Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Siuntiossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Siuntiossa"

Transkriptio

1 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Siuntiossa Siuntion kunta vastaa iltapäivätoiminnan lainmukaisuudesta, koordinoinnista, laadusta ja päättää toiminnan järjestämisen laajuudesta sekä järjestää toimintaa sekä suomen- että ruotsinkielisille oppilaille. Iltapäivätoiminta kuuluu opetuksen tulosalueeseen. Kunnalla on myös vastuu iltapäivätoiminnasta, vaikka joku muu kuin kunta toimii palveluntuottajana. Yhteistyökumppaneita ovat kunnan eri hallintokunnat, paikalliset yhdistykset, koulut opettajineen, vanhempainyhdistykset ja varhaiskasvatus. Iltapäivätoiminnan yleisenä tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua. Toimintaa ohjaavat perusopetuksen yleiset kasvatustavoitteet ja se on jatkumo varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kasvatustehtävälle. Toiminnan tulee edistää lapsen tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä. Arvopohja ja tehtävä Iltapäivätoiminnan tehtävänä on lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen. Iltapäiväkerhon toiminta tarjoaa lapselle monipuolisia kokemuksia ja antaa turvallisessa ilmapiirissä eväitä vapaa-aikana itsenäistymiseen. Iltapäiväkerhon arvoja ovat: vapaa-ajan toiminnan ohjaaminen lapsen yksilöllisten tarpeiden huomioiminen myönteisen minäkuvan vahvistaminen lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen yhdessä toimiminen ja viihtyminen varhainen puuttuminen ja sosiaalinen vahvistaminen aito välittäminen Jokaisen lapsen tulee saada aidosti kokea olevansa hyväksytty ja arvostettu omana itsenäisenä yksilönä. Lasten ja aikuisten välinen luottamuksellinen suhde välittyy toiminnan toteutuksessa, jossa vastuullisuus ja vastavuoroisuus kuuluvat kaikille iltapäivätoiminnassa mukana oleville. Tavoitteena on luoda turvallinen ja ohjattu iltapäivätoimintamuoto, jossa eettinen ajattelu ohjaa yhteistyötä sekä lasten kesken että aikuisten ja lasten välillä. Lähtökohdat lapsen hyvinvoinnille on lapsen henkisen, fyysisen hyvinvoinnin ja terveyden tukeminen. Iltapäivätoimintaa ohjaavat linjaukset Koululaisten iltapäivätoiminnasta säädetään perusopetuslain 8 a luvussa. Toiminnan järjestäminen on vapaaehtoista ja kunta voi päättää sen laajuudesta. Jos kunta järjestää tai hankkii perusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä erityistä tukea saaville oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa perusopetuksen iltapäivätoiminnan perusteita noudattaen. Jos kunta järjestää perusopetuslaissa tarkoitettua iltapäivätoimintaa, se saa valtionosuutta.

2 Lakisääteisiin koululaisten iltapäivätoimintapalveluihin ei ole subjektiivista oikeutta kuten varhaiskasvatuspalveluihin. Lakia lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä sovelletaan myös iltapäivätoimintaan. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämistä ohjaavat lait ja asetukset: Perusopetuslaki Lastensuojelulaki Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta Toiminta-ajatus ja tavoitteet Iltapäivätoiminnan yleisenä tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua. Toiminnan tulee lisäksi edistää lasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osallisuutta. 1. Iltapäivätoiminnan tavoitteet: 1. Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen Iltapäivätoiminnan yhtenä tavoitteena on yhdessä huoltajien ja koulun kanssa tukea lapsen kasvua. Huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsensa kasvatuksesta ja kokemukseen perustuva asiantuntemus lapsestaan. Tähän kasvatuskumppanuuteen iltapäivätoiminta tuo osaltaan ammatillisen osaamisen. Yhteistyön tulee perustua tasa-arvoisuuteen, keskinäiseen kunnioitukseen ja avoimuuteen. 2. Huoltajien tulee saada tietoa toiminnan tavoitteista ja linjauksista. Iltapäiväkerho tiedottaa huoltajille ajankohtaisista tapahtumista toiminnassa ja ilmoittaa hyvissä ajoin jos toiminnassa on jotain tavallisesta poikkeavaa. Huoltajille tarjotaan mahdollisuus keskustella lastaan koskevista asioista sekä osallistua toiminnan suunnitteluun ja arviointiin. Iltapäivätoiminnan henkilöstö sopii yhdessä huoltajien kanssa kuinka ja mitä tietoja yksittäisestä lapsesta annetaan. Henkilöstö informoi huoltajia lapsen hyvinvointiin liittyvistä asioista iltapäivätoiminnassa. Teemme yhteistyötä kotien kanssa seuraavalla tavalla: Lapsia haettaessa vaihdamme kuulumisia päivän tapahtumista. Ilmoitusluontoiset asiat, kuten kerho-ohjelman muutokset, retket yms. ilmoitetaan Wilman kautta. Kerhon viikko-ohjelma annetaan koteihin Wilman kautta. Annettu syyskuussa 2016.

3 Kerhon oma puhelin on avoinna Mahdolliset kysymykset kerhon käytännöistä voi esittää tähän numeroon. Toivomme myös, että vanhemmat muistavat ilmoittaa lapsensa poissaolosta tai kotiinlähdön muutoksista tähän numeroon. Koululla ja iltapäivätoiminnalla on yhteiset tavoitteet ja vastuu lapsen kasvatuksesta. Iltapäivätoiminnan ja koulun henkilöstön välinen toimiva yhteistyö on ratkaisevassa asemassa kun luodaan lapsen päivästä yhtenäistä ja mielekästä kokonaisuutta. Iltapäivätoiminnan henkilöstön on pyrittävä huomioimaan koulun toimintakulttuuri jotta lapsen päivästä muodostuu yhtenäinen kokonaisuus. Iltapäivätoiminnan ja koulun henkilöstö keskustelevat ja sopivat periaatteista ja yhteisistä pelisäännöistä. Yhteistyöhön kuuluu myös toimivat tiedonkulun rakenteet koulun ja iltapäivätoiminnan välillä. Teemme yhteistyötä koulun kanssa seuraavalla tavalla: Koulun IP-kerhoa koskevat asiat tulevat kerhon työntekijöiden sähköpostiin ja Wilmaan. Tarkistamme molemmat päivittäin. Olemme jatkuvassa yhteydessä myös koulun muun henkilökunnan kanssa. Kaikki kerhoohjaajat toimivat myös avustajana alkuopetuksessa. Mahdolliset kuulumiset koulusta kerhoon tulevat myös hänen kauttaan. Kerho noudattaa koulun järjestyssääntöjä, ja pitää huolta kerhotilansa (Timo-luokka) siisteydestä koulun oppitunteja silmällä pitäen. Pidämme kunnan muiden iltapäiväkerhojen kanssa viikkopalaverin tarvittaessa. Sovimme rehtorimme Pauliina Smolanderin kanssa IP-kokouksien ajankohdista tarvittaessa. 2. Hyvinvoinnin, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen Jokaisen lapsen tulee saada tuntea olevansa arvostettu ja hyväksytty. Yhdessä toimimalla opitaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tarvittavia taitoja, kuten vastavuoroisuutta ja erimielisyyksien ratkaisua myönteisin keinoin. Lapsia ohjataan tunnistamaan erilaisia tunteita ja säätelemään omaa toimintaansa. Lasten rohkaisu ja kannustaminen tukevat itsetunnon kehitystä, ja samalla lapset oppivat luottamaan omiin taitoihinsa. Osallistumisen ilo ja onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä. Iltapäivätoiminnan tulee kasvuympäristönä ja ilmapiiriltään kiireetön ja turvallinen. On tärkeää että lapsilla on toiminnassa mahdollisuus vapaaseen leikkiin, levähtämiseen ja rauhoittumiseen mutta myös ohjattuun toimintaan ja fyysiseen aktiivisuuteen. Koulun ja iltapäivätoiminnan yhteiset linjaukset tukevat ja vahvistavat lasten hyvinvointia ja sosiaalista kehitystä. Kiusaamisen ennaltaehkäiseminen ja siihen puuttuminen kuuluu jokaiselle lasten parissa työtä tekevälle. Jokaisella koululla on oma suunnitelma kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi. Iltapäivätoiminnan henkilöstö voi tutustua koulun suunnitelmaan ja käyttää sitä tarpeen mukaan toiminnassaan. Näin tuemme hyvinvointia, tunne-elämää ja sosiaalista kehitystä

4 iltapäiväkerhossamme: Lapsille opetetaan yhdessä sovussa leikkimistä, kiistojen rauhanomaista sovittelua ja sovittujen sääntöjen noudattamista. Kerho suosii matalan kynnyksen toimintaa, johon kaikki voivat osallistua. Näitä ovat erilaiset leikit sekä retket lähimaastoon. Annetaan lapsille mahdollisuus riemuita onnistumista sekä sietää pettymyksiä. Tunteita saa näyttää ja niiden käsittelystä puhutaan. Tarjoamme lapsille mahdollisuuden myös omaan rauhaan ja yksinoloon. Varmistamme ensin, että yksin olevalla lapsella on kaikki hyvin. Rohkaisemme lapsia tutustumaan toisiinsa ja ottamaan rohkeasti kontaktia. Hyvänä keinona pidämme esim. ohjatussa toiminnassa sitä, että joskus lapset saavat muodostaa omia ryhmiään, toisinaan määräämme ryhmät itse. Näin rohkaisemme lapsia yhteistyöhön vähemmänkin tuttujen lasten kanssa. Näin ehkäisemme kiusaamista iltapäiväkerhossamme: Puutumme nopeasti nimittelyyn, leikistä eristämiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Mitkään näistä eivät ole sallittuja. Kaikkia lapsia rohkaistaan leikkimään kaikkien kanssa. Ideana on saada lasten omista kaveriporukoista joustavia siten, että porukan kulloiseenkin leikkiin voi liittyä kuka vain. Näin puutumme kiusaamiseen iltapäiväkerhossamme: Kiistatilanteiden sattuessa keskustelemme osallisten kanssa asian läpi. Anteeksipyyntö ja tilanteen korjausehdotus vaaditaan aina. Selkeissä kiusaustilanteissa, joissa toinen osapuoli on altavastaajana, keskustelemme kiusaamisesta molempien osapuolien kanssa ja laitamme lapset itse ehdottamaan, miten tilanne saadaan ratkaistua. Tarkoituksena on saada kiusaaja ymmärtämään aiheuttamansa mielipaha, ja sitoutumaan yhdessä sovittuihin tapoihin, joilla kiusaaminen ehkäistään seuraavalla kerralla. Mikäli lasten kanssa sovitut toimenpiteet eivät tehoa, otamme yhteyden kotiin. Räikeissä kiusaamistilanteissa otamme yhteyttä suoraan kotiin. Näitä ovat mm. lieväkin väkivaltaisuus, erityisen ruma nimittely, vaaralliset temput tai niihin yllyttäminen sekä pitkäaikainen toisen ärsyttäminen. 3. Eettisen kasvun tukeminen Toiminnan eettisenä lähtökohtana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa määritelty perusopetuksen arvopohja (ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen) sekä kodin ja koulun kanssa yhdessä sovitut kasvatukselliset periaatteet ja käytännöt. Eettisessä kasvatuksessa ja yhdenvertaisuuden tukemisessa on tärkeää erityisesti aikuisten antama malli, ryhmän vuorovaikutussuhteet sekä arkipäivän tilanteissa kohdattavat eettiset kysymykset. Eettisen kasvun tavoitteena on vastuullisuuden ja vastavuoroisuuden ymmärtäminen. Iltapäivätoiminnassa lapsia ohjataan kasvamaan vähitellen vastuuseen:

5 omasta hyvinvoinnistaan ja terveellisistä elämäntavoista toisten hyvinvoinnista sekä siihen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista oman toiminnan aiheuttamista tunteista ja seurauksista itselle ja toisille myönteisestä suhtautumisesta ympäristöön, luontoon ja kestävään elämäntapaan Eettisen kasvun tukeminen tarkoittaa toiminnassamme: Rohkaisemme lapsia maistamaan itselleen (vielä) outoja ruokia. Käymme kiista- tai häiriökäyttäytymistilanteissa läpi, mitä saa ja ei saa tehdä. Leikkien jälkeen muistutamme lapsia siivoamaan omat jälkensä ennen kotiin tai muihin leikkeihin lähtemistä. Luonnossa liikkuessamme emme jätä jälkiä tai varsinkaan jätä roskia metsään. Luontokappaleita tai kasveja ei saa vahingoittaa luonnossa eikä pihalla. 4. Osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen sekä sosiaalinen vahvistaminen Toimintaa toteutetaan niin että se lisää lasten onnistumisen kokemuksia ja osallisuutta. On tärkeää että lapset tulevat toiminnassa kuulluksi ja saavat osallistua sen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Toiminnassa kunnioitetaan lasten omaa kieli- ja kulttuuritaustaa sekä elämäntapaa ja arvoja. Iltapäivätoiminnassa ei saa esiintyä syrjintää etnisen alkuperän, sukupuolen, iän, uskonnon tai vamman vuoksi. Eri kulttuureihin tutustumalla voidaan monipuolistaa toimintaa, lisätä ymmärrystä ja vähentää ennakkoluuloja sekä rikastuttaa yhdessäoloa. Tavoitteena on että jokainen lapsi saa oman kehitystasonsa ja tarpeidensa mukaista tukea ja ohjausta. Suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon tyttöjen ja poikien kehityksen erot ja erilaiset tarpeet. Lasten tulee ikätasonsa mukaisesti saada osallistua yhteisten sääntöjen ja sopimusten luomiseen ja saada kokemuksia osallisuudesta. Osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen sekä sosiaalinen vahvistaminen näkyy toiminnassamme seuraavasti: Lapsia rohkaistaan hyväksymään erilaisuutta. Erilaisuus ei ole eriarvoisuutta. Tahdomme antaa lapsille tunteen siitä, että he voivat kertoa kerhossa huolensa itseään vaivaavista tai askarruttavista asioista. Turvallinen keskusteluyhteys on etusijalla turvallisuuden tunteen luomisessa kerhossa. Leikkiessä yhden lapsen ei anneta määräillä muita, vaan rohkaisemme lapsia sopimaan yhteisistä säännöistä ennen leikin alkamista tai sen aikana. Lasten erityistarpeet ja taustat otetaan toiminnassa huomioon. Kynnys toimintaan

6 osallistumiseen pidetään matalana. Tukea tarvitsevat lapset iltapäivätoiminnassa Oppimisen tukea tarvitseville oppilaille järjestetään perusopetuksessa tarpeen mukaan kolmiportaisen tukijärjestelmän mukaan joko yleistä, tehostettua tai erityistä tukea. Toimiva iltapäivätoiminta voi olla osa tätä tukijärjestelmää. Tällöin iltapäivätoimintaan osallistuminen suunnitellaan osaksi lapsen tukea. Kuinka iltapäivätoiminnan on tarkoitus tukea lapselle asetettuja tavoitteita, kirjataan oppilaan oppimissuunnitelmaan tai oppilaan HOJKSiin (henkilökohtaiseen oppimisen järjestämistä koskevaan suunnitelmaan), riippuen oppilaan tuen tasosta. Iltapäivätoiminnan ohjaaja voi huoltajien suostumuksella osallistua oppilaan tehostetun tai erityisen tuen suunnitelman laatimiseen. Toiminnan sisältöä suunniteltaessa on huoltajien, koulun ja iltapäivätoiminnan välinen yhteistyö tärkeää. Huoltaja sopii iltapäivätoiminnan henkilöstön ja mahdollisesti koulun kanssa kuinka lapsen erityisen tuen tarve huomioidaan iltapäivätoiminnassa. Tiedot oppilaan koulussa saamasta tehostetusta tai erityisestä tuesta ovat salassa pidettäviä. Huoltaja arvioi mitä tietoja lapsen tuen tarpeesta hän haluaa antaa iltapäivätoimintaan. Koulu voi luovuttaa tietoja oppilaan tukitoimista huoltajien yksilöidyllä kirjallisella suostumuksella. Kirjallinen suostumus on tapauskohtainen. Erityisen tuen piirissä olevilla oppilailla on oikeus osallistua iltapäivätoimintaan koko perusopetuksen ajan. Käsiteltäessä oppilasasioita iltapäivätoiminnassa noudatetaan julkisuuslakia ja perusopetuslain määräyksiä salassapitovelvollisuudesta. Perusopetuslaissa säädetään myös tietojen luovuttamisesta ja oppilasasioiden käsittelystä. Toiminnasta tiedottaminen Kunta tiedottaa seuraavan lukuvuoden iltapäivätoiminnasta helmikuussa, iltapäivätoimintaan hakemisen yhteydessä. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti käytetään sähköpostia ja kunnan www-sivuja ensisijaisina tiedotuskanavina. Toimintaan hakeminen ja valintakriteerit Iltapäivätoimintaan haetaan kerran lukuvuodessa, joko kunnan verkkosivuilta tai sivistystoimistosta saatavalla lomakkeella. Hakemuksen voi palauttaa joko koulutulokkaiden ilmoittautumisen yhteydessä tai sivistystoimistoon joka vuosi määriteltävän hakuajan puitteissa. Iltapäivätoimintapaikka osoitetaan koko lukuvuodeksi. Jos kaikille iltapäivätoimintaan hakeneille ei voida osoittaa paikkaa lukuvuoden alusta, jäävät kyseiset oppilaat jonoon. Iltapäiväkerhossa vapautuville paikoille voidaan valita uusia oppilaita jonosta varsinaisen hakuajan jälkeen valintakriteerien mukaisessa järjestyksessä. Iltapäivätoimintaan voi hakea varsinaisen hakuajan ulkopuolella. Paikka myönnetään jos olemassa olevissa ryhmissä on tilaa. Oppilaat valitaan iltapäiväkerhoihin seuraavien tärkeysjärjestyksessä olevien valintakriteerien mukaan: 1) ensimmäisen luokan oppilaat, jotka hakevat kokoaikaiseen toimintaan 2) ensimmäisen luokan oppilaat, jotka hakevat osa-aikaiseen toimintaan 3) erityisen tuen oppilaat 4) toisen luokan oppilaat, jotka hakevat kokoaikaiseen toimintaan

7 5) toisen luokan oppilaat, jotka hakevat osa-aikaiseen toimintaan Tasavertaisten hakijoiden kesken paikka arvotaan. Iltapäivätoiminnan paikat Iltapäivätoiminnan lapsiryhmän koko on 16 lasta. Lukuvuonna iltapäiväkerhot ovat seuraavat: Aleksis Kiven koulun ip-kerho, koulun tiloissa Päivärinteen koulun ip-kerho, koulun tiloissa Sjundeå svenska skolan ip-kerho, koulun tiloissa Friska Viljor rf:n järjestää yksityistä iltapäivätoimintaa Edvardsbergin nuorisoseuran talossa. Maksuton kuljetus järjestetään oppilaille, joilla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen. Jokaisessa ip-kerhossa on yksi ohjaaja tai avustaja jokaista 15 lapsen ryhmää kohden. Iltapäiväkerhossamme on seuraavat aikuiset: Esko Kataja, koulunkäyntiavustaja. Kati Rönnberg, koulunkäyntiavustaja vuorottelevat Mailis Still, koulunkäyntiavustaja Kulkemisen ja kuljetusten järjestäminen Niiden kerhojen, jotka eivät toimi iltapäivätoimintaan osallistuvien lasten koululuokkien tai rakennusten välittömässä läheisyydessä, iltapäivätoiminnan ohjaaja ja koulu sopivat yhdessä miten lapset siirtyvät koulusta iltapäiväkerhoon. Iltapäiväkerhossamme on seuraavat sovitut käytänteet lasten siirtymisestä koulusta ip-kerhoon: Iltapäiväkerhon kotiluokka sijaitsee AKK:lla Timo-luokassa. Lapset tulevat tiistaisin ja keskiviikkoisin sinne heti koulupäivän päätyttyä. Muina päivinä kerho alkaa koulun ruokalassa, sillä luokassa on tuolloin vielä opetusta. Lapset ilmoittavat tulostaan ja lähdöstään aikuiselle. Välipalan järjestäminen Lapsille tarjotaan joka päivä terveellinen ja monipuolinen välipala. Välipalajärjestelyjä suunniteltaessa on huomioitava terveysseikat, ruokailun monipuolisuus sekä sosiaalinen ja pedagoginen merkitys. Iltapäiväkerhossamme välipalajärjestelyt ovat seuraavat: Välipala syödään yhteisesti koulun ruokalassa. Myöhemmin kerhoon saapuvat lapset aloittavat kerhon ruokailulla.

8 Toiminta-aika ja asiakasmaksu Iltapäivätoimintaan osallistumisesta peritään kuukausittainen asiakasmaksu. Osa-aikainen toiminta, klo asti Kokoaikainen toiminta, klo asti 120 /kk 180 /kk Maksu peritään jokaiselta kuukaudelta jolloin lapsi on osallistunut toimintaan. Jos iltapäivätoimintaa järjestetään enintään 10 päivänä kuukaudessa, peritään vain puolet maksusta. Jos lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä, maksusta peritään puolet. Jos lapsi on sairautensa vuoksi poissa kokonaisen kalenterikuukauden, maksua ei peritä. Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, peritään kuukausimaksusta puolet. Turvallisuus- ja pelastussuunnitelma Iltapäivätoiminta on osana koulun turvallisuus- ja pelastussuunnitelmaa. Vakuutusasiat Iltapäivätoimintaan osallistuvat lapset ovat vakuutettuja kunnan toimesta matkalla koulusta iltapäiväkerhoon sekä iltapäivätoiminnan aikana. Toiminnan seuranta ja arviointi Iltapäivätoiminnan tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittaisella asiakastyytyväisyyskyselyllä sekä osallistumalla ulkopuolisiin arviointeihin. Keskeiset tulokset julkaistaan. Iltapäivätoiminnan sisältö Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet Laadukas iltapäivätoiminta muodostaa lapsen näkökulmasta mielekkään kokonaisuuden ja tarjoaa lapselle kiinnostavaa ja mielekästä ajanvietettä. Sisältöä suunniteltaessa on erityistä huomioita kiinnitettävä lasten ikätason mukaiseen kasvua ja kehitystä tukevaan leikkiin, luovaan toimintaan ja myönteisiin elämyksiin. Liikkuminen ja ulkoilu sekä rentoutuminen ja levähtäminen ovat toiminnassa tärkeitä. Iltapäivätoiminta kootaan seuraavista sisällöllisistä kokonaisuuksista: Sisältö eettinen kasvu ja yhdenvertaisuus Näin me teemme: Kiusaamisen ehkäisy Anteeksi pyytämisen ja sopimisen opettelu Ystävällisyys kaikkia kohtaan Omien jälkien siivous leikki ja vuorovaikutus Rohkaisu kaikkien kanssa leikkimiseen Pihaleikit, sisäleikit liikuntasalissa/palloiluhallissa

9 liikunta ja urheilu Koulun liikuntasali on käytössämme torstaisin. Muina päivinä tarjoamme mahdollisuuden ulkoilla koulun pihalla. Tiistaisin mahdollisuus käyttää vanhaa palloiluhallia muiden iltapäiväkerhojen kanssa. Rohkaisemme lapsia kerhoaikana aktiiviseen liikuntaan ja muiden kanssa leikkiin. ruokailu ja lepo Ruokailu on joka päivä 13:45-14:15. Myöhemmin saapuvilla ruokailu on heti. Kerhossa on paljon lukemista ja askartelutarvikkeita rauhoittumista varten. kulttuuri ja perinteet Kirjastovierailut Vuodenajan juhliin liittyviä teemoja Erilaisia tempauksia esim. vanhemmat vs lapset -ottelu. kädentaidot ja askartelu Kevätretki mielenkiintoisiin kohteisiin mahdollinen. Ohjattua askartelua teeman mukaan. Askartelu- ja piirustustarvikkeet ovat käytettävissä joka päivä. Vuodenaikaan ja sen juhliin liittyviä askarteluteemoja kuvallinen, musiikillinen, kehollinen ja kielellinen ilmaisu Liikuntasalissa saa temppuilla kaikilla koulun välineillä. Miten tuttuja leluja voi käyttää uudella tavalla? Erityisiä musiikillisia tempauksia, esim. levyraateja, musiikillisia hetkiä. Kerhossa on nukketeatteri, johon lapset saavat tutustua. mediataidot Katsomme joka kuukausi lapsille sopivan

10 elokuvan. Kevään projektissa (aihe päätetään myöhemmin) lapsia opetetaan etsimään tietoa monipuolisesti eri medioista ja lähteistä. arkiaskareet, elinympäristö ja kestävä elämäntapa Kerhossa saa käyttää puhelinta klo 16 jälkeen. Lapset näyttävät aikuiselle, mitä aikovat pelata tai katsella. Luontoretket perustuvat Metsämörripedagogiikkaan, jossa korostuu luonnon havainnointi ja kunnioittaminen. Ruokien lajittelu, roskien lajittelu paperiroskiin ja sekajätteeseen Astiat viedään ruokailussa niille varatulle paikalle. erilaiset tiedolliset ja taidolliset aihepiirit Omat leikit ja sotkut siivotaan Keväällä pidettävä pitkäkestoisempi projekti ammentaa erilaisista laajoista tiedollistaidollisista teemoista Vuodenaikojen vaihtelu antaa vaihtelevuutta askarteluun ja leikkiin.

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Siuntion kunta Sjundeå kommun Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma iltapäiväkerho Päivitetty viimeksi / 20 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Siuntiossa Siuntion kunta vastaa

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Siuntion kunta Sjundeå kommun Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Aleksis Kiven koulun iltapäiväkerho Päivitetty viimeksi 09/2015 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Siuntiossa

Lisätiedot

Siuntion kunta Sjundeå kommun. Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Siuntion kunta Sjundeå kommun. Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Siuntion kunta Sjundeå kommun Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Päivärinteen iltapäiväkerho Päivitetty viimeksi 10/2016 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Siuntiossa Siuntion

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Siuntion kunta Sjundeå kommun Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Päivärinteen iltapäiväkerho Päivitetty viimeksi 26.9.2014 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Siuntiossa Siuntion

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Voimassa 1.8.2016- Siviltk 17.5.2016 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN... 2 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2.1 KODIN

Lisätiedot

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 0 Siv.ltk 24.5.2011 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Wiitaunioni Sivistystoimi 2011 1 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet Ai- toiminta tarjoaa lapselle tutun ja turvallisen aikuisen

Lisätiedot

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta toimintasuunnitelma 1.1.2014 - Sivistyslautakunta 20.1.2014 4 Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

Lisätiedot

Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo

Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo 1 Koululautakunta 29.09.2011 33, liite 2 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin,

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1/1 KITEEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2013 ALKAEN 1. Taustaa Kiteen kaupungin sivistystoimi on järjestänyt perusopetuslain 8 a luvun mukaista aamu- ja

Lisätiedot

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta 2015 2016. Sisällysluettelo 1 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen... 2 1.3 Eettisen kasvun tukeminen...

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KUIVANIEMEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan järjestämisen periaatteet 3 Hakeminen 4 Maksut 5 Tilat 6 Henkilöstö 7 Sisältö 8 Yhteistyö ö 8.1. Yhteistyö kotien kanssa 8.2. Yhteistyö koulun kanssa

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 27.2.2004 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET OPETUSHALLITUS 1 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 1. LUKU AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT...3 2. LUKU

Lisätiedot

VALTIMON KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

VALTIMON KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA VALTIMON KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet 2 Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet 2.1 Kodin

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA PARAISTEN SUOMENKIELISESSÄ OPETUKSESSA Hyväksytty 25.4.2018, sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN

Lisätiedot

Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Käsitelty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 28.1.2016 3 Sisällysluettelo 2 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen

Lisätiedot

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 2 (5) 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain

Lisätiedot

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta

Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta Vaalan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminta toimintasuunnitelma 1.8.2012 - Sivistyslautakunta 12.3.2012 29 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet 4 2. Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNTA. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

KEMIÖNSAAREN KUNTA. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KEMIÖNSAAREN KUNTA Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2013 2 Sisällysluettelo 1 Perusteet... 3 2 Tavoitteet... 4 3 Toimintaympäristö... 5 4 Yhteistyö... 5 5 Henkilöstö... 6 6 Toimintaan hakeminen

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TAMMELAN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Hyväksytty: Koulutuslautakunta 16.3.2005 22 Muutettu: Koulutuslautakunta 18.2.2009 20 Muutettu: Koulutuslautakunta 16.6.2011 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan

Aamu- ja iltapäivätoiminnan 1 Sivistyslautakunta 73/2011 Yli-Iin kunnan koululaisten Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa ohjaa Opetushallituksen julkaisema Perusopetuksen

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 27.1.2016 3 ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2 3 SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET JA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

SivLtk 7.10.2015 46. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo

SivLtk 7.10.2015 46. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi. Sisällysluettelo 1 SivLtk 7.10.2015 46 ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Siilinjärvi Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 2 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 2 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän

Lisätiedot

Kuusamon kaupungin koululaisten 1(6) aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma alk.

Kuusamon kaupungin koululaisten 1(6) aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma alk. Kuusamon kaupungin koululaisten 1(6) 1. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet 2.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen 2.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma. Siuntion kunta

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma. Siuntion kunta Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Siuntion kunta 1 Sisällys Koululaisten iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma... 1 Siuntion kunta... 1 1. Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen

Lisätiedot

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten

Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten Tuusniemen kunnan toimintasuunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämistä varten TOIMINTA-AJATUS... 3 1.Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen... 3 2. Tunne-elämän kehityksen tukeminen...

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho

Siuntion kunta. Toimintaan hakeminen. Iltapäiväkerhon toiminta. Kerhopäivän ohjelma. Välipala. Koulukuljetus ja iltapäiväkerho Lukuvuosi 2017-2018 Siuntion kunta Iltapäivätoiminta (ilttis) on monipuolista ohjattua toimintaa 1. ja 2-luokkalaisille sekä erityisen tuen oppilaille koulupäivän jälkeen. Iltapäiväkerhossa lapset voivat

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

SIMON KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET

SIMON KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET SIMON KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011-2012 1 Sisältö 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 2 1.1 LAINSÄÄDÄNTÖ 2 1.2 ARVOPOHJA JA TEHTÄVÄ

Lisätiedot

Orimattilan kaupunki. Koululaisten iltapäivätoiminnan. Toimintasuunnitelma

Orimattilan kaupunki. Koululaisten iltapäivätoiminnan. Toimintasuunnitelma Orimattilan kaupunki Koululaisten iltapäivätoiminnan Toimintasuunnitelma (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 28.4.2015 Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA Liite nro 4, sivltk. 1/2014, 10 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnan sisältö

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma. Siuntion kunta

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma. Siuntion kunta Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Siuntion kunta 1 Sisällys Iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma... 1 Siuntion kunta... 1 1. Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat... 3 1.2

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ

ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ 1 (7) Liite 4 Sivistyslautakunta 26.8.2015 52 ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ Toimintasuunnitelma 1.9.2015 lähtien HÄMEENKYRÖN KUNTA SIVISTYSPALVELUT 2 Iltapäivätoiminta Hämeenkyrössä Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIVAKAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. lukuvuodeksi 2015-2016

TOIVAKAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. lukuvuodeksi 2015-2016 TOIVAKAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA lukuvuodeksi 2015-2016 Liikkumista, leikkimistä, vuorovaikutusta AKTIIVINEN KOULULAINEN Sisältö 1. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen

Lisätiedot

IKAALISTEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

IKAALISTEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA IKAALISTEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA HYVÄKSYTTY SIVISTYSLAUTAKUNNASSA..2018 1. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Aamu-

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on turvata lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää koulun jälkeistä

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Suonenjoen kaupunki

PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA. Suonenjoen kaupunki PERUSOPETUKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Suonenjoen kaupunki 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1. Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KOULULAISTEN AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN AAMU JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO 1 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat 1 1.1 Arvopohja ja tehtävä 2 1.2 Aamu-

Lisätiedot

Aamu- ja iltäpäivätoiminnan toimintasuunnitelma Tammisaaressa

Aamu- ja iltäpäivätoiminnan toimintasuunnitelma Tammisaaressa Aamu- ja iltäpäivätoiminnan toimintasuunnitelma Tammisaaressa Sisältö 1. luku Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat 2. luku Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet 2.1 Kodin ja koulun kasvatustyön

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA. Sivistyslautakunta (Päivitetty )

ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA. Sivistyslautakunta (Päivitetty ) ILMAJOEN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 27.1.2016 (Päivitetty 16.1.2017) Sisällys 1 JOHDANTO 2 2 TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 2 3 SISÄLLÖLLISET

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Päivitetty 1.9.2015 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja tavoitteet... 3 2. Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet... 3 3. Toiminnan

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET Riitta Rajala, erityisasiantuntija Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET Riitta Rajala, erityisasiantuntija Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011 Riitta Rajala, erityisasiantuntija Opetushallitus AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITYS Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat säädökset perusopetuslakiin

Lisätiedot

IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Liite Iitin kunnan opetussuunnitelmaan 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet 2 Aamu- ja

Lisätiedot

IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018

IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 IITIN KUNNAN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Koulutuslautakunta 3.4.2018 Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain mukaista lapsille ja nuorille suunnattua

Lisätiedot

3. TUKEA TARVITSEVAT LAPSET AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA

3. TUKEA TARVITSEVAT LAPSET AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA MUSTASAAREN KUNTA Sisällys 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET 1.1 Kodin ja koulun kasvatustyön tukeminen...3 1.2 Hyvinvoinnin, tunne-elämän ja sosiaalisen kehityksen tukeminen...3 1.3 Eettisen kasvun

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA 11.8.2014 29.5.2015 Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN. Toimintasuunnitelma

SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN. Toimintasuunnitelma SODANKYLÄN KUNTA PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTA- PÄIVÄTOIMINNAN Toimintasuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011 1 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 1 3. SISÄLLÖLLISET

Lisätiedot

Iin kunta. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015

Iin kunta. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015 Iin kunta Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2015 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPAIVATOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015 SISALTÖ 1 Toiminnan tavoitteet ja laajuus 2 Toiminnan

Lisätiedot

LIITE 4 ILOMANTSIN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

LIITE 4 ILOMANTSIN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ILOMANTSIN KUNTA KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1 2 1 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala

KAARINAN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015. 1. Soveltamisala KAARINAN KAUPUNKI 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-2015 1. Soveltamisala Lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa säätelee Perusopetuslaki (628/1998). Mikäli kunta

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 21.5.2014 1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN

Lisätiedot

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet. Opetushallitus

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet. Opetushallitus Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet Opetushallitus Kunnanhallituksille DNO 5/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava PÄIVÄMÄÄRÄ 27.2.2004 Voimassaoloaika 1.8.2004 alkaen toistaiseksi

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 29.3.2016 26 1 Sisällysluettelo PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA... 3

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015 -

TURUN KAUPUNKI. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015 - TURUN KAUPUNKI Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 2015 - SISÄLLYS 1. JOHDANTO 2. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET 3. SISÄLLÖLLISET PAINOALUEET JA TOIMINNAN TOTEUTUS 3.1. Toiminnan

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu. Lukuvuosi Kuopion Setlementti Puijola ry

ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu. Lukuvuosi Kuopion Setlementti Puijola ry ILTAPÄIVÄKERHON TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen koulu Lukuvuosi 2017-2018 Kuopion Setlementti Puijola ry Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

SAVITAIPALEEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA SAVITAIPALEEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksytty sivistyslautakunnassa 13.3.2018 6 2 Sisällys JOHDANTO 3 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET...3

Lisätiedot

Lestijärven kunta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Lestijärven kunta. Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Lestijärven kunta Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Hyväksytty sivistyslautakunnassa 6.9.2011 1 Sisällysluettelo 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteet... 3 1.2 Lapsen tunne-elämän ja sosiaalisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA kaudelle

TOIMINTASUUNNITELMA kaudelle HÄMEENLINNAN SEUDUN 4H-YHDISTYS 1 (6) Vanajantie 10 A 13110 Hämeenlinna TOIMINTASUUNNITELMA kaudelle 2017-2018 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen periaatteet Aamu- ja iltapäivätoiminta lait ja

Lisätiedot

SIUNTION KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

SIUNTION KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2 SIUNTION KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Siuntiossa 1.1 Arvopohja ja tehtävä 1.2 Iltapäivätoimintaa ohjaavat linjaukset

Lisätiedot

Luumäen kunta KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV.2014-2015. Kuva: Charles M Schulz

Luumäen kunta KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV.2014-2015. Kuva: Charles M Schulz Luumäen kunta KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LV.2014-2015 Kuva: Charles M Schulz 1 Työryhmä: Eija Niiranen-Brisk, Annukka Kosunen ja Pekka Hyvärinen Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Kauhavan kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Käsitelty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 7.12.2016 146 Sisällysluettelo 2 Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 10.8.2010 4.6.2011 Sivistyslautakunta 15.6.2010 SISÄLTÖ ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Lisätiedot

Liite nro 2 sivistyspalveluiden lautakunnan pöytäkirjaan 15.12.2014 KANNUKSEN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Liite nro 2 sivistyspalveluiden lautakunnan pöytäkirjaan 15.12.2014 KANNUKSEN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Liite nro 2 sivistyspalveluiden lautakunnan pöytäkirjaan 15.12.2014 KANNUKSEN KAUPUNGIN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ASIKKALAN KUNNASSA. Kasvatus- ja opetuslautakunta

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ASIKKALAN KUNNASSA. Kasvatus- ja opetuslautakunta KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ASIKKALAN KUNNASSA Kasvatus- ja opetuslautakunta 16.10.2018 Asikkalan kunnan iltapäivätoiminta kuuluu kasvatus -ja opetuspalvelujen alaiseen toimintaan

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA Liite nro 12, sivistyslautakunta 4/2016 38 AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA ISONKYRÖN KUNNASSA TOIMINTASUUNNITELMA Sisällys 1. Toiminnan yleiset periaatteet 2. Toiminnan laajuus 3. Valintaperusteet 4. Toiminnasta

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2017-2018 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 26.4.2017 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2019-2020 JOHDANTO Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tarjota lapselle tuttu ja turvallinen paikka viettää

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ASIKKALAN KUNTA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ASIKKALAN KUNTA 1 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA ASIKKALAN KUNTA 1. Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain mukaista

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄ- TOIMINNAN PERUSTEET Määräykset ja ohjeet 2011:1

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄ- TOIMINNAN PERUSTEET Määräykset ja ohjeet 2011:1 PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄ- TOIMINNAN PERUSTEET 2011 Määräykset ja ohjeet 2011:1 Määräykset ja ohjeet 2011:1 Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011 Opetushallitus

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

VESILAHDEN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN 1 VESILAHDEN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2019 ALKAEN 1.Toiminnan tavoitteet ja laajuus Toiminnan tavoitteena on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle koulupäivän jälkeen.

Lisätiedot

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Toimintasuunnitelma

Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Toimintasuunnitelma Sivistyskeskus Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta Toimintasuunnitelma 1.8.2014 alkaen 1 Sisältö 1. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat 2. Iltapäivätoiminnan toiminta-ajatus

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KANKAANPÄÄN KAUPUNKI SIVISTYSTOIMI AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 JOHDANTO Toimintasuunnitelma on tehty tukemaan

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN

ORIVEDEN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ALKAEN ORIVEDEN KAUPUNGIN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2017 ALKAEN Toiminta- ajatus; Aamu- ja iltapäivätoiminta on turvallista yhdessäoloa aikuisen kanssa ennen ja jälkeen lapsen koulupäivän.

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KONTIOLAHDEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Kasvatus- ja koulutuslautakunta 29.4.2015 2 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN

Lisätiedot

Uuraisten kunnan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma (alustava luonnos, hyväksytään sivistyslautakunnassa Helmikuussa 2017)

Uuraisten kunnan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma (alustava luonnos, hyväksytään sivistyslautakunnassa Helmikuussa 2017) Liite 4 TOIMINTASUUNNITELMA Uuraisten kunnan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma (alustava luonnos, hyväksytään sivistyslautakunnassa Helmikuussa 2017) 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN

Lisätiedot

SULKAVAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-

SULKAVAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014- SULKAVAN KUNNAN PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2014-1 SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT... 3 1.1. Arvopohja

Lisätiedot

Yhdistymishallitus 2.11.2015?

Yhdistymishallitus 2.11.2015? KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Nastolan palvelualueella Nastolan kunnan ja Lahden kaupungin yhdistymisen siirtymäkaudella 1.1. 31.7.2016 Yhdistymishallitus 2.11.2015? Järjestäessään

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi perusopetuslain, opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi

Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi Karstulan kunnan aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi 2011 2012 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1. Lainsäädäntö Perusopetuslaki (628/1998) Laki perusopetuslain

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi Setlementti Puijola ry Kuopio

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi Setlementti Puijola ry Kuopio ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2016-2017 Setlementti Puijola ry Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda kerhojen lapsille virikkeellinen, turvallinen

Lisätiedot

Ranuan kunta Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011

Ranuan kunta Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Ranuan kunta Perusopetuksen aamu ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1.8.2011 Ranuan kunnan sivistyslautakunta 30.6.2011 53 Sisältö 1 Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen lähtökohdat 3 2 Toiminnan

Lisätiedot

KYYJÄRVEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERUSTEET JA SUUNNITELMAT

KYYJÄRVEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERUSTEET JA SUUNNITELMAT KYYJÄRVEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN PERUSTEET JA SUUNNITELMAT Lautakuntakäsittely 16.9.2015 KYYJÄRVEN KUNNAN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMINEN Kyyjärven kunnassa esi- ja

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 1. Toiminnan järjestämisen lähtökohdat Itä-Suomen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan lähtökohtana on tarjota

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINTAA VARTEN

ILTAPÄIVÄTOIMINTAA VARTEN TERVOLAN KUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA ILTAPÄIVÄTOIMINTAA VARTEN Koulutuslautakunta hyväksynyt 15.6.2011 56 JOHDANTO Lasten aamu- ja iltapäivätoiminta määritellään perusopetuslaissa (628/1998) :ssä 48. Muutos

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 Inarin koulu 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja

Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v ja v Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Perusopetuksen laatukriteerit v. 2011, v. 2013 ja v. 2014 18.11.2014 Jouni Kurkela Sivistysjohtaja Opetusministeriö on 1.3.2010 myöntänyt 10 000 ja 29.12.2011 8000 Tyrnävän kunnalle opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA

LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LOHJAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto 22.10.2008 20 1. TOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT.. 2 1. Lainsäädäntö.. 2 2. Toiminta

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011 Määräykset ja ohjeet 2011:1 Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN PERUSTEET 2011 Opetushallitus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 Määräykset ja ohjeet 2011:1

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003).

Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). 1 1. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT 1.1 Lainsäädäntö Aamu- ja iltapäivätoimintaa koskeva lainsäädäntö (lait 1136/2003, 1137/2003). Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa säädetyn

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA VARKAUDEN KAUPUNKI PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 18.12.2014 109 1 Sisällysluettelo PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA...

Lisätiedot

Koululaisten. Kangasalla

Koululaisten. Kangasalla 1 Koululaisten iltapäivätoiminta Kangasalla Toimintasuunnitelma lukuvuodelle 2015 2016 2 SISÄLLYS: Toiminta-ajatus ja tavoitteet 3 Sisällölliset painoalueet ja suunnittelun periaatteet 4 Toiminnan järjestämiseen

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Uudenkaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma 1 Sisällysluettelo 1. Toiminnan tavoitteet ja tehtävät 3 2. Toiminnan laajuus 3 3. Toiminnan järjestämisen periaatteet

Lisätiedot