Vihti, Somero ja Salo KASVINVILJELYILTA SSO MAATALOUS ETELÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vihti, Somero ja Salo KASVINVILJELYILTA SSO MAATALOUS ETELÄ"

Transkriptio

1 ETELÄ SSO MAATALOUS KASVINVILJELYILTA Vihti, Somero ja Salo

2 TÄTÄ LÄHITAPIOLAN ON UUSI LIIKENNEVAKUUTUS LÄHITAPIOLA

3 LÄHITAPIOLAN UUSI LIIKENNEVAKUUTUS PALKITSEE VAHINGOTTOMUUDESTA Jatkossa liikennevakuutuksen bonus muodostuu henkilökohtaisen vakuutus- ja vahinkohistorian perusteella Uudessa liikennevakuutuksessa esimerkiksi kakkosautolle tulee sama bonus, kun vakuutukset ovat yhden henkilön nimissä. Yhden auton vahinko ei kuitenkaan laske kaikkien autojen bonuksia, mikä on asiakkaan kannalta ehdoton etu. Hinnoittelussa käytetään myös ajo-oikeus- ja ajokorttitietoja siten, että kaikki ajokokemus eri ajoneuvoista voi hyödyttää kuljettajaa suurempana lähtöbonuksena.

4 UUTUUKSINA LÄHITAPIOLA TUO LIIKENNEVAKUUTUKSEEN MM. SEURAAVIA OMINAISUUKSIA: Asiakaskohtainen ja henkilökohtainen bonus Sama bonus asiakkaan kaikkiin autoihin eli ns. kakkosauton bonus Yhden auton vahinko ei laske kaikkien autojen bonuksia Lähtöbonus uuteen vakuutukseen ja uudelle asiakkaalle vähintään 20 % tai jopa 30 % Palkintobonusta jo 4 vuoden vahingottomalla ajolla Maksimibonus 80 % Bonus kertyy maksimiin jopa jo 8 vuoden vahingottomalla ajolla Vahingon vaikutus bonukseen maltillisempi - jatkossa vain -15 % nykyisen -20 % sijaan Bonusturva uudistuu - on jatkossa henkilökohtainen.

5 LIIKENNEVAKUUTUS 2017 Uusi liikennevakuutus tuli myyntiin vuodenvaihteessa 2017 kaikille yksityishenkilöiden vakuuttamille autoille: henkilö-, paketti-, kuorma-, linja-, erikois- ja matkailuautoille. Myös nykyiset asiakkaamme voivat halutessaan vaihtaa vakuutuksensa uuteen.

6 KANTRI-MAATILAVAKUUTUS

7 KANTRI-MAATILAVAKUUTUS Kantri maatilan vakuutuksella voit turvata rakennukset ja irtaimistot, olivatpa ne yksityistalouden, maatila- tai liitännäiselinkeinon käytössä. Myös tilan tuotantoeläimet ja metsät vakuutetaan samalla sopimuksella. Kantri maatilan vakuutussopimukseen voit liittää turvaa myös toiminnan riskien ja tuotannon keskeytyksen sekä satovahinkojen varalta.

8 KANTRI-MAATILAVAKUUTUS

9 SATOVAKUUTUS

10 SATOVAKUUTUS Satovakuutuksella voit vakuuttaa Suomessa sijaitsevia viljelmiä, joilla kasvatat tavanomaisia viljelykasveja Voit valita kolmesta eri turvatasosta itsellesi sopivan. Vakuutuksen eri turvatasoille on määritelty vastuuajat. Uudelleenkylvökustannusten osalta vastuuaika on lyhyempi kuin muiden korvattavien vahinkojen osalta. Vakuutuksesta korvataan vain vastuuaikana sattuneita vahinkoja. Korvaus edellyttää myös, että kasvit on kylvetty tai istutettu viimeistään vastuuaikana.

11 MITÄ SATOVAKUUTUKSESTA JA SEN TURVISTA KORVATAAN? Vakuutuksesta korvataan siis joko menetetyn sadon katetuoton menetys tai uudelleenkylvön kustannukset. Sato on menetetty, jos kasvusto on tuhoutunut niin täydellisesti, ettei sitä voida korjata.

12 HENKILÖKESKEYTYSVAKUUTUS

13 HENKILÖKESKEYTYSVAKUUTU S Vakuutuksen tarkoituksena on turvata maatilan tuotannon jatkuvuus avainhenkilön työkyvyttömyyden tai kuoleman varalta. Henkilökeskeytysvakuutuksesta korvataan niitä ylimääräisiä maksettuja kustannuksia, jotka aiheutuvat vakuutetun liiketoiminnan jatkamisesta tilapäisratkaisujen avulla. Voit valita joko Laajan tai Suppean Henkilökeskeytysvakuutuksen tarpeesi mukaan. Vakuutusta tehtäessä nimetään ne avainhenkilöt, joiden työkyvyttömyyden tai kuoleman aiheuttamat taloudelliset menetykset halutaan vakuutuksen korvauspiiriin. Nämä nimetyt henkilöt merkitään vakuutuskirjaan.

14 HENKILÖKESKEYTYSVAKUUTU S Laaja Henkilökeskeytysvakuutus Vakuutuksesta korvataan liiketoiminnan keskeytyminen, kun se on suoranainen seuraus nimetyn henkilön työkyvyttömyydestä tai kuolemasta. Korvauksen edellytyksenä on, että työkyvyttömyys tai kuolema on aiheutunut vakuutuksen voimassaoloaikana ja -alueella ilmenneestä sairaudesta tai tapaturmasta. Suppea Henkilökeskeytysvakuutus Vakuutuksesta korvataan liiketoiminnan keskeytyminen, kun se on suoranainen seuraus nimetyn henkilön tapaturmaisesta työkyvyttömyydestä tai tapaturmaisesta kuolemasta. Korvauksen edellytyksenä on, että tapaturma on sattunut vakuutuksen voimassaoloaikana ja -alueella.

15 LÄHITAPIOLA ETELÄN MAATILAVASTAAVAT Ilkka Salonen Raimo Ylikarjula Joonas Isotalo Lohja Vihti Karkkila

16 LÄHITAPIOLA ETELÄN MAATILAVASTAAVAT Pasi Virtanen Harri Saarinen Somero Marttila & Koski Tl

17 LÄHITAPIOLA ETELÄN MAATILAVASTAAVAT Harri Suonio Maarit Kiviaho Risto Salovaara Salo Salo Salo

18 ETELÄ KIITOS! Vihti, Somero ja Salo

LOKALTAPIOLA LÄHITAPIOLA. Myyntipäällikkö/Försäljningschef Kaj Guseff

LOKALTAPIOLA LÄHITAPIOLA. Myyntipäällikkö/Försäljningschef Kaj Guseff LOKALTAPIOLA LÄHITAPIOLA Myyntipäällikkö/Försäljningschef Kaj Guseff LokalTapiola Sydkusten- LähiTapiola Etelärannikko Toiminta-alueena Turunmaa, Länsi-Uusimaa ja Ahvenanmaa. Reilut 20 000 asiakasta, 30

Lisätiedot

Liikennevakuutusten bonusjärjestelmät

Liikennevakuutusten bonusjärjestelmät Liikennevakuutusten bonusjärjestelmät 2017 Hanna Salo FINE Sisällys 1 Johdanto 3 2 Liikennevakuutus ja kaskovakuutus 3 3 Vakuutusmaksut ja niihin vaikuttavat tekijät 4 5 Liikennevakuutusten bonusvertailu

Lisätiedot

Liikennevakuutusten bonusjärjestelmät

Liikennevakuutusten bonusjärjestelmät Liikennevakuutusten bonusjärjestelmät 2017 Hanna Salo FINE Sisällys 1 Johdanto 3 2 Liikennevakuutus ja kaskovakuutus 3 3 Vakuutusmaksut ja niihin vaikuttavat tekijät 4 5 Liikennevakuutusten bonusvertailu

Lisätiedot

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi 010 19 15 00

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi 010 19 15 00 Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset if.fi 010 19 15 00 vakuutussuositus ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenille Oheista taulukkoa voidaan käyttää apuna vakuutusratkaisua suunniteltaessa. Siinä olevat turvalaajuudet

Lisätiedot

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi 010 19 15 00

Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu. if.fi 010 19 15 00 Suomen Talousverkko Oy:n franchising-yrittäjien vakuutusratkaisu if.fi 010 19 15 00 Suomen Talousverkko suosittaa franchising-yrittäjilleen alla olevan mukaista vakuutusturvaa. Harmaalla merkityt kohdat

Lisätiedot

Parasta TURVAA HEVOSELLESI. Vakuutusopas If Hevosvakuutus, voimassa 1.1.2015 alkaen

Parasta TURVAA HEVOSELLESI. Vakuutusopas If Hevosvakuutus, voimassa 1.1.2015 alkaen Parasta TURVAA HEVOSELLESI Vakuutusopas If Hevosvakuutus, voimassa 1.1.2015 alkaen IF HEVOSVAKUUTUS Sisällys Perusasioita, jotka on hyvä tietää... 3 Vakuutuksen sisältö............................................

Lisätiedot

Liikennevakuutuksen vakuutusehdot

Liikennevakuutuksen vakuutusehdot Liikennevakuutuksen vakuutusehdot Voimassa 1.11.2010 alkaen Sisältö 1. VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMINEN---------------------------------------------------------------------------------- 1 2. VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE-----------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Vakuutukset harraste- ja museoajoneuvollesi. Tuoteopas

Vakuutukset harraste- ja museoajoneuvollesi. Tuoteopas Vakuutukset harraste- ja museoajoneuvollesi Tuoteopas Autoturva Voimassa 1.4.2018 alkaen. OP on oikea valinta 1 Hyvät 3 Autamme bonukset. Saat kaikkiin harrasteautoihin tai -moottoripyöriin saman suuruisen

Lisätiedot

VAKUUTUSEHDOT LIIKENNE

VAKUUTUSEHDOT LIIKENNE VAKUUTUSEHDOT LIIKENNE 1 Voimassa 1.5.2016 alkaen. SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 4 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 4 3 LIIKENNEVAKUUTUS- SOPIMUKSEN VOIMASSA- OLOAIKA 4 3.1 Vakuutuskausi

Lisätiedot

Fennian asiakassopimukset. Voimassa alkaen

Fennian asiakassopimukset. Voimassa alkaen Fennian asiakassopimukset Voimassa 1.6.2016 alkaen Sisältö Fennian sopimusasiakkuus - turvallinen, yksilöllinen valinta, joka palkitsee 3 Fennian sopimusasiakkaan edut 4 Fenniabonus-sopimus 4 Perheen Fenniasopimus

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 6 SUOMEN VAHINKOVAKUUTUS OY:N VASTUUN ALKAMINEN 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 7 VAKUUTUSMAKSU 6

SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 6 SUOMEN VAHINKOVAKUUTUS OY:N VASTUUN ALKAMINEN 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 7 VAKUUTUSMAKSU 6 VAKUUTUSEHDOT 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 4 6 SUOMEN VAHINKOVAKUUTUS OY:N VASTUUN ALKAMINEN 6 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 4 7 VAKUUTUSMAKSU 6 3 LIIKENNEVAKUUTUSSOPIMUKSEN VOIMASSAOLOAIKA

Lisätiedot

Auto -liikennevakuutus

Auto -liikennevakuutus Auto -liikennevakuutus Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2018 alkaen Sisällysluettelo 1 Vakuutusehtojen soveltamisala 3 2 Vakuutuksen voimassaoloalue 3 3 Liikennevakuutussopimuksen voimassaoloaika 3 3.1 Vakuutuskausi

Lisätiedot

Liikenne- ja kaskovakuutusten hintavertailu

Liikenne- ja kaskovakuutusten hintavertailu Liikenne- ja kaskovakuutusten hintavertailu Tulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu kolmen eri vakuutusyhtiön korvauksista 24.6.2014 Saara Järvelä FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Liikenne-

Lisätiedot

Parasta turvaa AUTOLLESI. Vakuutusopas ajoneuvovakuutuksen valintaan voimassa 21.5.2016 alkaen

Parasta turvaa AUTOLLESI. Vakuutusopas ajoneuvovakuutuksen valintaan voimassa 21.5.2016 alkaen Parasta turvaa AUTOLLESI Vakuutusopas ajoneuvovakuutuksen valintaan voimassa 21.5.2016 alkaen VAKUUTUSASIAT OMILLA SIVUILLASI osoitteessa if.fi Valitse sinulle sopivin KASKOVAKUUTUS Kaskon turvataso kannattaa

Lisätiedot

Liikennevakuutus Vakuutusehdot 22A

Liikennevakuutus Vakuutusehdot 22A Liikennevakuutus Vakuutusehdot 22A Voimassa 2.4.2017 Sisältö 1. Vakuutusehtojen soveltamisala... 1 2. Vakuutuksen voimassaoloalue... 1 3. Vakuutuksen sisältö... 1 4. Vakuutussopimus... 1 4.1. Vakuutuksenottajan

Lisätiedot

Liikennevakuutus Vakuutusehdot 22A

Liikennevakuutus Vakuutusehdot 22A Liikennevakuutus Vakuutusehdot 22A Voimassa 2.4.2017 Sisältö 1. Vakuutusehtojen soveltamisala... 1 2. Vakuutuksen voimassaoloalue... 1 3. Vakuutuksen sisältö... 1 4. Vakuutussopimus... 1 4.1. Vakuutuksenottajan

Lisätiedot

Liikennevakuutus. henkilöasiakkaille. Sisällysluettelo. Vakuutusehdot Voimassa alkaen

Liikennevakuutus. henkilöasiakkaille. Sisällysluettelo. Vakuutusehdot Voimassa alkaen Vakuutusehdot Voimassa 1.11.2015 alkaen Liikennevakuutus henkilöasiakkaille Sisällysluettelo 1 Vakuutusehtojen soveltamisala 2 2 Vakuutuksen voimassaoloalue 2 3 Vakuutuksen sisältö 2 4 Vakuutussopimus

Lisätiedot

Ajoneuvovakuutus Tuotetiedot

Ajoneuvovakuutus Tuotetiedot Ajoneuvovakuutus Tuotetiedot Voimassa 2.4.2017 alkaen Tuoteselosteesta saat tarvitsemasi tiedot voidaksesi valita vakuutuksen, joka parhaiten vastaa sinun tarpeitasi. Vakuutusturva on selostettu oleellisimmilta

Lisätiedot

Auto -liikennevakuutus

Auto -liikennevakuutus Auto -liikennevakuutus Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2017 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 Vakuutusehtojen soveltamisala 3 2 Vakuutuksen voimassaoloalue 3 3 Liikennevakuutussopimuksen voimassaoloaika 3 3.1 Vakuutuskausi

Lisätiedot

Ajoneuvovakuutus Tuotetiedot

Ajoneuvovakuutus Tuotetiedot Ajoneuvovakuutus Tuotetiedot Voimassa 2.4.2017 alkaen Tuoteselosteesta saat tarvitsemasi tiedot voidaksesi valita vakuutuksen, joka parhaiten vastaa sinun tarpeitasi. Vakuutusturva on selostettu oleellisimmilta

Lisätiedot

Toyota Liikennevakuutus Toyota Kaskovakuutus

Toyota Liikennevakuutus Toyota Kaskovakuutus Tuoteseloste Toyota Liikennevakuutus Toyota Kaskovakuutus Yksityiskäyttöiset henkilö- ja pakettiautot Voimassa 1.6.2012 alkaen O71.124_Toyota_vakuutuksen_tuoteseloste.indd 1 11.2.2013 12.04 Sisältö 1.

Lisätiedot

PRIMUS. -henk - ja tapaturmavakuutus. Vakuutusopas Voimassa 1.1.2016 alkaen

PRIMUS. -henk - ja tapaturmavakuutus. Vakuutusopas Voimassa 1.1.2016 alkaen PRIMUS -henk - ja tapaturmavakuutus Vakuutusopas Voimassa 1.1.2016 alkaen PRIMUS-VAKUUTUS turvaa sinut ja perheesi Primus on Ifin ja Kalevan yhteistyöjärjestöjen jäsenille ja heidän perheilleen tarkoitettu

Lisätiedot

Vesistötulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu rakennus- ja irtaimistovahinkojen korvaamisesta

Vesistötulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu rakennus- ja irtaimistovahinkojen korvaamisesta Vesistötulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu rakennus- ja irtaimistovahinkojen korvaamisesta Tulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu kolmen eri vakuutusyhtiön korvauksista

Lisätiedot

Maatilatuotannon vakuutukset

Maatilatuotannon vakuutukset Maatilatuotannon vakuutukset TUOTESELOSTE 460020f 04.16 Voimassa 1.1.2016 alkaen. Maatilan tuotantorakennuksen, koneen, laitteen, tuotteen ja tarvikkeen sekä eläinten vahingoittuminen tarkoittaa rahan

Lisätiedot

Toyota Liikennevakuutus Toyota Kaskovakuutus

Toyota Liikennevakuutus Toyota Kaskovakuutus Tuoteseloste Toyota Liikennevakuutus Toyota Kaskovakuutus Yksityiskäyttöiset henkilö- ja pakettiautot Voimassa 1.1.2010 alkaen Sisältö 1. Miksi ajoneuvo pitää vakuuttaa? 3 2. Toyota Liikennevakuutus 3

Lisätiedot

Alkutesti. Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette?

Alkutesti. Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette? Vakuutukset Alkutesti Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette? a) Ette mitään, koska ette aio poistua laivasta. b) Kaikille oman matkustajavakuutuksen,

Lisätiedot

Volvia liikennevakuutusehdot EHTO LIV 611.2, voimassa 1.7.2013 alkaen.

Volvia liikennevakuutusehdot EHTO LIV 611.2, voimassa 1.7.2013 alkaen. Volvia liikennevakuutusehdot EHTO LIV 611.2, voimassa 1.7.2013 alkaen. Vakuutuksenantajana on If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike. Volvia auto- ja liikennevakuutukset myöntää If Vahinkovakuutus Oyj,

Lisätiedot

Mitä vakuutetaan? Miten vakuutetaan? Kunnossa. muuttuvat kulut. - vastuuaika 6 kk

Mitä vakuutetaan? Miten vakuutetaan? Kunnossa. muuttuvat kulut. - vastuuaika 6 kk 1/6 SÄHKÖSUUNNITTELUTOIMISTOJEN VAKUUTUSRATKAISU Alla olevat taulukot toimivat tarkistuslistana yrityksen omaisuus- ja henkilöriskejä sekä vakuutustarpeita kartoitettaessa. YRITYKSEN OMAISUUTEEN JA TOIMINTAAN

Lisätiedot

Parasta turvaa MOOTTORIPYÖRÄLLESI. Opas moottoripyörävakuutuksen valintaan voimassa 21.5.2016 alkaen

Parasta turvaa MOOTTORIPYÖRÄLLESI. Opas moottoripyörävakuutuksen valintaan voimassa 21.5.2016 alkaen Parasta turvaa MOOTTORIPYÖRÄLLESI Opas moottoripyörävakuutuksen valintaan voimassa 21.5.2016 alkaen VAKUUTUSASIAT OMILLA SIVUILLASI osoitteessa if.fi Valitse sinulle sopivin KASKOVAKUUTUS Kaskon turvataso

Lisätiedot

AINUTLAATUINEN BMW VAKUUTUS. ANTAA TURVAA AUTOLLESI JA KAIKILLE AUTOSSA MUKANA OLEVILLE. Vakuutusopas voimassa 20.2.2016 alkaen.

AINUTLAATUINEN BMW VAKUUTUS. ANTAA TURVAA AUTOLLESI JA KAIKILLE AUTOSSA MUKANA OLEVILLE. Vakuutusopas voimassa 20.2.2016 alkaen. BMW Vakuutus www.bmwvakuutus.fi Vakuutusopas voimassa 20.2.2016 alkaen AINUTLAATUINEN BMW VAKUUTUS. ANTAA TURVAA AUTOLLESI JA KAIKILLE AUTOSSA MUKANA OLEVILLE VALITSE SINULLE SOPIVIN KASKOVAKUUTUS Kaskon

Lisätiedot

Liikennevakuutus Vakuutusehdot 22B

Liikennevakuutus Vakuutusehdot 22B Liikennevakuutus Vakuutusehdot 22B Voimassa 1.1.2019 Sisältö 1. Vakuutusehtojen soveltamisala... 1 2. Vakuutuksen voimassaoloalue... 1 3. Vakuutuksen sisältö... 1 4. Vakuutussopimus... 1 4.1. Vakuutuksenottajan

Lisätiedot

AINUTLAATUINEN NISSAN VAKUUTUS ANTAA TURVAA AUTOLLESI JA KAIKILLE AUTOSSA MUKANA OLEVILLE

AINUTLAATUINEN NISSAN VAKUUTUS ANTAA TURVAA AUTOLLESI JA KAIKILLE AUTOSSA MUKANA OLEVILLE AINUTLAATUINEN NISSAN VAKUUTUS ANTAA TURVAA AUTOLLESI JA KAIKILLE AUTOSSA MUKANA OLEVILLE Vakuutusopas voimassa 16.5.2015 alkaen VAKUUTUSOPAS VOIMASSA 20.2.2016 ALKAEN VALITSE SINULLE SOPIVIN KASKOVAKUUTUS

Lisätiedot

ARVIOKIRJA SUURPETOJEN AIHEUTTAMISTA VILJELYS-, ELÄIN- JA IRTAIMISTOVAHINGOISTA

ARVIOKIRJA SUURPETOJEN AIHEUTTAMISTA VILJELYS-, ELÄIN- JA IRTAIMISTOVAHINGOISTA ARVIOKIRJA SUURPETOJEN AIHEUTTAMISTA VILJELYS-, ELÄIN- JA IRTAIMISTOVAHINGOISTA Maastotarkastuksen tekevä maaseutuelinkeinoviranomainen vastaa arviokirjan täyttämisestä. 1. MAASTOTARKASTUSTA JA KORVAUKSEN

Lisätiedot

Kattavaa turvaa autollesi

Kattavaa turvaa autollesi Vakuutusopas voimassa 1.1.2016 alkaen Kattavaa turvaa autollesi KATTAVA ja kaikille VAIHTO+ autossa VAKUUTUS Antaa mukana turvaa oleville. autollesi ja kaikille autossa mukana oleville. Helposti ja edullisesti

Lisätiedot

Ajoneuvovakuutus Tuotetiedot

Ajoneuvovakuutus Tuotetiedot Ajoneuvovakuutus Tuotetiedot Voimassa 18.09.2018 alkaen Tuotetiedoista saat tarvitsemasi tiedot voidaksesi valita vakuutuksen, joka parhaiten vastaa sinun tarpeitasi. Vakuutusturva on selostettu oleellisimmilta

Lisätiedot

MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN. Heli Kallio

MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN. Heli Kallio MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN Heli Kallio 21.3.2017 VAI VAKUUTTAMATTOMUUS? MATKAILUN VERTAISPALVELUJA Majoitus Liikkuminen Ruokailu Elämykset Airbnb HBB Uber Shareit Blox Car Bonappetour Rentaguide

Lisätiedot

Maatilatuotannon vakuutukset

Maatilatuotannon vakuutukset Maatilatuotannon vakuutukset Tuoteseloste voimassa 1.1.2012 alkaen. Maatilan tuotantorakennuksen, koneen, laitteen, tuotteen ja tarvikkeen sekä eläinten vahingoittuminen tarkoittaa rahan menoa. Tilannetta

Lisätiedot

VA110 VAKUUTUKSEN SISÄLTÖ...

VA110 VAKUUTUKSEN SISÄLTÖ... SISÄLLYSLUETTELO VA110 VAKUUTUKSEN SISÄLTÖ... 2 1 Pohjantähtibonus... 2 VA120 KESKEISIÄ MÄÄRITYKSIÄ... 2 1 Vakuutetut... 2 2 Voimassaolo... 2 VA130 VAKUUTUSTURVAN SISÄLTÖ... 2 VA131 Perus... 2 VA132 Eläimenomistajan...

Lisätiedot

TUOTESELOSTE ELÄINTEN KULJETUSVAKUUTUS

TUOTESELOSTE ELÄINTEN KULJETUSVAKUUTUS ELÄINTEN KULJETUSVAKUUTUS Voimassa 1.7.2012 alkaen Tämä tuoteseloste perustuu Eläinten kuljetusvakuutusehtoihin 1.7.2012 Vakuutuksen tarkoitus Faba Osuuskunnalla ja LähiTapiola Keskinäisellä Vakuutusyhtiöllä

Lisätiedot

Folksam. Folksam Vahinkovakuutus Oy LIIKENNEVAKUUTUSEHDOT 21F. Voimassa 2.9.2015 alkaen

Folksam. Folksam Vahinkovakuutus Oy LIIKENNEVAKUUTUSEHDOT 21F. Voimassa 2.9.2015 alkaen Folksam Folksam Vahinkovakuutus Oy LIIKENNEVAKUUTUSEHDOT 21F Voimassa 2.9.2015 alkaen SISÄLTÖ 1. Vakuutusehtojen soveltamisala 2. Vakuutuksen voimassaoloalue 3. Vakuutuksen sisältö 4. Vakuutussopimus 5.

Lisätiedot

VA110 VAKUUTUKSEN SISÄLTÖ...

VA110 VAKUUTUKSEN SISÄLTÖ... SISÄLLYSLUETTELO VA110 VAKUUTUKSEN SISÄLTÖ... 2 1 Pohjantähtibonus... 2 VA120 KESKEISIÄ MÄÄRITYKSIÄ... 2 1 Vakuutetut... 2 2 Voimassaolo... 2 VA130 VAKUUTUSTURVAN SISÄLTÖ... 2 VA131 Perusvastuu... 2 VA132

Lisätiedot

Satovahinkovakuutus Teppo Raininko

Satovahinkovakuutus Teppo Raininko Satovahinkovakuutus 2016 Teppo Raininko Satovahinkovakuuttaminen Valtion satovahinkojen korvausjärjestelmä päättyi Viimeiset korvaukset maksettiin vuodelta 2015 Tilalle vapaaehtoinen, kaupallinen vakuutusjärjestelmä

Lisätiedot

VAKUUTUSEHDOT LIIKENNE

VAKUUTUSEHDOT LIIKENNE VAKUUTUSEHDOT LIIKENNE 1 Voimassa 1.2.2015 alkaen. SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 4 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 4 3 LIIKENNEVAKUUTUS- SOPIMUKSEN VOIMASSA- OLOAIKA 4 3.1 Vakuutuskausi

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 6 SUOMEN VAHINKOVAKUUTUS OY:N VASTUUN ALKAMINEN 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 7 VAKUUTUSMAKSU 6

SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 6 SUOMEN VAHINKOVAKUUTUS OY:N VASTUUN ALKAMINEN 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 7 VAKUUTUSMAKSU 6 VAKUUTUSEHDOT 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 4 6 SUOMEN VAHINKOVAKUUTUS OY:N VASTUUN ALKAMINEN 6 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 4 7 VAKUUTUSMAKSU 6 3 LIIKENNEVAKUUTUSSOPIMUKSEN VOIMASSAOLOAIKA

Lisätiedot

Vakuutussuositus lääkäripalveluyritykselle. if.fi

Vakuutussuositus lääkäripalveluyritykselle. if.fi Vakuutussuositus lääkäripalveluyritykselle if.fi Alla olevissa taulukoissa on esitetty asiat, jotka on otettava huomioon käytäessä läpi lääkäripalveluyrityksen riskejä ja mietittäessä oikeaa vakuutusturvaa

Lisätiedot

Liikennevakuutusehdot 21e

Liikennevakuutusehdot 21e Liikennevakuutusehdot 21e 1.1.2013 Sisältö 1. Vakuutusehtojen soveltamisala 2. Vakuutuksen voimassaoloalue 3. Vakuutuksen sisältö 4. Vakuutussopimus 5. Vakuutusyhtiön vastuun alkaminen 6. Vakuutuskausi

Lisätiedot

Parasta turvaa MOOTTORIPYÖRÄLLESI. Opas moottoripyörävakuutuksen valintaan voimassa 16.5.2015 alkaen

Parasta turvaa MOOTTORIPYÖRÄLLESI. Opas moottoripyörävakuutuksen valintaan voimassa 16.5.2015 alkaen Parasta turvaa MOOTTORIPYÖRÄLLESI Opas moottoripyörävakuutuksen valintaan voimassa 16.5.2015 alkaen Valitse sinulle sopivin KASKOVAKUUTUS Kaskon turvataso kannattaa valita huolella. Kaskovakuutuksesta

Lisätiedot

Vakuutukset ajoneuvollesi. Tuoteopas

Vakuutukset ajoneuvollesi. Tuoteopas Vakuutukset ajoneuvollesi Tuoteopas Autoturva ajoneuvoille liikennevakuutus ja kaskovakuutus mopolle, mopoautolle moottorikelkalle, mönkijälle matkailu- ja kevytperävaunulle traktorille. Voimassa 1.4.2018

Lisätiedot

Toyota Liikennevakuutus Toyota Kaskovakuutus

Toyota Liikennevakuutus Toyota Kaskovakuutus Tuoteseloste Toyota Liikennevakuutus Toyota Kaskovakuutus Yksityiskäyttöiset henkilö- ja pakettiautot Voimassa 1.1.2010 alkaen Sisältö 1. Miksi ajoneuvo pitää vakuuttaa? 3 2. Toyota Liikennevakuutus 3

Lisätiedot

Valitse PARAS TURVA AJONEUVOLLESI

Valitse PARAS TURVA AJONEUVOLLESI Valitse PARAS TURVA AJONEUVOLLESI Vakuutusopas Moottorikelkan, mönkijän, mopon, mopoauton, traktorin, matkailuja kevytperävaunun vakuutukset voimassa 21.5.2016 alkaen VAKUUTUSASIAT OMILLA SIVUILLASI Kattavaa

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pohjantähtiturva LI502 Liikennevakuutusehdot

SISÄLLYSLUETTELO. Pohjantähtiturva LI502 Liikennevakuutusehdot SISÄLLYSLUETTELO 1 Vakuutusehtojen soveltamisala... 2 2 Vakuutussopimuksen keskeiset käsitteet... 2 3 Vakuutuksen voimassaoloalue... 2 4 Vakuutuksen sisältö... 2 5 Vakuutussopimus... 2 6 Pohjantähden vastuun

Lisätiedot

TUOTESELOSTE AJONEUVO

TUOTESELOSTE AJONEUVO TUOTESELOSTE AJONEUVO 1 Voimassa 1.5.2016 alkaen. 2 SISÄLLYSLUETTELO Ajoneuvovakuutus 5 Liikennevakuutus 6 Bonus alentaa vakuutusmaksua 7 Jos et käytä ajoneuvoasi 8 Liikennevakuutuksen korvaukset 8 Kasko

Lisätiedot

TÄTÄ TÄTÄ ON ON LÄHITAPIOLA LÄHIT APIOLA

TÄTÄ TÄTÄ ON ON LÄHITAPIOLA LÄHIT APIOLA TÄTÄ ON LÄHITAPIOLA Tuotteita ja palveluja vakuutuksista varainhoitoon henkilö- ja yritysasiakkaille. Vahinkovakuuttamisen maksutulo 1,1 mrd. Henkivakuuttamisen maksutulo 389,1 milj. Varainhoidon hallinoimat

Lisätiedot

VAKUUTUSRATKAISU AUTOKOULUILLE

VAKUUTUSRATKAISU AUTOKOULUILLE 8.12.2011 1/6 VAKUUTUSRATKAISU AUTOKOULUILLE Alla olevissa taulukoissa on esitetty asiat, jotka on otettava huomioon käytäessä läpi autokoulun riskejä ja mietittäessä oikeaa vakuutusturvaa yritykselle.

Lisätiedot

Vakuutukset harraste- ja museoajoneuvollesi. Tuoteopas Voimassa alkaen.

Vakuutukset harraste- ja museoajoneuvollesi. Tuoteopas Voimassa alkaen. Vakuutukset harraste- ja museoajoneuvollesi Tuoteopas Voimassa 1.6.2017 alkaen. Autoturva Tuoteopas 1.6.2017 alkaen. OP on oikea valinta 1 Hyvät 3 Alhaisella bonukset. Saat kaikkiin harrasteautoihin tai

Lisätiedot

TERVEYSVAKUUTUS. Tuoteseloste ja ehdot. Voimassa alkaen

TERVEYSVAKUUTUS. Tuoteseloste ja ehdot. Voimassa alkaen TERVEYSVAKUUTUS Tuoteseloste ja ehdot Voimassa 1.3.2018 alkaen Terveysvakuutus on uudenlainen tapa vakuuttaa terveyttä Terveysvakuutuksemme on enemmän kuin vakuutus, se on palvelu. Terve!-palvelu sisältää

Lisätiedot

Laturi. Pohjantähden sähköinen vakuutushakemus Koulutus- ja esittelymateriaali

Laturi. Pohjantähden sähköinen vakuutushakemus Koulutus- ja esittelymateriaali Laturi Pohjantähden sähköinen vakuutushakemus Koulutus- ja esittelymateriaali Kirjautuminen järjestelmään netso.fi sivujen kautta Netsoon kirjautumisen jälkeen valitaan Netson etusivulta Pohjantähden logo.

Lisätiedot

Säännösten pakottavuus

Säännösten pakottavuus Liikennevakuutuskeskus 8.4.2017 2 Säännösten pakottavuus Uusi pakottava sääntely Sopimusehto, joka poikkeaa tämän lain säännöksistä vakuutuksenottajan, vakuutetun, vahinkoa kärsineen tai muun korvaukseen

Lisätiedot

LÄHI-FARMI MAATILAN VAKUUTUS

LÄHI-FARMI MAATILAN VAKUUTUS Yhdistelmävakuutus, joka koostuu seuraavista vakuutuksista: PERUSOSA - Esinevakuutus LISÄTURVAVAKUUTUKSET - Laaja keskeytysvakuutus - Maataloustraktorivakuutus - Rajoitettu keskeytysvakuutus - Metsävakuutus

Lisätiedot

Kysymykset 1 12 ovat monivalintatehtäviä. Valitse oikea vaihtoehto. Vain yksi vaihtoehto on oikea. Merkitse vastauksesi kysymyspaperiin.

Kysymykset 1 12 ovat monivalintatehtäviä. Valitse oikea vaihtoehto. Vain yksi vaihtoehto on oikea. Merkitse vastauksesi kysymyspaperiin. VAKUUTUSMEKLARITUTKINTO, YLEINEN OSA 15.4.2016 Kirjoita jokainen vastaus eri paperille. Merkitse jokaiseen vastauspaperiin ilmoittautuessasi saamasi henkilönumero, älä nimeäsi. Jos jätät vastaamatta johonkin

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 16.9.2015 1. Millä perusteilla määritellään liikennevakuutuksesta maksettavan

Lisätiedot

vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen

vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen 120 vuotta yrittäjän tapaturmavakuutus Tuoteseloste voimassa 1.1.2016 alkaen SISÄLLYSLUETTELO Tämä tuoteseloste on tarkoitettu avuksesi tutustuessasi työtapaturma- ja ammattitautilain mukaiseen vapaaehtoiseen

Lisätiedot

Vakuutukset autollesi. Tuoteopas

Vakuutukset autollesi. Tuoteopas Vakuutukset autollesi Tuoteopas Autoturva autolle liikennevakuutus ja kaskovakuutus henkilöautoille, pakettiautoille ja enintään 6 000 kg painaville kuorma-autoille Voimassa 1.4.2018 alkaen. OP on oikea

Lisätiedot

Laturi. - sähköinen vakuutushakemus

Laturi. - sähköinen vakuutushakemus - sähköinen vakuutushakemus Haku 1. Järjestelmä tarjoaa vakuutuksenalkamispäiväksi kuluvaa päivää vakuutusta ei voi laittaa voimaan takautuvasti vakuutus voidaan teknisesti syöttää järjestelmään, niin

Lisätiedot

TAJA:n jäsenedut OP-Pohjolassa 18.10.2013

TAJA:n jäsenedut OP-Pohjolassa 18.10.2013 TAJA:n jäsenedut OP-Pohjolassa 18.10.2013 Pohjolan edut TAJA:n jäsenille Jäsenmaksuun sisältyvät vakuutukset Ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus (nro 16-259-429-6) Vapaa-ajan tapaturmavakuutus

Lisätiedot

Pohjolan maatilatuotannon vakuutus

Pohjolan maatilatuotannon vakuutus Pohjolan maatilatuotannon vakuutus 1 Pohjolan maatilatuotannon vakuutus Tuoteseloste on voimassa 1.10.2008 alkaen. Tämä tuoteseloste antaa yleiskuvan Pohjolan Maatilatuotannon vakuutuksesta, jolla voidaan

Lisätiedot

Fenniaturvan koiran ja kissan vakuutukset. Tuote-esite voimassa 1.3.2015 alkaen

Fenniaturvan koiran ja kissan vakuutukset. Tuote-esite voimassa 1.3.2015 alkaen Fenniaturvan koiran ja kissan vakuutukset Tuote-esite voimassa 1.3.2015 alkaen Fenniaturvan koiran ja kissan vakuutukset Sisältö Koiran ja kissan sairaus- ja tapaturmavakuutukset 3 Voit valita lemmikillesi

Lisätiedot

VAKUUTUS VERTAANSA VAILLA

VAKUUTUS VERTAANSA VAILLA VAKUUTUS VERTAANSA VAILLA Turvaa autollesi ja kaikille autossa mukana oleville. Vakuutusopas voimassa 20.2.2016 alkaen MetroAuto Vakuutus on vertaansa vailla oleva vakuutuskokonaisuus, mitä et muualta

Lisätiedot

LähiTapiola Pohjoinen. Palokuntatyön nuoriso-osastojen ohjaajat Kalajoki

LähiTapiola Pohjoinen. Palokuntatyön nuoriso-osastojen ohjaajat Kalajoki LähiTapiola Pohjoinen Palokuntatyön nuoriso-osastojen ohjaajat Kalajoki 14.2.2015 23.2.2015 LÄHITAPIOLA LYHYESTI LähiTapiola-ryhmä on täyden palvelun finanssitalo. Tarjoamme palveluita henkilö-, maatila-,

Lisätiedot

Folksam. Folksam Vahinkovakuutus Oy LIIKENNEVAKUUTUSEHDOT 21G. Voimassa alkaen

Folksam. Folksam Vahinkovakuutus Oy LIIKENNEVAKUUTUSEHDOT 21G. Voimassa alkaen Folksam Folksam Vahinkovakuutus Oy LIIKENNEVAKUUTUSEHDOT 21G Voimassa 1.1.2017 alkaen SISÄLTÖ 1. Vakuutusehtojen soveltamisala 2. Vakuutuksen voimassaoloalue 3. Vakuutuksen sisältö 4. Vakuutussopimus 5.

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2005 Bulevardi 28 PL 275 00121 Helsinki 29.6.2005 Puh. (09) 680 401 Fax (09) 604 714 Merja Salonen 1(1) TYÖTAPATURMA- JA LIIKENNEVAHINKOPOTILAIDEN SAIRAANHOITO-

Lisätiedot

Voimassa 1.5.2016 alkaen.

Voimassa 1.5.2016 alkaen. TUOTESELOSTE 1 Voimassa 1.5.2016 alkaen. 2 SISÄLLYSLUETTELO Ajoneuvovakuutus 5 Liikennevakuutus 6 Bonus alentaa vakuutusmaksua 7 Jos et käytä ajoneuvoasi 8 Liikennevakuutuksen korvaukset 8 POP Kasko 9

Lisätiedot

POHJANTÄHTITURVA AJONEUVOILLE

POHJANTÄHTITURVA AJONEUVOILLE POHJANTÄHTITURVA AJONEUVOILLE Vakuutusehdot voimassa 1.7.2014 alkaen SISÄLLYSLUETTELO LIIKENNEVAKUUTUS 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 6 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 6 3 VAKUUTUKSEN SISÄLTÖ 6 4 VAKUUTUSSOPIMUS

Lisätiedot

HUS 2013 työtapaturmakatsaus. Eija Prosi-Suuperko

HUS 2013 työtapaturmakatsaus. Eija Prosi-Suuperko HUS 2013 työtapaturmakatsaus Eija Prosi-Suuperko 8.5.2014 1 Lukujen tulkinta Vuoden 2013 ja 2012 tapaturmaluvut perustuvat tarkasteluvuotta seuraavan vuoden helmikuussa ajettuun tilastoon Aiempien vuosien

Lisätiedot

POHJANTÄHTITURVA AJONEUVOILLE

POHJANTÄHTITURVA AJONEUVOILLE POHJANTÄHTITURVA AJONEUVOILLE Vakuutusehdot voimassa 1.7.2013 alkaen SISÄLLYSLUETTELO LIIKENNEVAKUUTUS 1 Vakuutusehtojen soveltamisala 6 2 Vakuutuksen voimassaoloalue 6 3 Vakuutuksen sisältö 6 4 Vakuutussopimus

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI BALANSSI TUOTESELOSTE YRITYSASIAKKAAN TURVAPAKETIT

SÄÄSTÖPANKKI BALANSSI TUOTESELOSTE YRITYSASIAKKAAN TURVAPAKETIT SÄÄSTÖPANKKI BALANSSI TUOTESELOSTE YRITYSASIAKKAAN TURVAPAKETIT SISÄLLYSLUETTELO Säästöpankki Balanssin Firmaturva pitää yrityksen talouden tasapainossa... 4 Säästöpankki Balanssin Firmaturvan myöntäminen...

Lisätiedot

Ajoneuvovakuutus Tuotetiedot

Ajoneuvovakuutus Tuotetiedot Ajoneuvovakuutus Tuotetiedot Voimassa 19.11.2018 alkaen Tuotetiedoista saat tarvitsemasi tiedot voidaksesi valita vakuutuksen, joka parhaiten vastaa sinun tarpeitasi. Vakuutusturva on selostettu oleellisimmilta

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ

LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ Aktuaarijaosto 28.6.2016 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKITUTKIMUS VUODELLE 2017 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN 2011-2015 KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ KORVAUKSET / VAKUUTUSVUOSI

Lisätiedot

OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT

OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT Va 1 VASTUUVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT 100 1.1.2014 OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT 100 1.1.2014 VAKUUTUSEHDON SOVELTAMINEN Vakuutussopimukseen sisältyvät vakuutusturvat on mainittu vakuutuskirjassa.

Lisätiedot

Kauppapuutarhan keskeytysvakuutus KE7

Kauppapuutarhan keskeytysvakuutus KE7 Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2012 alkaen Kauppapuutarhan keskeytysvakuutus KE7 Sisällys 1 Keskeytysvakuutusturva...1 2 Kauppapuutarhakeskeytysvakuutuksen käsitteitä...1 2.1 Vakuutettu liiketoiminta...1 2.2

Lisätiedot

NAISTEN KYMPPI, TYTTÖJEN KYMPPI, HELSINKI CITY RUN, HELSINKI CITY MARATHON, MINIMARATHON, HELSINKI STREET RUN -TAPAHTUMIIN LIITTYVÄ TAPATURMAVAKUUTUS

NAISTEN KYMPPI, TYTTÖJEN KYMPPI, HELSINKI CITY RUN, HELSINKI CITY MARATHON, MINIMARATHON, HELSINKI STREET RUN -TAPAHTUMIIN LIITTYVÄ TAPATURMAVAKUUTUS NAISTEN KYMPPI, TYTTÖJEN KYMPPI, HELSINKI CITY RUN, HELSINKI CITY MARATHON, MINIMARATHON, HELSINKI STREET RUN -TAPAHTUMIIN LIITTYVÄ TAPATURMAVAKUUTUS 1. VAKUUTETUT JA EDUNSAAJAT... 2 2. VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOAIKA

Lisätiedot

Toyota-liikennevakuutus Toyota-kaskovakuutukset Yleiset sopimusehdot

Toyota-liikennevakuutus Toyota-kaskovakuutukset Yleiset sopimusehdot Vakuutusehdot Toyota-liikennevakuutus Toyota-kaskovakuutukset Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.6.2012 alkaen Sisältö Toyota-liikennevakuutus 3 1 2 3 4 5 6 6.1 6.2 7 8 8.1 8.2 8.3 8.4 8.5 8.6 9 Vakuutusehtojen

Lisätiedot

Katsaus munantuottajan ja nuorikkokasvattajan vakuutusturvaan. Sanna Muurama LSK Poultry Oy

Katsaus munantuottajan ja nuorikkokasvattajan vakuutusturvaan. Sanna Muurama LSK Poultry Oy Katsaus munantuottajan ja nuorikkokasvattajan vakuutusturvaan LSK Poultry Oy Lohmann LSL kanan maahantuonti, markkinointi ja neuvonta Munintakanojen terveys -päivä Ahlman, Tampere 17.11.2014 Sanna Muurama

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.

LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS. Aktuaarijaosto 7.8.212 LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORJATTU RISKITUTKIMUS VUODELLE 213 LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA 27-211 KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ

Lisätiedot

TERVETULOA NEUVOTTELUUN. Etelä-Karjalan OP

TERVETULOA NEUVOTTELUUN. Etelä-Karjalan OP TERVETULOA NEUVOTTELUUN Etelä-Karjalan OP Tapaamisen sisältö 2 1 PÄIVITTÄISET PALVELUT Yrityksen maksuliikenne Henkilökohtainen maksuliikenne Digitaaliset palvelut 2 INVESTOINNIT Yrityksen tulevat investoinnit

Lisätiedot

Vakuutukset ajoneuvollesi. Tuoteopas

Vakuutukset ajoneuvollesi. Tuoteopas Vakuutukset ajoneuvollesi Tuoteopas Autoturva liikennevakuutus ja kaskovakuutus Tuoteopas 1.6.2017 alkaen. OP on oikea valinta 1 Turvalliseen 3 Alhaisella liikennekulttuuriin kannustetaan Uudessa OPn liikennevakuutuksessa

Lisätiedot

ARVIOKIRJA SUURPETOJEN AIHEUTTAMISTA VILJELYS-, ELÄIN- JA IRTAIMISTOVAHINGOISTA

ARVIOKIRJA SUURPETOJEN AIHEUTTAMISTA VILJELYS-, ELÄIN- JA IRTAIMISTOVAHINGOISTA ARVIOKIRJA SUURPETOJEN AIHEUTTAMISTA VILJELYS-, ELÄIN- JA IRTAIMISTOVAHINGOISTA Maastotarkastuksen tekevä maaseutuelinkeinoviranomainen vastaa arviokirjan täyttämisestä. 1. MAASTOTARKASTUSTA JA KORVAUKSEN

Lisätiedot

KULJETUSERITYISEHTO 337: VASTUUOSA

KULJETUSERITYISEHTO 337: VASTUUOSA Kuo 1 KULJETUSERITYISEHTO 337: VASTUUOSA 1.1.1997 337.1 VAKUUTUKSEN KOHDE Vakuutuksen kohteena on vakuutuskirjaan merkitty toiminta ja siihen liittyvä korvausvastuu. 337.2 VAKUUTUSTURVAN VOIMASSAOLO 337.3

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET

LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET 1.1.2016 KORVAUKSEN MAKSAMINEN JA TAULUKON KÄYTTÖ KORVATTAVA VAHINKO Moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutuneen liikennevahingon

Lisätiedot

PLUS ASIAKASEDUT TALOYHTIÖLLE 1 HOWDEN FINLAND OY

PLUS ASIAKASEDUT TALOYHTIÖLLE 1 HOWDEN FINLAND OY PLUS ASIAKASEDUT TALOYHTIÖLLE 1 HOWDEN FINLAND OY PLUS Asiakasedut 2018 1 SISÄLLYS ASUMISPLUS HALLITUSPLUS OIKEUSTURVAPLUS VAHINKOPLUS 2 4 6 8 PLUS ASIAKASEDUT OVAT HOWDENIN ASIAKKAILLE RÄÄTÄLÖITYJÄ RYHMÄVAKUUTUSTUOTTEITA,

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2015 alkaen Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää toimintaohjeita

Lisätiedot

Fenniaturvan hevosen. tapaturma- ja sairausvakuutukset. Tuote-esite voimassa 1.3.2015 alkaen

Fenniaturvan hevosen. tapaturma- ja sairausvakuutukset. Tuote-esite voimassa 1.3.2015 alkaen Fenniaturvan hevosen tapaturma- ja sairausvakuutukset Tuote-esite voimassa 1.3.2015 alkaen Fenniaturvan hevosen tapaturma- ja sairausvakuutukset Sisältö Hevosen tapaturma- ja sairausvakuutukset 3 Voit

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin vakuutuspolitiikka

Savonlinnan kaupungin vakuutuspolitiikka Vakuutuspolitiikka 1(5) 12.10.2015 Savonlinnan kaupungin vakuutuspolitiikka Sisällysluettelo 1 Johdanto 2 Vastuut ja roolit vakuuttamisessa 3 Vakuuttamisen periaatteet Savonlinnan kaupungissa 3.1 Vakuuttamisen

Lisätiedot

Yritysvakuutus. Tuoteopas

Yritysvakuutus. Tuoteopas Yritysvakuutus Tuoteopas Sisällysluettelo Yritysvakuutus...4 Vakuutusmaksuun vaikuttavia tekijöitä...5 Omavastuu...5 Esinevakuutus...6 Vakuutusmäärä...7 Vakuutusturvan laajuus...8 Keskeytysvakuutus...11

Lisätiedot

Maatilayrittäjän Omaturva. MTK-Pirkanmaan Riskienhallintapäivä 5.11.

Maatilayrittäjän Omaturva. MTK-Pirkanmaan Riskienhallintapäivä 5.11. Maatilayrittäjän Omaturva MTK-Pirkanmaan Riskienhallintapäivä 5.11. 1 Maatila on vaarallinen työpaikka Tiloilla tapahtuu vuosittain 7-10 kuolemaan johtanutta tapaturmaa Ammattitauteja ilmenee 400-500 vuosittain

Lisätiedot

Matemaatikkona vakuutusyhtiössä. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Kumpulan kampus

Matemaatikkona vakuutusyhtiössä. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Kumpulan kampus Matemaatikkona vakuutusyhtiössä Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Kumpulan kampus Miksi vakuutusmatemaatikoilla on töitä Vakuutusyhtiölaki (2008/521) 6. luku Vakuutusyhtiössä

Lisätiedot

Ravihevosen pakollinen kilpailuvakuutus

Ravihevosen pakollinen kilpailuvakuutus Vakuutusehdot Voimassa 1.1.2014 alkaen Ravihevosen pakollinen kilpailuvakuutus Sisällysluettelo HEVOS- JA KILPAILUVARUSTE VAKUUTUS... 2 1 Vakuutuksen tarkoitus...2 2 Vakuutuksen kohde...2 3 Vakuutuksen

Lisätiedot

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400 VAKUUTUSKIRJA Sivu Ryhmatapatu rmavakuutus 1 Vakuutustunnus 25.11.2010 70090201950 Asiakastunnus 20532702 RESERVILAISLIITTO RY DOBELNINKATU 2 00260 HELSINKI Vakuutuksenottaja Vakuutuskausi Maksu e RESERVILAISLIITTO

Lisätiedot

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA

TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA Tap 1 TAPATURMA- JA MATKAVAKUUTUKSEN TURVAEHTO 200: TAPA- TURMATURVA 1.1.2014 200.0 KÄSITTEET Tapaturma 200.1 KORVAUKSET Tapaturma on äkillinen, ulkoinen, ruumiinvamman aiheuttava odottamaton tapahtuma,

Lisätiedot

Koneturva tuotteet 2013

Koneturva tuotteet 2013 Koneturva tuotteet 2013 jkjk Kun rahoitat moottorityökonehankinnan Sampo Rahoituksen kautta, voit kätevästi liittää siihen kattavan Koneturva-vakuutuksen. vakuutus maksetaan kätevästi kuukausittain rahoituserien

Lisätiedot