JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Henkilöstöjohtaminen. Academic Life ohjausryhmän kokous Jyväskylän yliopisto Anna-Maija Lämsä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO. Henkilöstöjohtaminen. Academic Life ohjausryhmän kokous Jyväskylän yliopisto Anna-Maija Lämsä"

Transkriptio

1 Henkilöstöjohtaminen Academic Life ohjausryhmän kokous Jyväskylän yliopisto Anna-Maija Lämsä

2 Sisältö Mitä henkilöstöjohtamisella tarkoitetaan? Millainen on henkilöstöjohtamisen ja tuloksellisuuden välinen yhteys?

3 Haasteita: teknologia, muuttuvat arvot, monimuotoisuus, kansainvälisyys

4 Mitä henkilöstöjohtamisella tarkoitetaan?

5 Henkilöstöjohtaminen on ihmisten ja asioiden johtamista, joka tähtää strategialähtöisesti ja vastuullisesti henkilöstön muodostamiseen, kehittämiseen, ohjaamiseen, kannustamiseen, arviointiin ja palkitsemiseen siten, että organisaation suoriutuminen ja henkilöstön työhyvinvointi mahdollistuvat nyt ja tulevaisuudessa. Näin varmistetaan organisaation perustehtävän toteutuminen ja tavoitteiden saavuttaminen.

6 Henkilöstöjohtamisen juuret Varhainen teollistumisen vaihe ja hyväntekeväisyyden traditio: welfare officers, labour welfare ; fyysinen työsuojelu Tieteellinen liikkeenjohto ( hard model ): taylorismi, massatuotanto, fyysinen sopivuus ja suojelu tavoitteena työn pitkälle viety tehostaminen ja rationalisointi Ihmissuhteiden koulukunta ( soft model ): työn tekemisen psyykkinen ja sosiaalinen merkitys työhyvinvoinnille tunnistettiin

7 Samanlainen vai erilainen? Best practice kaikkialla pätevä näkemys: On löydettävissä yleisesti parhaat mahdolliset henkilöstöjohtamisen tavat. Organisaatiot matkivat toistensa hyviä käytäntöjä saavuttaakseen kilpailukykyä ja ala yhdenmukaistuu. Johtaa henkilöstöjohtamisen konvergenssiin eli samankaltaistumiseen. Nojautuu institutionaaliseen teoriaan organisaation kilpailukyvystä. Best fit tilannesidonnainen näkemys: Organisaatiot kehittävät erityistä, ei-imitoitavissa olevaa henkilöstöjohtamista, omaa brändiä. Erikoistuminen ja yhteensopivuus organisaation muiden toimintojen kanssa tärkeää. Johtaa henkilöstöjohtamisen divergenssiin eli erilaistumiseen. Nojautuu resurssiperustaiseen teoriaan organisaation kilpailukyvystä.

8 Ulrichin henkilöstöjohtamisen malli Ulrich, D Human Resource Champions. Boston, MA.: Harvard Business School Press. Suom. Ulrich D Henkilöstöjohtamisella huipulle. Talentum. tulevaisuus/strateginen näkökulma prosessit Strateginen HRM Organisaatikulttuurin ja muutoksen johtaminen ihmiset Henkilöstöhallinto ja -prosessit Päivittäinen ihmisten johtaminen päivittäinen toiminta/operat. näkökulma

9 Kuka vastaa eri osa-alueista? Millainen kokonaisuus meille ja miksi? Ulrich 1997, 2007 Strateginen HRM Ylin johto/henkilöstöjohto 5 Esimiehet 5 Henkilöstöhallinto Henkilöstöosasto 5 Ulkoistettu 3 Informaatioteknologia 2 Organisaatiokulttuurin ja muutoksen johtaminen Ylin johto ja esimiehet 5 Henk. osasto 2 Päivittäinen ihmisten johtaminen Henk.os. 2 Esimiehet 6 Henkilöstö 2 Ulkoinen konsultti 3

10 Henkilöstöjohtamisen malli: työsuhteen elinkaari mukailtu Huczinsky, A. & Buchanan, P Organizational Behaviour. Prentice-Hall. Prosessijohtamisen piirteitä Rekrytointi Valinta Perehdyttäminen Palkitseminen Suorituksen Kehittäminen arviointi Ohjaus Urajohtaminen Päätösvaihe Rekrytointi

11 Henkilöstöjohtamisen yhteys organisaation suoriutumiseen Sidosryhmävuoropuhelu Vaikuttavuuden arviointi Henkilöstöjohtaminen Tavoitteet ja keinot Esim. Tavoitellut osaamiset, keinona henkilöstökoulutus Lyhyiden sairauspoissaolojen vähentäminen x%, keinona varhainen puuttuminen ja johtajien valmennus Tasa-arvo: naisten urien edistäminen (mahdollinen määräll. tavoite), keinoina työperhekäytännöt, johdon valmennus Henkilöstötulokset (HRtulokset) Työhyvinvointi: työnimu, työtyytyväisyys Työmotivaatio Sitoutuminen Osaaminen Innovoivuus Työasenteet Vaihtuvuus Poissaolot Organisaation tulokset Esimerkkejä: Ulkoinen rahoitus Tutkintojen määrä Julkaisujen määrä Tuottavuus Opiskelijatyytyväisyys Tuote-/palveluinnovaatiot Työnantajaimago Yms. Yhteiskunnalliset ja kans.väl. ympäristö (esim. historia, poliittiset tekijät, arvot ja normit, taloudellinen tilanne); Organisaatioympäristö (esim. koko, ikä, teknologia, toimiala, organisaatiorakenne); Yksilölliset tekijät (esim. persoonallisuus, koulutus, työkokemus, osaamisen taso)

12 Strateginen näkökulma henkilöstöjohtamiseen n n n Alkanut yleistyä 1990-luvulta lähtien Strateginen näkökulma tarkoittaa ajatusta, jonka mukaan henkilöstöön on sitoutunut pääomaa ja potentiaalia samalla tavoin kuin muihinkin tuotannontekijöihin. Tästä syystä henkilöstövoimavaroja tulee kehittää, arvioida ja johtaa systemaattisesti ja ammattimaisesti. Henkilöstön on mahdollistava ja kehittyvä voimavara, ei vain kustannuserä.

13 Henkilöstöstrategia ja organisaation strateginen johtaminen n Kolme tasoa: (Yritys)strategia missä liiketoiminnassa ollaan mukana (Liike)toimintastrategia miten varmistetaan menestys valitulla (liike)toiminta-alueella ja markkinoilla Henkilöstöstrategia suuntaviivat ja periaatteet, millaisilla henkilöstöratkaisuilla onnistutaan toimintastrategiassa; henkilöstöpolitiikka määrittelee käytännön toiminnan periaatteet ja vastuut; henkilöstökäytännöt ovat operatiivisen tason toimenpiteet

14 Toimintastrategian ja henkilöstöstrategian mahdollisia yhteyksiä Strategia Ei kytkentää Henkilöstö strategia Strategia Henkilöstö strategia Strategia Toiminnasta johdettu Henkilöstö strategia Strategia Vuorovaikutteinen Henkilöstövoimavaralähtöinen Henkilöstö strategia

15 Kiitos mielenkiinnosta!

HENKILÖSTÖVOIMAVAROJEN JOHTAMINEN MUUTOKSESSA

HENKILÖSTÖVOIMAVAROJEN JOHTAMINEN MUUTOKSESSA HENKILÖSTÖVOIMAVAROJEN JOHTAMINEN MUUTOKSESSA Prof. Riitta Viitala Henkilöstöjohtamisen tutkimusryhmä Vaasan yliopisto Kuntamarkkinat 15.9.2016 HAASTEENA MUUTOSTIHENTYMÄ Toiminnot, prosessit ja toimintamallit

Lisätiedot

Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä. Kuntatalo , Helsinki

Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä. Kuntatalo , Helsinki Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä Kuntatalo 1.11.2017, Helsinki HENKILÖSTÖJOHTAMISEN KUNTOKARTOITUS Mukana 36 kaupunkia ja kuntaa Vastausprosentti

Lisätiedot

MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT

MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT MARTTI HELSILÄ & SARI SALOJÄRVI (TOIM.) STRATEGISEN HENKILÖSTÖ- JOHTAMISEN KÄYTÄNNÖT TALENTUM Helsinki 2009 Copyright 2009 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Timppa Airaksinen Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1412-1

Lisätiedot

MITEN SAADA KUNTA KUKOISTAMAAN HENKILÖSTÖJOHTAMISEN AVULLA? Kuntatalo 17.2.2012 Pauli Juuti

MITEN SAADA KUNTA KUKOISTAMAAN HENKILÖSTÖJOHTAMISEN AVULLA? Kuntatalo 17.2.2012 Pauli Juuti MITEN SAADA KUNTA KUKOISTAMAAN HENKILÖSTÖJOHTAMISEN AVULLA? Kuntatalo 17.2.2012 Pauli Juuti Sisällys Joitakin väittämiä Vastaavatko perinteiset henkilöstöjohtamisen mallit nykyisiin haasteisiin? Miten

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja tuottavuus

Työhyvinvointi ja tuottavuus Työhyvinvointi ja tuottavuus DI HTT Marko Kesti marko.kesti@mcompetence.com EVP HRM-Performance, Mcompetence Oy Researcher, Lapin Yliopisto Tietokirjailija, Suomen tietokirjailijat ry Henkilöstö on yrityksen

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen johtaminen muutoksessa

Henkilöstövoimavarojen johtaminen muutoksessa Henkilöstövoimavarojen johtaminen muutoksessa Käytännön keinoja Kokkolassa 1 Muutoksen hallinnan keinoja Kehittämiskohdekohtaiset toimenpiteet Muutosjohtamisen malli Koulutukset esimiehille Miten toimia

Lisätiedot

Sipoon kunnan henkilöstöstrategia 2025

Sipoon kunnan henkilöstöstrategia 2025 Sipoon kunnan henkilöstöstrategia 2025 Sisältö: 1. Henkilöstöstrategia 2025:n tarkoitus 2. Toimintaympäristön ja kasvun vaatimat muutokset - Resurssi- ja osaamistarpeet 3. Sipoon kunnan strategia 2025

Lisätiedot

2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut

2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut Dnro:53/01.00.00/2014 t 2014-2016 Henkilöstöstrategia Kunnanvaltuuston hyväksymä 16.6.2014 Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut 1 Henkilöstöstrategia 2014 2016 Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina HR-verkoston ideatyöpaja 2/2013 15.10.2013 henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Espoon kaupunki HR -historiaa Suomessa 1950-luvulle saakka työsuhdeasioita, rekrytointi-

Lisätiedot

5.10. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla

5.10. Työ Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla 5.10. Työ 2040 - Työkykyjohtamisen opintopolku 2017, osa 8/9: Työkyvyn johtaminen tiedolla Hanna Kankainen, työkykyjohtaja, Varma Juho Kettunen, suurasiakasjohtaja, Varma Työkyvyn johtaminen tiedolla Liiketoimintalähtöinen

Lisätiedot

Strategisen työhyvinvoinnin johtaminen

Strategisen työhyvinvoinnin johtaminen Marjaana Suutarinen / 7.11.2013 Strategisen työhyvinvoinnin johtaminen Strategisen työhyvinvoinnin sisältö Työhyvinvointistrategiassa yhdistyvät Työ- ja ympäristöturvallisuus Työterveys ja työhyvinvointi

Lisätiedot

Henkilöstön työkyky ja yrityksen menestyminen Tulosten pohdintaa

Henkilöstön työkyky ja yrityksen menestyminen Tulosten pohdintaa Henkilöstön työkyky ja yrityksen menestyminen Tulosten pohdintaa Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi tapaaminen 13.2.2009 / Sinikka Vanhala Yksinkertaistettu HRM-tuloksellisuus -malli ( Black Box malli)

Lisätiedot

Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot

Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot Työhyvinvointi yksilö - yritys verkostot Timo Makkonen Lappeenranta 18.1.2017 Hilkka Halla 29.9.2017 1 Sisältö Työhyvinvointi? Poissaolojen ja tuottamattoman työn hinta Mitä tehtävissä yrityksessä? Verkostot

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Minna Kohmo, Henki-Tapiola 30.11.2011 23.11.2011 1 Tämä on Tapiola Noin 3 000 tapiolalaista palvelee noin 960 000 kuluttaja-asiakasta 63 000 yrittäjää 60 000 maa- ja metsätalousasiakasta

Lisätiedot

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2010-2017 ja sen toimintaohjelma 2010-2013

HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2010-2017 ja sen toimintaohjelma 2010-2013 HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2010-2017 ja sen toimintaohjelma 2010-2013 Henkilöstövoimavarojen johtamisen ja kehittämisen strategiset päämäärät ja tavoitteet vuoteen 2017 sekä toimenpiteet vuoteen 2013 HENKILÖSTÖJOHTAMISEN

Lisätiedot

Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta

Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta Henkilöstöjohdon rooli ja organisaation tiedonhallinta Strateginen työhyvinvointijohtaminen kunta-alalla Pauli Forma Henkilöstöjohtamisen seminaari 9.4.2013 Perustuu Kevan julkaisuun 1/2013 (Pauli Forma,

Lisätiedot

Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta

Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta Työkykyjohtaminen osaksi henkilöstötuottavuutta MUUTOSTUKIKLINIKKA: Sote-muutosjohtaminen talouden ja henkilöstön ristipaineessa Eija-Maria Gerlander Kehittämispäällikkö, Keva 12.9.2019 Kyky tehdä työtä

Lisätiedot

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Työturvallisuuskeskus Koulutus- ja kehittämis- ja palveluorganisaatio Työhyvinvoinnin, yhteistoiminnan, tuloksellisuuden

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä

Kehitetään työhyvinvointia yhdessä Kehitetään työhyvinvointia yhdessä TTK Työhyvinvointipalveluista tukea Työhyvinvointikortti Pirkko Mäkinen pirkko.makinen@ttk.fi Mitä hyötyä? Hyöty on osoitettu tutkimuksin ja kehittämishankkeissa Työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena

Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena Elina Moisio 11.12.2003 KOPA-projekti Kohti osaamisen palkitsemista Käynnistyi syksyllä 2002 Mukana Niilo Hakonen, Elina Moisio ja Aino Salimäki Palkitsemisjärjestelmän

Lisätiedot

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo

Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari. 29.11.2011 Hannu Tulensalo Työhyvinvointi on osa johtamista Kuntaseminaari 29.11.2011 Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja 1 ASUKKAIDEN MENESTYMINEN Tarvetta vastaavat palvelut Asukkaiden omatoimisuus Vuorovaikutus TALOUS HALLINNASSA

Lisätiedot

Henkilöstöstrategia 2017 Pyhännän kunta

Henkilöstöstrategia 2017 Pyhännän kunta Henkilöstöstrategia 2017 Pyhännän kunta Henkilöstöstrategiasta Tämä strategia on laadittu koko henkilöstötoiminnan perustaksi. Strategia ulottuu vuoteen 2017 saakka, kuten Pyhännän kuntastrategiakin. Tässä

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä?

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? YES -hanke Helsinki 19.05.2010 Aulikki Sippola, KTT, kehityspäällikkö Tapiola-ryhmä 22.6.2010 1 Esityksen sisältö Miksi tasapuolinen

Lisätiedot

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017

Lisätiedot

Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä

Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä Hyvän henkilöstöjohtamisen lähteellä Katja Ekman, Jenni Kantola ja Susanna Kultalahti Vaasan yliopisto, Johtamisen yksikkö Henkilöstöjohtamisen tutkimusryhmä Henkilöstöjohtamisen tehtävät Työhyvinvoinnista

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ 2010. Hyvinvointi Tavoitteena hyvä työkyky ja toimivat työyhteisöt. Palkitseminen Tavoitteena kannustavuus ja oikeudenmukaisuus

HENKILÖSTÖ 2010. Hyvinvointi Tavoitteena hyvä työkyky ja toimivat työyhteisöt. Palkitseminen Tavoitteena kannustavuus ja oikeudenmukaisuus TK-10-1635-03 HENKILÖSTÖ 2010 Toimintastrategia Valtion henkilöstöpolitiikan linja Valtioneuvoston periaatepäätös Henkilöstö 2010 Henkilöstö on menestyksen tekijä Osaaminen uudistuminen ja osaamisen turvaaminen

Lisätiedot

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.

KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät , Mikkeli. Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9. KUNNAN MAINEEN JA ELINVOIMAN JOHTAMINEN Kaukolämpöpäivät 24.-25.8.2016, Mikkeli Timo Halonen kaupunginjohtaja, Mikkeli VTM, väitöstilaisuus 2.9.2016 Unelmayhteiskunta (Jensen) Tulevaisuuden maailmassa

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhdessä Pori

Työhyvinvointia yhdessä Pori Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki

Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työhyvinvoinnin yhteistyökumppanuus Savonlinnan kaupunki Työstä terveyttä ja elinvoimaa! -seminaari 23.4.2015 Kruunupuisto Henkilöstösihteeri Susanna Laine Sisältö Strategia Henkilöstö Työhyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto

Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009. Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien tuloksellisuusseminaari 19.11.2009 Titta Jääskeläinen YTM, tutkija Kuopion yliopisto Kuntien toimintaympäristö Kuntaorganisaatioiden toimintaan ja tavoitteenasetteluun osallistuu monia suorittavia,

Lisätiedot

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia

Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Organisaation tuottavuus on ihmisten hyvinvointia Terveyttä yksilöille, tuottavuutta yritykselle ja hyvinvointia työyhteisölle Ossi Aura Työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehitysjohtaja, fil.tri Alustuksen

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt

Lisätiedot

Poliisin työikäohjelma

Poliisin työikäohjelma Poliisin työikäohjelma Työelämän risteyksissä 30.1.2018 Poliisin työikäohjelman projektiryhmä 1 Toimintaympäristö muuttuu jatkuvaa muutosta hallittava tehtäviä on uudelleen organisoitava ja priorisoitava

Lisätiedot

Pelastustoimen työurat Mitä meistä tulee isona? Mika Kontio pelastuspäällikkö Varsinais-Suomen Pelastuslaitos

Pelastustoimen työurat Mitä meistä tulee isona? Mika Kontio pelastuspäällikkö Varsinais-Suomen Pelastuslaitos Pelastustoimen työurat Mitä meistä tulee isona? Mika Kontio pelastuspäällikkö Varsinais-Suomen Pelastuslaitos PALOASEMAT 3 27.11.2015 Varsinais-Suomen pelastuslaitos Kuntia 27 Asukkaita 472 000 Päätoimista

Lisätiedot

MARKO KESTI. Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen

MARKO KESTI. Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen MARKO KESTI Strateginen henkilöstötuottavuuden johtaminen TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad ISBN: 978-952-14-1508-1 Kariston Kirjapaino

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin johtaminen - läsnäoloa ja uudistumista. Uudista ja uudistu 24.9.2009 Marjaana Suutarinen

Työhyvinvoinnin johtaminen - läsnäoloa ja uudistumista. Uudista ja uudistu 24.9.2009 Marjaana Suutarinen Työhyvinvoinnin johtaminen - läsnäoloa ja uudistumista Uudista ja uudistu 24.9.2009 Marjaana Suutarinen Sisältö Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvoinnin Mallit Vastuutasot Suunnitelma Läsnäolo ja uudistuminen

Lisätiedot

Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki - 23.9.2009

Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki - 23.9.2009 Uudista ja uudistu 2009 Henkilöstöjohtamisen uudistamisen välttämättömyys - case Jyväskylän kaupunki - 23.9.2009 Pertti Malkki (FT, YTM) Henkilöstöjohtaja Sisältö Ajatuksia kuntien tuottavuuskehityksestä

Lisätiedot

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset

HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Henkilöstöpolitiikan ja henkilöstötyön linjaukset HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöstrategia 2025 Visiomme 2025 Olemme osana Lahden aluetta tulevaisuutta innovatiivisesti rakentava, vetovoimainen ja ammattilaisiaan arvostava työpaikka Strateginen päämäärämme

Lisätiedot

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012

Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Forssan kaupungin ja kaupungin henkilöstöjärjestöjen välinen HENKILÖSTÖSOPIMUS 2011 2012 Yhteistoimintaryhmä 29.11.2010 Kaupunginhallitus 29.11.2010 Kaupunginvaltuusto 13.12.2010 Sisällysluettelo 1. Edellisen

Lisätiedot

Uudista ja uudistu 2011

Uudista ja uudistu 2011 Uudista ja uudistu 2011 Kaikki mitä työhyvinvointiisi tarvitset? Työkykyriskeistä työhyvinvointiin Elina Taipale Are Oy 1 Puheenvuoron tavoitteet Osoittaa, että työkykyriskeihin keskittyminen tarjoaa hyvän

Lisätiedot

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena

Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena Suuntana parempi työelämä Työterveyshuolto työpaikan hyvinvoinnin tukena, asiantuntija, FM Työelämäryhmän loppuraportti Työterveysyhteistyön kehittäminen Työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän tiivis

Lisätiedot

Hyvä henkilöstöjohtaminen

Hyvä henkilöstöjohtaminen Hyvä henkilöstöjohtaminen Riitta Tihinen 2011 Sisältö Henkilöstöjohtamisen osa-alueet ja vastuut Henkilöstösuunnittelu ja osaamisen johtaminen organisaatiorakenne, prosessit ja osaaminen Yksilön osaaminen

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin kehittäminen

Työhyvinvoinnin kehittäminen Työhyvinvoinnin kehittäminen Marja-Liisa Manka Alueseminaari 1. Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos HyWin- Työhyvinvointi Työhyvinvointi on strateginen menestystekijä Yksilön terveys 1900-luvun alku =

Lisätiedot

221 Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategia ja palkitsemisstrategia vuosille sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet

221 Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategia ja palkitsemisstrategia vuosille sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet 566/2017 221 Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategia ja palkitsemisstrategia vuosille 2017-2022 sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteet Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo

Lisätiedot

Hyväksytty AMK-hallituksessa 14.6.2006, päivitys hyväksytty AMK-hallituksessa 19.6.2012

Hyväksytty AMK-hallituksessa 14.6.2006, päivitys hyväksytty AMK-hallituksessa 19.6.2012 Hyväksytty AMK-hallituksessa 14.6.2006, päivitys hyväksytty AMK-hallituksessa 19.6.2012 Kannen kuva: Henkilöstöä MAMKin 20-vuotisjuhlissa syksyllä 2011. Mikkelin ammattikorkeakoulun osaamis- ja henkilöstöstrategia

Lisätiedot

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija-

- Kuntakentän tehostamisen asiantuntija- - Kuntakentän tehostamisen asiantuntija- TEE YHTEISTYÖTÄ Kuntien palvelu-keskukset monistavat parhaita toimintatapoja ja ratkaisuja VALITSE KUNTAPRO Kokenut tiennäyttäjä palvelee tehokkaasti ja ammattitaidolla

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen suunnittelun tilannekatsaus

Henkilöstöjohtamisen suunnittelun tilannekatsaus Henkilöstöjohtamisen suunnittelun tilannekatsaus Kuntajohtajat ja virkamiesjohtoryhmä Outi Sonkeri 13.12.2017 Henkilöstön siirtymistä koskevat valmistelutoimenpiteet Toteutetaan yhteistyössä maakunta -

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin kehittäjien valmennuskoulutus organisaation sisällä

Työhyvinvoinnin kehittäjien valmennuskoulutus organisaation sisällä Työhyvinvoinnin kehittäjien valmennuskoulutus organisaation sisällä Tuulia Paane-Tiainen 2015 Henkilöstö- ja opetuspalvelut Osaamisen kehittäminen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Käsitemäärittelyä Strateginen

Lisätiedot

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy

HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy Virvo Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Miksi mittaaminen on tärkeää? HR-mittareiden

Lisätiedot

LPKKY & SASKY Tuloskortti Tarkastelu EFQM/CQAF viitekehykset

LPKKY & SASKY Tuloskortti Tarkastelu EFQM/CQAF viitekehykset LPKKY & SASKY Tuloskortti Tarkastelu EFQM/CQAF viitekehykset EFQM MALLI TOIMINNTA TÚLOKSET 1 Johtajuus Lainsäädäntö Perussopimus Hallintosääntö Ydinprosessit Vuosisuunnitelmat Talousarvio Tilinpäätös Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja?

Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? Maintpartner; työhyvinvoinnin strateginen johtaminen Miten mitata työkykyjohtamisen investointeja? 17.3.2015 Suomi ja Työtulevaisuus Jari Syrjälä Henkilöstöjohtaja Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

Strateginen hyvinvoinnin johtaminen tukee kuntia muuttuvassa maailmassa. Terttu Pakarinen

Strateginen hyvinvoinnin johtaminen tukee kuntia muuttuvassa maailmassa. Terttu Pakarinen Strateginen hyvinvoinnin johtaminen tukee kuntia muuttuvassa maailmassa Ihmiskuva on johtajan ajattelun perusta (Ollila 2010) Mitä nopeammin otamme käyttöön ihmistä koskevan uuden tiedon, sitä nopeammin

Lisätiedot

Työkykyriskit ennakoiden haltuun

Työkykyriskit ennakoiden haltuun Työkykyriskit ennakoiden haltuun Työkyky on kriittinen menestystekijä tulevaisuuden organisaatioissa Laadukas työkykyjohtaminen pitää työkyvyttömyysriskin ja työkyvyttömyyskustannukset hallinnassa ja lisää

Lisätiedot

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010

Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Henkilöstötuottavuuden johtaminen ja työelämän laadun merkitys organisaation tuottavuudessa Tauno Hepola 11.2.2010 Organisaatioiden haasteita Työelämän laadun rakentuminen Työhyvinvointi, tuottavuus ja

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Työkykyjohtaminen osaksi kokonaisvaltaista henkilöstöjohtamista

Työkykyjohtaminen osaksi kokonaisvaltaista henkilöstöjohtamista Työkykyjohtaminen osaksi kokonaisvaltaista henkilöstöjohtamista Taina Tuomi Kehittämispäällikkö, KT Keva Kuntamarkkinat / 12.9.2018 klo 12-12.45 Tämän session sisältö Työkykyjohtamisen käsite Palvelutavoitteiden,

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA

KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA KEHITTÄJÄ RATKAISIJA REKRYTOIJA SUORITUKSEN JOHTAMINEN JA PALKITSEMINEN Uusi Osaaja 2 Kick off seminaari 17.11.2011 Anne Haggrén, Virvo Oy 16.11.2011 www.virvo.fi 2 MENESTYS YMPÄRISTÖ YRITYS, ORGANISAATIO

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari

Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari Henkilöstön kehittämisteemat 2017 Hallituksen seminaari 28.2.-1.3.2017 28.2.2017 1 Strateginen henkilöstöjohtaminen =strategiaa toteuttava johtaminen Strategisella henkilöstöjohtamisella mahdollistetaan

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen - onko sijoituksesi kannattava?

Osaamisen kehittäminen - onko sijoituksesi kannattava? 1 Vältä osaamiskuilu, Technopolis, Espoo Osaamisen kehittäminen - onko sijoituksesi kannattava? Päivi Hietanen Director, Tieturi Oy EK:n koulutus- ja työvaliokunnan jäsen Tietojenkäsittelyalan koulutustoimikunnan

Lisätiedot

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Titi Heikkilä Työhyvinvointipäällikkö Helsinki Suomi 100 johtamisseminaari 24.11.2017 Esityksen sisältö Lyhyt esittely Helsinki Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Henkilöstö strategisena voimavarana

Henkilöstö strategisena voimavarana Henkilöstö strategisena voimavarana - henkilöstösuunnitelmat toiminnan tuloksellisuuden tukena Terttu Malo Kirkon koulutuskeskus Henkilöstö strategisena voimavarana - lähtökohta Toimintaympäristöjen muutokset

Lisätiedot

Sokeat miehet ja elefan/ näkökulmia palvelustrategiaan

Sokeat miehet ja elefan/ näkökulmia palvelustrategiaan Sokeat miehet ja elefan/ näkökulmia palvelustrategiaan Marja Sivula, sairaanhoitajaopiskelija, Laurea- amma/korkeakoulu Teemu Ylikoski, yliope@aja, Laurea- amma/korkeakoulu, Lohja Länsi- Uudenmaan HyvinvoinJfoorumi

Lisätiedot

Tervetuloa! TULOKSISTA TOIMINTAAN. Kohti yhteistä ja innostavaa arkipäivän kehittämistä yhdessä tekemällä

Tervetuloa! TULOKSISTA TOIMINTAAN. Kohti yhteistä ja innostavaa arkipäivän kehittämistä yhdessä tekemällä ENGAGING PEOPLE FOR SUCCESS Tervetuloa! TULOKSISTA TOIMINTAAN Kohti yhteistä ja innostavaa arkipäivän kehittämistä yhdessä tekemällä 24.10.2018 Mika Tenhunen Vaikuttavuutta kehittämiseen TIETO ORGANISAATION

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen uudistaminen ja työn vaatimukset Koulutuksella ja osaamisella on työkykyä ylläpitävä ja rakentava vaikutus, joka osaltaan

Lisätiedot

Viestinnän ja johtamisen yhteispeli. TAMK, Teiskontie 33, Tampere klo Tuottavuus ja viestintä

Viestinnän ja johtamisen yhteispeli. TAMK, Teiskontie 33, Tampere klo Tuottavuus ja viestintä Viestinnän ja johtamisen yhteispeli TAMK, Teiskontie 33, Tampere 31.05.3007 klo 12.00 Tuottavuus ja viestintä Teknologiayhteiskunnan haaste Tehokkuuden tavoittelu on aina ohjannut kehitystämme. Ihmisen

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Suorituksen johtaminen

Suorituksen johtaminen Suorituksen johtaminen Vaasan yliopisto Kevät 2010 Juhani Kauhanen juhani.kauhanen@hse.fi 3/28/2010 Juhani Kauhanen 1 Suorituksen johtaminen Esityksen tavoitteet: - määritellä asiantuntijuus - kuvata esimieheltä

Lisätiedot

Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena

Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Kirteko-verkostotapaaminen Oili Marttila Kirkon työmarkkinaosasto 11/2016 Henkilöstösuunnitelma -Yksi vai useampia

Lisätiedot

ASIAKASKESKEINEN HENKILÖSTÖJOHTAMINEN. Uudista ja Uudistu messut Wanha Satama Pauli Juuti

ASIAKASKESKEINEN HENKILÖSTÖJOHTAMINEN. Uudista ja Uudistu messut Wanha Satama Pauli Juuti SIKSKESKEINEN HENKILÖSTÖJOHTMINEN Uudista ja Uudistu messut Wanha Satama 24.11.2015 Pauli Juuti Sisällys Henkilöstöjohtamisen ja asiakaskeskeisyyden yhteys? Mitä asiakaskeskeisellä henkilöstöjohtamisella

Lisätiedot

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta Terveyskeskusjohdon päivät 10.2.2012 Eija Peltonen Johtava hoitaja, TtT 10.2.2012 1 Hyvä johtaminen ja henkilöstö? Hyvät johtamis-

Lisätiedot

Työelämän laadun merkitys organisaation kilpailukyvylle

Työelämän laadun merkitys organisaation kilpailukyvylle Työelämän laadun merkitys organisaation kilpailukyvylle Marko Kesti marko.kesti@mcompetence.com EVP HRM-Performance, Mcompetence Oy Ph.D. Researcher, Lapin Yliopisto Tietokirjailija, Suomen tietokirjailijat

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee

Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Ammatillisen koulutuksen laatutyöryhmä työskentelee Laatuverkoston tapaaminen 31.10.2013 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Laatutyöryhmä työskentelee Ehdotus koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien

Lisätiedot

Muutos onnistuu strategisella henkilöstöjohtamisella. Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Kuma

Muutos onnistuu strategisella henkilöstöjohtamisella. Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Kuma Muutos onnistuu strategisella henkilöstöjohtamisella Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT 12.9.2018 Kuma Ohjelma Mieti tilanne, jossa olet työssäsi (ml. Johtamistyö) parhaimmillasi ja kerro se vieruskaverille

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Enemmän kuin irrallinen 360 -arviointi Agenssi360 HRM on ainutlaatuinen yhdistelmä johtamisen tavoitetilan määrittelyä, 360 -arviointia ja kasvokkaista

Lisätiedot

Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus

Khall liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. TYÖHYVINVOINTISUUNNITELMA Padasjoen kunta Kunnanhallitus 7.5.2018 Khall. 07.05.2018 78 liite nro 3. JOHDANTO Työhyvinvoinnin edistäminen on olennainen osa tuloksellista

Lisätiedot

Tutkimusyhtiö. HR Intelligence to support business success

Tutkimusyhtiö. HR Intelligence to support business success Tutkimusyhtiö Corporate Image Oy HR Intelligence to support business success Corporate Image Oy Perustettu 1986 Eik Erikoisosaamineni i globaalit henkilöstö- ja johtamis Toimipisteet Espoo, Turku, Tukholma

Lisätiedot

STRATEGINEN HENKILÖSTÖJOHTAMINEN PIENESSÄ KUNNASSA

STRATEGINEN HENKILÖSTÖJOHTAMINEN PIENESSÄ KUNNASSA STRATEGINEN HENKILÖSTÖJOHTAMINEN PIENESSÄ KUNNASSA Jyväskylän yliopisto Kauppakorkeakoulu Pro gradu -tutkielma 2016 Tekijä Sari Karhu Oppiaine Johtaminen Ohjaaja Anna-Maija Lämsä TIIVISTELMÄ Tekijä Sari

Lisätiedot

Henkilöstöohjelma. Kaupunkistrategiaa toteuttava kaupunginhallituksen toteutusohjelma vuosille 2006 2008. Kaupunginhallitus hyväksynyt 30.1.

Henkilöstöohjelma. Kaupunkistrategiaa toteuttava kaupunginhallituksen toteutusohjelma vuosille 2006 2008. Kaupunginhallitus hyväksynyt 30.1. Kaupunginhallitus hyväksynyt 30.1.2006 Henkilöstöohjelma Kaupunkistrategiaa toteuttava kaupunginhallituksen toteutusohjelma vuosille 2006 2008 KH 30.1.2006 Tampereen kaupunki Henkilöstöohjelma Toimintaympäristö

Lisätiedot

Kieku-henkilöstöhallinto. Jaana Mannonen

Kieku-henkilöstöhallinto. Jaana Mannonen Kieku-henkilöstöhallinto Jaana Mannonen 1.10.2010 Mitä Kieku mahdollistaa? Yhtenäiset ja virtaviivaiset prosessit tehostaa valtion talous- ja henkilöstöhallinnon toimintaa tukevat palvelukeskusmallia pohja

Lisätiedot

Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista

Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista Työpohja 1: Ideointi tulevaisuuden mahdollisuuksista ja potentiaalista Tuote palveluna Nyt Tulevaisuuden mahdollisuudet Taloudellinen potentiaali Elinkaaren pidentäminen Verkoston optimointi Digitaaliset

Lisätiedot

ValoDi Valorisation of Diversity Skills Välineitä monimuotoisuustaitojen kehittämiseen. 28.10.2010 YES-seminaari, Vaasa Mari Poikolainen

ValoDi Valorisation of Diversity Skills Välineitä monimuotoisuustaitojen kehittämiseen. 28.10.2010 YES-seminaari, Vaasa Mari Poikolainen ValoDi Valorisation of Diversity Skills Välineitä monimuotoisuustaitojen kehittämiseen 28.10.2010 YES-seminaari, Vaasa Mari Poikolainen ValoDi Valorisation of Diversity Skills Managing diversity...impossible?

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja johtaminen

Työhyvinvointi ja johtaminen Työhyvinvointi ja johtaminen Johtaja 2012 forum Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari 13.9.2012 Aino-Marja Halonen Vastaava työterveyshoitaja Riihimäen Työterveys ry Riihimäen Työterveys ry Perustettu 1981

Lisätiedot

YRITYSKULTTUURI TYÖHYVINVOINNIN JA KILPAILUKYVYN LÄHTEENÄ

YRITYSKULTTUURI TYÖHYVINVOINNIN JA KILPAILUKYVYN LÄHTEENÄ YRITYSKULTTUURI TYÖHYVINVOINNIN JA KILPAILUKYVYN LÄHTEENÄ susanna rantanen yrittäjä, kulttuuristrategisti heebo oy employee experience agency emine oy KESKEISET MUUTOSVOIMAT 1. TYÖELÄMÄN DEMOGRAAFISET

Lisätiedot

Työelämän laatu tuotantotekijänä. Turvallinen Suomi -seminaari Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja

Työelämän laatu tuotantotekijänä. Turvallinen Suomi -seminaari Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja Työelämän laatu tuotantotekijänä Turvallinen Suomi -seminaari 25.4.2018 Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja Menestys piilee ihmisissä Olemme kumppanisi, kun haluat saada henkilöstössä piilevät

Lisätiedot

Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä.

Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä. Tervetuloa Careaan Sitoutuminen Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä. Sitoutuminen on hoitajan halua pysyä

Lisätiedot

Tahti- palvelun mahdollisuudet henkilöstöjohtamisen tukena

Tahti- palvelun mahdollisuudet henkilöstöjohtamisen tukena Tahti- palvelun mahdollisuudet henkilöstöjohtamisen tukena Henkilöstöjohtaja Maarit Hildén 10.9.2009 Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Tutkii ja valvoo elintarvikeketjun turvallisuutta ja laatua. Perustana

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET Johdanko projekteja vai ihmisiä? Vai molempia? Miten saan ihmiset toimimaan tiiminä ja pysymään

Lisätiedot

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa

Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa Uuden kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöjohtamisen periaatteet yhdistymissopimuksessa ja poliittisessa sopimuksessa UK-henkilöstöryhmä, 10.6.2010 Henkilöstöjohtamisella tarkoitetaan tässä sitä johtamisen

Lisätiedot

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä

Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Henkinen työsuojelu hyvinvointia rakennetaan yhdessä Yliopistojen työsuojelupäivät 2006 Tulevaisuuden turvallisuutta - NYT Koulutuspäällikkö, työpsykologi Tiina Saarelma-Thiel tiina.saarelma-thiel@ttl.fi

Lisätiedot

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Satu Huber 17.11.2011 17.11.2011 1 Kysymys Jos yrityksenne palkkasumma on > 30mio 30 vuotias henkilö jää työkyvyttömyyseläkkeelle; palkka

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin

Henkilöstöjohtamisen rooli reformin Henkilöstöjohtamisen rooli reformin toteuttamisessa Johtaminen, säästöt ja henkilöstö Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä 28.10.2015 Riikka-Maria Yli-Suomu, puheenjohtaja, AMKE:n HRMD-verkosto

Lisätiedot