Suunnittelussa on varauduttava verotuloennusteiden muutosten ja mah dol li sen valtionosuusuudistuksen vaikutuksiin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunnittelussa on varauduttava verotuloennusteiden muutosten ja mah dol li sen valtionosuusuudistuksen vaikutuksiin."

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje KH Keskushallinnossa on valmistelu ohjeet vuoden 2016 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadinnan käynnistämiseksi. Oh jees sa on myös annettu lautakuntakohtaiset määrärahakehykset. Oh jeet perustuvat kaupunginvaltuuston hyväksymiin tavoitteisiin ja stra te gioi hin. Talousarvioesitysten lautakuntakäsittely on syyskuussa ja lau ta kuntien tulee toimittaa talousarvioaineistonsa talousjohtajalle men nes sä. Kaupunginjohtajan talousarvioesitys valmistuu lokakuun ai ka na ja talousarvion hallituskäsittely on marraskuussa. Jou lu kuussa kaupunginvaltuusto päättää vuoden 2016 talousarviosta ja vuosien taloussuunnitelmasta. Laadinnan pohjana tulee käyttää vuoden 2014 tilinpäätöstä, vuoden 2015 talousarviota sekä valtuuston hyväksymää talouden ta sa pai not ta mi sen toimenpideohjelmaa. Kaupungilla on taseessa kertyneitä alijäämiä 6,0 milj. euroa. Vuoden 2015 talousarvio on 0,5 milj. euroa ylijäämäinen ja vuoden 2016 tulos en nus te annettujen määrärahakehyksien ja laadintaohjeessa esitet ty jen verotulo- ja valtionosuusolettamuksien perusteella on noin 2,7 milj. euroa ylijäämäinen. Suunnittelussa on varauduttava verotuloennusteiden muutosten ja mah dol li sen valtionosuusuudistuksen vaikutuksiin. Tavoitteena tulee olla, että vuoden 2016 tulos on ylijäämäinen ja et tä suunnitelmakaudella voidaan kattaa aiempien vuosien alijäämät. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: (Valmistelija vs. talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh ) Kaupunginhallitus hyväksyy vuoden 2016 talousarvion laa din ta ohjeen ja valtuuttaa vs.talousjohtajan tarvittaessa tekemään asiakirjaan teknisluonteisia korjauksia. Hyväksyttiin. VAPAA

2 Vapaa-aikajohtajan ehdotus: Vapaa-aikajohtaja selvittää lautakunnalle vuoden 2016 talousarvion laadinnan perusteita, raamia ja aikataulua. Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle vuoden 2016 käyttötalouden talousarvioehdotuksensa seuraavassa kokouksessa. Samalla tehdään myös lautakunnan esitykset vuoden 2016 investointihankkeista. Vapaa-aikalautakunta keskustelee vuoden 2016 talousarvion valmisteluun liittyvistä kaupunginhallituksen ohjeista ja lautakunnan tulevista esityksistä vuoden 2016 investointi-ohjelmaan. VAPAA 38 Hyväksyttiin. Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2016 talousarvioehdotus on laadittu kau pun gin hal li tuk sen antaman ohjeen mukaisesti. Esitykset ovat valmis tel leet eri vastuualueiden esimiehet. Ehdotus on ko ko nai suu dessaan ja vastuualueittain liitteessä nro 2. Talousarvio on valmisteltu kaupunginhallituksen raamin mukaisesti ja siihen sisältyy kaikkien ny kyis ten vakinaisten työntekijöiden palkka va rauk set, uusia hen ki lös tö esi tyk siä ehdotukseen ei sisälly. Muutoksia edelliseen vuoteen ovat mm. seuraavat: * Kaupungin vakauttamisohjelma vuosille Kirjaston sakkomaksujen korottaminen euroa - Musiikkioppilaitoksen oppilasmaksujen korottaminen euroa - Kansalaisopiston avustus kotitalousneuvontaan euroa - Vuoden 2016 aikana tarkistetaan kaikki taksat ja maksut Äänekosken uimahalli VesiVelhon peruskorjaus vaikuttaa alen ta vas ti käyttötuloihin, mutta vastaavasti käyttötuloja on korotettu Suo lah den uimahallin osalle. Kokonaisvaikutus käyttötuloihin on arvioitu ole van negatiivinen. VesiVelhon avoinna olevaan liikunnanohjaajan teh tävään ei varata palkkavarausta kahdeksaksi kuukaudeksi vuo del le Vapaa-aikalautakunnan käyttötalouteen on lisätty kaikki jär jes tö avustuk set, jotka ovat olleet ennen kaupunginhallituksen pää tet tä viä, sisältäen mm. Keitele-Jazz ja urheiluseurojen yhteistyö- ja mark kinoin tiavustukset.

3 Kulttuuritoimen talousarvioon on tehty euron lisäys taiteen perus ope tuk seen tanssin osalle. Suolahtisalin yh teis työ so pi mus Keski-Suomen Opiston kanssa ja salin vuokrausperusteet on saa tetta va voimaan vuoden 2016 alkuun mennessä sen jälkeen kun valtuusto on määritellyt maksujen yleiset perusteet. Musiikkiopiston osalta on tehty hakemus ministeriölle toi min ta-alueen laajentamisesta koskemaan Uuraista. Jos hakemus hy väk sytään, on tuolloin mahdollista korvata paikkojen vähennys, joka ai heutui Laukaan vähennettyä oppilaspaikkoja. Museotoiminnan tilaratkaisuista on vapaa-aikalautakunnan tehtävä eh do tus vuoden 2016 aikana. Matkailuun liittyvä pieni määräraha on kulttuuritoimen talousarviossa ja sitä on hieman korotettu, mutta sillä ei pystytä mitään tehokasta mat kai lu mark ki noin tia tekemään. Vuoden 2016 aikana tulee kau pungin päättää, halutaanko matkailuun panostaa enemmän. Voisiko mat kai lu asiat hoitaa esim. Ääneseudun Kehitys Oy? Vapaa-aikalautakunta esittää kaupungin vuoden 2016 investointiohjelmaan seuraavia kohteita: Uimahalli VesiVelho Peruskorjaus Kalusto , erilaisia leikki- ja kuntoiluvälineitä uimahalliin AVI:n avustus Kunto- ja voimailusalilaitteita (Sumiainen, Konginkangas, Suolahti) Ulkotenniskenttä liikuntapuistoon, yhteishanke tennisseuran kanssa, hanke toteutetaan, mikäli saadaan AVI:n valtionavustus AVI:n avustus Hakemus AVI:lle vuoden loppuun mennessä Liitteenä nro 3 Äänekosken tennisseuran esitys yhteistyöstä Haja-asutusalueiden kaukalot/kentät kohteet määritellään myöhemmin Hakemukset Viisarille kyläyhdistyksien toimesta Vuoden 2017 SM-hiihtoreittien ja paikoitusalueen muutostyöt liikuntapuistoon Skeittilaitteita Suolahden Telakkakadun koulun pihaan

4 Vapaa-aikajohtajan ehdotus: Hakemus AVI:lle, Viisarille/kyläyhdistyksen toimesta Kuntoilulaitteita aikuisväestölle, esim. Suolahden rantareitin varrelle lähelle nykyistä leikkipaikkaa Hakemus Viisarille/kyläyhdistyksen toimesta Konginkankaan sataman Viisari hanke Hakemus on toimitettu Viisarille Kaupungin netto-osuus 3 000, muu rahoitus Viisarilta Kirjastotoimi , Äänekosken kirjaston lehtilukusalin hyllyt ja Konginkankaan kirjaston palvelutiski Kohteita, joiden peruskorjauksiin ja hankintoihin joudutaan myöhemmin ottamaan kantaa. Painotalo ja Suolahtisali Mitä tekniikkaa joudutaan uusimaan? Liikuntatalon peruskorjaus Hakemus ja suunnitelmat AVI:lle vuoden 2016 loppuun mennessä Vapaa-aikajohtaja ja vastuualueen esimiehet esittelevät kokouksessa tavoitteet vuodelle (valmistelu vapaa-aikajohtaja Markku Auvinen, puh ) Vapaa-aikalautakunta päättää esittää liitteen nro 2 mukaisen esityksen vapaa-aikalautakunnan talousarvioksi vuodelle Samalla lautakunta hyväksyy myös esitetyt lautakunnan ja vastuualueiden tavoitteet vuodelle Investointisuunnitelmaan vuodelle 2016 vapaa-aikalautakunta esittää seuraavat kohteet: Uimahalli VesiVelho Peruskorjaus Kalusto , erilaisia leikki- ja kuntoiluvälineitä uimahalliin AVI:n avustus Kunto- ja voimailusalilaitteita eri kohteisiin (Sumiainen, Konginkangas, Suolahti)

5 Ulkokenttä liikuntapuistoon, yhteishanke tennisseuran kanssa, hanke toteutetaan, mikäli saadaan AVI:n valtionavustus AVI:n avustus Hakemus AVI:lle vuoden loppuun mennessä Haja-asutusalueiden kaukalot/kentät kohteet määritellään myöhemmin Hakemukset Viisarille kyläyhdistyksien toimesta Vuoden 2017 SM-hiihtoreittien ja paikoitusalueen muutostyöt liikuntapuistoon Skeittilaitteita Suolahden Telakkakadun koulun pihaan Hakemus AVI:lle, Viisarille/kyläyhdistyksen toimesta Kuntoilulaitteita aikuisväestölle, esim. Suolahden rantareitin varrelle lähelle nykyistä leikkipaikkaa Hakemus Viisarille/Kyläyhdistyksen toimesta Konginkankaan sataman Viisari -hanke Hakemus on toimitettu Viisarille Kaupungin netto-osuus 3 000, muu rahoitus Viisarilta Kirjastotoimi , Äänekosken kirjaston lehtilukusalin hyllyt ja Konginkankaan kirjaston palvelutiski Hyväksyttiin ja samalla esitettiin myös henkilöstösuunnitelma vuosille

PAIKKA Kaupungintalo, Hallintokatu 4, kokoushuone nro 117. Otsikko Sivu

PAIKKA Kaupungintalo, Hallintokatu 4, kokoushuone nro 117. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Vapaa-aikalautakunta AIKA 22.09.2015 kello 17:00-18:20 PAIKKA Kaupungintalo, Hallintokatu 4, kokoushuone nro 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 35

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Vapaa-aikatoimen hallinnassa olevien tilojen käyttökorvaukset alkaen

Vapaa-aikatoimen hallinnassa olevien tilojen käyttökorvaukset alkaen Vapaa-aikalautakunta 6 30.03.2017 Vapaa-aikalautakunta 19 11.05.2017 Vapaa-aikatoimen hallinnassa olevien tilojen käyttökorvaukset 1.8.2017 alkaen VAPAA 30.03.2017 6 Kaupunginvaltuusto on 02.11.2015, 75

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03. Tekninen lautakunta 122 22.11.2018 Kaupunginhallitus 253 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 5 18.03.2019 Hulevesitaksa 1099/10.03.01/2018 Tekla 22.11.2018 122 Valmistelija: kaupungininsinööri Katja Rissanen

Lisätiedot

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh Kaupunginhallitus 225 14.08.2017 Kaupunginhallitus 309 09.10.2017 Kaupunginhallitus 324 23.10.2017 Kaupunginhallitus 332 30.10.2017 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019-2020 taloussuunnitelma Kh 14.08.2017

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016 Kh 29.08.2016 140 Valmistelija: Valmistelija:

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla 21.5.2015

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla 21.5.2015 Tekninen lautakunta 80 21.05.2015 Kaupunginhallitus 11 15.06.2015 Kaupunginhallitus 3 25.06.2015 Kaupunginhallitus 3 07.09.2015 Kaupunginhallitus 11 23.11.2015 Kaupunginhallitus 5 24.11.2015 Virkojen ja

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti: Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 47 20.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvion, vuosien 2013-2017 taloussuunnitelman ja henkilöstösuunnitelman laadinta sekä toiminnallisten tavoitteiden tarkistaminen.

Vuoden 2013 talousarvion, vuosien 2013-2017 taloussuunnitelman ja henkilöstösuunnitelman laadinta sekä toiminnallisten tavoitteiden tarkistaminen. Tekninen lautakunta 121 03.10.2012 Vuoden 2013 talousarvion, vuosien 2013-2017 taloussuunnitelman ja henkilöstösuunnitelman laadinta sekä toiminnallisten tavoitteiden tarkistaminen. TELA 121 Tekninen toimi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 36 17.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Aika: 17.05.2016 klo 18:00-19:50 Paikka: Valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 26 Kokouksen järjestäytyminen 3 27 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat (kuntalaki

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille Kaupunginhallitus 310 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 91 07.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 KH 23.11.2015 310 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018. Kaupunginhallitus 169

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma / /2018. Kaupunginhallitus 169 Kaupunginhallitus 169 05.11.2018 Kaupunginhallitus 182 19.11.2018 Kaupunginhallitus 186 26.11.2018 Kaupunginhallitus 194 03.12.2018 Valtuusto 62 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1. Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1. Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 Tarkastuslautakunta 11.09.2014 Aika 11.09.2014 klo 13:00-16:50 Paikka Kaupungintalo, Kokoushuone Petäjä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN Kaupunginhallitus 91 30.03.2016 Kaupunginhallitus 304 19.12.2016 Yhteistyötoimikunta 3 03.01.2017 Kaupunginhallitus 14 16.01.2017 Kaupunginvaltuusto 4 30.01.2017 Kaupunginhallitus 256 21.08.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013.

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013. Tekninen lautakunta 47 03.04.2013 Kaupunginhallitus 147 15.04.2013 Tekninen lautakunta 74 19.06.2013 Kaupunginhallitus 231 24.06.2013 Tekninen lautakunta 104 25.09.2013 Kaupunginhallitus 321 07.10.2013

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta

Lisätiedot

Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille

Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille KAUPUNGINHALLITUS 398 19.11.2018 Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille 2020 2021 484/02.0202.020200/2018 KH 398 "KH 373 Kaupunginhallitus 6.11.2018 373/Vuoden 2019

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi Kaupunginhallitus 272 20.10.2014 Kaupunginhallitus 275 21.10.2014 Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 677/02.02.00/2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen Kaupunginhallituksen jäsenille

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Aloite esityslistan liitteenä.

Aloite esityslistan liitteenä. Kaupunginhallitus 231 07.09.2015 Sivistys- ja 74 07.10.2015 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 312 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 109 14.12.2015 Valtuustoaloite lasten iltapäivävälipalojen palauttamiseksi

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys Kaupunginvaltuusto 106 07.12.2015 Kaupunginhallitus 302 14.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 26 04.04.2017 Kaupunginhallitus 91 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 34 08.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/2017 1 Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymä Aika 29.12.2017 klo 17:10-17:42 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

1. Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto, toiminta-avustushakemus esitykseen sisältyy ( vuonna 2016)

1. Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto, toiminta-avustushakemus esitykseen sisältyy ( vuonna 2016) KAUPUNGINHALLITUS 401 17.10.2016 KAUPUNGINHALLITUS 462 14.11.2016 KAUPUNGINHALLITUS 474 28.11.2016 Raahen kaupungin talousarvio 2017 ja -suunnitelma 2018-2019 KH 401 Toimielimet ovat antaneet talousarvioesityksensä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH

Kaupunginhallitus Hallintosäännön muuttaminen KH Kaupunginhallitus 115 13.05.2019 Hallintosäännön muuttaminen KH 13.05.2019 115 Tausta Äänekosken kaupungissa toteutettiin keväällä 2017 kaupungin hallin to sään nön mittava uudistaminen. Tarkoituksena

Lisätiedot

6. Yhdistetään kaikki alakoulut yhdeksi kouluksi Ikoselle.

6. Yhdistetään kaikki alakoulut yhdeksi kouluksi Ikoselle. Sivistyslautakunta 67 05.09.2017 Sivistyslautakunta 81 26.09.2017 Kaupunginhallitus 363 16.10.2017 Talouden tasapainottamisohjelman mukainen kouluverkkoselvitys 1997/02.02/2017 SIVLTK 67 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Matti Virtasen ym. valtuustoaloite Keski-Suomen Opiston ja Suolahti-salin uhanalaisesta tilanteesta

Matti Virtasen ym. valtuustoaloite Keski-Suomen Opiston ja Suolahti-salin uhanalaisesta tilanteesta Kaupunginvaltuusto 86 12.06.2017 Kaupunginhallitus 243 21.08.2017 Kaupunginhallitus 46 05.03.2018 Kaupunginhallitus 54 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 14 16.04.2018 Matti Virtasen ym. valtuustoaloite Keski-Suomen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit Perusturvalautakunta 54 28.09.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2020 tuloskortit PETUR 54 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2017 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12 Henkilöstöjaosto 12 14.02.2013 Kaupunginhallitus 118 04.03.2013 Henkilöstöjaosto 25 21.03.2013 Henkilöstöjaosto 53 03.10.2013 Henkilöstöjaosto 63 12.12.2013 Yhteistyötoimikunta 12 19.02.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot