Vaikea tyyppi myrkyttää työyhteisön Tervetuloa kevätkokoukseen Hallitus esittäytyy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaikea tyyppi myrkyttää työyhteisön Tervetuloa kevätkokoukseen Hallitus esittäytyy"

Transkriptio

1 Vaikea tyyppi myrkyttää työyhteisön Tervetuloa kevätkokoukseen Hallitus esittäytyy

2 Toiminnanjohtajalta Unelmia ja toimistohommia Käännösalan koulutus Suomessa on murroksessa. Käännöstieteen tulevaisuus omana itsenäisenä tieteenään näyttää synkältä. Se niputettaisiin mielellään yhteen kaiken kieltenopetuksen kanssa huolimatta siitä, että käännöstiede lähestyy kysymyksenasetteluiltaan yhteiskunnallisia ja viestinnällisiä suuntia, kun taas filologiset oppiaineet lähtökohtaisesti tutkivat kieltä. Säästämisen paineessa yliopistojen tiedekunnissa ajatellaan, että kääntämisen opetus on jotakin, joka voidaan hoitaa muutamalla erikoistumiskurssilla filologisen kielenopetuksen sivussa. Tieteenala on pieni, mutta se elää ja kehittyy, jos sille annetaan mahdollisuudet. KAJ on miettinyt miten alamme koulutusta voitaisiin kehittää niin, että se vastaisi tulevaisuudessakin työmarkkinoiden tarpeita. Viime vuonna työnantajat kertoivat Akavan Erityisalojen teettämässä tutkimuksessa arvostavansa humanisteja laaja-alaisina osaajina, mutta että he kaipaavat humanisteilta talouselämän tajua ja perustietoa yrityksen toiminnasta. Aiomme olla mukana keskustelemassa alamme koulutuksen tulevaisuudesta ja miten se tulevaisuudessa järjestetään. Olemme linjanneet keskeisiä ajatuksia ja tavoitteita KAJ:n koulutuspoliittiseksi ohjelmaksi. Edunvalvonta ei ole vain saavutettujen etujen puolustamista vaan myös uusien avauksien tekemistä. Koulutuspolitiikan lisäksi keskitymme tänä vuonna ammatilliseen edunvalvontaan. Pitkän aika välin tavoitteena on saada käännösalalle yleissitova työehtosopimus. Näin jokaiselle työntekijälle taattaisiin kohtuulliset minimiehdot. Yksi tärkeimmistä ammatillisen edunvalvonnan työkaluistamme on Akavan neuvottelujärjestö Ylemmät toimihenkilöt YTN:n käännösalan taustaryhmä. Taustaryhmä koostuu käännösalan eri asiantuntijoista, meistä, jotka työskentelemme alalla kääntäjinä, projektipäälliköinä, dokumentoijina, teknisinä kirjoittajina. Ryhmä tuottaa Akavalle ja sen neuvottelujärjestölle tietoa kentältä, työpaikoilta. Vaikka YTN edustaakin yksityistä sektoria, kaikki se mitä saamme aikaan käännösalan taustaryhmässä vaikuttaa ennen pitkää koko alaan, myös julkisella sektorilla. Tänä vuonna käännösalan taustaryhmä uudistaa toimintaansa. Katso ilmoitus sivulta 5 ja tule mukaan. Edunvalvonta vaatii vuosien sitkeää, usein näkymätöntä työtä. Tieto käännösalan arjesta työpaikoilla, työpäivien hyvistä ja huonoista asioista, on valtaa edunvalvonnassa. Jos sinulla on kerrottavaa, laita postia minulle tai kutsu minut käymään työpaikallasi.nna Gorschelnik, toiminnanjohtaja Hanna Gorschelnik, toiminnanjohtaja 2 KAJAWA 1 08

3 Kääntäjien ammattijärjestö KAJ ryn toimisto Maistraatinportti 4 A, Helsinki (6.krs) Puheenjohtaja Anita Tuohino Puhelin Sähköposti anita.tuohino@sok.fi Toiminnanjohtaja Hanna Gorschelnik Puhelin Sähköposti kaj@ry.inet.fi Lisätietoja Akavan Erityisalat ry:n toimisto sähköposti: etunimi.sukunimi@akavanerityisalat.fi Jäsensihteerit Jäsensihteereiden palvelunumero Mary Luokkamäki Katja Kosonen Jaana Honni Lakiasiat ja työsuhdeneuvonta Tuire Torvela, lakimies, yksityissektori, ammatinharjoittajat Kari Eskola, lakimies, yksityissektori Seppo Rautiainen, lakimies, kunta- ja valtiosektori Jaakko Korpisaari, asiamies, kuntasektorin sopimukset Kalevi Juntunen, asiamies, valtiosektorin sopimukset Ismo Airinen, järjestöpäällikkö Arja Ahola, asiamies, palkkatilastot, tutkimukset Opiskelijatoiminta Vt. opiskelijavastaava Minttu Ilveskivi-Hentilä Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Asemamiehenkatu 2 C, Helsinki Puhelin (09) Puhelinaika ma to klo Telefax (09) Sähköposti erityiskoulutettujen.tk@erko.fi Lisätietoja KAJ:n hallitus Anita Tuohino (pj) Hanna Lindroos Liisa Nemitz Eva Orava Helena Pystynen Ritva Siikamäki Liisa Vahtera Varajäsenet: Virpi Peltola, Agneta Åfeldt Julkaisija Kääntäjien ammattijärjestö Translatorernas fackorganisation ry Päätoimittaja: Hanna Gorschelnik Taitto: Vesa A. Junttila, Public Design Oy Paino: Auranen Oy, Forssa Painos: 2200 kpl Seuraava numero jäsenillä viikolla 22, aineistopvä Sisältö Toiminnanjohtajalta... 2 KAJ:n hallitus esittäytyy... 4 Vaikea tyyppi myrkyttää työyhteisön... 6 Pikku-uutisia... 8 Tervetuloa kevätkokoukseen Kertomus vuodelta KAJAWA

4 KAJ:n hallitus 2008 esittäytyy Kääntäjien ammattijärjestön hallitus ei juuri vaihtunut marraskuussa pidetyssä yhdistyksen kokouksessa. Hallituksessa jatkaa viisi tuttua nimeä. Hallituksen kuudes jäsen ja uusi kasvo on Hanna Lindroos. Varajäsenistä toinen vaihtui: Agneta Åfeldt täydentää hallituksen toimintaa. Puheenjohtajana jatkaa Anita Tuohino. Savonlinnan kieli-instituutin kasvatti, puheenjohtaja Anita Tuohino on työskennellyt pitkään yksityisellä sektorilla ulkomaankaupan tehtävissä. Ura on antanut tilaa myös intensiiviselle järjestötyölle ja Anita jatkaa Akavan Erityisalojen hallituksen ytimessä varapuheenjohtajana. Hallituksen varapuheenjohtaja Ritva Siikamäki työskentelee viestintäalalla, mutta toimii myös kääntäjänä ja konferenssitulkkina. Pitkään KAJ:n toiminnassa mukana ollut, puheenjohtajanakin toiminut Ritva on valmistunut Tampereen yliopiston käännöstieteen laitokselta pääkielenään englanti ja sivuaineinaan ruotsin kääntäminen ja tulkkaus sekä kansainvälinen politiikka. Hallituksessa vuodesta 1995 istunut Liisa Vahtera työskentelee yksityisellä sektorilla sihteeri-kääntäjänä. Hän on myös koulutukseltaan DKK, pääkielenään saksa ja sivukielenä englanti. Liisa kuuluu Akavan Erityisalojen yksityissektorin neuvottelukuntaan. Valtioneuvoston kansliassa kääntäjänä työskentelevä Eva Orava on jo kuudetta vuotta mukana hallituksen toiminnassa. Eva on valmistunut Hel - singin yliopistosta, jossa hän opiskeli pohjoismaisia kieliä, kirjallisuutta ja kasvatustiedettä. Kie - liteknologiaan hän perehtyi Göteborgin yliopistossa. Vuodesta 1994 yrittäjänä toiminut Liisa Nemitz on jo kahdeksatta vuotta KAJ:n hallituksessa. Hän on valmistunut DKK:ksi pääkielenään saksa. Toisena työkielenä hänellä on englanti. Liisa edustaa KAJ:ta Akavan Erityisalojen ammatinharjoittajien toimikunnassa ja Etelä-Savon alueryhmässä. Helena Pystynen työskentelee yksityisellä sektorilla ostotehtävissä. Savonlinnasta DKK:ksi valmistunut Helena pääsee työssään hyödyntämään saksan ja englannin kielen taitojaan. Hallituksessa Helena on ollut mukana kahteen otteeseen, nyt yhtäjaksoisesti vuodesta Hanna Lindroos opiskelee viidettä vuotta Kouvolassa englannin kääntämistä ja tulkkausta. Sivuaineinaan hän on opiskellut venäjän kääntämistä ja tulkkausta ja käännösviestinnän suomea. Hän on tarkoitus valmistua kesällä Hanna on ainejärjestönsä aktiiveja ja edustaa nyt KAJ:n opiskelijajäseniä Akavan Erityisalojen opiskelijatoimikunnassa. Ranskan ja portugalin kääntäjänä työskentelevä Virpi Peltola on mukana hallituksen toiminnassa varajäsenenä jo toista vuotta. Virpi on valmistunut Helsingin yliopistosta pääaineenaan ranskan kieli. Opinnoissaan hän perehtyi myös arabian kielen ja islamin tutkimukseen. Valtioneuvoston käännöstoimistossa kääntäjänä työskentelevä Agneta Åfeldt on toinen hallituksen varajäsenistä. Agneta edustaa vankalla kokemuksella KAJ:ta Akavan Erityisalojen valtion neuvottelukunnassa ja on ollut mukana liiton Kaakkois-Suomen alueryhmässä sen perustamisesta lähtien. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa sosiologiaa ja tiedotusoppia. Kääntäjien ammattijärjestön vuoden 2008 hal - litus valittiin syyskokouksessa Hel - singissä. Hallituksen tavoittaa osoitteella kaj@ry.inet.fi. (HG) 4 KAJAWA

5 Kääntäjien ammattijärjestön vuoden 2008 hallitus valittiin syyskokouksessa viime marraskuussa. Kuvassa ylärivissä vasemmalta Virpi Peltola, Liisa Vahtera, Ritva Siikamäki ja Eva Orava. Alarivillä vasemmalta Liisa Nemitz, Anita Tuohino ja Hanna Lindroos. Tule asiantuntijaksi YTN:n Käännösalan taustaryhmään Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö, joka vastaa Akavan jäsenkentässä ylempien toimihenkilöiden neuvottelu- ja sopimustoimin - nasta. YTN toimii taustaryhmiensä kautta: taustaryhmät tuottavat YTN:n hallitukselle päätöksenteossa tarvittavaa tietoa kustakin neuvottelujärjestön edustamasta alasta. Yksi taustaryhmistä edustaa käännösalaa sen ko - ko laajuudessaan. Käännösalan taustaryhmään etsitään kattavaa käännösalan edustusta. Olitpa sitten kääntäjä, projektikoordinaattori käännösalalla, tekninen kirjoittaja, tulkki tai muu kään nösalalla toimiva ammattilainen, tule mukaan vaikuttamaan alan kehitykseen työmarkkinoiden ytimessä. YTN:n tärkeimpänä tavoitteena on ylempien toimihenkilöiden ansiotason ja työehtojen parantaminen mm. vahvistamalla teollisuuden ja palvelualojen sopimustoimintaa. YTN:n ja taustaryhmästä huolehtivan Akavan Erityisalojen sekä KAJ:n tavoitteena on edistää käännösalan työehtosopimustoimintaa sekä vahvistaa alalla toimivien työmarkkinaasemaa. Jos olet kiinnostunut kehittämään alaam - me menevässä järjestössä, lähetä sähköpostia KAJ:n toiminnanjohtajalle osoitteeseen kaj@ry.inet.fi ja kerro lyhyesti kuka olet, mitä teet ja millainen koulutustausta sinulla on. KAJAWA

6 Organisaatioiden toimivuus ja tehokkuus heikentyvät huonon työilmapiirin seurauksena. Työpaikan huonot ihmissuhteet ovat koko työorganisaation sairaus, joka heikentää sen toiminta kykyä. Työpaikkakonfliktin kanssa ei kannata jäädä yksin vaan tar jolla on myös ammatti apua vaikeaan tilanteeseen. Vaikea tyyppi myrkyttää työyhteisön viisi vinkkiä työtoverista kärsivälle FRANK RENLIE 6 KAJAWA 1 08

7 Suomessa 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa jopa 60 % vastaajista kertoi kokevansa ongelmia työyhteisönsä ihmissuhteissa. Työ - stressi ja tehokkuuden paineet vaikeuttavat kanssakäymistä erilaisten ihmisten kanssa. Työterveyslaitoksen psykologi Maija Vattulainen kehottaa huonosta työilmapiiristä kärsivää miettimään onko tilanteessa kyse henkilökemioista vai työympäristön rakenteellisista muutoksista. Olisi hyvä miettiä onko itse työssä tapahtunut muutoksia ennen kuin alkaa pohtimaan toisen ihmisen persoonallisuutta. Liialliset työpaineet näkyvät helposti työilmapiirin muutoksena. Erityisen ongelmalliseksi tilanne muodostuu jos vaikea tyyppi on työntekijän lähin esimies. Valtaansa väärin käyttävä johtaja voi myrkyttää työyhteisön ilmapiirin täysin toimintakyvyttömäksi, mutta asiaa ei kannata jäädä pohtimaan yksin. Jos tilanne on vaikea voi asiasta keskustella luotetun ihmisen kanssa joko työpaikalla tai sen ulkopuolella. Myös työterveydenhoitajalle tai luottamusmiehelle kannattaa puhua jos oma esimies aiheuttaa huonoa työilmapiiriä. Omaa pahaoloa ei kannata pitää sisällään kuin korkeintaan muutama päivä, Vattulainen kertoo. Henkiset voimavarat vaarassa Maija Vattulaisen mukaan työilmapiirin vaikutukset henkiseen hyvinvointiin vaikuttavat myös työ ajan ulkopuolella ja pahimmillaan huono ilmapiiri voi aiheuttaa vakavia seurauksia. Irtisanoutuminen on yksi ratkaisu huonoon työilmapiiriin, mutta pahimmillaan tilanne voi johtaa jopa sairaus - eläkkeelle päätymiseen. Huono työilmapiiri alentaa myös työn tehokkuutta, sillä ongelmien selvittämiseen ja pahan olon purkamiseen menee ylimääräistä aikaa sekä henkisiä resursseja. Vattulainen kertoo Työterveyslaitoksen saavan tasaiseen tahtiin yhteydenottoja työpaikkojen konflikteista. Apua haetaan enemmän kuin Työterveyslaitos pystyy tarjoamaan, joten tilanteeseen kannattaa hakea helpotusta ensin omasta työterveyshuollosta tai työsuojelupiiristä. Huonosta työilmapiiristä kärsiviä Maija Vattulainen muistuttaa, ettei huonoa käytöstä pidä sietää työtovereilta vaan työpaikalla tulisi pysyä normaalissa asiallisessa käyttäytymisessä. Hyvät tavat ja kohteliaisuus ovat asioita, joita jokaisen täytyy työpaikalla noudattaa. Ilona Hiila (Lähde: Viisi vinkkiä vaikeasta työtoverista kärsivälle 1. Muista työroolisi. Sovella sitkeästi aikuisen käyttäytymisen sääntöjä. 2. Mieti, ennen kuin puhut pahaa toisesta, jollet halua antautua mukaan peliin. 3. Muista, ettei toisen käytös ole sinun vastuullasi. Olet vastuussa vain omista ajatuksistasi ja tunteistasi. 4. Kiperissä tilanteissa ota selvää juridisista oikeuksistasi. 5. Älä jää yksin, jos tilanne ahdistaa sinua. Tukea voit hakea esimiehesi lisäksi myös luottamusmieheltä, työsuojelusta tai työterveyden - huollosta. (Lähde: Räisänen, Kirsi & Kaarina Roth Hankalat tyypit työelämässä, Työterveyslaitos) KAJAWA

8 UTISIA PIKKU-UUTISIA PIKKU-UUTISIA PIKKU-U KAJ:n edustus auktorisoitujen kääntäjien tutkintolautakuntaan Opetushallitus on nimennyt KAJ:n edustajina auktorisoitujen kääntäjien tutkintolautakuntaan varsinaiseksi jäseneksi Hanna Gorschelnikin ja varajäseneksi Liisa Nemitzin. Lautakunnan puheenjohtajana toimii professori Birgitta Romppanen Vaasan yliopistosta. Tutkintolautakunnassa on edustettuina käännösalan koulutuslaitokset, auktorisoidun kääntäjän ammatissa toimivat ja auktorisoidun kääntäjän palveluja käyttävät. Tutkintolautakunnan toimikausi alkoi helmikuussa 2008 ja se päättyy vuoden 2012 lopussa. Auktorisoidun kääntäjän nimikettä myöntävä tutkintolautakunta laatii ensi töikseen ohjeet nimikkeen hakumenettelystä. Se päättää myös auktorisoitujen kääntäjien käyttämän leiman muodosta ja tekstistä. Ensimmäinen uusimuotoinen koe järjestetään aikaisintaan syksyllä. Nykyiset viralliset kääntäjät muuttuvat viiden vuoden siirtymäajan puitteissa auktorisoiduiksi kääntäjiksi, mutta uutta nimikettä pitää hakea. Vielä uuden nimikkeen hakemisella ei ole kiirettä, sillä käytännön ohjeet puuttuvat. Nykyiset viralliset kääntäjät tulevat saamaan tarkemmat ohjeet postissa. Siihen asti toimitaan vanhoilla nimikkeillä. Laki (1231/2007) ja asetus (1232/2007) auktorisoiduista kääntäjistä löytyvät mm. Finlexistä ( KAJ:lle koulutuspoliittinen ohjelma KAJ on tiivistänyt koulutuspoliittiseksi ohjelmaksi näkemyksiään siitä, miten käännöstieteen koulutusta tulisi kehittää vuoteen 2012 mennessä ja millaisia kääntäjiä työelämässä tulevaisuudessa tarvitaan. Ohjelmassa kiinnitetään huomiota siihen, että käännöstiede on oma tieteenalansa, jonka tulevaisuus on turvattava. Tavoitteena on kehittää koulutusta niin, että se vastaa yhä paremmin työmarkkinoiden vaatimuksia. KAJ:n mielestä äidinkielen asemaan opinnoissa on kiinnitettävä huomiota jo peruskoulusta lähtien, sillä käännöstieteen opinnot pohjautuvat erinomaiseen äidinkielen tajuun ja hallintaan. Käännöstieteen opintoihin valittavien opiskelijoiden kielellisen lähtötason on oltava riittävän korkea. Niin opiskelijoiden kuin opettajien kulttuurisia ja kielellisiä taitoja on edistettävä liikkuvuuden lisäämisellä. KAJ:n kopo-ohjelma on luettavissa osoitteessa 8 KAJAWA 1 08

9 UTISIA PIKKU-UUTISIA PIKKU-UUTISIA PIKKU-UU Kääntämisen ainejärjestöt koolla Helsingissä Käännöstieteen opiskelijoiden ainejär jestöt kokoontuivat ensimmäiseen KAJ:n järjestämään ainejärjestökoulutukseen helmikuun lopulla. Kouvolassa toimivan KouKi ry:n, tamperelaisten opiskelijoiden Trans la ry:n ja vaasalaisen Övertäjät ry:n edustajat saivat kattavan peruspaketin työmarkkinatietoutta ja käytännön esimerkkejä kääntäjän arkipäivästä. Lisäksi ainejärjestöt pohtivat omia vaikutusmahdollisuuksiaan edunvalvojana omissa oppi aineissaan ja yliopistoissaan. KAJ tapaa ainejärjestöjen edustajia säännöllisesti kahdesti vuodessa. Tapaamiset ovat erinomainen keino kuulla opiskelijoiden näkemyksiä koulutuksestaan. Se auttaa meitä edunvalvontatyössämme, sanoo KAJ:n toiminnanjohtaja Hanna Gorschelnik. Palkansaajien ansiot nousivat loka-joulukuussa 5,2 prosenttia Palkansaajien nimellisansiot nousivat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2007 loka-joulukuussa 5,2 prosenttia edellisen vuoden loka-joulukuuhun verrattuna. Yleinen ansiotason nousu nopeutui huomattavasti edellisiin neljänneksiin verrattuna, koska monilla aloilla uuden työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset toteutuivat lokakuun alusta lähtien. Kuluttajahintojen muutoksesta puhdistettu reaaliansioiden vuosinousu oli vuoden 2007 neljännellä neljänneksellä 2,4 prosenttia. Vuoden 2007 keskimääräinen ansiotason nousu edelliseen vuoteen verrattuna oli ensimmäisten ennakkotietojen mukaan 3,3 prosenttia ja reaaliansioiden nousu 0,8 prosenttia. Palkansaajien säännöllisen työajan keskiansio oli vuoden 2007 loka-joulukuussa noin euroa kuukaudessa. Miehet ansaitsivat keskimäärin noin ja naiset euroa. Kuukausipalkkaisten keskiansio oli noin euroa ja tuntipalkkaisten laskennallinen kuukausiansio euroa. Lähde: KAJAWA

10 KOKOUSKUTSU Kääntäjien ammattijärjestö Translatorernas fackorganisation ry:n sääntömääräinen kevät kokous pidetään maanantaina alkaen klo Akavan Erityisalojen toimistolla, Maistraatinportti 4 A, 6 krs. Helsinki. Kokouksen asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Hallituksen toimintakertomus vuodelta Tilinpäätös vuodelta 2007 ja tilintarkastajien lausunto sekä tilinpäätöksen vahvistaminen 6. Vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja tilivelvollisille 7. Kokouksen päättäminen TERVETULOA! Helsingissä, HALLITUS Tarjoilun vuosi pyydämme ilmoittautumaan tilaisuuteen ke mennessä osoitteeseen kaj@ry.inet.fi tai puhelimitse KAJ:n toimistoon numeroon Kokouskutsu ja kokousmateriaali on saatavilla osoitteessa VUOSIKERTOMUS 2007 Vuosi 2007 oli Kääntäjien ammattijärjestö Translatorernas fackorganisation ry:n 28. toiminta vuosi. Yleistä Kääntäjien ammattijärjestössä oli vuoden 2007 lopussa 1962 jäsentä. Jäsenmäärä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 3 %. Maksavia jäseniä oli 1687 ja ei-maksavia 277. Opiskelijajäsenten määrä oli 187 (9,5 % koko jäsenmäärästä) ja työttömänä oli 74 jäsentämme (3,7 % koko jäsenmäärästä). Jäsenistämme 75 % oli yksityissektorin palveluksessa ja julkisella sektorilla työskenteli 25 % jäsenistä. Ulkomailla työskentelevien lukumäärä oli 18 jäsentä. Edunvalvonta Vuonna 2007 KAJ painotti toiminnassaan koulutuspolitiikkaa ja ammatillista edunvalvontaa. KAJ osallistui aktiivisesti keväällä alkaneeseen keskusteluun kääntämisen ja tulkkauksen koulutuksen tulevaisuudesta Suomessa. Keskustelussa korostui huoli käännöstieteen säilymisestä omana tieteenalanaan ei vain Helsingin yliopistossa vaan muissakin maamme yliopistoissa. KAJ ja Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL lähettivät Helsingin yliopistolle toukokuussa yhteisen julkilausuman liittyen Kouvolasta Helsinkiin siirtyvän kääntämisen ja tulkkauksen opetuksen järjestelyihin. Koulutuspolitiikkaan liittyen aloitettiin Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton ja Suomen käännöstoimistojen liiton kanssa keskustelua kääntäjän ja tulkin tulevaisuuden ammattikuvasta. Syksyllä 2007 KAJ:ssa aloitettiin koulu- 10 KAJAWA 1 08

11 tuspoliittisen ohjelman laatiminen. KAJ osallistui merkittävästi myös Akavan Erityisalojen koulutuspoliittisen ohjelman laadintaan. KAJ toimi aktiivisesti edustajiensa kautta Akavan Erityisalojen hallituksessa, työvaliokunnassa, yksityissektorin ja valtion sektorin neuvottelukunnissa, ammatinharjoittajien toimikunnassa, opiskelijatoimikunnassa sekä Akavan Erityisalojen alueryhmissä. Ylempien toimihenkilöiden neuvottelukunnassa (YTN) toimii kääntäjien taustaryhmä, jonka jäsenet ovat KAJ:n jäseniä. Taustaryhmälle ei nimetty vuonna 2007 asiamiestä, minkä vuoksi ryhmä ei käytännössä toiminut lainkaan. KAJ huomautti asiasta toistuvasti taustaryhmästä vastuussa olevalle Akavan Erityisaloille. Taustaryhmä kokoontui vuoden aikana kahdesti. Syksyllä eduskunta käsitteli lakiehdotusta, joka muuttaisi viralliset kääntäjät auktorisoiduiksi kääntäjiksi ja uusisi tutkintoa. KAJ oli asiasta sivistysvaliokunnan kuultavana ja antoi lausunnon tutkinnon perusteista. KAJ oli kokonaisuudessa tyytyväinen lakiehdotukseen ja tutkintoperusteisiin. Eduskunta hyväksyi lakiesityksen ja uusi laki (1231/2007) ja asetus (1232/2007) auktorisoiduista kääntäjistä astui voimaan vuoden 2008 alusta. Marraskuussa valmistui KAJ:n yksityisellä sektorilla toimiville kääntäjille palkkasuositus. Suositus on voimassa vappuun 2010 asti. Järjestötoiminta Vuoden 2007 aikana KAJ pyrki toiminnanjohtajansa kautta luomaan uusia ja vahvistamaan vanhoja suhteita käännösalan eri toimijoihin. Keväällä toiminnanjohtaja vieraili yhdessä Akavan Erityisalojen opiskelijatoiminnan yhdyshenkilön Kirsi Lumisalmen kanssa Kouvolan ja Savonlinnan käännöstieteenlaitoksilla sekä Helsingin yliopistolla puhumassa kieltenopiskelijoille humanistien työllistymisestä ja siitä mitä erityistaitoja työnantajat toivovat humanisteilta. Maaliskuussa toiminnanjohtaja tapasi Turun, Tampereen ja Kouvolan käännöstieteen laitoksien edustajia. KAJ osallistui myös Akavan Erityisalojen tuottamaan Humanisti Ura tapahtumaan, jossa tavoitteena oli tavata humanistiopiskelijoita ja saada uusia jäseniä. Huhtikuussa toiminnanjohtaja osallistui Vaasassa Kääntämisen ja tulkkauksen symposiumiin sekä tulkkauksen yhteistyökokoukseen. Seminaarien jälkeen KAJ osallistui aktiivisesti alkaneeseen keskusteluun kääntämisen ja tulkkauksen koulutuksen tulevaisuudesta Suomessa. Toiminnanjohtaja edusti KAJ:ta Pernajan kunnan Agricola-juhlassa, jossa myös jaettiin kääntäjien J.A.Hollon ja Mikael Agricola palkinnot. Toukokuussa toiminnanjohtaja kävi puhumassa puhuttujen kielten tulkkauksesta ja esittelemässä KAJ:ta Humanistisen ammattikorkeakoulun viittomakielen tulkkauksen opiskelijoille Turussa. Syyskuussa KAJ osallistui henkilöstöhallinnon Uudista & Uudistu -messuille. Osallistumisella pyrittiin saamaan lisäämään tunnettuutta käännösalan ammateille. Lokakuussa KAJ osallistui vuosittain pidettävään kansainvälisen kääntäjienpäivän tapahtumaan. Se pidettiin Helsingissä ja sen teemana oli Mikael Agricola -juhlavuoden hengessä Oma kieli, oma mieli. Seminaarissa pohdittiin puhutun kielen kääntämistä ja suomen kielen merkitystä kääntäjän ja kirjailijan työssä. Lokakuun edetessä toiminnanjohtaja vieraili ministeriöiden kääntäjien kuukausitapaamisessa kertomassa KAJ:n toiminnasta. Hän myös tapasi Pavlína Hladíkován Tšekin tasavallan EU-puheenjohtajakauden viestintäyksiköstä. Hladiková vastaa Tšekin tasavallan EU-puheenjohtajakauden käännöspalveluista. Marraskuussa KAJ tapasi yhdessä Specia ry:n ja Akavan Erityisalojen kanssa Citec Information Oy:n henkilökuntaa, jolloin käytiin läpi uutta Citec Informationille solmittua työehtosopimusta. Marraskuussa KAJ osallistui Akavan Erityisalojen järjestämälle opiskelijaristeilylle. Hallitus Puheenjohtajana toimi Anita Tuohino ja varapuheenjohtajana Ritva Siikamäki. Lisäksi hallitukseen kuuluivat Maria Brunberg, Liisa Nemitz, Eva Orava, Helena Pystynen ja Liisa Vahtera sekä varajäseninä Virpi Peltola ja Leila Leskinen. Kokoukset Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset pidettiin ja Helsingissä. Hallitus piti yhteensä kahdeksan varsinaista kokousta ja kaksi ylimääräistä kokousta toiminnanjohtajan valintaprosessin vuoksi. Tiedotus KAJ:n jäsentiedote, Kajawa, ilmestyi neljä kertaa. Kajawan vastaavana toimittajana toimi toukokuun loppuun saakka Piritta Pesonen, jonka jälkeen toimitusvastuu siirtyi toiminnanjohtajalle. Taittajana toimi Vesa A. Junttila. Keväällä KAJ:lle tuotettiin uusi järjestöstä kertova esite. Marraskuussa aloitettiin yhdistyksen www-sivujen uudistaminen. Talous ja jäsenmaksut Jäsenmaksu oli 1 % jäsenen ennakonpidätyksen alaisesta ansiosta. Tästä Akavan Erityisaloille menevä osuus oli 0,80 %, joka sisälsi työttömyyskassan jäsenmaksun. Tiedotusjäsenmaksu oli 30 euroa. Taloudellinen tilanne ilmenee vuosikokoukselle esitettävästä taseesta ja tuloslaskelmasta. Tilintarkastajat Tilintarkastajina toimivat KHT Matti Aalto ja Ulla Haaparinne. Varatilintarkastajina toimivat Tuula Kuoppala ja Susanna Jaskanen. Toimisto Toimisto sijaitsee Länsi-Pasilassa Akavan Erityisaloilta vuokratuissa tiloissa. Toimistonhoitajana toimi Satu Peltola kolmena päivänä viikossa tammikuun loppuun asti. Helmikuun alussa kokopäiväisenä toiminnanjohtajana aloitti Hanna Gorschelnik. KAJAWA

12 VI Kääntämisen ja tulkkauksen tutkimuksen symposiumi Turun yliopiston kääntämisen ja tulkkauksen keskus Turun yliopiston Turku kääntämisen ja 2008 tulkkauksen keskus Turku KäTu2008 Näkymiä kääntäjien koulutukseen Vuoden 2008 KäTu-symposiumissa tarkastellaan koulutuksen ja tutkimuksen välisiä yhteyksiä sekä pohditaan kääntäjien ja tulkkien koulutuksen edellytyksiä, haasteita ja tavoitteita. Symposiumin pääpuhujina ovat professori Yves Gambier (TY) ja FT, yliopistonlehtori Outi Paloposki (HY). Muina puhujina on kääntäjiä, tulkkeja, kääntäjien ja tulkkien kouluttajia sekä heidän toimintansa tutkijoita. Lisäksi ohjelmassa on uutena työmuotona työpajoja, joissa käsitellään tiettyä teemaa yhteistyönä. Työpajojen avulla pyritään saamaan aikaan vuorovaikutusta työelämässä toimivien kääntäjien ja tulkkien sekä kääntämisen ja tulk - ka uksen kouluttajien välillä. Työpajojen aihepiirit ovat: kääntämisen ja tulkkauksen koulutuksen tulevaisuus kääntämisen ja tulkkauksen arviointi viittomakielen tulkkikoulutuksen tulevaisuus hyvät käytänteet tulkkauksen opetuksessa. Tarkemmat tiedot sekä elektroninen ilmoittautumislomake löytyvät osoitteesta Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantai ! Osallistumismaksu on 35 euroa; opiskelijoilta, jatko-opiskelijoilta ja SKTL:n jäseniltä 20 euroa (sis. alv 22 %). Osallistumismaksuun sisältyvät symposiumimateriaali sekä kahvi molempina päivinä. Symposiumin yhteydessä järjestetään Tulkkauksen yhteistyöseminaari II Lisätietoja osoitteesta

KAJ sai toiminnanjohtajan Humanistitapahtuma maaliskuussa Hallitukseen uusi varajäsen

KAJ sai toiminnanjohtajan Humanistitapahtuma maaliskuussa Hallitukseen uusi varajäsen KAJ sai toiminnanjohtajan Humanistitapahtuma maaliskuussa Hallitukseen uusi varajäsen Puheenjohtajalta Uusin voimin ja ajatuksin eteenpäin Tervehdys, onnekseni vuosi 2006 on takanapäin, sillä vuosi oli

Lisätiedot

Anita Tuohinon haastattelu Hallitus 2006 esittäytyy Ammatinharjoittajan jäsenedut Tervetuloa kevätkokoukseen

Anita Tuohinon haastattelu Hallitus 2006 esittäytyy Ammatinharjoittajan jäsenedut Tervetuloa kevätkokoukseen Anita Tuohinon haastattelu Hallitus 2006 esittäytyy Ammatinharjoittajan jäsenedut Tervetuloa kevätkokoukseen Puheenjohtajalta Raikasta, uutta ilmettä kevään kunniaksi! Hyvä jäsen, K ädessäsi on uuden ilmeen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 1 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Yksikössä voi suorittaa humanistisen alan tutkintoja: Humanististen tieteiden kandidaatti 180 op (alempi korkeakoulututkinto) Filosofian maisteri 120

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Lisäysesitys: järjestää kokouksia, esitelmä- ja neuvottelutilaisuuksia sekä kursseja eri puolilla Suomea

Lisäysesitys: järjestää kokouksia, esitelmä- ja neuvottelutilaisuuksia sekä kursseja eri puolilla Suomea Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf Säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 26.11.2012 ja 25.3.2013. Lisäysesitys: Muutokset sääntöihin hyväksytty yhdistyksen kokouksessa

Lisätiedot

Käännöstieteen ja tulkkauksen opiskelusta Suomessa

Käännöstieteen ja tulkkauksen opiskelusta Suomessa SKTL / Opo-päivä 13.11.2015 Käännöstieteen ja tulkkauksen opiskelusta Suomessa Leena Salmi Turun yliopisto leena.salmi@utu.fi SKTL / Opo-päivä 13.11.2015 Miksi opiskella kääntämistä ja tulkkausta? käännösala

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa. Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTY ry, ruotsiksi Privatsektorns Chefer och Specialister, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä

Lisätiedot

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA Humak pidättää oikeuden muutoksiin HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU 1 MIKÄ ON HUMAK? Humak on valtakunnallinen verkostoammattikorkeakoulu Humanistisen ja kasvatusalan

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN. YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Edunvalvonta SPECIAssa

Edunvalvonta SPECIAssa 5.2016 Edunvalvonta SPECIAssa SPECIAn edunvalvonnan organisoituminen ja tavoitteet 1 SPECIAn edunvalvonnan organisoituminen ja tavoitteet 2 Päätöksenteko SPECIAssa ja edunvalvonnan organisaatio SPECIAn

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! KOKOUSKUTSU 28.3.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! Aika: 19.4.2008 klo 11.00 Paikka: Holiday Club Tampereen Kylpylä Sarka-kokoustila Lapinniemenranta 12, Tampere Valtakirjojen tarkastus

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf Säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 26.11.2012 ja 25.3.2013. NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Käännösalan asiantuntijat

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys. Yhdistys

Lisätiedot

GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja

GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena Laaja-alaisen vanhustyön osaaja Suomen Geronomiliitto ry:n tavoitteet ja tehtävät Vahvistamme geronomien

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma 1 Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Kiinnostaako sinua kielten ja kulttuurien välinen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

KÄÄNTÄjät. Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.5.2015. Akavan Erityisalat Käännösalan asiantuntijat KAJ

KÄÄNTÄjät. Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.5.2015. Akavan Erityisalat Käännösalan asiantuntijat KAJ KÄÄNTÄjät Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.5.2015 Akavan Erityisalat Käännösalan asiantuntijat KAJ KÄÄNTÄJÄT Vähimmäispalkkasuositus 1.6.2014 31.5.2015 Akavan Erityisalat AE ry ja Käännösalan asiantuntijat

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSKASSA - MITÄ VÄLIÄ?

TYÖTTÖMYYSKASSA - MITÄ VÄLIÄ? TYÖTTÖMYYSKASSA - MITÄ VÄLIÄ? Varmista työttömyyskassan jäsenyys ajoissa. Kassaan kannattaa liittyä samalla kun haet ammattiliiton jäseneksi. Anna Zibellini, lakimies Jos käyt työssä jo opiskeluaikana,

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

Oikeustulkkirekisteri rakentuu

Oikeustulkkirekisteri rakentuu Oikeustulkkirekisteri rakentuu Suomi kääntää 100 vuotta käännettyä suomea Viranomainen ja asiakas yhteistä kieltä etsimässä asioimis- ja oikeustulkkaus nyky- Suomessa FT, opetusneuvos Tarja Leblay Asiantuntija

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014 SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.7.2009 ja 14.10.2009 (1 ja 5 ) SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja toiminta-alue Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Ministeri Lehtomäelle käännösalan järjestöjen julkilausuma Vapaus parasta yrittämisessä Humanistit kokoontuivat Helsingissä Savonlinnan tulkki- ja

Ministeri Lehtomäelle käännösalan järjestöjen julkilausuma Vapaus parasta yrittämisessä Humanistit kokoontuivat Helsingissä Savonlinnan tulkki- ja Ministeri Lehtomäelle käännösalan järjestöjen julkilausuma Vapaus parasta yrittämisessä Humanistit kokoontuivat Helsingissä Savonlinnan tulkki- ja kääntäjäkoulutus siirtynee Joensuuhun Hyvää kesän alkua

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi Sivu 1 / 6 Projektiyhdistys ry SÄÄNNÖT 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Projektiyhdistys ry, ruotsiksi Projektföreningen rf, ja sen kotipaikka on Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi käyttää epävirallista

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry. Työpaikka- ja alueosaston säännöt

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry. Työpaikka- ja alueosaston säännöt Työpaikka- ja alueosaston säännöt 26.11.2011 VIESTINTÄALAN TOIMIHENKILÖT GRAFINET RY TYÖPAIKKA- JA ALUEOSASTO SÄÄNNÖT :n työpaikka- ja alueosastojen säännöt Nimi, nimenkirjoitus ja tarkoitus 1 Työpaikka-

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY SÄÄNNÖT 1 (5) VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

Mitä tekee tekninen kirjoittaja? Tervetuloa syyskokoukseen Blablab

Mitä tekee tekninen kirjoittaja? Tervetuloa syyskokoukseen Blablab Mitä tekee tekninen kirjoittaja? Tervetuloa syyskokoukseen Blablab Puheenjohtajalta Syystervehdys hyvä KAJ:n jäsen, puiden lehdet ja palkankorotusprosentit ovat pudonneet viime viikkojen aikana. Kunnan

Lisätiedot

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30

EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160

Lisätiedot

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä

Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Infotilaisuus koulutusuudistuksen siirtymäajan päättymisestä 8.10.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Koulutusuudistuksen siirtymäaika Tampereen

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Äänestä tieteentekijää!

Äänestä tieteentekijää! KONSISTORIN VAALIT 2006 Äänestä tieteentekijää! KUTSU SYYSKOKOUKSEEN 2006 JÄSENLEHTI 4/2006 2 KUTSU SYYSKOKOUKSEEN Helsingin yliopiston tieteentekijät ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään 28.11.2006

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot