Korttelirastit, Otaniemi, Tulokset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Korttelirastit, Otaniemi, Tulokset 01.03.2015"

Transkriptio

1 Korttelirastit, Otaniemi, Tulokset Lumen alta paljastuneet kadut, varsin mukava sää ja hyvät kulkuyhteydet houkuttelivat paikalle karttojen menekin perusteella lähemmäs 350 suunnistajaa eli kauden ennätysmäärän. Kävijämäärä yllätti positiivisesti myös karttavastaavan, joten 6km ja 9km kartat valitettavasti loppuivat onneksi kaikki paikalle tulleet pääsivät kuitenkin jonkin kartan avulla maastoon. Tulospalvelu oli nurin n. 10 minuuttia, mutta lopulta suurin osa sai virallisen ajanoton mukaiset tulokset. Ratamestarikaksikkona hääräsivät Salla Laitinen (ratasuunnittelu) ja Heini Saarimäki (valvonta, kielletyt alueet, kartat). Kommentit radoista ja tapahtumasta: heini.saarimaki(ä)espoonakilles.fi. 3 km (Lähti: 42, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Lauri Mäkelä Pekka Kallio EsAk Laila Escartin Sorjonen EsSu Oskari Pentinen EsSu Mika Seppälä RR Hanna Grannabba OKT Kaisla Seppälä RR Antti Laatu HS Inkeri Sippo Pihkan Seppo Saario MSParma Maria Rytioja Jaana Klinga Siiri Sorjonen Jaana Lerssi Uskelin Lauri Klinga Reino Hotti HS Jorma Helin Jyry Jenni Lappi EsSu Eila Pekkarinen KeU Fanni Määttälä EsSu Joonas Meuronen HS Essi Lappi EsSu Martti Immonen Ada Kero OK Niclas Ekwik Lynx Tapio Lauren HS Anna Elovaara Salmi HS Eero Salmi HS Saija Toivola RaVa Rami Niemistö IK Örnen Erkki Kaistala Pihkan Maija Kuisma Toivo Vanhala Pihkan Essi Multala RR Tuomas Multala RR Matti Saario HS Ulla Finnilä Seitajoki Jyry Teemu Penttilä EsAk Lilli Heikinheimo

2 40. Aulis Boström Paul Söderlund HyRa Joshua Kontinen km (Lähti: 116, Keskeytti: 3, Hylätty: 0) 1. Krista Lahtinen HS Kimmo Berg EsAk Suvi Ylikylä RasKa Saku Ylijoki EsSu Mari Seppänen SV Juhani Tarvainen PiTa Mikko Kuusela Tuomas Pasanen Mika Ovaskainen Jyry Juho Pietilänaho Maria Lerssi EsAk Mikko Moilanen Aalto Vesa Mäntylä EsAk Ada Forman Pekka Ilmakunnas Mikko Syrjälahti RaVi Keijo Hämäläinen Anders Wallin Karoliina Ketola EsAk Ville Klinga LS Elina Syrjälahti Jenni Minkkinen Laura Ryynänen Pihkan Taneli Kivistö Pauliina Lankinen HS Sim Siitonen Kimmo Virtanen Lotta Tuomimäki HS Suvi Heikkilä Lynx Risto Lintula Kohta löytyy Janne Hellberg Seppo Kuokkanen Pihkan Katri Salo HS Elina Jääoja Virtanen Matti Kaasalainen HS Paavo Rynkkö Heikki Frilander Trian Tapio Hyttinen Pihkan Panu Kantola Mauri Tolvanen LeSi Klausveikko Oinonen Laura Matilainen EsSu Leena Tuuminiemi HS Lasse Saari Emilia Tala HS Marko Luhtala Kohta löytyy Riikka Rajamäki HS Venla Salonen Pertti Valtee HS Harri Tolvanen Pihkan Vesa Hurskainen EsAk Timo Herranen Jyry

3 52. Iiro Virrankoski EsSu Niina Tupitsa HS Jukka Aunula Jyry Elina Rauhala Mikaela Ekwik Lynx Mikko Määttälä EsSu Juulia Tala HS Tapio Rauhala Seppo Vänttinen EsSu Kari Ovaskainen Örnen Unto Kanerva Jyry Pekka Elomaa EsSu Veikko Savolainen Pihkan Ove Nilsson RaHa Emil Laaksonen EsSu Reijo Wastimo Pihkan Veli Matti Kyckling HS Mervi Saario Pekka Lappalainen HS Tiina Andersen EsAk Suvi Rinta Kiikka Jyry Petri Tapio Hanna Vehkamäki RaHa Anneli Bergström EsSu Simo Luoma Pihkan Kaija Heinonen Pihkan Kristina Kettunen RaHa Mikko Parjanne EsSu Olavi Aho HS Jenni Puupponen Petri Kuisma EsAk Susanna Kuisma Matti Mäkinen Mesik Helena Luoma Pihkan Helena Arlander Tarja Andelin LaTa Elina Mäkisimola EsSu Eeva Tanska EsSu Helena&Henrik Matti Heikinheimo HS Elli Suntioinen Heli Heilimo RR Pekka Syväterä RiSu Lasse Mäkinen RaHa Gunnel Lindeman HS Kirsi Ziegler EsAk Reijo Seitajoki Jyry Heikki Lepistö HS Kaisa Tikka RaHa Hillevi Syväterä RiSu Inka Ruotsalainen Sakari Kauhanen Päivi Sippola Lynx Tuire Laine Pihkan Maarit Laine Pihkan Jaana Mäkinen Leena Paatero Ei aikaa Joni Koskinen Ei aikaa Anni Karhunen Ei aikaa Pinja Koskinen Ei aikaa Kesk Mariaana Andelin LaTa Keskeytti Anneli Ajander Ei aikaa Kesk Kaisa Sten Pihkan Keskeytti Juhani Sippola Ei aikaa Kesk Johanna Määttälä EsSu Keskeytti

4 9 km (Lähti: 64, Keskeytti: 1, Hylätty: 0) 1. Leena Myllys HS Olli Ranta HlS Kasper Niemi HS jouko Jylhä Rauno Ratilainen VeVe Johanna Pensas Maajärvi Topias Niemi HS Seppo Lamminmäki Tero Lehto MSParma Jarmo Koskela OK Ville Koskenvuo Minna Sankari EsSu Pekka Nykänen Harri Vänttinen EsSu Sanna Andelin LaTa Joona Malmi HS Markku Lahti LeSi Patrik Levlin Solf Julia Himilä RR Pasi Himilä KaRa Terhi Jouhiainen RaHa Lauri Kekoni HS Hanna Talvioja RaHa Marjut Varpula EsSu Eija Rantala HS Raino Lampinen HS Tuomo Pihlainen Tuuli Heikkilä Lotta Oinonen Tony Hellstedt RaHa Juha Ojala RaHa Renne Tergujeff Hannele Alander Erik Lönnfelt OK Marja Liisa Autti EsSu Lauri Laajaniemi RR Juha Sepponen Juhani Nippala Jyry Veikko Tikka MeKo Heli Murto RR Erno Puupponen EsSu Pekka Suvitaival MU Risto Uljas Jyry Simo Pöyhönen Raus Kimmo Tikka RaHa Jarmo Rantala MeKo Reino Kaario Taina Shemeikka HPV Samuli Lång Laura Hakulinen EsSu Jukka Leinonen Pihkan Patrik Backlund NOK Asko Juvonen Harri Kauppinen RaHa Ari Kyöstilä RaVa

5 56. Eliisa Ryynönen Tapio Ojala RR Seppo Terävä XYZ Heikki Helevä Kristiina Ahlqvist Raus Ville Asikainen XYZ Leo Tolvanen Ei aikaa Heidi Strang HyRa Ei aikaa Kesk Miika Tala HS Keskeytti 12 km (Lähti: 36, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aleksi Pavilainen HlS O P Holttinen Tero Heikkilä PR Pontus Backlund NOK Jaakko Pyykönen Tuomas Maisala Jyry Tuomas Tala HS Matti Huttunen Pihkan Patrik Väisänen Lauri Kleemola Lynx Henri Jääskeläinen SiiRa Manu Mutka TuMe Mikko Kuusinen HS Pekka Hakulinen EsSu Antti Salmi HS Jussi Leskinen MSParma Tuomo Kauppinen HyRa Jani Lehmuskoski EsAk Samuli Ketola Eero Mänty HirvHe Pertti Tuomi AskU Mikael Fogelholm Hanna Vuorela EsAk Lauri Kauppila Tuomas Ojanen Tio Rättens Män Mikko Kero Markku Nieminen Mikko Nieminen David Farkas HS Harri Karling Pihkan Tero Uusitalo EsAk Marja Rantanen Tuomo Puustinen Pihkan Tanja Nyholm KaRa Ilkka Ojapalo RR Paula Havu Ei aikaa

Korttelirastit Hakaniemi 15.02.2015

Korttelirastit Hakaniemi 15.02.2015 Korttelirastit Hakaniemi 15.02.2015 Aurinkoinen hieno talvipäivä Hakaniemen rannassa, 8 astetta pakkasta, tyyntä. Vieressä pilkkimiehet vetelivät ahvenia jäälle. Kartat riittivät hyvin, virallinen osallistumiskirjaus

Lisätiedot

Eläintarha Tulokset

Eläintarha Tulokset Eläintarha Tulokset 15.01.2012 12 km 10.7 km (Lähti: 21, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Teemu Väre 57 2. Miika Suominen 58 3. Tuomas Maisala 1.00 4 AriPekka Joensuu 1.02 5. Jussi Leskinen 1.07 6. Tomi Mäkelä

Lisätiedot

Korttelirastit, 3.1.2016, Otaniemi, Tulokset

Korttelirastit, 3.1.2016, Otaniemi, Tulokset Korttelirastit, 3.1.2016, Otaniemi, Tulokset Korttelirastit jatkuivat tuulisessa pakkassäässä Otaniemen ja Tapiolan tiheästi rakennetulla alueella. Karttoja meni noin 300, mutta moni suunnisti ilman ajanottoa

Lisätiedot

Tulokset km. 3km6km9km12kmOmarata

Tulokset km. 3km6km9km12kmOmarata Tulokset 22.02.2015 Heurekan korttelirasteilla suunnistajia tuulisessa kosteassa talvikelissä yli 240. Lumet alkavat huventua metsäsaarekkeista, muutamat polut peilijäässä. Ratamestarina: Juha Skinnari

Lisätiedot

Tulokset Kortteli 3km 3 km. Kortteli 6km 6 km. Kortteli 3km 3 km Kortteli 6km 6 km Kortteli 9km 9 km Sprintti 2km 2 km Sprintti 3km 3 km

Tulokset Kortteli 3km 3 km. Kortteli 6km 6 km. Kortteli 3km 3 km Kortteli 6km 6 km Kortteli 9km 9 km Sprintti 2km 2 km Sprintti 3km 3 km Tulokset 27.03.2016 Kortteli 3km 3 km (Lähti: 23, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Pekka Nykänen 22.58 2. Topias Uusitalo EsAk 26.52 +3.54 3. Tero Uusitalo EsAk 27.57 +4.59 4. Johanna Määttälä EsSu 29.17 +6.19

Lisätiedot

Tulokset 08.03.2015. Sprintti. Sprintti3kmSprintti+3kmSprintti+6kmSprintti+9km6km9km. Sprintti3kmSprintti+3kmSprintti+6kmSprintti+9km6km9km

Tulokset 08.03.2015. Sprintti. Sprintti3kmSprintti+3kmSprintti+6kmSprintti+9km6km9km. Sprintti3kmSprintti+3kmSprintti+6kmSprintti+9km6km9km Tulokset 08.03.2015 Korttelirastit päästiin juoksemaan tällä kertaa pääosin sulilla teillä. Sää oli tihkusateinen ja tuulinen lämpömittarin näyttäessä noin neljää astetta. Tuloksiin saatiin yhteensä 235

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Tulokset km. 6km. 3km6km9km12kmOmaRataSprinttiosuus. 3km6km9km12kmOmaRataSprinttiosuus

Tulokset km. 6km. 3km6km9km12kmOmaRataSprinttiosuus. 3km6km9km12kmOmaRataSprinttiosuus Tulokset 28.12.2014 Korttelirasteilla Myyrmäessä suunnistajia noin 200. Pilvinen talvipäivä, pakkasta 8 astetta. Maastossa noin 10 cm kevyttä lunta. Ratamestarina: Harri Tolvanen. Huom! 9km maalirasti

Lisätiedot

Tulokset km. 3km6km9km12kmOmarata

Tulokset km. 3km6km9km12kmOmarata Tulokset 14.12.2014 Vaaralan korttelirasteilla suunnistajia hieman yli 200. Pilvinen päivä, leuto nollakeli. Maastossa hieman lunta. Ratamestariryhmä: E Tiittanen, T Puustinen ja J Jumppanen. Löytötavaroita:

Lisätiedot

Tulokset km. 3km6km9km12kmSprinttiosuus 3 km

Tulokset km. 3km6km9km12kmSprinttiosuus 3 km Tulokset 11.01.2015 Korttelirasteilla Korsossa suunnistajia noin 190. Talvipäivä, pakkasta 5 astetta ja hieman tuulta. Maastoon edellisyönä satanut yli 10 cm lumikerros myös hieman hiljensi vauhtia. Ratamestarina:

Lisätiedot

Korttelirastit, , Haukilahti, Tulokset

Korttelirastit, , Haukilahti, Tulokset Korttelirastit, 28.2.2016, Haukilahti, Tulokset Korttelirastit pidettiin tällä kertaa Haukilahdessa aurinkoisessa alkukevään tunnelmassa. Tulospalvelulla oli alussa hieman tietokoneongelmia, mutta valtaosa

Lisätiedot

Tulokset Hakaniemi 14.02.2016

Tulokset Hakaniemi 14.02.2016 Tulokset Hakaniemi 14.02.2016 Tuhnuinen talvipäivä, +1 astetta, tihkua, loskaa ja märkää. Suorituksia kirjattiin virallisesti 297 ja karttoja kului 356 kpl. Merihaan kaksitasoisuus yllätti monia. Kallion

Lisätiedot

Korttelirastit, Leppävaara , Tulokset

Korttelirastit, Leppävaara , Tulokset Korttelirastit, Leppävaara 24.01.2016, Tulokset 24.1. korttelirastit suunnistettiin lumipyryn seassa Aimo Ruohoniemen radoilla. Tulokset päivitetty 25.1.2016. Kommentit tuloksista matti.vaaja ät aalto.fi

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Laura ja Unna Kalakoski. Maunula Sari ja Valtonen Tuukka. 5km 5.35 km

Laura ja Unna Kalakoski. Maunula Sari ja Valtonen Tuukka. 5km 5.35 km Tulokset 05.01.2014 Pilvinen ja välillä sateinen loppiaisaatto, lunta ei missään, +4 C. Lähes 300 suunnistajaa (280 myytyä karttaa) yllätti järjestäjät talven osanottoennätyksellä Myyrmäen kortteleissa.

Lisätiedot

Korttelit Kruunuhaka 20.01.2013

Korttelit Kruunuhaka 20.01.2013 Korttelit Kruunuhaka 20.01.2013 Rasteja suosi erinomainen talvisää 10 astetta pakkasta ja aurinko paistoi. Ensimmäistä kertaa suunnistettiin Kruunuhaassa. Krunikan sprintistä on omat tulokset niille, jotka

Lisätiedot

Suunnistava Uusimaa AM parisprinttiviesti 2013

Suunnistava Uusimaa AM parisprinttiviesti 2013 Parisprinttiviesti, aluemestaruus H21 Lähti : 7 Keskeytti : 0 Hylätty : 4 1 Lynx 1 1.19.23 1. osuus Tom Asklöf 19.21 3 2. osuus Mikke Maronen 20.32 39.53 3 3. osuus Tom Asklöf 17.10 57.04 2 4. osuus Mikke

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Korttelirastit Pohjois-Tapiolassa 29.03.2015 Tuloksia

Korttelirastit Pohjois-Tapiolassa 29.03.2015 Tuloksia Korttelirastit PohjoisTapiolassa 29.03.2015 Tuloksia Muutaman lämpöasteen vallitessa pilvipoutaisessa säässä suunnistettiin kauden viimeiset Talvikorttelit PohjoisTapiolassa. Sprintin ratamestaroi Kimmo

Lisätiedot

TALVIKORTTELIT Vermo

TALVIKORTTELIT Vermo TALVIKORTTELIT Vermo 2015 01 04 Ratamestari Aimo Ruohoniemi Talvikorttelikausi jatkui Vermosta käsin Leppävaaran Sisun Leppävaara Perkkaa Vermon sprinttisuunnistuskartalla. Tuloksia kirjattiin yhteensä

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Ijas Markku Raus 29: Pöyhönen Simo Raus 30:43 Hyl Riissanen Jani EsAk

Ijas Markku Raus 29: Pöyhönen Simo Raus 30:43 Hyl Riissanen Jani EsAk SUUNNISTAVA UUSIMAA AM HISU SPRINTTI 2013 Kerava, Keinukallio 19.1.2013 LOPPUTULOKSET H21 (Lähti: 5,Keskeytti: 0,Hylätty: 0) 1 30641 Saarinen Juho MU 14:56 2 12465 Ahti Niklas EsSu 17:10 3 7742 Vesanto

Lisätiedot

Korttelirastit Tikkurila

Korttelirastit Tikkurila Korttelirastit 25.03.2012 Tikkurila Ratamestari: Sami Kääriäinen Sää nollassa tai hieman plussalla. Kova tuuli ja yöllä satanut parin sentin lumikerros haittasivat hieman menoa Ratamestarilta hatunnosto

Lisätiedot

Korttelirastit Itä-Hakkilassa

Korttelirastit Itä-Hakkilassa Korttelirastit 08.01.2012 Itä-Hakkilassa Railakas talvipäivä, pakkasta hieman yli 10 astetta, osallistujia yhteensä 206 Järjestäjinä: Jarmo Jumppanen, Tuomo Puustinen, Heimo Jumppanen Järjestäjien rakentaessa

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Tulokset km. 9km. 12km9km6km3km12kmpyöräsuunnistus9kmpyöräsuunnistusOmaRata

Tulokset km. 9km. 12km9km6km3km12kmpyöräsuunnistus9kmpyöräsuunnistusOmaRata Tulokset 22.03.2015 Korttelirastit juostiin tänään sulilla Kuninkaanmäen ja Itä-Hakkilan teillä ja poluilla. Muutamia rasteja bongattiin metsän puolelta. Virallisia kirjauksia yhteensä 273, karttoja meni

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Korttelirastit Ylästössä 26.01.2014

Korttelirastit Ylästössä 26.01.2014 Korttelirastit Ylästössä 26.01.2014 Lähtijöitä lähtölistasta laskettuna 255 kpl. Pilvinen talvipäivä, pakkasta noin 7 astetta, lunta muutama sentti. Ratamestarina toimi Sami Kääriäinen, palautetta voi

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Satakunnan mestaruusviestit HS-alueviestit su Hiihtotapa: Perinteinen

Satakunnan mestaruusviestit HS-alueviestit su Hiihtotapa: Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan mestaruusviestit HS-alueviestit su 15.2.2015 Hiihtotapa: Perinteinen Satakunnan Pm- ja HS-alueviestit 15.02.2015, Noormarkku N10 - (2 + 2 + 2 km) 1. 10 Rasti-Lukko 33.13,4 Osuus

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP

Ilmaolympiapistoolin SM 2011 Ellivuori IOP Sarja: Y F1 F2 F3 F4 FIN TOT NAP 1 Saari Jussi P-HA 49 48 47 47 47 46 284 46 48 47 48 45 46 280 564 12 47 47 46 43 183 747 15 2 Kimpimäki Teijo JjA 46 48 45 47 46 49 281 45 47 46 47 48 49 282 563 9 45

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 1 65 233 2. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 2 60 219 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 9 45 215 4. Hakkarainen

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 100 100 99 97 100 99 595 45x 2. Mikko Luoma KokMAS 93 94 93 93 97 94 564 18x 3. Markku Niemi AlavA 96 91 91 94 97 91 560 19x 4. Markku Haukkala HSA 93

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Seniorit 50. Reijo Ahokas Haku-Tikka os. Kari Koskiranta Tillikka DC Kari Koskiranta Tillikka DC 2. Reino Eskonen Skan-Tikka 3

Seniorit 50. Reijo Ahokas Haku-Tikka os. Kari Koskiranta Tillikka DC Kari Koskiranta Tillikka DC 2. Reino Eskonen Skan-Tikka 3 Reijo Ahokas Seniorit 5 4 os. Kari Koskiranta Tillikka DC 5 Kari Koskiranta Tillikka DC Reino Eskonen Skan-Tikka Aulis Ilmonen KSD Reino Eskonen Skan-Tikka (,4,8) Reino Eskonen Skan-Tikka Lauri Pöyhönen

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA

Äänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA Salon kaupunginvaltuusto Dnro 117/12.06/2016 7.3.2016 Äänestysluettelot 17, varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 Äänestys 17 Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = (n)

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

Vanha kenttä: 1987-1992

Vanha kenttä: 1987-1992 JYVÄS-GOLF HOLE-IN-ONE 1978-2010 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä 6

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT 1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009

Imatran Keilailuliitto ry veteraanisarja 2009 Sivu 1 Joukkue Liitto Yhteensä O V T H KA Paras Ero Tilanne 1 6. 8164 15 7 1 7 544.27 610 2 12. 8151 15 11 0 4 543.40 658-13 3 1. 8151 15 10 1 4 543.40 623-13 4 4. 8091 15 7 1 7 539.40 629-73 5 3. 8087

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51.

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51. SEASON CLOSING RACE 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko :11.69 PC YLI-OJANPERÄ Matti :12.28 PD JÄÄSKELÄINEN Eero :12.68 ITKONEN Petri :13.04 PELTONIEMI Harri :13.17 PE11 HAUTAMÄKI

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

Seuranmestaruusottelu Pihkaniskat >< Keravan Urheilijat

Seuranmestaruusottelu Pihkaniskat >< Keravan Urheilijat Seuranmestaruusottelu 23.8.2010 Pihkaniskat >< Keravan Urheilijat H21 5.8 km Pihkan KeU (Lähti: 13, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Tuukka Ryynänen 42.00 7 2. Petteri Muukkonen 44.38 +2.38 5 3. Ilkka Juutilainen

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus

Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18, Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17, Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Marja-Leena Ukkonen LepU 17,15 24.5.2013 Leväniemi 3 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 4 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Eräluettelo IOP SM 2015

Eräluettelo IOP SM 2015 Eräluettelo IOP SM 2015 Erä 1 klo 11 00, II osa klo 11 40, joht. Torikka, tulkkaa Huhtamäki, kirjaa Lamberg A 1.Sorri Tarja SA N A2. Sand Marju, SUA N A3. Niemi Heli IU N A4. Wolkoff Olga ESA N A5. Kivistö

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata

Matkakohtaiset ennätyskokeet, to , Seinäjoki 400 m track Open air. Final Results m Iso rata. Final Results m Iso rata Final Results - 100 m Iso rata 1 26 YLI-OJANPERÄ Maija SU 3 I 12,10 60,500 2 1 ALA-LIPASTI Kirsi SU 3 O 12,32 61,600 1,100 3 7 HYTTINEN Saana SU 2 O 12,68 63,400 2,900 4 8 HYTTINEN Tuuli SU 2 I 13,43 67,150

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti 2.8.2017 Ylivieskan Kuula H21 : 2,8 km Lähti: 9, Keskeytti: 0, Hylätty: 1 1. 3 Koirikivi Anssi RasTiimi 11:37 +0 2. 5 Ketonen Miikka Kokkolan Suunnistajat 11:54 +17 3. 9 Poutanen

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21 H21 1 Hannu Numminen Espoon Kunto 47.32 2 Esa Karjalainen TietoEnator 48.07 3 Niko Torvela Espoon Kunto 48.21 4 Risto Vilkki Espoon Kunto 53.20 5 Markku Syrjälä TietoEnator 55.16 6 Janne Mörsky Tekla 143.49

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Tulokset

SEASON CLOSING RACE Tulokset SEASON CLOSING RACE Tulokset 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ, Mikko 11,69 C-pojat YLI-OJANPERÄ, Matti SU 12,28 E D-pojat JÄÄSKELÄINEN, Eero SU 12,68 E ITKONEN, Petri SU 13,04 E PELTONIEMI,

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

SM Darts Hotelli Sommelo, Kuusankoski

SM Darts Hotelli Sommelo, Kuusankoski SM Darts.-..9 Hotelli Sommelo, Kuusankoski Juniorit 8-v (). Joonas Heiskanen KSD. Juuso Raittila KSD.-4. Aliisa Koskivirta Tuomas Tikka Willy's DC Juniorit -v. (4). Juuso Raittila KSD. Joonas Heiskanen

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot