Työmarkkinoiden ja Työelämän kehitysnäkymiä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työmarkkinoiden ja Työelämän kehitysnäkymiä"

Transkriptio

1 Työmarkkinoiden ja Työelämän kehitysnäkymiä Lauri Ihalainen Valtio Expo

2 Kehittämisstrategian lähtökohdat TULEVAI- SUUDEN TYÖPAIKAT INNOVOINTI JA TUOTTA- VUUS VISIO Suomen työelämä EUROOPAN PARAS 2020 LUOTTAMUS JA YHTEISTYÖ OSAAVA TYÖVOIMA TYÖHYVIN- VOINTI JA TERVEYS 2

3 Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittäminen Suomen työelämä eurooppalaisessa vertailussa: ENITEN KEHITETTÄVÄÄ VAHVUUDET Työelämän laatu ja työhyvinvoinnin vahvistaminen on yhä keskeisempi osa työn houkuttavuuden ja tuottavuuden parantumisessa. Huono tuottavuuden kasvu heikentää myös työelämän kehittymisen edellytyksiä. 3

4 Parempaan elämään työllä! kansalaiskysely Keskeiset huomiot 94 % pitää työstä innostumisen merkitystä suurena tai erittäin suurena. Runsas vastausta Ihannetyöpaikan perustekijät ovat hyvin samankaltaisia eri vastaajaryhmissä 1. toisten huomioonottaminen 2. avoimuus 3. tasapuolinen kohtelu ja hyvä johtaminen 4. myönteinen työilmapiiri ja innostavat työtehtävät 5. vaikutusmahdollisuudet Huolta herättivät työpaikan löytäminen, työelämän kiristynyt asenneilmapiiri ja pitkään työttömänä olevan leimaaminen työhaluttomaksi. 4

5 Yhteistyöhankkeen elinkaari ja painotukset Rakennusvaihe Arvopohja Ydintoimijoiden yhteistyön tiivistäminen Hankkeen tavoitteet näkyviksi Työelämätoimijat Verkostot Kehittämisohjelmat Erityisteemat Uudet toimenpiteet Viestintä Kehittämistoiminta käynnissä työpaikoilla Seuranta ja arviointi Hankkeen jatkosta päättäminen 5

6 Toimeenpanopolut Oppiminen 2. Verkostot Tarve Innovointi ja tuottavuus Osaava työvoima TYÖ- Työ- PAIKA T paikat Luottamus ja yhteistyö Työhyvinvointi ja terveys Vuoropuhelu Hyvät käytännöt Työelämän arvopohja 6

7 Valtion työt kiinnostavat Olemme pärjänneet viime vuosina eri tutkimuksissa oikein hyvin. Iloitaan siitä. Yhteistä kuvaa on pyritty vahvistamaan mm. valtiolle.fi sivustolla, yhteisellä rekrytointi-ilmoittelulla ja messutoiminnalla. Näillä on varmasti ollut joku vaikutus. Erityisen tehokas väylä on korkeakouluharjoittelu ja sillä on varmasti ollut suuri vaikutus opiskelijoiden mielipiteisiin. Tärkeintä kuitenkin on se, että työpaikoillamme arki on kunnossa. Tärkein työnantajakuvaan vaikuttava viesti on työpaikkojemme todellisuus. Sitä oma toimintamme sekä työntekijäämme viestivät ympärilleen joka päivä. Tietoisesti tai tiedostamatta. UNIVERSUM, Helsinki, Valtion työnantajien menestys Suomen ihanteellisimpina työantajina 11 valtion työnantajaa kuuluu Suomen ihanteellisimpien työnantajien joukkoon. Tämä selviää Universumin toteuttamasta opiskelijatutkimuksesta, johon vastasi yli yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijaa Suomessa. 7

8 Valtion henkilöstön ikäjakauma helmikuussa 2013 (henkilölukumäärä yhteensä ) 8

9 Valtion henkilöstön ikäjakauma helmikuussa (yli 62 vuotiaita yhteensä 2 963) 9

10 Työtyytyväisyys valtiolla vuosina (VMBaro) 10

11 Sairauspoissaolojen ja työtyytyväisyyden yhteys hallinnonaloittain vuonna 2012 (tarkastelussa valtio = 100) 11

12 Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma sekä hallinnonalojen VATU-ohjelmat VATU-ohjelma TAVOITTEENA: talouden kestävyysvajeeseen sekä työmarkkinoiden muutokseen vastaaminen 1. kirkastamalla valtionhallinnon roolia ja tehtäviä 2. tuottamalla esille rakenteellisia uudistuksia ja 3. ottamalla käyttöön uutta roolia tukevia toimintatapoja. Hallinnonalan VATU-ohjelma Hallinnonalan VATU-hankkeet Hallinnonalan suunnitelmat inhimillisen pääoman kehittämiseksi Hallinnonalan ydintoimintoanalyysi ja ehdotusten toteuttaminen 12

13 Johtajana ja esimiehenä valtiolla VALTIO TYÖNANTAJANA ODOTTAA JOHTAJILTAAN JA ESIMIEHILTÄÄN Ammattimaista johtamisosaamista Aktiivista sitoutumista oman johtamistehtävän kehittämiseen ja kehittymiseen johtajana (halua johtaa) Esimerkillistä johtajuutta VALTIO TARJOAA JOHTAJILLE JA ESIMIEHILLE Haasteellisia ja mielenkiintoisia johtamistehtäviä Hyviä kehitys- ja uramahdollisuuksia eri puolilla hallintoa ja kv.tehtävissä Tukea johtamistehtävissä onnistumiselle tarjoamalla valtiokonsernin sisäisiä johtamisvalmennus- ja muita kehittämispalveluja 13

Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia?

Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia? Suomen työelämän kehittäminen Miten voidaan hyödyntää liikunnan mahdollisuuksia? Työministeri Lauri Ihalainen Arvokas työelämä -seminaari 10.6.2013 Vierumäki Työelämän ja työhyvinvoinnin kehittäminen Suomen

Lisätiedot

Työelämän kehittämisstrategia

Työelämän kehittämisstrategia Työelämän kehittämisstrategia Työministeri Lauri Ihalainen Työelämän kehittämisen verkostopäivä 10.12.2013 Hallituksen työpolitiikka Hallituksen työpolitiikan iso kuva Aktiivinen ja laadukas työvoimapolitiikka

Lisätiedot

Suomalainen Työelämä 2020. Työministeri Lauri Ihalainen VALO, Olympiastadion 5.2.2014

Suomalainen Työelämä 2020. Työministeri Lauri Ihalainen VALO, Olympiastadion 5.2.2014 Suomalainen Työelämä 2020 Työministeri Lauri Ihalainen VALO, Olympiastadion 5.2.2014 Lähivuosien keskeinen haaste Työvoima vähenee Tuettava samanaikaisesti kahta talouskasvun tekijää: työn tuottavuuden

Lisätiedot

Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020

Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 Työministeri Lauri Ihalainen Hyvempi työelämä Lappiin seminaari 10.11.2014 Lähivuosien keskeinen haaste Työvoiman vähetessä Tuettava samanaikaisesti kahta talouskasvun

Lisätiedot

Suomen työelämästä Euroopan paras vuoteen 2020. Margita Klemetti, TEM, 2013/08

Suomen työelämästä Euroopan paras vuoteen 2020. Margita Klemetti, TEM, 2013/08 Suomen työelämästä Euroopan paras vuoteen 2020 Margita Klemetti, TEM, 2013/08 Työelämän kehittämisstrategia Hallitusohjelman kirjaus kesäkuu 2011 Työ- ja elinkeinoministeriö asettaa työryhmän valmistelemaan

Lisätiedot

VATUn menestystarinoita Elvis-hanke /ulkoasiainministeriö AIPA-hanke /oikeusministeriö

VATUn menestystarinoita Elvis-hanke /ulkoasiainministeriö AIPA-hanke /oikeusministeriö VATUn menestystarinoita Elvis-hanke /ulkoasiainministeriö AIPA-hanke /oikeusministeriö Valtio Expo 20.5.2014 ohjelmapäällikkö Tero Meltti VM tietohallintojohtaja Ari Uusikartano UM ohjelmajohtaja, Marko

Lisätiedot

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Luottamus ja asenne ratkaisevat Työelämä 2020 hanke Työturvallisuuskeskus TTK Risto Tanskanen Asiantuntija tuottavuus ja työyhteisön

Lisätiedot

KANSALLINEN TYÖELÄMÄN ON? JUHA ANTILA / SAK

KANSALLINEN TYÖELÄMÄN ON? JUHA ANTILA / SAK KANSALLINEN TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISSTRATEGIA. MITÄ SE ON? JUHA ANTILA / SAK MAAN HALLITUKSEN OHJELMA SANOO S. 65 Työ- ja elinkeinoministeriö asettaa työryhmän valmistelemaan työelämän kehittämisstrategian,

Lisätiedot

Työkyky- tulokset näkyvät sekä yksilön elämänlaadussa että viraston kuluissa. Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio

Työkyky- tulokset näkyvät sekä yksilön elämänlaadussa että viraston kuluissa. Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio Työkyky- tulokset näkyvät sekä yksilön elämänlaadussa että viraston kuluissa Valtion työmarkkinajohtaja Juha Sarkio Työajan henkilöstökustannusten kaavamainen jako bruttotyöajan, tehdyn työajan ja tehokkaan

Lisätiedot

Suomen työelämästä Euroopan paras. Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Suomen työelämästä Euroopan paras. Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomen työelämästä Euroopan paras Suomi ja työtulevaisuus II 10.4.2014 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Suomen työelämä eurooppalaisessa vertailussa Vahvuudet Eniten kehitettävää

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

Työelämän kehittämisstrategia

Työelämän kehittämisstrategia Suomen työelämästä Euroopan paras vuoteen 2020 Laatua ja tuottavuutta Lapin työelämään seminaari 10.6.2013 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Työelämän kehittämisstrategia Hallitusohjelman

Lisätiedot

Silmäys työelämästrategiaan 2020. KT:n työmarkkinaseminaari 11.9.2013 Kehittämispäällikkö Terttu Pakarinen

Silmäys työelämästrategiaan 2020. KT:n työmarkkinaseminaari 11.9.2013 Kehittämispäällikkö Terttu Pakarinen Silmäys työelämästrategiaan 2020 KT:n työmarkkinaseminaari 11.9.2013 Kehittämispäällikkö Terttu Pakarinen Visio Työelämästrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden

Lisätiedot

Suomen työelämä Euroopan parhaaksi vuoteen 2020 KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMIEN KOKOUS

Suomen työelämä Euroopan parhaaksi vuoteen 2020 KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMIEN KOKOUS Suomen työelämä Euroopan parhaaksi vuoteen 2020 KANTA- JA PÄIJÄT-HÄMEEN ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMIEN KOKOUS 25.8.2015 31.5.2012 1.1.2013 Työelämästrategia Visio Suomen työelämä Euroopan paras

Lisätiedot

Kiljavan opisto 23.3.2013. Työministeri Lauri Ihalainen

Kiljavan opisto 23.3.2013. Työministeri Lauri Ihalainen SAK:n 21. työympäristöseminaari Kiljavan opisto 23.3.2013 Työministeri Lauri Ihalainen Työllisyyden kehitys 2012/01 2013/01 Työvoiman kysyntä Avoimet työpaikat 46 000 (- 3 000) TEM Työlliset 2 408 000

Lisätiedot

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa

Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Parempaan ja tuottavampaan työelämään Satakunnassa Pori 2.9.2015 Anne Jortikka Visio Työelämästrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden samanaikainen kehittäminen

Lisätiedot

Sitä saadaan, mitä mitataan!

Sitä saadaan, mitä mitataan! Sitä saadaan, mitä mitataan! Kehittämisen tueksi esimiestyön 360-palaute, VMBaro ja kehityskeskustelumalli ValtioExpo Niina Turumäki/Valtiokonttori Yhteiset työkalut 360-palaute Esimiestyön ja johtamisen

Lisätiedot

Hyvä ja tuloksellinen työelämä yhteiskunnan kiikarissa -> Työelämän kehittämisstrategia ja sen toimeenpano

Hyvä ja tuloksellinen työelämä yhteiskunnan kiikarissa -> Työelämän kehittämisstrategia ja sen toimeenpano Hyvä ja tuloksellinen työelämä yhteiskunnan kiikarissa -> Työelämän kehittämisstrategia ja sen toimeenpano Valtiosihteeri Janne Metsämäki Lappeenranta -seminaari 16.8.2012 Työpolitiikka: hallituskauden

Lisätiedot

Työelämä 2020 -hanke. Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop 12.11.2014. Margita Klemetti hankejohtaja

Työelämä 2020 -hanke. Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop 12.11.2014. Margita Klemetti hankejohtaja Työelämä 2020 -hanke Hyvää huomenta Hyvää huomista Workshop 12.11.2014 Margita Klemetti hankejohtaja SUOMEN TYÖELÄMÄ EUROOPAN PARAS VUONNA 2020 Hallitusohjelma TYÖELÄMÄSTRATEGIA TULEVAISUUDEN TYÖPAIKALLA

Lisätiedot

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työelämä 2020 hanke yhteistyössä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston kanssa www.tyoelama2020.fi Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitos Visio Työelämästrategia

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

VMBarosta. Lisätietoja:

VMBarosta. Lisätietoja: Sisältö Raportointipvm Raporttikokonaisuus sisältää v. 2017 työtyytyväisyystiedot: - n henkilöstölle yhteensä (v.2016-2017) - Valtion henkilöstölle luokiteltuna sukupuolen, iän, vakinaisuuden, hallinnonalan,

Lisätiedot

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2016 (VMBaro) Sisältö

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2016 (VMBaro) Sisältö Sisältö Raporttikokonaisuus sisältää v. 2016 työtyytyväisyystiedot: - n henkilöstölle yhteensä - Valtion henkilöstölle luokiteltuna sukupuolen, iän, vakinaisuuden, hallinnonalan, virastotyypin, henkilöstöryhmän

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta alan tuloksellisuuskampanja

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta alan tuloksellisuuskampanja Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta alan tuloksellisuuskampanja 2011 2014 Toimintaympäristön haasteet Väestön ikääntyminen Palvelujen kysyntä (eläkejärjestelmä, hoito ja hoiva) Työvoiman tarjonta

Lisätiedot

Parempaa työelämää Ulkoisen arvioinnin tuloksia. SoteNavi-hankkeen loppuseminaari

Parempaa työelämää Ulkoisen arvioinnin tuloksia. SoteNavi-hankkeen loppuseminaari Parempaa työelämää 2020. Ulkoisen arvioinnin tuloksia SoteNavi-hankkeen loppuseminaari 15.1.2019 Tuottava ja tuloksellinen työelämäkoordinaatiohanke 2014-2020 www.tuottavajatuloksellinentyoelama.blogspot.fi

Lisätiedot

Miltä suomalaisen työelämän tilanne näyttää tänään?

Miltä suomalaisen työelämän tilanne näyttää tänään? Miltä suomalaisen työelämän tilanne näyttää tänään? Suomalainen työelämämalli eurooppalaisessa vertailussa Tuomo Alasoini tuomo.alasoini[at]tekes.fi Millainen on suomalainen työelämämalli ja mikä siinä

Lisätiedot

Työelämän muutos HR:n valmiudet

Työelämän muutos HR:n valmiudet Työelämän muutos HR:n valmiudet Ratkaisun Paikka Wanha satama 14.5.2013 Margita Klemetti Työ- ja elinkeinoministeriö Työelämän muutos 1 Työllisyysaste 69% Työttömyysaste 8% Keskimääräinen työhöntuloaika

Lisätiedot

Kansallinen yhteistyöhanke. - kohti Euroopan parasta työelämää

Kansallinen yhteistyöhanke. - kohti Euroopan parasta työelämää Kansallinen yhteistyöhanke - kohti Euroopan parasta työelämää EK-STTK tuottavuusseminaari 7.-9.2.2013 Margita Klemetti hankejohtaja Sisältö Taustaa Työelämästrategian ydin Työelämän nykytila Tulevat näkymät

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA

TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA TERVETULOA TYÖPAJAAN! TYÖHYVINVOINTI SYNTYY ARJEN TEOILLA 6.2.2019 TYÖPAJAN TAVOITTEENA ON - Pohtia hyvinvoivan työyhteisön kulmakiviä - Jakaa kokemuksia ja keinoja työhyvinvoinnin rakentamiseksi erityisesti

Lisätiedot

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020 Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 22 Tilanne 217 neljän mittarin pohjalta Erno Mähönen Suomen työelämä Euroopan paras 22 Visio saavutetaan, kun työpaikat uudistavat ja kehittävät toimintaansa

Lisätiedot

Työelämän kehittämisstrategia

Työelämän kehittämisstrategia Työelämän kehittämisstrategia Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 Työturvallisuuskeskus Parempi työ -kevätseminaari 8.4.2013 Margita Klemetti hankejohtaja Työelämän kehittämisstrategia Hallitusohjelman

Lisätiedot

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuosina (ei sisällä yliopistoja)

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuosina (ei sisällä yliopistoja) Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuosina 2006-2014 (ei sisällä yliopistoja) 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Muutos 2006-2014 2013-2014 1 Johtaminen 3,27 3,30 3,36 3,39 3,35 3,40 3,47 3,45

Lisätiedot

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2018 VMBaro

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2018 VMBaro Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2018 VMBaro Valtion henkilöstötutkimus Julkaisuajankohta 1 Sisältö VMBaro v. 2018 Koko valtion infoluvut Innovointikyky-, johtamis- ja työyhteisöindeksit: koko

Lisätiedot

Kirteko ohjelmallista kehittämistä kirkon sektorilla

Kirteko ohjelmallista kehittämistä kirkon sektorilla Kirteko ohjelmallista kehittämistä kirkon sektorilla Kirkon työmarkkinalaitos Oili Marttila 21.3.2017 1 24.3.2017 Esityksen / esittäjän nimi Kirkon henkilöstö 1975-2016 25 000 20 446 21 598 19 786 20 000

Lisätiedot

Työelämän kehittämisstrategian valmistelu

Työelämän kehittämisstrategian valmistelu Työelämän kehittämisstrategian valmistelu Pirjo Harjunen Tuottavuusasiantuntijoiden kutsuseminaari 15.12.2011 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki Pirjo Harjunen 14.12.2011 1 Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman

Lisätiedot

Muutoshankkeet ja inhimillinen pääoma Miten hyödyntää Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman IPO-työkaluja

Muutoshankkeet ja inhimillinen pääoma Miten hyödyntää Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman IPO-työkaluja Muutoshankkeet ja inhimillinen pääoma Miten hyödyntää Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman IPO-työkaluja Valtio Expo 20.5.2014 Esityksen sisältö Mitä muutoksenhallinnan työvälineitä on - IPO-tarjottimella

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle HENRY Foorumi 4.11.2008 Päivi Lind 1 Suomen parhaat työpaikat 2003 Tapiola-ryhmä 9.sija suurten organisaatioiden sarjassa. Euroopan sadan parhaan työpaikan joukossa.

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuosina (ei sisällä yliopistoja)

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuosina (ei sisällä yliopistoja) Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuosina 2006-2015 (ei sisällä yliopistoja) 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Muutos 2006-2015 2014-2015 1 Johtaminen 3,27 3,30 3,36 3,39 3,35 3,40 3,47

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa 3.11.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kouluttaja Pohjanmaa Häme Keski-Suomi Uusimaa

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari toimialaryhmille ja työalatoimikunnille Glo Hotel Art, Hki

Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari toimialaryhmille ja työalatoimikunnille Glo Hotel Art, Hki Irmeli Vuoriluoto, työympäristöasiantuntija, Tehy ry Työturvallisuuskeskuksen Parempi työ kevätseminaari toimialaryhmille ja työalatoimikunnille 8.4.2013 Glo Hotel Art, Hki Ryhmän jäsenenä toimiminen ja

Lisätiedot

Hyvät työhyvinvointikäytännöt. Johanna Mäki ja Tuula Viitala Iällä ei ole väliä -työhyvinvointiseminaari

Hyvät työhyvinvointikäytännöt. Johanna Mäki ja Tuula Viitala Iällä ei ole väliä -työhyvinvointiseminaari Hyvät työhyvinvointikäytännöt Johanna Mäki ja Tuula Viitala Iällä ei ole väliä -työhyvinvointiseminaari 4.10.17 Aineiston keruu Kyselytutkimus: Kerätty 13-15.9.16 Työhyvinvointimessuilla Tampereella Analysoinnissa

Lisätiedot

Viestinnän linjaukset

Viestinnän linjaukset Tehty 02/2013, päivitetty 9/2014 Viestinnän linjaukset Työelämä 2020 -hankkeen visio on, että Suomessa on Euroopan paras työelämä vuonna 2020. Hankkeen tehtävä on muodostaa yhteistyöverkostoja toimijoiden

Lisätiedot

Työelämä Hankkeen yleisesittely Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020

Työelämä Hankkeen yleisesittely Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 Työelämä 2020 Hankkeen yleisesittely 19.2.2018 Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 Pähkinänkuoressa Työelämä 2020 on valtakunnallinen yli 80 työelämätoimijan verkosto, joka tähtää suomalaisen työelämän

Lisätiedot

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämä 2020 Toimintaympäristön seuranta 2012 2017 Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämän toimintaympäristön kehitys hankkeen painopisteiden mukaan Kehittämistoimet työpaikalla Vaikutusmahdollisuudet

Lisätiedot

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo Valtion henkilöstö ja tulevaisuus Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 7.5.2019 Valtio Expo Julkisen hallinnon on yhdessä varmistettava julkisen talouden kestävyys Tuottavuus Toimivat ja tehokkaat

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita

Lisätiedot

Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus

Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus 30.10.2014 Petri Puroaho Kehittämispäivän tavoitteet YHTEISTYÖ: Vahvistaa välityömarkkinatoimijoiden ja TEhallinnon välistä yhteistyötä VAIKUTTAVUUS

Lisätiedot

Lähivuosien keskeinen haaste

Lähivuosien keskeinen haaste Dialoogiteema: Paraneeko vammaisten ja pitkäaikaissairaiden työhön pääsy? Miten työelämä 2020 hankkeessa mahdollistetaan nyt työelämän ulkopuolella olevien työhön pääsy? VATES-PÄIVÄT 9.4.2014 Margita Klemetti

Lisätiedot

Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 5.5.2014

Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 5.5.2014 Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 5.5.2014 Työelämästrategia 2 Työelämän kehittämisstrategia Hallitusohjelman kirjaus kesäkuu 2011 Työ- ja elinkeinoministeriö asettaa työryhmän valmistelemaan

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan osallistuminen VATUn toteutukseen 29.5.2013 Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Hallinnonalan VATU-ohjelma 1.Hallinnonalan VATU-hankkeiden toteuttaminen (LVMn

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19.-21.3.2012 Helsinki-Tukholma-Helsinki, M/S Silja Serenade Hallitusneuvos Merja

Lisätiedot

Työelämä toimintaympäristön seuranta

Työelämä toimintaympäristön seuranta Työelämä 2020 toimintaympäristön seuranta 2012 2015 Maija Lyly-Yrjänäinen & Päivi Järviniemi TE2020 valmisteluryhmä 15.4.2016 Työelämän toimintaympäristön kehitys hankkeen painopisteiden mukaan Kehittämistoimet

Lisätiedot

Mittarit kertovat ja eurot puhuvat

Mittarit kertovat ja eurot puhuvat Mittarit kertovat ja eurot puhuvat Uuden työelämän trendit -huippuseminaari Tornio 7.9.2016 Tauno Hepola, Mcompetence Oy Toimitusjohtaja, yritysvalmentaja TYÖELÄMÄN LAADULLA ON MAHDOLLISTA RAKENTAA KILPAILUETUA,

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu tulevaisuuden toiminnan suuntaajana - teema-aamupäivä Juha Eskelinen, KTT Melkior Oy 23.9.2015 Viestit 2 Haasteina kiristynyt talous, teknologiamurros,

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja?

Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja? Suomen julkisen hallinnon ja palveluiden haasteet - case maku- sote - tavoitteet? - etenemispolkuja? Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 4.4.2019 1 8.1.2019 Uudistukset Pääministeri Matti Vanhasen

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke www.työkaari.fi #Työkaarikantaa facebook.com/tyokaarikantaa/ Työkaari kantaa on teknologiateollisuuden yhteishanke, jonka tavoitteena on parantaa

Lisätiedot

Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015

Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015 Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö SUOMEN TYÖELÄMÄ EUROOPAN PARAS VUONNA

Lisätiedot

Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät

Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät Työhyvinvointi Helsingin yliopistossa ilmapiirikyselyjen valossa Yliopistojen työsuojelupäivät 9. 10. 9. 2010 Henkilöstö- ja lakiasiat Eeva-Liisa Putkinen, hallinnollinen ylilääkäri Terhi Somerkallio,

Lisätiedot

YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa. Kirteko-verkostotapaaminen Seinäjoki

YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa. Kirteko-verkostotapaaminen Seinäjoki YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa Kirteko-verkostotapaaminen 24.10.2017 Seinäjoki Kirteko verkostotapaamisen ohjelma Seinäjoella 24.10.2017 9 - Ilmoittautuminen, esittelyjen

Lisätiedot

Kehittämispolku-testi

Kehittämispolku-testi Kehittämispolku-testi Itsearviointityökalu työpaikoille Suomen työelämä Euroopan paras vuonna 2020 1 Kehittämispolku-testi Ainoa Suomen työelämätoimijoiden yhdessä kehittämä. Auttaa yhteistoiminnan kautta

Lisätiedot

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Titi Heikkilä Työhyvinvointipäällikkö Helsinki Suomi 100 johtamisseminaari 24.11.2017 Esityksen sisältö Lyhyt esittely Helsinki Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Työpahoinvoivasta työpaikasta työhyvinvoivaan työpaikkaan. tri Harri Virolainen

Työpahoinvoivasta työpaikasta työhyvinvoivaan työpaikkaan. tri Harri Virolainen Työpahoinvoivasta työpaikasta työhyvinvoivaan työpaikkaan tri Harri Virolainen Työhyvinvoiva työpaikka Kaikista työpaikoista voi tulla hyvinvoiva työpaikka Ei ole resurssi, raha tms. kysymys Ei myöskään

Lisätiedot

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Moninaisuus on rikkaus Lahti Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden

Lisätiedot

Katsaus valtion henkilöstön työtyytyväisyyteen 2016 VMBaro-henkilöstötutkimus

Katsaus valtion henkilöstön työtyytyväisyyteen 2016 VMBaro-henkilöstötutkimus Yhdessä Katsaus valtion henkilöstön työtyytyväisyyteen 2016 VMBaro-henkilöstötutkimus 16.6.2017 1 Sisältö 1. VMBaro 2. Koko valtion infoluvut 3. Innovointikyky-, johtamis- ja työyhteisöindeksit: koko valtio

Lisätiedot

VMBaron käyttötarkoitus ja hyödyntäminen

VMBaron käyttötarkoitus ja hyödyntäminen VMBaron käyttötarkoitus ja hyödyntäminen VMBaron version vaihto- ja esittelytilaisuus 9.2.2009 Valtiovarainministeriö, henkilöstöäosasto, Mariankatu 9 A Veli-Matti Lehtonen Työtyytyväisyyden määräytymisen

Lisätiedot

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta

Lisätiedot

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä

Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Osaaminen ja työhyvinvointi järjestötyössä Heidi Ristolainen 2016 Opintokeskus Sivis 2016 Esittely Kerro lyhyesti, kuka olet ja mistä tulet. Millaisia ajatuksia sana työhyvinvointi sinussa herättää? Orientaatio

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä?

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? YES -hanke Helsinki 19.05.2010 Aulikki Sippola, KTT, kehityspäällikkö Tapiola-ryhmä 22.6.2010 1 Esityksen sisältö Miksi tasapuolinen

Lisätiedot

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista 1 Aineisto 7 organisaatiosta henkilöstöjohtaja 4 * henkilöstöpäällikkö henkilöstöosaston päällikkö henkilöstönkehittämispäällikkö koulutussuunnittelija

Lisätiedot

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala

Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala Mistä vetovoimaiset työpaikat on tehty? - voimavaroja ja voimavarkaita työssä? Eija Lehto Kehittämispalvelut Kultala 1 Vetovoimaisia työpaikkoja yhdistäviä tekijöitä: ü Henkilöstön saanti helppoa ü Henkilöstön

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä.

Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä. Tervetuloa Careaan Sitoutuminen Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä. Sitoutuminen on hoitajan halua pysyä

Lisätiedot

YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa. Kirteko-verkostotapaaminen Mikkeli

YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa. Kirteko-verkostotapaaminen Mikkeli YHDESSÄ ENEMMÄN - Tulevaisuuden johtaminen ja yhteistoiminta kirkossa Kirteko-verkostotapaaminen 11.10.2017 Mikkeli Kirteko verkostotapaamisen ohjelma Mikkelissä 11.10.2017 8.30 - Ilmoittautuminen, esittelyjen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. KP Martimo: Työhyvinvoinnista. www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. KP Martimo: Työhyvinvoinnista. www.ttl.fi Hyvinvointia työstä KP Martimo: Työhyvinvoinnista 12.2.2014 Hyvinvointi työssä vai siitä huolimatta? Kari-Pekka Martimo, LT Johtava ylilääkäri Vaikuttava työterveyshuolto teemajohtaja KP Martimo: Työhyvinvoinnista

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2017 VMBaro Valtion henkilöstötutkimus

Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2017 VMBaro Valtion henkilöstötutkimus Valtion henkilöstön työtyytyväisyys vuonna 2017 VMBaro Valtion henkilöstötutkimus 06/2018 1 Sisältö 1. VMBaro 2. Koko valtion infoluvut 3. Innovointikyky-, johtamis- ja työyhteisöindeksit: koko valtio

Lisätiedot

ELY-keskus työelämän kehittämisen mahdollistajana kuulumisia Tekesin ohjelmasta. Anneli Harju-Autti Lapin ELY-keskus 2.10.2012

ELY-keskus työelämän kehittämisen mahdollistajana kuulumisia Tekesin ohjelmasta. Anneli Harju-Autti Lapin ELY-keskus 2.10.2012 ELY-keskus työelämän kehittämisen mahdollistajana kuulumisia Tekesin ohjelmasta Anneli Harju-Autti Lapin ELY-keskus 2.10.2012 22.10.2012 Työelämän laadun kehittämisen viitekehykset Työelämän laatu on läpileikkaava

Lisätiedot

Työelämä 2020 -hanke 20.8.2015

Työelämä 2020 -hanke 20.8.2015 Työelämä 2020 -hanke 20.8.2015 31.5.2012 1.1.2013 Työelämästrategia Visio Suomen työelämä Euroopan paras vuoteen 2020 Työelämän laadun ja tuottavuuden samanaikainen kehittäminen Rakentaa tulevaisuuden

Lisätiedot

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Erityisesti Sinulle Työyhteisötaitoja tarvitaan Työpaikka on töiden tekemistä varten. Jokainen varmistaa omalta osalta töiden sujuvuuden. Sujuvaan työn tekemiseen kuuluvat

Lisätiedot

Aloitustilaisuus

Aloitustilaisuus Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?

Lisätiedot

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja

29.9.2011 FINLANDIA-TALO. henkilöstöjohtaja UUDISTA JA UUDISTU 2011 28. FINLANDIA-TALO Hannu Tulensalo henkilöstöjohtaja Työhyvinvoinnilla tuottavuutta vai tuottavuudella työhyvinvointia? Työhyvinvoinnin taloudellinen merkitys Helsingissä 2010 Työhyvinvointityössä

Lisätiedot

2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut

2014-2016. Henkilöstöstrategia. Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut Dnro:53/01.00.00/2014 t 2014-2016 Henkilöstöstrategia Kunnanvaltuuston hyväksymä 16.6.2014 Kirkkonummen kunta henkilöstöpalvelut 1 Henkilöstöstrategia 2014 2016 Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan

Lisätiedot

4event yrityksenä. Perustamisvuosi 2001. Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä

4event yrityksenä. Perustamisvuosi 2001. Löydä energinen ja vireä elämä. Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä 4event yrityksenä Perustamisvuosi 2001 Löydä energinen ja vireä elämä Liikevaihto n. 1,5 milj. Vakituinen henkilöstö 14 henkilöä Osaajaverkostossa 140 henkilöä 1300 erillistä ohjelmaa / vuosi Valtakunnallisuus

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Työelämä 2020 -hanke Sosiaalisen median strategia

Työelämä 2020 -hanke Sosiaalisen median strategia Työelämä 2020 -hanke Sosiaalisen median strategia 25.10.2013 Okimo Clinic Oy 2 (6) Sisällys Sosiaalinen media - hyödyt ja haasteet Lähtökohdat Pääteesit sosiaaliseen mediaan Kohderyhmät Äänensävy Sosiaalisen

Lisätiedot

Paras / ARTTUtutkimuksen. tuloksia. Muutosprosessi ja henkilöstö 17.4.2012 Mikkeli Esa Jokinen Työelämän tutkimuskeskus

Paras / ARTTUtutkimuksen. tuloksia. Muutosprosessi ja henkilöstö 17.4.2012 Mikkeli Esa Jokinen Työelämän tutkimuskeskus Paras / ARTTUtutkimuksen tuloksia Muutosprosessi ja henkilöstö 17.4.2012 Mikkeli Esa Jokinen Työelämän tutkimuskeskus Kaksi kuvaa kehityksestä?? 2005 2015 2005 2015 Paras-arviointitutkimus 2008-12 Henkilöstötutkimuksen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä HAKU-seminaari 12.4.2011, Kunta-talo, Helsinki Osaamispääomaan perustuvat henkilöstön tunnusluvut arvonluonnin johtamisessa Guy Ahonen KTT, professori Johtaja, tiedolla vaikuttaminen

Lisätiedot

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA TS-paneeli I TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA Minna Toivanen & Minna Janhonen 24.1.2013 24.1.2013 Työsuojelupaneeli I, Toivanen & Janhonen 1 TS-paneeli I TS-paneeli on työsuojeluhenkilöstölle

Lisätiedot

Valtion työnantajakuva 2009: Arvioita ja johtopäätöksiä

Valtion työnantajakuva 2009: Arvioita ja johtopäätöksiä Valtion työnantajakuva 2009: Arvioita ja johtopäätöksiä 1 Valtion työnantajakuva 2009: Arvioita ja johtopäätöksiä JOHDANTO Tämän yhteenvedon tarkoituksena on olemassaoleviin tutkimusaineistoihin nojautuen

Lisätiedot

Kuntasektorin ajankohtaisia haasteita

Kuntasektorin ajankohtaisia haasteita Kuntasektorin ajankohtaisia haasteita Tykyhelmi, Kuopio 12.2.2013 Tutkimuspäällikkö Margareta Heiskanen www.kt.fi Kunta-alan haasteet ja mahdollisuudet Julkisen talouden rahoituksen riittävyys -> henkilöstömenosäästöt

Lisätiedot

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille

Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu. Henkilöstöstrategia vuosille Osaava henkilöstö asiakaslähtöinen, tuloksekas toiminta ja vaikuttava palvelu Henkilöstöstrategia vuosille 2016 2018 1 2 Sisältö 1. Henkilöstöstrategiamme tarkoitus... 4 2. Henkilöstöstrategiamme päämäärä,

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot