MEDIAKORTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MEDIAKORTTI 2014 1.0"

Transkriptio

1 MEDIKORTTI

2 KSF MEDI MEDIakortti HUH HUH MIKÄ SUMU, MUTT URINKOHN SE SIELTÄ PILKISTÄÄ Onpa mielenkiitoinen vuosi mediassa takana päin ja vielä mielenkiitoisempi vuosi on edessä. Merkittävää tulevalle on, että sumu ja usva, jotka ovat olleet median taivaanrannassa koko viime vuoden alkavat hiljalleen häipyä ja auringonvalo hohtaa säteitään usvan läpi. Tänä vuonna yhä useampi asiakas uskaltaa yrittää uusia ratkaisumalleja mediavalinnoissa. Se ei tarkoita, että heittäisimme painetun lehden romukoppaan vaan katsomme laajasti, mistä eri medioista saadaan generoitua myyntiä. Luulen, että myynnin mittaaminen ja aikaan saaminen on tämän vuoden tärkein kriteeri medioista päätettäessä ja erilaisia mediaratkaisuja tehtäessä. KSF Median tarjoamat mahdollisuudet ovat lisääntyneet vuoden aikana ja lisääntyvät tulevaisuudessa merkittävästi. Koska olemme joustavia ja notkeita etsimään sinulle sopia yhdistelmiä, kannattaa sinun haastaa meidät. Löydät varmasti uusia malleja ja kombinaatioita, joita sitten voit monistaa muihinkin medioihin tai mediataloihin. Meidän kansamme kokeileminen on turvallista ja helppoa. Lupaamme sinulle vain yhden asian: kokeile rohkeasti, mitataan tulos yhdessä, jos et ole tyytyväinen hyvitämme sinua. Uudella tekemisellä parempia tuloksia, yhdessä. Risto Wibom kaupallinen johtaja KSF Media b

3 KSF MEDI MEDIakortti OLISIKO TÄMÄ SINUN KOHDERYHMÄ? Lukijamme muodostavat ainutlaatuisen kohderyhmän, ei pelkästään kielen vuoksi. Kohderyhmällä on korkeammat tulot ja korkeampi koulutus kuin valtaväestöllä, mutta tärkeintä on, että he kuluttavat enemmän. OM RHNKÄYTTÖ /VUOSI KOHDERYHMÄ (Ruotsin- ja kaksikieliset Uudellamaalla) Vaatteet ja asusteet Kosmetiikka TLOUDEN RHNKÄYTTÖ/ VUOSI Kotimaan ja ulkomaan lomamatkailu Kodin elektroniikka Huonekalut ja sisustus TLOUDEN RHNKÄYTTÖ/ KUUKUSI Elintarvikkeet ja päivittäistavarat Lähde: KMT Kuluttaja Syksy 2012 / Kevät 2013 TLOUDEN bruttotulot/vuosi (Ruotsin- ja kaksikieliset Uudellamaalla) > % 12 % % < % % Lähde: KMT Lukija Syksy 2012 / Kevät 2013 KOULUTUS (Ruotsin- ja kaksikieliset Uudellamaalla) Muu 1 % Peruskoulu Yliopisto 25 % 19 % 24 % mmattikoulu 19 % mmattikorkeakoulu 11 % Lukio Lähde: KMT Lukija Syksy 2012 / Kevät 2013

4 KSF MEDI MEDIakortti NETTOPEITTO RUOTSIN- J KKSIKIELISISSÄ TLOUKSISS* Levikintarkastus Hyvinkää MYRSKYLÄ LPINJÄRVI VIHTI NURMIJÄRVI JÄRVEN- PÄÄ KERV TUUSUL SKOL POR- NINEN PORVOO LOVIIS PyHTÄÄ LoHJ SIUNTIO RasePori INKOO Raasepori Kirkkonummi: HNKO 70 % VN + HL Hanko: 48 % VN + Hangonlehti, kaikki taloudet KIRKKO- NUMMI ESpoO KUNI- INEN VNT HELSINKI SIPOO Sipoo Porvoo: 62 % HL + L Pääkaupunkiseutu: (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Tuusula, Vihti, Kerava, Nurmijärvi, Järvenpää, Hyvinkää): 48 % HL Loviisa Lapinjärvi: 74 % HL + ÖN Loviisa: 66 % LS + ÖN, kaikki taloudet * peitto = tilaajatalouksien osuus, päällekkäispeitto poistettu LEVIKKI J LUKIJMÄÄRÄT Lehti Levikki* Lukijamäärät ** Ilmestyy HL ma su VN ti la L ti la LS ti, pe ÖN ti, to, la HT *** to Yhteensä * LT 2012 ** Hbl:n lukijamäärä: KMT Lukija S12/K13, muiden lehtien lukijamäärä: levikki x 2,5 ***Tarkistamaton levikki

5 KSF MEDI MEDIakortti LIITE Mikäli viestisi vaatii paljon tilaa, sisältää paljon tekstiä tai kuvia on ilmoitusliite oivallinen vaihtoehto. Hyödyt ovat moninaiset. Voit valita, julkaistaanko liitteesi koko painoksessa tai osapainoksessa. Liitteen avulla huomio keskittyy vain sinun viestiisi. Julkaisemme vain yhden liitteen päivässä. Ilmoittaja voi painattaa liitteensä KSF Median painossa tai toimittaa valmiiksi painetun materiaalin. Liitteen peruminen vähintään kaksi viikkoa ennen jakelupäivää. HINNSTO: ESIPINETUT LIITTEET M-L: paino koko painos Hbl osapainos Hbl** ja koko painos bl, VN, ÖN tai LS 30 g 0,17 /kpl 0,19 /kpl 50 g 0,18 /kpl 0,20 /kpl 70 g 0,19 /kpl 0,23 /kpl 90 g 0,24 /kpl 0,29 /kpl 130 g 0,31 /kpl 0,36 /kpl 150 g 0,34 /kpl 0,41 /kpl Yli 150 g sopimuksen mukaan Västra Nylandin välissä julkaistavista liitteistä veloitamme + 0,05 /kpl käsin tehtävän työn johdosta. HINNSTO: KSF MEDISS PINETUT LIITTEET M L: tabloidi* koko painos Hbl osapainos Hbl** ja koko painos bl, VN, ÖN tai LS 8 sivua 0,21 /kpl 0,25 /kpl 12 sivua 0,22 /kpl 0,26 /kpl 16 sivua 0,23 /kpl 0,28 /kpl 20 sivua 0,25 /kpl 0,30 /kpl 24 sivua 0,28 /kpl 0,33 /kpl * 4 sivun, 6 sivun, 8 sivun, 10 sivun ja 12 sivun broadsheet-koko myös mahdollisia. ** Min kpl Hbl:n osapainoksessa. HUOM! VN, bl ja ÖN vain koko painos. Västra Nylandin välissä julkaistavista liitteistä veloitamme + 0,05 /kpl käsin tehtävän työn johdosta. Sunnuntaihinta +50 %. Liitteen hinnasta myönnämme vain mediatoimistoalennuksen. Laskutus ustuu päivän levikkiin. Lisäpainos KSF Mediassa painetuille liitteille 100 /1 000 kpl Hintoihin lisätään alv 24 %. Esipainetut liitteet: päivän levikki + 10 % lähetettävä painoon. Minimikoko on 5. Liite/insertti on hyväksytettävä painossa 2 viikkoa ennen julkaisua.

6 KSF MEDI MEDIKorttI KSF MEDI b DIGITLISET TUOTTEET Tablettitietokone- ja älypuhelinsovellukset KSF Median näköislehdet ovat lukijaystävällisiä kopioita painetuista lehdistämme, joita voi lukea ios- ja ndroid-laitteilla lehtien omilla sovelluksilla. Näköislehtemme tablettitietokone- ja älypuhelinversiot sisältävät samat ilmoitukset kuin painetuissa lehdissä ja mahdollistavat lisäksi ainutlaatuiset kokosivuilmoitukset lehden sivujen välissä. Kysy lisää myynnistämme! tavoitat: KSF Median näköislehtien tabletti- ja älypuhelinversioiden lukijat. Verkkosivustot :lla viikoittaisella uniikkikävijällä KSF Median verkkosivustot hbl.fi, vastranyland.fi, bbl.fi ja on.fi muodostavat parhaimman kanavan ostovoimaisten suomenruotsalaisten tavoittamiseen verkossa. tavoitat: koko etelärannikon ostovoimaisen ja internetaktiivisen suomenruotsalaisen kohderyhmän. HbL+ HL+ on Suomen ensimmäinen yhteiskunnallinen aikakauslehti tableteille, tietokoneille ja älypuhelimille. ikakauslehti tarjoaa syventävää lukemista sekä katsauksen ajankohtaisiin yhteiskuntailmiöihin ja kulttuuritapahtumiin. HL+ sisältää parhaimmat palat viidestä ruotsinkielisistä lehdistämme Hufvudstadsbladet, Västra Nyland, orgåbladet, Östra Nyland ja aikakauslehdestä Forum för ekonomi och teknik, sekä varta vasten HL+:lle luotua ainutlaatuista interaktiivista sisältöä. ikakauslehti mahdollistaa ainutlaatuiset kokosivuilmoitukset juttujen välissä ja antaa mainostajille mahdollisuuden huomiota herättävään ilmoitteluun täysin uudessa foorumissa. tavoitat: markkinoiden uusimpien tuotteiden varhaisimmat omaksujat. Näköislehdet tietokoneella KSF Median näköislehdet ovat lukijaystävällisiä kopioita painetuista lehdistämme. Näköislehtemme tietokoneella vaativat dobe Flash Player -selainlaajennusta ja sisältävät täsmälleen samat ilmoitukset kuin painetuissa lehdissä.

7 KSF MEDI MEDIKorttI HELSINKI PORVOO / LOVIIS risto Wibom kaupallinen johtaja Nina Kallio Key ccount Manager RSEPORI (Tammisaari) Patrik Selenius myyntiryhmänpäällikkö Gerd Johansson myyntiryhmänpäällikkö Camilla von onsdorff myyntiryhmänpäällikkö Mia Henriksson myyntipäällikkö Kim Fältmarsch myyntipäällikkö nn Holmlund myyntipäällikkö tea Lönnström myyntipäällikkö Marja-Sisko Lappalainen myyntipäällikkö gneta Wikholm-rehn myyntipäällikkö ndreas rundlöf myyntipäällikkö HNKO, KIRKKONUMMI, SLO, KEMIÖ Johan Lindholm myyntipäällikkö Isadora Kamotskin myyntipäällikkö RSEPORI (Karjaa och Pohja) INKOO, KIRKKONUMMI J TURKU Joachim Standertskjöld myyntipäällikkö HNKO Nina Melén myyntipäällikkö Matti oja myyntipäällikkö Svante Westerlund mediamyyjä S-posti: etunimi.sukunimi@ksfmedia.fi

8 2.1 KSF MEDI MEDIKorttI 2014 HL 8 Rikkaille rakas Jens erg, päätoimittaja, Hbl JULKISIJ & KUSTNTJ KSF Media b Postiosoite: PL 217, Helsinki Vastaava päätoimittaja: Jens erg LEVIKKILUE 48 % Hbl:n tilaajista asuu pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Sipoo ja Kirkkonummi) ja 41 % Uudellamaalla. Muut lukijat asuvat tasaisesti Suomen muilla ruotsin- ja kaksikielisillä paikkakunnilla. LEVIKKI J LUKIJMÄÄRÄ Levikki: (LT 2012) Lukijamäärä: (KMT Lukija S12/K13) Puoluekanta: sitoutumaton. Sanomalehtien liiton jäsen. Lähde: Levikintarkastus 2012 MYYNTI, MRKKINOINTI & HLLINTO KSF Media b / Hufvudstadsbladet Mannerheimintie 18, 4. krs ma pe Puhelinvaihde Faksi S-posti annons@hbl.fi PINO KSF Median paino Martinkyläntie Vantaa Puh tekninen johtaja: Jean-olof Åkerberg

9 KSF MEDI MEDIakortti 2014 HL 9 LUKIJPROFIILI Hbl:n lukijoilla on,hyvät tulot: 17 % Hbl:n tilaajatalouksista ansaitsee yli /vuodessa. He kuluttavat enemmän kuin väestö keskimäärin. oma rahankäyttö /vuosi Vaatteet ja asusteet Kosmetiikka TLOUDEN RHNKÄYTTÖ /vuosi Kotimaan ja ulkomaan Huonekalut ja sisustus TLOUDEN RHNKÄYTTÖ /KUUKUSI Elintarvikkeet ja päivittäistavarat Hbl-lukijat Koko väestö Källa: KMT Kuluttaja Syksy 2012 / Kevät 2013 KOULUTUS Hbl-lukijat TLOUDEN ruttotulot/vuosi Hbl-lukijat Peruskoulu mmattikoulu 16 % 17 % 28 % 17 % Lukio mmattikorkeakoulu Yliopisto 11 % 17 % 38 % 41 % 14 % > /vuosi /vuosi /vuosi % < /vuosi Lähde: KMT Lukija Syksy 2012 / Kevät 2013 Lähde: KMT Lukija Syksy 2012 / Kevät 2013

10 KSF MEDI MEDIKorttI 2014 HL 10 DIGITLISET HbL-TUOTTEET HL paperilehtitilaus HL viikonloppu HL digitilaus HL digi & tabletti Painettu lehti x x ehl tietokoneille, tableteille ja älypuhelimille x x x x hbl.fi, rajaton lukuoikeus x x x x x HL+ tietokoneille, tableteille ja älypuhelimille x x x x x KSF Median tekstiarkisto x x x x x Etukortti x x HL netti HL+ ehbl tableteille ja älypuhelimille ehl-näköislehti on lukijaystävällinen kopio painetusta lehdestä. ehl-sovellus on maan toiseksi eniten ladattu sanomalehtisovellus ios-, ndroid- ja Windowslaitteille. ehl tablettitietokoneille ja älypuhelimille sisältää samat ilmoitukset kuin painettu lehti ja mahdollistaa lisäksi ainutlaatuiset kokosivuilmoitukset lehden sivujen välissä. Kysy lisää myynnistämme! tavoitat: ehl-näköislehden tabletti- ja älypuhelinversion lukijat. Joka arkipäivä netti-tv hbl.fi tietokoneille ja tableteille hbl.fi on suomen johtava ruotsinkielinen uutissivusto. Kävijämme ovat aktiivisia lukijoita joita kiinnostaa suomenruotsalaisia ja suomalaisia koskevat uutiset. He myös hakevat enemmän tietoa ja ostavat keskivertosuomalaista enemmän tuotteita ja palveluita verkosta. Puolet sivuston kävijöistä ovat täysin uusia kontakteja, jotka eivät lue painettua lehteä. tavoitat: suomenruotsalaisia ja muita jotka tekevät keskivertoa enemmän ostopäätöksiä verkossa ja ovat kiinnostuneita ruotsinkielisistä uutisista.

11 KSF MEDI MEDIKorttI 2014 HL 11 hbl.fi älypuhelimille hbl.fi :n matkapuhelinversio on kasvava määrä matkapuhelinta käyttäviä lukijoita. täällä lukijat löytävät tuoreimmat suomenruotsalaisia ja suomalaisia koskevat uutiset matkapuhelinystävällisessä muodossa. Matkapuhelinversiolle on omat ilmoituspaikat omine formaatteineen. Kysy lisää myynnistämme! tavoitat: aktiivisia matkapuhelinkäyttäjiä jotka haluavat lukea tuoreimmat uutiset missä tahansa liikkuvatkin. HbL+ HL+ on Suomen ensimmäinen yhteiskunnallinen aikakauslehti tableteille, tietokoneille ja älypuhelimille. ikakauslehti tarjoaa syventävää lukemista sekä katsauksen ajankohtaisiin yhteiskuntailmiöihin ja kulttuuritapahtumiin. HL+ sisältää parhaimmat palat viidestä ruotsinkielisistä lehdistämme Hufvudstadsbladet, Västra Nyland, orgåbladet, Östra Nyland ja aikakauslehdestä Forum för ekonomi och teknik, sekä varta vasten HL+:lle luotua ainutlaatuista interaktiivista sisältöä. ikakauslehti mahdollistaa ainutlaatuiset kokosivuilmoitukset juttujen välissä ja antaa mainostajille mahdollisuuden huomiota herättävään ilmoitteluun täysin uudessa foorumissa. Kysy lisää myynnistämme! tavoitat: markkinoiden uusimpien tuotteiden varhaisimmat omaksujat. ehbl tietokoneille ehl-näköislehti on lukijaystävällinen kopio painetusta lehdestä. Näköislehti tietokoneille vaatii dobe Flash Player -selainlaajennusta ja sisältää täsmälleen samat ilmoitukset kuin painettu lehti. Näköislehteä voi lukea osoitteessa epaper.hbl.fi

12 KSF MEDI MEDIakortti 2014 HL 12 ILMOITUKSET TEKSTISSÄ: MODUULIT & HINNSTO [5 palstaa] PLSTLEVEYS : 5 PLST : ILMOITUKSET TEKSTISSÄ 1 p 47 mm 2 p 99 mm 3 p 150 mm 4 p 5 p p 530 mm 10 p x 365 mm aukeama 7 490, su keskiaukeama 7 133, su p x 180 mm 6 073, su Määräpaikka +10 % C 5 p x 365 mm 5 676, su p x 273 mm 5 108, su p x 226 mm 4 257, su p x 180 mm 3 406, su : 5 p x 134 mm, 2 554, su : 5 p x 88 mm, 1 703, su C: 5 p x 42 mm, 851, su 894 C 3 p x 365 mm 4 087, su p x 273 mm 3 065, su p x 226 mm 2 554, su p x 180 mm 2 043, su : 3 p x 134 mm, 1 533, su : 3 p x 88 mm, 1 022, su C: 3 p x 42 mm, 520, su 550 C C C D : 2 p x 365 mm 2 724, su : 2 p x 273 mm 2 043, su : 2 p x 226 mm 1 703, su : 2 p x 180 mm 1 362, su : 2 p x 134 mm 1 022, su : 2 p x 88 mm 681, su 715 C: 2 p x 42 mm 350, su 370 : 1 p x 365 mm 1 362, su : 1 p x 273 mm 1 022, su C: 1 p x 226 mm 851, su 894 : 1 p x 180 mm, 681, su 715 : 1 p x 134 mm, 477, su 500 C: 1 p x 88 mm, 350, su 370 D: 1 p x 42 mm, 180, su 190 ERIKOISKOOT Lauantai & sunnuntai etusivu Startti-ilmoitus osaston alussa (max 1 ilmoitus / osasto) Ruokatorstain erikoinen Takasivu (Sää) ERIKOISRTKISUT Kysy hintaa kaikille kolmelle Starttipaikoille!? 5 p x 315 mm x 120 mm, 516, su x 250 mm, 1 030, su Määräpaikka: Nyheter (ei ma), Sport 124 x 50 mm 515 Määräpaikka: Mitten/Mat & Vin, oikea yläkulma : 190 x 30 mm, 510, su 536 tai 95 x 30 mm, 261, su 276 : 5 x 134 mm, 2 869, su Etkö löydä etsimääsi moduulivalikoimastamme? Ota yhteys myyntipäällikköön, kerro ehdotuksesi niin keskustellaan lisää.

13 KSF MEDI MEDIakortti 2014 HL 13 YRITYKSET TIEDOTTVT : MODUULIT & HINNSTO [5 palstaa] PLSTLEVEYS: 5 PLST: YRITYKSET TIEDOTTVT 5 p x 365 mm 7 337, su p 47 mm 2 p 99 mm 3 p 150 mm 4 p 5 p p 530 mm C 5 p x 273 mm 6 603, su p x 226 mm 5 503, su p x 180 mm 4 402, su : 5 p x 134 mm, 3 302, su : 5 p x 88 mm, 2 201, su C: 5 p x 42 mm, 1 101, su p x 365 mm 5 283, su p x 273 mm 3 962, su p x 226 mm 3 302, su p x 180 mm 2 641, su C : 3 p x 134 mm, 1 981, su : 3 p x 88 mm, 1 321, su C: 3 p x 42 mm, 670, su 710 : 2 p x 365 mm 3 522, su : 2 p x 273 mm 2 641, su : 2 p x 226 mm 2 201, su : 2 p x 180 mm 1 761, su : 2 p x 134 mm 1 321, su : 2 p x 88 mm 880, su 920

14 KSF MEDI MEDIakortti 2014 HL 14 MTKILUSIVUT: MODUULIT & HINNT [6 palstaa] 6 p x 365 mm p x 273 mm p x 226 mm p x 180 mm p x 150 mm p x 134 mm p x 112 mm p x 88 mm p x 66 mm p x 42 mm 893 : 3 p x 365 mm, : 3 p x 273 mm, : 3 p x 226 mm, : 3 p x 180 mm, : 3 p x 150 mm, : 3 p x 134 mm, : 3 p x 112 mm, : 3 p x 88 mm, 893 : 3 p x 66 mm, 603 : 3 p x 42 mm, 345 C C : 2 p x 365 mm, : 2 p x 273 mm, : 2 p x 226 mm, : 2 p x 180 mm, : 2 p x 150 mm, : 2 p x 134 mm, 893 C: 2 p x 112 mm, 707 : 2 p x 88 mm, 472 : 2 p x 66 mm, 345 C: 2 p x 42 mm, 190 PLSTLEVEYDET: 6 PLST: MTKILUILMOITUKSET C D E C D E 1 p 39 mm 2 p 82 mm : 1 p x 365 mm, : 1 p x 273 mm, 893 C: 1 p x 226 mm, 707 D: 1 p x 180 mm, 472 E: 1 p x 150 mm, 413 : 1 p x 134 mm,345 : 1 p x 112 mm, 247 C: 1 p x 88 mm, 190 D: 1 p x 66 mm, 136 E: 1 p x 42 mm, 89 3 p 125 mm 4 p 5 p 6 p 254 mm

15 KSF MEDI MEDIakortti 2014 HL 15 HINNSTO LUOKITELLUT ILMOITUKSET RKISIN SUNNUNTI Tekstin jälkeen sis. 4-väri 2,60 /pmm 2,71 /pmm Tiedoksiannot sis. 4-väri 3,08 /pmm 3,23 /pmm Työpaikkailmoitukset sis. 4-väri 3,46 /pmm 3,62 /pmm Kaikki yli 100 pmm työpaikkailmoitukset julkaistaan myös osoitteessa jobben.fi. Rivi-ilmoitukset (2 6 riviä) 4,90 /rivi 5,15 /rivi Osoiteilmoitukset ti ja to 6 kk 220,00 /rivi 12 kk 356,00 /rivi Till er tjänst ma, ke ja la 1 kk 58,00 /rivi 3 kk 157,00 /rivi 6 kk 262,00 /rivi 12 kk 450,00 /rivi PLSTLEVEYS: 6 PLST: LUOKITELLUT ILMOITUKSET & PERHEILMOITUKSET 1 p 39 mm 2 p 82 mm 3 p 125 mm 4 p 168 mm 5 p 6 p 254 mm KORKEUS Ilmoitukset tekstin jälkeen ja perheilmoitukset, rivi-ilmoituksia lukuunottamatta, määritellään 5 mm tarkkuudella. Sivun maksimikorkeus 365 mm. PERHEILMOITUKSET Kuolinilmoitukset 2,18 Pmm Syntyneet, kastetut, kihlautuneet, vihityt 85 Kpl-hinta, koko 1 x 50 mm 125 Kpl-hinta, koko 1 x 75 mm 170 Kpl-hinta, koko 1 x 100 mm, 2x50 mm Kiitos, onnittelut 55 Kpl-hinta, koko 1 x 30 mm 85 Kpl-hinta, koko 1 x 50 mm ineisto-osoite: annons@hbl.fi Hintoihin lisätään alv 24 %. MUUT VELOITUKSET Laskutuslisä alle 31 laskusta on 6,20 (sis. alv). Jos graafisen palvelumme täytyy tehdä muutoksia tai korjauksia asiakkaan muuten painokelpoiseen aineistoon, laskutamme tästä hyvästä 50 jokaiselta alkavalta tunnilta + alv 24 %. Määräajan jälkeen saapuneesta aineistosta laskutamme niin ikään 50 / tunti + alv 24 %. IKTULU Julkaisupäivä Varaukset Käännös, Valmis aineisto valmistus, oikoluku maanantai to ke pe tiistai ma to ma keskiviikko ti pe ti torstai ke ma ke perjantai to ti to lauantai to ke pe sunnuntai to ke pe 10.00

16 KSF MEDI MEDIakortti 2014 HL 16 VRUKSET & LENNUKSET ILMOITUSVRUKSET Ilmoitustilan varaat ottamalla yhteyttä myyntipalveluun: puh tai myyntipäällikköihimme. Palvelemme kaikkina arkipäivinä klo PERUUTUKSET Ilmoitusten peruutuksissa noudatamme seuraavaa aikataulua: etusivu kaksi viikkoa ennen julkaisupäivää, teksti-ilmoitukset viikkoa ennen julkaisupäivää. Näitä aikatauluja myöhäisemmistä peruutuksista veloitamme 50 % ilmoitushinnasta. Ilmoitusten peruuttaminen tulee tapahtua myyntipalvelun aukioloaikana. PKETTILENNUS* Jos ostat mediatilaa useasta lehdestä tai verkkosivuista viikon sisällä, myönnämme pakettialennuksen. *) Pakettialennusta ei myönnetä vaali-ilmoituksista, kuolin ilmoituksista tai liitteistä. KNVIEN MÄÄRÄ LENNUS 2 lehteä/2 saittia 5 % 3 lehteä/3 saittia 10 % 4 tai enemmän lehteä/saittia 15 % MINOS- J MEDITOIMISTOKORVUS Hbl myöntää hyväksymilleen mainos- ja mediatoimistoille 15 %:n alennuksen. lennuksen saaminen edellyttää, että toimisto noudattaa lehden aineisto- ja maksuaikatauluja. TOISTOLENNUS Kun ilmoitus toistetaan muuttumattomana 14 päivän sisällä, myönnämme 10 %:n toistoalennuksen. Kaikki toistoilmoitukset tulee varata kerralla. Ei oikeuta muihin asiakasalennuksiin. KELLUVT ILMOITUKSET Kokosivu, 5 x 180 mm, 3 x 365 mm, 5 x 134 mm, 3 x 180 mm, 5 x 88 mm, jotka julkaistaan seitsemän päivän sisällä, oikeuttavat 25 % kellunta-alennukseen. Ei oikeuta muihin asiakasalennuksiin. KMPNJ-LENNUS Edellyttää kampanjasuunnitelmaa. 2 4 ilmoituksesta myönnetään 10 % alennus ja 5 7 ilmoituksesta 15 % alennus. Kampanja-alennus on vaihtoehto vuosisopimukselle. Ei koske rekrytointi-ilmoituksia. VLILENNUS Vaalien yhteydessä myönnämme 30 % alennuksen. Ei oikeuta muihin asiakasalennuksiin. VUOSISOPIMUS Sopimuksen mukaan. Edellyttää kirjallista sopimusta. lennus riippuu vuosittaisesta koko nais volyymistä ja on vaihtoehto muiden asiakasalennusten ja kampanja-alennusten kanssa. Ei koske rekrytointi-ilmoituksia. VIHTOILMOITUKSET Sanomalehtien Liiton jäsenlehdille myönnetään 15 %:n välityspalkkio. MKSUEHDOT Maksun saaja: KSF Media b. Mediatoimistot: 30 päivää netto tai 14 päivää 1 % kassa-alennus. Viivästyskorko 8 % + Suomen Pankin viitekorko. REKLMTIOT Reklamaatiot tulee tehdä KSF Median ilmoitusosastolle, puh (ark. klo ). TILINUMEROT Nordea IN: FI IC: NDEFIHH ktia IN: FI IC: HELSFIHH Danske ank IN: FI IC: DFIHH ndelsbanken IN: FI IC: OKOYFIHH LEHDEN VSTUU Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta sekä muille lehdille valmistetun aineiston valmistuskustannukset. Lehti ei vastaa julkaisematta jääneen ilmoituksen aiheuttamasta vahingosta. Mahdolliset huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmestymispäivästä. Lehti pidättää itsellään oikeuden evätä sopimattomat ilmoitukset sekä erottaa tekstintapaiset ilmoitukset annons merkinnällä. Lehti ei vastaa vahingosta, joka on aiheutunut ilmoituksen poisjäämisestä, kun ilmoitus on toimitettu sähköpostitse, mutta ei ole saapunut perille määräajan sisällä.

17 KSF MEDI MEDIakortti 2014 HL 17 ILMOITUSINEISTO Suosittelemme, että aineisto lähetetään meille PDF-muodossa (Portable Document Format). Tarkista aina PDF-tiedostot ennen kuin lähetät ne. Lisätietoja painokelpoisen PDF:n teosta saat meiltä: , PDF-tiedostojen lisäksi otamme vastaan seuraavissa ohjelmissa tehtyjä tiedostoja: In- Design CS5, Illustrator CS3 ja Photoshop CS3 tai kyseisten ohjelmien vanhemmissa versioissa tehtyjä tiedostoja. Suosituksena on käyttää dobe Fontfolio 8.0 Postscriptiin kuuluvia kirjasimia. TrueType-kirjasimia ei saa käyttää. Mikäli aineisto sisältää muita kirjasintyyppejä, on ne muutettava grafiikaksi tai lähetettävä aineiston mukana. Lisäksi toivomme, että kaikki tekstit lähetetään grafiikkana jos mahdollista - silloinkin kun ilmoitus lähetetään PDF-tiedostona. Mikäli käännämme ilmoituksenne, tulee sen lähettää työstettävässä muodossa. KUVT & VÄRIT Kuvat toimitetaan tiff-, eps- tai jpeg-muodossa. Resoluutio vähintään 170 dpi. Värikuvat tallennettuna CMYK-muodossa ja mustavalkoiset kuvat harmaasävy-muodossa. KOOT Dokumentin tulee olla samankokoinen kuin ilmoitukselle varattu ilmoitustila. Ilmoitukset eivät tarvitse leikkuuvaraa tai leikkuumerkkejä. MEILLÄ TUOTETUT ILMOITUKSET Lähetä luonnos, logo ja kuvat. Tekstit lähetetään MS Word tai RTF-muodossa. Ilmoita myös ilmoituksen koko, julkaisupäivä(t) sekä yhteystiedot. KÄÄNNÖS- J TEKSTIPLVELU Tuotteet ja palvelut, tarjoukset ja imagomainokset, rekrytointi ja lanseeraukset. Riippumatta viestisi sisällöstä autamme sinua muotoilemaan viestisi sisällön otsikosta leipätekstiin, selkeälle ja myyvälle ruotsinkielelle. Palvelu on ilmoittajille maksuton. Ei koske valtiollisia eikä kunnallisia ilmoituksia, kuulutuksia tai näihin verrattavia tiedoksiantoja. Nämä odotamme saavamme asiakkailta ruotsinkielisinä. Ota yhteyttä, kun haluat lisätietoja tekstipalvelun toiminnasta ja ehdoista. Puh , sähköposti: ilmoitus@ksfmedia.fi

18 KSF MEDI MEDIakortti 2014 HL 18 LIITTEET, TEEMT & ILMESTYMISPÄIVÄT TOIMITUKSELLISET LIITTEET & TEEMSIVUT Viestin kohdentaminen tietyssä ympäristössä on toisinaan erityisen tärkeää ja kiinnostavaa. Toimitukselliset teemat ovat mm. muoti, asuminen, veneily ja puutarha. Katso päivät ja päivämäärät oheisesta taulukosta. KUSTENS ÅTMRKND (VENEMRKKINT) yksityisasiakkaille: Ilmoitus julkaistaan keväällä 2014 Hbl:ssä, VN:ssä, bl:ssä ja ÖN:ssä lauantaina 5.4. sekä i HL:ssä torstaina ja LS:ssa perjantaina 4.4. Ilmoitus julkaistaan syksyllä 2014 Hbl:ssä, VN:ssä, bl:ssä ja ÖN:ssä lauantaina sekä i HL:ssä torstaina ja LS:ssa perjantaina LIITTEET 2014 Sommar okextra TOISTUVT TEEMT Ruoka torstaisin utot joka toinen lauantai suminen joka toinen lauantai Matkailu sunnuntaisin Viihde perjantaisin KUSTENS MC-MRKND (MC-MRKKINT) yksityisasiakkaille: Ilmoitus julkaistaan samana päivänä HL:ssä, VN:ssä, L:ssä ja ÖN:ssä, lauantaina sekä i HL:ssä keskiviikkona ja LS:ssa perjantaina REKRYTOINTI Tärkeä osa onnistunutta rekrytointiprosessia on oikean median valitseminen tehtävään sopivien ihmisten löytämiseksi. Hbl:ssä työpaikkailmoituksesi näkyy ainutlaatuisessa ympäristössä, varsinkin jos tähtäimessäsi ovat kielitaitoiset ja hyvinkoulutetut henkilöt. HL EI ILMESTY 2014 keskiviikko 1.1. uudenvuodenpäivä tiistai 7.1. loppiaisen jälkeinen päivä sunnuntai pääsiäispäivä maanantai pääsiäispäivä perjantai 2.5. vapun jälkeinen päivä perjantai helatorstain jälkeinen päivä perjantai juhannusaatto lauantai juhannuspäivä sunnuntai juhannuspäivän jälkeinen päivä sunnuntai pyhäinpäivän jälkeinen päivä torstai joulupäivä perjantai tapaninpäivä

19 KSF MEDI MEDIakortti 2014 HL 19 LIITE Mikäli viestisi vaatii paljon tilaa, sisältää paljon tekstiä tai kuvia on ilmoitusliite oivallinen vaihtoehto. Hyödyt ovat moninaiset. Voit valita, julkaistaanko liitteesi koko painoksessa tai osapainoksessa. Liitteen avulla huomio keskittyy vain sinun viestiisi. Julkaisemme vain yhden liitteen päivässä. Ilmoittaja voi painattaa liitteensä KSF Median painossa tai toimittaa valmiiksi painetun materiaalin. Liitteen peruminen vähintään kaksi viikkoa ennen jakelupäivää. HINNSTO: ESIPINETUT LIITTEET M-L: paino koko painos Hbl osapainos Hbl** ja koko painos bl, VN, ÖN tai LS 30 g 0,17 /kpl 0,19 /kpl 50 g 0,18 /kpl 0,20 /kpl 70 g 0,19 /kpl 0,23 /kpl 90 g 0,24 /kpl 0,29 /kpl 130 g 0,31 /kpl 0,36 /kpl 150 g 0,34 /kpl 0,41 /kpl Yli 150 g sopimuksen mukaan Västra Nylandin ja Loviisan Sanomien välissä julkaistavista liitteistä veloitamme + 0,05 /kpl käsin tehtävän työn johdosta. HINNSTO: KSF MEDISS PINETUT LIITTEET M L: tabloidi* koko painos Hbl osapainos Hbl** ja koko painos bl, VN, ÖN tai LS 8 sivua 0,21 /kpl 0,25 /kpl 12 sivua 0,22 /kpl 0,26 /kpl 16 sivua 0,23 /kpl 0,28 /kpl 20 sivua 0,25 /kpl 0,30 /kpl 24 sivua 0,28 /kpl 0,33 /kpl * 4 sivun, 6 sivun, 8 sivun, 10 sivun ja 12 sivun broadsheet-koko myös mahdollisia. ** Min kpl Hbl:n osapainoksessa. HUOM! VN, bl ja ÖN vain koko painos. Västra Nylandin välissä julkaistavista liitteistä veloitamme + 0,05 /kpl käsin tehtävän työn johdosta. Sunnuntaihinta +50 %. Liitteen hinnasta myönnämme vain mediatoimistoalennuksen. Laskutus ustuu päivän levikkiin. Lisäpainos KSF Mediassa painetuille liitteille 100 /1 000 kpl Hintoihin lisätään alv 24 %. Esipainetut liitteet: päivän levikki + 10 % lähetettävä painoon. Minimikoko on 5. Liite/insertti on hyväksytettävä painossa 2 viikkoa ennen julkaisua.

20 KSF MEDI MEDIKorttI 2014 HL 20 ILMOIT OSOITTEESS HbL.FI Hbl:n verkosivustolla on viikoittain n uniikkia kävijää (syksy 2013). Keskimäärin kävijät viettävät sivustolla 7 min. (Google nalytics) Sivujen käyttäjistä 58 % on miehiä, 42 % on naisia, 50 % käy sivuilla päivittäin tai useammin, 46 % verkkosivujen käyttäjistä ei lue Hbl:n paperilehteä säännöllisesti ja 36 % asuu taloudessa jonka bruttotulot ylittävät /vuosi. (Lähde: Spot 2013) TIETOKONE J TbLETTI ÄLYPUHELIN M1 5 HINT SIVUNÄYTTÖJEN MUKN Mainosmuoto Koko (px) CPM Minimi 1 Jättibanneri (kiinteä logopalkki) 728*90 10 / näyttöä 2 Paraatipaikka (frekvenssi 1 2) 980* / näyttöä Panoraama 980*120 6 / näyttöä 3 Jättibanneri 728*90 5 / näyttöä Laajeneva jättibanneri 728*300 6 / näyttöä 4 oksi 300*250 5 / näyttöä 5 Jättiboksi 468*400 6 / näyttöä 6 Suurtaulu 140*350 5 / näyttöä Pidennetty suurtaulu 160*600 6 / näyttöä Laajeneva suurtaulu 280*350 7 / näyttöä Laajeneva pidennetty suurtaulu 300*600 9 / näyttöä 7 road lock 980* x 140* / näyttöä 8 tapetti (taustakuva) 15 / näyttöä 9 Interstitiaali (Frekvenssi 1) 956* / näyttöä MObIILI M1 300* / näyttöä M2 300* / näyttöä Videomainonta: kysy myyjiltämme

21 KSF MEDI MEDIKorttI 2014 HL 21 bnneriminosten INEISTOVTIMUKSET INEISTONJÄTTÖ Valmiiden gif-, jpeg-, png- tai swf-bannereiden tulee olla KSF Medialla viimeistään 2 työpäivää ennen kampanja-avausta. Muita tiedostomuotoja olevat bannerit (esim. HtML5, java, js tai dhtml) tulee olla KSF Medialla viimeistään 5 työpäivää ennen kampanja-avausta. KSF Median tuottaessa bannerin aineistojen tulee olla KSF Medialla viimeistään 5 työpäivää ennen kampanja-alkua. anneriaineistot lähetetään sähköpostitse osoitteeseen webbannons@ksfmedia.fi Kaikkien aineistojen yhteydessä on ilmoitettava ilmoittajan tai kampanjan nimi kampanja-avauksen päivämäärä ja aika sijoitus (ks. sijoituslista) ja tuote (hbl.fi, vastranyland.fi, bbl.fi, on.fi, lovari.fi ) bannerin linkkitiedot mahdolliset taittotoiveet (jos banneri tuotetaan KSF Medialla) ilmoittajan yhteystiedot VLMIIT STTTISET bnnerit Valmiiden gif-, jpeg- ja png-bannereiden resoluutio tulee olla 72 dpi. VLMIIT FLSH-INEISTOT Flash-bannerit näkyvät vain Flashia tukevissa selaimissa. Näkyvyyden varmistamiseksi lähetykseen pitää sisällyttää myös staattinen gif-, jpeg- tai png-kuva. Flash-bannereiden on oltava yhteensopivia Flash 9 tai uudemman kanssa. Flash-tiedostojen framerate tulee olla fps. Flash-bannerit eivät itsessään saa linkittyä verkkosivustoon, linkit on lisättävä clicktg-muuttujalla. anneriääniä saa käyttää vain jos on olemassa hiljennysnappi. KSF MEDIN TUOTTMT bnnerit Graafi sta tuotantoa varten aineiston ohessa on annettava seuraavat tiedot: käsikirjoitus doc-, rtf- tai txt-tiedostomuodossa alkuperäiskuvat gif-, jpeg- tai png-tiedostomuodossa (logot, sisältö) ohjeet ja toiveet RJOITETTU IK & ERIKOISINEISTO Sivunäyttöjen määrään perustuvaan hintaan ostettu kampanja voidaan rajoittaa tiettyyn päivään tai kellonaikaan < 24 h, lisämaksu + 20 %. Erikoisbanneri, video ja ääni: lisämaksu + 20 %. Pidätämme oikeuden olla julkaisematta aineistoa toiminnan sopimattomuuden, laittomuuden tai muun seikan takia. bnneriminosten TUOTNTO Veloitamme bannerin tuottamisesta 50 /tunti + alv 24 %.

22 KSF MEDI MEDIKorttI 2014 HL 22 ILMOIT EHbL:SSÄ Näköislehti ehbl on toiseksi ladatuin sanomalehtiaplikaatio ios- ja ndroid-laitteilla. Lukijoita useita tuhansia joka viikko. ILMOITUSINEISTO Pysty 768 x 960 Vaaka 1024 x 748 VIIKKOHINT Sijoitus Koko (px) Hinta 1 Interstitial 768*960/1024*748 Kysy myyjiltämme

23 KÄRKIMEDI TVOITT VLTKUNNLLISESTI SEKÄ PIKLLISESTI PINETTUN J SÄHKÖISESTI Kärkimedia-lehdet tavoittavat huikeat yli 3,6 miljoonaa lukijaa säännöllisesti. Suomalaiset lukevat yhä innokkaasti sanomalehtiä. Tavat käyttää sanomalehtimediaa ovat monipuolistuneet. Painetun lehden rinnalle ovat tulleet jäädäkseen verkkosivustot, tabletit sekä mobiilipalvelut, joiden osuus Kärkimedia-lehdistä kasvaa edelleen. Kärkimedian omistaa 34 oman paikkakuntansa arvostetuinta sanomalehteä, muun muassa sanomalehti, jonka mediaopasta parhaillaan luet. SNOMLEHDET VERKKOSIVUSTOT KÄYTETTÄVISSÄ OLEVT MEDIT LEHTI MRKKIN-LUE LEVIKKI LUKIJT KÄVIJÄ- MÄÄRÄ YHTEIS- TVOITTVUUS 1 Helsingin Sanomat Pääkaupunkiseutu amulehti Tampere Turun Sanomat Turku Kaleva Oulu Keskisuomalainen Jyväskylä Savon Sanomat Kuopio Varkaus Etelä-Suomen Sanomat Lahti Ilkka Seinäjoki Satakunnan Kansa Pori Hufvudstadsbladet Pääkaupunkiseutu Karjalainen Joensuu Lapin Kansa Rovaniemi Etelä-Saimaa Lappeenranta Hämeen Sanomat Hämeenlinna Kouvolan Sanomat Kouvola Keskipohjanmaa Kokkola Pietarsaari Länsi-Savo Mikkeli Pohjalainen Vaasa Salon Seudun Sanomat Salo Kymen Sanomat Kotka amuposti Hyvinkää Riihimäki Vasabladet Vaasa Keski-Uusimaa Tuusula Kerava Järvenpää Kainuun Sanomat Kajaani Pohjolan Sanomat Kemi-Tornio Itä-Savo Savonlinna Länsi-Suomi Rauma Österbottens Tidning Kokkola Pietarsaari Demokraatti Pääkaupunkiseutu Länsi-Uusimaa Lohja Forssan Lehti Forssa Iisalmen Sanomat Iisalmi Uusimaa Porvoo Loviisa Itä-Häme Lahti Lähde: Levikintarkastus 2012, KMT Lukija Syksy 2012/Kevät 2013 SNOM- LEHTI VERKKO TLETTI MOIILI SNOMLEHDET VERKKOSIVUSTOT Yhteislevikki Eri kävijät, viikko 2,3 milj. KOKONISTVOITTVUUS 3,6 milj. LVR LLON KTU 3 C HELSINKI KTSO VIIMEISIMMÄT LUVUT:

24 KSF MEDI MEDIakortti 2014 HL 24 YHTEYSHENKILÖT // HELSINKI MEDIMYYNTI Risto Wibom kaupallinen johtaja Gerd Johansson myyntiryhmänpäällikkö Kim Fältmarsch myyntipäällikkö Isadora Kamotskin myyntipäällikkö ndreas Rundlöf myyntipäällikkö Joachim Standertskjöld myyntipäällikkö Matti Oja myyntipäällikkö Nina Kallio Key ccount Manager Marja-Sisko Lappalainen myyntipäällikkö MYYNTIPLVELU Christel achér irgitta Gestrin S-posti:

25 2.1 KSF MEDI MEDIKorttI 2014 VN 25 Suomen paras paikallislehti 2013 JULKISIJ & KUSTNTJ KSF Media b oikotie 4, tammisaari SNOMLEHTIEN LIITON KILPILU Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla tommy Westerlund, päätoimittaja, VN Vastaava päätoimittaja: tommy Westerlund LEVIKKI J LUKIJMÄÄRÄ Levikki: (LT 2012) Lukijamäärä : (levikki x 2,5) Puoluekanta: sitoutumaton. Sanomalehtien liiton jäsen. MYYNTI, MRKKINOINTI & HLLINTO oikotie 4, tammisaari voinna ma pe klo 8 16 Puh Faksi S-posti annons@vastranyland.fi LEVIKKILUE J PEITTO Västra Nyland-lehdellä tavoitat parhaiten ruotsin- ja kaksikieliset läntisellä Uudellamaalla. HNKO 36 % RSEPORI 63 % LOHJ 14 % INKOO 58 % SIUNTIO 36 % KIRKKO- NUMMI 21 % LT 2012 HNKO ulevardi 20, Hanko Puh PINO Salon Lehtitehdas Örninkatu 14 (PL 117) Salo

26 KSF MEDI MEDIKorttI 2014 VN 26 VÄSTR NYLND DIGITLISET TUOTTEET Painettu lehti Västra Nylandin lehtitilaus x Västra Nylandin digitilaus evn ppstoresta ja Google Playsta evn tableteille ja älypuhelimille x x x evn tietokoneille x x HL+ x x x KSF Median tekstiarkisto x x Etukortti x HL+ vastranyland.fi :lla viikoittaisella uniikkikävijällä vastranyland.fi on paras kanava länsiuusimaalaisten tavoittamiseksi verkossa. evn tablettitietokoneille ja älypuhelimille evn-näköislehti on lukijaystävällinen kopio painetusta lehdestä. evn tablettitietokoneille ja älypuhelimille sisältää samat ilmoitukset kuin painettu lehti ja mahdollistaa lisäksi ainutlaatuiset kokosivuilmoitukset lehden sivujen välissä. Kysy lisää myynnistämme! Saavutat: evn-näköislehden tabletti- ja älypuhelinversion lukijat Länsi-Uudellamaalla. HbL+ HL+ on Suomen ensimmäinen yhteiskunnallinen aikakauslehti tableteille, tietokoneille ja älypuhelimille. ikakauslehti tarjoaa syventävää lukemista sekä katsauksen ajankohtaisiin yhteiskuntailmiöihin ja kulttuuritapahtumiin. HL+ sisältää parhaimmat palat viidestä ruotsinkielisistä lehdistämme Hufvudstadsbladet, Västra Nyland, orgåbladet, Östra Nyland ja aikakauslehdestä Forum för ekonomi och teknik, sekä varta vasten HL+:lle luotua ainutlaatuista interaktiivista sisältöä. ikakauslehti mahdollistaa ainutlaatuiset kokosivuilmoitukset juttujen välissä ja antaa mainostajille mahdollisuuden huomiota herättävään ilmoitteluun täysin uudessa foorumissa. Kysy lisää myynnistämme! Saavutat: markkinoiden uusimpien tuotteiden varhaisimmat omaksujat. evn tietokoneille evn-näköislehti on lukijaystävällinen kopio painetusta lehdestä. Näköislehti tietokoneille vaatii dobe Flash Player -selainlaajennusta ja sisältää täsmälleen samat ilmoitukset kuin painettu lehti. Näköislehteä voi lukea osoitteessa epaper.vastranyland.fi

27 KSF MEDI mediakortti 2014 VN 27 ILMOITUKSET TEKSTISSÄ: MODUULIT & HINNSTO [5 palstaa] 10 p x 365 mm p x 180 mm PLSTLEVEYS: 5 PLST: ILMOITUKSET TEKSTISSÄ 1 p 47 mm 2 p 99 mm 3 p 150 mm 4 p 5 p 254 mm 10 p 530 mm C 5 p x 365 mm p x 273 mm p x 226 mm p x 180 mm : 5 p x 134 mm, : 5 p x 88 mm, C: 5 p x 42 mm, 592 C 3 p x 365 mm p x 273 mm p x 226 mm p x 180 mm : 3 p x 134 mm, : 3 p x 88 mm, 710 C: 3 p x 42 mm, 370 C C C D : 2 p x 365 mm, : 2 p x 273 mm, : 2 p x 226 mm, : 2 p x 180 mm, 947 : 2 p x 134 mm, 710 : 2 p x 88 mm, 474 C: 2 p x 42 mm, 250 : 1 p x 365 mm, 947 : 1 p x 273 mm, 710 C: 1 p x 226 mm, 592 : 1 p x 180 mm, 474 : 1 p x 134 mm, 331 C: 1 p x 88 mm, 250 D: 1 p x 42 mm, 135 SPECILMODULER Etusivu Etusivu Takasivu (Sää) ERIKOISRTKISUT? 5 p x 315 mm p x 30 mm 515 : 190 x 30 mm, 165 tai 95 x 30 mm, 99 : 5 x 134 mm, Etkö löydä etsimääsi moduulivalikoimastamme? Ota yhteyttä myyntipäällikköön, kerron ehdotuksesi niin keskustellaan lisää. Määräpaikka +10 %

28 KSF MEDI mediakortti 2014 VN 28 HINNSTO LUOKITELLUT ILMOITUKSET Tekstin jälkeen sis. 4-väri 2,07 /pmm Työpaikkailmoitukset sis. 4-väri 2,41 /pmm Kaikki yli 100 pmm työpaikkailmoitukset julkaistaan myös osoitteessa jobben.fi. Rivi-ilmoitukset 5,77 (hinta per rivi, min. 2 riviä) Till er tjänst : Service (to)/hälsa (la) 13,66 /kpl koko 1 x 15 mm 18,87 /kpl koko 1 x 30 mm Yhdistyspalsta vi möts 3,77 hinta per rivi Pryltorget (yks. henkilöille) 9,38 Kpl-hinta, max. 1 x 70 mm Västiskortilla Ilmainen Ilmainen il- och båtmarknad 17,95 Kpl-hinta, max. 1 x 70 mm kuvalla 23,05 Kpl-hinta, max. 1 x 70 mm PLSTLEVEYS: 6 PLST: LUOKITELLUT ILMOITUKSET & PERHEILMOITUKSET 1 p 39 mm 2 p 82 mm 3 p 125 mm 4 p 168 mm 5 p 6 p 254 mm KORKEUS Ilmoitukset tekstin jälkeen ja perheilmoitukset, rivi-ilmoituksia lukuunottamatta, määritellään 5 mm tarkkuudella. Sivun maksimikorkeus 365 mm. PERHE-ILMOITUKSET Kuolinilmoitukset 1,59 Pmm Syntyneet, kastetut, kihlautuneet, 50 Kpl-hinta, koko 1 x 50 mm 60 Kpl-hinta, koko 1 x 75 mm 75 Kpl-hinta, koko 1 x 100 mm, 2 x 50 mm Kiitos ja onnitteluilmoitukset 35 Kpl-hinta, koko 1 x 30 mm 50 Kpl-hinta, koko 1 x 50 mm ineisto-osoite: annons@vastranyland.fi Hintoihin lisätään alv 24 %. MUUT VELOITUKSET Laskutuslisä alle 31 laskusta on 6,20 (sis. alv). ikataulu Julkaisupäivä Varaus Käännös, Valmiit aineistot valmistus, oikoluku tiistai ma pe ma keskiviikko ti ma ti torstai ke ti ke perjantai to ke to lauantai to to pe Mega (keskiviikko) pe ma Teemat kolme arki- kaksi arkipäivää ennen päivää ennen

29 KSF MEDI mediakortti 2014 VN 29 VRUKSET & LENNUKSET ILMOITUSVRUKSET Ilmoitusvaraus tapahtuu soittamalla Västra Nylandin ilmoitusosastolle, puh tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen Ilmoitustilaa voi varata myös myyjiltämme. Ilmoitusosasto avoinna arkisin klo PERUUTUKSET Ilmoitusten peruutuksissa noudatamme seuraavaa aikataulua: etusivu kaksi viikkoa ennen julkaisupäivää, teksti-ilmoitukset viikkoa ennen julkaisupäivää. Näitä aikatauluja myöhäisemmistä peruutuksista veloitamme 50 % ilmoitushinnasta. Ilmoitusten peruuttaminen tulee tapahtua myyntipalvelun aukioloaikana. PKETTILENNUS* Jos ostat mediatilaa useasta lehdestä tai verkkosivuista viikon sisällä, myönnämme pakettialennuksen. *) Pakettialennusta ei myönnetä vaali-ilmoituksista, kuolin ilmoituksista tai liitteistä. KNVIEN MÄÄRÄ LENNUS 2 lehteä/2 saittia 5 % 3 lehteä/3 saittia 10 % 4 tai enemmän lehteä/saittia 15 % MINOS- J MEDITOIMISTOKORVUS Västra Nyland myöntää hyväksymilleen mainos- ja mediatoimistoille 15 %:n alennuksen. lennuksen saaminen edellyttää, että toimisto noudattaa lehden aineisto- ja maksuaikatauluja. TOISTOLENNUS Kun ilmoitus toistetaan muuttumattomana 14 päivän sisällä, myönnämme 10 %:n toistoalennuksen. Kaikki toistoilmoitukset tulee varata kerralla. Ei oikeuta muihin asiakasalennuksiin. KMPNJ-LENNUS Teemojen yhteydessä. Kysy lisää myyjiltämme. VUOSISOPIMUS Sopimuksen mukaan. Edellyttää kirjallista sopimusta. lennus riippuu vuosittaisesta koko nais volyymistä ja on vaihtoehto muiden asiakasalennusten ja kampanja-alennusten kanssa. Ei koske rekrytointi-ilmoituksia. VLILENNUS Vaalien yhteydessä myönnämme 30% alennuksen. Ei oikeuta muihin asiakasalennuksiin. VIHTOILMOITUKSET Sanomalehtien Liiton jäsenlehdille myönnetään 15 %:n välityspalkkio. MKSUEHDOT Maksun saaja: KSF Media b. Mediatoimistot: 30 päivää netto tai 14 päivää 1 % kassa-alennus. Viivästyskorko 8 % + Suomen Pankin viitekorko. REKLMTIOT Reklamaatiot tulee tehdä Västra Nylandin ilmoitusosastolle, puh (ark. klo 8 16). TILINUMEROT Nordea IN: FI IC: NDEFIHH ktia IN: FI IC: HELSFIHH Danske ank IN: FI IC: DFIHH ndelsbanken IN: FI IC: OKOYFIHH LEHDEN VSTUU Lehden suurin vastuu ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta sekä muille lehdille valmistetun aineiston valmistuskustannukset. Lehti ei vastaa julkaisematta jääneen ilmoituksen aiheuttamasta vahingosta. Mahdolliset huomautukset on tehtävä 8 päivän kuluessa ilmestymispäivästä. Lehti pidättää itsellään oikeuden evätä sopimattomat ilmoitukset sekä erottaa tekstintapaiset ilmoitukset annons merkinnällä. Lehti ei vastaa vahingosta, joka on aiheutunut ilmoituksen poisjäämisestä, kun ilmoitus on toimitettu sähköpostitse, mutta ei ole saapunut perille määräajan sisällä.

30 KSF MEDI mediakortti 2014 VN 30 ILMOITUSINEISTO Suosittelemme, että aineisto lähetetään meille PDF-muodossa (Portable Document Format). Tarkista aina PDF-tiedostot ennen kuin lähetät ne. Lisätietoja painokelpoisen PDF:n teosta saat meiltä: , PDF-tiedostojen lisäksi otamme vastaan seuraavissa ohjelmissa tehtyjä tiedostoja: In- Design CS5, Illustrator CS3 ja Photoshop CS3 tai kyseisten ohjelmien vanhemmissa versioissa tehtyjä tiedostoja. Suosituksena on käyttää dobe Fontfolio 8.0 Postscriptiin kuuluvia kirjasimia. True- Type-kirjasimia ei saa käyttää. Mikäli aineisto sisältää muita kirjasintyyppejä, on ne muutettava grafiikaksi tai lähetettävä aineiston mukana. Lisäksi toivomme, että kaikki tekstit lähetetään grafiikkana jos mahdollista - silloinkin kun ilmoitus lähetetään PDF-tiedostona. Mikäli käännämme ilmoituksenne, tulee sen lähettää työstettävässä muodossa. KUVT & VÄRIT Kuvat toimitetaan tiff-, eps- tai jpeg-muodossa. Resoluutio vähintään 170 dpi. Värikuvat tallennettuna CMYK-muodossa ja mustavalkoiset kuvat harmaasävy-muodossa. KOOT Dokumentin tulee olla samankokoinen kuin ilmoitukselle varattu ilmoitustila. Ilmoitukset eivät tarvitse leikkuuvaraa tai leikkuumerkkejä. MEILLÄ TUOTETUT ILMOITUKSET Lähetä luonnos, logo ja kuvat. Tekstit lähetetään MS Word tai RTF-muodossa. Ilmoita myös ilmoituksen koko, julkaisupäivä(t) sekä yhteystiedot. KÄÄNNÖS- J TEKSTIPLVELU Tuotteet ja palvelut, tarjoukset ja imagomainokset, rekrytointi ja lanseeraukset. Riippumatta viestisi sisällöstä autamme sinua muotoilemaan viestisi sisällön otsikosta leipätekstiin, selkeälle ja myyvälle ruotsinkielelle. Palvelu on ilmoittajille maksuton. Ei koske valtiollisia eikä kunnallisia ilmoituksia, kuulutuksia tai näihin verrattavia tiedoksiantoja. Nämä odotamme saavamme asiakkailta ruotsinkielisinä. Ota yhteyttä, kun haluat lisätietoja tekstipalvelun toiminnasta ja ehdoista. Puh , sähköposti: ilmoitus@ksfmedia.fi

31 KSF MEDI mediakortti 2014 VN 31 LIITTEET, TEEMT & ILMESTYMISPÄIVÄT MEG-JKELU KERRN KUUKUDESS YLI TLOUTEEN: Västiksen Mega-jakelut ovat vakiinnuttaneet asemansa menestyksekkäänä ilmoitusratkaisuna. Mega-jakelun yhteydessä Västra Nyland jaetaan varhaisjakelussa jokaiseen talouteen Hangossa, Raaseporissa ja Inkoossa. Jakelun hoitaa Itella. TOIMITUKSELLISET LIITTEET 2014: keskiviikko 9.4. Hem & Trädgård* (koti ja puutarha-teema) maanantai Sommar 2014*+** (Kesälehti) keskiviikko ygga & Inreda (Rakentamisen ja sisustamisen teema) Kiinteistöliite VN Hem & VN Kodit ilmestyy jokaisessa Mega-jakelussa (paitsi ma 27.5.). * jaetaan kotiosoitteeseen sellaisille henkilöille, joilla on vapaa-ajanasunto VN:n pääasiallisella ilmestymisalueella, mutta eivät asu vakituisesti kyseisellä alueella. ** jaetaan Megana. MEG-JKELUT 2014: keskiviikko keskiviikko keskiviikko keskiviikko keskiviikko 7.5. keskiviikko keskiviikko keskiviikko keskiviikko keskiviikko keskiviikko keskiviikko KUSTENS ÅTMRKND (VENEMRKKINT) yksityisasiakkaille: Ilmoitus julkaistaan keväällä 2014 Hbl:ssä, VN:ssä, bl:ssä ja ÖN:ssä lauantaina 5.4. sekä i HL:ssä torstaina ja LS:ssa perjantaina 4.4. Ilmoitus julkaistaan syksyllä 2014 Hbl:ssä, VN:ssä, bl:ssä ja ÖN:ssä lauantaina sekä i HL:ssä torstaina 9.10 ja LS:ssa perjantaina KUSTENS MC-MRKND (MC-MRKKINT) yksityisasiakkaille: Ilmoitus julkaistaan samana päivänä HL:ssä, VN:ssä, L:ssä ja ÖN:ssä, lauantaina sekä i HL:ssä keskiviikkona ja LS:ssa perjantaina Västra Nylnad ei ilmesty 2014 Västra Nyland ilmestyy viidesti viikossa tiistaista lauantaihin. Lehti ei ilmesty: keskiviikko torstai tiistai lauantai tiistai keskiviikko 1.1. uudenvuodenpäivä 2.1. uudenvuodenpäivän jälkeinen päivä 7.1. loppiaisen jälkeinen päivä pääsiäislauantai pääsiäispäivän jälkeinen päivä 2.5. vapun jälkeinen päivä perjantai perjantai lauantai torstai perjantai lauantai helatorstain jälkeinen päivä juhannusaatto juhannuspäivä joulupäivä tapaninpäivä tapaninpäivän jälkeinen päivä

32 KSF MEDI mediakortti 2014 VN 32 LIITE Mikäli viestisi vaatii paljon tilaa, sisältää paljon tekstiä tai kuvia on ilmoitusliite oivallinen vaihtoehto. Hyödyt ovat moninaiset. Voit valita, julkaistaanko liitteesi koko painoksessa tai osapainoksessa. Liitteen avulla huomio keskittyy vain sinun viestiisi. Julkaisemme vain yhden liitteen päivässä. Ilmoittaja voi painattaa liitteensä KSF Median painossa tai toimittaa valmiiksi painetun materiaalin. Liitteen peruminen vähintään kaksi viikkoa ennen jakelupäivää. HINNSTO: ESIPINETUT LIITTEET M-L: paino koko painos Hbl osapainos Hbl** ja koko painos bl, VN, ÖN tai LS 30 g 0,17 /kpl 0,19 /kpl 50 g 0,18 /kpl 0,20 /kpl 70 g 0,19 /kpl 0,23 /kpl 90 g 0,24 /kpl 0,29 /kpl 130 g 0,31 /kpl 0,36 /kpl 150 g 0,34 /kpl 0,41 /kpl Yli 150 g sopimuksen mukaan Västra Nylandin välissä julkaistavista liitteistä veloitamme + 0,05 /kpl käsin tehtävän työn johdosta. HINNSTO: KSF MEDISS PINETUT LIITTEET M L: tabloidi* koko painos Hbl osapainos Hbl** ja koko painos bl, VN, ÖN tai LS 8 sivua 0,21 /kpl 0,25 /kpl 12 sivua 0,22 /kpl 0,26 /kpl 16 sivua 0,23 /kpl 0,28 /kpl 20 sivua 0,25 /kpl 0,30 /kpl 24 sivua 0,28 /kpl 0,33 /kpl * 4 sivun, 6 sivun, 8 sivun, 10 sivun ja 12 sivun broadsheet-koko myös mahdollisia. ** Min kpl Hbl:n osapainoksessa. HUOM! VN, bl ja ÖN vain koko painos. Västra Nylandin välissä julkaistavista liitteistä veloitamme + 0,05 /kpl käsin tehtävän työn johdosta. Sunnuntaihinta +50 %. Liitteen hinnasta myönnämme vain mediatoimistoalennuksen. Laskutus ustuu päivän levikkiin. Lisäpainos KSF Mediassa painetuille liitteille 100 /1 000 kpl Hintoihin lisätään alv 24 %. Esipainetut liitteet: päivän levikki + 10 % lähetettävä painoon. Minimikoko on 5. Liite/insertti on hyväksytettävä painossa 2 viikkoa ennen julkaisua.

33 KSF MEDI MEDIKorttI 2014 VN 33 Sivuistolla on noin eri kävijää viikossa. He viettävät keskimäärin 4 min. sivuillamme. (Google nalytics, syksy 2013) HINT SIVUNÄYTTÖJEN MUKN Mainosmuoto Koko (px) CPM Minimi 1 Jättibanneri (kiinteä logopalkki) 728*90 10 / näyttöä 2 Jättibanneri 728*90 5 / näyttöä Laajeneva jättibanneri 728*300 6 / näyttöä 3 Suurtaulu 140*350 5 / näyttöä Pidennetty suurtaulu 160*600 6 / näyttöä Laajeneva suurtaulu 280*350 7 / näyttöä Laajeneva pidennetty suurtaulu 300*600 9 / näyttöä 4 oksi 300*250 5 / näyttöä Laajeneva oksi 300*500 6 / näyttöä 5 Jättiboksi 468*400 6 / näyttöä 6 Paraatipaikka (frekvenssi 1 2) 980* / näyttöä Panoraama 980*120 6 / näyttöä 7 road lock/hevosenkenkä 980* x 140* / näyttöä Kulma 980* * / näyttöä 8 tapetti (taustakuva) 15 / näyttöä 9 Interstitiaali (Frekvenssi 1) 956* / näyttöä Hintoihin lisätään alv 24 %. Pidätämme oikeuden olla julkaisematta aineistoa jota pidämme sopimattomana.

34 KSF MEDI MEDIKorttI 2014 VN 34 bnneriminosten INEISTOVTIMUKSET INEISTONJÄTTÖ Valmiiden gif-, jpeg-, png- tai swf-bannereiden tulee olla KSF Medialla viimeistään 2 työpäivää ennen kampanja-avausta. Muita tiedostomuotoja olevat bannerit (esim. HtML5, java, js tai dhtml) tulee olla KSF Medialla viimeistään 5 työpäivää ennen kampanja-avausta. KSF Median tuottaessa bannerin aineistojen tulee olla KSF Medialla viimeistään 5 työpäivää ennen kampanja-alkua. anneriaineistot lähetetään sähköpostitse osoitteeseen webbannons@ksfmedia.fi Kaikkien aineistojen yhteydessä on ilmoitettava ilmoittajan tai kampanjan nimi kampanja-avauksen päivämäärä ja aika sijoitus (ks. sijoituslista) ja tuote (hbl.fi, vastranyland.fi, bbl.fi, on.fi, lovari.fi ) bannerin linkkitiedot mahdolliset taittotoiveet (jos banneri tuotetaan KSF Medialla) ilmoittajan yhteystiedot VLMIIT STTTISET bnnerit Valmiiden gif-, jpeg- ja png-bannereiden resoluutio tulee olla 72 dpi. VLMIIT FLSH-INEISTOT Flash-bannerit näkyvät vain Flashia tukevissa selaimissa. Näkyvyyden varmistamiseksi lähetykseen pitää sisällyttää myös staattinen gif-, jpeg- tai png-kuva. Flash-bannereiden on oltava yhteensopivia Flash 9 tai uudemman kanssa. Flash-tiedostojen framerate tulee olla fps. Flash-bannerit eivät itsessään saa linkittyä verkkosivustoon, linkit on lisättävä clicktg-muuttujalla. anneriääniä saa käyttää vain jos on olemassa hiljennysnappi. KSF MEDIN TUOTTMT bnnerit Graafi sta tuotantoa varten aineiston ohessa on annettava seuraavat tiedot: käsikirjoitus doc-, rtf- tai txt-tiedostomuodossa alkuperäiskuvat gif-, jpeg- tai png-tiedostomuodossa (logot, sisältö) ohjeet ja toiveet bnneriminosten TUOTNTO Veloitamme bannerin tuottamisesta 50 /tunti + alv 24 %.

Eteläkärjen ykkönen. Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT LUKIJAPEITTO. Hanko 39 % RAASEPORI HANKO

Eteläkärjen ykkönen. Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT LUKIJAPEITTO. Hanko 39 % RAASEPORI HANKO KSF MEDI MEDIKORTTI 2013 HL 61 Eteläkärjen ykkönen Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT JULKISIJ & KUSTNTJ KSF Media b ulevardi 20, 10900 Hanko www.hangonlehti.fi Tommy Westerlund 029 0801 392 LUKIJPEITTO

Lisätiedot

Vahvasti paikallinen

Vahvasti paikallinen MEDIKORTTI 201 Vahvasti paikallinen Micaela Röman, päätoimittaja, ÖN IKTULU Julkaisupäivä Varaukset Käännös, valmistus, oikoluku Valmiit aineistot tiistai pe 10.00 pe 12.00 ma 11.00 keskiviikko ma 10.00

Lisätiedot

Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla

Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla MEDIKORTTI 2015 LEVIKKILUE J KOKONISTVOITTVUUS Västra Nyland-lehdellä tavoitat parhaiten ruotsinkielisen ja kaksikielisen väestön länsi-uudellamaalla. KENET TVOITT? VN-lukija sekä tienaa että kuluttaa

Lisätiedot

Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla

Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla 2.1 KSF MEDI MEDIKORTTI 2013 VN 23 Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla Tommy Westerlund, päätoimittaja, VN JULKISIJ & KUSTNTJ KSF Media b Oikotie 4, 10600 Tammisaari www.vastranyland.fi Vastaava päätoimittaja:

Lisätiedot

Seudun tilatuin ja luetuin paikallislehti

Seudun tilatuin ja luetuin paikallislehti KSF MEDI MEDIKORTTI 2013 LS 53 Seudun tilatuin ja luetuin paikallislehti rto Henriksson, päätoimittaja, LS JULKISIJ & KUSTNTJ Loviisan Sanomain Osakeyhtiö, KSF Media b tytäryhtiö Postiosoite: Sibeliuksenkatu

Lisätiedot

LEVIKKIALUE JA PEITTO. Östra Nyland-lehdellä tavoitat parhaiten ruotsin- ja kaksikieliset itä-uudellamaalla.

LEVIKKIALUE JA PEITTO. Östra Nyland-lehdellä tavoitat parhaiten ruotsin- ja kaksikieliset itä-uudellamaalla. KSF MEDI MEDIKORTTI 2013 ÖN 43 Paras paikallinen Stefan Holmström, päätoimittaja, ÖN JULKISIJ & KUSTNTJ KSF Media b Sibeliuksenkatu 10 Postiosoite PL 58, 07901 Loviisa www.on.fi Vastaava päätoimittaja:

Lisätiedot

Eteläkärjen ykkönen. Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT LUKIJAPEITTO. Hanko 59 % Raasepori 12 % RAASEPORI HANKO

Eteläkärjen ykkönen. Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT LUKIJAPEITTO. Hanko 59 % Raasepori 12 % RAASEPORI HANKO KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2013 HL 53 Eteläkärjen ykkönen Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT JULKAISIJA & KUSTANTAJA KSF Media Ab Bulevardi 20, 10900 Hanko www.hangonlehti.fi Tommy Westerlund 029 0801 392

Lisätiedot

Seudun tilatuin ja luetuin paikallislehti

Seudun tilatuin ja luetuin paikallislehti 2.1 KSF MEDI MEDIKorttI 2014 LS 58 Seudun tilatuin ja luetuin paikallislehti rto Henriksson, päätoimittaja, LS JULKISIJ & KUSTNTJ Loviisan Sanomain osakeyhtiö, KSF Media b tytäryhtiö Postiosoite: Sibeliuksenkatu

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2014 1.0

MEDIAKORTTI 2014 1.0 MEDIKORTTI 2014 1.0 KSF MEDI MEDIakortti 2014 2 OLISIKO TÄMÄ SINUN KOHDERYHMÄ? Lukijamme muodostavat ainutlaatuisen kohderyhmän, ei pelkästään kielen vuoksi. Kohderyhmällä on korkeammat tulot ja korkeampi

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2014 1.0

MEDIAKORTTI 2014 1.0 MEDIKORTTI 2014 1.0 KSF MEDI MEDIakortti 2014 2 HUH HUH MIKÄ SUMU, MUTT URINKOHN SE SIELTÄ PILKISTÄÄ Onpa mielenkiitoinen vuosi mediassa takana päin ja vielä mielenkiitoisempi vuosi on edessä. Merkittävää

Lisätiedot

48 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 BBL KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 ÖN 49. Paras paikallinen. Camilla Berggren, päätoimittaja, ÖN

48 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 BBL KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 ÖN 49. Paras paikallinen. Camilla Berggren, päätoimittaja, ÖN 48 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 BBL KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 ÖN 49 Paras paikallinen Camilla Berggren, päätoimittaja, ÖN 50 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 ÖN KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 ÖN 51 JULKAISIJA & KUSTANTAJA

Lisätiedot

Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla

Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla 28 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 HBL KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 VN 29 Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla Tommy Westerlund, päätoimittaja, VN 30 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 VN KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 VN

Lisätiedot

38 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 VN KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 BBL 39. Vahvasti paikallinen. Stefan Holmström, päätoimittaja, Bbl

38 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 VN KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 BBL 39. Vahvasti paikallinen. Stefan Holmström, päätoimittaja, Bbl 38 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 VN KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 BBL 39 Vahvasti paikallinen Stefan Holmström, päätoimittaja, Bbl 40 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 BBL KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 BBL 41 JULKAISIJA

Lisätiedot

Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla

Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla 28 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 HBL KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 VN 29 Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla Tommy Westerlund, päätoimittaja, VN 30 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 VN KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 VN

Lisätiedot

Valitse Västis asiakkaasi tekevät niin!

Valitse Västis asiakkaasi tekevät niin! 28 MediakortTI 2009 MediakortTI 2009 29 Valitse Västis asiakkaasi tekevät niin! Tommy Westerlund, päätoimittaja 30 MediakortTI 2009 MediakortTI 2009 31 Lukijaprofiili Västra Nylandin lukijoilla on suuremmat

Lisätiedot

Katse korkealla ennakkoluulottomasti muttei sinisilmäisesti

Katse korkealla ennakkoluulottomasti muttei sinisilmäisesti KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2013 HBL 5 Katse korkealla ennakkoluulottomasti muttei sinisilmäisesti Jens Berg, päätoimittaja, Hbl JULKAISIJA & KUSTANTAJA KSF Media Ab Postiosoite: PL 217, 00101 Helsinki www.hbl.fi

Lisätiedot

Kun haet määrän sijasta laatua, Hbl on oikea valinta

Kun haet määrän sijasta laatua, Hbl on oikea valinta 12 MediakortTI 2009 MediakortTI 2009 13 Kun haet määrän sijasta laatua, Hbl on oikea valinta Hannu Olkinuora, päätoimittaja 14 MediakortTI 2009 MediakortTI 2009 15 JULKAISIJA & KUSTANTAJA Hufvudstadsbladet

Lisätiedot

14 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 HBL 15. Eväät huomiseen. Hannu Olkinuora, päätoimittaja, Hbl

14 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 HBL 15. Eväät huomiseen. Hannu Olkinuora, päätoimittaja, Hbl 1 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 011 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 011 HBL 15 Eväät huomiseen Hannu Olkinuora, päätoimittaja, Hbl 16 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 011 HBL KSF MEDIA MEDIAKORTTI 011 HBL 17 JULKAISIJA & KUSTANTAJA

Lisätiedot

PRINTIN HINNASTO 2016

PRINTIN HINNASTO 2016 PRINTIN HINNASTO 2016 SANOMALEHDET 2,5 miljoonaa lukijaa VERKKOSIVUSTOT 2,4 miljoonaa kävijää viikottain MOBIILI Yli 2,0 TABLETTI Yli 240 000 lukijaa viikottain miljoonaa kävijää viikottain VIDEO Yli 1

Lisätiedot

14 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 HBL 15. Eväät huomiseen. Hannu Olkinuora, päätoimittaja, Hbl

14 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 HBL 15. Eväät huomiseen. Hannu Olkinuora, päätoimittaja, Hbl 14 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 HBL 15 Eväät huomiseen Hannu Olkinuora, päätoimittaja, Hbl 16 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 HBL KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 HBL 17 JULKAISIJA & KUSTANTAJA

Lisätiedot

RAKENNA ASIAKASSUHTEESI OIKEALLA TAVALLA ASIAKKAAN KIELELLÄ. PARAS TAPA RANTAUTUA SUOMENRUOTSALAISEEN ARKEEN

RAKENNA ASIAKASSUHTEESI OIKEALLA TAVALLA ASIAKKAAN KIELELLÄ. PARAS TAPA RANTAUTUA SUOMENRUOTSALAISEEN ARKEEN MEDIAKORTTI 2 011 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 3 PARAS TAPA RANTAUTUA SUOMENRUOTSALAISEEN ARKEEN RAKENNA ASIAKASSUHTEESI OIKEALLA TAVALLA ASIAKKAAN KIELELLÄ. Mediaperheemme elää aktiivisesti lukijan arjessa

Lisätiedot

Seudun tilatuin ja luetuin paikallislehti

Seudun tilatuin ja luetuin paikallislehti -1..+1 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2013 LS 46 Seudun tilatuin ja luetuin paikallislehti Arto Henriksson, päätoimittaja, LS JULKAISIJA & KUSTANTAJA Loviisan Sanomain Osakeyhtiö, KSF Media Ab tytäryhtiö Postiosoite:

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Lisäjakeluja toispaikkakuntalaisille vapaa-ajan asunnon omistajille Lisäjakelut

Lisätiedot

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja Mediakortti 2018 Mediatiedot Kirkko ja kaupunki on Helsingin, Espoon ja Kauniaisten sekä Vantaan seurakuntien yhteinen media. Ilmoitukset ovat myös näköislehdissä verkkosivulla www.kirkkojakaupunki.fi

Lisätiedot

RAKENNA ASIAKASSUHTEESI OIKEALLA TAVALLA ASIAKKAAN KIELELLÄ. PARAS TAPA RANTAUTUA SUOMENRUOTSALAISEEN ARKEEN

RAKENNA ASIAKASSUHTEESI OIKEALLA TAVALLA ASIAKKAAN KIELELLÄ. PARAS TAPA RANTAUTUA SUOMENRUOTSALAISEEN ARKEEN MEDIAKORTTI 2 011 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2011 3 PARAS TAPA RANTAUTUA SUOMENRUOTSALAISEEN ARKEEN RAKENNA ASIAKASSUHTEESI OIKEALLA TAVALLA ASIAKKAAN KIELELLÄ. Mediaperheemme elää aktiivisesti lukijan arjessa

Lisätiedot

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja Mediakortti 2017 Mediatiedot Kirkko ja kaupunki on Helsingin, Espoon ja Kauniaisten sekä Vantaan seurakuntien uusi, yhteinen media. Ilmoitukset ovat myös näköislehdissä verkkosivulla www.kirkkojakaupunki.fi

Lisätiedot

mediakortti 2011 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi

mediakortti 2011 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi LIVET ÄR LOKALT ÅU 2011 Uudet ilmoituspaikat etusivulla Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Väri-ilmoitukset mustavalkoisen

Lisätiedot

Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla

Sinulle tärkein Länsi-Uudellamaalla FREDAG 23 SEPTEMBER 2011 VECKA 38 FREDAG 23 SEPTEMBER 2011 VECKA 38 Vare sig Sjundeåborna säger ja eller nej På måndag startar Folkhälsans mo- till en fusion så minskar kommunens val- tionskampanj Hälsostegen.

Lisätiedot

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Sitoutumaton paikallislehti Oy levikki 2526 (LT-2017); Sanomalehtien Liitto ry:n jäsen Toimituksen osoite Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Asiakaspalvelu-

Lisätiedot

Tekniset tiedot. Mainosmoduulien palstaleveydet (5 palstaa) 1 palsta 47 mm 2 palstaa 99 mm 3 palstaa 150 mm 5 palstaa 254 mm

Tekniset tiedot. Mainosmoduulien palstaleveydet (5 palstaa) 1 palsta 47 mm 2 palstaa 99 mm 3 palstaa 150 mm 5 palstaa 254 mm Mediatiedot 2017 Ilmestyminen Seitsemän kertaa viikossa Tavoittavuus Yhteistavoittavuus (printti ja verkko) 64 000 Lukijamäärä (printti) 30 000 hlö/lehti KMT 2016 Kävijämäärä (verkkosivusto) 65 000 TNS

Lisätiedot

PARAS TAPA RANTAUTUA SUOMENRUOTSALAISEEN ARKEEN

PARAS TAPA RANTAUTUA SUOMENRUOTSALAISEEN ARKEEN PARAS TAPA RANTAUTUA SUOMENRUOTSALAISEEN ARKEEN KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2012 3 ONKO SINULLA VARAA Suomen ostovoimaisin kohderyhmä odottaa viestiäsi omalla äidinkielellään. Suomen-ruotsalaisuuteen kuuluu,

Lisätiedot

Ilta-Sanomat. Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot puh Yritysasiakkaat: puh

Ilta-Sanomat. Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot puh Yritysasiakkaat: puh Suomen suurin iltapäivälehti ja Suomen myydyin irtonumerolehti on ollut suomalaisten puheenaiheiden tekijänä jo yli 80 vuotta. Ilta-Sanomia myydään tuhansissa lehtipisteessä ympäri Suomen ja se tavoittaa

Lisätiedot

Etelä-Karjala. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Kouvola

Etelä-Karjala. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Kouvola Etelä-Karjala Mediatiedot 2016 Ruokolahti Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki Kouvola Mikkeli Vartti Etelä-Karjala Vartti Etelä-Karjala jatkaa 49 vuotta ilmestyneen Kaupunkilehti Lappeenrantalaisen

Lisätiedot

Printin hinnasto 2018

Printin hinnasto 2018 Printin hinnasto 2018 SISÄLLYSLUETTELO KÄRKIMEDIA TAVOITTAA SUOMALAISET KOKONAISTAVOITTAVUUS, VIIKKO 3,8 miljoonaa KOKONAISTAVOITTAVUUS, VIIKKO 85 % Lehtien lukijat ja viikkokävijät...4 Kärkimedia on Suomi...

Lisätiedot

Tekniset tiedot. PAINOPINTA-ALA: koko sivu 254 x 365 mm. (etusivulla 254 x 316 mm)

Tekniset tiedot. PAINOPINTA-ALA: koko sivu 254 x 365 mm. (etusivulla 254 x 316 mm) Mediatiedot 2016 Ilmestyminen Seitsemän kertaa viikossa Jakelualue ja -määrä Yhteistavoittavuus (printti ja verkko) 47 000 Lukijamäärä (printti) 33 000 hlö/lehti KMT 2015 Kävijämäärä (verkkosivusto) 25

Lisätiedot

Katse korkealla ennakkoluulottomasti muttei sinisilmäisesti

Katse korkealla ennakkoluulottomasti muttei sinisilmäisesti 14 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2012 Katse korkealla ennakkoluulottomasti muttei sinisilmäisesti Jens Berg, päätoimittaja, Hbl KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2012 HBL 15 16 KSF MEDIA MEDIAKORTTI 2012 HBL JULKAISIJA &

Lisätiedot

Kärkimedia Digihinnasto

Kärkimedia Digihinnasto Kärkimedia Digihinnasto Hinnat voimassa 4.2.2019 alkaen 32 verkkosivustoa 2,3 miljoonaa kävijää viikossa Display CROSS-SCREEN (desktop+mobiili) Hinnat CPM (+alv) 4.2.2019 alkaen Paraati /Responsiivinen

Lisätiedot

mediakortti 2012 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi

mediakortti 2012 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi LIVET ÄR LOKALT ÅU 2012 Ilmoituspaikat etusivulla Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Väri-ilmoitukset mustavalkoisen hinnalla

Lisätiedot

Kärkimedia Digihinnasto

Kärkimedia Digihinnasto Kärkimedia Digihinnasto Hinnat voimassa 1.1.2019 alkaen 32 verkkosivustoa 2,3 miljoonaa kävijää viikossa Display CROSS-SCREEN (desktop+mobiili) Hinnat CPM (+alv) 1.1.2019 alkaen Paraati /Responsiivinen

Lisätiedot

Printin hinnasto 2019

Printin hinnasto 2019 Printin hinnasto 019 SISÄLLYSLUETTELO KÄRKIMEDIA TAVOITTAA SUOMALAISET KOKONAISTAVOITTAVUUS, VIIKKO 3,7 miljoonaa KOKONAISTAVOITTAVUUS, VIIKKO 83 % PAINETTU LEHTI, PÄIVÄTAVOITTAVUUS,3 miljoonaa PAINETTU

Lisätiedot

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Hinnat Aikataulut s. 2 Ilmoituskokomallit s. 3

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Hinnat Aikataulut s. 2 Ilmoituskokomallit s. 3 Aikataulut s. 2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat 2018 s. 4-5 Ilmoitusliitteet s. 6 TV-lehti s. 7 Urheilulehti s. 8 Urheilulehden kausioppaat s. 9 Yhteystiedot Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot puh.

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat Ilta-Sanomat s.4 TV-lehti s. 6 Urheilusanomat s. 7 Ilmoitusliitteet s.

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat Ilta-Sanomat s.4 TV-lehti s. 6 Urheilusanomat s. 7 Ilmoitusliitteet s. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat s.4 TV-lehti s. 6 Urheilusanomat s. 7 Ilmoitusliitteet s. 9 Yhteystiedot Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot puh. 010 808095 Yritysasiakkaat: puh. 010

Lisätiedot

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Hyvä seurakuntavaaliehdokas, Kirkko ja kaupunki tarjoaa Sinulle vaali-ilmoituksia varten 30 prosentin alennuksen normaaleista ilmoitushinnoista.

Lisätiedot

Printin hinnasto 2019

Printin hinnasto 2019 Printin hinnasto 2019 KÄRKIMEDIA TAVOITTAA SUOMALAISET KOKONAISTAVOITTAVUUS, VIIKKO 3,7 miljoonaa KOKONAISTAVOITTAVUUS, VIIKKO 83 % PAINETTU LEHTI, PÄIVÄTAVOITTAVUUS 2,3 miljoonaa PAINETTU LEHTI, VIIKKOTAVOITTAVUUS

Lisätiedot

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat Ilta-Sanomat s.4. TV-lehti s. 6. Teemalehdet s. 7. Urheilusanomat s.

Ilta-Sanomat. Yhteystiedot. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat Ilta-Sanomat s.4. TV-lehti s. 6. Teemalehdet s. 7. Urheilusanomat s. Aikataulut s.2 Ilmoituskokomallit s. 3 Hinnat s.4 TV-lehti s. 6 Teemalehdet s. 7 Urheilusanomat s. 8 Urheilusanomien kausioppaat s. 9 Ilmoitusliitteet s. 10 Yhteystiedot Asiakaspalvelu Mainos- ja mediatoimistot

Lisätiedot

Kärkimedia Digihinnasto

Kärkimedia Digihinnasto Kärkimedia Digihinnasto Hinnat voimassa 4.2.2019 alkaen (päivitetty 13.5.2019) 32 verkkosivustoa 2,3 miljoonaa kävijää viikossa Display CROSS-SCREEN (desktop+mobiili) Hinnat CPM (+alv) 4.2.2019 alkaen

Lisätiedot

Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja. paikallislehtiä.

Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja. paikallislehtiä. Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja paikallislehtiä. Mediahinnasto 2016 Jämsän Seutu ja Vekkari Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja paikallisia lehtiä, jotka ovat lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä.

Lisätiedot

Kärkimedia Digihinnasto

Kärkimedia Digihinnasto Kärkimedia Digihinnasto Hinnat voimassa 1.9.2019 alkaen 32 verkkosivustoa 2,3 miljoonaa kävijää viikossa Display CROSS-SCREEN (desktop+mobiili) Hinnat CPM (+alv) 4.2.2019 alkaen Paraati /Responsiivinen

Lisätiedot

Valkeakosken Sanomat on aito. paikallislehti.

Valkeakosken Sanomat on aito. paikallislehti. Valkeakosken Sanomat on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2016 Valkeakosken Sanomat Läheinen, luettu ja luotettu. Kaikkihan Valkeakosken Sanomat tuntevat! Valkeakosken Sanomat luetaan alueen lehdistä

Lisätiedot

Näkymä. Näkymä Pyhäjärveltä kohti Tampereen keskustaa

Näkymä. Näkymä Pyhäjärveltä kohti Tampereen keskustaa Näkymä Näkymä Pyhäjärveltä kohti Tampereen keskustaa Aamulehden hinnasto 2016 Aamulehden hinnasto 2016 PRINTTI Ilmoitusmoduulien koot... 1 Päivät jolloin Aamulehti ei ilmesty vuonna 2016... 2 Aikataulut...

Lisätiedot

6x4 (254x180 mm) 3x7 (125x318 mm) 6x3 (254x134 mm) 6x2 (254 x88 mm) 3x4 (125 x 180 mm) 3x3 (125 x134 mm) 3x2 (125 x 88 mm)

6x4 (254x180 mm) 3x7 (125x318 mm) 6x3 (254x134 mm) 6x2 (254 x88 mm) 3x4 (125 x 180 mm) 3x3 (125 x134 mm) 3x2 (125 x 88 mm) Hinnasto 2015 hinnasto 2015 Paraatipaikat Esimerkkikoot ETUSIVU Kaleva 1 6 palstaa 6x7 ( 254x318 mm) 86 x 26 mm (silmäkulma) 6x4 (254x180 mm) 3x7 (125x318 mm) 6x3 (254x134 mm) 3x5 (125 x 226 mm) 6x2 (254

Lisätiedot

arkea ja euroja. Mediahinnasto 2015

arkea ja euroja. Mediahinnasto 2015 Paikallislehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2015 päivitetty 1.7.2015 Lounais-Lappi Ylitornio Palstaleveydet Moduulien leveydet Lounais-Lappi on aidosti paikallinen kaupunkilehti,

Lisätiedot

Suomen Joutsen tunnissa Viisi laivaa, yksi Joutsen. Mediakortti

Suomen Joutsen tunnissa Viisi laivaa, yksi Joutsen. Mediakortti Suomen Joutsen tunnissa Viisi laivaa, yksi Joutsen Mediakortti Mainostilat, koot ja hinnat Mainostila mitat (lev. x kork. mm / maks. merkkiä) à-hinta (euroa) Kannet etukannen mosaiikki 28,5 x 28,5 780

Lisätiedot

Mediahinnasto. 11.9.2015 alkaen

Mediahinnasto. 11.9.2015 alkaen Mediahinnasto 11.9.2015 alkaen Rannikkoseutu Rannikkoseutu on Raision, Naantalin ja Maskun paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Rannikkoseutu ilmestyy kaksi kertaa viikossa:

Lisätiedot

Hervannan Sanomat on aito. kaupunkilehti.

Hervannan Sanomat on aito. kaupunkilehti. Hervannan Sanomat on aito kaupunkilehti. Mediahinnasto 2015 Hervannan Sanomat Aidosti paikallinen Lehti ilmestyy kerran viikossa, keskiviikkoisin. Normaalijakeluissa lehti jaetaan noin 22 000 talouteen.

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 Selänne mediatiedot 2013

Mediatiedot 2013 Selänne mediatiedot 2013 Mediatiedot 2013 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2014. Syksyn numerointi uudistunut. Opetusalan ammattilehti, joka tavoittaa kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

MEDIATIEDOT 2014. Syksyn numerointi uudistunut. Opetusalan ammattilehti, joka tavoittaa kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Opetusalan ammattilehti, joka tavoittaa kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Syksyn numerointi uudistunut MEDIATIEDOT 2014 www.opettaja.fi Mediamyynti Opemedia Mediamyynti-Jyrki Ehnqvist

Lisätiedot

Kouvola. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala

Kouvola. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala Kouvola Mediatiedot 2016 Etelä-Karjala Ruokolahti Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki Imatra Mikkeli Vartti Kouvola Ilmestyy Vartti Kouvola ilmestyy kerran viikossa; keskiviikkoisin. Vartti

Lisätiedot

Suur-Keuruu on aito. paikallislehti.

Suur-Keuruu on aito. paikallislehti. Suur-Keuruu on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2016 Suur-Keuruu Suur-Keuruu on aito paikallislehti, joka on ollut jo lähes 70 vuotta lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Lehti ilmestyy kaksi

Lisätiedot

Nokian Uutiset on aito. paikallislehti.

Nokian Uutiset on aito. paikallislehti. Nokian Uutiset on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2016 Nokian Uutiset Nokian Uutiset on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Jo yli 100-vuotisen historian omaavana

Lisätiedot

Printin hinnasto 2017

Printin hinnasto 2017 Printin hinnasto 2017 KÄRKIMEDIA TAVOITTAA SUOMALAISET KÄRKIMEDIA KOKONAISVIIKKO TAVOITTAVUUS, PRINTTI-JA DIGI LUKEMISEN JAKAUMAT (%) NÄKÖISLEHDEN LUKIJOITA, PÄIVÄTAVOITTAVUUS 212 000 18 % Digi 43 % Painettu

Lisätiedot

Paraatipaikat. ETUSIVU Kaleva 1 6 palstaa. hinnasto 2016. Esimerkkikoot. (uutisosion ensimmäinen ja aukeaman ainoa ilmoituspaikka) (lehden 3.

Paraatipaikat. ETUSIVU Kaleva 1 6 palstaa. hinnasto 2016. Esimerkkikoot. (uutisosion ensimmäinen ja aukeaman ainoa ilmoituspaikka) (lehden 3. Hinnasto 2016 hinnasto 2016 Paraatipaikat Esimerkkikoot ETUSIVU Kaleva 1 6 palstaa 6x7 (254x318 mm) 86x26xmm (silmäkulma) 6x4 (254x180 mm) 3x7 (125x318 mm) 3x6 (125x273 mm) 6x2 (254x88 mm) 6x1 (254x42

Lisätiedot

Luoteisväylä on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen

Luoteisväylä on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Luoteisväylä on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Luoteisväylä Luoteisväylä on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Luoteisväylä on oikotie kuluttajan

Lisätiedot

Juttuluuri MEDIATIEDOT 2014

Juttuluuri MEDIATIEDOT 2014 Juttuluuri MEDIATIEDOT 2014 Julkaisija Savon Aluemedia Oy Warkauden Lehti Pirnankatu 4, Forum, PL 161, 78201 Varkaus Toimitusjohtaja Erkki Summanen...017 303 417 Päätoimittaja Sari Ristamäki...017 778

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 Vieskalainen mediatiedot 2013

Mediatiedot 2013 Vieskalainen mediatiedot 2013 Mediatiedot 2013 Vieskalainen KAUPUNKILEHTI ### *W *D. *>nta *Y Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa

Lisätiedot

Merikarvia-lehti on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen

Merikarvia-lehti on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Merikarvia-lehti on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Merikarvia-lehti Merikarvia-lehti on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Merikarvia-lehti

Lisätiedot

Kärkimedia Digihinnasto

Kärkimedia Digihinnasto Kärkimedia Digihinnasto lapinkansa.fi Voimassa1.10.2017 alkaen kaleva.fi kainuunsanomat.fi kp24.fi ot.fi iisalmensanomat.fi 32 Verkkosivustoa 2,2 miljoonaa eri kävijää viikossa vasabladet.fi pohjalainen.fi

Lisätiedot

Kärkimedia Digihinnasto Voimassa alkaen

Kärkimedia Digihinnasto Voimassa alkaen Kärkimedia Digihinnasto Voimassa 1.2.2018 alkaen lapinkansa.fi kaleva.fi kainuunsanomat.fi kp24.fi ot.fi iisalmensanomat.fi 32 Verkkosivustoa 2,3 miljoonaa eri kävijää viikossa vasabladet.fi pohjalainen.fi

Lisätiedot

Kouvola. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala

Kouvola. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala Mediatiedot 2013 Kouvola Ruokolahti Etelä-Karjala Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki Imatra Vartti Kouvola Ilmestyy Vartti Kouvola ilmestyy kerran viikossa; keskiviikkoisin. Vartti Kouvola

Lisätiedot

Optometria MEDIAKORT TI 2013

Optometria MEDIAKORT TI 2013 Optometria MEDIAKORT TI 2013 Optometria on 5 kertaa vuodessa ilmestyvä optiikan ja optometrian ammattilehti. Lehteä julkaisee Suomen Optinen Toimiala ry. Lisätietoja www.optometria.fi. ILMESTYMISAIKATAULU

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2016. Aamuset. aamuset.fi TURKU

MEDIATIEDOT 2016. Aamuset. aamuset.fi TURKU Virpi Laine on tuttu näky SPR:n aktiivien joukossa. Hän sai ahkeruudestaan kansallista tunnustusta. Kaupunki s. 6 Lisa McWhirter on erikoistunut pienten lasten kuvaamiseen. Siinä mennään kuvattavan ehdoilla.

Lisätiedot

Muotoilu tunnissa. (lev. x kork. mm / maks. merkkiä)

Muotoilu tunnissa. (lev. x kork. mm / maks. merkkiä) Mediakortti Mainostilat, koot ja hinnat Mainostila mitat (lev. x kork. mm / maks. merkkiä) à-hinta (euroa) Kannet etukannen mosaiikki 28,5 x 28,5 780 etukannen kääntöpuoli 95 x 182 2 450 1/3 sivun mainos

Lisätiedot

Kärkimedia Digihinnasto 2016. Voimassa 1.6.2016 alkaen

Kärkimedia Digihinnasto 2016. Voimassa 1.6.2016 alkaen Kärkimedia Digihinnasto 2016 Voimassa 1.6.2016 alkaen Desktop Hinnat (+alv) 1.6.2016 alkaen Hinnat /CPM Paraati 980x400 Tapetti +paraati * Maksiparaati 980x552 Videoparaati 980x400 Panorama 980x120 Tuplaboksi

Lisätiedot

mediakortti 2013 WESTIE-lehti

mediakortti 2013 WESTIE-lehti mediakortti 2013 WESTIE-lehti Vuonna 2013 ilmestyy lehden 37. vuosikerta. Copyright Westiekerho ry. Kaikki oikeudet pidätetään. Lehden osittainenkin kopioiminen ilman lupaa on kielletty. Westie-lehden

Lisätiedot

Hinnat alkaen 16.6.2014. päivitetty 14.8.2014

Hinnat alkaen 16.6.2014. päivitetty 14.8.2014 Hinnat alkaen 16.6.2014 päivitetty 14.8.2014 ISOT OSIOT, ARKIPÄIVÄ, bruttohinnat (suluissa oleva cpm on laskennallinen, hinnaston hinnoilla laskettu kontaktihinta) Tavoittavuus, arvio OSIO SOV YLIN PARAATI-

Lisätiedot

Suomen toiseksi. paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013

Suomen toiseksi. paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013 Suomen toiseksi paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu

Lisätiedot

Tyrvään Sanomat on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 1.9. alkaen

Tyrvään Sanomat on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 1.9. alkaen Tyrvään Sanomat on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 1.9. alkaen Tyrvään Sanomat Tyrvään Sanomat on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Jo yli 120-vuotisen historian

Lisätiedot

RUOKA & KOTI Mediakortti. Ruoka & Koti Media Oy Puh Y-tunnus:

RUOKA & KOTI Mediakortti. Ruoka & Koti Media Oy   Puh Y-tunnus: RUOKA & KOTI Mediakortti Ruoka & Koti Media Oy email: myynti@ruokajakoti.fi Puh. 043 824 6363 Y-tunnus: 2989630-6 Konsepti Ruoka & Koti (ruokajakoti.fi) kokoaa yhteen suomalaisten suosikkireseptit. Sivuston

Lisätiedot

Mediakortti Oulu-lehti

Mediakortti Oulu-lehti Mediakortti 2019 Oulu-lehti 2 ETUSIVU Koko Etusivu yläosa 6 x 1 254 x 42 1 114 Etusivu alapuolikas 3 x 2 125 x 88 1 114 1/4 6 x 2 254 x 88 2 147 1/4 3 x 4 125 x 180 2 147 1/2 6 x 4 254 x 180 4 050 TAKASIVU

Lisätiedot

KMV-lehti on aito. paikallislehti.

KMV-lehti on aito. paikallislehti. KMV-lehti on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 KMV-lehti KMV-lehti on aito paikallislehti, joka on ollut jo yli 90 vuotta lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. KMV-lehti ilmestyy kaksi kertaa

Lisätiedot

Kustavi Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Taivassalo Uusikaupunki Vehmaa LAITILA UUSIKAUPUNKI KUSTAVI

Kustavi Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Taivassalo Uusikaupunki Vehmaa LAITILA UUSIKAUPUNKI KUSTAVI MEDIAKORTTI 2018 Kun haluat mainonnallesi vahvan paikallisen näkyvyyden Vakka-Suomen alueella, on valintasi uudistunut Vakka-Suomen Sanomat. Sanomalehdessä mainontasi on osa lehden odotettua sisältöä.

Lisätiedot

MAINOSRATKAISUT 2013. Autotalli.com tarjoaa näkyvyyden oikealle kohderyhmälle mainosviestiä tukevassa mediaympäristössä:

MAINOSRATKAISUT 2013. Autotalli.com tarjoaa näkyvyyden oikealle kohderyhmälle mainosviestiä tukevassa mediaympäristössä: MAINOSRATKAISUT 0 Internet on tärkeä tiedonhakukanava auton ostoprosessissa. Verkosta saadun tiedon perusteella tehdään ostopäätöksiä sekä uusista autoista että vaihtoautoista. Verkkoa hyödynnetään autoa

Lisätiedot

Mediatiedot Julkaisija ja kustantaja. Määräpaikat 2. kansi kansi Takakansi Kustantaja: RPS-yhtiöt

Mediatiedot Julkaisija ja kustantaja. Määräpaikat 2. kansi kansi Takakansi Kustantaja: RPS-yhtiöt Mediatiedot 2017 1. Julkaisija ja kustantaja Kustantaja: RPS-yhtiöt Osoite: Malmin kauppatie 18, 3. krs, 00700 Helsinki Puhelin: 044 070 0401 Sähköposti: toimitus@julkaisija.fi Päätoimittaja: Tiina Ruulio

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2015. Tabloid 12.3.2015 alkaen

MEDIATIEDOT 2015. Tabloid 12.3.2015 alkaen MEDIATIEDOT 2015 Tabloid 12.3.2015 alkaen JULKAISIJA Savon Media Oy Warkauden Lehti Pirnankatu 4, Forum, PL 161, 78201 Varkaus Toimitusjohtaja Erkki Summanen...017 303 417 Päätoimittaja Sari Ristamäki...017

Lisätiedot

Mediakortti Rantalakeus RANTALAKEUS

Mediakortti Rantalakeus RANTALAKEUS Mediakortti 2019 Rantalakeus 2 TEKSTI/TOIMITUKSELLINEN YMPÄRISTÖ MEDIAKORTTI 2019 3 Koko Moduulit Aineisto (mm) leveys x korkeus Hinta Aukeama 10 x 8 526 x 365 3876 10 x 4 526 x180 2655 10 x2 526 x 88

Lisätiedot

Mediakortti Koillissanomat KOILLISSANOMAT

Mediakortti Koillissanomat KOILLISSANOMAT Mediakortti 2019 Koillissanomat 2 TOIMITUKSELLINEN YMPÄRISTÖ MEDIAKORTTI 2019 3 Koko Moduulit Aineisto (mm) leveys x korkeus Hinta Aukeama 10 x 8 526 x 365 4987 10 x 4 526 x180 3416 10 x2 526 x 88 1798

Lisätiedot

Keltainen Pörssi tavoittaa aktiiviset lukijat ostopäätösten ääreltä.

Keltainen Pörssi tavoittaa aktiiviset lukijat ostopäätösten ääreltä. Keltainen Pörssi tavoittaa aktiiviset lukijat ostopäätösten ääreltä. Suomen suurin ja tunnetuin ilmoituslehti Keltainen Pörssi on ilmoita ilmaiseksi -lehtien markkinajohtaja. Kaksi kolmesta suomalaiskuluttajasta

Lisätiedot

Mainontaa myydään aikapohjaisesti viikon jaksoissa. Erikoisratkaisut +15%, ääni +10%. Avaussivun mainonta on valtakunnallista.

Mainontaa myydään aikapohjaisesti viikon jaksoissa. Erikoisratkaisut +15%, ääni +10%. Avaussivun mainonta on valtakunnallista. AVAUSSIVU Mainontaa myydään aikapohjaisesti viikon jaksoissa. Erikoisratkaisut +15%, ääni +%. Avaussivun mainonta on valtakunnallista. 1a 1 Etuovi-div 305 x 16 px Mainosalue 56 x 56 px Etäisyys pohja 140

Lisätiedot

Helsingin Sanomat Määräpaikkailmoitukset

Helsingin Sanomat Määräpaikkailmoitukset Määräpaikkailmoitukset A-osa Palstaa x mm mm x mm Maanantai torstai, Perjantai lauantai, Sunnuntai, Etusivu, A1 5 x 308 254 x 308 39 648 43 613 51 047 Etusivu digikanavissa* Ensimmäinen aukeama, A6 7 Uutisavaus,

Lisätiedot

Verkkomediahinnasto 2011

Verkkomediahinnasto 2011 Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n lehtien yhteinen verkkopalvelu Todellista täsmämarkkinointia juuri oikealle asiakasryhmälle niin alueellisesti kuin asiasisällöllisesti! Verkkomediahinnasto 2011 Uusia

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Mediatiedot 2015. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Sotkamo-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä.

Mediatiedot 2015. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Sotkamo-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. Mediatiedot 2015 Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä Oma asuinalue, ja Sotkamo-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. 2 Oikotie kuluttajan kotiin Läheinen, luettu ja luotettu. Kaikkihan Sotkamo-lehden

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2015 TAVOITAMME 23 000. lukijaa

MEDIATIEDOT 2015 TAVOITAMME 23 000. lukijaa MEDIATIEDOT 2015 LEHTI TULEE KOTIIN ja kertoo paikalliset ajankohtaiset asiat, parhaimmat tarjoukset, ostopaikat ja palvelut sekä kiinnostavimmat tapahtumat. www.vihdinnuutiset.fi 36. vuosikerta Vihdin

Lisätiedot

VARAUS- JA AINEISTOAIKATAULUT PALSTAN LEVEYDET JA MODUULIEN KORKEUDET. Lehti ilmestyy torstaisin. Varaukset ja aineistot

VARAUS- JA AINEISTOAIKATAULUT PALSTAN LEVEYDET JA MODUULIEN KORKEUDET. Lehti ilmestyy torstaisin. Varaukset ja aineistot MEDIA- TIEDOT 2016 VARAUS- JA AIKATAULUT VALMISTETTAVAT ILMOITUKSET Varaukset ja aineistot ma klo 12 mennessä PAINOVALMIIT ILMOITUKSET Aineistot ti klo 12 mennessä Liitteet, aukeamat ja luovat ratkaisut

Lisätiedot

Tiedätkö, mikä on kustannustehokkain ja modernein tapa tavoittaa osaavia työnhakijoita kaikkialta Suomesta? Se on Uranus.fi:n monikanavarekrytointi!

Tiedätkö, mikä on kustannustehokkain ja modernein tapa tavoittaa osaavia työnhakijoita kaikkialta Suomesta? Se on Uranus.fi:n monikanavarekrytointi! Tiedätkö, mikä on kustannustehokkain ja modernein tapa tavoittaa osaavia työnhakijoita kaikkialta Suomesta? Se on Uranus.fi:n monikanavarekrytointi! Monikanavarekrytointi Yksi kontakti Uranukseen ja tavoitat

Lisätiedot

MEDIATIEDOT. Yli 50-vuotta toiminut paikallinen ykköslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueella

MEDIATIEDOT. Yli 50-vuotta toiminut paikallinen ykköslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueella toiminut ykköslehti ISSN 0782-6044 MEDIATIEDOT 2018 Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon kuntien sekä seurakuntien käyttämä ilmoituslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Edulliset vaalipaketit

Edulliset vaalipaketit Edulliset vaalipaketit Hyödyntämällä kampanjassasi Kalevan kaikkia medioita tavoitat äänestäjät kattavammin ja kampanjasi jää paremmin mieleen. Valitse valmiista esimerkkipaketeista tarpeisiisi ja budjettiisi

Lisätiedot