Sosiaali- ja terveydenhuollon talous- ja toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaali- ja terveydenhuollon talous- ja toimintasuunnitelma vuodelle 2011"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon talous- ja toimintasuunnitelma vuodelle STLTK 220 Maakuntahallitus antoi talouden ja toiminnan kehykset ja suunnitteluohjeet vuosille Maakunnan talouden ja toiminnan kehykset perustuvat valtionvarainminiteriön ja Kuntaliiton tämän hetkisiin arvioihin yleisestä valtakunnallisesta kehityksestä. Taustamateriaaleina on käytetty valtionvarainminiteriön julkaisua Peruspalveluohjelma ja Kuntaliiton Kuntatalous -tiedotetta 1/2010. Lisäksi maakunnan talouden kehityksessä on otettu huomioon paikallisten tekijöiden vaikutus. Suomen kansantalous koki viime vuonna tuotannon nopean ja jyrkän notkahduksen. Kansantalouden tilinpidon ennakkotietojen mukaan tuotannon määrä väheni 7,8 %. Kansainvälisen taantuman seurauksena Suomen vienti supistui peräti neljänneksen; myös tuonnin määrä väheni lähes saman verran. Kansainvälisen talouden taantuman syvin vaihe lienee ohitettu ja toipuminen on alkanut muun muassa massiivisten elvytystoimien johdosta. Finanssi- ja rahapolitiikassa on tehty elvytystoimia taloudellisen kasvun vauhdittamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä rahoitusmarkkinoiden rauhoittamiseksi. Jatkossa raha- ja finanssipolitiikkaa suunnattaneen talouksien pitemmän ajan kestävyyden varmistamiseen. Valtiovarainministeriön laskelmat ns. kestävyysvajeen suuruudesta ovat muuttuneet talouskriisin seurauksena selvästi. Kestävyysvajeen taustalla on pääosin arvioitu väestön ikärakenteen muutos, joka aiheuttaa sekä menopaineita että uhkaa heikentää kansantuotteen ja verotulojen kasvua. Kestävyysvajeen taustalla olevat tekijät ovat suuri haaste julkisen talouden rahoitukselle ja ne koskettavat myös merkittävästi kuntataloutta. Kainuun maakunnan talouden osalta tavoitteena vuodelle on, että kuntayhtymän menojen kasvua leikataan siten, että kokonaiskasvu saa olla enintään 3,7 prosenttia verrattuna vuoteen Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että palvelut voidaan säilyttää vuoden 2010 tasolla mutta ikärakenteen muutoksen ja laman tuomaan palvelutarpeen muutokseen voidaan rahallisesti vastata vain osittain. Siksi toimintojen ja palvelurakenteen tehostamista on edelleen jatkettava. Talouskehys sisältää yhden prosenttiyksikön toimintojen tehostamisvaatimuksen. Maakunnan perussopimuksen mukaan taloussuunnitelmaa

2 valmisteltaessa kunnille varataan tilaisuus esitysten tekemiseen maakunnan toiminnan kehittämiseksi. Kuntien palvelutarpeista, maakunnan tarjoamien palveluiden rakenteesta sekä kuntien maksuosuudesta on käyty neuvottelut Neuvotteluissa hyväksyttiin maakunnan esittämä kehys vuodelle ja sovittiin, että asiasta pidetään vielä tarkistuskokous Maakuntahallituksen hyväksymä sosiaali- ja terveystoimialan vuoden kehys (ilman liikelaitosta): Käyttötalous Sosiaali- ja terveystoimiala TP 2007 % TP 2008 % TP2009 % Enn 2010 % Raami Toimintatuotot , , , , ,0 Toimintamenot , , , , ,0 Toimintakate Rahoitustuotot ja kulut Poistot Tilikauden tulos , , , , ,1 Investointiosa Sosiaali- ja TP 2008 TP 2009 TA 2010 TS TS 2012 TS 2013 TS 2014 terveystoimiala Rakennukset KAKS; korjaus ja lisärakentaminen Muut korjaukset Koneet ja kalusto Tietojärjestelmät Muut koneet ja kalusto Työterveyshuolto Yhteensä Sosiaali- ja terveystoimialan BSC-suunnitelmaa vuosille on valmisteltu sosiaali- ja terveyslautakunnan strategiaseminaarissa sekä sen jälkeen virkamiestyöryhmässä lautakunnan jäsenille varattiin tilaisuus kommenttien ja muutosesitysten lähettämiseen mennessä. Päivitetty BSC-suunnitelmaluonnos vuosille on liitteenä. Liite nro: 1 Tulosaluejohtajat esittelevät vuoden talousarvioluonnokset ja vuodelle tulevat keskeiset muutokset yksityiskohtaisesti lautakunnan kokouksessa. Lisätietoja asiasta antaa sosiaali- ja terveysjohtaja Tuomo Pääkkönen, puh tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Sosiaali- ja terveyslautakunta %

3 Sosiaali- ja terveyslautakunta: STLTK 244 Sosiaali- ja terveyslautakunta: 1) hyväksyy sosiaali- ja terveystoimialan BSC-suunnitelman vuosille liitteen nro 1 mukaisena, ja 2) keskustelee vuoden talousarvioraamista ja antaa viranhaltijoille jatkovalmisteluohjeita. Kokoukseen saapuivat klo 11:28 asiantuntijoiksi tähän asiaan perhepalvelujohtaja Helena Ylävaara, vs. vanhuspalvelujohtaja Anna Riitta Airaksinen, ympäristöterveydenhuollon tulosaluejohtaja Päivi Nykänen, hallintoylilääkäri Esa Ahonen, terveysjohtaja Mauno Saari ja projektipäällikkö Terho Pekkala. Tämän asian esittely aikana kokouksesta poistuivat Helena Ylävaara klo 12:23, Anna Riitta Airaksinen klo 12:31, Aila Kemppainen klo 12:45, Päivi Nykänen klo 12:43, Esa Ahonen klo 12:55, Mauno Saari klo 13:26, Yrjö Puurunen klo 13:27 ja Terho Pekkala klo 13:49. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti, että toimialan BSC:n Elinvoima kohdan Kainuulaisten osallisuuden vahvistaminen kohtaan uudeksi mittariksi lisätään Neuvottelukuntien lausunnot. Muilta osin lautakunta hyväksyi BSC:n esityksen mukaisena. Lautakunnan lisäyksellä täydennetty liite nro 1 korvaa esityslistan liitteen nro 1. Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen ja teki edellä olevan lisäyksen toimialan BSC-esitykseen. Lautakunta piti tämän asian käsittelyn jälkeen tauon klo 13:55-14:05. Talousjohtaja Asta Tolonen tulee kokoukseen antamaan katsauksen talouden nykytilasta ja vuoden talousarvion reunaehdoista. Talouspäällikkö Pirjo Selesniemi on kokouksessa sosiaali- ja terveystoimen talouden asiantuntijanana. Sosiaali- ja terveystoimialan tulosaluejohtajat esittelevät kokouksessa sen, millä toimenpiteillä kullakin tulosalueella on mahdollista päästä annettuun raamiin. Sosiaali- ja terveyslautakunta keskustelee asiasta ja antaa jatkovalmisteluohjeita. Asiantuntijana tässä asiassa kuultiin talousjohtaja Asta Tolosta. Kokoukseen saapuivat tämän asian käsittelyn alkaessa

4 asiantuntijoiksi kello 10:53 ympäristöterveydenhuollon tulosaluejohtaja Päivi Nykänen, hallintoylilääkäri Esa Ahonen, terveysjohtaja Mauno Mauno Saari, vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen, perhepalvelujohtaja Helena Ylävaara ja palvelusuunnittelija Seija Salomaa sekä taloussuunnittelija Pirkko Heikkinen. Kaisa Tolonen ilmoitti esteellisyytensä asumispalveluasiaan ja oli poissa kokouksesta asumispalvelujen esittelyn ja keskustelun ajan klo 11:40-12:25 välisen ajan. Esteellisyysperusteena oli osallisuusjääviys. Anni-Inkeri Törmänen oli poissa kokouksesta tämän asian esittelyn aikana klo 13:41-14:03. Kokouksesta poistuvat tämän asian käsittelyn aikana Eija Tolonen ja Seija Salomaa klo 12:25, Helena Ylävaara klo 12:59, Päivi Nykänen klo 13:04, Mauno Saari klo 13:53, Esa Ahonen klo 14:08 sekä Asta Tolonen ja Pirkko Heikkinen klo 14:31. Hyväksyi päätösehdotuksen. Lautakunta piti tauon tämän asian käsittelyn jälkeen klo 14:32-14:36. STLTK 271 Vuoden 2010 muutettu talousarvio ja talousjohtaja Asta Tolosen an ta ma uu si raami vuodelle Käyttö ta lous Sosiaali- ja terveystoi miala TP 2007 % TP 2008 % TP2009 % Muutettu TA 2010 % Raami Toimintatuotot , , , , ,9 Toimintamenot , , , , ,9 Toimintakate Rahoitustuotot ja kulut Poistot Tilikauden tu los , , , , ,3 Investointi osa Sosiaali- ja terveystoimiala TP 2008 TP 2009 TA 2010 TS TS 2012 TS 2013 TS 2014 Rakennukset KAKS; korjaus ja lisärakentaminen Muut korjaukset Koneet ja kalusto Tietojärjestelmät Muut koneet ja kalusto Työterveyshuolto Yhteensä Sosiaali- ja terveyslautakunnalle lähetetään esityslistan erillisliitteenä val miste lutilanteen mukainen sosiaali- ja ter veystoimi- %

5 alan vuoden 2010 talousarvioeh dotuksen mu kainen nume ro-osa sekä päivi tetyt toimialan ja tulos alueiden vuosisuunnitelmat vuosille Erillisliite nro: 2 Sosiaali- ja terveyslautakunta: Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy erillisliitteen nro 2 mukaises ti vuoden ta lous ar vio eh dotuksen sekä toimialan ja tulos aluei den vuosi suunni tel ma esi tyk set vuosille Taloussuunnittelija Pirkko Heikkinen oli läsnä kokouksessa tämän asian esittelyn ajan klo 12:11-13:30 Minna Haataja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 12:12. Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Lisäksi lautakunta yksimielisesti totesi kannanottonaan, että raamin toteutta mi nen tie tää kaikilla tulosalueilla riskejä. Riskit saatettiin lautakunnan tie doksi, mutta lautakunnalla ei ole tässä vaiheessa mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Lautakunta piti tauon tämän asian käsittelyn jälkeen klo 13:42-13:47.

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen)

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 41 25.03.2015 Tarkastuslautakunta 35 07.05.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 350/00.00 02 02/2015 H

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle tasolle

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle tasolle Sosiaali- ja terveyslautakunta 342 26.10.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 404 30.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/määräys hoidon saatavuuden saattamisesta lain edellyttämälle

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon

Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon Sosiaali- ja terveyslautakunta 442 21.12.2011 Maakuntahallitus I 19 16.01.2012 Maakuntahallitus I 22 06.02.2012 Maakuntahallitus I 53 26.03.2012 Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus/Moilanen Eine

Oikaisuvaatimus/Moilanen Eine Sosiaali- ja terveyslautakunta 266 12.12.2007 Sosiaali- ja terveyslautakunta 204 19.08.2009 Oikaisuvaatimus/Moilanen Eine 202/13/130/2007 STLTK 266 Eine Moilanen, asiamiehenään varatuomari Riikka Kolkkala

Lisätiedot

Valtuustoaloite Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien toiminnan ennalleen palauttamisesta

Valtuustoaloite Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien toiminnan ennalleen palauttamisesta Maakuntavaltuusto 20 12.01.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 11.03.2009 Maakuntahallitus I 93 23.03.2009 Maakuntavaltuusto 51 30.03.2009 Valtuustoaloite Vuolijoen ja Ristijärven terveysasemien toiminnan

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus/Juntunen Anja

Oikaisuvaatimus/Juntunen Anja Sosiaali- ja terveyslautakunta 265 12.12.2007 Sosiaali- ja terveyslautakunta 203 19.08.2009 Oikaisuvaatimus/Juntunen Anja 201/13/134/2007 STLTK 265 Anja Juntunen, asiamiehenään varatuomari Riikka Kolkkala

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Saattohoito

Valtuustoaloite: Saattohoito Maakuntavaltuusto 98 07.09.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 34 10.02.2010 Maakuntahallitus I 49 22.02.2010 Maakuntavaltuusto 20 29.03.2010 Valtuustoaloite: Saattohoito 757/18/180/2009 MV 98 STLTK 34

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 15/ Urho Kekkosen katu kerroksen neuvotteluhuone, Kajaani

KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 15/ Urho Kekkosen katu kerroksen neuvotteluhuone, Kajaani KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 15/2011 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 02.11.2011 AIKA 02.11.2011 Klo 13:00-14:51 PAIKKA Urho Kekkosen katu 2-4 2. kerroksen neuvotteluhuone, Kajaani KÄSITELLYT

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.7.211 Maakunnan talousarvio 211 ja toimintasuunnitelma 211 214 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 29.11.21 74. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla. Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Hallintokunnat

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja

TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE. Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS JA TALOUSARVION 2018 VALMISTELUTILANNE Eeva Suomalainen Talousjohtaja TALOUSKATSAUS Valtionvarainministeriön (VM) mukaan Suomen talous on selvässä nousussa. Ennusteen mukaan Suomen talous

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 246 29.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy 652/61/616/2011 STLTK 246 HES Sairaankuljetus Oy on pyytänyt Sosi aali- ja terveysalan

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys HSY Yhteensä x 1 000 euroa (ilman sisäisiä eriä) Tukip.aih. Muut TOIMINTATULOT 310 476 321 895 0 0 321 895 Myyntituotot 302 555 314 286 7 1 004 315 297 Kuntaosuudet 3 571 3 370 0 0 3 370 Muut tuotot 4

Lisätiedot

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta

Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta 1 (6) Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta Aika: keskiviikko 3.6.2009 klo 13.55 15.40 Paikka: Kajaanin kaupungintalon valtuustosali, Pohjolankatu 13, Kajaani 1. Avaus Maakuntajohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus 118 14.06.2013 Yhtymävaltuusto 22 26.06.2013 Yhtymähallitus 162 17.09.2013 Yhtymähallitus 231 10.12.2013 Yhtymävaltuusto 33 17.12.2013 Vuoden 2013 talousarviomuutokset 29/02.02.01/2013 Yhall

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille Kaupunginhallitus 241 20.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2247/02.02.00/2016 KHALL 20.06.2016 241 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 Ilmoitusasiat 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 1) Julkista hankintaa; asu mis- ja hoivapalveluita koskeva markki naoi keuden päätös

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous 1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4686/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 22/2016 1 (1) 239 15.8.2016 245 Asianro 4686/02.02.00/2016 Kuopion kaupungin lausunto Pohjois-Savon pelastuslaitoksen vuoden 2017 talousarvioesityksestä Päätöshistoria 15.8.2016

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut.

Talousjohtaja tulee esittelemään talousarvion laadintavaihetta ja keskeiset tunnusluvut. Kaupunginhallitus 217 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 44 10.11.2014 Kaupunginhallitus 243 24.11.2014 Kaupunginhallitus 256 08.12.2014 Kaupunginvaltuusto 54 15.12.2014 Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus 331 19.10.2016 Kunnanhallitus 381 21.11.2016 MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 421/2/20/200/2016 Khall 19.10.2016 331 Valtuusto hyväksyi vuoden 2017

Lisätiedot

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 7/2017 106 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 03.10.2017 klo 16:00-18:49 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen Eira puheenjohtaja Pekkala Aslak I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Fofonoff Sergei Kp jäsen, poistui Hannola Janne jäsen Kemppainen Tiitu jäsen Nieminen Emilia jäsen, poistui klo

Fofonoff Sergei Kp jäsen, poistui Hannola Janne jäsen Kemppainen Tiitu jäsen Nieminen Emilia jäsen, poistui klo 6/2018 97 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 25.09.2018 klo 16:00-18:31 Kokouspaikka Palvelukoti Männikkö Saapuvilla olleet jäsenet Oikarinen Eira puheenjohtaja Pekkala Aslak I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Ruokapalveluiden hintatason selvittämiseksi ja järjestämiseksi vanhustenhuollossa

Valtuustoaloite: Ruokapalveluiden hintatason selvittämiseksi ja järjestämiseksi vanhustenhuollossa Maakuntavaltuusto 43 07.06.2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta 248 06.10.2010 Maakuntahallitus I 220 01.11.2010 Valtuustoaloite: Ruokapalveluiden hintatason selvittämiseksi ja järjestämiseksi vanhustenhuollossa

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS kaupunginjohtaja Ilkka Salminen. Jämsä elämäsi tarina

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS kaupunginjohtaja Ilkka Salminen. Jämsä elämäsi tarina JÄMSÄN KAUPUNKI TALOUSARVION MUUTOS 19.4.2017 kaupunginjohtaja Ilkka Salminen Jämsä elämäsi tarina 1 Tilaisuuden ohjelma Avaus Yleiskatsaus kaupunginjohtaja Ilkka Salminen kaupunginjohtaja talousjohtaja

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa Hallitus 213 02.12.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä vuodenvaihteessa 2015-2016 H 213 (Valmistelijat: tk-sairaaloiden ja vastaanottojen vastuualuepäällikkö Arja Horto,

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1 Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen Eija Tolonen 7.12.2010 1 Ivalo 625 km Kainuun väkiluku v. 2009 Kainuu 83160 henkilöä Oulu 181 km SUOMUSSALMI PUOLANKA 9435 3183 HYRYNSALMI

Lisätiedot

Pääekonomisti vinkkaa. Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste

Pääekonomisti vinkkaa. Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste Pääekonomisti vinkkaa Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste Kuntatalousohjelma julkaistiin 4.4.2019 Kuntatalousohjelma https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kuntatalousohjelma-vuosille-2020-2023-julkaistu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 208 18.08.2010 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy 604/61/616/2010 640/61/616/2010 STLTK 208 Invalidiliiton Asumispalvelut

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 Aika: 17.05.2016 klo 18:00-19:50 Paikka: Valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 26 Kokouksen järjestäytyminen 3 27 Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat (kuntalaki

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 AIKA klo 16:30 PAIKKA Kokoushuone Karvonen KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Lisätiedot

Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous. Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010

Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous. Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010 Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010 1. Taantuma ja sen vaikutukset kuntatalouteen (1) Vuoden 2008 lopulla alkanutta taantumaa (bruttokansantuote

Lisätiedot

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla. Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Kunnanvaltuusto 108 18.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen

Valtuustoaloite: Kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen Maakuntavaltuusto 114 28.09.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 297 04.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 358 16.12.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 166 16.06.2010 Valtuustoaloite: Kuntouttavan

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi Sosiaali- ja terveyslautakunta 264 24.08.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 107 21.03.2012 Maakuntahallitus I 69 16.04.2012 Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi 699/18/180/2011 STLTK

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 319 11.10.2016 Kaupunginhallitus 377 29.11.2016 Valtuusto 60 15.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1026/02.05/2016 KH 11.10.2016 319 Kaupunginhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset

Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot

6/26/2017. Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA Investoinnit (1 000 euroa) TA xxx

6/26/2017. Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA Investoinnit (1 000 euroa) TA xxx 6/26/2017 xxx Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA 2018 Myyntitulot 0 Maksutulot 0 Tuet ja avustukset 0 Vuokratulot 0 Muut toimintatulot 0 Toimintatulot yhteensä 0 Valmistus omaan käyttöön 0 Toimintamenot Henkilöstömenot

Lisätiedot

Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille

Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille KAUPUNGINHALLITUS 398 19.11.2018 Raahen kaupungin talousarvio vuodelle 2019 sekä taloussuunnitelma vuosille 2020 2021 484/02.0202.020200/2018 KH 398 "KH 373 Kaupunginhallitus 6.11.2018 373/Vuoden 2019

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti

SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti 31.10.2016 TULOSLASKELMA Talousarvio 2016 Toteuma Tot. % Toteuma Ta + Ta-muutos 31.10.2016 (83,33 % tas.kert) TPE 2016 31.10.2015 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on 3.7.2017 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat Taloustutkimus Oy toteutti valtiovarainministeriön toimeksiannosta tiedustelun

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Tarkistetut suunnitteluluvut _v1.0

Tarkistetut suunnitteluluvut _v1.0 Tarkistetut suunnitteluluvut 2013-2016 2012_v1.0 7.6.2012 1 Tuloslaskelma Tuloslaskelma TP 2011 TA 2012 TA 2013 TS 2014 TS 2015 TS 2016 TOIMINTATUOTOT 641,2 510,4 503,4 499,1 507,8 516,7 TOIMINTAKULUT

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 153/00.00 02 00/2013 YV 13

Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 153/00.00 02 00/2013 YV 13 Yhtymävaltuusto 13 11.02.2013 Hallitus 146 05.03.2013 Hallitus 328 21.08.2013 Valtuustoaloite: Koulutusta ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista sekä

Lisätiedot