Valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen aloite liikuntaedun kehittämiseksi sosioekonomisesti haasteellisessa asemassa oleville raisiolaisille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen aloite liikuntaedun kehittämiseksi sosioekonomisesti haasteellisessa asemassa oleville raisiolaisille"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Vapaa-aikalautakunta Asianro 189/ / Valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen aloite liikuntaedun kehittämiseksi sosioekonomisesti haasteellisessa asemassa oleville raisiolaisille Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto Valtuutettu Suvi Heiniola jätti valtuustolle seuraavan aloitteen: Valtuustoaloite 70+ -liikuntakortin muuttamisesta 65+ -liikuntakortiksi lisää ja parantaa seniori-ikäisten raisiolaisten mahdollisuutta hoitaa kuntoaan ja terveyttään, mikä on ennaltaehkäisevää ja kansantaloudellisestikin kannatettavaa kuntapalveluiden kehittämistä. Senioriväestön ohella tulisi tärkeänä kohderyhmänä osallistamisen, syrjäytymisen ehkäisyn sekä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen nimissä huomioida myös ne raisiolaiset asukkaat, joilla sosioekonomisista syistä ei ilman tukea ole mahdollisuuksia maksullisen liikunnan harrastamiseen. Työttömien raisiolaisten kohderyhmä on valitettavan laaja, mutta sosioekonomisesti haasteellisessa tilanteessa mm. pienituloisuuden takia ovat myös mm. Kelan työkyvyttömyyseläkkeellä olevat sekä kuntoutumistuella olevat raisiolaiset. Kuten kaikki muutkin, myös työttömät, työkyvyttömyyseläkkeellä että kuntoutumistuella olevat raisiolaiset hyötyvät liikunnan harrastamisesta, ja osa heistä varmasti myös liikuntaa harrastaakin. Tiedämme kuitenkin, että sekä työssäkäyvien että työelämän ulkopuolella olevien raisiolaisten keskuudessa on aivan liian paljon myös niitä, jotka eivät liiku riittävästi eri syistä johtuen. Liikunnan harrastaminen eri muodoissaan lisää asukkaiden osallisuutta, terveydentilasta puhumattakaan. Liikunnan avulla moni löytää myös mielekkäitä sosiaalisia kontakteja ja tavan kohottaa mieltään ja itsetuntoaan. Jo pienikin säännöllinen liikunnan määrän lisäys arjessa kasvattaa henkilön eliniän ja terveydentilan ennustetta, näin kertovat monet tutkimukset. Liikuntaaktiivisuuden lisääntyminen heijastuu parhaimmillaan myös sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttömääriin ja kustannuksiin sekä lisää osaltaan henkilöiden työllistymismahdollisuuksia, mikäli passiivisiin ryhmiin kiinnitetään huomiota ja tarjotaan realistisia mahdollisuuksia aktiivisuuden lisäämiselle. Työelämän ulkopuolelle eri syistä joutuminen ajaa ihmiset helposti myös sosiaalisten kontaktien ulkopuolella ja vaatii todella paljon voimavaroja ja ponnistelua, että esim. pitkittyneessä työttömyystilanteessa elävä henkilö jaksaa

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) edelleen huolehtia sekä omasta henkisestä, fyysisestä että sosiaalisesta suorituskyvystään. Syrjäytymisellä kuin myös passiivisuudella liikuntaharrastusten suhteen on myös riski periytyä sukupolvelta toiselle, mikäli lapset ja nuoret eivät saa kotoaan ja ympäristöltään riittävästi mallia ja tukea työ- ja opiskeluelämään sekä sosiaaliseen ja liikunnalliseen aktiivisuuteen ohjautuakseen. Hintalappu nuoren syrjäytymiselle on moninumeroinen luku eikä tärkeimpiä menetyksiä pystytä edes mittaamaan rahassa. Osa työelämän ulkopuolelle joutuneista raisiolaisista perheineen myös haluaisi harrastaa monipuolista liikuntaa, jos se vain taloudellisesti olisi mahdollista. Liikuntaa voi toki harrastaa myös vähillä varoilla, mutta esim. uimahallikäynnit nousevat pienituloisille usein kynnyskysymykseksi. Ennaltaehkäisyn välineitä tulee asukkaille olla tarjolla riittävästi ja liikunnan harrastamisen osalta Raisio on mainio paikka tarjota asukkailleen mahdollisuuksia osallisuuteen, aktiivisuuteen ja toimintakykynsä ylläpitämiseen. Turussa on syksyn 2013 aikana lanseerattu moniorganisatorisen yhteistyön voimin pienituloisille (kohderyhmänä Kelan työttömyyspäivärahaa, työmarkkinatukea tai kunnallista perustoimeentulotukea saavat, Kelan työkyvyttömyyseläkettä, kuntoutustukea tai kotoutumistukea saavat) suunnattu Kimmokeranneke, joka maksaa kohderyhmän asiakkaalle 39 euroa/ 6 kk sekä ensimmäisen ostokerran yhteydessä maksettava seitsemän euron rannekemaksu. Rannekkeella asiakas pääsee harrastamaan päiväaikaan uintia kaupungin uimahalleissa, liikuntaa kaupungin kuntosaleilla jne. ja lisäksi rannekkeen haltijoille tarjoutuu mahdollisuuksia kulttuuritapahtumiin sekä kaupungin että tiettyjen urheiluseurojen taholta. Ranneke etuineen on saavuttanut hyvän vastaanoton ja sen avulla mm. kaupungin aikuissosiaalityö, perusterveydenhuollon yksiköt, työllistymispalveluyksikkö ym. muut kohderyhmää palvelevat tahot ovat saaneet uudenlaisen välineen tarjota ja markkinoida asiakkailleen palvelua, joka tukee asiakkaan elämänhallintaa ja terveyttä. Ehdotankin, että Raision kaupungin eri palveluiden, mm. perhepalveluiden, aikuissosiaalityön, liikunta- ja vapaa-aikapalveluiden, perusterveydenhuollon, nuorisotoimen johtavat virkamiehet tutustuvat asiaan ja selvittävät yhdessä raisiolaisten em. kohderyhmiin kuuluvien asiakkaiden mahdollisuuden päästä osalliseksi vastaavanlaisesta raisiolaisesta palvelusta, jotta saamme myös raisiolaisen palveluedun siitä hyötyville asiakkaille. Vinkkiä ja apua kokonaisuuden valmisteluun on mahdollista saada mm. Turun kaupungin EVIVAhankkeen kautta. Kokonaisuuteen liittyen tulee huomioida, että ennestään vähän liikuntaa harrastavien kuntalaisten liikuntapalveluihin mukaan saaminen tuo pitkällä aikajänteellä säästöjä kunnan talouteen ennaltaehkäisyn kautta kuin myös suoraa myyntituloa liikuntakorteista saadun tulon myötä. Asiakas saadaan parhaimmillaan aktiiviseksi liikunnan harrastajiksi liikuntatottumusten jatkuessa mah-

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) dollisesti vielä silloinkin, kun asiakas pystyy toivottavasti palaamaan työelämään ja tuomaan lipputulot kunnan liikuntapalveluiden kassaan täysin maksavana asiakkaana. Suvi Heiniola Kimmo Kosonen Jarmo Rosama Janne Laulumaa Anita Ruusuranta Sirpa Ek Kimmo Nurmi Vesa Parantainen Anneli Kivijärvi Raimo Sulonen Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus lähettää valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen aloitteen koskien liikuntaedun kehittämiseksi sosioekonomisesti haasteellisessa asemassa oleville raisiolaisille vapaa-aikalautakunnan valmisteltavaksi Liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Reijo Hakorinta : Valtuustoaloitteessa on perusteltu ansiokkaasti kaikkea sitä, miten aktiivinen elämäntapa, riittävä liikunta ja terveelliset elintavat vaikuttavat positiivisesti meidän jokaisen hyvinvointiin. Liikuntapalvelujen toimintaa ohjaa liikuntalaki. Liikuntalain mukaan kunnan perustehtävänä on luoda edellytyksiä aktiiviselle elämäntavalle. Lain tarkoituksena on edistää liikuntaa, kilpa- ja huippuurheilua sekä niihin liittyvää kansalaistoimintaa, edistää väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä tukea lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä liikunnan avulla. Lisäksi lain tarkoituksena on edistää tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta sekä tukea kulttuurien moninaisuutta ja ympäristön kestävää kehitystä. Kunta toteuttaa lakia: järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen tukemalla kansalais- ja seuratoimintaa rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja kehittämällä paikallista yhteistyötä kehittämällä kuntien välistä ja alueellista yhteistyötä huolehtimalla tarvittaessa muista paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin sopivista toimintamuodoista Raisiossa, kuten pääsääntöisesti muissakin kunnissa, yllämainittuja tehtäviä hoidetaan pääosin julkisella rahoituksella. Suuri osa liikuntapaikoista, lähinnä ulkoilureitit, lähiliikuntapaikat, pienet pallokentät ja muut pienpelialueet ovat vapaasti käytettävissä ilman maksua. Raisiossakin on linjattu lasten ja nuorten alle 20 v. kenttä- ja salivuorot maksuttomiksi seuratoiminnassa. Osa liikuntapalveluista on maksullista palvelutoimintaa kuten esim. uimahallimaksut, muiden liikuntapaikkojen käyttömaksut, ohjattujen palvelujen osallistumismaksut jne. Näissäkin palveluissa on hyvä muistaa, että maksut ovat ns. omavastuu-

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) osuuksia eli ne eivät kata läheskään kaikkia palvelun kustannuksia. Maksut ovat n % todellisista kustannuksista. Uimahallimaksuissa Raisiossa on ollut jo pitkään käytössä ns. primetime-hinnoittelu eli maksut ovat pienempiä arkiaamuisin ja päiväaikaan ja illat sekä viikonloput on ns. normaalihintaisia. Tämä mahdollistaa esim. eläkeläisten, työttömien, vuorotyöläisten ja muidenkin ryhmien edullisemmat hinnat hiljaisempina aikoina. Tästä syystä erillisiä alennusryhmiä on vähemmän kuin monissa muissa uimahalleissa. Raisiossakin on +65 -liikuntakortilla pyritty motivoimaan seniori-ikäisiä säännölliseen harrastamiseen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa on keskusteltu muistakin muodoista tukea ja kannustaa eri väestöryhmiä, erityisesti vaikeassa elämäntilanteessa olevia, aktiiviseen elämäntapaan. Yhteisiä kehittämiskohteita, toimintasuunnitelmia ja tapahtumia tehdään mm. perhepalvelujen kanssa. Turun Kimmoke -palvelu on yksi malli, josta ollaan keskusteltu ja tiedot siitä on olemassa. Pyrimme ratkaisemaan miten sen kaltainen palvelu voidaan toteuttaa ja resurssoida Raisiossa tai seutuyhteistyössä laajemminkin. Raisio on mukana Turun seudun kuntien yhteisessä hankkeessa Rajattomasti liikuntaa Turun seudulla. Hankkeessa tavoitteena on mm. yhtenäistää palvelukäytäntöjä seudullisesti. Nuorille on mm. tarjolla eri kunnissa ja yli kuntarajojen maksuttomia liikuntapalveluja. Tarkempaa tietoa mihi.fi verkkopalvelusta. Samoin on selvitelty mahdollisuuksia Turun Kimmoke palvelun kaltaisen laajentamista muihinkin kuntiin. Pyrimme kehittämään valtuustoaloitteen mukaisesti eri kohderyhmille kohtuullisesti saatavilla olevia palveluja resurssiemme mukaan. Palvelujen tuotannossa pyrimme erityisesti verkostoyhteistyöllä eri toimijoiden kesken ja seutuyhteistyöllä kuntien kesken, luomaan uusia edellytyksiä sekä helpompaa saatavuutta ja poistamaan päällekkäisyyttä. Vapaa-aikalautakunta Päätösehdotus Sivistysjohtaja Matti Sivonen Vapaa-aikalautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle yllä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen. Päätös Vapaa-aikalautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto merkitsee valtuutettu Suvi Heiniolan ym. tekemän valtuustoaloitteen tiedokseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuunkäsitellyksi.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5) Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Tiedoksi

6 Raision kaupunki Pöytäkirja 6 (6)

Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi

Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 281/12.04.01/2013 455 Valtuustoaloite uintikeskus Ulpukassa käytössä olevan 70+ liikuntakortin muuttamista 65+ liikuntakortiksi Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 110/10.03.01.01/2013 79 Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 752/10.03.01/2014 45 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 73 Valtuutettu

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (35) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-18:40

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (35) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-18:40 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (35) Kokoustiedot Aika 05.09.2016 maanantai klo 18:00-18:40 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka, 1.

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 45 18.5.2015 Asianro 752/10.03.01/2014 126 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 115 Sj / Kunnan asukkaan aloite maksuttomasta sporttikortista yli 68- vuotiaille helsinkiläisille HEL 2012-008118 T 12 03 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 15 20.1.2014 Asianro 188/07.02.01/2014 69 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus

AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Asianro 680/ /

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Asianro 680/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 127 31.3.2014 Asianro 680/12.04.02/2013 41 Vastaus valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen aloitteeseen Raision jäähallin hukkalämmön talteenottamiseksi

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien

Lisätiedot

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen. Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 485 17.12.2012 Asianro 805/00.00.01/2012 14 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan jäsenten vaali Päätöshistoria Kaupunginhallitus 17.12.2012 485

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 1 (5) 153 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto kuntalaisaloitteesta, joka koskee maksuttoman sporttikortin myöntämistä yli 68-vuotiaille HEL 2012-008118 T 12 03

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 5 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Asianro 805/00.00.01/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.1.2015 6: Kuntalain 19 :n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite erityisryhmien ja ikäihmisten liikuntamahdollisuuksien parantamisesta

Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite erityisryhmien ja ikäihmisten liikuntamahdollisuuksien parantamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 46 20.08.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 50 17.09.2015 Valtuutettu Leena Haanpään ym. valtuustoaloite erityisryhmien ja ikäihmisten liikuntamahdollisuuksien parantamisesta

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN Seudullisella yhteistyöllä tasapuolisempaa, laadukkaampaa ja tehokkaammin tuotettua liikuntapalvelua Anu Oittinen KUNTIEN TULEVAISUUSFOORUMI Ti 10.4.2018 Kuntatalo, Helsinki

Lisätiedot

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan

Lisätiedot

Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt

Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 10 12.2.2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 37 25.2.2013 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 49 11.3.2013 27 Liikuntapalvelujen tehtäväjärjestelyt

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Asianro 494/ /

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Asianro 494/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 52 18.5.2015 Asianro 494/14.00.01/2015 85 Valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen aloite työllisyysmäärärahan siirtämiseksi sote-lautakunnan alaisuuteen

Lisätiedot

Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille

Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 111 Sosiaalilautakunta 38 Ote pöytäkirjasta 02. 11.2015 21. 04.2016 Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Asianro 152/ / Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn

Asianro 152/ / Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 152/00.04.00/2016 11 Raision kaupungin vastaukset sote-uudistuksen jatkovalmistelua koskevaan kyselyyn Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg, kaupunginjohtaja

Lisätiedot

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja

LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja VEHMAISTEN URHEILIJAT Vehmaisten Urheilijat urheilutoiminta Vehmaisten Urheilijoilla

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan HIN- KU-hankkeeseen

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan HIN- KU-hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 75 1.9.2014 Ympäristölautakunta 19 16.3.2017 Asianro 753/11.01.04/2014 116 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1 Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut 7.4.2011 Eva Storgårds 1 Visio Perustehtävä Kaupungin missio eli perustehtävä on palvelujen järjestäminen kansalaisille suomen ja ruotsin kielellä

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä IKÄÄNTYNEET Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Seniorikyselyyn vastasi 89 yli 65-vuotiasta pieksämäkeläistä. Vastaajiksi on valikoitunut liikunnallisesti erittäin

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Vapaa-aikalautakunta 07.06.2016. Kokoustiedot. Aika 07.06.2016 tiistai klo 18:00-18:50. Kesärannan leirikeskus

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Vapaa-aikalautakunta 07.06.2016. Kokoustiedot. Aika 07.06.2016 tiistai klo 18:00-18:50. Kesärannan leirikeskus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (15) Kokoustiedot Aika 07.06.2016 tiistai klo 18:00-18:50 Paikka Kesärannan leirikeskus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Riikka Visa, puheenjohtaja Risto Rihko, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta

Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin 2018 Hannu Tuuri, Marja Katajavirta Sisällys Dian nro Taustoja tutkimukselle Tutkimuksen toteuttaminen

Lisätiedot

SITOUTUMINEN. Liikunnan edistämisen tavoitteet toiminta ja taloussuunnitelmassa

SITOUTUMINEN. Liikunnan edistämisen tavoitteet toiminta ja taloussuunnitelmassa SITOUTUMINEN Ohjelmien käsittely luottamushenkilöhallinnossa Miten liikuntatoimen luottamushenkilöhallinnossa (lautakunta/kuntayhtymän hallitus yms.) on käsitelty seuraavia kansallisia ohjelmia ja suosituksia?

Lisätiedot

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI

TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI Kaupunginhallitus 97 27.02.2012 TEPPO PUHAKAISEN YM. VALTUUSTOALOITE IKÄIHMISTEN LIIKUNNAN KEHITTÄMISEKSI 783/012/2011 KH 97 Valtuustoaloite 12.12.2011: Yksi hyvä vaihtoehto ikäihmisten liikunnalle on

Lisätiedot

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 20.3.2019 89 Asianro 1412/08.01.01/2019 Vastaus valtuustoaloitteeseen / hyperhiihto- ja supersyysloman tapahtumien saavutettavuuden

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Lihavuus laskuun seminaari 26.10.2012 Jukka Karvinen, Nuori Suomi ry www.nuorisuomi.fi Miksi liikuntaa? Liikkumaan oppiminen on

Lisätiedot

Pirkanpolut - lähiretkeilyreitistö

Pirkanpolut - lähiretkeilyreitistö B i r g i t anpol ulle 1 ENSIMMÄISEN HANKKEVAIHEEN KUVAUS (2017-18 talvi): Alueellisen, seudullisen ja kansallisen matkailun ja luontoliikunnan kehittamiseen liittyva hanke, jonka tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä. Viherseminaari Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut

Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä. Viherseminaari Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä Viherseminaari 1.11.2012 Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut Liikkuminen on luonnollista Leikki-ikäinen lapsi liikkuu luonnostaan, kuitenkin

Lisätiedot

LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ

LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ LIIKUNNAN MERKITYKSEN KASVATTAMINEN OSANA KUNTALAISTEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISTÄ Juuan kunnan liikuntastrategia vuosille 2018-2021 Sisällysluettelo 1. Juuan kunnan päästrategia 2. Liikuntalaki

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 110 Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.8.2013 306 Sivistysjohtaja

Lisätiedot

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 228 12.12.2012 4 7.1.2013 Asianro 718/05.12.00/2012 33 Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Tiivistelmä Anne Sinilaakso

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 408/08.01.00/2015 47 Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja historia Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 156 Valtuutettu Heikki

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 419/05.11.00/2013 56 Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille

Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 63 4.10.2016 Asianro 825/12.03.02/2016 292 Koha-Suomi Oy:n osakkeiden ostaminen Raision kaupungille Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta 4.10.2016

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT. Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT. Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma Nuoriso- ja liikuntaltk. 29.9.2010 LIITE 2 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Nuoriso- ja liikuntalautakunta NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Nuoriso-

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen

Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Uimaseurasta terveyttä ja elinvoimaa Taustatietoa harrasteliikunnan kehittämiseen Miksi vesiliikuntaa? Monipuolista uimaseuratoimintaa! Esimerkki Tampereelta https://youtu.be/nk2u0b6_2gs https://youtu.be/8ji4lkvdqcg

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 50 16.5.2017 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 14 23.8.2017 Kaupunginhallitus 91 4.9.2017 17 Asianro 2715/10.03.02.05/2017

Lisätiedot

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00

Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta. Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kysy hallitukselta ja henkilökunnalta Keskustelufoorumi 18.4.2015 klo 10.00 Kansalliset kilpailut Arvokilpailut 2017 Linjaus tason mukaan Uinnin kilpailukalenteri 2016 Tulonlähde Valmentautuminen FINAn

Lisätiedot

Liikuntalain uudistus

Liikuntalain uudistus Liikuntalain uudistus Liikuntatoimen koulutuspäivät 27.-28.11.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen liikuntaaktiivisuus, liiallinen istuminen.

Lisätiedot

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Seniorikortin ikärajan laajentamisesta 70 vuodesta 65 vuoteen ja koskemaan lisäksi kaikkia eläkkeensaajia

Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Seniorikortin ikärajan laajentamisesta 70 vuodesta 65 vuoteen ja koskemaan lisäksi kaikkia eläkkeensaajia Keskustan valtuustoryhmän valtuustoaloite Seniorikortin ikärajan laajentamisesta 70 vuodesta 65 vuoteen ja koskemaan lisäksi kaikkia eläkkeensaajia KV 20.6.2011 37 Valtuutettu Marjatta Rahkio jätti Keskustan

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 18/00.00.01/2013 19 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunginhallituksen johtosäännön 9 :n mukaan kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä TYÖIKÄISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Sähköiseen kyselyyn vastasi 321 täysi-ikäistä pieksämäkeläistä, joista 67 prosenttia oli naisia ja 33 prosenttia

Lisätiedot

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 231 17.6.2019 Asianro 1051/00.04.02/2018 87 Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

Lisätiedot

Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen

Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 682/14.05.01/2013 107 Turun seudun puhdistamo Oy:n uusien osakkaiden ottaminen ja sopimusten päivittäminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.11.2015 309: Kaupunginsihteeri

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma on strateginen alueellinen asiakirja, joka sijoittuu alueelliseen

Lisätiedot

HE 190/2014. Paikallisella yhteistyöllä tarkoitetaan kunnan viranomaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä.

HE 190/2014. Paikallisella yhteistyöllä tarkoitetaan kunnan viranomaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä. Kari Sjöholm 21018 2 Kari Sjöholm 2018 Kari Sjöholm [pvm] 3 Kari Sjöholm 2018 HE 190/2014 Hallintokuntarajat ylittävä yhteistyö on keskeistä liikunnan edistämiseksi. Kunnan eri toimialojen poikkihallinnollinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 390/2015 Liikuntalaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 52 18.5.2015 Kaupunginhallitus 85 29.3.2016 Kaupunginvaltuusto 34 2.5.2016 Asianro 494/14.00.01/2015 56 Valtuutettu Suvi Heiniolan ym. valtuutettujen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA 6.3.2008

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA 6.3.2008 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 1 LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA (ANTTILA) KOSKIEN JOUKKOLIIKENTEEN VAPAA- TAI ALENNUSLIPPUJEN MYÖNTÄMISTÄ IKÄIHMISILLE HKL Halke 2007-2242 / 666 10.10.2007 (Määräaika

Lisätiedot

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 153 12.11.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 64 15.5.2019 Asianro 1141/10.03.02.00/2018 198 Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite

Lisätiedot

Hyvän mielen valtuusto Turkuun

Hyvän mielen valtuusto Turkuun Hyvän mielen valtuusto Turkuun Paneelitilaisuuden kysymykset kunnallisvaaliehdokkaille 1. Miten hyvän mielen kunnallispolitiikkaa voidaan edistää ja toteuttaa Turussa: (vastausaika 2 min) - työelämässä?

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Tytti Määttä

Kommenttipuheenvuoro. Tytti Määttä Kommenttipuheenvuoro Tytti Määttä 11.11.2015 Tulevaisuuden kunta? Kunnallinen itsehallinto on kansalaisten itsehallintoa omassa kotikunnassaan. Kunta on yhtä vahva kuin sen jäsenet. Hyvinvoinnin edistäminen

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2018 1 (6) 252 V 16.5.2018, Valtuutettu Mari Rantasen aloite omaishoitajien liikuntapalvelujen maksuttomuudesta HEL 2018-000645 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 157 9.12.2013 Asianro 1167/12.06.01/2013 146 Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

Henkilöstöliikuntabarometri

Henkilöstöliikuntabarometri Henkilöstöliikuntabarometri 2019 Lakipiste saavutettu? Liikunta linkittyy vahvasti työhyvinvointiin, henkilöstön yhteishenkeen ja työnantajamielikuvaan eniten merkitystä koettiin olevan yritys- ja työnantajakuvaan.

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN ROOLI ELINTAPAOHJAUKSESSA VESOTE Tiina Pekkala, sivistys- ja kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut

LIIKUNTATOIMEN ROOLI ELINTAPAOHJAUKSESSA VESOTE Tiina Pekkala, sivistys- ja kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut LIIKUNTATOIMEN ROOLI ELINTAPAOHJAUKSESSA 5.9.2017 VESOTE Tiina Pekkala, sivistys- ja kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut Liikuntatoimen rooli elintapaohjauksessa Liikuntalaki määrittää kunnan tehtävät

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n

Lisätiedot

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 82 27.8.2012 Asianro 337/10.03.01.00/2012 4 Valtuustoaloite: Selvityksen laatiminen koulukeskuksen parkkipaikoista Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

TUL ry:n strategia

TUL ry:n strategia TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.

Lisätiedot

Liikunta-aktiivisuuden seurannan haasteet kunnalle. Marie Rautio-Sipilä Liikuntatoimenjohtaja Raahen kaupunki

Liikunta-aktiivisuuden seurannan haasteet kunnalle. Marie Rautio-Sipilä Liikuntatoimenjohtaja Raahen kaupunki Liikunta-aktiivisuuden seurannan haasteet kunnalle Marie Rautio-Sipilä Liikuntatoimenjohtaja Raahen kaupunki Asukkaita 25 507 (1.1.2014/Kuntaliitto) 75 km Oulusta etelään Perämeren rannalla Perustettu

Lisätiedot

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE

LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE KENELLE LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE-TOIMINTA ON TARKOITETTU? Perhe- ja sosiaalipalveluiden sekä työttömien terveystarkastuksen asiakkaille. Asiakkaille joiden muuten

Lisätiedot

LIIKUNNAN EDISTÄMINEN KUNNISSA 2016:

LIIKUNNAN EDISTÄMINEN KUNNISSA 2016: Teksti: PIA HAKAMÄKI, TIMO STÅHL LIIKUNNAN EDISTÄMINEN KUNNISSA 2016: Kuva: GORILLA/HERO Liikunnan edistäminen kunnissa on kehittynyt myönteiseen suuntaan. Valtaosassa kunnista on sovittu terveyttä ja

Lisätiedot

Liikuntatoimen suuntaviivat liikuntapaikoille ja toiminnalle

Liikuntatoimen suuntaviivat liikuntapaikoille ja toiminnalle Liikuntatoimen suuntaviivat liikuntapaikoille ja toiminnalle 2017 2020 Riittävä liikunta on yksi tärkeimmistä keinoista terveyden ylläpitämiseksi. Tästä syystä esimerkiksi lasten tulisi voimassa olevien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Suomenkielisen työväenopiston jk ope/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Suomenkielisen työväenopiston jk ope/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (8) 41 Lausuntopyyntö: Suomenkielisen työväenopiston johtokunnan lausunto kaupunginhallitukselle ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot