Lempään gabron geofysikaaliset tutkimukset Hanna Leväniemi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lempään gabron geofysikaaliset tutkimukset Hanna Leväniemi"

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GSO Espoo 137/2015 Lempään gabron geofysikaaliset tutkimukset Hanna Leväniemi

2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/2015 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro Tekijät Leväniemi Hanna Raportin laji Arkistoraportti Toimeksiantaja GTK Raportin nimi Lempään gabron geofysikaaliset tutkimukset Tiivistelmä Forssan ja Tammelan kuntien rajalla sijaitseva Lempään gabro on ollut GTK:n Etelä-Suomen teollisuusmineraali- ja malmipotentiaali hankkeen tutkimuskohteena vuosina Tässä raportissa kuvataan kohteella hankkeen aikana suoritetut geofysikaaliset tutkimukset. Alueella on suoritettu magneettisia, gravimetrisia ja vastusluotaus- sekä IP-mittauksia. Kohteeseen on kairattu yksi kairareikä, jota on tutkittu petrofysikaalisin mittauksin. Lempään gabro on alueellisestikin katsottuna magneettisilla kartoilla huomattavan voimakas anomalia. Alueelta on vain vähän petrofysikaalisia mittauksia pintanäytteistä, mutta kairauksessa lävistetty ultramafinen, magnetiittipitoinen kivi sopii hyvin suurimman magneettisen anomalian aiheuttajaksi. Muodostuma ei kuitenkaan ole homogeenisesti magneettinen; painovoimamallinnuksen perusteella saadaan käsitys koko muodostuman laajuudesta. Magneettiseen anomaliaan yhdistyy johderakenne, jonka tutkimuksia jatketaan keväällä Asiasanat (kohde, menetelmät jne.) geofysikaaliset tutkimukset, painovoimamenelmät, magneettiset menetelmät, sähköiset menetelmät, indusoitu polarisaatio, petrofysiikka, gabro Maantieteellinen alue (maa, lääni, kunta, kylä, esiintymä) Tammela, Forssa, Lempää Karttalehdet L422 Muut tiedot Arkistosarjan nimi Arkistoraportti Arkistotunnus 137/2015 Kokonaissivumäärä 22 s. + 1 liite Kieli suomi Hinta - Julkisuus julkinen Yksikkö ja vastuualue ESY 211 Hanketunnus Allekirjoitus/nimen selvennys Allekirjoitus/nimen selvennys

3 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/2015 Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 JOHDANTO 1 2 ALUEELLINEN GEOFYSIIKKA 1 3 MAASTOMITTAUKSET Magneettiset mittaukset Painovoimamittaukset IP mittaukset Vastusluotaus 9 4 KAIRAUKSEEN LIITYVÄT TUTKIMUKSET 10 5 AINEISTOJEN YHDISTÄMINEN JA TULKINTA Magneettisen aineiston inversio Gravimetrinen mallinnus Vastusluotaustulokset 19 6 YHTEENVETO 21 KIRJALLISUUSLUETTELO LIITTEET: Liite 1. Kairareiän L R35 petrofysikaaliset näytteet ja mittaustulokset

4 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ JOHDANTO Tammelan ja Forssan kuntien rajalla sijaitseva Lempään gabro (Kuva 1) on ollut Geologian tutkimuskeskuksen Etelä-Suomen yksikön Etelä-Suomen teollisuusmineraali- ja malmipotentiaali hankkeen tutkimuskohteena vuosina Tässä raportissa kuvataan kohteessa suoritetut geofysikaaliset tutkimukset. Kohteen tarkempi kuvaus ja geologiset tutkimukset on raportoitu erillisessä geologisessa kohderaportissa (K. Kojonen, valmisteilla). Kuva 1. Lempään kohteen sijainti alueellisella kallioperäkartalla. 2 ALUEELLINEN GEOFYSIIKKA Lempään kohde sijoittuu lentogeofysiikan aineistossa (Hautaniemi et al. 2005) Forssan lentoalueelle, joka on lennetty vuonna 1984 (Taulukko 1). Lisäksi kohteen länsipuoli kuuluu vuonna 2007 lennettyyn Humppila2 tihennysalueeseen, jossa linjaväli on 75 m. Petrofysiikan aineistotietokannassa (Airo & Säävuori 2013) on yksi tutkimuspiste aivan Lempään muodostuman eteläosasta. Pisteestä on kolme näytettä (Taulukko 2), joista huomattavaa on lähinnä se, että gabronäyte on paramagneettinen, ts. ko. kivi ei aiheuttaisi merkittävää magneettista anomaliaa.

5 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Lentoalue Forssa Lentokone OH-KOG (Twin Otter) Lentoaika Lentosuunta NS Lentolinjaväli 200 m Keskimääräinen lentokorkeus 42 m Laitteisto 3 protonimagnetometria (siivenkärjet, takapuomi) 1-taajuus EM-laitteisto (3 khz) Radiometrinen NaI-kidepaketti 25 l / 120 kanavaa Taulukko 1. Lentomittausparametrit. Näyte 1 Näyte 2 Näyte 3 Kivilaji Gabro Granodioriitti Granodioriitti Tiheys (kg/m 3 ) Magneettinen suskeptibiliteetti (10-6 SI) Taulukko 2. Lempään eteläpuolen petrofysiikan näytepisteen näytteiden ominaisarvot. Lentomagneettisella kartalla (Kuva 2) Lempään gabro ja erityisesti sen pohjoisosa näkyy poikkeuksellisen voimakkaana magneettisena anomaliana, joka rajautuu pohjoisessa Arolanmäen granodioriittiin. Sähkömagneettisella kartalla (Kuva 3) Lempään muodostuman pohjoisosassa on pienialainen johde, joka tosin sijoittuu Sammalkorvensuon alle ja saattaa ainakin osaksi liittyä turpeen olevaan saveen ja liejuun (Stén & Moisanen 1999). Johdemuodostuman vuoksi alue oli kuitenkin yksi esille nousseista kohteista Hämeen alueen johdeanomalioiden kartoituksessa (Leväniemi & Karell 2013).

6 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 2. Lempään sijainti lentomagneettisella kartalla. Kuva 3. Lempään sijainti lentosähkömagneettisella (3 khz reaalikomponentti) kartalla; taustalla magneettisen aineiston varjostuspinta.

7 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ MAASTOMITTAUKSET Maastomittaukset on suoritettu GTK:n Afganistan IKI projektin koulutustyönä kahdessa osassa, syyskuussa 2013 ja syyskuussa 2014 (Taulukko 3). Vuonna 2013 osa mittauksesta tehtiin aluksi teitä pitkin koulutusmielessä; myöhemmin on pyritty systemaattisempaan mittaukseen (Kuva 4). Laitteisto Magneettinen Painovoima IP Vastusluotaus+IP TEM ENVI-MAG (2013) G-858 (2014) Overhauser (2014) Scintrex CG-5 IPR-12 Terrameter SAS4000 SuperSting (2014, 2 linjaa) TerraTEM Linjaväli 50 m hajaprofiilit hajaprofiilit 50 m hajaprofiilit Pisteväli Linjaston pituus 10 m / jatkuva mittaus (n. 1 m) 20 m a=20m, n=2, dipolidipoli 52.5 km 16 km 4.1 km 3.0 km Taulukko 3. Kohteessa suoritetut maastomittaukset. a=5/10 m, gradient array (SuperSting: pooli-dipoli)

8 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 4. Lempään maastomittausten linjoitukset. Vuoden 2013 mittaukset punaisella, 2014 sinisellä. 3.1 Magneettiset mittaukset Muodostuma erottuu magneettisissa mittauksissa ympäristöstään anomaalisena (Kuva 5). Gabron pohjoisosassa on erittäin voimakas itä-läntinen anomalia ja keski- ja eteläosissa magneettisuus on vaihtelevaa.

9 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 5. Magneettinen mittaustulos (maastomittaus(musta rajaus) yhdistettynä lentomittausaineistoon). 3.2 Painovoimamittaukset Painovoimamittauksessa mitattiin kaksi profiilia gabromuodostuman poikki pohjois-etelä suunnassa, yksi suora profiili itä-länsi suunnassa sekä toinen profiili hieman mutkittelevasti tietä pitkin (Kuva 6). Gabromuodostuma erottuu ympäröivästä granodioriitista positiivisena painovoima-anomaliana korkeamman tiheytensä vuoksi.

10 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 6. Painovoimamittaustulos (maastomittaus(musta rajaus) yhdistettynä alueelliseen painovoimaaineistoon). 3.3 IP mittaukset IP-mittauksissa saadaan samalla suoritettua sekä IP- että ominaisvastusmittaus. Voimakkain IP-anomalia (Kuva 7) sijoittuu magneettisen anomalian kohdalle. Ominaisvastus on koholla Sammalkorvensuon alueella (Kuva 8).

11 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/2015 Kuva 7. IP-mittaustulos. 8

12 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 8. Ominaisvastustulos. 3.4 Vastusluotaus Vastusluotausmittauksessa saadaan myös mitattua vastusluotauksen lisäksi myös IP-arvo. Tulokset voidaan tulkita 2D-sektioiksi (Kuva 9). Erityisesti vastusluotaustulokset näyttävät kohonnutta johtavuutta tulkintasektioiden keskiosissa; IP-tuloksissa arvot ovat koholla mutta selkeää rakennetta on sektioista hankalampi tulkita.

13 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 9. Vastusluotausmittauksen IP-tulos (vasemmalla) ja vastusluotaus (oikealla). 4 KAIRAUKSEEN LIITYVÄT TUTKIMUKSET Magneettiseen anomalian itäreunaan kairattiin vuonna 2014 yksi reikä (Kuva 10). Sammalkorvensuo on suuren osan vuodesta liian pehmeä kairauskoneelle, ja kairaus tehtiin "kuivalle maalle" hieman anomalian syrjään. Reikä L R35 kairattiin kohti etelää 45 asteen kaateella. Reiän pituus on m.

14 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 10. Kairareiän L R35 sijoittuminen magneettisella kartalla. Kairareiästä poimittiin yhteensä 14 näytettä petrofysikaalisten ominaisparametrien määrittämistä varten. Näytteiden syvyydet sekä laboratoriomittauksista saadut tulokset on esitetty liitteessä 1. Laboratoriomenetelmät on kuvattu lähteessä Airo & Säävuori (2013). Geologisessa loggauksen (K. Kojonen, geologinen kohderaportti) perusteella kairareiän kivet koostuvat pyrokseniiteista (49%), peridotiiteista (37%) ja duniiteista (14%). Kairauksissa lävistettiin 0.2 m pituinen sulfidimineraaliosio syyvydellä m sekä muutamia parin metrin pätkiä pirotteista kiveä (syvyyksillä m sekä aivan reiän lopussa m). Kivi on magnetiittipitoista. Verrattuna läheisen Särkisuon gabron petrofysikaalisiin näytteisiin (Leväniemi 2015) nähdään, että Lempään kairareiän kivet vastaavat Särkisuon ultramafisia kiviä tiheydeltään ja magneettiselta suskeptibiliteetiltaan (Kuva 11). Särkisuolla gabrokivet eivät ole magneettisia, ja sama saattaa päteä myös Lempään alueella; pelkästään ultramafista kiveä lävistävän kairareiän perusteella tästä ei kuitenkaan ole varmuutta.

15 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 11. Lempään gabron reiän R35 vertautuminen Särkisuon kairareikien kivilajeittain jaoteltuihin näytteisiin tiheys-suskeptibiliteetti diagrammissa. Lempään ultramafisisissa kivissä remanentin magnetoituman osuus kokonaismagnetoitumasta on hieman pienempi kuin Särkisuolla; Lempäällä Königsbergerin suhde on kairareiän kiville noin Q=0.8-2, kun taas Särkisuon ultramafisille kiville Q=1-5 (Kuva 12). Remanenssin suuntia ei ole mitattu, mutta koska magneettisena päämineraalina ultramafisessa kivessä on todennäköisesti suurirakeinen magnetiitti, remanenssi on todennäköisesti indusoivan kentän suuntaista viskoosiremanenssia.

16 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 12. Lempään gabron reiän R35 vertautuminen Särkisuon kairareikien kivilajeittain jaoteltuihin näytteisiin suskeptibiliteetti-q diagrammissa. Reiästä mitattiin myös jatkuva petrofysikaalinen reikämittaus GTK:n laitteistolla (Forss 2013). Kairareikäkuvaajan (Kuva 13) avulla voidaan vertailla R35:n eri petrofysikaalisia mittaustuloksia geologisen loggauksen kivilajeihin. Kuten jo Kuva 11 osoitti, sekä tiheydet että magneettiset suskeptibiliteetit ovat reiässä kauttaaltaan korkeita. Matalimmat tiheydet näyttävät korreloivan korkeiden suskeptibiliteettien kanssa ja osuvan usein yhteen duniittijaksojen kanssa. Galvaanisella resistiivisyydellä ei näytä olevan yhteyttä kairareiän pirotteisiin osioihin, mutta resistiivisyyskäyrästä voidaan tulkita jonkinlainen korrelaatio alhaisten resistiivisyyksien (eli johtavuuden kasvun) ja korkeiden suskeptibiliteettien kanssa. Kiteisessä kallioperässä resistiivisyysarvot < 1000 Ωm (vertaa myös Liite 1) ovat alhaisia mineralisoitumattomalle kivelle; Suomessa gabrokivien resistiivisyydet ovat tyypillisesti luokkaa Ωm ja graniittien Ωm (Peltoniemi 1988). Serpentiniiteille resistiivisyydet voivat kuitenkin olla huomattavasti alhaisempia (< 2000 Ωm). Resistiivisyyskäyrän alhaiset osiot saattaisivat viitata siis oliviinikiven serpentiniittiytymiseen, mikä selittäisi myös yhteyden korkeiden suskeptibiliteettien (sekundäärinen magnetiitti) ja myös alenevan tiheyden kanssa. Yhteys ei toisaalta ole kuitenkaan erityisen ilmiselvä, ja on myös huomattava, että yhden kairareiän perusteella tulkitut tulokset ovat koko kohteen kannalta alustavia ja paikallisia.

17 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 13. Kairareikäkuvaaja. Piikkimäiset mittaustulokset laboratoriomittauksia, jatkuvat profiilit insitukairareikämittauksia (tulokset keskiarvoistettu 1 m liukuvalla ikkunalla). 5 AINEISTOJEN YHDISTÄMINEN JA TULKINTA 5.1 Magneettisen aineiston inversio Magneettinen aineisto tulkittiin 3D-inversion avulla keskeisen anomalian kohdalta (Kuva 14). Inversio ajettiin Geosoft Oasis Montaj'n VOXI-työkalulla (Taulukko 4).

18 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Aluerajaus Alueen koko Verkon koko Regionaalitaso Suskeptibiliteettirajat IGRF-parametrit I = P = (KKJ kaista 2) 2500 x 2500 m 50 x 50 x 20 solua nt SI B = nt I = 73.7 D = 8 Taulukko 4. Magneettisen inversion parametrit. Kuva 14. Inversioalueen rajaus ja seuraavien kuvien poikkileikkausprofiilien paikat. Kaksi inversiomallin poikkileikkausprofiilia (Kuva 15, Kuva 16) osoittavat, että mallin mukaan voimakkaimman anomalian aiheuttaja on melko pysty tai jyrkästi etelään kaatuva kappale, jossa magneettisimman osion syvyys maanpinnasta on alle 500 m. Inversiomallin magneettiset suskeptibiliteettiarvot sopivat

19 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ hyvin yhteen petrofysiikan mittausten kanssa, varsinkin kun huomioidaan todennäköisesti indusoivan kentän suunnassa oleva remanenssi (Q~1), joka sallii malliin petrofysiikan laboratoriomittaustuloksia korkeampia suskeptibiliteetteja. Kun kairauksen perusteella voidaan epäillä korkeimpien suskeptibiliteettien liittyvän ultramafiseen kiveen, poikkileikkauskuvissa rajattu kappale on yksi mahdollinen esitys intruusion ultramafisen osion rajauksesta. Kuva 15. Magneettisen inversion poikkileikkaus profiililla P=

20 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 16. Magneettisen inversiomallin poikkileikkaus profiililla I= Gravimetrinen mallinnus Gravimetrisesta aineistosta mallinnettiin mittausprofiilit (Kuva 6) suorana mallinnuksena yhdellä kappaleella, jonka suhteellinen tiheys ympäristöönsä nähden on +330 kg/m 3 (Kuva 17). Kappale esittää mallissa koko intruusiota. Mallikappaleen kaade on 70 astetta suunnassa 140 astetta. Raskaampi massa jatkuu mallin (ja myös geologisen kartan) mukaan vielä itä-länsi suuntaisen linjan itäosassa ja itäpuolella, aineisto ei kuitenkaan ulotu riittävän pitkälle jatkeen mallintamista varten. Magneettiseen mittaukseen verrattuna (Kuva 18, Kuva 19) gravimetrinen mallikappale ulottuu pidemmälle pohjoiseen kuin magneettinen anomalia. Tämä on mahdollista, mikäli korkeimman magneettisen anomalian pohjoispuolella on vielä epämagneettista gabroa.

21 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 17. Gravimetrinen mallikappale ylhäältä katsottuna (ylhäällä vasemmalla) ja mallinnusprofiilit. Kuva 18. Gravimetrinen mallikappale magneettisen mittausaineiston kanssa esitettynä. Katsontakulma lännestä.

22 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 19. Gravimetrinen mallikappale ja magneettinen inversiomalli poikkileikkausprofiililla I= Vastusluotaustulokset Vastusluotaukset ovat herkkiä maaperäjohteille kuten savelle. Lempään tapauksessa maaperäjohteet voidaan kuitenkin erottaa kallioperävasteista, kun maapeitteen paksuus on iskuporausprofiilien perusteella tunnettu; profiilien keskiosassa maapeitteen paksuus on vain muutamia metrejä ja johteet näyttäisivät tulevan kallioperästä (Kuva 20). Verrattuna magneettiseen inversioon (Kuva 21) vastusluotauksista tulkitut kallioperäjohteet osuvat korkean magneettisuuden alueelle; osioon, joka voidaan petrofysiikan perusteella tulkita ultramafiseksi kiveksi (ainakin kairareiän R35 lähistöllä). Kuvissa matalimpien tulkintaprofiilien syvyys on 70 m maanpinnasta.

23 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kuva 20. Maaperäjohteiden erottelu kallioperäjohteista vastusluotausprofiileilla. Kuva 21. Vastusluotausprofiilit ja magneettisen inversion sama-arvopinta 0.07 SI (lännestä katsottuna).

24 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ YHTEENVETO Lempään gabron geofysikaalisia mittauksia on tehty pääosin GTK:n Afganistan IKI hankkeen koulutustyönä. Tulosten tulkinta ja dokumentointi on tehty Etelä-Suomen teollisuusmineraali- ja malmipotentiaalihankkeessa. Lempään gabromuodostuman pohjoisosassa on voimakas itä-länsi suuntainen magneettinen anomalia. Kairauksen perusteella ko. jakson anomalialähde vaikuttaa olevan ultramafinen, magnetiittipitoinen kivi. Samaan kohtaan sijoittuva IP-anomalia voi selittyä muodostuman magnetiittipitoisuudella. Painovoimamallin perusteella saadaan käsitys koko muodostuman dimensioista; muodostuman eteläosa on vaihtelevasti magneettinen. Eteläosan geologiaa ei ole kattavasti kartoitettu. Voimakkaaseen magneettiseen anomaliaan liittyy myös sähköisissä ja sähkömagneettisissa mittauksissa havaittuja johteita. Johtavuusanomalioiden lähde on vielä lopullisesti varmistamatta. Kohteelle tehdään lisätietoa antava monitaajuus-slingram mittaus jatkotutkimuksena helmi-maaliskuussa 2016.

25 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/ Kirjallisuus Airo, M.-L. & Säävuori, H Petrophysical characteristics of Finnish bedrock: Concise handbook on the physical parameters of bedrock. Geological Survey of Finland, Report of Investigation p. Forss, H. GTK:n "langaton" reikämittauslaitteisto. In: Lahti, M. (toim.) Sovelletun geofysiikan XIX neuvottelupäivät , Eurajoki. Vuorimiesyhdistys, Sarja B, Nro 96. Hautaniemi, H., Kurimo, M., Multala, J., Leväniemi, H. & Vironmäki, J The "Three In One" aerogeophysical concept of GTK in In: Airo, M.-L. (ed.): Aerogeophysics in Finland : Methods, System Characteristics and Applications. Geological Survey of Finland, Special Paper 39, Leväniemi, H Särkisuon gabron geofysikaaliset tutkimukset Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti 136/ s. Leväniemi, H. & Karell, F Geophysical Indications of VMS Deposits in the Häme Volcanic Belt. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti 152/ s. Peltoniemi, M Maa- ja kallioperän geofysikaaliset tutkimusmenetelmät. Otakustantamo, Hämeenlinna. Stén, C.-G. & Moisanen, M Forssan suot ja turpeen käyttökelpoisuus. Geologian tutkimuskeskus, turvetutkimusraportti s.

26 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 137/2015 Liite 1 Kairareiän L R35 petrofysikaaliset näytteet ja mittaustulokset Syvyys (m) D K J R galv 0.1 Hz R galv 10 Hz R galv 500 Hz PL PT > > > > > > > > > > > > > > > > > > D = tiheys (kg/m3) K = magneettinen suskeptibiliteetti (10-6 SI) J = remanentin magnetoituman intensiteetti (ma/m) R galv = galvaaninen ominaisvastus (Ωm); > = yli mittausasteikon (resistiivinen) PL = IP-vaste laskettuna 0.1 ja 10 Hz taajuuksista (%) PT = IP-vaste laskettuna 10 ja 500 Hz taajuuksista (%)

Särkisuon gabron geofysikaaliset tutkimukset Hanna Leväniemi

Särkisuon gabron geofysikaaliset tutkimukset Hanna Leväniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen yksikkö Espoo 136/2015 Särkisuon gabron geofysikaaliset tutkimukset 2014-2015 Hanna Leväniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tekijät Hanna Leväniemi KUVAILULEHTI Päivämäärä

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo Tuire Valjus

Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo Tuire Valjus Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo 2.5.2017 Geofysiikan mittaukset Velkuan Aumineralisaation alueella Naantalissa Tuire Valjus GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro

Lisätiedot

Lempään gabron geofysikaaliset tutkimukset 2016

Lempään gabron geofysikaaliset tutkimukset 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS MIV Espoo 62/2016 Lempään gabron geofysikaaliset tutkimukset 2016 Hanna Leväniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 62/2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Tekijät Leväniemi, Hanna

Lisätiedot

IP-luotaus Someron Satulinmäen kulta-aiheella

IP-luotaus Someron Satulinmäen kulta-aiheella Etelä-Suomen yksikkö 12.12.2006 Q18.4/2006/1 Espoo IP-luotaus Someron Satulinmäen kulta-aiheella Heikki Vanhala (Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MYY/06) 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Tammelan Liesjärven Au-Cu -kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2016

Tammelan Liesjärven Au-Cu -kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Yksikkö Espoo 93/2016 Tammelan Liesjärven Au-Cu -kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2016 Hanna Leväniemi, Niilo Kärkkäinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 93/2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Hämeenlinnan Pirttikosken Cu-kohteen geofysikaaliset tutkimukset

Hämeenlinnan Pirttikosken Cu-kohteen geofysikaaliset tutkimukset GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GSO/MIV Espoo 97/2016 Hämeenlinnan Pirttikosken Cu-kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2014-2016 Hanna Leväniemi, Sari Grönholm GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 97/2016 2 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Maankamaran kartoitus lentogeofysikaalisin menetelmin

Maankamaran kartoitus lentogeofysikaalisin menetelmin Maankamaran kartoitus lentogeofysikaalisin menetelmin Kaukokartoituspäivät 9.11.2007 Hanna Leväniemi, Taija Huotari, Ilkka Suppala Sisältö Aerogeofysikaaliset mittaukset yleisesti GTK:n lentomittaukset

Lisätiedot

Viidansuon kairaukset Kangasniemellä vuonna 2015

Viidansuon kairaukset Kangasniemellä vuonna 2015 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Mineraalivarat Kuopio Arkistoraportti 26/2016 Viidansuon kairaukset Kangasniemellä vuonna 2015 Perttu Mikkola & Sami Niemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 26/2016 GEOLOGIAN

Lisätiedot

Pieksämäen Lohkolinjakankaan kairaukset vuonna 2016

Pieksämäen Lohkolinjakankaan kairaukset vuonna 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Mineraalivarat Kuopio Arkistoraportti 84/16 Pieksämäen Lohkolinjakankaan kairaukset vuonna 16 Perttu Mikkola & Sami Niemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 84/16 GEOLOGIAN

Lisätiedot

Alueellisen painovoimamittauksen 3Dinversio Hämeen vulkaniittivyöhykkeellä

Alueellisen painovoimamittauksen 3Dinversio Hämeen vulkaniittivyöhykkeellä GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS ESY Espoo 86/2015 Alueellisen painovoimamittauksen 3Dinversio Hämeen vulkaniittivyöhykkeellä Hanna Leväniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 86/2015 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kotkan Cu-REE-kohteen geofysikaaliset tutkimukset

Hämeenlinnan Kotkan Cu-REE-kohteen geofysikaaliset tutkimukset GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GSO / MIV Espoo 31.12.2016 96/2016 Hämeenlinnan Kotkan Cu-REE-kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2014-2016 Hanna Leväniemi, Sari Grönholm GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 96/2016 31.12.2016

Lisätiedot

HYDROTERMISEN. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Työraportti VAIKUTUS KIVIEN PETROFYSIKAALISIIN OMINAISUUKSIIN KUUSAMON~ Y ~ S S A

HYDROTERMISEN. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Työraportti VAIKUTUS KIVIEN PETROFYSIKAALISIIN OMINAISUUKSIIN KUUSAMON~ Y ~ S S A Q 19/46] 3/1998/1 KUUSAMO Pertti Turunen 4.6.1998 ARKISTOKAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Työraportti HYDROTERMISEN MUUTTUMISEN VAIKUTUS KIVIEN PETROFYSIKAALISIIN OMINAISUUKSIIN

Lisätiedot

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3724/-89/1/10 Sodankylä Syväoja Olavi Auranen 5.4.1989 TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA 1988-89 Aihe

Lisätiedot

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset.

Kullaan Levanpellon alueella vuosina 1997-1999 suoritetut kultatutkimukset. GEOLOGIAN TUTKIMCJSKESKUS Tekij at Rosenberg Petri KUVAILULEHTI Päivämäärä 13.1.2000 Raportin laji Ml 911 14312000/ 711 0 tutkimusraportti 1 Raportin nimi Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Kullaan

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1

TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1234/-94/1/10 Kauhajoki Niilo Kärkkäinen 15.6.1994 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3480 TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Kairaukset Toivakan Hamperinjoella ja Toivakanlehdossa vuonna 2015

Kairaukset Toivakan Hamperinjoella ja Toivakanlehdossa vuonna 2015 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Mineraalivarat tulosyksikkö Kuopio Arkistoraportti 9/2016 Kairaukset Toivakan Hamperinjoella ja Toivakanlehdossa vuonna 2015 Perttu Mikkola, Sami Niemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

3D-IP -tulkinnan testaus Taija Huotari

3D-IP -tulkinnan testaus Taija Huotari Etelä-Suomen yksikkö Q16.1/200/6 Espoo 3D-IP -tulkinnan testaus Taija Huotari GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro Tekijät Taija Huotari Raportin laji arkistoraportti Toimeksiantaja

Lisätiedot

Tutkimustyöselostus Vampulan kunnassa, valtausalueella Matkussuo (kaivosrekisterinumero 7822/1) suoritetuista kaoliinitutkimuksista vuosina

Tutkimustyöselostus Vampulan kunnassa, valtausalueella Matkussuo (kaivosrekisterinumero 7822/1) suoritetuista kaoliinitutkimuksista vuosina Etelä-Suomen yksikkö M06/2112/2007/82/16 12.3.2007 Espoo Tutkimustyöselostus Vampulan kunnassa, valtausalueella Matkussuo (kaivosrekisterinumero 7822/1) suoritetuista kaoliinitutkimuksista vuosina 2004-2005

Lisätiedot

U~O~U~PU. TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI. J.Eeronheimo, R. Pietilä

U~O~U~PU. TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI. J.Eeronheimo, R. Pietilä 0 = OKANOSTEOWSUUS U~O~U~PU J.Eeronheimo, R. Pietilä 01.09.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI - SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. ALKUTIEDOT 3 2. AIKAISEMMAT RAPORTIT 3 3.

Lisätiedot

ARKISTOKAPPAL~ OUTOKUMPU OY. Sijainti 1: K MALMINETSINTA Turo Ahokas/PHM )

ARKISTOKAPPAL~ OUTOKUMPU OY. Sijainti 1: K MALMINETSINTA Turo Ahokas/PHM ) Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Turo Ahokas/PHM 5.10.1984 1 84) ARKISTOKAPPAL~ PYHASALMEN KAIVOKSEN POHJOISPUOLELLA SIJAITSEVAN GRAVIMETHISEN ANOMALIAN TUTKIMUKSISTA Sijainti 1:400 000 Lähtökohta Kun

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus Q 19/2041/2006/1 20.11.2006 Espoo JÄTEKASOJEN PAINUMAHAVAINTOJA ÄMMÄSSUON JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSESSA 1999-2006.

Geologian tutkimuskeskus Q 19/2041/2006/1 20.11.2006 Espoo JÄTEKASOJEN PAINUMAHAVAINTOJA ÄMMÄSSUON JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSESSA 1999-2006. Geologian tutkimuskeskus Q 19/2041/2006/1 20.11.2006 Espoo JÄTEKASOJEN PAINUMAHAVAINTOJA ÄMMÄSSUON JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSESSA 1999-2006 Seppo Elo - 2 - GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tekijät Seppo Elo KUVAILULEHTI

Lisätiedot

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala RAPORTT 1 080/2143 09/AAK/1989 JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala 2 1. 08. 2006 KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELQSTUS KUHMOINEN, MARKKAVUORI 1, kaivosrekisterinumero

Lisätiedot

Johdanto 1. Tutkimustulokset 3. Tutkimusaineiston tallentaminen 3

Johdanto 1. Tutkimustulokset 3. Tutkimusaineiston tallentaminen 3 SISÄLLYSLUETTELO: Johdanto 1 Suoritetut tutkimukset 1 Vanhan aineiston uudelleenarviointi 1 Kairaukset 1 Geofysikaaliset tutkimukset 2 Petrofysikaaliset mittaukset 2 Maanpintamittaukset 2 Laboratoriotutkimukset

Lisätiedot

Patakankaan alueen kultapotentiaalin arviointi

Patakankaan alueen kultapotentiaalin arviointi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Mineraalivarat Espoo GTK 68/2016 Patakankaan alueen kultapotentiaalin arviointi Pekka Huhta, Hanna Leväniemi, Sari Grönholm, Niilo Kärkkäinen, Markku Tiainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi 8.10.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA KIIMALA 1, KAIV. REK. N:o 4125/1, JA KIIMALA 2,

Lisätiedot

IP-mittaukset ja 3D-tulkinta Ilmajoen Välikorven tutkimuskohteelta Taija Huotari-Halkosaari

IP-mittaukset ja 3D-tulkinta Ilmajoen Välikorven tutkimuskohteelta Taija Huotari-Halkosaari Etelä-Suomen yksikkö Q16.1/1244/2008/66 20.11.2008 Espoo IP-mittaukset ja 3D-tulkinta Ilmajoen Välikorven tutkimuskohteelta Taija Huotari-Halkosaari GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

Keski-Suomen mineraalipotentiaali - hankkeen kairaukset Hankasalmen Janholanjoella 2014 Ahven Marjaana, Aimo Ruotsalainen

Keski-Suomen mineraalipotentiaali - hankkeen kairaukset Hankasalmen Janholanjoella 2014 Ahven Marjaana, Aimo Ruotsalainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Yksikkö Kuopio 63/2014 Keski-Suomen mineraalipotentiaali - hankkeen kairaukset Hankasalmen Janholanjoella 2014 Ahven Marjaana, Aimo Ruotsalainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN

Lisätiedot

Sampomuunnos, kallistuneen lähettimen vaikutuksen poistaminen Matti Oksama

Sampomuunnos, kallistuneen lähettimen vaikutuksen poistaminen Matti Oksama ESY Q16.2/2006/4 28.11.2006 Espoo Sampomuunnos, kallistuneen lähettimen vaikutuksen poistaminen Matti Oksama GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI 28.11.2006 Tekijät Matti Oksama Raportin laji Tutkimusraportti

Lisätiedot

RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998

RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/3642/-99/1/82 PELKOSENNIEMI Suvanto Panu Lintinen 27.9.1999 RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Näränkävaaran FrEM-syvätutkimus 2018

Näränkävaaran FrEM-syvätutkimus 2018 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GSO Kuopio 45/2018 Näränkävaaran FrEM-syvätutkimus 2018 Matti Niskanen (GTK) Jarkko Jokinen (Loop and Line Oy) FrEM-mittauksen valmistelua Korpijärven jäällä. Vasemmalta J Jokinen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GTK-FrEM reikämittaukset Suhangon kerrosintruusiolla 2017

GTK-FrEM reikämittaukset Suhangon kerrosintruusiolla 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Geofysiikan sovellukset Arkistotunnus: 73/2017 GTK-FrEM reikämittaukset Suhangon kerrosintruusiolla 2017 Matti Niskanen ja Jarkko Jokinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

ASROCKS -hankkeen kysely sidosryhmille

ASROCKS -hankkeen kysely sidosryhmille GTK / Etelä-Suomen yksikkö LIFE10 ENV/FI/000062 ASROCKS 30.10.2012 Espoo ASROCKS -hankkeen kysely sidosryhmille Paavo Härmä ja Jouko Vuokko With the contribution of the LIFE financial instrument of the

Lisätiedot

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET.

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4403 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2021/2000/1/10 PAIMIO Korvenala Petri Rosenberg 20.1.2000 PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA

Lisätiedot

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY TUTKIMUSTÖSELOSTUS ROVANIEMEN KUNNASSA, NARKAUDEN VALTAUSALUEILLA VUOSINA SUORITETUISTA MALMINETSINTÄTÖISTÄ

GOLD FIELDS ARCTIC PLATINUM OY TUTKIMUSTÖSELOSTUS ROVANIEMEN KUNNASSA, NARKAUDEN VALTAUSALUEILLA VUOSINA SUORITETUISTA MALMINETSINTÄTÖISTÄ TUTKIMUSTÖSELOSTUS ROVANIEMEN KUNNASSA, NARKAUDEN VALTAUSALUEILLA VUOSINA 2000-2010 SUORITETUISTA MALMINETSINTÄTÖISTÄ 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUKSEN YHTEENVETO Valtauksen nimi Valtauksen numero Valtausalueen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3144/-93/1/10 Sulkava Sarkalahti Hannu Makkonen 11.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA 1990-1992 SUORITETUISTA

Lisätiedot

-'*. 419/3533/21 /? Geologinen tutkimuslaitos

-'*. 419/3533/21 /? Geologinen tutkimuslaitos r -'*. 419/3533/21 /? Geologinen tutkimuslaitos., Seppo ~ i o Geofysiikan osasto Otaniemi TAIVALKOSKEN SAARIJÄRVEN SAVIKIVIESIINTYMÄN GRAVIMETRINEN TUTKIMUS Tämä raportti liittyy työhön, jota geologisen

Lisätiedot

Litium tutkimukset Someron Luhtinmäellä vuonna 2012 Timo Ahtola & Janne Kuusela

Litium tutkimukset Someron Luhtinmäellä vuonna 2012 Timo Ahtola & Janne Kuusela GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen yksikkö Espoo 17.12.2015 103/2015 Litium tutkimukset Someron Luhtinmäellä vuonna 2012 Timo Ahtola & Janne Kuusela GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 17.12.2015 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3241/1-98/2/10 LEPPÄVIRTA Heimonvuori 1, 2,3. Jari Mäkinen, Heikki Forss 15.12.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3241/1-98/2/10 LEPPÄVIRTA Heimonvuori 1, 2,3. Jari Mäkinen, Heikki Forss 15.12. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3241/1-98/2/10 LEPPÄVIRTA Heimonvuori 1, 2,3 Jari Mäkinen, Heikki Forss 15.12.1998 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LEPPÄVIRRAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HEIMONVUORI

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa 1.11.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RUOSSAKERO 1, 2 JA 3, KAIV. REK. N:O 3451/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3231/-83/1/10 Joroinen,Juva Suotlampi Hannu Makkonen 21.3.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Haapasuon kairaukset Joutsassa vuonna 2015 Perttu Mikkola & Sami Niemi

Haapasuon kairaukset Joutsassa vuonna 2015 Perttu Mikkola & Sami Niemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kapera/Itä-Suomen yksikkö Kuopio Arkistoraportti 79/2015 Haapasuon kairaukset Joutsassa vuonna 2015 Perttu Mikkola & Sami Niemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 79/2015

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3242/-98/1/10 LEPPÄVIRTA Luusniemi 1, 2. Jari Mäkinen, Heikki Forss

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3242/-98/1/10 LEPPÄVIRTA Luusniemi 1, 2. Jari Mäkinen, Heikki Forss 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3242/-98/1/10 LEPPÄVIRTA Luusniemi 1, 2. Jari Mäkinen, Heikki Forss 11.12.1998 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LEPPÄVIRRAN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA LUUSNIEMI

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Tutkimustyöselostus 080145231JJV103 Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl IKME Kaivoslain 19 :n mukainen tutkimustyöselostus Kuusamon Kuparivaaran alueella valtauksilla Kuparivaara 1-3 suoritetuista

Lisätiedot

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987 SISALLYSLUETTELO LIITELUETTELO Lähtötiedot Naytteenotto ja kustannukset Näytteiden käsittely Tulokset kohteittain 4.1 Heinikkolehto

Lisätiedot

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-91/1/10 Kuusamo Iso-Rehvi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA ISO-REHVI 1, KAIV. REK. N:O 4442 MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Ala-Siilin kairaukset Pieksämäellä 2014 Perttu Mikkola, Sami Niemi, Aimo Ruotsalainen

Ala-Siilin kairaukset Pieksämäellä 2014 Perttu Mikkola, Sami Niemi, Aimo Ruotsalainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Itä-Suomen yksikkö Kuopio Arkistoraportti 85/2014 Ala-Siilin kairaukset Pieksämäellä 2014 Perttu Mikkola, Sami Niemi, Aimo Ruotsalainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10 Lestijärvi Syri Kaj J. Västi 30.1.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LESTIJÄRVEN KUNNASSA VALTAUSA- LUEELLA SYRI 1, KAIV. REK. N:o 4512/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Kompleksilukujen käyttö sähkömagneettisia kaavoja johdettaessa Matti Oksama

Kompleksilukujen käyttö sähkömagneettisia kaavoja johdettaessa Matti Oksama ESY Q16.2/2006/5 16.11.2006 Espoo Kompleksilukujen käyttö sähkömagneettisia kaavoja johdettaessa Matti Oksama GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI 16.11.2006 Tekijät Matti Oksama Raportin laji Tutkimusraportti

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 06/2633/-91/1/10 Rovaniemen maalaiskunta Rosvohotu Seppo Rossi 29.11.1991 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU

Lisätiedot

Kortejärven karbonatiitin geofysikaaliset tutkimukset Pertti Turunen

Kortejärven karbonatiitin geofysikaaliset tutkimukset Pertti Turunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Geofysiikan sovellukset Rovaniemi 7.3.2016 5/2016 Kortejärven karbonatiitin geofysikaaliset tutkimukset Pertti Turunen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tekijät

Lisätiedot

Hämeen alueen kallioperän topografiamalli

Hämeen alueen kallioperän topografiamalli GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kalliorakentaminen ja sijoituspaikat Espoo 98/2016 Hämeen alueen kallioperän topografiamalli Mira Markovaara-Koivisto GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ylätunnisteen lisäteksti Sisällysluettelo

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/91/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/91/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3733/91/1/82 Pohjois-Suomen aluetoimisto Malmitutkimus Risto Vartiainen 5.12.1991 KAOLIINITUTKIMUKSET SAVUKOSKEN HEVOSKUUSIKONAAVALLA 1991 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1.1.

Lisätiedot

Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa. Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK)

Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa. Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Itä-Suomen yksikkö Kuopio M173K2015 Kiviaineksen määrä Kokkovaaran tilan itäosassa Kontiolahdessa Akseli Torppa Geologian Tutkimuskeskus (GTK) Kokkovaran tilan pintamalli. Korkeusulottuvuutta

Lisätiedot

GTK. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto. M06/4412/2001/2/10 Louhiniemi. Markku Tenhola ja Matti Niskanen

GTK. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto. M06/4412/2001/2/10 Louhiniemi. Markku Tenhola ja Matti Niskanen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/4412/2001/2/10 Louhiniemi Markku Tenhola ja Matti Niskanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUHMON KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA LOUHINIEMI 1 (Kaivosrekisteri No

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus M06/3821/-97/1/10 Inari, Angeli. Antero Karvinen Rovaniemi

Geologian tutkimuskeskus M06/3821/-97/1/10 Inari, Angeli. Antero Karvinen Rovaniemi Geologian tutkimuskeskus Inari, Angeli Rovaniemi 17.12.1997 Kaoliinitutkimukset Inarin kunnassa Angelin ympäristössä Jalkavaara 1 ja 2 nimisillä valtausalueilla kaivosrekisterinumero 5622/1 ja 2 Tutkimukset

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI. Työraportti. Pertti Turunen. Geofysikaaliset malminetsintätutkimukset karttalehdellä vuosina

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI. Työraportti. Pertti Turunen. Geofysikaaliset malminetsintätutkimukset karttalehdellä vuosina GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Paivamaara 7.9.1999 Tekijät Raportin laji Pertti Turunen Työraportti Toimeksiantaja Raportin nimi Geofysikaaliset malminetsintätutkimukset karttalehdellä 4522 12 vuosina

Lisätiedot

Niinimäki 7801/1. Tutkimustyöselostus Sanna Juurela. ALTONA MINING LTD/VULCAN KOTALAHTI OY Tutkimustyöselostus

Niinimäki 7801/1. Tutkimustyöselostus Sanna Juurela. ALTONA MINING LTD/VULCAN KOTALAHTI OY Tutkimustyöselostus 31.01.2013 Sanna Juurela VULCAN KOTALAHTI OY (Y-tunnus: 2300990-5) Sänkinotkonkatu 6, FIN-83500 Outokumpu, FINLAND Tel. +358 10 271 0090, E-mail. Finland@altonamining.com 1. JOHDANTO Tämä on Vulcan Kotalahti

Lisätiedot

Suolikon kairaukset Muuramessa 2014

Suolikon kairaukset Muuramessa 2014 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Yksikkö Kuopio 93/2015 Suolikon kairaukset Muuramessa 2014 Esa Heilimo ja Sami Niemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 93/2015 Kuvailulehti Documentation page Sisällysluettelo 1 Kohteen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANUAN JA ROVANIEMEN KUNNISSA, SAARIAAVAN - KILVENJÄRVEN VALTAUSALUEILLA VUOSINA SUORITETUISTA MALMINETSINTÄTÖISTÄ

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANUAN JA ROVANIEMEN KUNNISSA, SAARIAAVAN - KILVENJÄRVEN VALTAUSALUEILLA VUOSINA SUORITETUISTA MALMINETSINTÄTÖISTÄ TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANUAN JA ROVANIEMEN KUNNISSA, SAARIAAVAN - KILVENJÄRVEN VALTAUSALUEILLA VUOSINA 2000-2010 SUORITETUISTA MALMINETSINTÄTÖISTÄ 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUKSEN YHTEENVETO Valtauksen nimi Valtauksen

Lisätiedot

Leoparditäpläisten vuolukivien ja serpentiniittien tutkimukset Valtimon kunnassa Suurisuolla vuonna 2008 Mauri Niemelä

Leoparditäpläisten vuolukivien ja serpentiniittien tutkimukset Valtimon kunnassa Suurisuolla vuonna 2008 Mauri Niemelä Itä-Suomen yksikkö M19/4322/2010/28 31.5.2010 Kuopio Leoparditäpläisten vuolukivien ja serpentiniittien tutkimukset Valtimon kunnassa Suurisuolla vuonna 2008 Mauri Niemelä Sisällysluettelo Kuvailulehti

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi 26.6.2012

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi 26.6.2012 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 61/2012 Rovaniemi Selvitys Sodankylän ympäristön maankäyttöä ja kaivostoimintaa tukevasta maaperätiedonkeruusta ja toimintamallista - maaperätiedonkeruu

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3722/-81/1/10 Kittilä Jalkajoki Markku Rask 30.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Timo Ahtola Olli Sarapää 02.10.2000 Raportti M89/2000/2 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4577 SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI 1999-2000 KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI,

Lisätiedot

Tutkimustyöselostus Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4)

Tutkimustyöselostus Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4) 15.10.2014 ALTONA MINING LTD/KUHMO METALS OY Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4) Sanna Juurela KUHMO METALS OY (Y-tunnus 1925450-2) Kaivostie 9, FIN-83700 Polvijärvi, FINLAND Tel. +358 10

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 9, KAIV.REK. NO. 3743/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 9, KAIV.REK. NO. 3743/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3714/90/4/10 Sodankylä Keivitsa Tapani Mutanen 17.12. 1990 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 9, KAIV.REK. NO. 3743/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Espoon yksikkö Viitajärvi Toholammi M06/2342/2007/10/70 26.10.20067

Espoon yksikkö Viitajärvi Toholammi M06/2342/2007/10/70 26.10.20067 Espoon yksikkö Viitajärvi Toholammi M06/2342/2007/10/70 26.10.20067 Tutkimustyöselostus malmitutkimuksista Kannuksen, Lohtajan ja Toholammin kuntien alueella sijaitsevalla Viitajärven valtauksella, kaivosrekisteri

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06 / 3231 / -85 / / 10 JUVA Lumpeinen Hannu Makkonen 5.12.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Magneettisen suskeptibiliteetin mittaukset eri vaihtovirtakentissä Fredrik Karell, Satu Mertanen ja Matti Leino

Magneettisen suskeptibiliteetin mittaukset eri vaihtovirtakentissä Fredrik Karell, Satu Mertanen ja Matti Leino Etelä-Suomen yksikkö Q16/2009/27 29.4.2009 Espoo Magneettisen suskeptibiliteetin mittaukset eri vaihtovirtakentissä Fredrik Karell, Satu Mertanen ja Matti Leino Magneettisen suskeptibilieetin mittaukset

Lisätiedot

Geofysikaalisia tutkimuksia Soklissa vuosina 2009-2015

Geofysikaalisia tutkimuksia Soklissa vuosina 2009-2015 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Geofysiikan sovellukset Rovaniemi 19.1.2016 3/2016 Geofysikaalisia tutkimuksia Soklissa vuosina 2009-2015 Pertti Turunen Soklin magneettinen anomalia pintakuviona ja painovoima-anomalia

Lisätiedot

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1:

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1: 001/2434 08/ UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, "ULKOKAARI" Sijainti 1: 400 000 0 OMALMINETSINTA U~O~U~PU U Kuronen, T ~hokas/phm 001/2434 08/ UOK, TA/86 - - Sijainti Kohde sijaitsee Vilmingon kylän

Lisätiedot

AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET JA SIIRROKSET KARTTALEHDEN 3612, ROVANIEMI ALUEELLA

AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET JA SIIRROKSET KARTTALEHDEN 3612, ROVANIEMI ALUEELLA . - - - ':&*, =....-.-..-, ARtC,is,-Clr&j,;,ALE Q/22.16/94/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Erkki Lanne Pohjois-Suomen aluetoimisto 02.03.1994 TUTKIMUSRAPORTTI AEROMAGNEETTISIIN HAVAINTOIHIN PERUSTUVAT RUHJEET

Lisätiedot

Sampon tangentiaalisesta komponentista Matti Oksama

Sampon tangentiaalisesta komponentista Matti Oksama ESY Q16.2/2007/89 20.12.2007 Espoo Sampon tangentiaalisesta komponentista Matti Oksama GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI 20.12.2007 Tekijät Matti Oksama Raportin laji Tutkimusraportti Toimeksiantaja

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. Raahen Laivakankaan geofysiikan tutkimukset. Sijainti 1:400 000. Eero Sandqren/?HM 8.10.1982

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. Raahen Laivakankaan geofysiikan tutkimukset. Sijainti 1:400 000. Eero Sandqren/?HM 8.10.1982 Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Eero Sandqren/?HM 8.10.1982 Raahen Laivakankaan geofysiikan tutkimukset Sijainti 1:400 000 Lähtökohta Lin joitus P Jämbäckin vuonna 1980 lähettämä Au-pitoinen, 14 ppm,

Lisätiedot

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1.

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3431/-88/1/10 KAJAANI PIRTTIAHO Timo Heino 23.12. 1988 RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. KAIVOSREKIS- 3 Valtausalueella tehdyt tutkimukset

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Niilo Kärkkäinen Koukunkangas (Ristikallio, Kopsanneva, Vanhahaudankangas Toholampi M19/2342/1999/10/1,

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Niilo Kärkkäinen Koukunkangas (Ristikallio, Kopsanneva, Vanhahaudankangas Toholampi M19/2342/1999/10/1, ARKISTO KAPPALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Niilo Kärkkäinen 30.5.1997 Koukunkangas (Ristikallio, Kopsanneva, Vanhahaudankangas Toholampi M19/2342/1999/10/1, ILMENIITIN ETSINTÄÄ TOHOLAMMILLA v. 1994-1997

Lisätiedot

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla

On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla On maamme köyhä ja siksi jää (kirjoitti Runeberg), miksi siis edes etsiä malmeja täältä? Kullan esiintymisestä meillä ja maailmalla Tutkimusmenetelmistä GTK:n roolista ja tutkimuksista Lapissa Mikä on

Lisätiedot

PAINOVOIMAMITTAUKSET JA KALLIONPINNAN SYVYYSTULKINNAT

PAINOVOIMAMITTAUKSET JA KALLIONPINNAN SYVYYSTULKINNAT 1 (24) PAINOVOIMAMITTAUKSET JA KALLIONPINNAN SYVYYSTULKINNAT Tuire Valjus Menetelmän perusteista Painovoimamittausten avulla voidaan tutkia tiheydeltään ympäristöstä poikkeavien muodostumien paksuutta

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla

Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen yksikkö Kokkola Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla Anton Boman ja Jaakko Auri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi 30.9.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA VESIPERÄ 1, KAIV. REK. N:o 3853/1, SUORI- TETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA

KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/4523/-90/1/10 Kuusamo Vitikkolampi Erkki Vanhanen 15.10.1990 KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA 1989 1990 2 YHTEENVETO Aihe malminetsintöiden

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (3) M 06/3741/-88/1/10 Sodankylä Kustruotomanaapa ja Viuvalo-oja Tapani Mutanen 26.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA

Lisätiedot

Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi

Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen Yksikkö Kokkola 2/2015 Kultatutkimukset Alajärven Peurakalliolla vuosina 2008-2014 Heidi Laxström, Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

OUTOMUMPU OY 040/2113 01/~~~/1983

OUTOMUMPU OY 040/2113 01/~~~/1983 OUTOMUMPU OY 040/2113 01/~~~/1983 0 K MALMINETSINTX ENLKI IPU GEOFYSIIKAN TESTIPROFIILI JOKIOISTEN KIIPUSSA TARKOITUS TIIVISTELMA Ta11a raportilla kootaan yhteen eri menetelmin saadut testinittaukset profiililta

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3232/-93/1/10 - Joroinen Tuohilahti Olavi Kontoniemi 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Keiteleen VTEM-anomalioiden kairaukset vuonna 2010 Jarmo Nikander ja Aimo Ruotsalainen

Keiteleen VTEM-anomalioiden kairaukset vuonna 2010 Jarmo Nikander ja Aimo Ruotsalainen Itä-Suomen yksikkö M19/3314/2010/48 18.10.2010 Kuopio Keiteleen VTEM-anomalioiden kairaukset vuonna 2010 Jarmo Nikander ja Aimo Ruotsalainen Geologian tutkimuskeskus 4 Sisällysluettelo Kuvailulehti Documentation

Lisätiedot

Remanentti magnetoituma ja sen merkitys magneettisessa tulkinnassa Osa 1

Remanentti magnetoituma ja sen merkitys magneettisessa tulkinnassa Osa 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GSO Espoo GTK 52/2017 Remanentti magnetoituma ja sen merkitys magneettisessa tulkinnassa Osa 1 Satu Mertanen, Heikki Säävuori, Hanna Leväniemi, Maarit Nousiainen ja Satu Vuoriainen

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3312/-87/1/10 KEITELE Kangasjärvi Jarmo Nikander 8.12.1287 MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1 (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

PEHMEIKKÖJEN PAKSUUSTULKINNAT JA OMINAISVASTUSMITTAUKSET

PEHMEIKKÖJEN PAKSUUSTULKINNAT JA OMINAISVASTUSMITTAUKSET 1 (8) PEHMEIKKÖJEN PAKSUUSTULKINNAT JA OMINAISVASTUSMITTAUKSET Säävuori Maaperän rakennettavuuden kannalta oleellisia tekijöitä ovat mm maaperän kantavuus, maanpinnan kaltevuus sekä kantavan pohjan syvyys

Lisätiedot

SAMPOSUUREET Matti Oksama

SAMPOSUUREET Matti Oksama ESY Q16.2/2006/6 28.11.2006 Espoo SAMPOSUUREET Matti Oksama 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro 28.11.2006/ Tekijät Matti Oksama Raportin laji tutkimusraportti Toimeksiantaja Raportin

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1 (4) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1833/-84/1/10 Enontekiö Autsasenkuru Veikko Keinänen 29.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

5i!40 i. $,#] s! LL 9 S0. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Työraportti. VLF-R-mittaus Kouvervaarasta

5i!40 i. $,#] s! LL 9 S0. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Työraportti. VLF-R-mittaus Kouvervaarasta Q 19/4522/2000/1 KUUSAMO Pertti Turunen 16.6.2000 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Työraportti @ 60 Li 9 S0 5i!40 i 1 rd $,#] s! LL 10' 0 50 100 150 X (m) 200 20 30 40 VLF-R-mittaus

Lisätiedot

Leoparditäpläisten vuolukivien tutkimukset Valtimon kunnassa Ala- Kolkonjärvellä vuonna 2008 Mauri Niemelä

Leoparditäpläisten vuolukivien tutkimukset Valtimon kunnassa Ala- Kolkonjärvellä vuonna 2008 Mauri Niemelä Itä-Suomen yksikkö M19/4322/2009/79 31.12.2009 Kuopio Leoparditäpläisten vuolukivien tutkimukset Valtimon kunnassa Ala- Kolkonjärvellä vuonna 2008 Mauri Niemelä 4 Kuvailulehti Documentation page SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Lehmikarin appiniitin geofysikaaliset tutkimukset vuosina

Lehmikarin appiniitin geofysikaaliset tutkimukset vuosina GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen yksikkö Rovaniemi 7.11.2013 159/2013 Lehmikarin appiniitin geofysikaaliset tutkimukset vuosina 2010-2012 Pertti Turunen Lehmikarin appiniitin aeromagneettinen anomalia

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. Eero Sandqren/PHM 11-4.1983 1 GEOFYSIIKAN TUTKIMUKSET VUONNA 1979 JA 19. Sijainti 1:400 000. Vihanti, Kiviharju

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. Eero Sandqren/PHM 11-4.1983 1 GEOFYSIIKAN TUTKIMUKSET VUONNA 1979 JA 19. Sijainti 1:400 000. Vihanti, Kiviharju Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Eero Sandqren/PHM 11-4.1983 1 GEOFYSIIKAN TUTKIMUKSET VUONNA 1979 JA 19 Vihanti, Kiviharju 2434 05 Sijainti 1:400 000 Gähtökohta Lampinsaaren malmimuodostuman kulku on

Lisätiedot

MAGNETIITISTA JA MAGNEETTISISTA OMINAISWRSISTA KESKI-LAPIN VIHRE#KIVISSA

MAGNETIITISTA JA MAGNEETTISISTA OMINAISWRSISTA KESKI-LAPIN VIHRE#KIVISSA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Geofysiikan osasto Raportti Q19/3712,3714/1994/1 MAGNETIITISTA JA MAGNEETTISISTA OMINAISWRSISTA KESKI-LAPIN VIHRE#KIVISSA Meri-Liisa Airo Espoo 1994 English abstract JOHDANTO...

Lisätiedot