Kilpailutehtävä Tehtävä 1/ tiistai
|
|
- Ritva Outi Lehtinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kilpailutehtävä Tehtävä 1/ tiistai Toimintaympäristö ja tilannekuvaus Työskentelette Folkhälsans Svenska Dagis- päiväkodissa Lahdessa 5-6 vuotiaiden lasten ryhmässä, jossa on 16 lasta. Päiväkodissa toteutetaan pienryhmätoimintaa. Folkhälsans Svenska Dagis sijaitsee muutaman kilometrin päässä Lahden keskustasta. Päiväkodissa on 3 lapsiryhmää. Samassa rakennuksessa toimivat myös Lahden ruotsinkielinen koulu, Lahden seudun kristillinen koulu sekä Pelastusarmeijan päiväkoti. Suunnittelette päiväkotiin kestävän kehityksen teemaviikon (5 päivää), jossa ekologinen kestävä kehitys on teemana monipuolisesti kaikessa päiväkodin toiminnassa. Suunnitelmassa tulee kiinnittää huomiota teemaviikon kokonaisuuteen. Teemaviikko suunnitellaan erilliselle lomakkeelle (Liite 1). Päiväkodin johtaja valitsee valmiista teemaviikon suunnitelmista yhden kilpailijaparin suunnitelman ja sitä toteutetaan päiväkodissa toukokuun aikana. Tehtävä on prosessinomainen ja suoritetaan kahdessa vaiheessa. Vaihessa 1 tehtävänä on kerätä tietoa teemaviikon suunnitteluun, aloittaa teemaviikon suunnittelu sekä suunnitella toimintaa päiväkodin pienryhmälle ja toteuttaa se. Vaiheessa 2 tehtävänä on viimeistellä teemaviikon suunnitelma ja tehdä kirjallinen itsearviointi.
2 Tehtävä Vaihe 1a Tiedonkeruu Olette Folkhälsans Svenska Dagis päiväkodin työntekijöitä ja suunnittelette ekologisen kestävän kehityksen teemaviikkoa päiväkotiinne. Olette saaneet päiväkotiin vieraaksi ympäristökasvattaja Lotta Palomäen. Hän kertoo Lahden alueen ympäristömääräyksistä ja esittelee Messin lajittelurepun. Päiväkodin johtaja Anna Moberg-Jokinen on alustanut esityksen päiväkodin tiloista ja toimintaympäristöstä. Esityksessä näytettävät valokuvat löytyvät kansiosta. Aluksi tehtävänä on kuunnella ympäristökasvattajaa ja päiväkodin johtajaa ja kerätä tietoa teemaviikon suunnitteluun. Ympäristökasvattajan ja päiväkodin johtajan puheenvuorojen jälkeen te päiväkodin työntekijät suunnittelette aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja esitätte ne ympäristökasvattajalle ja päiväkodin johtajalle. Puheenvuorojen ja kysymysten jälkeen on mahdollisuus tutustua Messin lajittelureppuun. Lajittelureppu on esillä koko tehtävän ajan. Aikataulu Suunnitteluaika 10 min Ympäristökasvattajan ja päiväkodin johtajan puheenvuorot 50 min Kysymysten suunnittelu 15 min, kysymysten esittäminen 35 min Materiaaleihin tutustuminen 10 min Vaihe 1b Teemaviikon suunnittelu ja pienryhmän tapaaminen Tapaatte Folkhälsans Svenska Dagis päiväkodin lapsia. Tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa ohjaustilanne 5-6- vuotiaiden lasten pienryhmälle. Pienryhmässä on 3 lasta. Suunnitelma tehdään kirjallisesti. Välineet Askartelu-, toiminta- ja leikkivälineistöä, soittimia Aikataulu Suunnitteluaika 30 min Toiminta-aika 30 min
3 Vaihe 2 Teemaviikon suunnittelu ja itsearviointi Tehtävänä on viimeistellä ekologisen kestävän kehityksen teemaviikko ja tehdä kirjallinen itsearviointi. Tehtävä tehdään kilpailualueen ulkopuolella erillisessä tilassa. Tässä vaiheessa on mahdollista käyttää mobiililaitetta Acer Anroid. Sähköpostin ja sosiaalisen median (esim. twitter, facebook yms) sivuille meneminen on kielletty. Välineet Tablettitietokone Acer Android Aikataulu Toiminta-aika 1 h 45 min Kirjallinen itsearviointi 15 min
4 Kilpailutehtävä Tehtävä 2/ Keskiviikko Toimintaympäristö ja tilannekuvaus: Terveyskeskuksen vuodeosaston kahden hengen potilashuone.työskentelette työparina aamuvuorossa, olette saaneet oheisen raportin huoneen potilaista. Vuodepaikalla 1 on 48-vuotias siistijä Aino Mallikas. Aino on osastolla toista vuorokautta astman pahenemisoireiden selvittelyssä. Hänellä on PEF-vuorokausiseuranta ja oirepäiväkirja, jonka kirjoittamista hän pitää turhauttavana. Hänellä on ollut viimeisen vuoden aikana useita antibioottikuureja keuhkoputkentulehduksen vuoksi ja hän kokee vointinsa väsyneeksi. Vuodepaikalla 2 on eläkkeellä oleva 79-vuotias Ritva Saarinen. Ritvalla on DM II, mikä on kuitenkin nykyisin tasapainossa. Ritvan poika toimitti äidin hoitoon yleistilan laskun vuoksi. Poika oli huomannut, ettei äiti ollut jaksanut pitää kotia siistinä eikä ollut jaksanut kunnolla peseytyä tai vaihtaa puhtaita vaatteita päälleen. Ritvaa on tarkkailtu vuodeosastolla nyt muutaman päivän ajan ja vointi on kohentunut. Ritva on muutaman kerran kaatunut kotona ja on nyt peloissaan vaikka onkin selvinnyt kaatumisista pelkällä säikähdyksellä. Hänet on tarkoitus tänään kotiuttaa. Tehtävä Tehtävänänne on selvittää Ainon tämän hetken vointi ja ohjata astman omahoitoon liittyvät asiat. Lisäksi huolehtikaa Ainon aamulääke ja siihen liittyvä ohjaus. Tehtävänänne on selvittää Ritvan tämän hetkinen toimintakyky ja arvioida kotona selviytyminen päivittäisten toimintojen osalta. Lisäksi teette kirjallisen hoitotyön yhteenvedon kotihoitoa varten Ritvasta. Kilpailutehtävän toteutus suoritetaan niin, että hoidatte ensin työparina Ainon ja tämän jälkeen siirrytte yhdessä hoitamaan Ritvan. Hoitotyön yhteenveto ja kirjallinen itsearviointi tehdään tehtävän suorituksen jälkeen erillisessä tilassa kilpailualueen ulkopuolella. Aikataulu suunnittelu 20 min toteutus 40 min kirjaaminen 60 min itsearviointi 10min Kilpailutehtävä
5 Kilpailutehtävä Tehtävä 3/Keskiviikko Tehtävä on kaksiosainen. Tehtävässä 3A nimeätte elimet suomeksi ja tehtävässä 3B vastaatte anatomiaa ja sairauksia käsitteleviin väittämiin. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 60min. Nimeä tehtävään 3 B henkitorvi, vasen keuhko, maksa ja mahalaukku.
6 Tehtävä 3B: Anatomia ja sairaudet Kilpailijaparin numero ja nimet: Vastatkaa oheisiin väittämiin merkitsemällä jokaisen väittämän kohdalle O=oikein tai V=väärin 1. Sepelvaltimoiden tukkeutuminen altistaa sydämen rytmihäiriöille. 2. Jatkuvasti kohoilla oleva verenpaine rasittaa sydäntä ja aiheuttaa valtimoihin repeämisvaaran. 3. Keuhkolaajentumassa keuhkorakkuloiden määrä on lisääntynyt. 4. Tupakointi lisää hengitysteitä verhoavan ripsiepiteelin ripsien liikettä. 5. Veren sisältämä HDL-kolestroli on niin sanottu huono kolestroli. 6. Veren korkea glukoosipitoisuus saattaa vaurioittaa hiussuonia. 7. Shokissa verenpaineen madaltuminen johtaa virtsantuotannon loppumiseen. 8. Kummallakin keuhkolla on oma keuhkopussi eli pleura. 9. Keuhkopussin rikkoutuminen johtaa keuhkojen painumiseen kasaan. 10. Astmakohtauksessa hengitystiehyiden sileälihas supistuu. 11. Verenpaineen kohoaminen pienessä verenkierrossa ajaa nestettä keuhkoihin. 12. Keuhkokuume on heikkokuntoisten vanhusten yleisin kuolinsyy. 13. Diureetteja käytetään, kun pyritään lisäämään elimistön nesteiden määrää. 14. Eturauhasen liikakasvu johtaa virtsaamisongelmiin. 15. Urea voidaan haistaa hengityksestä, kun sen määrä veressä on kohonnut. 16. Munuaisten toimimattomuus on hyvin vaarallinen ja johtaa hoitamattomana nopeasti kuolemaan. 17. Virtsa on normaalisti vähän hapanta. 18. Virtsatutkimusten edessä laboratoriotuloksissa on V. 19. Kun virtsassa on proteiinia, se voi viitata munuaistulehdukseen. 20. Mahalaukun voi ohittaa, koska se ei ole välttämätön ruuansulatuksessa. 21. Paksusuolen bakteerit ovat todettu tärkeiksi myös esim. sydän ja verisuonitautien ehkäisyssä. 22. Paksusuolen aktiivisuutta voidaan lisätä liikunnalla. 23. Paksusuolen nukkalisäkkeet tuhoutuvat keliakiassa. 24. Keliakia on tulehdussairaus, jonka aiheuttaa rukiin, vehnän ja ohran sisältämä albumiini-proteeiini. 25. Ihon kellertyminen kertoo haiman vajaatoiminasta. 26. Luusto on menettänyt osteoporoosissa epäorgaanisia kalsium- ja fosforisuoloja. 27. Luukudos uusiutuu koko elämän ajan. 28. Luusto muodostuu vahvaksi vain kun siihen kohdistuu riittävästi rasitusta. 29. Selkärangan muodostavat 30 päällekkäin asettunutta nikamaa.
7 30. Polvinivelessä polvilumpio tehtävä on muun muassa lisätä voimantuottoa 2-päisessä reisilihaksessa. 31. Nivelrikossa eli artroosissa, luun pinnalla oleva rusto on kulunut pois. 32. Lonkkamurtuman tyypillisin paikka on reisiluun kaula. 33. Olkaniveltä tukevat nivelsiteiden lisäksi pienten lihasten (kiertäjäkalvosimen) jänteet, jotka kulkevat nivelen yli solisluusta olkaluuhun. 34. Pisto vasemman käden sormessa aistitaan aivojen vasemmassa puoliskossa. 35. Verenvuoto tai valtimon tukos vasemman aivopuoliskon liikealueella johtaa kehon oikean puolen halvaantumiseen. 36. Otsalohkon vaurioituminen vaikuttaa näkökykyyn. 37. Pikkuaivovaurio havaitaan liikkeiden tuottamisessa. 38. Ongelmat puheen tuottamisessa viittaavat vaurioon oikeassa aivopuoliskossa. 39. Parkinsonin taudin taustalla on myeliinin häviäminen hermosolun ympäriltä. 40. Epilepsiakohtaus leviää aivopuoliskosta toiseen aivokurkiaisen kautta. 41. Toisen suupielen roikkuminen ja puhevaikeudet ovat aivoinfarktin oireita. 42. Diabeetikon alaraajojen tunnottomuus johtuu korkean verensokerin aiheuttamasta laaja-alaisesta hermovauriosta. 43. Aivot toimivat yhtä vilkkaasti hereillä ja unessa ollessa. 44. Aivot joutuvat koomaan, jos ne eivät saa glukoosia veren mukana. 45. Aivokudos ei sisällä kipuhermopäätteitä. 46. Hermosolut voivat välittää viestejä vain yhteen suuntaan. 47. Hermosolut muodostavat yhteyksiä toisiin hermosoluihin, kun tapahtuu oppimista. 48. Hermosolut uusiutuvat helposti. 49. Hermosolut ovat vierasperäiseltä nimeltään neuroneja. 50. Hermot sisältävät verisuonia. 51. Ääreishermot koostuvat hermosolujen tuojahaarakkeista. 52. Hermot ovat yhtä kuin ääreishermosto. 53. Hermot eivät voi tulehtua. 54. Hermot välittävät sensorista ja motorista tietoa. 55. Ihon orvaskeden ja verinahan yhteispaksuus on 1,0-4,0cm. 56. Ihon normaali ph on Ihon painehaavauma syntyy kehoon sisältäpäin. 58. Ihon sisältämästä kolesterolista syntyy UV-säteilyn ansiosta D-vitamiinin esiastetta. 59. Sydämen toimintaa ylläpitävä ja elimistön lämmönsäätelyyn osallistuva hormoni on kilpirauhashormoni. 60. Insuliinin eritys on kokonaan loppunut 2-tyypin diabeteksessa.
8
9 Kilpailutehtävä 4: Lääkehoito ja lääkelaskut Tehtävä 4/ torstai Kilpailijaparin numero ja nimet: Tehtävänänne on jakaa Osmo Salosen (74v) viikon lääkkeet dosettiin (tästä aamusta alkaen) oheisen lääkelistan mukaisesti sekä laskea lääkelaskut ja annostella insuliini valmiiksi. Lääke klo 8 klo 13 klo 16 klo 20 Vesix 40 mg 1+1/2 Kalcipos-D 1x1 Prednisolon 5mg (parillisena päivänä 5mg 1x1 ja parittomana päivänä 2,5mgx1) 1 1/2 1 X Paratabs 1gx Lisäksi Osmo Salosella on diabeteksen hoitoon käytössä insuliini Protaphane 60 IU/KY x1. Laskekaa seuraavat lääkelaskut ja laittakaa laskutoimitus näkyviin. a) Kuinka paljon potilas saa insuliinia viikossa (KY/IU)? b) Kuinka monta annosta yhdestä 10 ml:n ampullasta saadaan Osmolle?
10 Kilpailutehtävä 5: Elimistön rakenne ja toiminta Tehtävä 5/ torstai Kilpailijaparin numero ja nimet: Pitävätkö seuraavat väittämät paikkansa eli ovatko oikein (O), vai ovatko puuta heinää eli väärin (V)? Vastatkaa kyseisillä kirjaimilla (O tai V) jokaiseen väittämään. Oikeasta vastausvalinnasta +1 piste. Väärästä valinnasta 0 pistettä. Vastausaikaa 30 minuuttia. Hengitys 1. Keuhkotuuletus eli ventilaatio a) tapahtuu keuhkoputkien kautta b) varmistaa keuhkoputkissa tapahtuvan hemoglobiinin hapettamisen c) on tilavuudeltaan levossa noin 25 litraa minuutissa d) perustuu hengityslihaksilla aikaansaatuihin paine-eroihin 2. Keuhkorakkula (alveoli)-verieste a) voi keuhkosairauksissa paksuuntuessaan estää hemoglobiinin hapettumista b) säätelee hiilidioksidin poistumista verenkierrosta c) varmistaa elimistön riittävän hapensaannin d) sijaitsee keuhkorakkulailman ja plasman välissä Ruuansulatus 3. a) Ruuansulatusentsyymit pilkkovat mm. ravinnon vitamiinit imeytymiskelpoisiksi b) Sappinesteen entsyymit pilkkovat kaikkia ravintoaineita c) Hiilihydraattien merkittävin imeytymismuoto verenkiertoon on glukoosi d) Haimaneste sekä pilkkoo kaikkia ravintoaineita että neutraloi mahasta ohutsuoleen tulevan happamuuden 4. Ovatko seuraavat asiat oikeassa järjestyksessä: a) ruokatorvi maha pohjukaissuoli - muu ohutsuoli paksusuoli b) sylki mahaneste suolineste sappineste haimaneste c) rasvojen käsittelyssä: pohjukaissuoli sappineste lipaasi imeytyminen - imusuonet d) maitosokerin pilkkomisessa: pepsiini aloittaa suolinesteen laktaasi jatkaa - haimanesteen amylaasi päättää pilkkomisen
11 Verenkierto 5. Verenkierrossa laskimot a) ovat paksuseinäisiä ja niissä on matala verenpaine b) kuljettavat verta valtimoista hiussuoniin c) kuljettavat verta sydämen supistumisrytmin mukaisesti pulssiaaltoina d) palauttavat verta keuhkoista sydämen oikeaan eteiseen 6. Verenpaine a) riippuu sydämen supistuvoimasta ja verisuonten aiheuttamasta virtausvastuksesta b) vaihtelee valtimoissa ja laskimoissa sydämen systolen / diastolen mukaisesti c) laskimoissa voi nousta esimerkiksi liikunnan puutteesta tai sydämen vajaatoiminnasta johtuen d) puristaa kudoksissa hiussuonten seinämien läpi nestettä ulos verenkierrosta Sydän 7. Sydämen anatomiassa a) on kaksi puoliskoa, joita erottaa toisistaan eteis-ja kammioväliseinä b) sepelvaltimot tuovat happea ja ravintoaineita sydänlihakselle c) eteis-valtimoläpät erottavat eteiset ja valtimot toisistaan d) sydänlihas on paksuin ja vahvin sen vasemmalla puolella 8. Sydämen fysiologiassa a) syketaajuutta ja supistusvoimaa säädellään isoaivoista b) eteissystolen alkaessa eteis-kammioläpät ovat kiinni c) kammiosystolen alkaessa eteis-kammioläpät sulkeutuvat d) eteiset ja kammiot eivät ole samaan aikaan systolessa Tuki- ja liikuntaelimistö 9. a) Olkanivelessä niveltyvät toisiinsa solisluu ja olkaluu b) Polvinivelessä niveltyvät toisiinsa reisiluu ja sääriluu c) Selkärangan nikama L5 niveltyy nikamiin L4 ja L6 d) Leukanivel on ala- ja yläleukaluun välinen nivel 10. a) Epäkäslihas nostaa supistuessaan olkavartta ylöspäin b) Leveä selkälihas ojentaa selkärankaa c) Iso rintalihas koukistaa vartaloa d) Suora reisilihas ojentaa ja koukistaa polvea Virtsaneritys ja nestetasapaino 11. Munuaisissa erittyvän virtsan määrään ja koostumukseen vaikuttaa a) aivolisäkkeen etulohkon hormonit b) ADH c) aldosteroni d) takaisinimeytyminen
12 12. Osmoottisen paineen nousu plasmassa a) aiheuttaa turvotusta b) imee kudoksista vettä verenkiertoon c) voi johtua aliravitsemuksesta d) voi johtua insuliinin puutteesta 13. Kudosnesteen määrää lisää a) ravinnon liika NaCl b) insuliinin puute c) kohonnut laskimopaine d) heikentynyt imunestekierto Happo-emästasapaino 14. Happo-emästasapainon säätelyssä a) tarvitaan puskuriaineita b) hyperventilaatio vaikuttaa veren ph-arvoon c) munuaiset erittävät normaalisti happamuutta virtsaan d) normaali veren ph on noin 7,0 Glukoosi- ja energia-aineenvaihdunta 15. Veren sokeri = a) B-Gluk b) glykogeeni c) normaali, jos se on välillä 4-6 g/l d) insuliini 16. Insuliinin puutteessa a) kudosnesteen määrä lisääntyy b) virtsa happamoituu c) lisääntyy ketoaineiden tuotanto d) elimistön ph uhkaa laskea 17. Tuotettaessa glukoosista energiaa anaerobisesti muodostuu a) ATP:tä b) vettä c) hiilidioksidia d) maitohappoa Hermosto ja aistit 18. Autonominen hermosto a) välittää mm. näköaistitietoa keskushermostolle b) välittää supistumiskäskyjä luurankolihaksille c) yhdistää aivot selkäytimeen d) säätelee tahdosta riippumattomia toimintoja
13 19. Aivokammioissa a) varastoidaan aivo-selkäydinnestettä b) varastoidaan ylimääräistä energiaa c) muodostuu aivo-selkäydinnestettä noin 1,5 2 litraa/vrk d) aivo-selkäydinneste poistuu IV aivokammion kautta lukinkalvononteloon 20. Isoaivojen päälakilohkoilla a) käsitellään näköaistitietoa b) käsitellään tuntoaistitietoa c) säädellään verenkiertoa d) säädellään autonomisia toimintoja
14 Kilpailutehtävä 6: Yllätystehtävä Tehtävä 6/ torstai Kilpailijaparin numero ja nimet: Tehtävänänne on nimetä pöydällä olevat välineet tähän lomakkeeseen. Välineisiin ei saa koskea. Tehtäväaika on 30 min
15 Kilpailutehtävä 7: Ravitsemus Tehtävä 7/ torstai Kilpailijaparin numero ja nimet: Aino Mallikas on kiinnostunut muuttamaan ruokatottumuksiaan ja kyselee terveellisestä ruokavaliosta. Olet luvannut selvittää asiaa ja teet itsellesi avuksi tulevaan keskusteluun ruokakolmion (keskustelua Aino Mallikkaan kanssa ei tule tässä tehtävässä). Kirjoita ruokakolmioon keskeiset asiat. Tehtäväaika on 30 min.
BI4 IHMISEN BIOLOGIA
BI4 IHMISEN BIOLOGIA Verenkierto toimii elimistön kuljetusjärjestelmänä 6 Avainsanat fibriini fibrinogeeni hiussuoni hyytymistekijät imusuonisto iso verenkierto keuhkoverenkierto laskimo lepovaihe eli
Ihmiskeho. Ruoansulatus. Jaana Ohtonen Kielikoulu/Språkskolan Haparanda. söndag 16 februari 14
Ihmiskeho Ruoansulatus Ruoansulatus Keho voi ottaa talteen ja käyttää hyvin pieniä molekyylejä. Useimmat ravintoaineet ovat suuria molekyllejä. Ravintoaineet on hajotettava pieniksi osasiksi ennen kuin
7. MAKSA JA MUNUAISET
7. MAKSA JA MUNUAISET 7.1. Maksa myrkkyjentuhoaja SIJAINTI: Vatsaontelon yläosassa, oikealla puolella, välittömästi pallean alla Painaa reilun kilon RAKENNE: KAKSI LOHKOA: VASEN JA OIKEA (suurempi), VÄLISSÄ
RUUANSULATUS. Enni Kaltiainen
RUUANSULATUS Enni Kaltiainen Ruuansulatus Mitä solu tarvitsee? Ruuan reitti - suu - nielu, ruokatorvi - maha - ohutsuoli - paksusuoli Säätely h"p://mediaserver- 2.vuodatus.net/g/79900/1235391893_karvinen.jpg
Aineenvaihdunta: Ruuansulatus
Aineenvaihdunta: Ruuansulatus pääravintoaineet ravinnonotto sulatus imeytys eritys suu ja hampaat sylkirauhaset ruokatorvi maksa vatsalaukku sappirakko haima phutsuoli paksusuoli umpilisäke peräsuoli Aineenvaihdunta:
Palvelut. 305 Lähihoitaja. Lajivastaavat. Susanna Konttila Koulutuskeskus Salpaus susanna.konttila(at)salpaus.fi puh. 044 708 0793.
Palvelut 305 Lähihoitaja Lajivastaavat Susanna Konttila Koulutuskeskus Salpaus susanna.konttila(at)salpaus.fi puh. 044 708 0793 1 / 15 Arja Virolainen Koulutuskeskus Salpaus arja.virolainen(at)salpaus.fi
Anatomia ja fysiologia 1
Anatomia ja fysiologia 1 Tehtävät Laura Partanen 2 Sisällysluettelo Solu... 3 Aktiopotentiaali... 4 Synapsi... 5 Iho... 6 Elimistön kemiallinen koostumus... 7 Kudokset... 8 Veri... 9 Sydän... 10 EKG...
Liikunta. Terve 1 ja 2
Liikunta Terve 1 ja 2 Käsiteparit: a) fyysinen aktiivisuus liikunta b) terveysliikunta kuntoliikunta c) Nestehukka-lämpöuupumus Fyysinen aktiivisuus: Kaikki liike, joka kasvattaa energiatarvetta lepotilaan
Diabetes (sokeritauti)
Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä
PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti
PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi. Munuaiset toimivat suodattimena.
RAVINTO JA SUOLISTO. Fit4Life. Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki
RAVINTO JA SUOLISTO Fit4Life Folasade A. Adebayo M.Sc., Doctoral Student Division of Nutrition University of Helsinki Ruoansulatus järjestelmä: Lisäelimet Sylkirauhaset Hampaat Maksa Haima Sappirakko Tärkeät
BI4 IHMISEN BIOLOGIA
BI4 IHMISEN BIOLOGIA KESKUS- JA ÄÄREISHERMOSTO SÄÄTELEVÄT ELIMISTÖN TOIMINTAA Elimistön säätely tapahtuu pääasiassa hormonien ja hermoston välityksellä Hermostollinen viestintä on nopeaa ja täsmällistä
Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho
Sydän- ja verisuonitaudit Linda, Olga, Heikki ja Juho Yleistä Sydän- ja verisuonitaudit ovat yleisimpiä kansantauteja ympäri maailmaa. Vaarallisia ja lyhyetkin häiriöt voivat aiheuttaa työ- ja toimintakyvyn
Terveysliikunta tähtää TERVEYSKUNNON ylläpitoon: Merkitystä tavallisten ihmisten terveydelle ja selviytymiselle päivittäisistä toimista KESTÄVYYS eli
TERVEYSLIIKUNNAKSI KUTSUTAAN SÄÄNNÖLLISTÄ FYYSISTÄ AKTIIVISUUTTA, JOKA TUOTTAA SELVÄÄ TERVEYSHYÖTYÄ (passiivisiin elintapoihin verrattuna) ILMAN LIIKUNTAAN LIITTYVIÄ MAHDOLLISIA RISKEJÄ Arki- eli hyötyliikunta
PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti
Sisäinen ohje 1 (5) PREDIALYYSI - kun munuaisesi eivät toimi normaalisti Munuaiset ovat pavunmuotoiset elimet ja ne sijaitsevat selkärankasi kummallakin puolella keskimäärin puolessa välissä selkääsi.
Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes
Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c
Tyypin 2 diabetes ja keho
ROB TAUB Robilla on tyypin 2 diabetes Tyypin 2 diabetes ja keho Miten diabetes vaikuttaa kehoosi DENISE TROUTMAN Denisellä on tyypin 2 diabetes ROGÉRIO SILVA Rogériolla on tyypin 2 diabetes PORTUGAL tyypin
Ruoansulatus ja suolisto
Ruoansulatus ja suolisto Suoliston ja suolistoflooran terveys on hyvän terveyden ja hyvinvoinnin lähtökohta. Kun suolisto voi huonosti, myös ihminen voi huonosti. Se ei ole ihme, sillä suoliston limakalvo
Monivalintakysymykset 1, 2, 3, 4, 5 ja 6: Merkitse O, jos väite on oikein; V, jos väite on väärin. Oikea vastaus +1 p, väärä vastaus -1 p, tyhjä 0 p.
(Tenttiä tiivistetty nettiin laitettaessa, oikeassa tentissä 14 sivua/samat kysymykset) FYSIOLOGIA I KESKIPITKÄ LOPPUKUULUSTELU Yleisfysiologia 9.5.2001 80 p Nimi vsk Monivalintakysymykset 1, 2, 3, 4,
Valtimotaudin ABC 2016
Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen
Päästä varpaisiin. Tehtävät. Ratkaisut. Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0. Sisällys (ratkaisut) Johdanto
OPETTAJAN AINEISTO Käyttöehdot Päästä varpaisiin Ihmisen anatomia ja fysiologia Eliisa Karhumäki Mari Kärkkäinen (os. Lehtonen) Päivitetty 8.4.2013 ISBN 978-951-37-6416-6, 978-951-37-6417-3, 978-951-6418-0
TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?
TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot
Mitä ikääntyessä tapahtuu?
Mitä ikääntyessä tapahtuu? Hormonitoiminta, aineenvaihdunta, kehonkoostumus Joni Keisala ODL Liikuntaklinikka Hormonitoiminta Endokriininen järjestelmä Hormonaalinen toiminta perustuu elimiin ja kudoksiin,
Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?
Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa
Mitä ikääntyessä tapahtuu?
Mitä ikääntyessä tapahtuu? Hormonitoiminta, aineenvaihdunta, kehonkoostumus Rami Oravakangas LL, Liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri ODL Liikuntaklinikka Hormonitoiminta Endokriininen järjestelmä
HYVIÄ NEUVOJA, JOIDEN AVULLA. voit saada diabeteksesi hallintaan
OLE AKTIIVINEN HYVIÄ NEUVOJA, JOIDEN AVULLA voit saada diabeteksesi hallintaan Omat arvoni Päivämäärä / / / / / / / / / / / / HbA 1c (mmol/mol, %) LDL-kolesteroli (mmol/l) Verenpaine (mmhg) Paino (kg)
BI4 IHMISEN BIOLOGIA
BI4 IHMISEN BIOLOGIA HENGITYSTÄ TAPAHTUU KAIKKIALLA ELIMISTÖSSÄ 7 Avainsanat hengitys hengityskeskus hengitystiet kaasujenvaihto keuhkorakkula keuhkotuuletus soluhengitys HAPPEA SAADAAN VERENKIERTOON HENGITYSELIMISTÖN
BI4 IHMISEN BIOLOGIA
BI4 IHMISEN BIOLOGIA 5 HORMONIT OVAT ELIMISTÖN TOIMINTAA SÄÄTELEVIÄ VIESTIAINEITA Avainsanat aivolisäke hormoni hypotalamus kasvuhormoni kortisoli palautesäätely rasvaliukoinen hormoni reseptori stressi
Kuinka entsyymit toimivat?
Mitä ovat entsyymit? Entsyymit ovat proteiineja, jotka toimivat kemiallisten reaktioiden katalysaattorina elimistössä. Niitä voidaan verrata liekin puhaltamiseen tulen sytyttämiseksi. Jos liekkeihin ei
Ihmisen biologian selkokielisanasto
Ihmisen biologian selkokielisanasto Ihmisen biologian Käsitesanasto Tämä käsitesanasto tukee lukion biologian kurssin BI4, perusopetuksen biologian kurssin bi3 sekä ammattiopiston anatomian kurssien opiskelijoita.
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)
Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut
Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?
Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia
Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta. Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula
Tyypin 2 diabetes Hoito-ohje ikääntyneille Ruokavalio ja liikunta Sairaanhoitajaopiskelijat Lauri Tams ja Olli Vaarula 1 Johdanto Arviolta 500 000 suomalaista sairastaa diabetesta ja määrä kasvaa koko
VIIKKO 3. Ruuansulatus
VIIKKO Ruuansulatus VIIKON SISÄLTÖ Video Alkusanat ja anatomia Ruuansulatusnesteet ja suolisto Mistä ruuansulatus muodostuu. 4 Bakteerit hyviä vai huonoja? Syöminen käytännössä Korjaavia toimenpiteitä
TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta
TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy
Suomen Suunnistusliitto
Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Urheilijan ravitsemus Ravitsemussuositukset Monipuolista ja värikästä Sopivasti ja riittävästi Nauttien ja kiireettömästi Ruokaympyrä Ruokakolmio Lautasmalli
TUTKIMUSRAPORTTI. Tutkimme tunnillamme naudan sisäelimiä jotta olisimme käytännössä saaneet nähdä ja kokeilla miten elimet toimivat.
TUTKIMUSRAPORTTI Tutkimme tunnillamme naudan sisäelimiä jotta olisimme käytännössä saaneet nähdä ja kokeilla miten elimet toimivat. KEUHKOT JA SYDÄN Meidän ryhmämme aloitti tutkimuksen keuhkoista ja sydämestä.
Mikä on valtimotauti?
Valtimotaudin ABC Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen
Ruoka- ja ravintoaineet 12
Sisällys Johdanto (Anna-Maija Tiainen) 9 1 Ruoka- ja ravintoaineet 12 Energia ja energiaravintoaineet (Senja Arffman) 13 Hiilihydraatit 14 Proteiinit 16 Rasvat 17 omega-3 ja -6 -rasvahapot 19 Alkoholi
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen
RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat
Vahva suolisto vahva vastustuskyky. Matti Vire 7.9.2013
Ihmisen ruuansulatuksen muodostavat: Suu Mahalaukku Maksa (sappi) Haima Ohutsuoli Paksusuoli Peräsuoli Suun tehtävät: Pureskelu Syljen eritys Entsyymien eritys Mahalaukun tehtävät: Suolahapon eritys Pepsiinin
Adrenaliini. Mistä erittyy? Miten/Mihin vaikuttaa? Muita huomioita?
Hormonitaulukko Adrenaliini Lisämunuaisesta kortikotropiinin aktivoimana Parantaa suorituskykyä laajentamalla keuhkoputkea. Kiihdyttää aineenvaihduntaa ja happi kulkee nopeammin. Nostaa verenpainetta Toimii
Verenkierto. Jari Kolehmainen. Kouvolan iltalukio & Kouvolan Lyseon lukio 22/10/2009
Verenkierto Jari Kolehmainen Kouvolan iltalukio & Kouvolan Lyseon lukio 2009 valtimo pikkuvaltimo hiussuoni pikkulaskimo laskimo Muistisääntö: Valtimo vie verta sydämestä pois, laskimo laskee sydämeen.
Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto
EMA/188850/2014 Jardiance-valmisteen (empagliflotsiini) riskienhallintasuunnitelman (RMP) yhteenveto Tämä on Jardiance-valmisteen riskienhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet, joilla
Osteoporoosi (luukato)
Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua
Aleksi Jokinen, Timo Viljanen & Lassi 81: 1 &82: 4 Ti 3.3.
Biologian kurssi 4: Ihmisen biologia Laadi monisteen tehtäviä apuna käyttäen selkeä suullinen esitelmä ihmisen elimistä, niiden rakenteista, toiminnan säätelystä ja yleisimmistä toimintahäiriöistä. Aihe:
SISÄELINTEN TUTKIMUSRAPORTTI
SISÄELINTEN TUTKIMUSRAPORTTI Hanna-Riina Raunio 9c Tutkimme 1.11.2012 biologian tunnilla naudan sisäelimiä. Tutkimme munuaisia, maksaa, keuhkoja ja henkitorvea sekä ruokatorvea ja kieltä. Pidin tutkimisesta,
Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit. 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Ibandronat Stada 150 mg kalvopäällysteiset tabletit 3.11.2014, versio V2.1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1b Tietoa sairauden esiintyvyydestä Vuonna
Voimaa arkeen. Sepelvaltimotauti. Sydänhoitaja Aino Rantamäki
Voimaa arkeen Sepelvaltimotauti Sydänhoitaja Aino Rantamäki Sydän Sydämen rakenne Sydämen rytminen toiminta perustuu sähköilmiöön. Jokainen sydänlihassolu sisältää sähkövarauksen, jonka muutos saa sydänlihaksen
AJATTELE ITSEÄSI, TOIMI. POSITIIVISIN KEINOIN diabeteksen hallintaan
AJATTELE ITSEÄSI, TOIMI POSITIIVISIN KEINOIN diabeteksen hallintaan Mikä on diabetes? Diabetes on tila, jossa elimistön on vaikea muuttaa nautittua ravintoa energiaksi Diabeteksessa veressä on liikaa glukoosia
Mind Master. Matti Vire 11.5.2013
Stressi = ympäristön yksilöön kohdistava uhka tai vahingollinen vaikutus sympaattinen hermojärjestelmä ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuainen aktivoituvat Akuutissa stressissä sydämen syke nousee, hengitys
VALMENTAJA 2 KUORMITUKSEN VAIKUTUS ELIMIS- TÖÖN JA PALAUTUMINEN. Marko Laaksonen
VALMENTAJA 2 KUORMITUKSEN VAIKUTUS ELIMIS- TÖÖN JA PALAUTUMINEN Marko Laaksonen VALMENTAJAKOULUTUS II-taso 28.-29.8.2004 Suomen Ampumahiihtoliitto ry. KUORMITUKSEN VAIKUTUS ELIMISTÖÖN JA PALAUTUMINEN Teksti:
Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus (yksi kappale) Materiaali (joko tiedostona tai linkkinä) Lähde
Materiaalin nimi Mitä ruualle tapahtuu kehossa? Kohderyhmä 3 6 vuotiaat Materiaalin laatu Työohje Materiaalin sisältö Ruuansulatus Kuvaus (yksi kappale) Tässä työohjeessa tarkastellaan ruuan matkaa kehossa
OPAS TYYPIN 1 DIABETESTA SAIRASTAVAN LAPSEN LÄHEISILLE
OPAS TYYPIN 1 DIABETESTA SAIRASTAVAN LAPSEN LÄHEISILLE Tämä opas on tarkoitettu teille, joiden läheinen lapsi sairastaa tyypin 1 diabetesta. Oppaaseen on koottu perustietoa sairaudesta ja sen monipistoshoidosta.
Hevoset käyttävät luonnon- ja laidunolosuhteissa
HEVOSTEN RUOKINTAKOULU, OSA I. 2015 Hevosen ruuansulatuselimistön rakenne ja toiminta Suomen Hevostietokeskus ry, Hevosten terveydeksi -hanke FT Elena Autio Hevostietokeskuksen ruokintakoulun ensimmäisessä
Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,
Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan
8 LEIPÄ JA VILJA RAVITSEMUKSESSA. Leipä ja vilja ravitsemuksessa (8)
8 LEIPÄ JA VILJA RAVITSEMUKSESSA Leipä ja vilja ravitsemuksessa (8) Mitä leipä on? Kivennäisaineita Magnesiumia Rautaa Kaliumia Hivenaineita Sinkkiä Seleeniä Vettä Energiaa Hiilihydraatteja Proteiineja
Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma
Diabetes Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Monia aineenvaihduntasairauksia, joissa veren sokeripitoisuus kohoaa liian korkeaksi Useimmiten syynä on haiman erittämän insuliinihormonin vähäisyys tai sen puuttuminen
VOIMAA ARKEEN Diabeteshoitaja Helena Vähävuori
VOIMAA ARKEEN 5.9.2019 4.9.2019 Helena Vähävuori Diabeteshoitaja Helena Vähävuori 1 Yleinen sairaus, esiintyvyys kasvussa Vakava ja kallis sairaus; hoito haasteellista Riskitekijät tunnetaan Vahva näyttö
Tietoa eteisvärinästä
Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää
Munuainen: - Rakenne - Tehtävät - Fysiologia Maksa: Tällä tunnilla:
Maksa & Munuaiset Munuainen: - Rakenne - Tehtävät - Fysiologia Maksa: - Rakenne - Tehtävät Tällä tunnilla: Mitä kaikkia tehtäviä munuaisilla on elimistössä? Munuaisen tehtävät Kuonan poistaminen Nestetasapainon
Adrenaliini Mistä erittyy? Miten/Mihin vaikuttaa? Muita huomioita?
Hormonitaulukko Adrenaliini Lisämunuaisista Korottaa verenpainetta. Välittäjäaineena adrenaliini toimii erityisesti sympaattisen hermoston synapseissa, jotka ovat kytkeytyneet säädeltäviin elimiin ja kudoksiin.
Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle
Opas seurannan tueksi Tyypin 2 diabeetikolle 2 3 Lukijalle Tämän oppaan tarkoituksena on helpottaa sinua sairautesi seurannassa ja antaa lisäksi tietoa sinua hoitavalle hoitohenkilökunnalle hoitotasapainostasi.
1. Laske seuraavat lääkelaskut (laskutoimitus näkyviin)
Tehtävä C Kasvun tukeminen, Hoito ja huolenpito ja Kuntoutumisen tukeminen, 25/25 pistettä. 1. Laske seuraavat lääkelaskut (laskutoimitus näkyviin) Pisteytys: 0,5 pistettä/oikea vastaus; edellyttää, että
Tyypin 2 diabetes - mitä se on?
- mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava
Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.
Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,
Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan
HENGITYSKAASUJEN VAIHTO
HENGITYSKAASUJEN VAIHTO Tarja Stenberg KAASUJENVAIHDON VAIHEET Happi keuhkoista vereen -diffuusio alveolista kapillaariin -ventilaatio-perfuusio suhde Happi veressä kudokseen -sitoutuminen hemoglobiiniin
RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Ei oleellinen. Tämä on geneerinen hakemus. Valmisteyhteenveto noudattaa alkuperäisvalmisteen
Verenkierto I. Helena Hohtari Pitkäkurssi I
Verenkierto I Helena Hohtari Pitkäkurssi I Yleistä Verenkierron eli sirkulaation tehtävät: 1) Kuljettaa happea keuhkoista kudoksille 2) Kuljettaa ravintoaineita (glukoosi, rasvahapot etc.) 3) Kuljettaa
Broilerin käyttäytyminen ja fysiologia. Broilerinkasvattajien koulutuspäivät Ahlman-instituutti 30.11.2012 ELL Petri Yli-Soini
Broilerin käyttäytyminen ja fysiologia Broilerinkasvattajien koulutuspäivät Ahlman-instituutti 30.11.2012 ELL Petri Yli-Soini Tavoitteet Kasvattaja tunnistaa broilerikanan normaalin ja epänormaalin käyttäytymisen
Yksityiskohtaiset mittaustulokset
Yksityiskohtaiset mittaustulokset Jyrki Ahokas ahokasjyrki@gmail.com Näyttenottopäivä: 28.03.2019 Oma arvosi Väestöjakauma Hoitosuositusten tavoitearvo Matalampi riski Korkeampi riski Tässä ovat verinäytteesi
Polar Pharma Oy Kyttäläntie 8 A 00390 Helsinki. puh. 09 8493 630 info@polarpharma.fi www.polarpharma.fi
Polar Pharma Oy Kyttäläntie 8 A 00390 Helsinki puh. 09 8493 630 info@polarpharma.fi www.polarpharma.fi Suomen vanhin urheilujuoma, joka kehitettiin 80-luvulla. Alun perin Suomen suurimman virvoitusjuomien
Sydän- ja verisuonisairaudet
1 Sydän- ja verisuonisairaudet Mikko Vestola Koulun nimi TT1-Terveystiedon tutkielma 10.1.2002 Arvosana: Erinomainen 2 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 1.1 AKTIIVINEN LIIKUNTA ON VÄHENTYNYT... 3 1.2 HUONO
Lääkkeet muistisairauksissa
Lääkkeet muistisairauksissa Muistihoitajat 27.4.2016 Vanheneminen muuttaa lääkkeiden farmakokinetiikkaa Lääkeaineen vaiheet elimistössä: Imeytyminen: syljen eritys vähenee, mahalaukun ph nousee, maha-suolikanavan
Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna?
Näin elämme tänään kuinka voimme huomenna? Yrittäjälääkäri Ville Pöntynen 22.1.2015 Lupauksen toiminta-ajatukset Hoidamme ja ennaltaehkäisemme sairauksia sekä työ- ja toimintakyvyn laskua lääketieteen,
Tyypin 2 diabetes sairautena
Tyypin 2 diabetes sairautena Liisa Hiltunen / PPSHP Diabetes Sokeriaineenvaihduntahäiriö, jossa häiriö insuliinihormonin erityksessä ja/tai toiminnassa, mistä johtuen verensokeri kohoaa usein häiriöitä
Tuomari antaa luvan aloittaa auttamistoiminnan! Tuomari antaa luvan lopettaa auttamistoiminnan!
RASTI 3 TEHTÄVÄ / ENSIAPU 1 Kilpailuparin on osoitettava hallitsevansa EA 1 -tason tiedot ja taidot. Tehtävät perustuvat SPR:n ensiapuohjeisiin. Tehtäviin perehtymiseen ja niiden tekemiseen on aikaa tasan
Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.
Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.
Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015
Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen
Ihmisen elimistön energiatalous
Ihmisen elimistön energiatalous Jari Kolehmainen Kouvolan iltalukio & Kouvolan Lyseon lukio 2009 Painoindeksi = BMI (Body Mass Index) = paino (kg) jaettuna pituuden (m) neliöllä lievä lihavuus (tai hyvin
Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,
Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista
6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan.
ENERGIAINDEKSI 23.01.2014 EEMELI ESIMERKKI 6h 30min Energiaindeksisi on matala. Fyysisen kuntosi kohottaminen antaa sinulle enemmän energiaa työhön ja vapaa-aikaan. Stressitaso - Vireystila + Aerobinen
Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein.
Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. 1. Ruoka-ainekolmiossa ne elintarvikkeet, joita on hyvä syödä joka päivä,
FinCC luokituskokonaisuuden käyttöopas. SHTaL 3.0, SHToL 3.0, SHTuL 3.0
FinCC luokituskokonaisuuden käyttöopas SHTaL 3.0, SHToL 3.0, SHTuL 3.0 Pia Liljamo, Ulla-Mari Kinnunen, Anneli Ensio 28.2.2012 FinCC-seminaari Käyttäjäoppaan tarkoitus on auttaa hoitajaa kirjaamaan sähköiseen
Hermoston toiminnallinen jako
Hermoston toiminnallinen jako Autonominen hermosto ylläpitää homeostasiaa Hypotalamus, aivosilta ja ydinjatke päävastuussa homeostaasin säätelystä Aivojen autonomiset säätelykeskukset Hypotalamus Vesitasapaino,
XGEVA. (denosumabi) POTILASOPAS
XGEVA (denosumabi) POTILASOPAS SISÄLLYS Sisällysluettelo 2 Miksi saat XGEVAa 3 Ennen XGEVA-hoitoa sekä hoidon aikana 5 Raskaus ja imetys 8 XGEVAn haittavaikutukset 8 Mitä on hyvä muistaa 10 Anna tämä kortti
Energiaraportti Yritys X 1.8.2014
Energiaraportti Yritys X 1.8.2014 OSALLISTUJAT Viimeisin Energiatesti 1.8.2014 +0% 100% Energiatestiin kutsuttiin 10 henkilöä, joista testiin osallistui 10. Osallistumisprosentti oli 100 %. Osallistumisprosentin
Nimi sosiaaliturvatunnus. Vastaa lyhyesti, selkeällä käsialalla. Vain vastausruudun sisällä olevat tekstit, kuvat jne huomioidaan
1. a) Mitä tarkoitetaan biopolymeerilla? Mihin kolmeen ryhmään biopolymeerit voidaan jakaa? (1,5 p) Biopolymeerit ovat luonnossa esiintyviä / elävien solujen muodostamia polymeerejä / makromolekyylejä.
SAIRAANHOITAJA (AMK) JA TERVEYDENHOITAJA (AMK) TUTKINTOIHIN SISÄLTYVIÄ OPINTOJA 18 OP, (KARELIA)
SAIRAANHOITAJA (AMK) JA TERVEYDENHOITAJA (AMK) TUTKINTOIHIN SISÄLTYVIÄ OPINTOJA 18 OP, (KARELIA) Pohjois-Karjalan kesäyliopisto järjestää Joensuussa kevätlukukauden 2015 aikana avoimena ammattikorkeakouluopintoina
RUOANSULATUSPALAPELI. Opettajan ohjeet ja tehtävien oikeat vastaukset. 1. Ennakkovalmistelut koulussa
Opettajan ohjeet ja tehtävien oikeat vastaukset RUOANSULATUSPALAPELI Kohderyhmä: Tehtävä soveltuu peruskoulun ihmisen biologian opetukseen. Tehtävän avulla koululuokat voivat syventää tietojaan ruoansulatuselimistön
Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes
Iäkkään diabetes 1 Perustieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Matalan verensokerin oireet Mittaaminen Kirjaaminen Väärä insuliiniannos Syventävä tieto Hoidon tavoitteet
Valio Oy RAVITSEMUKSEN PERUSTEET
RAVITSEMUKSEN PERUSTEET SISÄLTÖ Ravinnon tehtävät Ravintoaineet Ruokaryhmät Energia Rasvat Hiilihydraatit Proteiinit Vitamiinit Kivennäisaineet Vesi RAVINNON TEHTÄVÄT Energian tuottaminen - Työ - Liikunta
RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO
RASKAUDENAIKAINEN RUOKAVALIO - PIKAOPAS - Ruokavalio raskauden aikana (Valio 2017.) MIKSI? Terveellisellä ruokavaliolla voidaan vaikuttaa äidin omaan hyvinvointiin sekä kohdussa kasvavan sikiön hyvinvointiin,
Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi
Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi 2015 1 Ravitsemustilan merkitys ikääntyneelle Ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja lihaskuntoa
OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN. Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia
OHJEET SYDÄMEN JA VERISUONIEN TERVEYTEEN Kuopiolaistutkimus: Sydänperäinen äkkikuolema kaataa myös nuoria ja kovakuntoisia Kymmenvaiheinen ohjelma sepelvaltimoiden terveyden ylläpitoon luontaishoidoilla
HAAVAPOTILAAN DIABETEKSEN HOITO
HAAVAPOTILAAN DIABETEKSEN HOITO 6.10.2016/1.11.2017 Kirsi Pipinen, erik.lääk., diabeteksen hoidon erityispätevyys MISTÄ DIABEETIKON JALKA/HAAVAONGELMAT JOHTUVAT? - Diabetes aiheuttaa hyperglykemiaa, mikä
(S-Ferrit) Kertoo elimistön rautavarastoista tarkemmin kuin pelkkä hemoglobiiniarvo.
TUTKIMUSPAKETIT Tutkimuspaketti aktiiviliikkujalle 80,00 Aktiivisesti treenaavan on hyvä tietää, mitä elimistölle kuuluu. Aktiiviliikkujan tutkimuspaketissa on yhteensä 16 laboratoriotutkimusta. Tutkimukset
Hengityshiston itseopiskelutehtäviä
Hengityshiston itseopiskelutehtäviä HEIKKI HERVONEN Kuva Netter. The Ciba Collection LUKU 1 Hengityshiston itseopiskelutehtäviä 1. Nenä, nenäontelo ja nenän sivuontelot, nielu ja larynx (RP6p s665-670;
VESILIUKOISET VITAMIINIT
SUOJARAVINTOAINEET ENERGIAN LISÄKSI TARVITSEMME RAVINTOAINEITA ELINTOIMINTOJEMME YLLÄPITÄMISEEN JA SÄÄTELYTEHTÄVIIN SUOJARAVINTOAINEET VITAMIINIT KIVENNÄISAINEET eli mineraalit VESILIUKOISET VITAMIINIT