Tietolehtinen uusialkutyöpaikoista/erityisistä uusialkutyöpaikoista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tietolehtinen uusialkutyöpaikoista/erityisistä uusialkutyöpaikoista"

Transkriptio

1 Sida: 1 av 4 Finska Faktablad för arbetssökande Nystartsjobb/särskilt nystartsjobb Tietolehtinen uusialkutyöpaikoista/erityisistä uusialkutyöpaikoista Mikäli olet ollut työttömänä pidemmän aikaa tai olet vasta saapunut Ruotsiin niin työnantaja voi saada taloudellista korvausta sinun työllistämisestäsi. Tukea kutsutaan uusialkutyöksi tai erityiseksi uusialkutyöksi. Voiko työnantaja saada korvausta minusta? Työnantaja voi saada korvausta mikäli olet kirjautuneena Työnvälityksessä ja ollut vailla työtä pidemmän aikaa(1). Sitävastoin työnantaja ei voi saada korvausta jo meneillään olevasta työsuhteesta. Työnantajan korvauksen saannin edellytyksenä on että sinä olet ollut poissa työelämästä koska olet ollut ilmoittautuneena työttömäksi Työnvälityksessä osallistunut työmarkkinapoliittiseen ohjelmaan saanut sairausrahaa, kuntoutusrahaa, sairauskorvausta tai aktiviteettikorvausta saanut toimeentulotukea tai taloudellista avustusta sosiaalipalvelulain (2001:453) 1 4 kappaleen mukaisesti ja samalla ollut työttömänä ollut työsuhteessa Samhallilla. Työnantaja voi myös saada korvausta jos sinä olet saapunut Ruotsiin korkeintaan kolme vuotta sitten ja saanut oleskeluluvan pakolaisena, turvantarvitsijana tai perhesidoksen takia olet saapunut Ruotsiin korkeintaan kolme vuotta sitten ja saanut oleskelukortin EES-asukkaan omaisena (pätee vain tietyissä tapauksissa) sinut on tuomittu vähintään vuodeksi vankeuteen ja sinulla on liikkumavapaus tai olet ehdollisessa vapaudessa mutta et ole suorittanut yhtä vuotta koeajastasi (1) Sinä joka täytät vuotta kuluvana vuonna ja olet ollut kokopäiväisesti työttömänä vähintään 6 viimeisistä 9:stä kuukaudesta. 27 vuotta tai enemmän kuluvana vuonna ja olet ollut kokopäiväisesti työttömänä vähintään 12 viimeisistä 15:sta kuukaudesta. Jos olet ollut kotona alle kaksivuotiasta lasta hoitamassa saat hypätä sen ajan yli täyttääksesi ehdot. Jos lapsi on adoptoitu, ylihypättävä aika on kaksi vuotta lapsen saamisesta.

2 Sida: 2 av 4 osallistut työ- tai kehitystakuuseen. Mitä työsuhdemuotoja korvaus koskee? Korvaus koskee vakituisia ja määräaikaisia työsuhteita. Se koskee myös osapäiväisiä työsuhteita. Minkä korvauksen ja mitkä vakuutukset minä saan? Sinulle kuuluu kyseisen ammattialan työehtosopimuksen mukainen palkka. Jos työnantaja ei ole tehnyt työehtosopimusta sinulle kuuluu silti pääpiirteissään työehtosopimusta vastaava palkka. Kuinka suuren taloudellisen korvauksen työnantaja voi saada? Jos täytät vuotta kuluvana vuonna niin työnantaja saa normaalia työnantajamaksua vastaavan määrän (31,42 %) Jos täytät vuotta kuluvana vuonna ja olet ollut poissa työelämästä 12 kuukauden ajan niin työnantaja saa kaksinkertaista työnantajamaksua vastaavan määrän. Jos täytät 27 vuotta tai enemmän kuluvana vuonna niin työnantaja saa kaksinkertaista työnantajamaksua vastaavan määrän. Työnantaja saa korvausta siltä palkan osalta, joka on enintään kruunua kuukaudessa kokopäivätyöstä. Jos kysymys on osapäivätyöstä korvausta vähennetään suhteessa työajan pituuteen. Kuinka kauan työnantaja voi saada korvausta? Tavallisesti työnantaja voi saada korvausta yhtä kauan kuin sinä olet ollut työttömänä mutta joitakin maksimirajoja on myös. Seuraavat säännöt pätevät jos olet ollut työttömänä, osallistunut johonkin ohjelmaan, ollut työsuhteessa Samhallilla, saanut toimeentulotukea tai sairausrahaa, kuntoutusrahaa, sairauskorvausta tai aktiviteettikorvausta: Jos täytät vuotta kuluvana vuonna niin työnantaja voi saada korvausta jopa 12 kuukauden ajan. Jos olet saanut sairausrahaa, kuntoutusrahaa, sairauskorvausta tai

3 Sida: 3 av 4 aktiviteettikorvausta niin työnantaja voi saada korvausta jopa viiden vuoden ajan. Jos täytät vuotta kuluvan vuoden aikana niin työnantaja voi saada korvausta jopa viiden vuoden ajan. Jos täytät 56 vuotta tai enemmän kuluvan vuoden aikana niin työnantaja voi saada korvausta kaksi kertaa niin pitkältä ajalta kuin olet ollut vailla työtä. Työnantaja voi saada korvausta enintään 10 vuotta tai sen vuoden loppuun jolloin täytät 65. Seuraavat säännöt pätevät jos olet vastasaapunut, istunut vankilassa tai osallistut työ- taikka kehitystakuuseen: Jos olet vasta saapunut Ruotsiin voi työnantaja saada korvausta kolmen ensimmäisen vuoden osalta siitä lähtien kun olet saanut oleskelulupasi. Yllä olevien ehtojen perusteella työnantaja voi saada korvausta myös pidemmältä ajalta. Jos sinut on tuomittu vähintään vuodeksi vankeuteen ja sinulla on liikkumavapaus tai olet ehdonalaisessa vapaudessa niin työnantaja voi saada korvausta tuomittua rangaistusta vastaavalta ajalta (enintään viisi vuotta). Jos osallistut työ- ja kehitystakuuseen, työnantaja saa tukea vuoden ajan mikäli et täytä mitään muita ehtoja. Erityinen uusialkutyö Mikäli olet saanut sairausrahaa, kuntoutusrahaa, sairauskorvausta tai aktiviteettikorvausta kokopäiväisenä ja täytät vuotta kuluvan vuoden aikana niin työnantaja voi saada normaalia työnantajamaksua vastaavan korvauksen sekä nuorten työnantajamaksua vastaavan määrän. Työnantaja saa korvausta siltä palkan osalta, joka on enintään kruunua kuukaudessa kokopäivätyöstä. Jos kysymys on osapäivätyöstä korvausta vähennetään suhteessa työajan pituuteen. Kuka tekee mitä? Työnantajan tehtävänä on anoa uusialkutyötä sinulle mutta sinun pitää itse täyttää työttömyyskausiesi ajankohdat sisältävä kaavake ja viedä tai lähettää se Työnvälitykseen. Kaavake löytyy arbetsformedlingen.se - sivustolta tai lähimmästä työnvälityksestä. Joissakin tapauksissa sinun täytyy liittää mukaan todistus:

4 Sida: 4 av 4 Jos saat toimeentulotukea tai taloudellista avustusta pyydät todistuksen kunnalta. Jos olet saanut sairausrahaa, kuntoutusrahaa, sairauskorvausta tai aktiviteettikorvausta pyydät todistuksen Vakuutuskassalta. Jos sinut on tuomittu vankeuteen pyydät todistuksen Kriminaalihuollosta. Jos olet ollut työsuhteessa Samhalliin sinun pitää antaa vahvistettu kopio työhönotto-todistuksestasi. Vahvistettu kopio tarkoittaa sitä että entinen esimiehesi tai joku muu Samhallilla toimiva henkilö kirjoittaa työhönottosopimukseesi että sinä olet työskennellyt Samhallilla. Jos olet saanut oleskeluluvan sinun pitää antaa kopio oleskeluluvasta. Tuo tai lähetä kaavake ja todistuksesi meille Työnvälitykseen ennen työsuhteen alkua. Tämä on tärkeää jotta voimme tehdä päätöksen joko uusialkutyöstä tai erityisestä uusialkutyöstä. Työnvälityksen päätös on tehtävä ennen työsuhteen alkua jotta työnantajasi voi saada korvauksen. Sinun täytyy olla ilmoittautuneena Työnvälitykseen kun päätämme uusialkutyöstä. Voit ilmoittautua samalla kun tuot kaavakkeen ja todistuksesi. Säännöt Uusialkutyöpaikkojen tuesta annettu asetus (2006:1481) Työnvälityksen määräykset (AFFS 2010:7) uusialkutyöpaikkojen tuesta Soita meille numeroon jos olet kiinnostunut ja haluat lisätietoja. Voit myös käydä lähimmässä työnvälityksessä tai arbetsformedlingen.se -sivustolla.

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille. Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Kun muutat Suomeen tai Suomesta Kun muutat Suomeen tai

Lisätiedot

KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT

KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT KUN TYÖT LOPPUVAT JA TYÖTTÖMYYS TAI LOMAUTUS ALKAVAT Kun tietoon tulee yrityksessä tapahtuvia lomautuksia tai irtisanomisia, kannattaa ottaa ajoissa asioista selvää. Neuvoja lomautus- ja työttömyysasioissa

Lisätiedot

Oleskelu. Maistraatti KELA. Verotoimisto. TE-toimisto. Julkiset peruspalvelut

Oleskelu. Maistraatti KELA. Verotoimisto. TE-toimisto. Julkiset peruspalvelut 1. Työnte kijän (EU:n kansalainen ) muutto Suomeen EU -alueelta Oleskelu Ansiotyö Suomessa ei vaadi työntekijän oleskelulupaa. Mikäli työ Suomessa kestää yli 3 kk, on rekisteröitävä oleskeluoikeus paikallisella

Lisätiedot

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011

Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011 Muutto Suomeen tai Suomesta ulkomaille Miten pääset Suomen sosiaaliturvaan ja mitä tapahtuu kun muutat ulkomaille? Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Kun muutat Suomeen ja Suomesta 1 Kun muutat Suomeen

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2015 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA JA VUOROTTELUKORVAUS. www.tyj.fi

TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2015 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA JA VUOROTTELUKORVAUS. www.tyj.fi TYÖTTÖMYYSKASSOJEN ETUUSOPAS 2015 ANSIOSIDONNAINEN TYÖTTÖMYYSTURVA JA VUOROTTELUKORVAUS www.tyj.fi Työttömyyskassojen etuusopas 2015 Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön (TYJ) toimittama etuusopas sisältää

Lisätiedot

Työelämäsertifikaatti - maahanmuuttajille

Työelämäsertifikaatti - maahanmuuttajille Työelämäsertifikaatti - maahanmuuttajille Sisältö Johdanto... 3 Osa 1 Työlainsäädäntö 1. Yleistä Suomesta... 4 2. Osaaminen ja koulutus... 8 3. Työnhaku... 12 4. Työmarkkinajärjestelmä... 13 5. Työsopimus...

Lisätiedot

MAST. selkomateriaali työnhausta ja työllistymisestä. Työhön! selkomateriaali työnhausta ja työllistymisestä

MAST. selkomateriaali työnhausta ja työllistymisestä. Työhön! selkomateriaali työnhausta ja työllistymisestä MAST selkomateriaali työnhausta ja työllistymisestä Työhön! selkomateriaali työnhausta ja työllistymisestä Työhön! Selkomateriaali työnhausta ja työllistymisestä Kirjoittajat: Piia Virtanen ja Hanna Stenroos

Lisätiedot

Kun haet korvausta potilasvakuutuksesta. Potilasvakuutuskeskus

Kun haet korvausta potilasvakuutuksesta. Potilasvakuutuskeskus Kun haet korvausta potilasvakuutuksesta Potilasvakuutus korvaa Suomessa annetun terveyden- ja sairaanhoidon yhteydessä aiheutuneita henkilövahinkoja. Korvausperusteista säädetään potilasvahinkolaissa.

Lisätiedot

1 (6) Toukokuu 2010 TYÖTTÖMYYSTURVAA TYÖTTÖMÄLLE

1 (6) Toukokuu 2010 TYÖTTÖMYYSTURVAA TYÖTTÖMÄLLE Toukokuu 2010 1 (6) TYÖTTÖMYYSTURVAA TYÖTTÖMÄLLE Miten toimit, kun työ päättyy Ilmoittaudu työ- ja elinkeinotoimistossa työttömäksi työnhakijaksi välittömästi työsuhteen päätyttyä tai lomautuksen alkaessa.

Lisätiedot

OLESKELULUPA SUOMEEN TIETOSIVU MUUT KUIN EU/ETA-KANSALAISET

OLESKELULUPA SUOMEEN TIETOSIVU MUUT KUIN EU/ETA-KANSALAISET TIETOSIVU OLESKELULUPA SUOMEEN MUUT KUIN EU/ETA-KANSALAISET Suomeen tulevat ulkomaalaiset tarvitsevat yleensä oleskeluluvan pitkäaikaista oleskelua varten Suomessa. Tässä tietosivussa selostetaan yleisluonteisesti

Lisätiedot

Oikeus liikkua ja asua. vapaasti Euroopassa. Opas EU:n kansalaisen oikeuksista EUROOPAN KOMISSIO

Oikeus liikkua ja asua. vapaasti Euroopassa. Opas EU:n kansalaisen oikeuksista EUROOPAN KOMISSIO Oikeus liikkua ja asua vapaasti Euroopassa Opas EU:n kansalaisen oikeuksista EUROOPAN KOMISSIO Oikeusasioiden pääosasto 1 Tässä oppaassa kerrotaan, mitä oikeuksia EU:n kansalaisella on liikuttaessa Euroopan

Lisätiedot

KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ

KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ Kunnallisen eläkelaitoksen valtuuskunnan kunnallisen eläkelain 8 :n nojalla 29. päivänä marraskuuta 2002, 24. päivänä huhtikuuta 2003, 15. päivänä huhtikuuta

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2005 ALKAEN Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Muutos KV 28.8.2006

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINNAN OPAS TYÖMINISTERIÖ

YHDISTYSTOIMINNAN OPAS TYÖMINISTERIÖ Selkokieliversio YHDISTYSTOIMINNAN OPAS TYÖMINISTERIÖ YHDISTYS ON YHTEISTOIMINTAA...2 Yhteinen asia, kaikki mukaan!... 2 Jäseneksi liittyminen...3 Tärkeä tiedonkulku... 4 Ero yhdistyksen jäsenyydestä...

Lisätiedot

Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi

Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi Vuorotteluvapaa te-palvelut.fi Työnhakijan ja työnantajan vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa työntekijä työnantajansa kanssa tekemänsä vuorottelu sopimuksen mukaisesti vapautuu määräajaksi

Lisätiedot

Siviilipalveluksen järjestämistä ja suorittamista koskeva ohje

Siviilipalveluksen järjestämistä ja suorittamista koskeva ohje Siviilipalveluksen järjestämistä ja suorittamista koskeva ohje Siviilipalveluksen järjestämistä ja suorittamista koskeva ohje OHJE TEM/117/03.01.05/2014 1.2.2014 Voimassa 1.2.2014 toistaiseksi Sisältö

Lisätiedot

Miten markkinoin osaamistani? Työnhaun opas

Miten markkinoin osaamistani? Työnhaun opas Miten markkinoin osaamistani? Työnhaun opas Ura- ja rekrytointipalvelut Helsingin yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut teksti Marina Misukka 2. uudistettu painos Yliopistopaino 2004 TYÖNHAUN OPAS MITEN

Lisätiedot

Mitä tulee tietää, kun palkkaa uutta henkilöstöä?

Mitä tulee tietää, kun palkkaa uutta henkilöstöä? Mitä tulee tietää, kun palkkaa uutta henkilöstöä? Aloitamme Kuntatyönantajassa artikkelisarjan, jossa kerromme palvelussuhteen alkamisen, sen kulkuun ja päättymiseen liittyviä juridisia perusasioita.tässä

Lisätiedot

Vuoden 2012 kysymykset USEIN KYSYTTYÄ KYSYMYSTEN VASTAUKSET

Vuoden 2012 kysymykset USEIN KYSYTTYÄ KYSYMYSTEN VASTAUKSET Vuoden 2012 kysymykset USEIN KYSYTTYÄ KYSYMYSTEN VASTAUKSET Sisällysluettelo 1. Yleiset kysymykset... 4 1.1. Mikä työeläkeote on?... 4 1.2. Kuka saa työeläkeotteen?... 4 1.3. Miksi en ole saanut työeläkeotetta?...

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...3

Lisätiedot

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea.

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea. Muistio Jarkko Lahtinen 27.6.2013 OSA-AIKAINEN LASTENHOITO JA YKSITYISEN HOIDON TUKI Tämän tiedotteen laatiminen on tullut ajankohtaiseksi, koska on ilmennyt epätietoisuutta, voidaanko yksityisen hoidon

Lisätiedot

Kaikki irti harjoittelusta Osa 1 Käytännön opas harjoittelijalle 2015

Kaikki irti harjoittelusta Osa 1 Käytännön opas harjoittelijalle 2015 Kaikki irti harjoittelusta Osa 1 Käytännön opas harjoittelijalle 2015 Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O. Yliopisto-opintojen työelämäintegraatio hanke 2013 Sisällysluettelo

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan 1.1.2013

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan 1.1.2013 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaan 1.1.2013 1 1 Yleistä Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle maksetaan 1. palkkiota luottamustoimen hoitamisesta 2. korvausta luottamustoimen hoitamisesta aiheutuvasta

Lisätiedot

Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014

Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014 Lakimuutokset 1.1.2014 10.3.2014 Jäsenyysedellytys Palkansaajan jäsenyysehdon pituus lyheni 34 viikosta 26 viikkoon Uutta lyhyempää jäsenyysehtoa sovelletaan, kun henkilö on 29.12.2013 jälkeen ollut yhden

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA 1 2 KOKOUSPALKKIOT.1 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET.2 4 VUOSIPALKKIOT..2 5 MUUN PALKKION MAKSAMINEN.3

Lisätiedot

Lakisääteinen työntekijäin ryhmähenkivakuutus. -turvaa toimeentuloa puolison tai lasten huoltajan kuoleman jälkeen

Lakisääteinen työntekijäin ryhmähenkivakuutus. -turvaa toimeentuloa puolison tai lasten huoltajan kuoleman jälkeen Lakisääteinen työntekijäin ryhmähenkivakuutus -turvaa toimeentuloa puolison tai lasten huoltajan kuoleman jälkeen Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen tarkoituksena on turvata perheen välitön toimeentulo

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN OHJE

HENKILÖKOHTAISEN AVUN OHJE HENKILÖKOHTAISEN AVUN OHJE Kirkkonummen kunta Perusturva Vammaispalvelut Voimassa 1.5.2013 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ - MITÄ HENKILÖKOHTAINEN APU ON...3 2 HENKILÖKOHTAISEN AVUN MYÖNTÄMINEN...3 2.1

Lisätiedot

Palkkaopas. sosiaalialan ammattilaiselle

Palkkaopas. sosiaalialan ammattilaiselle Palkkaopas sosiaalialan ammattilaiselle 1 Taitto: Mainostoimisto Tin can Oy Painopaikka: Art-Print Oy 2012 2 Palkkaopas sosiaalialan ammattilaiselle 3 4 Lukijalle Talentian ydintehtävä on ajaa ja valvoa

Lisätiedot

TYÖNHAUN TEHTÄVÄKIRJA

TYÖNHAUN TEHTÄVÄKIRJA TYÖNHAUN TEHTÄVÄKIRJA OPAS TYÖLLISTYMISEN TUEKSI Tähän Työnhaun tehtäväkirjaan on kerätty Maamark - projektin (Maahanmuuttajat markkinoille ESR 2003-2007) työnhakuklubeissa käytettyä materiaalia. Kaikkea

Lisätiedot

Yksin ei riitä rahkeet Ajankohtaista työsuhdeasiaa yrityksen arkea tukemaan

Yksin ei riitä rahkeet Ajankohtaista työsuhdeasiaa yrityksen arkea tukemaan Yksin ei riitä rahkeet Ajankohtaista työsuhdeasiaa yrityksen arkea tukemaan SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto: Yksin ei riitä rahkeet 2. Virvon työsuhde- ja palkanlaskentapalvelut 3. Asiantuntija-artikkeli:

Lisätiedot