ANSIOLUETTELO
|
|
- Ada Turunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ANSIOLUETTELO Ars-Häme ry perustettiin v ajamaan kantahämäläisten taiteilijoiden ammatillisia ja taloudellisia etuja. Yhdistysrekisteriin se merkittiin Alkuvaiheiden toimijoista mainittakoon mm. Reino Vihinen, Kalle Siukola, Olavi Vaarula, Väinö Merilä, Jaakko Veuro, Erkki Mikkola, Ossi Voutilainen, Tellervo Töyry, Ahti Isomäki, Karijuhani Tolonen, Anneli Sipiläinen, Aura Jylhä-Vuorio, Annu Eklund, Egon Meuronen, Martti Mertanen ja Ilkka-Juhani Takalo-Eskola. Vuoden 2015 hallituksen kokoonpano: Puheenjohtajana valotaiteilija Juha Rouhikoski, Hämeenlinna muut hallituksen jäsenet: kuvataiteilija Sirpa Haapaoja, Janakkala, taidemaalari Samuli Laurinolli, Hämeenlinna, taidemaalari Katri Stenberg, Hämeenlinna, kuvanveistäjä Anssi Taulu, Hämeenlinna ja tekstiilitaiteilija Jana Vyborna-Turunen, Riihimäki. Vuonna 2015 yhdistykseen kuuluu 95 ammattitaiteilijaa Hämeen alueelta. Yhdistyksellä on tällä hetkellä palkattua työvoimaa 1 kokopäiväinen toiminnanjohtaja Sirpa Taulu, 1 osa-aikainen taidelainaamohoitaja Harri Moilanen, 1 osa-aikainen näyttelysihteeri Heidi Lappalainen ja 1 osa-aikainen asiakaspalveluvastaava. Näyttelytoimikunta 2016 näyttelyvalinnat: taidemaalari Samuli Laurinolli, taiteen tohtori, kuvataiteilija Mika Karhu, kuvanveistäjä Simo Ripatti, taidehistorioitsija-taidekuraattori Maaria Niemi ja taiteilijaprofessori, valokuvataiteilija Marjukka Vainio Näyttelytoiminta GalleriaKONE aloitti toimintansa Verkatehtaalla. Näyttelyt vuonna 2014: Jussi Juurinen, Maria Laine, Tiia Matikainen, Jussi Meuronen, Jari Männistö, Anniina Vainionpää, Hämeenlinnan kameraseura, kuraattorina Terho Aalto, Maku-projekti, Edwina Goldstone ja Jaakko Autere, Jana Vyborna-Turunen, Anssi Törrönen, Olli Larjo & Katri Stenberg, Matti Kuronen, Soili Talja Näyttelytoimikunnan vuoden 2015 valitsemat GalleriaKONEen näyttelyt: Sanna Haimila,Tornio; Johanna Lemettinen, Lahti; Ars-Häme 40-vuotisjuhlanäyttely, Mikko Rantanen, Nummi-Pusula; Johanna Ilvessalo, Helsinki; Henna Aho&Ville Laaksonen, Turku; Venäjä-yhteistyö: Pihkovasta PskovArt; Jukka Teittinen, Hämeenlinna; Vehosalo-Vainio- Nevalainen, Helsinki; Juhani Koivumäki, Helsinki; Pia Kousa, Helsinki; Vilja Tamminen ja Sampsa Ertamo, Riihimäki-Hämeenlinna; Suvi Härkönen, Pori. Yhteisnäyttelyt: Tulossa: 2015 Ars-Häme ry:n 40-vuotisjuhlanäyttely. Hämeenlinnan taidemuseo ja GalleriaKONE. Kuraattoreina kuvataiteilija Marjatta Oja ja muusikko Asko Keränen. Menneet: 2014 PskovArt, Pihkova, Venäjä: Korki -yhteisnäyttely: Kirsi Jokelainen, Johannes Kangas, Riitta Kopra, Pekka Kröger, Tuija Lampinen, Salla Laurinolli, Samuli Laurinolli, Tiina Nevalainen, Pilvi Ojala, Anssi Taulu ja Mirva Valvanto 2013 Knipsu. Bergen, Norja, yhteistyössä kuraattoreiden Maya Øklandin ja Hilde Jørgensenin kanssa Into the Woods: Maija Helasvuo, Anneli Sipiläinen, Antti Oikarinen, Jussi Goman, Pilvi Ojala, Veijo Ulmanen, Anssi Taulu, Edwina Goldstone 2013 Teosvälitys: GalleriaKONE 2013 GalleriaKONE, Hämeenlinna ARS-Häme KESÄ'13: Kaisu Aro, Riitta Förström, Heli Huotala, Ismo Hyvärinen, Ahti Isomäki, Olli Isomäki, Mari Isotalo, Kirsi Jokelainen, Aura Jylhä-Vuorio, Johannes Kangas, Tuija Lampinen, Samuli Laurinolli, Salla Laurinolli, Juha Meuronen, Mikko Mikkola, Kalle Mustonen, Tiina Nevalainen, Pilvi Ojala, Jouni Pajavuori, Jouko Pullinen, Katri
2 Stenberg, Anne Tamminen, Katja Taskinen, Anssi Taulu, Jukka Teittinen, Anniina Vainionpää, Mirva Valvanto, Juha Veltti, Jana Vyborna-Turunen 2013 Galerie TOOLBOX. Berliini Wavering View: Ismo Hyvärinen, Salla Laurinolli, Anne Tamminen, Anssi Taulu What a Mess! Taidemessut, Fredrikstad, Norja: Tiina Nevalainen ja Mirva Valvanto Kaupunki minussa, hämäläisten taiteilijaseurojen yhteisnäyttely Galleria Uusi Kipinä, Lahti: Edwina Goldstone, Samuli Laurinolli, Anssi Taulu Supermarket 2012, Kulturhuset, Tukholma: Edwina Goldstone, Tuija Lampinen, Pilvi Ojala ja Juha Rouhikoski Steve Reich: Six Pianos. Yhteistyöprojektina tuotettu avoin yleisötapahtuma, kumppanit Sibeliusopisto, Historiallinen museo, GalleriaKONE, Vanajaveden opisto, Verkatehdas, Hämeenlinnan teatteri. Anne Tammisen teoskuvat Verkatehtaan historiasta Hämeenlinnan historiallisen museon kokoelmista tapahtuman kuvataiteellisena osana Taidekasarmin avoimet ovet ja teosvälitystilaisuus Pyhäinpäivänä. N. 600 alueen asukasta tutustui taiteilijoiden ateljeetiloihin Liekki-ilta: taidemaanantain taiteilijat tapaavat Hämeen Yrittäjät yhteisessä yrittäjien juhlassa. Performanssia. Juontajana kulttuuritoimittaja Jonni Roos. Lasipiha, Verkatehdas, Hämeenlinna 2011 Taidemaanantai : Terho Aalto, Satu Bethell, Edwina Goldstone, Kaarina Helenius, Mirka Johansson, Tuija Lampinen, Olli Larjo, Salla Laurinolli, Kati Lehtonen, Mikko Myöhänen, Tiina Nevalainen, Jouko Pullinen, Eero Pöyhtäri, Juha Rouhikoski, Katri Stenberg, Anne Tamminen, Anssi Taulu, Marjukka Vainio, Mirva Valvanto, Jana Vyborna-Turunen, Gary Wornell. Lasipiha, Verkatehdas, Hämeenlinna 2011 Hämeen Salonki. Terho Aalto ja Pilvi Ojala. Yhteisnäyttely yhdessä Hämeenlinnan, Lahden, Riihimäen ja Forssan taiteilijaseurojen kanssa. Wetterhoff, Hämeenlinna. Osana Art Häme '11 -taideviikkoa Supermarket 2011: Maija Helasvuo, Mika Karhu, Mikko Myöhänen, Anne Tamminen ja Anssi Taulu. Tukholma 2011 Kontakti: Mari Isotalo, Satu Kiuru, Salla Laurinolli, Samuli Laurinolli, Antti Oikarinen, Pilvi Ojala, Vilja Tamminen ja Mirva Valvanto. Hämeenlinnan taidemuseo. Näyttelyn yhteydessä Taideraati: sanoittaja Vexi Salmi, rap-artisti Paleface, kaupunginjohtaja Tapani Hellstén, näyttelijä Henna-Maija Alitalo sekä Yleisradion toimittaja Minna Joenniemi. Taideraadin juonsi kulttuuritoimittaja Jonni Roos. Yleisöä saapui paikalle 84 henkilöä ARS HÄME 09 taideviikko, Riihimäki 2008 Have a Seat yhteisnäyttely, Kunstflecken, Neumünster, Saksa + näyttelykatalogi 2008 Paikallista, Hämäläisen taiteen matka Suomenlinnaan, Galleria Rantakasarmi 2003 Tarinoita hitaudesta, 30-vuotisjuhlanäyttely, Hämeenlinnan taidemuseo, Galleria Ripustus, Hämeenlinnan kaupunginkirjasto+ juhlalehti 2003 Spuren im Gedächtnis, Elmshorn, Saksa + näyttelykatalogi 2002 Machtproben, Galerie der Stadt Tuttlingen, Saksa + näyttelykatalogi 2002 Tunne, Ars-Häme -taiteilijoita Riihimäellä, Galleria Allinna, Riihimäen taidemuseo 2001 Natursyndrom im Norden, Galerie der Stadt Tuttlingen, Saksa + näyttelykatalogi 1998 Ähtärin Pirkanpohja 25-vuotisjuhlanäyttely vuotisjuhlanäyttely, Joensuun taidemuseo 1988 Viidentoista villitys, Hämeenlinnan taidemuseo vuotisjuhlanäyttely, Riihimäen lasimuseo 1975 Ars-Hämeen näyttely, Hämeenlinnan taidemuseo lukuisia yhteisnäyttelyitä Suomessa Yhteistyöprojekteissa yhdistys on ollut mukana mm. ARS Häme -taideviikon järjestelyissä, joka ensimmäisen kerran järjestettiin Riihimäellä 2009, Forssassa 2010, Hämeenlinnassa 2011 uudistuneella nimellä ARt Häme, Lahdessa 2012 ja Riihimäellä Hämeen taidetoimikunta on taideviikossa ollut keskeinen toimija. Nykytaiteen museo Kiasman kanssa yhdistys teki vuoden 2010 ja 2011 ajan yhteistyötä ARS 11 satelliittinäyttelyn parissa. Yhdistys tuotti valokuvataiteilija Paolo Woodsin (Haiti) Chinafrica teossarjan näyttelyn Hämeen rahaston tuella. Lisäksi yhdistys on lukuisissa paikallisissa kehittämistyöryhmissä mukana mm. Luova tila -hanke/wetterhoff, Kehä-ryhmä/Ely-keskuksen työvoimapoliittinen kehittämisryhmä sekä kansainvälisissä TEH Trans European Halles -verkosto ja Supermarket -tapahtuma Tukholmassa. Kuvataiteen edistäminen Hämeessä on yhdistyksessä nähty osallistumisena laajapohjaiseen yhteistyöhön myös muiden kuin kulttuurialan toimijoiden kanssa. Vuodesta 2007 lähtien yhdistys on tuottanut hämäläisiin vanhainkoteihin näyttelyitä ja kuvataidepainotteista ohjelmaa yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin eri toimijoiden kanssa. Yleisötyö galleria-taidelainaamossa on tullut tärkeäksi osaksi kuvataiteen edistämistä paikallisella tasolla. Vuonna 2011 erilaisiin galleriassa järjestettyihin lasten ja nuorten työpajoihin ja yleisöopastuksiin osallistui yli 1200 henkilöä. Vuonna 2012 yhdistys on
3 lähtenyt vahvemmin kartoittamaan kansainvälisiä yhteistyömahdollisuuksia mm. muiden taiteilijavetoisten tahojen kanssa. Kuvataiteilijat Salla Laurinolli ja Satu Bethell tutustuivat Edinburghissa syyskuussa Creative Scotlandin verkostotoimijoihin yhdessä Lahden taiteilijaseuran edustajan Tiina Vaahteran kanssa. TEHverkoston tapaamisiin yhdistyksen taiteilijajäsenet ovat osallistuneet 2011 ja 2012, Katri Stenberg Göteborgissa ja Edwina Goldstone Bordeaux'ssa, 2013 Salla Laurinolli ja Katri Stenberg Riikassa. Kulttuurifoorumiin Novgorodissa osallistuivat kuvataiteilijat Riitta Kopra ja Pilvi Ojala yhteistyötoiveinaan Pihkovan alueen PskovART- taideyhteisö. Suurimmat projektirahoitukset: Taiteen tuotteistamisprojekti, EAKR-hanke Alueellinen kohdentuminen: Hämeenlinna, Riihimäki Yhteistyökaupungit: Hämeenlinna, Riihimäki, Tuttlingen Saksa, Elmshorn Saksa Toteuma: 3 näyttelyä Saksassa ja 3 Suomessa, 3 näyttelykatalogia, 30- vuotisjuhlalehti, joka jaettiin jokaiseen hämäläiseen talouteen, www-sivujen julkaisu Taiteen tuotteistaminen työvoimapoliittisena välineenä, Hämeen TE-keskus Alueellinen kohdentuminen: Hämeenlinna ja seutukunnat Yhteistyötahoja mm.: Hämeenlinnan kaupunki, Työvoimatoimisto, Verkatehdas Oy, Hämeen taidetoimikunta Tavoite: työllistää pitkäaikaistyöttömiä sekä työharjoittelijoita työvoimatoimiston aktiiviohjelmasta yhdistyksen taidelainaamo-galleriassa sekä yhdistyksen muussa näyttelytoiminnassa. Toteuma: työllistettyjä yht. 20 pitkäaikaistyötöntä ja 15 työharjoittelijaa/työelämävalmennettavaa Taiteen tuotteistaminen työvoimapoliittisena välineenä -jatkohanke, Hämeen ELYkeskus 2013 KUOMA -kuvataiteilijat osaksi moniammatillista yhteistyötä, OKM 2014 Tekemätön työ tehdyksi Taidekasarmilla toteutettava 4 taiteilijaa työllistävä työvoimapoliittinen hanke, jonka kohderyhmänä ovat nuoret alle 35-vuotiaat työttömät. Rahoittajana Hämeen ELY-keskus. Yhteistyökumppaneita mm. Tilapalvelu, Luotsi-säätiö, TE-toimisto, TYP, Työn paikka -hanke, Etsivä nuorisotyö Taidelainaamotoiminta Yhdistyksen Taidelainaamo aloitti Poltinahon Taidekasarmilla ja siirtyi vuoden 2008 alusta GalleriaKONEen yhteyteen Verkatehtaalle. Taidelainaamo välittää Ars-Hämeen sekä Hämeenlinnan taiteilijaseuran jäsenten teoksia. Taidelainaamon kautta useat hämäläiset taiteilijat ovat saaneet väylän teoksilleen sekä säännöllisen tulolähteen. Seitsemän toimintavuotensa aikana lainaamo on tilittänyt hämäläistaiteilijoille liki euroa teosmaksuja. Ars-Häme ry:n Taidelainaamo tekee työtä edistääkseen taidelainaamotoiminnan tunnettavuutta Suomessa yhteistyössä muiden Suomen taidelainaamoiden kanssa. Taiteilijoiden työhuonetilat lähtien Taidekasarmi, Poltinahontie 7, Hämeenlinna Yhdistys on vuokrannut Hämeenlinnan kaupungilta1500 m2 vanhasta kasarmirakennuksesta taiteilijoiden työhuonetiloiksi. Taidekasarmilla työskentelee n. 40 taiteilijaa. Vuoden 2014 aikana Taidekasarmin yhteisiin tiloihin remontoitiin sosiaalitilat, yhteisiä työskentelytiloja ja esiintymistila.
4 Julkaisutoiminta 2008 Have a Seat -näyttelykatalogi, (Terho Aalto, Anne-Elina Alho, Kaisu Aro, Olli Larjo, Salla Laurinolli, Mikko Myöhänen, Antti Oikarinen, Katri Stenberg, Anne Tamminen, Anssi Taulu, Gary Wornell). Painos ISBN Taidelainaamoesite yhteistyössä Lahden taiteilijaseuran kanssa 2003 Tarinoita hitaudesta, Ars-Hämeen 30-vuotisjuhlalehti, tabloidlehti, painos Spuren im Gedächtnis -näyttelykatalogi (Ahti Isomäki, Pertti Kukkonen, Olli Larjo, Katri Stenberg, Anne Tamminen) Artikkelit Pekka Helin. Painos 300. ISBN Machtproben -näyttelykatalogi, (Maija Helasvuo, Mika Karhu, Heikki Marila, Jouko Pullinen) Artikkelit Pekka Helin, Tutta Palin, Otso Kantokorpi. Painos ISBN Natursyndrom im Norden-näyttelykatalogi (Radoslaw Gryta, Tuija Lampinen, Ilkka-Juhani Takalo- Eskola, Anneli Sipiläinen, Marjukka Vainio, Maija Vainonen-Gryta) Artikkelit Pekka Helin. Painos ISBN Apurahat ja avustukset 2014 Hämeeenlinnan kaupunki 2014 Hämeen Ely-keskus 2014 Taiteen edistämiskeskus 2014 SKR Hämeen rahasto 2013 Taiteen edistämiskeskus 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö 2013 AVEK 2013 Hämeenlinnan kaupunki 2012 SKR Hämeen rahasto 2012 Hämeen taidetoimikunta 2012 Hämeenlinnan kaupunki 2012 Taiteen keskustoimikunta 2012 Hämeen ELY-keskus 2011 Taiteen keskustoimikunta 2011 Hämeenlinnan kaupunki 2011 Hämeen ELY-keskus 2011 Hämeen taidetoimikunta Jäsenyydet 2013 SkJL
5 Ars-Hämeen jäsenet 2015 AALTO TERHO, Hämeenlinna AALTONEN MARKO, Helsinki, VTL ARO KAISU, Hausjärvi, JAAKKO AUTERE, Hämeenlinna BETHELL SATU, Oitti, *EKLUND ANNU, Hämeenlinna, SKL FORSTRÖM RIITTA, Vojakkala, GOLDSTONE EDWINA, Riihimäki, Muu GOMAN JUSSI, Riihimäki, GRYTA, ILMARI, Riihimäki, SKL HAAPAOJA, SIRPA, Janakkala HELASVUO MAIJA, Hyvinkää, SKL HELENIUS KAARINA, Hämeenlinna, HIETALA-HÄMÄLÄINEN LEILA, H:koski, SKL HOFFREN HELI, Tampere, HUOTALA HELI, Hämeenlinna, HYVÄRINEN ISMO, Helsinki, ISOMÄKI AHTI, Hämeenlinna, ISOMÄKI OLLI, Hämeenlinna ISOTALO MARI, Hämeenlinna, JOHANSSON MIRKA, Hämeenlinna, STG JOKELAINEN KIRSI, Janakkala, *JYLHÄ-VUORIO AURA, Hämeenlinna, JÄRVELÄINEN JUHA, Lappila, STG KALSOLA JENNI, Forssa, KANGAS JOHANNES, Janakkala, KANNOSTO ERKKI, Helsinki, SKL KARHU MIKA, Hyvinkää, STG KAUPPI TUULA, Riihimäki KIRILIN-HELENIUS EEVA, Lahti, STG KIURU SATU, Hämeenlinna, STG KOLEHMAINEN, ANNA,Hämeenlinna,STG KOPRA RIITTA, Renko KRIJGSMAN WILLEM, Riihimäki, KRÖGER PEKKA, Hämeenlinna, KUKKONEN JARMO, Lapinlahti, KUKKONEN PERTTI, Helsinki, SKL KURSU LEENA, Hämeenlinna *LAITASALO REINO, Riihimäki,, STG LAMPINEN TUIJA, Riihimäki, LARJO OLLI, Hämeenlinna, SKL LAURIKAINEN JUHA, Hämeenlinna LAURINOLLI SALLA, Hämeenlinna, LAURINOLLI SAMULI, Hämeenlinna, MIKKOLA MIKKO, Lepaa, MUSTONEN KALLE, Lahti, SKL MYÖHÄNEN MIKKO, Hämeenlinna, MÄNNISTÖ JARI, Hämeenlinna, Muu MÄÄTTÄ ARTO, Lahti, NEVALAINEN TIINA, Riihimäki, OJALA PILVI, Launonen, STG OIKARINEN ANTTI, Launonen, SKL PAJAVUORI JOUNI, Hämeenlinna, PENTTI HANNU (LAHTINEN), Iittala, STG PEURA MERI, Riihimäki, SKL PITKÄNEN, KUKKA, Hämeenlinna PULLINEN JOUKO, Hämeenlinna, STG PULLINEN PENTTI, Janakkala, PYYKKÖ SIRPA, Lahti PÖYHTÄRI EERO, Lammi, RIPATTI SIMO, Hämeenlinna, SKL ROUHIKOSKI JUHA, Forssa SALONEN, ELINA, Hämeenlinna, Ornamo SANNA SARVA, Helsinki SIPILÄINEN ANNELI, Hausjärvi, SKL SIRKIÄ MERJA, Riihimäki, *SIUKOLA KALLE, Toijala, SUOMELA OLAVI, Hyvinkää, STENBERG KATRI, Hämeenlinna, STRÖMMER MARJA, Hämeenlinna TAKALA EEVA-KAISA, Lappila, *TAKALO-ESKOLA ILKKA JUHANI, Forssa, TAMMINEN ANNE, Hämeenlinna,, STG, VTL TAMMINEN SEPPO, Launonen, TAMMINEN VILJA, Riihimäki TASKINEN KATJA, Riihimäki TAULU ANSSI, Hämeenlinna, SKL TEITTINEN JUKKA, Hämeenlinna, TYRVÄINEN, ELLA, Riihimäki, ULMANEN VEIJO, Hyvinkää, SKL VAINIO MARJUKKA, Hämeenlinna, VTL VAINIONPÄÄ ANNIINA, Riihimäki, STG VAINONEN MAIJA, Riihimäki, SKL VALVANTO MIRVA, Riihimäki, STG VATANEN MAIJA, Hämeenlinna, VTL VELTTI JUHA, Riihimäki *VEURO JAAKKO, Valkeakoski *VIHINEN REINO, Helsinki, WORNELL GARY, Riihimäki, VTL VYBORNA-TURUNEN JANA, Riihimäki, Ornamo Hallituksen jäsen
SALLA LAURINOLLI (o.s. Kajander) s Iittala, asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa
SALLA LAURINOLLI (o.s. Kajander) s.15.05.1976 Iittala, asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa CV OPINNOT 2016 TaM, Aalto-yliopisto 1998-2002 Kuvataiteilija AMK, SAMK Kuvataide Kankaanpää 1997-98 Taidekoulu
LisätiedotYhteisnäyttelyt 2017 State of the Art Valtion taideteostoimikunnan kokoelmanäyttely Riihimäen Vanha Lasitehdas
Tuija Lampinen(s.1955 Riihimäki) Kouluntie 71 11710 RIIHIMÄKI 0408352955 tuija.lampinen@elisanet.fi www.tuijalampinen.com CURRICULUM VITAE Taideopinnot Lahden Taideinstituutti 1984-1988 Oriveden Opisto
LisätiedotAVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu
AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen
Lisätiedot"KORKI" Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova
"KORKI" Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova 2014-2015 "Dom na Nabereznoi"- PskovArt yhdistyksen galleria ja ateljeetilat Pihkovassa Riitta Kopra ja Pilvi Ojala osallistuivat Ars-Häme
LisätiedotINTO THE WOODS 5.11. 8.12. 2013
INTO THE WOODS 5.11. 8.12. 2013 Galleria Knipsu, Bergen, Norja Edwina Goldstone Jussi Goman Maija Helasvuo Antti Oikarinen Pilvi Ojala Anneli Sipiläinen Kuraattorit Hilde Jørgensen Maya Økland Näyttelyn
LisätiedotVaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.
Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan
Lisätiedot3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus
3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa
LisätiedotKirkolliskokous maallikot 2016
Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani
LisätiedotKoulutus. Kutsunäyttelyt. Yhteis- ja ryhmänäyttelyt. Maija Helasvuo
Maija Helasvuo Kuvanveistäjä s.1968 Helsinki Asuu ja työskentelee Hyvinkäällä www.maijahelasvuo.com www.artists.fi/sculptors Koulutus Lahden Taideinstituutti 1990-1994 Hyvinkään Taidekoulu 1989-1990 YO
Lisätiedot1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko
1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Martinpelto 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen
LisätiedotVUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5
VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen
LisätiedotOLLI LARJO. Kuvanveistäjä. Syntynyt: Kuhmoisissa 12.05.1964 Eino Leinon katu 11-13 E7 13130 Hämeenlinna Puh. 040-5169599 olli.larjo.@aina.
1 Kuvanveistäjä Syntynyt: Kuhmoisissa 12.05.1964 Osoite: Eino Leinon katu 11-13 E7 13130 Puh. 040-5169599 e-mail olli.larjo.@aina.net Koulutus: 1983 Ylioppilas, Kuhmoisten lukio 1985-86 Oriveden opisto,
LisätiedotAVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu
AVOIN 1. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 65 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 60 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 55 4. Henttonen Olli Henttonen Anni 4 50 50 5. Rasi Olli Perälä Saana 5 49 49
LisätiedotIkäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5
LisätiedotAVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu
AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 1 65 233 2. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 2 60 219 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 9 45 215 4. Hakkarainen
LisätiedotTulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5
Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557
LisätiedotIkäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.
MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0
LisätiedotMAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki
MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5
LisätiedotRakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:
LisätiedotRASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10
RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP
LisätiedotSija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
LisätiedotAhonkylän koulun johtokunta
1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja
LisätiedotTULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto
TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET
Lisätiedot1950 Kaarina Sillankorvantie 23a
ANU TUOMI ANU VAISTO 1950 Kaarina Sillankorvantie 23a taidemaalari 21380 Aura www.anutuomi.fi 0449064950 Taidemaalariliiton jäsen Arte ry:n kunniajäsen Arten gallerioiden Joe s ja Titanik perustajajäsen
Lisätiedot2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70
100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56
LisätiedotPori Lapua
18.3.2017 Pori 72 62,9 Piritta Lång / 82 70 72,5 75 72,5 1. 120 112,50 Janne Hakala / 79 130,0 140,0 155,0 155,0 1. 120M50 106,45 Tero Kiiskilä / 63 130,0 135,0 145,0 145,0 1. 120+ 134,40 Markus Jalonen/89
LisätiedotSM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1
M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66
LisätiedotSERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
LisätiedotTaidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku
CURRICULUM VITAE Nimi: Anja Levoranta s.1938, Noormarkku Taidekoulutus Kurssimuotoisia opintoja mm. Vapaassa taidekoulussa, Oriveden opistossa, Kuusamon kansanopistossa ja Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla.
LisätiedotOPINNOT ja Suomen Taideakatemian koulu Turun piirustuskoulu
Olavi Suomela Solbonkatu 5 B 05900 Hyvinkää Puh. 040 701 2731 E-mail: osuomela@gmail.com www. olavisuomela.com Syntymäaika ja -paikka 1948 Virrat titteli: taidemaalari äidinkieli: suomi postiosoite: Solbonkatu
LisätiedotLinkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen
Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU
LisätiedotTurun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2
21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu
LisätiedotYLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys /KH)
Piirinennätykset 2008 YLEISURHEILUN PIIRINENNÄTYKSET (Päivitys 19.11.2008/KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m
LisätiedotKansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka
Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40
LisätiedotLAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015
LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500
LisätiedotPohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajapiiri Onkicup 2011
sijoitus Miehet Tulos Tulos Tulos Tulos Tulos osakisat tulos g osakilpailun sijoitus 1. Heikki Matikainen PKUK 9 2900 8 1710 4 325 2,5 565 9 3014 32,5 8514 30 1. 2. Juuso Piiroinen PKUK 7 2820 10 2262
LisätiedotYleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009
Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija
LisätiedotÄänestys 17. Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = EI. (n) (%) 32 62,7% JAA 18 35,3% EI 0 0% TYHJÄÄ 1 2% POISSA
Salon kaupunginvaltuusto Dnro 117/12.06/2016 7.3.2016 Äänestysluettelot 17, varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 Äänestys 17 Esitys kaupunginhallitus = Jaa Karnisto-Toivonen Saija, nykyinen malli = (n)
LisätiedotKAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys KH
KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2012 päivitys 2.10.2012 KH MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko
LisätiedotAsemajuoksu Riihimäki
Pojat 10v Lähtö : klo 11:00 aika 1 164 Antti Nurmi - 5:19,1 2 165 Mikael Nurmi - 5:20,7 Pojat 12v Lähtö : klo 11:00 1 173 Ville Savulahti Riihimäki 3:53,7 2 172 Lauri Okkolin Riihimäki 4:15,4 Tytöt 10v
LisätiedotTulokset 6.12.2009 LAITURIPILKKI Rapasaari
Tulokset 6.12.2009 LAITURIPILKKI Rapasaari 1 Seija Mäkirinta 1568 gr 2 Milja Kilkki 1316 gr 3 Aili Jäppinen 930 gr 4 Edith Teräväinen 926 gr 5 Lahja Salmi 742 gr 6 Varpu Korhonen 723 gr 7 Marketta Mustonen
LisätiedotKansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi
Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi
LisätiedotKuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio
Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti
LisätiedotTulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V
Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G
LisätiedotAmmatti ja jäsenyydet. Taidekoulutus. Luottamustoimet. Harrastukset. ISOMÄKI AHTI Taidemaalari Vihtavuorentie 72 13430 Hämeenlinna puh.
ISOMÄKI AHTI Taidemaalari Vihtavuorentie 72 13430 Hämeenlinna puh. 044 289 3343 HENKILÖTIEDOT Syntynyt 12.5.1948, Hämeenlinna. Ammatti ja jäsenyydet Taidemaalari, kuvataiteilija Taidemaalariliitto, varsinainen
LisätiedotLOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten
LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan
LisätiedotRauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )
Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka
LisätiedotJäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716
LisätiedotE-H Respiirien ilma-asemestaruuskilpailut 2012
Hirvialhon koulu Akaan Viialassa 14. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja D 1. Krista Wegelius TuRes 87 86 92 96 361 2. Marjatta Laine TuRes 74 72 76 75 297 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja H 1. korpr Antti Raittinen
Lisätiedotpäivitetty klo 8.50
Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 18.2.2018 päivitetty 19.2.2018 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Tammi Aimo TurTi 45 43 45 39 39 211 2. Jäntti Reijo SST 46 37 40 42 43 208
LisätiedotPm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset
Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet
LisätiedotRiihi-JousetSeniori18mSM 3.3.2012 Riihi-Jouset Lopputulokset
Riihi-JousetSeniori18mSM 3.3.2012 Riihi-Jouset Lopputulokset Yleinen 70 Talja, alkukilpailu m m Yht. 10 X 1. Rantanen Pauli TapErä 274 270 544 2. Leivonen Keijo Ascella 271 272 543 3. Koivunen Osmo Ku-Ry
LisätiedotKinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:
Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola
LisätiedotKAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET /vh
KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 27.9.2018/vh MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko Huttu SuomVa
LisätiedotLiikkuva maali SAL mestaruuskilpailu Kuopio
Tuloksia Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu 13.-14.8.2016 Kuopio 50 m normaalijuoksut hitaat nopeat loppu M50 SE 386 Matti Suoranta 6.8.2011 SE 386 Jarmo Pyyhtiä 12.8.201 2 1 Markku Jetsonen KAMS 192
LisätiedotItä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset
Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki
LisätiedotHRK.fi uistelu Petäys Resort
HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,
LisätiedotAuli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen
KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen
LisätiedotÄänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = JAA Harri Lindholm, jäsenmäärä toimielimet = EI. n) (%) 40 78,4% JAA 11 21,6% EI 0 0% TYHJÄÄ 0 0% POISSA
Salon kaupunginvaltuusto Dnro 1807/00.00.01/2016 10.10.2016 Äänestysluettelot 84 Luottamushenkilöorganisaation linjaus 1.6.2017 alkavalle valtuustokaudelle Äänestys 84 Esitys kaupunginhallitus = Harri
LisätiedotLinkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,
Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,49 15.5.2011 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 3 Piia Aaltokoski LepU 38,22 26.6.2011 Leppävirta 4 Kirsi Heiskanen KiiU
LisätiedotSAUL SM -rullahiihdot /Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat
SAUL SM -rullahiihdot 11.9.2016/Nokia: Tulokset Kunto-Pirkat (Kaikissa sarjoissa ensiksi sprinttimatka, sitten pitkä matka ja joukkuekilpailu: Sija Nimi Seura Loppuaika Ero) M30H Miehet 30 vuotta 7.2 km
LisätiedotSERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT
SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina
Lisätiedot1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP
1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET 17.9.2014 Lyöntipeli HCP # Pelaaja Seura OUT IN TOT Slope Tulos CBA +/- 1 Laahanen Reino VG 49 45 94 23 71-0.8 2 Aalto Timo VG 48 39 87 15 72-0.9 3 Martin Tuomo VG 45
LisätiedotVuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat
1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,
LisätiedotSuomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015
Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien
LisätiedotMAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE. Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia. e-mail. mauri.keinanen@hotmail.
MAURI OLAVI KEINÄNEN, CURRICULUM VITAE Kuvataiteilija ja maisteri (TM). Mauri Olavi Keinänen / Wikipedia e-mail. mauri.keinanen@hotmail.com Puh. 044-3299678 OPINNOT - Lahden Taideinstituutti, ammattikorkeakoulu,
LisätiedotEL Pm 2017 ei rekisteröidyt
EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas
LisätiedotHiippakuntavaltuusto maallikot 2016
Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016 Vaalin tulos vertailuluvun mukaan järjestettynä Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 46 Korolainen, Katri Inkeri 214,390 III 20 Halonen, Reino Matias
LisätiedotAVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu
AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 1 65 4 50 1 65 348 2. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 2 60 1 65 2 60 344 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65
LisätiedotJos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.
Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena
LisätiedotKAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv KH)
KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET 2013 (Päiv 15.10.2013 KH) MIEHET 100 m 10,54 Jari Haverinen KajKi 1994 200 m 21,46 Matti Rusanen KuKi 1980 400 m 46,65 Matti Rusanen KuKi 1983 800 m 1.49,38 Esko
LisätiedotToimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet
Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku
LisätiedotAsemajuoksu Riihimäki
Pojat 11v Lähtö : klo 11:00 1 - Elias Hietanen - 5:00,3 2 2 Ville Mustonen - 5:25,2 Osanottajia sarjassa 2 Tytöt 11v Lähtö : klo 11:00 1 32 Emmi Hietanen 4:20,0 2 1 Nea Hyvärinen Riihimäen Kisko 4:53,9
LisätiedotVanha Kanava, Kansola
Vanha Kanava, Kansola 5.9.2010 Miehet 60 v 1 Soini Korhonen 3724 gr 2 Jaakko Villanen 2595 gr 3 Seppo Summanen 2499 gr 4 Kalevi Lyytikäinen 1977 gr 5 Eero Lempiäinen 1512 gr 6 Reijo Siitonen 1505 gr 7
LisätiedotÄänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle = Ei. (n) (%) 25 49% JAA 24 47,1% EI 0 0% TYHJÄÄ
Salon kaupunginvaltuusto Dnro 621/00.01.01.00/2016 22.5.2017 Äänestysluettelo 42, hallintosäännön hyväksyminen Äänestys 42: Esitys kaupunginhallitus = Jaa, Sanna Lundström, tuntikehitys opetuslautakunnalle
LisätiedotKuopion Uimaseuran TOP Päivitetty
Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,
Lisätiedot2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna
LisätiedotHANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. :
HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. : EDUSKUNNAN KOKOELMAT AINEEN SÄÄTIÖ SANOMALEHTI KALEVA RAUMAN SEUDUN OSUUSPANKKI RAUMAN KAUPUNKI PORIN KAUPUNKI CEDERCREUTZIN MUSEO, HARJAVALTA TURUN KAUPUNKI
LisätiedotTKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19
LisätiedotPORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet
PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,
LisätiedotKAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV KH)
KAINUUN PIIRIN YLEISURHEILUN ENNÄTYKSET (PÄIV 29.10.2014 KH) MIEHET 100 M 10,54 JARI HAVERINEN KAJKI 1994 200 M 21,46 MATTI RUSANEN KUKI 1980 400 M 46,65 MATTI RUSANEN KUKI 1983 800 M 1.49,38 ESKO HUTTU
LisätiedotOlympiapaino 2018 Olympiapaino Naiset 15,88kg
Olympiapaino 2018 Olympiapaino Naiset 15,88kg 1 Kirsi Koro VirtU 7,84 22.9.2018 Virrat 2 Teija Aho PuPo 7,39 22.9.2018 Virrat 3 Satu Lehtonen LS 7,03 22.9.2018 Virrat 4 Sirpa Tarvainen KauhWi 7,02 22.9.2018
LisätiedotSM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala
Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti
LisätiedotEtämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) Metsätaitokilpailujen tulokset
Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) LOPPUTULOKSET MIEHET 2017 Sijoitus nimi Yhdistys Pisteet 1Lithovius Jukka Oulun seudun metsätilanomistajat 141 2 Airola Tapio Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry 140 3
LisätiedotTulokset LAITURIPILKKI Rapasaari
Tulokset 6.12.2008 LAITURIPILKKI Rapasaari 1 Marketta Mustonen 1425gr 2 Salli Härkönen 1415gr 3 Aili Jäppinen 1400gr 4 Edith Teräväinen 1385gr 5 Varpu Korhonen 1335gr 6 Lahja Salmi 1280gr 7 Arja Villanen
Lisätiedot1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko
1/11 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan
Lisätiedotenorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä
Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo
LisätiedotHassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset ( ) Maraton
Hassen 7/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin tulokset (10.03.2018) Maraton 1.Uusitalo Janne 3.55.28 (M 45/1) 2.Halmeenpää Marko 4.34.34 (M 55/1) 3.Koskinen Heikki 4.41.10 (M 65/1) 4.Moilanen Martti 4.45.51
LisätiedotAVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu
AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 1 65 4 50 1 65 1 65 2 60 473 2. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 9 45 2 60 5 49 2 60 1 65 449 3. Hakkarainen Jari Lampinen
LisätiedotLiikkuva maali SAL mestaruuskilpailu Kuopio
Tuloksia Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu 17.-18.8.2019 Kuopio 50 m normaalijuoksut hitaat nopeat loppu M50 1 Markku Jetsonen KAMS 198 185 383 0 2 Matti Suoranta Kymppi 64 191 176 367 17 3 Juha-Pek
LisätiedotLAPIN MESTARUUSPILKKI 2015
LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.
LisätiedotHassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 ( ) Maraton
Maraton Hassen 12/12 Tervasaari-hölkkämaratoonin ja Paras kolmesta ja kymmenestä kilpailun tulokset 2018 (20.11.2018) 1.Tolksdorf Jonathan 3.21.10 (M 40/1) 2.Laitinen Seppo 3.27.50 (M 65/1) 3.Mäenpää Seppo
LisätiedotHÄMEENLINNA, LAMMI tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty klo 19.30
HÄMEENLINNA, LAMMI 31.1.2016 25 tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty 31.1.2016 klo 19.30 MM 1. Hyyrynen Juha KLT 41 42 39 41 45 208 2. Rantanen Asko MU 39 44 42 40 42 207 3. Vaarala Simo PaavT 46 35 40
LisätiedotKuhmolainen Maraton 2015
Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer
LisätiedotTOIMINTAKERTOMUS 2007. Anne Meskanen 13.9.-7.10.2007
TOIMINTAKERTOMUS 2007 Anne Meskanen 13.9.-7.10.2007 Sofi a Wilkman 18.7.-12.8.2007 Alli Savolainen 1.-25.2.2007 Pekka Hepoluhta 10.10.-4.11.2007 VUONNA 2007 Espoon Kuvataiteilijat ry:n toimipisteiden määrä
LisätiedotKuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera
LisätiedotCV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM).
CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM). KOULUTUS 2006 Videotaiteen erikoistumisopinnot, Tampereen Ammattikorkeakoulu TAMK, Taide ja Viestintä, Tampere 1994-1999 Kuva- ja mediataiteilija,
LisätiedotSuunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa
Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;
LisätiedotMotocrossin Suomenmestarit
Motocrossin Suomenmestarit 125 250 500 1954 1. Rein Raimo 2. Carl-Gustaf Wendelin 3. Olle Helander 1955 1. Rein Raimo 2. 3. 1956 1. Kiviranta Olli-Kalevi Honkala Tarkko 2. 3. 1957 1. Kiukkonen Osmo Rein
LisätiedotLiite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria koskevan tiedon saavutettavuutta, saatavuutta ja välittämistä edistetään laadukkailla ja monipuolisilla museopedagogisilla
Lisätiedot