Hermanni-Vallila Seura 50 vuotta. Puu-Vallila on makee paikka asua. Kuvataiteilija Annu Kapulainen: Julkaisija Hermanni-Vallila Seura r.y.

Transkriptio

1 Kuvataiteilija Annu Kapulainen: Julkaisija Seura r.y Päätoimittaja Kari Varvikko p Puu-Vallila on makee paikka asua Seura 50 vuotta

2 Pääkirjoitus Kaksi kysymystä kaupunginjohtajalle Seuralla on 50-vuotisjuhlat ensi viikonloppuna. Niinpä pyysin kaupunginjohtaja Jussi Pajuselta haastattelua tähän juhlalehteemme. En saanut sitä - tai olisin, jos olisin esittänyt vain kaksi kysymystä. Nekin kirjallisesti. Parin tunnin sisällä. Kieltäydyin. Kaupunginjohtaja Teuvo Aura totesi vuonna 1976 Hermannin ja Vallilan kaupunginosan olevan kuin resupekka. Hän esitti asiansa kuitenkin hyväntahtoisesti. Sen sijaan kaupunginjohtaja Raimo Ilaskivi vähätteli eikä antanut arvoa seuramme työlle silloin kun Kyläsaaren piippu kaadettiin. Pajunen on Ilaskiven jalanjäljillä. Torjuessaan haastattelun, hän ylimielisesti aliarvioi kaupunginosaamme, asukkaita, seuraamme ja lehteämme tiedonvälittäjänä. Allekirjoittanutkin on toimittanut ja kirjaillut tänä vuonna jo 50 vuotta. Uran varrelle mahtuu virkamiehiä, jotka syystä tai toisesta ovat kieltäytyneet tapaamisesta. On ollut myös hyvin harvoja sellaisia, jotka ovat suostuneet vain kirjalliseen haastatteluun. Ensi kerran olen kuitenkin tilanteessa, jossa minulla on mahdollisuus esittää ainoastaan kaksi kysymystä. Mitkä olisivat olleet ne kysymykset, joihin ensi vuonna virkansa jättävä kaupunginjohtaja olisi ehtinyt vastata kirjallisesti? Ehkä nämä: 1) Mitä olette tehneet urallanne kaupunginosiemme eteen? 2) Mitä jäi tekemättä? Seuran toiminnassa lähes alusta lähtien mukana olleena ja sen työtä läheltä seuranneena väitän, että se on aikanaan tehnyt enemmän Stadin hyväksi kuin yksikään muu yhdistys. Ei olisi mitenkään pahitteeksi, jos kaupunginjohtaja antaisi tunnustusta myös pyyteettömälle kotiseututyölle. Pajusen penseä asenne on sitäkin ihmeellisempää, että omalla tavallaan hänellä on juuret Sörnäisten Kulmavuorenkadun ja Vallilan Hämeentien siirtomaatavaraliikkeissä, joissa kauppiassuku teki hyvää tulosta. Miksi olisin saanut esittää vain kaksi kysymystä? Koska kaupunginjohtajalla oli kiire. Pyysin haastattelua lähes kolme viikkoa ennakkoon. Silti oli aina vain kiire. Oli jopa niin hoppu, että viesteiheni ei edes vastattu kahteen viikkoon. On valitettavaa, että Jussi Pajunen kaupunginjohtajauransa viime metreillä kiireeseen vedoten suhtautuu varauksellisesti seuraamme ja sen 50-vuotiseen toimintaan. Parhaimmillaan hän olisi voinut tehdä yhteenvedon, jossa olisi korostanut kaupunginosayhdistysten merkitystä. Mies olisi voinut valottaa suhdettaan myös Hermanniin, Vallilaan ja Sörkkaan. Hän olisi samalla korostanut tiedonvälityksen tärkeyttä ja ottanut kantaa sosiaalisen median vääristymiin kaupunkitiedotuksessa. Tietotekniikan taakse kätkeytyminen ei korvaa kasvotusten tapahtuvaa vuorovaikutusta. Haastattelu olisi voinut olla hänen testamenttinsa ja kädenojennuksensa Hermannin ja Vallilan asukkaiden ja Stadin yhteistyölle. Nyt kaikki jäi kahta kysymystä vaille. Kari Varvikko Ps. Bulit onnittelut Stadin Slangin Tsilari -lehdelle, joka sekin täyttää tänä vuonna jo 20 vuotta. Puheenjohtajan viestejä linnasta juhlii! Seura täyttää 50 vuotta. Hieno saavutus kotiseutuyhdistykselle, joka on toiminnallaan jo puoli vuosisataa vaikuttanut siihen, että Hermanni ja Vallila ovat asukkailleen entistä viihtyisämpiä, mukavampia asuinalueita. Seura on aktiivisella toiminnallaan pystynyt yhdessä muiden toimijoiden kanssa estämään kaupungin johdon, virkamiesten, erilaisia suunnitelmia kaupunginosiemme tuhoamiseksi. Kaupungin vaaleilla valittuja luottamuselimiä, valtuustoja ja lautakuntia on pitänyt potkia hereille. Näille meidän kaupungin asukkaiden valitsemille luottamushenkilöille on pitänyt tehdä jo viiden vuosikymmenen ajan, välillä rautalangasta taivuttaen, yrittää selvittää mitä kaupungissa, vaikkapa n alueella, todellisuudessa tapahtuu ja mitä pimennossa virkamiesten taholta suunnitellaan. Puu-Vallila säilyi! Ensimmäisiä suuria Vallilan ympäristövoittoja oli Puu-Vallilan säilyttäminen. Kaupungin johto oli jo tehnyt salassa sopimuksen Puu-Vallilan tuhoamiseksi ja rakennusyhtiö, grynderikin, oli jo valittu! Puu- Vallila liike, seura keskeisenä aktiivina, sai väkijoukot liikkeelle, kumottiin virkamiesten suoranaista valehtelua, tehtiin omia tutkimuksia rakennusten kunnosta ja korjauskustannuksista. Tehtiinpä kamppailusta erinomainen elokuvakin. Nyt kun Puu- Vallilaa kehutaan ja sinne kuskataan ihastelijoita ulkomaita myöten, pitää muistaa, että tipalla oli etteivät puskutraktorit jyränneet koko aluetta. Kyllä kaupungin virkamiehiä ja gryndereitä harmitti! Saastepiippu kaatui! Toinen suuri kansalaisponnistus kaupungin johtoa, virkamiehiä, vastaan oli Kyläsaaren jätteenpolttolaitoksen saaminen pois saastuttamasta a, Kulosaarta, Herttoniemeäkin. Se oli sitkeä kamppailu, joka kesti kymmenen vuotta Seuran ollessa kamppailun kärjessä. Kyläsaaren polttolaitos tuprutti nokea ja myrkkyjä ilmaan joka päivä ikkunalaudoille, ikkunoita ei voinut avata, ssa ja tuulesta riippuen muuallekin. Kaupungin johto, Ilaskivi ja hänen lakeijansa, eivät saasteista välittäneet, se on vain vesihöyryä oli kaupungin vastaus. Tarvittiin taas kansalaisliikettä, joka tutkimuksilla kumosi kaupungin virkamiesten väärät luvut ja laskelmat, mutta niin sitkeä oli kaupunki, että kymmenen vuotta se vaati ennen kuin Kyläsaaren saastepiippu kaatui. Se oli juhlapäivä kaupungin asukkaille ja Seuralle. Viinaa kansalle! Nämä hienot ihmisten voitot virkamiehistä saivat seurakseen yhden pienemmän voiton eli viinakaupan poistamisen Vallilan Inarintieltä. Suomalaisen alkoholipolitiikan poukkoilua kuvaa hyvin se, että haitallinen viinakauppa, Alko, poistetaan syrjäiseltä pikkukadulta. Nythän viinakauppoja sijoitetaan kauppakeskuksiin, jotta ostaminen olisi mahdollisimman helppoa. Viinakapakoitakin on Vallila-Hermanni alue, kuten koko Helsinki täynnä. Yritykset taistella kansanterveydellisillä syillä nykyistä alkoholipolitiikkaa vastaan ovat tuhoon tuomittuja, sillä pitää muistaa, että panimoteollisuus on merkittävä, eri poliitikkojen ja heidän taustaryhmiensä tukija, rahoittaja. Siinä pörssissä eivät haima- ja maksasairaudet paljon tunnu, meidän veronmaksajien kukkaroissa kylläkin. Työtä riittää alue on viidessä vuosikymmenessä luonnollisesti muuttunut. Perusasetelma, talot ja pääkadut ovat entisellään. Alue on kolmen ison läpiajovaltaväylän puristuksessa: Hämeentien, Mäkelänkadun ja Sturenkadun. Autoliikenne on viidessä vuosikymmenessä lisääntynyt valtavasti eikä saastuttavalle läpiajoliikenteelle ole ainakaan vielä löytynyt mitään ratkaisevaa parannusta, on valtuustossa mitä puolueita tahansa. Eniten muutosta alueella on tapahtunut Hermannin alueella, sinne on syntynyt aivan uusi, komea kaupunginosan osa. Ja rakentaminen sillä suunnalla jatkuu koko ajan vielä pitkään. Pysyvätkö ihmisten palvelut rakentamisen tahdissa? Yleensä eivät, vaan tahdin määrää rakennusyhtiöiden rahanahneus, jossa ihmisten palvelemisella ei ole sijaa. Tämähän on jo hyvin näkyvissä Kalasatamaa rakennettaessa. Terveyskeskuskin heitettiin sivuun kauppakeskuksen tieltä. Se on ajan kuva myös Helsingin kaupungin virkamiehistä ja johtavista poliitikoista terveysjohtajista puhumattakaan. Ihmisistä alamaisia Helsingin kaupunki uusii koko johtojärjestelmänsä. Valtuustot, kaupunginhallitukset, lautakunnat myllätään aivan uusiksi. Jos kaupungin ihmiset, asukkaat ovat joskus ajatelleet, että heillä on vaikutusta, päätösvaltaa kaupunkinsa asioihin, edes omassa kaupunginosassaan, se harhaluulo poistuu lopullisesti uudessa hallintomallissa, ns. pormestarimallissa. Lautakunnat, asiantuntijaelimet, lakkautetaan, kaikki valta keskitetään virkamiehille, erilaisille päälliköille ihmeellisille toimialoille. Kysymys on virkapaikkapaketista, jossa tärkeintä on se, minkä virkapaikan meidän puolueemme ehdokas saa. Tämä peli on jo käynnissä! Kaupungin asukkailta, ihmisiltä, tätä ei kysytä. Helsingin kaupungin asukkaathan eivät ole enää ihmisiä, vaan alamaisia, joille tullaan ylhäältä kaupungin suuresta virkakoneistosta sanelemaan mitä tulee milloinkin tehdä. Tämä hallintomallihan oli voimassa Helsingin hallinnossa sata vuotta sitten, Venäjän tsaarin ja kenraalikuvernöörin aikana. On mielenkiintoista, että nykyajan nuoret poliitikot rauhamäet, pajamäet, kivekkäät, puoskarit hakevat hallintomallinsa tsaarin Venäjältä. Onhan toisaalta ilahduttavaa, että Venäjältä näinä päivinä löytyy jotain malliksi otettavaa! Korruptio laajenee Korruptio, lahjonta on suomalaisen politiikan syöpä, myös Helsingissä. Vantaan lahjontajutut ovat lastenleikkiä, pikkurahoja, siihen rakenteelliseen lahjontaan jota Helsingissä eri virastoissa on vuosikausia harjoitettu. Rakennusvirastossahan ei kukaan ulkopuolinen ole pariin vuosikymmeneen saanut yhtään urakkaa ilman kynnysrahaa. Kun tämän lehden edellisessä numerossa kaipasin metrosotkuja selvittämään uutta Liisa Kulhiaa, en osannut aavistaa kuinka oikeassa, valitettavasti olin. Kaupunki on hukannut jonnekin 400 miljoonaa, Espoo 600 miljoonaa, mutta uusi metro ei kulje eikä kukaan tiedä koska se kulkee. Tietämättömyys onkin aina näissä sotkuissa hämmästyttävän yleistä, metrotoimikunnan jäsenet eivät tiedä mitään, asiasta Helsingissä vastaava kaupunginjohtaja ei puhu mitään, vaikka on juuri puhumalla virkansa saavuttanut! Ainoa joka tietää on ruotsalainen suunnitteluyhtiö, konsultti, joka on rahastanut Helsinki-Espoon veronmaksajilta ainakin 30 miljoonaa euroa, mutta ei kerro mitään koska sen ei tarvitse, se on osakeyhtiö! Kaupunkihan on innolla yhtiöittänyt viime vuosina erilaisia toimintojaan, muka EU:n vaatimuksesta, mutta tosiasiassa tarkoitus on saattaa Helsingin kaupungin alamaisilta piiloon mahdollisimman paljon varsinkin raha-asioita. Ettei vain joku kulhia pääsisi niitä tutkimaan. Piilotalous mahdollistaa korruption, lahjonnan parhaiten. Edellisessä metrojupakassa 1980-luvulla mentiin oikeuteen saakka, mutta sieltä löytyi herra Valtanen, joka otti metrosotkut päällensä ja sai tuomion. Metrotoimikunnat ja muut silloiset vastuulliset poliitikot pääsivät kuin koirat veräjästä. Epäilen että nykyisenkin sotkun selvittelyissä lopulta metrojohtaja Kokkonen on syypää, sovitusti, ja rapsujakin tulee, mutta todelliset vastuunkantajat, poliitikot välttävät koko munauksen seuraukset. Aina löytyy joku kari-pekka kyrö, joka ottaa syyt päällensä toisten puolesta. Upea Vallila-Hermanni! Seuran täyttäessä 50 vuotta voimme iloita alueemme jatkuvasta kehittymisestä. Alueesta on tullut trendikäs asuinpaikka erityisesti nuorisolle, nuorille lapsiperheille alueen vanhoja asukkaita unohtamatta. Hyvät liikenneyhteydet, monipuoliset lähipalvelut uimahallista kirkkoon kirjastosta vankilaan, viihtyisät asunnot ja asuinympäristöt ovat muovanneet sta erittäin halutun, kysytyn asuinalueen. seura toimii jatkossakin kaikin tavoin pyrkien kehittämään aluettamme entistä viihtyisämmäksi ihmisten, ei alamaisten, asua. Siinä työssä tarvitsemme jatkuvasti hermannilaisten, vallilalaisten apua. Tervetuloa mukaan 50-vuotiaan Seuran toimintaan! Markku Kavonius seuran puheenjohtaja As Oy Euranlinnasta Julkaisija: Seura r.y. Päätoimittaja: Kari Varvikko Vellamonkatu 7-9 A Helsinki kari.varvikko@eepinen.fi Puh Sivunvalmistus ja taitto: Jauri Varvikko / Eepinen Oy Pakilantie 98 A, Helsinki Puh Painosmäärä: kpl. Painopaikka: Sata-Pirkan Painotalo Oy, Pori 2016 Jakelu: Kaikki taloudet Hermannin, Vallilan, Harjun, Sörnäisen, Kalasataman, Arabian, Kumpulan ja Toukolan alueella, sekä jakelualueen julkiset tilat, kaupungin kirjastot ja - virastot. Jakeluyhtiö: SSM Oy/Jakelu-Expertit Oy Ilmestynyt vuodesta 1967 Kannen kuva Kari Varvikko

3 Seuran vaiheita vuosina Seura ry juontaa alkunsa Hermannin kaupunginosan taloyhtiöiden toimikunnasta vuodelta Toimikunnan tarkoituksena oli toimia Helsingin kaupungin ja Hermannin kaupunginosan kunnallisteknisten asiain jaostona. Koska Hermannin kaupunginosa on kuitenkin verrattain pieni ja sen osuus kaupungin hallinnon kokonaisuudessa vähäinen, toimikunta päätyi 1965 toimintansa lakkauttamiseen ja katsoi, että kaupunginosaseura mahdollisesti ajaisi paremmin asukkaiden etuja. Tältä pohjalta perustettiin Seura ry Vallilan kansakoulussa , mutta rekisteröitiin vasta seuraavana vuonna, jolloin alkoi myös aktiivinen toiminta. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin prof. Pauli Antikainen. Hallitukseen tulivat Arvo J. Jantunen, Mikko Jaskari, Heimo I. Salonen, Tauno E. Joutsila, Erkki A. Kivimäki, Juho Kinnunen, Hilkka M. Saarikoski sekä varajäseniksi Simo Sairanen, Olavi Valpas ja Aarno L. Saarinen. Vuonna 1968 puheenjohtajaksi tuli Olavi Valpas. Paria vuotta myöhemmin sihteerinä toiminut Klaus Varvikko siirtyi puheenjohtajaksi ja hän toimi tässä tehtävässä 35 vuotta, kunnes valittiin seuran kunniapuheenjohtajaksi. Seuran sihteeriksi puolestaan ryhtyi Josti Ahonen ja hänen jälkeensä lyhyeksi aikaa Jarmo Virtanen sekä pitkäaikaisimpana sihteerinä Vallilan koulun opettaja Simo Sairanen, joka hoiti tehtäviä uutterasti vuosikausien ajan. Määritellessään seuran tehtäviä Varvikko totesi seuran olevan kotiseutuyhdistys, joka sääntöjensä mukaan, puoluepolitiikkaan sekaantumatta ajaa toimialueensa henkisen ja aineellisen puolen kehittämistä. Tämä ei hänen mukaansa luonnollisestikaan merkinnyt sitä, etteikö jäsenistöllä saisi olla poliittisia harrastuksia. Päinvastoin hän uskoi, että nimenomaan poliittisesti aktiiviset henkilöt myös pyrkivät voimakkaasti rakentamaan yhteiskuntaamme. Seuralla todettiin olevan vanhoja perinteitä, joita sen ei tule unohtaa. Yksi näistä perinteistä oli Hermannin Nuorisoseura. Ei vain Helsingissä vaan maan laajuisesti oli yleisesti tunnettu sanonta Tervetuloa Hermannin Nuorisoseuraan. Maisteri S.Salavan 1900-luvun taitteessa johtamalla nuorisoseuratoiminnalla oli kymmenisen vuotta tilat Hermannin kansankodissa Saarenkatu 4. Vaikka yhdistysten luonne ja toimintaperiaatteet poikkevatkin toisistaan, Tervetuloa Hermannin Nuorisoseuraan hokemalla on positiivinen kaiku. Varvikon tartuttua ruoriin seuran tunnettuus alkoi kasvaa huomattavasti. Puheenjohtaja näki, että epäkohtien poistamiseksi ja torjumiseksi on tehtävä entistä enemmän töitä, samalla kun myös asukkaiden viihtyvyyttä on lisättävä. Varvikko halusi yhdistää huvin ja hyödyn. Hänellä oli tähän valmiudet, sillä hän oli jo toiminut kahdenkymmenen vuoden ajan monien suomalaisten tunnettujen taiteilijoiden managerina. Ja tunsi näin ollen ison joukon maamme huippuartisteja. Puhenjohtajana hän oli sitä mieltä, että kaupunginosayhdistyksen eräs tärkeä tehtävä on saada ihmiset Piipunkaatoparaati Sturenkadulla Vauhdissa Reijo Kallio ja Lasse Kuusela. Vaalipaneeli Vallilassa viihtymään ympäristössään. Tämä ei luonnollisestikaan saanut merkitä sitä, että unohdettaisi elämän tosiasiat; kenties huonot asuin- ja elinolosuhteet, palvelujen puuttumiset yleensä. Viihde saa ihmiset käymään tilaisuuksissa, joissa he valitettavasti muutoin eivät kävisi. Silloin jos seura pystyy yhdistämään huvin ja tiedon tavalla, mikä johtaa hyviin, ihmisiä aktivoiviin tuloksiin, se on tältä osin onnistunut toiminnassaan. Asukkaiden positiivinen mielentila heijastuu varmasti myös kaupungin päättäjiin. Näin sai alkunsa ajatus asian ja hauskanpidon yhdentämisestä. Se oli oleva seuran ainutlaatuiseksi ja onnistuneeksi osoittautuva toimintatapa seuraavan puolivuosisataa. Seura oli syntynyt oikeaan aikaan. Hermannissa ja Vallilassa pelättiin 1970-luvulla, että kaupunginosat slummiutuvat kuten oli käynyt jo Kalliossa. Niinpä seurassa katsottiin, että samalla kun asuntoja tarvi- taan lisää, on myös huolehdittava viheralueiden riittävyydestä. Yhdeksi suureksi puutteeksi niinikään todettiin lasten päiväkotien vähäisyys. Mielenkiintoista on havaita, että jo tuolloin seuran alkutaipaleella kannettiin huolta paitsi nuorista, ennenkaikkea vanhuksista luvun loppupuoliskolla alkaneen radikalismin ajankuvaa tähän päivään seuran toiminnassa peilaa, että nuoremmille haluttiin viestittää myös vanhemmilla ihmisillä olevan yhtä suuri sananvapaus kuin heillä, oltiin sitten Helsingissä tai Vallilan/Hermannin kaupunginosissa. Kyläsaaren hajut puhuttivat jo 1966 Vuonna 1966 keskusteltiin mm. lehden tekemisestä ja Kyläsaaren hajuhaitoista. Ensimmäiset kotiseutujuhlat pidettiin Vallilan ammattikoulussa vuonna Paikalla oli mm. kirjailija Viljo Kajava, Ragni Malmsten, Keijo Komppa, Reino Markkula sekä Voimistelu ja Urheiluseura Helsingin Kotkat. Syksyllä 1968 ryhdyttiin tekemään omaa lehteä ja päätoimittajaksi valittiin Kari Varvikko. Lehden painos oli kpl. Seuran naisjaosto, lehtijaosto ja asemakaavatoimikunta perustettiin vuonna Kyläsaari puhutti vuosikokousta. Seuraavana vuonna järjestettiin kampanja PuuVallilan säilyttämiseksi. Helsingin kauppakamari suunnitteli vuonna 1970 vesilentoasemaa Vanhankaupunginlahdelle, mutta Seura yhtenä muiden, mm. luonnonsuojelijoiden kanssa sai sen torjutuksi. Vuonna 1972 päätettiin puuttua lujin ottein Kyläsaaren jätteiden haju- ja saasteongelmaan. Keskustelulistalla oli lisäksi uimahalli, kirjasto- ja nuorisotalo, lääkäriasema, lastentarha ja urheilukenttä. Seurassa oli jäseniä 512. Vuonna 1975 laadittiin kirjelmä kaupunginhallitukselle ja Alkolle Inarintien Alkon siirtämiseksi toisaalle. Kaupunginsuunnitteluvirastoon lähetettiin kirjelmä Mäkelänkadun puiden suojelemiseksi. Seuran järjestämillä Helsinki-päivillä oli 2000 ihmistä, joista 864 allekirjoitti adressin, jossa vastustettiin hiilikasan siirtämistä Hermanniin. Varvikko ja Seuran sihteeri Simo Sairanen saivat Helkalta Pro-Helsinki mitalit. Seuran 10-vuotisjuhlissa vieraili 500 ihmistä. Vuosina Seura järjesti useita tilaisuuksia; myyjäisiä, joulujuhlia, vaalipaneeleita, kotiseutujuhlia, joihin oli vapaa pääsy. Tuhannet ihmiset kävivät tapahtumissa, joissa oli tunnuksena On vanha jengi koolla taas. Vuonna 1980 perustettiin asukkaiden kansalaistoimikunta vastustamaan Kyläsaaren jätteenpolttolaitoksen uudistamissuunnitelmia ja päätettiin ryhtyä keräämään nimiä adressiin Kyläsaaren jätteenpolttolaitoksen laajentamisen estämiseksi ja lopullisesti sulkemiseksi. Seuraavana vuonna Paavalinkirkossa järjestettiin matinea Puhtaan ilman puolesta ja Vallilassa pidettiin Kärykäräjät. Ylipormestari Raimo Ilaskivelle luovutettiin lähes nimeä käsittävä Kyläsaari-adressi. Vallilan terveystalon työt käynnistyivät vuonna päivillä Mäkelän koulun pihamaalla puhujina olivat ministerit Kaarina Suonio ja Jouko Kajanoja. Paikalla 5000 ihmistä. Kyläsaaren virkamiespaneeliin toi valtiovallan tervehdyksen ministeri Matti Ahde. Joulujuhlissa vierailijoina olivat eduskunnan puhemies ja rouva Johannes Virolainen. Vallilan terveysasema avattiin Kyläsaaren piippu sammui samana vuonna. Juhlissa yli 5000 ihmistä, puhujana terveysministeri Vappu Taipale. Suomen Luonnonsuojeluliitto luovutti Kyläsaari-liikkeelle ympäristöpalkinnon. Hermannin kaupunginosa täytti 100 vuotta Juhlapuhujana oli pääministeri Kalevi Sorsa. Juhlissa yli 6000 asukasta. Kyläsaaren piippu räjäytettiin vuonna Samana vuonna perustettiin Gunnar Bärlund-patsastoimikunta, jonka puheenjohtajaksi ryhtyi Klaus Varvikko ja suojelijaksi Uudenmaan läänin maaherra Jacob Söderman. Vuonna 1989 Vallilan koululle hankittiin uudet tv- ja videolaitteet. GeeBee -patsaan tekijäksi valittiin kuvanveistäjä Niilo Rikula. Seuran 25-vuotisjuhlissa Mäkelän koulun pihamaalla juhlapuhujina olivat Tarja Halonen, Juha Sipilä ja Erkki Tuomioja. Gunnar Bärlundin näköispatsas paljastettiin Paavalinkirkon puistossa 1991 ja Kari Varvikon toimittama lehti voitti Helsingin parhaan kaupunginosalehtikilpailun. Klaus Varvikon täyttäessä 80 vuotta 1996, Seura päätti jakaa apurahoja seuraavasti: Vallilan ala-asteen koululle urheilutarvikkeisiin 3000 mk Paavalin seurakunnan diakoniatyöhön 5000 mk Ensikodille 4000 mk Lastentarha Kotikalliolle 2000 mk Lastentarha Miinalle 2000 mk Lastentarha Runolle 2000 mk Vallilan kirjastolle lasten tapahtumiin 2000 mk Vuonna 1998 paljastettiin Kyläsaaren piipuntyngässä Hermannin Kyläsaarenkatu kahdeksassa Piipunkaatajien laatta, jossa koreilee teksti: Seuran jäsenten ja Klaus Varvikon tarmokkaalla johdolla, Kyläsaariliikkeen Taisto Rantalan ja Erkki Mäkiön myötävaikutuksella, Kyläsaaren piippu kaadettiin Mäkelänrinteen uintikeskus avattiin yleisölle vuonna Seura oli tehnyt siitä aloitteen jo vuonna Toiminnasta tietoja lisää Seuran kustantamassa ja Kari Varvikon toimittamassa 50-vuotisjuhlakirjassa On vanha jengi koolla taas Julisteet puhuvat. Kirja julkistetaan seuran 50-vuotisjuhlissa Vallilan ala-asteen koulussa lauantaina klo

4 Vieno Kekkonen muistelee: Asukkaat ja taiteilijat ovat Vallilassa vetäneet aina yhtä köyttä - Seuran hienon toiminnan salaisuus on ollut se, että kun asukkaat ovat tunteneet kuuluvansa yhteen, Vallilassa esiintyneet taiteilijat ovat jakaneet saman fiiliksen paitsi keskenään myös yleisön edessä. Taiteilijat eivät ole menneet niinkään esiintymään rahasta, vaan heidät on ajanut paikalle juhlien kiva tunnelma. Vallila-Hermanni -päivän viettäminen vuosikymmenien ajan oli kuin pakon sanelema juttu. Kun Klasu Varvikko soitti, Vallilaan oli lähdettävä, muistelee iskelmälaulaja isolla Iillä, näinä päivinä 82 vuotta täyttävä ikinuori Vieno Kekkonen. Vieno lienee Eino Grönin lisäksi ainut elossa oleva taiteilija, joka on vieraillut lähes kaikilla Hermanni- Vallila -päivillä. Vieno lupautui tulemaan myös seuran 50-vuotisjuhlaan, mutta pakollisen esteen vuoksi se ei kuitenkaan nyt onnistunut. Haen Vienon Ruoholahden Motivus-salin kuntoiluhetkestä kahville Puu-Vallilan Suvantoon. Otamme maukkaat porkkanaleivokset ja artisti kauhistelee paakelsin kokoa, mutta ylistää samalla hyvää makua. Kyllä Valkassa osataan. - Tässähän meni treenit ihan hukkaan. En voi tänään enää syödä paljon mitään, nauraa kiloistaan tarkasti huolta pitävä Vieno. Tapasin Vieno Kekkosen ensi kerran perinteiden vuosikymmeneksi kutsutulla 50-luvulla. Nuori, vähän yli kaksikymppinen näyttelijäkaunotar tuli joskus , lähes suoraan Lahden Teatterikoulusta isälleni Klaus Varvikolle solistiksi Taito Vainion orkesteriin. Faija toimi tuolloin paitsi Taiton myös Lasse ja Raimo Pihlajamaan managerina. Elettiin tanssilavojen ja työväentalojen aikaa. Ilmassa oli nostalgiaa. Oli myös melankoliaa. Rautalanka ei ollut vielä läpilyönyt itseään. Sotavuosistakaan ei ollut kuin vähän toistakymmentä vuotta. Kansa halusi romantiikkaa, mutta valtiovalta tarjosi kieltoja toisensa perään. Keikalla bändi kulki isolla henkilöautolla, johon koko orkka mahtui sisälle ja rummut sun muut vehkeet pantiin katolle. Tanssia sai puolentoista tunnin verran vasta sen jälkeen, kun ensin oli kuunneltu pari tuntia vakavaa tai muuten korkeatasoista ohjelmaa. Neitosten laittaessa papiljoteilla hiuksiaan tanssikuntoon, radiossa soi Lauantain toivotuissa korkeintaan yksi tango ja valssi, ehkä jenkkakin tai päinvastoin. Vaikutti siltä, että kahvin lisäksi myös kevytmusiikki oli kortilla. - Muistan hyvin sen, kun Klasun ja Pikku-Kallen, Suomen pienimmän taiteilijan (116 cm) piti aina ennen tanssia keksiä kaikenlaista, usein ihan päästä vedettyä ohjelmaa. Myös monet muusikot, jotka olivat usein sanavalmiita esiintyjiä, auttoivat hauskanpidossa. Kaikki ikään kuin puhalsivat yhteen hiileen, jotta pian päästäisi jortsun pyörteisiin. Vieno kertoo, että tanssipaikoilla taiteilijoiden työskentelyolosuhteet olivat hyvin heikot. - Työväentalot olivat kylmiä, mutta kun ne täyttyivät, ihmisten iso määrä lämmitti. Tanssilavojenkaan yhteydessä ei taiteilijoille ollut paikkaa missä vaihtaa edes hametta päälle. Ilmassa oli kuitenkin glamouria. Iltamat oli merkittävä juttu. Monesti pukeuduin jossain komerossa tai siivouskopissa, mutta ei se nuorena menoa juuri haitannut. Musiikkia ja laulua janoava yleisö oli palkitsevaa ja taiteilijakollegat hienoja. Vienolle tuleekin n esiintymispäivistä mieleen 50-luvun tanssilavat. Ei niinkään puutteellisista oleskelutiloista vaan itse ihmisistä. Hän muistelee lämpimästi myös kesällä 94-vuotiaana kuollutta äitiäni Esteriä Essua. - Hermannin, Vallilan ja itse asiassa koko Sörnäisten väki otti aina hienosti vastaan meidät taiteilijat. Sitä oltiin kuin olisimme kotiin tulleet. Oltiin ihan sinuiksi ja kyseltiin kuulumisia. Erityisen hyvin mieleeni on jäänyt myös äitisi Essu. Hän oli aina ystävällinen ja naurava ihminen. Kun hän täytti 90 vuotta, koin arvokkaaksi sen, että sain laulaa hänelle ja ystävyydelle, joka oli alkanut jo 50-luvulla. Kari Varvikko Vieno Kekkonen ja Klaus Varvikko Vallilan koulussa 1990-luvun alussa. Vieno Kekkonen esiintyi Taito Vainion säestyksellä Vellamonkatu 7-9:n pihajuhlissa Kiitos Äiti elämästä Esteri Varvikko on poissa Äitini Esteri Essu Varvikko os. Ahonen kuoli 94-vuotiaana Helsingissä Aikoinaan Korpilahdelta Helsinkiin 15-vuotiaana tyttönä lihakauppaan töihin matkannut Essu ehti elämänsä aikana olla monessa mukana. Kymmenen vuotta sitten kuolleen isäni Klasun kanssa Äiti kulki yhdessä yli 60 vuotta. Vuonna 1956 hän perusti Helsinginkadun ja Kustaankadun kulmaan Rokka Baarin, joka tuli kuuluisaksi maittavista ja isoista annoksistaan. Isän työskennellessä Lasse Pihlajamaan ja Taito Vainion orkestereiden managerina 1950-luvulla, Äiti oli aina kun Rokasta ehti, varsinkin kesäkuukausina mukana talouskasöörinä keikoilla ympäri maata. Perheemme asui Hermannissa vuodesta 1959 ja Äiti viimeiset kymmenen vuotta yksinään. Ennen poismenoaan alzheimeria sairastanut vanhus ehti olla hoivakodissa vain muutaman kuukauden. Tilkan tuvassa hän säilytti loppuun asti huumorintajunsa. Kiitos kuuluu myös henkilökunnalle, jonka hoitoon ja huolenpitoon hän oli tyytyväinen. Äiti oli varsinainen työmyyrä. Aktiivivuosinaan hän teki 15-tuntisia työpäiviä, mutta suhtautui ympäristöön valoisasti. Äiti totesikin usein, että pitkän iän salaisuus on iloisuus, rakkaus ja uutteruus. Taiteilija Vieno Kekkosen sanoin: Tavatessamme Essu oli aina ystävällinen ja naurava ihminen. Kohta sen jälkeen kun Seura alkoi isän johdolla aktiivisen toimintansa 1960-luvun lopulla, myös Äiti tarttui toimeen. Hallituksen kokoukset pidettiin aina kotona Vellamonkadulla ja Essu kestitsi kaikki runsain eväin. Äiti perusti muutamien muiden tehopakkausten kanssa seuran yhteyteen naistoimikunnan, jonka tehtävänä oli paitsi toimia taustatukena, hoitaa monia muita yhdistykselle kuuluvia juoksevia asioita. Hermannissa naiset olivat kunniassa ja syystä. Useiden vuosien ajan Äiti kiersi Vallilan ja Hermannin kaupat sekä yritykset ja hankki ilmoituksia lehteen. Monet muistavat, kun hän vielä 90-vuotiaana köpötteli hakemassa mainoksia. Äitisi oli todella sitkeä sissi. Ihailin ja kunnioitin häntä. Kun Esteri tuli ovesta sisälle, tiesin että nyt on pidettävä kukkarosta kiinni. En voinut kuitenkaan koskaan sanoa hänelle ei. Oli se semmonen energiapakkaus, että pois alta, kertoo Veijo Votkin, kaikkien tuntema lihakauppias Hermannista. Pari vuotta sitten ilmestyneissä muistelmissani moitin Äitiä siitä, että hän ei koskaan lapsena pitänyt minua sylissään. Jo muistisairas Äiti katsoi silmiin ja sanoi: En oikein ehtinyt, kun minun oli hankittava rahaa, jotta sinä pärjäisit maailmassa. Äiti oli tajuton, kun jätin hänelle hyvästit Haartmannin sairaalassa. Pidin kädestä, silitin otsaa, kerroin terveisiä sukulaisilta ja ystäviltä. Äiti ei puristanut kädestä, mutta mistä me tiedämme mitä hän kuuli ja mitä tunsi? Olen pärjännyt maailmassa. Kiitos Äiti elämästä. Rakkaudella poikasi Kari Liity Hermanni- Vallila Seuraan Seura toimii Hermannin ja Vallilan kaupunginosien asukkaiden edunvalvojana ja yhteistyön kehittäjänä. Seura tukee asukkaiden omaehtoista toimintaa. Maksa jäsenmaksu 10 euroa seuran tilille Fi laskun viitenumero on liitä Mukaan sähköpostiosoitteesi. Seura ry hermannivallilaseura@hotmail.fi

5 Julisteet hienoja muistoja menneistä Kotiseutuneuvos Klaus Varvikon syntymästä 100 vuotta Seuran 50-vuotisessa toiminnassa ovat erilaiset julkiset, suuret joukkotilaisuudet olleet erityisen keskeisessä roolissa. Tilaisuuksien julisteista, joista osa oli näytillä Vallilan kirjastossa saa erinomaisen kuvan siitä aktiivisuudesta, millä Seura vuosikymmenten aikana on pyrkinyt vaikuttamaan alueen kehitykseen, muutoksiin tai tarvittaessa muutoksien vastustamiseen. Erilaisista tapahtumajulisteista ilmenee hyvin, kuinka Seura pyrki saamaan suuret joukot ihmisiä kokoon vakavienkin, tärkeiden asioiden pariin yhdistämällä asiaohjelmaan monipuolista viihdettä eturivin laulajien ja soittajien esiintyessä erilaisten hyvien asioiden puolesta ja 1980 luvuilla koottiin vaikuttavia poliitikkoja kaikista puolueista erilaisiin paneelikeskusteluihin. Pöydän takana oli tiukka rivi kunnallispoliitikkoja esittämässä kantojaan ja yleisö sai kysyä ja muodostaa oman käsityksensä kunkin poliitikon, tai virkamiehen kannasta vaikkapa Kyläsaaren jätteenpolttolaitoksen toimintaan. Eräs Vallilan paneeleihin osallistuja oli kaupunginvaltuutettu Tarja Halonen, joka vieraili Kirjaston näyttelyssä verestäen vanhoja muistoja. seuran monimuotoisten tilaisuuksien julisteista, joita on paljon enemmän kuin näyttelyssä oli esillä, on Kari Varvikon toimesta koottu monipuolisen elävä kirja. Kirja palauttaa upealla tavalla mieliimme kappaleen alueemme kulttuurihistoriaa. Erinomainen lahjakirja. Pekka Hurme Seuran pitkäaikainen puheenjohtaja, kotiseutuneuvos Klaus Varvikko syntyi Stadin Lastenpäästölaitoksella 100 vuotta sitten eli Klasua muisteltiin hänen kodissaan Vellamonkadulla, jossa nykyisin asuu hänen poikansa Kari. Vas. Kalevi Aho, Markku Kavonius, Josti Ahonen, Kaija ja Kari Varvikko sekä Jorma Laaksonen Seuran kiinnittämän muistolaatan alla Vellamonkadun ja Vegankadun kulmassa. Tietovisa Tunnetko n? 1) Hermannin kaupunginosalle on antanut nimensä : 1) Herman Standertskjöld-Nordestam x) Hermanni Pihlajamäki 2) Herman Adlercreutz 2) Sturenkadulla Vallilassa toimi aikoinaan suosittu elokuvateatteri, jonka nimi oli 1) Apollo x) Riviera 2) Louhi 3) Viihteen monitoimimies Jukka Virtanen tuli 1950-luvulla Jämsänkoskelta Helsinkiin. Jukka pääsi töihin Vallilaan 1) elokuvateatteri Apolloon x) ravintola Aamutähteen 2) elokuvayhtiö Allotria-filmiin 4) Nuorisoseuratoiminta tuli Suomeen 1800-luvun loppupuolella. Niin myös Hermanniin. Syntyi edelleen elävä sanonta tervetuloa Hermannin nuorisoseuraan. Sanontaa käytti ahkerasti seuran puuhamies, maisteri 1) Kullervo Helenius x) Aleksanteri Salava 2) Valfrid Wikström 5) Gunnar Bärlund Vallilasta on Suomen kaikkien aikojen nyrkkeilijä, mutta nyrkkeilyn ensimmäisen olympiamitalin, pronssia Los Angelesista 1932 toi toinen vallilalainen nyrkkeilijä Bruno Ahlberg. Tämän kovaiskuisen yleisön suosikin lempinimi oli 1) Tyrmäävä putkimies x) Valkan nukuttaja 2) Pohjolan leopardi 6) Sörnäisten Keskusvankila on ympäristömme suurin rakennuskokonaisuus. Vankilassa on tällä hetkellä vankeja n. 1) 550 x) 300 2) 720 7) Vallilassa sijaitsi aikoinaan tärkeä asiakaspalvelulaitos, viinakauppa, Alko. Se sijaitsi 1) Hämeentien ja Mäkelänkadun kulmauksessa x) Puu-Vallilassa Suvannontiellä 2) Inarintiellä 8) Vallilan Kirjasto on hieno puuarkkitehtuuria edustava rakennus, 25-vuotias! Sen on suunnitellut arkkitehti 1) Juha Leiviskä x) Kimmo Lintula 2) Antti-Matti Siikala 9) Paavalin kirkko on Vallilan näkyvin rakennus. Myös kuuluvin kun kirkonkellot soivat. Kirkonkellot painavat yhteensä 1) yli 3000 kiloa x) yli 4000 kiloa 2) yli 5000 kiloa 10) Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on vallilalaisia kaupunginvaltuutettuja. Hän on 1) Tatu Rauhamäki x) Mari Puoskari 2) Eero Heinäluoma 11) Vallilassa sijaitsee Pernajantie. Pernajasta Itä-Uudeltamaalta oli kotoisin 1) Elias Lönnrot x) Veikko Vennamo 2) Mikael Agricola 12) Vuonna 2016 valittiin perinteiseen tapaan Stadin Friidu. Tämän arvonimen sai 1) Tuuli Petäjä-Siren x) Vuokko Hovatta 2) Leena Uotila 13) Seura on 50 vuotta vanha kotiseutuyhdistys. Seuran nykyinen puheenjohtaja on 1) Markku Kavonius x) Kari Varvikko 2) Olavi Salminen 1,2,2,X.2.X,2,1,2,X,2,2,1 TILAUSTARJOILUT, SÄMPYLÄT, KAHVIT, (myös erikoiskahvit) PULLAT, PIIRAKAT, VOILEIVÄT, PIHVIT, PASTAT, SALAATIT, JÄÄTELÖT YMS.. Myydään myös matkamuistoja Avoinna syyskuussa Ma- Pe kello , Alkaen avoinna: Ma-Pe kello 8-18 la Hämeentie 85-89, Puh: , Katso sähköposti: cafevarkko@gmail.com Soita Tarkkiin kun kiinteistösi tarvitsee huoltoapua Tark-Huolto Oy on jo 20 vuotta hoitanut ammattitaidolla Hermannin, Vallilan ja Kallion kiinteistöhuollot. Ota yhteyttä. Takaamme hyvän lopputuloksen. Tark-Huolto Oy Vellamonkatu 16-18, Helsinki, puh , www. Tark-Huolto.fi

6 Mikä on pöllö kiinaksi? Taiteilijoina Redy ja Ruusa. Hyvä kysymys! Vastaus löytyy Vallilasta, Inarinkujalta, kiveen maalattuna. Katutaiteilijakaksikko Redy ja Ruusa teki hienon muraalin, seinämaalauksen Asunto-osakeyhtiö Säästöpäivän sivurakennuksen päätyseinään Inarinkujan puolelle. Värikkään iloisen keltaiseen maalaukseen on erittäin taidokkaasti kuvattu erilaisia eläimiä. Kuvat ovat hienon eläviä ja erittäin hauskoja tuoden katsojalle iloa ja hyvää mieltä. Seinämaalauksen teemana on Always share Jaettu ilo. Suomalainen sananlasku Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo on ollut tekijöiden pontimena, vaikka toinen tekijöistä onkin lähtöisin Hongkongista. Siksi joka eläimen kohdalla on eläimen nimi suomeksi, englanniksi ja kiinaksi. Tyylikkästi kirjoitettuna löytyy kiinaksi niin pöllö, joutsen, karhu, susi, perhonen, hirvi, kettu, lintu, jänis ja sammakkokin. Seinämaalauksen paikka on aivan timanttinen, sillä maalausta vastapäätä kadun toiselta puolelta aukeaa päiväkoti Runon portti suoraan seinämaalauksen eteen pikkulapsien ihasteltavaksi siinä kuin aikuistenkin silmien iloksi. Tämä seinämaalaus sopii hienosti rakennuksemme seinään. Se elävöittää Vallilaa hienosti, sanoo idean isä as.oy. Säästöpäivän hallituksen puheenjohtaja Olavi Salminen. Pekka Hurme HAMMASLÄÄKÄRI ON LÄHELLÄ Hammaslääkärit: Mikko Laukkanen Niina Raij Erikoishammaslääkärit: Pekka Laine, suukirurgia Anneli Lehto, iensairaudet Suuhygienistit: Annina Niklander, suuhygienisti Saila Pakarinen, suuhygienisti Risto Närvänen Tapani Waltimo Implanttihoidot, röntgentutkimukset, valkaisuhoidot ja eerec-täytteet. Vallilan Hammaslääkärikeskus Oy Mäkelänkatu 30 A 4, puh. (09) Avoinna: ma-to 8-18, pe 8-14 Kenkäkauppa ja korjaamo Leo Närvänen Yli 60 vuotta kenkäkauppaa Perustettu 1952 Edulliset hinnat. Myös tarjouksia. Kangasalantie 6, puh Ravintola Herkku Haarukka Pizzaa Leikkeitä Pihvejä Intialaista ruokaa Avoinna: Joka päivä klo Lounas-buffet klo Keittiö auki: Ma-pe klo La-su klo Tervetuloa Hämeentie 150. Puh Hermannin pizza & kebab Vellamonkatu 10, Helsinki hermanni.pizza-online.fi AVoinna: ma-to 10-23, pe 10-24, la 11-24, su hermanninpizza.fi Kuljetusajat: ma-to , pe , la su Soita ja tilaa!

7 Vuoden 2016 kulttuurihenkilöt Karoliinalla ja Jussilla on mutkaton yhdessätekeminen hanskassa Vuoden 2016 Vallilan kulttuurihenkilöt ovat Vallilantiellä Pop up Kesäkahvilaa pyörittävät Karoliina Heiskanen ja Juhani Helin. Kulttuuria ja kohtaamispaikan tarjoavan kahvilan lisäksi pariskunta on ideoinut ja toteuttanut asuinalueellaan Puu-Vallilassa järjestettyjä katutapahtumia. Vuonna 2015 tapahtumiin osallistui noin ihmistä. Toiminta perustuu pariskunnan omaan ja muuhun mahdolliseen vapaaehtoistyöhön ja on yleisölle ilmaista. Kuluvan kevään aikana Heiskanen ja Helin tarttuivat polttavan ajankohtaiseen asiaan ja panivat pystyyn Cafe Asylumin. Kerran kuussa auki oleva kahvila on kohtauspaikka Sturenkadun vastaanottokeskuksessa asuville turvapaikanhakijoille ja alueen asukkaille. Tutustumisen ja yhdessäolon lisäksi tarjolla on ollut turvapaikanhakijoiden tekemää ruokaa. Tämänvuotisten kulttuurihenkilöiden valintaan vaikutti se, että kaksikon kaikessa tekemisessä keskeistä on mutkaton ihmisten lähellä ja kanssa toimiminen ja yhteisöllisyyden rakentaminen. Vallilan kulttuurihenkilön valitsee vuosittain Vallilan kirjaston ystävät ry. Karoliina Heiskanen ja Jussi Helin Pop up -kahvilassa ja kaduilla tapahtunutta: Pop up Kesäkahvila avautui toukokuussa 2013, kesän aikana ohjelmassa oli musiikkia ja taidenäyttely. Ensimmäiset Puu-Vallilan katubileet ilakoitiin syksyllä Kahvilan toisen aukiolokesän 2014 teema oli klassinen musiikki ja kahvilassa soivat jouset ja cembalo. Toiset Puu-Vallilan katubileet kokosivat ihmiset kaduille syyskuussa Joulumyyjäiset pidettiin kahvilassa joulukuussa Ensimmäiset lasten katubileet riemastuttivat ihmisiä kesäkuussa 2015 ja kivat kadun liitupiirrokset säilyivät niistä muistona ensimmäiseen vesisateeseen saakka. Kolmannet Puu-Vallilan katubileet olivat menestys syyskuussa Vauvakahvilat avautuivat äitien ja lasten iloksi syksyllä Cafe Asylum -illat alkoivat vuoden 2016 alkupuolella. Niissä ollaan yhdessä, tutustutaan ja tarjolla on ollut myös turvapaikanhakijoiden tekemää ruokaa. Pop up -kahvila on tuonut ravintolapäivään luomukattauksen. Tulossa esimerkiksi: Lasten katubileet järjestetään Jo perinteeksi tulleet Puu-Vallilan katujuhlat järjestetään 9. syyskuuta. Pop up Kesäkahvila on auki viikonloppuisin Gee-Bee Valkan kovin kundi Gunnar Bärlund Vallilassa Paavalin kirkon puiston kul- massa seisoo komea nyrkkeilijäpatsas. Patsaassa jalustassa lukee GeeBee, Gunnar Bärlund. Komea patsas mutta komea oli mieskin. Vallilasta, Sammatintieltä tuli mies, syntyi 1911, joka nyrkkeilykehässä löi itsensä maailman huipulle. Ensin amatöörinä Helsingin Jyryn kasvattina TUL:ää edustaen, sitten reilun siirtosumman saatuaan Kiffeniä, jalkapalloseuraa,edustaen, sitten HAK:n paidassa menestyen kunnes loi varsinaisen maineensa raskaan sarjan ammattinyrkkeilijänä Amerikassa, USA:ssa, jonne myös asettui loppuelämäksi asumaan. Mutta Gee-Bee ei Amerikassakaan koskaan unohtanut Vallilaa ja kavereitaan stadissa. Unelma vuolla nyrkeillä kultaa on monilla, mutta vain tosi harva siinä onnistuu. Vaikka Gee-Bee ei ihan kultaa vuollut, Vallilan poika iski kuitenkin nyrkeillä voita ja vähän särvintäkin leivän päälle Amerikan kovissa ammattilaiskehissä. Hoikka ja heikko Gunnar Bärlund oli yksinhuoltaäidin poika, koulukiusattu suomenruotsalainen, laiha, pitkä kuikelo. Syntymälahjaksi ei tullut liikuntalahjoja, päinvastoin pojalta kiellettiin osallistuminen koulun voimistelutunneille! Kun pojan luonne oli vielä lauhkea kuin lampaalla, jäi poika alakynteen poikien välisissä kahnauksissa! 14-vuotiaana poika hakeutui maineikkaan urheiluseura Helsingin Jyryn harjoitussalille nyrkkeilyn pariin, uinti, voimistelu ja hiihto tulivat myös kuvaan kasvavan nuoren kehityksessä. Köyhyys vaivasi, pojalla oli urheilutossujen sijaan harjoituksissa äitinsä tohvelit! Samantyyppinen urheilu-uran alkuhistoria on toisella TUL-sankarilla Tapio Rautavaaralla. Jyryn salilla nuorukainen sai nyrkkeilyoppia ja hänen ilmeiset lahjat nyrkkeilyyn huomattiin. TUL:n I Liittojuhlilla Bärlund keskisarjassa voitti kolme otteluaan ja kukisti liiton mestarin Eino Kalervon ja voitti koko sarjan. Samana vuonna nuorukainen teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa Neuvostoliittoon ja voitti raskaassa keskisarjassa Pavel Vertkoffin pisteillä. Gee-Bee syntyy! Vuonna 1928 TUL:n nyrkkeilyjoukkue Bärlund, Oiva Johtonen, Soini Andersin kävi ottelumatkalla Sveitsissä. Bärlund voitti Knoll-nimisen vastustajansa. TUL-lehdessä nimimerkki Swing eli E.A. Pulli, TV:n urheiluselostaja Hannu-Pekka Hännisen isoisä, käytti Gunnar Bärlundistä lempinimeä Gee-Bee. Nimi jäi heti elämään ja on kiveen hakattuna Paavalin kirkon puiston patsaassakin! Suomen parhaaksi Gunnar Bärlund oli mukana vahvassa TUL:n urheilijoiden joukkuessa Moskovan Spartakiadeilla 1928 voittaen raskaan sarjan. Moskovan reissu aiheutti kuitenkin TUL:n sisällä kovat poliittiset riidat ja osallistujat ja heidän seuransa erotettiin TUL:stä, Bärlund siinä mukana. Pari vuotta Bärlund ja muut spartakiadikävijät edustivat uutta liittoa, Työläisurheilun Yhtenäisyyskomiteaa, TYK:kiä, kunnes se taas kiellettiin lapualais-oikeistolaisten toimesta valtiovallan päätöksellä kuten yli 130 TUL:n urheiluseuraa. Bärlundia houkuteltiin porvariliittoon ja 1930 Vallilan poika siirtyikin Kiffeniin yhdessä toisen Vallilan huippunyrkkeilijä Bruno Ahlbergin kanssa. Avauskisassa Kiffe- nin paidassa Bärlund kohtasi viipurilaisen Wulf Gourewitsch, porvarien parhaan, lokakuussa 1930 täpötäydessä Helsingin Hippodromissa. Viipurilainen luovutti jo toisessa erässä, uusintaotteluissa jo ensi erässä, mutta järjestäjille nämä ottelut olivat kultakaivoksia. Bärlund oli heti suuri yleisön suosikki. Vaikka hän oli siirtynyt TUL:stä porvariliittoon, sitä Vallilan duunaritkin ymmärsivät, olihan Gee-Bee ottanut kunnon siirtosumman porvareilta. Toista spartakiadikävijää juoksija Volmari Iso-Holloa duunarit kirjoituksissa paheksuivat hänen vaihdettua liittoa, rahajuoksujen takia! Amatöörinä Bärlund otteli 110 ottelua. Viisi maaottelua, jotka voitti kaikki! Vuoden 1934 Euroopan mestaruuskilpailut pidettiin Budapestissa, Bärlund oli vahva ehdokas matkaan, mutta ei ollut rahaa Suomen Nyrkkeilyliitolla. Apu löytyi Ruotsista, Bärlundin matka luvattiin maksaa ja avustajaksi lähti göteborgilainen toimittaja Bertil Kylander. EM-kehässä Gunnar Bärlund voitti raskaan sarjan Euroopan mestaruuden, loppuottelussa kukistui 3-0 Saksan Runge. Runge voitti sitten olympiakultaa kaksi vuotta myöhemmin Berliinissä, mutta Bärlund ei jäänyt odottamaan olympiakehää vaan siirtyi ammattilaiseksi, riisui paitansa. Juuri ammattilaisena Bärlund loi Suomessa ja maailmalla maineensa. Hän iski ja 1940-luvulla Suomen maailmankartalle, kuten Paavo Nurmi teki juoksuradoilla varsinkin Amerikassa 1920-luvulla. Maailman huipulle! Gunnar Bärlundin ammattinyrkkeilijäura on Suomen oloissa ainutlaatuinen. Se alkoi syyskuussa 1934 ja päättyi lokakuussa Yhteensä 85 ottelua, voittoja 55, häviöitä 29, yksi ratkaisematon. Tämän hetken tähdellämme Robert Heleniuksella on otteluja vähän yli 20 ja uraa kymmenisen vuotta! Bärlund otteli ensin Ruotsissa ja sitten Saksassa kunnes 1936 pääsi ottelemaan Amerikkaan, USA:han. Ensimmäinen ottelu oli New Yorkin Hippodromissa, vastassa iso jätti Texasista Sandy McDonald, kymmenen kiloa Bärlundia painavampi. Vallilan poika ei ujostellut, oikea suora pu- GeeBeen patsas nousi dotti Texasin miehen jo ensimmäisessä erässä! Bärlundin ensimmäinen palkkio vastasi siihen aikaan markkaa työläisten keskipalkan pyöriessä silloin 2000 markan kieppeissä. Parhaimmillaan Bärlund nousi The Ring-lehden arvolistalla raskaan sarjan maailmanmestari Joe Louisin toiseksi haastajaksi Max Baerin, entisen maailmanmestarin, jälkeen. The Ring -lehti, nyrkkeilyn raamattu, noteerasi Vallilan pojan myös lehden kansikuvapojaksi! Siihen aikaan oli ammattinyrkkeilyssä vain yksi liitto ja yksi arvolista. lund-suklaan ja kun Gee-Bee tuli käymään Suomessa kesällä 1938, Helsingin rautatieasemalla oli 8000 vastaanottajaa. Sodan aikana GeeBee otteli ahkerasti Amerikassa ja Suomessa kuunneltiin aamuyöllä radiosta otteluselostuksia. Aina kun Gee-Bee voitti, radiossa soitettiin Porilaisten marssi. Kun Gee-Bee kävi Suomessa hän tuli aina kotikulmille Vallilaan, Hermanniin, Sörkkaan tapaamaan vanhoja kavereitaan. Reiluna, vaatimattomana kundina, isona kilttinä miehenä, joka kehässä oli kovin mitä Suomesta ja Valkasta on koskaan maailman turuille lähtenyt. Ikuinen valkkalainen Gunnar Bärlundin suosio oli Suomessa valtava. Fazer teki oman Bär- Pekka Hurme

8 Euranlinna Anssi Sinnemäki, 69, filosofian maisteri, kirjailija. Kotikallion lastentarhan luokkakuva talvelta Takana korkeimpana keskellä jutussa esiintyvä kolmikko, vasemmalla Kari Mäntylä, oikealla Anssi Sinnemäki ja heidän välissään Taina Holman. Eturivissä oikealla paljain polvin Pekka Sinnemäki. Jos joku tunnistaa kuvasta muita henkilöitä, vaikkapa itsensä, ottakoon yhteyttä toimitukseen. man tien. He haluavatkin isomman saaliin, kaltaiseni rääpäle ei kelpaakaan heille. Mutta muutkin ehtivät viime tingassa valaistun Sturenkadun kulmaan, joka on turvaraja. Olimme pelastuneet! Vasta aikuisena sain tietää, että kuntsilaiset tarkoitti kaupungin vuokratalojen asukkaita. Itsekin olen ollut myöhemmässä elämässäni tässä pelottavassa roolissa useita vuosia. Kaija Ekholm on julkaissut viehättäviä muistelmia Vallilan Kuntseista, eikä niissä tiedetä mitään tästä kuntsilaisten pimeästä puolesta. Yhtä idylliä se vain oli ollutkin. Asun Euranlinna-nimisessä vuonna 1929 valmistuneessa talossa. Tämä Sturenkadun, Kangasalantien ja Eurantien rajaama kompleksi Vallilassa on Lars Sonckin työläisasunnoiksi suunnittelema rakennus, jonka kruunaa kaksi kulmatornia. Sanotaan, että kortteli oli sodan jälkeen Euroopan tiheimmin asuttu. Siihen nähden nykyään talossa vallitsee suhteellinen rauha, vanhempi asukaskanta on poistunut luonnollista tietä, nuoriso käy kääntymässä. Isovanhempani olivat hankkineet Sturenkadun puoleisen torniasunnon vuonna Minä olen asunut huoneistossa neljä jaksoa: 6-vuotiaana , nuoruuteni , nuorperheenä ja nyt jo hieman varttuneempana vuodesta 2006 lähtien, kymmenen vuotta. Asunto, talo ja sen korttelipiha, talon henki ja Vallilan ympäristö ovat minulle hyvin rakkaita. Voisin asua siellä elämäni loppuun asti. Ellei oteta lukuun varhaisia pappilavuosia Lapualla ennen 1951 alkanutta perheemme diasporaa (siitä olen kertonut toisaalla), 1950-luvun Euranlinnan-vuosi oli lapsuuteni onnellisinta aikaa. Tarkoitus oli jäädä Helsinkiin pysyvästi, mutta Lapualle sairastamaan jäänyt isä hankki sieltä talon ja pakotti meidät muuttamaan takaisin. Isä halusi kuolla Lapualla, mutta me emme halunneet elää Lapualla. Tämä muistelus koskee vuosien vaihetta. Euranlinnan 68-neliöinen kaksio oli tuolloin laajennettu keinotekoisesti kolmioksi siten että L-kirjaimen muotoisen kylpyhuoneen etuosaan oli asennettu kaasuhella, joka toimitti keittokomeron virkaa. Kylpyhuoneen takaosassa oli kaasulla (ja maksullisilla poleteilla) toimiva Junkers-merkkinen räjähdysherkkä vedenlämmitin, joka kerran toteuttikin uhkauksensa. Asukkaita huoneustossa, kuten isoisä aina sanoi, oli parhaimmillaan seitsemän: äiti etuhuoneessa (nykyinen keittiö), kaksi siskoa kulmahuoneessa, neljä nuorinta veljestä takahuoneen alkovissa, jonne mahtui parahultaisesti kaksi kerrossän- kyä. Samoin asuimme silleinä tynnyrissä sitten lähes koko 1960-luvun. Asuntonamme oli 12 huoneen pappila kaksioon ahdettuna. 10-lapsisesta perheestä vanhimmat olivat jo omillaan, ja syksystä 1963 meitä asui siellä äidin kanssa neljä nuorinta veljestä. Lukuvuonna veljistä vanhimmat Jukka ja Hannu kävivät toista ja kolmatta luokkaa Mäkelän kansakoulua, joka oli Pohjoismaiden suurin. (Tottelee nyt nimeä Suomen Liikemiesten Kaupppaopisto eli Helsinki Business College ja Stadin Aikuisopisto.) Minä sain paikan Kotikallion lastentarhasta, jonka uudisrakennus toimii yhä samannimisenä samalla paikalla Hermannissa, nyt tosin Hämeentien varrelle rakennettujen kerrostalojen katveessa. Viihdyin Kotikalliossa mainiosti. Siellä oli ystävällisiä tätejä, hyvää ruokaa ja kavereita. Eräänä sunnuntaiaamuna kun olimme äidin kanssa menossa Paavalin kirkkoon, selkääni hyppäsi yllättäen Sturenkadun ja Sammatintien kulmassa joku joka kietoi kätensä kaulani ympärille. Hän oli mummonsa kanssa liikkeellä ollut Holmanin Taina, joka oli ilahtunut minut nähtyään. Rakastuin Tainaan siitä hetkestä. Tarhan pihalla oli leikkimökki, jonne ulkoiluaikoina vetäydyimme leikkimään kotia. Erään kerran mökin ovi olikin kiinni, ja pyrkiessäni sisään oven yläluukku aukeni äkkiä ja Taina sylkäisi minua päin näköä. Taina oli vaihtanut mielitietykseen parhaan kaverini, Mäntylän Karin. Kyllä nainen osaa olla petollinen! Luulin silti olevani suosittu ainakin henkilökunnan keskuudessa. Olin aina iloinen ja seurustelin tätien kanssa ikään kuin olisin heidän vertaisensa. Isku oli kova, kun tädeistä nuorin ja kaunein huomautti kerran Siini-tädille tahallaan niin kuuluvasti että minäkin kuulin: Joskus tuo Anssi ottaa niin hermoille, että voisin vaikka tappaa hänet. Se veti minut hiljaiseksi ja pani jossain määrin ottamaan etäisyyttä paitsi henkilökuntaa myös muuta ihmiskuntaa kohtaan. Yli puoli vuosisataa myöhemmin arvioiden siinä oli ehkä myös ripaus flirttiä, mutta kylmiltään kuultuna se tuntui pikemminkin julmalta kuin hellältä. Vaikka muistankin tarha-aikaani kiitollisena, kertomani tapaukset ovat ainoita, jotka muistan tarkasti. Ajan tavan mukaan Euranlinnan pihalla, A- ja B-rapun välissä, oli roskanpolttouuni, jonne kaikki jätteet heitettiin. Raskas metalliluukku vain auki ja roskat korkeana roihuaviin liekkeihin. Kerran kun Hannun kanssa matkalla Sammatintien sivukirjastoon veimme roskat, sipaisin ohimennen luukun reunalle unohtuneen lappusen uunin kitaan. Missä minun kirjastokorttini on? Hannu huomaa, liian myöhään. Voi saaterin saateri, sä poltit mun kirjastokorttini! Kirjastoa hallitsi itsevaltaisesti maisteri Lumme, joka puhui aikuisten kanssa kovalla kaakattavalla äänellä, mutta kun joku lapsi erehtyi sanomaan jotakin ääneen, hän pani äkäisesti sormen huulilleen ja sihisi kuuluvasti: Sshhhh! Sellaisia aikuiset olivat ennen vanhaan, ihan niin kuin isoisä, joka opetti meitä tavoille ruokapöydässä. Sen ääressä hänen sivilisoiva paasauksensa pääsi oikeuksiinsa: Ei saa puhua ruoka suussa, hän neuvoi vähän väliä, niin että ruoka vain lensi hänen suustaan. Siinä, missä nyt on Euranlinnaa vinosti vastapäätä kirppis Vallilan Stoori, oli yleinen sauna. Sinne isoisä johdatti meidät taas kerran eräänä lauantai-iltana. Isoisä makasi vatsallaan pesupöydällä, kun me lapset tulimme löylystä ja kuulimme parahiksi pesijättären kuuluvalla äänellä laukoman ikimuistoisen repliikin: Käännyppä äijä selijälles, notta mä saan pestä sun mulukkus! Ja siinä, missä nyt on nepalilainen ruokapaikka Danphe ja joskus ennen Viisi Pataa, oli elokuvateatteri Louhi. Siellä näin elämäni ensimmäisen elokuvan, Edvin Laineen 1949 ohjaaman Prinsessa Ruususen, nimiosassa 15-vuotias Tuula Usva, sittemmin teeveestä tuttu kuuluttaja Tuula Ignatius, myöhemmin Rosenqvist. Eräänä kevätpäivänä 1954 olin nukahtanut päiväunille, ja kun heräsin, kaikki olivat poissa. Minut oli jätetty yksin kotiin, varmaan ensimmäisen kerran, varoittamatta. En jäänyt sitä suremaan. Pukeuduin, lähdin ulos ja suuntasin kylmiltään Hämeentielle ja lähdin seuraamaan ennestään tutun kuutosen raitiovaunun reittiä määränpäänä Liisankatu, isovanhempien koti. Muistan miten ihailin Haapaniemen kentän jälkeen Hämeentielle antavan tiilirakennuksen kauneutta. Aina kun menen siitä ohi, suren Höijerin piirtämän tehtaan menetystä. Käytän tätä alkukokemustani esimerkkinä lapsen luontaisesta kauneudentajusta: arkkitehtuurin kritiikki ei ole alan ihmisten yksinoikeus, rakennetun ympäristön arvot kuuluvat kaikille, myös lapset aistivat ne. Ne ovat osa historiaamme, osa itseämme. Ja kun niitä runnellaan, revitään samalla rikki jotain meistä itsestämme. Saavuin turvallisesti perille Liisankadulle. Enää ei moinen retki kuusivuotiaalta yhtä helposti onnistuisi. Muutenkin meidän lasten elue Vallilassa näyttää vielä nytkin aikuisen silmin hämmästyttävän laajalta, arviolta neliökilometrin laajuiselta. Seikkailimme muun muassa Mäkelänkadun tuolla puolen Roineentien kallioilla, Sturenkadun tuolla puolen kirtsin kaltseilla (puuttuu Heikki Paunosen slangisanakirjasta) Paavalin kirkon takana ja siitä eteenpäin aina Sammatintien kuntseilla asti sekä Hämeentien tuolla puolen alhaalla Puu-Hermannissa. Talvella laskin potkukelkalla Hannun kyydissä alas jyrkkää Violankatua, ja yhtäkkiä vastaan tuli kuorma-auto. Jarrutimme molemmat niin että kelkka pysähtyi vasta auton puskurin alla. Painuin matalaksi eikä minun käynyt kuinkaan. Kuntsilaiset olivat luku sinänsä. Pelottavia. Kuntsilaiset ottavat panttivankeja. Ne sulkee ne kellarikomeroon ja kiristää vangin äidiltä lunnaita. Vaikka tiesimme tämän, lähdimme kerran joukolla illan jo hämärtäessä syvälle Sammatintien päähän kuntsilaisten asuinsijoille, aina Kumpulanlaakson törmälle asti, ja yhtäkkiä pusikosta nousee joukko kuntsilaisia jotka lähtevät ajamaan meitä takaa. Juoksen henkeni kaupalla, en halua joutua panttivangiksi. Kaikkein pienimpänä olen kuitenkin liian hidas, ja kirkon kohdalla pari kuntsilaista saavuttaa minut ja ohittaa sa- Eurantien puolella oli poliisiasema ja kellarissa putka. Kerran kun leikimme Hauhontien puistossa huomasimme, että Kangasalantietä ylittää ilmiselvä juoppo, joka hoipertelee Inarintietä kohti. Laadimme nopeasti sotasuunnitelman. Osa lähtee seuraamaan juoppoa, osa menee tekemään ilmoituksen poliisille. Avaamme poliisiaseman oven ja vastaan lehahtaa sakea tupakansavu. Savun keskellä häämöttää meluisa joukko poliiseja. Miehet hiljenevät. Mitäs pojat? Me: Tulkaa äkkiä, me nähtiin juoppo ja toiset pojat lähti seuraamaan sitä ettei se pääse karkuun! En ymmärrä, mikä sai miehet räjähtämään raikuvaan nauruun. Tämä oli viedä luottamukseni suomalaiseen virkavaltaan eliniäksi, mutta myöhemmin se palautui, kun eräänä talviyönä kaaduin ja paikalle tuli poliisipartio, joka vei minut vertavaluvana Marian poliklinikalle. Kesällä 1954 päättyi onnen aika Euranlinnassa ja seurasi kylmä karkotus Lapualle ja Hellanmaahan. Se oli kulttuurišokki. Minä joka olin tottunut reissaamaan sporalla Valkasta Sörkan kautta Krunaan, sain tottua hevoskyyteihin kyröllä: Liipantönkästä Reispakanmäen kautta Kelttupellihin. Anssi Sinnemäki Artikkelin alkuperäinen versio julkaistu teoksessa Anssi Sinnemäki: Vastakirja, Paasilinna Talonpoikaismarssin autokaravaani saapuu Helsinkiin Sturenkatua pitkin 7. heinäkuuta Vasemmalla elokuvateatteri Kino-Kinon sisäänkäynti (myöhemmin Louhi, nykyään ravintola Danphe), ensimmäisen auton takaa näkyy kyltti Sauna Bad (nyt Vallilan Stoori) ja Euranlinnaa vastapäätä Sturenkadun ja Kangasalantien kulman kyltti on pelkkää ruotsia: Saluhall eli kauppahalli (siinä on nyt Alepa). Paavalin kirkon puiston puut ovat vielä matalalla, itse Paavalin kirkko oli rakenteilla ja vihittiin käyttöön seuraavana talvena.