Autot&liikenne Riittävästi pippuria cityyn
|
|
- Urho Lattu
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PERJANTAINA , SIVU 15 Muskelia: Pontiacin valmistus loppui vuonna 2010, mutta kulttimerkki jätti pysyvän renkaanjäljen. Sivu 24 Tuottaja: Timo Nieminen p Sähköposti: keskisuomalainen.fi Osoite: Autot ja liikenne PL 159, Jyväskylä Autot&liikenne Riittävästi pippuria cityyn JARI KOHONEN Smart Fortwo: Tammikuussa Suomeen ehtivä pikkuauto ei ole vakain ajettava. BARCELONA Jari Kohonen / Moottori Vuonna 1998 syntynyt Smart ehtii nyt kolmanteen mallisukupolveensa. Tammikuussa Suomeen saapuva mallisto käsittää kaksipaikkaisen Fortwon ja nelipaikkaisen Forfourin. Uutta Smartia valmistetaan kahdella tehtaalla. Fortwo on valmistettu mallin synnystä alkaen Ranskan koillisnurkkauksessa Hambachissa. Nelipaikkaista tehdään Novomestossa Sloveniassa. Mercedes-Benzin omistama Smart tekee tiivistä yhteistyötä Renaultin kanssa. Hiljattain esitelty Twingo on korirakenteeltaan läheistä sukua ja tekniik- Kolmannen sukupolven Smart näyttää sisältä iloiselta ja rohkeasti erilaiselta. kakin on suurelta osin yhtenevä. Kaikki muu on varustelusta alkaen Smarteissa erilaista. Ensin koeajossa oli Fortwon kahdesta vaihtoehdosta tehokkaampi, 0,9-litrainen turbomoottori käsivalintaisella vaihteistolla. Moottori osoittautui todella pirteäksi, vaikka aluksi tuntui, ettei se reagoi polkaisuun. Jo pieni lisäliike herätti turboahtimen ja sen jälkeen mentiin. Seuraava havainto Barcelonan kaupunkiliikenteessä oli auton ketteryys. Huikean pieni 6,95 metrin kääntösäde tuntui käytössä hämmästyttävältä. Koska keula on kevyt ja ohjaus nopea, kääntyi auto hanakasti myös kaarreajossa. Suomeen keväällä saatava kuusiportainen kaksoiskytkinvaihteisto on yhdistettävissä 1-litraiseen vapaasti hengittävään moottoriin. Vaihteisto toimi kohtuullisen joustavasti. Nykimistä ei ylös- tai alaspäin vaihdettaessa juuri tuntunut. Moottori tuntui turboversion jälkeen hengettömältä. Tehoeroa on vain 19 hevosvoimaa, mutta merkittävämpää on 44 newtonmetrin vääntöero. Toisaalta kaupunkiajossa tehon ja kiihtyvyyden tarvetta voi aina kyseenalaistaa. Ketteryys ja pieni kääntösäde kuitenkin muistuttivat, missä Smart on parhaiten kotonaan ja mihin se on tarkoitettu. Smarteista on saatavana kolme varustetasoa. Kaikissa varustelu on hyvällä tolalla. Lisävarustelistalta kannattaa silti harkita muutamaa poimintaa. Cool&media -paketti, hinnaltaan 867 euroa, sisältää navigaattorin ja ison näytön. Tyylikäs lasikatto on myös saatavana lisävarusteena. Smartia pääsi ajamaan myös neliovisena ForFour-versiona, johon palaamme myöhemmin. Markkinoille on tulossa myös avomalli. Hinnat alkavat noin eurosta. ja pirteä Smart Fortwo on puhtaasti kaupunkiauto. Se toimii Suomen oloissa ennen muuta yrityksen imagoautona tai perheen kauppakassina. Kun nopeus kasvaa, auto on hieman epävakaa ajettava. KOKEILTU Smart Fortwo Coupé Ajoneuvovero: 83 euroa/v Moottori: 898 cm3, bensiinirivimoottori takana poikittain, 3-sylinteriä, turboahdin, 5-v. manuaalivaihteisto, takaveto. Teho: 66 kw (90 hv), maksimivääntö: 135 Nm (2500 r/min) Huippunopeus 155 km/h Yhdistetty kulutus: 4,1 litraa CO2-päästöt: 97 gr/km Mitat: pituus: 2695 mm, leveys: 1663 mm, korkeus: 1555 mm, akseliväli: 1873 mm, tavaratila: 260/350 l, omamassa: 975 l USKO TAI AJA, UUSI SEAT LEON X-PERIENCE ON NELIVETO SUOMEN OLOIHIN. ENSIESITTELYSSÄ LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA SEAT.FI INVENTAARIOMYYNTI KORKO- TARJOUS...JATKUU YLEISÖN PYYNNÖSTÄ. NYT JOS KOSKAAN KANNATTAA OSTAA AUTO MEILTÄ, MYYMME AUTOJA NETTOHINTAAN VIELÄ 3 PÄIVÄÄ! 1,9 % ilman kuluja vaihtoautoihimme asti Opel Astra 1.3 CDTI Enjoy 5-ov tkm, har, h-kirja, ilmast., 2xrenk, CD, lohkol. Volkswagen Golf Comfort Plus 2,0 TDI 103 BlueM 5ov DSG tkm, 7B7B, h-kirja, ilmast., ESP, cruise, CD Volkswagen Golf Comfortline 1,6 TDI BlueM 4Motion 5ov tkm, K5K5, 4x4, 1-om., h-kirja, ESP, ilmast., cruise, CD, met.väri TECHNOLOGY TO ENJOY UUSI SEAT LEON X-PERIENCE 4DRIVE ALK Uusi Leon X-PERIENCE yhdistää korotetun maavaran ja 4Drive-nelivedon etenemiskyvyn. Kun mukaan lisätään tehokkaat ja taloudelliset TDI- ja TSI-moottorit ( hv) sekä halutessasi nelivedon ja automaatin yhdistelmä kohtuulliseen hintaan, on tuloksena auto, jolla ajaminen on turvallista ja nautittavaa kaikissa olosuhteissa. Vahvan suorituksen viimeistelee monikäyttöinen tavaratila, jossa on 587 litraa tilaa harrastusvälineille. Tutustu osoitteessa SEAT Leon X-PERIENCE 1.6 TDI (110 hv) 4DRIVE autoveroton hinta , arvioitu autovero 5.849,87, kokonaishinta ,87 CO2-päästöllä 122 g/km. Yhdistelmäkulutus 4,7 l/100 km. SEAT Leon X-PERIENCE 2.0 TDI (184 hv) 4DRIVE DSG-automaatti autoveroton hinta , arvioitu autovero 7.326,45, kokonaishinta ,45 CO2-päästöllä 129 g/km. Yhdistelmäkulutus 4,9 l/100 km. Huolenpitosopimus alk. 31 /kk. Kokonaishinta sisältää toimituskulut 600. Kuvan auto erikoisvarustein Volkswagen Jetta Comfortline 1,6 TDI BlueMotion Tech DSG tkm, H8Z, autom. vaiht., 1-om., h-kirja, ESP, ilmast., cruise, 2xrenk, CD, lohkol Volkswagen Passat Sedan Comfortline 2,0 TDI 103 BlueMotion tkm, 5K5K, autom. vaiht., h-kirja, webasto, ESP, aut.ilm., cruise, CD Volvo S40 1,6D DRIVe start/stop (B) tkm, sin, h-kirja, webasto, aut.ilm., aluv., 2xrenk, cruise, CD Automyyjä Timo Mononen Automyyjä Timo Pentikäinen Automyyjä Jiri Klinga Vaihtoautopäällikkö Jussi Nissinen Seat-tuotevastaava, automyyjä Jarno Hirvonen Vaihtoautot / SEAT: Sorastajantie 2, Jyväskylä Puh Ma-pe klo , la , su klo 11 15
2 16 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA
3 PERJANTAINA KESKISUOMALAINEN 17 **
4 18 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA Autot ja liikenne PEUGEOT 308 SW GT hieroo etupenkkiläiset vakiona Peugeot 308:n farkkumallin sporttisemman GT-version hinnat alkavat eurosta. Sillä saa 205-hevosvoimaisen bensaturbon, jonka parina on kuusiportainen käsivaihteisto. Vaihtoehtona on 180 hevosvoiman turbodiesel kuusiportaisella Aisinin valmistamalla automaatilla, jossa on nopeaa vaihtamista lupaava Quickshifttoiminto. Dieselmalli kustantaa euroa. Runsaaseen vakiovarusteluun kuuluvat esimerkiksi 9,7 tuuman kosketusnäyttö, Alcantaraverhoillut istuimet, etuistuinten hierontatoiminto, älyavainjärjestelmä, navigointi, mukautuva vakionopeudensäädin ja urheilullisempaa ajotuntumaa korostava Sport Pack -paketti. Perusfarkkuun verrattuna jousitusta on laskettu edessä seitsemän ja takana kymmenen milliä. Jousitus on myös tavallista jäykempi. Peugeot 308 SW GT tulee Suomeen huhtikuussa. SAKSALAINEN LAATURAPORTTI Toyota ykkönen, uusin tekniikka keräsi moitteita Toyota otti kolmannen peräkkäisen voittonsa laajassa saksalaisessa Auto Bild -laatuselvityksessä. Laaturaportin kakkoseksi nousi Mazda ja kolmanneksi Volvo. Neljäs sija meni tasapistein Hondalle ja Kialle. Hyundai ja Mercedes-Benz jakoivat kuudennen sijan. Volkswagen-konsernin merkkien sijoitus on yllättävä: Audi ja Škoda sijalla kahdeksan, Seat 12. ja Volkswagen 14. Ranskalainen Renault on petrannut ja noussut lähelle keskitasoa. Muiden ranskalaisten ja italialaisten merkkien osalta tuloslista on ankea: Fiat, Peugeot ja Citroën ovat häntäpäässä. 12. kerran julkaistu raportti perustuu ennen muuta automerkkien kestävyyteen, luotettavuuteen ja laatuun. Esimerkiksi ajettavuus ja mukavuus eivät pisteytykseen vaikuta. Laaturaportissa moititaan monien automerkkien uutta hienoa tekniikkaa, joka pelaa koeajoissa erinomaisesti, mutta voi olla vikaherkkää vuosikausien käytössä. Usein vika ilmenee kolmen neljän vuoden käytön jälkeen, kun takuu on jo päättynyt. Testaajat suosittelevat autonvalmistajille takuuajan pidentämistä. Jarrutusmatka eri nopeuksilla Matka, metriä Totta ja tarua vauhdista Tutkimukset: Jopa hyvin pieni ajonopeuden vähentäminen vaikuttaa merkittävästi liikenneturvallisuuteen. Teppo Komulainen Ajonopeuden vaikutuksesta liikenneturvallisuuteen ja autoilun taloudellisuuteen kulkee kansan suussa paljon uskomuksia. Seuraavassa yleisiä väittämiä liikenteestä. Ja perustelut sille, miksi ne ovat tarua tai totta. tien nopeusrajoitusta muutetaan, liikenteen keskinopeus muuttuu käytännöllisesti katsoen aina vähemmän kuin nopeusrajoitus. Talvinopeusrajoitusten vaikutus autojen keskinopeuteen on tutkimuksen mukaan vain 3,8 kilometriä tunnissa. Se johtuu siitä, että nopeudet laskisivat muutoinkin kun keli huononee. Reaktioaika 1,5 s Talvirajoitusten ansiosta arvioidaan kuitenkin säästyvän vuosittain 15 ihmishenkeä. 4 Yksittäisen kuljettajan näkökulmasta onnettomuusriski on Suomessa pieni, mutta pienikin nopeuden kasvu kasvattaa riskiä. Suomessa auto joutuu henkilövahingon aiheuttavaan onnettomuuteen noin kerran seitsemää miljoonaa ajokilometriä kohti. Tutkijalautakuntien vuosiraporttien mukaan kolmasosa onnettomuuksia aiheuttaneista kuljettajista ylitti onnettomuushetkellä nopeusrajoituksen vähintään kymmenellä kilometrillä tunnissa. 5 Nopeusrajoitusten Tanskassa nopeusrajoitusten nostaminen 110:stä 130:een osalla moottoriteistä lisäsi henkilövahinkojen määrää yhdeksän prosenttia. 29 km/h 111 km/h 79 km/h Hidastuvuus 8 m/s 2 Nopeudella on suuri merkitys jarrutusmatkan kuivallakin kelillä, kuten grafiikasta voi päätellä. Liukkaalla kelillä jarrutusmatkat pitenevät vielä tuntuvasti. ARKISTOKUVA / RIIKKA KAAKKURIVAARA Talvinopeusrajoitusten vaikutus nopeuksiin on hyvin pieni, koska kelin huonontuessa nopeudet laskevat joka tapauksessa. Keväällä puolestaan ongelma on se, että nopeusrajoitusten noustessa jotkut pitävät sitä ohjenopeutena ja ajavat taitoihinsa nähden turhankin kovaa. Ajoharjoitteluradoilla on helpointa huomata vauhdin huikea vaikutus jarrutusmatkaan. ARKISTOKUVA / MATTI SALMI 1 Ajonopeuden vaikutus liikenneturvallisuuteen on kiistaton. Vaikutusta on pyritty osoittamaan erilaisilla matemaattisilla malleilla, joiden tulokset poikkeavat hieman toisistaan. Tutkijoiden mukaan voidaan kuitenkin esittää karkea nyrkkisääntö, jonka mukaan tyypillisillä maantienopeuksilla jo mitättömältä tuntuva viiden prosentin kasvu nopeudessa nostaminen ei esimerkiksi 80:stä 84:ään aiheuttaa kuolemaan johtavien onlisuutta edes paranna turvalnettomuuksien määrän kasvun moottoriteillä. 20 prosentilla. Tanskassa nopeusrajoitusten nostaminen 110:stä 130:een osalla moottoriteistä lisäsi henki- 2 Nopeusrajoitus voi jossakin tapauksessa heikentää prosenttia. lövahinkojen määrää yhdeksän turvallisuutta. Esimerkiksi alemmalla 6 Polttomoottoriautojen hiilidioksidi- tieverkolla 80:n yleisrajoitus on nostanut nopeuksia, koska sitä päästöt riippuvat on pidetty ohjenopeutena. Sama ilmiö on havaittu kelin mutuksesta, mutta polttoaineen kulukaan vaihtuvien rajoitusten yhteydessä. yhdisteistä typen oksidi- ilmanlaatuun vaikuttavista Vaihtuvien nopeusrajoitusten käytössä on huomattu, et- nopeuden noustessa. päästöt jopa vähenevät tä uuteen tekniikkaan perustuvat kuituoptiset ja led-merkit tä taajama-ajossa aiheuttaa vä- Tasainen kyyti sekä maantie- et- huomataan perinteisiä merkkejä hiten kuormitusta ympäristölle. Raju ja repivä ajotyyli huk- paremmin. 3 Kun kaa kiihdytyksissä saavutetun liike-energian. Ennakoiva ajotyyli suosii myös kukkaroa. 7 Joutokäynti on lämmöntuoton kannalta tehotonta. Autoa ei pidä lämmittää siten, että moottoria pyöritetään paikallaan. Ajoon tulisi lähteä heti, kun ikkunat ovat kirkkaat. Tyhjäkäynnillä auto lämpiää hitaasti sekä kuluttaa polttoainetta ja aiheuttaa päästöjä selvästi enemmän kuin ajettaessa auto nopeasti lämpimäksi. 8 Moottori ja voimansiirto aiheuttavat suurimman osan melusta 50 kilometrin nopeuteen saakka ja kiihdytyksissä, mutta lainsäädäntö on alentanut moottorimelua tehokkaasti. Rengasmelu ja ajoviimasta aiheutuva melu eivät ole vähentyneet autojen kehittyessä yhtä paljon kuin moottorimelu. Nopeusrajoituksilla voidaan vaikuttaa meluun. Nopeuden alentuminen 60:stä 46 kilometriin tunnissa tai sadasta 76 kilometriin tunnissa alentaa melutasoa kolme desibeliä, mikä tarkoittaa melutason puolittumista. 9 Autoilu maksaa eniten, kun ajetaan hyvin hiljaa tai hyvin kovaa. Polttoaineeseen, korjauksiin ja huoltoihin uppoaa rahaa eniten, jos auto liikkuu paljon alimmilla ja/tai korkeimmilla ajonopeuksilla. 10 Etäisyyksien ja nopeuksien arvioiminen on vaikeaa. Mitä kauempana lähestyvä auto on, sitä suuremmaksi arviointivirhe kasvaa. Lisäksi lähestyvän auton nopeus arvioidaan systemaattisesti todellista pienemmäksi, ja virhe kasvaa samalla, kun auton nopeus kasvaa. LÄHDE: VTT, GRAFIIKKA: TIMO FILPUS Jarrutusmatkan pituus eri nopeuksilla aloitetuissa jarrutuksissa, kun reaktioaika on 1,5 sekuntia ja hidastuvuus 8 m/s 2. Kuvassa näkyvät nopeudet 60 metrin etäisyydellä paikasta jossa, kuljettaja on saanut ärsykkeen hätäjarrutukseen. Jarrutusmatka esimerkiksi 100 kilometrin tuntinopeudesta on noin kaksi kertaa niin pitkä kuin 70:n nopeudesta. 11 Jarrutusmatka pitenee voimakkaasti, kun nopeus kasvaa. Jarrutusmatka esimerkiksi 100 kilometrin tuntinopeudesta on noin kaksi kertaa niin pitkä kuin 70:n nopeudesta. 12 Törmäykset ovat sitä tuhoisampia, mitä suurempi on autolle aiheutuva nopeudenmuutos. Jos 80 kilometriä tunnissa ajavat 1,5 tonnin painoinen henkilöauto ja 40-tonninen rekka törmäävät nokakkain, rekan nopeus hidastuu vain noin kuusi kilometriä tunnissa, mutta henkilöauto alkaa kulkea tulosuuntaansa rekan nopeudella, eli sen nopeudenmuutos on noin 154 kilometriä tunnissa. 13 Muuta liikennettä hitaammin ajaminen ei lisää onnettomuusriskiä. Muuta liikennevirtaa hitaammin ajaminen aheuttaa lisää ohituksia, mikä näkyy myös onnettomuustilastoissa. Jokaisen on kuitenkin paras ajaa juuri sitä nopeutta kuin taidot ja ajokokemus edellyttävät. Lähde on VTT:n tutkimus Ajonopeuden liikenneturvallisuus- ja ympäristövaikutukset, johon koottiin tutkimustuloksia Suomesta ja ulkomailta. Sen tekivät Veli-Pekka Kallberg, Juha Luoma, Kari Mäkelä, Harri Peltola ja Riikka Rajamäki VTT:stä. LYHYESTI LEXUS Uusi GS F mylvii muhkeat 473 hevosvoimaa Uusi neliovinen, porrasperäinen sporttimalli Lexus GS F kehittää vapaasti hengittävästä viisilitraisesta V8-moottorista 473 hevosvoiman tehot ja 527 newtonmetrin väännön. Pykäliä vaihtaa kahdeksanportainen automaatti, joka mahdollistaa myös käsin vaihtamisen. Iso, lähes 4,92-metrinen auto on kokoisekseen kevyt, kiloa. Pohjalevy on sama kuin tavallisessa GS-mallissa, mutta GS F:ään on tehty parannuksia läpi auton. Uutukainen esitellään ensi viikolla alkavassa Detroitin autonäyttelyssä. TYÖSUHDEAUTOT Autoedun saaja ottaa usein Octavian Vuoden 2014 halutuin työsuhdeauto Suomessa oli Škoda. Toiseksi halutuimmaksi työsuhdeautomerkiksi nousi Volkswagen ja kolmanneksi Audi. BMW, Volvo ja Ford olivat sijoilla 4 6 ennen Mercedes-Benziä ja Toyotaa. Suosituimmat työsuhdeautomallit olivat Škoda Octavia, Volkswagen Golf ja BMW 3-sarja. Tyypillinen työsuhdeauto on eurooppalaisvalmisteinen farmariauto, joka kuluttaa vähän polttoainetta. Škoda Octavian nousu kärkeen kertoo siitä, että mielikuva suhteettoman kalliista työsuhdeautosta ei ole totta, sanoo tilaston laatineen ALD Automotiven toimitusjohtaja Pekka Kivinen. ALD Automotive uskoo vuonna 2015 autoleasingin kasvavan hieman edellisvuodesta. Autokaupalle ennustetaan yleisestikin kasvuvuotta, sillä Autoalan Keskusliitto arvioi vuonna 2015 myytävän uutta henkilöautoa. Tämä vuonna myyntimäärä oli EURO NCAP Škoda Fabia ainoa viiden tähden pikkuauto Euro NCAP testeissä annettiin viime vuonna arvosana 40 automallin turvallisuudesta. Tuloksissa näkyy ero pienten kokoluokkien ja suurempien automallien välillä. Siinä missä kaikki testatut isot perheautot saivat viisi tähteä, kompaktin kokoluokan autoista vain Škoda Fabia ylsi viiden tähden tulokseen. Vuonna 2014 parhain pistein viiden tähden tulokseen ylsivät perheautoista Mercedes-Benz C-sarja, pienistä perheautoista Nissan Qashqai, tila-autoista Volkswagen Golf Sportsvan, maastoautoista Land Rover Discovery Sport ja pienistä autoista Škoda Fabia.
