VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS"

Transkriptio

1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 45/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 28/ Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Kihlakunnan poliisilaitoksen päätös , jolla komisario A:lle on annettu virkamieslain 24 :n mukainen kirjallinen varoitus. Päätöksen perusteet A on keskeyttänyt viranhoidon ilman lupaa ja ilman laillista perustetta 7. ja osallistumalla SPLJ:n järjestämille toimitusavustajien koulutuspäiville Tallinnan laivaristeilyllä. A ei ole hakenut virkavapautta työajan keskeyttämiseksi. Koulutuksessa on perehdytty valokuvaukseen ensimmäisenä päivänä kolme ja toisena päivänä neljä tuntia. Kysymys ei ole ollut ammattiyhdistys- eikä siihen rinnastettavasta toiminnasta. Selvitystä siitä, että aikaisempi poliisipäällikkö olisi hyväksynyt työajan käytön Poliisi ja Oikeus -lehden toimitusavustajan koulutustilaisuuteen, ei ole. Toisen hallinnon työntekijän saama palkallinen virkavapaus mainittuun koulutukseen ei, ottaen huomioon säännökset ja poliisihallinnon vakiintunut käytäntö, anna oikeutta työajan vastaiseen menettelyyn. Väite siitä, että työvuorolistaan olisi puututtu liian myöhään ei estä selkeästi virheellisen työvuorolistan muuttamista. Työajan käytöstä on annettu ohjeita suullisesti muun ohessa johtoryhmän kokouksissa. Kysymyksessä on työaika- ja menettelysäännösten laiminlyönti. A toimii poliisilaitoksen kenttäosaston johtajana ja siis esimiestehtävissä. Luottamuksen vaarantuminen on omiaan vaikeuttamaan virkamiehen edellytyksiä hoitaa tehtävänsä. Asiaa on arvioitava sen perusteella, onko A:n me- VIRKAMIESLAUTAKUNTA Postiosoite: Käyntiosoite: Valtiovarainministeriön henkilöstöosasto Valtioneuvoston kirjaamo puh. (09) PL 28 Aleksanterinkatu 3 C fax (09) VALTIONEUVOSTO HELSINKI

2 nettely työajan käytöstä annettujen säännösten ja ohjeiden vastaista ja ottaen huomioon menettelyn vakavuusaste sekä poliisitoiminnan, esimiestehtävän ja viranhoidon luotettavuus ja puolueettomuus. Menettelyä arvioitaessa on otettu huomioon myös A:n esimiesasema. 2 Oikaisuvaatimus A:lle annettu päätös kirjallisen varoituksen antamisesta on kumottava perusteettomana. A kiistää jyrkästi poliisipäällikön väitteen, jonka mukaan A olisi vilpillisesti tai jopa tahallisesti merkinnyt poliisipäällikölle hyväksyttäväksi menevään työvuorolistaan itselleen työaikaa virka- ja työehtosopimuksen vastaisesti. A on vilpittömästi pyytänyt työvuorolistan laatijaa merkitsemään koulutustilaisuuden työvuorolistaan työajaksi koodille AX (ammattijärjestötoiminta). A on aiemminkin voinut käyttää työaikaa koulutuksiin toimiessaan ammattijärjestölehden virallisena toimitusavustajana. Mikäli poliisipäällikkö olisi työvuorolistan hyväksyessään puuttunut menettelyyn, olisi A voinut järjestää koulutuspäiväksi vapaapäivän. Vaatimus palkattoman virkavapaan ottamisesta on kohtuuton. Poliisipäällikkö on laiminlyönyt työvuorolistaa hyväksyessään ilmoittaa A:lle, ettei hyväksy työajan käyttöä kyseiseen koulutustilaisuuteen. Poliisipäällikkö on toiminut näin haluten tietoisesti vaikeuttaa A:n etenemistä virkauralla. Taustalla on poliisipäällikkö B:n ja A:n välirikko vuonna Vastine: Kihlakunnan poliisilaitoksen poliisipäällikkö on antanut vastineen, jonka mukaan A on väittänyt B:n hyväksyneen työvuorolistan vaikka tosiasiassa sen allekirjoitti hänen sijaisensa C. A ei ole ilmoittanut koulutustilaisuudesta B:lle eikä C:lle eikä tiedustellut, voiko tilaisuuteen käyttää työaikaa. Poliisipäällikkö on antanut A:lle lukuisia huomautuksia vastaisuuden varalle. Huomautukset ovat koskeneet muun ohessa omavaltaisia hankintoja ja lehtikirjoittelua. A ei ole ojentunut saamistaan huomautuksista, joten varoituksen antaminen huomautuksen sijasta on ollut perusteltua. Vastaselitys: A on antanut vastaselityksen, jonka mukaan poliisipäällikkö B:n pitää keskusteluja huomautuksen antamistilaisuuksina. Vastineessa selostetuilla asioilla ei myöskään ole mitään tekemistä nyt kysymyksessä olevan varoitusasian kanssa. A kiistää D:n selostamat huomautusten perusteena olleet seikat. Virkamieslautakunnan on ennen asian ratkaisemista kuultava poliisineuvos E:n lausunto A:n ja B:n välirikosta ja niistä asioista, jotka mahdollisesti kohdistuvat määräaikaiseen poliisipäällikkö B:hen läänin johdon taholta. Lisäselvitys Poliisipäällikkö on virkamieslautakunnan pyynnöstä antanut lisäselvityksen. Selvitystä on pyydetty siitä, onko henkilökunnalle annettu ohjeet siitä, mikä

3 toiminta katsotaan ammattiyhdistystoiminnaksi. Selvityksen mukaan ohjeistusta ei ole tarvittu, koska poliisilaitoksella on noudatettu työ- ja virkaehtosopimuksen liitteen 7 mukaisia selkeitä määräyksiä ammattiyhdistyskoulutuksesta. Työnantajan taloudellisesti tukema koulutus käy selkeästi ilmi liitteenä olevasta internet-sivun tulosteesta. Soveltaminen ja se, ettei muita vapautuksia voida myöntää, on selkeästi henkilökunnan tiedossa. 3 Selitys lisäselvityksen johdosta A on antanut selityksensä poliisipäällikön lisäselvityksen johdosta. Selityksessään A edelleen vakuuttaa osallistuneensa vastaaviin koulutuksiin työajalla edellisen poliisipäällikön aikana mutta ei enää pysty dokumentoimaan, minä vuosina näin on tapahtunut. A on toiminut ammattiyhdistyslehden avustajana yli kymmenen vuotta. Työvuorolistan hyväksyneellä poliisipäällikön sijaisella olisi ollut mahdollisuus puuttua A:n tekemään AX-merkintään. A:lla on listan hyväksymisen jälkeen ollut perusteltu syy luottaa siihen, että merkintä on hyväksytty. Poliisipäällikkö ei soittaessaan A:lle keskeyttänyt A:n matkaa koulutukseen. A korostaa toimineensa asiassa vilpittömässä mielessä. Virkamieslautakunnan ratkaisu Perustelut Sovellettavat säännökset Virkamiehen on virkamieslain 14 :n mukaan suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Virkamieslain 24 :n mukaan virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Asiassa esitetty selvitys ja oikeudellinen arvio Komisario A on osallistunut Poliisi ja Oikeus -lehden toimitusavustajien koulutustilaisuuteen Tallinnan risteilyllä A on merkinnyt koulutustilaisuuden työvuorolistaan merkinnällä AX eli ammattiyhdistystoiminta. Poliisipäällikön sijainen (C) on hyväksynyt työvuorolistan. Poliisipäällikkö B on soittanut A:lle koulutustilaisuuteen ja kehottanut hakemaan palkatonta virkavapaata koulutukseen. Tätä A on pitänyt kohtuuttomana. Edellä selostetuista tapahtumista ei ole riitaa. Kirjallinen varoitus on hallinnollinen toimenpide, jonka antaminen on viraston harkinnassa. Varoituksen tulee kuitenkin olla kohtuullinen seuraus rikkomuksen tai laiminlyönnin vakavuuteen verrattuna. A on ilmoittanut olleensa siinä käsityksessä, että kyseinen poliisin ammattijärjestön lehden avustajilleen järjestämä koulutustilaisuus on rinnastettavissa ammattiyhdistystoimintaan, johon saa osallistua työaikana. A:n selitys on uskottava siitäkin

4 huolimatta, että poliisipäällikkö on lisäselvityksessään esittänyt käsityksenään, että kaikille työntekijöille on jo virkaehtosopimusten määräysten nojalla selvää, mitä toimintaa on pidettävä ammattiyhdistystoimintana. Esimiesasemassa olevan A:n on voitu olettaa olleen tietoinen siitä, mikä koulutustoiminta on ammattiyhdistystoimintaa. Asiassa ei kuitenkaan ole selvitetty, että A olisi ollut selvillä siitä, mikä toiminta on käytännössä hyväksytty ammattiyhdistystoiminnaksi. A:n laiminlyönniksi jää virkamieslautakunnan käsityksen mukaan lähinnä se, ettei hän etukäteen varmistanut poliisipäälliköltä oikeuttaan osallistua koulutukseen työaikana. Virkamieslain 24 :n mukaista kirjallista varoitusta on kuitenkin pidettävä kohtuuttoman ankarana seuraamuksena A:n laiminlyönnistä ja virheellisestä tulkinnasta sen suhteen, mitä on pidettävä ammattiyhdistystoimintana. Vastineen mukaan poliisipäällikkö on aiemmin antanut A:lle lukuisia huomautuksia vastaisuuden varalle. Niiden perusteet on selostettu vastineen liitteenä olevissa asiakirjoissa. Selostuksista ilmenee, ettei kyse ole ollut nyt varoituksen perusteena olevasta tai samankaltaisista teoista mutta kylläkin omavaltaisesta käyttäytymisestä. A on vastaselityksessään kiistänyt huomautusten perusteet. Tämän vuoksi ja koska varoituspäätöksen perustelujen mukaan perusteena on ainoastaan työajan käyttö koulutukseen ajalla , ei aiempien tapahtumien johdosta annetuille huomautuksille voida antaa merkitystä nyt kysymyksessä olevassa varoitusasiassa. Edellä selostetut seikat huomioon ottaen A:n tekoa on pidettävä moitittavana mutta niin vähäisenä, ettei kirjallisen varoituksen antamiseen ole ollut virkamieslain 24 :n tarkoittamia perusteita. Asian näin päättyessä poliisineuvos E:n kuuleminen ei ole tarpeen. 4 Päätös Virkamieslautakunta hyväksyy oikaisuvaatimuksen ja kumoaa kihlakunnan poliisilaitoksen poliisipäällikön tekemän päätöksen. Sovelletut oikeusohjeet Valtion virkamieslaki 14 ja 24

5 5 Muutoksenhaku Valitusoikeus korkeimpaan hallinto-oikeuteen Puheenjohtaja Heikki Jukarainen Sihteeri Ulla-Maarit Heljasvuo Virkamieslautakunnan päätös oli yksimielinen ja siihen osallistuivat puheenjohtaja Jukarainen sekä jäsenet Kulla, Paanetoja, A. Nieminen, M. Nieminen, Komulainen, sekä varajäsenet Kuusama ja Puttonen.

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 72/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 43/2006 16.6.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Kihlakunnan poliisipäällikkö on 22.2.2005 antanut vanhempi

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 47/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 21/2006 24.3.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Lääninhallituksen päätös 26.5.2005, jolla A:lle annettiin

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 97/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 49/2006 25.8.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Ministeriö on 14.11.2005 antanut yli-insinööri A:lle

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 22/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 50/2007 28.9.2007 Asia Virkasuhteen irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen Virasto kihlakunnan poliisilaitos Päätös, johon

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 30/2003 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 44/2005 10.6.2005 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Lääninhallituksen poliisiosaston päätös 31.3.2003, jolla

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 97/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 60/2005 7.10.2005 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Kihlakunnan poliisilaitoksen päätös 27.7.2004, jolla

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 95/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 42/2006 2.6.2006 Asia Kirjallista varoitusta koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Opetushallitus on 10.11.2005

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 30/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 33/2009 15.5.2009 Asia: Korvausvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Korkeakoulu Korvausvaatimus: A:lle on maksettava 24

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIAT 45/2011 ja 61/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 44/2012 7.9.2012 Asia Määräaikaista erottamista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Asia Korvausvaatimus Päätös nro 69/2011 21.10.2011 Korvausvaatimuksen tekijä A, verovalmistelija Virasto Verotoimisto Korvausvaatimus Verotoimisto

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 3/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 5/2012 3.2.2012 Asia Kirjallinen varoitus Oikaisuvaatimuksen tekijä Kapteeni A Virasto Virasto Päätös, johon haetaan oikaisua Viraston

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 90/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 37/2007 1.6.2007 Asia Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Maistraatin päätös 5.10.2006, jolla X:lle on annettu kirjallinen

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 36/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 37/2012 8.6.2012 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, vahtimestari Virasto Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu on

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 16/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 3/2009 16.1.2009 Asia Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Verovirasto on 17.1.2008 tekemällään päätöksellä 28/04/08

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 29/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 55/2011 9.9.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, projektipäällikkö Virasto Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 9/2012 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 67/2012 2.11.2012 Asia Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Muutoksenhakija A Virasto

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 13/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 53/2010 27.8.2010 Asia Kirjallinen varoitus Oikaisuvaatimuksen tekijä A, vanhempi konstaapeli Virasto Poliisilaitos, Päätös, johon

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 107/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 30/2011 8.4.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus Virasto on määrättävä maksamaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 25/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 17/2011 11.3.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, työvoimaneuvoja Virasto työ- ja elinkeinotoimisto Korvausvaatimus

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 40/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 12/2012 2.3.2012 Asia: Kirjallinen varoitus Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Poliisilaitos Päätös, johon haetaan oikaisua Poliisilaitoksen

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 83/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 18/2010 26.2.2010 Asia Kirjallista varoitusta koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä A, ylitarkastaja Virasto Ympäristökeskus

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 81/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 7/2011 28.1.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, toimistosihteeri Virasto Poliisilaitos Korvausvaatimus Vastine

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 64/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 47/2009 12.6.2009 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä filosofian maisteri Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 90/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 81/2011 2.12.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, tutkimusapulainen Virasto Yliopisto Korvausvaatimus Perustelut

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 33/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 19/2005 11.3.2005 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös johon haetaan oikaisua Sisäasiainministeriön ylijohtajan päätös 19.2.2004,

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 106/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 61/2009 25.9.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Työvoima- ja elinkeinokeskus Korvausvaatimus: TE-keskus

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 103/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 39/2005 13.5.2005 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Varoituksen perusteet: Prikaatin komentaja päätti 13.8.2004

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 8/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 51/2008 29.8.2008 Asia Palkkaa vastaavaa korvausta koskeva vaatimus ym. Virasto yliopisto Vaatimukset Yliopisto on määrättävä maksamaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2000 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 20/2001 28.3.2001 Asia Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 22/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 8/2010 29.1.2010 Asia: Kirjallinen varoitus Oikaisuvaatimuksen tekijä: X, sairaanhoitaja Virasto: Sairaala Päätös, johon haetaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 33/2002 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 30/2002 23.8.2002 Asia: Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Virasto: Sisäasiainministeriö

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 53/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 15/2006 24.2.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Kihlakunnan poliisilaitoksen poliisipäällikön 14.6.2005

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 65/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 30/2012 11.5.2012 Asia Varoitusta koskeva oikaisuvaatimus Muutoksenhakija A Virasto Poliisilaitos Päätökset, joihin on haettu oikaisua

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 85/99 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Annettu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2000 Päätös nro 33/2000 Asia Irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 23/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 65/2010 1.10.2010 Asia Kirjallinen varoitus Oikaisuvaatimuksen tekijä A, vanhempi konstaapeli Virasto Poliisilaitos Päätös, johon

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 28/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 68/2011 21.10.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, suunnittelija Virasto yliopisto Korvausvaatimus Perustelut Yliopisto

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 20/2003 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 41/2003 17.9.2003 Asia Virkasuhteen irtisanominen Oikaisuvaatimuksen tekijä Päätös, johon haetaan oikaisua Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 86/2001 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 5/2002 6.3.2002 Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Lapin lääninhallituksen 25.9.2001

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 109/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 54/2008 26.9.2008 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Oikaisuvaatimus Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 75/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 11/2005 28.1.2005 Asia Kirjallista varoitusta koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Poliisilaitoksen päätös 20.5.2004

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 16/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 87/2009 20.11.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Korkeakoulu Korvausvaatimus: Korkeakoulu on määrättävä

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 62/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 37/2010 21.5.2010 Asia Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 8/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 60/2010 17.9.2010 Asia Virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä A, vanhempi konstaapeli Virasto

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 15/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 1/2005 14.1.2005 Asia: Virkasuhteen irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen Päätös, johon haetaan oikaisua Lääninhallitus

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 59/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 18.12.2009 Päätös nro 98/2009 Asia: Irtisanominen Oikaisuvaatimuksen tekijä: A, laboratorioteknikko Virasto: Tutkimuslaitos Päätös, johon haetaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 70/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 31/2007 27.4.2007 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimus Teknillinen korkeakoulu on määrättävä maksamaan X:lle valtion virkamieslain

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 88/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 74/2009 9.10.2009 Asia: Virkasuhteen irtisanominen Päätös, johon haetaan oikaisua Pääesikunnan henkilöstöosaston päätös 16.6.2008,

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 42/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 27/2005 15.4.2005 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus Kansanterveyslaitos on velvoitettava maksamaan X:lle valtion virkamieslain

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 34/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 79/2010 26.11.2010 Asia Varoituksen antamista koskeva oikaisuvaatimus Muutoksenhakija A Päätös, johon on haettu oikaisua Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 30/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 56/2011 9.9.2011 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, metsätalousinsinööri Virasto Virasto Korvausvaatimus Virasto on

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 27/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 79/2006 15.12.2006 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus: Yliopisto on velvoitettava maksamaan X:lle valtion virkamieslain 9 :n vastaisen

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 16/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 13/2006 24.2.2006 Asia: Virkasuhteen purkamista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Komentajan 21.2.2005 tekemä

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 17/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 26/2011 25.3.2011 Asia Kirjallinen varoitus Oikaisuvaatimuksen tekijä A, ylitarkastaja Virasto ympäristökeskus Päätös, johon haetaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 31/2001 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 9/2002 20.3.2002 Asia Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Espoon kihlakunnanviraston ulosotto-osaston

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 72/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 18/2012 16.3.2012 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, Virasto Yliopisto (ent. X:n yliopisto) Korvausvaatimus Yliopisto,

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 145/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 48/2011 27.5.2011 Asia: Virkasuhteen irtisanominen Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Ministeriö Päätös, johon haetaan oikaisua

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 111/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 43/2009 12.6.2009 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava maksamaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 42/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 33/2012 25.5.2012 Asia: Kirjallinen varoitus Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Ulosottovirasto Päätös, johon haetaan oikaisua

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 99/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 50/2006 25.8.2006 Asia: Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Vankilan johtajan 17.11.2005 tekemä

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 23/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 20/2010 12.3.2010 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Syyttäjänvirasto Korvausvaatimus: Syyttäjänvirasto

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 89/2008 1 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 58/2009 25.9.2009 Asia Kirjallinen varoitus Oikaisuvaatimuksen tekijä Virasto tullipiiri Päätös, johon haetaan oikaisua Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 98/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 80/2008 19.12.2008 Asia Virkasuhteen irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen Päätös, johon haetaan oikaisua Poliisilaitos

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 110/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 55/2009 11.9.2009 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Poliisilaitos on 30.10.2008 päättänyt antaa vanhempi

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 26/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 62/2010 17.9.2010 Asia Virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä A, vanhempi konstaapeli

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 76/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 26/2008 18.4.2008 Asia Korvausvaatimus Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on määrättävä maksamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 13/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 33/2010 7.5.2010 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: Virasto: yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava korvaamaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 50/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 24/2012 13.4.2012 Asia: Virkasuhteen irtisanominen Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Päätös, johon haetaan oikaisua Viraston

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 131/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 10/2011 11.2.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Korvausvaatimus Virasto on määrättävä maksamaan A:lle 24 kuukauden

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 83/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 40/2011 13.5.2011 Asia Virkamieslain 56 :ssä tarkoitettua korvausta koskeva vaatimus Muutoksenhakija A Virasto Virasto Korvausvaatimus

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 54/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 35/2012 25.5.2012 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus: Virasto on määrättävä maksamaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 39/2012 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 15/2013 22.2.2013 Asia: Kirjallista varoitusta koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä: A, vartija Virasto: vankila Päätös,

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 66/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 34/2009 15.5.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Yliopisto Korvausvaatimus: Yliopisto tulee määrätä

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 14/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 4/2006 13.1.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Työvoimatoimisto on 4.2.2005 tekemällään päätöksellä

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 94/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 39/2007 1.6.2007 Asia Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Suojelupoliisin päätös 23.11.2006, jolla ylitarkastaja

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 101/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 101/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 101/2004 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 38/2005 13.5.2005 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus Yliopisto on velvoitettava maksamaan X:lle valtion virkamieslain 9 1 momentin

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 17/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 7/2010 29.1.2010 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A, työnjohtaja Virasto: Vankeinhoitolaitos, vankila Korvausvaatimus

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 74/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 48/2010 18.6.2010 Asia: Virantoimituksesta pidättäminen Oikaisuvaatimuksen tekijä: A, osastosihteeri Virasto: Virasto Päätös, johon

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 29/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 78/2011 18.11.2011 Asia: Kirjallinen varoitus Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Verotoimisto Päätös, johon haetaan oikaisua Verotoimiston

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 18/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 73/2006 17.11.2006 Asia: Korvausvaatimus Oikaisu- ja korvausvaatimus 1. Virkamieslautakunnan on virkamieslain 53 :n nojalla oikaistava

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 49/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 18.12.2009 Päätös nro 97/2009 Asia: Kirjallinen varoituksen antaminen Päätös, johon haetaan oikaisua Kauppakorkeakoulun rehtori on 24.3.2009

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 17/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 67/2011 7.10.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus: Virasto on määrättävä maksamaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 7/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 76/2010 26.11.2010 Asia Virkasuhteen irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Muutoksenhakija A Päätös, johon on haettu oikaisua Puolustusvoimat

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 97/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 70/2010 29.10.2010 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A Virasto Virasto Korvausvaatimus A:lle tulee määrätä maksettavaksi

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 23/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 57/2011 9.9.2011 Asia Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 36/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 59/2006 22.9.2006 Asia Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Käräjäoikeuden päätös 22.3.2006, jolla X:lle on annettu

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 14/2012 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 51/2012 21.9.2012 Asia Virkasuhteen purkamista koeajalla koskeva oikaisuvaatimus Muutoksenhakija A Virasto Virasto Päätös, johon

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 136/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 64/2011 7.10.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus: Virasto on määrättävä maksamaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 52/99 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Annettu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2000 Päätös nro 12/2000 Asia: Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua:

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 38/2002 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 43/2002 16.10.2002 Asia: Virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan muutosta Oikaisuvaatimus Johtava

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 153/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 60/2011 23.9.2011 Asia Virkasuhteen purkamista koeaikana koskeva oikaisuvaatimus Muutoksenhakija A Virasto Virasto Päätös, johon

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 55/99 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Annettu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2000 Päätös nro 13/2000 Asia: Virkasuhteen purkua koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua:

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 12/2012 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 4/2013 11.1.2013 Asia Virkamieslain 56 :ssä tarkoitettua korvausta koskeva vaatimus Hakija A Virasto Virasto Korvausvaatimus A on

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 125/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 67/2010 15.10.2010 Asia Virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Muutoksenhakija A Päätös, johon on haettu oikaisua

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 62/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 24/2009 17.4.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimus: Virasto tulee velvoittaa suorittamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa vastaava

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 99/2000 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 31/2001 4.4.2001 Asia: Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 79/2000 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 26/2001 4.4.2001 Asia: Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua: Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 23/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 78/2006 15.12.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua: Oikaisuvaatimus: Vaatimuksen perusteet: Vastine: Verovirasto

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 21/2002 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 27/2002 19.6.2002 Asia Varoituksen antamista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Turun ja Porin työsuojelupiirin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 48 Oikaisuvaatimus varhaiskasvatusjohtajan päätöksestä HEL 2016-001005 T 01 01 04 01 Päätös päätti hylätä esitystekstistä ilmenevin perustein ********** oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 42/98 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Annettu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 1999 Päätös nro 57/99 Asia Kirjallista varoitusta koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua

Lisätiedot