Meidän Maisema -teemahanke. 1. Mitä voidaan tukea? TEEMAHANKKEIDEN HAKUOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Meidän Maisema -teemahanke. 1. Mitä voidaan tukea? TEEMAHANKKEIDEN HAKUOHJEET"

Transkriptio

1 Meidän Maisema -teemahanke Teemahankeen toteutusalue on Pohjoisimman Lapin Leader ry:n toiminta-alue, johon kuuluvat seuraavat kunnat; Kemijärvi, Inari, Savukoski, Salla, Sodankylä, Utsjoki ja Pelkosenniemi. Teemahankkeen tavoitteena on kiinnittää huomio kylämaisemaan, sen merkitykseen asuinviihtyvyydessä sekä maiseman hyödyntämismahdollisuuksiin esim. biotaloudessa tai työpaikkojen luomisessa alueelle. Hankkeella rahoitetaan mm. kyläalueiden maisemallisten solmukohtien ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaitten kohteiden uudella toimintatavalla toteutettua suunnitelmallista hoitoa, maiseman- ja vesienhoidon toimenpidesuunnitelmia ja kylän asukkaille tärkeiden vesistöjen kunnostuksen yhteisöllistä toteutusta. Erityisesti etsitään uudenlaisia, monistettavia tapoja ympäristönhoitoon. Investointeina voidaan tukea mm. ympäristönhoitoon liittyvää kalustoa ja maisemallisesti merkittävää infraa, kuten ympäristötaidetta ja maisemareittien kunnostusta. Toimenpiteiden tulee lisätä asuinviihtyvyyttä, yhteisöllisyyttä, innostusta ja osaamista sekä pyrkiä luomaan pysyvää hyötyä alueelle. Hanke toteutetaan siten, että yksittäiset hakijat kuten rekisteröityneet yhdistykset hakevat teemaan sopivia toimenpiteitä ns. pieniä hankkeita mennessä. PLL ry:n hallitus valitsee valintakriteerien perusteella rahoitettavat toimenpiteet. Rahoitettavaksi valitut toimenpiteet toteuttaa jokainen hakija omatoimisesti ja maksatusta haetaan yhtenä kokonaisuutena. Teemahanke sisältää kehittämishanke -osan, jolla voidaan rahoittaa asiantuntijapalveluiden käyttöä ja palkkauskuluja sekä investointiosan, jolla voidaan rahoittaa mm. ympäristönhoitoon liittyvää kalustoa ja maisemallisesti merkittävää infraa, kuten ympäristötaidetta ja maisemareittien kunnostusta. 1. Mitä voidaan tukea? Tukea voidaan investointeja ja kehittämistoimenpiteitä, jotka vastaavat alla oleviin tavoitteisiin. Sama toimenpide ei voi sisältää molempia hankemuotoja. Tutustu valintakriteereihin. Laajemmat tavoitteet - kyläalueiden viihtyvyyden ja vetovoimaisuuden lisääminen asuin- ja matkailuympäristönä - maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kylämaisemien ennallistaminen - maiseman merkittävyyden ymmärryksen lisääminen - luonnon monimuotoisuuden edistäminen - uudentyyppisten maisemanhoitotapojen kokeilu ja ratkaisujen löytäminen - vesien kunnostukseen liittyvien toimenpiteiden edistäminen - kyläalueen vesistöjen tilan parantaminen viihtyvyyden ja elinvoiman näkökulmasta - innovatiivisten ratkaisujen löytäminen kylämaiseman ja vesienhoidon toimenpiteisiin - uusien työmahdollisuuksien kokeileminen maiseman- ja ympäristönhoitotöistä - lasten- ja nuorten osallistaminen ympäristönhoitoon - maanomistajien, kyläläisten, maaseutuyrittäjien ja matkailuyrittäjien sekä uusien asukkaiden ja paikallisten yhteistyön edistäminen ja yhteistyön merkityksen esille nostaminen 1(5)

2 Hankkeesta voidaan rahoittaa esimerkiksi seuraavanlaisia toimenpiteitä: - viihtyvyyttä ja elinvoimaa lisääviä kylämaiseman hoito- ja toimenpidesuunnitelmien laadintaa, joissa teemoina mm. yhteisöllisyys, nuoret ja lapset sekä uudet toimintamallit - viihtyvyyttä ja elinvoimaa lisääviä vesienkunnostussuunnitelmien laadintaa, joissa teemoina mm. yhteisöllisyys, nuoret ja lapset sekä uudet toimintamallit - tietoisuuden ja osaamisen lisääminen koskien maiseman- ja vesistönhoitoa - yhteisöllisiä maisemanhoitotoimenpiteitä, jotka kohdistuvat kylien maisemallisesti arvokkaisiin solmukohtiin - yhteisöllisiä vesienkunnostustoimenpiteitä, joilla on erityistä merkitystä kyläalueen asukkaiden viihtyvyyteen - nuoria työllistäviä maiseman- ja ympäristönhoitotoimenpiteitä, jotka kohdistuvat kylien maisemallisesti arvokkaisiin solmukohtiin - maiseman- ja vesistönhoitotoimenpiteitä, joilla kokeillaan uudenlaista tapaa työllistää kyläalueen ihmisiä tavoitteena pysyvän toiminnan luominen - ympäristönhoitoa, joilla kokeillaan uudenlaista tapaa luoda yhteisöllisyyttä mm. pakolaisten ja paikallisen väestön välille - kokeiluja, joissa testataan uudenlaista ympäristön hyödyntämistä esim. kylän oman bioenergian tuotantoon. - ympäristönkunnostustoimiin liittyviä yhteiseen käyttöön tulevia koneita ja laitteita, jotka mahdollistavat pitkäjänteisen ympäristönhoidon, kuten vesikasvien niittokone. - ympäristön viihtyvyyttä lisääviä rakenteita - merkittävien retkeilyreitistöjen suunnittelua-, kunnostusta- ja rakentamista Toimenpiteen tulee hyödyttää mahdollisimman monia alueen asukkaita yleisesti. Toimenpiteellä tulee pyrkiä pysyvän hyödyn synnyttämiseen. Tukea ei myönnetä sellaiseen toimintaan, joka kuuluu julkisoikeudellisen yhteisön lakisääteisen pakollisen perustehtävän hoitamiseen tai hakijatahon tavanomaiseen toimintaan. 2(5)

3 2. Kehittämistä vai investointia? Kehittämistoimenpide Kehittämistoimenpide voi olla uuden toimintatavan suunnittelua tai kokeilua tai asiantuntijoiden hyödyntämistä suunnitelmien tai toimintamallien laadinnassa/kokeilussa. Kehittämistoimenpide voi muodostua palkkaus tai palkkiokustannuksista, ostopalveluiden hankintakustannuksista, matka- ja vuokrakuluista sekä muista toteuttamisesta aiheutuvista kustannuksista mukaan lukien pienhankinnat ja kohtuulliset tarjoilukulut. Kehittämishankkeeseen ei voi sisällyttää investointeja. - Haetaan liitteiden kera lomakkeella 3325A - Toimenpiteen kustannusarvio Huom. talkootyö lasketaan mukaan hankkeen kokonaiskustannuksiin - Tukitaso 90 % ja omarahoitusosuus 10 %, joka voidaan toteuttaa talkootyönä - Hankkeen hyväksi tehtävän talkootyön arvo on 15 /tunti. Talkootyöntekijän tulee olla vähintään15-vuotias. Työn tulee liittyä toimenpiteen tulosten saavuttamiseen. Huom! Talkootyöstä tulee olla realistinen suunnitelma (ajankohta kk/vuosi, työnlaatu, arvioitu työnmäärä, eli työtunnit sekä kuka talkootyöstä vastaa) Kirjaa talkootyöt lomakkeelle 3306A - Toteutusaika mennessä Investointitoimenpide Investointitoimenpiteissä rahoitettavia toimenpiteitä ovat ympäristönhoitoon tai hyödyntämiseen liittyvät kone-, irtaimisto-, laite-, ja välinehankinnat sekä rakentamista koskevat investoinnit. Rakentamista koskeva investointi voi olla rakennuksen, rakenteen, rakennelman rakentaminen, korjaaminen, laajentaminen sekä rakennuksen hankinta ja niistä syntyvien aineiden ja tarvikkeiden hankinta sekä työkustannukset. - Haetaan liitteiden kera lomakkeella 3325B - Toimenpiteen kustannusarvio Huom. talkootyö lasketaan mukaan hankkeen kokonaiskustannuksiin. - Tukitaso 65 % ja omarahoitusosuus 35 %, joka voidaan toteuttaa talkootyönä - Hankkeen hyväksi tehtävän talkootyön arvo on 15 /tunti ja konetyönlisäksi 30 /tunti. Konetyöksi lasketaan traktorityöhön verrattava konetyö. Talkootyöntekijän tulee olla vähintään15- vuotias. Työn tulee liittyä toimenpiteen tulosten saavuttamiseen. Huom! Talkootyöstä tulee olla realistinen suunnitelma (ajankohta kk/vuosi, työnlaatu, arvioitu työnmäärä, eli työtunnit sekä kuka talkootyöstä vastaa) Kirjaa talkootyöt lomakkeelle 3306F - Toteutusaika mennessä 3(5)

4 3. Kuka tukea voi hakea? Kehittämistukea voidaan myöntää julkisoikeudelliselle yhteisölle (mm. kunta tai kuntayhtymä) sekä sellaiselle yksityisoikeudelliselle yhteisölle, (mm.rekisteröitynyt yhdistys), jonka pääasiallinen tarkoitus on muu kuin taloudellinen toiminta tai jonka toiminnan ensisijainen päämäärä ei ole voiton tavoittelu. Investointitukea voidaan myöntää teemahankkeesta yksityisoikeudelliselle yhteisölle, mutta ei julkisoikeudellisille yhteisöille.hakijalla tulee olla riittävät taloudelliset resurssit hankkeen toteuttamiseen, kun huomioidaan,että tuet maksetaan jälkikäteen. 4. Miten tukea haetaan? Toimenpiteitä haetaan lomakkeilla 3325A (kehittäminen) ja 3325B (investointi). Hakemuksiin on liitettävä tarvittavat liitteet. Hakiessa ole yhteydessä hankeneuvojaan ja tutustu teemahankkeen investointitoimenpiteen suunnitelman täyttöohjeeseen ja/tai teemahankkeen kehittämistoimenpiteen suunnitelman täyttöohjeeseen. Toimenpidettä haetaan paperilomakkeella, ei Hyrrän kautta. Lomakkeen allekirjoittaa yhdistyksen viralliset nimenkirjoittajat. Tarkistathan tarvittaessa säännöistä nimenkirjoitusoikeuden. Lomake tarvittavine liitteineen toimitetaan viimeisenä hakupäivänä klo 16:15 mennessä osoitteeseen: Pohjoisimman Lapin Leader ry Kansanopistontie Sodankylä Mikäli hakemus on puutteellinen eikä pyydettyjä täydennyksiä ole toimitettu määräaikaan mennessä, hakemusta ei voida puoltaa rahoitettavaksi. 5. Hakemuksen liitteet Kaikkiin hakemuksiin yksityiskohtainen kustannusarvio kustannusarvioon liittyvät hintatason selvitys -asiakirjat ja tarjoukset sekä tarjouspyynnöt (yli hankinnoista) yhdistysrekisteriote, säätiörekisteriote, kaupparekisteriote tai kunnan hallintosääntöote yhteisön säännöt tai yhtiöjärjestys selvitys taloudellisesta tilanteesta esim. tilinpäätösasiakirjat (ei koske kuntia, kuntayhtymiä ja valtion organisaatioita) mikäli hakijalla ei ole osoittaa hankkeen kustannusarvion vastaisia rahavaroja, tulee hakemuksen liitteeksi toimittaa suunnitelma rahoituksen järjestämiseksi (esim. lainalupaus) pöytäkirjanote siitä kokouksesta, jossa hankkeen hakemisesta on päätetty tuensiirtosopimus (Leader -ryhmän ja hakijan välinen, sopimus toimitetaan Leader-ryhmän toimesta hakuajan päätyttyä) 4(5)

5 Tarvittaessa arvio vastikkeettomasta työstä, lomake 3306F sopimukset (esim. yhteistyösopimus) tarvittavat luvat ja ilmoitukset selvitys alv velvollisuudesta verohallinnolta, mikäli hakija on osasta toiminnastaan alv-velvollinen Rakentamista sisältäviin hankkeisiin pääpiirustukset erikoissuunnitelmat, joilla on merkitystä hyväksyttävien kustannusten arvioinnissa rakennusselostus rakennusselostukseen perustuva kustannusarvio tai laskelma jäljennös viranomaisluvista palovakuutus (voidaan toimittaa myös ensimmäisen maksuhakemuksen yhteydessä) puitteissa. Toimenpidesuunnitelmaan ei voi tulla muutoksia kesken toteutuksen ja ne tulee olla toteutettuna mennessä. Tuki maksetaan jälkikäteen toteutuneiden ja hyväksyttyjen kustannusten mukaan.tästä syystä hakijoiden on kiinnitettävä erityistä huomiota likviditeettiin. Tuen maksueristä, maksuhakemuksen liitteistä jne. ohjeistetaan tarkemmin, kun toimenpiteiden toteutus voi alkaa. Lisätietoja hankkeiden toteutuksesta, taloushallinnosta ja maksuhakemusasioista antaa Taloussihteeri Minna Huikuri Kansanopistontie Sodankylä minna.huikuri@pll.fi puh Toimenpiteiden toteutus ja maksatus Toimenpiteen toteutuksen voi aloittaa omalla riskillä sen jälkeen, kun toimenpiteen toteuttaja on tehnyt Leader-ryhmän kanssa tuensiirtosopimuksen ja saanut aloittamisluvan Leader-ryhmän taloussihteeriltä. Toimenpiteiden toteutuksesta vastaavat toimenpiteiden hakijat tehtyjen ja hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti. Toimenpiteiden tuki haetaan maksuun yhdessä taloussihteerin kanssa sovittujen määräaikojen mukaisesti. Hakija vastaa toimenpiteen raportoinnista ja maksuhakemuksen toimittamisesta liitteineen sovittujen määräaikojen 5(5)

Mikä on teemahanke? Mitä teemahankkeella tavoitellaan? TEEMAHANKKEIDEN HAKUOHJEET

Mikä on teemahanke? Mitä teemahankkeella tavoitellaan? TEEMAHANKKEIDEN HAKUOHJEET Mikä on teemahanke? Teemahanke on Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman uusi tukimuoto. Hanketyyppi on tarkoitettu helpottamaan yhteisöjen mahdollisuuksia hyödyntää ohjelman rahoitusta paikallisessa

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteistä

Vesienhoidon rahoituslähteistä Vesienhoidon rahoituslähteistä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Valtion osallistumisesta vesistökunnostushankkeiden avustamiseen säädetään valtioneuvoston asetuksessa

Lisätiedot

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit

TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit TEEMAHANKE Yhdistysten investoinnit Rajupusu Leader ry www.rajupusuleader.fi www.leadersuomi.fi Mikä on teemahanke? Leader-ryhmä hakee Elykeskuksesta tiettyyn teemaan liittyvää teemahanketta Ely-keskus

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2016

Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Mansikan teemahaut syksyllä 2016 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

KIMPSU-teemahanke. Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen

KIMPSU-teemahanke. Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen KIMPSU-teemahanke Yhdistysten ja yhteisöjen pienhankinnat ja rakentaminen Sivu 1 26.10.2015 Miten teemahanke toimii? Leader-ryhmä hakee Ely-keskuksesta tiettyyn teemaan keskittyvää hanketta Ely-keskus

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN JA YLEIS- HYÖDYLLISEN INVESTOINTIHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKE- MUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 17.6.2015 Dnro 1272/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 58/15 Kumotaan Määräys Nro 33/15, Dnro 969/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi 24.5.2016 Kaisa Vihinen/PoKo ry PoKo ry:n Navigaattorikehittämisstrategia Paikalliseen kehittämistyöhön paikallisella harkinnalla Yhteisöjen hankkeet Yritysten tukeminen Työnjakoa

Lisätiedot

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA

MÄÄRÄYS MAASEUTUVIRASTON MÄÄRÄYS KEHITTÄMISHANKETUEN HAKEMISESTA JA TUKIHAKEMUSLOMAKKEESTA MÄÄRÄYS Pvm. 29.4.2015 Dnro 969/54/2015 Maaseutuviraston määräyskokoelma nro 33/15 Kumotaan Määräys Nro 11/15, Dnro 307/54/2015 Valtuutussäännökset: Laki (28/2014) 13 3. mom., 35 6. mom. 36 5. mom., 38

Lisätiedot

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään)

Hankesuunnitelma (Hyrrä-palvelun mukainen hankesuunnitelma, jonka hakija kirjaa hyrrään) Luethan ensin hakemuksen täyttöohjeet. Huom! Hyrrä toimii parhaiten Mozilla Firefox selaimella varmista, että selaimen oikeassa yläkulmassa olevasta pudotusvalikosta, kohdasta uusi yksityinen ikkuna selain

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Mansikan teemahaut syksyllä 2015

Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Mansikan teemahaut syksyllä 2015 Miksi teemahakuja? Mahdollistaa myös pienempien hankkeiden tukemisen (normaalisti Mansikan ns. minimituki 5000, jota pienempiä tukia ei saa myöntää) Erillinen, tiettyyn

Lisätiedot

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen

Teemahankeinfo. Neuvontaa toteuttajille Jaana Joutsen Teemahankeinfo Neuvontaa toteuttajille 28.2.2018 Jaana Joutsen Mikä teemahanke? Ykkösakselin hakema hanke, joka kokoaa yhteen pieniä yleishyödyllisiä kehittämistoimia tai investointeja Teemana voi olla

Lisätiedot

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen

Teemahankeinfo Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Teemahankeinfo 6.9.2017 Suomusjärven VPK Jaana Joutsen Esityslistalla 1.Lyhyt johdatus Leader-toimintaan ja teemahankkeisiin 2.Kokemuksia LIVE-teemahankkeesta 3.Uudet teemahankkeet ja niiden hakuprosessi

Lisätiedot

Maaseutuohjelman yritystuet Uudenmaan ELY-keskus

Maaseutuohjelman yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Maaseutuohjelman 2014-2020 yritystuet Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Investointituki Yritystoiminnan kehittämisen/aloittamisen kannalta tarpeellisen ja kannattavan investoinnin hankintaan Tuotantotilat/rakennukset

Lisätiedot

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE Mihin tukea voi saada? Kylien kokoontumisja harrastustilojen kunnostus sekä varustaminen Yhteisessä käytössä olevien alueiden kunnostus (esim. yhteiset uimarannat) Yhteisessä

Lisätiedot

Nuorten näköistä toimintaa Kehittämisteemahanke Hakuaika

Nuorten näköistä toimintaa Kehittämisteemahanke Hakuaika Nuorten näköistä toimintaa Kehittämisteemahanke Hakuaika 25.3.-6.5.2019 Yleistä Leader-toimintaryhmästä Suomessa yhteensä 54 Leader-toimintaryhmää Leader Tunturi-Lapin alueeseen kuuluvat Enontekiö, Kittilä,

Lisätiedot

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin

Lisätiedot

TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE

TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE Lomake 3306A 1 Uusi hakemus Korjaus/täydennys hakemukseen Muutoshakemus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin

Lisätiedot

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info 4.6.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Infon ohjelma 1. Mikä ihmeen Leader? 2. Teemahanke ja hakuprosessi 3. Kysymyksiä ja ideointia Lisätietoja

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net

KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014. www.seprat.net KEHITTÄMISYHDISTYS SEPRA RY KOORDINAATIOHANKKEET 2013-2014 Sepra on käynnistämässä kaksi uutta koordinaatiohanketta: KAAKON KEHITTYVÄT KYLÄT ja KAAKON KYLÄKUNNOSTUKSET MIHIN TUKEA SAA? 1) Kaakon kehittyvät

Lisätiedot

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty

Lisätiedot

Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi

Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi Maaseudun yritystuet (teknologia yritykset) Iisalmi 22.11.2016 Yleistä maaseudun yritystuesta Pohjois-Savossa maaseutualuetta kaikki muu paitsi Kuopion ja Varkauden keskusta-alueet Tukea haetaan sähköisesti

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusinfo 13.9.2019 Maaseuturahaston hankerahoitus Yritysten rahoitus Tässä rahoitusinfossa ei käydä läpi yksittäisen yrityksen kehittämiseen

Lisätiedot

Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit

Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Kehittämishankkeet tuen saaja - julkisoikeudelliset

Lisätiedot

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info toimenpiteiden toteuttajille 29.10.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Toimenpiteen aloittaminen Toimenpiteen toteuttamisen on saanut aloittaa

Lisätiedot

Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet

Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet Frami to 9.4.2015 (tietoja päivitetty asetusmuutoksen johdosta 1.5.2015) Kehittämishankkeet - tuensaaja Kehittämishankkeet tuen saaja - julkisoikeudelliset yhteisöt -

Lisätiedot

Asetuksista/ hanketoiminta

Asetuksista/ hanketoiminta Leader 2014-2020 Asetuksista/ hanketoiminta Kehittämishankkeet Koulutus, tiedonvälitys, selvitykset, suunnitelmat Palveluiden kehittäminen Kylien kehittäminen, maisemien ja kulttuuri- ja luonnonperinnön

Lisätiedot

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille

RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE. on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille RAJUPUSU KEHITTÄJÄ- KOORDINAATIOHANKE on suunnattu toiminta-alueen kustannuksiltaan pienille yleishyödyllisille kehittämishankkeille Tällaisia kehittämishankkeita ovat mm. maisemahoitosuunnitelmien laatiminen

Lisätiedot

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen

Lisätiedot

Lisää elämää kylille pienillä investoinneilla

Lisää elämää kylille pienillä investoinneilla Lisää elämää kylille pienillä investoinneilla Tiedotustilaisuudet Karstun seuratalolla 9.8.2016 Salon kaupungintalolla 10.8.2016 Jaana Joutsen Teemahanke yleisesti Leader-ryhmän kehittämishanke, jossa

Lisätiedot

YHDISTYSTEN PIENET INVESTOINNIT

YHDISTYSTEN PIENET INVESTOINNIT HAKUOHJE Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry teemahanke YHDISTYSTEN PIENET INVESTOINNIT Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry avaa teemahaun 1.9.2017 YHDISTYSTEN PIENILLE INVESTOINNEILLE. Haku päättyy 15.10.2017.

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu ry ja Leader-rahoitus Linnaseutu toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa Myöntää rahoituksia

Lisätiedot

Peräpohjolan kehitys ry

Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Peräpohjolan kehitys ry Rekisteröity maaseudun kehittämisyhdistys = toimintaryhmä Toiminta-alue: Keminmaa, Ranua, Simo, Tervola, Kemin asemakaavan ulkopuoliset alueet, Rovaniemen

Lisätiedot

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Jaana Paananen, toiminnanjohtaja Siilinjärven kyläparlamentti 11.1.2018 Yrityskeskus Innocum SIILINJÄRVI Rahoituksen 4,6 M jakautuminen

Lisätiedot

Kempele Kempele

Kempele Kempele TUKIHAKEMUS KEHITTÄMIS- JA INVESTOINTIHANKE Lomake 3306A 1 Uusi hakemus Korjaus/täydennys hakemukseen Muutoshakemus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin

Lisätiedot

Aloituskoulutus Leena Karjalainen

Aloituskoulutus Leena Karjalainen Aloituskoulutus 13.3.2018 Leena Karjalainen Missä olemme nyt: Nuoret tekijät - Hallitus puoltanut rahoitusta 5 hankkeelle 25.1.2018 - Tuensiirtosopimukset allekirjoitettu - Alahankkeisiin liittyvät dokumentit

Lisätiedot

Hankeillat syksy Karkkila Lohja Salo Jaana Joutsen, hankeneuvoja, Ykkösakseli ry

Hankeillat syksy Karkkila Lohja Salo Jaana Joutsen, hankeneuvoja, Ykkösakseli ry Hankeillat syksy 2018 Karkkila 24.10.2018 Lohja 1.11.2018 Salo 9.11.2018 Jaana Joutsen, hankeneuvoja, Ykkösakseli ry Ykkösakseli ry Asukkaita maaseutualueella 140 000 Kaupunkialueiden asukkaat 17 000

Lisätiedot

Pirityiset ry Sivu

Pirityiset ry Sivu Pirityiset ry Sivu 1 21.11.2016 Rahoitusta ja toimintaa vuodesta 1997 Hyvin olisi vaikka jokainen metsäperäläinen tarvinnut tontun taikka pirityisen, joka muutamilla isoisilla rikkailla tiedettiin olevan...

Lisätiedot

Kehitetään kyliä yhdessä. Peräpohjolan Leader ry Toiminnanjohtaja Laura Vilander

Kehitetään kyliä yhdessä. Peräpohjolan Leader ry Toiminnanjohtaja Laura Vilander Kehitetään kyliä yhdessä Peräpohjolan Leader ry Toiminnanjohtaja Laura Vilander Eri hanketyypit Hankkeen sisältö ja toimenpiteet vaikuttavat rahoitettavaan hanketyyppiin sekä tukitasoon Ollaanko hankkimassa

Lisätiedot

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.

Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020. Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3. Maaseudun kehittämismahdollisuudet Hämeessä ohjelmakaudella 2014-2020 Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 18.3.2015 Hämeenlinna 19.3.2015 Lahti Esityksen sisältö Kehittämishanketuen hyväksyttävät kustannukset

Lisätiedot

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma 2007-2013 Voimaa luonnosta ja yhteisöllisyydestä Innovaatioita eri toimijoiden yhteistyöstä Sivu 1 2.3.2011 Sivu 2 2.3.2011 Aktiivinen Pohjois-Satakunta

Lisätiedot

Maatalouden investointitukien maksatus

Maatalouden investointitukien maksatus Maatalouden investointitukien maksatus 21.4.2015 1 Miten saada myönnetty investointituki maksuun? Hyrrän kautta Maksua ja nostolupaa on mahdollista hakea myös lomakkeella Tuki maksetaan/lainaa myönnetään

Lisätiedot

Sallan kunnan aktivointiosa

Sallan kunnan aktivointiosa Sallan kunnan aktivointiosa Aktivointiosa on kunnan tuki, jota voidaan myöntää eri toimijoille lyhytkestoiseen työllistämiseen Sallan kunnan kautta tai muuhun sellaiseen toimintaan, joka tukee kuntalaisten

Lisätiedot

Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni teemahanke Maksuinfo kevät 2019

Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni teemahanke Maksuinfo kevät 2019 Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni 2019 - teemahanke Maksuinfo kevät 2019 Yleistä hankkeesta Toimenpiteen toteuttaja vastaa siitä, että toimenpide toteutetaan allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti Hankintojen

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Välityömarkkina- ja yritysyhteistyöseminaari 11.2.2015 Palveluesimies Virpi Niemi Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Pirkanmaan leader-ryhmien toiminta-alueet 2014-20 2 Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun

Lisätiedot

toiminta-aluettaan kehittämässä

toiminta-aluettaan kehittämässä toiminta-aluettaan kehittämässä Pirkan Helmi on Akaan, Pälkäneen, Urjalan ja Valkeakosken alueen Leaderryhmä perustettu vuonna 1999 rahoittanut Etelä-Pirkanmaalla hankkeita vuodesta 2001 lähtien ja yritystukia

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio

Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio. Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Lappi Leader Tunturi-Lappi ry (LTL) Enontekiö, Kittilä, Kolari, Muonio Leader Outokaira tuottamhan (Outokaira) Tornio, Pello, Ylitornio Pohjoisimman Lapin Leader (PLL) Sodankylä, Inari, Utsjoki, Savukoski,

Lisätiedot

Kustavi Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry. Esitykseni tänään

Kustavi Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry. Esitykseni tänään Kustavi 3.2.2016 Emil Oljemark I samma båt samassa veneessä rf ry 1 Esitykseni tänään 1) Toiminnan taustaa ja strategiaa 2) Hankevalinnan perusteet 3) Pohdintoja hyvästä hankeidesta 4) Hankkeen perusedellytykset

Lisätiedot

Hankekoulutus 2011. Tuettava toiminta, hyväksyttävät kustannukset

Hankekoulutus 2011. Tuettava toiminta, hyväksyttävät kustannukset Hankekoulutus 2011 Tuettava toiminta, hyväksyttävät Tuen myöntämisen edellytykset Hanke on valtakunnallisen sekä paikallisen ohjelman mukainen Hanke antaa hakijalle mahdollisuuden sellaisiin toimenpiteisiin,

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2016 Tilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pohjois-Pohjanmaalla 15.12.2015 Palveluesimies Virpi Niemi 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus

Lisätiedot

Hyrrä-verkkopalvelu. Hanketukien infotilaisuus. Mari Puro

Hyrrä-verkkopalvelu. Hanketukien infotilaisuus. Mari Puro Hyrrä-verkkopalvelu Hanketukien infotilaisuus Mari Puro 14.11.2014 Hyrrä on uusi maaseudun tukien verkkopalvelu. Hyrrä opastaa hakijan tukiprosessin alusta loppuun - aina tukihakemuksesta siihen asti,

Lisätiedot

Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs

Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? vs Mikä muuttui maaseuturahaston maksatuksessa? 2014-2020 vs. 2007-2013 Maksua haetaan sähköisesti ja käsittely tapahtuu sähköisesti (paperillakin voi hakea, mutta ei mielellään) Hakijalle lähtee ilmoitus

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila

Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila 27.3.2018 Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila Kansainvälisen toiminnan muodot Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 1. Varsinaiset kansainväliset

Lisätiedot

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti

Kantri ry Rahoitusta paikallisesti. Kari Kylkilahti 1 Kantri ry Rahoitusta paikallisesti Kari Kylkilahti Kantri ry perustettu 1997 toimintaryhmäksi hakeutumista varten myöntää EU-hankerahoitusta maaseudun yritysten ja muiden yhteisöjen hankkeisiin toiminta-alue

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Maaseutuohjelman yritystuet. KEUKE rahoitusinfo Krapi

Maaseutuohjelman yritystuet. KEUKE rahoitusinfo Krapi Maaseutuohjelman yritystuet KEUKE rahoitusinfo 24.4.2019 Krapi Yleistä 1/2 Maaseutuohjelman rahoitusta sekä ELYkeskusten että Leader-ryhmien kautta molemmilla samat säädökset Leader-ryhmät rahoittavat

Lisätiedot

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä

Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Mitä EIP-hankkeessa voidaan rahoittaa hyväksyttävät kustannukset ja hakemuksen teko Hyrrä-järjestelmässä Kati Vaissalo Ylitarkastaja Maaseudun kehittämistukiyksikkö Infotilaisuus Maaseudun innovaatioryhmien

Lisätiedot

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry

Leader rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa. Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Leader 2014-2020 - rahoitusta, toimintaa ja neuvontaa Pirjo Ikäheimonen, JyväsRiihi ry Sivu 1 17.11.2014 ü Leader-ryhmät kaikille avoimia maaseudun kehittämisyhdistyksiä. ü Tavoitteena yritysten ja yhdistysten

Lisätiedot

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Kansainväliset hankkeet käytännössä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kansainvälisten hankkeiden koulutus Susanna Ollila, Maaseutuvirasto susanna.ollila@mavi.fi Kansainväliset yhteistyöhankkeet

Lisätiedot

KIMPSU-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen

KIMPSU-teemahanke Koulutus alahankkeille. Leena Karjalainen KIMPSU-teemahanke Koulutus alahankkeille Leena Karjalainen 7.4.2016 Kimpsu -teemahanke Missä olemme nyt: - Alahankkeiden hakemukset jätetty 30.11. 2015 mennessä - Hallitus puoltanut rahoitusta 14 hankkeelle

Lisätiedot

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero

1. HAKIJA 1.1 Hakijan nimi 1.2 Y- tunnus tai yhdistyksen rekisterinumero MAKSUHAKEMUS TEEMAHANKE Lnro 3318 1(5) ROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Uusi maksuhakemus Korjaus/täydennys vireillä olevaan maksuhakemukseen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Paltamo 10.2.2015 Yleistä maaseudun yritystuesta Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla. Yritysten perustamista ja investointeja

Lisätiedot

Toiminta-alue. Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet

Toiminta-alue. Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet Piällysmies Toiminta-alue Heinävesi Enonkoski Savonlinnan maaseutualueet Savonlinnan keskusta ei ole LEADER -aluetta Tukimuodot ohjelmakaudella 2014-2020 1. Yrityksen perustamistuki 2. Investointien toteutettavuusselvitykset

Lisätiedot

Yleishyödylliset investointihankkeet

Yleishyödylliset investointihankkeet Yleishyödylliset investointihankkeet Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 28.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 28.5.2015

Lisätiedot

Maaseudun yritystuet. Maaseudun kehittämisohjelma Investointituki Perustamistuki. Nurmes Tapani Mikkonen

Maaseudun yritystuet. Maaseudun kehittämisohjelma Investointituki Perustamistuki. Nurmes Tapani Mikkonen Maaseudun yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Investointituki Perustamistuki Nurmes 8.11.2018 Maaseuturahoituksen tavoitteet Monipuolistaa, uudistaa, lisätä maaseudun elinkeinotoimintaa Parantaa

Lisätiedot

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015 Leader-rahoitus Yritysten ja yhdistysten info 2015 Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta

Lisätiedot

TUKENA JA RAHOITAJANA

TUKENA JA RAHOITAJANA ELY-KESKUS MATKAI LUYRI TTÄJÄN TUKENA JA RAHOITAJANA 22.09.2010 2010 Lisää viraston Paul a Nordenswan nimi, tekijän nimi ja osasto 21.9.2010 1 Avustusten myöntäminen yrityksille Kansalliset rahat EAKR-rahat=

Lisätiedot

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys

Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta Leader-rahoitus Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta.

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus maaseudun hanketoiminnan tukemisesta annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan maaseudun hanketoiminnan tukemisesta annetun asetuksen (1174/2014)

Lisätiedot

Vaikuta Lähivesiin Pori

Vaikuta Lähivesiin Pori Vaikuta Lähivesiin Pori 27.9.2018 Vesistöhankkeet Maaseuturahastossa Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015

MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015 1 MAATALOUDEN RAKENNETUKI Ajankohtaista investointituesta 2015 Rakennetuen rahoitus EU- osarahoitteista avustusta ja korkotukea budjettivaroista, kansallinen avustus Makerasta Tukea voidaan myöntää avustuksena,

Lisätiedot

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria 9.4.2008 Vesa Niskanen Yksikönpäällikkö Uudenmaan TE-keskus/maaseutuosasto Sivu 1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 (MAKE) Unohtakaa kaikki se mitä

Lisätiedot

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus

Lisätiedot

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2)

Tuen hakemiseksi. Postitoimipaikka. Pankkiyhteys. Yhteyshenkilön puhelin. EI KYLLÄ (Täytä kohta 4.2) Tuen hakemiseksi RAHOITUSHAKEMUS UUSI HAKEMUS JATKOHAKEMUS ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) -RAHASTA: Ennakoitu rakennemuutos Lappeenranta - Imatra -kasvusopimus ETELÄ-KARJALAN KEHITTÄMISRAHASTOSTA

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja

Lisätiedot

Kustannusarvio: Koordinointi euroa, julkisen tuen osuus 100 % ( e) Alahankkeet euroa, julkisen tuen osuus 75 % (75.

Kustannusarvio: Koordinointi euroa, julkisen tuen osuus 100 % ( e) Alahankkeet euroa, julkisen tuen osuus 75 % (75. HANKESUUNNITELMA HaPa teemahanke Tiivistelmä Nouseva Rannikkoseutu ry:n HAPA teemahanke kokoaa yhteen useita alahankkeita, joissa toteutetaan pieniä kone-/laite- ja kalustoinvestointeja. Tavoitteena on

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Rahoituskausi 2014-2020 Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

Kustannusarvio: Koordinointi euroa, julkisen tuen osuus 100 % Alahankkeet euroa (suunnitelma), julkisen tuen osuus 80 %

Kustannusarvio: Koordinointi euroa, julkisen tuen osuus 100 % Alahankkeet euroa (suunnitelma), julkisen tuen osuus 80 % HANKESUUNNITELMA RANNIKKOSEUDULLA TAPAHTUU teemahanke Tiivistelmä Nouseva Rannikkoseutu ry:n Rannikkoseudulla tapahtuu teemahanke kokoaa yhteen useita alahankkeita, joissa toteutetaan pienehköjä tapahtumiin

Lisätiedot

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden

Lisätiedot

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5. Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07)

Lisätiedot

On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi

On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi On rahoitusta, neuvontaa & toimintaa paikkakunnan parhaaksi Pienimuotoiset vesistönkunnostushankkeet Leader-tuen avulla Yleishyödyllinen kehittämishanke, tuki 80 % - Hankkeessa suunnitellaan vesistönkunnostustoimia

Lisätiedot

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus

Valtionavustukset järvien kunnostamiseen. Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Valtionavustukset järvien kunnostamiseen Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus Kotijärvet kuntoon Espoossa -seminaari 22.9.2016 Avustukset järvien kunnostamiseen ELY-keskus voi myöntää valtionavustusta järven

Lisätiedot

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet

Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta

Lisätiedot

Mikä on hanke? Hankesuunnittelun vaiheet. Hankepaja 2008 1. Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää?

Mikä on hanke? Hankesuunnittelun vaiheet. Hankepaja 2008 1. Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää? Mihin tukea voidaan myöntää? Hankesuunnittelun vaiheet Mikä on hanke? Hanke on etukäteen määritellyssä ajassa toteutettu, suunnitelmaan perustuva toimenpide, jolle on määritelty (kehittämis)tavoitteet ja resurssit Hankesuunnitelma

Lisätiedot

Maaseudun yritystuet. Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki. Perustamistuki. Hyrrä toteutettavuustutkimus.

Maaseudun yritystuet. Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki. Perustamistuki. Hyrrä  toteutettavuustutkimus. Maaseudun yritystuet Lainsäädäntö, valintaperusteet Investointituki toteutettavuustutkimus Perustamistuki kokeilu Hyrrä www.mavi.fi/hyrra Säädöksiä Maaseutuohjelma 2014-2020 Laki maaseudun kehittämisen

Lisätiedot

Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013. Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen

Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013. Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013 Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuet rekisteröidyille yhdistyksille 2013 Ei-tuotannolliset

Lisätiedot

Valitse Siirry palveluun

Valitse Siirry palveluun Valitse Siirry palveluun Valitse tämä kohta mikäli haluat perustaa pääkäyttäjän organisaatiolle Pääkäyttäjätunnuksen voi luoda vain allekirjoituksen omaava henkilö. Kun olet lukenut tekstin valitse seuraava

Lisätiedot

Ylä-Savon Veturi ry KoKu-teemahanke. Maksuinfot 2019

Ylä-Savon Veturi ry KoKu-teemahanke. Maksuinfot 2019 Ylä-Savon Veturi ry KoKu-teemahanke Maksuinfot 2019 Yleistä hankkeesta Toimenpiteen toteuttaja vastaa siitä, että toimenpide toteutetaan allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti Hankintojen toteuduttava pääosin

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Kosteikon perustaminen ja hoito Edistetään vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta huoltamalla perustettua kosteikkoa Alueelle, jossa peltoa on yli

Lisätiedot

Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus

Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla! Pauli Tervonen Kainuun ELY-keskus 16.5.2017 Yrittäjä tai sellaiseksi aikova! Maaseudun yritystukiin kannattaa tutustua. Ne tarjoavat mahdollisuuksia

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry 2015 1 Tavoite Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen monipuolistaa, uudistaa

Lisätiedot

HANKETUKIHAKEMUS Yleishyödyllinen investointihanke

HANKETUKIHAKEMUS Yleishyödyllinen investointihanke 1(5) HANKETUKIHAKEMUS Ylshyödyllinen investointihanke Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Uusi hakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Muutos saatuun rahoituspäätökseen Euroopan

Lisätiedot

Hyrrä. Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari

Hyrrä. Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari Hyrrä Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä- Pohjanmaalla -koulutuspäivä, Frami 9.4.2015 Esa Isosaari Hyrrä on uusi sähköinen palvelu hanke-, yritys- ja rakennetukien hakemiseen Helpottaa hakemuksen

Lisätiedot