5 PERJANTAINA Autot ja liikenne Jäärä ei osta puhelimitse KOLUMNI Mervi Varonen Muuttaminen on jännä juttu. Kun kotiosoite vaihtuu, menevät vakiokuviot uusiksi. Ei olekaan maitopurkki samalla hyllyllä kuin entisessä lähikaupassa. Roskapussin viennistä tulee opintomatka lajittelusysteemin hienouksiin. Ei-vielä-tuttu kaupunginosa tuo monenlaista ihmetystä eteen päivittäin. Liikenteessäkin sitä valpastuu, kun ei voi ajella automaattiohjauksella. Juu, tiedän, että kuskin pitää olla aina skarppina, mutta tiedän myös, että tuttu ympäristö turruttaa ja lepsuus hiipii. En minä valita. Olen oikein tyytyväinen, että arkeni päivittyi ja piristyi. aivojen härnäys on hyväksi, joten minä ja yläpääni kiitämme muuttoa. Härnäyksestä tuli mieleen, että uusia kavereitakin ilmaantui kesken muuttolaatikoiden purkamisen. Ei niistä apukäsiä saanut, lähestyivät puhelimitse. Sähkökauppias soitteli ja kyseli kotini energia-asioista. Uutta asiakkuutta tarjosi, kaverihintaan tietenkin. Totesin luuriin, että juurikin saman firman sähköä jo tulee ja hyvin pelaa. Että mitä jos soittaisit teidän asiakasrekisteriin seuraavaksi, kun en ehdi nyt rupattelemaan. Samana päivänä kilautti kaksi liittymämyyjää. Olisi ollut tupaantuliaistarjouksena kaikenlaista kaistaa ja kanavapakettia. Enää olisi pitänyt tajuta, että mitä. Aivan uusi tuntemattomuus oli turva-alan firma, joka lähetti ensin kirjeitse avainnippuun kiinnitettävän tunnuslaatan. Soittivat sitten pari kertaa perään, että onko käytössä. Ei ole, en ole moista palvelua pyytänyt. Olivat kovin harmissaan, kun huono asiakas ei ymmärtänyt parastaan. Ja kuukausimaksukin olisi ollut ihan olematon. Tietysti myös lehtimyyjä heräsi, mutta ei ja ei. Kerroin kaikille kaveriehdokkaille, että olen sillä tavalla jäärä, että en puhelimitse diilejä tee. Maksajana ajattelen, että ei olisi pahitteeksi ymmärtää, mitä on ostamassa ja siihen tarvitaan yleensä enemmän kuin pikaisen puhelun mittainen kuuntelutuokio. Se on kiitos ei ja hyvät päivänjatkot. Muuttolahjaksi autolleni ostin kauan kaivatun sisätilanlämmittimen. Simppeli laite, mutta vaikeampi toteutus. Pääsi perkeleitä, kun kohmeisin sormin ähelsin autopaikan sähkötolpan ajastinta. Moneen kertaan, mutta ilman tulosta. Viikon harjoittelun jälkeen äly ja tekniikka kohtasivat. Syytän tökeröä tekniikkaa, mutta siitäkin selvittiin. Melkein ihan itse ja pikkasen lankomiehen neuvoilla. Lada Granta taipui Venäjän autotilastoissa marraskuun kakkoseksi, mutta on silti koko vuoden myydyin automalli itänaapurissa. Ladan 44 vuotta kestänyt voittoputki katkesi Venäjällä Timo Nieminen Neuvostoliitossa/Venäjällä alettiin pitää kuukausittaisia tilastoja autokaupasta vuonna Ei ole suuri yllätys, että Lada on hallinnut tilastoa koko tuon 44 vuotta. Yli 500 kuukautta putkeen joku Ladan malleista on AVTOVAZ ollut maan rekisteröidyin. Mutta varautukaa järkytykseen, Ladan ystävät. Tuoreen tilaston mukaan viime marraskuussa Venäjän myydyin automalli oli Kia Rio, joita ensirekisteröitiin kappaletta. Kakkonen oli Lada Granta, jota meni rekisteriin 300 vähemmän. Lada Grantasta tulee kuitenkin ylivoimaisesti ensirekisteröidyin malli Venäjällä vuonna 2014, sillä marraskuun loppuun mennessä sitä oli myyty kappaletta. Tilaston kakkonen oli Hyundai Solaris ( ) ja kolmonen Kia Rio (84 350). Lämpimässä autossa huurteettomin ikkunoin ajatus lähti kepeään lentoon. Hymyilytti puhelinmyyjien jutut. Mitenköhän se sujuisi, autojen puhelinmyynti? (A=autopuhelinmyyjä, M=minä) A: Hei, se on pitkäsenmatti kun soittelee suomenautoshopcenteristä. Miten se on Mervillä vuosi alkanut? M: Heiii...? Mukavasti on läht... A: Hieno homma. Milläpä ajelet nykyään? M: Focuksella minä, mutta... A: Loistavaa. Mitä se sulle maksaa, kuluttaako paljonkin? M: Tuota, ei se... A: Onko muuten neljä rengasta riittänyt? M: Ollaan pärjätty. Anteeksi, kukahan siellä... A: Joo, mutta nyt mulla olisi tarjota tehokkaampaa viisipyöräistä autoa. Pakettiin kuuluu oma täysleveä Härnäyksestä tuli mieleen, että uusia kavereitakin ilmaantui kesken muuttolaatikoiden purkamisen. Ei niistä apukäsiä saanut, lähestyivät puhelimitse. etuoikeutettu kaista vuoden loppuun asti puoleen hintaan. Että laitetaanko? M: Ei kiitos. Mulla on autokauppa lähellä, ostan siel... A: Mites, hiihdätkö? Olisi nyt huippusuksiboksi kaupanpäälle! Minkä värinen laitetaan? M: Bingo! Oon kuule just lähdössä suksimaan hevon kuuseen. Se on moro! VERKOSTA NOSTETTUA Olisiko taas Ladan aika? Ladan suosio Venäjällä hiipuu, eikä legendaarista automerkkiä ole enää vuosiin tuotu Suomeen. hettä on hyvännäköinen! Jos tuosta tulee varmariversio Suomeen, niin kaupaksi menee kuin kuumille kiville. Eerikki hnyt olisi otollinen aika aloittaa maahantuonti, kun rupla on edullinen. Auto sai testiajossa kohtalaisen hyvät arvostelut. Juhani Joensuu hnoita paskoja nyt kukaan täysjärkinen osta. Onneksi ei tuoda tänne. Savolaistollukka hnäistä nykyisistä niin tiijä, mut kyllä 1200 L oli todella köyhän kansan kätevin kulkuneuvo. Puutteineen. Falstaff hjo saippualaatikkomalleista alkaen Ladan hyvä puoli oli alusta, joka on suunniteltu Venäjän huonoille teille. Jousituksen iskunpituus ja maavara on suurempi kuin länsiautoissa. HaMi Toyota markkinajohtaja Keski-Suomessa Timo Nieminen Toyota oli ykkönen (549 rekisteröintiä) ja Volkswagen yhtä selvä kakkonen (410) henkilöautojen ensirekisteröinneissä vuonna 2014 Keski-Suomessa. Škoda oli kolmas (301), Ford (283) neljäs, Nissan (248) viides, Volvo (231) kuudes ja Kia seitsemäs (216). Toyotan markkinaosuus Keski-Suomessa (14,6 prosenttia) oli 2,7 prosenttiyksikköä suurempi kuin japanilaismerkin osuus koko Suomessa. Myyntimääriin suhteutettuna Toyotaakin kovempaan saavutuksen Keski- Suomessa ylsivät Seat ja Dacia. Seatin markkinaosuus Keski-Suomessa oli 3,1 prosenttia, kun se koko maassa oli 1,4 prosenttiyksikköä pienempi. Dacian markkinaosuus Keski-Suomessa oli 2,6 prosenttia, mutta koko maassa vain puolet siitä. Talouden alavire ei näy premium-luokan autojen myynnissä. Volvoa, Mersua, BMW:tä ja Audia rekisteröitiin Keski-Suomessa enemmän kuin vuonna Henkilöautojen ensirekisteröinnit kasvoivat Keski-Suomessa edelliseen vuoteen verrattuna 3,1 prosenttia ja pakettiautojen 7,8 prosenttia. Uusien moottoripyörien (-8,3%) ja mopojen (-7,6%) rekisteröinnit vähenivät. Myös traktorien ensirekisteröinnit olivat Keski-Suomessa 8,6 prosenttia plussalla. RAJUT EDUT NYT VIIKONLOPPUNÄYTTELYSSÄ KLO JA KLO JYVÄSKYLÄ JYVÄSKYLÄ JYVÄSKYLÄ JYVÄSKYLÄ KESKISUOMALAINEN 19 HUIPPUVARUSTELTU AVENSIS ACTIVE EDITION NYT JOPA VARUSTE-EDUILLA YARIS-MALLEIHIN WINTER PACK 590 Avensis Active Edition-mallisto alkaen: autoveroton hinta , arvioitu autovero 7 218,13, toim. kulut 600, yht ,13 Yaris-mallisto alkaen: autoveroton hinta , arvioitu autovero 2394,28, toim. kulut 600, yht ,28 Edullinen 1,9 % osamaksurahoitus. ATG-652 BMW 530 D E60 Sedan -07 UAG-525 LAND Rover Range Rover Sport 2,7 TDV6 HSE A -09 SKK-406 K TOYOTA Avensis 1,6 Valvematic Terra Edition Wagon -10 YHM-295 TOYOTA Land Cruiser 3,0 D-4D DPF Legend Aut 2p tkm, Lohkolämmitin ja sisäpistoke, 2xrenk., Aluvanteet 174 tkm, Webasto/Eber kellolla, 2xrenk., Aluvanteet, vetok., 91 tkm, 1-om., Lohkolämmitin ja sisäpistoke, 2xrenk., met. 101 tkm, 1-om., 2xrenk., met.väri, vetok., ilmast., Alv-väh. vetok., Ilmastointi, vakionop.säädin, huoltok., Webasto/Eber aut.ilmast., vakionop.säädin, huoltok., Ajovakaudenhallintajärjestelmä DSC, Mukautuvat Bi-Xenon ajovalot TRC-luistonesto, Ajonestolaite, yms (HAC)/alamäkihidastin (DAC), VSC + TRC väri, vetok., ilmastointi, huoltokirja, VSC+ -ajonvakautus, kelp., huoltok., Cd-soitin, A-TRC/VSC ja mäkilähtöavustin kellolla, DSC ajovakaudenhallintajärjestelmä JÄMSÄ JÄMSÄ JÄMSÄ KEURUU HCI-291 TOYOTA Corolla 1.4 VVT-i Linea Terra 4ov tkm, lohkol., 2xrenk., met.väri, vetok., Käsisäätöinen ilmastointilaite, VSC-ajonvakautus + TRC-luistonesto + BAhätäjarrutehostin KEURUU YIH-460 TOYOTA Yaris Hybrid Linea Sol 5ov A tkm, 1-om., lohkol., 2xrenk., Aluvanteet, met.väri, Manuaalinen ilmastointi, Alv-väh.kelp., Ajovakaudenhallintajärjestelmä, Radio ja CD-soitin, ajotietok., Navigointi ÄÄNEKOSKI VARUSTE-EDUILL Winter Pack uuteen en 0 * Rahoitustarjous koskee uusien ja käytettyjen autojen uusia asiakastilauksia. Edellyttää hyväksyttyä luottopäätöstä sekä autovakuutusta. Tarjous on voimassa AURIS ACTIVE EDITION TOURING SPORTS -MALLIIN MULTIDRIVE S -AUTOMAATTIVAIHTEISTO NYT VAIN 500 KAIKKIIN AURIS-MALLEIHIN WINTER PACK 590 * Auris Active Edition-mallisto alkaen: autoveroton hinta , arvioitu autovero 5 303,62, toim. kulut 600, yht ,62 EU-yhdistetty kulutus 3,3-6,7 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km. Takuu 3 vuotta/ km, korin pauhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilauksia ja ovat voimassa toistaiseksi. *( Yaris hybridin koeajajalle winter pack 0 -tarjous voimassa ) YVV-940 TOYOTA Auris Touring Sports 1,6 Valvematic Active tkm, lohkol., 2xrenk., met.väri, vetok., aut.ilmast., vakionop.säädin, VSC ja TRC, ABS, EBD ja BA, ISOFIX -kiinnityspisteet, CD -soitin, Peruutuskamera ÄÄNEKOSKI ESIMERKKILASKELMA: TOYOTA Auris 1,6 Valvematic Active Edition 5ov Auton hinta ,62 Toimituskulut 600 Käsiraha Maksuaika 48 kk Korko 1,9 % Luottosuhteen perustamiskulu 195 Käsittelymaksu 9 /kk Kuukausierät ,41 /kk Viimeinen erä KSL muk.luoton hinta ,15 Todellinen vuosikorko 3,22 % MBY-207 TOYOTA RAV4 X 2.2 D-4D 177 Clean Power 4WD tkm, lohkol., 2xrenk., Aluvanteet vetok., ilmastointi, vakionopeussäädin, Webasto/Eber kellolla, VSC+, TRC, Ajonestolaite ÄÄNEKOSKI 30 KÄRJESSÄ Suomen ensirekisteröidyimmät henkilöautomallit vuonna ) Škoda Octavia 5 868, 2) Volkswagen Golf 5 265, 3) Nissan Qashqai 4 166, 4) Toyota Auris 3 823, 5) Toyota Yaris 2 716, 6) Toyota Avensis 2 666, 7) Kia Rio 2 247, 8) Volkswagen Passat 2 201, 9) Ford Focus 2 180, 10) Ford Fiesta 2 166, 11) Audi A , 12) BMW 3-sarja 1 857, 13) Volvo V , 14) Volvo V , 15) Kia Ceed 1 664, 16) Audi A , 17) Volvo V , 18 ) BMW 5-sarja 1 502, 19) Volkswagen Polo 1 442, 20) Volvo XC , 21) Mercedes-Benz C-sarja 1 390, 22) Honda Civic 1 366, 23) Ford Mondeo 1 331, 24) Opel Astra 1 272, 25) Mercedes-Benz E- sarja 1 268, 26) Toyota Corolla 1 190, 27) Opel Insignia 1 174, 28) Škoda Rapid 1 162, 29) Škoda Superb 1 155, 30) Honda CR-V Lähde: Tilastokeskus/Ake UOF-692 HYUNDAI I30 Wagon 1,6 CRDi 85kw A Premium tkm, aut.ilmast., Vakionopeuden säädin, ESC-ajovakauden hallintajärjestelmä, Ajonestolaite, ajotietok., Pysäköintitutka, Etu-, sivu- ja ikkunaturvatyynyt LZF-183 TOYOTA Auris 1,8 HSD Linea Sol 5ov tkm, Lohkolämmitin ja sisäpistoke, 2xrenk., Aluvanteet, aut.ilmast., huoltok., HSD Akkuturva 8v/350tkm, VSC + TRC, ISOFIX-kiinnityspisteet O.K. AUTO OY MHZ-374 SKODA Octavia Combi 1,8 TSI 4X4 Scout tkm, aut.ilmast., lohkol., radio/cd, tumm.lasit, vetok., 2xrenk., 8xalum.vanteet, huoltok JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 5, Puh automyynti: jyvaskyla@okauto.fi ma-pe 9 18, la KEURUU Mäntymäentie 2, Puh automyynti: keuruu@okauto.fi ma-pe 9 17, la CIV-177 TOYOTA Verso 1,8 Valvematic Family Multidrive S 7p tkm, 1-om., Lohkolämmitin ja sisäpistoke, 2xrenk., met. väri, ilmastointi, Vakionopeudensäädin ASL, VSC+, TRC, BA, Ajonestolaite, Navigointi, Peruutuskamera JÄMSÄ Koskentie 6, Puh automyynti: jamsa@okauto.fi ma-pe 9 17, la ÄÄNEKOSKI Rahastajantie 2, Puh automyynti: aanekoski@okauto.fi ma-pe 9 17, la Lankapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 6,0 senttiä/min. Matkapuhelimesta 8,35 senttiä/puhelu + 17,17 senttiä/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
6 20 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA TERVETULOA SUUREEN VIIKONLOPPUNÄYTTELYYMME LA KLO JA SU KLO 11-15! BMW 3-SARJAN SEDAN BMW 3-SARJAN TOURING BMW 3-SARJAN GRAN TURISMO BMW 3-sarja Ajamisen iloa BMW xdrive. SAATAVANA YLI 100 MALLIIN. BMW X-mallit Ajamisen iloa Mallisto alkaen tai 199 /kk Yhdistetty kulutus alkaen 3,4 l/100 km CO 2 -päästöt alkaen 89 g/km VAKIOVARUSTEENA MUUN MUASSA: - ilmastointi - bluetooth handsfree, aux-in, usb - lämmitettävä ohjauspyörä - ohjauksen kaupunkiajotila - vakionopeudensäädin - kuljettajanistuimen korkeudensäätö RAHOITUSTARJOUS KOKO OPEL-MALLISTOON* korko vain 1,9 % Enjoy More -paketti alkaen 172 SISÄLTÄÄ MUUN MUASSA: - 15" kevytmetallivanteet - pysäköintitutka taakse - automaatti-ilmastointi - ajovaloautomatiikka - sadetunnistin Cosmo Premium -paketti alkaen 168 SISÄLTÄÄ MUUN MUASSA: - IntelliLink-multimediajärjestelmä 7" kosketusvärinäytöllä - pysäköintitutka eteen ja taakse - 16" kevytmetallivanteet - lämmitettävä tuulilasi BMW 3-SARJAN xsport EDITION. KAIKKI PELIIN. ETUSI JOPA EUROA. * BMW 3-sarjan xsport Edition on täällä. Nelivetoista, automaatti vaihteista ja urheilullisesti varusteltua kampanja mallia voi kuvata helposti kahdella sanalla: kaikki peliin. Lisätiedot bmw.fi BMW 318d TwinPower Turbo xdrive Edition alk ,16. Autoveroton hinta ,00, arvioitu autovero 8.114,16, toimituskulut 600. EU-yhd. kulutus 4,7 l/100 km, CO 2 -päästöt 123 g/km. Kuvan auto erikoisvarustein. Tarjous on voimassa asti. *Asiakasetu verrattuna 320i A xdrive Business Automatic Sport -malliin. NELIVEDON JUHLAA. BMW X-MALLIT NYT ERIKOISHINTAAN. BMW X-mallit saat nyt rajoitetun ajan erikoishintaan. Tutustu kampanjamalleihin osoitteessa bmw.fi BMW X1 xdrive18d A TwinPower Turbo X Edition alk ,31. Autoveroton hinta ,00, arvioitu autovero 9.557,31, toimituskulut 600. EU-yhd. kulutus 5,4 l/100 km, CO 2 -päästöt 143 g/km. BMW X3 xdrive20i A TwinPower Turbo X Edition alk ,79. Autoveroton hinta ,00, arvioitu autovero ,79, toimituskulut 600. EU-yhd. kulutus 7,2 l/100 km, CO 2 -päästöt 168 g/km. BMW X4 xdrive20i A TwinPower Turbo X Edition alk ,92. Autoveroton hinta ,00, arvioitu autovero ,92, toimituskulut 600. EU-yhd. kulutus 7,2 l/100 km, CO 2 -päästöt 168 g/km. BMW X5 xdrive25d A TwinPower Turbo X Edition alk ,09. Autoveroton hinta ,00, arvioitu autovero ,09, toimituskulut 600. EU-yhd. kulutus 5,8 l/100 km, CO 2 -päästöt 154 g/km. Tarjous on voimassa asti ja koskee uusia asiakastilauksia. Kuvan autot erikoisvarustein. *Asiakasetu verrattuna seuraaviin malleihin: BMW X1 xdrive18d A Business Automatic, BMW X3 xdrive20d A Business Automatic, BMW X4 xdrive20d A Business Automatic, BMW X5 xdrive30d A, BMW X6 xdrive30d A. Uusi Corsa. SUUREN LUOKAN AJONAUTINTO. Viidennen sukupolven Opel Corsa on mullistava uutuus luokassaan. Edistyksellisen moottoriteknologian ja vahvan vakiovarustelun lisäksi voit maksimoida ajonautintosi apujärjestelmillä, joita on yleensä tarjolla vain kalliimmissa autoluokissa. Corsa yhdistetty polttoaineen kulutus 3,4 6,8 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km. Corsa 3-ovinen kokonaishinta alk ,88 (autoveroton hinta , autovero CO 2 -päästöllä 121 g/km 2 717,88, toimituskulut 600 ), Corsa 5-ovinen alk ,57 (autoveroton hinta , autovero CO 2 -päästöllä 122 g/km 2 940,57, toimituskulut 600 ). *TARJOUSLASKELMA 1,9 %: Corsa toimituskuluilla kokonaishinta ,88, perustamiskulu 195, käsiraha 1 600, luottoaika 72 kk, käsittelypalkkio 10 /kk, kk-erä 199,20, KSL:n mukainen luottohinta ,69, KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 4,1 %. Edellyttää luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rahoitusyhtiö: Nordea Rahoitus, Nihtisillantie 3 G, Nordea. Rahoitustarjous voimassa Kuvan auto erikoisvarustein. UUSI ADAM ROCKS ADAMIN ÄRJYMPI ISOVELI. Uusi ADAM Rocks on juuri sitä miltä näyttääkin: oman tiensä kulkija. Ärhäkkä olemus, suorituskykyinen 1.0 Turbo ECOTEC Start&Stop -moottori (115 hv) sekä tavallista villimpi varustelu ovat yhdistelmä, joka erottuu edukseen. Tervetuloa koeajamaan! ADAM Rocks yhdistetty polttoaineen kulutus 5,1 l/100 km, CO 2 -päästöt 119 g/km. Kokonaishinta alk ,71 (autoveroton hinta , autovero CO 2 -päästöllä 119 g/km 3 906,71, toimituskulut 600 ). *TARJOUSLASKELMA 1,9 %: ADAM Rocks toimituskuluilla kokonaishinta ,71, perustamiskulu 195, käsiraha 4 650, luottoaika 72 kk, käsittelypalkkio 10 /kk, kk-erä 249,40, KSL:n mukainen luottohinta ,89, KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 3,7 %. Edellyttää luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rahoitusyhtiö: Nordea Rahoitus, Nihtisillantie 3 G, Nordea. Rahoitustarjous voimassa asti. BMW-myynti: Puh Opel-myynti: Puh TALVIAIKA = SUBARUAIKA ENSIESITTELYSSÄ UUSI ŠKODA FABIA Viikonlopun tarjous: varuste-etu Subaru-mallistoon* * Tarjous on voimassa vain aikana tehtyihin uusiin tilauksiin ja rajattuun erään autoja. Tarjous ei koske vuoden 2015 uutta Subaru Outback-mallia. Tykkää Subaru Suomesta Facebookissa Kuvan auto erikoisvarustein. Tervetuloa tutustumaan. On aivan sama millainen matalapaine tai lumimyrsky vallitsee, jatkuva reilu maavara ja Subarun symmetrinen neliveto takaavat mahtavan etenemiskyvyn lisäksi myös loistavat ajo-ominaisuudet. Subarulla kaikki kelit ovat hyviä kelejä. Uusi ŠKODA Fabia on tyylikäs ja kompakti. Ajo-ominaisuuksiltaan ja tekniikaltaan se on taas kuin suuri perheauto. Mutta sillä on myös persoona. Juuri sellainen, jonka sinä sille luot. Uusi ColourConcept mahdollistaa yli 100 väriyhdistelmää. Luo juuri sinunlaisesi uusi Fabia osoitteessa skoda.fi ŠKODA Fabia alk ,13, autoveroton suositushinta alk arvioitu autovero 2 430,13 CO 2 -päästöllä 108 g/km, yhdistetty kulutus 4,8 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. Hinnat sisältävät toimituskulut 600. Maahantuonti: HELKAMA Vuokraus: AVIS Tutustu: skoda.fi Outback 2.0 D AWD Autoveroton hinta ,00 Arvioitu autovero* ) ,78 Kokonaishinta , ,78 (sis. (+paikkakuntakohtaiset 600,00 toim.kulut) toim.kulut) Kulutus: 5,9 l/100 km (EU-yhd.) * ) CO 2 -päästöt 155 g/km. Forester 2.0 X AWD Autoveroton hinta ,00 Arvioitu autovero* ) 8.665,92 Kokonaishinta , ,92 (sis. (+paikkakuntakoht. 600,00 toim.kulut) toim.kulut) Kulutus: 6,9 l/100 km (EU-yhd.) * ) CO 2 -päästöt 160 g/km. SUBARU XV 1.6 AWD Autoveroton hinta ,00 Arvioitu autovero* ) 6.585,72 Kokonaishinta , ,72 (sis. (+paikkakuntakoht. 600,00 toim.kulut) toim.kulut) Kulutus: 6,5 l/100 km (EU-yhd.) * ) CO 2 -päästöt 151 g/km. Subaru tehdastakuu 3 vuotta/ km Subaru lisäpalvelut: Subaru Vakuutus ja Subaru Assistance. Škoda-myynti: Puh Subaru-myynti: Puh Laakkonen JYVÄSKYLÄ Palokankaantie 20 Vaihde Avoinnna: ark. 9 18, la 10-15, su Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
7 PERJANTAINA KESKISUOMALAINEN 21 peugeot.fi NYT KANNATTAA TOIMIA NOPEASTI Uusi Mazda CX-5 SENDO Edition Crossover aktiiviseen elämään SENDO Tech pack: I - Integroitu navigaatiojärjestelmä UUS kosketusnäyttö - Bluetooth handsfree - Keyles start avaimeton käynnistys SENDO Exterior pack: I - Metalliväri UUS - Bi-Xenon ajovalot - Pysäköintitutka edessä- ja takana - Pohjapanssari edessä ja takana UUSI SENDO Advanced safety pack: - SCBS - automaattijarrutus - RVM kuolleen kulman varoitin - LDW - Kaistavahti - HBC automaattiset lähi- ja kaukovalot Tammikuussa Mazda CX-5 ostajalle lämpöpaketti veloituksetta VOIMASSA RAJOITETUN AJAN AUTOTOIMITTAJIEN YLISTÄMÄ PEUGEOT 308 SW -FARMARI MULLISTAVALLA PureTech-IHMEMOOTTORILLA. ALK (sis. toimituskulut 600 ) Tarjous koskee rajoitettua erää autoja ja uusia autotilauksia alkaen. Peugeot 308 SW hinta alk arv. autovero 3.674,59, kokonaishinta ,59, sis. toimituskulut 600. CO2-päästöt 109 g/km, keskikulutus 4,7 l/100 km. Mazda CX-5 Sendo Edition alkaen ,69 (CX SKYACTIV-G SENDO 6MT i-stop autoveroton hinta arvioitu autovero 7.665,69 + toimituskulu 600 ), EU-yhdistetty kulutus 6,0 l/100 km, CO2-päästö 139 g/km. Mazda-myynti: Puh Peugeot-myynti: Puh BMW Premium Selection KAIKKI KOHDALLAAN. VALITSE OMASI BMW PREMIUM SELECTION -VAIHTOAUTOISTA. Ajamisen iloa BMW Premium Selection valikoidut vaihtoautot: LBIEFO WVPEFO UBLVV LPIEBO UFLOJOFO UBSLBTUVT UBSLJTUFUUV BKPOFVWPIJTUPSJB #.8 MJJLLVWVVTQBMWFMV Q JW O WBJIUP PJLFVT Laakkosen Ostajan Markkinoilla ovat hinnat suurennuslasin alla ssä autoissa kaikki on pientä: hinta, kulutus ja rahoitus in Tilaviin perhe-hin autoihin lapsinnys vähennys 200 // lapsi, max 1000 E ERIKOISHINNOITELLUT RIKO RIK KOISH H NNOITELLUT T PA P PARAS RAS KAU KAUPPA U PA -AUTOT AUTOT Peugeot 207 VTi 95 Millesim ov vm. 2010, 72 tkm Nissan NOTE 1,4 Select Edition (MY13) vm. 2013, 43 tkm Mazda Elegance 5-ov (VB2) vm. 2008, 88 tkm #.8 % " & 4FEBO #VTJOFTT $PNGPSU 49: WN ULN Ford MONDEO 2,5 220hv Titanium Business Wagon vm. 2009, 131 tkm Audi Q5 Busin 2,0 TDI 130 quattro S tronic vm. 2012, 33 tkm #.8 J " 51XS 5CP Y%SJWF ' 5PVSJOH 4QPSU -.+ WN ULN #.8 E 5VSCP Y%SJWF PW #VTJOFTT WFUP.-3 WN ULN #.8 % Y%SJWF " ' 4FEBO 77: WN ULN BMW Premium Selection-myynti: Puh Toyota YARIS 1.8 Dual VVT-i TS 5d vm. 2007, 95 tkm Opel CORSA 5-ov Enjoy 1,2 ecoflex Start/Stop (MY14) vm. 2013, 9 tkm Peugeot 508 Active e-hdi 112 FAP 2Tronic Business vm. 2011, 134 tkm Skoda FABIA Combi 1,2 TSI 85 Style (MY13) vm. 2012, 37 tkm Kia CEED 1.6 CRDi EX Sporty Wagon A vm. 2009, 55 tkm Skoda SUPERB 1,8 TSI Ambition DSG vm. 2009, 121 tkm Ford FOCUS 1,0 EcoB 125 Start/Stop Trend Wagon vm. 2012, 16 tkm Honda ACCORD 2.0i Comfort 4d vm. 2005, 131 tkm Mazda Elegance Business 4-ov A (UD3) vm. 2009, 116 tkm Takuu 12 kk. Volkswagen PASSAT Variant Comfortline 2,0 TDI PwD103kw DSG vm. 2010, 119 tkm Skoda OCTAVIA 1,8 TSI Elegance DSG vm. 2009, 92 tkm Ford C-MAX 1,6 TDCi 115 Start/Stop Trend 5ov vm. 2012, 51 tkm Ford C-MAX Trend 5-ov vm.2008, 108 tkm Kampanjaehdot: Kaikki tarjoukset ovat voimassa Laakkosen Ostajan Markkinoilla ja ne koskevat merkittyjä Paras Kauppa -autoja. Tarjouksia ei voi yhdistää toisiinsa eikä muihin kampanjoihin/etuihin. Kaskovakuutus: Laaja Kasko Ensimmäinen vuosi 150 euroa. Etu koskee henkilöasiakkaiden yksityiskäyttöisiä henkilö- ja pakettiautoja. Edellyttää liikennevakuutuksen ottamista LähiTapiolasta. Rahoitusesimerkki: Käytetty ajoneuvo Opel Corsa Enjoy 1,2 ecoflex Start/Stop 63 kw MT5 5 ov, hinta 9990,00 + toimituskulut 120,00, auton kokonaishinta toimituskuluineen 10110,00, käsiraha 1000,00, osamaksulla 9110,00, luottoaika 50 kk, ensimmäinen erä maaliskuussa, maksuväli 1 kk, korko 5,95 %, kuukausierä 199,26, poikkeava viimeinen erä 1709,00, käsittelymaksu per erä 9,00, luottosuhteen perustamiskulut 190,00, KSL:n mukaiset luottokustannukset 1964,43, KSL:n mukainen luottohinta 12074, 43, KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 10,47 %. Edellyttää luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rahoitusyhtiö: Nordea Rahoitus, Nihtisillantie 3 G, Espoo. 59 Laakkonen JYVÄSKYLÄ Palokankaantie 20 Vaihde Avoinnna: ark. 9 18, la 10-15, su Peugeot EXPERT TEPEE Trendy 1.6 HDi paikkainen vm. 2007, 108 tkm Peugeot 3008 Active e-hdi 112 FAP 2Tronic vm. 2011, 62 tkm Ford FIESTA Ghia 5-ov vm. 2010, 54 tkm Opel VIVARO Combi L2H1 2,0 CDTI 84kw 1+8 paikkainen, sis, ALV vm. 2012, 70 tkm Peugeot 5008 Sport HDI 150 FAP 7 paikkainen vm. 2011, 106 tkm Ford FIESTA 1.6 TDCi 90 DPF ECOnetic 5-ov vm. 2010, 71 tkm Vaihtoautot-myynti: Puh Exide-akut edullisesti! Esim. EB Ah Opel CORSA 1.3 CDTI ecoflex Enjoy 5-ov vm. 2009, 73 tkm #.8 E 5VSCP " ' 5PVSJOH #VTJOFTT 06+ WN ULN #.8 J 5VSCP " ' 4FEBO #VTJOFTT "VUPNBBUUJ 06, WN ULN n Ostajan noilta Markkinoilta Autous vakuutus erikoisa. hinnalla. Nelivedot vedot men Suomen mlaajimta masta koivalikoita masta Kysy tarjous! Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. KAHVITARJOILU LA JA SU
8 22 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA ERÄ VOLVO V40 D2 -MALLEJA nopeaan toimitukseen! AUTOMAATTI 0 (etu n ) Volvo V70 classic kaikki vakiona. Farmareiden ikoni on nyt parempi kuin koskaan. Tervetuloa koeajamaan odotettu Volvo V70 Classic ja kokemaan sen juhlava varustelu, jossa on kaikki vakiona huippuedulliseen hintaan. KOEAJAJILLE KLASSIKKO ORTHEX LIUKURI MUKAAN! Meiltä Teille AKTIIVISET XENON-AJOVALOT ALUMIINIVANTEET REX 17 AVAIMETON AJO -JÄRJESTELMÄ SENSUS AUDIO HIGH PERFORMANCE PYSÄKÖINTIAPU TAAKSE SÄHKÖTOIMINEN KULJETTAJAN ISTUIN NAHKAVERHOILU VOLVO V70 CLASSIC ALK ETUSI JOPA 6100 XPY-116 VOLVO V70 2.0D Summum tkm BUY AUDI A6 Sedan Business 2,0 TDI tkm automaatti CHV DACIA Duster 1,5 dci 4x4 Laureate tkm Neliveto FIV-847 KIA Pro-Ceed 1.4 LX 3d tkm ZLZ VCZ RENAULT Clio 5-ov 1,2 TCe 101 Expression tkm VOLVO Xc60 2.4D AWD Momentum tkm Neliveto automaatti Volvo V70 Classic alkaen: Autoveroton hinta , autovero 7 087,28, toimituskulut 600, kokonaishinta ,28. Autoetu alkaen: vapaa 815 /kk, käyttöetu 635 /kk. EU-yhd. 4,2 10,2 l/100 km, CO g/km. Huoltosopimus alkaen 45 /kk (36 kk / km). Huoltoleasing alkaen 724, (48 kk / km, Volvo Car Financial Services). Volvo Classic -mallisto: V70, XC70, S80. Tarkista Classic-mallien vakiovarustelu hinnastosta. Kuvan auto erikoisvarustein. VOLVOCARS.FI GKH AUDI A4 Avant 2,0 TDI multitronic Busin+ (VM12) tkm XEZ IJL VOLKSWAGEN Tiguan Trend & Fun 1,4 TSI 118 4Motion tkm VOLVO XC70 D5 AWD Summum tkm Volvo Selekt vaihtoautotakuu automaatti LISÄTIEDOT AUTOISTA JA KOKO VALIKOIMA HAMEENAUTO.FI minun.renault.fi Hau hau. Mikä myynninkasvu! Nyt kelpaa häntää heiluttaa. ELLE EST DÉLICIEUSE! SE ON HERKULLINEN CAPTUR HERKULLINEN CROSSOVER HERKULLINEN CROSSOVER maavara 21 cm Tule ja koeaja Suomen järkevin maasturi Duster, alk Koeajo Dacia Dusterilla pistää hiljaiseksi. Katsoitpa asiaa mistä kulmasta tahansa, parempaa rahan vastinetta ei ole tarjolla. Duster on järkimaasturi, jossa on tyylikäs sisustus, kattava varustelu ja käytännöllinen lisävarustelista. 4x4-mallissa on aidon maastoauton 210 mm:n maavara ja lyhyet koriylitykset sekä automaattinen neliveto (valittavissa: 2WD, AUTO, 4x4WD-Lock), joilla kesytät mökkitiet ja kaupunkien kinokset. Moottorit tulevat maailman huipulta, saat enemmän vääntöä ja tehoa sekä pienemmän kulutuksen ja päästöt. Laadun varmistaa Dacian takuu: 3 vuotta tai km, sisältäen 24h Tiepalvelun. Käy koeajolla ja tee järkipäätös kyllä kansa tietää! Koirat haukkuu, Dacia kulkee. Duster V 4x2 Ambiance, hinta arvioitu autovero 4 577,91 + tk 600 = ,91. CO2-päästöt 165 g/km, EU-yhd. 7,1 l/100 km. Duster dci 110 4x4 Laureate, hinta arvioitu autovero 4 885,33 + tk 600 = ,33. CO2-päästöt 135 g/km, EU-yhd. 5,2 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein Dacia laajentaa reviiriä: Myynninkasvu +83 % Trafi : 2014 vs 2013 Keskity oleelliseen. VUODEN TAKUU 3TAI KM SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN UUSI CAPTUR AUTHENTIQUE NYT CAPTUR NAVI STYLE ALK CAPTUR EDC-AUTOMAATTI ALK RENAULT HENKILÖAUTOIHIN TALVIRENGASPAKETTI 299 AINUTLAATUINENA RENAULT 100 % TYYTYVÄISYYSTAKUU T Captur todistaa että auton ei tarvitse olla tavallinen ollakseen käytännöllinen. Uusi Navi Style -versio on saatavissa taloudellisella TCe 90 -bensiinimoottorilla sekä tehokkaalla TCe 120 -bensiinimoottorilla EDC-automaattivaihteistolla varustettuna. Tule, koeaja ja ihastu ainutlaatuiseen Captur-malliin. Renault Tyytyväisyystakuu: jos et ole tyytyväinen uuteen autoosi, voit palauttaa sen 30 päivän sisällä. Renault takuu, 4 vuotta tai km, sisältäen 24h Tiepalvelun. CAPTUR-mallisto alk. Captur Energy TCe 90 S&S Authentique nyt (autoveroton ,56 + arvioitu autovero 3 002,44 + tk 600), CO2 113 g/km EU-yhd. 4,9 l/100 km. Captur Energy TCe 90 S&S Navi Style (autoveroton ,32 + arvioitu autovero 3 359,68+ tk 600), CO2 113 g/km EU-yhd. 4,9 l/100 km. Captur TCe 120 EDC-autom. Navi Style (autoveroton ,90 + arvioitu autovero 4 462,10 + tk 600), CO2 125 g/km, EU-yhd. 5,4 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. JYVÄSKYLÄ Kuormaajantie 8 Automyynti ma-pe klo 9-17, la Huollon ajanvaraus ma-pe klo Varaosat puh ma-pe klo puhelut 8,35 snt/puhelu ja 6,00 snt/min kiinteästä verkosta ja 17,17 snt/min matkapuhelimesta puhelut 25 snt/puhelu + pvm. Vauriokorjaamo ma-pe klo 8-16 facebook.com/hameenautovaruste
9 PERJANTAINA KESKISUOMALAINEN 23 Autot ja liikenne Livakka mutta TEPPO KOMULAINEN tiloiltaan niukahko BMW: 2-sarjan Coupé ei ole perheautoksi suunniteltu menijä. Teppo Komulainen Rapiat kiloa heilahtavat vikkelästi eteenpäin, kun kaasupoljinta vähänkin sipaisee. Edes Eco Pro -ajoasetukset eivät sanottavasti hidasta menoa. BMW kehuukin, että sarjamerkinnän kasvattaminen ykkösestä kakkoseksi on tuonut merkin pienimpään coupé-malliin lisää sporttisuutta. Pituus ja leveys ovat hieman kasvaneet, mutta 2-sarjan Coupé on hieman matalampi kuin aiempi 1-sarjalainen. BMW:n 2-sarjan Coupé on hauska peli ajaa. Kokeilemamme kaksilitrainen 184 hevosvoiman mylly on bensamoottoreista alkuvaiheessa kesyin vaihtoehto, mutta se on vähintään riittävä loskassa tarpomiseen. 270 newtonmetrin vääntöhuippu on käytössä laajalla käyntinopeusalueella, ja kahdeksanportainen automaatti toimii mallikkaasti moottorin jatkeena. Kerkeää moottoria on vaikea ajaa kovin taloudellisesti, joten viralliset kulutuslukemat jäävät helposti kauas todellisuudesta. Keväällä saataville tulee myös 1,5-litrainen, kolmisylinterinen, 136 hevosvoiman bensaturbo. Autoa sivusta katsottaessa on helppo päätellä, että takana matkustaville tilat ovat niukat. Näkymät ulos ovat kuskin penkiltä hyvät. 220d-dieselistä tulee myös nelivetoversio. Takavetoisuudesta huolimatta auto selvisi hankalasta kelistä kohtuullisen hyvin. Lyhyen akselivälin takia meno ei ole tietenkään yhtä vakaan tuntuista kuin isommissa Bemuissa. Isoveljiin verrattuna rengasäänet erottuvat selvemmin, mutta ainakin kitkoilla se on vain pientä huminaa. Business Automatic -varusteluun kuuluvat muun muassa kaasupurkausajovalot, vakionopeudensäädin ja urheiluistuimet edessä. Etupenkillä istutaan sporttisen matalalla mukavassa asennossa, joskin leveä keskikonsoli hipoo polvia. Urheiluistuinten reisituki on niin hyvä, ettei tarjolla olevalle tuen jatkeelle ole oikeastaan tarvetta. Selkäkään ei muljua mutkissa hyvän sivuttaistuen ansiosta. Coupé-malliseksi autoksi ulos näkee sangen hyvin. Pitkä keula on kokonaan näkyvissä, joten sen kulmien arvioiminen on helppoa. 4,43-metrinen auto kääntyy sinänsä näppärästi, mutta kokoon nähden huljakka keula vie käännöksissä tilaa. Käytännölliseksi tätä autoa ei pääse kehumaan. Yhden tai kahden ihmisen tarpeisiin se voi riittää, mutta kahdelle hengelle varatulle takapenkille ei ainakaan aikuisia voi pitkäksi aikaa istuttaa. Pääntila riittää vain noin 175-senttiselle, ja polvitilaa on sitäkin vähemmän. Sekä edessä että takana istuvan on tingittävä mukavuudestaan, jos autossa istuu aikuisia peräkkäin. Ulos könyäminen takaa on hankalaa, sillä aukko on pieni ja matala, eikä apuna ole edes kauhukahvoja oviaukkojen yläpuolella. Tavaratilan litrakoko on kohtuulliset 390 litraa, mutta lastausaukko on matala ja ruuma syvä, joten voimistelu on tarpeen myös sen käytössä. Pitkä keula antaa BMW:n 2-sarjan Coupélle todellisuutta isomman olemuksen. Takaistuimien lukituksen saa avattua kontin yläreunan vivuista, mutta penkit eivät tumpsahda alas, vaan ne pitää käydä erikseen vetämässä nurin, jos konttia laajennetaan matkustamon puolelle. Säilytystilaa saisi olla enemmän myös pienille esineille. Kyynärnojan alla on vain matala lokero ja ovissa lisäksi pienet kotelot. BMW:t myy Jyväskylässä Autotalo Laakkonen. KOKEILTU BMW 220i Coupé Business Automatic Kaksiovinen pieni coupé neljälle. Nelisylinterinen 2,0-litrainen turboahdettu bensiinimoottori. Teho 184 hevosvoimaa. Sammutusautomatiikka vakiovarusteena. Kahdeksanportainen automaattivaihteisto. Takapyörät vetävät. Kiihtyy nollasta sataan 7,0 sekunnissa. Polttoaineenkulutus 5,7 litraa sadalla kilometrillä. Hiilidioksidipäästöt 134 gr. Valmistettu Saksassa. Hinta euroa, mallisto alkaen euroa. KESKI-SUOMEN AUTOT OVAT VERKOSSA! Uutuusesittelyt, koeajoraportit ja vaihtoautot
10 24 KESKISUOMALAINEN PERJANTAINA Autot ja liikenne Intiaanipäällikön nimi velvoittaa Pontiac: Automerkillä on sama nimi kuin kaupungilla, jossa sen suunnittelu alkoi. General Motors kehitti muskeliauto Pontiacin Oakland-merkin halpaversioksi. ARKISTOKUVA / KARI ROUHIAINEN Anne Repo Pontiac on nykyään kaunis ja ärhäkkä keräilykohde, sillä amerikkalaisauton tuotanto tuli tiensä päähän neljä vuotta sitten. Merkki jätti autohistoriaan kuitenkin omat renkaanjälkensä. Kulttiautoksi on muodostunut esimerkiksi vuoden 1964 GTO. Sitä on jopa pidetty amerikkalaisten muskeliautojen äitinä, vaikkakin tittelin haltijasta on myös eriäviä näkemyksiä. Pontiac on paitsi auto myös kaupunki Michiganissa. Nimen kaupungille antoi 1800-luvun puolivälissä perustaja Jesse Fell. Hän ihaili legendaarista intiaanipäällikkö Pontiacia. Intiaanipäällikön johtama ja häviöön päätynyt taistelu brittiläisiä joukkoja vastaan oli käyty seudulla sata vuotta aiemmin. Vuoden 1967 Firebirdiä on pidetty amerikkalaisuuden symbolina. Pontiac Firebird Trans Am vuodelta 1999, merkin 30-vuotisjuhlien kunniaksi valmistettu. Pontiac-tuotenimeä käytti ensin Edward Murphy, jonka yritys valmisti hevosvaunuja 1800-luvun lopulla. Murphy suunnitteli ensimmäisen auton yhdessä Alanson Brushin kanssa. Muun muassa Pontiac Buggy -nimeä kantanut ja myöhemmin Oakland Motor Car -niminen yritys siirtyi 1900-luvun alussa autojätti General Motorsin omistukseen. Oakland-autoista tunnetuin oli vuonna 1924 valmistunut True Blue Okland Six luvun talousromahduksen pyörteissä GM päätti kuitenkin lopettaa Oaklandin valmistuksen. Sen sijaan Oaklandin jälkeen valmistukseen tullut pikkuveli Pontiac kaasutteli eteenpäin vielä useita vuosikymmeniä. Kävi niin, että edullisempi EN.WIKIPEDIA Firebirdista Pontiac tunnetaan. Trans Am vuodelta versio Pontiac ohitti myyntiluvuissa kirkkaasti isompansa. Pontiacin tuonaikaisen pelastuksen taustalla on kerrottu olleen myös se, että GM keskitti osien valmistusta ja teki yhteisiä osia Chevrolet n kanssa. Autoharrastaja Tuomo Viljakainen on vannoutunut Pontiac-mies. Vuosimallin 1955 Pontiac käynnistyy kuulemma joka kevät mukisematta eikä nikottele ajossakaan, vaikka autolla on ajettu jopa kilometriä vuodessa. Vuoden 1926 New Yorkin autonäyttelyssä esiteltyä ensimmäistä, kuusisylinteristä Pontiac Sixmallia seurasivat Big Six, Torpedo Deluxe8 ja Chieftain Super Deluxe, joilla tavoiteltiin nuorekasta asiakaskuntaa. Pontiacilla oli jo tuolloin tarjota samasta mallista eri moottorivaihtoehtoja. Myös vuoden 1957 Bonneville oli malli, joka on jäänyt historiaan: räyhäkäs kuin Chevrolet ja luotettava ja kohtuuhintainen kuin Oldsmobile tai Buick. Toinen kulttuurisen ja teollisen muistijäljen ihmiskunnalle jättänyt Pontiacin malli oli vuoden 1967 Firebird, jota on pidetty amerikkalaisuuden symbolina. Firebirdiä ja seuraajaa Firebird Trans Amia valmistettiin vuoteen 2002 asti luvun öljykriisin seurauksena General Motors pienensi autojen moottorikokoja. Näin kävi myös Pontiacille. Seuraavan vuosikymmenen on mainittu Pontiacin osalta menneen alamäkeä, paria mielenkiintoista poikkeusta lukuun ottamatta. Pontiacin näkökulmasta 1980-luvun autoissa ei ollut muuta mielenkiintoista kuin logo. Sittemmin GM koetti korjata tilanteen kaivamalla esiin takaisin kuuluisan GTO:n, mutta visuaalisesti uusi malli ei enää vedonnut faneihin. Muskeliautoihin palattiin myös V8- sylinterisellä Solsticella. Vielä yksi mielenkiintoinen väite amerikkalaisesta autohistoriasta: Alanson Brush esitteli Edward Murphylle suunnitelmansa, joka ei kelvannut Cadillacille. Murphy osti idean, ja niin syntyi ensimmäinen versio Oakland-autosta, siis Pontiacin edeltäjästä. Edward Murphy menehtyi pian sen jälkeen, kun oli myynyt yrityksen GM:lle, joten hän ei ehtinyt nähdä autonsa kaupallista menestystä. Lähteet: autoevolution.com, pontiac. org, en.wikipedia.org, wikipedia.org, oaklandpontiacworldwide.com Suomen myydyin neliveto 2014, 2013, 2012, 2011 ja 2010 Uusi Passat. Vuoden Auto Suomessa Huippuunsa varusteltu. Audi Land of quattro Edition -erikoismallisto. Volkswagen on Suomen ostetuin Uusi Passat ja koko menestysmallisto näyttelyssä lauantaina ja sunnuntaina Auto- ja liikennetoimittajat ry (AuLi) ovat valinneet 24 ehdokkaan joukosta uuden Volkswagen Passatin Vuoden Auto Suomessa palkinnon ylivoimaiseksi voittajaksi. Valinnan tärkeimpinä perusteina olivat mm. rahalle saatava vastine, edistyksellinen tekniikka ja uudet, turvallisuutta lisäävät varusteet. Uusi Passat. Edistyksellinen kuten sinä. Passat Sedan svh alk: autoveroton hinta , arvioitu autovero* 5.260,26, kokonaishinta ,26 Passat Variant svh alk: autoveroton hinta , arvioitu autovero** 5.803,77, kokonaishinta ,77 Huolenpitosopimus alk. 31 /kk (3 vuoden sopimus, km/vuosi) *CO 2-päästöllä 123 g/km. **CO 2-päästöllä 124 g/km. Yhdistelmäkulutus 4,0 5,4 l/100 km. CO 2 -päästöt g/km. Kuvan autot erikoisvarustein. Kokonaishinta sisältää toimituskulut 600. Lähde: Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Tietojen tekninen toimitus: Bisnode Marketing Oy, PL 136, Helsinki. Vuoden 2014 esittelyautot nyt myynnissä erikoisehdoin. Jyväskylän Autotarvike Oy Aholaidantie 2, Jyväskylä, Volkswagen-myynti Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihimme matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min, kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Volkswagen-henkilöautot Pekka Poikolainen Heikki Pesonen Petteri Kovanen Juhani Laukkanen Vesa Raivio Kolmenkymmenenviiden vuoden kehitystyön tulos, legendaarinen quattro-neliveto on luonnollinen valinta Suomen vaativiin olosuhteisiin. Uusi Land of quattro Edition -mallisto juhlistaa quattron 35-vuotista menestystä tarjoamalla kaikkien aikojen varustelutason. Esimerkiksi A4 Land of quattro Edition -malleissa kattavan varustelun kruunaavat metalliväri ja nahka-alcantara verhoilu. Tervetuloa koeajamaan Land of quattro Edition -juhlamallisto. Tutustu mallistoon osoitteessa audi.fi/landofquattro. Esimerkiksi Audi A4 Land of quattro Edition -erikoismallit alk Etusi vähintään Audi-viikonloppunäyttely lauantaina klo ja sunnuntaina klo Audi A4 Sedan Land of quattro Edition 2,0 TDI quattro (110 kw/150 hv) alkaen: autoveroton hinta , arvioitu autovero 8.101,75 *, kokonaishinta ,75. Vapaa-autoetu alk. 805 /kk, käyttöetu alk. 625 /kk. Keskikulutus 4,7 l/100 km. *CO 2 -päästöt 124 g/km. Kokonaishinta sisältää toimituskulut 600. Kuvan autot erikoisvarustein. 1) Etu verrattuna normaaliin A4 Business -malliin. Jyväskylän Autotarvike Oy Aholaidantie 2, Jyväskylä, Audi-myynti Automyynti: ma pe la Puhelun hinta 0207-alkuisiin numeroihimme matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min, kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. Harri Välimäki Martti Majala Simo Karhu
Erotus 1 904 Erotus 2 075 259 157
Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Volkswagen Polo -Trendline 1,2 Opel Corsa- 1.2 TWINPORT Advantage 3-ov Toyota Yaris -1,0 VVT-i Linea Terra
Varustetiedot: Lukkiutumattomat jarrut (ABS), Turvatyynyt, Ohjaustehostin, Keskuslukitus, Sähkökäyttöiset ikkunat,
Automaa Espoo Sijainti kartalta www.automaa.fi Näytä autot: Merkki Malli Hinta alkaen Hinta päättyen Näytä tulokset 67» Nettiauto.com» Automaa Espoo Meiltä saat : Päivitetty 21.10.2013 Vierailijoita 37749
Astra Drive 1.4T Start/Stop 5-ov. Alk. 21 996 Sports Tourer (+1000 eur)
Juhlaviikot 22.6.-4.7. Palin Oy täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlistamme tasakymmeniä merkittävillä merkkikohtaisilla tarjouksilla. KESÄN TYYLIKKÄIN PAKETTI. VOLVO V40 ALK. 27 810 Aut.vaihteisto V40
peugeot.fi Metallitie 2 RAUMA Mercedes-Benz VITO 113CDI -3,05/32K normaali A1; 18900; 41900 Volvo V40 D2 Ocean Race Business A -
Autolehti, Joulukuu 2015 ASTRA alkaen peugeot.fi UUSI PEUGEOT 3O8 JA YLISTETYT PureTech-IHMEMOOT TORIT HävyTTömän ylellinen 21 864 Kuvan auto eikoisvarustein. Ajomukavuuden uusi status. Astra on nyt täysin
SYNTTÄRIT 2,99 %*% + luottosuhteen avaus 190, käsittelymaksu 8,95 /kk, max. 60 kk. Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita
ŠKODA Synttärierään eri Škoda-malleja** Auton ostajalle Applen ipad2 tai autoon 500 :lla varusteita kaupan päälle. **Tarjousautot rekisteröitävä ennen 31.3.2012. *Rahoitusesimerkki: Opel Astra 5-ov Enjoy
Testivoitot - Škoda Octavia
Testivoitot - Škoda Octavia Autobild, Suomi 2/2008 Tyyliä ja tilaa - vertailussa kuusi bensiinikäyttöistä farmaria. "Skodassa on matkustajille mukavasti tilaa, ja tavaroita mahtuu mukaan runsaasti. Sehän
Ensiesittelyviikonloppu!
Ensiesittelyviikonloppu! Tänään klo 10 15 ja huomenna klo 11 15. Uutuudet ensiesittelyssä: FordKa Honda Jazz Mitsubishi Lancer Sportback ŠkodaOctavia Lähes 2 000 vaihtoautoa www.veho.fi Tervetuloa kaupungin
PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500!
Autolehti, kesäkuu 2016 peugeot.fi PEUGEOTIN KUUMA KESÄETU JOPA 2.500! Peugeot-kesäedut 208 Active -malleihin 1.000, 208 Allure- ja 308 Active -malleihin 1.700, 308 Allure Edition -malleihin jopa 2.500.
Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla
Autolehti, elokuu 2016 Huolettomuutta kiinteällä kuukausihinnalla Tee Volvo Sopimus uuden Volvon oston yhteydessä, niin varmistat huolettoman autoilun vuosiksi eteenpäin. Volvo Sopimus kattaa Määräaikaishuollot
Tervetuloa tutustumaan! PORI: Itäkeskuksenkaari 1 RAUMA: Metallitie 2 RAUMA: Lukkovahe 3
DACIA Vaiht VaihtoPalin Autolehti Lokakuu 2013 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL Palin CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Lokakuu AutoPalinin Vaihtoautokuu! Talo täynnä tarjouksia koko lokakuun! Yhteensä yli 400 vaihtoauton
BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business.
BMW. Ansaittu ajonautinto. i BMW on investoinut yli 1,2 miljardia euroa BMW EfficientDynamics -teknologioiden kehitykseen. Panostuksen ansiosta voit nauttia ajamisen ilosta ylivoimaisella tehon ja kulutuksen
Vaihtoautokaupan yhteydessä asiakasomistajille: Huoltosopimuksen tehneille autorahoitus
heinäkuu 2016 KESKIKESÄN AutoPalin 300 :n setelit kaupan päälle yli 6000 :n kauppoihin (käytetyt ja esittelyautot) Setelit voi käyttää huoltoon ja lisävarusteisiin AutoPalinilla. EtuCircus LÄHITAPIOLA
Huhtikuun ETU: 300 euron. AutoPalinilta. Sokos lahjakortit. yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin PARHAISSA MERKEISSÄ
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Huhtikuu 2011 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT Huhtikuun ETU: AutoPalinilta 300 euron Sokos lahjakortit yli 6.000 euron vaihtoautokauppoihin Annamme kaikkiin
VaihtoPalin Autolehti, syyskuu 2016
Autolehti, syyskuu 2016 Nissan-etuviikot 28.8. 11.9. NISSAN QASHQAI ALK. 21 990 TAI ALK 259 /KK (sis. määräaikaishuollot) tai XTRONIC-AUTOMAATTIVAIHTEISTO MANUAALIVAIHTEISTON NORMAALIHINNALLA. METALLIVÄRI
VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI*
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Lokakuu 2010 VAIHDA NYT - SAAT 1. HUOLLON ILMAISEKSI* *Annamme 300 euron arvoisen lahjakortin S-Etuhuoltoon kaikkiin lokakuussa tehtyihin yli 6.000 euron arvoisiin vaihtoautokauppoihin.
VaihtoPalin Autolehti, marraskuu Metallitie 2. Ford TRANSIT 300L 2,2TDCi 140 Trend N1 Van Volvo V60 D2 Business Summum Edition A -16
Autolehti, marraskuu 2016 UUSI MOKKA X MOKKA X alkaen 23 574 249 /kk* tai Premium-luokan innovaatioita Älykkäät AFL LED -ajovalot, joilla 30 % kirkkaampi näkyvyys** IntelliLink-tietoviihdejärjestelmä,
Mielenrauhaa huoltokustannuksiin
DACIA Vaiht VaihtoPalin Autolehti Helmikuu 2013 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL Palin CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Huoltosopimus vaihtoautoihin Mielenrauhaa huoltokustannuksiin Tarjoamme uuden huoltopalvelun käytetyn
Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa.
Uusiutunut Volkswagen-mallisto. Täydessä loistossa. Golf Comfort Plus -varuste-etu vähintään 1.889,08 1) Golf Comfort Plus. Suomalaisten suosikkiauto Golf Comfort Plus on varustetasoltaan ylivertainen.
Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015
Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2015 01/2014 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 267 12 697-19,1 89,4 joista matkailuautoja 58
Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014
Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2014 09/2013 (%) (%) 1-09/2014 1-09/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 8 219 2,2
Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014
Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2014 11/2013 (%) (%) 1-11/2014 1-11/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 220 7 463-3,3
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 1/2010 1(12) 2.2.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Käyttöönottovuodet Vastapuol Uhrit Vah lkm Uhrit. Vah lkm. Aiheuttaja, Malli. uhrit / 100 vah. / 100 vah
Vakuutusyhtiöiden vuosina 2015-2017 korvaamat liikennevahingot Automallit, joiden yhteenlaskettu vakuutuskanta (2015-2017) ollut vähintään 5000 vakuutusvuotta Uhreista laskettuja suhdelukuja ei ole esitetty,
Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014
Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 12/2014 12/2013 (%) (%) 1-12/2014 1-12/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 091 5 927 19,6
Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Merkki Malli Hylkäys%
Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (Otettu käyttöön 2012) Kaikki yhteensä 3,13% 63 1 HONDA JAZZ 0,00% 37 2 TOYOTA COROLLA 0,31% 43 3 SKODA ROOMSTER 0,69% 51 4 SUZUKI SX4 0,69% 39 5 VOLKSWAGEN UP! 0,72%
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009
ENSIREKISTERÖINNIT 12/09 1(12) 5.1.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
ELÄ ENEMMÄN NYT MEILTÄ FREELANDER 2 TD4 S AUTOMAATTI +1 000 ETUSI JOPA 3 351
ELÄ ENEMMÄN NYT MEILTÄ FREELANDER 2 TD4 S AUTOMAATTI +1 000 ETUSI JOPA 3 351 UUSI MALLISTO ANTAA ENEMMÄN VASTINETTA RAHALLE Koko Land Rover -mallisto on uudistunut vuoden sisällä. Uudet mallit täyttävät
AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Varastossamme suuri määrä takuuautoja. Lisäksi joustava edullinen autorahoitus. Kysy lisää myyjiltämme.
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Helmikuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT AutoPalinilta helmikuussa S-Etukortilla: Arvoseteli 500 Asiakkaan nimi: Atte Autoilija Päivämäärä: 1.2.2012
EXTRA NÄYTTELY VaihtoPalin. Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa!
Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! VaihtoPalin Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa! EXTRA 2. 3.9. Ensiesittelyssä uutuudet: NÄYTTELY Nissan Qashqai Näyttely avoinna la klo 10 15 ja su
tänään 10-15, huomenna 11-15
NÄYTTELYEXTRA SUURI VIIKONLOPPUNÄYTTELY tänään 10-15, huomenna 11-15 Volvo v40 rahoitustarjous KORKO VAIN 1,9% Rahoitusesimerkki: auton hinta 26987,82, toimituskulut 600, käteisosuus 5344,50, rahoitettava
ENSIREKISTERÖINNIT Kesäkuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-06/2015
ENSIREKISTERÖINNIT Kesäkuu 2015 Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-06/2015 Merkki Malli 6/2015 ADRIA CORAL S 670SL 2 ADRIA MATRIX M 650 SF 2 ADRIA TWIN 600 SP 3 ADRIA MATRIX M 670SL 3
Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015
Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2015 03/2014 (%) (%) 1-03/2015 1-03/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 11 097 9 626 15,3
Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015
Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 06/2015 06/2014 (%) (%) 1-06/2015 1-06/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 976 9 209-2,5 87,4
VaihtoPalin Autolehti, tammikuu Volvo Nissan Opel Peugeot Vaihtoautot + huippuedut ELI VIIDEN TÄHDEN MARKKINAT
VaihtoPalin VaihtoPalin Autolehti, tammikuu 2017 Asiakasomistajille: Kaikkiin yli 8000 euron vaihtoautokauppoihin 300 huoltosetelit kaupan päälle! Volvo Nissan Opel Peugeot Vaihtoautot + huippuedut ELI
Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015
Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2015 08/2014 (%) (%) 1-08/2015 1-08/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 7 525 11,7 86,4
Saksan GTÜ -katsastustilasto
Timo Turkula 3.10.2012 Saksan GTÜ -katsastustilasto Pikkuautot 1. Toyota Yaris 13,9 2. Ford Fiesta / Fusion 18,4 3. Mazda 2 18,6 4. Opel Agila / Suzuki Splash 20,9 5. Honda Jazz 21,5 6. Mini Clubman 21,6
Ensirekisteröinnit 8/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014
Ensirekisteröinnit 8/2014 1.9.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2014 08/2013 (%) (%) 1-08/2014 1-08/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 524 7 739-2,8 86,4
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007
AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 4/07 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan
Julkaisuvapaa 13.3.2012 klo 10.00
Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2008) Merkki Malli Hylkäysprosentti Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä 5,33 % 67 1 FORD KUGA 0,00% 77 2 TOYOTA LAND CRUISER 0,00% 88 3 PEUGEOT
Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015
Ensirekisteröinnit 7/2015 3.8.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 07/2015 07/2014 (%) (%) 1-07/2015 1-07/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 721 8 017 8,8
Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015
Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2015 05/2014 (%) (%) 1-05/2015 1-05/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 114 10 114-9,9
Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2015
Ensirekisteröinnit 10/2015 2.11.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 10/2015 10/2014 (%) (%) 1-10/2015 1-10/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 166 8 838 3,7
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2009
ENSIREKISTERÖINNIT 5/09 1(12) 2.6.2009 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ
Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT
Ensirekisteröinnit 4/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015
Ensirekisteröinnit 4/2015 4.5.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 04/2015 04/2014 (%) (%) 1-04/2015 1-04/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 633 9 317 3,4
Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti. Yleisin syy* 2. yleisin syy* 3.
Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2011) Merkki Malli Hylkäysprosentti Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä 3,43 % 64 1 TOYOTA URBAN CRUISER 0,00% 43 2 AUDI Q5 0,59% 72 3 VOLVO XC70
Tuhansien eurojen alennuksia!
Tuhansien eurojen alennuksia! Tänään klo 10 15 ja huomenna klo 11 15. Tervetuloa kaupungin suosituimpaan viikonloppunäyttelyyn! Ensiesittelyssä Škoda Yeti Laadukas vaihtoautovalikoima useissa eri hintaluokissa
Ensirekisteröinnit 6/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2014
Ensirekisteröinnit 6/2014 2.7.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 06/2014 06/2013 (%) (%) 1-06/2014 1-06/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 9 202 8 810 4,4 87,4
Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014
Ensirekisteröinnit 5/2014 3.6.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2014 05/2013 (%) (%) 1-05/2014 1-05/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 10 109 10 234-1,2
LA & SU Volvo S40 1.6D Momentum tkm. ilmastointi, alumiinivanteet, metalliväri. Volvo V70 D3 Ocean Race A tkm
Kauppapäivät LA 10 15 & SU 11 15 Mokka Drive 1.4 Turbo (140 hv) A6 Rahoitustarjous* tai +kulut asiakasomistajille lämpöpaketti 24 598 1 % 229 /kk vain 99!* etusi yli 500 Mokka Drive -Mallistossa vakiona
Marraskuussa Bonus tuplana* Kun keskität muiden ostojesi lisäksi myös autoiluun liittyvät ostot, kertyy Bonusta enemmän!
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Marraskuu 2010 Marraskuussa Bonus tuplana* Bonus tuplana jopa10% Bonus S-kanava.fi/satakunta *Kaksinkertaista Bonusta saat Tuplabonus-kampanjassa mukana olevista toimipaikoista
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2013 03/2012 (%) (%) 1-03/2013 1-03/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 9 492 22 938-58,6 89,9 27 640 47 834-42,2 joista matkailuautoja
Ajosuoritteeseen suhteutettu laskennallinen loukkaantumisriski
Henkilöautojen kolariturvallisuuden kehitys 2017 - automalliliite Seuraavat tarkastelut perustuvat lakisääteisestä liikennevakuutuksesta vuosina 2005-2014 korvattuihin kahden henkilöauton välisiin yhteenajoonnettomuuksiin.
Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013
Ensirekisteröinnit 5/2013 3.6.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2013 05/2012 (%) (%) 1-05/2013 1-05/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 10 228 7 316 39,8
Marraskuun ajan Bonus tuplana. jopa. (norm. 100,-) Uusi huoltopalvelu käytetyn auton ostajalle
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Marraskuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI Marraskuun ajan Bonus tuplana Bonus jopa tuplana10% Marraskuussa saat Bonusta uudesta autosta
Ensirekisteröinnit 1/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013
Ensirekisteröinnit 1/2013 1.2.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2013 01/2012 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 248 14 270-28,2 88,6 joista matkailuautoja 81
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 7/2010 1(12) 2.8.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007)
Julkaisuvapaa 15.3. klo 10:00 MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007) Merkki Malli Hylkäys% Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2011
ENSIREKISTERÖINNIT 3/2011 1(12) 1.4.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
VaihtoPalin Huoltosopimus
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Elokuu 2012 DACIA VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT HYUNDAI VaihtoPalin Huoltosopimus hinnat alkaen 27 /kk Huoltopalvelu käytetyn auton ostajalle Huoltosopimuksen
Ensirekisteröinnit 11/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013
Ensirekisteröinnit 11/2013 2.12.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2013 11/2012 (%) (%) 1-11/2013 1-11/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 7 463 7 714-3,3
Ensirekisteröinnit 7/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2013
Ensirekisteröinnit 7/2013 1.8.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HEINÄKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 07/2013 07/2012 (%) (%) 1-07/2013 1-07/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 8 448 6 457 30,8
EXTRA NÄYTTELY VaihtoPalin. Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa!
Tervetuloa edullisille vaihtoautokaupoille! VaihtoPalin NÄYTTELY Edullinen autorahoitus, jopa ilman käsirahaa! Näyttely avoinna la klo 10 15 ja su klo 11 15 Vaihtoautokaupoissa VaihtoPalin näyttelyetusi
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 11/2010 1(12) 1.12.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2008
ENSIREKISTERÖINNIT 2/08 1(12) 6.3.2008 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 12/2010 1(12) 3.1.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 8/2010 1(12) 1.9.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ensirekisteröinnit 10/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013
Ensirekisteröinnit 10/2013 1.11.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 10/2013 10/2012 (%) (%) 1-10/2013 1-10/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 9 093 8 191 11,0
Ensirekisteröinnit 9/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2013
Ensirekisteröinnit 9/2013 1.10.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2013 09/2012 (%) (%) 1-09/2013 1-09/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 8 214 8 002 2,6
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 9/2010 1(12) 1.10.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ensirekisteröinnit 2/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2013
Ensirekisteröinnit 2/2013 1.3.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 02/2013 02/2012 (%) (%) 1-02/2013 1-02/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 7 888 10 626-25,8
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2011
ENSIREKISTERÖINNIT 5/2011 1(12) 1.6.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT LOKAKUU 2010
ENSIREKISTERÖINNIT 10/2010 1(12) 1.11.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Frankfurt: Vuoden tärkein moottorishow jäi tällä kertaa yllättävän vaisuksi. Sivu 25
Frankfurt: Vuoden tärkein moottorishow jäi tällä kertaa yllättävän vaisuksi. Sivu 25 PERJANTAINA 20.9.2013, SIVU 21 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti: etunimi.sukunimi@
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2012 01/2011 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 14 263 13 788 3,4 89,9 joista matkailuautoja 105 87 20,7 0,7 joista
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2011
ENSIREKISTERÖINNIT 8/2011 1(12) 1.9.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Turvalliset tarkastetut vaihtoautot
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Syyskuu 2011 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT Turvalliset tarkastetut vaihtoautot Kaikki VaihtoPalin- ja takuuvaihtoautomme on tarkastettu laajan kuntotarkastusohjelman
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011
Ensirekisteröinnit 11/2011 1.12.2011 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2011 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2011 11/2010 (%) (%) 1-11/2011 1-11/2010 (%) Henkilöautot yhteensä
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2008
ENSIREKISTERÖINNIT 12/08 1(12) 5.1.2009 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2014
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 04/2014 04/2013 (%) (%) 1-04/2014 1-04/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 9 317 9 865-5,6 89,3 39 820 37 513 6,1 joista matkailuautoja
Mitsubishi: Pistokkeesta ladattava hybridimaasturi pääsi vihdoin tuotantoon. Ja kauppa käy. Sivu 28
Mitsubishi: Pistokkeesta ladattava hybridimaasturi pääsi vihdoin tuotantoon. Ja kauppa käy. Sivu 28 PERJANTAINA 13.9.2013, SIVU 25 Tuottaja: p. 014 622 265, toimittaja: Piia Kuusisto p. 014 622 240 Sähköposti:
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2014
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2014 01/2013 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 12 696 10 258 23,8 91,0 joista matkailuautoja 52 81-35,8 0,4 joista muita henkilöautoja
TAKUUVAIHTOAUTO. Luotettava, laadukas ja turvallinen auto juuri Sinulle
Vaiht VaihtoPalin Autolehti Palin Helmikuu 2011 VOLVO NISSAN RENAULT OPEL CHEVROLET PEUGEOT TAKUUVAIHTOAUTO Luotettava, laadukas ja turvallinen auto juuri Sinulle Turvallinen tapa ostaa käytetty auto 12
MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset
Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2005) Mazda 3 1,3 48 Volkswagen Golf 1,9 59 OBD renkaat Toyota Yaris 2,1 41 Volvo V50 2,1 68 OBD Toyota Corolla Verso 2,3 73 renkaat Audi A4 2,4 71
Ensirekisteröinnit 9/2015 1.10.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2015
Ensirekisteröinnit 9/2015 1.10.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2015 09/2014 (%) (%) 1-09/2015 1-09/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 513 8 402 1,3
AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2011
Ensirekisteröinnit 12/2011 2.1.2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2011 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 12/2011 12/2010 (%) (%) 1-12/2011 1-12/2010 (%) Henkilöautot yhteensä
Ensirekisteröinnit 3/2014 1.4.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2014
Ensirekisteröinnit 3/2014 1.4.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2014 03/2013 (%) (%) 1-03/2014 1-03/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 9 626 9 499 1,3
DirektMedia 121 LoyaltyAwards 2012 tulokset
DirektMedia 121 LoyaltyAwards 2012 tulokset Loyalty Awards ohjelma 23.1.2013 Klo 9.00 Tervetuloa Juha Airaksinen, Bisnode Finland Oy Klo 9.10 Vuosi 2012 ja uskolliset asiakkaat Lauri Mähönen, DirektMedia121
UUSI CORSA OPC -HINNASTO
UUSI CORSA OPC -HINNASTO Uusi Opel Corsa täydentyy mallisarjan huipulle nousevalla Corsa OPC:llä. Jo uutuuden ulkonäkö kertoo siinä piilevästä voimasta ja nopeudesta. Kirkas sininen väri on Opelilla OPCmallien
Sivu 1 (6) Arvioitu autovero. Kokonaishinta. Vapaa /kk
Sivu 1 (6) Kokonais Autoedun verotusarvot Polttoaineen kulutus ja päästöt EU yhd. Ajoneuvovero / vuosi Perusvero Käyttövoimavero Business-hinnasto 1.10.2016 Vapaa Käyttöetu CO 2 g/km l/100 km i20 5d 1.2
Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015
Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 02/2015 02/2014 (%) (%) 1-02/2015 1-02/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 7 989 8 180-2,3
Autot&liikenne Farmari vain teoriassa
PERJANTAINA 15.5.2015, SIVU 29 Pieni vaiva, iso hyöty: Ostettaessa käytettyä autoa järjestäytyneestä autoliikkeestä, riski on pieni. Muualta ostettava auto on hyvä käyttää kuntotarkastuksessa. Sivu 33
M a l l i s to 2 0 1 4
Mallisto 2014 Tervetuloa Starcraft-maailmaan! Kun on kyse todellisesta legendasta Van maailmassa, on olemassa vain yksi auto, jonka kanssa suomalaiset ovat tottuneet toimimaan jo vuosikymmeniä - Starcraft.
Sivu 1 (7) Arvioitu autovero. Kokonaishinta
Sivu 1 (7) Kokonais Autoedun verotusarvot Polttoaineen kulutus ja päästöt EU yhd. Vapaa Käyttöetu CO 2 g/km l/100 km i10 1.0 Classic Business 10163,81 1755,26 11919 365 215 108 4,7 1.0 Business 11522,76
ENSIREKISTERÖINNIT Maaliskuu Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-03/2012
2.4.2012 ENSIREKISTERÖINNIT Maaliskuu 2012 Taulu 15. Henkilöautot merkeittäin ja malleittain 1-03/2012 ADRIA CORAL S 670SLL 2 ADRIA SPORT S 650 SF 2 ADRIA TWIN SL 2 ADRIA MATRIX SUPREME M 687 SL 3 ADRIA
Nousussa: Tilastot ovat aina tilastoja, mutta Škoda Fabian vuosimyynnin kasvu hymyilyttää myyjää: +254 prosenttia. Sivu 18
Nousussa: Tilastot ovat aina tilastoja, mutta Škoda Fabian vuosimyynnin kasvu hymyilyttää myyjää: +254 prosenttia. Sivu 18 PERJANTAINA 8.1.2016, SIVU 15 Tuottaja: Timo Nieminen p. 014 622 265 Sähköposti:
New registrations 7/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JULY 2015
New registrations 7/2015 4.8.2015 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JULY 2015 By vehicle groups Change Share Change 07/2015 07/2014 (%) (%) 1-07/2015 1-07/2014 (%) Passenger cars Total 8 721 8 017 8,8 89,5
Liitteet. Yleisimpien henkilöautomallien liikennevahingot vuosina
Yleisimpien henkilöautomallien liikennevahingot vuosina 2008 2011 Taulukkoihin on valittu vuosien 2008 2011 yhteenlasketun liikennevakuutuskannan perusteella henkilöautomallit ja malliryhmät joiden kolmen
QASHQAI. 16" & 17" 5,7 / 18" & 19" 5,9 l/100 km
QASHQAI Malli: Moottori: VARUSTETASO: 4x4 dci 130 BUSINESS 360 KORIMALLI Korimalli Viistoperä 5-ovinen MOOTTORI Sylinterien määrä, moottorityyppi 4 rivissä Venttiileitä sylinteriä kohden 4 Puristussuhde
Koeajo: Peugeot 2008 näyttää maasturilta, mutta nelivetoa siihen ei saa Sivu 17. Fiat, petojen sukua. Susi jo syntyessään.
TIISTAINA 28.5.2013, SIVU 15 Tuottajat: Kristiina Poutiainen, Soili Väisänen Toimittaja: Teppo Komulainen Puhelin: 017 303 111 Sähköposti: teemat@savonsanomat. fi Koeajo: Peugeot 2008 näyttää maasturilta,