Virussuojaus virtuaalisessa ympäristössä
|
|
- Ismo Kouki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Virussuojaus virtuaalisessa ympäristössä TechWorld-lehden testi numero 4-6/2014, Virtuaalisessa konesalissa ei saa tinkiä turvallisuudesta! TechWorld-lehden asiantuntijat testasivat neljä tuotetta, jotka toimivat hieman eri tavoin. Kaikki suoriutuivat tehtävästä, mutta ennakkosuosikki nousi ylitse muiden. Skenaario Suurin osa yrityksen palvelimista on virtuaalisia. Nyt on tarkoitus ottaa käyttöön VDI. IT-johto epäilee, että kaikkiin VDI-työasemiin paikallisesti asennettu perinteinen virussuojaus heikentää tallennusratkaisun suorituskykyä merkittävästi. Tämä vaikuttaisi sekä työasemiin että palvelimiin. Siksi halutaan ottaa käyttöön kehittyneempi virussuojaus. Yrityksen käytössä on 10 virtuaalista Windows-palvelinta ja 150 VDI-työasemaa jaetussa ympäristössä, jota ajetaan kolmessa kahdella prosessorilla varustetussa isäntäpalvelimessa. Yhä useampi palvelin on virtuaalinen, joten muulle palvelimia ympäröivälle ekosysteemille asetetaan uusia vaatimuksia. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että virussuojausratkaisua tarvitaan, mutta perinteinen ratkaisu ei todennäköisesti ole paras mahdollinen virtuaalisessa ympäristössä. Jos halutaan ottaa käyttöön VDI-ratkaisuja myös työasemat virtualisoidaan, kannattaa perehtyä vaihtoehtoisiin virussuojausmenetelmiin. Jos jokaiseen työasemaan asennetaan perinteinen virussuojausagentti, kiintolevyjen suorituskyky aiheuttaa todennäköisesti ongelmia, koska monet palvelimet ja työasemat tarkastavat tiedostojärjestelmän samanaikaisesti ajastettuna. Silloin paraskin SAN-järjestelmä hyytyy. Lisäksi aiheutuu perinteinen ongelma. Virukset ja virussuojaus ottavat toisistaan mittaa samalla taistelukentällä eli samassa käyttöjärjestelmässä. Kuormitus vältetään älykkään ratkaisun avulla Ongelma on siis ratkaistava uudella tavalla. Ratkaisu voi olla hypervisor-integroitu virussuojaus. Siitä on runsaasti hyötyä. Ennen kaikkea se tuo tullessaan älykkään tarkistuksen. Silloin koko ratkaisua ei ylikuormiteta, koska hypervisor-tasolla toimivalla tuotteella on kokonaiskuva tarkistettavista virtuaalikoneista. Lisäksi nämä laitteet tarkistetaan mahdollisesti perusteellisemmin virusten varalta, koska viruksen on paljon vaikeampi piiloutua ulkoisen tarkistuksen aikana. Tällöin koko virtuaalikoneratkaisu otetaan haltuun ja tarkastetaan ikään kuin ulkopuolelta käsin. Näin tiedostoja ja meneillään olevia prosesseja voidaan valvoa tehokkaammin. VMware antaa käyttöön API-rajapinnan Tällainen ratkaisu kannattaa ottaa käyttöön virtuaalisessa ympäristössä. VMware antaa käyttöön ESXi-APIn, jonka avulla toimittajat voivat luoda ulkoisia virussuojausratkaisuja. API asennetaan lisäämällä Vshield Endpoint nykyiseen Vsphere-ympäristöön. Vshield Endpoint - lisenssi sisältyy Essentials Plus- ja korkeamman tason lisensseihin. Erillistä lisenssiavainta ei tarvita. Riittää, että Vshield ladataan VMwarelta ja asennetaan nykyiseen ympäristöön. Lisäksi virtuaalikoneisiin on asennettava pieni Vshield Driver -agentti niiden suojaamiseksi. Se otetaan käyttöön VMware Tools -ohjelmistossa. Vshield Endpoint hallitsee nykyään vain Windows-pohjaiset virtuaalikoneet, mutta Linux-tuki on suunnitteilla. Kun käytössä on tällainen virussuojaus, on tärkeää, että tarkistuksesta vastaavan virtuaalikoneen yhteyttä isäntäpalvelimeen ei katkaista. Siinä ei saa olla käytössä mitään HA-klustereita eikä DRS-toimintoja. Vmotion-yhteyttä ei saa katkaista, kun isäntäpalvelin onsammutettava. Lisäksi kutakin isäntäpalvelinta varten tarvitaan tällainen virtuaalikone. Se
2 on sammutettava manuaalisesti, ja sen tulee olla viimeinen virtuaalikone, jonka isäntäpalvelin sammuttaa ja ensimmäinen, joka käynnistetään isäntäpalvelimen käynnistymisen jälkeen. VMware käyttää tarkistuksesta vastaavasta virtuaalikoneesta SVAnimitystä (security virtual appliance). Hallinnasta vastaavan virtuaalikoneen nimi on SVC (security virtual console). Monet toimittajat tarjoavat Vshield-integroituja ratkaisuja. Olemme valinneet ja asentaneet niistä neljä selvittääksemme, mikä niistä on paras. Lähtökohtana oli Vsphere 5.1 -ympäristö ja siihen asennettu Vshield. Tuotteet asennettiin yksitellen arvioitaviksi. Käyttäjä voi kummastella Tuotteita voidaan ajaa täysin ilman agenttia, joten virtuaalikoneemme eivät huomaa joutuneensa tarkistuksen kohteiksi. Tämä voi kylläkin aiheuttaa kummastusta käyttäjässä, jos esimerkiksi saastunut tiedosto poistetaan varoittamatta. Tämä ongelma voidaan usein ratkaista lisäämällä virtuaalikoneeseen agentti, mutta suojaaminen ei edellytä tätä. Tutustuimme kaikkien tuotteiden valintaruutuihin, otimme selville niiden toiminnan ja laadimme arvion. Vshield Endpoint koostuu useista osista. Vshield Manager toimii virtuaalikoneena, jonka avulla ESXi-hypervisorin Endpoint-moduuli aktivoidaan. Lisäksi jokaiseen virtuaalikoneeseen on asennettava pieni VMware Tools -agentti (kuvassa näkyvä Vshield-virtuaalikoneagentti). Varsinaisesta virustarkistuksesta vastaava virtuaalikone (SVA) luodaan kolmannen osapuolen ratkaisun avulla. Sitä hallitaan SVC-toimittajan konsolin avulla. Toimittaja voi myös laatia pienen virtuaalikoneeseen asennettavan agentin, joka ilmoittaa käyttäjälle viruksen havaitsemisesta. Trend Micro Deep Security Trend Micro on ollut mukana jo pitkään, joten odotimme sen tuotteelta paljon. Emme joutuneet pettymään. Asennusohjeet olivat testin selkeimmät, ja asentaminen sujui kuin tanssi. Tuote oli käyttökunnossa jo muutaman minuutin kuluttua. Meidän tarvitsi vain katsella vierestä tyytyväisinä. Asennus eteni täysin automaattisesti. Vain muutama salasana piti syöttää. Ensin asennettiin SVC eli Deep Security Manager. Sitä hallitaan täysin Web-
3 pohjaisesti. Testi jatkui. SVA asennettiin isäntäpalvelimeen. Lisäksi ESX-isäntäpalvelimeen asennettiin pieni suodatusohjain hallintamahdollisuuksien laajentamiseksi. Isäntäpalvelimeen on saatavana myös UEFI-eheydenhallinta. VMware ei tarjoa sitä itse. Mukana valmiita määrityksiä Kun kaikki oli valmista, määritettiin SVA-asetukset ja testissä käytettävä virtuaalikone määritettiin käyttöjärjestelmänsä mukaisesti. Trend Micron toimitukseen sisältyy valmiita asetuksia useimpia käyttöjärjestelmiä varten. Testasimme avaamalla tartunnan saaneen testitiedoston. Se katosi virtuaalikoneesta heti. Se asetettiin karanteeniin määritysten mukaisesti. Noin minuutin kuluttua Deep Security Manager ilmoitti tartunnasta ja tiedoston asettamisesta karanteeniin. Näimme heti, mikä virtuaalikone oli saanut tartunnan, joten tiedosto voidaan poistaa tai ladata lähempää tarkastelua varten. Raportointimahdollisuudet ovat erinomaiset. Oli helppo laatia siisti PDF-asiakirja, josta näkyy, mitä kuluneen vuorokauden aikana on tapahtunut. Testasimme myös pienen vain 2 megatavun kokoisen agentin lataamista virtuaalikoneeseen. Sen jälkeen saimme selkeitä tietoja virtuaalikoneen suojaamisesta. Kun yritimme uudelleen päästä käsiksi viruksen sisältävään tiedostoon, näkyviin tuli ilmoitus sen saastumisesta ja käsiksi pääseminen estettiin. Erittäin laajat valvontamahdollisuudet Mahdollisuudet luoda periaatteita ovat erittäin laajat. Virustorjunnan lisäksi on mahdollista tarkastella lokeja, valvoa virtuaalikoneen käyttöjärjestelmän eheyttää tiedostotasolla sekä määrittää palomuuri- ja tunkeutumissäännöt esimerkiksi Javascript redirect -hyökkäysten torjumiseksi. Lisäksi saimme käyttöön URL-suodatuksen, joka perustuu Trend Microlta jatkuvasti ladattaviin sääntöihin. Se tunnistaa vaaralliset sivustot ja estää pääsyn niihin. URL-osoitteita voi lisätä luetteloon ja poistaa siitä itse. Asennusmahdollisuudet tuntuvat lähes loputtomilta. Tehtäväksemme jäi lähinnä ihastella, kuinka yksityiskohtaisesti virtuaalikoneen tietoturvaa voi ohjata. Trend on onnistunut luomaan Deep Securitystä todellisen huipputuotteen. Se nousi ylivoimaiseksi testivoittajaksi. Olisimme ehkä toivoneet Deep Security Manager - yleiskatsaussivun tietojen päivittyvän nopeammin, mutta toisaalta sitä tuijotetaan aika harvoin jatkuvasti. Jos pitäisi ottaa käyttöön jokin testatuista tuotteista, se olisi ilman muuta Trend Deep Security. Trendin SVA muistuttaa ESXi-konsolia.
4 Virussuojauksen lisäksi Trend Deep Security sisältää sivustosuojauksen, palomuurin, tunkeutumisenestojärjestelmän ja käyttöjärjestelmän eheyden valvonnan. Testitulokset: BitDefender Security for Virtualized Environments - Helppo asentaa. Selkeät tiedot loppukäyttäjille. Helppo laajentaa agenttipohjaiseksi ratkaisuksi. - Puutteita raportointimahdollisuuksissa. McAfee Move Antivirus - Hyvät raportointimahdollisuudet. Tehokas SVC, useita asennusmahdollisuuksia. - Monimutkainen asentaa. Epäselvä dokumentointi.
5 Trend Micro Deep Security - UEFI-eheydenvalvonta ESXi-käynnistyssuojausta varten. Helppo ja selkeä asentaa. Hyvät tiedot. Loistavat monipuoliset hallintatoiminnot. Selkeät raportit. - Kojetaulu päivittyy joskus hitaasti. Sophos Anti-Virus for VMware Vshield - Helppo asentaa. Toimii yhdessä Vsphere 5.5:n kanssa. - Tartunnan saaneen palvelimen löytäminen on vaikeaa. Ei sisällä toimintoja, joita tarvitaan vuorovaikutukseen käyttäjän kanssa. Kallis tuote. Ei Web-rajapintaa. Suojaa yhtä hyvin kuin tavallinen - tai paremmin Sen lisäksi, että ratkaisu tarjoaa paremman suorituskyvyn jaetussa ympäristössä, vähintään samantasoinen suojaus kuin perinteisiä agentteja käytettäessä tuntuu hyvältä. Virtuaalikoneiden hypervisor-tasolla tarkastamiskonseptista on vaikea löytää mitään haittoja. Suosittelemme kaikkia virtuaalisten ympäristöjen käyttäjiä tutustumaan tähän menetelmään viruksilta suojautumiseksi. Näin testattiin Kokosimme testausympäristön, johon kuului ESXi 5.1 -isäntäpalvelin, jota hallittiin Vcenter 5.1:n avulla, ja toimialueen ohjain. Loimme virtuaalikoneen, jossa otettiin käyttöön Vshield Endpoint -agentti, ja asensimme isäntäkoneeseen Vshield Endpoint -ohjelmiston. Tämän jälkeen testattavat tuotteet asennettiin yksi kerrallaan. Kaikki testit aloitettiin uudessa Vsphere-ympäristössä, jotta tuotteiden toisiaan häiritsemisen riskit jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Virtuaaliseen palvelimeen laitettiin Eicar-testitiedosto, jotta saadaan selville, mitä tuotteet tekevät tartunnalle. Jokainen toimittaja tarjoaa myös perinteistä ratkaisua, jossa virtuaalikoneisiin asennetaan agentti, mutta tässä testissä keskityttiin agentittomaan asennukseen tai vain pienikokoisen agentin käyttämiseen lähinnä vuorovaikutuksen aikaansaamiseksi käyttäjän kanssa. * * * * Yhteenveto Kaikki testatut tuotteet täyttivät perustason vaatimukset, joten ne soveltuvat käytettäviksi, mutta ne selviytyvät tehtävistä eri tavoin ja niiden asentamisen helppous vaihtelee. Bitdefenderin yksinkertaisuus ja EPOn raportointimahdollisuudet miellyttävät, mutta Trend Micro nousi selkeäksi testivoittajaksi huolellisesti suunnitellun ja runsaasti toimintoja sisältävän tuotteensa ansiosta. Testivoittaja Trend Deep Security VDI-ratkaisut yleistyvät, joten kaikki yritysten palvelimet ovat yhä useammin virtuaalisia. Tällöin tarvitaan uusia menetelmiä suojautua viruksilta. Jos virtuaalikoneissa käytetään perinteisiin virussuojausagentteihin perustuvaa ratkaisua, ympäristön kuormittumisen välttämiseksi kannattaa tutustua testaamiimme tuotteisiin. Trend Deep Security on suosituksemme ratkaisuksi, ellei jokin kolmesta muusta tuotteesta sovellu nykyiseen ympäristöön paremmin. Lisätietoja: Trend Micro Suomi Kauppakatu 31 A Keilaranta Jyväskylä Espoo info_fi@trendmicro.com
Käyttöoppaasi. F-SECURE MOBILE SECURITY 6 FOR ANDROID http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859496
Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle F-SECURE MOBILE SECURITY 6 FOR ANDROID. Löydät kysymyksiisi vastaukset F-SECURE MOBILE SECURITY 6 FOR ANDROID
Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (5) EDUPOLI ICTPro1 29.10.2013
Virtualisointi Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (5) SISÄLLYSLUETTELO Virtualisointi... 2 Virtualisointiohjelmia... 2 Virtualisointitapoja... 2 Verkkovirtualisointi... 2 Pertti Pennanen DOKUMENTTI 2 (5) Virtualisointi
Virtualisoidun palvelinkeskuksen tietoturva RSA, the Security Division of EMC
Virtualisoidun palvelinkeskuksen tietoturva RSA, the Security Division of EMC Tietoturvatapahtuma 2010, 11 helmikuuta Jon Estlander, teknologiakonsultti Agenda Virtualisointi ja tietoturva Faktaa virtualisoinnista
F-Secure Mobile Security. Android
F-Secure Mobile Security Android F-Secure Mobile Security Sisällysluettelo 3 Sisällys Luku 1:Asennus...5 Asentaminen...6 Aktivointi...7 Luku 2:Luottamuksellisten tietojen suojaaminen...9 Anti-Theftin
Sonera Desktop Security Asennusohje 2005
Sonera Desktop Security Asennusohje 2005 Sonera Desktop Security - Asennusohje 2 (10) Tervetuloa Sonera Desktop Security -palvelun käyttäjäksi! Tässä dokumentissa on yleisellä tasolla kuvattu Sonera Desktop
ESET NOD32 ANTIVIRUS 6
ESET NOD32 ANTIVIRUS 6 Microsoft Windows 8 / 7 / Vista / XP / Home Server Pikaopas Lataa tämän asiakirjan uusin versio napsauttamalla tätä ESET NOD32 Antivirus suojaa tietokonetta haitalliselta koodilta
Asetusten avulla voit säätää tietokoneen suojaustasoja. Suojaustila ilmoittaa tietokoneen senhetkisen tietoturvan ja suojauksen tason.
Pikaopas ESET Cybersecurity suojaa tietokonetta haitalliselta koodilta huippuluokan ominaisuuksilla. Palkitussa NOD32-virustentorjuntajärjestelmässä ensimmäisen kerran esiteltyyn ThreatSense -tarkistusohjelmaan
F-Secure 5.42 -virustorjuntaohjelmiston käyttö
F-Secure 5.42 -virustorjuntaohjelmiston käyttö Tässä ohjeessa käsitellään: 1. Ohjelmiston asennuksen jälkeen. 1.1 Käyttöasetusten ja toiminnan tarkistus --> 2. Käyttäjäkohtaisten asetuksien muokkaaminen
Backup Exec 3600 Appliance
Backup Exec 3600 Appliance Markku A Suistola Principal Presales Consultant Parempaa varmistusta kaikille! Ohjelmisto Appliance Pilvi Virtuaalisen ja fyysisen ympäristön suojaus 2 Perinteinen ratkaisu usein
Tinkimätöntä tietoturvaa kaikkiin virtuaaliympäristöihin
Tinkimätöntä tietoturvaa kaikkiin virtuaaliympäristöihin SECURITY FOR VIRTUAL AND CLOUD ENVIRONMENTS Suojaus vai suorituskyky? Virtuaalikoneiden määrä ylitti fyysisten koneiden määrän jo vuonna 2009. Tällä
ESET SMART SECURITY 6
ESET SMART SECURITY 6 Microsoft Windows 8 / 7 / Vista / XP / Home Server Pikaopas Lataa tämän asiakirjan uusin versio napsauttamalla tätä ESET Smart Security suojaa tietokonetta haitalliselta koodilta
ESET CYBER SECURITY Mac Pikaopas. Lataa tämän asiakirjan uusin versio napsauttamalla tätä
ESET CYBER SECURITY Mac Pikaopas Lataa tämän asiakirjan uusin versio napsauttamalla tätä ESET Cyber Security tarjoaa huippuluokan suojauksen tietokoneellesi haittaohjelmia vastaan. Alun perin palkitussa
TIETOTURVA. Miten suojaudun haittaohjelmilta
TIETOTURVA Miten suojaudun haittaohjelmilta TIETOVERKON RAKENNE Koti Reititin tai modeemi Internet Palvelimet - Pankki - S-posti - Lehdet - Tv / elokuvat - Sosiaaliset mediat - Ym. Roisto PARI HYÖKKÄYKSTÄ
Käyttöoppaasi. F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859688
Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle F-SECURE PSB E-MAIL AND SERVER SECURITY. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot,
ESET NOD32 ANTIVIRUS 9
ESET NOD32 ANTIVIRUS 9 Microsoft Windows 10 / 8.1 / 8 / 7 / Vista / XP Pikaopas Lataa tämän asiakirjan uusin versio napsauttamalla tätä ESET NOD32 Antivirus suojaa tietokonetta haitalliselta koodilta huippuluokan
HELPPOUDEN VOIMA. Business Suite
HELPPOUDEN VOIMA Business Suite UHKA ON TODELLINEN Online-uhkat ovat todellinen yrityksiä haittaava ongelma yrityksen toimialasta riippumatta. Jos sinulla on tietoja tai rahaa, voit joutua kohteeksi. Tietoturvatapausten
Microsoft Security Essentials (MSE) asennuspaketin lataaminen verkosta
Etusivu > Tietohallintokeskus > Ohjeet > Tutoriaalit > Virustorjunta (Microsoft Security Essentials) Virustorjunta (Microsoft Security Essentials) Ohjeet Microsoft Security Essentials -virustorjuntaohjelman
TEHTÄVÄ 5: Microsoft Virtual PC asennus ja hallinta
TEHTÄVÄ 5: Microsoft Virtual PC asennus ja hallinta Windows 7 Enterprise Windows XP Pro Microsoft Virtual PC Windows XP Pro * * Tietokone, jossa on jo asennettuna Windows XP Pro Tomi Stolpe Turun AKK 5.11.2009
Lapsilukko HUOMAUTUS VANHEMMILLE. Vita-järjestelmän lapsilukko, ennen kuin annat lapsesi pelata. Määritä PlayStation 4-419-422-01(1)
Lapsilukko HUOMAUTUS VANHEMMILLE Määritä Vita lapsilukko, ennen kuin annat lapsesi pelata. 4-419-422-01(1) Vita-järjestelmä tarjoaa vanhempien ja huoltajien avuksi toimintoja, joiden avulla lapsen PS Vita
1 AinaCom Skype for Business / Lync 2010 / Lync for Mac 2011 asennusohje... 2
AinaCom Skype for Business Asennusohje Sivu 1/10 Sisällysluettelo 1 AinaCom Skype for Business / Lync 2010 / Lync for Mac 2011 asennusohje... 2 2 Windows työasemat... 2 2.1 Windows työasemavaatimukset...
TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TEHTÄVÄ 2: Symantec Endpoint Protection Manager, SEPM keskitetyn tietoturva hallintaohjelmiston asennus, sekä vaadittavien palveluiden/roolien käyttöönottaminen
Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun.
StorageIT 2006 varmuuskopiointiohjelman asennusohje. Hyvä asiakkaamme! Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. Ennen asennuksen aloittamista Varmista, että
Tikon Ostolaskujenkäsittely versio 6.1.2 SP1
Toukokuu 2012 1 (14) Tikon Ostolaskujenkäsittely versio 6.1.2 SP1 Asennusohje Toukokuu 2012 2 (14) Sisällysluettelo 1. Vaatimukset palvelimelle... 3 1.1..NET Framework 4.0... 3 1.2. Palvelimen Internet
Suojaa koneesi vartissa
helpompaa kuin uskoisi: Suojaa koneesi vartissa Tietoturvasta huolehtimiseen ei tarvitse käyttää päiväkausia aikaa. Kerromme nyt, kuinka oman koneen saa suojattua vain minuutissa. tietoja Pane tietokoneen
PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen
PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2
Julkishallinnon tietoturvatoimittaja 2013-2017
Julkishallinnon tietoturvatoimittaja 2013-2017 Decens - Sujuvaa yhteistyötä Decens on ICT palvelutoimittaja Perustettu vuonna 2008 Päätoimipaikka on Tampere Yrityksessä työskentelee n. 70 henkilöä Toimipisteet:
Yleinen ohjeistus Windows tehtävään
Yleinen ohjeistus tehtävään Yleiset ohjeet: Jollei muuten ohjeisteta, käytä aina salasanana Qwerty7 Tämä salasana on myös käyttäjän salasana valmiiksi asennetuissa palvelimissa, ellei muuta mainita. Palvelimien
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma / Tietoverkkotekniikka
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma / Tietoverkkotekniikka Kristopher Vuorela UBUNTUN ASENNUS JA ALKEET 206101312 Linux järjestelmät Lukukausi: Kevät 2015 Työ valmistui: 15.04.2015
Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla.
Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. HUOM! TÄMÄ OHJE ON COMET LAITTEEN ENSIMMÄISTÄ ASENNUSKERTAA VARTEN. Ladataksesi rahaa Comet pysäköintimittariisi
AinaCom Skype for Business. Asennusohje
AinaCom Skype for Business Asennusohje 19.11.2015 Sisällys 1 AinaCom Skype for Business / Lync 2010 / Lync for Mac 2011 asennusohje... 3 2 Windows työasemat... 3 2.1 Windows työasemavaatimukset... 3 2.2
Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS
Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS Sisällys 1 YLEISTÄ 1 2 ASENNUKSEN VALMISTELUT 2 2.1 VARMUUSKOPIOT 2 2.2 ASENNUSTIEDOSTON LATAUS, WWW.FEBDOK.FI 2 2.3 ASENNUSTIEDOSTON LATAUS, FEBDOK:IN SISÄINEN
PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen
PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2
Selvitysraportti. MySQL serverin asennus Windows ympäristöön
Selvitysraportti MySQL serverin asennus Windows ympäristöön IIO30200 / Jouni Huotari Arto Sorsa / F3900 CREATIVE COMMONS LISENSOITU http://creativecommons.org/licenses/by-nc-sa/1.0/fi/ 26.4.2010 1 SISÄLTÖ
VMwaren keskitetty työasemaratkaisu
VMwaren keskitetty työasemaratkaisu Santeri Stolt Järjestelmäasiantuntija VMware Finland Työasemia virtualisoidaan - nyt By the end of 2010, all new PC deployments will be virtualized. Brian Gammage and
Vaivattomasti parasta tietoturvaa
Vaivattomasti parasta tietoturvaa BUSINESS SUITE Tietoturvan valinta voi olla myös helppoa Yrityksen tietoturvan valinta voi olla vaikeaa loputtomien vaihtoehtojen suossa tarpomista. F-Secure Business
DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1
DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti - Testaa
Office 2013 - ohjelmiston asennusohje
Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows
2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä
Nokia Lifeblog 2.5 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa mainitut
PÄIVITÄ TIETOKONEESI
PÄIVITÄ TIETOKONEESI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi PÄIVITÄ TIETOKONEESI 2(16) Sisällys 1. Mihin päivityksiä tarvitaan?... 3 1.1. Windowsin
Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan
Aram Abdulla Hassan Windows Server 2012 asentaminen ja käyttö 1 Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan Hyper-V ohjelma. Riipu minkälaista Serveria yritämme
NÄIN OTAT F-SECURE SAFEN KÄYTTÖÖN
NÄIN OTAT F-SECURE SAFEN KÄYTTÖÖN 2 REKISTERÖINTI Avaa saamasi SAFE -linkki tai mene ostamastasi tuotepakkauksesta löytyvään osoitteeseen. 2 Täytä lomake ja valitse vahva salasana. Klikkaa Luo käyttäjätili.
Visma Avendon asennusohje
Visma Avendon asennusohje 1 Versio 5.21 On tärkeää, että käytössäsi on aina uusin toimittamamme versio ohjelmistosta. Asentamalla viimeisimmän version saat käyttöösi ohjelman tuoreimmat ominaisuudet ja
Visual Case 2. Miika Kasnio (C9767) 23.4.2008
Visual Case 2 Miika Kasnio (C9767) 23.4.2008 Työn tarkasti: Jouni Huotari 24.4.2008 1 SISÄLTÖ 1. TYÖN LÄHTÖKOHDAT... 2 2. PERUSTIEDOT... 2 3. ASENTAMINEN... 2 4. OMINAISUUDET... 3 4.1. UML-kaaviot... 4
Microsoft Windows 7 / Vista / XP / 2000 / Home Server / NT4 (SP6) Pikaopas
Microsoft Windows 7 / Vista / XP / 2000 / Home Server / NT4 (SP6) Pikaopas ESET NOD32 Antivirus suojaa tietokonetta haitalliselta koodilta huippuluokan ominaisuuksilla. Palkitussa NOD32-virustentorjuntajärjestelmässä
Pertti Pennanen pepe.local 1 (38) EDUPOLI ICTPro1 9.11.2013
pepe.local Pertti Pennanen pepe.local 1 (38) SISÄLLYSLUETTELO pepe.local... 1 Virtuaalisoitu ympäristö... 2 SRV1... 2 Forest ja organisaatio... 3 DHCP... 6 IIS... 7 SRV2... 9 Policy Manager server... 9
Kattava tietoturva kerralla
Kattava tietoturva kerralla PROTECTION SERVICE FOR BUSINESS Tietoturvan on oltava kunnossa Haittaohjelmahyökkäyksen tai tietoturvan vaarantumisen seuraukset voivat olla vakavia ja aiheuttaa merkittäviä
Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0
Toukokuu 2014 1 (11) Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.4.0 Päivitysohje Toukokuu 2014 2 (11) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten luku...
1. Adobe Digital Editions ohjelman käyttöönotto
1. Adobe Digital Editions ohjelman käyttöönotto Useimmat verkkokaupassa myytävät e-kirjat on suojattu Adobe DRM suojauksella. Näitä e-kirjoja voi lukea vain Adobe Digital Editions ohjelmalla, joka on asennettava
Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen
Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Liikenteen turvallisuusvirasto 27.9.2012 Sisällysluettelo Luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien
Lahden Teho-Opetus Oy. Opetusohjelmien Palvelinohjelma. Käyttö- ja asennusohjeet
Lahden Teho-Opetus Oy Opetusohjelmien Palvelinohjelma Käyttö- ja asennusohjeet YLEISTÄ Lahden Teho-Opetus Oy:n opetusohjelmia voidaan nyt käyttää verkon välityksellä siten, että itse opetusohjelma asennetaan
Modulaarinen kattokaiutin Älykäs ääniratkaisu kaikkiin kattoihin
Modulaarinen kattokaiutin Älykäs ääniratkaisu kaikkiin kattoihin 2 Modulaarinen kattokaiutin Suunniteltu helppoon asennukseen Sopii melkein kaikkiin kattotyyppeihin Innovatiivinen modulaarirakenne Helppo
WINDOWSIN ASENTAMINEN
WINDOWSIN ASENTAMINEN Tämä dokumentti kuvaa Windows XP:n Home-version asentamisen. Pro-version asennus ei poikkea kovin merkittävästi tästä ohjeesta. Asennuksessa käytettävä asennuslevy on käytettyjen
XEROXIN TURVATIEDOTE XRX05-003 Http-palvelimen haavoittuvuus ESS:ssä/verkko-ohjaimessa saattaa mahdollistaa järjestelmän luvattoman käytön.
XEROXin turvatiedote XRX05-003 XEROXIN TURVATIEDOTE XRX05-003 Http-palvelimen haavoittuvuus ESS:ssä/verkko-ohjaimessa saattaa mahdollistaa järjestelmän luvattoman käytön. Seuraavassa on ohjeet alla lueteltujen
Asennuksessa kannattaa käyttää asennusohjelman tarjoamia oletusarvoja.
1 1 Tivax Laskutus 4.5 1.1 Tivax ohjelman asentaminen TivaxLaskutus version 4.5 asentamiseksi on oltava asennus CD. Asennusohjelma käynnistetään tuplaklikkamalla asennus CD:llä olevaa Tivax45LaskuSetup.exe
F-Secure Mobile Security for S60
F-Secure Mobile Security for S60 1. Asennus ja aktivointi Edellinen versio Asennus Edellistä F-Secure Mobile Anti-Virus -tuoteversiota ei tarvitse poistaa. Tarkista F-Secure Mobile Security -sovelluksen
Coolselector Asennusohje
MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Coolselector Asennusohje Täydellinen valinta on vain muutaman klikkauksen päässä www.danfoss.fi/kylma Yleiset vaatimukset Windows XP asennus Windows 7 asennus Asennuksen poisto
MAC. Pikaopas. Lataa tämän asiakirjan uusin versio napsauttamalla tätä
MAC Pikaopas Lataa tämän asiakirjan uusin versio napsauttamalla tätä ESET Cyber Security tarjoaa huippuluokan suojauksen tietokoneellesi haitallista koodia vastaan. Alun perin palkitussa NOD32-virustentorjuntajärjestelmässä
Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje
Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje 9234594 2. painos Nokia, Nokia Connecting People ja Pop-Port ovat Nokia Oyj:n rekisteröityjä tavaramerkkejä. Copyright 2005 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Johdanto
HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus)
HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus) Microsoft Windows Vista Business Microsoft Winodows 7 Professional Upgrade
Yhteydensaantiongelmien ja muiden ongelmien ratkaisuita
Yhteydensaantiongelmien ja muiden ongelmien ratkaisuita Miksi SmartView v4.1 ei suostu avaamaan lämpökuvia? Mikäli SmartView-ohjelmiston täysversio 4.1 ladataan suoraan nettisivuilta, jotkin tietokoneet
Asennusopas. Huomautus. Observit RSS
Asennusopas Observit RSS Versio 5.3 Huomautus Tämä opas on uusia asennuksia varten. Axis-kamerapaketti sisältää käytettävän lehtisen. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä tukeen: +46 60 61 67 50. Tarjoaja:
NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS TYÖASEMALLE
NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS TYÖASEMALLE 1) Navita Budjettijärjestelmä asennetaan palvelimelle asennetusta Navita\NavitaSetup kansiosta Setup komennolla tämä mahdollistaa Navita-työasemien automaattisen
Javan asennus ja ohjeita ongelmatilanteisiin
Javan asennus ja ohjeita ongelmatilanteisiin Javaa tarvitaan Fivaldin Sovellusikkunan alaisiin sovelluksiin, jotka käyttävät Oracle Forms -tekniikkaa. Visma Fivaldin osalta suosittelemme aina käyttämään
Nero 7:n Windows Vista TM -tuki
Nero 7:n Windows Vista TM -tuki Nero AG Sivu 1 Tietoja tekijänoikeudesta ja tavaramerkistä Tämä opaskirjanen ja sen sisältö on Nero AG:n omaisuutta ja suojattu tekijänoikeudella. Kaikki oikeudet pidätetään.
1. päivä ip Windows 2003 Server ja vista (toteutus)
1. päivä ip Windows 2003 Server ja vista (toteutus) Olette pomosi kanssa tarkastaneet asiakkaan tekemän ja sinun korjaaman suunnitelman ja tehneet oman versionsa siitä. Noudata siis tätä tekemäänne uutta
CLOUDBACKUP TSM varmistusohjelmiston asennus
Luottamuksellinen JAVERDEL OY CLOUDBACKUP TSM varmistusohjelmiston asennus Copyright 2 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1 ASENNUSOHJE WINDOWS KÄYTTÖJÄRJESTELMÄLLÄ VARUSTETTUIHIN LAITTEISIIN... 3 1.1 Yleistä... 3 1.2
F-SECURE SAFE. Toukokuu 2017
F-SECURE SAFE Toukokuu 2017 F-SECURE SAFE SUOJAA YHTEYTESI YKSI TURVA KAIKILLE LAITTEILLE Suojaa kaikki eri laitteesi - PC:t, Macit, puhelimet ja tabletit - yhdellä palvelulla. VIRUSTEN TORJUNTA Suojaa
VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN
VERKON ASETUKSET SEKÄ WINDOWSIN PÄIVITTÄMINEN Tämän harjoituksen tarkoituksena on varmistaa verkon asetukset sekä päivittää Windows käyttäen Windows Update -palvelua. Dokumentin lopussa on palautettava
ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7
ANVIA PILVI kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 Anvia Pilvi TIESITKÖ, ETTÄ YLI PUOLET SUOMALAISYRITYKSISTÄ KÄYTTÄÄ PILVIPALVELUITA? Anvia Pilvi on suomalaisille yrityksille tarkoitettu palvelu,
VMware virtualisointiohjelmiston asennus ja käyttöönotto
VMware virtualisointiohjelmiston asennus ja käyttöönotto JOHDANTO VMware-ohjelmisto on tarkoitettu VMware-virtuaalikoneiden luomiseen ja käyttämiseen. Tässä käsitellään ainoastaan virtuaalikoneita, jotka
Alfa-ohjelmat, verkkoasennus, asennusohje 2006 syyskuu. Alfa-ohjelmat ASENNUSOHJE. Verkkoasennus-CD, versio 1.25. Kielioppi & kirjallisuus
2 Alfa-ohjelmat ASENNUSOHJE Verkkoasennus-CD, versio 1.25 Kielioppi & kirjallisuus Oppikirja ja Harjoituskirja englanti, ruotsi, saksa, ranska, suomi Harjoituskirjojen tasot: 1, 2 ja 3 Alfa-aihepiirisanasto
Kymenlaakson Kyläportaali
Kymenlaakson Kyläportaali Klamilan vertaistukiopastus Tietoturva Tietoturvan neljä peruspilaria 1. Luottamuksellisuus 2. Eheys 3. Saatavuus 4. (Luotettavuus) Luottamuksellisuus Käsiteltävää tietoa ei paljasteta
Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.3.0
Toukokuu 2013 1 (10) Tikon Ostolaskujenkäsittely/Web-myyntilaskutus versio 6.3.0 Päivitysohje Copyright Aditro 2013 Toukokuu 2013 2 (10) Sisällysluettelo 1. Tehtävät ennen versiopäivitystä... 3 1.1. Ohjelmistomuutosten
Virtuaalityöpöydät (VDI) opintohallinnon järjestelmien käyttöympäristönä.
Virtuaalityöpöydät (VDI) opintohallinnon järjestelmien käyttöympäristönä. Virtuaalityöpöytä Pohjimmiltaan palvelimia konesalissa. Kukin palvelin sisältää useita kymmeniä virtuaalityöasemia. Käyttäjän ei
Novapoint Finnish Value Pack 16.20 Asennusohje Mar-06 1(5)
Novapoint Finnish Value Pack 16.20 Asennusohje Mar-06 1(5) Novapoint Finnish Value Pack 16.20 Asennusohje 1. Käyttöoikeudet ja asennusvaatimukset Novapoint Finnish Value Pack 16.20 asennus vaatii järjestelmänvalvojan
Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi.
Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi. vtoasp -palvelu 1) Huolehtii yrityksesi tietojärjestelmän
DNA Netti. DNA Netti - Käyttöohje v.1.0
DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti asennus...
CLS verkkolisenssin asennusohje (2018 ) sivu 1
CLS verkkolisenssin asennusohje (2018 ) sivu 1 Huom! Jos sinulla on ollut SURFCAM verkkolisenssi ennestään CLS verkkolisenssi ei tarvitse ohjelmasuojaa, vaan sen lisenssi on sidottu siihen tietokoneeseen
Xerox Device Agent, XDA-Lite. Pika-asennusopas
Xerox Device Agent, XDA-Lite Pika-asennusopas XDA-Liten esittely XDA-Lite on ohjelmisto, jolla kerätään laitetietoja ja sen päätehtävänä on lähettää automaattisia mittarilukemia laskutuksen tarkkuuden
Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1
Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N76 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa
Version päivittäminen
Version päivittäminen Puh: 02-2767 171 Fax: 02-2767 170 www.ecom.fi asiakaspalvelu@ecom.fi 1 Uuden version haku internetistä ja ohjelmiston rekisteröinti...3 1.1 Ohjelmiston Rekisteröiminen...3 1.2 Internet-rekisteröinnin
Osaa käyttää työvälineohjelmia, tekstinkäsittelyä taulukkolaskentaa ja esitysgrafiikkaa monipuolisesti asiakasviestintään.
TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA OSAAMISTARJOTIN 1.8.2018 31.12.2018 29.6.2018 1 Sisällys... 1 Työvälineohjelmat... 2 peruskäyttö, 7 osp... 2 tehokäyttö, 8 osp... 2 Käyttöjärjestelmät... 3 käyttöjärjestelmän
Bomgar etähuoltoohjelmisto
Bomgar etähuoltoohjelmisto Asiakasohje Tämän dokumentin tarkoituksena on kertoa Microksen asiakkaille, mitä asiakkaan tulee tehdä liittyäkseen Microksen asiakastuen lähettämään etähuoltoistuntokutsuun
Tuplaturvan tilaus ja asennusohje
Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.
FuturaPlan. Järjestelmävaatimukset
FuturaPlan Järjestelmävaatimukset 25.1.2017 2.2 Hermiankatu 8 D tel. +358 3 359 9600 VAT FI05997751 33720 Tampere fax. +358 3 359 9660 www.dbmanager.fi i Versiot Versio Päivämäärä Tekijä Kommentit 1.0
AinaUCX Lync - asennusohje 02.10.2014
AinaUCX Lync 2013 / Lync 2010 / Lync for Mac 2011 asennusohje Tämä ohje kertoo miten Lync 2013, Lync 2010 ja Lync for Mac 2011 sovellusversiot asennetaan työasemaan ja on tarkoitettu yrityksen pääkäyttäjälle
Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon
Opas Logitech Harmony 525 asennusohjelmistoon Tervetuloa! Ohjattu asennus asentaa Logitech Harmony kaukoohjaimen ohjelmiston koneellesi jatkaaksesi paina NEXT. Valitse kieli ja paina ok. Ohessa on Logitech
Työpöytävirtualisointi
Työpöytävirtualisointi VMware View LIPO - SAMK Liiketoiminta ja kulttuuri Pori Liiketalouden, matkailun, tietojenkäsittelyn, viestinnän ja yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusta. Käyttäjiä noin
Tuotetta koskeva ilmoitus
Suojaus Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan erikseen
Solteq Tekso v Versiopäivitysohje.
Solteq Tekso v. 5.0 Versiopäivitysohje www.solteq.com Sisällysluettelo TEKSON VERSIOPÄIVITYS v.5.0... 3 1.1 Ennen päivityksen ajoa 3 1.2 Käytössä olevan Tekson version tarkastaminen 3 1.3 Päivityksen lataus
Student Engeering & Design Community
1 Student Engeering & Design Community Liity jäseneksi maailmanlaajuiseen opiskelijoiden ja opettajakunnan verkostoon jakaaksesi yhteisen kiinnostuksen arkkitehtuuriin, suunnitteluun, yhdyskuntasuunitteluun,
NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS PALVELIMELLE
NAVITA BUDJETTIJÄRJESTELMÄN ENSIASENNUS PALVELIMELLE Ennen palvelinohjelman asennusta perustetaan tarvittavat kansiot. Oikeustasoista share- tai security-tason oikeudet riittävät; molempien oikeustasojen
Tulostimen hallintaohjelmisto MarkVision
Tulostinohjelmisto ja apuohjelmat 1 Tulostimen hallintaohjelmisto MarkVision Windows 95/98/2000-, Windows NT 4.0- ja Macintosh-käyttöjärjestelmien MarkVision toimitetaan tulostimen mukana Drivers, MarkVision
Omahallinta.fi itsepalvelusivusto
Turvapaketti Asennusohje 04/2016 Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Kirjautuminen Palveluun kirjaudutaan osoitteessa https://oma.ipp.fi/ Palvelun käyttökielien valintapainikkeet (suomi/ruotsi) Käyttäjätunnus
JulkICT Arkkitehtuuripankki - QPR EnterpriseArchitect asennusohje
1 (8) JulkICT Arkkitehtuuripankki - QPR asennusohje Jos sinulla on oikeudet asentaa ohjelmisto työasemallesi, seuraa tätä ohjetta. Muussa tapauksessa ota yhteyttä organisaatiosi IT tukeen. Asennuksessa
Palvelukuvaus Datatalkkari 19.5.2016 LOUNEA DATATALKKARI PALVELUKUVAUS. www.lounea.fi
Palvelukuvaus Datatalkkari 19.5.2016 1 LOUNEA DATATALKKARI PALVELUKUVAUS 2 Sisällysluettelo 1. YLEISKUVAUS... 3 2. PALVELUKOMPONENTIT... 3 2.1. Käyttöönotto ja opastus... 3 2.2. Huolto ja asennus... 3
ClassPad fx-cp400 päivitys. + Manager for ClassPad II Subscription päivitys
ClassPad fx-cp400 päivitys + Manager for ClassPad II Subscription päivitys Käyttöjärjestelmän ja Add-in sovellusten päivityksestä Casio suosittelee aina viimeisimmän käyttöjärjestelmän asentamista. Tällöin
Java Runtime -ohjelmiston asentaminen
Java Runtime -ohjelmiston asentaminen Windows Vista, Internet Explorer 7 - Suomenkielinen Huomaa! Asennuksen vaiheet voivat poiketa tästä ohjeistuksesta, johtuen esim. käyttämässäsi tietokoneessa olevasta
McAfee epolicy Orchestrator Pre-Installation Auditor 2.0.0
Julkaisutiedot McAfee epolicy Orchestrator Pre-Installation Auditor 2.0.0 McAfee epolicy Orchestrator -ohjelmiston kanssa käytettäväksi Sisällys Tietoja tästä julkaisusta Uudet toiminnot Parannukset Ratkaistut