Leppävaaran seurakunta Syksy 2016
|
|
- Teemu Haapasalo
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Leppävaaran seurakunta Syksy 2016
2 Terveisiä seurakunnasta Tervehdys kotiseurakunnasta 3 Sinua palvellaan 4 Tapahtumakalenteri 6 Lapset ja perheet 12 Tytöt ja pojat 14 Nuoret 16 Jumalanpalvelus 19 ENSIVAIKUTELMIA Kuva Elina Orpana. Aikuisten pienryhmät 20 Kansainvälisyys 25 Musiikkiryhmät 28 Apua ja tukea 31 Vapaaehtoiset 32 Yhteystiedot 34 Ensivaikutelma muodostuu nopeasti ja muuttuu hitaasti. Kun näet toisen ensi kertaa, muodostat hänestä käsityksen ennen kuin sanaakaan on sanottu. Samoin muodostamme käsityksen kaikesta ympärillämme. Mietipä, millaisia ajatuksia sinulle syntyi, kun näit tämän Leppävaaran seurakunnan esitteen. Millainen oli ensivaikutelmasi? Tässä esitteessä on tietoa siitä, mitä seurakunnassamme tapahtuu syksyllä Tule mukaan, tutustu, yllätykin ehkä ensivaikutelmasi muuttuu. Varmaa ainakin on, että paras tapa tehdä seurakunnasta myös sinun näköisesi on olla mukana, vierekkäin ja verkossa. Kohtaamalla ja kokemalla käsityksemme muokkautuvat ja saamme yhdessä elää Jumalan rakastavan katseen alla. Jumalan, jolla on psalmin sanoin meistä kaikista myönteinen käsitys: Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä! Kaisa Yletyinen, seurakuntapastori 2 3
3 Sinua palvellaan Leppävaaran seurakunta ma pe klo 9 15 (09) leppavaaranseurakunta@evl.fi Espoon seurakuntien palvelukeskus ma pe klo 9 15 Kirkkokatu 1, Espoo PL 200, Espoo 4 Leppävaaran kirkko Veräjäkallionkatu Espoo ma ke ja pe klo 10 16, to klo (syys toukokuu) (09) Papin puhelin Kun haluat keskustella papin kanssa, ota rohkeasti yhteyttä. Jos pappi ei heti vastaa, jätä soittopyyntö. ma pe klo 12 21, (09) Diakonian palveluaika Ma klo diakoniatoimisto Alberganesplanadi 1, (09) ja Varauspalvelut kaste, vihkiminen ja hautaan siunaaminen (09) varauspalvelut.espoo@evl.fi Hautauspalvelut (09) , fax , hautatoimisto.espoo@evl.fi Päivystävä pappi (09) Rekisteripalvelut virkatodistukset, sukuselvitykset, kirkollisten toimitusten rekisteröinti ja avioliiton esteiden tutkinta (09) palvelukeskus.espoo@evl.fi Kastepäivä Kaikki on valmista kastemekosta kakkukahveihin! La klo Karakappeli. Ilm
4 Tapahtumakalenteri, Syksy ELOKUU raittikset to 1.9. klo kisailua ja kohtaamista Ekaluokkalaisten siunaus ma klo 18 kirkko. Tervetuloa vanhemmat, isovanhemmat ja kummit yhdessä siunaamaan lasta koulutielle. Kirkkokahvit ja jäätelöt. SYYSKUU Lounassoitto (syys lokakuussa) Soiva jälkiruoka diakonialounaan päätteeksi joka to klo kirkko. Kanttorit ystävineen musisoivat. Kesto min. ( ) Raittikarnevaalit to 1.9. klo Leppävaaranraitilla. Pysähdy rupattelemaan ja tutustu seurakunnan toimintaan. Työntekijät tavattavissa ja lapsille ongintaa. Messu ja kirkkokahvit su 4.9. klo 13 Karakappeli. Karakappelissa vietetään jumalanpalvelusta aina parittomien viikkojen su klo 13. Siioninvirsiseurat ma 5.9. klo 19 kirkko. Anna siioninvirsien ja Sanan hoitaa! Anssi Siukosaari isännöi seuroja joka kuukauden 1. ma. Kahvi/tee klo Arjen messu ti 6.9. klo kirkko. Arjen messu käynnistää diakonialounaat ja diakonian ryhmätoiminnan. Diakonialounas (3 ) tarjolla joka ti ja to klo kirkolla. KOSKETA MINUA VIRSI SU 2.10 klo 13 KIRKKO Syyskauden avausmessu ja sadonkorjuujuhla su klo 11 kirkko. Tuo porkkanoita, marjoja, herneitä ja muuta satoa maisteltavaksi. Vapaaehtoiset siunataan tehtävään. Laulamassa työntekijöistä koottu kuoro. Ilosanomailtapäivä evankelista Pirkko Vesavaaran kanssa su klo Karakappeli. Musiikkia, yhteislaulua, puhe sekä mahdollisuus henkilökohtaiseen esirukoukseen. Perhemessu ja kirkkokahvit su klo 11 kirkko. Seurakunnan Muskarikuoro Huiske ja Lapsikuoro Havina esiintyvät Essi Nyyssösen ja Outi Noposen johdolla. LOKAKUU Mikkelinpäivän messu ja kirkkokahvit Enkeleitä toisillemme su klo 11 kirkko. Työttömille ja kaikille, jotka tarvitsevat enkeliä elämän kolhuissa. Kosketa minua virsi -konsertti su klo 13 kirkko. Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro ja Lauluyhtye Kuiske esittävät virsiä sekä vuosisatojen takaa että uuden uutukaisina sovituksina. Kuoroja johtavat Kullervo Latvanen ja Outi Noponen, uruissa Pauliina Hyry. Vapaa pääsy. Siioninvirsiseurat ma klo 19 kirkko. Kahvi/tee klo Huom! Tapahtumatiedoissa kirkolla tarkoitetaan aina Leppävaaran kirkkoa. 7
5 harhaoppisia ja opettajia jaakko heinimäki su klo 15 kirkko Rikasta minua -parisuhdekurssi la 1.10 ja la kilonristi 8 Vanhojen virsien ilta to klo 18 Uuttu. Tervetuloa laulamaan vanhoja virsiä ja lauluja. Kahvitarjoilu. Jaakko Heinimäen luento: Kerettiläisiä ja kirkonopettajia su klo 15 kirkko. Luento keskeisistä kristillisistä opinkohdista häviäjien näkökulmasta. Miten uskontunnustukset ovat syntyneet? Onko Raamattua sensuroitu? Onko kristinusko vääristynyt alkuperäisestä muodostaan? Pastori ja tietokirjailija Jaakko Heinimäki selvittää, millaisia ajatuksia kristinuskon sisällä on vuosisatojen varrella esiintynyt, ja millä perusteilla on ratkottu, mikä kuuluu oikeaan ja mikä väärään oppiin. Klo kahvia/teetä. Syyshavinaa -lastenkonsertti la klo 16 kirkko. Konsertissa istutaan mukavasti tyynyillä ja aikuiset laulavat lapsille ja lapset aikuisille. Seurakunnan Lapsikuoro Havina ja muskarikuoro Huiske Outi Noposen ja Essi Nyyssösen johdolla. Soittajia monin soittimin. ILMOITTAUDU ENNAKKOON: Rikasta minua -parisuhdekurssi 50+-vuotiaille la ja la klo 9 16 KilonRisti. Mitä meille kuuluu? Varaa kaksi kiireetöntä lauantaipäivää parisuhteelle. Kurssi on tarkoitettu 50+-vuotiaille pariskunnille. Kurssilla vahvistetaan parisuhdetta toiminnallisesti ja keskustellen: työskentelyä ohjatusti oman puolison kanssa ja lisäksi mahdollisuus yhteiseen jakamiseen. Mukaan mahtuu 8 paria. Kurssi edellyttää osallistumista molempiin päiviin. Kurssia ohjaavat kokeneet vapaaehtoiset Sirpa ja Reijo Tuori Kataja ry:stä. Tied. ja ilm. viim diakonissa Sari Aroheikki, tai sari.aroheikki@evl.fi. MARRASKUU Pyhäinpäivä la Messu ja kirkkokahvit klo 11 kirkko. Pyhäinpäivän kynttiläkirkko klo 18 kirkko. Kynttilät syttyvät vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten muistoksi. Siioninvirsiseurat ma klo 19 kirkko. Kahvi/tee klo Musisoinnin ilo -orkesterin konsertti pe klo 19 kirkko. Joht. Janne Hanhijärvi. Vapaa pääsy. Ensimmäinen adventti su Perhemessu ja kirkkokahvit klo 11 kirkko. Muskarikuoro Huiske ja Lapsikuoro Havina sekä Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro. Adventtibarokki -konsertti klo 15 kirkko. Adventin riemua Candomino-kuoron ja Musisoinnin ilo -orkesterin kanssa. Ohjelmassa Bachin kantaatti nro 6 Nun komm, der heiden Heiland kuorolle, solisteille ja jousikvartetille sekä muuta kuoromusiikkia, joht. Esko Kallio, Pauliina Hyry, urut. 9
6 Joulupäivä sellossa ke klo Dramatiikkaa uruilla jan lehtola ti klo 19 kirkko 10 MUSIIKKIA KYNTTILÄN VALOSSA Marraskuu musiikkia täynnä! Klassisen musiikin konserttisarja marraskuussa joka ti klo 19 kirkossa. Vapaa pääsy. Käsiohjelma 10. Vater unser- Isä meidän -draamallinen konsertti ti klo 19 kirkko. Rukousta maailman rauhan puolesta Mendelssohnin urkusonaatin ja tanssikoreografian sekä kuoro- ja laulumusiikin muodossa. Pauliina Hyry, urut, Minna Saarnivaara, tanssi, Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro (LKK), joht. Kullervo Latvanen sekä Outi Noponen, laulu. Valosuunnittelu ja kuvat, Elina Orpana. Vapaaehtoinen kolehti Suomen Lähetysseuran rauhantyölle. Pelle`as et Me`lisande - dramatiikkaa uruilla ja pianolla ti klo 19 kirkko. Huippu-urkuri Jan Lehtola ja pianisti Annikka Konttori-Gustafsson taituroivat harvinaisten sovitusten parissa. Requiem ti klo 19 kirkko. Surullisen kauniin Mozartin Requiemin esittävät LKK, Kamarikuoro Cantabile, solistit Tiia Saari, Sari Anetjärvi, Arttu Hartikainen ja Kullervo Latvanen, Pauliina Hyry, urut, joht. Juha Kuivanen. Musiikkia kynttilän valossa ti klo 19 kirkko. Pia Freund, sopraano, Ismo Eskelinen, kitara. Panhuilulla joulua kohti ti klo 19 kirkko. Jouluista barokki-iloittelua huilulla ja kitaralla. Stefan Stanciu, panhuilu, Patrick Vena, kitara. JOULUKUU Joulun ajan esite jaetaan koteihin adventin alla. Tässä vain poimintoja. Hiljaisuuden iltapäivä la klo Karakappeli. Kaipaatko lepoa ja hiljaisuutta? Mahdollisuus iltapäivän pituiseen retriittiin. Päivä päättyy Ehtookellot-messuun. Kauneimmat kansainväliset joululaulut la klo 18 kirkko. Tervetuloa laulamaan joululauluja englanniksi, arabiaksi, venäjäksi ja kiinaksi. Messu, joulupuuro ja adventtimyyjäiset su klo 11 kirkko. Messun jälkeen tarjolla joulupuuroa ja lähetysmyyjäiset. Siioninvirsiseurat ma klo 19 kirkko. Kahvi/tee klo Itsenäisyyspäivä ti Sanajumalanpalvelus klo 11 kirkko. Sinivalkoinen kahvikonsertti klo 16 kirkko. Suomalaista musiikkia, Maamme-laulu ja lopuksi Sibeliuksen Finlandia uruilla. Kanttorit esiintyvät. Vapaa pääsy ja kahvimaksu. Joulupäivä kauppakeskus Sellossa ke klo (1.kerros, aukio). Jouluista musiikkia, askartelua ja jotakin yllättävää. Arjen messu ti klo kirkko. Diakonian ryhmät ja lounaat jäävät tauolle. Toiminta jatkuu jälleen
7 12 Lapset ja perheet vauvakerhon Minä varjelen sinut rytmeistä. kaikelta pahalta, suojelen koko elämäsi. Ps. 121:7 keskusteluapua perheeseen tai parisuhteeseen liittyen? Hertta, 5 kk, innostui Kirkon perheneuvonta on ilmaista ammatillista keskusteluapua. Ajanvaraaminen vastaanotolle ma, ti, to ja pe klo (09) Kuva Laura Vähäsarja. Vauvakerho Tilaisuus tutustua muihin äiteihin ja jakaa kokemuksia vauvanhoitoon liittyvistä asioista ja perheen uudesta tilanteesta. Hartaus ja laulutuokio. Suolainen välipala. Ma klo Lasten kappeli Arkki. Ti klo kirkko , Perhekerho Aikuisille omaa ohjelmaa ja mahdollisuus jutella vanhemmuuden iloista ja haasteista. Lapset leikkivät ohjaajien kanssa. Yhteinen hartaus ja leikkilaulutuokio. Kahvia ja pullaa. Ti klo 9 11 kirkko, takkahuone. Ke klo 9 11 Karakappeli , Arkin Paja Arkin Paja sopii niin perheen pienille kuin isoille. Pajassa voi luovasti leikata, liimata ja nakuttaa kahvittelun ja juttelun lomassa. Toiminnallinen kirkkohetki klo La klo Lasten kappeli Arkki ja Hertta, 5 kk, kävi äitinsä Tian kanssa keväällä ensimmäistä kertaa Lasten kappeli Arkin vauvakerhossa. Lasten ja nuorten musiikkiryhmät ks. s. 28. Perhekahvila Tapaa muita alueen äitejä ja isiä lapsineen vapaan yhdessäolon merkeissä. Kahvittelua ja leikkiä. Laulutuokio ja hartaus noin klo 10. Kahvia ja pullaa. Ma klo Lasten kappeli Arkki. To klo KilonRisti. To ja pe klo Uuttu. Kaksi samansisältöistä ryhmää Uutussa , Pyhäkoulu Pyhäkoulussa lapsi saa tutustua Raamatun kertomuksiin, laulaa ja askarrella. Ke klo Perkkaan kappeli. Anni Katajisto, Vauvakirkko Vauvojen oma kirkkohetki yhdessä vanhempien, isovanhempien ja kummien kanssa. Laulua ja leikkiä. Kirkkokahvit ja -soseet. Su klo 14 Lasten kappeli Arkki. Taaperokirkko Taaperokirkossa lapsi saa näkyä, kuulua, liikkua ja eläytyä. Kirkkokahvit ja -mehut. Joka kuukauden 1. pe klo 10 Lasten kappeli Arkki. 2.9., 7.10., ja
8 14 Tytöt ja pojat Kivointa kerhossa on se, kun kokataan yhdessä! - Nanna ja Joel Kukkonen Kuva Laura Vähäsarja. Parkit Leikkiä, läksyjä, pelejä, askartelua...mitä keksitkin! Iltapäiväparkki on luokkalaisten oma paikka. Parkkiin voit tulla suoraan koulusta tai viimeistään klo hartauden alkuun mennessä. Välipala tarjolla. Parkkiin mahtuu kerralla 20 lasta. Parkkeja vetävät tyttöjen ja poikien työntekijät. Ti klo Siipi. Ke klo KilonRisti. To klo Uuttu. Syksy 2016: Huom. KilonRistin parkki alkaa vkoa myöhemmin 7.9. Kevät 2017: Sisarukset Nanna Kukkonen, 11, ja Joel Kukkonen, 9, ovat kokkailleet pari vuotta seurakunnan harrastekerhossa. Harrastekerhot Monenlaisia kerhoja koululaisille. Tarjonnassa on ollut mm. näytelmä-, kokki-, kuvis-, pienoismalli-, tanssi-, liikuntaja sählykerhoa. Kerhoja ohjaavat vapaaehtoiset nuoret ja aikuiset. Katso tarkemmat kerhotiedot ja ilmoittaudu mukaan alkaen Syksy 2016: Kevät 2017: Leirit ja retket Seurakunnan leireillä lauletaan, liikutaan, ulkoillaan, hassutellaan ja hartaillaan. Mukana menossa uusia ja vanhoja kavereita, isosia ja työntekijöitä. Leirien hinta 35 sisältää kuljetuksen, täysihoidon, ohjelman ja tapaturmavakuutuksen. Maksuun voi hakea vapautusta. Lasten ja nuorten musiikkiryhmät ks. s. 28. Syysleirit: 4 6.-luokkalaisten leiri Hila Ilm. viim nuortensiipi.fi luokkalaisten leiri Väentupa Ilm. viim nuortensiipi.fi Lisäksi hiihtolomaviikolla luvassa päiväretkiä kivoihin kohteisiin. Tied. Tyttöjen ja poikien työntekijät Daniela Saba-Myers daniela.saba-myers@evl.fi Maria Tapionlinna maria.tapionlinna@evl.fi Kaikki ilmoittautumiset 15
9 16 Nuoret Siiven avoimet ovet Tule viettämään iltaa muiden nuorten kanssa! Pelailua, oleilua ja kavereiden tapaamista. Ti klo Siipi. Pe klo Siipi Seurakunnan nuortentila Siipi sijaitsee Sellon kupeessa, Alberganesplanadi 1. Isoskoulutus Isoskoulutus on nuorisotyön järjestämä parivuotinen pienryhmänohjaajan koulutus. Koulutuksessa olevat voivat hakea riparille isosiksi. Ilm. nuortensiipi.fi. Riparille 2017! Rippikoulukutsu vuonna 2002 syntyneille lähetetään koteihin syksyllä Rippikouluun ilmoittaudutaan Iida Loukimo, 17, jäi koukkuun seurakunnan nuorten toimintaan heti riparin jälkeen. Hän on ehtinyt toimia isosena, kerhonohjaajana ja keittiöavustajna. Nyt hän laulaa nuorten Liekki-bändissä. #nuortensiipi Kuva Mikko Helminen. Maten mer än vårt dagliga bröd. Haluaisitko sinä vetää kerhoa? Alakoululaisten kerhojen ohjaajaksi pääsee ilmoittautumalla koulutusleirille ( ) viim lenu.fi apuohjaajien abc-kurssi Kerhoikä ohi, mutta ripari odottaa vielä..? ABC-kurssi on sinulle luokkalainen! Kerhoapuohjaajien kurssi antaa valmiuksia kerhon ohjaamiseen. Kevätkaudella pääset kerhoharjoitteluun seurakunnan kerhoihin. Pe klo Siipi. Alk Kaverit pitävät mut mukana seurakunnassa luokkalaisten ja kerhonohjaajien oma leiri luvassa hiihtolomaviikolla! Unelmapantterit - kehitysvammaisten kerho Kerran kuukaudessa to klo Siipi vuotiaiden kehitysvammaisten nuorten kerhossa teemme nuorten toivomia asioita, vaihdamme kuulumisia, leikimme, pelaamme, keskustelemme, ulkoilemme, kuuntelemme musiikkia, pidämme iltahartauden ja syömme pientä välipalaa , 22.9., , ja Nippanappa - autististen lasten kerho Joka kolmas su klo kko. Kerho on tarkoitettu alakouluikäisille asperger- ja autismin kirjon lapsille. Teemme yhdessä erilaisia asioita: askartelemme, leikimme, laulamme ja käymme retkillä. Mehua, keksiä ja loppuhartaus. Kerho maksaa 15 /kausi. Kerho toteutetaan yhteistyössä Espoon Autismi- ja Aspergeryhdistyksen kanssa xx.x., xx.x. xx.x. Tied. ja ilm. molempiin kerhoihin erityisnuorisotyönohjaaja Meri Saloila , meri.saloila@evl.fi 17
10 Kuva Elina Orpana. Fastiden otsikko tähän ja lirum larum lopsum. Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag för att det sammanlagt skall bli 40 dagar till påsk, då söndagarna inte räknas med som egentliga fastedagar. Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag. minä annan teille levon. Långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag för att det sammanlagt Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Matt. 11:28 Yökirkko on meidän juttu! - Heidi Backman ja Juha Jutila Fastan börjar således på en onsdag. Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag. Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag. Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag. Långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag för att det sammanlagt Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag. Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför Kuva Jani Laukkanen. Heidi Backmanin ja Juha Jutilan perheelle jouluyön kirkko on jokavuotinen perinne. Messut eli ehtoollisjumalanpalvelukset kutsuvat Pyhän ääreen. Tule kirkkoon levähtämään ja anna rukousten, virsien ja Raamatun sanan koskettaa. Messu ja kirkkokahvit su klo 11 Leppävaaran kirkko. Messu ja kirkkokahvit parittomien viikkojen su klo 13 Karakappeli, alk 4.9. Iltajumalanpalvelus ja tee kuukauden viimeinen su klo 17 Perkkaan kappeli , ja Ehtookellot-messu kerran kuussa la klo 18 Karakappeli. Rauhallinen iltaehtoolllinen, jossa lauletaan virsiä ja taize-lauluja. Tilaa hiljaisuudelle. Kappeli varattu hiljentymiseen ja pappi paikalla klo 17 alkaen., Jumalanpalvelus Viikkomessu ke klo 13 Leppävaaran kirkko ke klo 13 Leppävaaran kirkko ke klo 13 Leppävaaran kirkko Arjen messu Arjen messut aloittavat ja päättävät varttuneen väen ja diakonian toiminnan kuten erilaiset pienryhmät ja lounaat. Messua ennen klo diakonialounas. ti 6.9. klo Leppävaaran kirkko ti klo Leppävaaran kirkko Hartaudet Hengähdä hetki ti klo Leppävaaran kirkko. Noin 30 min ohjattu rukoushetki, joka sisältää hiljaisuutta, raamatuntekstejä, laulua ja rukousta. Hiljainen rukousaamu pe klo KilonRisti. Joka kuukauden ensimmäinen pe vietämme myös ehtoollista
11 Aikuisten pienryhmät Muut ryhmät Varttunut väki Harrasteryhmät Runoryhmä joka toinen ti klo 18 Karakappeli. Runo tuo elämään iloa! Tule virkistymään runsaaseen runopöytään yhdessä toisten kanssa. Lahjamarjatta Korhonen, , retki Suvelan marttojen luo. Olotilan käsityöpiiri joka toinen to klo kirkko, Olotila. Tervetuloa iloiseen seuraan tekemään yhdessä käsitöitä. Käsityöt menevät lahjoituksena eteenpäin tai myyjäisiin. Voit tehdä myös omia käsitöitä. Tänne tuomme uudet ideat jakoon ja saamme yhtä paljon takaisin. Diakoni Riitta Türkmen, Vasemman (tai oikean) käden maalarit la 24.9., ja klo KilonRisti. Ryhmässä työskennellään varta vasten väärällä kädellä. Maalaustaitoja ei tarvita, vaan kukin voi rohkeasti antaa tilaa luovuudelle. Ekspressiivisen ryhmän tavoitteena on ilmaista maalaamisen erilaisia tunteita ja ajatuksia. Ohjaajana Nina Purtonen. Hinta on 15 / kerta sis. materiaalit ja välineet. Ilmoittautuminen joka maalauskertaan erikseen viikkoa ennen pastori Inkeri Juvelalle, , inkeri.juvela@evl.fi. Heprealaiset tanssit to klo Perkkaan kappeli. Tule pyörähtelemään herkkien ja vauhdikkaiden heprealaisten sävelten tahdissa! Uudet vasta-alkajat ovat tervetulleita mukaan alkusyksystä. Kokeneemmat voivat tulla myöhemminkin! Ohjaajana Joel Yliluoma. Osallistumismaksu 3 / kerta. Ilm. Marja-Terttu Dubrovin, mtdubrovin@gmail.com, , Naisten kesken kuukauden 1. ke klo 18 Uuttu. Kokoontumisiin sisältyy pieni alustus tai valmiin tekstin lukeminen ja sen pohdinta. Suuri merkitys on oman elämän kuulumisten kertomisella ja rukousaiheiden jakamisella - piiri on sielunhoidollinen. Eija Ala-Venna, , 5.10., 2.11., 7.12., 11.1., 1.2., 1.3., 5.4. ja 3.5. Suomen Sairaanhoitajain Kristillinen Seura (SKKS), Espoon alaosasto kerran kuukaudessa ti klo 18 Karakappeli. Terveydenhuoltoväen pyörittämä, kaikille kiinnostuneille avoin piiri, jossa keskustellaan hoitotyöhön ja hengellisyyteen liittyvistä aiheista. LahjaMarjatta Korhonen, , , vieraana sairaalapastori Terhi Muilu-Teinonen, retki Suvelaan marttojen luo. Varttuneen väen kerhot Avoin ryhmä varttuneelle väelle. Vierailijoina seurakunnan työntekijöitä ja muita asiantuntijoita. Hartaus ja kahvitarjoilu. Tied. diakonissa Eveliina Kauppila, ma klo kirkko ti klo Karakappeli to klo Perkkaan kappeli , Tervetuloa mukaan ryhmiin missä vaiheessa vain kautta. Ryhmiin ei tarvitse ilmoittautua, ellei sitä ole erikseen mainittu
12 Raamattu- ja rukousryhmät Raamatturyhmissä tutustutaan Raamattuun lukien, mietiskellen, keskustellen ja rukoillen kahvikupposen äärellä. Ryhmiä ohjaavat seurakunnan vapaaehtoiset. Lectio Divina -mietiskelyssä mukana pastori Merja Alanne. Uutun raamattupiirit ma klo Uuttu. Löytöretki Raamatun ihmeelliseen maailmaan. Aloitamme yhteisellä laulu- ja teehetkellä, jonka jälkeen jakaannumme ryhmiin. Tuomas Valmari, , Raamattupiiri ma klo kirkko. Tule mukaan, vaikka Raamattu olisi sinulle vieras kirja. Täällä saa kysellä ja keskustella. Simo Salminen, , Rukous- ja keskustelupiiri ti klo 18 Perkkaan kappeli. Luemme yhdessä Raamattua ja rukoilemme kulloinkin ajankohtaisten asioiden puolesta. Anni Katajisto, , Raamattu-, rukous- ja ylistyspiiri ke klo Karakappeli. Piirissä lauletaan, luetaan Raamattua ja lopuksi rukoillaan. Piiri on tankkauspaikka, sillä Jumalan sana on meille lääkettä. Irmeli Vaittinen, , Päiväraamattupiiri to klo Karakappeli. Tänä syksynä tutustumme Roomalaiskirjeeseen! Karita Salminen, , Lectio Divina -mietiskely joka toinen to klo Karakappeli. Aamupäivän hetki Raamatun äärellä: Sanalle avautumista, hiljaista rukousta ja jakamista. Klo kahvi/tee ja voileipätarjoilu. Pastori Merja Alanne, , Lähetyspiirit Lähetyspiireissä nautitaan yhdessäolosta, jaetaan uusimpia kuulumisia lähetyskentiltä, lauletaan, rukoillaan ja luetaan Raamattua. Ryhmiä ohjaavat vapaaehtoiset ja kansainvälisen työn sihteeri Martta Nurmi. Kirkon lähetyspiiri joka toinen ti klo kirkko. Yhteyttä, laulua ja rukousta Raamatun ja kahvikupin äärellä. Aili Tyrylahti, , KilonRistin lähetyspiiri ti klo KilonRisti. Lähetyksen kuulumisia Venäjän Karjalasta. Hillevi Byman, , Mattanja -lauluryhmä joka toinen ma klo Lasten kappeli Arkki. Gospelia, messulauluja, etnisiä lauluja, ylistystä! Ritva Oksanen-Antin, , , Sley:n Japani-Kenia -lähetyspiiri kerran kuukaudessa ke klo kirkko. Lähetyselämää rukoillen ja lahjoittaen, Siionin kanteleen lauluja sekä vierailija SLEY:stä. Lisäksi kuulemme nimikkolähettien Markkuloiden kuulumisia piirivastaava, pastori Tapio Kiviranta Sanansaattajan päätoimittaja Hannu Kippo lähettikoulutus- ja aluekoordinaattori Sirkka-Liisa Huhtinen alukordinaattori, pastori Teemu Haataja Tied. kansainvälisen työn sihteeri Martta Nurmi, Äiti Teresa -piiri to klo Karakappeli. Avoimessa ryhmässä valmistetaan villalangoista peittoja Teresa-sisarten työhön Intiaan. Klo 12 kahvi- ja rukoushetki. Eeva Saarinen ,
13 Kuva Laura Vähäsarja. For Humera Javed church is the place to spend time with God and also practice her Finnish with other multicultural people. International, kansainvälisyys International Groups/ Kansainväliset ryhmät Let s Read Together - Finnish language course On Mon at at Leppävaara Church. Do you want to learn Finnish for free? Join us! We learn Finnish together with other immigrants. Teachers are volunteers from Finnish Federation of University Women in partnership with Zonta International District 20 and UN Women Finland. Marja Paukku, mpaukku@hotmail.com, , Let`s Be Inspired and Learn Together - Multicultural Group for Women On Tue at at Siipi. Welcome to learn Finnish language and culture with other women together with Arja-Liisa Vuorinen, immigrant counsellor in Espoo, and diaconal worker Heli Taina-Rantakaulio, Alk International Prayer Meeting Every Thursday morning at 7 am at Siipi. You are welcome to join others for prayer. Stein Rudvin, rudvin_s@hotmail.com , Maten mer än vårt Church dagliga is bröd. the place ps 1:2 where we have fellowship with God. - Humera Javed 24 Let`s Bake Together Once a month Mon at at Leppävaara Church. Let s get familiar with Christian faith by baking, tasting and discussing. Open group for those who love baking and religion dialogy. Discussion in Finnish and English. Martta Nurmi and Heli Taina-Rantakaulio from Leppävaara Parish , , 7.11., 5.12, 16.1., 13.2., 13.3., and
14 Chinese Family Fellowship Once a month Fri at 6 pm at Uuttu. Evening tea and Bible study with Chinese families. Kenny Ding, kenny.ding@gmail.com, , 23.9., , , , 27.1., 24.2., 24.3., and Arabic Worship and Eucharist Every second Fri at 5 pm at Perkkaa Chapel. Pastor of the Arabic Congregation in Helsinki, Ramez Ansara, and Venäjänkielinen ylistysbändi harjoittelee noin joka toinen pe klo Leppävaaran kirkon bändihuoneessa. Eveliina ja Vadim Roznovski, Alk More information: maailmanlaaja-kirkko/monikulttuurinen-tyo Kuva Laura Vähäsarja. TÄHÄN TULEE VALOKUVA KESKI-IKÄISISTÄ BASEN SUVEN SULOISIMMISTA Arabic Family Fellowship Every second Fri at 5 pm at Perkkaa Chapel. Pastor of the Arabic Congregation in Helsinki, Ramez Ansara, and Espoon Venäjäklubi Kerran kuukaudessa pe klo Leppävaaran kirkon takkahuone. Venäjänkielinen ilta kaikenikäisille. Tuo mukaan nyyttärieväitä. Eveliina ja Vadim Roznovski, , , , , 17.2., 17.3., ja Pariskunta Pekka Lähteenoja ja Iisa Aaltonen osallistuivat keväällä seurakunnan ravintola Basessa järjestämään lauluiltaan. Illassa laulettiin hengellisen ja iskelmämusiikin helmiä. Sellainen seurakunnan toiminta kiinnostaa, jossa yhdistyvät eri elämän alueet. usteluapua eeseen tai - Iisa Aaltonen uhteeseen liittyen? inen vastaanotolle e klo rheneuvonta on ilmaista sta keskusteluapua. 27
15 Kuoroja aikuisille Musiikkiryhmät Muskarit (0 5-vuotiaat) Muskareissa liikutaan, soitetaan, lauletaan ja loruillaan monipuolisesti. Niin vauva- kuin sisarusryhmiä! Muskareihin ilmoittaudutaan keväällä Kysy vapaita paikkoja kesken kauden suoraan muskariope Eeva-Maria Essi Nyyssöseltä, Lapsikuoro Havina (2. 6.-luokkalaiset) to klo Uuttu, alk Monenlaiset laulut, mukava meno ja kivat kaverit odottavat! esiintymisiä messuissa ja erilaisissa konserteissa Kanttori Outi Noponen, Muskarikuoro Huiske (5 7.-vuotiaat) to klo Uuttu, alk Tykkäätkö laulaa? Tule kokeilemaan kuoroharrastusta! Muskariope Essi Nyyssönen, Mukaan vaan, laulamaan! Maten mer än vårt dagliga bröd. Kuoro Kaikille joka toinen ke klo kirkko, alk Kaikenikäisten kuoro, jossa ei laulutaitovaatimuksia, ei sitoutumis- tai esiintymispakkoa! Tule kokeilemaan, kun sinulle sopii! Kanttori Outi Noponen, Leppävaaran seurakunnan kirkkokuoro G. F. Händel, Messias to ti 7.1. klo kl i Esbo kirkko, domkyrka alk Tervetuloa Eric-Olof Söderström, uudet laulajat! dirigent Kirkkokuoro Fritt inträde, program harjoittelee 10 joka viikko ja esiintyy Helsingfors erilaisissa Barockorkester messuissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. G. F. Händel, Messias Kanttori Kullervo Latvanen, Huomaa lasten kuorojen uudet nimet ja paikat. Lisäksi Leppävaaran seurakunnassa toimii: Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro Lauluyhtye Kuiske naisten lauluyhtye Musaryhmä nuorten kuoro ja nuorten bändi Liekki Tutustu niihin web/musiikki/kuorot/leppavaara 29
16 Tukea ja apua 30 Arjessa ei tarvitse pärjätä yksin! Kaipaatko tukea tai neuvontaa vaikeassa elämäntilanteessa? Diakoniatyöntekijät antavat keskusteluapua erilaisissa haastavissa elämäntilanteissa, tukevat taloudenhoidossa ja neuvovat virkamiesten kanssa asioimisessa. Sinun henkilökohtaisissa asioissasi kirkon työntekijöitä sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus. Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa keskusteluaika. Diakonian palveluaika Ma klo diakoniatoimisto Alberganesplanadi 1, (09) ja Muina aikoina ota suoraan yhteyttä diakoniatyöntekijöihin. Diakonialounaat Ti ja to klo Leppävaaran kirkko. Maukasta kotiruokaa edullisesti 3 euron hintaan. Lounaat alkavat hartaudella tai ruokarukouksella. Syys-lokakuussa lounaan jälkeen Lounassoitto to klo kirkkosalissa , Olotilan kirpputori ti ja to klo kirkko, Olotila. Tule tekemään edullisia löytöjä, kahvittelemaan ja jakamaan kuulumisia. Jos vapaaehtoistyö Olotilan emäntänä/isäntänä tai myyjänä kiinnostaa, ota yhteys diakoni Riitta Türkmeniin, , Virkistyspäivä leskille to klo Villa Hvittorp. Retkipäivä sinulle, joka olet menettänyt puolisosi ja olet ehtinyt surra tapahtumaa jo jonkin aikaa. Tarjolla vertaistukea ja virkistystä. Hinta 15. Bussikuljetus. Ilm. ruokavalioineen viim diakoni Riitta Türkmen, Toimintaa kuuroille, näkö- ja kehitysvammaisille: tukea/vammaisuus 31
17 Mielekästä tekemistä vapaaehtoisena Vapaaehtoiset Leppävaaran seurakunnassa tehdään monenlaista vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoisena et ole yksin, vaan osa suurta joukkoa. Voit auttaa juuri sellaisena kuin olet, mitään erityistaitoja ei tarvita. Monessa tehtävässä arvokkainta on toiselle antamasi aika, läsnäolo ja kuuntelu. Erilaisille taidoille ja erityisosaamiselle on myös käyttöä. Voit tehdä satunnaisia vapaaehtoiskeikkoja tai sitoutua säännöllisempään ryhmään tai tehtävään. Tärkeää ei ole työn määrä, vaan tekemisen ilo. Vapaaehtoistyöhön sisältyy takuu siitä, että maailmankuvasi laajenee tutustuessasi erilaisiin ihmisiin ja asioihin. Kokeile! Se kannattaa. Mari xxx, musiikki toi seurakuntaan. IIda loukimo Lepuskibändi Tehtäviä moneen lähtöön! arkiystävä kädentaitaja kuorolainen/musiikkiavustaja messuryhmäläinen ryhmänohjaaja parisuhdetyön vapaaehtoinen parkkimummi tai -vaari kahvinkeittäjä Saapas-päivystäjä erityisnuorten kerhoavustaja valokuvaaja blogisti graafikko 32 Sinun ideasi? Heli Siltakorpi vapaaehtoistyönohjaaja Täältä voit suoraan ilmoittautua eri tehtäviin: www. espoonseurakunnat.fi/ vapaaehtoiset Vapaaehtoisena Vapaaehtoistoiminnassa eri ikäisiä! kohtaa kohtaavat eri ikäiset. Mukana myyjäisissä isonen. Tule mukaan messuryhmiin! Tehtäviä on monenlaisia. Suunnittelemme ja toteutamme yhdessä jumalanpalveluksia. 33 Kuva Mikko Helminen.
18 TYÖNTEKIJÄT Kirkkoherra Pastori Pastori Pastori Kappalainen Kalervo Salo Inkeri Juvela Aija Pöyri Hanni Raiskio Kaisa Yletyinen Johtava diakoni Diakonissa Diakonissa Diakoni Diakoni Petri Lehtisalo Sari Aroheikki Eveliina Kauppila Harriet Lohikari Heli Taina-Rantakaulio Kappalainen Kappalainen Pastori Pastori Kappalainen Juha-Pekka Rissanen Timo Salo Merja Alanne Arto Vallivirta Jukka Raunu Diakoni Kanttori Kanttori Kanttori Musiikkileikkikoulun ope Riitta Türkmen Pauliina Hyry Kullervo Latvanen Outi Noponen Eeva-Maria Nyyssönen Tiedottaja ( ) Tiedottaja (pe) Hallintoassistentti Toimistosihteeri Milla Valento Elina Orpana Tiina Jurvanen Tarja Iisaho (09) Vapaaehtoistyön ohjaaja Kansainvälisen työn siht. Lastenohjaaja Lastenohjaaja Heli Siltakorpi Martta Nurmi Seija Hatakka Tiina Hänninen
19 TYÖNTEKIJÄT LEPPÄVAARAN SEURAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖT Lastenohjaaja Lastenohjaaja Lastenohjaaja Lastenohjaaja Lastenohjaaja Eira Salakka Sari Mustonen Krista Untinen Marika Laakkonen Marja-Leena Pesonen maanviljelijä, teol. yo nuorisotyön johtaja pastori opiskelija, PsK lehtori opettaja Topi Haarlaa Leevi Helo Jyrki Kaukanen Susanna Keinänen Päivi Käri-Zein Hannu Laaksonen Johtava nuorisotyönohj. Nuorisotyönohjaaja Tyttöjen ja poikien työntekijä Tyttöjen ja poikien työntek. Erityisnuorisotyön ohj. Pasi Härkönen Elina Törrönen Maria Tapionlinna Daniela Saba-Myers Meri Saloila lukion lehtori nuorisotyönohjaaja MMM, kotiäiti pastori, eläkkeellä erityisopettaja pth, eläkkeellä Ulla-Maija Mannisenmäki Eila Musikka Kirsi Nummi Olli Nuosmaa Salla Nurkkala Eeva Saarinen Päivystävän vahtimestarin saat kiinni ma su klo 9 18 (09) Erityisnuorisotyönohj. Ylivahtimestari Vahtimestari Vahtimestari Toni Majola Timo Korhonen Maarit Vesterinen Helena Frangen etunimi.sukunimi@evl.fi TM eläkeläinen erityisopettaja toiminnanjohtaja tekniikan tohtori kätilö-terveydenhoitaja Antero Salminen Eija Varja Teresia Volotinen Päivi Vuorimaa Ville Lehtola Rauni Kortesalmi
20 TOIMITILAT LEPPÄVAARAN KIRKK0 Veräjäkallionkatu 2, Espoo. Avoinna ma ke ja pe klo 10 16, to klo (syys toukokuu). Viikonloppuisin tilaisuuksien yhteydessä. KARAKAPPELI Karakalliontie 12, Espoo. NUORTENTILA SIIPI/SEURAKUNTATOIMISTO LEPPÄSIIPI Alberganesplanadi 1, Espoo. LASTEN KAPPELI ARKKI Leppävaarankatu 7 B 3. krs, Espoo. Päivystävä vahtimestari: ma su klo 9 18, (09) Papin ja tilan varaaminen (kaste, häät, hautajaiset): ma pe klo 9 15, (09) UUTTU Lintukulma 2, Espoo. KILONRISTI Vanharaide 1, Espoo. PERKKAAN KAPPELI Upseerinkatu 5, Espoo. Muut tilan varaukset (konsertit, ryhmät, kokoukset): ma pe klo 9 15, (09)
21 Täältäkin löydät kotiseurakuntasi kirkkoespoossa Nuortensiipi Leppävaaran seurakunnan kotisivut: leppavaara Esse-lehti, kaikille seurakuntalaisille torstaisin joka toinen viikko, Huom. Tammikuusta alkaen uusi julkaisu nimellä Kirkko & Kaupunki. Leppävaaran seurakunta Leppävaaran seurakunnan lapset ja Esitteet postitse kolme kertaa vuodessa. Huom. lähetetään vain ilmaisjakelun salliviin kotitalouksiin. Noudettavissa myös toimipisteistämme. Taitto ja tekstit Laura Vähäsarja. Kuvat Laura Vähäsarja, Mikko Heliminen, Elina Orpana ja kirkon ja seurakunnnan arkisto. 40
Leppävaaran seurakunta Syksy 2019
1 Leppävaaran seurakunta Syksy 2019 Terveisiä seurakunnasta 3 Tapahtumakalenteri 4 Konserttisarja 8 Lapset ja perheet 11 7 14-vuotiaat 13 Nuoret 14 Jumalanpalvelukset 17 Aikuisten pienryhmät 18 Kansainväliset
Kuva Laura Vähäsarja.
Kuva Laura Vähäsarja. Leppävaaran seurakunta Syksy 2018 1 Terveisiä seurakunnasta 3 Asetu ehdolle! Seurakuntavaalit 4 Tapahtumakalenteri 6 Lapset ja perheet 15 Tytöt ja pojat 17 Nuoret 18 Tukea ja apua
su 15.3.2015 klo 12-20 Leppävaaran kirkossa.
SYKSY KEVÄT 2014 2015 kastepäivämainos KASTEPÄIVÄN TAI JUHLAVUODEN MAINOS Koottu vain osa toiminnasta käy kurkkaamassa verkkosivuilla! su 15.3.2015 klo 12-20 Leppävaaran kirkossa. TAITTO JA TEKSTIT: Laura
KIRKKO ESPOOSSA Leppävaaran seurakunta
Vapaaehtoinen KIRKKO ESPOOSSA Leppävaaran seurakunta Sinäkin vapaaehtoiseksi! Leppävaaran seurakunnassa tehdään monenlaista vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoisia vastuunkantajia kaivataan niin pieniin kuin suuriin
Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki
1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta
Tapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
Hetki aikaa kevätesite 2013
Hetki aikaa kevätesite 2013 Uutta! Espoon seurakuntien palvelukeskus ma pe klo 8 15 Kirkkokatu 1, 02770 Espoo / PL 200, 02771 Espoo Varauspalvelut (kaste, vihkiminen, hautaan siunaaminen): 09 8050 2601
Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa
Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten
Hetki aikaa SYYSeSite 2013
Hetki aikaa SYYSesite 2013 sisällys: esipuhe...3 seurakunta palvelee...6 7 lapset ja perheet...10 11 koululaiset ja nuoret..12 13 messut ja hartaudet...16 17 musiikki...18 19 pienryhmät...22 26 vapaaehtoistyö...27
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!
Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9
lapset - nuoret - perheet
lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu
Tikkurilan seurakunnassa
Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa
Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT
PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.
Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu
Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis
SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,
SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,
Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015
Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015 Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi. 1. Moos. 1:27 Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö Kehitysvammaisilla ihmisillä on oikeus
JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016
VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA
KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA 2015 Espoon seurakuntayhtymässä Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi. 1. Moos. 1:27 Espoon seurakuntien Kehitysvammaistyö 2015 Kehitysvammaistyön diakoni
Riistaveden alueseurakunta
Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko
Vartiokylän seurakunnan kevät 2015
Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat
AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista
SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe
Toimintaa elo syyskuussa 2018
Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
Toimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja
Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta
Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon
Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari
Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2018 PERHEMESSUT 5.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 9.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015
HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet
Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa
Lapset ja perheet Syksy 2019
Lapset ja perheet Syksy 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2019 PERHEMESSUT 4.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 15.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten
S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015
S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen
Adventin- ja joulunaika
Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu
Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.
Syntynyt - ei luotu Adventti kutsuu Iloiseen odotukseen. Sydämen avaamiseen ja tutkimiseen. Hakeutumaan lämpöön kylmän keskeltä. Olemaan avoimena kutsulle. Hengähtämään pitkän talven keskellä. Iloitsemaan
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2019 PERHEMESSUT 20.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo 9.30 17.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo
KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016
KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2017 PERHEMESSUT 15.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 19.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30
VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten
TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015
48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE
Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta.
RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA SYKSY 2016 TOIMINTA Lapset ja perheet Päiväkerhot ma. klo 9-11.30 ja 13.30-16. Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta. Perhekerho tiistaisin klo 9.30-11, seurakuntatalossa.
Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN
Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto
RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.
TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu
Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä
SISÄLLYSLUETTELO SANAT JA TEOT
SYKSY 2012 N 2 SANAT JA TEOT Pari vuotta sitten kirkko julkaisi esitteen, jossa mainittiin vain parilla sanalla Jumala. Kirkollisissa piireissä esite aiheutti pienoisen kohun. Eikö kirkko kerro tärkeimmästä
syksy 2017 kevät 2018 Olarin seurakunta
Vapaaehtoinen syksy 2017 kevät 2018 Olarin seurakunta Kerhossa on iloisia ja hauskoja kohtaamisia arjen keskellä. Ohjaaja toimii kuuntelevana korvana, rohkaisijana. Kerhonohjaus kasvattaa ihmistä kokonaisvaltaisesti.
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015
KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B
Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu
DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.
DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä
On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~
On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!
Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p
1 Sisällysluettelo Messut 3 Konfirmaatiot 3 Kesäillat Malminkartanon kappelilla 4 Kannelkodin kesäseurat 4 Kesäillan musiikkia 5 Diakonia 5 Raamattua, liikuntaa ja leipää 6 Seurakuntavaalit 6 Yhteystiedot
Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE
Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE SYKSY 2015 AVOIMET OVET - TOIMINTA ALAKOULULAISILLE Jynkänvuoren avoimet ovet alkavat tiistaina 18.8. klo 13-16 (Isännäntie 22). Petosen seurakuntatalon
ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI
ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo
Adventin- ja joulunaika
Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!
Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!
Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.
Menovinkkilista Naarila 4
Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,
Nimeltä kutsuttu. seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja
Nimeltä kutsuttu seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja Tämä on meille tärkeää Kun pienen lapsen läheiset ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, välittyy rakkautta ja huolenpitoa.
Lapset ja perheet Syksy 2018
Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.
HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10
HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,
Näkövammaistyö Kevät
Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.
Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2
Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-
Ilmoittaudu riparille
Rippikoulu 2018 Leppävaaran seurakunnan rippileirit Sinulle, vuoden 2018 riparilainen Tervetuloa! Sinut on kutsuttu yhdessä yli 300 leppävaaralaisen ikätoverisi kanssa rippikouluun. Rippikoulu on seurakunnan
MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA
Kokousaika Keskiviikko 22.1. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 KOKOUKSEN AVAUS MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KONSERTTITARJOTIN 2012 SEURAKUNNAN
Kaavi JOULUNAIKA 2015
Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard
Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.
Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.
RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:
RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040
Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä
Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin
Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN
Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016
LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10
Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus
Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat
Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää
LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A
LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)
Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010
Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,
-Heinolassa 50 vuotta-
Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme