Lisäksi läsnä Myller Pirjo, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
|
|
- Tommi Kivelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 PÖYTÄKIRJA 3/2013 Aika Keskiviikko klo Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Hälli Sinikka Ketonen Pirjo Kettunen Paavo Kivisaari Pirjo Koivisto Reijo Kosonen Matti Kärki Anja Raisa Lammin varahenkilö Laasonen Riitta Leppänen Pauli Majoinen Ilmari Paavilainen Päivi Piironen Timo Riitta Laasosen varahenkilö Pulkkinen Hilkka Olli Sivosen varahenkilö Puumalainen Helka Salo Kauko Poissa Laasonen Riitta Lammi Raisa Sivonen Olli Lisäksi läsnä Myller Pirjo, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
2 2 34 KOKOUKSEN AVAUS Alkuhartaus, Matti Kosonen 35 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. KL 7: 4,1 Kutsu kokoukseen toimitetaan jäsenille viimeistään kahta päivää ennen kokousta. Kutsuun on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista päätösesityksineen. Pielisensuun seurakunnan seurakuntaneuvoston ohjesääntö 2 1 mom. Kokouskutsu ja esityslista päätösehdotuksineen tähän seurakuntaneuvoston kokoukseen on lähetetty Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Päätösehdotus hyväksyttiin. 36 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Paavo Kettunen ja Pirjo Kivisaari. He toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. Päätösehdotus hyväksyttiin. 37 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Päätösehdotus hyväksyttiin.
3 3 38 NUORISOTYÖNOHJAAJAN VIRAN JULISTAMINEN HAETTAVAKSI myönsi kokouksessaan nuorisotyönohjaaja Rita Lipposelle eron nuorisotyönohjaajan virasta alkaen. Ennen viran täyttämistä vakinaisesti virka on julistettava haettavaksi ilmoittamalla siitä paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä tai muulla asianmukaisella tavalla. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu sitä päivää mukaan lukematta. Hakuaika päättyy virka-ajan päättyessä hakuajan viimeisenä päivänä, joka on mainittava hakuilmoituksessa. Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän virkasääntö 2 luku 5 2 mom. Virkaan saadaan ottaa vakinaisesti vain sellainen henkilö, joka on kirjallisesti hakenut virkaa ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttänyt viran kelpoisuusehdot. Hakemukseen on liitettävä tarvittava selvitys kelpoisuusehtojen täyttämisestä. Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymän virkasääntö 2 luku 6 1 mom. Kirkkojärjestyksen 6 luvun 1 :n 1 momentin mukaan virka on ennen sen täyttämistä julistettava haettavaksi, jollei sitä kirkkolain tai sen nojalla annetun säädöksen mukaan saa täyttää haettavaksi julistamatta. Seurakuntayhtymän henkilöstöpoliittisen ohjelman mukaan (kohta 3.2. Henkilöstön valinta ja työhönotto) virat ja työsopimussuhteiset tehtävät julistetaan yleensä haettaviksi niiden tullessa avoimiksi. Pielisensuun seurakunnan kasvatustyön johtosäännössä todetaan, että nuorisotyönohjaajaksi voidaan valita ev.-lut. seurakunnan jäsen, jolla on piispainkokouksen hyväksymä nuorisotyönohjaajan tai diakonin koulutus. Poikkeustapauksessa muu vastaavan koulutuksen saanut, seurakunnalliseen nuorisotyöhön hyvin perehtynyt henkilö voidaan valita nuorisotyönohjaajan virkaan vuodeksi kerrallaan. Liitteenä 1 on ehdotus ilmoituksesta, jolla Pielisensuun seurakunnan nuorisotyönohjaajan virka julistetaan haettavaksi Kirkkotie-lehdessä sekä Joensuun ev.-lut. seurakuntayhtymän ja kirkkohallituksen internet-sivuilla. päättää 1. julistaa Pielisensuun seurakunnan nuorisotyönohjaajan viran haettavaksi liitteen 1 mukaisella ilmoituksella Kirkkotie-lehdessä sekä Joensuun ev.-lut. seurakuntayhtymän ja kirkkohallituksen internetsivuilla, 2. nimetä haastatteluryhmän ja 3. valtuuttaa haastatteluryhmän valitsemaan hakijoista haastatteluun kutsuttavat ja tekemään valinnasta ehdotuksen seurakuntaneuvostolle.
4 4 1. päätti julistaa Pielisensuun seurakunnan nuorisotyönohjaajan viran haettavaksi Kirkkotie-lehdessä sekä Joensuun ev.-lut. seurakuntayhtymän ja kirkkohallituksen internet-sivuilla liitteen 1a-mukaisena ja Kotimaalehdessä liitteen 1b-mukaisena 2. nimesi haastatteluryhmään Pirjo Ketosen, Reijo Koiviston, Helka Puumalaisen ja Tapani Nuutisen; ryhmän koolle kutsujana toimii Tapani Nuutinen 3.valtuutti haastatteluryhmän valitsemaan hakijoista haastatteluun kutsuttavat ja tekemään valinnasta ehdotuksen seurakuntaneuvostolle.
5 5 39 KANTTORIN VIRAN JULISTAMINEN HAETTAVAKSI Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli on istunnossaan myöntänyt kanttori Sakari Vilpposelle eron Pielisensuun seurakunnan I ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävästä kanttorin virasta lukien. Tuomiokapituli pyytää Pielisensuun seurakunnan seurakuntaneuvoston lausuntoa kanttorin viran julistamisesta haettavaksi. Kirkkojärjestykseen (KJ 6: 42) on tulossa muutos koskien kanttorin viran täyttämistä niin, että ko. virkojen täyttäminen siirtyy seurakuntien tehtäväksi alkaen. Näin ollen on mielekästä ilmoittaa tuomiokapitulille, ettei ko. virkaa tässä vaiheessa julisteta haettavaksi, vaan seurakunta hoitaa itse viran täyttämisen uuden säädöksen voimaantulon jälkeen. Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulille esitetään Pielisensuun seurakunnan lausuntona, että Pielisensuun seurakunnan I ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävää kanttorin virkaa ei julisteta haettavaksi tässä vaiheessa. Päätösehdotus hyväksyttiin.
6 6 40 RIPPIKOULUTYÖN SUUNNITELMA hyväksyy vuosittain rippikoulutyön suunnitelman sekä seurakunnan toimintakertomukseen sisältyvän rippikoulutyön toimintakertomuksen. Pielisensuun seurakunnan rippikoulun ohjesääntö 2 3 mom. Liitteenä 2 on rippikoulutyöstä vastaavien viranhaltijoiden laatima rippikoulutyön suunnitelma vuodelle hyväksyy rippikoulutyön suunnitelman liitteen 2 mukaisena.
7 7 41 EDUSTAJAN NIMEÄMINEN EVANKELIUMIJUHLILLA PIDETTÄVÄÄN SEURA- KUNTIEN LÄHETYSTYÖN KOKOUKSEEN Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen valtakunnallista Evankeliumijuhlaa vietetään Lohtajalla teemalla Jeesukselta suojaa saan. SLEYn ja Lohtajan seurakunnan lisäksi järjestelyissä on mukana Kokkolan kaupunki. Samaan aikaan Kokkolassa järjestetään myös kirkkomusiikkijuhlat. Evankeliumijuhlan yhteydessä on lauantaina lähetystyötä koskeva seurakuntien edustajien kokous. Seurakunta voi lähettää tapaamiseen yhden äänivaltaisen edustajan. Kokouksessa valitaan SLEYn lähetystyön neuvottelukuntaan uudet jäsenet erovuoroisten tilalle. Erovuorossa ovat Arkkihiippakunnan, Helsingin, Kuopion ja Lapuan hiippakuntien seurakuntaedustajat.. päättää nimetä Kirsti Ojasen Pielisensuun seurakunnan edustajaksi evankeliumijuhlilla pidettävään seurakuntien lähetystyön kokoukseen. Päätösehdotus hyväksyttiin.
8 8 42 SEURAKUNTANEUVOSTOLLE LÄHETETYT PÖYTÄKIRJAT JA MUISTIOT lle on lähetetty tiedoksi seuraava pöytäkirja ja muistio: Diakoniatyön johtokunta Asialista mm.: - Avustusanomukset - Toimintakertomus Muut asiat: Yhteisvastuukeräyksen toteutus; Yhteisvastuukeräyksen tuotosta seurakunnan diakoniatyölle tulevan osuuden (10 %) osoittaminen vähävaraisten vanhusten taloudelliseen avustamiseen. Ystävyysseurakuntatyön vastuuryhmä Asialista mm.: - Ystävyysmessu ja päivätilaisuus Muut asiat: vastuuryhmän jäsenen haku Suurella sydämellä sivuston kautta, Kontupohjan terveiset. merkitsee pöytäkirjan tiedoksi. Päätösehdotus hyväksyttiin.
9 9 43 ILMOITUSASIAT Pastori Matti Innanen on virkavapaalla saakka. Hänen sijaisenaan toimii pastori Yrjö Sahama. Ristin Tie -näytelmä esitetään Joensuussa (torilla ja sen läheisyydessä) pitkänäperjantaina klo Jokisunnuntai-tapahtuma toteutetaan MUUT ASIAT Muita asioita ei ollut.
10 10 45 KOKOUKSEN PÄÄTÖS Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus liitettiin pöytäkirjaan. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo KOKOUKSEN PUOLESTA Puheenjohtaja TAPANI NUUTINEN Tapani Nuutinen Pöytäkirjanpitäjä PIRJO MYLLER Pirjo Myller Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Joensuussa PAAVO KETTUNEN Paavo Kettunen PIRJO KIVISAARI Pirjo Kivisaari Pöytäkirja on ollut nähtävänä Pielisensuun kirkolla ajalla seurakunnantoimiston aukioloaikoina, mistä on kuulutettu Pielisensuun seurakunnan ilmoitustaululla ajalla Joensuussa Pirjo Myller seurakuntasihteeri
11 11 Pielisensuun seurakunta MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pöytäkirjan pykälät Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: 34 37, 39, Oikaisuvaatimusoikeudesta aiheutuva valituskielto Koska päätöksestä voidaan tehdä kirkkolain 24 luvun 3 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pöytäkirjan pykälät 38, 40, 41 Alistusasiaa koskeva muutoksenhakukielto Kirkkolain 24 luvun 3 :n 2 mom. mukaan oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka alistetaan tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Pöytäkirjan pykälät: - Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Kirkkolain 24 luvun 14 :n 2 mom:n, 2. hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom:n, 3. kirkon virkaehtosopimuslain 19 :n, tai 4. muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: - Hankintoja koskevat muutoksenhakukiellot Hankintaa koskevista seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8a :n 2 mom. nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät: - OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaati musviranom ainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään ja yhteystiedot: Pielisensuun seurakuntaneuvosto Käyntiosoite: Tikkamäentie 15, Joensuu Postiosoite: Tikkamäentie 15, Joensuu Telekopio: (013) Sähköposti: pielisensuun.seurakunta@evl.fi Pöytäkirjan pykälät 38, 40, 41 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon päätöksestä. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Oikaisuvaatimuksen voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti (telekopioilla tai sähköpostilla). Oikaisuvaatimuksen on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaati muksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi: oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot oikaisuvaatimuksen kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on (tavarat ja palvelut), (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja (rakennus ja käyttöoikeusurakat)
12 12 HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Käyntiosoite: Tikkamäentie 15, Joensuu Postiosoite: Tikkamäentie 15, Joensuu Telekopio: (013) Sähköposti: Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoik aisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomaine n ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Kuopion hallinto-oikeus Käyntiosoite: Puijonkatu 29 A, 2. krs., Kuopio Postiosoite: PL 1744, Kuopio Telekopio: Sähköposti: kuopio.hao@oikeus.fi Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: - Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: - Valitusaika 30 päivää 30 päivää Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Valitusaika 30 päivää Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Kuninkaankatu 22 A, Kuopio Postiosoite: PL 42, Kuopio Telekopio: (017) Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: - 30 päivää PL 185 (Satamakatu 11), Helsinki Telekopio: Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät: - PL 29 (Meritullinkatu 10), Valtioneuvosto Telekopio: (kirjaamo) Sähköposti: kirjaamo@minedu.fi 30 päivää
13 13 Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Valitusaika 14 päivää Osoite: Radanrakentajantie 5, Helsinki Telekopio: Sähköpostiosoite: Muutoksenh akuajan laskeminen Valituskirjel mä Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Päätöksen voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi sillä perusteella, että hankinnassa on menetelty julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai Euroopan yhteisön lainsäädännön tai maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen vastaisesti. Asia voidaan saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiaki rjojen toimittamine n Oikeudenkäyntimaksu Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 89 euroa ja markkinaoikeudessa 223 euroa, jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.
98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET
LUOTTAMUKSELLINEN
LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot
Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.
392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 8/2017 Aika tiistai 29.8.2017 klo 16.30 19.45 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Auvinen Päivi Hokkanen Atte Hälli Sinikka Ketonen Pirjo Kettunen Paavo
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Aika 28.9.2016 klo 17:00-17:05 Paikka Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Martikainen, Heidi puheenjohtaja, poissa Arvonen,
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 KOKOUSAIKA: 20.11.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha
/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra
99-103 / sivut 70-76 70 KOKOUSAIKA: Perjantai 21.10.2016 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Koivikon leirikeskus, päärakennus Läsnä: Hakala Taina Alanen Margit Haveri Juhani Mansoniemi Juha Tuohitaival Irma Mattila
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto 17.2.2016
17.2.2016 1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika keskiviikko 17.2.2016 klo 16.30 18.31 Paikka Pielisensuun kirkko, yläsali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Auvinen Päivi Karvinen Tarmo Matti Kososen varahenkilö Ketonen
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 3/2017 Aika Tiistai 14.3.2017 klo 16.30-17.40. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen
127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden
149/2015 127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden puitesopimukseen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että Malmin seurakunta sitoutuu KL- Kuntahankinnat kilpailuttamaan
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika keskiviikko 18.1.2017 klo 16.30 17.41 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Auvinen Päivi Hokkanen Atte saapui klo 16.46 :n 5 käsittelyn aikana
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto 4.6.2013 PÖYTÄKIRJA 6/2013. Aika Tiistai 4.6.2013 klo 16.30 17.10 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali
1 PÖYTÄKIRJA 6/2013 Aika Tiistai 4.6.2013 klo 16.30 17.10 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Hälli Sinikka Ketonen Pirjo Kettunen Paavo Kivisaari Pirjo Kosonen Matti
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika Tiistai 10.1.2017 klo 18.00-18.55. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lavikainen Tuula Lehikoinen Tarja Makkonen
Seurakuntaneuvosto /2015. Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, TUUPOVAARA
1 Pöytäkirja 6/2015 Aika Ti 22.9.2015 klo 18.00-18.22. Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Uimonen Jari puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning Mirja Sagulin
Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 7/2018 Aika Ti 2.10.2018 klo 18.00---20.00 Paikka Läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning
Seurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja
1 PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika Maanantai 13.2.2017 klo 17.00 Paikka Enon seurakuntatalo Yläpappilantie 1 81200 Eno Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Haaranen Paula Heiskanen
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) _ KOKOUSTIEDOT Aika 17.12.2015 klo 19-20.22 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Kinnula Matti jäsen pj. x Soutukorva Johanna jäsen vpj. x 37- Hemminki
Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Vaara-Karjalan seurakunta 1 PÖYTÄKIRJA 9/2012 Aika 12.12.2012 klo 18.00-18.55 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Angervo Anne, vs. kirkkoherra, puheenjohtaja Jeskanen
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto 25.2.2015 PÖYTÄKIRJA 3/2015. Aika Keskiviikko 25.2.2015 klo 16.30 18.30 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali
25.2.2015 1 PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika Keskiviikko 25.2.2015 klo 16.30 18.30 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Alakärppä Tommi Auvinen Päivi Hokkanen Atte Hälli Sinikka
Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016
1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Ke 20.1.2016 klo 18.00-18.53 Paikka Läsnä POISSA Lisäksi läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Anne Angervo, vt. kirkkoherra Piipponen Jorma Röning Mirja
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017
1 PÖYTÄKIRJA 6/2017 Aika Tiistai 6.6.2017 klo 17.15-19.15 Paikka Ortodoksinen kulttuurikeskus, Alasali Kauppakatu 44 80100 Joensuu Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Ketonen Matti varapuheenjohtaja, poistui
1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 PÖYTÄKIRJA 5/2012 Aika Keskiviikko 2.5.2012 klo 17.00 18.10 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heikura Kauko Heiskanen Viljo Ignatius Merja Lappalainen Martta Laukkanen Seija
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Aika 8.3.2018 klo 19.25 19.45 Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Osallistujat Jäsenet Rantavaara, Ari puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Aika Paikka 7.2.2017 klo 17:04 18.13 Kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen, Tero Karintaus, Katja Kuitunen,
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 KOKOUSAIKA: 13.7.2017 kello 15.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Salo Miikka Talonen
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Aika Paikka 12.2.2015 klo 17:15-18:00 Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne
ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9.
ESITYSLISTA 6/2015 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 24.9.2015 klo 17 Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi
1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 ESITYSLISTA 3/2013 Aika Keskiviikko 17.4.2013 klo 17.00 17.50 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heiskanen Viljo Ignatius Merja Lappalainen Martta Laukkanen Seija Mustonen
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 29.11.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Alanen Margit Leppänen Reijo Heiska Virve Salo Miikka Salo Eija Talonen Tuula
Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Seurakuntaneuvosto 26.6.2012 1 PÖYTÄKIRJA 5/2012 Aika Ti 26.6.2012 klo 18.00-19.47 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Järvinen Anne, vs. kirkkoherra Jeskanen Pentti
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Aika 8.2.2016 klo 17:15-17:45 Paikka Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne
LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO
LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) Aika: Tiistai 10.3.2015 klo 18.00-19.15 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Päivi Harsia Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Ville Mielonen varapuheenjohtaja
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 2/2013. Aika Keskiviikko klo Paikka Pielisensuun kirkko, alasali
13.2.2013 1 PÖYTÄKIRJA 2/2013 Aika Keskiviikko 13.2.2013 klo 16.30 18.05 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Hirvonen Mauri Sinikka Hällin varahenkilö Ketonen Pirjo
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Aika 6.2.2018 klo 17:00-18.39 Paikka Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.krs Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen,
Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta
336/2016 40 Hoivamuusikko projektin jatkoanomus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Liitteet
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Aika 3.11.2016 klo 17.30-17.58 Paikka Messukylän seurakuntakoti, Messukylänkatu 36 Osallistujat Jäsenet Vuorio, Juha puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16.
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 140 KOKOUSAIKA: torstai 31.5.2017 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Koivikko Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha Salo Miikka
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2018. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 5/2018 Aika Maanantai 11.6.2018 klo 15.30-16.03. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 KOKOUSAIKA: 26.4.2018 kello 19:00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2019. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 6/2019 Aika Ti 9.7.2019 klo 12.00-12.20 Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Osallistujat Ojala Ville puheenjohtaja Lempinen Antti Lavikainen Tuula Nieminen
Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012
OUTOKUMMUN SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 Kokousaika Tiistai kello 17.30 Kokouspaikka Outokummun seurakunnan seurakuntasali Käsiteltävät asiat Liite 44 Kokouksen avaaminen 45 Kokouksen laillisuus
Seurakuntaneuvosto /2018. Läsnä Rautavuori Armi kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja
1 PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika Tiistai 9.1.2018 klo 17.00 Paikka Enon seurakuntatalo Yläpappilantie 1 81200 Eno Läsnä Rautavuori Armi kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Haaranen Paula Heiskanen Senni
Lisäksi läsnä Myller Pirjo, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 PÖYTÄKIRJA 4/2012 Aika Keskiviikko 16.5.2012 klo 16.30 17.55 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Hälli Sinikka Ketonen Pirjo poistui klo 17.45 :n 56 käsittelyn aikana
VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous
Seurakuntaneuvosto 20.3.2015 sivu 1 (9) VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS Aika 20.3.2015 klo 16.00 Paikka Sähköpostikokous Osallistujat: Ahlroth Riitta Huvila Raimo Koivula
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kuhmalahden kappelineuvosto 02.02.2016 Aika 02.02.2016 klo 18:00 Paikka Pentosali, Lehtitie 1, Kuhmalahti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Viestinnän johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Aika Paikka 3.2.2016 klo 17:00 18:21 Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Alajoki, Heidi puheenjohtaja Arvonen, Tero poissa
22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
Seurakuntaneuvosto /2019. Läsnä Rautavuori Armi kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja
1 PÖYTÄKIRJA 2/2019 Aika Tiistai 12.2.2019 klo 17.00 Paikka Enon seurakunta Kunnantie 2, kokoustila 3. krs 81200 Eno Läsnä Rautavuori Armi kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Ahlholm Maiju Eskelinen
1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Keskiviikko 12.2.2014 klo 17.00 18.20 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heiskanen Viljo Ignatius Merja Lappalainen Martta Laukkanen Seija Mustonen
Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 5/2017 Aika Ma 12.6.2017 klo 13.00-16.10 Paikka Läsnä POISSA Lisäksi läsnä Karjamaja, Kannellammentie 343, KESKIJÄRVI Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: 8.1.2019 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha jäsen
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus
PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto
1 PÖYTÄKIRJA Ylistaron kappelineuvosto NRO 4/2015 AIKA: 4.6.2015 kello 18:00 (kahvi ennen kokousta) PAIKKA: Ylistaron kappeliseurakunnan virastotalon kokoushuone LÄSNÄ: Jari Heiska - paikalla Ville Karhu
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 KOKOUSAIKA: keskiviikko 16.12.2016 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Hakala Taina Mansoniemi Juha Mattila Esko kirkkoherra,
PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja
JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 PYKÄLÄT 1-11 KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo 13.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakoti LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja Lauri Kontti jäsen Anneli Moisio jäsen Ulla Sorvali jäsen
Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 6/2019 Aika Maanantai 3.6.2019 klo 18.00-19.20 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Poissa Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Nuutinen
1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 PÖYTÄKIRJA 8/2013 Aika Keskiviikko 11.12.2013 klo 17.00 17.48 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Koistinen Markku puheenjohtaja Heikura Kauko Heiskanen Viljo Lappalainen Martta Laukkanen Seija Mustonen
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) _ KOKOUSTIEDOT Aika 22.12.2011 klo 17-19.38 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Pöyhtäri Aulikki jäsen, pj. x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Lehtimäki
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2018. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika Tiistai 6.2.2018 klo 16.30-19.30. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lavikainen Tuula Lehikoinen Tarja Niemeläinen
Seurakuntaneuvosto /2018. Rantakylän kirkko, seurakuntasali, Rantakylänkatu 2, Joensuu
1 PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika Keskiviikko 7.2.2018 klo 16.30-17.57. Paikka Rantakylän kirkko, seurakuntasali, Rantakylänkatu 2, 80160 Joensuu Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Karjunen Reijo Kolehmainen Pekka
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11. Kasvun johtokunta Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, Kangasala)
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11 Kasvun johtokunta 31.05.2016 Aika 31.05.2016 klo 18:00-19:32 Paikka Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, 36200 Kangasala) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 35 Kokouksen
Vaara-Karjalan seurakunta 1 Seurakuntaneuvosto
Vaara-Karjalan seurakunta 1 PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika Ke 14.1.2015 klo 18.00-19.08 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Uimonen Jari, puheenjohtaja Meriläinen, Anne Piipponen
1 Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 2/2013 Aika Keskiviikko 27.2.2013 klo 16.15 18.17 Paikka Seurakuntakeskus, kokoushuone Olavi Läsnä Poissa Karttunen Petri Backman Anu Ihme Jaana Karhapää Heimo (poistui kokouksesta 27 jälkeen
Pöytäkirja Sylvi Aapasuo Ritva Asula-Myllynen yleisesti nähtävänä Paikka ja aika Seurakuntatoimisto 30.9.-14.10.2014
TAMPEREEN HARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 1(8) Aika 28.9.2014klo 16.00-18.15 Paikka Osallistujat Lielahden kirkko Järvinen, Veli-Pekka Aapasuo, Sylvi Asula-Myllynen, Ritva Järvinen, Asko Järvinen,
TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Järjestelytoimikunta Kokous 29.1.2014. Juhani Räsänen Päivi Salminen
TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Aika keskiviikko 29.1.2014 klo 17:30-18:15 Paikka Härmälän kirkko, Talvitie 26 Osallistujat Jäsenet Jussi Mäkinen puheenjohtaja Jarno Parviola Sirpa
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut 39-34
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27 KOKOUSAIKA: 12.4.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Hakala Taina jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj.
Seurakuntaneuvosto /2018. Rantakylän kirkko, seurakuntasali, Rantakylänkatu 2, Joensuu
1 PÖYTÄKIRJA 8/2018 Aika Maanantai 12.11.2018 klo 16.30-19.16. Paikka Rantakylän kirkko, seurakuntasali, Rantakylänkatu 2, 80160 Joensuu Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Karjunen Reijo Kolehmainen Pekka
HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon
Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Vaara-Karjalan seurakuntaneuvosto 1 / 13 PÖYTÄKIRJA 1/2012 Aika Ke 18.1.2012 klo 18.00-19.21 Paikka Kiihtelysvaaran seurakuntatalo, Tohmajärventie 31, 82140 KIIHTELYSVAARA Läsnä Järvinen Anne, puheenjohtaja
Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.
Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KOKOUSAIKA 28.5.2013 klo 18-18.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Haapsaari Tuula
71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen
355/2014 71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto päättää 1) merkitä tiedoksi vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen
Valituskirjassa on ilmoitettava
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
1 Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 9/2012 Aika Keskiviikko 12.12.2012 klo 17.00 18.50 Paikka Villa Koivurannan Sali, Keskustie 5, Uimaharju Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heikura Kauko Heiskanen Viljo Ignatius Merja poistui
TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016
ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 PÖYTÄKIRJA Sivu 1 Pvm 29.03.2016 OSALLISTUJAT JÄSENET Martti Puontila kirkkoherra, pj. Juha Berg jäsen POISSA Marja-Liisa Husa Toivo Höynälä Sari Juntura
Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla
Aika Keskiviikkona 14.11.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Arto Korkatti Aaro Mikkonen Reijo Mikkonen
Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei
Harjavallan seurakunnan kirkkoneuvosto
HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) PÖYTÄKIRJA 29201 Harjavalta 2/2013 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKONEUVOSTO AIKA MAANANTAI 11.3.2013
PYHÄSELÄN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
Seurakuntaneuvosto 5.2.2014 1 pöytäkirja 2/2014 Aika Keskiviikko 5.2.2014 klo 16.30-18.29 Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lehikoinen
Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto
Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,
Alkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden.
Helsingin seurakuntayhtymä Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 14.04.2016 klo 18:05-19:25 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Pakarinen, puheenjohtaja Salli Ahtiainen Tiina Hieta
VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis
MUUT Arja Korkalainen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pekka Tuononen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, poissa talouspäällikkö, sihteeri
PÖYTÄKIRJA 01/2018 N KOKOUS AIKA Tiistai 20.1.2018 19.20 PAIKKA Seurakuntamaja Juha Luukkonen pj Risto Pursiainen vpj Kirsi Kokkonen j, poissa Maija-Liisa Korhonen j Mika Mustonen j, poissa Elli Nuutinen
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai
Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 10/2017 Aika Ti 12.12.2017 klo 18.00-18.55 Paikka Läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning
Vaara-Karjalan seurakunta 1 Seurakuntaneuvosto 10.4.2013
Vaara-Karjalan seurakunta 1 Vaara-Karjalan seurakunta PÖYTÄKIRJA 3/2013 Aika Ke 10.4.2013 klo 18.00-19.25 Paikka Läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, puheenjohtaja
Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 2/2019 Aika Ke 20.2.2019 klo 18.00-20.25 Paikka Läsnä POISSA Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Keinänen Taru
TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 4.12.2013. Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19
TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19 Paikka seurakuntalo Osallistujat Päätöksentekijät Heikkilä Martti pj Vainio Maija vpj Hallanheimo Minna, poissa,