RAUTARUUKKI OYJ YHTIÖKOKOUS 2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAUTARUUKKI OYJ YHTIÖKOKOUS 2007"

Transkriptio

1 RAUTARUUKKI OYJ YHTIÖKOKOUS 2007 Rautaruukki Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti vuoden 2006 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle, hallintoneuvostolle ja toimitusjohtajalle. Osinko Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2006 maksetaan osinkoa 1,50 euroa osakkeelta sekä lisäosinkoa 0,50 euroa osakkeelta eli yhteensä 2,00 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön omistajaluetteloon. Hallitus Yhtiökokous vahvisti, että hallituksessa jatkavat vuoden mittaisella toimikaudella Jukka Viinanen, Maarit Aarni-Sirviö, Christer Granskog, Pirkko Juntti, Kalle J. Korhonen sekä Reino Hanhinen. Uusiksi jäseniksi valittiin Stora Enso Oyj:n toimitusjohtaja, vuorineuvos Jukka Härmälä ja Leinovalu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Liisa Leino. Puheenjohtajaksi valittiin Jukka Viinanen ja varapuheenjohtajaksi Reino Hanhinen. Hallintoneuvosto Yhtiökokous päätti hylätä osakkeenomistaja George Jauhiaisen ehdotuksen hallintoneuvoston lakkauttamisesta. Yhtiökokous valitsi hallintoneuvostoon vuoden mittaiseksi toimikaudeksi uudelleen puheenjohtajaksi Turo Bergmanin ja varapuheenjohtajaksi Jouko Skinnarin. Jäseniksi valittiin uudelleen Heikki Allonen, Inkeri Kerola, Miapetra Kumpula-Natri, Petri Neittaanmäki, Markku Tynkkynen, Tapani Tölli sekä Lasse Virén. Tilintarkastaja Tilintarkastajaksi yhtiökokous valitsi uudelleen KHT-yhteisö Ernst & Young Oy:n, päävastuullisena tilintarkastajana Pekka Luoma, KHT. Nimitysvaliokunta Yhtiökokous päätti perustaa yhtiökokouksen nimitysvaliokunnan valmistelemaan hallituksen jäseniä ja hallituspalkkioita koskevia ehdotuksia seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Muutos yhtiöjärjestykseen Yhtiökokous päätti hyväksyä hallituksen ehdotuksen yhtiön voimassa olevan yhtiöjärjestyksen muuttamisesta kokonaisuudessaan. Yhtiön toimialaa täsmennettiin vastaamaan paremmin yhtiön nykyistä liiketoimintaa. Vähimmäispääomaa ja enimmäispääomaa sekä osakkeiden lukumäärää koskevat määräykset poistettiin. Yhtiön osakkeiden jakaantuminen K-sarjan ja A-sarjan osakkeisiin poistettiin ja yhtiöllä on vain yksi osakesarja. Hallituksen ja hallintoneuvoston päätösvaltaisuutta, pöytäkirjamenettelyä ja toimikautta koskevat määräykset poistettiin. Päätettiin, että hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa yhtiön hallintoa ja antaa lausuntonsa varsinaiselle yhtiökokoukselle tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen johdosta. Hallituksen ja 1

2 toimitusjohtajan tehtävät määriteltiin siten kuin osakeyhtiölaissa on säädetty niiden yleistoimivallasta. Osakkeiden lunastusvelvollisuutta koskeva 21 poistettiin. Lisäksi yhtiöjärjestystä muutettiin sen johdosta, että osakeyhtiölaki sisältää vastaavat säännökset ja tehtiin eräitä sanonnallisia muutoksia uuden lain terminologian johdosta. Omien osakkeiden hankkiminen Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään yhtiön oman K- sarjan osakkeen (8,57 prosenttia osakemäärästä) hankkimisesta. Osakkeet hankitaan suunnatusti yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Helsingin Pörssissä. Osakkeet hankitaan käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa, osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden kannustinjärjestelmiä tai yhtiöllä pidettäviksi, muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Omien osakkeiden luovuttaminen Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään yhtiön hallussa olevan oman K-sarjan osakkeen luovuttamisesta joko maksua vastaan tai maksutta. Osakkeet voidaan luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden käyttäminen yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi tai mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa tai osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden kannustinjärjestelmiä. Hallitus päättää muista yhtiön omien osakkeiden luovuttamiseen liittyvistä seikoista. Valtuutus on voimassa vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. 2

3 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Rautaruukki Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina maaliskuun 20. päivänä 2007 klo Helsingin Messukeskuksen kongressisiivessä, osoitteessa Messuaukio 1, Helsinki. Kokouksessa käsiteltävät asiat: 1. Yhtiöjärjestyksen 20 :n ja osakeyhtiölain 5:3 :n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat 2. Hallituksen ehdotus hallitukselle annettavaksi yhtiön omien osakkeiden hankkimisvaltuutukseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään oman K-sarjan osakkeen hankkimisesta suunnatusti vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Helsingin Pörssissä. Osakkeet hankitaan käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa, osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden kannustinjärjestelmiä tai yhtiöllä pidettäväksi, muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. 3. Hallituksen ehdotus hallitukselle annettavaksi valtuutukseksi omien osakkeiden luovuttamiseen Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään yhtiön hallussa olevan oman K-sarjan osakkeen luovuttamisesta. Osakkeita voidaan luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden käyttäminen yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi tai mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa tai osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden kannustinjärjestelmiä. Valtuutus on voimassa vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. 4. Osakkeenomistaja George Jauhiaisen ehdotus hallintoneuvoston lakkauttamisesta 5. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiön voimassa oleva yhtiöjärjestys muutetaan kokonaisuudessaan uuden osakeyhtiölain johdosta. Muutoksen pääasiallinen sisältö on seuraava: 1. Yhtiön toimialaa täsmennetään vastaamaan paremmin yhtiön nykyistä liiketoimintaa, johon on tullut lisäksi metalliin perustuvien komponenttien, järjestelmien ja kokonaistoimitusten valmistus erityisesti rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. 2. Vähimmäispääomaa ja enimmäispääomaa sekä osakkeiden lukumäärää koskevat määräykset poistetaan. 3. Yhtiön osakkeiden jakaantuminen K-sarjan ja A-sarjan osakkeisiin poistetaan ja yhtiöllä on vain yksi osakesarja. Muutoksen jälkeen kaikilla yhtiön osakkeilla on samanlaiset oikeudet. Yhtiöllä ei ole ollut käytössä A -sarjan osakkeita. 4. Hallituksen ja hallintoneuvoston päätösvaltaisuutta, pöytäkirjamenettelyä ja toimikautta koskevat määräykset poistetaan.

4 5. Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa yhtiön hallintoa sekä antaa lausuntonsa varsinaiselle yhtiökokoukselle tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen johdosta. 6. Hallituksen ja toimitusjohtajan tehtävät määritellään siten kuin osakeyhtiölaissa on säädetty niiden yleistoimivallasta. 7. Osakkeiden lunastusvelvollisuutta koskeva 21 poistetaan. 8. Lisäksi yhtiöjärjestystä muutetaan sen johdosta, että osakeyhtiölaki sisältää vastaavat säännökset ja tehdään eräitä sanonnallisia muutoksia uuden lain terminologian johdosta. 6. Kauppa- ja teollisuusministeriön ehdotus nimitysvaliokunnan perustamisesta Suomen valtiota osakkeenomistajana edustava kauppa- ja teollisuusministeriö ehdottaa yhtiökokouksen nimitysvaliokunnan perustamista valmistelemaan hallituksen jäseniä ja hallituspalkkioita koskevat ehdotukset seuraavalle varsinaiselle yhtiökokoukselle. Kauppa- ja teollisuusministeriö ehdottaa, että nimitysvaliokuntaan valitaan hallituksen puheenjohtaja asiantuntijajäsenenä sekä kolmen suurimman osakkeenomistajan edustajat. Nimitysvaliokunnan koollekutsujana toimii hallituksen puheenjohtaja ja valiokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Nimitysvaliokunnan tulee antaa ehdotuksensa yhtiön hallitukselle viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän helmikuun 1. päivänä. 7. Hallituksen kokoonpano Yhtiökokouksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitukseen valitaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi kuusi muuta jäsentä. Valiokunta ehdottaa, että hallituksessa jatkavat vuoden mittaisella toimikaudella Jukka Viinanen,Christer Granskog, Pirkko Juntti, Maarit Aarni-Sirviö, Kalle J. Korhonen sekä Reino Hanhinen. Lisäksi ehdotetaan, että uusiksi jäseneksi valitaan Stora Enso Oyj:n toimitusjohtaja, vuorineuvos Jukka Härmälä sekä Leinovalu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Liisa Leino. Nimitysvaliokunta ehdottaa edelleen, että puheenjohtajaksi valitaan Jukka Viinanen sekä varapuheenjohtajaksi Reino Hanhinen. Valiokunta ehdottaa, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiona euroa, varapuheenjohtajalle euroa ja jäsenille euroa kuukaudessa, sekä 500 euron kokouspalkkio mukaan lukien hallituksen valiokuntien kokoukset. 8. Tilintarkastajan valinta Hallituksen tarkastusvaliokunta (Audit Committee) on arvioinut yhtiön nykyisen tilintarkastajan Ernst & Young Oy, KHT -yhteisön toiminnan ja riippumattomuuden kuluneelta toimikaudelta. Tarkastusvaliokunta suosittelee Ernst & Young Oy, KHT -yhteisön uudelleenvalintaa yhtiön tilintarkastajaksi. 9. Osingonmaksu Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että vuodelta 2006 maksetaan osinkoa 1,50 euroa osakkeelta sekä lisäosinkoa 0,50 euroa osakkeelta eli yhteensä 2,00 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallituksen päätöksen mukaan täsmäytyspäivä on Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinko maksetaan

5 Asiakirjojen nähtävilläpito Tilinpäätösasiakirjojen jäljennökset sekä hallituksen ja osakkeenomistajien ehdotukset ovat osakkeenomistajien nähtävinä perjantaista alkaen Rautaruukki Oyj:n pääkonttorissa osoitteessa Suolakivenkatu 1, Helsinki. Vuosikertomus ja mainitut asiakirjat ovat nähtävissä myös Rautaruukki Oyj:n internet-sivuilla Asiakirjoista lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille, ja ne ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa. Oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää äänioikeutta kokouksessa Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 1) rekisteröity Suomen Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon viimeistään perjantaina , ja 2) ilmoittautunut yhtiökokoukseen viimeistään torstaina klo Osakkeenomistaja, jonka nimissä osakkeet ovat, on automaattisesti rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Hallintarekisteröity osakkeenomistaja voidaan tilapäisesti merkitä yhtiön osakasluetteloon, mikä on tehtävä perjantaihin mennessä. Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen Osakkeenomistaja voi ilmoittautua yhtiökokoukseen joko - Rautaruukin internet-sivujen kautta - sähköpostilla yhtiokokous@ruukki.com, - kirjeitse osoitteeseen Rautaruukki Oyj, Osakerekisteri, PL 138, Helsinki, - telefaxilla numeroon , tai - puhelimitse numeroon maanantaista perjantaihin klo Internetin välityksellä, kirjeitse, telefaxilla tai sähköpostilla ilmoittauduttaessa viestin on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä torstaina klo Valtakirjojen toimittaminen Valtakirja, jonka nojalla valtuutettu käyttää osakkeenomistajan äänivaltaa yhtiökokouksessa, pyydetään toimittamaan yhtiön osakerekisteriin ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Ohjeita kokousosallistujille Yhtiökokoukseen osallistuvien vastaanotto alkaa klo Helsingissä helmikuun 6. päivänä 2007 RAUTARUUKKI OYJ Hallitus

6 RAUTARUUKKI OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika tiistai klo Paikka Helsingin Messukeskus ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus 2 Puheenjohtajan valinta 3 Pöytäkirjan tarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valinta 4 Kokouksen ääniluettelon vahvistaminen 5 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 6 Toimitusjohtajan katsaus 7 Vuoden 2006 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen sekä toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston lausunnon esittäminen 8 Tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen 9 Taseen osoittaman voiton käyttäminen 10 Vastuuvapaus hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille sekä toimitusjohtajalle 11 Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten sekä tilintarkastajan palkkiot 12 Hallituksen jäsenten lukumäärän vahvistaminen sekä hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten valinta 13 Hallintoneuvoston jäsenten lukumäärän vahvistaminen sekä hallintoneuvoston puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten valinta 14 Tilintarkastajan valinta 15 Hallituksen valtuuttaminen omien osakkeiden hankkimiseen 16 Hallituksen valtuuttaminen omien osakkeiden luovuttamiseen 17 Osakkeenomistaja George Jauhiaisen ehdotus hallintoneuvoston lakkauttamisesta 18 Yhtiöjärjestyksen muuttaminen 19 Kauppa- ja teollisuusministeriön ehdotus nimitysvaliokunnan perustamisesta 20 Kokouksen päättäminen

7 HALLITUKSEN EHDOTUS EHDOTUS HALLITUKSELLE ANNETTAVAKSI YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISVALTUUTUKSEKSI Hallitus ehdottaa Rautaruukki Oyj:n pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutettaisiin päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ( Hankkimisvaltuutus ) seuraavin ehdoin: Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään yhtiön oman K-sarjan osakkeen hankkimisesta. Yhtiöllä on hallussaan aikaisemman hankintavaltuutuksen nojalla hankittuja K-sarjan osakkeita kappaletta. Näiden ja ehdotetun Hankintavaltuutuksen nojalla hankittavien osakkeiden enimmäismäärä olisi 9,85 %:a yhtiön koko osakemäärästä. Suunnattu hankkiminen ja osakkeesta maksettava vastike Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeiden hankkimisessa ja maksamisessa noudatetaan Helsingin Pörssin ja Suomen Arvopaperikeskuksen voimassa olevia sääntöjä. Osakkeiden pitäminen, mitätöiminen ja luovutus Osakkeet hankitaan käytettäväksi yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa, osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden kannustinjärjestelmiä tai yhtiöllä pidettäväksi, muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Muut ehdot ja voimassaolo Mikäli yhtiön yhtiöjärjestystä muutetaan valtuutuksen voimassaoloaikana siten, että yhtiöllä on vain yksi osakelaji, hallituksella on tämän valtuutuksen perusteella oikeus hankkia yhtiön ainoaan osakelajiin kuuluvia omia osakkeita samoin ehdoin kuin tässä valtuutuksessa on määrätty K-sarjan osakkeiden hankkimisesta. Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista. Hankkimisvaltuutus on voimassa 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Helsingissä helmikuun 6. päivänä 2007 RAUTARUUKKI OYJ Hallitus

8 HALLITUKSEN EHDOTUS EHDOTUS HALLITUKSELLE ANNETTAVAKSI VALTUUTUKSEKSI OMIEN OSAKKEIDEN LUOVUTTAMISEEN Hallitus ehdottaa Rautaruukki Oyj:n pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutettaisiin päättämään yhtiön hallussa olevien omien K-sarjan osakkeiden luovuttamisesta seuraavin ehdoin: Luovutettavien osakkeiden enimmäismäärä Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään enintään yhtiön hallussa olevan yhtiön oman K-sarjan osakkeen luovuttamisesta. Maksullinen ja maksuton luovutus Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa joko maksua vastaan tai maksutta. Osakkeenomistajan etuoikeus ja suunnattu anti Yhtiöllä olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita; tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten osakkeiden käyttäminen yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi tai mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa tai osana yhtiön tai sen tytäryhtiöiden kannustinjärjestelmiä. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy. Merkintähinnan merkitseminen taseessa Yhtiön hallusta luovutettavasta omasta osakkeesta maksettava määrä merkitään sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Muut ehdot ja voimassaolo Mikäli yhtiön yhtiöjärjestystä muutetaan valtuutuksen voimassaoloaikana siten, että yhtiöllä on vain yksi osakelaji, hallituksella on tämän valtuutuksen perusteella oikeus luovuttaa yhtiön ainoaan osakelajiin kuuluvia yhtiön hallussa olevia omia osakkeita samoin ehdoin kuin tässä valtuutuksessa on määrätty K-sarjan osakkeiden luovuttamisesta. Hallitus päättää muista yhtiön omien osakkeiden luovuttamiseen liittyvistä seikoista. Valtuutus omien osakkeiden luovuttamiseen on voimassa vuoden 2009 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Helsingissä helmikuun 6. päivänä 2007 RAUTARUUKKI OYJ Hallitus

9 HALLITUKSEN EHDOTUS EHDOTUS YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI Rautaruukki Oyj:n hallitus ehdottaa maaliskuun 20 päivänä 2007 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiön voimassa oleva yhtiöjärjestys muutettaisiin kokonaisuudessaan. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen on tarpeellista voimaan tulleen uuden osakeyhtiölain johdosta. Muutoksella poistetaan yhtiöjärjestysmääräysten ja lain vastaavien säännösten päällekkäisyyksiä sekä määritellään yhtiön johdon tehtävät uuden lain mukaisesti. Muutoksen pääasiallinen sisältö on seuraava: 1. Yhtiön toimialaa täsmennetään vastaamaan paremmin yhtiön nykyistä liiketoimintaa, johon on tullut lisäksi metalliin perustuvien komponenttien, järjestelmien ja kokonaistoimitusten valmistus erityisesti rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. 2. Vähimmäispääomaa ja enimmäispääomaa sekä osakkeiden lukumäärää koskevat määräykset poistetaan. 3. Yhtiön osakkeiden jakaantuminen K-sarjan ja A-sarjan osakkeisiin poistetaan ja yhtiöllä on vain yksi osakesarja. Muutoksen jälkeen kaikilla yhtiön osakkeilla on samanlaiset oikeudet. Yhtiöllä ei ole ollut käytössä A -sarjan osakkeita. 4. Hallituksen ja hallintoneuvoston päätösvaltaisuutta, pöytäkirjamenettelyä ja toimikautta koskevat määräykset poistetaan. 5. Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa yhtiön hallintoa ja antaa lausuntonsa varsinaiselle yhtiökokoukselle tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen johdosta. 6. Hallituksen ja toimitusjohtajan tehtävät määritellään siten kuin osakeyhtiölaissa on säädetty niiden yleistoimivallasta. 7. Osakkeiden lunastusvelvollisuutta koskeva 21 poistetaan. 8. Lisäksi yhtiöjärjestystä muutetaan sen johdosta, että osakeyhtiölaki sisältää vastaavat säännökset ja tehdään eräitä sanonnallisia muutoksia uuden lain terminologian johdosta. Uusi ehdotettu yhtiöjärjestys kokonaisuudessaan on tämän hallituksen ehdotuksen liitteenä. Helsingissä helmikuun 6. päivänä 2007 RAUTARUUKKI OYJ Hallitus LIITE Ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi

10 RAUTARUUKKI OYJ YHTIÖJÄRJESTYSEHDOTUS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala 3 Äänioikeusrajoitus 4 Yhtiön johto Yhtiön toiminimi on Rautaruukki Oyj, ruotsiksi Rautaruukki Abp, englanniksi Rautaruukki Corporation. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. Metalliteollisuuden ja muun siihen liittyvän liiketoiminnan harjoittaminen, metalliin perustuvien komponenttien, järjestelmien ja kokonaistoimitusten valmistus erityisesti rakentamiseen ja konepajateollisuudelle, metallituotteiden, metallien ja niiden jatkojalosteiden sekä niitä korvaavien ja täydentävien tuotteiden valmistus ja kauppa. Yhtiö voi harjoittaa myös edellä mainittuihin toimintoihin liittyvää huolinta-, lastaus-, laivanselvitys- ja varustamotoimintaa ja muuta edellä mainittuihin toimialoihin liittyvää liiketoimintaa. Yhtiö voi omistaa ja hallita kiinteistöjä sekä harjoittaa arvopaperikauppaa. Yhtiö voi harjoittaa liiketoimintaansa joko itse tai tytär- tai osakkuusyhtiöiden ja yhteisyritysten välityksellä. Osakkeenomistaja voi äänestää yhtiökokouksessa enintään kahdeksallakymmenellä (80) prosentilla kokouksessa edustettuina olevien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä. Laskettaessa osakkeenomistajan äänivaltaa edellä mainitussa tarkoituksessa siihen luetaan mukaan osakkeenomistajan kanssa samaan konserniin kuuluvien kaikkien yritysten ja niiden eläkesäätiöiden ja - kassojen äänivalta sekä valtion äänivaltaa laskettaessa myös sen kaikkien viranomaisten, laitosten ja muiden elinten sekä liikelaitosten ja valtioenemmistöisten yhtiöiden äänivalta. Yhtiökokous voi päättää edellä olevan äänestysrajoituksen muuttamisesta ainoastaan, mikäli osakkeenomistajat, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä ja yhdeksän kymmenesosaa yhtiön kaikista osakkeista, ovat muutosta kannattaneet. Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmästä annetussa laissa (826/1991) tarkoitettuun arvo-osuusjärjestelmään. Yhtiön hallintoelimet ovat hallitus, hallintoneuvosto ja toimitusjohtaja. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi kahdesta kuuteen muuta jäsentä. Hallintoneuvostoon kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi vähintään kolme ja enintään kymmenen muuta jäsentä, joista kauppa- ja teollisuusministeriöllä on oikeus yhtiökokouksessa nimetä yksi jäsen.

11 RAUTARUUKKI OYJ YHTIÖJÄRJESTYSEHDOTUS 2 5 Hallituksen tehtävät Muilla perustajaosakkailla kuin valtioenemmistöisillä osakeyhtiöllä on, niin kauan kuin perustajaosakas omistaa yhtiötä perustettaessa merkitsemänsä osakkeet, oikeus nimetä ja saada valituksi oma edustajansa hallintoneuvostoon. Hallituksen tai hallintoneuvoston jäseneksi ei voida valita 68 vuotta täyttänyttä henkilöä. Hallituksen tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä vastata siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Hallitus kutsuu koolle yhtiökokouksen. 6 Toimitusjohtajan tehtävät Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. 7 Hallintoneuvoston tehtävät 8 Yhtiön edustaminen 9 Tilikausi Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa yhtiön hallintoa ja antaa lausuntonsa varsinaiselle yhtiökokoukselle tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen johdosta. Hallituksen puheenjohtajalla ja toimitusjohtajalla on oikeus edustaa yhtiötä yksin. Hallitus voi myöntää nimetyille henkilöille prokuraoikeuksia kaksi yhdessä. Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi. 10 Tilintarkastaja Yhtiöllä on yksi tilintarkastaja, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

12 RAUTARUUKKI OYJ YHTIÖJÄRJESTYSEHDOTUS 3 11 Kokouskutsu Hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle ilmoittamalla siitä yhdessä tai useammassa laajalevikkisessä päivälehdessä, aikaisintaan kaksi (2) kuukautta ja viimeistään seitsemäntoista (17) päivää ennen kokousta. Osakkeenomistajan on saadakseen osallistua yhtiökokoukseen ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokousta. Lisäksi on otettava huomioon, mitä osakeyhtiölaissa on sanottu oikeudesta osallistua arvo-osuusjärjestelmään kuuluvan yhtiön yhtiökokoukseen. 12 Varsinainen yhtiökokous Varsinaisessa yhtiökokouksessa, joka on pidettävä vuosittain kesäkuun loppuun mennessä joko Helsingissä tai Espoossa, on esitettävä: 1. tilinpäätös, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomus; 2. tilintarkastuskertomus ja hallintoneuvoston lausunto; päätettävä: 3. tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistamisesta; 4. taseen osoittaman voiton käyttämisestä; 5. vastuuvapaudesta hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille sekä toimitusjohtajalle; 6. hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten sekä tilintarkastajan palkkioista;

13 RAUTARUUKKI OYJ YHTIÖJÄRJESTYSEHDOTUS 4 7. hallituksen jäsenten lukumäärästä; 8. hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä; ja valittava: 9. hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja jäsenet; 10. hallintoneuvoston puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja jäsenet; 11. tilintarkastaja; sekä käsiteltävä: 12. muut kokouskutsussa erikseen mainitut asiat.

14

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki 1. Yhtiökokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo 12.00 Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki Esityslista 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 7. huhtikuuta 2016 alkaen kello 12.00 Radisson Blu Seaside -hotellissa, osoitteessa

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 8. päivänä 2011 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa,

Lisätiedot

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen TELESTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 3.3.2010 KLO 09:00 TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 9. päivänä 2010 kello

Lisätiedot

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00 ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.03.2017 KLO 13:00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Elecster Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20.4.2017 klo 13:00 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen KUTSU SRV YHTIÖT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 23.3.2017 kello 16.00 alkaen SRV Yhtiöt Oyj:n toimitalossa

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014

Varsinainen yhtiökokous 27.3.2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.35 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu EFECTE OYJ -- YHTIÖTIEDOTE -- 7.3.2019 KLO 14.00 Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu Efecte Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 4.4.2019 klo 12.00 alkaen Leonardo-salissa,

Lisätiedot

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Oulu ICT Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 22.4.2015 klo 13.00

Lisätiedot

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen Olvi Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Olvi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 14.4.2016 kello 11.00 Olvi-oluthallilla osoitteessa Luuniemenkatu 4, 74100 Iisalmi.

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 9. huhtikuuta 2015 klo 14.00 Pörssitalon pörssisalissa osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki.

Lisätiedot

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Nokian Renkaat Oyj Pörssitiedote 15.3.2019 klo 10.00 Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Nokian Renkaat Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 9.4.2019 klo

Lisätiedot

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA

Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA Aika 29.3.2018 kello 10.00 Paikka Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Lisätiedot

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Interavanti Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 8.3.2011 kello 10.00 alkaen yhtiön toimistossa osoitteessa Mannerheimintie

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30 Keskisuomalainen Oyj Yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30 Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 1 (6) KUTSU ORION OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orion Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona maaliskuun 24. päivänä 2010 klo 14.00 alkaen Helsingin

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.2.2010 klo 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 16.3.2010 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie

Lisätiedot

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista

Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunnan ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenten palkkioista Hallituksen HR- ja nimitysvaliokunta ehdottaa, että valittavien hallituksen jäsenten

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 1. päivänä 2014 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie

Lisätiedot

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30

AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE klo 10.30 AFFECTO OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.2.2009 klo 10.30 KUTSU AFFECTO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 3.4.2009 alkaen klo

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 6. päivänä 2017 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie

Lisätiedot

ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU

ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.3.2009 klo 8.30 Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka

Lisätiedot

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orava Asuntorahasto Oyj Pörssitiedote 16.8.2018 kello 9.30 KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orava Asuntorahasto Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1.

Kokouskutsu otettiin pöytäkirjan liitteeksi 1. LEMMINKÄINEN OYJ PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Paikka Läsnä 25.3.2015 klo 15.00 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman tilat, Salmisaarenranta 11, Helsinki Kokouksessa olivat

Lisätiedot

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN SUOMEN HOIVATILAT OYJ:n osakkeenomistajille KUTSU SUOMEN HOIVATILAT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Suomen Hoivatilat Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Home > Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Pörssitiedote 20.3.2012 klo 15:30 FINNLINES OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU 2012 Finnlines Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 1 / 5 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Aika Torstaina 7.4.2016 klo 15.30 Paikka Kattilahalli, Suvilahti, Sörnäisten rantatie 22, 00540 Helsinki Taaleri Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen 1(7) Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Metso Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 26. päivänä maaliskuuta 2014 klo 11.00 alkaen Helsingin Messukeskuksessa,

Lisätiedot

Kokouksen jälkeen on kahvitilaisuus, jossa osakkeenomistajilla on mahdollisuus tavata Revenio - konsernin toimitusjohtajaa sekä johtoryhmän jäseniä.

Kokouksen jälkeen on kahvitilaisuus, jossa osakkeenomistajilla on mahdollisuus tavata Revenio - konsernin toimitusjohtajaa sekä johtoryhmän jäseniä. YHTIÖKOKOUSKUTSU Revenio Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 20.3.2019 klo 16.00 osoitteessa Finlandia-talo, Veranda 2 -sali, Mannerheimintie

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2015 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 27. päivänä maaliskuuta 2019 kello 9:00 alkaen yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

KUTSU ORION OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU ORION OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 1 (6) KUTSU ORION OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orion Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina maaliskuun 22. päivänä 2016 klo 14.00 alkaen Helsingin

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Varsinainen yhtiökokous perjantaina 16. maaliskuuta 2012 klo 13.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun

Lisätiedot

VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kutsu Keskisuomalainen Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään huhtikuun 29. päivänä 2011 alkaen klo 12.00 Jyväskylän

Lisätiedot

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Ferratum Oyj:n osakkeenomistajille KUTSU FERRATUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ferratum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 4.5.2017, klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osaldceenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2014 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinld Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan 14.30.

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan 14.30. YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2014 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie 1, 00370 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden

Lisätiedot

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Basware Oyj, pörssitiedote 31.1.2019 klo 08:50 Kutsu Basware Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Basware Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 14. päivänä

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Pöyry Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 8.3.2012 klo 16.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki

Lisätiedot

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis

Lisätiedot

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen TELESTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.3.2013 klo 14:00 TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 12. päivänä 2013

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto YHTIÖKOKOUSKUTSU Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 31.8.2009 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, joka sijaitsee Konecranes Visitors Centerissä

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestystä lähinnä vuonna 2006 voimaantulleen uuden osakeyhtiölain johdosta seuraavasti: poistetaan

Lisätiedot

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 10.00 Paikka: Läsnä: Yrjönkatu 18 (G18-juhlasali), 00120 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Comptel Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 6.4.2016 kello 16.30 Messukeskuksen kokoustilassa 208, osoitteessa Messuaukio 1, 00520

Lisätiedot

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Home > Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Finnlines Oyj Pörssitiedote 18.3.2010 klo 14.00 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 2010 Finnlines

Lisätiedot

SSH Communications Security Oyj

SSH Communications Security Oyj SSH Communications Security Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU SSH Communications Security Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20. maaliskuuta 2014 klo 10.00 alkaen

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 14.4.2015 klo 14.00 osoitteessa Marina Congress Center, Nauticasali, Katajanokanlaituri 6, Helsinki.

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN 1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 24. päivänä maaliskuuta 2011 kello 15.30 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen 1(5) Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Metso Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 27. päivänä maaliskuuta 2015 klo 13.00 alkaen Messukeskuksen Kokoustamossa,

Lisätiedot

TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN

TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN Hallitus ehdottaa 11.4.2017 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 vahvistettavan taseen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan 0,35 euroa osakkeelta ja että

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/2007 PKC GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Pöytäkirja 1/2007 PKC GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PKC GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Pöytäkirja 1/2007 Aika: 29.3.2007 klo 16.00 Paikka: PKC Group Oyj:n toimitilat, Kempele Läsnä: Ääniluettelo, josta käyvät ilmi kokouksessa läsnä olleet osakkeenomistajat,

Lisätiedot

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Elite Varainhoito Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4.4.2017 klo 10.30 alkaen Rake-salissa, osoitteessa Erottajankatu

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen YHTIÖKOKOUSKUTSU Valmet Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 22. päivänä maaliskuuta 2016 klo 13.00 alkaen Messukeskuksen salissa 101, osoitteessa Messuaukio

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Comptel Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4.4.2017 kello 17:00 Scandic Marina Congress Centerissä, kokoustila Fennia I, osoitteessa

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: klo 14.30-15.26 Paikka: Läsnä: Suomalainen Klubi, Kansakoulukuja 3, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007 1(6) Aika 1.3.2007 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 18 osakasta edustaen yhteensä 9 164 964 osaketta ja ääntä, joka on 94,4 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 28.3.2017 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 21.3.2013 klo 10.00 Hyvinkääsalissa (os. Jussinkuja 1, 05800 Hyvinkää). Kokoukseen ilmoittautuneiden

Lisätiedot

TAALERI OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

TAALERI OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät 1(5) TAALERI OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2017 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA 29.3.2017 klo 15.00 PAIKKA LÄSNÄ Pörssitalo, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Valmet Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 21. maaliskuuta 2018 klo 13.00 alkaen Messukeskuksen salissa 101, osoitteessa Messuaukio

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu EFECTE OYJ -- YHTIÖTIEDOTE -- 8.3.2018 KLO 14.00 Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu Efecte Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 5.4.2018 kello 12.30 alkaen

Lisätiedot

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen WULFF-YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2017 KLO 14.05 WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 6. huhtikuuta 2017 alkaen kello

Lisätiedot

Yhtiökokouskutsu. 6. Vuoden 2008 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Yhtiökokouskutsu. 6. Vuoden 2008 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen 1 (5) Yhtiökokouskutsu Orion Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina maaliskuun 23. päivänä 2009 klo 16.00 alkaen Helsingin Messukeskuksen Amfi-salissa,

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI # 20032017_SCA_V1 HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 26.4.2017 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3

Lisätiedot

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen aloitetaan kello Raisio Oyj Pörssitiedote 13.2.2017 YHTIÖKOKOUSKUTSU Raisio Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 23. maaliskuuta 2017 alkaen kello 14.00 Turun Messu- ja

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa tilikaudelta 1.1.2017-31.12.2017 osinkoa 0,09 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle,

Lisätiedot

Aika Keskiviikko klo Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi

Aika Keskiviikko klo Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi NORDIC ALUMINIUM OYJ PÖYTÄKIRJA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Keskiviikko 31.3.2010 klo 13.00-13.30 Paikka Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi Läsnä Paikalla olivat pöytäkirjan liitteenä 1 olevasta osallistujaluettelosta

Lisätiedot

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Finnair Oyj Pörssitiedote 15.2.2017 klo 10.00 Yhtiökokouskutsu Finnair Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 16.3.2017 klo 15.00 Messukeskus Helsingissä,

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 11. päivänä huhtikuuta 2018 kello 13.00 alkaen osoitteessa

Lisätiedot

AVILON OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Avilon Oyj, englanniksi Avilon Plc. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Valkeakoski. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on harjoittaa joko suoraan taikka

Lisätiedot

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen Basware Oyj, pörssitiedote 2.2.2016 klo 08:40 Kutsu Basware Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Basware Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 15. päivänä

Lisätiedot

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 9.4.2013 klo 15.00 Paikka Läsnä Finlandia talon Helsinki-sali, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus 1 (5) ETTEPLAN OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Etteplan Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4. huhtikuuta 2017 kello 13:00 alkaen Yhtiön toimitiloissa

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2014 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU NIXU OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nixu Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 24.3.2015 kello 9.00 Nixu Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun

Lisätiedot

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 25.3.2010 Copyright Elektrobit Corporation 1 (14) SISÄLLYSLUETTELO: 1. HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien

Lisätiedot

6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen YHTIÖKOKOUSKUTSU Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 10. huhtikuuta 2018 klo 14.00 Scandic Marina Congress Centerissä, Katajanokanlaituri 6, 00160

Lisätiedot

11.3.2014 klo 14.30. 6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

11.3.2014 klo 14.30. 6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen TULIKIVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.3.2014 klo 14.30 KUTSU TULIKIVI OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Tulikivi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 2. huhtikuuta 2014

Lisätiedot

A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Kesko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 11.4.2018 klo 13.00 alkaen Helsingin Messukeskuksen Kokoustamossa, Messuaukio

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 16.3.2018 klo 10.00 10.50 Paikka: Läsnä: Keilaranta 1, 1 krs., Auditorio, Espoo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2015 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 24.3.2015 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN SUOMEN HOIVATILAT OYJ:N OSAKKEENOMISTAJILLE KUTSU SUOMEN HOIVATILAT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Suomen Hoivatilat Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

8. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen

8. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen PONSSE OYJ PÖRSSITIEDOTE YHTIÖKOKOUSKUTSU Ponsse Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka järjestetään tiistaina 14.4.2015 klo 11.00 yhtiön asiakaspalvelukeskuksen auditoriossa

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot