Sisällysluettelo. 5 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sisällysluettelo. 5 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta"

Transkriptio

1 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Vapaa-aikalautakunta Sisällysluettelo Sivu 5 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Unidors Oy:n oikaisuvaatimukset vapaa-aikalautakunnan tekemään päätökseen tulos/videotaulun hankinnasta 4 7 VG-62 ry:n esitys jäähallin aukioloajan pidentämisestä Special Olympics maailman kesäkisat Los Angelesissa 17 9 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus 18

2 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Vapaa-aikalautakunta Aika kello 18:00-18:35 Paikka Sivistysvirasto Osallistujat Forsblom Toni puheenjohtaja Väätänen Kati varapuheenjohtaja Anttila Tero jäsen Harju Ari jäsen Koisaari Elina jäsen Miettinen Maarit jäsen Sinkkonen Arto Jouni Mustalahden hvj Hautala Isabella Nora Nyrhisen hvj Kärkkäinen Terhi kh:n edustaja Heinonen Sonja nuorisovaltuuston edustaja Tikkanen Jouko henkilökunnan edustaja Saario Timo talouspäällikkö Laurila Eija vapaa-aikatoimen päällikkö Puolakanaho Maija pöytäkirjanpitäjä Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjantarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Ari Harju ja Elina Koisaari. Käsitellyt asiat 5-9 Allekirjoitukset Toni Forsblom puheenjohtaja Maija Puolakanaho pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Naantalissa 16. maaliskuuta 2015 Ari Harju Elina Koisaari

3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta / /2015 Vapaa-aikalautakunta Talouspäällikkö Timo Saario Liitteenä on vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta LIITE B1, VAPLTK Valtuuston hyväksymään vapaa-aikalautakunnan alkuperäiseen talousarvioon nähden tulot kasvoivat ,12 euroa ja menot ,07 euroa. Tulojen ylitys aiheutui pääosin saaduista valtionavustuksista ja muista hanketukirahoista, jotka myös lisäsivät menoja vastaavalla määrällä. Lautakunnan toteutunut toimintakate oli ,05 euroa talousarviota parempi. Investointeja ei vapaa-aikalautakunnan vuoden 2014 talousarvioon sisältynyt. VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ: Vapaa-aikalautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan toimintakertomuksen vuodelta 2014 ja lähettää sen edelleen kaupunginhallitukselle. VAPAA-AIKALAUTAKUNTA: Vapaa-aikatoimen päällikön ehdotus hyväksyttiin.

4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta Unidors Oy:n oikaisuvaatimukset vapaa-aikalautakunnan tekemään päätökseen tulos/videotaulun hankinnasta 105/ /2015 Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikatoimen tilapäällikkö Jukka Luotonen Vuoden 2015 talousarviossa on myönnetty euron määrära ha Maijamäen liikuntahallin tulos/videotaulun hankintaan. Liikuntahallin tulostau lu on osin alkuperäinen (1984) eikä täytä enää lajien nykynormien vaatimuksia. Videotauluominaisuutta pystytään hyödyntämään myös liikuntahallin muissa tapahtumissa. Hankinnan tarjouspyyntö on julkaistu Cloudia hankintajärjestelmässä kan sal li se na han kintailmoituksena. Tarjouspyynnössä oli asetettu tekniset kelpoisuusvaatimukset, jotka tuli täyttää päästäkseen kokonaistaloudelliseen vertailuun. Keskeiseksi kelpoisuusvaatimukseksi oli asetettu mm. taulun pikselikoko ja kirkkaus sekä tulostauluohjelmiston osalta kansallisten sääntöjen mukaisuus. Vertailussa hinnan maksimipisteet olivat 70. Takuuajasta sai 24 kk ylittävältä osalta pisteitä 48 kk ollessa maksimit 15 pistettä sekä pikselikoosta 8 mm alittavalta osalta, 5mm ollen maksimit 15 pistettä. Tarjouksen antoi määräaikaan mennessä: POMI Finland Oy euroa (alv 0%) - vertailulomakkeen pisteet 100 Unidors Oy euroa (alv 0%) - vertailulomakkeen pisteet 92,66 LIITTEET B1-B3 tarjouspyyntö, tarjouksen avauspöytäkirja ja ko ko nais talou del li nen vertailulomake, VAPLTK Oheismateriaali (sähköisessä kokoushallinnassa): - POMI Finland Oy:n tarjous - Unidors Oy:n tarjous - POMI LED, kuvallinen tarjous Tulos/videotaulu on tarkoitus asentaa paikoilleen elokuun alussa ennen syksyn toimintakauden alkua. VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ:

5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta Talouspäällikkö Timo Saario Vapaa-aikalautakunta päättää hankkia tulos/videotaulun PO- MI Finland Oy:ltä tarjouksessa esitettyyn kokonaishintaan euroa (alv 0%). VAPAA-AIKALAUTAKUNTA: Vapaa-aikatoimen päällikön ehdotus hyväksyttiin. Unidors Oy on tehnyt kaksi oikausvaatimusta koskien vapaa-aikalautakunnan edellä olevaa päätöstä tulos/videotaulun hankinnasta päivätyssä oikaisuvaatimuksessaan Unidors Oy esittää, että Pomi Finland Oy:n tarjous tulisi mitätöidä, koska Pomi Finland Oy:n referenssit ovat puutteelliset eivätkä täytä tarjouspyynnön vaatimusta. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan "Pomi Finland Oy:llä ei ole aikaisempiä referenssejä tarjouksen kohteena olleesta laitejärjestelmäkokonaisuudesta (videotaulu + tulos & ajanottolaitteisto), joka pitää sisällään led-videotaulun lisäksi myös ottelutapahtumissa käytettävän eri lajeihin soveltuvan pelikellon (piste, maali, rangaistus ym. ominaisuuksineen) sekä ottelutapahtumissa käytettävät hyökkäysaikakellot. Pomi Finland Oy:n tarjous pitää sisällään ainoastaan led-tulos/videotauluja. Pelikello ja hyökkäysaikakellot ovat olennainen osa toimivaa kokonaisjärjestelmää ja mielestämme myös tilaaja referenssivaatimuksissaan "tarjoajalla on oltava aikaisempaa kokemusta vastaavien laitteiden toimittamisesta ja asentamisesta" edellyttää sitä. Ystävällisin terveisin Tomi Kiiski Unidors Oy" Pomi Finland Oy:n referenssit täyttävät tarjouspyynnön vaatimukset. Pomi Finland Oy on toimittanut mm. led-mediakuutiot kaikkine osineen, asennuksineen ja ohjausjärjestelmineen Rauman Äijänsuon ja Oulun Raksilan jäähalleihin.

6 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta päivätyssä oikaisuvaatimuksessaan Unidors Oy esittää Pomi Finland Oy:n poissulkemista tarjouskilpailusta, koska yhtiö on velkasaneerauksessa. Tarjouspyynnön kohdassa 12. Hylkäämisperusteet todetaan, että tarjouskilpailusta suljetaan pois ehdokas tai tarjoaja, jota koskee hankintalain 53 :n tai 54 :n mukainen poissulkemisperuste. Hankintalain 54 :n mukaan tarjoaja, jonka velkoja on saneerausohjelmalla järjestelty, voidaan poissulkea tarjouskilpailusta. Tarjouspyynnön tekijä ei ole tarjouspyyntöä tehdessään edellyttänyt mahdollisten saneerausohjelmassa olevien tarjoajien sulkemista pois tarjouskilpailusta. Tarjouspyynnön tekijä ei myöskään ole pitänyt Pomi Finland Oy:n toimittamien selvitysten perusteella tarpeellisena sulkea yritystä pois tarjoajien joukosta. Unidors Oy on toimittanut täydennyksen tekemäänsä oikaisuvaatimukseen. Täydennys on liitteenä. LIITE B2, VAPLTK Sivistysvirasto on pyytänyt kaupunginlakimies Turo Järvisen lausunnon hankinnasta. Hän toteaa lausunnossaan, että "vapaa-aikalautakunta on hankintayksikkönä päätöstä tehdessään käyttänyt hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdellut hankintamenettelyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toiminut avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Päätös on kuntalain edellyttämällä tavalla ollut tarkoituksenmukainen". Lausunto on liitteenä. LIITE B3, VAPLTK VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ: Vapaa-aikalautakunta päättää hylätä Unidors Oy:n tekemät oikaisuvaatimukset perusteettomina. VAPAA-AIKALAUTAKUNTA: Vapaa-aikatoimen päällikön ehdotus hyväksyttiin.

7 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta VG-62 ry:n esitys jäähallin aukioloajan pidentämisestä / /2013 Tekninen lautakunta Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi : VG-62 ry on jättänyt esityksen jäähallin käyttöajan pidentämiseksi 7.6. saakka sekä jääkauden aloittamisen aikaistamisen lukien. VG-62 ry:n esitys on liitteenä. LIITE B4, TEKLA Vastaavan tyyppistä aloitetta on käsitelty mm kaupunginvaltuustossa. Talousarvion 2015 valmistelun yhteydessä yhdyskuntatekninen osasto on laatinut kustannusarvion VG-62:n esittämän jääajan pidennyksen vaikutuksista. VG esitti tällöin jääkauden jatkamista 12 viikolla, jolloin ajanjaksolle sijoittuu käyttötunteja 576 kpl. Kustannuksia tästä muodostuisi n eu roa eli 117 e/h oheisen laskelman perusteella. Aurinkoareenan käyttöajan pidentämisestä aiheutuvat suoranaiset kustannuk set: - sähkö, ( sis +30 % kesäkauden varaus) e - lämmitys e - vesi ja jätevesi e - pukuhuoneiden siivous e - palkkakulut 2 henkilöä e Yhteensä ALV 0 % e = 117 e/h Laskelma perustuu elokuun 2014 toteumatietoihin lämmityksen ja veden käytön osalta. Sähköä on arvioitu kuluvan 30 % enemmän kesäkaudella verrattuna elokuuhun Henkilökulut perustuvat kahden määräaikaisen henkilön palkkaamiseen neljän kuukauden ajaksi hoitamaan liikuntapaikkojen tavanomaisia kesäliikuntapaikkojen ylläpitotehtäviä. Jäähallin ylläpitäminen esitettynä ajankohtina sekä edellyttää keskimäärin kahden liikuntapaikkojen hoitajan työpanosta. Vapaa-aikalautakunta on käsitellyt VG-62 ry:n aloitetta kokouksessaan

8 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta ja kir jannut VG:n esityksen tiedoksi ja jatkaa selvitystä kesäai kai sen aukiolon laajentamiseksi kaupunginhallituksen ohjeistuksen mukai sesti. Kaupunginhallitus käsitteli vuoden 2015 talousarviota kokoukses saan. Hallitus päätti ko. kokouksessa tehdä vapaa-aikatoimen osalta seuraavan pöytäkirjamerkinnän: "Kaupunginhallitus teettää tarvittavat selvitykset kesäjään käyttöön ottami seksi Aurinkoareenalla. Selvitetään VG-62 ry:n todellinen jääajan tarve, seuran osallistuminen kustannuksiin, jääajan optimointiin, yhteismarkki nointiin ja markkinointivastuuseen sekä yhteistyömahdollisuudet Raision kanssa. Käyttökustannukset selvitetään käyttöajan pidentämiseksi saakka arkipäivisin klo 15-21, jonka jälkeen halli on suljettu loppukesäksi. Lisäksi selvitetään erikseen käyttökustannukset hallin avaamiseksi alkaen. Mahdollinen määräraha osoitettaisiin erillisenä muista käyttökustannuksista." Talousarvioon 2015 ei osoitettu määrärahaa tekniselle tai vapaa-aikalautakunnalle jäähallin jääajan jatkamista varten. Vapaa-aikatoimi on pyytänyt joulukuussa 2014 tarkennusta VG-62:lta jääajan jatkamisesitykseen mm. kustannusten osallistumisen osalta. VG-62 ry on kannanotossaan esittänyt jääajan tarpeekseen 671 tun tia. Jäähallin käyttökausi jatkuisi saakka ja alkaisi Au rinkoareenan käyttötauko olisi siis neljä viikkoa. VG-62 ry:n kannanontto on liitteenä. LIITE B5, TEKLA Liikuntapaikat -yksikkö ei pysty nykyisillä henkilöresursseilla huolehtimaan jäähallien jääajan mahdollisesta pidentämisestä sekä huolehtimaan kaikista nyt ylläpidettävinä olevien liikuntapaikkojen ja uimarantojen hoidosta. Jäähallin ympärivuotinen aukiolo edellyttää siis joko lisäresurssien palkkaamista tai nykyisten kesäliikuntapaikkojen ja uimarantojen määrän vähentämistä. Kesäkaudella 2015 Aurinkoareenalla tehdään jääkiekkoliiton määräämät siniviivojen ja keskialueen aloituspisteiden sijantien muutosmaalaukset sekä suoritetaan kaukalon betonilaatan halkeamien korjauksia. Kyseiset toimen-

9 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta piteet edellyttävät jään sulattamista. Näiden huoltotöiden suorittamiseen tulee varata vähintään kuuden viikon yhtenäinen ajanjakso. VG-62 ry:n ehdottamasta 671 tunnin jääajan pidentämisestä aiheutuu noin euron kustannukset, joihin talousarviossa 2015 ei ole osoitettu määrära haa. Laskelma kustannuksista perustuu talousarvion 2015 valmistelun yh teydessä määriteltyyn tuntikohtaisiin yksikkökustannuksiin sekä VG-62 ry:n ilmoittamaan kesäkauden jääajan tuntimäärään. TEKNINEN JOHTAJA KOKOUSKÄSITTELY: Tekninen lautakunta: 1. toteaa, että talousarvioon 2015 ei ole varattu määrärahaa jää ajan pidentämistä varten ja 2. päättää esittää vapaa-aikalautakunnalle ja kau punginhalli tuk selle, että VG-62:n ehdottama jääajan pi dentäminen rat kais taan talousar vion 2016 laadinnan yh teydessä ja 3. kesällä 2015 suoritetaan kaikki sellaiset jään su lattamista edel lyttävät huoltotoimet, että jääajan piden nys on teknisesti mahdollista toteut taa kesällä 2016, jos niin pääte tään. Lautakunnalle toimitettiin ennen kokouskäsittelyä VG-62 ry:n päivätty kirje, joka liitetään oheismateriaaksi. Oheismateriaali: VG-62 ry:n päivätty kirje. Vapaa-aikalautakunta TEKNINEN LAUTAKUNTA: Vapaa-aikatoimen sihteeri Maija Puolakanaho Teknisen johtajan ehdotus hyväksyttiin. VG-62 ry on toimittanut Naantalin kaupungille seuraavanlaisen esityksen : "Esityksemme perustuu Naantalin kaupunginvaltuutetun Minna Jyrkän teke mään valtuustoaloitteeseen jäähallin käyttöajan pidentämiseksi ym pä ri-

10 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta vuo ti sek si sekä sen käsittelyyn kaupungin päätöksentekoelimissä. Kustannukset, pöytäkirjasta lainattua: "Jäähallin käyttökuukauden pidentäminen kesäksi viikolla arvioidaan tuovan seuraavat lisäkustannukset: - sähkö-, lämpö- ja vesikustannukset euroa - palkkakustannukset euroa Yhteensä euroa" Aukioloaikatavoitteemme 2015 Ajankohdat perustuvat aikoihin, jolloin VG-62 ry itse käyttäisi jääajan. Jäähallin, Aurinkoareena, aukioloa jatkettaisiin saakka. Tämä tar koit taa 9 viikon jatkoaikaa ns. perinteisen aukiolajan lisäksi. Halli olisi avoin na ko. ajankohtana ma-pe klo ja la klo Jäähalli, Aurinkoareena, avattaisiin käyttöön Halli olisi avoinna jo ka päivä klo Tämä tarkoittaa 4 viikon jatkoaikaa ns. perinteisen au ki olo ajan lisäksi. Kustannuslaskelman tarkennuspyyntö: Koska emme tiedä alkuperäiseen kustannuslaskelmaanne (yht ) käy tet tyä aukioloaikasuunnitelmaa, toivoisimme tarkennuksen tai kus tannus las ken nan, joka kattaisi yllä mainitsemamme aukiolon. Muut järjestelyt: Mikäli seura yhdessä kaupungin kanssa pääsee yhteisymmärrykseen myös ke sä jään ajan myynnistä Naantalin ulkopuolisille toimijoille, voitaisiin auki olo ai ko ja laajentaa edelleen. Naantali on vetovoimainen kaupunki ja jääur hei lu lei ri toi min nan saaminen kaupunkiin yhteismarkkinoinnilla ei seuran kä si tyk sen mukaan tulisi olemaan ylivoimaisen hankalaa. Ehdotus: Kaupungin ja seuran välillä sovitaan kolmen vuoden ( ) kesäajan au ki olo jär jes te lys tä ja pyritään yhteisesti kehittämään seuratoimintaa sekä ur hei lu mat kai lu toi min taa kaupungissa. Yhteismarkkinointiin voisivat osallis tua myös kaupungissa jo toimivat matkailuyritykset. Pääavastuu mark kinoin nis ta olisi seuralla. VG-62 ry puolesta Lasse Sihvo Puheenjohtaja Marja Kytönen Toiminnanjohtaja"

11 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta Yhdyskuntatekniikan päällikkö on laskenut Aurinkoareenan 12 viikon jääajan pidentämisen kustannukset seuraavasti: Sähkö (sis. +30% kesäkauden varaus) Lämmitys Vesi ja jätevesi Pukuhuoneiden siivous Palkkakulut 2 henkilöä Yhteensä ALV 0% 117 /h Laskelma perustuu elokuun 2014 toteumatietoihin lämmityksen ja veden käy tön osalta. Sähköä on arvioitu kuluvan 30% enemmän kesäkaudella verrat tu na elokuuhun Henkilökulut perustuvat kahden määräaikaisen henkilön palkkaamiseen nel jän kuukauden ajaksi hoitamaan liikuntapaikkojen tavanomaisia ke sä liikun ta paik ko jen ylläpitotehtäviä. Jäähallin ylläpitäminen esitettyinä ajan kohti na ja edellyttää keskimäärin kahden lii kun ta paik kojen hoitajan työpanosta. Kaupunginhallitus käsitteli ensi vuoden talousarviota ko koukses saan. Hallitus päätti ko. kokouksessa tehdä vapaa-aikatoimen osalta seuraa van pöytäkirjamerkinnän: Kaupunginhallitus teettää tarvittavat selvitykset kesäjään käyttöön ot ta misek si Aurinkoareenalla. Selvitetään VG-62 ry:n todellinen jääajan tarve, seu ran osallistuminen kustannuksiin, jääajan optimointiin, yh teis mark kinoin tiin ja markkinointivastuuseen sekä yhteistyömahdollisuudet Raision kans sa. Käyttökustannukset selvitetään käyttöajan pidentämiseksi saak ka arkipäivisin klo 15-21, jonka jälkeen halli on suljettu loppukesäksi. Li säk si selvitetään erikseen käyttökustannukset hallin avaamiseksi alkaen. Mahdollinen määräraha osoitettaisiin erillisenä muista käyt tö kus tan nuk sis ta. Vapaa-aikalautakunnan ensi vuoden talousarvioehdotuksessa ei ole esitetty mää rä ra ho ja jäähallin toiminta-ajan pidentämiseen. VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ: Vapaa-aikalautakunta kirjaa VG-62 ry:n esityksen tiedoksi. Sel vi tys työ jäähallin kesäaikaisen aukioloajan laajentamiseksi jat kuu kaupunginhallituksen ohjeistuksen mukaisesti.

12 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta VAPAA-AIKALAUTAKUNTA: Vapaa-aikatoimen sihteeri Maija Puolakanaho Vapaa-aikatoimen päällikön ehdotus hyväksyttiin. VG-62 ry:n jaostoilta on pyydetty päivätyllä kirjeellä seuraavia tie to ja asian käsittelyä varten: 1 Jaoston todellinen jääajan tarve em. aikoina, jolloin aukioloajan pi dentä mis tä toivotaan (viikot, joilla jaosto jäätä tarvitsee, tuntia/päivä, tuntia/viik ko ja kellonajat 2 Jaoston osallistuminen jääajan pidentämisestä aiheutuneisiin kus tannuk siin, kun todellinen jääajan hinta on noin 85 euroa/tunti (myö hemmin tarkentunut noin 120 euroa/tunti) nykyisellä käyttökaudella 3 Jaoston osallistuminen jäähallin yhteismarkkinointiin ja mark ki noin tivas tuu seen, kun mahdollisia vapaita vuoroja myydään myös muille käyt tä jil le Vastaukset pyydettiin mennessä. VG-62 ry on toimittanut jaostojen pöytäkirjat ja selvityksen jääajan tarpeesta: Viikko Arkipäivä Lauantai Jääkiekko Ringette Taitoluistelu Yht/tuntia arki la arki la arki la 15 ma suljettu Seuran omaa leiritoimintaa kaikille jaostoille arkipäivät Seuran omaa leiritoimintaa kaikille jaostoille arkipäivät

13 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta Seuran omaa leiritoimintaa kaikille jaostoille arkipäivät Tiistaina käytiin jäähallipalaveri Raisiossa. Palaverissa olivat läsnä Naantalista Eija Laurila, Jukka Luotonen, Mikko Kaareskoski ja Maija Puo la kanaho. Raisiosta olivat paikalla Reijo Hakorinta (nuoriso- ja lii kun tatoi men johtaja), Jari Sulander (jäähalliyhtiön toimitusjohtaja) ja Pasi Kujala (RNK ry:n puheenjohtaja ja jäähalliyhtiön jäsen). Palaverissa todettiin seuraavaa: Raision jäähalleista on tällä hetkellä mahdollista varata jääaikaa vielä loppu ke vääk si ja kesälle Huhtikuussa Raision jäähalleissa pelataan kahte na viikonloppuna Turku -turnauksen pelejä, jolloin jäähallit ovat varattu. Rai sios sa kartoitetaan ensin omien seurojen jääajan tarve loppukevään ja ke sän osalta ja sen jälkeen jääaika laitetaan julkiseen myyntiin. Raisiossa on mah dol lis ta pitää avoinna molemmat jäähallit, mikäli tarvetta on ja Raision jää hal leis ta on mahdollista varata ns. kiintiöjäätä VG-62 ry:lle, mikäli sellai nen tarve on. Turun jäähallien osalta tilanne on sellainen, että Impivaaran jäähalli on suljet tu toukokuun ja heinäkuun ajan ja kesäkuussa jäähalli on varattu jää kiekko lei re jä varten. Raision jäähallien hinnat : Arkisin klo euroa/tunti, sis. alv. 10% klo euroa/tunti klo euroa/tunti klo euroa/tunti Lauantaisin klo euroa/tunti klo euroa/tunti klo euroa/tunti Sunnuntaisin klo euroa/tunti klo euroa/tunti klo euroa/tunti Raision jäähalliyhtiö on toimittanut Raision jäähallien va raus ti lanteen kevään ja kesän 2015 osalta. Asia esitellään tältä osin kokouksessa. Naantalin seuraparlamentti on käsitellyt VG-62 ry:n anomusta jäähallin au-

14 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta ki olo kau den pidentämisestä kokouksessaan ja todennut, että VG-62 ry:n anomus on perusteltu ja edistää jääurheilun kehittymistä Naanta lis sa. Tekninen lautakunta on kokouksessaan VG-62 ry:n aloitetta jäähal lin aukioloajan pidentämiseksi : "Liikuntapaikat -yksikkö ei pysty nykyisillä henkilöresursseilla huo leh timaan jäähallien jääajan mahdollisesta pidentämisestä sekä huolehtimaan kai kis ta nyt ylläpidettävinä olevien liikuntapaikkojen ja uimarantojen hoidos ta. Jäähallien ympärivuotinen aukiolo edellyttää siis joko lisäresurssien palk kaa mis ta tai nykyisten kesäliikuntapaikkojen ja uimarantojen määrän vä hen tä mis tä. Kesäkaudella 2015 Aurinkoareenalla tehdään jääkiekkoliiton määräämät si ni vii vo jen ja keskialueen aloituspisteiden sijaintien muutosmaalaukset sekä suoritetaan kaukalon betonilaatan halkeaminen korjauksia. Kyseiset toimen pi teet edellyttävät jään sulattamista. Näiden huoltotöiden suo rit ta miseen tulee varata vähintään kuuden viikon yhtenäinen ajanjakso. VG-62 ry:n ehdottamasta 671 tunnin jääajan pidentämisestä aiheutuu noin euron kustannukset, joihin talousarviossa 2015 ei ole osoitettu määrä ra haa. laskelma kustannuksista perustuu talousarvion 2015 valmistelun yh tey des sä määriteltyyn tuntikohtaisiin yksikkökustannuksiin sekä VG-62 ry:n ilmoittamaan kesäkauden jääajan tuntimäärään." ja tehnyt seuraavanlaisen päätöksen: 1. talousarvioon 2015 ei ole varattu määrärahaa jääajan pidentämistä varten 2. päättää esittää vapaa-aikalautakunnalle ja kaupunginhallitukselle, että VG-62 ry:n ehdottama jääajan pidentäminen ratkaistaan talousarvion 2016 laadinnan yhteydessä 3. kesällä 2015 suoritetaan kaikki sellaiset jään sulattamista edellyttävät huol to toi met, että jääajan pidennys on teknisesti mahdollista toteuttaa ke säl lä 2016, jos niin päätetään VAPAA-AIKATOIMENPÄÄLLIKKÖ: Vapaa-aikalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että VG-62 ry:n ehdottama jääajan pidentäminen ratkaistaan talous ar vion 2016 laadinnan yhteydessä.

15 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta VAPAA-AIKALAUTAKUNTA: Vapaa-aikatoimenpäällikön ehdotus hyväksyttiin. Merkitään, että Kati Väätänen poistui kokouksesta esteellisenä tä män pykälän käsittelyn ajaksi. VG-62 ry:n esitys koskien jäähallin aukioloaikojen pidentämistä oheistetaan. LIITE A3, KH Oheisaineistona on VG-62 ry:n käsittelemää materiaalia jäähallin au ki oloajan pidentämiseksi. Oheismateriaali: VG-62 ry:n pöytäkirja ( ) Käyttäjien pöytäkirjanotteet KAUPUNGINJOHTAJA: Jääajan mahdollinen pidentäminen ratkaistaan vuoden 2016 ta lous ar vion laadinnan yhteydessä. Kaupunginhallitus suhtautuu periaatteessa myönteisesti jääajan pidentämiseen vuodesta 2016 alkaen, mikäli VG-62 sitou tuu rahoittamaan jäämaksuilla kaupungille aiheutuvat li säkus tan nuk set. KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus suhtautuu periaatteessa myönteisesti jääajan pidentämiseen vuodesta 2016 alkaen, mikäli VG-62 sitou tuu rahoittamaan jäämaksuilla kaupungille aiheutuvat li säkus tan nuk set. VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ:

16 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Vapaa-aikalautakunta KÄSITTELY: Vapaa-aikalautakunta merkitsee kaupunginhallituksen päätöksen tiedoksi. Kati Väätäinen totesi esteellisyytensä ja poistui asian käsittelyn ajaksi. VAPAA-AIKALAUTAKUNTA: Vapaa-aikatoimen päällikön ehdotus hyväksyttiin.

17 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Vapaa-aikalautakunta Special Olympics maailman kesäkisat Los Angelesissa Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikatoimen sihteeri Maija Puolakanaho Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry on valinnut Lotta Huttusen edustamaan Suomea kehitysvammaisten Special olympics -joukkueessa Special Olympics maailman kesäkisoihin los Angelesissa. Lotta Huttusen kilpalajina on rytminen voimistelu, jota hän harrastaa Naantalin Voimistelijoissa Chili -ryhmässä. Eija Lehtimäki, Lotta Huttusen äiti, on toimittanut vapaa-aikalautakunnalle osoitetun kirjeen (Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n laatima), jossa pyydetään osallistumaan matkan rahoitukseen: "Urheilijoiden tukijoukot ovat sitoutuneet hankkimaan varoja kisamatkaa varten paikallisilta tukijoilta ja yhteistyökumppaneilta. Urheilijan kisamatkan rahoitustarve on Olemme kiitollisia, jos voisitte olla yksi yhteistyökumppaneistamme ja tukea Lotta Huttusen kisamatkaa parhaaksi katsomallanne summalla. Teillä on mahdollisuus saada yrityksenne/yhteisönne nimi ja logo näkyviin Special Olympics Finland -joukkueen viralliseen käsiohjelmaan sekä joukkueen verkkosivuille specialolympics.fi." VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ: Vapaa-aikalautakunta päättää, että aikaisemman käytännön mukaisesti vapaa-aikalautakunnalla ei ole mahdollisuutta tukea urheiljoiden kisamatkoja. VAPAA-AIKALAUTAKUNTA: Vapaa-aikatoimen päällikön ehdotus hyväksyttiin.

18 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Vapaa-aikalautakunta Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus 545/ /2014 Vapaa-aikalautakunta Talouspäällikkö Timo Saario Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt olla myöntämättä Lisää Liikettä Koulupäiviin -hankkeelle valtionavustusta Lasten ja nuorten liikunnan kehittämismäärärahoista. Hanke on aluehallintoviraston mukaan ollut kolmen vuoden ajan Liikkuva koulu -ohjelman valtakunnallisena kokeiluhankkeena ja saanut merkittävää valtionavustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä vuosina yhteensä euroa. Aluehallintovirasto katsoo, että ko. toiminta on tällä hetkellä jo kaupungin normaalia ja vakiintunutta palvelutoimintaa. Kaupunki oli hakenut kehittämisavustusta euroa. VAPAA-AIKATOIMEN PÄÄLLIKKÖ: Vapaa-aikalautakunta päättää tyytyä Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätökseen. VAPAA-AIKALAUTAKUNTA: Vapaa-aikatoimen päällikön ehdotus hyväksyttiin.

19 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Vapaa-aikalautakunta Kokouspäivämäärä Pöytäkirja yleisesti nähtävänä Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmis telua tai täytäntöönpanoa: 5,7 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisu vaatimus, seuraa viin päätöksiin ei saa hakea muu tosta valittamalla: 8-9 Oikaisuvaatimusohjeet Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikai suvaatimuksen: 8-9 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: Naantalin kaupunki, vapaa-aikalautakunta Postiosoite: PL 43, Naantali Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2, Naantali Oikaisuvaatimuksen voi tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, vel vollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikut taa (asianosainen) tai kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsen katsotaan saaneen päätöksestä tie don, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätöstä koskeva pöytäkirjanote on lähetetty hänelle kirjeellä.

20 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Tiedoksisaantipäivää ei lueta muutoksenhakuaikaan. Jos muutoksenha kuajan viimei nen päivä on pyhä päivä, itse näisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arki lauantai, oikaisuvaatimuk sen saa teh dä ensim mäisenä arkipäivänä tämän jälkeen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava päätös, johon haetaan oikaisua sekä millaista oikaisua haetaan ja millä perustein. Oikaisuvaatimus on sen tekijän allekirjoitettava. Valitusosoitus Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella va lituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätök seen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisu vaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaa timuksen joh dosta muuttunut, saa päätök seen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Jos hallintopäätöstä on oikaisuvaatimusmenettelyssä muutettu tai se on kumottu, oikaisuvaatimuspäätökseen saa hakea muutosta valittamalla myös se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Hallintovalitus 6 - valitusaika 30 päivää - valitusviranomainen: Turun hallinto-oikeus Postiosoite: PL 32, Turku Käyntiosoite: Yliopistonkatu 34, Turku Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuis ta annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hal linto-oikeudessa 97 euroa. Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosai sen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, joll ei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätöstä kos keva pöytäkirjanote on lä hetetty hänelle kirjeellä. Kunnan jäsen kat sotaan saaneen päätöksestä tie don, kun pöytäkirja on asetettu ylei sesti nähtäväksi. Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoi te

21 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/ päätös, johon haetaan muutosta - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan am matti, asuinkunta ja posti osoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oi keaksi todistettu na jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luetta va. Valituskirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla va litusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasia kirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle Unidors Oy:n tekemästä valituksesta koskien tulos-/videotaulun hankintaa

Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle Unidors Oy:n tekemästä valituksesta koskien tulos-/videotaulun hankintaa Vapaa-aikalautakunta 3 10.02.2015 Vapaa-aikalautakunta 6 12.03.2015 Kaupunginhallitus 194 11.05.2015 Kaupunginhallitus 165 16.05.2016 Selityksen antaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle Unidors Oy:n

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Saatavien poisto 4. 3 Mainostilan myynti Maijamäen liikuntahalliin 5

Sisällysluettelo. 1 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Saatavien poisto 4. 3 Mainostilan myynti Maijamäen liikuntahalliin 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Vapaa-aikalautakunta 01.03.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta 2015 3 2 Saatavien poisto 4 3 Mainostilan myynti Maijamäen

Lisätiedot

Jäähallin aukioloajan pidentäminen 2015-2017

Jäähallin aukioloajan pidentäminen 2015-2017 Vapaa-aikalautakunta 25 18.11.2014 Vapaa-aikalautakunta 1 10.02.2015 Jäähallin aukioloajan pidentäminen 2015-2017 110/00.07.01/2013 Vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 25 Vapaa-aikatoimen sihteeri Maija Puolakanaho

Lisätiedot

VG-62 ry:n esitys jäähallin aukioloajan pidentämisestä 2015-2017

VG-62 ry:n esitys jäähallin aukioloajan pidentämisestä 2015-2017 Tekninen lautakunta 5 28.01.2015 Kaupunginhallitus 76 23.02.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 12.03.2015 Vapaa-aikalautakunta 16 12.05.2015 VG-62 ry:n esitys jäähallin aukioloajan pidentämisestä 2015-2017 110/00.07.01/2013

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustusohjesääntö 4

Sisällysluettelo. 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustusohjesääntö 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 08.03.2018 Sisällysluettelo Sivu 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta 2017 3 2 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 29 Määrärahamuutos Vapaa-aikalautakunnan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma 4

Sisällysluettelo. 29 Määrärahamuutos Vapaa-aikalautakunnan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 Vapaa-aikalautakunta 01.12.2015 Sisällysluettelo Sivu 29 Määrärahamuutos 3 30 Vapaa-aikalautakunnan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 22 Suomi 100-juhlavuoden taidehankinta Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen vuoden 2018 talousarvion käyttösuunnitelma 4

Sisällysluettelo. 22 Suomi 100-juhlavuoden taidehankinta Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen vuoden 2018 talousarvion käyttösuunnitelma 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 07.12.2017 Sisällysluettelo Sivu 22 Suomi 100-juhlavuoden taidehankinta 3 23 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus Kunta Porvoon kaupunki Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus 12.8.2019 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 22 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 06.09.2016 klo 17:15-17:30 Paikka Kaupungintalo Imatrankoski (h.308) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 67 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 19.05.2017 09:00-09:20 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, 3-kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Saatavien poisto 4. 3 Ilmoitusasiat 5

Sisällysluettelo. 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta Saatavien poisto 4. 3 Ilmoitusasiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2019 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 28.02.2019 Sisällysluettelo Sivu 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomus vuodelta 2018 3 2 Saatavien poisto 4 3

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00 SALON SEUDUN KOULUTUS- PÖYTÄKIRJA Hallitus 12/2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 28.8.2017 klo 15:04 Keskiviikko 30.8.2017 klo 22:00 Paikka Sähköpostikokous Käsiteltävät asiat: 116 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 19 Satamaterminaalin ilmastoinnin ja lämmön talteenottojärjestelmän uusinta Sataman ajankohtaiset asiat 5

Sisällysluettelo. 19 Satamaterminaalin ilmastoinnin ja lämmön talteenottojärjestelmän uusinta Sataman ajankohtaiset asiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 Satamalautakunta 09.04.2013 Sisällysluettelo Sivu 19 Satamaterminaalin ilmastoinnin ja lämmön talteenottojärjestelmän uusinta 3 20 Sataman ajankohtaiset asiat 5 Naantalin

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokouspäivämäärä 19.12.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 27.12.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 21 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 17.05.2016 klo 16:07-16:38 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.01.2019 klo 07:30-10:45 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, Parikkala Käsitellyt asiat

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 21 Taksojen tarkistus erittelemättömän kappaletavaran osalta 3. 22 Sataman ajankohtaiset asiat 4. 23 Ilmoitusasiat 5

Sisällysluettelo. 21 Taksojen tarkistus erittelemättömän kappaletavaran osalta 3. 22 Sataman ajankohtaiset asiat 4. 23 Ilmoitusasiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 Satamalautakunta 28.05.2013 Sisällysluettelo Sivu 21 Taksojen tarkistus erittelemättömän kappaletavaran osalta 3 22 Sataman ajankohtaiset asiat 4 23 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34

Lisätiedot

:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Tekninen lautakunta Kokouspäivämäärä 27.1.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 2.2.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta 11.04.2018 AIKA 11.04.2018 klo 17:06-21:00 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, 2 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 2 Kulttuurilautakunnan toimintakertomus vuodelta Palvelukiinteistöjen vuokrasopimukset 4

Sisällysluettelo. 2 Kulttuurilautakunnan toimintakertomus vuodelta Palvelukiinteistöjen vuokrasopimukset 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 Kulttuurilautakunta 08.03.2017 Sisällysluettelo Sivu 2 Kulttuurilautakunnan toimintakertomus vuodelta 2016 3 3 Palvelukiinteistöjen vuokrasopimukset 4 4 Sopimus Vapaa-aikatullin

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 44 Energialaitoksen johtokunta 10.03.2014 AIKA 10.03.2014 16:30-17:00 PAIKKA Energialaitos KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 11 Etelä-Karjalan jätelautakunta Aika 16.05.2017 klo 16:05-16:40 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 30.01.2014 Aika 30.01.2014 klo 18:00-20:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjapitäjän

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 24.01.2018 AIKA 24.01.2018 klo 17:00-19:50 PAIKKA Otsonmäen päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 4 3 KESKUSKEITTIÖN ESITTELY 5

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 4 3 KESKUSKEITTIÖN ESITTELY 5 PORVOON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Sivistyslautakunta 10.01.2019 Käsitellyt asiat Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 4 3 KESKUSKEITTIÖN ESITTELY 5 PORVOON

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

Pellon terveyskeskus, Ahjotie 4-6, kokousta jatketaan klo Pellon kunnanvirastolla valtuustosalissa.

Pellon terveyskeskus, Ahjotie 4-6, kokousta jatketaan klo Pellon kunnanvirastolla valtuustosalissa. AIKA Maanantai 17.12.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon terveyskeskus, Ahjotie 4-6, kokousta jatketaan klo 12.00 Pellon kunnanvirastolla valtuustosalissa. TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 64 19.08.2015 Aika 19.08.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstöjaosto 16.05.2017 AIKA 16.05.2017 klo 12:00-13:42 PAIKKA Villa Hakkari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 33 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2016 50 Vapaa-aikalautakunta Aika 17.11.2016 klo 17:00-18:50 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone K1-2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 27 Tutustuminen Ulvilan liikuntapalveluihin

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 6, 9 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 3.2.2016 Pykälä 1-13 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 5.2.2016 Muutoksenhakukiellot :t 1-5, 8, 10-13 Valmistelua tai täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 14.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 Keskusvaalilautakunta Aika 28.01.2018 klo 19:45-22:55 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.3.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Pyhtään kunnanvirasto klo

Pyhtään kunnanvirasto klo PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 24 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 26.04.2017 klo 16:00-18:20 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 24 Liikunnan ja urheilun tila ja tulevaisuus -kyselyn työstäminen Ohjaajapalkkioiden myöntäminen 5

Sisällysluettelo. 24 Liikunnan ja urheilun tila ja tulevaisuus -kyselyn työstäminen Ohjaajapalkkioiden myöntäminen 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25.10.2018 Sisällysluettelo Sivu 24 Liikunnan ja urheilun tila ja tulevaisuus -kyselyn työstäminen 4 25 Ohjaajapalkkioiden myöntäminen

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 11 11.02.2015 Aika 11.02.2015 klo 18:00-19:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PELLON KUNTA 8/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 8/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 12.11.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 18.9.2018 klo 18.30 19.48 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/2014 119 10.12.2014 Aika 10.12.2014 klo 18:00-20:00 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 79 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 21.01.2016 Aika 21.01.2016 klo 18:00-20:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sivu. 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sivu. 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 Tekninen lautakunta Aika 07.02.2017 klo 18:00-18:07 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9

Lisätiedot

Jari Vanha Antero Hyvärinen NN puheenjohtaja sihteeri sihteeri 43

Jari Vanha Antero Hyvärinen NN puheenjohtaja sihteeri sihteeri 43 AIKA Maanantai klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 1/2017 1 13.01.2017 Aika 13.01.2017 klo 14:00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1 Tarkastuslautakunta 13.11.2017 AIKA 13.11.2017 klo 17:00-19:53 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, Tampereentie 6, 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 87 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo

Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo 1 PARAISTEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/15 Tarkastuslautakunta 2013 2016 Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo 27.10.2015 klo 17.30 20.25 Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Ted Bergman (puheenjohtaja) Tommy Nymalm

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/ Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/2016 124 13.10.2016 Aika 13.10.2016 klo 11:30-12:20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 84 Kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen 126 85

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 10.4.2018 klo 18.30 19.22 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot