2. Antidopingohjelman tavoitteet ja käytännön toimenpiteet
|
|
|
- Pertti Rantanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyväksytty johtokunnan kokouksessa
2 1. Painonnostoliiton toiminta-ajatus ja arvot Liiton tarkoituksena on edistää ja kehittää painonnosto- ja kahvakuulaurheilua sekä toimia painonnosto- ja kahvakuulaseurojen valtakunnallisena liittona. Vuonna 1994 perustettu Suomalainen Ryhtiliike ry on siirtänyt vuonna 2012 toimintansa Suomen Painonnostoliiton alaiseksi. Tämän seurauksena liiton toimintakenttään kuuluu aiempaa selkeämmin myös edistää kansalaisten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Liitto toimii yhteistyössä seurojen kanssa kouluttaen eri tasoilla urheilijoita, valmentajia ja toimitsijoita vastaamaan toi- minta-ajatuksemme mukaisiin tehtäviin lasten punttikoulutoiminnasta aina kansainväliseen huippuluokkaan saakka. Toiminta pohjaa urheilun ja liikunnan eettisiin arvoihin, urheilun reilun pelin periaatteisiin sekä sukupuolten väliseen tasa-arvoon: toimimme avoimesti (avoimuus) olemme rehellisiä toisiamme sekä myös itseämme kohtaan (rehellisyys) vaalimme terveellisiä elämäntapoja (terveellisyys) olemme toimissamme vastuullisia toisiamme ja ympäristöä kohtaan (vastuullisuus) kunnioitamme toinen toistamme, hyväksymme erilaisuuden (kunnioitus) Liitto ja sen jäsenet (seura) sitoutuvat noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n vahvistamaa Suomen antidopingsäännöstöä (säännöstö), Kansainvälisen Painonnostoliiton (IWF) antidopingsäännöstöjä ja -määräyksiä sekä Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) antidopingsäännöstöjä. Liiton antidopingohjelma noudattaa edellä mainittujen säännöstöjen ja liiton kurinpitosäännön vaatimuksia. 2. Antidopingohjelman tavoitteet ja käytännön toimenpiteet 2.1 YLEISTÄ Painonnostoliiton antidopingohjelman päätavoitteena on suomalaisen painonnoston ja kahvakuulaurheilun puhdas tulevaisuus. Painopiste on kaikille toiminnan tasoille suunnatuissa ennaltaehkäisevissä toimenpiteissä: kasvatus, koulutus ja viestintä. Lisäksi tarkoituksena on lisätä lajien vetovoimaa sekä parantaa julkista kuvaa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tämä antidopingohjelma määrittelee ne toimenpiteet, joilla liiton ja sen seurojen toiminnassa mukana olevien urheilijoiden, urheilijoiden tukihenkilöiden, valmentajien sekä luottamusja toimihenkilöiden antidopingtyöhön liittyvä tietous päivittyy säännöllisesti. Toimenpiteet ovat osa liiton vuosittaista toimintasuunnitelmaa ja tuloksista raportoidaan vuosikertomuksessa. Antidopingohjelma julkaistaan liiton kotisivuilla ja toimitetaan myös ADT:lle julkaistavaksi. 2.2 SITOUTTAMINEN URHEILIJAT Painonnosto- ja kahvakuulaurheilijat noudattavat säännöstöä urheilijoiden antidopingsopimuksella, johon kaikki kansalliseen kilpailutoimintaan osallistuvat sitoutuvat lunastaessaan kilpailulisenssin. Sopimus on voimassa, kunnes urheilija sen erikseen irtisanoo. Sopimus sisältää myös urheilijan henkilökohtaisen taloudellisen vastuun mahdollisten rikkomusten osalta. 2 ANTIDOPINGOHJELMA
3 Vuodesta 2011 alkaen IWF on vaatinut, että MM- ja EM-kilpailuihin osallistuvat painonnostajat ovat rekisteröityinä WADA:n ylläpitämään ADAMS-järjestelmään, johon urheilijat ilmoittavat olinpaikkatietonsa säännöllisesti. Vuoden 2015 alusta IWF muutti ohjeistusta siten, että liitto pitää kaikkien maajoukkueiden nimilistat ajan tasalla. Listat toimitetaan suoraan IWF:lle sähköpostilla. Mikäli liitolla on nimettyjä urheilijoita IWF:n International Registered Testing Pool listalla (IRTP) tai ADT:n rekisteröidyssä testauspoolissa (RTP), urheilijoiden on itse pidettävä olinpaikkatietonsa ajan tasalla ADAMS-järjestelmän kautta ympärivuotisesti neljännesvuosittain. Myös IRTP- ja RTP-listojen ulkopuoliset urheilijat antavat olinpaikkatietonsa ADAMS järjestelmän kautta, mikäli he osallistuvat mihin tahansa IWF:n kalenterikilpailuun. Tiedot annetaan vähintään kaksi kuukautta ennen kilpailua ja sen aikana. Olinpaikkatietojen antaminen on urheilijan vastuulla. Toiminnanjohtaja opastaa ADAMS:n käytössä. Urheilija voi luopua ADAMS:n käytöstä kokonaan tekemällä kirjallisen lopettamispäätöksen IWF:oon. Lopettamispäätöksen tehneet urheilijat ovat palatessaan velvollisia täyttämään olinpaikkatietonsa ADAMS:iin vähintään kuusi kuukautta ennen ensimmäistä kansainvälistä kilpailua. VALMENTAJAT Liiton nimeämät valmentajat noudattavat säännöstöä urheilijoiden tapaan antidopingsopi- muksella, jolla heidät sitoutetaan noudattamaan säännöstöä, edistämään puhdasta painonnosto- ja kahvakuulaurheilua sekä noudattamaan liiton valmennuksen eettisiä ja muita linjauksia. HENKILÖKUNTA Liiton henkilökunnan työsopimuksissa noudatetaan urheilujärjestöjä koskevaa työehtosopimusta antidopingsäännöstöt huomioiden. Nimettyjen valmentajien tapaan henkilökunta sitoutetaan noudattamaan säännöstöä, edistämään puhdasta painonnosto- ja kahvakuulaurheilua sekä noudattamaan liiton toiminnan eettisiä ja muita linjauksia. 2.3 VIESTINTÄ Antidopingasiat ovat keskeisessä osassa liiton viestinnässä. Johtokunnan ja valiokuntien jäseniltä, nimetyiltä valmentajilta ja henkilökunnalta edellytetään ehdottoman kielteistä suhtautumista dopingiin sekä aktiivista osallistumista antidopingtyöhön. Heitä myös koulutetaan antidopingasioissa tarpeen mukaan. ANTIDOPINGOHJELMA 3
4 Kaikki kilpailulisenssin lunastaneet saavat vuosittain Kielletyt lääkeaineet ja menetelmät urheilussa -luettelon, joka on näin myös urheilijan henkilökohtaisten valmentajien ja tukihenkilöiden saatavissa. Liiton kotisivuilla on linkki ADT:n kotisivuille, josta löytyy aina ajan tasalla olevat listat kielletyistä lääkeaineista ja menetelmistä. Kotisivuilla on myös linkit urheilijoiden antidopingsopimuksessa mainittuihin säännöstöihin. Sivuilla julkaistaan myös ADT:n ajankohtaisia tiedotteita. Tempaus-lehti uutisoi säännöllisesti ajankohtaisista asioista. Lehti lähetetään kaikille seurojen yhteyshenkilöille ja kilpailulisenssin lunastaneille. Liiton leireillä järjestetään antidopingkoulutusta. SM-tason ja kansainvälisen tason kilpailuissa ADT:lle varataan mahdollisuus tiedotukseen ja muuhun yhteistyöhön esimerkiksi Puhtaasti paras -esittelypisteeseen Liitto tekee jatkuvaa yhteistyötä ADT:n kanssa dopingiin ja antidopingiin liittyvissä asioissa. Viestintä on nopeaa, avointa ja ajantasaista niissä puitteissa, kuin lainsäädäntö ja antidopingsäännöstöt sen mahdollistavat. 2.4 KOULUTUS JA KASVATUS Koulutuksen ja kasvatuksen tavoitteena on lisätä eri tasoilla antidopingtietoisuutta sekä kasvattaa valmiutta tehdä eettisesti kestäviä valintoja urheilussa, aina lasten ja nuorten liikunnasta lähtien. Antidopingkoulutusta järjestetään kaikilla koulutustasoilla alkaen valtakunnallisista punttikoululeireistä, ohjaajakoulutuksista eritasoisiin (I II) valmentajakoulutuksiin sekä nimettyjen valmennusryhmien leireihin ja seminaareihin. Varsinkin nuoria urheilijoita lähellä olevat valmentajat ja tukihenkilöt osallistuvat antidopingkoulutukseen. Seuroja kannustetaan pitämään antidopingkoulutusta joko itsenäisesti tai yhdessä muiden seurojen kanssa. Järjestetyt tilaisuudet huomioidaan seurojen toimintakilpailussa. Koulutukset toteutetaan yhteistyössä ADT:n kanssa tai kokonaan ADT:n toimesta. Koulutusmateriaalina käytetään ADT:n materiaalia. Koulutukseen sisältyy seuraavia teemoja: kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa antidopingtoimijat ja antidopingtyön sisältö antidopingsäännöstöt ja niihin sitoutuminen dopingrikkomukset ja niiden seuraamukset dopingvalvonta, -testaus ja -testausprosessi urheilijan ja hänen tukihenkilöidensä oikeudet ja velvollisuudet erivapaus urheilijan lääkityksessä ravintolisät urheilussa dopingin haitat urheilun hengelle, maineelle ja reilun pelin toteutumiselle urheilijan olinpaikkatiedot IWF:n DVD materiaali: Keep It Real, Keep It Clean 4 ANTIDOPINGOHJELMA
