1. Energiaviraston myöntämä hankelupa Metsä Fibre Oy:lle (Dnro 2403/411/2014)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Energiaviraston myöntämä hankelupa Metsä Fibre Oy:lle (Dnro 2403/411/2014)"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Ilmoitusasiat KH Energiaviraston myöntämä hankelupa Metsä Fibre Oy:lle (Dnro 2403/411/2014) Energiavirasto on myöntänyt Metsä Fibre Oy:lle Sähkömarkkinalain (588/2013) 14 :n ja samalla myös yhtiön hakemuksen mukaisen hankeluvan 100 kv:n Koivisto - Äänekoski B sähköjohdon rakentamiseen. Hankeluvassa ei määritellä johdon reittiä, eikä lupa perusta lunastus-, käyttö- tai muuhun niihin verrattavaa oikeutta toisen omistamaan alueeseen. Lupa on voimassa 5 vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Hankeluvassa esitetyn 110 kv johdon tulee valmistua tämän ajan kuluessa. Johto sijoittuu olemassa olevan 110 kv voimajohdon rinnalle, samaan maastokäytävään. Hanke perustuu Metsä Fibre Oy:n uuden biotuotetehtaan vaatimaan suurempaan sähkön siirtokapasiteettiin biotuotetehtaalta Fingrid Oyj:n 110 kv sähköverkkoon. 2. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös Äänekosken kaupunginvaltuuston , 18 tekemään päätökseen tehdyistä valituksista. (Päätösnumero15/0106/2) Dnro 00771/14/5212 jadnro 00797/14/5212 Kaupunginvaltuusto poisti päätöksellään Kirppulan alueen , 44 päätöksen mukaisesta Suolahden - Sumiaisten vesiosuuskunnan toiminta-alueesta. Kaupunginvaltuuston perusteluna oli se, että alueen jätevesien käsittely voidaan hoitaa kiinteistönomistajien toimesta kiinteistökohtaisesti kohtuullisin kustannuksin ilman vesiosuuskunnan toimita-alueeseen kuulumista ja ilman ympäristön pilaantumisen vaaraa. Päätöksestä valittivat Keski-Suomen ELY -keskus ja Suolahden - Sumiaisten vesiosuuskunta. Valittajien mukaan päätös tuli kumota mm. siksi, että päätös oli vesihuoltolain vastainen. Hallinto-oikeus päätti kumota kaupunginvaltuuston päätöksen. Samalla hallinto-oikeus päätti, että se ei tutki, toimivaltaansa kuulumattomana, Suolahden - Sumiaisten vesiosuuskunnan vahingonkorvausvaatimusta ja hylkää vesiosuuskunnan oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Perustelut kumoamispäätökseen tulevat vesihuoltolain 6-10 perusteella.

2 Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Päätös on nähtävillä kokouksessa. 3. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään (43/2015/1) pidentänyt Äänekosken Energia Oy:n Suolahden jätevedenpuhdistamon lupamääräysten määräaikoja. LSSAVI/3258/04.08/2014 Aluehallintovirasto on muuttanut jätevedenpuhdistamon aikaisempaa lupamääräystä nro 3 siten, että puhdistamon laajennus- ja saneeraussuunnitelman määräaikaa on pidennetty saakka mikäli Suolahden puhdistamolla aiotaan käsitellä jätevesiä jälkeen. Hakemus lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä mennessä, ellei toiminnassa sitä ennen tapahdu olennaista muutosta. Hakemuksessa on esitettävä suunnitelma jätevesien käsittelystä jälkeen. Hakemuksen perusteluna on Äänekosken Energia Oy:n ja Metsä Fibre Oy:n allekirjoittama aiesopimus, jonka voimassaoloaikana osapuolten on tarkoitus neuvotella mahdollisuudesta johtaa Äänekosken kaupungin yhdyskuntajätevedet Metsä Fibre Oy:n biologiselle jätevedenpuhdistamolle. Uuden biologisen jätevedenpuhdistamon ehtona on uuden biotuotetehtaan rakentaminen. Tehdas on tarkoitus saada käyttöön vuonna 2017 ja investointipäätöstä odotellaan keväälle Päätös on nähtävänä valitusaikana Äänekosken kaupungintalolla, Laukaan kunnanvirastossa ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa. Päätökseen voi hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä. 4. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään (44/2015/1) pidentänyt Äänekosken Energia Oy:n Teräväniemen jätevedenpuhdistamon lupamääräysten määräaikoja. LSSAVI/3257/04.08/2014 Aluehallintovirasto on muuttanut jätevedenpuhdistamon aikaisempaa lupamääräystä nro 1 siten, että uudet käsittelyvaatimukset tulevat voimaan , mikäli puhdistamolla aiotaan käsitellä jätevesiä vuoden 2017 jälkeen. saakka mikäli Suolahden puhdistamolla aiotaan käsitellä jätevesiä jälkeen. Lupamääräystä nro 2 on Aluehallintovirasto muuttanut siten, että puhdistamon laajennus- ja saneeraussuunnitelma on tehtävä

3 mennessä, mikäli jäteveden käsittelyyn liittyvät muut vaihtoehtoiset ratkaisut eivät ole edenneet toteuttamiskelpoisen vaiheeseen. Hakemuksen perusteluna on Äänekosken Energia Oy:n ja Metsä Fibre Oy:n allekirjoittama aiesopimus, jonka voimassaoloaikana osapuolten on tarkoitus neuvotella mahdollisuudesta johtaa Äänekosken kaupungin yhdyskuntajätevedet Metsä Fibre Oy:n biologiselle jätevedenpuhdistamolle. Uuden biologisen jätevedenpuhdistamon ehtona on uuden biotuotetehtaan rakentaminen. Tehdas on tarkoitus saada käyttöön vuonna 2017 ja investointipäätöstä odotellaan keväälle Päätös on nähtävänä valitusaikana Äänekosken kaupungintalolla, Laukaan kunnanvirastossa ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa. Päätökseen voi hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä. 5. Aluehallintovirasto, Tarkastuskertomus 2015/13976 Aluehallintoviraston Työsuojelun vastuualue on toimittanut Äänekosken kaupungille tiedoksi Äänekosken kaupungin kodinhoidon tiimin 1 tiloissa, osoitteessa Hämeentie 1. suoritetun työsuojelutarkastuksen tarkastuskertomuksen. Tarkastuksen yhteydessä on käyty läpi: Työterveyshuollon työpaikkaselvitys Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi Psykososiaalinen kuormitus Väkivallan uhka Käsin tehtävät nostot ja siirrot Työpisteen ergonomia Ulkoalueet Lämpöolosuhteet Työpaikan ilmanvaihto Sisäilman aiheuttama terveysvaara Järjestys ja siisteys Muut käsiteltävät asiat Tarkastuksen jälkeen on sovittu, että tekninen isännöitsijä tekee yhdessä vs. palvelujohtajan kanssa kiinteistön normaalin kunnossapitoon ja rakenteisiin liittyvän kierroksen työtiloissa. 6. Äänekosken kaupunginhallitukselle on saapunut tiedoksi seuraava pöytäkirja: Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän hallitus

4 , klo , kokouksen asialuettelo on mukana oheismateriaalina ja pöytäkirja on nähtävillä kokouksessa. 7. Äänekosken kaupungin lausunto vesienhoitosuunnitelmista vuosille (873/ /2014) Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä edellyttää vesienhoitosuunnitelmien laatimista vesienhoitoalueille, jotka on määritelty valtioneuvoston asetuksessa vesienhoitoalueista. Vesienhoitosuunnitelmissa esitetään vesienhoidon yleislinjaukset, tavoitteet ja toimenpiteet seuraavalle kuuden vuoden aikana tehtävälle vesienhoitotyölle. Valtioneuvosto hyväksyi vuonna 2009 ensimmäiset vesienhoitosuunnitelmat vuoteen Uusi suunnitelmakausi koskee vuosia Keski-Suomen ELY- keskus on pyytänyt lausuntoa Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitosuunnitelmasta vuosiksi Keski-Suomen kunnilta mennessä. Vesienhoitosuunnitelmaan liittyvät asiakirjat ovat olleet nähtävillä kaupungin kirjaamossa ja verkko-osoitteessa: Ympäristölautakunta käsitteli kokouksessaan , 16 laadittua vesienhoitosuunnitelmaa. Asiasta käydyn keskustelun aikana tuotiin esille Keiteleen joidenkin lahtien heikentynyt tila ja Keiteleen arvoa maakuntajärvenä ja keskeisenä virkistysjärvenä uhkaavat kuormitustekijät, kuten turvetuotanto. Kuormituksen vähentämiseen ja lupien valvontaan järven valuma-alueella tulisikin vesienhoidon suunnittelussa ja toimenpideohjelmassa kiinnittää erityistä huomiota. Ympäristölautakunta toteaa, että toistaiseksi toimenpiteet ovat toteutuneet puutteellisesti silloin, kun toimivaa rahoitusinstrumenttia tai riittäviä resursseja ei ole ollut käytettävissä, tai kun säädökset eivät riittävän tehokkaasti ohjaa toimenpiteitä. Muun muassa kunnostamisen ja ennallistamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen, jätevesineuvontaan ja pohjavesien suojelusuunnitelmien laatimiseen tarvitaan valtion rahaa. Johdonmukaista lainsäädäntötyötä ja kohdennettua ja käytännönläheistä ohjausta tarvitaan, jotta vesien tilaa parantavia toimenpiteitä saadaan monipuolisesti ja tehokkaasti käynnistettyä. Omassa toiminnassaan kaupunki voi viranomaisena ja päätöksentekijänä edistää vesiensuojelua vesihuollon suunnittelun tehostamisella, ympäristönsuojelumääräyksillä, kaavoilla ja rakennusjärjestyksellä sekä rajoitetusti ympäristölupiin ja maa-aineslupiin liittyvillä lupamääräyksillä ja valvonnalla. Kohteena voivat olla ainakin verkostojen kehittäminen, pohjaveden suojelu,

5 Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: haja-asutuksen jätevesien käsittely, hulevesien käsittely sekä riskien tunnistaminen ja hallinta. Kaupunki voi omistajana toteuttaa metsänhoidon vesiensuojelua koskevia toimenpiteitä. Vesiensuojelun kannalta on tärkeää säilyttää maakuntajärvi Keiteleen hyvä tila sekä varjella ekologisesti erinomaisessa tilassa olevia vesistöjä kaikelta kuormitukselta. Ympäristölautakunnan lausunto on toimitettu Keski-Suomen Ely keskukselle äänekosken kaupungin lausuntona Kymijoen Suomenlahden vesienhoitosuunnitelmasta vuosiksi Merkitään ilmoitusasiat tiedoksi. Käsittely: Ilmoitusasioiden kohta 2. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös Äänekosken kaupunginvaltuuston , 18 tekemään päätökseen tehdyistä valituksista. Käydyn keskustelun yhteydessä Leila Lindell esitti, että kaupunginhallitus ottaisi asian käsiteltäväkseen seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa ja päättäisi valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Päätös: Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti ottaa kohdan 2. käsiteltäväkseen seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa Kokouksessa päätetään Korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtävästä valituksesta. Muilta osin asiakohdassa käsitellyt ilmoitusasiat merkittiin tiedoksi

Ympäristölautakunta antoi nyt käsittelyssä olevaan vesienhoitosuunnitelmaan liittyvästä valmistelutyöstä (työohjelmasta) seuraavanlaisen lausunnon:

Ympäristölautakunta antoi nyt käsittelyssä olevaan vesienhoitosuunnitelmaan liittyvästä valmistelutyöstä (työohjelmasta) seuraavanlaisen lausunnon: Ympäristölautakunta 16 18.03.2015 Lausunto vesienhoitosuunnitelmista vuosille 2016-2021 873/11.01.01.02/2014 YMPL 16 Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä edellyttää vesienhoitosuunnitelmien

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Teräväniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 2 mukaiselle suunnitelmalle asetetun määräajan pidentäminen, Äänekoski

PÄÄTÖS. ASIA Teräväniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 2 mukaiselle suunnitelmalle asetetun määräajan pidentäminen, Äänekoski PÄÄTÖS Nro 128/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/50/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2013 ASIA Teräväniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 2 mukaiselle suunnitelmalle

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Suolahden jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 3 mukaiselle selvitykselle asetetun määräajan pidentäminen, Äänekoski

PÄÄTÖS. Suolahden jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 3 mukaiselle selvitykselle asetetun määräajan pidentäminen, Äänekoski PÄÄTÖS Nro 129/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/51/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 16.8.2013 ASIA HAKIJA Suolahden jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen 3 mukaiselle selvitykselle

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 22/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 267 Annettu julkipanon jälkeen 16.10.2006 ASIA Ähtärin kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetettujen

Lisätiedot

Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen

Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen Tekninen lautakunta 104 05.11.2014 Kaupunginhallitus 346 17.11.2014 Kaupunginhallitus 85 30.03.2015 Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Ympäristölautakunta Sivut 73-76. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Ympäristölautakunta Sivut 73-76. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Ympäristölautakunta Sivut 73-76 KOKOUSAIKA Torstai 25.6.2015 klo.16.00 16.40. KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2012 1 (8) 389 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto vesienhoidon suunnittelun työohjelmasta, aikataulusta, ympäristövaikutusten arvioimisesta sekä Kymijoen-Suomenlahden

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 1. Kaupunginhallitus. AIKA 30.03.2015 kello 15:05-16:43. PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 1. Kaupunginhallitus. AIKA 30.03.2015 kello 15:05-16:43. PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Kaupunginhallitus AIKA 30.03.2015 kello 15:05-16:43 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 81 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Valitus koski Äänekosken kaupungin ympäristölautakunnan ( , 32) tekemää otsikossa mainittua ympäristölupaa.

Valitus koski Äänekosken kaupungin ympäristölautakunnan ( , 32) tekemää otsikossa mainittua ympäristölupaa. Ympäristölautakunta 54 24.10.2018 Tiedoksiantoasiat YMPLTK 24.10.2018 54 1. Vaasan hallinto-oikeuden päätös koskien Crystone Oy / Syrjän betonin kiinteän betoniaseman ja betonitehtaan ympäristölupaa koskevaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 82/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 62 Asianro 82/00.02.03/2015 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2015 Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tukipalvelut Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä hakee Lepaan yksikön jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamishakemuksen

Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä hakee Lepaan yksikön jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamishakemuksen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Dnro ESAVI/325/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 18.9.2012 ASIA Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymän Lepaan yksikön jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2014 ASIA HAKIJA Avilon Fibres Oy:n viskoosikuitutehtaan ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 ASIA 1 (5) Lohjan kaupungin ympäristölautakunta ASIA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPA- MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta 12.4.2012 73 Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2012 Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2012/2 Dnro ESAVI/211/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2012 ASIA HAKIJA Ponttoni- ja rantalaitureiden rakentaminen Mathildedalin pienvenesatamaan, töiden aloittamista

Lisätiedot

Karttulan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan puhdistamon saneerauksen sekä vuoto- ja hulevesiselvityksen määräaikojen jatkaminen, Kuopio.

Karttulan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan puhdistamon saneerauksen sekä vuoto- ja hulevesiselvityksen määräaikojen jatkaminen, Kuopio. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 38/2012/1 Dnro ISAVI/12/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.5.2012 ASIA HAKIJA Karttulan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan puhdistamon saneerauksen sekä vuoto- ja hulevesiselvityksen

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012

Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 18/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/40/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2012 ASIA Purku & Piikkaus Oy:n purkujätteen käsittelytoimintaa koskevan ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Päätös. Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012

Päätös. Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 Päätös Etelä-Suomi Nro 140/2012/1 Dnro ESAVI/152/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Loimaan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta

Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta Ympla 16.6.2016 89 Riihimäen Metallikaluste Oy:lle on myönnetty ympäristölupa vuonna 2009 (Ympla 29.10.2009 151, Dnro 740/2009). Ympäristöluvan

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 63/2012/1 Dnro ISAVI/26/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 63/2012/1 Dnro ISAVI/26/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 63/2012/1 Dnro ISAVI/26/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 21.8.2012 ASIA HAKIJA Viurusuon turvetuotantoalueen ympäristölupa ja vesilain mukainen poikkeuslupa sekä toiminnan- ja

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Mustaisnevan 27,6 ha:n alueen kuivatusvesien tehostamista koskeva

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus, 7.2.2017 Vesien tilan parantamiseen liittyvät avustukset ELY-keskus voi myöntää ympäristöministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ. Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12.

VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ. Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12. VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12.2016 Riitta Ikäheimo 8.12.2016 1 Aluehallintovirastojen ympäristölupavastuualueet

Lisätiedot

Tiedoksitulleet 1/6 17.08.2015. Tiedoksitulleet. Keuruun yleinen aineisto. Avauspvmväli 19.06.2015-14.08.2015

Tiedoksitulleet 1/6 17.08.2015. Tiedoksitulleet. Keuruun yleinen aineisto. Avauspvmväli 19.06.2015-14.08.2015 Tiedoksitulleet 1/6 Tiedoksitulleet Hakuehto Arvo OTSIKKO Tiedoksitulleet Aineisto Keuruun yleinen aineisto Yksikkö Hallintopalvelut Avauspvmväli 19.06.2015-14.08.2015 Järjestys Numero Keuruun kaupunki

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 68/11/1 Dnro PSAVI/266/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.8.2011 1 ASIA Olostunturin jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Muonio LUVAN HAKIJA Muonion kunta PL 25 99301 MUONIO 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013

Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Kaupunginhallitus 114 25.02.2013 Vastine Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Konnunsuon vankilan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamispäätöksestä Vaasan hallinto-oikeudelle jätettyihin

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 23/10/1 Dnro PSAVI/162/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2010 ASIA HAKIJA Loljunaavan turvetuotannon lopettamiseen liittyvien jälkihoitotoimien vahvistaminen, Keminmaa Vapo Oy PL

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/12/2 Dnro PSAVI/63/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 81/12/2 Dnro PSAVI/63/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 81/12/2 Dnro PSAVI/63/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 10.12.2012 1 ASIA LUVAN HAKIJA Räiskön-, Paskon- ja Leukalanjärven kunnostuksen rakentamisajan pidentäminen, Kemi ja Keminmaa

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA TOIMINNAN SIJAINTI Hikinoro Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011

Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 145/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 54 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Pohjoisnevan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 51/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/47/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2013

PÄÄTÖS. Nro 51/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/47/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2013 PÄÄTÖS Nro 51/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/47/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.4.2013 ASIA Metsä Board Oyj:n kemihierretehtaan toimintaa koskevan ympäristöluvan määräyksen 6 määräajan

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen

Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen Tekninen lautakunta 104 05.11.2014 Kaupunginhallitus 346 17.11.2014 Ympäristölautakunta 87 17.12.2014 Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu LÄNSI SUOMEN PÄÄTÖS YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 14/2006/1 Dnro LSY 2006 Y 138 Helsinki Annettu 29.5.2006 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukaisesta, koetoimintaa Raision kaupungin jätevedenpuhdistamolla

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn energiatehokkuusselvityksen määräajan

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 115 Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 13a kohta

Ympäristönsuojelulain 115 Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 13a kohta Etelä-Suomi Päätös Nro 42/2011/2 Dnro ESAVI/126/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2011 ASIA Jokioisten kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä nro 18/2010/2 puhdistamon tehostamista

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011

Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 Etelä-Suomi Päätös Nro 181/2011/4 Dnro ESAVI/51/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 2.9.2011 ASIA HAKIJA Strömman kanavaan merialueelle asennettavia valokaapelien suojaputkia koskevan Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 111/2014/2 Dnro ESAVI/46/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 26.6.2014 ASIA Vehkataipaleen kanavan kunnostusta koskevassa Itä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro 66/10/2

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012

PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Saimaan Jaaninveden Varmavirtaan sekä töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 34/2011/1 Dnro LSSAVI/395/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2011. Länsi- ja Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue

PÄÄTÖS Nro 34/2011/1 Dnro LSSAVI/395/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2011. Länsi- ja Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue Länsi- ja Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 34/2011/1 Dnro LSSAVI/395/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2011 ASIA Viitasaaren kivenjalostuslaitoksen ympäristölupa, Viitasaari HAKIJA

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 65/2014/2 Dnro ESAVI/195/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2014 ASIA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevassa Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

Kaapeleiden rakentaminen Pyhäkosken ja Pyhäkosken kanavan ali, Mäntyharju

Kaapeleiden rakentaminen Pyhäkosken ja Pyhäkosken kanavan ali, Mäntyharju Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 59/2014/2 Dnro ISAVI/21/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2014 ASIA Kaapeleiden rakentaminen Pyhäkosken ja Pyhäkosken kanavan ali, Mäntyharju HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy HAKEMUS

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 1 ASIA VR-Yhtymä Oy:n Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin ympäristölupapäätöksen PPO-2003-Y-20-111 rauettaminen,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Haitikeitaan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Oikaraisen sillan rakentamista ja Hanniojan uoman siirtämistä koskevan aluehallintoviraston päätöksen

Lisätiedot

Jälkeen Hakemus on toimitettu ympäristölupavirastoon

Jälkeen Hakemus on toimitettu ympäristölupavirastoon LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 25/2007/1 Dnro LSY-2007-Y-119 Annettu julkipanon Jälkeen 20.6.2007 ASIA HAKIJA Hakemus Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 9/2007/1 täytäntöönpanemiseksi

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen, PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2

Lisätiedot

Piuharjunnevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan muuttaminen Karpatinnevan lisäalueella, toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta, Kyyjärvi

Piuharjunnevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan muuttaminen Karpatinnevan lisäalueella, toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta, Kyyjärvi Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 151/2013/1 Dnro LSSAVI/94/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 ASIA LUVAN HAKIJA Piuharjunnevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan muuttaminen Karpatinnevan lisäalueella,

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Länsi-Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Joutsan Kuljetus Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden käsittelyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011

PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011 HAKIJA Säviän vesiosuuskunta ASIA Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Nilakan Kärväslahteen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 112/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-315 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 112/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-315 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 112/2009/2 Dnro LSY-2009-Y-315 Annettu julkipanon jälkeen 23.12.2009 ASIA Hakemus Neste Oil Oyj:n Naantalin öljynjalostamon toimintaa koskevan ympäristöluvan

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

03.12.2015. Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä

03.12.2015. Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä Etelä-Savo Mikkeli 03.12.2015 Dnro ESAELY/1237/2014 Viite: Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoidon järjestämisestä KUULUTUS Valtioneuvosto hyväksyi istunnossaan 3.12.2015 vesienhoitoalueiden

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 101. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 101. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 35/2014/1 Dnro ESAVI/287/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA FinnHEMS Oy:n ympäristönsuojelulain 101 :n mukainen hakemus Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin

Lisätiedot

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010

Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Päätös Nro 6/2011/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/94/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 25.1.2011 ASIA HAKIJA Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 110/08/1 vesi- ja viemärijohtojen rakentamiselle

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Raija Jääskelä, Julkishallinnon ryhmä Kokkolan toimipaikka, Torikatu 40, 67100 Kokkola raija.jaaskela@avi.fi Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Tikkalansalmen raittisillan rakentamisajan jatkaminen, Sotkamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa

Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 36/2014/2 Dnro ISAVI/4/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2014 ASIA HAKIJA Naarajoen Naarakosken kalataloudellisen kunnostuksen jatkoaikahakemus, Lieksa Ruunaan kalastusalue

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Päätös Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Dnro ESAVI/192/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA Köyliön kunnan hakemus Kepolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi, Köyliö.

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee Fingrid Oyj:n Kilpilahden kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupapäätöksessä

Hakemus, joka koskee Fingrid Oyj:n Kilpilahden kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupapäätöksessä Etelä-Suomi Päätös Nro 136/2014/1 Dnro ESAVI/79/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 3.7.2014 ASIA Hakemus, joka koskee Fingrid Oyj:n Kilpilahden kaasuturbiinilaitoksen ympäristölupapäätöksessä No YS

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 68/12/2 Dnro PSAVI/14/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 68/12/2 Dnro PSAVI/14/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖS Nro 68/12/2 Dnro PSAVI/14/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2012 1 ASIA Rautuvaara-Hannukaisen kaivosalueen jälkihoitosuunnitelman määräajan jatkaminen, Kolari LUVAN HAKIJA Rautaruukki

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 38/2008/1 Dnro LSY 2008 Y 150 Annettu julkipanon jälkeen 19.8.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Maakaasuputken rakentaminen Hiidenveden alitse ja töiden aloittaminen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, liikenne ja infrastruktuuri Etelä-Suomi Päätös Nro 1/2011/4 Dnro ESAVI/494/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston 13.12.2006 antamassa päätöksessä nro 173/2006/3 rakentamistöiden

Lisätiedot

VASTINE LIITTYEN ALUEHALLINTOVIRASTON TYÖSUOJELUTARKASTUKSEEN TAYS NEUROKIRURGIAN OSASTOLLA VO6A JA KORVA- JA SUUSAIRAUKSIEN OSASTOLLA VO6B

VASTINE LIITTYEN ALUEHALLINTOVIRASTON TYÖSUOJELUTARKASTUKSEEN TAYS NEUROKIRURGIAN OSASTOLLA VO6A JA KORVA- JA SUUSAIRAUKSIEN OSASTOLLA VO6B Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue VASTINE LIITTYEN ALUEHALLINTOVIRASTON TYÖSUOJELUTARKASTUKSEEN TAYS NEUROKIRURGIAN OSASTOLLA VO6A JA KORVA- JA SUUSAIRAUKSIEN OSASTOLLA VO6B 6.11.2018. Alla eriteltyinä

Lisätiedot