinpanoja 1965) He:8 Pohjanmaan pitkäkirkot, aineiston esittely kirkoittain Loppi (Lars Petterssonin kirjoitus Lopen lehti lehteen 1980, saapuneita kirjeitä liitteineen , 1975, 1980, 1987, muistiinpanoja 1950-l., lehtileikkeitä , 1980) Muhos (konsepti, muistiinpanoja , 1983 Temmes (konsepti, muistiinpanoja, piirroksia 1950-l.)
12 He:9 Pohjanmaan pitkäkirkot, keskiajan kivikirkot, rak. hist. ja ajoitusten pääkohdat Alatornio (muistiinpanoja , 1965) Isokyrö (muistiinpanoja ) Kaarlela (muistiinpanoja) Kemi (muistiinpanoja 1955, 1957, 1965) Kokkola (muistiinpanoja 1958) Mustasaari (muistiinpanoja 1957, 1966) Närpiö (kirjeitä 1963, muistiinpanoja 1957, , 1981) Pietarsaari (kirjeitä , muistiinpanoja, lehtileikkeitä kirkon palosta 1985) He:10 Muita pohjanmaan kirkkoihin liittyviä muistiinpanoja Pohjanmaan kivi- ja puukirkot keskiajalla ja 1500-luvulla (yleiskortisto seurakuntahistoriasta ja kirkoista) 1957 Tietoja kirkonrakentajista (muistiinpanoja kunnittain) Pohjanmaan kirkot keskiajalta 1700-l. puoliväliin, yleiskortisto (Alatornio-Yläne) Pohjanmaan pitkäkirkot, pohjalaiset kirkkojen eri yksityiskohdat erikseen lajiteltuina Työohjelmia , 1959, 1961, 1965 He:11 Monumenttiluettelo (muistiinpanoja kirkoittain) Alahärmä-Kokkola He:12 Monumenttiluettelo (muistiinpanoja kirkoittain) Kristiinankaupunki-Pirkkala He:13 Monumenttiluettelo (muistiinpanoja kirkoittain) Pirttikylä-Överkalix He:14 Pohjalaisen puugotiikan ongelmia Yleiskortisto, tilastoa eri ilmiöistä , 1971 He:15 Pohjalaisen puugotiikan ongelmia Käsityöläiset lajiteltuina 1960-l. He:16 Pohjalaisen puugotiikan ongelmia Käsityöläiset lajiteltuina 1960-l.
13 HF MUUT KOKONAISUUDET Hf:1 Hämeen linnan neuvottelukunta Saapuneita kirjeitä 1976, 1979, 1987 Pöytäkirjoja liitteineen 1987 Lars Petterssonin puheita 1974, , 1984, 1987 Lehtileikkeitä , 1979, 1987 Suomenlinna Lars Petterssonin lausuntoja Suomenlinnan rakennusprojekteihin liittyen , 1979 Saapuneita kirjeitä 1974 Lehtileikkeitä , 1977, 1991 Saapuneita kirjeitä Muita Lars Petterssonille saapuneita kirjeitä 1962, 1972 (Herttoniemen kartanoon liittyviä kirjeitä artikkeliliitteineen), 1977, 1990 I PIIRUSTUKSET Ia Suomalaiset kirkot Asikkalan kirkko Ia:1 Holvikupu (1 kpl konsepti) 1958 Hailuodon kirkko Ia:2 Pohjois-, itä-, etelä- ja länsifasadit, pituus- ja poikittaisleikkaukset, pohjapiirustus, mittauspiirustus, länsipäädyn rekonstruktio (10 kpl konsepteja) 1965 Ia:3 Ks. edellinen (9 kpl painatteita) 1965 Ia:4 Leikkaus-, ulkoasu- ja pohjapiirustuksia (10 kpl painatteita) Ia:5 Koillis-, kaakkois-, lounais- ja luoteispilarien konsoliryhmät (10 kpl painatteita) 1966 Ia:6 Koillis-, kaakkois-, lounais- ja luoteispilarien konsoliryhmät v (11 kpl painatteita, 1 konsepti) 1966 Ia:7 Koillis- ja kaakkoispilareiden konsoliryhmät v (6 kpl painatteita, 6 kpl konsepteja) 1966 Ia:8 Konsolit (19 kpl konsepteja) 1966 Ia:9 Sakariston ovet v (4 kpl painatteita, 7 kpl konsepteja) 1961, Ia:10 Ovet (4 kpl painatteita, 6 kpl konsepteja) 1966 Ia:11 Kirkkotarha v (2 kpl painatteita, 2 kpl konsepteja) 1961 Ia:12 Eteisen eteläpääty, sakariston pohjoispääty v (4 kpl painatteita, 4 kpl Ia:13 konsepteja) 1966 Pilareiden nurkkaketjujen profiilit 1620-l., 1750-l. (7 kpl painatteita, 12 kpl konsepteja) 1966 Ia:14 Ikkunat l. (15 kpl) 1966 Ia:15 Interiööripiirustuksia (5 kpl painatteita)
14 Ia:16 Holvilaudat, pystylautavuoraukset, kattotuolin liitostapit, kaiverruksia ym. (6 kpl painatteita, 8 kpl konsepteja) 1966 Ia:17 Kellotapuli, tukipilarit (1 kpl painatteita 4 kpl konsepteja) 1961, 1965 (Ia:104) Mittauspiirustuksia Hailuodon kirkosta (2 vihkoa) 1965 Iin kirkko Ia:18 Rakennus- ja pohjapiirustuksia (3 kpl painatteita) 1956 Joutsan kirkko Ia:19 Pohjapiirustuksia (2 kpl painatteita) Jukkasjärven kirkko Ia:20 Rakennus-, pohja- ja interiööripiirustuksia (11 kpl painatteita, 5 kpl konsepteja) Kaskinen Ia:21 Bladhska huset, pohjapiirustus (1 kpl painatteita) 1984 Kemin kirkko Ia:21 Pohja- ja leikkauspiirustukset (2 kpl konsepteja) 1954 Kempeleen kirkko Ia:22 Pohja- ja leikkauspiirustuksia, sakaristo, ovet, konsolit ym. v (31 kpl konsepteja) l. Ia:23 Ks. edellinen (16 kpl painatteita) l. Ia:24 Ks. edellinen (20 kpl painatteita) l., 1990 Kristiinankaupungin kirkko Ia:25 Torni, tornin katto, kellotapuli v (11 kpl konsepteja) l., Ia:26 Konsolit, ovet, ikkunat, sakaristo, veistolaudat, paanut, nurkkaketjut, nurkkarakenteet, kattotuoli, kirkkotarha (24 kpl konsepteja) l. Ia:27 Ks. edellinen (16 kpl painatteita) l. Ia:28 Ks. edellinen (18 kpl painatteita) l. Kuortaneen kirkko Ia:29 Pohjakaava ennen 1840-l., seinien kallistumista kuvaava piirros v (2 kpl painatteita, 2 kpl konsepteja) 1978 Laihian kirkko Ia:30 Julkisivupiirustus (1 kpl konsepti) Lappfjärdin kirkko Ia:30 Kirkkotarha (1 kpl painatteita) 1952 Lappajärven kirkko Ia:31 Sidehirsi I (1 kpl konsepti) 1965 Ia:32 Sidehirsi II (1 kpl konsepti) 1965 Ia:33 Sidehirsi III (1 kpl konsepti) 1965 Ia:34 Sidehirret I-III (1 painatteita) 1965
15 Limingan kirkko (ks. Ia:104) Muhoksen kirkko Ia:35 Rakennus- ja pohjapiirustuksia, kuorikoroke, alttari, sakaristo (7 kpl painatteita) l., 1984 Ia:36 Pohja- ja leikkauspiirustus v (2 kpl konsepteja) Mustasaari Ia:37 Kellotapuli (1 kpl painatteita, 1 kpl konsepti) 1984 Myrskylän kirkko Ia:37 Pohjapiirustus (1 kpl painatteita) Närpiön kirkko Ia:38 Pohjapiirustus, kaiverrusjäljitelmä (1 kpl painatteita, 2 kpl konsepteja) 1984 Padasjoen kirkko Ia:39 Palaneen keskiaikaisen kirkon ja sakariston perustukset (1 kpl painatteita) 1988 Paltamon kirkko Ia:39 Konsolit (2 kpl konsepteja) 1984 Pietarsaaren kirkko Ia:39 Tornikaari (1 kpl painatteita) 1984 Raahen kirkko Ia:40 Rakennus- ja pohjapiirustuksia ennen v. 1799, kirkkotarha, interiööri ennen (11 kpl painatteita) Rantasalmen kirkko Ia:41 Kolmiapilaholvi (1 kpl konsepti) 1979 Ruoveden kirkko Ia:41 Sidehirsi- ja konsolijärjestelmän alkuperäinen asu (1 kpl konsepti) 1978 Salon kirkko Ia:42 Rakennus-, pohja- ja interiööripiirustuksia, asu ennen v (10 kpl painatteita) 1967 Ia:43 Rakennus- ja interiööripiirustuksia, asu ennen ja jälkeen v. 1622, (22 kpl painatteita) 1964, 1967, 1978, 1987 Ia:44 Interiööripiirustuksia, asu ennen ja jälkeen v (5 kpl painatteita) 1964, 1967 Ia:45 Julkisivu, asu ennen ja jälkeen v (3 kpl painatteita) 1964 Ia:46 Detaljeja, ovi, ikkuna ym. v jälkeen (4 kpl painatteita) 1967 Ia:47 Rakennuspiirustuksia, vanhin asu (8 kpl painatteita) 1964 Ia:48 Rakennus- ja pohjapiirustuksia, asu 1710-luvun alussa (5 kpl painatteita) 1967 Ia:49 Rakennus-, pohja- ja interiööripiirustuksia, asu korjauksen päätyttyä (7 kpl painatteita) 1965, 1967, 1987
16 Ia:50 Rakennus- ja pohjapiirustuksia, asu ikkunoiden korjauksen v jälkeen (5 kpl painatteita) 1967 Ia:51 Kaappi, konsoli (2 kpl painatteita) 1967 Saloisten kirkko Ia:52 Pohjois- ja eteläsivu, pohjakaava, pitkittäisleikkaus, vanhin asu (4 kpl konsepteja) Ia:53 Interiööri, ennen v (5 kpl painatteita) 1964 Ia:54 Rakennus- ja pohjapiirustuksia, kattotuoli v (10 kpl painatteita) Ia:55 Interiööri, konsolit, hirsiliitokset ym. v (11 kpl painatteita) Ia:56 Pohjois- ja eteläsivu, länsi- ja itäpääty, poikittaisleikkauksia, pohjakaava, runkohuone, kattotuoli (10 kpl konsepteja) Ia:57 Sakaristo, asehuone, tukipilarit (8 kpl konsepteja) Ia:58 Rakennus-, pohja ja interiööripiirustuksia v jälkeen (6 kpl painatteita) Ia:59 Pohjois- ja eteläsivu, länsipääty, itäfasadi v (4 kpl konsepteja) Ia:60 Rakennus- ja pohjapiirustuksia v (5 kpl painatteita) Ia:61 Pohjois- ja eteläsivu, itä- ja länsipääty, pohjakaava v (5 kpl konsepteja) Ia:62 Pohjois- ja eteläsivu, itä- ja länsipääty, pohjakaava v eteenpäin (5 kpl konsepteja) Ia:63 Pohjois- ja eteläsivu, itä- ja länsipääty, pohjakaava v eteenpäin (5 kpl painatteita) Ia:64 Detaljipiirustuksia (8 kpl painatteita) Ia:65 Sakariston kaappi (1 kpl painatteita, 3 kpl konsepteja) 1957, 1963 Ia:66 Hirsiaita v (3 kpl painatteita, 1 kpl konsepti) Ia:67 Kirkkotarha ennen ja jälkeen v (4 kpl konsepteja) Ia:68 Saloisten ja Pattijoen välinen rantaviiva v kartta, eteisen ja kirkkosalin välinen ovi ennen ja jälkeen (1 kpl painatteita, 3 kpl konsepteja) Sodankylän kirkko Ia:69 Rakennuspiirustuksia, vanhin asu 1689 (3 kpl painatteita) Ia:70 Rakennuspiirustuksia (3 kpl painatteita) 1947, 1956, viirintanko (2 kpl painatteita) 1956 Ia:71 Eteinen, sakaristo, hirsinurkat, tukiarkut, kuoripalkit, ovet, ikkunat (47 kpl painatteita) 1956 Ia:72 Konsoliryhmä, lehteri, interiööri, nurkkaketjut, kattopaanut (4 kpl painatteita, 2 kpl konsepteja) 1956 Ia:73 Kirkkotarha l. (5 kpl painatteita) Ia:74 Kirkkotarha ja aita 1740-l. ja 1780-l. (3 kpl konsepteja) Temmeksen kirkko Ia:75 Rakennus- ja leikkauspiirustuksia, konsolit, interiööri, hirsinurkat (12 kpl painatteita) Ia:76 Rakennus- ja leikkauspiirustukset (2 kpl konsepteja) 1955 Tervolan kirkko Ia:77 Interiööripiirustuksia v (10 kpl painatteita) Ia:78 Kirkkotarha, ovi, holvin peiterima, kaiverruksia, vrt. Nederluleån kirkkoon (7 kpl painatteita) 1954, 1966, 1987
17 Teuvan kirkko Ia:79 Rakennuspiirustus (1 kpl konsepti) 1965 Tornion kirkko Ia:80 Rakennus- pohja ja leikkauspiirustuksia, kirkkotarha, interiööri (17 kpl painatteita) Ia:81 Rakennus- ja pohjapiirustus, interiööri (4 kpl konsepteja) 1957 Ia:82 Saranat, konsolit, katon vinotuki, hirsiliitokset (6 kpl painatteita, 7 kpl konsepteja) 1956, 1986 Ia:83 Rakennus- ja pohjapiirustuksia (6 kpl konsepteja) 1956 Turkansaaren kirkko Ia:84 Rakennus- ja interiööripiirustuksia, alkup. asu (10 kpl painatteita) Utajärven kirkko Ia:85 Rakennus- ja pohjapiirustuksia, sakaristo v (8 kpl painatteita) Ia:86 Rakennus- ja pohja, sakaristo, nurkkarakenteet, kattotuoli, ovi, tontti v. 1762, , 1851 (19 kpl painatteita) Ia:87 Pohjois-, etelä- ja länsisivu, itä- ja länsipääty, pohjapiirustuksia, sakaristo, kattotuoli, ulkonurkat, ovi, tontti v. 1762, , 1851 (19 kpl konsepteja) Uusikaarlepyyn kirkko Ia:88 Rakennus- ja pohjapiirustuksia (4 kpl painatteita, 2 kpl konsepteja) (1957) Ia:89 Hirsipiirustuksia (1 kpl konsepti) Vöyrin kirkko Ia:90 Itä-, etelä- ja länsisivut, pohjakaava, sakaristo, runkohuoneen poikittaisleikkaukset v (8 kpl konsepteja) 1957 Ia:91 Runkohuone, länsitornin kattopaanut, vaunuvaja, kirkkotarha, kellotapuli, valoaukot, nurkkarakenteet v (9 kpl konsepteja) Ia:92 Koillis- ja kaakkoispilareiden konsolit (5 kpl konsepteja) 1958 Ia:93 Koillis- ja kaakkoispilarit konsoleineen (8 kpl konsepteja) Ia:94 Konsolit, vaunuvaja, länsitorni, viinikellari, tornin valoaukko (6 kpl konsepteja) 1959 Ia:95 Rakennus- ja pohjapiirustuksia, konsolit, kellari, nurkkarakenteet, kirkkotarha (20 kpl painatteita) Ia:96 Rakennus- ja pohjapiirustuksia, kellotapuli, interiööri (6 kpl painatteita) (1956) Ähtävän kirkko Ia:97 Rakennuspiirustus (1 kpl painatteita) Muut suomalaisiin kirkkoihin ja linnoihin liittyvät piirustukset Ia:98 Ia:99 Ia:100 Haminan kaksoisristikirkkojen jälkivaikutus -kartta(1 kpl) 1960-l., Suomen ristikirkot ennen Uudenkaupungin rauhaa v kartta (2 kpl) l. Svenka Österbottens historia -teoksen piirustus XVII (1 kpl painatteita, 1 kpl konsepteja), Turun linnan kaivosalvos esilinnan pannuhuoneen lattian alla 1970 (1 kpl konsepti) Tunnistamattoman kirkon rakennus- ja pohjapiirustuksia 6 kpl
18 Ia:101 Ia:102 Ia:103 Ia:104 Tunnistamattoman kirkon rakennus- ja pohjapiirustuksia 5 kpl Tunnistamattoman kirkon ikkunapiirustuksia 5 kpl Tunnistamattoman kirkon hirsiliitospiirustuksia 2 kpl Tunnistamattoman kirkon ulkoasupiirustus (1 kpl painatteita) Tunnistamattoman kirkon interiööripiirustus (1 kpl painatteita) Limingan kirkko (piirustus ja valokuva 1958, ks. Hd:8), Hailuodon kirkko (2 vihkoa mittauspiirustuksia) 1965 Ib Itäkarjalaiset kirkot (Äänisniemen kirkollinen puuarkkitehtuuri (1950) -teoksen kuvia) Jandomozeron kirkko Ib:1 Rakennuspiirustuksia, pohjakaavoja (5 kpl painatteita, 4 kpl konsepteja) 1940-l. Kižin kirkot Ib:2 Ib:3 Ib:4 Kesäkirkon rakennuspiirustuksia, pohjakaavoja (8 kpl konsepteja) 1940-l. Kesäkirkon rakennuspiirustuksia, pohjakaavoja (15 kpl painatteita) 1940-l. Talvikirkon rakennuspiirustuksia, pohjakaavoja (5 kpl painatteita, 4 kpl konsepteja) 1940-l. Klimeckijn kirkko ja luostari Ib:5 Rakennuspiirustuksia, pohjakaavoja, kirkon yksityiskohtia (4 kpl painatteita, 8 kpl konsepteja) 1940-l. Kosmozeron kirkko Ib:6 Rakennuspiirustuksia, pohjakaavoja (5 kpl painatteita, 4 kpl konsepteja) 1940-l. Onezanyn kirkko Ib:7 Rakennuspiirustuksia, pohjakaavoja (5 kpl painatteita, 4 kpl konsepteja) 1940-l. Poljan kirkko Ib:8 Rakennuspiirustuksia, pohjakaavoja (3 kpl painatteita, 3 kpl konsepteja) 1940-l. Tipinicyn kirkko Ib:9 Rakennuspiirustuksia, pohjakaavoja (7 kpl konsepteja) 1940-l. Ib:10 Rakennuspiirustuksia, pohjakaavoja (8 kpl painatteita) 1940-l. Vegoruksan kirkko Ib:11 Rakennuspiirustuksia, pohjakaavoja (2 kpl painatteita, 2 kpl konsepteja) 1940-l. Muut Äänisniemen kirkollinen puuarkkitehtuuri (1950)-teokseen liittyvät piirustukset (27 kpl) Ib:12 Kirjan kuvia väliltä Ib:13 Kirjan kuvia väliltä Ib:14 Muut Itä-Karjalan alueeseen liittyvät piirustukset, mm. Pidnan kirkko, Abramovien talo Kosmajärvellä 1943, konsepteja väitöskirjaan ja muihin Itä-Karjalaa koskeviin tutkimuksiin liittyen (23 kpl) 1940-l.
19 UA PIENPAINATTEET JA LEHTILEIKKEET Ua:1 Lars Petterssonin julkaisuja 1954, 1974, 1975, 1977 (1979), 1989 Lahjoitettuja painotuotteita (mm. Kyösti Julku, William Wik) 1970, 1972, 1974 Engelin kirjastorakennukseen liittyviä pienpainatteita 1957, 1971, 1983, 1984, 1985 (ks. Hd:31) Ua:2 Ua:3 Ua:4 Ua:5 Kirkonoppaita ja historiikkeja -pienpainatteita 1910-l., l. Kirkkojen ja linnojen oppaita Ruotsista l. Kirkkojen ja linnojen oppaita Ruotsista 1920-l., l. Tutkimusjulkaisuja ym l., 1920-l., l. Lehtileikkeitä 1972, 1975, 1977, UB VALOKUVAT (alustava inventointi) Kotelo 1 Pohjanmaan pitkäkirkot I Kotelo 2 Pohjanmaan pitkäkirkot II Kotelo 3 Pohjanmaan pitkäkirkot III Kotelo 4 Pohjanmaan pitkäkirkot IV Kotelo 5 Pohjanmaan pitkäkirkot V Kotelo 6 Pohjanmaan pitkäkirkot VI Kotelo 7 Hailuodon kirkko Kotelo 8 Hailuodon kirkko Kotelo 9 Suomalainen ristikirkko I Kotelo 10 Suomalainen ristikirkko II Kotelo 11 Templum Saloense - teoksen kuvitusta Kotelo 12 Templum Saloense -teoksen kuvitusta Kotelo 13 Ars Suomen taide -teoksen kuvitusta Kotelo 14 Ars Suomen taide -teoksen kuvitusta Kotelo 15 Svenska Österbottens historia -teoksen kuvitusta Kotelo 16 Kaksikymmentäneljäkulmaisen ristikirkon syntyongelmia teoksen kuvitusta Kotelo 17 Suomenlinna Kotelo 18 Suomen puukirkot Kotelo 19 Utajärven kirkko ja tapuli -teoksen kuvitusta, Pirkkalanpohjan kirkkoja ja kirkonrakentajia -teoksen kuvitusta, Saloisten kirkko Kotelo 20 Elias Martin, Mikael Toppelius, Valmetin Suomenlinnan telakan vaiheita -kuvitusta Kotelo 21 Pentti Lyytikinpoika, Hämeen linna, pohjal. renessanssitapuli, kuvia suomalaisista kirkoista Kotelo 22 Limingan kirkko, Joutsan kirkko, Sodankylän kirkko, Christian Wilbrandt Kotelo 23 Suomen keskiajan taiteesta -luentosarjan kuvitusta, Suomen ristikirkot ym. Kotelo 24 Haapaveden kirkot -teoksen kuvitusta, esitelmien kuvitusta, Mikael Balt luentosarjan kuvitusta Kotelo 25 Vedoksia suomalaisista kirkoista
Alkava ARA-tuotanto kunnittain
5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1
Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos
Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset
Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU
Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset
Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai
Yhdistysluettelo 2017
Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi
Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä
Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
Yhdistysluettelo 2018
Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117
Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta
Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot
Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7
Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019
2 henkeä, 3 henkeä, 4 henkeä, Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508
Maatalouslomitusta hoitava paikallisyksikkö v. 2013 sijaintikunta KUNTANIMI Numero 2013 Paikallisyksikkö Maakuntano 005 Alajärvi 5 ALAJÄRVI 14 759 Soini 5 ALAJÄRVI 14 934 Vimpeli 5 ALAJÄRVI 14 010 Alavus
KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %
KOKO MAA 5374499 5486616 2,1 0,6 1,47 29 2011- muutos 2011-2015 Helsinki Uudenmaan maakunta 588384 628510 6,8-0,58 5,00-1,51-0,16 2,74 1,5 2,71 Espoo Uudenmaan maakunta 247869 269496 8,7 0,35 0,87 0,35-0,12
7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.
Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019
Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain
Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain Tilausnumero, Kunta Maakunta Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa 0800 99 090
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat
Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat
Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018
Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691
Eurovaalit 2009. haluatko vaikuttaa yli 1,6 miljoonaan paikalliseen äänestäjään, joista osa on Sinulle jo tuttuja.
www.lehtiyhtyma.fi Eurovaalit 2009 Olet europarlamenttiehdokas, haluatko vaikuttaa yli 1,6 miljoonaan paikalliseen äänestäjään, joista osa on Sinulle jo tuttuja. Suomen Lehtiyhtymän KasvuSuomi-paketti
Lomakyytien aikataulut 2015
Lomakyytien aikataulut 2015 päivitetty 6.7.2015 / Alik Hotti VMTK Reitti 3B Pyhäntä th 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th 17:35 17:35 20:10 20:10 Sievi th 17:50
TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT
TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa
ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus
ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? 19 642 Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus 10 608 Asikkala 859 Askola 2 182 Espoon srky. - Esbo ksamf. 304
Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain
Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain Tilausnumero, Kunta Suorakorvausalue Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset
Yhteensä: Manner-Suomi 66 944 297,48 11,49 50,6 30 064 305,47 12,08 51,9 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 718 379,85 13,82 56,8 1 027 380,85 15,83 54,9 Helsinki 10 405 349,17 16,14 44,4 3 516 348,55 18,43 42,8
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)
Yhteensä: Manner-Suomi 23 702 276,77 11,07 51,5 11 031 288,91 11,81 51,8 Pääkaupunkiseutu Espoo 896 326,91 14,19 51,4 401 336,05 16,26 50,0 Helsinki 3 146 348,19 15,19 49,0 1 071 354,11 17,11 48,9 Vantaa
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)
Yhteensä: Manner-Suomi 27 520 257,35 14,02 32,5 11 432 253,42 15,28 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 827 293,32 16,67 33,5 297 273,60 19,44 32,0 Helsinki 5 306 292,71 19,88 29,2 1 864 279,88 22,78 28,7 Vantaa
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)
Yhteensä: Manner-Suomi 15 722 398,96 10,11 81,0 7 601 407,77 10,40 81,4 Pääkaupunkiseutu Espoo 995 499,45 12,64 81,1 329 532,27 14,22 81,5 Helsinki 1 953 504,15 13,31 78,2 581 558,65 14,79 77,0 Vantaa
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)
Yhteensä: Manner-Suomi 32 699 430,98 10,59 78,6 23 323 401,83 10,20 81,1 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 389 481,02 11,70 80,6 1 324 507,61 13,03 81,2 Helsinki 7 338 481,37 11,52 79,4 2 534 516,64 13,65 77,9
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat
Yhteensä: Manner-Suomi 18 484 258,65 12,13 34,2 38 952 256,20 14,39 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 676 293,81 14,42 34,1 1 124 288,11 17,37 33,1 Helsinki 2 443 291,85 14,62 32,8 7 170 289,38 20,62 29,1 Vantaa
THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu
THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien 2011-2013 keskiarvoja, ikävakioitu Kuntakoodi Kunta Aivoverisuoni-indeksi Dementiaindeksi Mielenterveysindeksi 020 Akaa 96,1
VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56
VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079
Sivu Uusimaa. Tietohallinto / ELV
Sivu 1 Uusimaa 1 Askola 1 1 1 2 2 2 Espoo Hanko Helsinki Hyvinkää Inkoo Järvenpää Karjalohja Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi Lapinjärvi 0 1 0 0 2 0 0 2 0 1-1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 1 0 0 0 1
Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013
Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013
9.1.2013 Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013 Lähde: VM 28.12.2012 ja OKM 31.12.2012 Kunta Asukas- Kunnan siitä: Muut opetus- Valtion- Erät,
KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018
Suomen Kuntaliitto 7.3.2019 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018 Väkilukukerroin: 0,4170 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002430 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat
KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)
KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot
Yhteensä: Manner-Suomi 94 550 347,51 11,02 58,5 106 038 318,13 11,79 51,2 47,1 % 7,0 % Pääkaupunkiseutu Espoo 5 354 410,61 12,32 63,3 3 958 403,52 14,80 55,1 57,5 % 20,1 % Helsinki 16 295 415,79 12,29
Kunta MTV3:n näkyvyysalue
Kunta MTV3:n näkyvyysalue Akaa Alajärvi Alavieska Keski- Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Keski- Forssa Haapajärvi Keski- Haapavesi Keski- Hailuoto Halsua Keski-
VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO
VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v. 2017 ALUSTAVA TIETO NYKYINEN ALENNETTU UUSI NETTO- NETTO- 97 Hirvensalmi 2 290 111 302 105 030 580 492 574 220 250,8 435 Luhanka
Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen
Sivu 1 02.. TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Uusimaa Askola Espoo Hanko 1 Helsinki Hyvinkää Inkoo Järvenpää 2 Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi 0 Lapinjärvi Lohja 3 Loviisa 0 Myrskylä 0
Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012
Tilastot Liite 2 Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 sivu Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut ja käyttäjät 2 Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut, Etelä- ja Länsi-Suomi 3 Vammaisten
terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.
Kunnan Kunnan Vuosien 2011-2013 Vuosien 2011-2013 Muutokset, Muutokset, keskiarvo vuoden keskiarvo vuoden (+)nousee (+)nousee Kaikki kunnat 5 398 173 16 676 457 3 089 16 676 457 3 089 Etelä-Karjala 132
KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016
Suomen Kuntaliitto 13.2.2017 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016 Väkilukukerroin: 0,56896046 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00003316 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 12,6
KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015
Suomen Kuntaliitto 17.2.2016 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015 Väkilukukerroin: 0,3926575 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002355 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat
VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42
VM/KAO/vs, 10.4.2014 maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 488 788 16 199 217 2 144 020 56 832 025 35
ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)
Akaa 853 853 877 910 910 858 858 793 780 735 702 730 699 633 640 647 Alajärvi 389 389 398 398 398 398 398 388 373 373 343 302 266 291 291 271 Alavieska 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 104 92
ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain
Akaa 800 800 805 815 791 801 819 914 965 886 919 927 925 891 908 Alajärvi 236 252 252 285 309 334 340 361 400 400 400 400 379 379 379 Alavieska 49 49 57 65 75 81 85 93 99 99 104 104 104 104 104 Alavus
VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min
VM/KAO/vs, 9.4.2014 maks 340 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592-638 Vuoden 2014 tasolla nuoret -3% ja mediaani -42-56 vanhukset +5,5 % UUSI UUSI UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS v. 2014 5 Alajärvi
Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.
Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia.
Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
Manner-Suomi
Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 31.12.2014 Taulu 1b. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Manner-Suomi 3 011 154 2 595 867 304 255 95 176 12 446 3 410
Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan
14.4.2015 Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot 31.03.2015 Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Maakunta, Autot Henkilöautot Manner-Suomi 3 763 193 71 261 3
Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2013 76/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta
Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta
1 Päivitetty 26.11.2018 Indikaattori Tarve* Sijoitus 14- vuotiaat vuonna 2017 CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta Akaa C 110 209 Voi olla vuosittain Alajärvi D 44 125 Voi olla joka toinen vuosi, yhteistyötä
Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet
Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt
Kuntien kirjahankintakulujen muutos maakunnittain
SUOMEN KULTTUURIRAHASTO LEHDISTÖTIEDOTE 13.4.2012 Liite korj.17.4.2012 * hankintayhteistyö Kuntien kirjahankintakulujen muutos maakunnittain keskiarvo 2005-06, Kirjahankintakulut toteutunut 2011, Muutos
METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT
METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT 1.8.2019-31.7.2020 ETELÄ-KARJALA METSO TEERI PYY RIEKKO KIIRUNA Imatra 10.9.-10.11. 10.9.-10.10. Lappeenranta 10.9.-10.11. 10.9.-10.10. Lemi 10.9.-10.11. 10.9.-10.10. Luumäki
Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa
Kela, Tilasto- ja tietovarastoryhmä Aktiivimallin arvioitu kohdejoukko* Kelan työttömyysturva-asiakkaista tammi-maaliskuussa 2018 ja heille kirjatut aktiivisuustiedot 3.4.2018 mennessä * 1.1.2018 alkaneen
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Alavieska 11,0 11,1 10,3 9,4 8,9 8,4 10
Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot
10.7.2014 Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 30.6.2014 Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Autot Henkilöautot Manner-Suomi 3 077 789 61 591 2
Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot
8.4.2014 Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 31.03.2014 Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Ajoneuvot Autot Henkilöautot Manner-Suomi 4 969 511
asumisoikeus ARAvuokraasunnot
29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa
LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018
Tutkimukseen osallistuneet perheet Terveydenhoitajien vastaukset Vanhempien vastaukset 4-vuotiden lasten määrä, joista vähintään Osallistuneiden Terveydenhoitajien Vanhempien yhden perheiden vastausten
Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2012
Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2012 Lähde: KELA Kunta ja maakunta ARA-vuokra-asunnot Vapaarahoitteiset vuokra-asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 75
Sivu 1 (10) VÄESTÖ- JA ASUNTOMARKKINATIETOJA 2011 KUNNITTAIN
Pääkaupunkiseutu 49 Espoo 252 439 4 469 1,8 1,1 7 300 41,1 56,8 3 400 47,9 98,6 98,0 13,2 12,3 12 7 0,0 624 99 91 Helsinki 595 384 6 835 1,2 0,5 25 015 48,0 59,2 5 294 58,0 99,9 99,9 9,4 9,4 7-2 0,0 3
KUNTIEN TOIMINTAMENOJEN SUHDE VERONALAISIIN ANSIOTULOIHIN VUOSINA
KUNTIEN TOIMINTAMENOJEN SUHDE VERONALAISIIN ANSIOTULOIHIN VUOSINA 2010-2030 Suhde on hyvä, jos se on alle 30% (tämän hetken keskiarvo kunnissa) Suhde on huono, jos se on yli 40% alle 30 = yli 40 = muutos-%
2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö
N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi
Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen
Etuus työllistymistä edistävän
Kela, Tilasto- ja tietovarastoryhmä Kelan työttömyysetuuksien saajat iän ja sukupuolen mukaan huhti-kesäkuussa 2018 Sukupuoli Ikä yhteensä Alennettua etuutta saanet Etuus edistävän palvelun tai Etuus edistävän
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,1
KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014
Suomen Kuntaliitto 17.2.2015 KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014 Väkilukukerroin: 0,34940169 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002153 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,5
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 13 Haapajärvi
Kuntajaon muutokset, joissa kunta on lakannut 1.1.2011. Kunnan nimi
Kuntajaon muutokset, joissa kunta on lakannut 1.1.2011 taulu I Lakannut kunta Vastaanottava kunta Kunnan nimi Kunnan nimi Kuntanumero Lakkaamispäivä Kuntanumero Huomautuksia Ahlainen 001 010172 Pori 609
Kunnallisveroprosenttien korotukset 2000-luvulla kunnittain*
Kunnallisveroprosenttien korotukset 2000-luvulla kunnittain* 1/6 Kunta Maakunta Kunnallisveroprosentti** Muutos v. 2000 v. 2012 %-yks Valtuustokauden muutos 2009-12, %-yks*** Hämeenkoski Päijät-Häme 18.00
Kunnallisveroprosenttien korotukset 2000-luvulla kunnittain*
Kunnallisveroprosenttien korotukset 2000-luvulla kunnittain* 1/6 Kunta Maakunta Kunnallisveroprosentti** Muutos v. 2000 v. 2012 %-yks Valtuustokauden muutos 2009-12, %-yks*** Akaa Pirkanmaa 18,43 19,75
Laskelmat eivät sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Lähde: VM/Kuntaliitto 1) Ei sisällä veromenetysten kompensointia
10.10.2011/Kuntaliitto Alustava laskelma vuoden 2012 peruspalvelubudjetin ja muiden tekijöiden vaikutuksista kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen ja verotuloihin (Muutokset vuodesta 2011 vuoteen 2012)
Laskelmat eivät sisällä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoimaa rahoitusta Lähde: VM/Kuntaliitto 1) Ei sisällä veromenetysten kompensointia
10.10.2011/Kuntaliitto Alustava laskelma vuoden 2012 Peruspalvelubudjetin ja muiden tekijöiden vaikutuksista kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen ja verotuloihin (Muutokset vuodesta 2011 vuoteen 2012)
,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:
VM/KAO, 4.12.2014 Sote-rahoituksen, valtionosuusuudistuksen ja vos-leikkausten vaikutukset kuntien talouteen Sote-uudistuksen vaikutus; rajoittamaton (B1.) ja rajoitettu* (B2.) *= Muutos enintään -/+ 400
Kunnat aakkosjärjestyksessä
14.10.2011 Arviolaskelma kunnan tuloveroprosentin nostotarpeesta/alentamisvarasta Laskelmassa mukana yhteisöveron jako-osuuden alentaminen 5 %-yksikköä, valtionosuuksien leikkaus (118 /as.) sekä kiinteistöveron
Etuus työllistymistä edistävän
Finanssivalvonta, Työttömyysvakuutus Ansiopäivärahan saajat iän ja sukupuolen mukaan huhti-kesäkuussa 2018 Sukupuoli Ikä yhteensä Alennettua etuutta saanet Etuus edistävän palvelun tai Etuus edistävän
Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin
VM/KAO/vs, 25.2.2015 Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin Havainnollistettu laskennallisena muutospaineena tuloveroprosenttiin (ml. vos-uudistus & vos-leikkaukset)
Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan
Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot 30.09.2013 Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Kunta Ajoneuvot Autot Henkilöautot Pakettiautot Kuorma-autot
Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.
1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi
Perustoimeentulotuen menot ja saajat vuonna 2017
Perustoimeentulotuen menot ja saajat vuonna 2017 1. Kelan maksaman perustoimeentulotuen etuusmenot vuonna 2017 2. Kelan maksaman perustoimeentulotuen saajakotitaloudet vuonna 2017 kotitaloustyypeittäin
Two-person household, EUR per month
Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562
Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan
Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot 31.12.2014 Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Maakunta, Autot Henkilöautot Pakettiautot Kuorma-autot Linja-autot
Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 759/2013 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto
RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan
RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan Pelaus / aikuisväestö KUNTA MAAKUNTA 2015 2014 Muutos Muutos % 1 Virolahti Kymenlaakso 355,54 386,89-31,34-8,10 % 2 Pertunmaa
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa 2014 Kunta ja maakunta kuntia kpl /kk m2 kuntia kpl /kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi 88949 318,86 10,70 56,7 101640 283,88 11,58
kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %
Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa 2013 Kunta ja maakunta Yhteensä: Manner-Suomi 83080 310,24 10,31 57 93983 274,56 11,16 49,2 46,9 % Pääkaupunkiseutu
Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)
Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2013 Kunta ja maakunta Yhteensä: Manner-Suomi 80155 304,84 10,01 57,3 89341 270,27 10,82 49,5 47,3 % Pääkaupunkiseutu
KUNTIEN MAKSUOSUUDET KUNNALLISELLE TYÖMARKKINALAITOKSELLE VUONNA 2010
Suomen Kuntaliitto 3.2.2011 KUNTIEN MAKSUOSUUDET KUNNALLISELLE TYÖMARKKINALAITOKSELLE VUONNA 2010 Väkilukukerroin: 0,352147 Verotettavien tulojen kerroin: 0,00002308 1) Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavat
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Alavieska 13,6 14,0 13,6 12,3 11,2 11,8