5 2.5 DOPINGVALVONTA Vuodesta 2004 alkaen ADT on itsenäisesti vastannut dopingtestauksesta Suomessa. Liitto toimii yhteistyössä ADT:n kanssa dopingtestauksen suunnittelussa ja käytännön toteuttamisessa. Liiton osalta johtokunta kantaa vastuun antidopingtyön koordinoinnista ja hyväksyy antidopingohjelman. Ohjelman kehittämisestä vastaa erikseen valittava antidopingvastaava. Käytännön toimenpiteistä ja seurannasta vastaa toiminnanjohtaja. Liitto tiedottaa kilpailujenjärjestäjille testauskäytännöistä ja niihin liittyvistä velvotteista. Kilpailunjärjestäjä on puolestaan velvollinen järjestämään asianmukaiset dopingtestitilat. Lisätietoja kilpailunjärjestäjän velvoitteista on liiton internetsivuilla. Maajoukkueiden leiritiedot osallistujineen ja aikatauluineen toimitetaan ADT:lle osoitteeseen 2.6 ERIVAPAUDET Mikäli terveyden ylläpitämiseen tai sairauden hoitoon ei ole saatavilla urheilussa sallittua lääkettä tai menetelmää, hoidolle voidaan hakea erivapautta WA- DA:n vahvistaman kansainvälisen erivapausstandardin mukaisesti. ADT:n lajikohtaisen tasomäärittelyn piiriin kuuluvien urheilijoiden tulee iästään riippumatta hakea erivapaudet ADT:lta etukäteismenettelyllä. Ajantasainen tasomäärittely on nähtävillä ADT:n internetsivuilla ( Tasomäärittelyn ulkopuolella olevien urheilijoiden tulee hakea erivapautta takautuvasti sen osoittamiseksi, että kiellettyjen aineiden tai menetelmien käytölle on ollut erivapauden myöntämiseksi edellytetyt lääketieteelliset perusteet. ADT:n tekemät erivapauspäätökset koskevat kansallisen tason urheilijoita ja kansallisen tason kilpailuja Suomessa. Kansainvälisiin urheilutapahtumiin osallistuvat urheilijat hakevat erivapautta Kansainvälisen erivapausstandardin ja kansainvälisen lajiliiton sääntöjen mukaisesti IWF:sta. Jäsenliittojen ja urheilijoiden ohjeistus löytyy IW- F:n sivuilta (TUE=Therapeutic Use Exemption). Jos urheilijalla on jo ennestään ADT:n myöntämä erivapaus, liiton toiminnanjohtaja ohjeistaa urheilijoita kansainvälisten erivapauksien hakemiseen liittyvissä asioissa DOPINGRIKKOMUKSET JA RANGAISTUKSET Liitto tekee ADT:n kanssa yhteistyötä dopingrikkomuksen selvittämisessä. Rangaistusten osalta liitto huomioi kulloinkin voimassa olevassa säännöstössä ja IWF:n antidopingsäännöstössä määrättävät seuraamukset ja sitoutuu ADT:n menettelyyn epäiltyjen dopingrikkomusten käsittelyssä. Määrätty määrä dopingrikkomuksia johtaa IWF:n antidopingsäännöstön mukaan maan sul- ANTIDOPINGOHJELMA 5
6 kemiseen toiminnan ulkopuolelle, kunnes kyseinen kansallinen liitto on suorittanut sille määrätyn dopingsakon. Samaa periaatetta noudatetaan liiton toimintasääntöjen dopingrikkomuksia koskevissa rangaistusmääräyksissä (toimintasäännöt 25 ja 26 ), joissa määritellään dopingrikkomuksen tehneen urheilijan seuralle johtokunnan vahvistama euromääräinen sakko. Antidopingsäännöstöön ja liiton antidopingsopimukseen sitoutunut henkilö joutuu mahdollisen toimintakiellon lisäksi korvaamaan dopingrikkomuksella aiheuttamansa vahingon sekä liitolle että IWF:lle. Suomen antidopingsäännöstöön perustuviin päätöksiin haetaan ensisijaisesti muutosta Urheilun oikeusturvalautakunnalta. IWF:n päätöksiin haetaan muutosta sen säännöstön edellyttämällä tavalla. 3. Organisaatio ja vastuuhenkilöt 3.1 JOHTOKUNTA Johtokunta hyväksyy antidopingohjelman ja vastaa antidopingtyön koordinoinnista ANTIDOPINGVASTAAVA Johtokunnan keskuudestaan valitsema antidopingvastaava vastaa liiton antidopingohjelman laatimisesta ja päivittämisestä sekä seurannasta yhdessä toiminnanjohtajan kanssa TOIMINNANJOHTAJA Antidopingohjelman käytännön toteutuksesta ja seurannasta vastaa toiminnanjohtaja. Samoin toiminnanjohtaja vastaa kansainvälisistä yhteyksistä, työntekijöiden työsopimuksista, nimettyjen valmentajien sopimuksista ja yhteistyösopimuksista. Liitto kirjaa dopingpykälän ja antidopingohjelman myös sponsorisopimuksiinsa. 3.4 PÄÄVALMENTAJA / VALMENNUS- JA KOULUTUSPÄÄLLIKKÖ Päävalmentaja/valmennus- ja koulutuspäällikkö (jatkossa päävalmentaja) toimii yhdyshenkilönä IWF:n ja ADAMS:iin kuuluvien urheilijoiden sekä eri valmennusryhmien olinpaikkatietoihin liittyvissä kysymyksissä, seuraa IWF:n myöntämiä erivapauksia ja toimii erivapausyhdyshenkilönä. Yhdessä toiminnanjohtajan kanssa päävalmentaja on liiton päävastuullinen ADT:n suuntaan. Päävalmentaja osallistuu yhdessä toiminnanjohtajan ja antidopingvastaavan kanssa ADT:n järjestämiin tilaisuuksiin ja liittopalavereihin. Päävalmentaja vastaa siitä, että kohdassa 2.4. esitetty antidopingkoulutus toteutuu suunnitellusti. 6 ANTIDOPINGOHJELMA
7 4. Toiminta kriisitilanteessa Liiton kriisiviestintä perustuu Valo ry:n antamiin kriisiviestinnän suosituksiin ja kriisiviestintäohjeistoon. Dopingtapaukseen liittyvässä kriisiviestinnässä noudatetaan liiton toimintasääntöjä. Asiat käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti. Ennen virallista päätöstä dopingrikkomuksesta voi tiedottaa vain urheilija itse. Julkinen tiedottaminen toteutetaan antidopingsäännöstön ja lain puitteissa ehdottoman avoimesti ja niin nopeasti kuin asian perusteellinen julkinen käsittely on mahdollista. Dopingtapauksiin liittyvästä sisäisestä ja ulkoisesta kriisiviestinnästä vastaavat liiton puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja toimien yhteistyössä ADT:n kanssa. Ainoastaan he antavat dopingtapauksista virallisia kommentteja. 5. Liiton edustus kansainvälisissä liitoissa Antidopingtyön kehittämisessä liitolla on ollut ja on vahva panos lajin kansainvälisissä liitoissa. Tällä hetkellä liitolla on edustus seuraavissa liitoissa ( ): Pohjoismaisen liiton varapuheenjohtajana toimii Timo Kukkonen Euroopan liiton teknisen ja tieteellisen komitean jäsenenä toimii Taisto Kuoppala Maailman liiton naisten komission jäsenenä toimii Karoliina Lundahl Maailman liiton Doping Hearing Panel jäsenenä toimii Taisto Kuoppala 6. Toimenpiteiden vuosikello TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ tammikuu AD-koulutus talviseminaari toiminnanjohtaja helmikuu liiton toimintakertomus AD-vastaava huhtikuu AD-ohjelman seuranta ja raportointi AD-vastaava & toiminnanjohtaja huhtikuu liittokokous,toimintakertomus toiminnanjohtaja toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu toimintasuunnitelma, AD-ohjelma ja AD-vastaava toimenpiteet lokakuu syysseminaari AD-vastaava marraskuu liittokokous toimintasuunnitelma toiminnanjohtaja vuoden leirit ja koulutustilaisuudet päävalmentaja ympäri ANTIDOPINGOHJELMA 7
8
Suomen Painonnostoliitto. Antidoping-ohjelma 2008
Suomen Painonnostoliitto Antidoping-ohjelma 2008 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Arvot... 3 3. Ohjelman tavoitteet ja käytännön toimenpiteet... 3 3.1 Yleistä... 3 Urheilijat... 3 Valmentajat... 4
SUOMEN LUMILAUTALIITTO RY ANTIDOPINGOHJELMA. Antidopingohjelma Suomen Lumilautaliitto ry Radiokatu 20, Helsinki
1 SUOMEN LUMILAUTALIITTO RY ANTIDOPINGOHJELMA 2 SUOMEN LUMILAUTALIITTO RY Suomen Lumilautaliiton tehtävänä on edistää maamme lumilautailua. Liiton tavoitteena on terve ja elinvoimainen lumilautailukulttuuri,
ANTIDOPINGOHJELMA. Suomen Valjakkourheilijoiden liitto ry
ANTIDOPINGOHJELMA Suomen Valjakkourheilijoiden liitto ry 2015 Suomen Valjakkourheilijoiden liiton antidopingohjelma käsittää ihmisurheilijoiden antidopingohjelman lisäksi koirien antidopingohjelman, joka
SUOMEN BRASILIALAISEN JUJUTSUN LIITON ANTIDOPINGOHJELMA
SUOMEN BRASILIALAISEN JUJUTSUN LIITON ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo Arvoperusta 2 Tavoitteet 2 Suomen Brasilialaisen jujutsun liiton antidopingtoiminta 2 Säännöstö 3 Sopimukset 3 Koulutus 3 Ohjaaja-
Suomen Urheiluliitto 22.3.2015. Suomen Urheiluliiton ANTIDOPINGOHJELMA 1. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT
Suomen Urheiluliitto 22.3.2015 Suomen Urheiluliiton ANTIDOPINGOHJELMA 1. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT Suomen Urheiluliiton toiminnan tarkoituksena on innostaa ja palvella jäseniään tuottamaan kansainvälisesti
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma 2016-2018 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta, VAU:n toiminnan tarkoituksena on monipuolisen
Suomen Judoliiton antidopingohjelma
Suomen Judoliiton antidopingohjelma Suomen Judoliitto on sitoutunut edistämään puhdasta urheilua. Suomen Judoliitossa noudatetaan voimassa olevaa Suomen antidopingsäännöstöä sekä Kansainvälisen Judoliiton
SUOMEN MIEKKAILU- JA 5-OTTELULIITON ANTIDOPINGOHJELMA
9.5.2019 SUOMEN MIEKKAILU- JA 5-OTTELULIITON ANTIDOPINGOHJELMA 1. SUOMEN MIEKKAILU- JA 5-OTTELULIITTO Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto on sekä kansainvälisen miekkailuliiton (FIE) ja kansainvälisen
Suomen Pöytätennisliitto ry:n antidopingohjelma
Suomen Pöytätennisliitto ry:n antidopingohjelma 1. Ohjelman arvoperusta ja tavoitteet Suomen Pöytätennisliitto ry (SPTL) pyrkii ottamaan huomioon kaikessa toiminnassaan yleisesti hyväksytyn eettisen ja
Suomen Käsipalloliiton toimintaa suuntaavat arvot rakentuvat Valon kanssa laaditun Reilun Pelin ihanteisiin ja tavoitteisiin.
Antidopingohjelma 2015 SUOMEN KÄSIPALLOLIITTO 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Käsipalloliiton toimintaa suuntaavat arvot rakentuvat Valon kanssa laaditun Reilun Pelin ihanteisiin ja tavoitteisiin. Käsipalloliiton
SUOMEN BRASILIALAISEN JUJUTSUN LIITON ANTIDOPINGOHJELMA
SUOMEN BRASILIALAISEN JUJUTSUN LIITON ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo Arvoperusta... 2 Tavoitteet... 2 Suomen Brasilialaisen jujutsun liiton antidopingtoiminta... 2 Säännöstö... 3 Sopimukset... 3 Koulutus...
Suomen Uimaliiton antidopingohjelma
18.6.2015 Suomen Uimaliiton antidopingohjelma Termit ADT WADA FINA LEN IPC Uintiurheilu Suomen Antidopingtoimikunta ry Maailman antidopingtoimisto Kansainvälinen uimaliitto Euroopan uimaliitto Kansainvälinen
SUOMEN SULKAPALLOLIITON ANTIDOPINGOHJELMA. Hyväksytty liittohallituksessa 9.12.2015. 1. Ohjelman arvoperusta
SUOMEN SULKAPALLOLIITON ANTIDOPINGOHJELMA Hyväksytty liittohallituksessa 9.12.2015 1. Ohjelman arvoperusta Sulkapalloliiton Respect-kulttuuri pitää sisällään kanssapelaajien ja muiden toiminnassa mukanaolevien
SUOMEN TENNISLIITON ANTIDOPINGOHJELMA
SUOMEN TENNISLIITON ANTIDOPINGOHJELMA 1. Ohjelman arvoperusta ja tavoitteet Suomen Tennisliitto toimii puhtaan urheilun lähtökohdista. Suomen Tennisliiton hallituksen hyväksymät arvot ovat yhdessä tekeminen,
Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016
Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016 1. KIHUn rooli suomalaisessa huippu-urheilussa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn
TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT
IFBB Finland ry 2016 IFBB Finland ry:n ANTIDOPINGOHJELMA 1. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT IFBB Finland ry:n toiminnan tarkoituksena on innostaa ja palvella jäseniään tuottamaan kansainvälisesti menestyviä fitness
ANTIDOPINGOHJELMA 2016
SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY ANTIDOPINGOHJELMA 2016 1. Toiminnan perusarvot ja eettiset periaatteet Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliito ry:n sääntöjen mukaan liiton toiminnan perustana ovat
SUOMEN HIIHTOLIITTO ANTIDOPINGOHJELMA
SUOMEN HIIHTOLIITTO ANTIDOPINGOHJELMA 1. ARVOT Suomen Hiihtoliitto ry:n antidopingohjelma noudattaa kansallisia ja kansainvälisiä kestävän huippu-urheilun arvoja. Suomen Hiihtoliiton arvot ovat: 1. Toimimme
SML:N ANTIDOPINGOHJELMA
SML:N ANTIDOPINGOHJELMA Sisällysluettelo: ANTIDOPINGOHJELMA 1 SML:N ANTIDOPINGTYÖN ARVOPERUSTA 2 ANTIDOPINGTYÖ JA -VALVONTA 3 DOPINGRIKKOMUKSET (LÄHDE ADT) 4 TAVOITTEET 5 TOIMENPITEET 5.1 Säännöt, ohjeistukset
Ajankohtaista antidopingasiaa. Susanna Sokka viestintäpäällikkö
Ajankohtaista antidopingasiaa Susanna Sokka viestintäpäällikkö Visio Kaikilla on yhdenvertainen oikeus puhtaaseen urheiluun. Liittotoimija Tunne sinua ja urheilijaa koskevat antidopingsäännöstöt sekä tekemänne
SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO ry:n ANTIDOPINGOHJELMA. Hyväksytty liittokokouksessa 13.12.2015
1 SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLON LIITTO ry:n ANTIDOPINGOHJELMA Hyväksytty liittokokouksessa 13.12.2015 2 1. YLEISTÄ Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry (myöhemmin SAJL) arvopohja perustuu yhdessä
SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY:N ANTIDOPINGOHELMA ALKAEN
SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY:N ANTIDOPINGOHELMA 17.11.2018 ALKAEN Sisällys SUOMEN ITF TAEKWON-DO RY:N... 1 ANTIDOPINGOHELMA 17.11.2018 ALKAEN... 1 1. Suomen ITF Taekwon-Do ry... 3 2. Ohjelman arvoperusta...
SUOMEN SQUASHLIITON ANTIDOPINGOHJELMA
SUOMEN SQUASHLIITON ANTIDOPINGOHJELMA 1. Yleistä Lajin fyysisistä vaatimuksista huolimatta squash on maailmanlaajuisesti lähes dopingista puhdas urheilumuoto. Lajissa ei ole havaittu kilpailumanipulaatiota
KRITEERISTÖ LAJILIITTOJEN ANTIDOPINGOHJELMIEN
LAJILIITTOJEN ANTIDOPINGOHJELMIEN KRITEERISTÖ Dopingin käyttö urheilussa heijastuu koko liikuntakulttuuriin ja urheilun imagoon. Antidopingtoiminnan tärkein tehtävä on vaikuttaa koulutuksen ja viestinnän
Suomen Taekwondoliiton antidopingohjelma
Suomen Taekwondoliiton antidopingohjelma 1. Suomen Taekwondoliitto Suomen Taekwondoliitto ry on Taekwondon valtakunnallinen kattojärjestö Suomessa. Suomen Taekwondoliitto vastaa Maailman Taekwondoliiton
Nyrkkeilyliitto sitoutuu noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa Suomen antidopingsäännöstöä.
ANTIDOPINGOHJELMA 1. Suomen Nyrkkeilyliitto Suomen Nyrkkeilyliitto ry päämääränä on olla jatkuvan menestyksen lajiliitto, joka tunnetaan laadukkaasta ja vastuullisesta nyrkkeilytoiminnasta. Toiminnassa
SUOMEN VOIMANOSTOLIITON ANTIDOPINGOHJELMA VOIMANOSTOLIITON ANTIDOPINGOHJELMA
Suomen Voimanostoliitto ry Risumäentie 24, 11910 Riihimäki Puh: 050 4342222 www.suomenvoimanostoliitto.fi SUOMEN VOIMANOSTOLIITON SUOMEN ANTIDOPINGOHJELMA VOIMANOSTOLIITON ANTIDOPINGOHJELMA Sisältö 1.
Vuoden 2004 alussa kansallinen dopingtestaustoiminta
LAJILIITTOJEN ANTIDOPING OHJELMIEN KRITEERISTÖ Dopingin käyttö urheilussa heijastuu koko liikuntakulttuuriin ja urheilun imagoon. Antidopingtoiminnan tärkein tehtävä on vaikuttaa koulutuksen ja kasvatuksen
ANTIDOPINGOHJELMA LIITON ANTIDOPINGOHJELMAN TAVOITTEET
ANTIDOPINGOHJELMA LIITON ANTIDOPINGOHJELMAN TAVOITTEET Suomen Voimalajiliiton/Kansainvälinen Voimalajiliiton antidopingohjelman tavoitteena on tehdä antidopingtyötä siinä laajuudessa, mihin liiton taloudelliset
Antidopingtoiminta Suomen Melonta- ja Soutuliitossa
Antidopingtoiminta Suomen Melonta- ja Soutuliitossa Säännöstön soveltamisala Maailman antidopingsäännöstö velvoittaa urheilijoita, urheilijoiden tukihenkilöitä ja lajiliittoja sitoutumaan antidopingtoimintaan
Suomen Jousiampujain Liiton antidopingohjelma. Hyväksytty liiton hallituksessa 28.12.2015
Suomen Jousiampujain Liiton antidopingohjelma Hyväksytty liiton hallituksessa 28.12.2015 Sisältö 1. Antidopingsäännöstöt 2 2. Suomen Jousiampujain Liiton arvoperusta 2 3. Antidopingohjelman tavoitteet
SUOMEN VOIMANOSTOLIITON ANTIDOPINGOHJELMA
Suomen Voimanostoliitto ry Risumäentie 24, 11910 Riihimäki Puh: 050 4342222 www.suomenvoimanostoliitto.fi SUOMEN VOIMANOSTOLIITON ANTIDOPINGOHJELMA Sisältö 1. LIITON ANTIDOPINGOHJELMAN TAVOITTEET 3 2.
1. AKK-Motorsport... 2 1.1 Liiton arvopohja... 2. 2. Antidopingohjelman tavoitteet... 2
AKKMot or s por tr y A NT I D O P I NG O H J E L MA 1 SISÄLTÖ 1. AKK-Motorsport... 2 1.1 Liiton arvopohja... 2 2. Antidopingohjelman tavoitteet... 2 3. Noudatettavat säännöstöt ja sitoutuminen... 2 3.1
Puhtaasti paras. Reilusta pelistä ja terveistä elämäntavoista antidopingtyöhön
Puhtaasti paras Reilusta pelistä ja terveistä elämäntavoista antidopingtyöhön Visio Kaikilla on yhdenvertainen oikeus puhtaaseen urheiluun. Mitä on Reilu Peli? Mitä on Reilu Peli Reilu peli on urheilun
Suomen Vahvin Mies r.y:n antidopingohjelma
Suomen Vahvin Mies r.y:n antidopingohjelma 1. SUOMEN VAHVIN MIES R.Y:N ANTIDOPINGOHJELMAN TAVOITTEET Antidopingohjelman tavoitteena on määritellä Suomen Vahvin Mies r.y:ssä (myöhemmin SVM ry) tehtävä antidopingtyö
1 Sukeltajaliitto ja sen arvoperusta 4 2 Sukeltajaliiton antidopingohjelman tavoitteet 4 3 Noudatettavat säännöstöt ja sitoutuminen 4
1 ANTIDOPINGOHJELMA sisältö 1 Sukeltajaliitto ja sen arvoperusta 4 2 Sukeltajaliiton antidopingohjelman tavoitteet 4 3 Noudatettavat säännöstöt ja sitoutuminen 4 Säännöstöt 4 Sitoutuminen 5 Sopimukset
ANTIDOPINGOHJELMA. Hyväksytty hallitus
ANTIDOPINGOHJELMA Hyväksytty hallitus 2.3.2019 1 SISÄLTÖ 1 Sukeltajaliitto ja sen arvoperusta 4 2 Sukeltajaliiton antidopingohjelman tavoitteet 4 3 Noudatettavat säännöstöt ja sitoutuminen 5 Säännöstöt
Valon antidopingohjelma
Valon antidopingohjelma 2015 2016 Sisällys Valon antidopingohjelma 2015 2016... 1 Johdanto... 2 1. Säännöstö ja sitoutuminen... 2 Maailman ja Suomen antidopingsäännöstö... 2 Valon säännöt... 2 Reilu Peli...
Puhtaan urheilun puolesta Säännöstöt Dopingvalvonta Dopingtestaus Testitilanteen kulku... 3
1 SISÄLLYSLUETTELO Puhtaan urheilun puolesta... 1 Säännöstöt... 1 Dopingvalvonta... 2 Dopingtestaus... 2 Testitilanteen kulku... 3 Kielletyt aineet ja menetelmät... 5 Dopingrikkomusten seuraamukset...
SUOMEN RATSASTAJAINLIITON ANTIDOPINGOHJELMA 2018
SUOMEN RATSASTAJAINLIITON ANTIDOPINGOHJELMA 2018 15.5.2018 SUOMEN RATSASTAJAINLIITTO RY 1.6.2018 alkaen: Sporttitalo, Valimotie 10, 00380 Helsinki SISÄLLYS Suomen Ratsastajainliitto ry:n antidopingohjelma
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO RY ANTIDOPINGOHJELMA
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO RY ANTIDOPINGOHJELMA 1. SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO Suomen Jääkiekkoliitto vastaa Kansainvälisen Jääkiekkoliiton (IIHF) jäsenenä maamme jääkiekkotoiminnasta ja sen kehittämisestä. Työtä
SUUNNISTUSLIITON ANTIDOPINGOHJELMA. 2015 Suomen Suunnistusliitto
SUUNNISTUSLIITON ANTIDOPINGOHJELMA 2015 Suomen Suunnistusliitto ANTIDOPINGOHJELMA 2 (12) Sisältö SUUNNISTUSLIITON ANTIDOPINGOHJELMA... 3 1. ARVOPERUSTA... 3 2. TAVOITTEET... 3 3. SUUNNISTUSLIITON ANTIDOPINGTOIMINTA...
SUOMEN VOIMANOSTOLIITON ANTIDOPINGOHJELMA
Suomen Voimanostoliitto ry Risumäentie 24, 11910 Riihimäki Puh: 050 4342222 www.suomenvoimanostoliitto.fi SUOMEN VOIMANOSTOLIITON ANTIDOPINGOHJELMA Sisältö 1. LIITON ANTIDOPINGOHJELMAN TAVOITTEET 3 2.
Suomen Tanssiurheiluliitto ANTIDOPINGOHJELMA 2015
Suomen Tanssiurheiluliitto ANTIDOPINGOHJELMA 2015 Päivitetty 26.9.2015 SISÄLTÖ 1. SUOMEN TANSSIURHEILULIITON ARVOPERUSTA 2 ANTIDOPINGOHJELMAN TAVOITTEET 2 2. NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖSTÖT 3 3. SUOMEN TANSSIURHEILULIITON
Suomen melonta- ja soutuliitto ry Antidopingohjelma Säännöstöt ja ohjelman tavoitteet 1.1 Suomen melonta- ja soutuliiton arvoperusta
Suomen melonta- ja soutuliitto ry Antidopingohjelma 1 Säännöstöt ja ohjelman tavoitteet Dopingia koskeva sääntely perustuu Suomessa urheilun omiin kansallisiin ja kansainvälisiin säännöstöihin. Säännöstöjen
SEURAN ANTIDOPING- KÄSIKIRJA
SEURAN ANTIDOPING- KÄSIKIRJA E SIPUHE Dopingin käyttö urheilussa heijastuu koko liikuntakulttuuriin ja urheilun imagoon. Antidopingtoiminnan tärkein tehtävä on koulutuksen ja kasvatuksen avulla vaikuttaa
Sisällysluettelo. S i v u 2 17
ANTIDOPINGOHJELMA 2015 Sisällysluettelo 1 Antidopingohjelman kriteeristö... 3 2 Antidopingohjelman säännöstö... 4 3 Antidoping koulutus... 6 4 Viestintä antidopingtyöstä... 8 5 Dopingvalvonta... 10 6 Kurinpitomääräykset...
SUOMEN SOTILASURHEILULIITON. Antidopingohjelma. Sisällys 1. YLEISTÄ
SUOMEN SOTILASURHEILULIITON Antidopingohjelma Sisällys Antidopingtoiminta... 1 1. Yleistä... 1 2. Valvonta... 2 2.1 Suomen Sotilasurheiluliiton järjestämä valvonta... 2 2.2 Suomen Antidoping-toimikunnan
S i v u Sisällysluettelo
ANTIDOPINGOHJELMA 2018-2019 Sisällysluettelo 1 Antidopingohjelman kriteeristö... 3 2 Antidopingohjelman säännöstö... 4 3 Antidoping koulutus... 6 4 Viestintä antidopingtyöstä... 9 5 Dopingvalvonta... 11
Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa
Suomen Cheerleadingliiton kurinpitomääräykset Hyväksytty liittohallituksessa 16.06.2017 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt: Liiton kuripitomääräysten alaisia ovat: - liiton jäsenseurat - jäsenseurojen
Suomen Taidoliitto ry Finnish Taido Association. antidopingohjelma
Suomen Taidoliitto ry Finnish Taido Association antidopingohjelma Sisällysluettelo 1. Ohjelman arvoperusta 2. Ohjelman tavoitteet 3. Toimenpiteet Liite 1 Ote Suomen Taidoliitto ry:n säännöistä ja kilpailusäännöistä
Urheilijan kilpailusopimus 2015 (Mustaruuti) 1.1.2015
Urheilijan kilpailusopimus 2015 (Mustaruuti) 1.1.2015 Allekirjoittanut Urheilija ja Ampumaurheiluliitto ovat tehneet seuraavan kansainväliseen kilpailuun osallistumisen oikeuttavan sopimuksen. Sopimus
Suomen Moottorikelkkailijat Ry:n kurinpitomääräykset
Suomen Moottorikelkkailijat Ry:n kurinpitomääräykset SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisalaan kuuluvat henkilöt ja yhteisöt... 1 2 Rikkomuksen laatu... 1 3 Rangaistuslajit... 2 4 Rankaisuoikeus... 2 5 Ilmoitus
Puhtaasti paras Ilmailu. Susanna Sokka
Puhtaasti paras 11.2.2017 Ilmailu Susanna Sokka Mikä on sinun roolisi antidopingasioissa? Visio Kaikilla on yhdenvertainen oikeus puhtaaseen urheiluun. Tavoitteena tietää antidopingasioista Mitä doping
Antidopingsäännöt Hyväksytty
Antidopingsäännöt Hyväksytty 19.9.2004 Sisällys 1. SÄÄNTÖJEN KATTAVUUS 2 2. DOPINGVALVONTA 2 3. URHEILIJAN SAAPUMINEN TESTIIN 4 4. KIELLETYT LÄÄKEAINEET URHEILUSSA 4 5. RANGAISTUSKÄYTÄNTÖ 5 6. TESTIKULUT
KURINPITOSÄÄNNÖT. (liittovaltuuston hyväksyttämät 9.5.2015)
KURINPITOSÄÄNNÖT (liittovaltuuston hyväksyttämät 9.5.2015) 1 Soveltamisala Suomen Koripalloliiton (jäljempänä liitto) kurinpitosääntöjen alaisia ovat a) liittovaltuuston jäsenet sekä liittohallituksen
SUOMEN VOIMISTELULIITTO SVOLI
1 SUOMEN VOIMISTELULIITTO SVOLI Hyvässä seurassa on ilo liikkua! Svoli on mukana ihmisen elämänkaaren kaikissa vaiheissa. Meillä riittää toimintaa vauvasta mummiin ja vaariin, naisille ja miehille sekä
REILU PELI JA PUHDAS URHEILU ON JOKAISEN JUTTU
ANTIDOPING- OHJELMA REILU PELI JA PUHDAS URHEILU ON JOKAISEN JUTTU Suomen Voimisteluliiton toiminta pohjautuu reiluun peliin ja puhtaaseen urheiluun. Liiton antidopingtyön tavoitteina ovat: dopingista
Suunnistusliiton säännöt
Suunnistusliiton säännöt SUOMEN SUUNNISTUSLIITTO ry Suomen Suunnistusliiton säännöt (Rekisteröity 19.9.2008) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Suunnistusliitto ry. ja sen kotipaikka on Helsingin
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO RY ANTIDOPINGOHJELMA
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO RY ANTIDOPINGOHJELMA 1. SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO Suomen Jääkiekkoliitto vastaa Kansainvälisen Jääkiekkoliiton (IIHF) jäsenenä maamme jääkiekkotoiminnasta ja sen kehittämisestä. Työtä
Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt
Suomen frisbeegolfliitto ry:n toimintasäännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen frisbeegolfliitto (jäljempänä liitto), ruotsiksi Finlands frisbeegolfförbund. Liiton epävirallinen
Suomen ITF Taekwon-Do ry:n antidopingohjelma
Suomen ITF Taekwon-Do ry:n antidopingohjelma Sisällys 1. Suomen ITF Taekwon-Do ry... 3 2. Ohjelman arvoperusta... 4 3. Ohjelman tavoitteet... 5 4. Noudatettavat säännökset... 6 5. Toimenpiteet... 7 LIITE
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n laji- ja kilpailutoiminnan kurinpitomääräykset
Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n laji- ja kilpailutoiminnan kurinpitomääräykset Kilpailu- ja sääntövaliokunta on käsitellyt kurinpitomääräykset 31.5.2016. VAU:n hallitus on hyväksynyt kurinpitomääräykset
Toimintasuunnitelma 2014
Toimintasuunnitelma 2014 Liiton toimintamalli 31.12.2014 mennessä Vuoden 2014 aikana puretaan molemmat kilpailutoiminnasta vastaavat lajiliitot, ja siirretään koko toiminta 31.12.2014 mennessä SKRL ry:n
