Last Planner tietomallinnetun hankkeen suunnittelunohjauksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Last Planner tietomallinnetun hankkeen suunnittelunohjauksessa"

Transkriptio

1 Last Planner tietomallinnetun hankkeen suunnittelunohjauksessa Tarja Mäki, DI, KM Projektipäällikkö, Helsingin yliopisto Jenni Korpela, DI Tutkija, Helsingin yliopisto Hannele Kerosuo, FT, dosentti Yliopistotutkija, Helsingin yliopisto Tutkimuksen lähtötilanne Tässä esitetty tutkimus on osa RYM SHOK:in Built Environment Process Re-Engineering (PRE) -ohjelman Model Nova -työpaketin tutkimusta. Työpaketin ja koko ohjelman tarkoituksena on kehittää tietomallinnettujen rakennushankkeiden prosesseja ja toimintatapoja [1]. Tässä esitetyn osatutkimuksen kohteena on elinkaarihankkeen suunnittelunohjauksen ja suunnitteluyhteistyön kehittäminen Last Planner-menetelmällä. Tutkimuksen kohteena on tietomallinnettu hanke, johon kuuluu viisi rakennuskohdetta. Kohde sijaitsee Keski-Suomessa. Ensimmäisten elinkaarihankkeen rakennuskohteiden ollessa rakennusvaiheessa tutkijat haastattelivat rakennushankkeisiin osallistuneita hankeosapuolia. Haastatteluissa kävi ilmi, että mallintamista käytettiin aktiivisesti kaikilla suunnittelualoilla ja myös rakennushankkeiden tuotannonsuunnittelussa ja -ohjauksessa. Yhtä lailla kävi ilmi, että sekä hankkeiden suunnittelussa että mallien käytössä työmaalla oli paljon ongelmia. Ongelmat liittyivät mm. ohjelmistojen toimivuuteen sekä koneiden kapasiteetin riittävyyteen, mutta myös suunnittelun laatuun ja suunnittelun ajalliseen valmistumiseen. Mallinnetut suunnitelmat valmistuivat myöhässä ja olivat laadultaan puutteellisia tai virheellisiä mm. työmaakäytön tarpeita ajatellen. Seuraavien kahden kohteen suunnittelu oli meneillään, ja hankeosapuolet olivat sitä mieltä, että ongelmat luultavasti korjautuvat tässä kohteessa, kun yhteistyö rutinoituu ja mallintamiselle jää enemmän aikaa. [2 ja3] Seuraavien kohteiden rakentamisvaihetta tarkasteltaessa voitiin todeta, että ongelmat eivät poistuneet. Tässä tilanteessa tutkijat ehdottivat suunnittelijaryhmälle ja hankkeen projektipäällikölle Last Planner -menetelmän käyttöä seuraavien rakennuskohteiden suunnittelunohjauksessa. Tavoitteena oli välttää suunnittelun myöhästyminen ja parantaa suunnittelun laatua kehittämällä suunnittelijoiden välistä tiedonkulkua ja yhteistyötä. Tässä tekstissä kuvataan Last Planner -menetelmän käyttöönottoa suunnittelunohjauksessa, kuinka käyttöönotto eteni ja miten se muutti suunnittelijoiden välistä yhteistyötä ja aktiivisuutta kokouksissa. Tutkimuksen tuloksia ja teoreettista viitekehystä on esitelty laajemmin IGLC konferenssissa [4]. Tutkittavassa rakennushankkeessa ollaan parhaillaan siirtymässä tuotantovaiheeseen, joten tutkimus jatkuu edelleen ja jatkotutkimuksessa tullaan tarkastelemaan mm. sitä, paransiko Last Planner -menetelmän käyttö suunnitelmien laatua sekä suunnitelmien ajallista valmistumista tuotannon näkökulmasta. Tutkimusaineiston keruu ja analyysi Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla hankkeisiin osallistuneita henkilöitä ja havainnoimalla hankkeessa tapahtuvaa työskentelyä, erityisesti suunnittelukokouksia ja nk. Last Planner -kokouksia. Tutkijat seurasivat mallien käyttöä sekä suunnittelussa että työmaalla. Tutkimusaineisto tallennettiin sekä ääni- että videonauhoitettuna. Myöhemmin aineisto litteroitiin ammattilitteroijien toimesta. Litteroinnin jälkeen tutkimusaineistosta poistettiin kaikki henkilöihin, yrityksiin ja hankkeisiin liittyvät tunnisteet pyrkimyksenä taata aineiston anonyymiys. Analysoitaessa Last Planner -menetelmän mukanaan tuomia muutoksia suunnittelijayhteistyöhön tutkijat käyttivät vertailukohtina yhtä suunnittelukokousta ( ) ennen Last Planner -menetelmän käyttöönottoa ja Last Planner -kokouksia menetelmän käyttöönoton jälkeen ( ). Vertailukohdan rajaamista yhteen suunnittelukokoukseen puolsi se, että Last Planner -menetelmän käyttöönoton myötä toimintatavat kokouksissa sekoittuvat, ja näin kokousyhteistyön eroja oli vaikea saada esille myöhemmissä suunnittelukokouksissa. 204

2 Taulukko 1. Analysoitu tutkimusaineisto. Päivämäärä Kokous Kesto/min Puheenvuorot SK LP LP LP LP LP Taulukossa 1 lyhenne SK tarkoittaa suunnittelukokousta ja lyhenne LP tarkoittaa Last Planner -kokousta. Last Planner -menetelmän käyttöönotto Kun päätös Last Planner -menetelmän käyttöönotosta suunnittelunohjauksessa oli tehty, suunnitteluryhmälle järjestettiin lyhyt koulutustilaisuus siitä, mitä Last Planner -menetelmä sisältää, miten sitä on hyödynnetty aikaisemmin tuotannonohjauksessa ja miten sitä voitaisiin soveltaa suunnittelunohjaukseen. Suunnitteluryhmä sopi koulutuksen päätteeksi, että he pitävät nk. Last Planner -palaverin joka toinen viikko. Palaverit järjestettiin siten, että joka toinen Last Planner -palaveri pidettiin suunnittelukokousten yhteydessä kerran kuukaudessa, ja näiden välissä pidettiin pelkkä suunnittelutehtäviin keskittyvä Last Planner -palaveri, jossa ei käsitelty muita suunnittelukokousasioita. Koska osa suunnittelijoista oli eri paikkakunnalta, palaverit pidettiin tyypillisesti videoyhteyden välityksellä. Last Planner tarjoaa monenlaisia työkaluja suunnittelu- tai tuotantotehtävien hallintaan. Tarkastellussa hankkeessa keskityttiin kuitenkin pääsääntöisesti vain kokousta edeltäneiden kahden viikon tehtävien valmistumisen läpikäymiseen, kokousta seuraavien kahden viikon tehtävien sopimiseen sekä pidemmällä olevien aikataulutavoitteiden ja niiden vaatimien tehtävien alustavaan suunnitteluun sekä sopimiseen. Menetelmän apuna käytettiin Excel-lomaketta, johon joka palaverissa merkittiin kunkin suunnittelualan tehtävät seuraavalle kahdelle viikolle. Kokouksen lopussa tehtävälista käytiin yhdessä suunnittelijoiden kesken läpi ja listaan lisättiin uusia mieleentulevia tehtäviä. Osa tehtävistä nousi esiin suunnitteluaikataulusta, osa muutoin keskustelussa suunnittelijoiden kesken. Palaverin jälkeen Excel-lomake lähetettiin jokaiselle suunnittelijalle muistioksi palaverista. Seuraavassa Last Planner -palaverissa käytiin läpi edellisessä palaverissa sovittujen tehtävien valmistuminen ja sovittiin taas yhteisesti, mitä tehtäviä kunkin suunnittelualan tulee tehdä seuraavan kahden viikon aikana. Kuten aikaisemmin jo todettiin, hankkeessa käytettiin Last Planner -menetelmää vain valikoidusti. Hankkeen suunnitteluaikataulu oli laadittu yhteisesti suunnittelijoiden kesken jo ennen Last Planner -menetelmän käyttöönottoa. Aikataulu perustui pitkälle edellisten hankkeiden suunnitteluaikatauluihin, ja osapuolet kokivat, että se on riittävän tarkalla tasolla, joten sitä ei alettu laatimaan uudelleen. Tehtävien valmistuminen sovitusti käytiin läpi jokaisessa Last Planner -palaverissa, mutta toteutumaa ei seurattu TTP-luvun avulla eikä myöhästyneiden tehtävien juurisyitä analysoitu systemaattisesti. Last Planner -menetelmän tuomat muutokset suunnittelijoiden väliseen kokousyhteistyöhön Kun verrataan perinteisissä suunnittelukokouksissa esiintyvää yhteistyötä Last Planner -palavereissa esiintyvään, voidaan todeta yhteistyön muuttuneen monella tavalla. Ensimmäinen ilmeinen muutos liittyi kokouksessa käsiteltäviin asioihin. Perinteisissä suunnittelukokouksissa noudatettiin valmiiksi laadittua esityslistaa. Siellä käytiin tyypillisesti läpi järjestäytymisasiat, edellisen kokouksen pöytäkirja, pidetyt erillispalaverit, tontti- ja lupa-asiat, kunkin suunnittelualan tilanne, käyttäjän asiat sekä monia muita asiakohtia. Last Planner -kokouksissa esityslistana toimi edellisessä palaverissa laadittu excel-tehtävälista ja suunnitteluaikataulu, jotka ohjasivat keskustelua suunnittelutehtävien ja niiden aikataulujen läpikäymiseen. Toinen selkeä muutos liittyi keskustelujen ajalliseen painopisteeseen (mennyt/tuleva). Esityslistan sisällön vuoksi suunnittelukokouksissa puhe keskittyi siihen, mitä siihen mennessä oli tehty ja missä vaiheessa suunnittelutyossä nyt oltiin. Last Planner -kokouksissa sen sijaan keskityttiin tulevien tehtävien ja työskentelyn koordinointiin, vaikkakin palaverien alussa kerrattiin aikaisempien tehtävien valmistuminen. Merkittävin ero kokousyhteistyössä oli havaittavissa, kun tarkasteltiin eri osapuolten ja erityisesti hankkeen projektipäällikön, pääsuunnittelijan ja muiden suunnittelijoiden käyttämiä puheenvuoroja kokousten aikana (kuva 1). Sekä suunnittelukokouksessa että ensimmäisissä Last Planner -ko- 205

3 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % Pääsuunnittelija Suunnittelijat Projektipäällikkö 30 % 20 % 10 % 0 % Kuva 1. Projektipäällikön, pääsuunnittelijan ja muiden suunnittelijoiden puheenvuorojen jakautuminen suunnittelukokouksessa ja Last Planner -palavereissa Kuva 2. Suunnittelijoiden vastaukset kysyttäessä tehtävien valmistumisesta suunnittelukokouksessa ja Last Planner -palavereissa. Osittain valmiit tehtävät Valmiit tehtävät Tekemättömät tehtävät kouksissa hankkeen projektipäällikkö käytti lähes puolet kokouksen puheenvuoroista. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että keskustelu eteni lähes koko kokouksen ajan projektipäällikön johtamana; hän kysyi ja joku suunnittelijoista vastasi, hän kysyi ja joku toinen vastasi. Kun tarkasteltiin puheenvuorojen jakautumista Last Planner -palavereissa, projektipäällikön rooli keskustelussa, vaikkakin se säilyi keskeisenä, väheni palaverisarjan edetessä. Samaan aikaan muiden suunnittelijoiden, erityisesti ajoittain pääsuunnittelijan, osuus puheenvuoroista kasvoi. Kokouskeskustelujen kannalta tämä tarkoitti 206

4 Avoimet tavoitteet Täsmällisesti sovitut tavoitteet Kuva 3. Täsmällisesti sovitut ja avoimiksi jääneet tavoitteet suunnittelukokouksessa ja Last Planner -palavereissa. sitä, että suunnittelijat alkoivat käydä keskusteluja keskenään. Aineistossa löytyy esimerkkejä mm. siitä, miten hankkeen pääsuunnittelijana toimiva arkkitehti otti aktiivisemman roolin ja alkoi koordinoida suunnittelijoiden välistä yhteistyötä ja sitä, miten se tulisi hoitaa eri tavalla kuin edellissä hankkeisssa. Analyysissa verrattiin myös suunnittelukokouksessa ja Last Planner -palavereissa esitettyjä suunnittelijoiden vastauksia projektipäällikön kysyessä tehtävien valmistumisesta (kuva 2). Suunnittelukokouksessa lähes puolet suunnittelijoiden vastauksista oli kielteisiä tai kierteleviä, kun hankkeen projektipäällikkö kysyi, onko suunnittelutehtävä valmis. Vastaavasti Last Planner -palavereissa, etenkin menetelmän käyttöönoton alussa, lähes kaikki sovituista tehtävistä kuitattiin tehdyiksi. Analyysissa tarkasteltiin myös sitä, miten Last Planner -menetelmän käyttöönotto muutti tehtävistä sopimista (kuva 3). Tällöin vertailtiin sitä, sovitaanko tehtäville selkeä valmistumisajankohta, esimerkiksi ensi viikon perjantaina, vai jääkö valmistumisajankohta avoimeksi, joo, pitää hoitaa se. Ero suunnittelukokouksen ja Last Planner -palaverien välillä oli jälleen selkeä. Suunnittelukokouksissa vain puolelle tehtävistä sovittiin tarkka valmistumisajankohta, jolloin puolet esiin nousseista tehtävistä jäivät avoimiksi ilman tarkkaa tavoiteajankohtaa. Last Planner -palaverien luonteen vuoksi tehtäville sovittiin tarkka valmistumisajankohta. Joukossa oli toki sellaisiakin keskinäiseen koordinoitumiseen liittyviä tehtäviä, joissa tavoiteaikaa ei sanottu ääneen eikä merkitty Excel-taulukkoon. Ne saatettiin ilmaista suurpiirteisesti, kuten että pitää puhua siitä hänen kanssaan. Muutosten pysyvyys Kuten kaikista edellä esitetyistä kuvaajista voi päätellä, Last Planner -menetelmän käyttöönotto muutti kokousyhteistyötä. Muutosten pysyvyys kuitenkin vaihteli hankkeen edetessä. Ajallaan valmistuneiden tehtävien sekä avoimien ja täsmällisesti sovittujen tehtävien lukumäärät osoittavat, että muutos oli alussa voimakkaampi ja laantui hankkeen edetessä. Kuvaajia tulkitessa tulee ottaa huomioon hankkeen vaiheen vaikutus tuloksiin. Hankkeen edetessä kertyi tehtäviä, joita ei tehty valmiiksi sovitussa aikataulussa. Näille ei välttämättä sovittu uudelleen tarkkaa tavoiteaikaa, vaan ne jäivät avoimiksi tehtäviksi, jotka tuli saattaa valmiiksi jossain vaiheessa. Hankkeen loppua kohden esiintyi mahdollisesti enemmän tehtäviä, jotka eivät olleet suoranaisia edellytyksiä muille suunnittelualojen tehtäville, jolloin niiden valmistumisesta tiettynä ajankohtana ei oltu niin kiinnostuneita. Riitti kun tehtävät viimeisteltiin jossain vaiheessa. Johtopäätökset ja tutkimuksen jatko Tässä artikkelissa on esitetty muutamia Last Planner -menetelmän käyttöönoton mukanaan tuomia muutoksia suunnittelijoiden välisessä kokousyhteistyössä. Tulosten mukaan Last Planner -menetelmän käyttöönotto lisää suunnittelijoiden välistä yhteistyötä ja tiedonkulkua sekä parantaa tehtä- 207

5 vien valmistumista suunnitelmien mukaan. Valtaosa suunnittelijoista koki Last Planner -menetelmän hyödylliseksi suunnitteluprosessille ja omalle työlleen. Kyseessä oli tietomallinnettu rakennushanke. Tietomallintamisen käyttö sekä suunnittelussa että työmaalla ja sen mukanaan tuomat haasteet suunnittelun laadulle sekä aikataululle olivat yksi keskeinen syy menetelmän käyttöönottoon. Mallintaminen ja mallien ristiinvertailut tai törmäystarkastelut nostavat perinteisiä suunnittelmia selkeämmin esiin suunnittelun virheet ja puutteet. Nämä korostuvat erityisesti eri suunnittelualojen yhteistä suunnittelua vaativissa kohdissa, joissa oikean suunnittelujärjestyksen sopiminen ja suunnitteluvaiheiden oikea ajoitus on olennaista. Last Planner -menetelmän käyttö oli tarkoitettu parantamaan tätä koordinaatiota ja suunnittelijoiden välistä tiedonkulkua. Tämän analyysin perusteella voidaan sanoa, että Last Plannerin käyttöönotto suunnittelunohjauksessa lisäsi suunnittelijoiden välistä vuorovaikutusta palaveritilanteissa. Tutkimushanke jatkuu edelleen, ja tulevan syksyn aikana on tarkoitus haastatella suunnitteluhankkeeseen osallistuneita henkilöitä, jolloin saadaan tarkemmin analysoitua tietoa suunnittelijoiden näkemyksistä siitä, miten Last Planner -menetelmän käyttöönotto vaikutti heidän työskentelyynsä, ja miten menetelmän käyttöä tulisi edelleen kehittää suunnittelunohjauksessa. Tulevan talven aikana tullaan seuraamaan hankkeen toteutusvaihetta ja haastattelemaan toteutusorganisaation henkilöstöä. Sen avulla pyritään selvittämään tuottiko Last Planner -menetelmän avulla koordinoitu suunnittelu parempaa suunnittelun laatua, tai valmistuivatko hankintojen ja työmaatoteutusten suunnitelmat aikataulussa. Lähteet [1] Mäki, T. Rakentamisen tietomallintaminen -tutkimushankkeen esittely. Konsepti Toimintakonseptin uudistajien verkkolehti 7. (1 2) [2] Korpela, J., Tietomallintamisen hyödyt ja haasteet rakennushankkeen eri hankeosapuolten näkökulmasta. Diplomityö, Rakennustekniikan laitos, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu, Espoo [3] Korpela, J. (2012). Tietomallintamisen käyttöönoton haasteet rakennushankkeessa. Konsepti Toimintakonseptin uudistajien verkkolehti 7. (1 2). [4] Kerosuo, H., Koskela, L., Miettinen, R., Mäki, T. (2012) In Time At Last? Adaption of Last Planner Tools for the Design Phase of a Building Project. IGLC 2012 International Group for Lean Construction, San Diego, California

Rakentamisen tietomallintaminen -tutkimushankkeen esittely

Rakentamisen tietomallintaminen -tutkimushankkeen esittely Rakentamisen tietomallintaminen -tutkimushankkeen esittely Tarja Mäki CRADLE, Helsingin yliopisto tarja.maki [att] helsinki.fi Tietomallintamisella tarkoitetaan uudenlaista geneeristä teknologiaa, jota

Lisätiedot

Työelämän tutkimuspäivät Tampereen yliopisto 3-4 marraskuuta 2016 Työryhmä: Työn uudet teknologiat kehittämisen ja oppimisen haasteena

Työelämän tutkimuspäivät Tampereen yliopisto 3-4 marraskuuta 2016 Työryhmä: Työn uudet teknologiat kehittämisen ja oppimisen haasteena Työelämän tutkimuspäivät Tampereen yliopisto 3-4 marraskuuta 2016 Työryhmä: Työn uudet teknologiat kehittämisen ja oppimisen haasteena Artefaktit tietomallintamisen oppimisessa ja kehittämisessä rakennusalalla

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Firstname Lastname RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 4, 9.5.2012 Tuotemallinnuksen käyttöönotto Vt 25 parantaminen

Lisätiedot

BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala

BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala BIM Suunnittelun ja rakentamisen uusiutuvat toimintatavat Teppo Rauhala Proxion 19.10.2015 Proxion BIM historiikkia Kehitystyö lähtenyt rakentamisen tarpeista Työkoneautomaatio alkoi yleistymään 2000 luvulla

Lisätiedot

Teollisten palveluiden kehittäminen asiakaslähtöisesti. Diplomityö esitys Kari Kammonen

Teollisten palveluiden kehittäminen asiakaslähtöisesti. Diplomityö esitys Kari Kammonen Teollisten palveluiden kehittäminen asiakaslähtöisesti Diplomityö esitys Kari Kammonen Tutkimuskysymykset Alakysymyksillä pyrittiin saavuttamaan tutkimuksen tavoite sekä pyrittiin saamaan vastaus tutkimusongelmaan.

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) InfraFINBIM PILOTTIPÄIVÄ nro 4, 9.5.2012 Tuotemallinnuksen käyttöönotto Built Environment Process Innovations

Lisätiedot

Solmutyöskentely tietomalliprosessin tehostajana

Solmutyöskentely tietomalliprosessin tehostajana RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Solmutyöskentely tietomalliprosessin tehostajana Elina Mäkelä, Hannele Kerosuo, Marko Rajala, Tuomas Laine MODEL NOVA New Business Model Based on Process

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Kohti kulttuurimuutosta Tiina Perttula Built Environment Process Innovations Reengineering Tuottavuus Infra-ala

Lisätiedot

HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN

HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN Virpi Ruohomäki FT, erikoistutkija, projektipäällikkö Sisäilmastoseminaari, 11.3.2015, Helsinki Tutkimushankkeella menetelmiä, välineitä ja hyviä

Lisätiedot

Granlund Designer käyttöönotto-ohje

Granlund Designer käyttöönotto-ohje 1 (6) Granlund Designer käyttöönotto-ohje 1.10.2018 2 (6) Sisällysluettelo 1. Granlund Designer... 3 1.1. Granlund Designerin yleiset tavoitteet... 3 1.2. Granlund Designerin käyttötarkoitus... 3 1.3.

Lisätiedot

Rakenteiden mallintaminen mallit hyötykäyttöön Case Skanska

Rakenteiden mallintaminen mallit hyötykäyttöön Case Skanska Betonipäivät 2014 Rakenteiden mallintaminen mallit hyötykäyttöön Case Skanska Ilkka Romo Skanska Oy 1 Tietomallintaminen Skanskassa Skanska mallinnuttaa suunnittelijoilla pääsääntöisesti kaikki omat projektikehityshankkeensa

Lisätiedot

PROJEKTIN EDISTYMISRAPORTTI Seurantajakso <jaksonumero, alkupäivä - päättymispäivä>

PROJEKTIN EDISTYMISRAPORTTI Seurantajakso <jaksonumero, alkupäivä - päättymispäivä> PROJEKTIN EDISTYMISRAPORTTI Seurantajakso -projekti PROJEKTIN EDISTYMISRAPORTIN

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio: BIM & GIS

Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio: BIM & GIS Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio: BIM & GIS Kiinteistön elinkaari Kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatio. Miten tämän perinteisen alan digitalisaatio käytännössä tapahtuu ja mitä hyötyjä

Lisätiedot

Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä

Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä Verkkolaskufoorumin ohjausryhmä Aika 22.01. 2010, kello 9:00 16:00 Paikka Finanssialan keskusliitto, Bulevardi 28 Paikalla Martti From TIEKE, pj Ari Pulkkinen Agentit, ohjelmistotalotyöryhmä pj Pirjo Ilola

Lisätiedot

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki

Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Inframallit tilaajan näkökulmasta case Oulun kaupunki Infrakit 28.1.2016 Helsinki Markku Mustonen, Oulun kaupunki & Teppo Rauhala, Proxion Infra-alan digitalisoituminen Infra-ala on digitalisoitunut viimeisinä

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ nro 3, 26.1.2012 Vt 25 parantaminen välillä Meltola-Mustio RS, pilotin esittely Lauri Harjula,

Lisätiedot

VILLE NISKAKANGAS TIETOMALLINNETUN RAKENNUSHANKKEEN SUUNNITTELUN OHJAUS. Diplomityö

VILLE NISKAKANGAS TIETOMALLINNETUN RAKENNUSHANKKEEN SUUNNITTELUN OHJAUS. Diplomityö VILLE NISKAKANGAS TIETOMALLINNETUN RAKENNUSHANKKEEN SUUNNITTELUN OHJAUS Diplomityö Tarkastaja: professori Kalle Kähkönen Tarkastaja ja aihe hyväksytty Talouden ja rakentamisen tiedekuntaneuvoston kokouksessa

Lisätiedot

Last Planner Systeemi sen mahdollisuudet ja haasteet allianssiurakan kehitysvaiheessa Virve Kuurne Suunnittelupäällikkö SRV Rakennus Oy

Last Planner Systeemi sen mahdollisuudet ja haasteet allianssiurakan kehitysvaiheessa Virve Kuurne Suunnittelupäällikkö SRV Rakennus Oy Last Planner Systeemi sen mahdollisuudet ja haasteet allianssiurakan kehitysvaiheessa Virve Kuurne Suunnittelupäällikkö SRV Rakennus Oy virve.kuurne@srv.fi Last Plannerin vaiheet Välitavoitteisiin perustuva

Lisätiedot

PJU osuuden projektisuunnitelma -malli

PJU osuuden projektisuunnitelma -malli Projektinjohtourakkaosuus PJU osuuden projektisuunnitelma - 12.8.2015 2 (7) Sisällysluettelo 1 PROJEKTISUUNNITELMAN TARKOITUS... 4 2 URAKAN YLEISTIEDOT... 4 3 URAKANORGANISAATIO... 4 4 PROJEKTIN TAVOITTEET

Lisätiedot

Orientaatio ICT-alaan. Projekti

Orientaatio ICT-alaan. Projekti Orientaatio ICT-alaan Projekti Projekti Ajallisesti rajoitettu, kertaluonteinen tehtävä määrätyt resurssit sekä oma (linjaorganisaatiosta poikkeava) organisaatio Toteutus tapahtuu suunnitelmallisesti ennalta

Lisätiedot

Työpaketti 5: Taajamien rankkasadetulvien hallinnan parantaminen

Työpaketti 5: Taajamien rankkasadetulvien hallinnan parantaminen Työpaketti 5: Taajamien rankkasadetulvien hallinnan parantaminen VERTI - Vesihuoltoverkostojen tila ja riskienhallinta Outi Raudaskoski, Nora Sillanpää, Harri Koivusalo Rakennetun ympäristön laitos Vesi-

Lisätiedot

Big Room suunnittelussa

Big Room suunnittelussa Big Room suunnittelussa TkT Piia Sormunen Toimialajohtaja, Big Room koordinointi ja valmennukset Granlund Consulting Oy Twitter: Piia Sormunen@PiiaSormunen #onnellistarakentamista piia.sormunen@granlund.fi

Lisätiedot

LCI Finland vuosipäivä 2013. Mitä on Lean Construction?

LCI Finland vuosipäivä 2013. Mitä on Lean Construction? LCI Finland vuosipäivä 2013 Mitä on Lean Construction? Lean Construction Lean Construction is not just another specific approach to construction, but rather a challenger of the conventional understanding

Lisätiedot

Tietomallintamisen käyttöönoton ongelmat rakennushankkeessa

Tietomallintamisen käyttöönoton ongelmat rakennushankkeessa Tietomallintamisen käyttöönoton ongelmat rakennushankkeessa Jenni Korpela CRADLE, Helsingin yliopisto jenni.korpela [att] helsinki.fi Tietomallintamisella tarkoitetaan rakennuksen kolmiulotteista suunnittelua

Lisätiedot

Solmutyöskentely ja tietomallihankkeiden johtamista ja koordinointia edistävät kehittämismenetelmät rakennusalalla

Solmutyöskentely ja tietomallihankkeiden johtamista ja koordinointia edistävät kehittämismenetelmät rakennusalalla Työelämän tutkimuspäivät 5. 6.11.2015 Työryhmä: Tutkimukselliset kehitysmenettelyt työelämää tukevan johtamisen työkaluina Hannele Kerosuo Helsingin yliopisto hannele.kerosuo@helsinki.fi Sami Paavola Helsingin

Lisätiedot

IPT 2 Syventävä työpaja : Suunnittelun suunnittelu

IPT 2 Syventävä työpaja : Suunnittelun suunnittelu IPT 2 Syventävä työpaja 13.12.2017: Suunnittelun suunnittelu IPT 2 -syventävä työpaja 13.12.2017 klo 9:00-15:00 Suunnittelun suunnittelu TYÖPAJAN TAVOITE: - Työpajan tavoitteena on pohtia, kuinka suunnittelun

Lisätiedot

Tietomallintaminen. Suunnittelun kipupisteet

Tietomallintaminen. Suunnittelun kipupisteet Tietomallintaminen Suunnittelun kipupisteet 25.10.2016 Tietomallinnus yhteiset pelisäännöt (YIV) edellytys eri järjestelmissä tuotetun tiedon yhdistämiseen (IInfraBIM-nimikkeistö) standardi tiedonsiirtoformaatit

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI. SoTe-lautakunta

NURMIJÄRVEN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI. SoTe-lautakunta NURMIJÄRVEN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI SoTe-lautakunta 15.11.2016 76 valmistelu päätöksenteko sitoutuminen 15.12.2015 toteutuman arviointi 2016 15.12.2015 toteutuman arviointi

Lisätiedot

HKR-Rakennuttaja. MITÄ OPITTU PILOTOIMALLA Case: LAPINLAHDEN SAIRAALA. RIL-SEMINAARI POSTITALO 26.10.2010 Aulis Toivonen HKR-Rakennuttaja 10/26/2010

HKR-Rakennuttaja. MITÄ OPITTU PILOTOIMALLA Case: LAPINLAHDEN SAIRAALA. RIL-SEMINAARI POSTITALO 26.10.2010 Aulis Toivonen HKR-Rakennuttaja 10/26/2010 MITÄ OPITTU PILOTOIMALLA Case: LAPINLAHDEN SAIRAALA RIL-SEMINAARI POSTITALO 26.10.2010 Aulis Toivonen HKR-Rakennuttaja HKR-Rakennuttaja RAKENNUSALAN PALVELUJEN HANKINTAKESKUS OSTI VUONNA 2009 VAJAALLA

Lisätiedot

Rakennesuunnittelu digitalisaation aikakaudella. Mikko Malaska Professori Rakennustekniikan laitos

Rakennesuunnittelu digitalisaation aikakaudella. Mikko Malaska Professori Rakennustekniikan laitos Rakennesuunnittelu digitalisaation aikakaudella Mikko Malaska Professori Rakennustekniikan laitos Mikko Malaska DI 1996, TkT 2001, Chartered Structural Engineer (CEng) 2004 1.8.2015 Professori, Rakenteiden

Lisätiedot

LISÄOHJEITA DIPLOMITYÖN TEKEMISEEN

LISÄOHJEITA DIPLOMITYÖN TEKEMISEEN LISÄOHJEITA DIPLOMITYÖN TEKEMISEEN TÄYDENTÄMÄÄN OSASTON DIPLOMITYÖOHJETTA http://www.ee.oulu.fi/opiskelu/lomakkeet/diplomity%f6/diplomity%f6n.teko-ohjeet.pdf Prof. Mika Ylianttila Informaationkäsittelyn

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) Firstname Lastname RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia Built Environment Process Reengineering (PRE) PILOTTIPÄIVÄ nro 2, 12.10.2011 Built Environment Process Innovations Reengineering Page 1

Lisätiedot

Yhteenveto Hiekanpään koulun opettajien haastatteluista, 5/2015. Riku Ruotsalainen,

Yhteenveto Hiekanpään koulun opettajien haastatteluista, 5/2015. Riku Ruotsalainen, Yhteenveto Hiekanpään koulun opettajien haastatteluista, 5/2015 Riku Ruotsalainen, riku.ruotsalainen@vu.nl Opettajien kokemukset mahdollisuudesta osallistua suunnitteluun Tapaamiset arkkitehtien kanssa:

Lisätiedot

www.pa ww.p r a ma m.f a i Etunimi Sukunimi 14.11.2013

www.pa ww.p r a ma m.f a i Etunimi Sukunimi 14.11.2013 Etunimi Sukunimi 14.11.2013 1 Suunnittelun ja valmistuksen yhteistyö www.elementtisuunnittelu.fi Suunnitteluprosessi Normit ja standardit Suunnittelun ohjaus Suunnitteluasiakirjat Tuoteosakauppa Mallintava

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Infra FINBIM Kimmo Laatunen, Built Environment Process Innovations Reengineering 6.10.2011 Mitä on Infra FINBIM?

Lisätiedot

TIEDONHALLINTA Avain koordinointiin ja tiedon laadun ytimeen

TIEDONHALLINTA Avain koordinointiin ja tiedon laadun ytimeen TIEDONHALLINTA Avain koordinointiin ja tiedon laadun ytimeen Rakennuttamisen ja suunnittelun laadunhallinnan kehitysseminaari, Varkaus 18.3.2015 Toni Teittinen ja Jenni Kaukonen, Capisso Oy MENU Rakentamisen

Lisätiedot

Yhteenveto Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n työssäoppimiskyselystä 2008

Yhteenveto Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n työssäoppimiskyselystä 2008 Yhteenveto Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n työssäoppimiskyselystä 2008 1 Johdanto Teknologiateollisuus ry:n Tampereen alueyksikkö ja Metallityöväen Liitto ry tekivät yhteistyössä

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN SOSIAALI - JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI. SoTe-lautakunta

NURMIJÄRVEN SOSIAALI - JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI. SoTe-lautakunta NURMIJÄRVEN SOSIAALI - JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI SoTe-lautakunta 15.11.2016 76 val mistelu päätök senteko sitoutuminen 15.12.2015 toteutuman arviointi 15.12.2015 toteutuman 15.12.2015

Lisätiedot

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? MODEL NOVA. New Business Model Based on Process Network and Building Information Modeling (BIM)

RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? MODEL NOVA. New Business Model Based on Process Network and Building Information Modeling (BIM) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? MODEL NOVA New Business Model Based on Process Network and Building Information Modeling (BIM) Auli Karjalainen Built Built Environment Process Innovations

Lisätiedot

NSS PROJEKTIPÄÄLLIKKÖKOULUTUS / SUUNNITTELUN TILANNERAPORTTI DI Kari Sirén

NSS PROJEKTIPÄÄLLIKKÖKOULUTUS / SUUNNITTELUN TILANNERAPORTTI DI Kari Sirén NSS PROJEKTIPÄÄLLIKKÖKOULUTUS / 2015 SUUNNITTELUN TILANNERAPORTTI DI Kari Sirén SUUNNITTELUN TILANNERAPORTTI Johdanto NSS-kehitysryhmä on laatinut oheisen suunnittelutilanneraporttikaavakkeen kaikkien

Lisätiedot

Kunnallishallinnon ohjauskeinot kestävän kehityksen edistämiseksi kouluissa. Toni Paju Tampereen Yliopisto Yhdyskuntatieteiden laitos 3.6.

Kunnallishallinnon ohjauskeinot kestävän kehityksen edistämiseksi kouluissa. Toni Paju Tampereen Yliopisto Yhdyskuntatieteiden laitos 3.6. Kunnallishallinnon ohjauskeinot kestävän kehityksen edistämiseksi kouluissa Toni Paju Tampereen Yliopisto Yhdyskuntatieteiden laitos 3.6.2010 Johdanto Tutkimuksen taustalla ongelma siitä miten koulujen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta

Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta Palaute kuvapuhelinpalveluiden toteuttamisesta ammattilaisen näkökulmasta virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Käyttäjien osallistuminen suunnitteluprosessiin

Lisätiedot

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 IPT-hanke; kehitysvaihe-työpaja

Lisätiedot

Kansainvälisen opinnäytetyöryhmän ohjaus kokemuksia ja havaintoja. Outi Kivirinta Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Kansainvälisen opinnäytetyöryhmän ohjaus kokemuksia ja havaintoja. Outi Kivirinta Rovaniemen ammattikorkeakoulu Kansainvälisen opinnäytetyöryhmän ohjaus kokemuksia ja havaintoja Outi Kivirinta Rovaniemen ammattikorkeakoulu Thesis Support Group for RAMK s EDP students Taustaa: Opinnäytetyö oli havaittu tulpaksi valmistumiselle

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallinnusohjeet

HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallinnusohjeet HUS-Kiinteistöt Oy:n tietomallinnusohjeet Yleinen osa Versio 1.1 18.02.2009 1. YLEISTÄ Projektien mallinnuksen tavoitteena on, että tietomallien sisältämä tieto on hyödynnettävissä rakennushankkeen kaikissa

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 4 TUTUSTUMISMATKA SYKSYLLÄ 2013 4

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 4 TUTUSTUMISMATKA SYKSYLLÄ 2013 4 Vesilahden nuorisovaltuusto 1 Nuorisovaltuusto 25.09.2013 AIKA 25.09.2013 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 2

Lisätiedot

Integraatiomekanismit kokonaissuunnittelun näkökulmasta RAIN Piia Sormunen, TkT, ammatillinen opettaja. Toimialajohtaja, neuvonantopalvelut

Integraatiomekanismit kokonaissuunnittelun näkökulmasta RAIN Piia Sormunen, TkT, ammatillinen opettaja. Toimialajohtaja, neuvonantopalvelut Integraatiomekanismit kokonaissuunnittelun näkökulmasta RAIN 26.9.2016 Piia Sormunen, TkT, ammatillinen opettaja Toimialajohtaja, neuvonantopalvelut Big Room työskentely Me osallistumme Big Room työskentelyyn

Lisätiedot

Insinööritoimisto KyAMK Osk 18.3.2010 Ilkka Estlander

Insinööritoimisto KyAMK Osk 18.3.2010 Ilkka Estlander Insinööritoimisto KyAMK Osk 18.3.2010 Ilkka Taustaa: -Aloite neuvottelukunnista, suunnittelijoista pulaa -juuri valmistuneen insinöörin valmiudet suunnittelutyöhön heikot ( vaatii 1-5 v. sisäänajoa yrityksessä).

Lisätiedot

Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen

Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen Yhteistoiminnallinen kokous Satu Kurvinen Mihin asioihin sinä voit vaikuttaa ja miten? Oppilaiden osallisuuden eri Oppilaat tekevät kartoituksia ja mielipidekyselyjä Oppilaiden mielipidettä kuullaan Oppilaat

Lisätiedot

PROJEKTISYSTEEMIN SUUNNITTELU T2 LAAJENNUS

PROJEKTISYSTEEMIN SUUNNITTELU T2 LAAJENNUS PROJEKTISYSTEEMIN SUUNNITTELU T2 LAAJENNUS Martti Nurminen Finavia Oyj Rakentamisen integraatiokyvykkyys 19.12.2016 Sisällys 1. T2 laajennus / suunnittelukilpailu 2. Projektisysteemin suunnittelu 3. Ketterästi?

Lisätiedot

Lean Construction ja integroivat toteutusmallit tilaajan näkökulmasta

Lean Construction ja integroivat toteutusmallit tilaajan näkökulmasta LCIFIN-päivä 21.11.2013 Lean Construction ja integroivat toteutusmallit tilaajan näkökulmasta Kiinteistöjohtaja Teppo Salmikivi Helsingin yliopisto, tila- ja kiinteistökeskus 21.11.2013 Tila- ja kiinteistökeskus

Lisätiedot

BUILDINGSMART ON KANSAINVÄLINEN FINLAND

BUILDINGSMART ON KANSAINVÄLINEN FINLAND BUILDINGSMART ON KANSAINVÄLINEN TOIMINNAN TARKOITUS Visio buildingsmartin tavoitteena on vakiinnuttaa tietomallintaminen osaksi rakennetun ympäristön hallintaa. Missio buildingsmart edistää kaikille rakennetun

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kaupunkilaboratoriota rakentamassa

Kestävän kehityksen kaupunkilaboratoriota rakentamassa Kestävän kehityksen kaupunkilaboratoriota rakentamassa YLIOPETTAJA EEVA AARREVAARA 1 Kestävän ympäristön kaupunkilaboratorio hanke Hankkeen kesto 01/2012 06/2014 EAKR-rahoitus Tavoite: tutkimuksellisena

Lisätiedot

Tuottavuusloikka Tietomalleilla

Tuottavuusloikka Tietomalleilla Tuottavuusloikka Tietomalleilla Tilaajat ja tietomallintaminen Tietomallintamisen hyödyntäminen on avainasemassa rakennusalan tuottavuuden ja laadun parantamisessa. Tietomallintamisen tason, tavoitteiden

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, nh Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, nh Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2016 1 Kokousaika kello 12:00 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, nh Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Liikennetutkimuksen osaaminen Suomessa Oulun yliopisto

Liikennetutkimuksen osaaminen Suomessa Oulun yliopisto Virtuaalinen liikenteen tutkimuskeskus 16.2.2012 BANK, Unioninkatu 20, Helsinki Liikennetutkimuksen osaaminen Suomessa Oulun yliopisto Rauno Heikkilä, Oulun yliopisto Esityksen sisältö Tutkimusyksikön

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan vuorovaikutusalusta Oulun rakennusvalvonnan digikokeilu. Verkostotapaaminen Tapio Matinmikko

Rakennusvalvonnan vuorovaikutusalusta Oulun rakennusvalvonnan digikokeilu. Verkostotapaaminen Tapio Matinmikko Rakennusvalvonnan vuorovaikutusalusta Oulun rakennusvalvonnan digikokeilu Verkostotapaaminen 26.10.2017 Tapio Matinmikko Tausta Rakennusvalvonnan asiakkaat ovat siirtyneet asioimaan verkkoon Usein asiakas

Lisätiedot

15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 6.2.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Tuotannon luotettavuus

Tuotannon luotettavuus Tuotannon luotettavuus Tuomas Särkilahti Skanska Talonrakennus Oy 1 Sisältö 1. Skanskan Luotettavan Tuotannon Toimintapa (LTT) 2. Miksi tuotannon luotettavuus on tärkeää 3. Miten varmistamme luotettavan

Lisätiedot

BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012

BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012 BIMin mahdollisuudet hukan poistossa ja arvonluonnissa LCIFIN Vuosiseminaari 30.5.2012 RIL tietomallitoimikunta LCI Finland Aalto-yliopisto Tampereen teknillisen yliopisto ja Oulun yliopisto Tietomallien

Lisätiedot

Maakunnan, kunnan ja muiden toimijoiden yhteistyömallit -työryhmän kokous

Maakunnan, kunnan ja muiden toimijoiden yhteistyömallit -työryhmän kokous Muistio 1 (5) Maakunnan, kunnan ja muiden toimijoiden yhteistyömallit -työryhmän kokous Aika: keskiviikko 13.12.2017 kello 13.00 15.30 Paikka: Osallistujat: kh Tammerkoski, Kokouskeskus Pellava, Kelloportinkatu

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 117 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 19.5.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 119 2 KOKOUKSEN AVAUS... 119 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Strathclyde-prosessi

Strathclyde-prosessi Strathclyde-prosessi (Materiaali pohjautuu Terry Williamsin luentokalvoihin The Catastrophic Project - an examination of some real-life project failures and an exposure of root causes. Project Management

Lisätiedot

Tietomallien käytön nykytilanne Etelä-Karjalassa

Tietomallien käytön nykytilanne Etelä-Karjalassa Tietomallien käytön nykytilanne Etelä-Karjalassa Timo Lehtoviita Saimaan ammattikorkeakoulu Rakennustekniikka Lehtori, TOKA-projektin projektipäällikkö 11.10.2012 Tietomallikysely: Tietomalliosaaminen

Lisätiedot

Built Environment Process Reengineering (PRE)

Built Environment Process Reengineering (PRE) RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Built Environment Process Reengineering (PRE) Prosessimuutos kohti laajamittaista tietomallintamisen hyödyntämistä Tiina Perttula Built Environment Process

Lisätiedot

YTV 2012 OSA 14 TIETOMALLIEN HYÖDYNTÄMINEN RAKENNUSVALVONNASSA

YTV 2012 OSA 14 TIETOMALLIEN HYÖDYNTÄMINEN RAKENNUSVALVONNASSA YTV 2012 OSA 14 TIETOMALLIEN HYÖDYNTÄMINEN RAKENNUSVALVONNASSA Tomi Henttinen Arkkitehti SAFA buildingsmart Finland, puheenjohtaja buildingsmart - toiminnan tarkoitus Visio buildingsmartin tavoitteena

Lisätiedot

Metatietosuositus julkaisuarkistojen tekstiaineistolle https://www.kiwi.fi/x/v4r7b

Metatietosuositus julkaisuarkistojen tekstiaineistolle https://www.kiwi.fi/x/v4r7b Metatietosuositus julkaisuarkistojen tekstiaineistolle https://www.kiwi.fi/x/v4r7b Tajua-projekti, Kansalliskirjasto tanja.vienonen@helsinki.fi, esa-pekka.keskitalo@helsinki.fi Käyttöoikeus: CC BY 4.0

Lisätiedot

Ala muutoksessa Tietomallintaminen on jo täällä. Heikki Halttula Toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy

Ala muutoksessa Tietomallintaminen on jo täällä. Heikki Halttula Toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy Ala muutoksessa Tietomallintaminen on jo täällä Heikki Halttula Toimitusjohtaja Vianova Systems Finland Oy Vianova Systems Finland Oy Liikevaihto 5,2 M 35 työntekijää AAA -luottoluokitus Pääosin henkilökunnan

Lisätiedot

Big Room suunnittelun ohjauksen työkaluna

Big Room suunnittelun ohjauksen työkaluna Big Room suunnittelun ohjauksen työkaluna PSK BIM ammattilaisseminaari Jouni Juntunen 9.9.2016 Esityksen rakenne Termit ja käsitteet Perustelut Big Roomille Kytkentä suunnittelun ohjaukseen Big Room prosessin

Lisätiedot

VERSIONHALLINTA. PARIOHJELMOINTI Lari Ahti, 62634M Antti Kauppinen, 58390D

VERSIONHALLINTA. PARIOHJELMOINTI Lari Ahti, 62634M Antti Kauppinen, 58390D VERSIONHALLINTA PARIOHJELMOINTI Lari Ahti, 62634M Antti Kauppinen, 58390D Versio Päivä Tekijä Kuvaus 0.1 26.10.2005 Kaarlo Lahtela Ensimmäinen versio 0.2 10.12.2006 Lauri Kiiski Suomennettu 3 (8 ) SISÄLLYS

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2017 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2017 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2017 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 3.2.2016 Kokoustiedot Aika: perjantaina 3.2.2017 klo 13.00 15.00 Paikka: Lautakuntien huone, Kaupungintalo Jäsenet: Kangasniemi: Mikkeli:

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

Tutkimusraportti - tulokset

Tutkimusraportti - tulokset Department of Structural Engineering and Building Technology Infrahankkeen kokonaisprosessin ja tietotarpeiden mallintaminen (INPRO): Tutkimusraportti - tulokset INFRA 2010 loppuseminaari 5.11.2008 Ari-Pekka

Lisätiedot

Kestävä kehitys Tampereen yliopiston opetuksessa työpajojen yhteenveto ja tuloksia

Kestävä kehitys Tampereen yliopiston opetuksessa työpajojen yhteenveto ja tuloksia ESDAN-hanke,yhteenvetoKestäväkehitysTampereenyliopistonopetuksessatyöpajoista. AiraksinenHannajaRaatikainenSaana1.8.2012 Kestävä kehitys Tampereen yliopiston opetuksessa työpajojen yhteenveto ja tuloksia

Lisätiedot

OMA TUPA, OMA LUPA HANKE: MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT TYÖRYHMÄN VI KOKOUS

OMA TUPA, OMA LUPA HANKE: MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT TYÖRYHMÄN VI KOKOUS OMA TUPA, OMA LUPA HANKE: MUISTIONGELMAISET JA OMAISHOITAJAT TYÖRYHMÄN VI KOKOUS Aika: 25.8.2014 klo 12.00 14.30 Paikka: Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, kokoustila MAT100. Os. Matarankatu 4, Jyväskylä

Lisätiedot

Jyrki Kullaa ohjaava opettaja. Mika Miettinen puheenjohtaja

Jyrki Kullaa ohjaava opettaja. Mika Miettinen puheenjohtaja TKI-Projekti: /3 Aloituskokous Aika 6..204 klo.00 Paikka Metropolia AMK, Eerikinkatu 36, Helsinki Läsnä Sebastian Gumenius sihteeri Jyrki Kullaa ohjaava opettaja Mika Miettinen puheenjohtaja. Kokouksen

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Vanhusneuvosto 16.05.2018 AIKA 16.05.2018 09:00-10:30 PAIKKA Kotkanmaja, Kotkatlahdentie 186, JOROINEN KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

Osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen

Osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen PRE/Inframallin vaatimukset ja ohjeet, osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen 1 Osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen SISÄLLYSLUETTELO Osa 14: Tietomallipohjaisen hankkeen johtaminen...

Lisätiedot

Moduls: Tehokkuutta myymälärakentamiseen tehostamalla konehuonerakentamista

Moduls: Tehokkuutta myymälärakentamiseen tehostamalla konehuonerakentamista Moduls: Tehokkuutta myymälärakentamiseen tehostamalla konehuonerakentamista Konehuoneen rakentamissa on haasteita, jotka vaikuttavat suoraan kauppaketjujen liiketoimintaan HAASTEET VAIKUTUKSET RATKAISU:

Lisätiedot

Betonivalmisosien valmistus ja toimitukset. Hemmo Sumkin PARMA Oy

Betonivalmisosien valmistus ja toimitukset. Hemmo Sumkin PARMA Oy Betonivalmisosien valmistus toimitukset Hemmo Sumkin PARMA Oy Ontelolaatastojen uusi uusi suunnitteluohje Ontelolaattojen uusi uusi suunnitteluohje Ontelolaattojen uusi uusi suunnitteluohje Nämä Nämäkäyrästöt

Lisätiedot

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla

Lisätiedot

Lukuohje. Oulun yliopisto

Lukuohje. Oulun yliopisto Lukuohje TIETOA TARJOLLA Näillä sivuilla on tarjolla tietoa lukioista yliopistoihin johtavista opintopoluista ja myös opintomenestyksestä. Aitoon tieteelliseen tapaan tieto esitetään usein lukuina, joita

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 328. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 328. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 5349/2013 00.01.02 328 Poikkihallinnollisen kehitysohjelmatyön jatkaminen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Jorma Valve, puh. 046 877 2055 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä)

Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Muistio 1(5) Asiakasraati Aika Keskiviikko 25.2.2016 kello 16.00 18.00 Paikka Osallistujat Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Seppo Ranta, asiakasraadin puheenjohtaja, johtajaylilääkäri

Lisätiedot

Yhteistoiminta suunnittelussa palosuunnittelun näkökulmasta. Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy

Yhteistoiminta suunnittelussa palosuunnittelun näkökulmasta. Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy Yhteistoiminta suunnittelussa palosuunnittelun näkökulmasta Esko Mikkola KK-Palokonsultti Oy Sisältö Mihin palosuunnittelulla pyritään? Yhteistyön osapuolet Eri toimijoiden rooleista Suunnittelusta käytön

Lisätiedot

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA. Kokrak Oy

LIIKETOIMINTASUUNNITELMA. Kokrak Oy LIIKETOIMINTASUUNNITELMA Kokrak Oy SISÄLLYSLUETTELO TAUSTAA...3 KOKRAK OY...3 YRITYSJOHTO JA HENKILÖSTÖ...4 KOKRAK OY ASIAKKAAT...4 KOKRAK OY KILPAILIJAT...5 LIIKEIDEA JA STRATEGIA...5 TUOTTEET JA PALVELUT...6

Lisätiedot

IPT² hanke. Onnistuneet työpajan läpivienti ja fasilitoijan rooli. Sari Paukku, Granlund Consulting Sari Paukku

IPT² hanke. Onnistuneet työpajan läpivienti ja fasilitoijan rooli. Sari Paukku, Granlund Consulting Sari Paukku IPT² hanke Onnistuneet työpajan läpivienti ja fasilitoijan rooli Sari Paukku, Granlund Consulting Neuvonantopalvelut TOIMINTAMALLIT Toimintamallin luominen projektille Reaaliaikainen tiedonhallinta- ja

Lisätiedot

Työterveysneuvottelu työhönpaluun tuessa

Työterveysneuvottelu työhönpaluun tuessa Työterveysneuvottelu työhönpaluun tuessa Avainta Työhyvinvoinnilla tuottavuutta seminaari 6.11.2018 Helena Nyman, erityisasiantuntija helena.nyman@ttl.fi Työterveysneuvottelu työhönpaluun tuessa Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Tietomallipohjaisen rakennushankkeen läpiviennin kehittäminen rakennuttajan näkökulmasta

Tietomallipohjaisen rakennushankkeen läpiviennin kehittäminen rakennuttajan näkökulmasta Saimaan ammattikorkeakoulu Tekniikka Lappeenranta Rakentamisen koulutusohjelma Ylempi ammattikorkeakoulututkinto Sanna Pusila Tietomallipohjaisen rakennushankkeen läpiviennin kehittäminen rakennuttajan

Lisätiedot

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa

Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa Sisäilmasto ja kiinteistöpalveluiden järjestäminen elinkaarihankkeissa Sisäilmastoseminaari 11.3.2015 toimitusjohtaja Tarja Andersson Elinkaarihanke (1) Hankintatapa, joissa tilaajan valitseman palveluntuottajan

Lisätiedot

Haahtela PRIS projektipankki

Haahtela PRIS projektipankki Haahtela PRIS projektipankki 1.11.2013 Katri Korpela, kehityspäällikkö Oulun Tilakeskus 1 Haahtela PRIS (Project Information System) www-pohjainen dokumenttien hallintajärjestelmä rakennushankkeen sähköisille

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta

Lisätiedot

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.3.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kuivaketju 10. Virtain kaupungin keskuskeittiö Virtain kaupunki Raimo Pirhonen

Kuivaketju 10. Virtain kaupungin keskuskeittiö Virtain kaupunki Raimo Pirhonen Kuivaketju 10 Virtain kaupungin keskuskeittiö 20.6.2017 Virtain kaupunki Raimo Pirhonen Sisällys 1. Kuivaketju10... 2 1.1. Kuivaketju10... 2 1.2. Kuivaketjun hallitseminen... 2 1.3. Rakennushankkeen erityispiirteet...

Lisätiedot

Ryhmärakennuttaminen kohti. www.hel.fi/kv. 7.12.2010 Maria Mannisto

Ryhmärakennuttaminen kohti. www.hel.fi/kv. 7.12.2010 Maria Mannisto Ryhmärakennuttaminen kohti parempia koteja? Tonttiasiamies www.hel.fi/kv Maanomistajan näkökulma Rakennuttajakonsulttivetoinen ryhmärakennuttaminen Riddarsby Helsingin pilotti 20 omakotitaloa, jotka valmistuivat

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 96 Nuorisovaltuuston kokous AIKA 8.2.2016 Klo 16.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 98 2 KOKOUKSEN AVAUS... 98 3 PUHEENJOHTAJAN JA

Lisätiedot