Bluebird & Daisy eli Sinilintu & Päivänkakkara Crochet Along 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bluebird & Daisy eli Sinilintu & Päivänkakkara Crochet Along 2016"

Transkriptio

1 Bluebird & Daisy eli Sinilintu & Päivänkakkara Crochet Along 2016 Tiedot ja tarvikkeet Ohjeessa oleva peitto on virkattu Stylecraft Special Double Knitting Yarn langasta 4 mm koukulla. Ohje sopii kaikenpaksuisille langoille, kunhan koukkusi ja lankasi sopivat yhteen. Tämä on minun ensimmäinen ohjeeni, joten toivon sinun kertovan mikäli löydät virheitä. Peiton suunnittelu on ollut valtava oppimiskokemus, koska olen aloittanut virkkauksen vasta helmikuussa Olen tehnyt näitä peittoja kaksi: toisen suunnitellakseni ja toisen tarkistaakseni toimiiko ohje. Olen käyttänyt 14 kpl 100 g keriä, joissa lankaa oli yhteensä 4130 metriä (4510 yards). Voit tehdä peiton niin monella värillä kuin haluat, alkuperäisessä käytettiin vain neljää väriä. Mallipeiton koko valmiina on noin 127 x 127 cm. Pingotin työn ainoastaan ensimmäisen viikon jälkeen, koska ympyräkeskusta tahtoo kupruilla jonkin verran (tosin se saattaa johtua myös virkkaustyylistäni). Suomenkielisessä ohjeessa käytetään suomalaista virkkaustermistöä. Virkkaukseen saat lisävinkkejä monesta paikasta Internetistä sekä virkkauskirjoista. Lyhenteet: - s - silmukka - kjs - ketjusilmukka - krs - kerros - ks kiinteä silmukka - p - pylväs

2 - ps - piilosilmukka - * - *Toista tähtien *-* välissä annettua ohjetta pyydetty toistomäärä. Yleensä ohjetta toistetaan koko sivun pituudelta ja ohje voi koostua useammasta osasta. - () Toista sulkeiden välissä annettua ohjetta pyydetty toistomäärä. Tämä on yleensä lyhyempi toisto. - Vinkit ovat hakasulkeiden välissä[ ] ja ne on kirjoitettu sinisellä, kursivoidulla tekstillä. - Kerroksen lopussa on annettu kierroksen silmukkaluku. - Kommentit on kirjoitettu vihreällä, kursivoidulla tekstillä.

3 Viikko 1 Peiton keskusta Saat valita kokonaan itse miten raidoitat ympyrän keskustan. Ennen yksivärisen kohdan alkua on 9 värikästä ympyräkerrosta. Omassani käytin neljällä viimeisellä kerroksella eri värejä, mutta jokainen kerros voi olla erilainen. Jätän sen päätöksen sinulle. Aloitetaan virkkaus 3.5 mm koukulla. Kerros 1 3 kjs, yhdistä ympyräksi ps:lla, 3 kjs [korvaa ensimmäisen p:n,nyt ja jatkossa], 11 p renkaaseen, yhdistä ps:lla. 12 s. Vinkki: [Tästä eteenpäin, kunnes toisin kerrotaan, silmukat virkataan edellisen kerroksen pylväiden väliin]. Kerros 2 3 kjs, p samaan väliin, 2 p joka väliin, yhdistä ps:lla ylimpään kjs:aan. 24 s.

4 Kerros 3 3 kjs, p samaan väliin, p seuraavaan väliin *2 p samaan, seuraavaan väliin, 1 p seur. väliin*, toista *-* kerros loppuun, yhdistä ps:lla ylimpään kjs:aan 36 s. Kerros 4 3 kjs, p samaan väliin, 2 p, *2 p samaan väliin, 2 p*, toista *-* kerros loppuun, yhdistä ps:lla 48 s. Kerros 5 3 kjs, p samaan väliin, 3p, *2 p samaan väliin, 3 p*, toista *-* kerros loppuun, yhdistä ps:lla 60 s. Kerros 6 3 kjs, p jokaiseen väliin 60 s. Kerros 7 3 kjs, p samaan väliin, 4 p, *2 p samaan väliin, 4 p*, toista *-* kerros loppuun, yhdistä ps:lla 72 s. Kerros 8 3 kjs, p samaan väliin, 5 p, *2 p samaan väliin, 5 p*, toista *-* kerros loppuun, yhdistä ps:lla 84 s. Kerros 9 3kjs, p jokaiseen väliin 84 s.

5 Kerros 10 3 kjs, p samaan väliin, 6 p, *2 p samaan väliin, 6 p*, toista *-* kerros loppuun, yhdistä ps:lla 96 s. Tässä vaiheessa jatkoin yhdellä värillä muuttaakseni ympyrän neliöksi seuraavien neljän kierroksen aikana. Sinä voit virkata yhdellä värillä tai jatkaa raidoitusta mikä vain parhaalta tuntuu. Vinkki: [jatka virkkaamista edellisen kerroksen pylväiden väliin]. Vinkki: [tästä eteenpäin kerrokset aloitetaan nurkasta (ellei toisin mainita). En kirjoita joka nurkalle tarkkaa ohjetta, vaan annan suurpiirteisemmän ohjeen, kuten virkkaa (2 p, 2 kjs, 2 p) samaan silmukkaan/väliin luodaksesi kulman.kun aloitetaan nurkasta, aloitan mieluiten ketjusilmukkaketjulla, joten esimerkiksi äsken kuvatussa nurkassa tarkka ohje olisi (3 kjs, p, 2 kjs, 2 p).aloitusketjun silmukoihin on hyvä liittää kierros yhteen. Eli p-nurkassa teen yleensä 3 kjs, puolip-nurkassa 2 kjs ja ks-nurkassa 1 kjs. Jos nurkkaan tarvitaan vain yksi p, puolip tai ks, esim (p, 1kjs, p), aloitan silti ketjusilmukoilla, lisään vain aloitussilmukat nurkkasilmukoihin. Joten esimerkkinurkassa teen 4 kjs (3 aloitus + 1 nurkka kjs). Toivottavasti tässä on järkeä; johdattelen teidät tekniikkaan muutaman seuraavan kierroksen aikana. Jokainen kerros suljetaan ps:lla kerroksen ensimmäiseen silmukkaan Siinäpä tärkeimmät, jatketaan]. VAIHDETAAN 4 mm koukku ja jatketaan sillä peitto loppuun. Kerros 11 3 kjs, (1 p, 2 kjs, 2 p) samaan väliin [ensimmäinen nurkka tehty]. 3 p, 3 puolip, 11 ks, 3 puolip, 3 p, *Seuraavaan väliin (2 p, 2 kjs, 2 p) [nurkka tehty], 3 p, 3 puolip, 11 ks, 3 puolip, 3 p* Toista *-* luodaksesi seuraavat reunat ja nurkat, yhdistä ps:lla 3. kjs:aan. Yksi reuna 27 s (11 ks, 6 puolip, 10 p + nurkan 2 kjs) Yhteensä 108 s (44 ks, 24 puolip, 40 p + 4 x nurkan 2 kjs) Tämän osan viisi viimeistä kerrosta virkataan edellisen kerroksen silmukoiden päälle, ei väliin.

6 Kerros 12 siirry ps:lla nurkan ketjusilmukkaketjuun, 3 kjs [aloitus nurkan ketjusilmukkalenkistä],(p, 2 kjs, 2 p) samaan lenkkiin [uusi nurkka tehty]. *4 p, 3 puolip, 13 ks [Vinkki: 7 silmukkaa jäljellä ennen nurkkaa], 3 puolip, 4 p, (2 p, 2 kjs, 2 p) nurkan silmukkalenkkiin [uusi nurkka].* Toista *-* kolme kertaa, älä tee viimeisellä toistolla nurkkaa, yhdistä kerros ps:lla. Yksi reuna: 31 s. (13 ks, 6 puolip, 12 p + nurkan 2 kjs) Yhteensä: 124 s. (52 ks, 24 puolip, 48 p + 4 x nurkan 2 kjs) Kerros 13 siirry ps:lla nurkkaan, 3 kjs, (p, 2 kjs, 2 p) samaan lenkkiin, *5 p, 21 puolip, 5 p, (2 p, 2 kjs, 2 p) nurkkaan.* Toista *-* kolme kertaa, älä tee viimeisellä toistolla nurkkaa, yhdistä kerros ps:lla. Yksi reuna: 35 s. (21 puolip, 14 p + 2 kjs) Yhteensä: 140 s. (84 puolip, 56 p + 4 x 2 kjs) Kerros 14 siirry ps:lla nurkkaan, 3 kjs, (p, 2 kjs, 2 p) samaan lenkkiin, *p jokaiseen p:een, (2 p, 2 kjs, 2 p) nurkkaan.* Toista *-* kolme kertaa, älä tee viimeisellä toistolla nurkkaa, yhdistä kerros ps:lla. Yksi reuna: 39 s. (39 p + 2 kjs) Yhteensä: 156 s. (156 p + 4 x 2 kjs) Kerros 15 siirry ps:lla nurkkaan, 2 kjs,(1puolip, 2 kjs, 2puolip) samaan lenkkiin,* hyppää yli piilotettu silmukka [ensimmäinen silmukka nurkan jälkeen], puolip jokaiseen p:een, (2puolip, 2 kjs, 2 puolip) nurkkalenkkiin.* Toista *-* kolme kertaa, älä tee viimeisellä toistolla nurkkaa, yhdistä kerros ps:lla. Yksi reuna: 42 s. (42 puolip + 2 kjs) Yhteensä: 164 s. (164 puolip + 4 x 2 kjs) Kerros 16 siirry ps:lla nurkkaan, 3 kjs, (p, 2 kjs, p) samaan lenkkiin,* hyppää yli piilotettu silmukka [ensimmäinen silmukka nurkan jälkeen], p jokaiseen p:een, (2 p, 2 kjs, p) nurkkaan.* Toista *-* kolme kertaa, älä tee viimeisellä toistolla nurkkaa, yhdistä kerros ps:lla. Yksi reuna: 44 p + 2 kjs Yhteensä: 174 p + 4 x 2 kjs Työsi ensimmäinen osuus on valmis. Tässä vaiheessa työn pitäisi olla kooltaan suunnilleen 25 cm x 25 cm. Olen tasoittanut työni tässä vaiheessa pingottamalla, sillä keskiympyräni tahtoo kupruilla. Kunnon pingotus korjaa tämän ja sinulla on tasainen neliö, josta jatkaa.

Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen Lankasponsori: Stylecraft yarns

Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen   Lankasponsori: Stylecraft yarns Cosmic Cal Osa 7 Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen www.crystalsandcrochet.com Lankasponsori: Stylecraft yarns Ohjeessa käytetään suomenkielistä virkkaustermistöä.

Lisätiedot

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli Cosmic Cal Osa 4 Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen www.crystalsandcrochet.com Lankasponsori: Stylecraft yarns Ohjeessa käytetään suomenkielistä virkkaustermistöä.

Lisätiedot

Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen Lankasponsori: Stylecraft yarns

Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen   Lankasponsori: Stylecraft yarns Cosmic Cal Osa 9 Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen www.crystalsandcrochet.com Lankasponsori: Stylecraft yarns Ohjeessa käytetään suomenkielistä virkkaustermistöä.

Lisätiedot

SURPRISE! Suunnittelija Betty ten Hove

SURPRISE! Suunnittelija Betty ten Hove SURPRISE! Suunnittelija Betty ten Hove TARVIKKEET 5.0 mm virkkuukoukku ja sille sopivaa lankaa Esimerkkiruutu on tehty seuraavilla väreillä Väri A Valkoinen Väri B Syvänsininen Väri C Sähkönsininen Väri

Lisätiedot

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli Cosmic Cal Osa 3 Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen www.crystalsandcrochet.com Sponsored by Stylecraft yarns Ohjeessa käytetään suomenkielistä virkkaustermistöä.

Lisätiedot

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli Cosmic Cal Osa 6 Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen www.crystalsandcrochet.com Lankasponsori: Stylecraft yarns Ohjeessa käytetään suomenkielistä virkkaustermistöä.

Lisätiedot

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli Cosmic Cal Osa 2 Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen www.crystalsandcrochet.com Sponsored by Stylecraft yarns Ohjeessa käytetään suomenkielistä virkkaustermistöä.

Lisätiedot

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli Cosmic Cal Osa 5 Tekijänoikeus: Helen Shrimpton, 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen www.crystalsandcrochet.com Lankasponsori: Stylecraft yarns Ohjeessa käytetään suomenkielistä virkkaustermistöä.

Lisätiedot

s silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) koukulle)

s silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) koukulle) Copyright: Helen Shrimpton, 2015. All rights reserved. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Suomalaiset lyhenteet käytössä Osa 5 Lyhenteet s silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs kerros

Lisätiedot

Whispers from the Past

Whispers from the Past Whispers from the Past Copyright: Helen Shrimpton, 2016. All rights reserved. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Osa 1. Winnie s Flower Virkkaa näitä 4 kpl Ohjeessa käytetään suomalaisia virkkaustermejä

Lisätiedot

Banksia Reunus. Tarvikkeet. Lyhenteet. Käytä samaa koukkua ja lankaa, joilla olet tehnyt reunustettavan työn.

Banksia Reunus. Tarvikkeet. Lyhenteet. Käytä samaa koukkua ja lankaa, joilla olet tehnyt reunustettavan työn. Banksia Reunus Tarvikkeet Käytä samaa koukkua ja lankaa, joilla olet tehnyt reunustettavan työn. Lyhenteet kjs - ketjusilmukka KT kohovirkkaus takapuolelta *) p pylväs p2yht kaksi yhteen virkattua pylvästä

Lisätiedot

s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros p pylväs TR silmukan takareuna *)

s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) Copyright: Helen Shrimpton, 2015. All rights reserved. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Suomalaiset lyhenteet käytössä. Osa 12 Lyhenteet s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs

Lisätiedot

s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros p pylväs TR silmukan takareuna *)

s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) Copyright: Helen Shrimpton, 2015. All rights reserved. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Suomalaiset lyhenteet käytössä. Osa 16 Lyhenteet s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs

Lisätiedot

Kalevalan meri KALE VALA-C AL KALEVALAN MERI. Tuula Kyrölä

Kalevalan meri KALE VALA-C AL KALEVALAN MERI. Tuula Kyrölä KALE VALA-C AL KALEVALAN MERI Tuula Kyrölä 1 Väriversio, lanka Gjestal Janne Kalevalan meri -ruudussa on käytetty erilaisia kaaria ja rakenteita, jotka tuovat mieleen meren. Kalevalan meri oli kierrettävissä

Lisätiedot

Sacred Space Osa 2. Copyright: Helen Shrimpton, Kaikki oikeudet pidätetään. By: Helen at

Sacred Space Osa 2. Copyright: Helen Shrimpton, Kaikki oikeudet pidätetään. By: Helen at Sacred Space Osa 2 Copyright: Helen Shrimpton, 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Ohjeessa on käytetty seuraavaa sanastoa ja lyhenteitä: [ ] Vinkit: on kirjoitettu

Lisätiedot

Sacred Space Osa 7. [ ] Vinkit: on kirjoitettu kursivoidulla violetilla tekstillä. Ne on tarkoitettu avustamaan ja

Sacred Space Osa 7. [ ] Vinkit: on kirjoitettu kursivoidulla violetilla tekstillä. Ne on tarkoitettu avustamaan ja Sacred Space Osa 7 Copyright: Helen Shrimpton, 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Ohjeessa on käytetty seuraavaa sanastoa ja lyhenteitä s silmukka ks kiinteä silmukka

Lisätiedot

s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros p pylväs TR silmukan takareuna *)

s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) Copyright: Helen Shrimpton, 2015. All rights reserved. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Suomalaiset lyhenteet käytössä. Osa 13 Lyhenteet s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs

Lisätiedot

Sacred Space Osa 6. Copyright: Helen Shrimpton, Kaikki oikeudet pidätetään. By: Helen at

Sacred Space Osa 6. Copyright: Helen Shrimpton, Kaikki oikeudet pidätetään. By: Helen at Sacred Space Osa 6 Copyright: Helen Shrimpton, 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Ohjeessa on käytetty seuraavaa sanastoa ja lyhenteitä: s silmukka ks kiinteä silmukka

Lisätiedot

s silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs kerros p pylväs TR silmukan takareuna *)

s silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) Copyright: Helen Shrimpton, 2015. All rights reserved. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Suomalaiset lyhenteet käytössä Osa 3 Lyhenteet s silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs kerros

Lisätiedot

s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) koukulle) koukulle)

s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) koukulle) koukulle) Copyright: Helen Shrimpton, 2015. All rights reserved. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Suomalaiset lyhenteet käytössä Osa 8 Lyhenteet s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros

Lisätiedot

s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros p pylväs TR silmukan takareuna *)

s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) Mandala Madness Copyright: Helen Shrimpton, 2015. All rights reserved. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Suomalaiset lyhenteet käytössä. Osa 10 Lyhenteet s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan

Lisätiedot

s silmukka ks kiinteä silmukka TR silmukan takareuna krs kerros puolip puolipylväs ER silmukan etureuna kjskaari

s silmukka ks kiinteä silmukka TR silmukan takareuna krs kerros puolip puolipylväs ER silmukan etureuna kjskaari Sacred Space Osa 4 Copyright: Helen Shrimpton, 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Ohjeessa on käytetty seuraavaa sanastoa ja lyhenteitä: s silmukka ks kiinteä silmukka

Lisätiedot

Sormet sormien lomahan

Sormet sormien lomahan KALEVALA-CAL Suunnittelija Seija Ervelius Kalevalan alku on monelle tuttu "Lyökäämme käsi kätehen, sormet sormien lomahan". Tämä alku oli inspiraationa ruudulle. Ajatus lähti keskuskuviosta, jossa silmukkaketjut

Lisätiedot

Secret Paths huivi. Ohjeessa käytetyt silmukat:

Secret Paths huivi. Ohjeessa käytetyt silmukat: Secret Paths huivi Ohjeessa käytetyt silmukat: kjs- ketjusilmukka ps - piilosilmukka ks - kiinteä silmukka puolip - puolipylväs p pylväs pp pitkä pylväs KEp - kohoetupylväs KTp kohotakapylväs* PC Popcorn

Lisätiedot

s silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) koukulle) kouk) koukulle)

s silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) koukulle) kouk) koukulle) Copyright: Helen Shrimpton, 2015. All rights reserved. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Suomalaiset lyhenteet käytössä Osa 7 Lyhenteet s silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs kerros

Lisätiedot

s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros p pylväs TR silmukan takareuna *)

s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs Kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) Copyright: Helen Shrimpton, 2015. All rights reserved. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Suomalaiset lyhenteet käytössä. Osa 14 Lyhenteet s Silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs

Lisätiedot

Sacred Space Osa 3. Copyright: Helen Shrimpton, Kaikki oikeudet pidätetään. By: Helen at

Sacred Space Osa 3. Copyright: Helen Shrimpton, Kaikki oikeudet pidätetään. By: Helen at Sacred Space Osa 3 Copyright: Helen Shrimpton, 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Ohjeessa on käytetty seuraavaa sanastoa ja lyhenteitä: s silmukka ks kiinteä silmukka

Lisätiedot

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli

lk langan kierto pp3 pitkä pylväs (3 lk) hy hyppää yli Cosmic Cal Osa 1 Copyright: Helen Shrimpton, 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Malli ja ohje: Helen, www.crystalsandcrochet.com Sponsored by Stylecraft yarns Ohjeessa käytetään suomenkielistä virkkaustermistöä.

Lisätiedot

Ohjeita vihannesten virkkaamiseen / Tanja Rantanen, Marketta Rahikainen (Kädentaitomartat)

Ohjeita vihannesten virkkaamiseen / Tanja Rantanen, Marketta Rahikainen (Kädentaitomartat) Ohjeita vihannesten virkkaamiseen / Tanja Rantanen, Marketta Rahikainen (Kädentaitomartat) Yleistä vihannesten virkkauksesta: Vihannekset virkataan spiraalina, toisin sanoen siirrytään ilman ketjusilmukoita

Lisätiedot

Copyright Ineke Mooijenkind 2016 all rights reserved

Copyright Ineke Mooijenkind 2016 all rights reserved Copyright: Ineke Mooijenkind, 2016. All rights reserved. Mandala Madnessin lisäosa, lupa ohjeen julkaisemiseen saatu alkuperäisen peiton suunnitelijalta www.crystalsandcrochet.com Suomalaiset termit käytössä

Lisätiedot

Lönnrot ohje. Sari Marttila. Lönnrot

Lönnrot ohje. Sari Marttila. Lönnrot Lönnrot ohje Sari Marttila Lönnrot Ei olisi Kalevalaa ilman Lönnrotia, mitä olisi siis Kalevala-peitto ilman Lönnrot-ruutua :). Lönnrot kokosi Kalevalan. Hän keräsi aineistoa lukuisilla runonkeräysmatkoillaan

Lisätiedot

Tähti-poncho ja -säärystimet

Tähti-poncho ja -säärystimet Tähti-poncho ja -säärystimet Taitojärjestölle suunnitellut Sari Åström 2018 Arteeni www.arteeni.fi Instagram @arteeni Kuva Hilja Mustonen. Sari Åström ja Taitojärjestö Roosa nauha -käsityöohje 2018 taito.fi

Lisätiedot

s silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) koukulle) kouk) koukulle)

s silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs kerros p pylväs TR silmukan takareuna *) koukulle) kouk) koukulle) Copyright: Helen Shrimpton, 2015. All rights reserved. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Suomalaiset lyhenteet käytössä Osa 6 Lyhenteet s silmukka puolip puolipylväs ER silmukan etureuna *) krs kerros

Lisätiedot

s silmukka ks kiinteä silmukka TR silmukan takareuna krs kerros puolip puolipylväs ER silmukan etureuna

s silmukka ks kiinteä silmukka TR silmukan takareuna krs kerros puolip puolipylväs ER silmukan etureuna Sacred Space Osa 1 Copyright: Helen Shrimpton, 2019. Kaikki oikeudet pidätetään. By: Helen at www.crystalsandcrochet.com Ohjeessa on käytetty seuraavaa sanastoa ja lyhenteitä: s silmukka ks kiinteä silmukka

Lisätiedot

2016 All rights reserved

2016 All rights reserved 12 inch Afghan Square Stephan This is the Finnish translation of my original English crochet pattern Stephan. I want to thank Pia-Mari, Milla and Mia-Mari from the CAL Crochet A Long Translation Team for

Lisätiedot

Ohjeessa käytetyt silmukat:

Ohjeessa käytetyt silmukat: Ohjeessa käytetyt silmukat: kjs- ketjusilmukka ps - piilosilmukka ks - kiinteä silmukka p - pylväs KEp - kohoetupylväs KTp - kohotakapylväs Nirkko - nirkko kahdella ketjusilmukalla PC - popcorn hy - hyppää

Lisätiedot

Virkatut vihannekset ja hedelmät

Virkatut vihannekset ja hedelmät Virkatut vihannekset ja hedelmät Leikkeihin tai koristeeksi Virkatut vihannekset ja hedelmät soveltuvat hyvin lasten leikkeihin tai vaikkapa koristeeksi. Ohje: Tanja Rantanen ja Marketta Rahikainen Ohjeita

Lisätiedot

Charlotte. Materiaalit. Lyhenteet

Charlotte. Materiaalit. Lyhenteet Charlotte Tämä neliö on suunniteltu erityisesti 67 Blankets for Mandela Day -tapahtumaan. Haluan kiittää ystävääni John Kellyä, joka antoi minulle luvan käyttää pienempää versiota kukkasesta, jonka hän

Lisätiedot

Liplatus-Kämmekkäät. DesignedByIhannetila. Suunnittelija Seija Ervelius

Liplatus-Kämmekkäät. DesignedByIhannetila. Suunnittelija Seija Ervelius Liplatus-Kämmekkäät DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Tässä romanttisessa mallissa ilmavat puffit ja yhteen virkatut pylväsryhmät tekevät pinnasta elävän. Villalangasta virkatut kämmekkäät

Lisätiedot

Säärystimet. DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius. Säärystimet

Säärystimet. DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius. Säärystimet 30.10.2017 Säärystimet DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 Designed by Ihannetila Yleistä tietoa Käytetty lanka: Lankana on käytetty Novitan

Lisätiedot

ihannetila Pyörät DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Pyörät

ihannetila Pyörät DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Pyörät 30.10.2017 DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 Designed by Ihannetila Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu Kesäpäivä Kesäilta

Lisätiedot

YLA CAL virkkaa mukana osa 5

YLA CAL virkkaa mukana osa 5 YLA CAL virkkaa mukana osa 5 On aika tehdä viimeiset kaksi ympyrää valmiiksi peittoosi. Ota esille keskeneräiset ympyräsi ja aloitetaan. Tämän ohjeen lopussa on bonus vinkki, joten älä unohda lukea sitä!

Lisätiedot

Rantahiekka. Ihannetila. Suunnittelija Seija Ervelius. Rantahiekka on malli kaulahuiviin, johon ilmettä antavat kohopylväät ja puffit.

Rantahiekka. Ihannetila. Suunnittelija Seija Ervelius. Rantahiekka on malli kaulahuiviin, johon ilmettä antavat kohopylväät ja puffit. Rantahiekka Ihannetila Suunnittelija Seija Ervelius Rantahiekka on malli kaulahuiviin, johon ilmettä antavat kohopylväät ja puffit. 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 Lankatiedot Lankana on

Lisätiedot

Spiked Punch. Suunnittelijan huomiot... Kuvalliset ohjeet... Erikoissilmukat...

Spiked Punch. Suunnittelijan huomiot... Kuvalliset ohjeet... Erikoissilmukat... Spiked Punch Lyhyt kuvaus: Peittoruutu Koko: 30 cm neliö Lanka: 5.5 mm virkkuukoukulle sopiva Virkkuukoukun koko: 5.5mm Tiheys: 4:n kerroksen jälkeen n. 9,5 cm Lopullinen silmukkamäärä: 39 ks per sivu,

Lisätiedot

Ei ole Vuoksen voittanutta

Ei ole Vuoksen voittanutta KALEVALA-CAL Suunnittelija Seija Ervelius Ruutuni lähti joesta ja sen pyörteistä. Kalevalassa joki herätti kunnioitusta, sen ylittäminen oli hankalaa ja kosken kuohut pelottivat. Vapaana virtaava koski

Lisätiedot

YLA CAL virkkaa mukana osa 2

YLA CAL virkkaa mukana osa 2 YLA CAL virkkaa mukana osa 2 Vuorossa 2. osa YLA CAL Four Seasons (Neljä Vuodenaikaa)! Tässä osassa teemme kaksi ensimmäistä ympyrää valmiiksi. Oletko valmis? Siispä, aloitetaan. Älä unohda: on erittäin

Lisätiedot

Polyesterivanua DESIGN & OHJE Kerstin Arvelind SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari

Polyesterivanua DESIGN & OHJE Kerstin Arvelind SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari 91967 SOFT COTTON Versio 1 91967 ELÄIMELLISET REPUT LANGAT Soft Cotton (100 % puuvillaa. Noin 50 g = 80 m) VIRKKAUSTIHEYS Noin 16 ks x 19 krs virkkuukoukulla 4 mm = 10 x 10 cm LANKAVAIHTOEHTO Lankaryhmä

Lisätiedot

ihannetila Unikko DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Unikko

ihannetila Unikko DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Unikko 30.10.2017 Unikko DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius. ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 Designed by Ihannetila Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu Kesäpäivä

Lisätiedot

Karhumatto. Materiaalit Lanka: Mayflower Ribbon: Valkea (102) 3 kerää Mayflower Cotton 8/8: Valkea (106) 3 kerää Mayflower Cotton 8/4: Musta (1443)

Karhumatto. Materiaalit Lanka: Mayflower Ribbon: Valkea (102) 3 kerää Mayflower Cotton 8/8: Valkea (106) 3 kerää Mayflower Cotton 8/4: Musta (1443) Karhumatto Materiaalit Lanka: Mayflower Ribbon: Valkea (102) 3 kerää Mayflower Cotton 8/8: Valkea (106) 3 kerää Mayflower Cotton 8/4: Musta (1443) Virkkuukoukku: koko. 6 koko. 3,5 koko. 2,5 Neula: Vahva

Lisätiedot

VIRKATTU MUSTEKALA. Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä.

VIRKATTU MUSTEKALA. Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä. VIRKATTU MUSTEKALA Tämä työ virkataan ylösalaisin eli aloitetaan mustekalan päästä. PÄÄ: Virkkaa 5 ketjusilmukkaa (kjs). Jatka kiinteillä silmukoilla (ks), kunnes pään korkeus on n. 3 cm. Tee lonkerot.

Lisätiedot

YLA CAL virkkaa mukana osa 4

YLA CAL virkkaa mukana osa 4 YLA CAL virkkaa mukana osa 4 Vuorossa 4. osa YLA CAL Four Seasons (Neljä Vuodenaikaa)! Tässä osassa aloitamme uuden ympyrän. Toivotamme sinulle hauskaa virkkausta ja jälleen, älä unohda: on erittäin tärkeää,

Lisätiedot

Palmikkohuivi, n. 20 cm korkea ja 126 cm ympärysmitaltaan

Palmikkohuivi, n. 20 cm korkea ja 126 cm ympärysmitaltaan Palmikkohuivi, n. 20 cm korkea ja 126 cm ympärysmitaltaan Tässä tuubihuivissa vuorottelevat paksummalla langalla neulotut palmikot ja kevyemmät raitaosuudet. Tämä hauska huivi on nopeasti neulottu. Lanka:

Lisätiedot

Kesäpäivä-peitto. Yleiset ohjeet DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius

Kesäpäivä-peitto. Yleiset ohjeet DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Kesäpäivä-peitto 30.10.2017 Kesäpäivä-peitto Yleiset ohjeet DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 Lankatiedot Lankakauppa Menitalta

Lisätiedot

Noin 17 s x 19 krs virkkuukoukulla 5 mm = 10 x 10 cm Noin 85 x 105 cm

Noin 17 s x 19 krs virkkuukoukulla 5 mm = 10 x 10 cm Noin 85 x 105 cm 92042 SOFT COTTON Versio 1 92042 VAUVANPEITTO JA MOBILE LANGAT Soft Cotton (100 % puuvillaa. Kerässä noin 50 g = 80 m) LANKAVAIHTOEHTO Lankaryhmä 5 (HUOM! Langanmenekki & muoto saattavat vaihdella eri

Lisätiedot

Virkatut pöllöt. HJERTEGARN Tilbehør 49

Virkatut pöllöt. HJERTEGARN Tilbehør 49 Virkatut pöllöt HJERTEGARN Tilbehør 49 SUURI PÖLLÖ Korkeus: n. 23 cm Langanmenekki: Turkoosia 60 g, oranssia 20 g, lilaa 20 g, vaaleansinistä 25 g, valkoista 10 g, mustaa 10 g, vaalean lilaa 10 g Muut

Lisätiedot

Aikuisten kässäkoulu sarja. Virkkauksen ABC

Aikuisten kässäkoulu sarja. Virkkauksen ABC Aikuisten kässäkoulu sarja Virkkauksen ABC Hei Virkkaaja! Tässä Sinulle ns. kompaktissa paketissa virkkauksen perussilmukoiden ohje. Löydät samat ohjeet myös videoina, joissa näytän Sinulle kädestä pitäen

Lisätiedot

KIM VINKIT. Silmukkamerkki

KIM VINKIT. Silmukkamerkki KIM VINKIT Silmukkamerkki Kuten aikaisempienkin ohjeiden kohdalla, jos kokeilet ensimmäistä kertaa ohjettani tai olet aloittelija, suosittelen käyttämään silmukkamerkkiä (langanpätkäkin käy) merkitsemään

Lisätiedot

ihannetila Timotei DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Timotei

ihannetila Timotei DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Timotei 30.10.2017 Timotei DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 www.ihannetila.fi Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu Kesäpäivä

Lisätiedot

Lumio. Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi

Lumio. Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi Lumio Lapsen virkattu pipo ja lenkkihuivi Koko: Pipo sopii 44/47 (48/51) cm kokoiseen päähän, sen korkeus on n. 19 cm. Huivin ympärys on 58 cm ja leveys 16 cm. Lanka: Schachenmayr original Lumio, 150 g

Lisätiedot

Mitali Mitali. DesignedByIhannetila. Suunnittelija Seija Ervelius Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1

Mitali Mitali. DesignedByIhannetila. Suunnittelija Seija Ervelius Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 30.10.2017 DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 www.ihannetila.fi Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu Kesäpäivä Kesäilta Kesäyö Väri

Lisätiedot

91301 SOFT COTTON A I H E D C F B G

91301 SOFT COTTON A I H E D C F B G 91301 SOFT COTTON A I H D E C F B G Versio 1 91301 TARVIKKEITA PIKKU KOKILLE LANGAT Soft Cotton (100% puuvillaa. Kerässä noin 50 g = 80 m) VIRKKAUSTIHEYS Noin 17 ks x 18-19 krs virkkuukoukulla nro 3.5

Lisätiedot

Krokotiili & sen poikanen

Krokotiili & sen poikanen Virkkuuohjeet Krokotiili & sen poikanen Krokotiili ja sen poikanen Virkkausohjeissani käytetään pääosin kiinteitä silmukoita. Ohjenuorana japanilaistyyliseen amigurumien ja tawashien virkkaamiseen on,

Lisätiedot

YLA CAL - virkkaa mukana osa 1

YLA CAL - virkkaa mukana osa 1 YLA CAL - virkkaa mukana osa 1 Tervetuloa mukaan YLA CAL Four Seasons (Neljä Vuodenaikaa)! Olemme odottaneet tätä alkavaksi jo kuukausia ja nyt se vihdoinkin tapahtuu. Toivottavasti tulet nauttimaan tämän

Lisätiedot

Joulupukki Julle MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää. 1: Hiukset

Joulupukki Julle MATERIAALIT: LYHENTEET: Työn eteneminen. 1: Silmät (tee 2) 1: Pää. 1: Hiukset MATERIAALIT: Mayflower Hit-Ta-Too: V. persikka, punainen, harmaa, musta ja valkea Turvasilmät: 2 kpl (8mm) Virkkuukoukku koko 2,5 Neula Sakset Vanua Piippurassi LYHENTEET: tr= taikarengas krs = kierros/kerros

Lisätiedot

In Bloom CAL. - Silmukoiden ohjeistus. - Ohje - Lanka / Värit ja lankakartat

In Bloom CAL. - Silmukoiden ohjeistus. - Ohje - Lanka / Värit ja lankakartat In Bloom CAL - Silmukoiden ohjeistus - Ohje - Lanka / Värit ja lankakartat Silmukat ja käytetyt lyhenteet: Tähdellä * merkityistä silmukoista löytyy ohjeet alta KTp kohovirkkaus takaa pylväs * KTpuolip

Lisätiedot

ARNE &CARLOS RUUDULLINEN PERHONEN

ARNE &CARLOS RUUDULLINEN PERHONEN ARNE&CARLOS RUUDULLINEN PERHONEN Kesäperhosen vartalo Lanka: Schachenmayr Merino Extrafine 120 -lankaa (50 g = n. 120 m) tai vastaavaa. Virkkuukoukku nro 3,5 1. p = 3 kjs. (2) 3 p yhteen = Virkkaa 1 p,

Lisätiedot

5-26 SOFT COTTON & TINDRA

5-26 SOFT COTTON & TINDRA SOFT COTTON & TINDRA Virkatut pehmoeläimet Heppa 200 g + musta 50 g + jäännöslankoja Possu, roosa n. 200 g + jäännöslankoja Lehmä, valkoinen n. 200 g + musta 50 g Lammas, valkoinen, n. 100 g Soft Cotton

Lisätiedot

91300 SOFT COTTON A K I J H B D E F C G

91300 SOFT COTTON A K I J H B D E F C G 91300 SOFT COTTON A K I J H B F D E C G Versio 2 91300 HEDELMIÄ LASTEN HERKKUPÖYTÄÄN TIETOJA LANGOISTA Järbo Garn AB PUH + 46-26 - 27 30 30 SÄHKÖPOSTI info@jarbo.se LISÄÄ OHJEITA Järbo Garnin kotisivuilla

Lisätiedot

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL113

teetee Helmi Tuotekoodi: HEL113 teetee Helmi Tuotekoodi: HEL113 Hönö-hauva Malli: Anna-Leena Kirves Koko: korkeus n.18 cm, leveys n.15 cm Langanmenekki: teetee Helmi 50g beige (901), 50g valkoinen (001) (50g/200m, 100 % merinovilla)

Lisätiedot

ihannetila Pelilauta DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Pelilauta

ihannetila Pelilauta DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Pelilauta 30.10.2017 Pelilauta DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 Designed by Ihannetila Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu Kesäpäivä

Lisätiedot

Nimeni on Stephanie ja näytän tältä:

Nimeni on Stephanie ja näytän tältä: Hei, vihdoin tämä alkaa! Tervetuloa mukaan Garden Party Jacket CAL:in ensimmäiseen osaan! Tämän viikon teema: Virkkaustiheyden tarkistaminen ja ruudut/osa 1 Jos tämän CAL:in Info ja tarvikkeet blogipostaus

Lisätiedot

ihannetila Kotkat DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Kotkat

ihannetila Kotkat DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Kotkat 30.10.2017 Kotkat DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius. ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 Designed by Ihannetila Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu Kesäpäivä

Lisätiedot

ihannetila Sahrami DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Sahrami

ihannetila Sahrami DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Sahrami 30.10.2017 Sahrami DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 Designed by Ihannetila Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu Kesäpäivä

Lisätiedot

ihannetila Kesäheinä DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Kesäheinä

ihannetila Kesäheinä DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Kesäheinä 30.10.2017 DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 Designed by Ihannetila Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu Kesäpäivä Kesäilta

Lisätiedot

Paimentytön kruunu pala 6

Paimentytön kruunu pala 6 Paimentytön kruunu pala 6 Tuotekoodi: HEL178_6 ADALMINAN HELMI -peitto Malli: Tekstiiliteollisuus Oy/Soile Olmari 6. pala Paimentytön kruunu Prinssi Sigismund etsi kadonnutta prinsessaa, kunnes löysi tiensä

Lisätiedot

Rantakivet. DesignedByIhannetila. Suunnittelija Seija Ervelius. Ihannetila Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1

Rantakivet. DesignedByIhannetila. Suunnittelija Seija Ervelius. Ihannetila Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 www.ihannetila.fi Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu Kesäpäivä Kesäilta Kesäyö Väri

Lisätiedot

teetee Bamboo & Co Tuotekoodi: BAM146

teetee Bamboo & Co Tuotekoodi: BAM146 teetee Bamboo & Co Tuotekoodi: BAM146 Virkattu pitsijakku Malli: Pitsi&Palmikko/Anu Paljärvi Koko: S-M-L, rinnanympärys 88-98-108 cm, pituus 46-48-50 cm, hihan sisäpituus 27-28-29 cm Langanmenekki: teetee

Lisätiedot

Freesia tytön jakku. Lisäys: Virkkaa 2p samaan s:aan

Freesia tytön jakku. Lisäys: Virkkaa 2p samaan s:aan Freesia tytön jakku Malli: Tekstiiliteollisuus Oy / Niina Kaakkurivaara Koko: 2-4-6-8-10v Neuleen mitat: Rinnan ympärys 60-64-68-72-80, pituus 32-35-38-41-44cm Langanmenekki: teetee Bamboo&Co, pinkki(21),

Lisätiedot

ihannetila Kirsikankukka DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Kirsikankukka

ihannetila Kirsikankukka DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Kirsikankukka 30.10.2017 DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 Designed by Ihannetila Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu Kesäpäivä Kesäilta

Lisätiedot

Täytevanua DESIGN & OHJE Maja Karlsson SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari

Täytevanua DESIGN & OHJE Maja Karlsson SÄHKÖPOSTI SUOMENNOS. Irma Sinerkari 90940 SOFT COTTON Versio 1 90940 VIRKATUT KIRJAIMET LANGAT Soft Cotton (100% puuvillaa. Kerässä noin 50 g = 80 m) VIRKKAUSTIHEYS Noin 15 ks ja 18 krs virkkuukoukulla nro 4 = 10 cm LANKAVAIHTOEHTO Super

Lisätiedot

ihannetila Suomuurain DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Suomuurain

ihannetila Suomuurain DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius Suomuurain 30.10.2017 Suomuurain DesignedByIhannetila Suunnittelija Seija Ervelius ihannetila 2017 Seija Ervelius, all rights reserved Sivu 1 Designed by Ihannetila Värimaailma Malleissa Käytetyt värit: Kesäaamu

Lisätiedot

Jazz-varis. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com

Jazz-varis. Anu Koski. Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi. the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Jazz-varis Tämän amigurumi-ohjeen toteutti iloksesi Anu Koski the ageing young rebel http://theageingyoungrebel.com Huomaa: tämä ohje ei sisällä perusohjeita esim. virkkaus- tai neulomistekniikoihin, ompeluun

Lisätiedot

SOFT COTTON MINI BOMULL MOA

SOFT COTTON MINI BOMULL MOA 91296 SOFT COTTON MINI BOMULL MOA Versio 1 91296 TYTTÖHIIRI, POIKAHIIRI, TYTTÖKISSA, POIKAKOIRA & LAMMAS LANGAT Soft Cotton (100% puuvillaa. Kerässä noin 50 g = 80 m) Mini Bomull (100% puuvillaa. Kerässä

Lisätiedot