LAHTI Tuomari: JUTA HARANEN, EE. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAHTI Tuomari: JUTA HARANEN, EE. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA"

Transkriptio

1 LAHTI Tuomari: JUTA HARANEN, EE musta / harlekiini UROKSET Big Ranger s What A Miracle FI17432/10 Vahva juniori uros, jolla maskuliininen pää ja ilme. Toivoisin hieman enemmän stoppia. Hyvät huulet. Hieman vaaleat silmät ja hieman avoimet silmäluomet. Vahva selkä, jossa voisi olla hieman enemmän säkää. Rintakehä tarvitsee aikaa kehittyä. Hyvät kulmaukset. Hyvät liikkeet. Esitetään hyvin. JUN ERI1 Jättiläisen Xalmiakki FI40747/09 NUO POISSA Rivercrest George Clooney 60196/09 Vahva juniori uros, jolla maskuliininen pää ja ilme. Oikean malliset silmät. Hyvä huulilinja. Elegantti kaula. Vahva selkä. Riittävä eturinta. Hyvä luusto. Vahvat käpälät. Tyypilliset liikkeet. Liikkeessä hieman takakorkeutta. NUO ERI1 Apollodane Astraeus 31510/08 4-vuotias uros. Maskuliininen pää. Vahva kuono. Ei ihan yhdensuuntaiset päänlinjat. Hieman avoimet silmäluomet. Niukka purenta. Hieman leuanalusnahkaa. Koira vaikuttaa hieman pitkältä. Hyvä luusto. Toivoisin hieman enemmän eturintaa. Liikkeessä selkä hieman pehmeä. AVO EH Wysiwyg s Patriot Black Star 35277/09 AVO POISSA Venco V. T Buitengebeuer FI46075/09 Vahva uros. Maskuliininen pää ja ilme. Hyvät huulet. Erittäin hyvät hampaat ja purenta. Hyvät silmät ja korvat. Kaunis ylälinja ja elegantti kaula. Hyvä eturinta ja luusto. Hyvät kulmaukset. Karva ei parhaassa kunnossa. Vahvat liikkeet. Esitetään hyvin. VAL ERI1 SA PU1 VSP NARTUT

2 Grand Oak s Scarlett O hara 22372/10 Vahva juniori narttu, jolla feminiininen pää ja ilme. Ei aivan yhdensuuntaiset päänlinjat, mutta hyvät huulet. Hieman avoin vasen silmä. Hyvä purenta ja kaunis kaula. Vahva selkä ja hyvä luusto. Vahvat liikkeet. JUN ERI1 SA PN2 VASERT Mi Havana Final Fantasy FI27785/10 MYÖHÄSTYI Hyväntyyppinen juniori narttu. Hyväntyyppinen pää, lähes yhdensuuntaiset päänlinjat. Korrektit huulet. Kaunis ylälinja. Rintakehä tarvitsee aikaa voimistuakseen. Hyvät luut ja kulmaukset. Hyvät liikkeet. Tällä hetkellä hieman avoimet silmät. JUN ERI2 Magic Alaunt Gramma 45586/09 1v9kk ikäinen nuori narttu, jolla aivan raskashuulinen pää. Hyvä purenta. Seistessä takakorkea. Hyvät luut. Tyypilliset liikkeet. Tarvitsee kehätottumusta. NUO EH Saradane s Love Is Black 57507/09 Hyväntyyppinen juniori narttu. Feminiininen pää ja ilme. Ei aivan yhdensuuntaiset päänlinjat. Hyvä purenta. Hieman avoimet silmät. Hyvä ylälinja. Vahvat luut ja käpälät. Hyvät kulmaukset ja hyvät liikkeet. Esitetään hyvin. NUO ERI1 SA PN1 ROP SERT Taivassilmän Alexandra FI57791/09 1v6kk ikäinen narttu. Tyypillinen pää ja ilme. Hieman löysät huulet. Avoimet silmät pilaavat ilmettä. Rintakehän tarvitsee voimistua. Hieman luisu lantio. Koira tarvitsee aikaa. NUO EH Catapha s Delia Bambiino 27916/09 2-vuotias narttu. Feminiininen pää ja ilme. Olisin halunnut hieman enemmän stoppia. Lähes yhdensuuntaiset päänlinjat. Aika vaaleat silmät. Sidekalvo hieman silmien päällä. Hyvä ylälinja. Eturintaa voisi olla hieman enemmän. Hyvät luut ja hyvät takakulmaukset. Hyvät liikkeet. AVO ERI1 SA PN3 Danemanian Pikku Veera 25858/07 AVO POISSA Jättiläisen Quercus Robur 44990/07 4-vuotias narttu, jolla tyypillinen pää. Toivoisin hieman enemmän stoppia.

3 Kuononselkä hieman kovera. Hyvä selkälinja. Rintakehä voisi olla hieman leveämpi. Hyvät luut. Niukka huulilinja. Kulmaukset ok. Tyypilliset liikkeet. AVO EH Namilon Susu 10944/09 2-vuotias narttu. Hyväntyyppinen pää ja ilme. Ei aivan yhdensuuntaiset päänlinjat. Rintakehä voisi olla vahvempi. Seisoessa hieman takakorkea. Hyvät kulmaukset ja hyvät luut. Liikkeessä selkä hieman köyristyy, muuten tyypilliset liikkeet. AVO EH Piistar Going To Ingnatiu s 26613/09 2-vuotias, hyväntyyppinen narttu. Tyypillinen pää ja ilme. Toivoisin enemmän stoppia. Lähes yhdensuuntaiset päänlinjat. Vahva selkä, elegantit kulmaukset. Toivoisin puhtaamman värin. Hyvä ylälinja Tyypilliset liikkeet. AVO ERI2 Sininen UROKSET Doggimainen Simeon FI18013/10 Voimakas juniori uros. Maskuliininen pää ja ilme. Hyvä huulilinja. Päänlinjat eivät aivan yhdensuuntaiset. Vahva runko. Hyvä säkä ja selkälinja. Eturinta saa vielä voimistua. Vahvat luut. Hyvät kulmaukset. Vahvat liikkeet. Esitetään hyvin. Hieman löysät huulet. JUN ERI3 SA Kiamar Chaplin 26804/10 Hyvälinjainen juniori uros. Lähes yhdensuuntaiset päänlinjat. Maskuliininen pää ja ilme. Hyvä purenta. Hyvät hampaat. Hyvä ylälinja. Elegantti kaula. Rintakehän tarvitsee vielä voimistua. Hyvät luut. hyvät kulmaukset. Hyvät liikkeet. Esitetään hyvin. Seistessä etukäpälät kääntyvät ulospäin. JUN ERI2 SA PU4 VASERT Oldstone s Demon With Me 17773/10 Vahva juniori uros. Maskuliininen pää ja ilme. Huulilinja ok. Hyvä säkä. Hieman luisu lantio. Rintakehä tarvitsee aikaa voimistuakseen. Vahvat luut. Hyvät kulmaukset. Yhdensuuntaiset päänlinjat. Hyvät liikkeet. JUN ERI1 SA PU3 SERT Ultimatum Armada FI26185/09 Vahva uros, jolla maskuliininen pää. Ei ihan yhdensuuntaiset päänlinjat. Hieman syvällä sijaitsevat silmät ja raskaat huulet. Hyvä ylälinja. Voisi olla hieman enemmän

4 säkää. Vahva luusto. Voisi olla hieman enemmän eturintaa. Hyvät kulmaukset. Liikkeessä hieman takakorkea, mutta tyypilliset liikkeet. AVO ERI1 Grande Gremin s Aldore 17764/09 Hyvälinjainen, vahva uros. Maskuliininen pää ja ilme. Hyvä huulilinja. Hyvät silmät. Korrekti ylälinja. Hyvät luut ja kulmaukset. Hyvät liikkeet. Hyvin esitetty. VAL ERI1 SA PU1 ROP Grande Gremin s Arthos FI17766/09 Hyväntyyppinen 2-vuotias uros. Maskuliininen pää ja ilme. Lähes yhdensuuntaiset päänlinjat. Korrekti ylälinja. Toivoisin hieman enemmän eturintaa. Hyvät luut. vahvat käpälät. Tyypilliset liikkeet. VAL ERI2 SA PU2 NARTUT Kiamar Cinderella 26801/10 13kk juniori narttu. Hyväntyyppinen ja kokoinen. Feminiininen pää ja ilme. yhdensuuntaiset päänlinjat. Oikeat silmät. Hyvä ylälinja. Eturinta saa vielä kehittyä. Hyvät luut. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvät liikkeet. JUN ERI1 SA PN3 SERT Riveran All Blue Moon 14617/10 Vähän yli vuoden ikäinen juniori narttu, jolla feminiininen pää ja ilme. Yhdensuuntaiset päänlinjat. Tarvitsee aikaa varttuakseen. Hyvä luusto. Hyvät kulmaukset. Tyypilliset liikkeet. Tällä hetkellä vielä hieman avoimet silmät. JUN ERI 2 SA PN4 VASERT Shaggy Friends Cara Mia EST00386/10 15kk ikäinen juniori narttu. Tyypillinen pää jossa ei aivan yhdensuuntaiset linjat. Tarvitsee aikaa varttuakseen. Korrekti ylälinja. Hyvät luut. Ilmettä häiritsee sidekalvo silmän päällä. Hyvä huulilinja. Liikkeessä vielä pehmeä selkä, mutta tyypilliset liikkeet. JUN ERI3 SA Nolana s Isaevskogo Podvorya FI20960/10 Lähes kaksi vuotias nuori narttu, jolla feminiininen pää ja ilme. Hyvä huulilinja. Lähes yhdensuuntaiset päänlinjat. Korrekti ylälinja. Hyvä luusto ja kulmaukset. Hyvät liikkeet. NUO ERI1 SA

5 Grande Gremin s Alana 17770/09 2-vuotias narttu, jolla tyypillinen pää, jossa päänlinjat eivät aivan yhdensuuntaiset. Elegantti kaula. Eturintaa voisi olla enemmän. Hyvät luut. Vahvat käpälät. Hieman pehmeä selkä liikkeessä, muuten hyvät liikkeet. Liikkeessä selkä hieman notkolla. AVO ERI1 SA Bonel Öinen Valkeus 16550/09 Hyvänkokoinen narttu, jolla korrekti nartun pää. Oikea-asentoiset silmät. Hyvä huulilinja. Korrekti ylälinja. Hyvät luut. Kulmaukset ok. Hyvät liikkeet. Esitetään hyvin. VAL ERI1 SA PN1 VSP Saradane s It s Our Lady 27807/07 Hyvälinjainen narttu, jolla feminiininen pää. Hyvä huulilinja. Lähes yhdensuuntaiset päänlinjat. Korrekti ylälinja. Eturintaa voisi olla hieman enemmän. Kokoon sopivat luut. Hieman pitkät etukäpälien varpaat. Hyvät liikkeet. VAL ERI2 SA PN2 keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Catapha s Gold Eridian FI JUN POISSA Edendane s A Kind Of Macig FI37748/10 Vahva juniori uros, jolla maskuliininen pää ja ilme. Lähes yhdensuuntaiset päänlinjat. Hieman avoimet luomet pilaavat ilmettä. Eturinta tarvitsee aikaa kehittyäkseen. Hyvä ylälinja. Vahvat luut. Liikkeessä selkä vielä pehmeä. Koira tarvitsee aikaa. JUN ERI3 SA Liebe Doggen Nightwish 31372/10 Vahva uros. Maskuliininen pää ja ilme. Päänlinjat ei aivan yhdensuuntaiset. Korrekti ylälinja. Vahva luusto. Hyvät kulmaukset. Vahvat käpälät. Hieman avoimet silmäluomet. Selkälinja ei aivan korrekti liikkeessä, muuten hyvät liikkeet. JUN ERI2 SA Love-Dane s Great Sound FI30944/10 Hyväntyyppinen uros ja hyvälinjainen maskuliininen pää ja ilme. Hyvä huulilinja. Lähes yhdensuuntaiset päänlinjat. Elegantti kaula ja hyvät kulmaukset. Hyvä eturinta ja luusto. Koira tarvitsee kehätottumusta. Hyvät liikkeet jos haluaa. JUN ERI1 SA PU4

6 Catapha s Gold Dragon 48207/09 Lähes 2-vuotias, hyväntyyppinen elegantti uros, jolla hyvälinjainen maskuliininen pää. Hyvä ylälinja. Haluaisin hieman enemmän eturintaa. Sopivat luut. Edestä ja takaa hyvät kulmaukset. Tyypilliset liikkeet. Esitetään hyvin. NUO ERI2 SA Maxidan s Poker Face 50793/09 Vahva uros, jolla ei aivan yhdensuuntaiset päänlinjat. Hieman avoimet silmät ja löysät huulet. Hyvät luut. Hieman luisu lantio. Hyvät liikkeet. Käpälät voisivat olla hieman tiiviimmät. NUO ERI4 Samuraiwood s Billabong Boy 37228/09 Hyvänmallinen uros. Maskuliininen pää, jossa lähes yhdensuuntaiset päänlinjat. Korrekti ylälinja. Hyvä eturinta. Hyvät luut ja kulmaukset. Hyvät maatavoittavat liikkeet. Esitetään hyvin. NUO ERI1 SA PU3 Wundervoll Alberto Ferro 50057/09 Iso, vahva uros, jolla maskuliininen, hyvälinjainen pää. Kaunis huulilinja. Elegantti kaula. Hyvä ylälinja. Hyvä eturinta. Hieman pitkä lanne. Hyvät luut. Liikkuu hyvin. NUO ERI3 Dogiwogin Dollari 52797/07 Kaunis uros, jolla kaunislinjainen, maskuliininen pää. Kauniit silmät. Hyvä purenta. Kaunis ylälinja. Hyvä luusto. Vahvat käpälät. Hyvät kulmaukset. Maatavoittavat liikkeet. Esitetään hyvin. AVO ERI1 SA PU1 ROP SERT Great Master Macho Monolito 35820/05 Hyvälinjainen, elegantti uros, jolla maskuliininen pää. Kaunis huulilinja. Hyvät päänlinjat. Kauniit silmät. Kaunis ylälinja. Vahva eturinta. Hyvä luusto ja kulmaukset. Maatavoittavat liikkeet. Esitetään hyvin. VAL ERI1 SA PU2 NARTUT Edendane s News Of The World 37751/10 Hyvälinjainen juniori narttu, jolla feminiininen pää, jossa ei aivan yhdensuuntaiset linjat. Elegantti kaula. Kaunis ylälinja. Hyvät luut. Kauniit käpälät. Hyvät liikkeet. JUN ERI1 SA PN2 VASERT

7 Giant Dane s Charming Cleopatra FI41285/10 Hyvälinjainen juniori narttu. Tyypillinen pää, jossa linjat ei aivan yhdensuuntaiset. Elegantti kaula ja kaunis ylälinja. Hyvät luut ja kulmaukset. Liikkeessä vielä selkä elää ja löysät kyynärpäät, muuten hyvät liikkeet. Hyvin esitetty. JUN ERI2 SA Ritzypal s Evening Star 29782/10 Hyväntyyppinen juniori narttu. Tyypillinen pää, jossa ei aivan yhdensuuntaiset linjat. Korrekti ylälinja. Tarvitsee aikaa varttuakseen. Kokoon sopivat luut. Kulmaukset ok. Tyypilliset liikkeet. JUN ERI3 Edendane s Mona Lisa Smile 48907/09 Kaunislinjainen, nuori narttu, jolla feminiininen pää. Hyvät huulet. Yhdensuuntaiset päänlinjat. Hyvä ylälinja ja eturinta. Hyvät luut ja kulmaukset. Hyvät liikkeet. Esitetään hyvin. NUO ERI1 SA PN1 VSP SERT Ingnatiu s Arnica De La Barre FI52177/09 20kk ikäinen narttu, jolla on tyypillinen pää. Hieman löysät huulet. Hieman avoimet silmät. Korrekti ylälinja. Hyvät luut. Vahvat käpälät. Hyvät liikkeet. Esitetään hyvin. NUO ERI2 SA PN3 Red Rublev Ruby Stridercitnalta 59431/09 18kk ikäinen narttu, jolla hyväntyyppinen feminiininen pää. Hyvät huulet. Kaunis ylälinja. Hyvät luut ja kulmaukset. Vahvat käpälät. Liikkeessä selkä vielä hieman jännittynyt, muuten liikkeet ok. NUO ERI3 SA Northwind Northern Light 48204/09 Hyväntyyppinen narttu, jolla hyvä huulilinja. Lähes yhdensuuntaiset päänlinjat. Korrekti ylälinja. Edestä kulmaukset ok, takaa hyvät. Tyypilliset liikkeet. AVO ERI1 SA PN4 All About The Daisy Chain 39796/07 Hyväntyyppinen ja -linjainen narttu, jolla vahva eturinta. Hyväntyyppinen pää ja ilme. Hyvä huulilinja. hyvät kulmaukset ja luut. Korrekti ylälinja, hyvät liikkeet, esitetään hyvin. VAL ERI1 SA

Dogiwogin Charles FI46161/07 Avoime luokan uros, joka esiintyy hermostuneesti kehässä ja tuomari ei saa koskea siihen. AVO HYL

Dogiwogin Charles FI46161/07 Avoime luokan uros, joka esiintyy hermostuneesti kehässä ja tuomari ei saa koskea siihen. AVO HYL Lappeenranta 8.4.2012 Tuomari: Gunnel Holm keltainen tiikerijuovainen Edendane s American Express FI42557/11 JUN POISSA Edendane s Jar Jar Binks FI27234/11 Erinomainen tyyppi. Hyvin kaunis pää. Tummat

Lisätiedot

Salo tuomari Katarzyna Fiszdon, Puola. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Salo tuomari Katarzyna Fiszdon, Puola. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 10.6.2012 Salo tuomari Katarzyna Fiszdon, Puola keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Luch Nadezhdy Brenus RKF3063735 Melko kevyt nuori uros. Toivoisin enemmän stoppia. Erinomainen kaula. Suorat lavat.

Lisätiedot

Hyvinkää tuomari: Juta Haranen, EE. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

Hyvinkää tuomari: Juta Haranen, EE. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA 19.9.2015 Hyvinkää tuomari: Juta Haranen, EE keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Red Rublev Being Me FI16480/15 8 kk ikäinen, hyvin kehittynyt pentu ikäisekseen. Parallellit päänlinjat ja huulilinjat,

Lisätiedot

Lohja. Haranen Juta, Viro. Tiikerijuovainen - keltainen. Urokset. Chic Carelia s Camelot 49317/07 PEK Poissa

Lohja. Haranen Juta, Viro. Tiikerijuovainen - keltainen. Urokset. Chic Carelia s Camelot 49317/07 PEK Poissa 08.06.2008 Lohja Haranen Juta, Viro Tiikerijuovainen - keltainen Urokset Chic Carelia s Camelot 49317/07 PEK Poissa Chic Carelia s Candyman 49315/07 8kk ikäinen, vahva urospentu, jolla vahva uroksen pää.

Lisätiedot

Kouvola tuomari: Marja-Leena Kurvinen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Kouvola tuomari: Marja-Leena Kurvinen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Kouvola 20.8.2011 tuomari: Marja-Leena Kurvinen keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Edendane's A Kind Of Macig FI37748/10 15 kk, kookas ja komea juniori, jolla oikeat mittasuhteet, lähes

Lisätiedot

Helsinki tuomari Austin Long Doyle, Irlanti. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA

Helsinki tuomari Austin Long Doyle, Irlanti. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA 21.5.2011 Helsinki tuomari Austin Long Doyle, Irlanti sininen UROKSET Oldstone's Demon With Me FI17773/10 16kk. Vahva, valpas ilme. Hyvä pigmentti. Hyvä silmien väri. Hyvin asettuneet korvat. Mukava kaulan

Lisätiedot

Turku tuomari: Satu Ylä-Mononen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Turku tuomari: Satu Ylä-Mononen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 4.8.2013 Turku tuomari: Satu Ylä-Mononen keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Red Rublev Hattori Hanzo FI11929/13 Erinomainen koko & mittasuhteet, hyvä purenta. Vielä epäyhtenäiset pään linjat, hyvä

Lisätiedot

Joensuu tuomari: Birgitte Thilemann, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Joensuu tuomari: Birgitte Thilemann, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 14.8.2011 Joensuu tuomari: Birgitte Thilemann, Tanska keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Shadow Del Piccolo Jigo FI11477/11 Erinomainen koko. 11kk. Kaunis pää, mukavilla pään tasoilla. Hyvät huulet.

Lisätiedot

Suonenjoki tuomari: Paula Rekiranta. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Suonenjoki tuomari: Paula Rekiranta. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka Suonenjoki 9.8.2009 tuomari: Paula Rekiranta keltainen-tiikerijuovainen urokset pentuluokka Grandman s Hey C mon FI18067/09 8kk tasapainoisesti kehittynyt urospentu, jolla erinomainen luusto. Hyvä pään

Lisätiedot

Laukaa tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA. Edendane s Caribbean Pirate 32927/07 AVO POISSA VALIOLUOKKA

Laukaa tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA. Edendane s Caribbean Pirate 32927/07 AVO POISSA VALIOLUOKKA Laukaa 12.7.2009 tuomari: Lena Danker keltainen / tiikerijuovainen Edendane s Caribbean Pirate 32927/07 AVO POISSA Euro Power Boy Toy 17131/07 2,5 vuotias ryhdikäs, maskuliininen uros, jolla on erinomainen

Lisätiedot

Suonenjoki RV tuomari: Irina Poletaeva. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTEN LUOKKA

Suonenjoki RV tuomari: Irina Poletaeva. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTEN LUOKKA 27.8.2011 Suonenjoki RV tuomari: Irina Poletaeva keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Abierto s E po To Kehimos, 59216/09 Oikea rotutyyppi, erittäin maskuliininen, erinomaiset mittasuhteet, tyypillinen

Lisätiedot

Aptus Helsinki Tuomari: Gert Christensen, DK. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Aptus Helsinki Tuomari: Gert Christensen, DK. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Aptus Helsinki 23.5.2010 Tuomari: Gert Christensen, DK keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Alder Glade's Gilberto FI30052/09 Edendane's Conspiracy Theory FI48906/09 C'mon On The Top FI42269/04 6-v., maskuliininen

Lisätiedot

2.5.2010 SOMERO tuomari: Tuula Seppälä. Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

2.5.2010 SOMERO tuomari: Tuula Seppälä. Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 2.5.2010 SOMERO tuomari: Tuula Seppälä Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA Chic Carelia s Forget-Me-Not 53165/09 Erinomaista tyyppiä oleva neliömäinen voimakas urospentu. Hyvät pään mittasuhteet,

Lisätiedot

HEINOLA tuomari: Harri Lehkonen. Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

HEINOLA tuomari: Harri Lehkonen. Keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA HEINOLA 22.08.2010 tuomari: Harri Lehkonen Keltainen ja tiikerijuovainen Crowbay s To Be A Wind FI42265/09 Ikäisekseen erittäin hyvin kehittynyt nuori ryhdikäs uros. Hyvänmuotoinen pää, hieman avoimet

Lisätiedot

Nokia tuomari Ulf Bråthen, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Nokia tuomari Ulf Bråthen, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 4.8.2012 Nokia tuomari Ulf Bråthen, Tanska keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Alder Glade's Lagrande FI29949/11 16kk. Hyvän kokoinen uros. Melko hyvä pää, voisi olla hieman enemmän otsapengertä. Ikäisekseen

Lisätiedot

Kouvola tuomari Patric Ragnarson, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Kouvola tuomari Patric Ragnarson, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 18.8.2012 Kouvola tuomari Patric Ragnarson, Ruotsi keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Kiamar Dude FI29424/11 16kk vanha juniori uros. Miellyttävä, pitkä, salskea pää. Miellyttävä kuonon syvyys. Mukavat

Lisätiedot

Kankaanpää tuomari Dagmar Klein, Romania. harlekiini / musta UROKSET JUNIORILUOKKA

Kankaanpää tuomari Dagmar Klein, Romania. harlekiini / musta UROKSET JUNIORILUOKKA 21.4.2012 Kankaanpää tuomari Dagmar Klein, Romania harlekiini / musta UROKSET Hildemar FI44826/11 Oikea tyyppi. Hieman feminiininen pää ja ilme. Oikea rungon rakenne. Substanssi kehittymässä. Oikea kaula,

Lisätiedot

Mikkeli tuomari Jelka Simcic, Slovenia. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Mikkeli tuomari Jelka Simcic, Slovenia. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 28.7.2012 Mikkeli tuomari Jelka Simcic, Slovenia keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Alder Glade's Agassi FI47521/11 12kk. Hyvät mittasuhteet. Oikea pää. Pitkä kaula. Rinnan pitäisi olla syvempi. Oikeat

Lisätiedot

Kajaani Tuomari: Karl-Erik Johansson, Ruotsi KELTAINEN JA TIIKERIJUOVAINEN PENTULUOKKA NARTUT

Kajaani Tuomari: Karl-Erik Johansson, Ruotsi KELTAINEN JA TIIKERIJUOVAINEN PENTULUOKKA NARTUT Kajaani 14.01.2017 Tuomari: Karl-Erik Johansson, Ruotsi KELTAINEN JA TIIKERIJUOVAINEN Love-Dane s Kiss Of North FI38432/16 PEN POISSA Djurhedens Baltazar Af Lise FI32553/16 Erinomainen tyyppi. Elegantti

Lisätiedot

Riihimäki tuomari Demetriou Panos, Kypros. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA. Alder Glade's Lagrande FI29949/11 JUN POISSA

Riihimäki tuomari Demetriou Panos, Kypros. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA. Alder Glade's Lagrande FI29949/11 JUN POISSA 20.5.2012 Riihimäki tuomari Demetriou Panos, Kypros keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Alder Glade's Lagrande FI29949/11 JUN POISSA Kiamar Dude FI29424/11 JUN POISSA Red Rublev Ustinov FI11007/11 18kk.

Lisätiedot

Tervakoski tuomari: Juta Haranen, EE. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET. nuortenluokka

Tervakoski tuomari: Juta Haranen, EE. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET. nuortenluokka Tervakoski 30.8.2009 tuomari: Juta Haranen, EE keltainen / tiikerijuovainen UROKSET nuortenluokka Dogiwogin Eiffel FI14103/08 Hyvän tyyppinen uros, jolla maskuliininen pää & ilme. Pään linja ei aivan yhdensuuntainen,

Lisätiedot

Vaasa tuomari: Lena Danker. musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA. Genedda Déjá-Vu FI48603/14 PEN POISSA JUNIORILUOKKA

Vaasa tuomari: Lena Danker. musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA. Genedda Déjá-Vu FI48603/14 PEN POISSA JUNIORILUOKKA 12.4.2015 Vaasa tuomari: Lena Danker musta / harlekiini Genedda Déjá-Vu FI48603/14 PEN POISSA Magic Alaunt Linnunrata FI34440/14 11 kk,m hyvänkokoinen poika, joka ei vielä jaksa keskittyä. Yhdensuuntaiset

Lisätiedot

Raisio tuomari: Sandra Mashford, Australia. sininen UROKSET AVOINLUOKKA

Raisio tuomari: Sandra Mashford, Australia. sininen UROKSET AVOINLUOKKA Raisio 17.8.2014 tuomari: Sandra Mashford, Australia sininen Genedda Bien Fait FI44980/12 Erinomainen rotutyyppi. Hyvä pää, ilme, silmät. Erittäin hyvä kaula ja lavat, rinnan syvyys, neljännekset. AVO

Lisätiedot

Oulu tuomari: Anita Al-Bachy. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA

Oulu tuomari: Anita Al-Bachy. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA 16.7.2011 Oulu tuomari: Anita Al-Bachy keltainen / tiikerijuovainen Chic Carelia's Friendly Face FI53166/09 22 kk vanha, oikeat mittasuhteet omaava vahva uros. Oikea purenta, hyvät päänlinjat, hieman näkyvät

Lisätiedot

19.5.2013 Mynämäki tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

19.5.2013 Mynämäki tuomari: Lena Danker. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 19.5.2013 Mynämäki tuomari: Lena Danker keltainen / tiikerijuovainen Cserehát Gyöngyszeme Aramisz FI13747/13 1-vuotias, hyvän kokoinen poika, joka valitettavasti on aivan liian lyhyt. Hyvin jyrkkä lantio

Lisätiedot

Eura tuomari: Pirjo Aaltonen. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

Eura tuomari: Pirjo Aaltonen. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA Eura 9.3.2013 tuomari: Pirjo Aaltonen keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Edendane's Queen Of Hearts FI43473/12 Mittasuhteiltaan tyypillinen narttupentu, jolla erittäin hyvä luuston vahvuus. Hyvä

Lisätiedot

Tervakoski 26.8.2012. Tuomari: Kirsti Louhi. keltainen tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Tervakoski 26.8.2012. Tuomari: Kirsti Louhi. keltainen tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Tervakoski 26.8.2012 Tuomari: Kirsti Louhi keltainen tiikerijuovainen Alder Glade s Alonso FI47620/11 Erinomaista tyyppiä oleva uros. Kaunis, voimakas pää. Erinomaiset pään linjat. Oikea purenta. Hyvin

Lisätiedot

Kajaani Tuomari: Tuula Seppälä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Kajaani Tuomari: Tuula Seppälä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Kajaani 8.1.2011 Tuomari: Tuula Seppälä keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Abierto s E po To Kheimos 59216/09 Erittäin hyvän tyyppinen, neliömäinen, voimakas juniori uros. Hyvät pään mittasuhteet.

Lisätiedot

Vantaa tuomari Christian Stavarache, Romania. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA

Vantaa tuomari Christian Stavarache, Romania. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA 4.9.2011 Vantaa tuomari Christian Stavarache, Romania sininen UROKSET Kiamar Chaplin FI26804/10 Tyypillinen koko. Saksipurenta. Hyvä kuonon ja kallon mittasuhteet, mutta kallon pitäisi olla korkeampi ja

Lisätiedot

Tornio tuomari Lena Stålhandske, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA

Tornio tuomari Lena Stålhandske, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA 24.7.2011 Tornio tuomari Lena Stålhandske, Ruotsi keltainen / tiikerijuovainen Abierto's E'Po To Kheimos FI59216/09 Hyvä koko. Hyvin muotoutunut pää, hyvä yhdensuuntaisuus. Tummat silmät. Oikea purenta.

Lisätiedot

Rauma KR tuomari: Hans van den Berg, Alankomaat. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA

Rauma KR tuomari: Hans van den Berg, Alankomaat. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA Rauma KR 15.5.2011 tuomari: Hans van den Berg, Alankomaat sininen UROKSET Bonel Bonaparte, 40185/10 Hyvä tyyppi, erinomainen luonne, hieman leveä kallo, hyvin asettuneet korvat, hyvät silmät, kuono saisi

Lisätiedot

Raisio tuomari: Anette Bystrup, Tanska. musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA

Raisio tuomari: Anette Bystrup, Tanska. musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA 11.9.2011 Raisio tuomari: Anette Bystrup, Tanska musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA Grandman's Mussolini FI16316/11 8kk. Maskuliininen. Erinomainen luonne. Päässä voisi olla hieman yhdensuuntaisemmat

Lisätiedot

Raisio tuomari Benny Blid Von Schedvin, SE. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA

Raisio tuomari Benny Blid Von Schedvin, SE. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA 12.8.2012 Raisio tuomari Benny Blid Von Schedvin, SE musta / harlekiini UROKSET Dane Khan Milo FI38519/11 Vielä melko kevyt. Maskuliininen pää, vaaleat silmät. Hyvä kaula ja selkälinja. Ikäisekseen riittävä

Lisätiedot

Mynämäki tuomari: Andrea Stubbs, Irlanti. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Mynämäki tuomari: Andrea Stubbs, Irlanti. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 16.5.2010 Mynämäki tuomari: Andrea Stubbs, Irlanti keltainen / tiikerijuovainen Chic Carelia's Forget-Me-Not FI53165/09 Kauniin tasapainoinen pää. Hyvät silmät ja korvien asento. Oikea suu. Hyvä kaulan

Lisätiedot

Riihimäki tuomari: Markku Mähönen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Riihimäki tuomari: Markku Mähönen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 19.6.2011 Riihimäki tuomari: Markku Mähönen keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Red Rublev Ustinov FI11007/11 Mittasuhteiltaan ja vahvuusasteeltaan erinomainen, hyvän kokoinen pentu uros. Kauniit

Lisätiedot

Joensuu tuomari: Wanda Kotik, Puola. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA

Joensuu tuomari: Wanda Kotik, Puola. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA 9.8.2015 Joensuu tuomari: Wanda Kotik, Puola keltainen / tiikerijuovainen C'mon No Jacket Required FI18273/13 2-vuotias. Kevyt tyyppi. Päässä vähemmän otsapengertä. Tummat silmät. Pitkä kaula, hyvin asettunut.

Lisätiedot

LAHTI Tuomari: HILKKA SALOHALLA. Keltainen/tiikerijuovainen. PENNUT 7-9kk UROKSET

LAHTI Tuomari: HILKKA SALOHALLA. Keltainen/tiikerijuovainen. PENNUT 7-9kk UROKSET LAHTI 16.1.2011 Tuomari: HILKKA SALOHALLA Keltainen/tiikerijuovainen PENNUT 7-9kk UROKSET Edendane s Kind Of Macig FI37748/10 Kooltaan ja mittasuhteiltaan erinomainen. Ikäisekseen hyvin kehittynyt uros,

Lisätiedot

KANKAANPÄÄ tuomari: RONY DOEDIJNS Hollanti. musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA

KANKAANPÄÄ tuomari: RONY DOEDIJNS Hollanti. musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA KANKAANPÄÄ 10.4.2010 tuomari: RONY DOEDIJNS Hollanti musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA SARADANE S LEGEND V RITZYPAL S FIN57504/09 Nuori uros. Tarvitsee aikaa kypsyäkseen ja enemmän itseluottamusta.

Lisätiedot

Savonlinna tuomari: Jari Laakso. sininen NARTUT PENTULUOKKA

Savonlinna tuomari: Jari Laakso. sininen NARTUT PENTULUOKKA 6.6.2015 Savonlinna tuomari: Jari Laakso sininen PENTULUOKKA Queeni Vom Frankenland FI13257/15 7 ½ kk, tasapainoisesti kehittynyt vauva. Hyvä rungon pituus, tasapainoiset kulmaukset, jotka voimistuvat

Lisätiedot

Lahti tuomari Jan Van Liet, Hollanti. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA. Genedda Talis Qvalis FI40693/11 JUN POISSA

Lahti tuomari Jan Van Liet, Hollanti. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA. Genedda Talis Qvalis FI40693/11 JUN POISSA 6.5.2012 Lahti tuomari Jan Van Liet, Hollanti musta / harlekiini Genedda Talis Qvalis FI40693/11 JUN POISSA Grandman's Pride Mannerheijm FI16315/11 Tyypillinen. Hyvä koko. Neliö rakenne. Pitkä pää. Saksipurenta.

Lisätiedot

Pieksämäki Tuomari: Wenche Eikeseth, Norja. keltainen tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Pieksämäki Tuomari: Wenche Eikeseth, Norja. keltainen tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA Pieksämäki 7.6.2008 Tuomari: Wenche Eikeseth, Norja keltainen tiikerijuovainen PENTULUOKKA Dogiwogin Dexter FIN52796/07 Erittäin lupaava. Ihastuttava nuori uros. Erittäin hyvä ruumiinrakenne. Erittäin

Lisätiedot

Pori tuomari: Juan Naveda Carrero, Espanja. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Pori tuomari: Juan Naveda Carrero, Espanja. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 30.7.2011 Pori tuomari: Juan Naveda Carrero, Espanja keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Edendane's Dandelion FI39314/10 Mukava pää ja ilme. Hyvät huulet. Erittäin mukava kaula ja ylälinja.

Lisätiedot

Kuopio tuomari: Gert Christensen, Tanska. sininen UROKSET AVOINLUOKKA

Kuopio tuomari: Gert Christensen, Tanska. sininen UROKSET AVOINLUOKKA Kuopio 1.8.2014 tuomari: Gert Christensen, Tanska sininen UROKSET Genedda Bien Fait FI44980/12 2-vuotias. Hyvä koko. Maskuliininen pää ja ilme. Saksipurenta. Hyvä kuono. Kivat silmät. Yhdensuuntaiset pään

Lisätiedot

Tuuri tuomari: Kirsi Kentala. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

Tuuri tuomari: Kirsi Kentala. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA 28.5.2011 Tuuri tuomari: Kirsi Kentala keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Catapha's Gold Edeline FI15723/11 7 kk, narttumainen, sopiva vahvuus, kaunisilmeinen pää, ok mittasuhteet. Voisi olla voimakkaammin

Lisätiedot

6.7.2013 Mikkeli tuomari: Markku Kipinä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA

6.7.2013 Mikkeli tuomari: Markku Kipinä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET AVOINLUOKKA 6.7.2013 Mikkeli tuomari: Markku Kipinä keltainen / tiikerijuovainen Edendane's A Kind Of Magic FI37748/10 Kookas, vahvaluustoinen, maskuliininen uros. Hyvät pään linjat, hieman löysät luomet, purenta

Lisätiedot

11kk. Hyvän kokoinen. Oikeat rungon mittasuhteet. Lähes yhdensuuntaiset kallon ja

11kk. Hyvän kokoinen. Oikeat rungon mittasuhteet. Lähes yhdensuuntaiset kallon ja SOMERO 22.5.2011 Tuomari: JUHA PUTKONEN keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA Ranizki Vom Hause Wagner VDH/KYDD N4803 7kk. Tasapainoisesti kehittynyt. Mukava urosmainen pää. Hyväasentoiset korvat.

Lisätiedot

Porvoo tuomari Marina Kovalenko, Venäjä. keltainen / tiikerijuovainen UROS PENTULUOKKA

Porvoo tuomari Marina Kovalenko, Venäjä. keltainen / tiikerijuovainen UROS PENTULUOKKA 14.9.2014 Porvoo tuomari Marina Kovalenko, Venäjä keltainen / tiikerijuovainen UROS PENTULUOKKA Alder Glade's Endure FI20193/14 Miinus P1+P1. Hyvä koko, voimakas. Vielä liian nuori. Nyt liian pieni pää.

Lisätiedot

Harjavalta tuomari Cristian P. Stavarache, Romania. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA

Harjavalta tuomari Cristian P. Stavarache, Romania. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA 6.5.2012 Harjavalta tuomari Cristian P. Stavarache, Romania musta / harlekiini UROKSET Hildemar FI44826/11 Tyypillinen koko. Saksipurenta. Hyvä ilme. Pitkä pää. Hyvin kaareutunut kaula. Näkyvä säkä. Hyvä

Lisätiedot

Oulu tuomari: Ilona Onstenk-Schenk, Hollanti. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Oulu tuomari: Ilona Onstenk-Schenk, Hollanti. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Oulu 18.5.2014 tuomari: Ilona Onstenk-Schenk, Hollanti keltainen / tiikerijuovainen Euro Power Hard As A Rock FI40484/13 JUN POISSA Red Rublev Happiness FI11930/13 Kiva nuori uros. 17kk. Keskikokoinen.

Lisätiedot

Nokia tuomari: Salijevic Zorica, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Nokia tuomari: Salijevic Zorica, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 20.8.2011 Nokia tuomari: Salijevic Zorica, Ruotsi keltainen / tiikerijuovainen JUNIORILUOKKA Red Rublev Ustinov FI11007/11 Erittäin mukava pää, hyvillä mittasuhteilla ja hyvällä pigmentillä. Vahva kaula.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ tuomari: Annaliisa Heikkinen. Keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA UROKSET. Edendane's Ludwig von Drake 58728/11 PEN POISSA

MÄNTSÄLÄ tuomari: Annaliisa Heikkinen. Keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA UROKSET. Edendane's Ludwig von Drake 58728/11 PEN POISSA 22.07.2012 MÄNTSÄLÄ tuomari: Annaliisa Heikkinen Keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Edendane's Ludwig von Drake 58728/11 PEN POISSA Edendane's Glittering Goldie FI58732/11 Erinomainen tyyppi. Pään

Lisätiedot

Ristiina tuomari: Gert Christensen, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA. Alder Glade's Gelahad 30048/09 JUN POISSA

Ristiina tuomari: Gert Christensen, Tanska. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA. Alder Glade's Gelahad 30048/09 JUN POISSA 31.7.2010 Ristiina tuomari: Gert Christensen, Tanska keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Alder Glade's Gelahad 30048/09 JUN POISSA Chic Carelia's Forget-Me-Not 53165/09 JUN POISSA Crowbay's To Be A Wind

Lisätiedot

Lappeenranta Tuomari Lena Danker, Ruotsi. keltainen tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Lappeenranta Tuomari Lena Danker, Ruotsi. keltainen tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Lappeenranta 23.3.2008 Tuomari Lena Danker, Ruotsi keltainen tiikerijuovainen urokset Double D Daynakin Goldsmith FI52108/07 14 kuukautta, maskuliininen uros, hyvä koko, hyvin muototutunut pää, kohtalainen

Lisätiedot

Heinola 19.8.2012. tuomari Satu Ylä-Mononen. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. Junioriluokka

Heinola 19.8.2012. tuomari Satu Ylä-Mononen. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. Junioriluokka Heinola 19.8.2012 tuomari Satu Ylä-Mononen keltainen-tiikerijuovainen urokset Junioriluokka Kiamar Dude FI29424/11 16 kk, tällä hetkellä voimakkaassa kehitysvaiheessa oleva uros. Hyvät pään linjat, mutta

Lisätiedot

Helsinki tuomari Marja Talvitie. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA. Doggimainen Veljeni Leijonamieli FI48610/13 JUN POISSA VALIOLUOKKA

Helsinki tuomari Marja Talvitie. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA. Doggimainen Veljeni Leijonamieli FI48610/13 JUN POISSA VALIOLUOKKA 26.7.2014 Helsinki tuomari Marja Talvitie sininen Doggimainen Veljeni Leijonamieli FI48610/13 JUN POISSA Bonel Ä-Yön Ducadam FIN52855/08 Erinomainen tyyppi. Riittävä eturinta ja hyvä raajaluusto. Hieman

Lisätiedot

Helsinki tuomari Ann-Christine Johansson, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Helsinki tuomari Ann-Christine Johansson, Ruotsi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 25.7.2015 Helsinki tuomari Ann-Christine Johansson, Ruotsi keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA Spotted-Sphinx Árvágenhed MET.DOG360/15 PEN POISSA Alder Glade's Ettan FI20195/14 Maskuliininen,

Lisätiedot

FORSSA tuomari: ANNE SUME. sininen UROKSET

FORSSA tuomari: ANNE SUME. sininen UROKSET FORSSA 3.7.2010 tuomari: ANNE SUME sininen UROKSET NUORTENLUOKKA Grande Gremin's Aldore FI17764/09 Erinomainen tyyppi, vahva luusto. Urosmainen pää, vankka kuono-osa, hyvä purenta. Erinomainen ylälinja

Lisätiedot

Iisalmi 27.5.2007. tuomari: Juha Putkonen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Iisalmi 27.5.2007. tuomari: Juha Putkonen. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Iisalmi 27.5.2007 tuomari: Juha Putkonen keltainen - tiikerijuovainen urokset Dogiwogin Blackamoore FI11382/06 Hyvänkokoinen, hyväluustoinen juniori uros. Hyvät rungon mittasuhteet, selvä sukupuolileima.

Lisätiedot

Oulu tuomari: Hannele Jokisilta. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Oulu tuomari: Hannele Jokisilta. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 14.7.2013 Oulu tuomari: Hannele Jokisilta keltainen / tiikerijuovainen Chic Carelia's John Wayne FI12896/13 Maskuulinen kokonaisuudessa, oikealinjainen pää, hyvä huulilinja. Aavistuksen kaulanahkaa, riittävä

Lisätiedot

Nokia 18.8.2007. tuomari: Karel Horak. keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Nokia 18.8.2007. tuomari: Karel Horak. keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Nokia 18.8.2007 tuomari: Karel Horak keltainen ja tiikerijuovainen UROKSET Love-Dane's Öky-Vip 22763/06 16 kk ikäinen pentu. Hyvä pää, yhdensuuntaiset linjat. Hieman kyömyä kuonossa. Tummat silmät, hyvät

Lisätiedot

Mäntsälä tuomari: Matti Luoso. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Mäntsälä tuomari: Matti Luoso. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Mäntsälä 17.7.2016 tuomari: Matti Luoso keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Samuraiwood s Kovalchuk FI31237/15 Erinomaista tyyppiä edustava juniori uros. Hyvä linjainen pitkä pää, purenta voisi olla tiiviimpi,

Lisätiedot

Helsinki 9.8.2008. tuomari: Colette Muldoon, Irl. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Helsinki 9.8.2008. tuomari: Colette Muldoon, Irl. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka Helsinki 9.8.2008 tuomari: Colette Muldoon, Irl keltainen - tiikerijuovainen Harry FIN15127/08 Hyvä pää, hyvät tummat silmät. Hyvät kulmaukset. Oikeanlainen ylälinja ja hännän kiinnitys. Hyvin asettuneet

Lisätiedot

12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden. sininen NARTUT JUNIORILUOKKA

12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden. sininen NARTUT JUNIORILUOKKA 12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden sininen Evanesence Vom Napoleonstein FI46037/09 Mittasuhteiltaan oikea, elegantti nuori narttu. Oikealinjainen pää sivusta, vahvanpuoleinen kallo ja avonaiset

Lisätiedot

EURA Tuomari: JUKKA KUUSISTO. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA

EURA Tuomari: JUKKA KUUSISTO. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA EURA 5.3.2011 Tuomari: JUKKA KUUSISTO musta / harlekiini UROKSET Hoppingham s Winning Guy In A Tux 29037/10 Erinomaiset mittasuhteet omaava juniori uros. Kaunis ilmeikäs pää. Hyvä kaula. Lyhyt tiivis runko.

Lisätiedot

Jättiläisen X-Elliot Gb 40748/09 Tyypin mukainen. Rodunomainen pää, toivoisin tummempia silmiä. Ylälinja on hieman liian pehmeä.

Jättiläisen X-Elliot Gb 40748/09 Tyypin mukainen. Rodunomainen pää, toivoisin tummempia silmiä. Ylälinja on hieman liian pehmeä. Lahti 30.10.2010 tuomari: Calin Simu musta ja harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA Big Ranger s What A Miracle 17432/10 Nuori uros, hyvää tyyppiä, tasapainoinen. Toivoisin hieman tummempia silmiä. Kaunis ylälinja,

Lisätiedot

Lahti Kv tuomari: Nina Janger. Musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA. C mon The Black Dragoon FI12223/16 JUN POISSA

Lahti Kv tuomari: Nina Janger. Musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA. C mon The Black Dragoon FI12223/16 JUN POISSA 25.3.2017 Lahti Kv tuomari: Nina Janger Musta / harlekiini UROKSET C mon The Black Dragoon FI12223/16 JUN POISSA Doggimainen Jussarön Vartija FI39029/16 9 kk vanha, mittasuhteiltaan oikea, hieman voimakas

Lisätiedot

Karjaa 12.7.2009. tuomari: Hannele Jokisilta. sininen. urokset. junioriluokka

Karjaa 12.7.2009. tuomari: Hannele Jokisilta. sininen. urokset. junioriluokka Karjaa 12.7.2009 tuomari: Hannele Jokisilta sininen urokset Bonel Ä-Yön Variatee FI52857/08 Sopivan kokoinen, neliömäinen. Vielä kovin pentumainen kokonaisuus. Päässä hyvät mittasuhteet, mutta vielä ikään

Lisätiedot

Alavus, Tuuri tuomari: Mervi Raisaari. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA

Alavus, Tuuri tuomari: Mervi Raisaari. sininen UROKSET JUNIORILUOKKA 13.6.2015 Alavus, Tuuri tuomari: Mervi Raisaari sininen UROKSET Doggimainen Jaakko Kulta FI46242/14 11 kk vanha juniori uros. Pään tasot saisivat vielä kehittyä, hyvä huulikulma, purenta, korvat saisivat

Lisätiedot

Oulu tuomari: Watson Shaun, Kypros. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Oulu tuomari: Watson Shaun, Kypros. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Oulu 12.7.2014 tuomari: Watson Shaun, Kypros keltainen / tiikerijuovainen Chic Carelia's Keith Richards FI39613/13 Erittäin maskuliininen uros. Oikea luonne. Vahva luusto. Oikeat käpälät. Erittäin maskuliininen

Lisätiedot

Lahti ry tuomari: Helena Kosig. harlekiini / musta UROKSET PENTULUOKKA

Lahti ry tuomari: Helena Kosig. harlekiini / musta UROKSET PENTULUOKKA 15.1.2017 Lahti ry tuomari: Helena Kosig harlekiini / musta PENTULUOKKA Doggimainen Jussarön Vartija FI39029/16 7 kk, mittasuhteiltaan erinomainen pentu, jolla erittäin lupaava pää, hyvät huulet & korvat.

Lisätiedot

Heinola tuomari: Teija Salmi-Aalto. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

Heinola tuomari: Teija Salmi-Aalto. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA 23.8.2015 Heinola tuomari: Teija Salmi-Aalto keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Red Rublev Being Me FI16480/15 7 kk, tasapainoisesti kasvanut kaunislinjainen narttupentu. Hyvä koko ja vahvuus, erinomaiset

Lisätiedot

Helsinki tuomari Augustin Ionescu, Romania. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Helsinki tuomari Augustin Ionescu, Romania. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 11.8.2012 Helsinki tuomari Augustin Ionescu, Romania keltainen / tiikerijuovainen Red Rublev Che Guevara FI34412/11 Hyvä tyyppi. Erinomainen koko. Oikea pää. Elegantti kaula. Oikea etuosa. Toivoisin vähän

Lisätiedot

Turku tuomari: Rune Fagerström. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA

Turku tuomari: Rune Fagerström. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA 9.8.2015 Turku tuomari: Rune Fagerström musta / harlekiini UROKSET Jättiläisen Fragola Alnus FI28898/14 15 kk, erinomainen koko, hyvät uroksen mittasuhteet, voimakas uroksen pää, jossa oikea pituus, kallo

Lisätiedot

Joensuu tuomari Olga Kupriyanova-Sinko, Venäjä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA

Joensuu tuomari Olga Kupriyanova-Sinko, Venäjä. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA 27.5.2012 Joensuu tuomari Olga Kupriyanova-Sinko, Venäjä keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA Shadow Del Piccolo Jigo FI11477/11 Iso ja korkea, elegantti. Iso ja pitkä pää. Erittäin hyvät

Lisätiedot

KARJAA tuomari: Teija Salmi-Aalto. Musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA. Jättiläisen Zarliini 16079/10 PEN POISSA NUORTENLUOKKA

KARJAA tuomari: Teija Salmi-Aalto. Musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA. Jättiläisen Zarliini 16079/10 PEN POISSA NUORTENLUOKKA 11.07.2010 KARJAA tuomari: Teija Salmi-Aalto Musta ja harlekiini UROKSET PENTULUOKKA Jättiläisen Zarliini 16079/10 PEN POISSA Kenzo V. Jolene s Silhouet 34900/09 21kk. Erinomaista tyyppiä. Erittäin hyvät

Lisätiedot

Oulainen tuomari: Teija Salmi-Aalto. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Oulainen tuomari: Teija Salmi-Aalto. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 26.5.2012 Oulainen tuomari: Teija Salmi-Aalto keltainen / tiikerijuovainen Alder Glade's Luisfigo FI29948/11 13 kk. erittäin hyvän tyyppinen, keskikokoinen, hyvät mittasuhteet. Voimakas uroksen pää, jossa

Lisätiedot

Porvoo tuomari Johnny Nilsson, SE. keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA NARTUT. Grand Fergo's Emerald FI20312/11 PEN POISSA UROKSET

Porvoo tuomari Johnny Nilsson, SE. keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA NARTUT. Grand Fergo's Emerald FI20312/11 PEN POISSA UROKSET 11.09.2011 Porvoo tuomari Johnny Nilsson, SE keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA NARTUT Grand Fergo's Emerald FI20312/11 PEN POISSA UROKSET Edendane's A Kind Of Magic FI37748/10 Kauniisti meislautunut

Lisätiedot

Kemi tuomari Istvan Laszlo, Unkari. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Kemi tuomari Istvan Laszlo, Unkari. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 20.7.2014 Kemi tuomari Istvan Laszlo, Unkari keltainen / tiikerijuovainen JUNIORILUOKKA Chic Carelia's Keith Richards FI39613/13 Erittäin elegantti uros. Erittäin kaunis pää. Tumman ruskeat silmät. Oikea

Lisätiedot

Hyvinkää Ry tuomari: Reia Leikola-Walden. Keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA

Hyvinkää Ry tuomari: Reia Leikola-Walden. Keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA 17.9.2017 Hyvinkää Ry tuomari: Reia Leikola-Walden Keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA Red Rublev No One But You FI56151/15 Kookas, keskivahva, mittasuhteiltaan oikea uros, oikeat pään linjat,

Lisätiedot

Tervakoski Tuomari: Mette Tufte, Norja. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Tervakoski Tuomari: Mette Tufte, Norja. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka Tervakoski 26.08.2007 Tuomari: Mette Tufte, Norja keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka Von Scheer s Captain Morgan AKCWS20774301 Hyvin kehittynyt. Erinomaisen tyyppinen. Erittäin hyvä pää ikäisekseen.

Lisätiedot

Mäntsälä - Järvenpää Tuomari: Horst Kliebenstein, Saksa. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA

Mäntsälä - Järvenpää Tuomari: Horst Kliebenstein, Saksa. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA Mäntsälä - Järvenpää 29.6.2008 Tuomari: Horst Kliebenstein, Saksa musta / harlekiini Everybody's Love Estonian Air EST-01973/07 JUN EH4 Lestat El Santhynor 54744/07 JUN ERI2 PU3 VASERT Megappon Kostya

Lisätiedot

Helsinki Eeva Rautala

Helsinki Eeva Rautala Helsinki 22.5.2016 Eeva Rautala PEN, Urokset PEN 2 KP / Cinodes Calypso / FI52742/15 Voimakasrakenteinen uros. Maskuliininen pää. Hyvä ilme ja korvat. Voimakas rintakehä. Hyvä eturinta ja häntä. Vankka

Lisätiedot

18.05.2008 Salo. Kirsti Louhi. Tiikerijuovainen - keltainen. Urokset

18.05.2008 Salo. Kirsti Louhi. Tiikerijuovainen - keltainen. Urokset 18.05.2008 Salo Kirsti Louhi Tiikerijuovainen - keltainen Chic Carelia s Camelot 49317/07 Vahvaluustoinen pentu, jolla hienot rungon mittasuhteet. Selvä sukupuolileima jo tässä vaiheessa. Hyvä kaula, säkä

Lisätiedot

Kokkola KV tuomari: Stelios Makaritis, Kreikka. sininen. urokset. avoinluokka

Kokkola KV tuomari: Stelios Makaritis, Kreikka. sininen. urokset. avoinluokka Kokkola KV 5.7.2009 tuomari: Stelios Makaritis, Kreikka sininen urokset avoinluokka Genedda Cum Bona Gratia 16210/06 Miellyttävä tyyppi. Miellyttävä pää ja ilme. Haluaisin nähdä hivenen vähemmän poskia.

Lisätiedot

Karjaa tuomari Per Lundström, SE. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA

Karjaa tuomari Per Lundström, SE. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA 3.7.2011 Karjaa tuomari Per Lundström, SE keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Ranitzki Vom Hause Wagner VDH/KYDDN4803 Erittäin hyvä pää ja ilme. Oikea purenta. Tiukat silmäluomet. Erittäin hyvät tasot.

Lisätiedot

Mikkeli tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Mikkeli tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 9.5.2013 Mikkeli tuomari: Jari Laakso keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Alder Glade's GM Darude FI38797/12 11 kk. Lyhytrunkoinen, suora ylälinja, hyvä etuosan leveys, eturinta täyttyy iän myötä. Kulmaukset

Lisätiedot

Eno Tuomari: Veli-Pekka Kumpumäki. musta harlekiini. nartut. pentuluokka

Eno Tuomari: Veli-Pekka Kumpumäki. musta harlekiini. nartut. pentuluokka Eno 4.3.2012 Tuomari: Veli-Pekka Kumpumäki musta harlekiini pentuluokka Ozaenas Rihanna FI53143/11 Kahdeksan kuukautta, lanneosaltaan pitkä, hyvin narttumainen kokonaisuus, jolla vahva luusto. Hyvät pään

Lisätiedot

Oulu. Gitte Finnich Pedersen, Tanska. Sininen. Urokset, valioluokka. Genedda Robin Hood 17527/01

Oulu. Gitte Finnich Pedersen, Tanska. Sininen. Urokset, valioluokka. Genedda Robin Hood 17527/01 13.5.2007 Oulu Gitte Finnich Pedersen, Tanska Sininen Genedda Robin Hood 17527/01 Iso, toivoisin, että hän olisi kauttaaltaan pyöreämpi = kehittyneemmän kylkikaaren. Hyvät yhdensuuntaiset pääntasot, riittävä

Lisätiedot

29.07.2007 Pori. Noel Beggs, Irlanti. musta - harlekiini. urokset

29.07.2007 Pori. Noel Beggs, Irlanti. musta - harlekiini. urokset 29.07.2007 Pori Noel Beggs, Irlanti musta - harlekiini urokset Megappon Loloru FIN41832/06 Yksivuotias keskikokoinen, hyväntyyppinen uros. Tasapainoinen pää. Hyvänväriset silmät. Hieman löysät luomet.

Lisätiedot

Joensuu tuomari: Andrzej Szutkiewicz, Puola. sininen UROKSET AVOINLUOKKA. Lha Danes Bandido Onyx FI28325/12 AVO POISSA VALIOLUOKKA

Joensuu tuomari: Andrzej Szutkiewicz, Puola. sininen UROKSET AVOINLUOKKA. Lha Danes Bandido Onyx FI28325/12 AVO POISSA VALIOLUOKKA Joensuu 18.5.2014 tuomari: Andrzej Szutkiewicz, Puola sininen UROKSET Lha Danes Bandido Onyx FI28325/12 AVO POISSA Bonel Ä-Yön Ducadam FIN52855/08 Erittäin korkea uros, elegantti. Hyvä, tyypillinen pää.

Lisätiedot

Kuopio tuomari: Irina Poletaeva, Suomi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA. Great Romance Braveheart FI10171/14 PEN POISSA

Kuopio tuomari: Irina Poletaeva, Suomi. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA. Great Romance Braveheart FI10171/14 PEN POISSA Kuopio 3.8.2014 tuomari: Irina Poletaeva, Suomi keltainen / tiikerijuovainen UROKSET PENTULUOKKA Great Romance Braveheart FI10171/14 PEN POISSA JUNIORILUOKKA Euro Power Hard As A Rock FI40484/13 Erinomainen

Lisätiedot

Riihimäki tuomari: Anca Giura, Romania. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA

Riihimäki tuomari: Anca Giura, Romania. musta / harlekiini UROKSET JUNIORILUOKKA Riihimäki 18.5.2014 tuomari: Anca Giura, Romania musta / harlekiini UROKSET Jättiläisen Disney Dumbo FI38833/13 Oikea malli. 11kk. Maskuliininen. Oikeat pään mittasuhteet. Oikeat hampaat. Vahva kaula ja

Lisätiedot

Tuulos Tuomari: Unto Timonen. keltainen tiikerijuovainen. nartut. pentuluokka. Samuraiwood s Fazeriina FI22328/12 PEN POISSA

Tuulos Tuomari: Unto Timonen. keltainen tiikerijuovainen. nartut. pentuluokka. Samuraiwood s Fazeriina FI22328/12 PEN POISSA Tuulos 7.10.2012 Tuomari: Unto Timonen keltainen tiikerijuovainen pentuluokka Samuraiwood s Fazeriina FI22328/12 PEN POISSA Samuraiwood s Flicka Freijan FI22324/12 Tasapainoinen, vahvaluustoinen narttupentu.

Lisätiedot

SOMERO tuomari: Saija Juutilainen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA

SOMERO tuomari: Saija Juutilainen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA 19.5.2012 SOMERO tuomari: Saija Juutilainen keltainen / tiikerijuovainen UROKSET NUORTENLUOKKA Edendane's Dandelion 39314/10 18kk Tasapainoisesti kehittynyt kaunisraaminen nuorukainen. Hieno luusto ja

Lisätiedot

TERVAKOSKI Tuomari: Lena Danker. Musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA

TERVAKOSKI Tuomari: Lena Danker. Musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA 29.08.2010 TERVAKOSKI Tuomari: Lena Danker Musta / harlekiini UROKSET PENTULUOKKA Big Ranger s What A Miracle FI17432/10 8kk hyvin kehittynyt reilun kokoinen poika, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvät pään

Lisätiedot

Kotka tuomari: Veli-Pekka Kumpumäki. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Kotka tuomari: Veli-Pekka Kumpumäki. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 17.6.2012 Kotka tuomari: Veli-Pekka Kumpumäki keltainen / tiikerijuovainen Red Rublev Cucculuuruu FI34411/11 Kovin tottumaton, ujosti käyttäytyvä nuori uros, joka väistää käsiteltäessä. Erittäin hyvät

Lisätiedot

Kouvola tuomari: Zlatko Kraljic, Kro. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka

Kouvola tuomari: Zlatko Kraljic, Kro. keltainen - tiikerijuovainen. urokset. junioriluokka Kouvola 16.8.2008 tuomari: Zlatko Kraljic, Kro keltainen - tiikerijuovainen urokset Dogiwogin Charles FIN46161/07 Arvostelukaavake puuttuu. JUN ERI1 Dogiwogin Dollari FIN52797/07 Korkea koira. Hieman kevyt

Lisätiedot

Lahti tuomari: Juha Putkonen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Lahti tuomari: Juha Putkonen. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 19.5.2013 Lahti tuomari: Juha Putkonen keltainen / tiikerijuovainen UROKSET Samuraiwood's Gran Turismo FI24741/12 14 kk. Hyvän kokoinen, rungon mittasuhteiltaan lyhyt. Hyvä pään pituus, lähes yhdensuuntaiset

Lisätiedot

IKAALINEN 16.8.2009. Tuomarina Ylä-Mononen Satu. musta / harlekiini. urokset. pentuluokka

IKAALINEN 16.8.2009. Tuomarina Ylä-Mononen Satu. musta / harlekiini. urokset. pentuluokka IKAALINEN 16.8.2009 Tuomarina Ylä-Mononen Satu musta / harlekiini pentuluokka Namilon Dumle FI10947/09 7kk erittäin lupaava. Kaunis rakenne, hyvin liikkuva pentu. Vahva oikealinjainen uroksen pää, jossa

Lisätiedot

Kankaanpää tuomari: Inger Dahle, Norja. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA

Kankaanpää tuomari: Inger Dahle, Norja. keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA 11.4.2015 Kankaanpää tuomari: Inger Dahle, Norja keltainen / tiikerijuovainen UROKSET JUNIORILUOKKA Catapha's God Ferrari FI468827/14 9kk. Vielä erittäin kehittymätön. Lupaava pää. Hyvä ilme. Ikäisekseen

Lisätiedot