Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä käyttäjä! Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin. Toimitus"

Transkriptio

1 Hyvä käyttäjä! Tämä pdf-tiedosto on ladattu Tieteen Kuvalehti Historia -lehden verkkosivuilta ( Tiedosto on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle. Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin Toimitus

2 LEGENDAT Toisenlainen Vuonna 1897 ilmestyi Bram Stokerin romaani kreivi Draculasta, ihmisverta elääkseen juovasta vampyyristä. Todellinen Dracula, Vlad III Tepes eli Seivästäjä, oli vielä raakalaismaisempi kuin kirjallinen vastineensa. Hirmutöistään huolimatta Vlad kohosi alamaistensa silmissä kansallissankarin asemaan. STINE GRYNBERG Sulttaani Mehmed II ei ollut uskoa silmiään. Loppukesästä 1462 hänen uupunut ja kovia tappioitakin kokenut armeijansa oli saavuttanut määränpäänsä Valakian pääkaupungin Targovisten, joka sijaitsi nykyisessä Etelä-Romaniassa. Vihdoin oli tullut tilaisuus murskata lopullisesti turkkilaisten pahin vihollinen, ruhtinas Dracula miehen vahvuinen armeija oli valmis taisteluun, mutta sitä kohtasi kauhistuttava näky. Kaikkialla Targovisten kaupunginmuurin ulkopuolella virui seipäissä mätäneviä ruumiita turkkilaista sotavankia ja Targovisten asukasta miehiä, naisia ja lapsia oli seivästetty. Yhteen korkeimmista seipäistä oli keihästetty Hamza Pasha, sulttaanin uskollinen tukija, joka oli joutunut vihollisen kynsiin. Vlad III Dracula, Valakian ruhtinas, oli osoittanut ansaitsevansa lisänimensä Tepes, seivästäjä. Dracula vihasi turkkilaisia Vlad III:a eli Draculaa pidetään usein Bram Stokerin luoman samannimisen vampyyrihahmon esikuvana. Stokerin vuonna 1897 julkaistussa romaanissa Dracula kuvataan verenhimoiseksi, satoja vuosia vanhaksi transilvanialaiskreiviksi, joka elää ihmisverellä. Oikea Dracula ei juonut verta, mutta hänet tunnettiin verenhimoisena hallitsijana, joka oli julma vihollisiaan erityisesti islaminuskoisia turkkilaisia kohtaan. Jo pienestä pitäen Dracula oli kasvatettu vihaamaan turkkilaisia, jotka olivat noihin aikoihin valloittaneet suuren osan nykyistä Kreikkaa ja Bulgariaa ja uhkasivat muutakin kristittyä Eurooppaa. Draculan isä, Vlad II, kuului ns. Lohikäärmeen ritarikuntaan, joka yritti pysäyttää muslimien etenemisen. Vlad II sai aikojen saatossa lisänimen Dracul, joka tarkoittaa romaniaksi lohikäärmettä. Hänen poikansa alkoi käyttää nimeä Dracula Draculin poika. Draculan ollessa noin 12-vuotias silloinen ottomaanien sulttaani painosti Draculan isän solmimaan kanssaan rauhansopimuksen. Sopimukseen kuului, että Vlad II:n kaksi nuorinta poikaa, Dracula ja hänen nuorempi veljensä Radu, lähetettiin asumaan sulttaanin hoviin panttivangeiksi ja takeeksi rauhansopimuksen pitävyydestä. Oltuaan kuutisen vuotta panttivankeina Dracula veljineen vihdoin vapautettiin vuonna 1448, ja he saattoivat palata kotiin. Samana vuonna Draculan isä Vlad II ja vanhin veli Mircea tapettiin, kun Targovisten aatelisto nousi kapinaan ruhtinasta vastaan. Draculasta tuli Valakian ruhtinas Vuonna 1448 turkkilaiset valloittivat Valakian, joka oli Draculan isän kuoleman jälkeen joutunut kaaokseen. Sulttaani nimitti vasta 18-vuotiaan Draculan ruhtinaaksi. Maasta piti tuleman turkkilaisten vasallivaltio, ja turkkilaiset uskoivat pystyvänsä ohjailemaan nuorta ruhtinasta. Pian Unkarin armeija kuitenkin syrjäytti Draculan vallasta, sillä myös Unkari halusi Valakian haltuunsa. Seitsemän vuotta Dracula eli maanpaossa eri puolilla Balkania odottaen tilaisuutta vallata Valakia takaisin. Hän sai odottamatonta apua turkkilaisilta. VALAKIA/1456 VALAKIA TARGOVISTE Nykyisen Romanian eteläosassa sijaitseva Valakia oli 1400-luvulla jatkuvan uhan alla. Vallanhaluiset naapurimaat olivat jo pitkään suunnitelleet valloitusta, ja lopulta myös turkkilaiset yrittivät tunkeutua maahan ruhtinas Vlad III eli Dracula nousi valtaistuimelle. BRIDGEMAN 42 Historia

3 Dracula Vuonna 1456 unkarilainen sotapäällikkö János Hunyadi taisteli kiihkeästi turkkilaisia vastaan, jotka olivat edenneet jo Serbian pääkaupunkiin Belgradiin. Kovassa pinteessä Hunyadi antoi vanhan vihollisensa Draculan johtaa Unkarin ja Valakian raja-alueen Transilvanian puolustusta ja tarjosi hänelle tilaisuuden valloittaa Valakian valtaistuin takaisin. Dracula tarttui tilaisuuteen, ja vuonna 1456 häntä onnisti. Unkarilaisten joukkojensa avulla hän valloitti Valakian ja palautti itsensä sen valtaistuimelle. Siitä alkoi Draculan hirmuhallinto. Verenhimoinen ruhtinas 27-vuotias Dracula paloi halusta kostaa Valakian aatelille isänsä ja veljensä murhat. Mutta sen sijaan, että olisi pannut toimeen joukkopidätyksiä ja tapattanut vihamiehensä yksi kerrallaan siihen liittyi liian suuri riski, että joku heistä pääsisi pakoon hän punoi salassa suunnitelmiaan. Vuoden 1457 pääsiäisenä lähes vuosi valtaantulonsa jälkeen Dracula järjesti yllättäen valtavat juhlat aatelisille, joiden hän uskoi olleen osallisena murhissa. Juhlamenojen aikana hän pidätti vieraansa ja seivästytti heistä useimmat. Jotkut onnettomat uhrit Dracula oli ruhtinas, joka kävi 1400-luvulla armotonta sotaa Dipsum ottomaaneja amcore vulputet vastaan. Hänen wis dit palatsinsa ad enim eu Targovistessa ex enit Romaniassa alit nulput praessec- on suo- feu faciip sittu tem quat matkailunähtävyys. nonulput lan era- ULLSTEIN CXCACXCAX BILD Historia

4 LEGENDAT lävistettiin alhaalta ylöspäin koko vartalon läpi niin, että seipään kärki tuli suusta tai niskasta ulos. Toiset seivästettiin vatsan tai rintakehän läpi. Sitten seipäät iskettiin maahan uhrin ollessa usein vielä hengissä. Tämän johdosta ruhtinas sai lisänimen seivästäjä. Draculan raaka kosto aatelisille lisäsi hänen suosiotaan alamaistensa keskuudessa erityisesti talonpoikien, joita aatelisto oli alistanut vuosisatoja. SCANPIX/AKG-IMAGES Varkaat teloitettiin Nuori ruhtinas vihasi kaikenlaista varastamista, valehtelua ja epärehellisyyttä niin voimakkaasti, että näihin rikkomuksiin syyllistyneet teloitettiin viipymättä sukupuolesta, asemasta tai varallisuudesta riippumatta. Tarinan mukaan Draculan rangaistukset olivat niin pelättyjä, että kansa pysyi rehellisenä; kukaan ei esimerkiksi uskaltanut varastaa arvokasta kultaista astiaa, jonka ruhtinas oli pannut kaupungin yleiselle kaivolle janoisia matkalaisia varten. Eräänä päivänä muuan kiertävä kauppias kertoi Draculalle, että joku oli yöllä varastanut 160 kultadukaattia hänen vaunuistaan, jolloin ruhtinas rauhoitteli miestä sanoen, että iltaan mennessä hän saisi rahansa takaisin. Sitten Dracula määräsi tuomaan aarrekammiostaan 161 kultadukaattia ja viemään ne kulkukauppiaan vaunuihin. Illalla kauppias huomasi rahat ja laski ne viipymättä, minkä jälkeen hän palasi Draculan luokse ja kertoi, että oli löytänyt kultansa mutta yksi rahoista ei kuulunut hänelle. Dracula käski tuomaan esiin varkaan ja kullan, jotka oli tällä välin löydetty, ja sanoi kulkukauppiaalle: Mene rauhassa. Jollet olisi kertonut minulle, että dukaatteja oli yksi liikaa, olisin seivästyttänyt sinut yhdessä varkaan kanssa luvulta peräisin olevassa puupiirroksessa kuvataan Draculaa aterioimassa seivästettyjen ihmisten metsän siimeksessä. Tarinan mukaan eräs hänen palvelijoistaan ei sietänyt ruumiiden hajua. Dracula määräsi hänet seivästettäväksi sanoen: Sinne ylös hajut eivät yllä. Sota turkkilaisia vastaan Vuonna 1461 Turkin sulttaani Mehmed II lähetti kaksi lähettilästä Valakiaan vaatimaan Draculalta veroja. Tarina kertoo, että lähettiläät eivät riisuneet päähineitään osoittaakseen kunnioitusta Draculaa kohtaan. Ruhtinas julmistui ja käski ommella röyhkeiden lähettiläiden päähineet kiinni näiden päähän. Tuolloin elettiin jo Draculan hallintokauden lopun alkua, sillä pian tämän jälkeen sulttaanin sotajoukot ylittivät Tonavan ja alkoivat terrorisoida Valakian väestöä. Dracula ajoi sotajoukkoineen turkkilaiset ulos maasta ja seurasi heitä Tonavan yli Bulgariaan, missä hän murhautti niin turkkilaisia kuin bulgarialaisiakin päivätyssä kirjeessään Unkarin kuninkaalle Dracula kertoi, että hän oli tappanut turkkilaista ja bulgaaria, mihin voidaan lisätä vielä ne, jotka poltettiin taloihinsa ja joiden päitä ei voitu panna näytteille. Sulttaani Mehmed päätti tehdä kerralla tilit selviksi Draculan kanssa ja anastaa vallan Valakiassa. Valakian hallitsija hallitsisi nimittäin myös Tonavaa, mistä olisi Mehmedille korvaamatonta etua sodassa saksalais-roomalaista keisarikuntaa vastaan. Kevään kuluessa hän varusti sotilaan armeijan, ja heinäkuun 4. päivänä armeija lähti Valakiaan. Sulttaani johti itse joukkojaan. Hän ei kuitenkaan kohdannut vastarintaa, vaan löysi vain poltettuja peltoja, myrkytettyjä kaivoja ja hylättyjä kyliä. Dracula tiesi, ettei pystyisi lyömään turkkilaisia, joten hän turvautui poltetun maan taktiikkaan suunnitellessaan vastaiskuaan. Pelkurit saivat kovan kohtalon Dracula päätti ottaa suuren riskin pysäyttääkseen turkkilaisten etenemisen. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli kohdistaa iskunsa suoraan sulttaaniin. Niinpä hän määräsi armeijansa hyökkäämään yöllä sulttaanin leiriin. Hyökkäys oli rohkea teko, sillä Mehmedin armeija oli ainakin kolme kertaa Draculan armeijaa suurempi. Dracula onnistui kuitenkin aiheuttamaan turkki- 44 Historia

5 laisille suuria tappioita, ennen kuin joutui peräytymään. Tarina kertoo, että hyökkäyksen jälkeen Dracula tarkasti joukkonsa huolellisesti. Kehon etupuolelle haavoittuneet sotilaat Dracula palkitsi avokätisesti. Ne, jotka olivat haavoittuneet selkään eli olivat paenneet kuin mitkäkin pelkurit, seivästettiin peräaukon kautta Draculan raivotessa: Te ette ole mitään miehiä, olette pelkkiä akkoja! Seipäiden metsä Kohtalaisesta menestyksestä huolimatta Dracula ei pystynyt pysäyttämään sulttaanin valtavaa armeijaa. Turkin ylivalta pelotti Targovisten asukkaita siinä määrin, että he syyskesällä 1462 nousivat kapinaan Draculaa vastaan. Säälimätön ruhtinas kukisti kapinan kovalla kädellä ja kosti julmasti kapinallisille. Muutamaa päivää myöhemmin turkkilaiset saapuivat Targovisteen ja saivat omin silmin todistaa tapahtumaa, josta Draculan lisänimi oli peräisin. Lähestyessään pääkaupunkia turkkilaiset näkivät jo kaukaa tuhansien seipäiden kohoavan kaupunginmuurien ulkopuolella. Seipäissä virui sekä Targovisten asukkaita että tuhansia turkkilaisia sotilaita, jotka Dracula oli saanut vangiksi ikuisuuksiin kestäneen sodan aikana. Näky sai turkkilaiset sotilaat vapisemaan kauhusta, ja jopa sulttaanin, joka sentään oli tottunut vereen ja kuolemaan lukuisilla sotaretkillään, oli tunnustettava kohdanneensa julmempansa. Hän jätti joukot alaistensa komentoon ja pakeni Valakiasta kiireen vilkkaa. Liittolaisten salajuoni Draculan taktiikka toimi vain osin. Sulttaani tosin pakeni Valakiasta, mutta sota oli hävitty. Hieman Targovisten verilöylyn jälkeen turkkilaiset teurastivat Draculan joukot miltei viimeiseen mieheen. Turkkilaisjoukkoja johti Draculan veli Radu, joka oli pitkään havitellut Valakian valtaistuinta ja taisteli siksi turkkilaisten puolella. Dracula pakeni Transilvanian vuoristoon, mistä käsin hän jatkoi taistelemista. Saadakseen apua hän yritti solmia liiton Unkarin kuninkaan Matiaksen kanssa. Tämä marssittikin joukkonsa Transilvaniaan sillä varjolla, että ne auttaisivat Draculaa palaamaan valtaan. Sen sijaan hän vangitutti Draculan ja sulki tämän linnaan Unkariin. Samanaikaisesti jotkut Draculan viholliset aloittivat mitta- van panettelukampanjan. Uutta painotekniikkaa hyödyntäen he valmistivat tuhansia lehtolehtisiä, joissa kuvattiin Draculan julmuuksia. Monet Draculaa koskevat myytit ovat saaneet alkunsa näistä lentolehtisistä. Näin Draculasta tuli legenda jo eläessään. Draculan viimeinen taistelu Draculan vankeus kesti 12 vuotta, kunnes hän vuonna 1475 sai mahdollisuuden nousta kolmannen kerran valtaan. Draculan veli Radu oli hallinnut Valakiaa jonkin aikaa, mutta hänet oli syösty vallasta ja maalla oli jo uusi ruhtinas, Basarab Laiota, joka oli turkkilaisten liittolainen. Liitto huolestutti Unkarin kuningas Matiasta, joka päätti istuttaa Draculan jälleen kerran Valakian valtaistuimelle. Ensin Draculan olisi toki taisteltava Matiaksen rinnalla turkkilaisia vastaan. Muutaman onnistuneen sotaretken jälkeen Draculasta tuli jälleen Valakian hallitsija loppuvuodesta Iloa ei kuitenkaan kestänyt kauan: Basarab Laiota palasi valtavien turkkilaisjoukkojen kanssa, eikä Draculalla ollut mitään mahdollisuutta voittaa. Sulttaanille Draculan pää Draculan kuolema vuonna 1476 on yhtä myyttinen kuin hänen elämänsäkin. Hän kuoli kenties taistelussa turkkilaisia vastaan, tai sitten Valakian aatelisto murhautti hänet. Erään tarinan mukaan hänen irtileikattu päänsä lähetettiin Turkin sulttaanille todisteeksi siitä, että Seivästäjä oli kuollut. Dracula siis lopulta hävisi taistelun maahan tunkeutuvia turkkilaisia vastaan, POLFOTO/TOPFOTO mutta hänen sinnikäs vastarintansa antoi Länsi-Euroopalle arvokasta lisäaikaa valmistautua ottomaanien seuraavaan hyökkäykseen. Draculan taistelu kansaa alistavaa aatelistoa vastaan teki hänestä Valakiassa kansansankarin huolimatta hänen julmuuksistaan niin vihollisia kuin alamaisiaankin kohtaan. Bram Stoker loi vampyyrimyytin Ei tiedetä varmasti, lainasiko Bram Stoker kuuluisan vampyyritarinansa päähenkilön nimen ruhtinas Vlad III:lta. Stoker tiettävästi tunsi itäeurooppalaisten myyttien asiantuntijan, jolta hän oli saattanut kuulla Draculasta. Stokerin romaanissa ei kuitenkaan mainita sanallakaan Valakiaa eikä turkkilaissotia. Lisäksi Stokerin Dracula on kreivi, kun taas Vlad III oli ruhtinas. Tarinan vampyyri asuu Transilvaniassa, jossa tosielämän Dracula kävi vain pikaisesti poikkeamassa. Ehkäpä Stoker vain ihastui nimeen Dracula, joka voi tarkoittaa sekä lohikäärmeen että paholaisen poikaa. Stokerin romaani ilmestyi vuonna 1897 ja loi yhden populaarikulttuurin kiehtovimmista myyteistä, josta on versonut yli 160 elokuvaa. Bram Stokerin (vas.) luoma vampyyrihahmo Dracula innoitti lukuisia elokuvantekijöitä. Kuvassa Klaus Kinski vampyyrina elokuvassa Nosferatu yön valtias (1978). ULLSTEIN BILD LUE LISÄÄ: Radu Florescu & Raymond McNally: Dracula: Prince of Many Faces, Back Bay Book 1989 Kurt Treptow: Vlad III Dracula: The Life and Times of the Historical Dracula, Center for Romanian Studies Historia

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 12.7.2016 1/20 SM KEVÄTRETKI VLAD TEPESIN ELI KREIVI DRACULAN MAISEMIIN Saunaseura SaunaMafia ry:n ja Pykeijän Ystävät - Bugøynes Venner ry:n sekä usean muun yhdistyksen edustajat yhteisellä

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Elokuun 23. päivä 1939 Neuvostoliitto ja Saksa ilmoittivat kirjottaneensa hyökkäämättömyysopimuksen Moskovasta jota koko Eurooppa hämmästyi. Sopimuksen tekeminen perustui

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi

Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi

Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 14/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 35/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 19/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 19/60. Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 19/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Komea mutta tyhmä kuningas

Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Paimenpoika Daavid

Nettiraamattu lapsille. Paimenpoika Daavid Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 26/60.

Nettiraamattu lapsille. Kertomus 26/60. Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 26/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe.

Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe. Joosef ja veljet Jaakob-nimisellä miehellä oli suuri perhe. Hän asui Kanaanin maassa. Perheessä oli kaksitoista poikaa. Pojista toiseksi nuorin, Joosef, oli isän suosikki. Joosef näkee unia Joosef näki

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

>>"Siihen meni varmaan kauan aikaa mennä Mekasta Jerusalemiin sillä eläimellä.

>>Siihen meni varmaan kauan aikaa mennä Mekasta Jerusalemiin sillä eläimellä. ISRA JA MIRAAJ Eräänä yönä, kauan aikaa sitten Mekassa, enkeli Gabriel tuli profeetan (salallaahu äleihi wa sallam) luokse. Hän leikkasi hänen rintansa avoimeksi, otti ulos hänen sydämensä, pesi sen Zam

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen

Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Suosikkipojasta orjaksi

Suosikkipojasta orjaksi Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kaunis kuningatar Ester

Kaunis kuningatar Ester Nettiraamattu lapsille Kaunis Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 30/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot

Sisällysluettelo: Sivu 3: Puutarhurin poika ja Kuningas. Sivu 10: Siili Saunoo. Sivu 15: Tekijät

Sisällysluettelo: Sivu 3: Puutarhurin poika ja Kuningas. Sivu 10: Siili Saunoo. Sivu 15: Tekijät Lasten Satutunti Sisällysluettelo: Sivu 3: Puutarhurin poika ja Kuningas Sivu 10: Siili Saunoo Sivu 15: Tekijät Tervetuloa Satutunnin pariin. Voit satuja kuunnellessasi myös seurata niitä kirjastasi. Kun

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

DAAVID JA SAUL SAMASSA LUOLASSA

DAAVID JA SAUL SAMASSA LUOLASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) DAAVID JA SAUL SAMASSA LUOLASSA Katso itse, isäni, katso tätä viittasi liepeen kappaletta, joka on minun kädessäni. 1. Kertomuksen taustatietoja Saul vainosi

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot