Toimintasuunnitelma 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma 2013"

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelma 2013 Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry Yleistä (puheenjohtaja Joonas Kröger)

2 Vuosi 2013 tuo mukanaan killalle aivan uusia haasteita ja tehtäviä. Tutkintouudistuksen myötä hakukohteet muuttuvat; AS saa osakseen AIT hakukohteen. Uudistuksen takia sisäänotto kasvaa huimasti, mikä tulee varmasti näkymään killan toiminnassa. Muutoksesta huolimatta vuonna 2013 pyritään varmistamaan, että aiemmin tarjottu palvelutaso säilyy: vuonna 2013 pidetään edelleen uskomattoman paljon hauskaa ja tehdään kaikki voitava kiltalaisten puolesta mm. edunvalvonnan osalta. Vuonna 2013 jatketaan muiden Sähkötekniikan korkeakoulun kiltojen kanssa keskusteluja tulevaisuudesta. Vaikka tilanne on jo muuttunut, on tärkeää varautua myös tuleviin uudistuksiin. Muiden kiltojen kanssa pyritään vakiinnuttamaan toimivia konsepteja ja jatkuva keskusteluyhteys oivallisen yhteistoiminnan takaamiseksi. Tulevaisuuden myllerryksiin on helpompi reagoida ja niitä on helpompi ennakoida, kun se tehdään muiden kiltojen kanssa yhteisymmärryksessä. Myös keskusteluyhteyttä korkeakoulun henkilökunnan kanssa vaalitaan ja kehitetään. Tavoitteena on luoda korkeakoulun ylimmän johdon kanssa yhdessä tekemisen meininki, ja hahmottaa yhteisiä päämääriä tulevaisuutta varten. Välit laitoksen suuntaan pidetään lämpiminä ja yhteistyön tasoa syvennetään. Killan säännöt tarkistetaan ja päivitetään vuonna Hallinto (sihteeri Julia Syrjäläinen) Vuoden 2013 sihteeri toimii parhaansa mukaan tuottaakseen killalle mahdollisimman ajantasaisia, paikkansapitäviä ja päteviä pöytäkirjoja, sekä julkaistaakseen ne asianmukaisella aikataululla killan verkkosivuille. Sihteeri vastaa myös tarvittaessa pöytäkirjojen lyhennelmien kirjoittamisesta ja julkaisemisesta. Tämän vuoden ajan sihteerin vastuulla on VaKo:sta huolehtimalla ja sinne sekä AYY:n arkistoon aineistoa taltioimalla varmistaa, että mahdollisimman paljon killan toimintaan liittyvää materiaalia säilyy tuleville sukupolville. Sihteeri huolehtii myös jäsenrekisterin ajantasaisuudesta, ja tähän liittyviä tärkeitä tehtäviä onkin lähettää loppuvuodesta maksumuistutukset jäsenmaksunsa laiminlyöneille. Sen huomiotta jättävät erotetaan killasta ja poistetaan jäsenrekisteristä. Kauden päättyessä sihteeri kouluttaa seuraajan tehtäviinsä, ja luovuttaa hänelle kaikki tehtävän hoitamisen kannalta oleelliset asiakirjat.

3 Talous (rahastonhoitaja Juhana Suhonen) Vuonna 2013 rahastonhoitaja pyrkii parhaiden kykyjensä mukaan vastaamaan killan taloudesta. Rahastonhoitaja pitää huolta, että rahatilanne ei karkaa suunnitellun budjetin vastaisesti käsistä vuoden aikana. Tehtävänä on myös maksaa killan laskut ja maksut täsmällisesti sekä pitää huolta, että killan saatavat tulevat ajallaan. Rahastonhoitaja vahtii killan sijoitusten kehitystä, sekä pyrkii mahdollisuuksien mukaan selvittämään niiden tilanteen ja tarpeen muutokselle. Näiden lisäksi kirjanpito tehdään tarkasti ja huolellisesti. Omana henkilökohtaisena tavoitteena rahastonhoitaja haluaa selviytyä tehtävästä kunnialla ja mahdollisimman oppikirjan mukaan. Lisäksi hän pyrkii yhdessä muun hallituksen kanssa kartoittamaan uusia tapoja ja laajentamaan vanhoja varainkeruun vauhdittamiseksi ja vakauttamiseksi. Rahastonhoitaja pyrkii jättämään tulevalle rahastonhoitajalle terveen talouden hoidettavaksi. Opintoasiat ja edunvalvonta (opintomestari Matti Ojala) Opintomestari toimii opintoasioissa yhdyshenkilönä killan, korkeakoulun ja ylioppilaskunnan välillä. Tämän tavoitteen täyttämiseksi opintomestari edustaa opiskelijoita Sähkötekniikan korkeakoulun hallintoelimissä sekä osallistuu AYY:n Opintoneuvoston toimintaan. Lisäksi opintomestari vastaa killan opintoihin liittyvistä palveluista, kuten tenttiarkistosta. Opintomestari toimii myös killan opintotoimikunnan puheenjohtajana ja killan hallopedien, Automaatin ja Informaatin yhteyshenkilönä. Opintoneuvojat huolehtivat puuttuvan Abilobbarin tehtävistä parhaan kykynsä mukaan, joskin killan esittelyläystäkkeiden mahdollinen päivitys jäänee opintotoimikunnalle.

4 Tavoitteet ja toiminta Vuonna 2013 opintotoimikunta jatkaa samaa aktiivista rataansa, joskin tiedotuksen määrän lisäämistä opintoasioihin liittyen sekä eri tiedotuskanavien käyttöä pyritään lisäämään esimerkiksi foorumin muodossa, jotta kiltalaiset pysyvät valveutuneina opintopoliittisista seikoista. Laitoksen ja killan välinen yhteistyö pyritään pitämään vähintäänkin samana, ellei jopa lisäämään aktiivisesti, mikäli innostuneita tekijöitä löytyy. Myöskin opintoihin liittyvien tapahtumien, kuten tenttivaihtojen ja lukupiirien yms. kehittäminen ja organisointi kuuluvat motivaation mukaan asiaan. Vuoden tärkeimpiä asioita ovat myös enenevissä määrin kandi ja maisterivaiheen uudistus, sen seuraaminen ja siitä keskustelu ja tiedotus. Myös muut korkeakoulu uudistukset, kuten periodimuutos saavat ansaitsemansa huomion. Opintotoimikunnan on tarkoitus kokoustaa lukukausien aikana keskimäärin kerran kuussa, ja kokouksissa käydään läpi AS:n opintoihin ja koulutuspolitiikkaan liittyviä asioita. Opintotoimikunta pidetään kaikille avoimena, jolloin paikalle voi tulla pienine opiskeluhuolineen tai yleisestä kiinnostuksesta koulutuspolitiikkaa kohtaan. Tavoitteena on osallistaa toimikunnan jäsenet kommentoimaan ajankohtaisia asioita kuten opetukseen suunniteltuja muutoksia. Opintotoimikunta on myös tapa pitää yhteyttä killan hallopedeihin ja kysellä heidän kuulumisiaan. Opintomestari pitää myös aktiivisesti yhteyttä Opintoneuvostoon sekä varsinkin lähikiltojen opintovastaaviin, ja järjestää heidän kanssaan yhteistyötä muun muassa kirjamarkkinoiden merkeissä. Lisäksi ELECin laskutupatoimintaa pidetään yllä myös vuonna Automaatti (automaatti Iiris Routa) Automaatti auttaa vuonna 2013 opintomestaria kandidaatti ja maisteriuudistuksen edunvalvonnassa ottamalla osaa tarvittaessa opetuksen suunnittelukokouksiin sekä toimimalla valmistelutyöryhm(i/ä)ssä opiskelijaedustajana. Automaatti osallistuu opintotoimikunnan kokouksiin ja hän voi toimia yhteyshenkilönä laitoksen suuntaan, jos opintomestari on estynyt. Viestintä (tiedottaja Mikko Mustonen) Vuoden 2013 tiedottaja kokee tärkeimmäksi tavoitteeksensa huolehtia, että kaikki kiltalaiset ovat tietoisia heitä koskevista ja kiinnostavista asioista ja tapahtumista riittävän ajoissa. Tiedotus koostuu monesta palasesta, joista suurimmassa osassa muutaman edellisvuoden tapaan on

5 kerran viikossa ilmestyvä viikkotiedote joka välittää ajankohtaisimmat uutiset jokaisen phuksin, ISOn ja kilta aktiivin postilaatikkoon. Etenkin tapahtumien tiedotuksessa muut tärkeät kanavat ovat kiltahuoneen seinältä löytyvä kalenteri sekä ilmoitustaulu, Internetissä oleva killan tapahtumakalenteri (google kalenteri), IRC ja foorumi. Satunnaisempaan, lähinnä tilanneviestintään sopivat mainiosti mopoposterit. Varsinaisen tiedonvälityksen lisäksi tiedottaja vastaa kiltahuoneen seinillä ja ripustusnarulla olevien ilmoitusten ja tiedotteiden ajankohtaisuudesta, asiallisuudesta ja esillepanosta. Tiedottaja huolehtii myös sähköpostilistojen ylläpidosta, Internet sivujen sisällöstä sekä tekee yhteistyötä nörttitoimikunnan (ent. IT patteri) kanssa teknisten ongelmien selvittämiseksi. Myös egoläystäkkeet ja hallitusläystäke ovat tiedottajan vastuulla. Tiedottajan tavoittena on entisestään parantaa tiedon kulkua ja on toivottava, että palautetta annetaan niin hyvässä kuin pahassa. Suunnitelmana on myös parantaa tiedonkulkua etenkin AYY:n tapahtumista, sekä muista killan ulkopuolelta tulevista tapahtumista. Tiedottaja tekee kaikkensa, että kiltalaiset mieltäisivät tiedottajan tarpeelliseksi myös ensi vuonna, jotta voin hyvillä mielin kouluttaa seuraajani tiedottajan vastuulliseen tehtävään. GT (kultaiset toimittajat) Kultaisen toimituksen tärkein tavoite vuonna 2013 on löytää itselleen päätoimittajia ja tuottaa lehtiä tapauskohtaisesti. Tavoitteeseen pääseminen tulee vaatimaan ankaria ponnisteluja, joten budjettia tulee olla käytössä tarpeeksi. Jotta lehtiä ei jouduttaisi piirustamaan käsin ruutuvihkoon, myös taittaja olisi tarpeellinen. Tämän löytäminen toki lisää kustannuksia entisestään. Tuotettujen lehtien määrä riippuu löytyneiden päätoimittajien määrästä. Phuksikasvatus (SuurPhuksi Noora Vänttinen) Killan phuksitoiminnan tarkoituksena on tukea phukseja ensimmäisestä tapaamisesta/koulun aloittamisesta aina teekkarilakin päähän painamiseen Wappuaaton kiihkeimpinä tunteina. Toimintaan kuuluu phuksien toivottaminen tervetulleeksi uutteen opinahjoon, heidän sopeuttamisensa uuteen opiskelijaympäristöön, heidän tutustuttamisensa opiskelijayhteisöön ja heidän auttamisensa opintojen alkuun. Phuksien tarpeet vaihtelevat laidasta laitaan, osan elämä on jo valmiiksi pääkaupunkiseudulla kun taas osa joutuu aloittamaan lähes puhtaalta

6 pöydältä. Automaatio ja systeemitekniikan kilta tekee parhaansa tukeakseen jokaista mahdollisimman hyvin. Kilta on hyvä vastaanottamaan uusia jäseniä avoimuutensa ja pienen kokonsa ansiosta. Phuksitoiminta on koko killan asia, joskin isoin osa työstä kertyy ISOille sekä Phuksitoimikunnalle. Lopullinen vastuu on SuurPhuksilla, joka edustaa kiltaa myös Teekkarijaoston FTMK:ssa. Keväällä ennen uusien phuksien saapumista SuurPhuksi kerää kokemusta auttamalla (Suur)^2Phuksia kasvattamaan edellisen vuoden phukseista mallikelpoisia teekkareita. SuurPhuksi tekee myös tiivistä yhteistyötä ISOpomon kanssa rekrytoiden killalle ISOja ja suunnitellen tulevien phuksien ensimmäistä vuotta. Toimintaan kuuluu oleellisena osana erilaisten phuksitapahtumien järjestäminen joko yksin AS:lle tai usealle killalle yhteistyössä muiden kiltojen kippareiden kanssa. Phukseihin otetaan yhteyttä ensi kertaa kesällä kun tiedot tutkinto ohjelmaan hyväksytyistä opiskelijoista ovat saatavilla. Phuksit jaetaan ISOryhmiin, heille lähetetään killan phuksiopas, ISOjen tervehdyskirje ja kutsu VarASlähtöön. Ensimmäisen vuoden aikana SuurPhuksi auttaa phukseja löytämään mieluisaa tekemistä opintojen vastapainoksi ja tukee oman sosiaalisen yhteisön muodostumista. SuurPhuksi pitää myös huolen, että phuksit pääsevät opinnoissaan hyvään alkuun. SuurPhuksi on yleisenä tukena ongelmatilanteissa ja ohjaa tarvittaessa oikean tahon puheille. Henkilökohtaiset tavoitteet SuurPhuksi aikoo pitää huolta siitä, että edellä mainitut tavoitteet toteutuisivat. Hän aikoo olla se henkilö, jolle on helppo puhua sekä ongelmista, että kertoa kuulumiset. Vuosi 2013 tuo haasteita sekä muutoksia killan phuksitoimintaan sillä automaatio ja systeemitekniikan hakukohde muuttuu automaatio ja informaatiotekniikaksi ja näin ollen kilta ottaa haltuunsa myös aikasemmin sähkön phuksikasvatuksen alle kuuluneet tietoliikennetekniikan opiskelijat. Yhdistyminen tarkoittaaa luonnollisesti phuksimäärän kasvua. SuurPhuksin on hyvä olla perillä uudesta tutkintorakenteesta ja yhteistyötä pitää tehdä tiiviisti niin kultturimestarin, huvin kuin opintotoimikunnankin kanssa, jotta saadaan aikaan toimivia tapahtumia. Phuksitoimikunta koostuu SuurPhuksista, vastuuisoisoista sekä ISOpomosta. SuurPhuksi aikoo yhdessä toimikuntansa kanssa kehittää phuksitoimintaa niin, että se saadaan vastaamaan AITphuksien tarpeita. On tärkeää, että toimikunta on tiivis ja aktiivinen ja yhteistyö ISOpomon kanssa sujuu jouhevasti. VastuuISOt ovat nyt ensimmäistä kertaa killan toimihenkilöitä ja tämän on tarkoitus parantaa ISOtoiminnan laatua. Kilta tarvitsee aktiivisia toimijoita ja SuurPhuksi pyrkii tutustuttamaan phuksit kiltaan niin, että he haluavat myös jäädä kiltaan. Tietenkään kaikki eivät voi olla aktiivisia, mutta omalla toiminnallaan SuurPhuksi pystyy edesauttamaan sitä, että mahdollisimman moni kokee killan kodiksi. Oman vuoden opiskelijatoverit ovat myös tärkeitä ja SuurPhuksi pyrkii saamaan phukseille hyvän yhteishengen, joka kestäisi myös phuksivuoden jälkeen.

7 Vuodesta ei missään tapauksessa tule helppo, mutta SuurPhuksi pyrkii parhaansa mukaan valmistautumaan ja kohtaamaan haasteet. Toivon, että kehitysideoita ja palautetta tulee. Odotan tulevaa vuotta innolla ja aioin tehdä phuksien vuodesta unohtumattoman. ISOtoiminta (ISOpomo Paul Laihonen) ISOpomon ensimmäisen vuosipuoliskon tärkein tehtävä tänä vuonna on perinteisen ISO rekryn lisäksi hankkia myös monta fiksua, asiansa osaavaa ja ennen kaikkea motivoitunutta vastuuisoa. Vaalikokouksessa heitä valittiin jo kolme, mutta nyt kun phuksien sisäänotto kasvaa AIT:n myötä x määrän, tarvitaan heitä vielä ainakin monta. Osa ISOista on tarkoitus kalastaa TLT:n puolelta, joihin on jo alustavasti ottettu kontaktia. Pyrimme yhdessä Sähköinsinöörikillan ISOvastaavan kanssa hoitamaan asian mahdollisimman jouhevasti ja tehokkaasti, tarkoituksena saada lopulta ainakin kaksi (2) TLT ISOa kuhunkin phuksiryhmään. Näkisin vuoden suurimpana haasteena ISOjen aktiivisuuden ylläpitämisen. Tarkoitus ei ole rekrytä henkilöitä, jotka jaksavat roikkua mukana muutaman päivän ekalla viikolla, ja sitten katoavat mystisesti johonkin. VastuuISOt ovat myös tässä avainasemassa, sillä heidän kauttaan muun ISOryhmän aktivointi on todennäköisesti paljon mielekkäämpää ja helpompaa, kuin että "tiuskisin" itse jokaiselle yksittäiselle henkilölle. Tietysti ISOpomon vastuulla on myös killan ISOjen viihdyttäminen erinäisten relailujen avulla. Tarkoituksena on järjestää ainakin pari saunailtaa ja mahdollisesti jotain muutakin. International affairs (Master of International Affairs Erkka Mutanen) Killan kv toiminnan tavoitteena on kehittää killan tiedotusta kaksikieliseen suuntaan, jotta AYY:n toiveiden mukaisesti international only tapahtumat jäävät historiaan, ja myös vaihto opiskelijat voivat osallistua killan toimintaan aktiivisemmin.tavoitteeseen päästään nimittämällä 2 kpl kv kisälliä toimikaudeksi 2013, jotka kääntävät tiedotteita, ja lisäävät käännöksiä saataville esim. killan englanninkieliseen toimintakalenteriin. Sähköinsinöörikillan kv toimintojen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä, ja pitemmän aikavälin tavoitteena on saada kv vastaava killan hallituspaikalle istumaan, tai vaihtoehtoisesti yhdistää kv tehtävät kulttuurivastaavan toimintojen kanssa. Kv toimintaa kehitetään yhdenmukaisesti kaikissa killoissa, mutta AS:llä erityisesti on paljon varaa parannukseen.

8 Guild of International aims to develop the guild information bi lingual direction, in order to AYY wishes of the international only events will be history, and also the exchange students can participate in guild activities aktiivisemmin.tavoitteeseen be achieved by appointing 2 pcs international kisälliä term of 2013, who will turn releases, and increase the available translations of the guild such as the English language calendar. Sähköinsinöörikillan international operations with a close cooperation, and the long term objective is to get the international guild of the government responsible for the place to sit down, or, alternatively, to combine international field of cultural equivalent functions. International activities are developed in a uniform manner in all the guilds, but the AS in particular is much scope for improvement. Ulkomaanexcursio (Ulkomaanexcumestari Oskari Pétas) Vuonna 2013 järjestetään Saksaan suuntautuva excursio. Excursioon osallistuu noin 20 kiltalaista. Ohjelma koostuu opettavaisista excursioista ja reippaista iltamenoista. Tavoitteena on tutustua automaatioon Saksassa ja syventyä saksalaiseen kulttuuriin. Kulttuuritoiminta (kulttuurimestari Ville Tissari) Kulttuurimestari pitää yllä killan ulkosuhteita ja vetää kulttuuritoimikuntaa eteenpäin. Kulttuuritoimikunta tulee yhdessä aktiivisten killistien kanssa järjestämään vuoden aikana sellaisia kiltatapahtumia, joissa pääpaino on sisällön laadulla ja vaihtelevuudella. Keväällä tutkitaan mahdollisuutta järjestää laskettelureissu tahkolle sekä wapun ajan kokkisota uusina tapahtumina. Yhdessä lukkarien kanssa pyritään järjestämään killan oma laulukilpailu, jolla saadaan toivottavasti puhallettua tuulta myös tulevan laulukirjan valmistumiselle. TUAS partyyn tulee kulttuuritoimikunta tekemään Prodekon pois jäämisen vuoksi muutoksia luultavasti ELECin suuntaan. Syksyllä järjestetään mitä mieleen juolahtaa, kuitenkin hyvällä maulla, budjetin rajoissa ja killistien toiveet huomioon ottaen. Kulttuurimestari tulee myös toimimaan yhteistyössä IE:n kanssa, jotta kaikkiin tapahtumiin on mahdollisuus luoda uutta ja mielenkiintoista sisältöä. Ulkosuhteista Kulttuurimestari pitää huolta sekä omalla edustuksellaan että toimikuntaansa kuuluvilla AS:n ulkopuolisilla jäsenillä. Perinteisistä suhteista pidetään kiinni, ja uutena pyritään luomaan hyvät välit eläinlääkisläisiin.

9 Liikuntatoiminta (liikuntamestari Mikko Kyllönen) Liikuntamestari ja vastaavat pyrkivät edistämään kiltalaisten liikkumista ja hyvinvointia erilaisilla tapahtumilla. Liikuntatoimikunta aikoo myös tiedottaa muiden järjestöjen ja yliopiston tarjoamista liikuntamahdollisuuksista. Phuksien kannustamista liikkumaan tullaan myös lisäämään. Lisäksi pyritään jatkamaan tiedottajan kanssa luotua yhteistyötä, joka informoi killisteille aallon tarjoamista liikuntamahdollisuuksista. Liikuntaa tullaan järjestämään rennossa ilmapiirissä. Ajatuksena olisikin lisätä yhteisöllisyyden tunnetta, tutustumista killan sisällä ja motivaatiota liikkumiseen keskittymällä erilaisiin joukkuelajeihin, sekä ryhmäpeleihin tai leikkeihin. Lisäksi tulemme ottamaan vastaan toiveita ja ehdotuksia koko vuoden ajan muilta killisteiltä. Pyrimme myös jatkamaan mahdollisimman monipuolisten lajikokeiluiden järjestämistä. ASif:in toiminta tullaan pitämään totutulla tasolla ja ASif tulee osallistumaan Unisportin futsal ja sählysarjoihin. Killistien halukkuuden puitteissa osallistutaan lisäksi koripallo ja lentopallosarjoihin. Pyritään myös lisäämään phuksien intoa osallistua ASif:n toimintaan. Huvitoiminta (Isäntä Aapo Rantala ja Emäntä Henry Sanmark) Killan Isännän ja Emännän tehtävänä on johtaa Huvitoimikuntaa eli smurffeja. Toimikunta järjestää tapahtumia, joiden tarkoitus on tuoda vaihtelua kiltalaisten arkeen. Huvi tekee taustatyön tapahtumia varten, ja myöskin siivoaa niiden jälkeen. Valmistamme ruokaa ja kannamme saunalle juotavaa niin, että kaikki viihtyisivät paikalla. Saunailtojen lisäksi Huvi järjestää myös sitsejä. Ohjelman suhteen konsultoimme Kulttuurimestaria. Huvitoimikunnan tehtävä on lisäksi mahdollistaa (Kulttuurimestarin ja SuurPhuksin kautta) kiltalaisten omien tapahtumaideoiden toteuttamista auttamalla käytännön järjestelyissä. Isäntä ja Emäntä kuuluvat myös AYY:n IE:en. Siellä edustamme kiltaamme sekä järjestämme erilaisia tapahtumia yhteistyössä muun IE:n kanssa. Toimimme yhteistyössä SuurPhuksinkin kanssa. Henkilökohtaisena tavoitteenamme on vaalia perinteitä, mutta luoda myös jotakin uutta. Viime vuonna perustetun kulttuurimestarin viran myötä pyrimme luomaan tapahtumatuotannosta

10 kolmijakoisen, jossa IE, SuurPhuksi ja Kulttuurimestari toimivat yhdessä ja toisiaan tukien. Myös smurffien roolia toimikunnassa tulee vaalia. Tahdomme heidän ottavan vastuuta suunnittelussa ja järjestelyssä, mutta myös suoda heille relaushetkiä ja vapautta. Smurffien lisäksi vastuullamme ovat vielä killan varastot, joita pidämme yllä. Yritysyhteistyö (yrityssuhdemestari Sara Parikka) Yrityssuhdetoimikunnan tehtävänä on pitää yllä vanhoja ja muodostaa uusia suhteita killan ja yritysmaailman välillä. Käytännössä yhteistyö tarkoittaa erilaisia sponsorisopimuksia, excursioita ja opiskelijoiden aktiivista rekrytointia yrityksiin töihin. Kaikki osapuolet hyötyvät yhteistyöstä: yritykset saavat kuuluvuutta, kilta rahaa sekä aineellisia hyödykkeitä ja opiskelijat mahdollisia yrityskontakteja sekä töitä. Suurin osa killan tuloista koostuu sponsorointi ja mainostuloista, joten yrityssuhdetoimikunnan tärkein tehtävä on tänäkin vuonna aikaisempien yrityssuhteiden ylläpitäminen ja uusien muodostaminen (ja sitä kautta sponsoritulojen hankkiminen). Rahaa killalle hankitaan tänäkin vuonna mm. UraTiKAS rekrytointitapahtumalla, vuosijuhlasponsoreilla ja haalarimainoksilla. Uutena rahanlähteenä on myös henkiin herätetty as rekry lista eli firmat joutuvat vastedes maksamaan työpaikkailmoituksien lähettämisestä. Excursioita pyritään järjestämään samaan malliin kuin edeltävinä vuosina. Mikäli mielenkiintoisia excursiomahdollisuuksia ja kiinnostusta killistien puolelta ilmenee, tullaan niitä järjestämään toki enemmän. Muiden kiltojen välistä yritysyhteistyötä ja tiedonkulkua pyritään ylläpitämään ja kehittämään AYY:n alaisen YTMK:n kautta. Pyritään lisäämään tiedotusta myös muiden kiltojen yritystapahtumista, mikäli osallistuminen killisteille on vain mahdollista. Laulunjohtue (lukkarimestari Oskari Pétas) Laulunjohtue jatkaa nimensä mukaisesti tehtäväänsä killan virallisena laulunjohtotahona. Tavoitteenamme on laulattaa ihmisiä sitseillä ja spontaanisti, samoin kuin luoda olosuhteita laululle ja sen nauttimiseen ja kärsimiseen. Lukkarointi keskittyy tänä vuonna enemmän johtamiseen ja laulamiseen, mutta myös olennaiseen ja siihen. Tuomme läsyihin vanhoja perinteitä, jotka tunnetaan ympäri Suomen teekkarikehdoissa, samoin kuin uudistamme kulahtavia lauluja mahtavien kajahdusten tieltä.

11 Stimulaatio (stimulantit Laura Gröhn ja Janna Huuskonen) Stimulantti kaksikon tavoitteena on järjestää aasikansalle ikimuistoinen 15 vuotisjuhlaviikonloppu. Stimulantit aikovat järjestää parhaat vuosijuhlat ikinä. Tunnelma on perinteisen aasimainen eli rento ja hauska, sekä hienostunut Sallan vetämiin Pohjolan pitoihin asti. Juhlassa viihtyvät sekä professorit, kutsuvieraat, vanhat ja nykyiset aasit että talkoophuksit. Stimulantit aikovat tarkkailla marras joulukuun aikaan olevia tapahtumia, jotka voisivat olla päällekkäin Stimulaation kanssa. Esimerkiksi viime vuonna Autekin vuosijuhlat ja Stimulaatio olivat samaan aikaan. Myöskin kutsut aiomme lähettää ajoissa. Näin pyritään takaamaan se, että vieraita saapuu vuosijuhliin paljon. Tavoite on 120 vierasta. Tilat hankitaan mahdollisimman aikaisin, prioriteettina pääjuhla ja sillispaikat. Tavoite on, että ainakin nämä tilat on hankittu ennen syksyn tilakähmyjä (tai harkittu, jos tila aiotaan kähmiä). Sponsseja täytyy myöskin saada viimevuotista enemmän, sillä toimijat haluavat tehdä 15 vuotisjuhlasta erityisemmän, jolloin rahaakin kuluu suurempi määrä. Sponsseja aiotaan hankkia Yrityssuhdemestarin kanssa koko vuoden ajan. Stimulantit aikovat kahdestaan pitää kokouksia lähes viikoittain, syksyllä kiihtyvämmässä tahdissa, kun juhla lähenee. Suunnitteluun ja muuhun järjestämiseen rekrytoidaan killistejä sopivassa vaiheessa. Kulttuuritoimikunnan integroimista ohjelman mietintään harkitaan yhdessä Kulttuurimestarin kanssa. Kysytään hallitukselta, olisiko mahdollista tehdä työvaihtoa jonkin muun killan kanssa, kuten viime vuonna. Näin voitaisiin saada työvoimaa esimerkiksi sillikselle. Työvoimaksi hankitaan myös talkoophukseja. Wanhainkoti (seniilisihteeri Lotta Kannari) Seniilisihteeri pyrkii järjestämään killan wanhoille yhden saunaillan keväällä sekä wanhojen sitsit syksyllä. Aikuinen nainen käyttäytyy kuten aikuiselle naiselle sopii. Wirallinen paheksuja ei kommentoinut toimintasuunnitelmaa millään lailla. Säätökerho (mikrokontrolleri Markus Peltola) Säätökerho pyrkii innostamaan opiskelijoita käytännönläheiseen lähestymiseen automaatio ja

12 säätötekniikkaa kohtaan. Tässä työvälineinä toimii legorakentelupäivät. Myös erilaisia lähempänä rautatasoa olevia projekteja pyritään järjestämään jos innostusta löytyy.säätökerho pyrkii olemaan myös yhteyksissä muihin säädöstä ja rakentelusta kiinnostuneisiin organisaatioihin. Eläintarha (Tarzan Juho Sundin) Toimikunta huolehtii ASkista. ASkin varustelutasoa kehitetään vuoden mittaan pienemmillä täydennyksillä ja jos sponsseja saadaan, voidaan hankkia jotain isompaakin. Uuden pakastimen hankinta on tiedossa heti alkuvuodesta ja uusia tuoleja harkitaan. Erityisesti ns. säätöpöydän päätä on tarkoitus kehittää siistimpään suuntaan. ASkin myyntivalikoimaa muokkaillaan hiljakseen palautteen ja kokeilujen avulla. Etenkin terveellisempää valikoimaa pyritään kehittämään. Ananaksen ottamista pysyvään valikoimaan harkitaan. Sähköinen myyntijärjestelmä ja piikki pyritään testaamaan ja ottamaan käyttöön vuoden aikana. Sen avulla voidaan paremmin seurata ja ennustaa tuotteiden tiloja sekä helpottaa ASkin käyttäjien arkea. Vuoden aikana ajankohtaista on myös ASkin jätteen lajittelun kehittäminen. Etenkin lasin ja metallin lajittelua on tarkoitus parantaa. Pullokeräykseen haetaan tyylikkäämpää ja puhtaampaa ratkaisua. Motivaatio (MotivaatiovalAS Salla Ojala) Motivoin ASkin käyttäjiä mitä moninaisimmissa asioissa. Kahvinkeitto (MoccamASter Hannu Leppinen) Huolehdin riittävän vahvan kahvin riittämisestä ASkissa sekä kahvinkeittimen huollosta. Pieni punainen kamelointi (Pieni punainen kameli Antti Ville Vaari) Pieni punainen kameli pyrkii olemaan mahdollisimman hyvin kiltalaisten apuna läpi vuoden, sekä säilyttämään pienen, punaisen ja karvaisen ulkomuotonsa. Postin haku (Post Dog Paula Jukarainen) Post dog hakee joskus postin.

13 Nörttitoimikunta (bittimestari Konsta Hölttä) Nörtit valvovat killan serverin tuulettimien ääressä ja pitävät huolta siitä, että palvelut pysyvät pystyssä. RAID levyjä vaihdellaan uusiin vanhojen särkyessä, ja serveri käydään boottaamassa kun se kesällä ylikuumenee. ASkiCamin kuvan katketessa kameran johtoa käydään taas nykimässä. Toimikunnan sisäisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi palveluiden dokumentointi ja kehitystyökalujen parantamista jatketaan. Yritetään myös saada palveluita entistäkin lähemmäksi rivikillistejä, jotta nörttien tarvitsisi osallistua varsinaisen sisällön tuottamiseen mahdollisimman vähän. Huolta pidetään teknisellä tasolla mm. killan varsinaisista nettisivuista, foorumista, ilmokoneesta, askibotista yms. softasta. Myös ASkin bittilaitteisto, eli pöytäkoneet ja ASkiCam, ovat nörttien lämpimässä syleilyssä. ASkiCam uusitaan tänäkin vuonna jälleen kerran, ja toivottavasti uusi versio on taas perinteisesti entistä parempi. Tutkitaan mahdollisuutta kehittää pystypäätteitä, ja autetaan eläintarhaa ykkösiin ja nolliin liittyvässä sisustamisessa. Toimikuntien ulkopuolelta Graafikko (Satu Peltola) Graafikko toteuttaa killan tuottamien julisteiden ja muiden julkaisujen graafisen ilmeen tarpeen mukaan. Sala Palikka (Sara Parikka) Sala Palikka salaa palikoi palikkana pitkin palikkaista vuotta. Suksi (Kalle Kollin) Killassa voitelu ja luistotoiminta on korkealla eikä tarvitse sen kummempia toimenpiteitä. Silti

14 Suksi aikoo osallistua kimbleen mahdollisuuksien rajoissa jotta tämäkin toiminta pysyisi vahvana ja elinvoimaisena. Hiekotuskulttuuria Suksi aikoo kehittää kartoittamalla otaniemen hiekkalaatikot, hiekotusastiat ja kissalaatikot, niiden tilavuuden ja lyhyimmät reitit eri saunoilta laatikoille. Karttaan tulee merkatuksi ladut jotta matkan voi tehdä hiihtämällä, sekä suojatiet, nokkospensaat ja yleiset paikat lasinsirpaleille mikäli matka tehdään alasti. Nokkospensaat lisätään karttaan kesällä kun ne on havaittavissa. Tämä kartta luo pohjan vahvalle hiekotustoiminnalle heti vuoden alusta, ja nokkosvoitelun jälkeen hiekotuksen voi odottaa uistavan entistä turvallisemmin. Kartan valmistuttua jokainen killisti tietää mistä hiekkaa saa. Tämän lisäksi hiekotuskulttuuri kehittäminen tarvitsee hieman kannustusta, jota suksi suo mielellään omalla esimerkillänsä. Dokumentointi (dokumentoijat Mikko Pihlanko ja Janne Kemppainen) Dokumentoijat huolehtivat killan valokuvagalleriasta ja tapahtumien dokumentoinnista. Valokuvagalleriasta huolehtiminen tosin tarkoittaa vain kuvien lisäämistä galleriaan. Varsinainen tekninen ylläpito kuluu Nörttitoimikunnalle. Dokumentoijat pyrkivät dokumentoimaan killan tapahtumat mahdollisimman kattavasti, mutta toki muutkin killistit ovat tervetulleita dokumentoimaan tapahtumia. Dokumentoinnissa pyritään säilyttämään vastaava kattavuus kuin viime vuonna. Lähetään nyt jo vittuun täältä (Olli Kilkki) Lähetää nyt jo vittuun täältä ohjeistaa auktoriteetillaan ja esimerkillään viimeisiäkin kiltalaisia poistumaan killan järjestämistä tapahtumista kun asiantuntemuksensa avulla havaitsee niiden luonnollisen elinkaaren tulleen päähänsä.

Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta

Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta Hallituksen esitys vuoden 2019 toimikunta- ja henkilörakenteesta Alla on kuvattu eri toimikuntia ja niihin kuuluvia toimihenkilövirkoja, joita hallitus suosittelee ensi kaudelle. Tämä ehdotus ei kuitenkaan

Lisätiedot

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta. Toimintasuunnitelma 2012

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta. Toimintasuunnitelma 2012 Automaatio- ja systeemitekniikan kilta Toimintasuunnitelma 2012 Yleistä (puheenjohtaja Juho Sundin) Vuonna 2012 pidetään huolta, että jokainen, joka haluaa tehdä juttuja killan piirissä, pääsee niitä tekemään.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014. Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry

Toimintasuunnitelma 2014. Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry Toimintasuunnitelma 2014 Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry Yleistä (Puheenjohtaja Ville Tissari) Vuosi 2014 asettaa killan jälleen kerran muutosten eteen. Tänä vuonna kiltaan otetaan kasvatettavaksi

Lisätiedot

Toimintakertomus Automaatio- ja systeemitekniikan kilta

Toimintakertomus Automaatio- ja systeemitekniikan kilta Toimintakertomus 2013 Automaatio- ja systeemitekniikan kilta 1 Yleistä (Puheenjohtaja Joonas Kröger) Vuosi 2013 oli oivallisen mahtava kiltavuosi. Se oli täynnä riemastuttavaa toimintaa, loistavia tapahtumia,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry

Toimintasuunnitelma Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry Toimintasuunnitelma 2015 Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry Yleistä (Puheenjohtaja Laura Gröhn) Vuosi 2015 tuo killan viime vuosien tapaan monien muutosten eteen. Korkeakoulussa puuhataan maisteriuudistusta,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2018 Prosessiteekkarit ry 13.11.2017 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelma 2016 Prosessiteekkarit ry 9.11.2015 Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Automaatio ja systeemitekniikan kilta ry

Toimintasuunnitelma Automaatio ja systeemitekniikan kilta ry Toimintasuunnitelma 2016 Automaatio ja systeemitekniikan kilta ry Yleistä (Puheenjohtaja Eero Santamala) Vuosi 2016 tuo aikaisempien vuosien tapaan useita mielenkiintoisia haasteita killan eteen. Korkeakoulun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry

Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry Toimintasuunnitelma 2017 Prosessiteekkarit ry 15.11.2016 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. Yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

Hallitustoiminta. Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? Hallituksen yhteiset vastuut:

Hallitustoiminta. Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? Hallituksen yhteiset vastuut: Hallitustoiminta - Miksi hakisin hallitukseen? Kuka on hyvä tyyppi hallitukseen? - - Jokainen joka haluaa omistaa tulevana vuotena paljon aikaa killalle! Plussaa on jos osaa jotain jo ennestään. Hallituksen

Lisätiedot

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö

Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? ELECarnival sujui kaikin puolin hyvin Koulutusohjelmien yhdistymiseen saatiin lisäaikaa Palautekeskutelut

Lisätiedot

Yhteistyösopimus. eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta

Yhteistyösopimus. eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta Yhteistyösopimus eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta Tähän asiakirjaan kirjataan Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) ja sen piirissä toimivan erityisaseman yhdistyksen Inkubio

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 Automaatio ja systeemitekniikan kilta ry Yleistä (Puheenjohtaja Ville Tissari) Vuosi 2014 oli jälleen kerran erinomainen AS vuosi täynnä teekkarihenkistä toimintaa, aasimaista kiltakulttuuria

Lisätiedot

AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa.

AYY:n avustuspäätökset tulivat eilen. Athenella saatiin pyydetty 1200 euroa. Paikka: TTalo, B122 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Johannes Vainio, Reetta Arokoski, Julia Isotalo, Antti Nupponen, Lauri

Lisätiedot

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta. Toimintakertomus 2012

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta. Toimintakertomus 2012 Automaatio- ja systeemitekniikan kilta Toimintakertomus 2012 Juho Sundin Puheenjohtaja 2012 1 Yleistä (Puheenjohtaja Juho Sundin) Vuonna 2012 pidettiin huolta, että jokainen, joka haluaa tehdä juttuja

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2005

Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2005 Automaatio- ja systeemitekniikan kilta ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2005 1. Yleistä (Puheenjohtaja Mikael Blomberg)...3 2. Hallinto (Sihteeri Riikka Liedes)...4 3. Talous (Rahastonhoitaja Arttu Lamminpää)...5

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? AlumniWeekend onnistui (pääjärjestäjänä Sklubi) Valtuuston vaalikokous on käyty ja ensi

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli riittävästi ihmisiä. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli riittävästi ihmisiä. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 1/2013, 2.1.2013 klo 17.00 Olkkarilla Paikalla: Jaakko Hynynen, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Tiitu Lahti, Emmi Peltonen, Christian Mohn, Pietari

Lisätiedot

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin

Saaja Summa Perustelu Päätös. Meri Terho 28,29 euroa Hallitusten megaherkkuaamupala Hyväksyttiin Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 3/2015 Aika: 23.1.2015, 13.15 Paikka: TTalo, B115 Paikalla: Meri Terho, Reetta Arokoski, Aleksi Pyykkönen, Emmi Peltonen, Julia Isotalo, Mira Lindroos,

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Uusi hallitus on ottanut kopin killan pyörittämisestä ja kokoustanut paljon hyvällä osallistumisprosentilla

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 04/2015 Aika: 06.02.2015 kello 13.00 Paikka: AYY yhdistystila, Maarintalo Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Milla-Maaria Pitkänen Rahastonhoitaja

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS Kansainvälisyys on aina jollain tavalla osa koko yhdistyskentän toimintaa. Kun yhdistys pitää kansainvälisyyttä tärkeänä arvona ja kansainvälisiä opiskelijoita potentiaalisina

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 24/2012 Aika: 5.11.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Emäntä

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituslaisista. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 20/2013, 11.9.2013 klo 8.15 Olkkarilla Paikalla: Emmi Peltonen, Sofia Ahanen, Vesa Laakso, Lotta Ahanen, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Otso

Lisätiedot

Toimintakertomus Automaatio ja systeemitekniikan kilta ry

Toimintakertomus Automaatio ja systeemitekniikan kilta ry Toimintakertomus 2015 Automaatio ja systeemitekniikan kilta ry Yleistä (Puheenjohtaja Laura Gröhn) Vuonna 2015 sattui ja tapahtui. Maisteriuudistus toi killan kansainvälistymisen kynnykselle ja tarjosi

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 14/2013, 2.5.2013 klo 12.15 @OLOhuone Paikalla: Otso Hannula, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Pietari Keskinen, Edward Landtman, Christian Mohn, Tiitu

Lisätiedot

Rakennusinsinöörikilta ry:n hallinto-ohjesääntö

Rakennusinsinöörikilta ry:n hallinto-ohjesääntö Rakennusinsinöörikilta ry:n hallinto-ohjesääntö Hallinto-ohjesääntö on hyväksytty Rakennusinsinöörikillan ylimääräisissä kokouksissa xx.xx.2014 ja xx.xx.2014. 1 Ohjesäännön käytöstä Tämä hallinto-ohjesääntö

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? ELECarnival yhdessä Inkubion ja AS kanssa Wapun ajan tapahtumat Enemmän toimikuntien osioissa

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Kuulumiskierros. 5. Järjestäytyminen

1. Kokouksen avaus. 2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Työjärjestyksen hyväksyminen. 4. Kuulumiskierros. 5. Järjestäytyminen KEMISTIKILTA Ry 1 (5) RAADIN KOKOUS Aika: 14.12.2014 12:00 Paikka: Maarintalo, huone 240 Läsnä: Poissa: Reetta Hassinen, puheenjohtaja Riikka Virtanen, tiedottaja-sihteeri Riku Montonen, rahastonhoitaja

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä, joten kokous todettiin päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä, joten kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 5/2013, 5.2.2013 klo 10.00 @A106 Paikalla: Otso Hannula, Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Pietari Keskinen (saapui ajassa

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 3/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 13.1.2010 klo 18.00 Paikalla: Hallitus: Sisä- ja urheilumestari, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Prosessiteekkarit ry 1.1.2019 Johdanto Prosessiteekkarit ry (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Killan kesäpäivät Toimarisitsit Kaikkien aikojen hallitussitsit Dekaanin vaihdon keskeyttämät

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 4/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Ansioituneet kiltalaiset saivat tunnustuksia 6 hopeista ja 4 kultaista ansiomerkkiä lisäksi 5

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Osa kolmikantaa Opiskelijat Professorit Yliopistoyhteisö Henkilökunta Opiskelijatoiminnan yhteisöt Ylioppilaskunta Korkeakoulujärjestö Kilta Ainejärjestö

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE KOULUTUS- JA OPINTOASIAT. Kemiantekniikan kilta ry 1 (5)

Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE KOULUTUS- JA OPINTOASIAT. Kemiantekniikan kilta ry 1 (5) Kemiantekniikan kilta ry 1 (5) Kemiantekniikan kilta ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. KOULUTUS- JA OPINTOASIAT 1.1. Työskentely ja yhteistyö osaston ja yksiköiden kanssa Kilta toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 28/2010 Paikka: Ravintola Omenapuu Aika: 17.12.2010 klo 14.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Sihteeri Viesintämestari

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 13/2012 Aika: 21.5.2012 kello 16.15 Paikka: Otakaari 5, H202 (Dynamo) Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Tiedotusmestari

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n halli tuksen kokous 23/2015 Aika: 12.10.2015 kello 08.15 Paikka: Otakaari 11, AYY:n keskustoimisto, olkkari Läsnä: Puheenjohtaja Oskar Niemenoja Sihteeri Salla Autti Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous

Prosessiteekkarit ry Pöytäkirja 3/2019 1/4 Hallituksen kokous Pöytäkirja 3/2019 1/4 HALLITUKSEN KOKOUS 3/2019 Aika: 7.1.2019 klo 08.10 Paikka: Kemistintie 1 D 2 Läsnä: Jani Anttila puheenjohtaja Krista Lindqvist sisä- ja ulkovastaava Milja Koskela tiedottaja-sihteeri

Lisätiedot

Reetta Arokoski saapui 8.24.

Reetta Arokoski saapui 8.24. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 30/2014 Aika: 20.11.2014 klo 8.15 Paikka: TTalo, A106 Paikalla: Emmi Linkola, Aleksi Talsi, Atte Keinänen, Eeva Siikaaho, Aleksi Pyykkönen, Mikko

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI

Pöytäkirja. Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI Pöytäkirja Tampereen Rakentajakilta, Raadin kokous 10/2013 TARAKI Aika: ti 26.3.2013 klo 12.00 Paikka: Loimio Puheenjohtaja Elina Loukonen läsnä Sihteeri Marko Laitinen läsnä Rahastonhoitaja Markus Klemetti

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen

Lisätiedot

17.42 Miikka Laitila poistui. 17.43 Miikka Laitila palasi.

17.42 Miikka Laitila poistui. 17.43 Miikka Laitila palasi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 13/2014 Aika: 9.4.2014 klo 17:30 Paikka: A106, TTalo Paikalla: Tomi Laakso, Reetta Arokoski, Emmi Linkola, Eeva Siikaaho, Aleksi Pyykkönen, Atte

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Reetta Arokoski ja Johannes Vainio. Saaja Summa Peruste Päätös Paikka: TTalo, A106 Puheenjohtaja: Aleksi Pyykkönen Sihteeri: Helinä Hakala Paikalla: Reetta Arokoski, Johannes Vainio, Julia Isotalo, Mira Lindroos, Lauri Lavanti, Emmi Peltonen (saapui ajassa 8.23) 1.

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Kokouskutsu oli lähetetty ajoissa ja paikalla oli tarpeeksi väkeä. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 6/2013, 11.2.2013 klo 8.15 @A142 Paikalla: Jaakko Hynynen, Pietari Keskinen, Lotta Ahonen, Sofia Ahanen, Tiitu Lahti, Emmi Peltonen, Christian

Lisätiedot

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx

Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS 1/9 Aalto- yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu

MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS 1/9 Aalto- yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS 1/9 MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS Aika: 16.11.2015 klo 16:00 Paikka: Urban Mill, Betonimiehenkuja 3 E, 02150 Espoo Läsnäolijat: Lista liitteenä (Liite 1) 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

KOKOUS 5/2004. TEKNILLISEN KORKEAKOULUN YLIOPPILASKUNTA KONEINSINÖÖRIKILTA ry. HALLITUKSEN KOKOUS Otaniemessä 11.2.2004 klo 10.15.

KOKOUS 5/2004. TEKNILLISEN KORKEAKOULUN YLIOPPILASKUNTA KONEINSINÖÖRIKILTA ry. HALLITUKSEN KOKOUS Otaniemessä 11.2.2004 klo 10.15. KOKOUS 5/2004 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN YLIOPPILASKUNTA KONEINSINÖÖRIKILTA ry. HALLITUKSEN KOKOUS Otaniemessä 11.2.2004 klo 10.15. LÄSNÄ Puheenjohtaja Outi Engman Sihteeri Laura Vanhatalo Talousministeri

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 22/2010 Aika: 5.10.2010, klo 18.00 Paikka: Otakaari 5, Inkubio ry:n kiltahuone Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Fuksikapteeni Emäntä Opintomestari

Lisätiedot

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 20/2015 Insinööritieteiden korkeakoulu

MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 Aalto-yliopisto 20/2015 Insinööritieteiden korkeakoulu MAANMITTARIKILTA RY HALLITUKSEN KOKOUS 1/5 MAANMITTARIKILTA RY Hallituksen kokous 20/2015 Aika: 9.10.2015 klo 17:00 Paikka: Kiltahuone, Otakaari 3, 02150 Espoo Läsnäolijat: Olli-Pekka Pajala Henri Heilala

Lisätiedot

Tee siitä totta! Klubiprojektien kehitysopas

Tee siitä totta! Klubiprojektien kehitysopas Tee siitä totta! Klubiprojektien kehitysopas Lionsklubit, jotka järjestävät mielekkäitä palveluprojekteja, vaikuttavat monella tavalla niiden ihmisten elämään, joita he auttavat. Klubijäsenet tuntevat

Lisätiedot

MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS 1/8 Aalto- yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu

MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS 1/8 Aalto- yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS 1/8 MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS Aika: 16.11.2015 klo 16:00 Paikka: Urban Mill, Betonimiehenkuja 3 E, 02150 Espoo Läsnäolijat: Lista liitteenä (Liite 1) 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokouksen olevan päätösvaltainen.

Kokouskutsu oli lähtenyt ajoissa ja paikalla oli yli puolet hallituksen jäsenistä. Todettiin kokouksen olevan päätösvaltainen. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 11/2013, 4.4.2013 klo 12.15 @Ttalo, A106 Paikalla: Christian Mohn, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Vesa Laakso, Sofia Ahanen, Emmi Peltonen, Mikko LatvaKäyrä,

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ARMATUURI RY 2/2016 21.1.2016 ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai klo 19.30 Paikka: Skinnarilan sauna Skinnarilankatu

Lisätiedot

2.2 Sihteerin valinta Olli Peltomäki ehdotti Julianna Porkkaa. Valittiin Julianna Porkka.

2.2 Sihteerin valinta Olli Peltomäki ehdotti Julianna Porkkaa. Valittiin Julianna Porkka. MAANMITTARIKILTA RY KILLAN KOKOUS 1/11 MAANMITTARIKILTA RY VAALIKOKOUS Aika: 14.11.2016 klo 17.00 Paikka: Urban Mill, Betonimiehenkuja 3 E, 02150 Espoo Läsnäolijat: Lista liitteenä (Liite 1) 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 1/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Hallitus ollut todella hyvällä läsnäoloprosentilla paikalla kokouksissa Kuulumiset kanssa olleet

Lisätiedot

Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2016 Raati

Tampereen Rakentajakilta Päätöslista 1/2016 Raati Tampereen Rakentajakillan raadin kokous 1/2016 Aika: lauantai 9.1.2016 Klo 18:00 Paikka: RH209/Kiltahuone 1. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Päätetään, että vuoden 2016 raadin kokous on laillisesti

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14

Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? Valtuustovaalilautakunta saatiin kasaan yllättävän nopeasti KesäSYK, Killan kesäpäivät ja toimarisitsit

Lisätiedot

TAMPEREEN RAKENTAJAKILLAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TAMPEREEN RAKENTAJAKILLAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1 TAMPEREEN RAKENTAJAKILLAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Yleistä Vuosi 2014 on Tampereen Rakentajakilta TARAKIn 47. toimintavuosi. Tampereen Rakentajakillan tarkoituksena on tarjota jokaiselle jäsenelleen

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös

3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 8/2015 Aika: 26.2.2015, 16.15 Paikka: T-Talo, B122 Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Reetta Arokoski, Lauri Lavanti, Antti

Lisätiedot

Koulutuksen tavoitteena on...

Koulutuksen tavoitteena on... Koulutuksen tavoitteena on... Muistuttaa ajankohtaisista asioista: orientaatio, asuminen, pankkipalvelut Tutustuttaa yhteistyötahoihin ja toimintaympäristöön Mahdollistaa kv tuutoreiden verkostoituminen

Lisätiedot

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014. Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä- ja tiedotuskoulutus 2014 Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Viestintä on valtaa Ainejärjestö on antanut tiedottajalleen mandaatin kontrolloida tiedon liikkumista

Lisätiedot

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY PL ESPOO PÖYTÄKIRJA PÖYTÄKIRJA Inkubio ry:n hallituksen kokous 06/2011 Aika: 16.2.2011, klo 16:10 Paikka: Otakaari 5, E220 Läsnä: Puheenjohtaja Opintomestari Yrityssuhdemestari Sisä- ja ulkomestari Rahastonhoitaja Tiedotusmestari

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

SYYSKOKOUS Pöytäkirja

SYYSKOKOUS Pöytäkirja 1 (7) MAANMITTARIKILTA RY Syyskokous Aika 14.10.2015 klo 16.00 Paikka Kiltahuone, Otakaari 3, 02150 Espoo Läsnäolijat: Satu Räty (poistui kohdassa 8) Helena Huhtinen (poistui kohdassa 8) Reeta Ojala Ella

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston ylimääräinen kokous SIKV 3/2010 Aika: Tiistai 31.3.2010 klo 17:30 Paikka: Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunnan

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n hallituksen kokous SIKH 27/2010 Paikka: Strömberg (E220) Aika: 7.12.2010 klo 11.00 Paikalla: Hallitus: Puheenjohtaja Jyrki Luukko Sihteeri Laura

Lisätiedot

4. Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

4. Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Prosessiteekkarit Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Hallituksen kokous, pöytäkirja 0/2013 Aika: 20.12.2012 16:00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Kiviluoma puheenjohtaja Laura Lundell varapuheenjohtaja

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (5) PÖYTÄKIRJA 02151 ESPOO 1 (5) Inkubio ry:n hallituksen kokous 16/2017 Aika: 27.4.2017 kello 10.00 Paikka: Maarintie 8 (TUAS-talo), Sali TU6 Läsnä: Puheenjohtaja Tuomas Poutanen Sihteeri Toni Pellinen Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Paikalla oli tarpeeksi porukkaa ja koollekutsuminen oli hoidettu ajoissa, joten todettiin kokous päätösvaltaiseksi.

Paikalla oli tarpeeksi porukkaa ja koollekutsuminen oli hoidettu ajoissa, joten todettiin kokous päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 4/2013, 30.1.2013 klo 8.15 @Olkkari Läsnä: Otso Hannula, Edward Landtman, Pietari Keskinen, Christian Mohn, Tiitu Lahti, Vesa Laakso, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

Tukea viestintääsi. AYY.fi kalenteri Lukuvuosikalenteri. Apu on lähellä

Tukea viestintääsi. AYY.fi kalenteri Lukuvuosikalenteri. Apu on lähellä Tukea viestintääsi Viestintä- ja järjestösektorit avustavat yhdistyksiä viestinnässä AYY auttaa sinua tavoittaa muut yhdistykset ja aaltolaiset Viikkotiedote Yhdistystiedote Erityiset-lista Facebook AYY

Lisätiedot

Koneinsinöörikilta ry:n kiltakunnan kokous 6/2011, 19.9.2011 klo 16.00 K201, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu rakennus K1

Koneinsinöörikilta ry:n kiltakunnan kokous 6/2011, 19.9.2011 klo 16.00 K201, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu rakennus K1 Koneinsinöörikilta ry:n kiltakunnan kokous 6/2011, 19.9.2011 klo 16.00 K201, Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu rakennus K1 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen 16.03 2. Esteellisyyden

Lisätiedot

Edunvalvonta ainejärjestöissä

Edunvalvonta ainejärjestöissä Edunvalvonta ainejärjestöissä Mitä kopo- ja sopovastaavat voivat tehdä? Joni, Minttu, Inari, Laura-Maria ja Janne 24.1.2017 Esittäytyminen Inari, Minttu, Joni, Laura-Maria ja Janne Tilaisuuden läpivienti

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 2. HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT

1. YLEISTÄ 2. HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 1. YLEISTÄ Kaplaaki ry toimii Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden opiskelijoiden etujärjestönä sosiaali, - opinto, vapaa-ajan- sekä ammatillisissa asioissa. Tarkoituksena on vaalia ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 2007-01, esityslista

Hallituksen järjestäytymiskokous 2007-01, esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous 2007-01, esityslista Aika: Läsnä: Maanantaina 8.1.2007, klo 18.00 Maija Mustonen, Puheenjohtaja Varpu Nurmi (saapui klo 18.45) Saila Huhtiranta Paikka: Ympäristöteekkarikillan

Lisätiedot

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY

TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY TEKNILLISEN KORKEAKOULUN SÄHKÖINSINÖÖRIKILTA RY PÖYTÄKIRJA VALTUUSTON KOKOUS 1/2005 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Aika: Keskiviikko 1.12.2004 klo 18.15 Läsnä: Valtuusto: Ahtiainen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603

Toimintalinja. Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 2013 Toimintalinja Perämettän Puskaratsastajat ry www.peramettanpuskaratsastajat.fi pj. Anne Harju 0400-798603 Ratsastusseuran toimintalinja Yleistä toimintalinjasta - Toimintalinjan työstäminen aloitetaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous

Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n sääntömääräinen valtuuston vaalikokous SIKV 1/2007 Aika: Torstai 30.11.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali

Lisätiedot

KSK4/2013. 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013

KSK4/2013. 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 KSK4/2013 03.12.2013 Kuinkas sitten kävikään? Ja mitä seuraavaksi? Hallitus 2013 Puheenjohtaja ja yleistä Mikä onnistui? Palaute/kehityskeskustelut hallituslaisille Syys-SYK Otaniemessä 21.-23.11. Oltermanni

Lisätiedot

P-klubin palautekysely 2012

P-klubin palautekysely 2012 P-klubin palautekysely 2012 P-klubi keräsi toiminnastaan jälleen vuoden 2012 keväällä palautetta, jotta jatkossa yhdistystä voitaisiin kehittää entistä enemmän palvelemaan jäsenistönsä toiveita. Klubikyselyyn

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Paikka Läsnä klo.11.06 Kuopion Eläinlääkärikeskus, Soikkokuja 12, Kuopio Viivi Kaskenaho, Joonas Kaskenaho, Johanna Sipiläinen, Teo Lintula, Anni Puurunen, Teija Pesonen ja Niina Elomäki Käsitellyt

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n hallituksen kokous 14/2012 Aika: 11.8.2012 Paikka: Sikasaari, Kuhmoinen Läsnä: Puheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Yrityssuhdemestari Isäntä Tiedotusmestari Fuksikapteeni

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 10/2013, 21.3.2013 klo 11.15 @T-talo Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot